Viron ja Suomen jalkapallomaajoukkueiden kannattajien välinen oli pallonhallinnan osalta täysin Suomen heiniä. Hyökkääjistömme ruuti oli kuitenkin pahasti kastunut lahden ylityksen aikana eikä hyvistäkään paikoista saatu palloa tolppaa lähemmäksi. Voittomaalin isännät tekivät pilkusta, joka luonnollisesti oli täysin väärin tuomittu. Lämmintä riitti.
Ohessa kuvia pelistä:
Valmistautuminen käynnissä. Nimenhuudossa selvitellään ketkä ovat selvinneet ajoissa pelipaikalla ja välttäneet laivojen sekä vanhan kaupungin houkutukset.
Kannatajaskenen pahimmat kaverit joutuivat kannustamaan sankareitaan verkkojen takaa.
Urhoollisesti katkeraan loppuun asti taistellut joukkueemme. Pelaajalisäystä tuli vielä virallisen joukkuekuvan ottamisen jälkeen.
Suomalaiset ottelua edeltävässä taktiikkapalaverissa. Jos en ihan väärin kuullut niin taktiikkana oli pitää pallo omalla joukkueella.
Näkymä katsomon kannattajasektorista. Suomalaiset verryttelemässä.
Kaljakatsomon ryhmäkuva - vaadimme tätä kuvaa foorumille!
Viron joukkue kerää omaa ryhmäänsä kasaan.
Kättelyt ennen peliä.
Viron hyökkäyksestä tämä kaveri aiheutti jonkin verran päänvaivaa puolustukselle.
Viron toppari putsaa pallon pois.
Suomen nro 14 aiheutti hässäkkää mukavasti Viron puolustukseen. Tässä lähtee syöksy parin pakin välistä.
Ja tässä tyylinäyte harhautuksesta.
Kantapääkikat eivät olleet ongelma teknisille suomalaisille.
Keskitys maalille, Viron pelaaja pääsee palloon ensimmäiseksi...
...ja onnistuu ohittamaan oman maalivahdin - harmittavaisesti pallo ei kuitenkaan osunut suomalaisiin ja mennyt maaliin.
Suomen nro 3 oli liukas kuin ankerias ja puolustajien ohittelu vaikka useampaan kertaan ei ollut edes vaikeaa.
Näin otetaan pallo mukaan tyylillä.
Paikallinen virkavalta kunnioitti ottelua myös ja samalla he pitivät kannattajaryhmät rauhallisina.
Väärin tuomitun rankkarin isännät laittoivat ulkoisistä häiriöistä huolimatta varmasti verkkoon.
Kuvasarjan seuraavat ruudut jääköön esittämättä - paikallaolijat tietävät miten homma tästä eteni...
Pelipallo
Suomi sai toisella jaksolla molemmilta laidoilta hyvin tilanteita, tässä painetta luo nro 8.
Isännät oli aika helteessä loppuhetkillä ja he laskivat parhaita pelimiehiään hyökkäyksestä alas turvaamaan johtoaan.
Yleisnäkymää - kenttänä oli siis pääareenan viereinen tekonurmikko.
Lopulta Suomen painostui johti täysin ansaittuun ja oikein tuomittuun rankkariin.
Pallon taakse asettui rankkarispecialistimme nro 13...
...mutta niin vain pallo kilahti sisätolppaan.
Peli päättyi isäntien 1-0 voittoon ja SMJK:n tappioton putki loppui.
Suomen pelaajat kävivät tappiosta huolimatta kuitenkin kiittämässä runsaasta kannustuksesta fanikatsomoa. Joukkue sai paljon ohjeita katsomosta pelin tiimellyksessä, mutta tällä kertaa nekään ei riittäneet edes tasuriin.
Toinen ryhmäkuva - nyt taisi kaikki pelaajat olla kuvassa.
Pelin loputtua oli Suomen joukkueen huoltojoukot odottamassa pizzojen ja juomien kanssa urhoollisia pelureita.
Muutama kuva lisää:
http://terowester.galleria.fi/kuvat/Jalkapallo%20-%20Football/Jalgpallihaigla%20-%20SMJK%201-0/