Callit
Poissa
|
|
Vastaus #125 : 17.06.2010 klo 13:03:01 |
|
Iltalehden Janne Palomäki toteaa Saksan olleen ensimmäisen kierroksen paras joukkue, mutta päästää sitten kynästään sellaisen aivopierun, että oksat pois. Palomäki toteaa, että Saksan raja tulee vastaan, kun taitotaso ei yksinkertaisesti riitä.
Kertokaa nyt kaikki Saksan dissaajat tai miksei muutkin, että mistä helvetistä tällainen sokeus tulee. Onko tällaisen kirjoittaja ikinä nähnyt Saksan pelaajia vai eikä vain ymmärrä näkemäänsä?
Özil, Podolski, Lahm, Marin, Kroos, Trochowski, ... Kavereita, jotka eivät ole mitään muuta kuin äärimmäisen taitavia. Lahm toki myös kaksinkamppailuvahva. Onko Messi ainoa mittari?
Schweini ja Khedira pelaavat kuutospaikalla ja lienevät kaikilla mittareilla mitaten ko. pelipaikan taidollista eliittiä kisoissa. En myöskään näkisi keskuspakkiparin taidoissa mitään ongelmaa verrattaessa kilpailijoihin, jollei sitten oteta Luciota ainoaksi mittariksi. Herää siis kysymys, että mistä helvetistä Palomäki on tuon ajatuksensa kehittänyt? Eniten ihmetyttää se, että monet taitoon liittyvistä asioista olisi ihan tilastoista todennettavissa. Lisäksi jokainen Saksan filosofiaan tutustunut tietää, että joukkue pyrkii ja usein myös onnistuu pelaamaan aivan samanlaista futista kuin esim. Espanja. Kaikin mittarein mitattuna tämä äärimmäista taitoa kysyvä pelitapa on joukkueelta myös onnistunut.
|
|
|
|
Tonton Drozdowski
Poissa
|
|
Vastaus #126 : 17.06.2010 klo 13:36:57 |
|
Iltalehden Janne Palomäki toteaa Saksan olleen ensimmäisen kierroksen paras joukkue, mutta päästää sitten kynästään sellaisen aivopierun, että oksat pois. Palomäki toteaa, että Saksan raja tulee vastaan, kun taitotaso ei yksinkertaisesti riitä.
Kertokaa nyt kaikki Saksan dissaajat tai miksei muutkin, että mistä helvetistä tällainen sokeus tulee. Onko tällaisen kirjoittaja ikinä nähnyt Saksan pelaajia vai eikä vain ymmärrä näkemäänsä?
No se tulee juuri näistä tietämättömistä suomalaistoimittajista, jotka tällaista paskaa kirjoittavat lehtiin. Uppoaa vaivatta naapurin Penaan ja muihin tuulareihin, ja kotisohvalla piereskellessä tai kahvipöydässä sitten todetaan, ettei Saksan taitotaso riitä.
|
|
|
|
Lätkis
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, CAS
|
|
Vastaus #127 : 17.06.2010 klo 14:18:26 |
|
Kertokaa nyt kaikki Saksan dissaajat tai miksei muutkin, että mistä helvetistä tällainen sokeus tulee.
En ole varsinaisesti Saksan dissaaja, mutta sokeutesi johtuu todennäköisesti siitä, että olet kiihkomielinen Saksan kannattaja, etkä pysty näkemään asioita objektiivisesti. Ei vaan, onhan Saksa teknisempi joukkue kuin neljä vuotta sitten (kuten Löwkin sanoi), mutta väittäisin Espanjan olevan teknisesti paras joukkue kisoissa. Ei kai kukaan pokkana pysty sanomaan, että edes Saksa olisi samalla tasolla?
|
|
|
|
Jugurttibiti
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
|
Vastaus #128 : 17.06.2010 klo 14:41:22 |
|
Ainakin Australian surkeaa nippua vastaan Saksa oli taidollisesti ylivertainen. Ennen lopullisia ylisanoja Saksan pelaajien taidosta odottelisin silti vielä, miltä peli näyttää paremmin liikkuvaa vastustajaa vastaan, joka prässää vahvasti eikä anna tilaa. Kaiketi sen jälkeen on parempi antaa tuomio saksalaisten pelaajien teknisestä osaamisesta. Joka tapauksessa, esitys oli vahva ensimmäisessä ottelussa.
