Ilmari Autere
Poissa
Suosikkijoukkue: 5,7 on suurempi kuin 94,3
|
|
: 13.04.2010 klo 16:22:48 |
|
Samaan aikaan toisen kendofinaalin aikaan pelataan hämeenlinnalaisia enemmän kiinnostava tapahtuma, kun Kaurialassa pelataan ensimmäistä kertaa sitten kauden 2007, jolloin Hämeenlinnan cup-urakka päättyi kotitappioon Myllykosken Palloa vastaan. Tosin jos taivaalta tulee kissoja, koiria ja mursuja, niin matsi siirtynee Parolan tekonurmelle.
Lähtökohdat otteluun ovat selkeät, Haka vie ja Hämeenlinna yrittää pysäköidä bussin maalin eteen. Puolustus toimi Lahtea vastaan kohtuullisen hyvin ja Hakan hieman kehnompi hyökkäyskalusto saattaa olla vaikeuksissa Valkoisten puolustuksen kanssa. Hämeenlinnan maalivahdilla Antti Ekholmilla riittänee varmasti hommia ja ne vähäiset hyökkäykset yritetään varmasti käynnistyy koko ajan otteitaan parantaneen Eetu Kokkisen kautta.
Vastapallo kertonee Hakan tilanteesta paremmin, joten tyydyn Hämeenlinnan pohtimiseen. Varmuudella poissa ottelusta ovat ainakin Tatu Mäkelä ja Harri Suhonen. Tämä tietää ainakin Mikko Kalervon pelaamista topparina ja mahdollisesti Ilpo Vernon peluuttamista keskikentällä, riippuen Jussi Heikkisen pelikunnosta. Jos Jukekaan ei pelaa niin hommaa on mietittävä uudelleen, joka tapauksessa Jere Suomalainen jatkanee hyvin alkanutta uraansa laitapuolustajan tontilla.
Vaikka tilanne näyttää todella heikolta, niin veikataan Hämeenlinnan jatkavan cupissa tämänkin ottelun jälkeen. Ottelu päättyy maalittomaan tasapeliin ja rankkarikisassa Olli Lehtimäki ratkaisee ottelun, kun Jaakko Juuti on epäonnistunut juuri ennen Nallarin rankkaria.
Nähdäänkö Seppo paikan päällä?
|
|
« Viimeksi muokattu: 22.04.2010 klo 17:52:21 kirjoittanut Vastapallo »
|
|
|
|
|
v-man
Poissa
|
|
Vastaus #1 : 13.04.2010 klo 18:26:53 |
|
Huikea matsi varmasti luvassa! Pelipaikka varmistunee aikaisintaan tässä loppuviikosta. Toivottavasti Kaurialan Gerlander näytää vihreää valoa ja päästään pelaamaan Olympiastadionin "sametinpehmeälle" luonnonnurmelle. Mielenkiintoista nähdä millaisen miehistön Haka kentälle marssittaa. Tulevana maanantaina Haka kohtaa liigassa TPS:n ja siitä viikon päästä HJK:n. Osaa ykkösmiehistä saatetaan siis hyvinkin lepuuttaa tässä matsissa. Mielenkiintoista nähdä pääsevätkö Hämeenlinnan "omat pojat" Pesonen, Joenmäki ja Juuti pelaamaan. FC Hämeenlinnan osalta sarja alkaa vasta Cup taiston jälkeen, joten keskittyminen on nyt 100-prosenttisesti tulevassa Haka-matsissa. Lahden laina-avut olisivat enemmän kuin tervetulleita. Köseä ja Kemppistä sieltä voisi eilisen harkkamatsin perusteella odotella. Toisaalta voi olla aika nihkeää saada cup-otteluun ketään, mikäli Lahdella on vielä itsellään herroille cupissa käyttöä. Ilman lainamiehiä, Mäkelää ja Suhosta avattanee näin Tuomenoja - Lehtimäki Kokkinen - Istrefi - Verno - Arolinna Suomalainen - Kalervo - Ranne - Heikkinen Ekholm Mikäli Heikkinen ei pysty vielä pelaamaan, tilalle Heinonen. Komppaan Ilmari Auteretta tulosveikkauksessa. Antti Ekholm tekee puolenkymmentä huippupelastusta ja nollaa Hakan. Pilkuilta mennään Nallarin johdolla jatkoon ja Paskakoski saa keskittyä täysillä liigakauteen.
