I am the answer
Poissa
|
|
Vastaus #150 : 07.11.2010 klo 09:30:44 |
|
Pelle mikä pelle. Samalla tavalla SMJK tukee vierasreissuja tai voisi järjestää bussikuljetuksia niihin. SMJK:n tehtävä on nimenomaan tukea kannattajatoiminnan kehittymistä maajoukkueen ympärillä ja saada mukaan lisää porukkaa. Juuri tämmöisillä bussikyydeillä niitä tulee. Ajan kanssa nuo reissut maksaa kaikki itsensä, tai tuottavat jopa voittoa. Ja välillisestihän ne tuottaa jo siinäkin muodossa voittoa, että tulee uusia jäsenmaksun maksajia.
Samalla periaatteella voisit varmaan itkeä sitä mahdollista SMJK:n laivamatkaa Ruotsi - Suomi peliin?
Mikäli yhdistys harjoittaa keskustalaista politiikkaa ja tekee rahansiirtoja pääkaupunkiseutulaisilta pidemmällä asuville, pysyttelen tiukasti katkarapuosaston puolella. Heinähattujen matkoihin syydetyt rahat voitaisiin käyttää tapahtumien järjestämiseen, näyttävämpiin tifoihin tai alhaisempiin jäsenmaksuihin. Tällaisilla järjestelyillä lähellä asuvat rahoittavat jäsenmaksuillaan suoraan kauempaa tulevien matkoja, elämää. Toiminta on hakoteillä, jos jäsenmäärää kasvatetaan siten, että maalaisia houkutellaan mukaan muita paremmin ehdoin. Jäsenten kohtelun tulee olla tasa-arvoista, eikä jäsentenvälisiä rahansiirtoja tulisi tehdä yhdistyksen kautta. Vastavuoroisesti SMJK voisi tukea esimerkiksi pääkaupunkiseudulla asuvien jäsentensä (tai potentiaalisten jäsenten) asumista, sillä asumiskustannukset täällä ovat korkeammat, eikä rahat kaikilla välttämättä riitä ottelulippuun. Tämä näin periaatteellisena puheenvuorona, en tiedä, onko näin todella toimittu.
|
|
|
|
kaksi vasenta jalkaa
Poissa
Suosikkijoukkue: Alasarjat
|
|
Vastaus #151 : 07.11.2010 klo 10:06:53 |
|
Esimerkkiä kiitos?
edit: Tarkennetaan vielä, että mitä tapahtumia SMJK on järjestänyt Helsingissä missä maalaiset ovat käyttäneet rahoja SMJK:n hyväksi?
Juodaan vähe olutta, mjitaah!?
|
|
|
|
kaksi vasenta jalkaa
Poissa
Suosikkijoukkue: Alasarjat
|
|
Vastaus #152 : 07.11.2010 klo 10:12:27 |
|
Mikäli yhdistys harjoittaa keskustalaista politiikkaa ja tekee rahansiirtoja pääkaupunkiseutulaisilta pidemmällä asuville, pysyttelen tiukasti katkarapuosaston puolella. Heinähattujen matkoihin syydetyt rahat voitaisiin käyttää tapahtumien järjestämiseen, näyttävämpiin tifoihin tai alhaisempiin jäsenmaksuihin. Tällaisilla järjestelyillä lähellä asuvat rahoittavat jäsenmaksuillaan suoraan kauempaa tulevien matkoja, elämää. Toiminta on hakoteillä, jos jäsenmäärää kasvatetaan siten, että maalaisia houkutellaan mukaan muita paremmin ehdoin. Jäsenten kohtelun tulee olla tasa-arvoista, eikä jäsentenvälisiä rahansiirtoja tulisi tehdä yhdistyksen kautta. Vastavuoroisesti SMJK voisi tukea esimerkiksi pääkaupunkiseudulla asuvien jäsentensä (tai potentiaalisten jäsenten) asumista, sillä asumiskustannukset täällä ovat korkeammat, eikä rahat kaikilla välttämättä riitä ottelulippuun.
Tämä näin periaatteellisena puheenvuorona, en tiedä, onko näin todella toimittu.
