Pahoittelen jo etukäteen mahdollisia kirjoitusvirheitä, asiavirheitä tai outoja kappalejakoja. Sen verran pitkä romaani tuli, että en yksinkertataisesti jaksanut pahemmin kiinnittää kauneusvirheisiin huomiota. Toivottavasti joku jaksaa kuitenkin lukea enemmän kuin vähän alusta.
PROLOGITuhkapilvien ansiosta reissusta tuli vähän lyhyempi kuin mitä oli tarkoitettu ja mm. Hajduk Split-Karlovac ja pari Bosnian pääsarjapeliä jäi väliin, mutta hyvä reissuhan tästä silti tuli.
Aurinkoinen sunnuntaiaamu sarasti Suomen pääkaupungissa. Isoja reppuja kantaneet foorumistit astelivat samaan aikaan Munkkivuoren ja Munkkiniemen erottavalle kuuluisalle Hulinasillalle. Pikaiset kättelyt ja sitten nelosen spåralla kohti Katajanokkaa. Matka on alkanut.
Lentokoneita ei ilmaan päästetty joten täytyi sitten tyytyä laivaan. Linda Linesin punainen paatti lipui Tallinnan satamaan sunnuntaiaamuna vähän ennen puolta päivää. Pahemman luokan turisteina ei jaksettu julkisen liikenteen kanssa säätää joten Raivo-niminen taksikuski kyyditsi matkaajat Tallinnan bussi-asemalle. Pikaisesti ehdittiin pizzakin syömään, Raivon "Tuola olla pizzapaikka, muta se ola vahen....paska. Mena vatsa ruigule"-varoituksista huolimatta. Pian oltiinkin jo Eurolinesin bussissa matkalla halki Baltian. Viihdykkeenä toimi vanha televisio joka oli asetettu bussin etuosaan. Telkkarista pyöri musiikkivideot ja varsinkin kasarirokki, Spice Girls ja Backstreet Boys olivat suosiossa. Go west, where the skies are blue soi monitoreista samalla kun aurinkoisessa ja lämpimässä säässä ylitettiin Latvian raja.
Riikassa oli aikaa hengailla kaksi tuntia. Ei mikää kauneimmista kaupungeista mitä olen nähnyt, poliisitkin yrittivät sakottaa mutta kun käteistä ei löytynyt niin vähemmän yllättäen kytät jättivät rauhaan, kun eivät saaneetkaan taskurahaa tyhmiltä turisteilta. Riikan bussiterminaalista lähti sitten bussi iltapäivällä kohti Liettuaa. Matkaseurana oli tällä kertaa varsin mielenkiintoisia latvialaisia piripäitä. Mobin topboy taisi olla nimeltään Zu. Ilmeisesti pelannut ammatikseen jääkiekkoa Saksassa, mutta sittemmin vienyt piikittäminen mielenkiinnon. Sitä en viitsinyt kysyä, että mihin tämä sangen sekalainen joukkio on matkalla. Kuskina toimi Marek jonka ääni muistutti ala-asteikäistä tyttöä ja Zun porukan jatkuvista pyytelyistä johtuen röökitaukoja otettiin noin 20 minsan välein. Yksi röökitauko myös keskellä Latvian ja Liettuan rajaa. Kaunasin bussiasemalla saatiin seuraavaa bussia odotella puolisen tuntia, kunnes paikalle saapui se bussi jolla Puolaan asti päästiin. 30 minuutin kokemuksen perusteella en Liettuaan uudestaan lähde. Puolan rajalla passivelvollisuuksien jälkeen oli aika shoppailujen. Kuski oli yksi ensimmäisistä joka meni sisälle rajalla olleeseen kahvioon ja osti kassillisen viinaa.
PUOLA 26.4-28.4Polonia Varsova-Belchatow
Dolcan Zabki-KatowiceAikaisin seuraavana aamulla vihdoin saavuttiin Puolaan ja Varsovaan. Yhteensä menomatka kesti Suomesta Puolaan sellaiset 19 tuntia joista 16 tuntia oli istumista. Majapaikkana Varsovassa toimi New World Hostel. Ei mitään valittamista kyseisestä paikasta. Pikaisten päiväunien jälkeen käytiin ostamassa liput reissun ensimmäiseen matsiin eli Polonia Varsova-Belchatów. Ensin seikkailtiin jossain stadikan uumenissa, mutta lopulta seuran vekkuli (Hugo) Boss neuvoi meidät oikeaan paikkaan ja liput sai nopeasti passia vilauttamalla. Lippujen hankinnan jälkeen ängettiin auki olevasta portista stadikalle ottamaan capotornista pakolliset larppikuvat. Polonian stadikan takana sijaitsi tekonurmella varustettu harjoituskenttä ja iloksemme huomasimme, että kohta on alkamassa joku junnujen matsi. Sitten kun vielä tajuttiin, että vastakkain ovat Varsovan ylpeydet eli Polonia ja Legia niin matsi oli pakko jäädä katsomaan. Todistettiin siis 10-vuotiaiden Varsovan derbyä. Tässä derbyssä Polonia oli ylivoimainen ja vei voiton 6-0.
Illalla tutusttiin Varsovan yöelämään, ja kun hostellin vierestä löytyi Varsovan versio Bellystä, jossa soi The Smiths ja paikalliset indieslutit tulivat tarjoamaan vodkaa niin ilta oli sangen onnistunut. Hostellihuonetoverit eli kaksi ukrainalaista teinislutia eivät kuitenkaan arvostaneet myöhäistä ja kännistä palaamista huoneeseen.
Matsipäivänä sää ei enää niin hieno ollut kuin edellisenä päivänä jolloin shortseissa ja t-paidassakin oli pikkasen kuuma. Sää oli harmaata ja taivaalta tippui jonkin verran sadepisaroita. Matsipäivän aamu oli turhaa hengailua ja turistikuvien ottamista. Polonia Varsovaa pidetään Varsovan kakkosjoukkueena eivätkä yleisömäärät ylläkään samalle tasolle kuin Legialla. Kannattajia Polonialla kuitenkin riittää. Seura on perustettu 1911, näin ollen se on Varsovan vanhin seura. Polonia on myös voittanut kahdesti Puolan mestaruuden. Polonian stadionin kapasitetti on hiukan vajaat 7000, mutta katsojamäärät ovat yleensä 2000 ja 4000 väliltä. Ennen illan ottelua Polonia löytyi juuri putoamisviivan yläpuolelta joten kaikki pisteet ovat todella tärkeitä. Vierasjoukkue GKS Bełchatów löytyy sarjan ylemmästä keskikastista, mutta europaikkoihin sillä ei enää mahdollisuuksia ole. Seura aloitti Puolan sarjoissa 1977, mutta vielä ei kovin suurta menestystä ole tullut. Paras sijoitus on toinen sija Puolan pääsarjassa parin vuoden takaa.
Polonian stadionille pääsee helposti metrolla. Pysäkki oli jokin Gdanski-päätteinen ja aseman pihalta näkeekin jo stadikan valopylväät. Stadikan läheisyydessä oltiin jo pari tuntia ennen matsia ja tunti ennen peliä mentiin sisään. Tunti ennen peliä olivat myös Belchatówin kannattajat saapuneet paikalle. Heitä oli vajaa bussillinen eli ainoastaan noin 20. Siitä huolimatta heidän ympärillään oli mellakkapoliiseja lähes kolminumeroinen määrä. Sopivasti toki kiväärit olkapäillä, toisen puolen katua heidän sisäänmenoaan vartioi parit hevospoliisit ja 200 kiloiset poliisikoirat. Ylimitoitetut järjestelyt ja poliisien valmius pisti toki naurattamaan, mutta sen verran pahoja ongelmia maalla on huligaanien kanssa, että onhan tuo ihan ymmärrettävää.
Liput olivat pääkatsomoon joka oli ottelun alkaessa noin puolillaan. Pistettiin vielä nimet johonkin Polonian kannattajien anomukseen jossa vaativat seuralle modernimpaa stadionia, jos ihan oikein ymmärsin. Makkaratarjonta oli sitä mitä on Finskille jo vuosia kaivattu. Ei ollut Wotkinia, mutta hyvää kyrsää kuitenkin. Makkarat grillattiin grillissä jonka lieskat nousivat yli pään korkeudelle. Tummemmat makkarat muistuttivat afroamerikkalaista pornoelokuvaa sillä pituutta makkaroilla oli reilusti päälle 20cm. Siihen päälle mojova kasa sinappia ja sämpylä. Voja voja, ja halpaa oli. Polonian kannattajilla oli jonkinlainen protesti ensimmäisen 20 minuutin ajan jolloin heistä ei kuulunut pihahdustakaan ja bandikset oli käännetty piiloon. Näkyvillä oli vain lakana jossa luki TAK WYGLADA NASZE ZAANGAZOWANIE. Joku saa suomentaa jos jaksaa.
Kannattajakatsomona toimi kokonaan toinen sivukatsomo jossa seisoi pyöreästi sanottuna useita satoja kannattajia. Heitetään arvioksi nyt vaikka 689. Kun hiljainen protesti oli ohi niin sitten tästä porukasta lähtikin todella hyvin ääntä. Yhtyipä katkiskatsomokin pariin chänttiin. Pelin taso ei missään vaiheessa noussut kovin korkeaksi. Osasyyllinen tähän oli märkä nurmi joka oli todella liukas. Polonialla oli paremmat maalipaikat, mutta tauolle mentiin ilman maaleja.
