Millaisia pienpelejä pelata?

[Laiska]

Kolahti aika pahasti korvaan. Valmentaminen on jo aika lähellä eksaktia tiedettä eikä sinne mahdu mielipiteitä mukaan.

Näin varmasti onkin, mutta itse en koe omaavani vielä niin paljon tietoa, että voisin vain todeta jonkun asian olevan näin.
Siihen saakka, olkoon se vaikka mielipide, kunnes todistetaan todeksi tai joksikin muuksi. Saatan olla monessakin asiassa väärässä
Ja kuten tiede, myös valmennus kehittyy ja elää koko ajan. Tiedon määrä kasvaa, samalla käsitykset pelistä, harjoitteista, oppimisesta jne.

6-8-vuotiaiden kanssa ei välttämättä edes kannata käydä läpi pallottoman pelaajan liikkumista. Siihen joutuu tärväämään liian monta tuntia, että pelaajat ymmärtävät asian. Puhumattakaan siitä, että liikkumisen saisi taottua takaraivoon. Tässä vaiheessa lapsi ei luonnollisesti ole halukas luopumaan pallosta tai sen enempää kiinnostunut kollektiivisesta joukkuepelaamisesta. Tällöin pallollisen harjoittelun pitäisi lähteä tilanteesta minä ja vastustaja – 1v1. Mitkä ovat ne keinot, joilla puolustaja tai maalivahti ohitetaan.  Tässä ikävaiheessa lapsi kokee suurinta tyydytystä oppiessaan harhautukset, joilla vastustaja ohitetaan tai vedot, joissa maalivahdille ei jätetä mahdollisuuksia.

Itse uskon, että mitä aikaisemmin liike ja syöttötaito tuodaan mukaan harjoitteluun sen parempi. Sen voi vaikka sitten naamioida - mielenkiinnon ylläpitämiseksi - johonkin maalintekoharjoitteeseen.
Perustekniikka + syötöt (tekniikka)/haltuunotot + 1vs.1 + potkutekniikka (maalinteko, molemmat jalat). Sellainen oma ajatusmalli, mitä jo pienestä asti tulisi järjestäen opettaa kaikille.
Vanhemmiten sitten jalostaa jokaiselle luontaisimpia ominaisuuksia ja tuoda mukaan moninaisempia ulottuvuuksia ja kokonaisuuksia.

En ole tarpeeksi seurannut juniorivalmennusta ihan ruohonjuuritasolla voidakseni olla täysin varma, mutta pelkään, että esim. syöttö- ja potkutekniikkaa ei esimerkiksi opeteta tarpeeksi varhain ja huolella.
Mitä mieltä olette? Varsinkin ne, jotka asian kanssa ovat enemmän tekemisissä.

[mtontola]

En ole tarpeeksi seurannut juniorivalmennusta ihan ruohonjuuritasolla voidakseni olla täysin varma, mutta pelkään, että esim. syöttö- ja potkutekniikkaa ei esimerkiksi opeteta tarpeeksi varhain ja huolella.
Mitä mieltä olette? 

Kaikki on niin kovin suhteellista. Ongelma on, että meillä ei ole mitään vakiintuneita standardeja pelaajien kehityksessä. Se on kuitenkin selvää, että vaatimustaso yhdessä valmennuksen tason kanssa on aivan liian alhainen. Tämä ei liity lasten höykyttämiseen vaan kehittymiseen jalkapallossa. Aikaisemmin alleviivattu omalla ajalla harjoittelu on kolikon toinen puoli, mutta tämä pitää liittää valmennukseen (jos nyt halutaan arvioida valmennuksen tasoa): onnistuuko valmennus innostamaan lapsia tähän? Jos taas ajatellaan, että vain osa porukasta kuitenkaan harjoittelee omalla ajalla, miksi uhrata tähän sen enempää aikaa ja vaivaa ja vain todetaan, että hei harjoitelkaa, mutta ei seurata, kannusteta tai mitään, niin sittenhän tämä ei mitenkään liity valmennukseen. Totta kai tekniikoita pitäisi nimenomaan opettaa hyvin varhain ja toistoja sitten tulla niin maan tavattomasti. Jos tämä vaihe alkaa vasta 9-10 vuotiaana, niin hieman ollaan myöhässä. Tässä 9-10 ikävaiheessa pitäisi pystyä jo siirtymään aivan uusiin juttuihin niissä varsinaisissa harjoitustilaisuuksissa. Siksi myös painopisteen siellä ikävuosilla 6-8 varsinaisissa harjoitustilaisuuksissa pitäisi olla juuri siellä mitä Tukeem sanoi (1v1 ja maalinteko pääasiassa). Kallista ja harvassa olevaa harjoitteluaikaa ei voi hukata. Omalla ajalla harjoittelun peruslähtökohta taas on pakko olla, että pojat tekevät sellaisia juttuja ennen kaikkea missä viihtyvät, oli ikä mikä tahansa, mutta kuten kaikessa, hyvä valmentaja osaa ohjata lapsia kohti niitä asioita mistä on heille eniten juuri silloin hyötyä. Tämä kuitenkin vaatisi nimenomaan yksilölähtöistä toimintaa.

