Ihme ruikutusta rouheesta. Ei ainakaan Hakan pelaajat siitä rutissu, eikä Hämeenlinnan pelaajat. Hakan valmentajakin kehui kenttää. Kenttää on kehuneet niin Tamperelaiset kuin pääkaupunkiseudun joukkueetkin vuosien varrella. Ehkä ne valittaa, joilla tekniikka ei ole hallussa. Täytyyhän sitä aina hakea syytä tappioon muualta kuin itsestään. Ainahan syy on tuomareissa, tuulessa, tuulettomuudessa, vesisateessa tai jossain muussa kuin itsessä. Tuhat kertaa parempi se on kuin Tampereen hiekkakentät.
Hakalaiset taisivat olla vieraskohteliaita. Allekirjoittanut aloitti tämän keskustelun kumirouheen määrästä ja en olisi sitä itse huomannut ellen olisi sattumalta lukenut Valkeakosken naapurikaupungin lehdestä otteluselostuksen, jossa toijalainen joukkue valitti rouheen määrästä. Sen jälkeen totesin, että kyseinen rouheen määrä saattoi selittää osaltaan sen, että Haka ei tehnyt kahta maalia enempää. Yritin siis analysoida syitä vähämaaliseen otteluun. Ei sellaisesta tarvitse vetää hernettä nenään. Sosiaalitilat ja pukuhuoneet taisivat olla aika alkeellisia, siitä voisi oikeastaan ruikuttaa. Ei ole kovin mukavaa, että pelaajat seisovat tauon aikana kusella alueen reunamilla.