Toiseksi puoliajaksi päästiin kuin päästiinkin Polonian kannattajakatsomoon. Ensin ei katsomon vaihtaminen meinannut onnistua, mutta lopulta järkkäri aukaisi meille portin. Sen jälkeen toinen järkkäri aukaisi toisen portin ja sitten poliisi avasi kolmannen portin, ja päästiin sinne minne haluttiinkin. Mukaan tarttui myös Ultras Polonian huivi ja kasa nuorisomobin tarroja. Tarra-arkin päälimmäisenä ollut tarra vaikutti vielä varsin viattomalta, mutta hostellilla kun tarroja selailtiin niin vähemmän yllättäen jokainen tarra oli täynnä hakaristejä, homojen vastaisia logoja ja Che Guevaran naama jonka päälle oli vedetty ruksi. Meno kannattajakatsomossa oli erittäin hyvää vaikka pelin taso ei edelleenkään päätä huimannut. Polonialla oli kaksi aivan avopaikkaa, mutta jotenkin nämäkin paikat missattiin ja peli päättyi maalittomaan tasapeliin. Pelin jälkeen poistuminen Varsovan keskustaan sujui varsin vikkelästi.
Keskiviikkoaamuna darra oli aikamoinen, mutta se ei menoa haitannut. Aamupäivänä tutustuttiin sympaattiseen Antifa-tagien täytteiseen lähiöön ja käytiin syömässä pukuherrojen suosimassa Bella Pasta-ravintolassa. Suuri pasta-annos kustansi huikeat 3.50€. Täällä, kuten myös kaikkialla muualla missä käytiin olut oli halvempaa kuin limu. Iltapäivällä oli ohjelmassa Dolcan Zabkin divaripeli lyhyehkön matkan päässä Varsovan keskustasta. Ennakkoon oli otettu selvää miten stadikan löytää, mutta aika täydellisesti nuo suunnitelmat kusi. Lähes tunti pyörittiin Varsovan rautatieasemalla, mutta oikeaa junaa ei vain löytynyt. Puolaa puhuneiden infoneitien ohjeistakaan ei hirveästi apua ollut, kun mitään ei ymmärretty. Lopulta hermot menivät ja otettiin taksi Zabkin lähiöön. Iltapäiväruuhka toki oli helvetillinen joten taksimatkakin kesti lähes tunnin. Yhteensä siis matkaan meni kaksi tuntia, vaikka julkisilla tuon pääsisi 20 minsassa. Vasta paluumatkalla tajuttiin, että etsittiin lähijunaa väärältä asemalta.
Pitkä taksimatka hiljaiseen lähiöön maksoi reilut 10€ ja onnistuin vielä unohtamaan samana päivänä ostamani paidan taksin takapenkille. Joten kovin suuria sympatioita Dolcanin joukkue, Zabkin lähiö tai koko vitun maa ei saanut taksista ulos astuttaessa. Lopulta saavuttiin kentän reunalle, kun peliä oli pelattu puoli tuntia. Tulostaulusta näin vilauksen ja peli oli 2-1. Kiersimme koko kentän kaksi kertaa ympäri ennen kuin löysimme lipunmyyntikojun. Metallisia aitoja oli joka paikassa, kuten myös poliiseja. Joka kerta kun näytti siltä, että selvitimme labyrintin niin eteen tulikin suljettu aita tai poliisijoukkio, joka sanoi että meillä ei ole tänne mitään asiaa. Jossain vaiheessa eksyimme vieraskatsomon taakse ja vastaanotto ei kovin lämpöinen ollut. Lopulta löydettiin se yksi ja ainoa lipunmyyntikoju ja päästiin aitojen sisäpuolelle. Toisessa päädyssä oli päätykatsomo jonka keskellä seisoi noin 50 kotijoukkueen kannattajaa. Otettiin paikat tämän joukkion vierestä. Vieraskannattajat oli sijoitettu omaan häkkiinsä ihan lähettyville. Katowicen kannattajia oli huonosta ajankohdasta(peli alkoi arkipäivänä viideltä) huolimatta paikalla toista sataa.
Seurat sijaitsevat toisen sarjatason puolessa välissä, mutta Katowicellä oli vielä ennen ottelua mahdollisuudet taistella noususta pääsarjaan. Dolcan Ząbki on tyypillinen lähiöseura. Se pelaa ottelunsa Ząbkin kaupunginosassa jossa se on erittäin suosittu, mutta katsojia peleihin harvemmin tulee lähiön ulkopuolelta. Perinteitä seuralla myös riittää, se on perustettu vuonna 1927. Kovin suuria ihmetekoja ei seura on historiansa saatossa tehnyt, yksi merkittävimmistä on se että Puolan maajoukkuevahti Artur Boruc on aikanaan pelannut Dolcanissa. Sekin tosin vain lainalla 12 pelin ajan. Vierasjoukkue Katowice oli itselleni ennakkoon tuttu vain kannattajiensa puolesta. Ultras Katowice on tehnyt viime vuosina varsin näyttäviä tifoja. GKS Katowice on perustettu 1964, se on historiansa saatossa pelannut myös paljon europelejä. RoPS pudotti Katowicen Uefa Cupista 1989, mutta seuraavana vuonna TPS tippui Uefa cupissa Katowicelle yhteismaalein 4-0. Katowice pelasi vuoden ajan sponsorinsa nimen alla(Dospel Katowice), nykyään joukkueella ei pahemmin sponsoreita ole ja se onkin aikamoisissa rahaongelmissa.
Aurinko lämmitti mukavasti Zabkin pienen stadionin ainoaa päätykatsomoa, nurmi oli hyvässä kunnossa, Stereo Love raikui stadionin kajareista ja peli oli jännittävästi 2-1 ensimmäisen jakson jälkeen, joten odotimme toiselta jaksolta hyvää kamppailua. Vieressä ollut kotijoukkueen kannattajaryhmä koostui varsin nuoresta porukasta, mutta oli mukana myös ne pakolliset skinibodarit Londsdalen ja Pit Bullin huppareissa. Capoja oli parhaimmillaan 3, ja yksi rumpali jotka pitivät 50 hengen porukkaa tahdissa mukana. Toista jaksoa oli pelattu 10 minuuttia, kun kotiyleisö sai hurraamisen aihetta, kun Jakub Kabala vei kotijoukkueen 3-1 johtoon. Kuitenkin yhdeksän minuuttia myöhemmin epäselvän tilanteen päätteeksi pallo oli myös kotijoukkueen maalissa. Tilanne 3-2 ja Katowicen kannattajat heräsivät ensimmäisen kerran toisella jaksolla ääneen. Kentällä otteet kuumenivat ja nähtiinpä siellä yksi vähän suurempikin käsirysy. 5 minuuttia ennen pelin loppua kotijoukkueen pelaaja otti vielä punaisen kortin joten Katowicelle todella tarjottiin tasoitusmahdollisuutta. Varsinkin kun loukkaantumisten ja hulinoiden takia lisäaikaa annettiin peräti 7 minuuttia 90 minuutin jälkeen. Maaleja ei kuitenkaan enää nähty joten Dolcan Ząbki otti hienon voiton.
Matsin jälkeen paluu Varsovaan onnistui huomattavasti helpommin, kuin mitä reissu oli toiseen suuntaan ollut. Hostellilla ehti suorittaa viimeiset spämmäämiset ennen kuin täytyi hypätä yöjunaan joka kuljettaisi kohti Zagrebia. Viimeisenä yönä hostellihuoneeseen saatiin pari uutta vahvistusta. Ruotsissa asuvat turkkilaisveljekset ja todellinen ug-reilaaja, noin 60vuotias brasilialainen harmaahiuksinen jannu joka ei puhunut kuin muutaman sanan verran englantia. Yritin auttaa miehen sillipurkin avaamisessa, mutta harmittavasti jäi purkki avaamatta.
KROATIA 29.4-2.5
Dinamo Zagreb-Hajduk Split
http://www.youtube.com/watch?v=LAc3kZKkr5E Tunnelmapätkä BBB:n katsomosta.
http://www.youtube.com/watch?v=GaZylBtij1Q Sekavaa pikselimössöä hulinoista.
http://www.youtube.com/watch?v=75g-9fL9mAU Hiukan selkeämpi tunnelmapätkä BBB:n katsomosta.
http://www.youtube.com/watch?v=EYUvhj4W6CM Tärisevää kameratyöskentelyä ja Torcidan pyroshow.
Matka Varsovasta Zagrebiin olikin sitten ylivoimaisesti reissun paskin. Ennakkoon oli annettu ymmärtää, että junaa täytyisi aamulla vain vaihtaa Wienissä ja sieltä pääsee suoraan Zagrebiin. No ei se ihan niin mennyt. Wieniin saavuttiin noin tunti aikataulusta myöhässä torstaiaamuna, koko yö saatiin kestää samassa hytissä nukkuneen naismatkustajan haisevista sukista. Juoksujalkaa oikealle raiteelle Wienin Medlingin asemalla ja Zagrebin junaan ehdittiin 6 minsaa ennen sen lähtöä, vaikka vaihtoaikaa piti olla tunti.