[Laiska]

Se on kuitenkin selvää, että vaatimustaso yhdessä valmennuksen tason kanssa on aivan liian alhainen.

Täysin samaa mieltä. Paljon puhutaan suomalaisen jalkapallovalmennuksen tasosta juniorien parissa, ja syystäkin, mutta myös vaatimustason tulisi olla korkeamalla. Lähtien liikkeelle jo seurasta, tarjotaan parasta
sillä kausimaksun hinnalla, eikä tyydytä siihen, että joku saadaan vetämään porukkaa. Ok, helppo varmasti täällä sanoa, mutta ajatusmallin pitäisi olla tämä. Myös valmentajien oma vaatimustaso pitäisi olla korkeampi.
Miksi ei kehittäisi itseään valmentajana, jos mahdollisuus siihen on? Olenko ymmärtänyt oikein, että aika monessa seurassa kuitenkin ollaan valmiita kustantamaan esim. valmennuskursseja, jos valkku on valmis
itse niille menemään ja sitoutumaan edes hieman pidemmäksi aikaa joukkueen pariin...? 

Aikaisemmin alleviivattu omalla ajalla harjoittelu on kolikon toinen puoli, mutta tämä pitää liittää valmennukseen (jos nyt halutaan arvioida valmennuksen tasoa): onnistuuko valmennus innostamaan lapsia tähän? Jos taas ajatellaan, että vain osa porukasta kuitenkaan harjoittelee omalla ajalla, miksi uhrata tähän sen enempää aikaa ja vaivaa ja vain todetaan, että hei harjoitelkaa, mutta ei seurata, kannusteta tai mitään, niin sittenhän tämä ei mitenkään liity valmennukseen.

Eihän se varmaan suuri uhraus ole kannustaa poikia omatoimiseen harjoitteluun, olkoon se minkämuotoista tahansa. Vaikka se 15min reenien jälkeen uhrata aikaa kysellen kuulumisia, kannustaen, opastaen.
Toivotaan, että moni valmentaja tavallaan ymmärtää "vähentää" omaa hommaansa, kun pienellä vaivalla opettaa pelaajia omatoimiseen harjoitteluun ja oivaltamiseen. Jää silloin "vähennetyn" määrän verran aikaa muuhun, kuin aivan perusasioiden käsittelemiseen (riippuen tietysti moniko harjoittelee).

Totta kai tekniikoita pitäisi nimenomaan opettaa hyvin varhain ja toistoja sitten tulla niin maan tavattomasti. Jos tämä vaihe alkaa vasta 9-10 vuotiaana, niin hieman ollaan myöhässä. Tässä 9-10 ikävaiheessa pitäisi pystyä jo siirtymään aivan uusiin juttuihin niissä varsinaisissa harjoitustilaisuuksissa.

Niin, suomalaisethan ovat jäljessä perusasioissa (vrt. huippumaihin) kun saavutaan siihen ikään, jolloin pitäisi aloittaa esim. taktiikan tuonti harjoitteluun. Joudutaan opiskelemaan vielä perustekniikaan
liittyviä asioita, kun pitäisi jo edetä rivakampaa vauhtia.

Siksi myös painopisteen siellä ikävuosilla 6-8 varsinaisissa harjoitustilaisuuksissa pitäisi olla juuri siellä mitä Tukeem sanoi (1v1 ja maalinteko pääasiassa). Kallista ja harvassa olevaa harjoitteluaikaa ei voi hukata. Omalla ajalla harjoittelun peruslähtökohta taas on pakko olla, että pojat tekevät sellaisia juttuja ennen kaikkea missä viihtyvät, oli ikä mikä tahansa, mutta kuten kaikessa, hyvä valmentaja osaa ohjata lapsia kohti niitä asioita mistä on heille eniten juuri silloin hyötyä. Tämä kuitenkin vaatisi nimenomaan yksilölähtöistä toimintaa.