|
|
|
|
Dieter Bohlen
Poissa
Suosikkijoukkue: Uli Hoeness im Knast is wie 'ne Meisterschaft!
|
|
Vastaus #129 : 17.06.2010 klo 17:24:38 |
|
Ei vaan, onhan Saksa teknisempi joukkue kuin neljä vuotta sitten (kuten Löwkin sanoi), mutta väittäisin Espanjan olevan teknisesti paras joukkue kisoissa. Ei kai kukaan pokkana pysty sanomaan, että edes Saksa olisi samalla tasolla? Vastauksesi ei oikein anna vastausta mihinkään esitettyyn kysymykseen. Ei Callit sanonut Saksan olevan samaa tasoa kuin Espanjan, sanoi vain sen pyrkivän pelaamaan samaan tapaan ja tämän pelitavan vaativan esittäjästään huolimatta suuren määrän henkilökohtaista taitoa pelaajilta.
|
|
|
|
Newton Heath
Poissa
|
|
Vastaus #130 : 17.06.2010 klo 19:20:29 |
|
Özil, Podolski, Lahm, Marin, Kroos, Trochowski, ... Kavereita, jotka eivät ole mitään muuta kuin äärimmäisen taitavia. Lahm toki myös kaksinkamppailuvahva. Onko Messi ainoa mittari?
Onhan nuo melkoisia puujalkoja verrattuna ykkössuosikki Inglännin vastaaviin, jota kyseinen herra varmaankin kannattaa
|
|
|
|
Vandit
Poissa
|
|
Vastaus #131 : 17.06.2010 klo 19:25:57 |
|
Ei vaan, onhan Saksa teknisempi joukkue kuin neljä vuotta sitten (kuten Löwkin sanoi), mutta väittäisin Espanjan olevan teknisesti paras joukkue kisoissa. Ei kai kukaan pokkana pysty sanomaan, että edes Saksa olisi samalla tasolla?
Espanjalaiset voi nysvätä tekniikkaansa niin paljon kuin huvittaa, mutta jos ei 90+ minuutissa saa maalia aikaiseksi Sveitsiä vastaan, niin eipä tunnu paljon hyödyttävän...
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
|
Vastaus #132 : 18.06.2010 klo 12:56:27 |
|
Ei vaan, onhan Saksa teknisempi joukkue kuin neljä vuotta sitten (kuten Löwkin sanoi), mutta väittäisin Espanjan olevan teknisesti paras joukkue kisoissa. Ei kai kukaan pokkana pysty sanomaan, että edes Saksa olisi samalla tasolla?
Kuten tuossa jokunen totesikin, ei kyse ole siitä, että vain teknisesti paras riittäisi loppuun asti.
|
|
|
|
Seitan
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP
|
|
Vastaus #133 : 18.06.2010 klo 13:16:11 |
|
Kiitettävän vähän jauhettu "Konemainen Saksa" -paskaa mediassa toistaiseksi. Toivottavasti ei jauheta tänäänkään.
edit. Kone mainittu studiossa by Erkka. edit2. typo
|
|
« Viimeksi muokattu: 18.06.2010 klo 15:50:51 kirjoittanut Seitan »
|
|
|
|
|
Halloween
Poissa
|
|
Vastaus #134 : 18.06.2010 klo 13:41:58 |
|
Kiitettävän vähän jautettu "Konemainen Saksa" -paskaa mediassa toistaiseksi. Toivottavasti ei jauheta tänäänkään.
edit. Kone mainittu studiossa by Erkka.
Tätä on tosiaan hoettu jo liki ikuisuus. Vähän sama kuin Brassien Sambafutis.
|
|
|
|
James Station
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Winterthur
|
|
Vastaus #135 : 18.06.2010 klo 23:52:18 |
|
Kiitettävän vähän jauhettu "Konemainen Saksa" -paskaa mediassa toistaiseksi. Toivottavasti ei jauheta tänäänkään.