|
|
|
|
H-A-K-A
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka
|
|
Vastaus #2 : 13.04.2010 klo 19:35:01 |
|
Saadaan erittäin mielenkiintoinen matsi heti cupin alkuun, toivottavasti mihinkään liialliseen rotaatiokikkailuun ei lähdetä koska yllätysvalmiutta hämeenlinnalta varmasti löytyy jos lähdetään takki auki. Hakan kokoonpanosta ollaan ehkä visaampia ekan liiga matsin jälkeen. Oma aikatauluni pettää pahemman kerran jos "joudutaan" jatkoajalle joten tämän syväanalyysin jälkeen on hyvä heittää varsinaisen peliajan puitteissa tulosveikkausta...
FC Hämeenlinna-Haka 5-6
Multanen 3 Strandvall Santala Mattila
Seppo lienee paikalla melko suurella todennäköisyydellä kun on saapunut paikalle lähes jokaisessa preseason matsissakin.
|
|
« Viimeksi muokattu: 13.04.2010 klo 19:37:22 kirjoittanut H-A-K-A »
|
|
|
|
|
Ac Ojoinen
Poissa
|
|
Vastaus #3 : 14.04.2010 klo 06:15:05 |
|
Seppo lienee paikalla melko suurella todennäköisyydellä kun on saapunut paikalle lähes jokaisessa preseason matsissakin.
Tässä asiassa Sepolle täytyy nostaa hattua. Seuraa joukkueensa ottelut paikan päällä lähes poikkeuksetta. Osoittaa rakkautta omiaan ja lajia kohtaan. Kiimainen matsi on tiedossa. Haka tullee hallitsemaan ottelua, mutta FC:llä on hyvällä puolustamisella ja nopeilla vastaiskuilla mahdollisuus tehdä ottelusta tasainen numeroiden valossa. Lahdesta tuskin apuja Cup-matseihin on tulossa. Eiköhän peli Kaurialassa pelata, sillä matsi ansaitsee kunnon puitteet.
|
|
|
|
v-man
Poissa
|
|
Vastaus #4 : 17.04.2010 klo 17:11:41 |
|
Vettä ja räntää tulee tällä hetkellä Hämptonissa. Saattaa hyvin olla että Parolan tekonurtsille ajaudutaan evakkoon.
|
|
|
|
päätykatsomo
Poissa
|
|
Vastaus #5 : 17.04.2010 klo 17:16:20 |
|
Sopivasti olisi viikon ainoa vapaa arki-ilta kyseisenä päivänä joten pakko pistää vakavasti harkintaan jos sitä lähtisi matsin katsomaan.
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
|
Vastaus #6 : 17.04.2010 klo 22:52:11 |
|
Sopivasti olisi viikon ainoa vapaa arki-ilta kyseisenä päivänä joten pakko pistää vakavasti harkintaan jos sitä lähtisi matsin katsomaan.
Sopivasti on viikon ainoa sellainen päivä, kun ei ole käytännössä pienintäkään saumaa päästä paikalle. Taidan siis pitää vähän koulutusta työkavereille aiheesta, joka ei luonnollisesti kiinnosta ketään.
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
|
Vastaus #7 : 17.04.2010 klo 22:56:21 |
|
Ai minunko pitäisi tietää Hakan tilanteesta tarkemmin? Paljon varmaankin määrää jo se, että ketkä pelaavat maanantaina TPS:aa vastaan. Jotain lepuutuksia voi olla, mutta eiköhän Risu kuitenkin lähes ykkösmiehistöllä matsiin lähde. Heitetään nyt joku villi veikkaus:
Ikävalko Multanen Osei Gela Strandvall Traore Juuti Joenmäki Parviainen Nooitmeer Pesonen
Eli entiset Hämeenlinnan janarit avaukseen ja matka kohti finaalia voi alkaa:
FC Hämeenlinna - Haka 0-2 (0-0) Multanen 60' Santala 88'
Jos matsi on Kaurialassa, niin yleisöä on 1121. Jos matsi on Parolassa, niin yleisöä on 17.
|
|
|
|
päätykatsomo
Poissa
|
|
Vastaus #8 : 17.04.2010 klo 23:40:37 |
|
Eli entiset Hämeenlinnan janarit avaukseen ja matka kohti finaalia voi alkaa:
Pitää vain toivoa, että LeKi tulee vasta sitten finaalissa vastaan, koska muuten juna ei sinne asti kulje.
|
|
|
|
Ilmari Autere
Poissa
Suosikkijoukkue: 5,7 on suurempi kuin 94,3
|
|
Vastaus #9 : 18.04.2010 klo 03:21:05 |
|
Ja voin luvata Maran, Jaskan ja Sakun saavan taputukset. Mutta silti, Eki nolla diskokääpiön.
|
|
|
|
v-man
Poissa
|
|
Vastaus #10 : 18.04.2010 klo 10:16:21 |
|
Jos Kerho ei ole finaalissa, niin yleisöä on 1121. Jos Kerho on finaalissa, niin yleisöä on 17.