Viihtyvyys ja monimuotoisuus ovat tärkeitä. Kaikenlainen urheilu kehittää ja mitä monipuolisempaa se on (noin suurpiirteisesti) sen parempi. Kuten sanoit, kunhan se on kivaa. Itse ainakin muistan pienpelit, jotka saattoivat kestää koko päivän, uimiset päälle. Välillä koripalloa, tossupalloa/kiekkoa talvella, yleisurheiluskabat jne. Uskon, että hyötyä on lähes kaikesta, ainakin fyysisellä puolella. Pallopeleistä sitten enemmän futiksen ominaisuuksia.

Yksi asia, jota olen paljon pohtinut on ns. voittamisen tahto/kulttuuri. Milloin tuoda sitä mukaan harjoitteluun? Kaikki Pelaa systeemi on siitä kaksijakoinen, että se antaa kaikille tasapuolisen mahdollisuuden, mikä on oikein.
Kehittyminen on yksilöllistä ja tapahtuu eri aikoina. Mutta, esim. Espanjalaisille pelaajille opetetaan jo pienestä lähtien voittamisen tärkeys: ajanpelaamiset, käsienkäytöt, filmaukset, vastuunotto, halu ratkaista pelit.
Toki tässä on myös asioita, jotka eivät sovi suomalaiseen futiskulttuuriin - kuten filmaus - mutta mielestäni tätä puolta tulisi korostaa myös nuoremmille, jos halutaan tulevaisuudessakin maalintekijöitä ja ratkaisupelaajia.
Ja sitä, että tiukoissa paikoissa ei ns. puntti tutisi. Keinot ja aika, jolloin tämä tulisi tuoda mukaan, on vain hieman herkkä. Ei saisi mennä vikaan ja pelkän tuloksen pelaamiseksi, mutta ei myöskään vain pelailuksi ja puhtaaksi "kunhan on hauskaa ja hieman liikutaan" meiningiksi.

[defcon1]

Joo, valmennuksen yhtenä stiiknafuuliana on nyt yksittäisen pelaajan kehitys ja se tarkoittaa just esim tuota TAJ:n 1v1-painopistettä nuorilla. Toiselta puolelta suomifutiksen valmennuksen ongelmaksi on sanottu, että pelin lukemista ja ymmärtämistä ei opeteta riittävän aikaisin ja riittävän tehokkaasti, ja sen korjaus vaatii jo pieniltäkin joukkuepeliäkin.
Jos pelattavaksi liikkuminen ja tilan haku tulee vasta F9/E10-iässä niin minusta ollaan aika myöhässä. Ihan nuorten valmennuksen esimerkkinä: pelataan ensin 1v1, sitten jatketaan 2v1. Suunnilleen jokainen junnu oivaltaa tosi äkkiä, että kahdella on tilanteessa etu, jos tehdään muutakin kuin mennään itse -> joukkuepelin ymmärrys on alkanut.

Minä en oikein osaa nähdä 6-8-vuotiaita "harjoittelemassa omalla ajalla" kuin poikkeustapauksissa. Kentällä ne kyllä on, mutta yleensä vaan pelaamassa tai potkimassa, ei siinä isoa harjoittelufunktiota ole.

Haluaisin kysyä nimimerkeiltä, jotka ovat puolustaneet pienpelejä maalien kanssa, eikö yksinkertaista peliä ilman maaleja voi pitää hyvänä harjoitteena, jos työskennellään aivan pienten lasten (6-8v) kanssa ja harjoitteen tarkoituksena olisi se, että pelaajat havainnollistaisivat sen mitä palloton liike on ja sen kuinka tärkeää se on?

Jos toisinajattelijakin saa vastata:
Mun mielestä voi ihan hyvin käyttää maalittomia juttuja esim. tuossa tarkoituksessa, ei se niitä muksuja pilaa vaikka jotkut täällä niin väittääkin. Maalittomuus pistää keskittymään siihen yhteen sektoriin opetettavasta asiasta.

Tässä ikävaiheessa lapsi kokee suurinta tyydytystä oppiessaan harhautukset, joilla vastustaja ohitetaan tai vedot, joissa maalivahdille ei jätetä mahdollisuuksia.

Tässä ikävaiheessa repesin.

[rukkanen]

Tässä ikävaiheessa repesin.

Korjatkaa nyt paremmin tietävät, jos olen väärässä, mutta tavallaan herkkyyskausiajattelun voi siirtää myös pelaajien henkiseen kehitykseen. Tiettyjä asioita vain kannattaa painottaa tietyssä kehityksen vaiheessa, ja kyllähän 6–8-vuotiaiden maailma on vielä aika pieni sen oman itsen ulkopuolella. Toisin sanoen: kyllä sitä yhteispeliä voi jo pienimmilläkin alkaa herätellä, mutta systemaattista joukkuepeliharjoittelua ei vain ole järkevää toteuttaa, koska niin paljon menee tällä tavalla energiaa ja aikaa hukkaan. Tuon ikäisillä olisikin parasta, jos pelitkin olisivat 3v3-muotoisia. Ei taida vain olla realismia seurojen nykyresursseilla...