Tuossa junassa ehdittiin matkata noin tunti, kun konnari tuli jotain selittämään. Saatiin tulkkaus paikalliselta matkaajalta joka oli myöskin menossa Zagrebiin ja ymmärrettiin sen verran, että jossain Sopronissa pitäisi vaihtaa kulkuneuvoa. Pian oltiinkin Sopronissa. Ihmettelin, että onpas kaupungissa paljon unkarilaisia ravintoloita. Hetken päästä aloin ihmettelemään paikallista murretta ja sitten tajusin, että ollaan Unkarissa. Mitäköhän vittua nyt taas. Unkariin ei ollut tarkoitus missään vaiheessa mennä, mutta tulipahan sekin nyt nähtyä. No seuraavaksi konnari talutti meidät ja 4 muuta Zagrebin matkaajaa ulos asemalta aina pihalle asti jossa odotti täyteen pakattu bussi. Kukaan ei oikein tiennyt, että miksi meidän bussiin täytyy mennä, miksi ollaan Unkarissa ja meinataanko vetää vanhalla lähibussilla Unkarista Zagrebiin. Bussissa oli porukkaa kauppakassien ja pienten lasten kanssa ja järkyttävän kuuma. Pientä epäluuloa oli havaittavissa suomituristeissa jotka ovat matkalla toiseen maahan, mukanaan isot rinkat ja muut matkustajat näyttävät olevan matkalla maitokauppaan. Reilu tunti köröteltiin täpötäydessä bussissa ja hikoiltiin kunnes saavuttiin Szombathelyn aseman eteen. Hypättiin pois ja saatiin selville, että täältä lähtisi juna Zagrebiin. Tuossa junassa sai istua reilut 4 tuntia kunnes vihdoin saavuttiin Zagrebin asemalle. Kroatian rajalla oli vielä reissun vittumaisimmat muodollisuudet, kun pyssymiehet kävivät 3 kertaa passin tarkistamassa ja jaksoivat kysellä mitä on laukuissa.
Zagrebin majapaikkana toimi Funk Hostel joka oli hiukan keskustan ulkopuolella, mutta ratikoilla pääsi hyvin liikkumaan. Funk Hostel oli kyllä koko reissun hienoin majapaikka. Erittäin mukavaa ja asiallista henkilökuntaa ja meno oli niin kuin hostellissa kuuluukin. Työntekijät vetävät työn lomassa röökiä/pilveä asukkaiden kanssa ja tarjoavat olutta. Torstai meni totutellessa helvetinmoiseen helteeseen. Asteita oli 28 ja paikallisetkin valittelivat, että onpas kuuma. Ensimmäisen kerran tuli shortseille ja pikeepaidalle käyttöä. Illalla oli aikaa tutustua hostellin muihin asukkaisiin, toki sitä ennen foorumistit istuivat 3 tuntia pimeässä kellarissa kahdestaan(toki seurana oli myös sammunut randomhenkilö joka nukkui kellarissa) ja seurasivat Eurooppa liigan välieriä. Hienoimmiksi asukeiksi osoittautuivat australialaiset travellaajat jotka olivat olleet 18 kuukautta reissussa. Toinen sankareista oli kuljettanut Amsterdamista pari muovipussillista pilveä ja loppuillasta hostellin terassilla polttelivat marisätkää niin hostellin asukkaat kuin myös työntekijät. Suhteellisen rentoa menoa siis.
Perjantaina oli tarkoitus mennä Slovenian puolelle ja käväistä Interblock Ljubljana-Nafta ottelussa, mutta sen verran oli istuttu jo junassa, että tämä päivä pyhitettiin levolle ja Zagrebin nähtävyyksille. Illalla tutustuttiin Zagrebin yöelämään. Kokoonpano oli sangen hieno. Kaksi foorumistia, yksi New Yorkissa asuva homoseksuaali sekä ensimmäistä kertaa Euroopassa oleva korealainen jannu nimeltä Park. Ensin vierailtiin paikallisten suosittelemassa baarissa joka sijaitsi jonkinlaisen keskuspuiston keskellä. Baarin ulkopuolella rauhaa vartioi 5 poliisia joilla oli aseet vyöllä ja kaikilla oluttölkit käsissä. Yksi torkkui ja muutkin näyttivät siltä, että ei ollut ensimmäinen olut menossa. Sisään tultaessa ensin pisti silmään se, että puolet baarin asiakkaista katsoivat kun kaksi hevaria pelasivat Guitar Heroeta. Ne jotka saivat silmänsä irti tuosta viihdykkeestä iskivät silmänsä meidän porukan korealaisvahvistukseen. "Hiroooo! You're the guy from Heroes! Can we take a picture". Nopeasti tuopit alas ja äkkiä seuraavaan paikkaan, joka olikin kunnon sedula. Siellä tuli kuitenkin viihdyttä aamuneljään asti ja aamulla poliisien avustuksella takaisin hostellille.
Vihdoin koitti lauantai. Päivistä hienoin ja päivä jolloin koittaisi reissun ehkä odotetuin ottelu. Dinamo Zagreb-Hajduk Split. Katsomomeiningin puolesta yksi Euroopan kovimmista otteluista. Liput oli hankittu edellisenä päivänä pohjoispäätyyn, eli Bad Blue Boysien katsomoon. Aivan Maksimir stadionin viereen pääsi helposti ratikalla. Stadikan eteen saavuttiin pari tuntia ennen pelin alkua ja lähimmät baarit olivatkin täpötäynnä Dinamon kannattajia. Paria tuoppia ja huiviostosta myöhemmin siirryttiin sisään stadionille. Turvatarkastus oli suht tarkka, mutta ei mikään läpäisemätön. Ensimmäisenä pisti silmään stadionin kunto. Tiesin toki, että Maksimir ei mikään Euroopan tai edes tämän maan hienoin stadion ole, mutta niinkin paskainen kunto tuli vähän puun takaa. Osa stadionin sisätiloista oli kokonaan hylättyjä eli lasiseinien takaa näkyi vain rikkinäisiä peilejä, roskaa ja pari yksinäistä toimistotuolia. Käytävillä ei paljon designia näkynyt. Katsomoon piti kiivetä rappusia ylös jonkin matkaa. Valot eivät toimineet joten rappuset olivat pilkkopimeitä ja seinät rappeutuneita. Lopulta päästiin katsomon reunalle. Näky oli karu, mutta komea. Suoraan sanottuna ruma stadion, mutta tässä tapauksessa rumuus on myös komeaa.
Loppujen lopuksi pohjoispääty täyttyi lähes täydeksi, viereisessä sivukatsomossa oli mukavasti porukkaa ja toisessa päädyssä oli Hajdukin sektio myyty luonnollisesti loppuun. Torcidan jannuja paikalla oli noin tuhat. Pääkatsomo oli suhteellisen tyhjä. Yleisömäärä tälle ottelulle oli varsin tyypillinen eli reilut 17 000. Ottelu on sarjan suurin, mutta yleisömäärät Kroatiassa eivät todellakaan päätä huimaa. Sillä ei ole kuitenkaan mitään merkitystä sillä suurin osa katsojista on juuri seurojen todellisia kannattajia joten tunnelma on loistava. Ottelussa oli pientä erityistä latausta sillä Dinamo oli käytännössä jo mestari ja tässä pelissä sillä oli mahdollisuus varmistaa mestaruus.
Ennen ottelua cheerleaderit kiersivät kenttää ja kiinnittivät myös poliisien huomion. Vihdoin itse ottelu käynnistyi, tunnelma oli odotetun hieno sillä koko pääty osallistui chäntteihin. Pohjoispäädyn capona toimi sama jannu joka oli Danny Dyerin haastateltavana The Real Football Factories Internationalin Balkanin jaksossa. Nimmarit jäi kuitenkin tällä kertaa pyytämättä. Myös suurin osa sivukatsomosta yhtyi lauluihin. Ja sivukatsomossahan ei istuttu vaan suurin osa katsojista seisoi. Sivukatsomossa lähellä pohjoispäätyä oli ilmeisesti BBB:n alajaosto Zabresikista. Ottelua ei kauaa oltu pelattu, kun ryhmä sytytti ensimmäiset soihdut. Peli kentällä oli suht heikkoa. Dinamo hallitsi, mutta ei päässyt maalipaikkoihin. Hajdukilla oli nopeita vastahyökkäyksiä, mutta ne päättyivät laukaukseen joka meni 9 metriä yli maalin.