Työpaikalla jauhetaan. Sieltä tuli kaikki "22 miestä potkii palloa jne." ja "Saksa iskee aina lopussa" ja "tunti pelattu, nythän se peli vasta alkaa kun Saksasta on kyse" ja kaikki saatanan mahdolliset. Vitutti niin paljon etten viitsinyt sanoa niille että ei Saksa pärjää siksi kun se on Saksa vaan siksi että se on helvetin kova jalkapallomaa. Jos olisin avannut suuni, olisin joutunut puhumaan jalkapallosta noiden urpojen kanssa. En minä sellaiseen aio työaikaani haaskata.
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
|
Vastaus #136 : 03.07.2010 klo 15:45:23 |
|
Völler räki Rijkaardia - osa II
Hesarin tämän päivän numerossa Johannes Laitinen niminen toimittaja kertoo, että Argentiinan ja Saksan pelaajat ajautuivat 4 vuotta sitten pilkkukisan jälkeen käsirysyyn. - Voi hyvänen aika sentään mitä kökköä. Kirjoittaakohan Hesari seuraavaksi, että Kytäjällä ajauduttiin aikanaan tulitaisteluun retkeilijöiden ja kartanonisännän välillä? Aasinkorvalakki lähtee ko. toimittajalle. Onko kellään tietoa, mikä tämä on miehiään?
|
|
|
|
aleksanteri
Poissa
Suosikkijoukkue: Bröderna Lynx
|
|
Vastaus #137 : 03.07.2010 klo 18:18:07 |
|
ne pela vaha tylsa peli, teke liika paljo maaleja
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
|
Vastaus #138 : 04.07.2010 klo 21:11:26 |
|
Германия: Das Auto | ФУТБОЛ 04/07/2010, 10:07
Бундестим на пути в финал выбила из турнира чуть ли ни главного фаворита чемпионат мира – сборную Аргентины. Но никто и не подумал посчитать это сенсацией, поскольку с первого матча в ЮАР сборная Германии сама возглавила список этих самых фаворитов – команда Йоахима Лёва не просто играет в футбол, она работает как самый отлаженный немецкий механизм… Mitä Suomi edellä, sitä Venäjä perässä. Kyseessä sport.ru:n sivustolta napattu juttu.
|
|
|
|
jhr
Poissa
Suosikkijoukkue: TamU, Sepsi-78
|
|
Vastaus #139 : 05.07.2010 klo 10:37:39 |
|
Aamulehden valopää Pekka Aalto päätteli, että "Saksan pukuhuoneessa nauhat sidotaan ohjatusti tuplasolmulla ja tarpeeksi kireällä koska se on tutkimusten mukaan paras tapa sitoa nappiksen nauhat". Nyt jään odottelemaan, voiko enää väsyneemmäksi mennä juttu. Kun ei voi enää kirjoittaa konemaisesta tylsästä Saksasta, niin toimittajien ammattitaito näyttää joutuvan tarpeettoman kovalle koetukselle.
|
|
|
|
2^16
Poissa
Suosikkijoukkue: Conconi & Ferrari
|
|
Vastaus #140 : 05.07.2010 klo 11:15:26 |
|
Jaksamisia Callitin trollibunkkeriin. Ottakaa suur-saksan kanssa ryypyt Jägermeisteriä ja naureskelkaa Bohlenin onnettomille maratonviesteille. Ehkä vielä jonain päivänä teille aukeaa se, että Saksaa harvemmin "dissataan", vaan paremminkin yleensä toimittajat ovat kateellisia saksalaisjoukkueiden epäinhimillisestä tasaisuudesta.
Huumorilla nämä.
|
|
|
|
Baresi
Poissa
Suosikkijoukkue: TP-47, Leijonat, Huuhkajat, Jäätävä läppä
|
|
Vastaus #141 : 05.07.2010 klo 11:47:59 |
|
tylsä = voittaa pelit kolmella neljällä maalilla konemainen = iskee vastahyökkäyksestä tehden yleensä maalin +menee aina finaaliin
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
|
Vastaus #142 : 05.07.2010 klo 13:48:24 |
|
Ehkä vielä jonain päivänä teille aukeaa se, että Saksaa harvemmin "dissataan", vaan paremminkin yleensä toimittajat ovat kateellisia saksalaisjoukkueiden epäinhimillisestä tasaisuudesta.
Huumorilla nämä.