Mielestäni bussien järkkääminen on kannattajien perustason toimintaa, jolla mahdollistetaan suuri joukko kannattajia stadikalle. Rahaahan on tainnut tulla yhdistykselle ihan mukavasti, joten tälläinen rahankäyttö tukee hyvin toimintaa. Tifot ovat ihan kivoja ja niihin on tainnut rahaa löytyä. Eikös Turkuun järkätty SMJK:n bussi Helsingistä?
|
|
|
|
kieran
Poissa
|
|
Vastaus #153 : 07.11.2010 klo 10:28:51 |
|
SMJK on todellakin tukenut näitä maakuntabusseja, ja tulee tulevaisuudessakin näin tekemään. Kyseessähän on todellakin Suomen maajoukkue, ei vain helsinkiläisten, ja kaikilla pitäisi olla samanlaiset mahdollisuudet päästä otteluita katsomaan. Ilman busseja monelle kulut päästä otteluihin nousevat kohtuuttomiksi ja SMJK:n tarkoituksena on saada mahdollisimman paljon ihmisiä katsomoon kannustamaan maajoukkuetta. Kun ottelupaikkoihin emme pysty vaikuttamaan, bussit ovat ainoa keino helpottaa jäsenten otteluihin osallistumista. Toki on valitettavaa jos joidenkin mielestä tämä on väärin helsinkiläisiä jasenmaksun maksaneita kohtaan, mutta kaikkia emme voi valitettavasti miellyttää, ja käsittääkseni myös me maalaiset maksamme jäsenmaksuja... Hyvä Jalkapallokannattaja,
Suomen Maajoukkueen Kannattajat on kannattajien vuonna 2002 perustama yhdistys, jonka toiminta-ajatuksena on edistää Suomen jalkapallomaajoukkueiden kannatusta. Toiminnan tavoitteena on koota maajoukkueesta kiinnostuneet henkilöt yhteen sekä tarjota heille tapahtumia, alennuksia ja muita etuja. Yhdistys toimii yhteistyössä Suomen Palloliiton kanssa ja pyrkii näin takaamaan jäsenilleen parhaat mahdolliset puitteet maajoukkueiden seuraamiselle.
A-maajoukkueen kotiotteluissa Palloliitto varaa yhdistyksen käyttöön oman fanikatsomon. SPL myöntää fanikatsomoon myydyistä lipuista erikseen sovittavan alennuksen sekä avustaa käytännön järjestelyissä.
Jokaiseen Tampereella tai muualla pääkaupunkiseudun ulkopuolella järjestettävään A-maaotteluun pyritään järjestämään bussimatka Helsingistä. Lisäksi selvitetään mahdollisuudet järjestää bussimatkoja myös muista kaupungeista pelipaikkakunnille.
Yhdistyksen tavoitteena on järjestää jokaiseen A-maajoukkueen vierasotteluun oma matka jäsenilleen. Mikäli ryhmämatkan järjestäminen ei ole mahdollista (esim. vähäisen kiinnostuksen johdosta), auttaa yhdistys otteluun lähteviä jäseniään matkavalmisteluissa mm. esittelemällä matkustusvaihtoehtoja yhdistyksen lehden sivuilla.
Positiiviseen kannattajakulttuuriin kuuluu myös yhteistyö vastustajan kannattajien kanssa. Suomen Maajoukkueen Kannattajat on korostanut tätä puolta toiminnassaan heti alkumetreistä lähtien; maaotteluiden alla pyritään pelaamaan kannattajien omia maaotteluita, minkä lisäksi vastustajien kanssa voidaan mennä yhdessä seuraamaan vaikkapa alle 21-vuotiaden maajoukkueen otteita.
Tiedotuksesta vastaavat yhdistyksen nettisivut sekä neljä kertaa vuodessa ilmestyvä jäsenlehti HUIKEE SETTI!. Jäsenet saavat luonnollisesti HUIKEE SETTI!-lehden suoraan kotiin kannettuna jäsenmaksun hinnalla.
Yhdistys pyrkii jatkuvasti kehittämään toimintaansa ja tarjoamaan lisää etuja. Toimintaan ovat tervetulleita kaikki Suomen jalkapallomaajoukkueen ystävät – kaikille on varattu paikka niin koti- kuin vierasotteluissakin! Tämän lisäksi yhdistyksen oma fanimaajoukkue etsii jatkuvasti uusia kykyjä…
Antoisia hetkiä maajoukkuejalkapalloilun parissa! Suomen Maajoukkueen Kannattajat ry
|
|
« Viimeksi muokattu: 07.11.2010 klo 10:43:29 kirjoittanut kieran »
|
|
|
|
|
Pekka#9
Poissa
Suosikkijoukkue: Katumaasturit, ei nopeusrajoituksia
|
|
Vastaus #154 : 07.11.2010 klo 11:12:07 |
|
Mennään sitten OT kunhan kerran trolliin tartuttiin. Kyllähän noita busseja on turha järjestää, jos ei kerran ole lähtijöitä. Eiköhän se parissa vuodessa tule selville ja sen jälkeen saakoon jäädä. Jos jokainen, joka on lähdössä, saa yhden lisäkseen lähtemään niin siinähän on bussi hyvin nopeasti täynnä. Jos homma on yhden vastuulla eikä tällä sitten ole yhteyksiä jalkapallopiireihin niin aika turha odottaa bussia täyteen jollain ilmoituksella HuSessa, paitsi tietysti ns. isoissa peleissä kun GH-osasto aktivoituu äärimmäisen elämyksen toivossa.