Toisen puoliajan lopussa tilanne sivukatsomossa kuumeni. Lähellä päätyä ollut porukka sytytti pari soihtua ja stroboa ja lopulta sivukatsomon alla piilossa olleet mellakkapoliisit lähtivät liikkeelle. Soihduttajat heittivät soihtuja alaspäin ja saivat kovaa kyytiä kyttien pampuista. He eivät kuitenkaan olleet yksin sillä pitkin katsomoa porukkaa juoksi heitä auttamaan. Myöskään BBB:n katsomossa tilannetta ei katsottu läpi sormien. Ensimmäiset penkit revittiin irti ja paikallisella kielellä tulleet "natsipoliisi"-chäntit raikuivat stadionilla. Jossain sivistysmaissa poliisit olisivat tässä vaiheessa rauhoittaneet tilannetta ja vetäytyneet takaisin piiloonsa jolloin koko tilanne olisi rauhoittanut. Mutta ei. Poliisit poistuivat sivukatsomosta ja hetken päästä kypäräpäiset poliisit ilmestyivät taaksemme. Ei mennyt kauaa, kun muukin katsomo tämän huomasi. Saman tien alkoi penkkejä ja soihtuja lentää kohti käytävää joka meni katsomon takana. Sen jälkeen, kun itse sain penkistä osuman takaraivooni niin kamerat kädessä heiluneet suomituristit kokivat parhaakseen vetäytyä hiukan sivummalle. Meno oli aika rajua, kun soihdut, strobot ja tuolit lensivät kohti poliisien linjaa ja ne jotka lähestyivät tätä saivat kovia iskuja pampuista. Kuulokin oli kovilla, kun bängerit räjähtelivät korvan juuressa, eivätkä olleet mitään ihan pikkupapatteja. Jossain vaiheessa kytät sitten alkoivat ruiskuttamaan pippurisumutetta joka täytti katsomon yläosan. Katsomossa oli myös paljon nuoria lapsia ja naisia, mutta onneksi näistä suurin osa pääsi raivaamaan tiensä katsomon alaosaan jossa oli turvallisempaa. Matsissakin oli jo aikoja sitten päättynyt ensimmäinen jakso, mutta kukaan ei tuohon kiinnittänyt huomiota. Kaikkien huomio oli pohjoispäädyssä. Kuuluttajan kuulutus ilmoitti, että jos tilanne ei rauhotu niin pelaajat eivät palaa kentälle. Käytävillä popcornin myyjät kaatoivat kojunsa ja lähtivät juoksujalkaa karkuun. Taistelu kesti noin 20 minuuttia, kunnes tilanne rauhoittui. Poliisit olivat piirittäneet katsomon ja capon toiveesta kannattajat keskittyivät taas ottelun seuraamiseen.
Penkkejä oli kymmeniä ja taas kymmeniä pitkin käytävää. Kymmeniä ja taas kymmeniä kentän reunalla. Pippurisumutteen hiukkaset leijailivat vielä ilmassa, kun toinen jakso ottelusta alkoi. Kuten myös ensimmäinen jakso, ei toinenkaan tarjonnut katsojille oikein mitään. Maalipaikat olivat vähissä, se toki kelpasi kotijoukkueen pelaajille joille 0-0 tulos toisi mestaruuden. Kannattajat ilmaisivat tyytymättömyytensä heittelemällä soihtuja nyt kentälle. Katsomon ja kentän välissä olleilla palomiehillä olikin kova kilpailu siitä kuka ehtii ensimmäisenä sammuttamaan soihtua. Yksi soihtu lensi aina maalin katolle asti. Rennoille palomiehillä kyllä nostettava peukkua, koko palomiesten rivistö antoi aplodit sen jälkeen, kun yksi soihtu lensi tarkasti suoraan kahden mainosaidan välissä olleesta 10 sentin raosta sisään. Toista jaksoa oli pelattu noin 20 minuuttia, kun Splitistä saapunut Torcida esitti oman pyroshown. Stroboja ja soihtuja paloi toistakymmentä saman aikaisesti. Oli kieltämättä todella komean näköistä. Kenttäkin täyttyi savusta. Jäljelle jääneillä soihduilla vierasjoukkueen kannattajat koittivat saada katsomoaan tuleen. Toiseen päätyyn asti näkyi pieniä nuotioita, kun siellä täällä oli muutamat penkit liekeissä. Tuo nuotio ei kuitenkaan kovin suureksi jaksanut kasvaa.
Lopulta ottelu päättyi. Ilman maaleja, ilman maalipaikkoja. Kotijoukkueen pelaajat rynnivät keskiympyrään halailemaan toisiaan ja juhlimaan mestaruutta. Kotiyleisö puolestaan buuasi ja vihelsi. Ne harvat pelaajat jotka uskalsivat tulla päätykatsomoa kiittämään saivat osakseen kovan vihellyskonsertin ja heristeleviä keskisormia. Toki mestaruus on aina mestaruus, mutta ymmärrän kannattajien pettymyksen siihen kuinka pelaajat eivät viitsineet antaa parastaan vaan puolivalolla hankkivat mestaruuden. Sarjassa toisena ollut Hajduk Split oli myös yllättävän vaisu. Vain paria viikkoa aiemmin Hajduk oli pudottanut Dinamon cupin välierissä.
Ottelun päätyttyä mellakkapoliisit olivat edelleen katsomon takana, mutta stadikalta poistuminen sujui rauhallisesti. Jäätiin hetkeksi istuskelemaan stadikan etupihalle, kunnes stadikan sivulta kuului kovaa meteliä ja näkyi kuinka soihdut lensivät ilmassa. Mentiin pällistelemään tilannetta vähän lähemmäksi, kunnes vastaan juoksi satoja ihmisiä kovaa vauhtia. Otettiin jalat alle kunnes päästiin hiukan sivummalle ettei jäädä ihmismassan jalkoihin. Dinamon kannattajat olivat ottaneet uudestaan yhteen poliisien kanssa, ja tällä kertaa poliisien toiminta oli entistä suoraviivaisempaa. Poliisien linja lähti juoksemaan kohti suurta kannattajien ryhmää, pippurisumuttimet ja pamput käsissään. Siinä ei auttanut muuta kuin juosta eteenpäin taakseen katsomatta. Seurattiin porukkaa joka juoksi sivulle jossa oli pieni puisto. Edessä oli pensasaita, mutta poliisit juoksivat edelleen kohti joten ei auttanut muuta kuin tehdä kunnon loikka ja rojahtaa pensasaidan yli. Ylittäminen ei ihan putkeen mennyt, mutta kyllä sillä Suomen korkeushyppääjien kolmen kärkeen pääsisi. Pimeässä puistossa sitten porukka alkoi keräämään kiviä ja kietomaan vöitään nyrkkiensä ympärille.
Muutaman minuutin päästä palattiin stadikalle vievälle isolle kadulle jossa tilanne oli päällä. Soihdut ja lasipullot lentelivät ilmassa ja kovimmat jätkät olivat repineet katukylttejä pystyssä pitäneet metalitangot irti ja huitoivat poliiseja niillä. Poliisit myös huomasivat puiston piiloista palaneet parisen kymmentä henkilöä ja lähtivät meidän suuntaan. Ei auttanut muuta kuin pistää taas juoksuksi. Sivukatujen kautta palattiin taas pääkadulle jossa tilanne oli rauhoittunut. Sotatanner oli tyhjentynyt ja jäljellä oli vain pahikset ja uhrit. Hulinoitsijat olivat paenneet lukuisien baarien sisätiloihin ja lukuisien sivukatujen porttikongeihin. Tilanteen kaaosta pahensi se, että poliisit eivät olleet saanet katua suljettua ja uhkarohkeimmat autoilijat ajoivat autoillaan keskelle sotatannerta. Poliisien reaktio tähän oli kuitenkin sen verran kova, että kuskit tekivät äkkiä U-käännöksen. Vastaan tuli paljon miehiä jotka pitelivät päätään josta valui verta. Hiljaisimmaksi pisti erään miehen kohtalo joka makasi raitiovaunupysäkin edessä. Päässä oli suuri verta vuotava haava ja myös säärestä vuosi verta. Miehen ympärillä oli 3 henkilöä tätä auttamassa. Yksi koitti pyytää poliiseilta apua, yksi piteli pään haavaa ja yksi piteli miehen kädestä kiinni kokeillen, että tuntuuko pulssi. Aika pahalta näytti tilanne, mutta yksikään poliiseista ei suostunut auttamaan. Yksi kyttä kävi haavoittuneen miehen luona ja sanoi, että voisitko siirtyä pois makaamasta kiskojen päältä jotta raitiovaunut pääsevät kulkemaan. Vierestä huristi jatkuvasti poliisiautoja jotka heittivät katupölyt miesparan päälle. Hetken päästä poliisit lähtivät taas linjassa liikkumaan ja ajoivat kaikki ihmiset katua eteenpäin. Katu oli täynnä lasin sirua ja isoja roskapönttöjä joiden takana hulinoijat olivat koittaneet liikkua kohti poliiseja. Roskapöntöt oli sytytetty palamaan ja roihusivat komeasti edelleen.
Noin tunti ottelun päättymisen jälkeen päästiin vihdoin pois mellakkapoliisien piirityksestä. Ratikkaa sai odotella hyvin pitkään sillä ymmärrettävästi koko katu oli suljettu. Kulkuneuvoa odotellessa sain kunnian polttaa röökillä reiän jonkun paikallisen kylähullun hommaamaan Hajdukin paitaan.
Hostellille palattuamme huomattiin, että oltiin saatu uusia huonetovereita. Miehet paljastuivat Borussia Dortmundin kannattajiksi ja olivat olleet samaisessa ottelussa. Myöhemmin, kun nettiä luki niin selvisi, että kahakoissa oli yksi poliisi menettänyt näkönsä ja yhtä kannattajaa oli ammuttu rintaan. Ei hyvä.
