Kokkolan keskuskentällä mahdollisesti pelattavassa ottelussa kohtaavat joukkueet jotka molemmat ovat voittaneet yhden SM-kullan, ja jotka täyttävät tänä vuonna pyöreitä vuosia. Neljä kertaa iäkkäämpi KPV isännöi cupin ottelun ns. alasarjasäännön ansiosta, ja valaitsematon keskuskenttä ei kuulosta otollisimmalta mahdolliselta areenalta tällaiseen otteluun. Toisaalta Interillä on kokemusta pimeässä pelaamisesta jo edelliseltä kierrokselta, jolloin Espoossa Pöxyjä vastaan pelattiin iltaruskon kajossa vielä puoli kymmenen aikaan. Yhtä kaikki, hieman erilaisessa iltavalaistuksessa pelattavan kuudennen kierroksen ottelun panoksena on paikka puolivälierissä.
KPV - liigan portit kutsuvat?Viimeksi 90-luvun alussa liigaa pelannut kokkolalaisjoukkue omaa parinkymmenen kauden pääsarjahistorian, jonka aikana mitaleita on tarttunut kouraan yhden mestaruuden lisäksi hopeiset ja kahdet pronssiset, ja toki Veikoilla on tilillään myös kaksi Suomen Cupin finaalipaikkaa. Viime kauden päätteeksi nousukarsinnoissa pettymään joutuneet kokkolalaiset ovat aloittaneet Ykkösen kauden hyvin, ja neljän kierroksen jälkeen joukkue on hakeutunut mukaan ylempään keskikastiin. Vielä ennen cupin ottelua kokkolalaiset voivat hakea positiivista virettä Veikko-"derbystä" Tampereelta vastapainoksi kauden ensimmäiselle tappiolle FC Espoota vastaan.
KPV:n urakka cupissa alkoi kolmannen kierroksen vierasottelulla Nurmon Palloa vastaan. Kotijoukkue jäi KuPS-taustaisen Aki Sipilän ja PoPasta kaapatun Tom Melartin johdolla jalkoihin lukemin 0-6. Neljännen kierroksen hallipallottelussa kotijoukkueena pelanneet kokkolalaiset voittivat Ykköseen tipahtaneen Rovaniemen Palloseuran samojen miesten maaleilla lukemin 2-1. Myös viidennellä kierroksella kaatui Ykkösen joukkue, kun pitkään divarin vakiojoukkueisiin kuulunut PK-35 kaatui myös kotona samoin numeroin, 2-1. Eteneneminen kuudennelle kierrokselle on aika iso muutos viime vuoteen, jolloin cupiin osallistuminen ei kiinnostanut edes vähää alusta...
Merkittäviä pelaajia Pallo-Veikoista ei suuremmin löydy, mutta alemman kastin seuroissa liigaa haistelemaan päässeitä pelaajia riveissä on jokunen. Menestynein kaikista on viisi vuotta takaperin Kupsin paidassa Liigacupin voittoa juhlinut Olli-Pekka Itälä jonka tililtä löytyy otteluita myös Vepsun paidassa, ja samoihin aikoihin Kuopiossa vaikuttanut Aki Sipilä on myös löytänyt tiensä Kokkolaan. Kokkolasta maailmalle lähteneiden pelaajien lista on hieman vaikuttavampi kuin nykyinen rosteri. Miika Koppisen ja Juha Reinin vanavedestä löytyy nykyisin liigassa vaikuttava, sarjan parhaisiin laitahyökkäjiin kuuluva Dawda Bah, Hongassa kaatuileva Demba Savage, sekä liigajyrät Pekka Kainu, Tero Koskela ja Henri Myntti. Pienen budjetin KPV on tehnyt hyvää työtä, mutta riittäävätkö rahkeet vielä joskus liigaan asti?
Inter - mitkä ovat mestarin elkeet?Liigacupin lautasta ja liigan äijäparia kertaalleen kohotellut Inter on vaikean tehtävän edessä. Vuodesta 1955 asti pelatun Suomen Cupin historian aikana vain kolme joukkuetta on pystynyt puolustamaan pyttyään edes kerran. Vuosien 1959-60 Haka ja 1970-71 Mikkelin Palloilijat edelsivät viisi vuotta putkeen kilpailua hallinneen Lahden Reippaan 1972-76 kestänyttä putkea. Interin tie kohti tätä valiojoukkoa alkoi lupaavasti, kun sinimustat pyyhkivät Keski-Espoon tekonurmea Pöxyillä lukemin 0-6, suurimpana tähtenä neljä maalia viimeistellyt Daniel Antunez Jr. Pääsarjassa kone on piiputtanut, kun viiden kierroksen jälkeen hyvätkin esitykset ovat auttaneet vain viiteen pisteeseen ja alempaan keskikastiin. Ennen cupin matsia Interillä on edessään suuntaa näyttävä ottelu toista nousua hakevaa joukkuetta Tampere Unitedia vastaan, ja tappiolla tuosta ottelusta voi olla kauaskantoiset negatiiviset vaikutukset joukkueen henkiseen tilaan.
Maalivahti Patrick Bantamoi ja nuori keskikenttäpelaaja Joni Kauko ovat tällä hetkellä tiedossa olevat poissaolijat. Molemmat ovat sivussa kauden jälkimmäiselle puoliskolle asti, mutta kumpikaan ei ole kriittinen menetys sinimustien pelaajistossa kohtuullisen leveän ringin ansiosta. Viime kauden maalipörssin kolmonen Timo Furuholm on paranemaan päin, ja minuutteja lienee cupin matsissa luvassa ennen täysipainoista liigarääkkiä. Samalla joko Guillano Grot tai Daniel Osinachi saavat tutustua penkkiin hieman tarkemmin, ei sillä että kummankaan tehot päätä huimaisivat.
Kokoonpanomuutoksilla uutta nousua hakeva Job Dragtsma pyrkii säätämään puolustusta ja keskikenttää paremmiksi. Ari Nymanin nostaminen keskikentän pohjalle vahvisti ainakin Turun paikallisottelussa keskustan pelaamista, mutta samalla topparipari muuttui heiveröisemmäksi. Riveistä löytyy fyysisemmät Pablo Gomez ja Jermu Gustafsson, ja saattaakin olla että toista tästä liigamitat täyttävästä parista, tai jopa molempia, kokeillaan tässä cupin ottelussa. Samalla saatetaan nähdä Joni Ahon siirtyminen omimmalle paikalleen oikeaksi laitapakiksi. Yhtä kaikki Interin tulevaa kokoonpanoa on vaikea ennustaa, etenkin jos TamU-ottelu päättyy tappioon.
Ottelun ratkaisevat osa-alueetInterin kokoonpanorulettiLöytääkö Dragtsma toimivan kokonaisuuden?
Liigan ja Ykkösen tasoeroRiittääkö puoliammattilaisten henki liigamateriaa vastaan? Ykkösen joukkueen kaatanut Pöxyt oli Interille kevyttä kauraa.
BussimatkaPysyvätkö sinimustien jalat riittävän vetreinä? Matkataanko paikan päälle jo etukäteen?