Callit
Poissa
|
|
: 10.05.2010 klo 10:27:09 |
|
Kisat ovat ihan ovella, ja media kohta täynnä kisaennakoita ja erinäisiä kisoihin liittyviä juttuja ns. asiantuntijahaastatteluineen. Yksi niitten tahattomista huumripljäyksistä on Saksaan liittyvät kommentit, joissa maan futista täysin tuntemattomat tapiosuomiset ja juhareinit kertovat totuusarvoltaan negatiivisia asioita. Osa jutuista on satunnaisia erehdyksiä, osa miljoonaan kertaan toistettuja stereotyyppejä.
Nytpä ryhdymme bongailemaan mediassa esitettyjä kliseitä Saksan maajoukkueesta ja sen yksittäisistä pelaajista. Erityispisteitä seuraavien kliseiden bongaamisesta. Ohessa kommentteja ko. kliseistä ja niiden totuusarvoista:
1. Konemainen Saksa - Osittain positiivisesti heitetty juttu, jolla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä totuuden kanssa. Hyvin pelatessaan Saksa on aina omannut luovia elementtejä, huonosti pelatessaan se ei ole ollut edes hyvin organisoitu. Sama pätee lähes kaikkiin joukkueisiin. Kihun Pekka Luhtasen tutkimuksissa 90-luvulla kävi selväksi, että Saksan salaisuus oli seitsemän pelaajan osallistuminen hyökkäyksiin. Nykyisin lähes kaikki joukkueet ainakin pyrkivät siihen. Taktinen edelläkävijyys = konemaisuus?
2. Saksa on riipuvainen Ballackista - Täyttä paskaa. Ballack oli Klosen ja Fringsin ohella Saksan paras kenttäpelaaja MM2002:ssa, ja mies on tehnyt paljon tärkeitä maaleja maajoukkueelle. Mikään tilasto ei kuitenkaan osoita, että Saksa menestyisi huonommin Ballan ollessa poissa. Erityisen vähän tämä väite pitää paikkaansa nyt, kun keskikentälle on ilmaantunut tukku nuoria huippuja. Ballan paitoja on toki myynnissä useammissa paikoissa kuin esim. Toni Kroosin ja Marko Marinin.
3. Saksan keskuspuolustus on hidas ja kankea. - Väärin. Juha Reinin paskapuheitten vastaisesti Mertesacker on ihan kohtalaisen nopea keskuspakiksi ja varma syöttelijä, vaikka antoikin EM-finaalissa yhden pahan harhasyötön. Merten rinnalla tulee pelaamaan Friedrich, Westermann tai Boateng, joista Boateng ja Friedrich ovat kumpikin pitäneet hallussaan maajoukkueen 30m juoksuennätystä.
4. Schweinsteiger on alunperin laitapelaaja. - Hassunhauskaa tietämättömyyttä, jota chämppäriselostaja viimeksi viljeli. Schweini on nimenomaan alunperin keskeisen keskikentän mies ja pelintekijä, joka peliaikaa saadakseen "suostui" laidalle.
5. Kaikki ulkolaistaustaisten valintoihin liittyvät höpötykset. - Saksan maajoukkueessa pelaa suuri joukko kavereita, jotka olisivat olleet oikeutettuja pelaamaan jonkin muun maan väreissä. Sama tilanne siis kuin Ranskalla 98. Cacauta lukuunottamatta kaikkien valinnan taustalla on se, että miehet ovat nimenomaan halunneet pelata Saksan paidassa. Kyseiset pelaajat ovat nimenomaan saksalaisen juniorityön hedelmiä. Reini väitti joskus, että kotkapaidan valitseminen edistäisi seurauraa, mutta asialle ei löydy minkäänlaista näyttöä, minkä esim. Hamit Altintopin asema Bayernissa todistaa. Cacaun tarina on hyvin erikoinen, koska bongattiin ammattilaisympyröihin Münchenin aladivareista, kun se oli kaupungissa jonkinlaisena maallikkosaarnaajana. Otti sitten aikanaan maan passin, ja keksittiin maajoukkueeseen vasta vähän myöhemmin.
6. Saksalla oli vaikeuksia karsinnoissa. - "Walesillä/Azerbaidzanilla oli siinä ottelussa oma etsikkoaikansa". Noinhan meitä aina valistetaan ihan niin kuin Hollannit, Ranskat, Italiat ym. aina klaaraisi helpot vastustajansa hölkäten. Tosiasia on, että Saksa varmisti lohkovoittonsa ennen viimeistä kotipeliään, ja mikä tärkeintä, se voitti EM-finalisti Venäjän sekä kotona että vieraissa. Castrolin tilastojen mukaan Saksa oli karsintojen karsintojen parhaita lähes kaikilla mittareilla mitaten.