Sunnuntaina olisi ollut ohjelmassa Nk Rudesin 1divariottelu, mutta kun stadionin sijainnista ei oikein havaintoja ollut niin tuo jätettiin suosiolla väliin. Varsovan divaripelin löytäminenkin oli jo sen verran kovan työn takana vaikka kentän sijainti oli hyvin hallussa. Ilma oli edelleen hemmetin kuuma joten päivä meni sisällä istuessa, leffoja katsellessa. Varttia yli yhdeksän illalla lähti yöjuna kohti Wieniä. Ljubljanaan asti samassa hytissä istui kovaääninen 5 hengen äijäkööri. Kyseessä oli stereotyyppinen kroatialainen eläkeläisporukka. 60v miehiä lyhythihaisissa silkkisissä kauluspaidoissa, harmaat rintakarvat pullottivat ulkona, käsissä kultaiset Rolexit. Miesten viihdykettä oli katsoa meitä kahta suomituristia ja nauraa. Tätä jatkui 2 tuntia, ei auttanut muuta kuin nauraa mukana. Miesten jäädessä pois, hyttiin hyppäsi serbialainen urheilukuvaaja. Jannu tiesi hämmentävän paljon rautateistä, mutta myös muusta maailmanmenosta. Hienon miehen kanssa jauhettiin paskaa urheilusta, politiikasta ja suomalaisuudesta, kunnes saavuttiin Villachiin jossa edessä oli 3 tunnin pysähdys ja junan vaihto. Tuo 3 tuntinen meni kuitenkin varsin nopeasti, löytyihän Villachin asemalta mukava asemabaari joka oli auki vielä puoli viideltä aamuyöstä, kun Wienin junamme vihdoin saapui. Paikkavarauksia ei ollut, mutta onneksi löydettiin yksi hytti johon pääsimme rauhassa homostelemaan.
ITÄVALTA 3.5-6.5
First Vienna-Pax Gratkorn
Austria Wien-Rapid Wienhttp://www.youtube.com/watch?v=ttB7a3Bw5bA Rapidin kannattajien laulua.
http://www.youtube.com/watch?v=2ilOWRFM28I Rapidin kannattajien laulua ja soihdutus.
Silmät aukenivat, aurinko paistoi suoraan naamaan ja selkä oli saatanan kipeä. Ikkunasta katsoessa selvisi, että kohta oltaisiin Wienissä. Wienin majapaikka eli Do Step Inn löytyi sopivasti heti Westbanhofin aseman läheltä. Kamat hostellille ja pian reissun kolmas jäsen saapuikin paikalle. Kovat matsit oli mies missannut, mutta vielähän on reissusta puolet jäljellä. Maanantai-ilta meni etsiessä auki olevaa baaria. Tehtävä osoittautui vaikeaksi, mutta lopulta sellainenkin löytyi. Paluu hostellille tapahtui kukonlaulun aikaan ja reissunsa tänään aloittanut sankari oli siinä kunnossa, että kaatoi puoli litraa cokista lattialle. Aamulla oli kiva herätä ja huomata kuinka 200 muurahaista oli kaivautunut koloistaan lipittämään makeaa cokista lattialta. Siivousryhmän tulossa kesti sen verran paljon, että aamiaiseksi duunattiin grillattuja muurahaisia. Liekenheittimenä toimi tavallinen stendari ja Axen deodoranttipurkki.
Tiistaina oli vuorossa First Viennan ottelu. First Vienna pelaa toiseksi korkeimmalla sarjatasolla jonne se nousi täksi kaudeksi. Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että se on myös palaamassa takaisin Kakkoseen kauden päätteeksi. Wienin futiksesta puhuttaessa aina nousee esille Austria ja Rapid. Harva kuitenkin tietää, että nimensä mukaisesti First Vienna on Wienin, ja samalla koko Itävallan vanhin jalkapalloseura. Seuran perustivat Wienissä työskennelleet englantilaiset ja itävaltalaiset puutarhurit vuonna 1894. Seura on voittanut Itävallan mestaruuden 5 kertaa ja pelannut europelejä mm. TPS:ää vastaan.
Päivä oli ilman puolesta suht heikko. Lämpötila oli päälle 15 astetta, mutta taivaalta ropisi sadepisaroita joten ilma oli ärsyttävän kostea, mutta lämmin. First Vienna pelaa kotiottelunsa perinteikkäällä Hohe Warte stadionilla jonka löytäminen olikin hiukan hankalaa. Lopulta pitkän etsinnän päätteeksi stadion löytyi kukkulan päältä. Stadion muistuttaa hiukan Vuosaaren Hettaria. Katsomot vain ovat isommat ja yleinen ympäristö huomattavasti kauniimpaa. Stadikalle vievän tien varrella oli mm. monien maiden suurlähetystöjä. Hohe Warte stadion oli 1920- ja 30-luvulla Itävallan merkittävän stadion jossa myös jalkapallomaajoukkue pelasi kotiottelunsa. Yleisöennätys on yli 80 000 katsojaa. Lippu maksoi muistaakseni 7euroa ja sillä sai vapaasti valita istuma/seisomapaikkansa. Katetun pääkatsomon toisesta laidasta löytyi kotijoukkueen kannattajakatsomo. Porukkaa seisoi tuossa katsomossa noin 200 ja itse kiivettiinkin tuon katsomon yläriville seisoskelemaan. Pelissä oli auki vain tuo pääkatsomo ja se olikin silmämääräisesti lähes täysi.
Todennäköisesti johtuen seuran juurista, suurin osa kannattajien chänteistä oli englannin kielisiä. Samoja chänttejä kuin sumusaarilla. Sumusaarten tunnelmaa toi myös säkkipillin soittaja joka veti parit luritukset keskellä kannattajakatsomoa. Huomioitavaa on myös se, että ilmassa oli koko ajan hiukan imelä tuoksu. Marisätkät paloivat joka toisen kannattajan huulilla. Mikäs siinä.
Itse peli oli ihan viihdyttävää ja vauhdikasta. Vierasjoukkue siirtyi 20 minuutin pelin jälkeen 0-1 johtoon, mutta toisen jakson alussa kotijoukkue sai onnekkaan tasoitusmaalin. Maalirytäkässä maalivahti loukkaantui pahan näköisesti, mutta nousi kuitenkin lopulta omille jaloilleen ja maalikin hyväksyttiin joten syytä hymyyn oli. Kotijoukkueelle voitto olisi kuitenkin ollut todella tärkeä joten kannattajat lisäsivät ääntään ja vaativat johtomaalia.
Jossain vaiheessa kentän reunalla olleella massiivisella nurmialueella juoksi alaston mies. Jannu ilmestyi munasillaan keskeltä metsää, mutta juoksumatka kohti kenttää oli sen verran pitkä, että järkkärit ehtivät ottamaan miehen syleilyynsä. Todennäköisesti siis perinteinen viuhahtamisyritys. Ainakin toivon niin, jokin muu syy miehen ilmestymiselle olisi jo sangen mielenkiintoinen. Kovasta yrityksestä huolimatta Gratkornin maalivahti kesti ja peli päättyi tasan 1-1. Pettymys oli nähtävissä niin kannattajien kuin pelaajienkin kasvoilla, mutta pelaajat saivat taistelustaan kuitenkin kovat apdolit ja kiitokset. Kaiken kaikkiaan ottelu oli todella mielyttävä kokemus. Sympaattinen kotijoukkue, mukavat kannattajat, yksi hienoimmista stadioneista mitä olen eläessäni nähnyt ja huivikin oli halpa. Jos Wieniin vielä palaan niin palaan myöskin First Viennan kotiotteluun.
Illalla vierailtiin Pandora's Box nimisessä baarissa. Kuviteltiin mestan olevan sympaattinen nuorisobaari, mutta olikin yksi hämmentävimmistä räkälöistä joissa on tullut käytyä. Diilereitä nojaili vähän joka pöytään ja muut asiakkaat olivat sangen mielenkiintoisia persoonia. Hienoimmaksi mieheksi osoittautui hörökorvainen intialainen jannu joka vahvasta humalatilastaan huolimatta vaikutti todella fiksulta mieheltä, ilmeisesti opettaja ammatiltaan. Vaatimalla vaati, että annetaan miehelle puhelinnumeromme ja sähköpostiosoitteet jotta voi kertoa meille mietteistään. Vahvasti myös vakuutteli, että tulee Helsingin yliopistolle opettajaksi. Toinen hieno mies oli pilvessä ollut Will Ferrellin itävaltalainen kaksoisveli.
Keskiviikko koitti. Koitti myös yksi reissun odotetuimmista peleistä. Wienin derby. Ottelu josta oli lutuurilassejen tapaan katsottu kymmeniä ja taas kymmeniä youtube-videoita ja ihailtu tuota suuren maailman menoa. Liput otteluun tuli myyntiin reilut 2 viikkoa ennen ottelua. Ostettiin liput heti sinä päivänä, kun lipunmyynti aloitettiin ja jo tuolloin jäljellä oli enimmäkseen vain hajapaikkoja. Stadion myytiin loppuun parissa päivässä. Otteluhan oli Austria Wienin kotiottelu ja kun seuran kotistadion Franz Horr stadion vetää katsojia vain noin 13 000, niin sanomattakin oli selvää, että liput loppuvat kesken.
Ottelun ennakkoasetelmat olivat todella kutkuttavat. R*d Bullshit Salzburg oli juuri kokenut yllätystappion, joten voittamalla tämän ottelun Rapid Wien olisi vielä taistellut mestaruudesta. Se oli sarjassa toisena, kun taas Austria oli pisteen Rapidia perässä sarjan kolmantena.
