Pistetääs pieni väliaikaraportti täällä Joburgista. Kuvat ovat sen verran isoja, että pistän pelkän linkin niihin ja selityksen mitä kuvassa on. Täällä ei ainakaan kiinnosta alkaa pienentämään niitä kun en osaa enkä jaksa opetella sitä juuri nyt.
Minulla niin kuin varmaan kaikilla muillakin oli/on omat ennakko-odotuksensa ja epäilynsä Etelä-Afrikasta, kisojen järjestelyistä ja varsinkin turvallisuudesta. Nyt on kuitenkin puolet lomasta takana eli viikko ja pakko koputtaa vähän puuta. Kaikki, siis aivan kaikki on sujunut loistavasti täällä! Poliisi, järjestyksenvalvojat ja kaikki muu henkilökunta aina vapaaehtoisista lähtien ovat iloisia, palvelualttiita ja hoitavat hommansa loistavasti pelitapahtumissa jotain poikkeuksia lukuun ottamatta. Lämpötilakin alkaa kipuamaan yli kahdenkymmenen ainakin täällä Johannesburgissa niin mikäs tässä ollessa. Vielä kun kaikki puhuvat jalkapallosta ja kaikkialla näkyy jalkapallo niin mikäs sen hienompaa.
http://img16.imageshack.us/i/liput004.jpg/ Suomen lippu bongattu Brasilia - Norsunluurannikko pelistä, naks naks
Itse saavuin siis viime lauantaina paikan päälle ja heti sunnuntaina oli ensimmäinen MM-tason peli minkä tulisin näkemään paikan päältä, Brasilia – Norsunluurannikko. Tuota peliä olin odottanut todella kauan ja ladannut pelille aikamoiset paineet, mitkä se täyttikin loistavasti. Itse pelistä ei nyt enempää kun suurin osa on sen varmasti nähnyt. Peliin tuli lähdettyä kaksi tuntia aikaisemmin ja se oli kyllä liian myöhään. Tai olisi ollut, mutta noin 40 minuuttia ennen pelin alkua poliisilla/järjestyksenvalvojilla meni ilmeisesti hermot kun turvatarkastusjonot eivät liikkuneet mihinkään. Päättivät sitten päästä loput läpi tarkistamatta ketään kunnolla. Tämän ansiosta minäkin olin katsomossa istumassa ”jo” 20 minuuttia ennen peliä
. Katsomosta bongasin myös Suomen lipun, mutta en jaksanut puoliajalla lähteä etsimään kyseisen lipun omistajia, kaljan ja paikallisten kanssa juttelu vei mielenkiinnon. Pelin jälkeen kun odotin taksikuskia huoltsikalla näin pariskunnan Suomen jääkiekkomaajoukkuepaidat päällä, mutta en jaksanut mennä juttelemaan heille.
http://img251.imageshack.us/i/liput009.jpg/ Brasilia - Norsunluurannikko
http://img690.imageshack.us/i/liput018.jpg/ Loistava näkymä kentälle
Istuin pelissä kahden tummaihoisen eteläafrikkalaisen välissä ja oli kyllä hauska jutella paikallisten kanssa jalkapallosta. Olivat sitä mieltä, että tämä oli ”chance of a lifetime” nähdä peli paikan päältä. Uskoivat myös ihmeeseen eli Bafana Bafanan jatkopaikkaan. Kaverit eivät tienneet yhtään mitään Suomen maajoukkueesta, joka ei nyt varsinaisesti yllättänyt. Oli myös hauskaa katsoa sitä innostusta millä puhalsivat noihin helvetin torviin. Eivät muuten paikan päällä häiritse läheskään niin paljon kuin televisiosta kuultuna. Kuulee onneksi kaikki yleisön normaalit reaktiot peliin ja välillä yleisö innostui puhaltamaan rytmissä noita torvia jolloin meteli oli kyllä melkoinen. Ennen puoliaikaa mietin, että uskaltaako sitä lähteä ostamaan kaljaa vai missaako kenties osan toisesta puoliajasta. No lähdin ja viiden minuutin päästä olin jo takaisin istumassa paikallani. Aika loistavaa järjestelyä ja palvelua kun varmaan niistä 85 tuhannesta ihmisestä joku muukin oli janoinen puoliajalla. Joku jossain pelissä ja jossain topicissa ihmetteli miten katsojat ovat saaneet lasipulloja katsomoon, nuo ovat muovipulloja vaikka näyttävätkin erehdyttävästi lasipulloilta. Varmaan tämäkin tullut jo selväksi, mutta toistetaan nyt varmuuden vuoksi. Pelin jälkeen poistuminen stadionilta sujui myös aivan loistavasti, ei kertakaan tarvinnut pysähtyä ihmismassan takia vaan olin varmaan alle viidessä minuutissa stadionin ulkopuolella.