7. Saksa on hyvä turnausjoukkue. - Vääristelty totuus. Tosiasia on se, että Saksa on hyvä maajoukkue, joka on aina selvinnyt karsinnoista kisoihin. Yhtä hyvin voitaisiin siis sanoa, että "Saksa on hyvä karsintajoukkue". Klisee on syntynyt, koska nämä juhareinit ja tapiosuomiset eivät kisojen alla ole noteeranneet Saksaa, ja ovat sitten turnausmenestyksen osuessa kohdalle keksineet syyksi venymisen turnauksessa. Saksa on pelannut paljon hyviä turnauksia, mutta matkan varrelle on sattunut myös todellisia mahalaskuja kuten MM94, EM2000 ja 2004. Kaikki nuo olivat ennakoitavissa, koska joukkue oli ennen kisoja ollut huono, tai joukkuehengessä oli ollut ongelmia.
Nyt siis bongailemaan. Mukaan maininta mediasta ja mielellään myös vastuullisesta toimittajasta. Erityispalkinto toimittajalle, joka muistelee Völlerin räkimistä.
|
|
|
|
Markku
Poissa
Suosikkijoukkue: Grabbepojat
|
|
Vastaus #1 : 10.05.2010 klo 10:34:42 |
|
Lisätään vielä se että Saksan peli paranee turnauksen edetessä.
|
|
|
|
Andreas Brehme
Poissa
Suosikkijoukkue: Mannschaft, Internazionale, HJK
|
|
Vastaus #2 : 10.05.2010 klo 10:44:28 |
|
Lisätään vielä se että Saksan peli paranee turnauksen edetessä.
Vähän sama kuin 7 edellä. Jotain pitää keksiä, kun ennakkoon aliarvostettu pelaakin omalla tasollaan.
|
|
|
|
Tuplavanne
Poissa
Suosikkijoukkue: jooga ponito
|
|
Vastaus #3 : 10.05.2010 klo 12:25:52 |
|
8. 22 pelaajaa potkii palloa aikansa ja lopulta Saksa voittaa pilkuilla. Kumma jos ei mainita.
|
|
|
|
Lätkis
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, CAS
|
|
Vastaus #4 : 10.05.2010 klo 12:37:03 |
|
Säälittävää marttyrismia koko ketju.
|
|
|
|
James Station
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Winterthur
|
|
Vastaus #5 : 10.05.2010 klo 21:49:13 |
|
Helsingin Sanomien Teemassa 2/2010 (Koko maailman peli) kysellään suomalaisilta julkkiksilta ennakkofiiliksiä.
Saksa on helvetin hyvä joukkue: sen peli kertoo, mitä uurastaminen ja järjestelmällisyys tarkoittavat. Kari Hotakainen, kirjailija
Hollannin taitopeli ja Saksan systemaattisuus ja tasaisuus, niistä olen tykännyt. Timo Räty, AKT:n puheenjohtaja
|
|
|
|
Columbo
Poissa
|
|
Vastaus #6 : 11.05.2010 klo 00:09:57 |
|
Säälittävää marttyrismia koko ketju.
Mitäs muutakaan Trollitilta voi odottaa. Kaikkiin maihin liittyy kliseitä, pitäisikö näille jokaiselle tehdä oma otsikkonsa? Lukkoon ja avaajalle bänniä.
|
|
|
|
Daaku
Poissa
Suosikkijoukkue: foorumin suurhomo
|
|
Vastaus #7 : 11.05.2010 klo 00:27:05 |
|
Säälittävää marttyrismia koko ketju.
Sama. En olisi odottanut tätä ketjua vielä, kun peliäkään ei ole pelattu. Varsinkin, kun näistä Callitin "kliseistä" ei ole klise kuin vain numero 1. Loput ovat miehen jo valmiiksi itse kehittämiään olkiukkoja.
|
|
« Viimeksi muokattu: 11.05.2010 klo 00:28:53 kirjoittanut Daaku »
|
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
|
Vastaus #8 : 11.05.2010 klo 17:15:59 |
|
Kaikkiin maihin liittyy kliseitä, pitäisikö näille jokaiselle tehdä oma otsikkonsa? Itse asiassa ajttelin, että otsikko olisi voinut olla yleiskattava, mutta silloin terävyys olisi puuttunut. Varsinkin afrikkalaisiin ja osin brasseihinkin liittyy ihan älyttömiä kliseitä, joita varmaan tullaan kuulemaan ja lukemaan. Brasilialaiset futiskoulut perustanut Simon Clifford esim. aina taivastelee sitä kuinka brassien kuvitellaan olevan kadulla oppinsa saaneita luonnonlapsia, kun tosiasiassa maan junnutuotanto on äärimmäisen organisoitua. - Odotellaan mielenkiinnolla...