|
|
|
|
joks11
Paikalla
Suosikkijoukkue: Rakennusliike M. Seppälä Oy
|
|
Vastaus #155 : 07.11.2010 klo 11:20:38 |
|
Helsinkiläisenä maajoukkueen kannattajana olen varsin vahvasti sitä mieltä, että bussikuljetuksia maakunnista kannattaa ehdottomasti järjestää vaikka sitten hienoisella tappiollakin. Joku raja tietty tappioonkin, mutta sen saavat minua fiksummat päättää. Maajoukkueen kotiottelun katsominen paikan päällä pitäisi olla jokaisen jäsenen mahdollisuus kotipaikasta riippumatta, kohtuullisella hinnalla. Tähän ei varmasti koskaan päästä, mutta koitetaan nyt pyrkiä edes sinne päin.
Ilman kuljetuksia olisi Pohjoiskaarrekin paljon nykyistä hiljaisempi.
|
|
|
|
Elmo
Poissa
Suosikkijoukkue: @JyvaskylanFutis
|
|
Vastaus #156 : 07.11.2010 klo 11:27:23 |
|
Esimerkkiä kiitos?
edit: Tarkennetaan vielä, että mitä tapahtumia SMJK on järjestänyt Helsingissä missä maalaiset ovat käyttäneet rahoja SMJK:n hyväksi? Mielestäni aihe on tärkeä, yhdistyksen jäsenenä minun tulisi Helsinkiläisenä saada samanlaisia etuja, kun nyt maalaiset. Ehdotan, että kaikille Helsingin postiosoitteen omaaville järjestetään Tallinna risteily.
En jaksa lähteä historiaa kahlaamaan lävitse, mutta stadissahan nuo vuosikokoukset, pikkujoulut, muut juomingit järkätään. Eikä siinä mitään, pääkaupunki ja kaikkea. Maakunnista vain näihin osallistuminen on suurten etäisyyksien Suomessa hankalaa ja ennenkaikkea kallista. Jo täältä Jyväskylän korkeudelta saa varata 100 euroa, että pääsee edes käymään paikanpäälle. Myös maajoukkueen vierasreissuille, kun on bussilla lähdetty niin, maakuntien miehet ja naiset ovat ensin saaneet omalla (kalliilla) kustannuksellaan hoitaa itsensä satamaan, kun stadin velliperseet saapuvat "sporalla" paikalle (epäilemättä pummilla) tai kuljetetaan SMJK:n bussilla jos lähtö Turusta. Helsingistä on myös järkätty käsittääkseni kuljetuksia tuonne oi niin kaukaisille Tampereelle ja Turkuun otteluita katsomaan. (Matka Helsingistä kaikkialle kun on kuulemma niin saatanan pitkä ja matka mistä vain Helsinkiin niin kovin lyhyt.) SMJK:n tärkein anti maakuntien ihmisille on minusta juuri mahdollisuus näihin kohtuuhintaisiin linja-autokuljetuksiin. Ja ei näitäkään ehdoin tahdoin tappiolla tehdä, ja kuten mainittua niin Jyväskylän bussi on varmasti elinkaarensa osalta selkeästi plussalla, joten näitäkin tuottoja olette saaneet juoda kurkusta alas siellä stadin päässä. Hyvä olisi "mä oon stadista" tyyppien ymmärtää, että elämää ja ihmisiä on muuallakin kuin kehärunkkuringin sisällä.
|
|
|
|
Kurditaistelijan päiväkir
Poissa
Suosikkijoukkue: OPS
|
|
Vastaus #157 : 07.11.2010 klo 17:36:41 |
|
SMJK:n tärkein anti maakuntien ihmisille on minusta juuri mahdollisuus näihin kohtuuhintaisiin linja-autokuljetuksiin. Ja ei näitäkään ehdoin tahdoin tappiolla tehdä, ja kuten mainittua niin Jyväskylän bussi on varmasti elinkaarensa osalta selkeästi plussalla, joten näitäkin tuottoja olette saaneet juoda kurkusta alas siellä stadin päässä.