http://img339.imageshack.us/i/ellispark003.jpg/ Ellis Parkin pääty iltavalaistuksessa
http://img132.imageshack.us/i/ellispark004.jpg/ Vähän meininkiä ennen peliä stadionin ulkopuolelta
Maanantaina kun olin toipunut edellisillan pelistä piti alkaa valmistautumaan jo seuraavaan peliin, Espanja – Honduras. Ei ennakko-odotuksiltaan niin kiimainen peli kun edellinen, mutta kyllä tätäkin innolla odotti. Tämän ottelun näyttämönä toimi Ellis Park, toinen Johannesburgin kisastadioneista. Yleisömääräksi ilmoitettin 54 tuhatta ja risat eli about 30 tuhatta vähemmän kuin brassit-norsut matsissa, mutta tunnelma oli ainakin ajoittan vielä parempi. Espanjalaiset olivat vallanneet stadionin ja välillä lähti todella komeasti ”Espanja, Espanja”- ja jotkut muut huudot joista en selvää saanut. Istuin brasilialaisen ja portugalilaisen miesten välissä ja hekin olivat Espanjan puolella niin kuin vaikutti olevan kaikki muut paitsi Hondurasin urhoolliset kannattajat. Itse toivoin yllätystä, mutta ei siihen loppupeleissä ollut oikeen mitään mahdollisuuksia. Tapasin myös neljä Hondurasin fania ennen peliä hotellin baarissa ja sanoivat, että tulevat pelistä joko todella onnellisina tai todella kännissä takaisin. No eiköhän nuo olisi tulleet joka tapauksessa hirveässä kännissä takaisin, jos Honduras olisi onnistunut jättiyllätyksen tekemään.
http://img5.imageshack.us/i/ellispark009.jpg/ Suo.... Eiku osa Honduras-faneista ennen peliä.
Katsomo räjähti jo ensimmäisen kerran kun Espanjan viisi pelaajaa tuli lämmittelemään kentälle ennen peliä. Fernando Torres sai muuten ylivoimaisesti suurimmat aplodit kun pelaajat esiteltiin ennen peliä. Saattoihan tuo johtua siitä, että juuri ennen Torresia oli yleisö saanut äänensä auki kun Villa ja Xavi oli esitelty peräjälkeen, mene ja tiedä mistä tuo johtui, mutta pisti kyllä ”silmään”. Vain suuremmat aplodit tuli kuin Xavi vaihettiin Cesciin. Puoliajalla palvelu toimi taas loistavasti, turvallisuusjärjestelyt pelasivat ja pelistä poistuminen sujui yhtä hyvin kuin ensimmäisessä pelissä.
http://img341.imageshack.us/i/ghanasaksa007.jpg/ Ghana - Saksa
http://img295.imageshack.us/i/ghanasaksa006.jpg/ Taas bongattu Suomen lippu katsomosta
Keskiviikkona oli sitten kolmas peli edessä, Soccer Cityllä kohtasivat Ghana ja Saksa. Peliä ennen tuli tavattua hieno norsunluurannikkolainen mies, joka kiersi jo kolmansia kisoja putkeen yksin. Tai oli muuten loistavaa seuraa, mutta haukkui Suomen maajoukkueen ihan lyttyyn. Ei auttanut selittelyt, että Euroopasta on kaikkein vaikeinta päästä kisoihin eikä mitkään muutkaan. Ennen peliä katsomossa vaikutti olevan todella hyvä tunnelma, varsinkin saksalaisten toimesta. Yllätys yllätys suurin meteli pelaajaesittelyssä tuli kun Saksa-fanit vihelsivät Boatengille. En tiedä latistivatko vuvuzelat ensimmäistä kertaa tunnelmaa näkemissäni peleissä, mutta ainakin siltä vaikutti. Jopa saksalaiset taisivat jännittää niin paljon, että kannustaminen jäi vähemmälle. Pelin jälkeen riemu repesi kunnolla kun ensiksi Saksa oli varmistanut paikan jatkoon ja vielä perään tuli ilmoitus toisen pelin tuloksesta joka varmisti myös Ghanan jatkopaikan. Ei vaikuttanut olevan tummaihoisten riemulle rajoja kun ensimmäinen afrikkalainen joukkue oli varmistanut paikkansa kuudentoista parhaan joukossa.
http://img192.imageshack.us/i/ghanasaksa004.jpg/ Osa Saksan fanikatsomoa ennen peliä
http://img408.imageshack.us/i/ghanasaksa001.jpg/ Hyvät oli paikat piippuhyllylläkin
Tulipa tuossa Ghana – Saksa pelin aikaan ihmeteltyä britin ja jenkin kanssa sitä, että todella moni lähtee stadionilta ennen pelin loppua. Syy tähän kai luonnollisesti on se, että osa ihmisistä haluaa välttää pahimmat ruuhkat. Silti ei voi ymmärtää, että ensimmäiset näyttävät lähtevän jopa KYMMENEN minuuttia ennen loppua. Siellä on joka peliä ennen stadionin edessä paljon porukkaa jotka olisivat valmiita ostamaan lipun alkuperäistä hintaa kalliimmalla ja sitten nämä kusipäät lähtevät ennen loppua, että voittavat jotain kymmeniä minuutteja paluumatkassa. Vähän voisi myös kunnioittaa pelaajia ja joukkueita. Kaikista käsittämätöntä tämä oli juuri tuossa Ghana – Saksa pelissä, jossa porukkaa lähti todella paljon ja peli sekä lohkon tilanne olivat täysin auki. Varmaan idiootit lähtevät jatkopeleistäkin aikaisemmin vaikka peli olisi tasan.
Tähän mennessä pitää kuitenkin pistää järjestelyistä, paikallisista, hyvistä peleistä ja kaikesta muustakin järjettömän iso
Kaikki on ainakin omalta osalta mennyt niin nappiin kuin voi vain mennä. Vielä olisi kahteen neljännesvälierään liput, toinen on huikea Argentiina – Meksiko ja toinen 1G vs 2H eli toivottavasti Brasilia vs Chile/Sveitsi/ Espanja.