[Tukeem Abdullah Jafer]

Itse uskon, että mitä aikaisemmin liike ja syöttötaito tuodaan mukaan harjoitteluun sen parempi. Sen voi vaikka sitten naamioida - mielenkiinnon ylläpitämiseksi - johonkin maalintekoharjoitteeseen.

Syöttötaito kehittyy kyllä, kun potkutekniikkaa opetetaan. Pieni lapsi kuitenkin potkaisee pallon mieluummin maaliin kuin kaverilleen. Tietenkään syöttöjä ei pidä väkisin kitkeä pois 6-8-vuotiaiden harjoitteista, mutta potkutekniikassa ei varmasti päästä hienomotoriselle tasolle näin nuorena. Senkin takia monipuolisen potkutekniikan harjoittelu tulisi aloittaa laukauksista. Syöttöihin voidaan toki siirtyä potkutekniikan kehityttyä, mutta tällöinkin kyse on teknisen taidon opettamisesta – ei esimerkiksi pelattavaksi liikkumisesta.

Jos pelattavaksi liikkuminen ja tilan haku tulee vasta F9/E10-iässä niin minusta ollaan aika myöhässä.

Ei olla myöhässä. Ennemminkin suomalaisen pelikäsityksen ongelma syntyy siitä, ettei 9-vuotiaaksi mennessä pelaajia ei ole valmennettu riittävän liikunnallisesti monipuolisiksi ja perustekniikat hallitseviksi, jotta 9-vuotiaana alkava pelikäsityksen kehittäminen olisi riittävän tehokasta.

Minä en oikein osaa nähdä 6-8-vuotiaita "harjoittelemassa omalla ajalla" kuin poikkeustapauksissa. Kentällä ne kyllä on, mutta yleensä vaan pelaamassa tai potkimassa, ei siinä isoa harjoittelufunktiota ole.

Mitäs ne potkiminen ja pelaaminen sitten ovat, jos ei harjoittelua? Pelaaminenhan on parasta treeniä.

 

Mun mielestä voi ihan hyvin käyttää maalittomia juttuja esim. tuossa tarkoituksessa, ei se niitä muksuja pilaa vaikka jotkut täällä niin väittääkin. Maalittomuus pistää keskittymään siihen yhteen sektoriin opetettavasta asiasta.

Kerropas ihan alkuun, kuka on täällä väittänyt, että maalittomuus pilaisi muksut. Täällähän on sanottu jo useampaan kertaan, että maalittomia harjoitteita voi käyttää tekniikkaharjoittelussa. Kuitenkin pelikäsitystä opetettaessa maalit ovat juuri ne, jotka pakottavat keskittymään siihen yhteen sektoriin opetettavasta asiasta.

[Ricardo Leite]

Osa forumin valmentajavelhoista olisi takuulla rakentanut Roomankin ennen lounastaukoa.

[mtontola]

Osa forumin valmentajavelhoista olisi takuulla rakentanut Roomankin ennen lounastaukoa.

Tämä pitää varmasti paikkansa, kuten myös se, että ne koskaan kenenkään kanssa keskustelemattomat lopullista auktoriteetin virkaa kernaasti heiluttavat vekkulit osaavat kaiken mahdollisesti aikaan saadun helposti tuhota ennen kuin aamumurot on syöty.

Tässähän se nyt sitten tuli: suomalaisen jalkapallovalmennuksen nousu ja tuho.

[Laiska]

Osa forumin valmentajavelhoista olisi takuulla rakentanut Roomankin ennen lounastaukoa.

Nääh, ihan tavallisia taikureita...ja olisi siihen ainakin pari päivää mennyt

[Manselainen]

Mielenkiintoisia näkemyksiä tuntuu olevan siitä, mitä oikeastaan on omatoiminen harjoittelu. Suurin osa niistä omatoimisen harjoittelun tunneista tulee nimenomaan siitä pallon kanssa kikkailusta ja kentällä pyörimisestä ilman mitään sen kummempaa tavoitetta, jollei halua pitää jonkin yksittäisen kikan tai teknisen suoritteen oppimista sellaisena. Tähän pallon kanssa elämiseen niitä pikkujunnuja nimenomaan pitäisi kannustaa.