Matsipäivän sää oli ihan kelvollinen. Harmaata, mutta ei satanut. Metro otettiin Reuman Platzille jossa purppurapaitaisia kannattajia näkyikin jo hyvin paljon. Seutu vaikutti muuten ihan mukavalta, mitä nyt tuli nähtyä spitaalisia enemmän kuin tarpeeksi. Tuolta otettiin vielä bussi kohti stadionia ja kiima alkoi kasvaa, kun bussin ikkunasta näkyi ensimmäisen kerran valopylväät. Samaan bussiin oli ensin tulossa joukko Rapidin kannattajia, mutta poliisi työnsi kaikki vihreävalkoista väriä tunnustaneet omille reiteilleen jotta ongelmilta vältytään. Bussipysäkin läheltä löytyi huoltoasema jonka pihalla oli jo 2 tuntia ennen ottelun alkua mukava määrä Austrian kannattajia. Ostettiin huoltsikalta parit bisset ja jäätiin niitä nauttimaan huoltoaseman pihalle Austrian kannattajien kanssa. Jossain vaiheessa ohi ajoi Rapidin pelaajien bussi joka tietenkin sai osakseen kovaa buuausta. Tunti ennen pelin alkua lähdettiin sitten valumaan kohti Franz Horr stadionia. Ensimmäiset chäntit kuuluivat kovaa jo stadikan ulkopuolelle, uskollisimmat kannattajat olivat karsinoissaan jo hyvissä ajoin. Omat paikkamme oli sivukatsomosta, aivan Rapidin kannattajien päädyn tuntumassa. Kumpaankaan päätyyn ei netistä voinut lippuja ennakkoon hommata. Rapidin päädyssä oli yhteensä 2000 kannattajaa seisomassa, ja meteli molemmista päädyistä oli todella kova jo silloin kun pelaajat saapuivat lämmittelemään. Omassa katsomonosassamme oli niin Austrian kuin myös Rapidin kannattajia.
Lopulta h-hetki koitti ja pelaajat astelivat kentälle. Austrian päädyssä nähtiin mosaiikkikoreo jossa värejä oli monenlaisia. Tyylikäs tifo, mutta ei mitään ainutlaatuista. On tainut Austrian ultrat väsätä samanlaisen tai ainakin samantyylisen tifon aiemminkin. Rapidin päädyssä nähtiin "övereitä" ja näitä korostivat kirkkaan vihreät pienet liput. Mukavan näköinen tifo tuokin. Ottelu käynnistyi ja meteli yltyi. Austria aloitti ottelun todella väkevästi ja avausmaalia ei tarvinnut pitkään odotella. Alle 10 minuuttia oli pelattu, kun Austria pelasi todella komean ja näyttävän hyökkäyksen jonka päätteeksi pallo syötettiin maalin edustalle josta Tomas Jun sai siirtää pallon tyhjään maaliin. Rapidin kannattajat hiljenivät, mutta vain hetkeksi. Ensimmäinen puoliaika oli ihan mukavaa peliä ja kummallakin joukkueella oli aineksia lisämaaleihin, varsinkin Rapidin tasoitus oli lähellä, mutta tauolle mentiin 1-0 tilanteessa. Puoliajan aikana Austrian päädyssä ultrat levittivät läpinäkyvän bandiksen jossa luki PYROTECHNIK IST KEIN VERBRECHEN. Bandiksen takana sitten sytyttivät kasan soihtuja. Todella näyttävän näköistä ja mielenilmauksen sanoma varmasti meni perille. Hetkeä myöhemmin Rapidin kannattajat yhtyivät mielenilmaukseen ja pistivät pystyyn kunnon pyroshown. Soihtujen lisäksi samaan aikaan paloi pari stroboa ja savuja. Molemmat päädyt myös huusivat PYROTECHNIK IST KEIN VERBRECHEN-chänttiä joten kerrankin ryhmät puhalsivat yhteen hiileen hyvän asian puolesta.
Toki oli käynnissä myös jalkapallo-ottelu. Rapidin kiri tuntui jääneen pukukoppiin sillä toiselle jaksolle Rapid ei saanut sitä uutta vaihdetta päälle. Harhasyöttöjä tuli liikaa eikä se kyenyt rakentamaan kunnon maalipaikkoja. Markus Heikkinen pelasi Rapidin keskikentän pohjalla täydet minuutit, harhasyöttöjä tuli myös Makolle muutama, mutta teki mies myös tavoilleen uskollisesti muutaman todella tärkeän katkon oikea-aikaisilla taklauksillaan. Rapidin ultrat piiskasivat joukkuettaan hirmuisasti, muu yleisö yhtyi kiitettävän hyvin Austrian päädystä tulleisiin chäntteihin joten tunnelma ei ollut hyvä ainoastaan päädyissä vaan koko stadionilla. Kotijoukkueen pallopojatkin osoittivat lutuuria pelaamalla aikaa, sen jälkeen eivät kuitenkaan uskoneet enää palloa käsissään hautoa kun Rapidin pelaaja kävi tönäisemässä yhden pallopojista kumoon.
Rapid yritti parhaansa, mutta ylärimaa lähemmäksi tasoitusta joukkue ei päässyt. Kentällä ja katsomossa alkoi kovat juhlat ja Austrian joukkue kiersi kunniakierrosta, samalla kun Rapidin kannattajat pettyneinä keräsivät bandiksiaan aidalta pois. Pari innokasta yritti rynniä aidan läpi sivukatsomoon, mutta järkkäri oli hereillä. Silmiin pistävää oli kyllä järjestysmiesten vähyys. Toisaalta järjestelyt olivat varsin hyvät ja fiksut. Molempien kannattajaryhmien edessä oli vain muutama järjestyksenvalvoja ja järjestys säilyikin hyvin, ei tule pahimmankaan vitutuksen aikana pakkomiellettä alkaa etsimään tanssikumppania poliiseista/järkkäreistä kun niitä on vain pari näkyvillä. Jos jotain ongelmia tulisi niin eiköhän mellakkapoliisit tulisi sitten jostain piiloistaan. Siitä saisi monet muutkin järjestäjät ottaa mallia, ihan täällä Suomessakin.
Matsin jälkeen stadikan edustalla oli toki helvetinmoinen ruuhka. Tuli kotoinen fiilis, kun ihmismassan keskellä joku sankari koitti päästä kotiinsa citymaasturillaan. Ratikoita lähimmälle metroasemalle meni tiuhaan tahtiin ja joka vaunu oli täynnä. Metroasemalla järjestystä oli valvomassa sitten suuri joukko poliiseja. Missään vaiheessa ei mitään ongelmia syntynyt ja meno oli aika rauhallista, vaikka vastaan tulikin kommandopipon naamansa eteen vetäneitä Rapidin kannattajia. Westbanhofilta sitten kiinalaisen ravintolan kautta hostellille hengaamaan ja muistelemaan taas yhtä upeaa matsikokemusta. Hostellihuoneessa vielä romanialainen rattijuoppo tarjosi viimeiset hörpyt punaviinistään. Aikaisin oli kuitenkin mentävä nukkumaan, sillä aamulla oli aikainen herätys ja taas siirtyminen uuteen maahan.
SVEITSI 6.5
Grasshoppers-FC Zurich
http://www.youtube.com/watch?v=hgJ2crTP55s Moonlight Shadow FCZ:n kannattajien laulamana.
http://www.youtube.com/watch?v=guoL76n9E4o Zurichin kannattajien yksi hienoimmista chänteistä ja ihan näyttävä soihdutus.
Päivät vierii, huonetoverit pierii. Maat vaihtuu, sukat ei. On aikainen aamu Wienin Westbanhofin asemalla ja 3 muskettisoturia hyppää nyt Zürichin junaan. Kerrankin on suora juna joten junassa voi rauhassa vähän lepäillä. Tosituristit eivät kuitenkaan nuku vaan käyttävät päivänvalon hyväkseen ja kuvaavat 6 tuntia vuoria ja metsää junan ikkunasta. Monen monen tunnin päästä juna saapuu viimein Zürichiin. Paljon oli Sveitsin hintatasosta kuullut, mutta hinnat tuli silti vähän puun takaa. 10€ oli jo mennyt ekan vartin jälkeen ja muuta ei oltu tehty kuin heitetty rinkat säilytyslokeroon ja käyty maksullisessa vessassa. Sitten oli jokapäiväisen Burger King-aterian vuoro. Hintaa aterialle tuli 12€. Oi niitä aikoja kun 3eurolla sai syödä pukuherrojen välissä jättimäistä pasta-ateriaa Varsovassa.
Zürichissa jaksettiin nähtävyyksiä katsella 5 minuuttia kunnes hypättiin randomisti raitiovaunun kyytiin. Ikkunasta bongattiin FC Zürichin fanikauppa joten sen kohdalla hypättiin pois. Myyjä antoi hyvät ohjeet miten päästä stadikalle, ja vielä kun kävi ilmi, että ollaan Suomesta niin myyjä antoi ilmaiseksi vuoden vanhan fanilehden jonka sisällöstä yli puolet keskittyy Hannu Tihiseen ja Veli Lampeen. Pian oltiinkin jo Letzingrundin edessä. Ulkoapäin stadion ei todellakaan kummoiselta näyttänyt. Ruosteiset seinät ja kenttäkin oli alhaalla "kuopassa" joten ulkopuolelta stadion ei kovin majesteettiselta näyttänyt. Sen verran ajoissa oltiin liikenteessä, että hetken saatiin odotella porttien aukeamista. Lopulta portit aukesivat ja saatiin kokea reissun tarkin turvatarkastus. Voi olla, että reissumieslookilla oli jotain tekemistä tarkan syynäyksen kanssa. 3 huppupäistä teiniä jotka eivät ole pariin päivään käyneet suihkussa ja haisevat oluelta, saattavat vaikuttaa niiltä "pahimmilta terroristeilta". Yksi sytkäri jäi portille, mutta ei se mitään.