Korjasin.
|
|
« Viimeksi muokattu: 18.04.2010 klo 10:22:54 kirjoittanut v-man »
|
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
|
Vastaus #11 : 18.04.2010 klo 10:16:42 |
|
|
|
|
|
v-man
Poissa
|
|
Vastaus #12 : 19.04.2010 klo 21:13:50 |
|
FC Hämeenlinna saa vastaansa ennen Ykkösen sunnuntaista sarja-avaustaan kovan vastuksen, sillä arpa asetti Cupin neljännelle kierrokselle vastaan Valkeakosken Hakan.
Ottelu pelataan todennäköisesti torstaina, mutta pelipaikkakin on vielä avoinna. Kaurialan kenttä ei välttämättä kestä peliä, varsinkaan jos sää on sateinen. Varavaihtoehtona toimii Parolan tekonurmi. Ratkaisu pelipaikasta pyritään tekemään tiistaipäivän kuluessa.
Ennakkoasetelmissa Haka on luonnollisesti selkeä suosikki, mutta Cupissa on totuttu näkemään yllätyksiä. Hämeenlinnan asetelmia heikentää huolestuttava loukkaantumistilanne. Jussi Heikkinen ei ole kuntoutunut vielä pelikykyiseksi ja Harri Suhonen kärsii selkävaivoista. Tatu Mäkelän polvesta tähystettiin perjantaina nivelpoimuja ja hän on varmuudella sivussa kentiltä useamman viikon.
- Ottelu toimii hyvänä valmistavana otteluna sunnuntaista sarja-avausta silmällä pitäen. Viime viikkoina joukkuepuolustaminen on mennyt selkeästi eteenpäin, mutta hyökkäys on ollut liian ponnetonta. Katsotaan nyt, minkälaisen ryhmän saamme jalkeille, pohtii FC:n valmentaja Teuvo Palkki muutamaa päivää ennen Cup -koitosta.
Mielenkiintoiseksi ottelun tekee se, että Hakan paidassa pelaa tällä hetkellä kolme hämeenlinnalaisille varsin tuttua kasvoa. Saku Pesonen ja Jaakko Juuti siirtyivät viime kauden jälkeen koskilaispaitaan ja Hämeenlinnan oma kasvatti Markus Joenmäki luutii jo toista kauttaan liigajoukkueen puolustuksessa.
Ottelun tarkka alkamisajankohta ja paikka on luettavissa näiltä sivuilta huomenna heti, kun asia varmistuu. www.fchameenlinna.fiNäin
|
|
|
|
Wihn
Poissa
|
|
Vastaus #13 : 19.04.2010 klo 21:19:45 |
|
Ei ongelmaa, lämmintä päälle vaan. Turha sitä kenttää on koko kesäksi paskaksi vetää yhden matsin takia.
|
|
|
|
fchp
Poissa
|
|
Vastaus #14 : 19.04.2010 klo 21:27:20 |
|
Juuti ja Kuivasto saivat kolhuja tänään, joten sitä kautta mahdollisesti lievää tasoitusta.
|
|
|
|
v-man
Poissa
|
|
Vastaus #15 : 19.04.2010 klo 21:35:53 |
|
Ei ongelmaa, lämmintä päälle vaan. Turha sitä kenttää on koko kesäksi paskaksi vetää yhden matsin takia.
Näinhän se taitaa olla. Vettä tullee pitkin viikkoa, joten eiköhän cup-matsi kannata siirtää Parolaan. Sinnehän saattaisi eksyä jopa enemmän yleisöä kuin kiekkohuumaiseen Hämeenlinnaan Toivottavasti sunnuntaina päästään kuitenkin jo Kaurialaan.