Itse pienpeleisstä sen verran, että on itsekin tullut havaittua mikä ero siinä on kun lisää jonkintyyppiset maalit mukaan. Harjoitteista tulee pelaajille huomattavasti hauskempia, kun on aina mahdollisuus tehdä maali tavalla tai toisella. Silloin kun harjoitteista saa hauskoja niin pelaajillakin säilyy into lajia kohtaan ja myös into siihen omalla ajalla pallon kanssa pyörimiseen. Tavalliset perusharjoitteet ilman maalia ovat puuduttavia ja ennen pitkää tappavat lupaavilta superjunnuilta intohimon lajia kohtaan.

[Isopää]

Itse pienpeleisstä sen verran, että on itsekin tullut havaittua mikä ero siinä on kun lisää jonkintyyppiset maalit mukaan. Harjoitteista tulee pelaajille huomattavasti hauskempia, kun on aina mahdollisuus tehdä maali tavalla tai toisella. Silloin kun harjoitteista saa hauskoja niin pelaajillakin säilyy into lajia kohtaan ja myös into siihen omalla ajalla pallon kanssa pyörimiseen. Tavalliset perusharjoitteet ilman maalia ovat puuduttavia ja ennen pitkää tappavat lupaavilta superjunnuilta intohimon lajia kohtaan.

Se niin sanottu maalihan voi olla vaikka kymmenen peräkkäistä syöttöä omille tai jotain muuta vastaavaa, josta vastustaja joutuu tekemään jonkinlaisen lihaskuntoharjoitteen. Tällaiset harjoitteet takovat selkärankaan pyrkimystä pallon hallintaan ja pitämiseen omalla joukkueella, mikä ei todellakaan ole monelle pikkujunnulle lähtökohtaisesti se turvallisin ja tavoiteltavin ratkaisu, kun vaihtoehdoksi laitetaan pelivälineen summittainen roiskaisu mahdollisimman kauas omasta maalista.

[Laiska]

Se niin sanottu maalihan voi olla vaikka kymmenen peräkkäistä syöttöä omille tai jotain muuta vastaavaa, josta vastustaja joutuu tekemään jonkinlaisen lihaskuntoharjoitteen. Tällaiset harjoitteet takovat selkärankaan pyrkimystä pallon hallintaan ja pitämiseen omalla joukkueella, mikä ei todellakaan ole monelle pikkujunnulle lähtökohtaisesti se turvallisin ja tavoiteltavin ratkaisu, kun vaihtoehdoksi laitetaan pelivälineen summittainen roiskaisu mahdollisimman kauas omasta maalista.

Niin, näissä kahdessa edellisessä viestissä on hyvin asian kaksi puolta:

Varmasti on totta, kuten Manselainen sanoi, että jonkinlaisten maalien kanssa peli on mielenkiintoisempaa. Varmastikin näin, ainakin nuorten kohdalla.
Mielenkiinto ja keskittyminen pysyvät korkealla, tarkoittaa samaa kuin hyviä huolellisia suorituksia.

Samalla voi toteutua myös kolikon toinen puoli, Isopään ajatus, että maalista tulee ns. pakkomielle ja maalille pääsystä tulee kaiken muun jyräävä
voima. Isot pojat potkivat pitkälle ja kaikki rynnivät perään -periaate.

Molemmissa versioissa on osa totuutta. Uskon, että täällä on jo se totuus tullutkin, hukkunut vain muun massan alle.
Eli, maalit tai ei; riippuen joukkueesta, valmentajasta, lähtötasosta, harjoitteen tavoitteesta sekä mahdollisuuksista toteuttaa tiettyä juttua (realismia).

[defcon1]

Eli, maalit tai ei; riippuen joukkueesta, valmentajasta, lähtötasosta, harjoitteen tavoitteesta sekä mahdollisuuksista toteuttaa tiettyä juttua (realismia).

Tasan sama. Harjoite ei ole hyvä tai huono niiden maalien mukana olon tai puuttumisen takia, tavoite vain on erilainen.

Yksi asia, jota olen paljon pohtinut on ns. voittamisen tahto/kulttuuri. Milloin tuoda sitä mukaan harjoitteluun? Kaikki Pelaa systeemi on siitä kaksijakoinen, että se antaa kaikille tasapuolisen mahdollisuuden, mikä on oikein.
Kehittyminen on yksilöllistä ja tapahtuu eri aikoina. Mutta, esim. Espanjalaisille pelaajille opetetaan jo pienestä lähtien voittamisen tärkeys: ajanpelaamiset, käsienkäytöt, filmaukset, vastuunotto, halu ratkaista pelit.
Toki tässä on myös asioita, jotka eivät sovi suomalaiseen futiskulttuuriin - kuten filmaus - mutta mielestäni tätä puolta tulisi korostaa myös nuoremmille, jos halutaan tulevaisuudessakin maalintekijöitä ja ratkaisupelaajia.
Ja sitä, että tiukoissa paikoissa ei ns. puntti tutisi. Keinot ja aika, jolloin tämä tulisi tuoda mukaan, on vain hieman herkkä. Ei saisi mennä vikaan ja pelkän tuloksen pelaamiseksi, mutta ei myöskään vain pelailuksi ja puhtaaksi "kunhan on hauskaa ja hieman liikutaan" meiningiksi.