Paikat oli hankittu FC Zürichin kannattajakatsomoon eli Sudkurveen. Lippuja olisi voinut helposti hankkia vielä paikan päältäkin sillä derbystä huolimatta stadion ei ole lähes koskaan loppuunmyyty. Tihisen edustama Zürich on pelannut heikon kauden ja seura löytyy sarjataulukosta alemmasta keskikastista. Zürichin kakkosseura Grasshoppers on puolestaan pelannut loistavan kevätkauden ja on sarjassa kolmantena. Tämän vuoksi ottelun ennakkosuosikista ei ollut epäselvyyttä, mutta yleensä derbyissä ei nykyvireellä tai sarjasijoituksella ole mitään merkitystä.
Fanfaarit soivat ja pelaajat astelivat pyhätölle, samalla Sudkurvessa syttyi suuri määrä soihtuja ja savuja ja paperisilppua lensi ilmassa. Siitä en tiedä oliko Grasshoppersin kannattajilla minkäänlaista tifoa sillä toiseen päätyyn ei ollut muutamaan minuuttin minkäänlaista näköyhteyttä sankan savupilven vuoksi. Grasshoppersin päädyssä oli porukkaa hiukan vähemmän kuin Zürichin vastaavassa. Savu leijaili myös kentälle siihen malliin, että ottelun alku viivästyi muutamalla minuutilla. Lopulta peli pääsi käyntiin, ja heti alusta alkaen kävi selväksi kumpi joukkue tulee ottelua hallitsemaan. Zürich sai pari vaarallista hyökkäystä, mutta Grasshoppers piti palloa. Katsojia saapui lopulta paikalle 12 200. Tyhjiä penkkejä riitti, mutta molempien päätyjän ultra-ryhmät pitivät huolen hyvästä tunnelmasta. Ja niinhän se on, että tunnelma on parempi silloin kun stadionilla on tyhjiä penkkejä, sen sijaan että tyhjät penkit täyttäisivät hiljaa paikallaan istuvat katkiskatsojat.
Ottelun avausmaalia ei tarvinnut kauaa odotella. Vain 7 minuuttia oli pelattu, kun Hannu Tihinen ei onnistunut pysäyttämään Nassim Ben Khalifaa ja hän viimeisteli nousunsa päätteeksi 1-0 maalin. Pohjoispäädyssä syttyi soihtu ja eteläpääty hiljeni, mutta vain hetkeksi. Ben Khalifa vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta pelaajalta sillä maaleja on tällä kaudella syntynyt ihan mukavaan tahtiin, mutta jannulla on ikää vasta 18 vuotta. SWEITSIN tuleva maalitykki siis todennäköisesti kyseessä. Ensimmäisen puoliajan loppu oli tasaista peliä eikä lisämaaleja nähty. Tauolle siis 1-0 tilanteessa.
Toisella jaksolla Grasshoppers sitten jätti Zürichin täysin jyrän alle. 4 minuuttia oli toista jaksoa takana, kun monille tuttu maajoukkuepelaaja Ricardo Cabanas tuplasi Heinäsirkkojen johdon ja ryntäsi kannattajien luokse tuulettamaan maalia. Maalin jälkeen Grasshoppers jatkoi pyöritystään ja FCZ:n maalipaikat olivat vähissä. 18 minuuttia ennen ottelun päättymistä peli ratkesi lopullisesti, kun Steuble iski 3-0 maalin. Grasshoppersien kannattajilla oli kunnon juhlat päällä, mutta ei toisessa päädyssäkään mitään hautajaisia vietetty. Täytyy nostaa hattua Sudkurvelle siitä, että ryhmä piti hyvää meteliä yllä vaikka ottelu oli jo hävitty ja oma seura pelasi suoraan sanottuna päin vittua. Ryhmältä löytyi myös monia hienoja chänttejä. Oma suosikkini oli Moonlight Shadowin tahtiin vedetty luritus, samainen chäntti löytyy ainakin Porton kannattajilta. Kaikkia pyrojakaan ei oltu käytetty ennen ottelun alkua vaan soihdut paloivat pitkin toista puoliaikaa. Sudkurven alareunassa oli noin 30 hengen porukka joka hiukan erottui massasta. Siinä missä Sudkurven kannattajat olivat pääosin suht nuoria väriä tunnustavia jannuja niin tuosta alareunan mobista löytyi päälle 25-vuotiaita jannuja Adidaksen huppareissa. Ilmeisesti tämä porukka enimmäkseen vastaa sitten myllyistä, joita onkin yllättävän usein Zürichin otteluiden yhteydessä.
Kentällä nähtiin nöyryytyksen viimeinen osa 4 minuuttia ennen päätösvihellystä. Sabanovic viimeisteli 4-0 osuman ja vihdoin Sudkurven chäntitkin hiukan hiljenivät. Päätösvihellys kuului ja stadion tyhjeni aika äkkiä. Pohjoispäädystä ei toki porukalla ollut mihinkään kiire ja juhlat jatkuivat samalla, kun poistuimme Zürichin pimenevään iltaan. Alun perin oli tarkoitus viettää yö Zürichin asemalla, mutta pian selvisikin, että kohta olisi lähdössä juna Baseliin josta pääsisi suoraan Hampuriin. Kova 300metrin spurtti ja junaan ehdittiin juuri ajoissa. Tunnin matka Baseliin, siellä junan vaihto ja kohta oltaisiin jo Hampurissa...
SAKSA 7.5-10.5
Vfl Bochum-HannoverSt. Pauli ja Reeperbahn, sinne tahdon aina uudestaan. Matka vetelee viimeisiään, viimeinen viikonloppu edessä ja siitä olisi tarkoitus ottaa kaikki irti. Aikaisin perjantaiaamuna löytyi viimeinen majapaikkamme Königstraßen metroaseman kupeesta. Wira hostellista löytyi meille 8 hengen dormi jossa oli hyvä vetää pienet päiväunet ennen kuin lähdettiin Reeperbahniin tutustumaan. Yksi sankari joutui jo ryöstöyrityksen kohteeksi, mutta nopeiden jalkojen avulla pääsi karkuun.
Juna kohti Bochumia lähti liikkeelle kymmenen maissa aamupäivällä. Rautatieasemalla näkyi jo tuohon aikaan lukuisi HSV:n kannattajia joiden matka kohti Bremeniä oli alkamaisillaan. Heillä oli edessä vain tunnin lähijunamatka, kun taas me jouduimme 3 tuntia istua junassa. Tosin tuo 3 tuntinen tuntui tässä vaiheessa reissua jo pieneltä iltapäiväajelulta, sen verran paljon oli perseellä tullut istuttua junissa ja busseissa. Bochumin rautatieasemalle saavuttiin sopivasti samaan aikaan Hannoverin kannattajien kanssa. Itse päästiin juuri jaloista pois ja hypättiin metroon/ratikkaan joka veisi suoraan Rewirpower Stadionille. Stadionin edustalla kävi jo kova kuhina, olihan ottelun alkuun vain reilu tunti aikaa. Huivit ostettiin ja nettiliput vaihdettiin oikeisiin tiketteihin ja ei muuta kuin katsomoon.
Liput oli hankittu Bochumin päätyyn ja seisomakatsomo oli täpösen täynnä jo tuntia ennen ottelua. En tiedä onko sama homma ennen jokaista peliä, mutta kyllä ilmapiiristä pystyi aistimaan, että kyseessä on hiukan suurempi ottelu kuin normaalisti. Homman nimi oli yksinkertainen, voittaja säilyy Bundesliigassa. Bochumin tilanne sarjassa näytti vielä alkukeväästä hyvältä, mutta loppukausi oli sujunut sinipaidoilta todella heikosti ja nyt olisi pakkovoiton paikka. Hannover on puolestaan noussut kuilusta ja voitto varmistaisi sarjapaikan. Hannoverista ei mikään pitkä matka Bochumiin ole ja punapaitaiset vieraskannattajat olivatkin kansoittaneet kokonaan toisen päädyn ja toisen kaarteista. Kokonaismäärää on paha arvioida, mutta Hannoverin kannattajia oli paikalla vähintään 3000. Stadion oli loppuunmyyty eli katsojia oli reilut 30 000.