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
|
Vastaus #16 : 19.04.2010 klo 21:41:43 |
|
Juuti ja Kuivasto saivat kolhuja tänään, joten sitä kautta mahdollisesti lievää tasoitusta.
Kuivastosta tulee tasoitusta, mutta Juutin tilalle oikean pakin tontille löytyy oikeastaan vain parempia vaihtoehtoja.
|
|
|
|
fchp
Poissa
|
|
Vastaus #17 : 19.04.2010 klo 21:56:29 |
|
Kuivastosta tulee tasoitusta, mutta Juutin tilalle oikean pakin tontille löytyy oikeastaan vain parempia vaihtoehtoja.
Salonen? Hoikkala? Ja toisaalta Joenmäki korvaa Kuivaston kevyesti torstain matsissa, joten turha näistä on housuja kostuttaa.
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
|
Vastaus #18 : 19.04.2010 klo 21:58:07 |
|
Salonen? Hoikkala? Ja toisaalta Joenmäki korvaa Kuivaston kevyesti torstain matsissa, joten turha näistä on housuja kostuttaa.
Nooitmeer, Joenmäki ja Salonen. Chavezin edelle Jaska menisi, kun pakin tontista puhutaan. Ylempänä Jaska olisikin sitten jo ihan hyvä super-sub.
|
|
|
|
jjs
Poissa
Suosikkijoukkue: Uolevi, Myy
|
|
Vastaus #19 : 20.04.2010 klo 07:53:54 |
|
Ehkä joskus jossain uutisoinnin perusteella pitäisi sitten pyrkiä sopimaan asioita... Kiitosta vaan.
|
|
|
|
jjs
Poissa
Suosikkijoukkue: Uolevi, Myy
|
|
Vastaus #20 : 20.04.2010 klo 13:10:25 |
|
Paskan möivät, se tämän näkemisestä.
FC Hämeenlinnan ja Valkeakosken Hakan välinen Suomen Cupin neljännen kierroksen ottelu pelataan Parolan Pallokentän tekonurmella torstaina klo 17.00. Torstaiksi luvattu vesisade aiheutti sen, että Kaurialan kuntoa ei haluttu riskeerata.
|
|
« Viimeksi muokattu: 20.04.2010 klo 13:15:40 kirjoittanut jjs »
|
|
|
|
|
Gorre
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Hämeenlinna
|
|
Vastaus #21 : 20.04.2010 klo 14:00:49 |
|
Ikävä juttu sinällään toi Parolaan siirtäminen. Toisaalta ihan yhtä tyhjän kanssa yleisömäärän suhteen varmaan, kun tuli noi kendofinaalit samalla päivälle. Ja varsin ymmärrettävä ratkaisuhan tuo on. Nyt jos mentäisiin huonoilla keleillä raiskaamaan kenttä niin saadaan pelata loppukausi sitten huonolla perunapellolla totutun samettialustan sijaan.
|
|
|
|
elhadjidiouf
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka
|
|
Vastaus #22 : 20.04.2010 klo 14:26:47 |
|
Taitaa olla koskilaisia enemmän paikalla kun hämeenlinnalaisia Periaatteessa voisi lähteä siskoa morjestamaan samalla kun asuu kivenheiton päässä parolan kentästä Edit: maksaako tonne liput mitään vai pääseekö ilmaiseksi?
|
|
« Viimeksi muokattu: 20.04.2010 klo 14:28:13 kirjoittanut elhadjidiouf »
|
|
|
|
|
Ilmari Autere
Poissa
Suosikkijoukkue: 5,7 on suurempi kuin 94,3
|
|
Vastaus #23 : 20.04.2010 klo 14:35:30 |
|
Ihmettelen, jos mitään maksaa.
Ei voi paskempaa tuuria käydä, että kauden kaksi eniten tuloja tuovaa peliä pelataan kendofinaalien kanssa samaan aikaan.
|
|
|
|
Gorre
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Hämeenlinna
|
|
Vastaus #24 : 20.04.2010 klo 14:39:38 |
|
Ihmettelen, jos mitään maksaa.
Ei voi paskempaa tuuria käydä, että kauden kaksi eniten tuloja tuovaa peliä pelataan kendofinaalien kanssa samaan aikaan.
Pääsylippuihin sama. Toiseenkin toki sen verran, että kyllähän Parolaan matsin siirtäminenkin olisi karkottanut varmasti katsojat tehokkaasti ilman kendojakin.
|
|
|
|
|
|