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
|
Vastaus #9 : 11.05.2010 klo 17:18:10 |
|
Sama. En olisi odottanut tätä ketjua vielä, kun peliäkään ei ole pelattu.
Kisaennakoita alkaa tulemaan ihan just, ja bongailu alkaa viimeistään niistä. Varsinkin, kun näistä Callitin "kliseistä" ei ole klise kuin vain numero 1. Loput ovat miehen jo valmiiksi itse kehittämiään olkiukkoja. Et taida paljon mediaa seurata, vai?
|
|
|
|
Ia
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP, PeKa, Çaykur Rizespor
|
|
Vastaus #10 : 11.05.2010 klo 20:48:56 |
|
Mun mielestä tää on hauska topic!
9. "Saksalla on aina erinomainen maalivahti"
Klisee on tässä kohtaa toki väärä sana, mutta joka tapauksessa tämä mainitaan usein. Positiivisiakin yleistyksiä siis löytyy.
|
|
|
|
Dieter Bohlen
Poissa
Suosikkijoukkue: Uli Hoeness im Knast is wie 'ne Meisterschaft!
|
|
Vastaus #11 : 11.05.2010 klo 21:24:30 |
|
Hanna-Jaana Persettä ei hyvää tahtoa uhkuenkaan saisi kutsua erinomaiseksi.
|
|
|
|
R08
Poissa
|
|
Vastaus #12 : 11.05.2010 klo 21:40:29 |
|
Yksilöinä häviävät esim. Englannille, mutta joukkueena on ihan toista luokkaa. Kerro parahin Callit, onko tämä totuus klisee?
|
|
|
|
De Souza
Poissa
|
|
Vastaus #13 : 11.05.2010 klo 21:52:26 |
|
Kieltämättä läski-Hiskin ylivoima vie täydellisesti mielenkiinnon. Puhumattakaan jostain Theo "Odonkor" Walcottista...
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
|
Vastaus #14 : 11.05.2010 klo 21:54:39 |
|
Yksilöinä häviävät esim. Englannille, mutta joukkueena on ihan toista luokkaa. Kerro parahin Callit, onko tämä totuus klisee?
a) se ei ole totuus edes nyt, kun Englannilla vihdoinkin on kosolti hyviä yksilöitä. Nuoren Kroosin ja ikääntyvän Lampardin paremmuudesta saat ihan itseksesi kiistellä kuten kaikista muistakin yksilöistä. Itse pidän kumpaakin pelimiehenä. b) ei Saksaa kovin usein verrata Englantiin, vaan niihin maihin, jotka kisaavat pokaaleista.
|
|
|
|
Ricky Martin
Poissa
Suosikkijoukkue: Fc ASa
|
|
Vastaus #15 : 11.05.2010 klo 22:53:46 |
|
Saksalaisen nykyfutiksen tasosta ja konemaisuudesta kertoo myös Bayern Munchenin ( eikös sieltä miltei koko hyökkäyskalusto otettu maajoukkueeseen + lahm, scweini...) menestys mestarien liigassa. Itseäni vain arveluttaa - toki kliseisesti - maalivahtipelin toiminen ja mahdollinen toimimattomuus. Kuka on Saksan selvä ykkösvalinta maalivahdiksi korvaamaan Kahnin ja Lehmannin jättämää isoa aukkoa? Italiaa vastaan tietenkin Butt upottamaan rankkareita, mutta kuka muuten... Itse veikkaisin ja toivoisin Tim Wiesen vartioivan veräjää
|
|
|
|
Ricky Martin
Poissa
Suosikkijoukkue: Fc ASa
|
|
Vastaus #16 : 11.05.2010 klo 22:56:07 |
|
b) ei Saksaa kovin usein verrata Englantiin, vaan niihin maihin, jotka kisaavat pokaaleista.