Väärin, pahasti väärin. Kyse ei ole dissaamisesta tai siitä suuttumisesta, vaan siitä, että puhutaan ihan silkkaa paskaa, kun a) ei tiedetä ihan perusasioita edes vähän alusta. Sanotaan esim. supernopeaa pelaajaa hitaaksi tai molempijalkaista oikealla jalalla pilkut vetävää umpivasuriksi. b) ei tajuta kentällä nähtyä. Esim. Schweinin ja Pikku-Philipin MM-kisatähteys ei voi olla yllätys kenellekään kauden aikana chämppäriä katsoneelle. Paitsi tietysti suomalaiselle toimittajalle. Paskan puhuminen ei ole huumoria.
|
|
|
|
Didi Amon
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomen jalkapallojoukkue olympialaisissa 1912
|
|
Vastaus #143 : 05.07.2010 klo 13:52:12 |
|
Suomalaisten toimittajien ammattitaito nyt kusee monen muunkin maan kohdalla. Muiden maiden kohdalla ei vain ole ketään joka jaksais pahoittaa siitä mieltään.
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
|
Vastaus #144 : 05.07.2010 klo 14:22:57 |
|
Suomalaisten toimittajien ammattitaito nyt kusee monen muunkin maan kohdalla. Muiden maiden kohdalla ei vain ole ketään joka jaksais pahoittaa siitä mieltään.
Jos näin on, niin onhan se kamalaa. Topicin alussa tällaisia esimerkkejä vähän kaipialinkin.
|
|
|
|
jhr
Poissa
Suosikkijoukkue: TamU, Sepsi-78
|
|
Vastaus #145 : 05.07.2010 klo 15:16:06 |
|
Suomalaisten toimittajien ammattitaito nyt kusee monen muunkin maan kohdalla. Muiden maiden kohdalla ei vain ole ketään joka jaksais pahoittaa siitä mieltään.
Kyllä mulla aina keittää kun brassit pelaavat vuodesta toiseen "iloista ja hyökkäävää sambajalkapalloa". Näin MM-kisojen aikana tuo aina tulee silmille kun jokainen kulttuuritoimittaja ja kolumnisti kokee tarvetta kirjoittaa jalkapallosta.
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
|
Vastaus #146 : 05.07.2010 klo 16:20:48 |
|
Kyllä mulla aina keittää kun brassit pelaavat vuodesta toiseen "iloista ja hyökkäävää sambajalkapalloa". Näin MM-kisojen aikana tuo aina tulee silmille kun jokainen kulttuuritoimittaja ja kolumnisti kokee tarvetta kirjoittaa jalkapallosta.
Sama. Mietin juuri päivänä eräänä, että jos Brasiliassa kaikki muu olisi samaa, mutta kansallistanssina tanhut tai rivitanssi, niin kai niitten futista sitten kutsuttaisiin sen mukaan. Vielä huvittavampi ilmaisu on "aina sympaattiset hollantilaiset". Hyi helvetti sentään. Ne itsekin tietää, että joukkueen ongelma on toinen toistaan vittumaisemmat persoonat.
|
|
|
|
Los Galacticos
Poissa
|
|
Vastaus #147 : 05.07.2010 klo 16:42:41 |
|
Suomalaisten toimittajien ammattitaito nyt kusee monen muunkin maan kohdalla. Muiden maiden kohdalla ei vain ole ketään joka jaksais pahoittaa siitä mieltään.
Tämä on ihan totta, ja tämän vuoksi en jaksa enää edes vaivautua lähettämään maileja toimittajille. Kun ei kansa vaadi "vaadi" tasoa, vaan ostaa aina nämä iltapaskat niin ei niihin tasoa niin saadakaan. Parhaita läppiä on tarjonnut tosin Ylekin, joka ennen peliä Lädejä vastaan otti kysymysmerkeiksi Saksan fysiikan kestävyyden? . Tämän jälkeen jengi on takonut Argentiinan ja Englannin toisilla puoliajoilla maanrakoon. Vähän vammojen kanssa olevia pelaajia on joka joukkueessa. Onhan se Saksa ja tylsä ja ei tee maaleja. Mitä nyt voi mennä Brassien ohi alltime maalitilastossa ja näissä kisoissa vaatimattomat kolme ottelua joissa 4 maalia. Jälkimmäiset sellaisten heittopussien, kun Englannin tai Argentiinan reppuun.