Bochumin hymnit soivat ennen pelaajien kentälle saapumista. Tunnelma oli loistava kun kaikki nostivat huivinsa kohti taivasta ja lauloivat komealla tai vähemmän komealla lauluäänellään hymnin tahtiin. Peli käynnistyi tasaisena, mutta tässäkään pelissä ei avausmaalia tarvinnut kauaa odotella. Alle 10 minuuttia oli pelikellossa, kun entinen PSV-peluri Arnold Brugging teki varsin komealla laukauksella Hannoverin avausmaalin. Maali syntyi Hannoverin kannattajien päätyyn joten juhlat olivat aikamoiset. Maalin jälkeen Bochum kuitenkin sai aikaiseksi todellisen vyörytyksen. Näytti siltä, että jossain vaiheessa tasoitusmaalin olisi pakko tulla. Bochum oli kuitenkin hiukan epäonninen ja laukausten eteen tuli aina joku este. Tässä vaiheessa myös tunnelma oli parhaimmillaan, kun kotipääty sai vierestä seurata Bochumin pyöritystä ja teki kaikkensa auttaakseen sinipaitoja. Tuuri ei ollut kuitenkaan Bochumin mukana tänään. Alle vartti avausmaalin jälkeen ilmassa oli ratkaisun tuntua. Mike Hanke pääsi yllättäen maalintekopaikkaan ja käytti sen hyväkseen. Tilanne 0-2 ja Hanke ryntäsi Hannoverin kannattajien syleilyyn. Bochumin päädyssä ilmeet olivat entistä vakavemmat ja monilla usko alkoi loppumaan. Yksinäinen capo yritti kuitenkin vielä herätellä joukkojaan. Bochumilla oli suuri määrä kulmapotkuja, mutta Hannover kesti. Lopullinen niitti tuli juuri ennen taukoa, kun Sergio Pinto iski Hannoverin kolmannen maalin ja homma oli selviö. Hannover säilyy, Bochumilla on edessä ainakin toistaiseksi viimeinen puoliaika 1.Bundesliigassa. Alun pettymys alkoi muuttumaan vihaksi Bochumin päädyssä.
Kun toinen puoliaika alkoi oli hurmio Bochumin sinivalkoisessa päädyssä kadonnut tyystin. Toisessa päädyssä oli käynnissä punaiset juhlat. Kentällä sininen ryhmä jaksoi yrittää, mutta pelaajien otteistakin paistoi se että ei tästä enää mitään tule. Myös Bochumin kannattajille riitti. Pitkin stadionia lukuisat kannattajat kävivät heittämässä paitansa tai huivinsa kentälle ja poistuivat aplodien saattelemana pois stadionilta. Päätykatsomossa pettyneitä kannattajia kiipesi yksi toisensa jälkeen katsomon ja kentän erottaneen aidan päälle.
Vihdoin loppuvihellys koitti. Toinen pääty oli hurmiossa, toinen pääty buuasi minkä pystyi. Kuten myös muut katsomonosat. Aidan päällä oli nyt porukkaa jo monia kymmeniä ja myös poliisit ja järkkärit olivat lähteneet liikkeelle. Heti päätösvihellyksen jälkeen ensimmäiset pitch invasionin yrittäjät tekivät ensimmäiset siirtonsa. Pari jannua jäi poliisien kovaotteisiin kynsiin, mutta ainakin yksi sankareista pääsi Bochumin pelaajien luoksi ja kävi maalivahtiin kiinni. Hetkeä myöhemmin kypärillä varustetut mellakkapoliisit saapuivat katsomon eteen. Uusia kentälle ryntääjiä tuli koko ajan, mutta harva näistä pääsi virkavallan ohi. Ei kauaa kestänyt kun ensimmäiset pippurisumutteet levisivät ikävästi pitkin päätykatsomon ensimmäisiä rivejä. Kun tuli selväksi, että pettymystä ei päästä purkamaan pelaajiin jotka esittivät juuri munattoman pelin, niin pettymys piti purkaa sitten virkavaltaan.
Katsomon etuosaan viriteltiin nuotiota johon pettyneet kannattajat heittivät paitojaan ja huivejaan. Roihu oli välillä ihan hyvä, kunnes palomiehet kävivät tuon sammuttamassa. Sympaattinen pyromaani koitti vielä pitää tulea hengissä suihkuttamalla siihen jotain ilmanraikastinta. Leikki loppui siihen, kun poliisi kävi tyynesti suihkuttamassa pippurit miehen naamalla noin metrin etäisyydeltä. Stadikan uloskäynnin käytävälle oli nyt kasaantunut noin sadan hengen ryhmä. A.C.A.B. All Cops Are Bastards-huudot raikuivat ja vessanpöntön kannet ja erinäiset rautatangot lentelivät järkkäreitä ja poliiseja päin. Tuo kyseinen hulinaryhmä saikin kentälle menevän portin murrettua, mutta poliisien iskuryhmä vastasi tähän juoksuttamalla tuon mobin ulos stadionilta. Näin ollen tilanne katsomossa oli rauhoittumaan päin. Nurmen pinnassa makasi edelleen muutama kannattaja nippusiteet käsissään, muutamat järkkärit hoidattivat haavojaan kentän reunalla ja muutamat kannattajat vuodattivat kyyneleitään päätykatsomossa. Hyväksyi tälläisen hulinoinnin tai ei, niin onhan se ihan ymmärrettävää, että johonkin on se pettymys pakko purkaa. Eri asia sitten onko tämä nyt se fiksuin tapa. Koville tuo putoaminen näytti ottavan.
Poistuimme muiden pettyneiden ihmisten kanssa stadionin ulkopuolelle jossa oli vielä jonkinlaista hulinaa. Käynnissä oli pieni poliisien ja äärikannattajien välinen huuto/tuijotuskilpailu. Parit tiiliskivet lensivät päin poliiseja ja tämän jälkeen pippurisumutetta lensi oikein urakalla ilmaan. Sivuallekirjoittanutkin sai ihan mukavan annoksen sitä sieraimiinsa, mutta vähän kävi sääliksi niitä suht vanhoja kannattajia jotka saivat tuota pirullista ainetta ihan kunnolla kasvoihinsa, vaikka sattuivat vain olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. Pian paikalle saatiin kuitenkin ambulanssi jossa sai pestä kasvojaan. Kireä tilanne jatkui noin 20 minuuttia, kunnes kummatkin osapuolet väsyivät. Kuulutuksissa uhkailtiin, että kaikki jotka ovat peittäneet naamansa pidätetään. Pikkuhiljaa ihmiset poistuivat kohti keskustaa, monilla haavoja päässä, monilla kyyneliä poskilla. Tämä oli tässä, ensi vuonna sitten divarissa.
Koitti sunnuntaiaamu. Reissun toiseksi viimeinen aamu. Vastoin kaikkia odotuksia kaikki reissaajat ovat ainakin lähes terveitä. Suuremmilta taudeilta on vältytty, mitä nyt yhden sankarin yllätti pienoinen ripuli, mutta ei siitä sen enempää. Sunnuntaina olisi St. Paulin kauden viimeinen ottelu jossa vastaan Millerntorilla asettuu Paderborn. Lippuja tuohon peliin oli kuitenkin mahdotonta saada joten niitä ei jaksettu sen enempää edes metsästää, vaikka tottakai matsi kovettaisi. Stadikan edustalla käytiin puolisen tuntia ennen peliä ja "SUCHEN KARTE!"-kylttejä piteleviä henkilöitä tuli vastaan joka kulmassa. Sen verran iso juttu St. Paulin nouseminen kuitenkin oli, että Reeperbahnille oltiin järkätty kunnon Torilla tavataan-tapahuma. Torille oli järkätty scriini josta pystyi seuraamaan ottelua suorana. Porukkaa oli pitkin katuja, baarien terasseja ja jokaista sivukatua myöten sen verran paljon, että oli todella mahdotonta löytää jotain paikkaa josta olisi koko scriinin kunnolla nähnyt. Kuuluttaja huudatti yleisöä ja torin kansa kajautti ilmoille parit kannustuslaulut.
St. Pauli hävisi pelin mikä toki vähensi vähän juhlahumua, mutta tuo tappio unohdettiin heti. Kadun varsilla olleiden hotellien ja asuintalojen ikkunoista kuului St. Pauli-huutoja, liput liehuivat talojen ikkunoista, brenkku virtasi joka paikassa ja tunnelma oli kuin paremmissa Vappukarnevaaleisssa. Itse käytiin hostellilla vähän lepäilemässä ja palattiin samaiselle torille paria tuntia myöhemmin jolloin juhlat olivat kunnolla alkaneet. St. Paulin pelaajat olivat saapuneet jonkun ravintolan terassille ja sieltä huudattivat mikrofonien kautta yleisöä. Ihmismassan paljoutta on mahdoton arvioida, mutta kymmeniä tuhansia ihmisiä oli liikkeellä. Samaan aikaan, kun oli vielä Hampurin meripäivien päätöspäivä niin juhlat olivat mitä parhaimmat. Mielen valtasi kuitenkin pieni haikeus, kohta olisi lähdettävä. Parempia jäähyväisjuhlia tuskin olisi voinut kuvitella joten nämä hulinat olivat täydellinen tapa päättää tämä reissu. Hieno kaupunki, hieno seura ja hienot ihmiset jäivät taaksemme. St. Pauli-huudot kuuluivat vielä pään sisällä, kun oltiin jo junassa kohti Bremeniä ja sen lentokenttää.
ENCOREAamuyöllä koitan saada unta Bremenin lentokentän sohvilla, mieleen palaa hienot muistot, hienot ottelut ja hienot ihmiset. Sama tapahtuu lentokoneessa kunnes uni vie voiton. Silmät aukenevat ja uni loppuu samalla, kun Ryanairin peltipurkin renkaat osuvat maan pintaan. Maisemat ovat harmaita, näkyvissä on puita, puita ja puita. Suurin osa matkustajista taputtaa, kun kone on laskeutunut. Vastaan kävelee lentokenttävirkailija päässään liian kireä V*TUN HULLU-pipo. Kotona ollaan.