Tämänpä takia vertaus Hollantiin onkin osuvampi =)
|
|
« Viimeksi muokattu: 11.05.2010 klo 22:58:35 kirjoittanut Ricky Martin »
|
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
|
Vastaus #17 : 12.05.2010 klo 09:39:44 |
|
Kuka on Saksan selvä ykkösvalinta maalivahdiksi korvaamaan Kahnin ja Lehmannin jättämää isoa aukkoa? Jos joku lajiniilo keksii tästä ongelman, niin se se vasta vitsi olisi. Bongaamisesta bonuspisteitä. Neuer on ykkösveska, ja se on pelannut jo vuosia ehdottomalla huipulla. Yksi uran monista tähtihetkistä chämppärissä Portoa vastaan. Etsikää youtubesta, itse en nyt jaksa. On lisäksi U21 Euroopanmestari loistavilla esityksillä.
|
|
|
|
The Real Wolf
Poissa
|
|
Vastaus #18 : 12.05.2010 klo 09:48:20 |
|
Löyhästi aiheeseen liittyen:
Seppo Räty: "Saksa on paska maa."
Keith Armstrong: "Ne pela väha tulsa peli."
Kuka jalkapallopersoona on sanonut: "In fact the Swedes are quite a boring nation."
|
|
« Viimeksi muokattu: 12.05.2010 klo 09:50:12 kirjoittanut The Real Wolf »
|
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
|
Vastaus #19 : 12.05.2010 klo 12:09:35 |
|
Kuka jalkapallopersoona on sanonut: "In fact the Swedes are quite a boring nation." Svennis Eriksson vai Stan Collymore?
|
|
|
|
R08
Poissa
|
|
Vastaus #20 : 12.05.2010 klo 20:00:33 |
|
Ei riitä mielenkiinto vääntämään, koska se on selvää ettei pöksyt nouse poteroista. Eikä muutenkaan ole kuin yksi maajoukkue mistä jaksaa suuremmin keskustella ja se on vähän eri kaliiberia. Kuhan kokeilin onko kaikki päivänselvätkin asiat kliseitä. Jos siis sattuvat olevan Saksaa vastaan.
|
|
|
|
Xantier
Poissa
|
|
Vastaus #21 : 12.05.2010 klo 21:55:15 |
|
"Tuolla Diegon sukulaisella on tuollaset saksalaiset reidet, on ku, on ku puutukkeja" -Pasi Rautiainen
|
|
|
|
Hullu tiedemies
Poissa
Suosikkijoukkue: En keskustele selostajista - älä sinäkään!
|
|
Vastaus #22 : 13.05.2010 klo 18:23:46 |
|
Kioskilla selailin aikani kuluksi erästä englanninkielistä jalkapallolehteä, ja sieltähän löytyi myös nuo tutut kliseet, eli saksan pelitapa on konemainen ja sen peli paranee turnauksen edetessä. Eipä ole pelkästään suomalaisten keksintöä nämä jutut - tai toisaalta siinä on ehkä käynyt niin, että Ylen väki on varmaan omaksunut nämä aikoinaan englanninkielisestä lehdistöstä ja levittänyt TV:n kautta koko Suomen kansalle.
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
|
Vastaus #23 : 14.05.2010 klo 04:52:13 |
|
Eipä kauaa tarvinnut odottaa.
Saksa-Malta pelin selostaja, taisi olla sinänsä äärisympaattinen Karhu, päästi oikein täyslaidallisen virkkoessaan jotenkin näin:
"Saksan ikuisesti kapea materiaali ei kestä tiettyjä poissaoloja. Ballackin ja Klosen on ehdottomasti oltava mukana."
Voi hyvät ihmiset sentään mitä kökköä. Alku aiheutti sellaisen järkytyksen, etten voi olla ihan sata varma, että sanoiko se tosiaan materiaalia kapeaksi. Jos joku sellaista väittää, niin periaatteessa sillä kai saisi hullun paperit tai työkyvyttömyyseläkkeen alyllisistä hommista. Ballack-riippuvuudesta pistin jo alustuksessa, joten se siitä. Kloselle toivon hyviä kisoja, mutta on aikamoista paskaa väittää miehen olevan korvaamaton, kun tarjolla on tukku plus10 maalimäärään päässeitä kavereita, joista Cacau tekaisi toistakymmentä keväällä ja Müller pelaa chämppärin finaalissa. Selitä siinä sitten riippuvuutta 3 maalin kauden tehneestä janarista.
|
|
|
|
Josef K.
Poissa
Suosikkijoukkue: Positiivisia lausuntoja antavat henkilöt
|
|
Vastaus #24 : 14.05.2010 klo 14:07:38 |
|
Ei kai Saksan peli parane turnauksen edetessä, vaan säilyy tasaisen hyvänä.
Onhan saksalaispelaajilla fysiikka kunnossa, ja pelitapakin osataan rakentaa siten, ettei puhkikulumista tapahdu. Lisäksi loukkaantuneet ja pelikieltoiset pelaajat voidaan korvata suunnilleen samantasoisilla.
|
|
|
|
|
|