|
|
|
|
Wanha futaaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Jag ser rött...
|
|
Vastaus #148 : 05.07.2010 klo 16:48:04 |
|
"Aina niin sympaattiset hollantilaiset" on tosiaan hiukan harhaanjohtava termi. Varsinkin, jos ajatellaan hyvin useissa arvokisoissa Hollannin joukkueen sisällä vallinnutta joukkuekemiaa. Hollantilaiset ovat individualisteja, niin kuin myös tanskalaiset. Molemmat toki parhaimmillaan pelaavat upeaa futista. Ja kyetessään joukkuepeliin ovat lähes voittamattomia. Mutta, ovat myös melkoisia kiukuttelijoita, kun pahimmilleen sattuvat. Jopa eräs kaikkien aikojen futaajista, Johan Cruyff haukkui tiukassa paikassa joukkuekavereitaan kannustuksen sijaan ja osoitti huonoja kipparin ominaisuuksia. No, tästä huolimatta pidän häntä aina 3-4 maailman kaikkien aikojen futaajan joukossa. Upea pelaaja, mutta vaikea luonne. Ja näitä hollantilaisilla on kyllä riittänyt, hyvässä ja pahassa. Toki on ollut poikkeuksiakin. Muistaako joku vielä Robbie Rensenbrinkin? hieno pelaaja, joka oli vielä herrasmieskin.
Saksa on kai meille suomalaisille tehty erityisinhokiksi jo vuosikymmeniä sitten epäpätevien ja puolueellisten toimittajiemme avulla. Takavuosina ei saanut julkisesti fanittaa muuta kuin Englantia, nyt sentään jo muutamaa muutakin. Eli eteenpäin on menty. Mutta se, että Euroopan saavutuksiltaan kovinta jalkapallomaata, Saksaa, aina vaan kiihkeästi ja tunteella haukutaan, on yhä käsittämätöntä. Mutta ehkä sekin joskus muuttuu, niin kuin kaikki muukin. Eihän tässä järjellä ole ollut paljoakaan tekemistä, kun futiksesta on puhuttu. Jalkapallo on suuria tunteita. Niin se vain menee. Silti toivon, että Palloliitossa joskus katsottaisiin jopa Saksan suuntaan ja mietittäisiin mitä he tekevät oikein. Niitä asioita on nimittäin paljon.
|
|
|
|
robinyari
Poissa
Suosikkijoukkue: Spurs, Hibs
|
|
Vastaus #149 : 05.07.2010 klo 19:06:34 |
|
Mutta se, että Euroopan saavutuksiltaan kovinta jalkapallomaata, Saksaa, aina vaan kiihkeästi ja tunteella haukutaan, on yhä käsittämätöntä. Itse en ole koskaan ollut Saksa - fani, koska en ole yleensä nauttinut joukkueen pelityylistä...sanotte te Saksaa jumaloivat mitä tahansa, Saksan pelistä on usein uupunut mielikuvitusta, kun verrataan esim. Brasseihin / Hollantiin / Argentiinaan jne. (mieleen tulee Karsten Jankerin kaltaiset jalkapallojumalat ja Saksan joukkueen suoritukset 2002 - kisoissa). Kukaan tuskin kiistää Saksan saavutuksia. Tämä "anti - Saksismi" liittyy varmasti juuri siihen Saksan menestymiseen, kun ne skaboista toiseen menee pitkälle. Tähän liittynee tarve olla altavastaajan puolella, sekä varmsti myös joskus kateutta. Mutta ehkä sekin joskus muuttuu, niin kuin kaikki muukin. Luulen että Saksa on saanut paljon uusia ystäviä näistä kisoista. Todella sympaattinen joukkue, pelaa "hollantilaisemmin" kuin Hollantilaiset itse, jotka ovat omaksuneet "Saksalaisemman" tavan pelata näihin kisoihin. Eihän tässä järjellä ole ollut paljoakaan tekemistä, kun futiksesta on puhuttu. Jalkapallo on suuria tunteita. Niin se vain menee. Silti toivon, että Palloliitossa joskus katsottaisiin jopa Saksan suuntaan ja mietittäisiin mitä he tekevät oikein. Niitä asioita on nimittäin paljon.
Tähän vahva sama.
|
|
|
|
|
|