IMHO:
- Voittoa sopii ihan rauhassa tavoitella, kunhan se ei mene valmennuksen (lue: pelaajakehityksen) edelle. Ei KP sitä tarkoita, että pitäisi varoa ettei vaan voiteta.
- Sarjatasovalinnat helpottaa tuossa aika paljon: jos joukkue voittaa/häviää kaikki matsinsa, se on todennäköisesti väärällä tasolla.
- Jos pelaajia on paljon, kierrätystä ja KP-periaatteita voi toteuttaa vastustajan mukaan (tai jos pelataan kahta sarjaa, sarjatasojen mukaan. Ja isoissa seuroissa tietysti on useampia joukkueita eri tasoilla.)

Noita espanjalaisoppeja (kuten muitakin ulkomaalaisvertauksia) on tod.näk. hiukan seulottu: yleensä ne tiedot saadaan jonkin huippuseuran junnutyöstä, mikä ei välttämättä sitten suoraan sovellu Suomen tilanteeseen. Ajanpeluun opettamiseen lyhyt kommentti: voi olla ihan tietoinen valinta ettei johtoasemaa varmistella.
Vastuunotto/halu ratkaista pelit toivottavasti on jokaisella valmentajalla opetettavana asiana - yksinkertaisimmillaan se kai lähtee ajatuksesta "mene itse jos pystyt". Pienpelissä (2v2, 3v3 tai 4v4, ei maalivahteja) voi olla vaikka, että joukkue saa pisteen vasta kun jokainen pelaaja on tehnyt maalin.

Kerropas ihan alkuun, kuka on täällä väittänyt, että maalittomuus pilaisi muksut.

"Nythän pelaajille viestitään sitä mentaliteettia, että heidän tulisi pallotella niin kauan, kunnes vastustaja riistää pelivälineen. Voidaakin kyseenalaistaa, mihin tämmöinen harjoite johtaa."
"pelaajat oppivat suuntaamaan katseensa väärin, koska jalkapallolle ominaista eteenpäin pelaamisen pyrkimystä ei ole"
"Pienpelit ilman pelisuuntaa vääristävät peliasentoja ja vartalon suuntaamista."
"Puhtaissa pallonhallintapeleissä myöskään puolustavan joukkueen toiminta ei ole jalkapallolle – maalipelinä – ominaista. Tämän vuoksi pallollisen joukkueen syöttökulmat vääristyvät ja nolla-asteen syötöt saavat saman arvon kuin paremmat syöttökulmat."

Jne.

Ketjun aloittajalle määrättömän suuret propsit, et varmaan arvannut miten hedelmällisen keskustelun pistit liikkeelle.

[Laiska]

IMHO:
- Voittoa sopii ihan rauhassa tavoitella, kunhan se ei mene valmennuksen (lue: pelaajakehityksen) edelle. Ei KP sitä tarkoita, että pitäisi varoa ettei vaan voiteta.
- Sarjatasovalinnat helpottaa tuossa aika paljon: jos joukkue voittaa/häviää kaikki matsinsa, se on todennäköisesti väärällä tasolla.
- Jos pelaajia on paljon, kierrätystä ja KP-periaatteita voi toteuttaa vastustajan mukaan (tai jos pelataan kahta sarjaa, sarjatasojen mukaan. Ja isoissa seuroissa tietysti on useampia joukkueita eri tasoilla.)

Noita espanjalaisoppeja (kuten muitakin ulkomaalaisvertauksia) on tod.näk. hiukan seulottu: yleensä ne tiedot saadaan jonkin huippuseuran junnutyöstä, mikä ei välttämättä sitten suoraan sovellu Suomen tilanteeseen. Ajanpeluun opettamiseen lyhyt kommentti: voi olla ihan tietoinen valinta ettei johtoasemaa varmistella.
Vastuunotto/halu ratkaista pelit toivottavasti on jokaisella valmentajalla opetettavana asiana - yksinkertaisimmillaan se kai lähtee ajatuksesta "mene itse jos pystyt". Pienpelissä (2v2, 3v3 tai 4v4, ei maalivahteja) voi olla vaikka, että joukkue saa pisteen vasta kun jokainen pelaaja on tehnyt maalin.

Myönnän, että en ole vielä tarpeeksi tutustunut KP maailmaan, pitää paikata tämä puoli.
Pelaajakehitys on aina itsellä tärkeimpänä. Juuri siksi, haluaisin tuoda tätä mentaali-puolta sekä voitontahtoa mukaan. Ok, en nyt näihin 6-8 vuotiaisiin vielä, mutta myöhemmin kyllä.
Ja totta kai, aina pelataan voitosta, sehän on selvä. Uskon kuitenkin, että vaatimustason, ratkaisijoiden ja "voittamisenkulttuurilla" teemoilla on pelaajia kehittäviä ominaisuuksia. Ns. yksilökeskeisempää.

Tämä Espanjalainen "oppi" on lähinnä lukemattomia keskusteluja muutaman Espanjalaisen ystäväni kanssa. Itse olen siellä asunut ja pelaillut, samoin muutama ystävä on täällä ollut ja pelaillut.
Siinähän sitä on ollut hyvä keskustella ja kehitellä kaikkea Sanoivat vain kaikenlaista, mitä heille on pienempänä opetettu ja painotettu, tästä olen omia ajatuksia jalostanut ja kehittänyt.
Yksi on ollut suuremman seuran kasvatti, muut ihan "normaalien" seurojen tuotoksia. Eivät siis mitään puulaaki pelureita, terceraa ja segunda B:tä pelanneet.

Halu ratkaista pitäisi olla iso teema valmennuksessa, mutta ei sitä valitettavasti Suomessa ole. Kyllä täältä vieläkin lähtee nöyriä joukkuepelaajia, ei tehokkaita
individualisteja. Toivotaan, että muuttuu, koska futis tarvitsee molempia ja kaikkea siltä väliltä. Usko tulevaisuuteen

Ketjun aloittajalle määrättömän suuret propsit, et varmaan arvannut miten hedelmällisen keskustelun pistit liikkeelle.

Täydellisen sama!

[Lortto]

Itse ainakin suosin pienpelien saannoissa usein sita, etta annan pallolliselle joukkueelle kaksi tapaa tehda maali. Normaalisti maali on joko totsamaali, kohdepelaaja tai vaikkapa kuljetus rajan yli jne. Annan pallolliselle joukkueelle usein kuitenkin pisteen myos tietyn syottomaaran saavuttamisesta pallon ollessa omalla joukkueella. Talloin pelaajat joutuvat miettimaan milloin on parempi pitaa palloa omalla joukkueella ja milloin on oikeampi aika lahtea hyokkaamaan ja tehda ns. normaalimaali.

[rukkanen]

Itse ainakin suosin pienpelien saannoissa usein sita, etta annan pallolliselle joukkueelle kaksi tapaa tehda maali. Normaalisti maali on joko totsamaali, kohdepelaaja tai vaikkapa kuljetus rajan yli jne. Annan pallolliselle joukkueelle usein kuitenkin pisteen myos tietyn syottomaaran saavuttamisesta pallon ollessa omalla joukkueella. Talloin pelaajat joutuvat miettimaan milloin on parempi pitaa palloa omalla joukkueella ja milloin on oikeampi aika lahtea hyokkaamaan ja tehda ns. normaalimaali.

Eikö tuon "syöttömäärämaalin" idean voisi tuoda esiin myös ihan seuraavalla yksinkertaisella ajatuskululla: "vaikka ei itse päästäisi heti tekemään maalia, niin pitämällä pallon varmasti omalla joukkueella ei vastustajakaan varmasti maalia tee". Tällä tavalla voisin kuvitella pelaajien oppivan luontevammin tasapainottelemaan peliä edistävien syöttöjen ja kierrätyssyöttöjen välillä. Toki asian esittelyssä tuo syöttömäärämaalin käyttö voi olla hyvinkin havainnollistavaa: jossain vaiheessa sitten vain kysyy, että minkä takia tästäkin saa pisteitä, kun eihän se ole "oikea" maali (ja toivoo, että pääsee johdattelemaan pelaajat tuohon edellä esitettyyn ajatuskulkuun)...

[Laiska]

Itse ainakin suosin pienpelien saannoissa usein sita, etta annan pallolliselle joukkueelle kaksi tapaa tehda maali. Normaalisti maali on joko totsamaali, kohdepelaaja tai vaikkapa kuljetus rajan yli jne. Annan pallolliselle joukkueelle usein kuitenkin pisteen myos tietyn syottomaaran saavuttamisesta pallon ollessa omalla joukkueella. Talloin pelaajat joutuvat miettimaan milloin on parempi pitaa palloa omalla joukkueella ja milloin on oikeampi aika lahtea hyokkaamaan ja tehda ns. normaalimaali.

Erittäin hyvä ja hyödyllinen harjoite, itse suosin myös tällaista ajatusmallia. Vaihtoehtoja, jotta joutuu ajattelemaan
mikä ratkaisu palvelee eniten pidemmällä tähtäimellä. Toki syöttöjen määrä on hieman keinotekoinen (vrt. lyhyet ½metrin syötöt 2 pelaajan välillä,
jotta saadaan määrä täyteen). Olisiko aika parempi määre? Myös keinotekoinen, tiedetään, mutta vaikeammin "huijattavissa". Lisäksi,
maalien pisteytys tuo lisää ajatustyötä harjoitteeseen. Kunhan vain pohdin ns. parasta vaihtoehtoa

Eikö tuon "syöttömäärämaalin" idean voisi tuoda esiin myös ihan seuraavalla yksinkertaisella ajatuskululla: "vaikka ei itse päästäisi heti tekemään maalia, niin pitämällä pallon varmasti omalla joukkueella ei vastustajakaan varmasti maalia tee". Tällä tavalla voisin kuvitella pelaajien oppivan luontevammin tasapainottelemaan peliä edistävien syöttöjen ja kierrätyssyöttöjen välillä. Toki asian esittelyssä tuo syöttömäärämaalin käyttö voi olla hyvinkin havainnollistavaa: jossain vaiheessa sitten vain kysyy, että minkä takia tästäkin saa pisteitä, kun eihän se ole "oikea" maali (ja toivoo, että pääsee johdattelemaan pelaajat tuohon edellä esitettyyn ajatuskulkuun)...

Tämähän on juurikin se teoria, jota pyritään toteuttamaan ja harjoitteella havainnollistamaan. Totta kai, pitää selittää ja antaa pelaajien havainnoida ja oppia asia käytännön kautta. Itse kannustan pelaajia ajattelemaan itse,
kyselemään, pohtimaan ja kyseenalaistamaan: miksi tätä tehdään? Valmentajan pitäisi aina pystyä kertomaan vastaus.

[Tukeem Abdullah Jafer]

Jne.

En löytänyt lainauksistasi edelleenkään sitä kohtaa, missä joku olisi väittänyt maalittomuuden pilaavan muksut. Toki pelitaitoharjoitteissa kannattaa käyttää maaleja, mutta laitetaanpa pari lainausta lisää.

Ei suunnaton pallonhallintapeli huono harjoite ole. Sitä en ole yrittänyt väittää. Se on huomattavasti kehittävämpi kuin drillityyppiset harjoitteet. Se ei kuitenkaan tee suunnattomasta pallonhallintapelistä missään nimessä parasta.

On toki asioita, joita voi harjoitella ilman maaleja, kuten jo aiemmin mainitsinkin. Tekniset ominaisuudet lukeutuvat näihin, mutta jos halutaan harjoittaa pelitaidollisia tai taktisia ominaisuuksia, mistä alun perin olikin kyse (kierrättämisestä), on pelillä oltava lähtökohtainen suunta.

---

Valmentajan pitäisi aina pystyä johdattelemaan pelaajat kertomaan vastaus.

Korjasin.

[Laiska]

Korjasin.

Aina parempi

[Morfeo]

Omat valmentajani tepsissä sanoivat, että pienpelit ovat kehittävämpiä jalkapallossa kavereiden kanssa. Siinä tulee mukava "rento kilpailuhenkinen" fiilis pelata. Vaikka meette jonnekkin lähikentälle höntsään vaikka pikkumaaleihin 3vs3 tai 4vs4 . Yhteen maaliin kans voi pelaa sillain, että yks on maalissa, sit vaikka 2vs2, sitte laitatte merkin jonnekki maalista eteenpäin jonkin matkan taakse, ja se pitää aina kiertää kun riistätte pallon vastustajilta, kun he ovat kiertäneet merkin ja olleet alueella hyökkäyksessä (toivottavasti saitte selkoa).

[Makoun]

2vs2. Tekarilla millä käyn pelaamassa, on kentän kulmissa suorakulmion muotoiset alueet, arviolta 5x10m. Esim. kengät tolpiksi molempiin päihin ja siinä kun alatte pelaamaan, maalivahtia ei tietenkään ole. Kehittää pallonhallintaa, tekniikkaa ja lyhyitä syöttöjä.

Hyväksi on myös koettu keskiympyrässä 2vs2, maali tulee 10 peräkkäisestä syötöstä ilman, että vastustaja saa pallon pois tai jos saat ujutettua pallon vastustajan puikoista, ja oma joukkue saa pallon vielä haltuun. Pallo tietenkin vastustajajoukkueelle, jos pallo menee keskiympyrän yli. Sama myös toisessa mainitsemassani pelissä - pallo vastustajalle jos pallo menee alueen yli.