Eli maalaisille SMJK on yhtä kuin edullinen dösäsetti, hallitus huom! Voiko joku kertoa miten tavallisesn rivijäsenenä pääsen juomaan Jyväskylän dösän tuottaja? En siis oikeen ymmärrä mitä täällä Helsingissä asuvat hyötyvät SMJK:sta, eivät mielestäni yhtään mitään? Okei, vuosikokouksessa sai vähä limpparia ja patonkia. edit: koitan siis tässä taistella tätä vitun keskustapuoluepaskaa vastaan, maalaisten mielestä heille massit koska palvelut on jo Helsingissä, joten Helsinkiläiset eivät ole mitään etuja ansainneet. edit2: ja stadista on tainnut lähte kaksi dösää turkuun ja yks tamperelle? Paljonko on maalaisia ajatettu Stadiin?
|
|
« Viimeksi muokattu: 07.11.2010 klo 17:39:38 kirjoittanut Kurditaistelijan päiväkir »
|
|
|
|
|
Elmo
Poissa
Suosikkijoukkue: @JyvaskylanFutis
|
|
Vastaus #158 : 07.11.2010 klo 18:14:12 |
|
Eli maalaisille SMJK on yhtä kuin edullinen dösäsetti
Minun vaatimaton mielipiteeni on, että se on se tärkein, toki tuleehan sitten lehteä ja otteluliput/kausarit näppärästi. En siis oikeen ymmärrä mitä täällä Helsingissä asuvat hyötyvät SMJK:sta, eivät mielestäni yhtään mitään? Okei, vuosikokouksessa sai vähä limpparia ja patonkia.
Lehti, liput/kausarit, tapahtumat lähellä. edit2: ja stadista on tainnut lähte kaksi dösää turkuun ja yks tamperelle? Paljonko on maalaisia ajatettu Stadiin?
Kyllähän se mulle sopii, että maajoukkue pelaisi jatkossa pelinsä Harjulla Ja eikö se ole onni, että maalaiset tulevat stadiin katsomaan futista, onhan se HJK:n yleisömääristä nähty ettei stadin kermaperseitä futis kiinnosta.
|
|
« Viimeksi muokattu: 07.11.2010 klo 20:49:17 kirjoittanut Elmo »
|
|
|
|
|
Pekka#9
Poissa
Suosikkijoukkue: Katumaasturit, ei nopeusrajoituksia
|
|
Vastaus #159 : 07.11.2010 klo 19:41:11 |
|
Eli maalaisille SMJK on yhtä kuin edullinen dösäsetti, hallitus huom! Voiko joku kertoa miten tavallisesn rivijäsenenä pääsen juomaan Jyväskylän dösän tuottaja?
Tule tänne, minä tarjoan!
|
|
|
|
Chevron
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
|
Vastaus #160 : 07.11.2010 klo 20:00:54 |
|
Itsehän olen juonut yhdistyksen varoilla ilmaiseksi Elmossa. Taisi siellä samalla olla jotain maajoukkueen pelaajiakin haastateltavana...
+ asun Helsingissä.
e: toki moisen tapahtuman soisi uudelleenkin järjestyvän.
|
|
|
|
caniggio24
Poissa
|
|
Vastaus #161 : 07.11.2010 klo 20:35:26 |
|
En oo vähään aikaan ees käyny täällä foorumissa, mutta en voi uskoa lukemaani! Miten yhdistyksessä voi olla tommosia helsinkikeskeisiä kusipäitä kuin noi muutama " minä olen vastaus" jne. Joku sääntö kai pitäis olla vapaassakin yhdistyksessä, että tollaset vois erottaa. Ite käyn keski-suomen bussilla pelissä kun pelissä. Erottelu helsinki ja maalaiset.... ei voi paljo enempää vituttaa. Saunan taakse vaan ja Timo Rautiainen paikalle!
|
|
|
|
Elmo
Poissa
Suosikkijoukkue: @JyvaskylanFutis
|
|
Vastaus #162 : 07.11.2010 klo 20:51:49 |
|
Mutta palataan aiheeseen: Matkan aikataulu siis on sama kuin Unkaripelissäkin: 12:00 Jyväskylä 13:25 Orivesi 14:15 Tampere 15:15 Hämeenlinna 17:00 Helsinki 18:30 Ottelu Takaisin päin lähdettäisiin pelin jälkeen noin 20:45. (jolloin Hämeenlinna n. 22:15, Tampere n. 23.15, Orivesi n. 00:00, Jyväskylä n. 01:30) Ja matkan ostaminen: www.suomifanit.com -> Verkkokauppa -> Bussikuljetus Jyväskylästä San Marino -otteluun -> ja sieltä valkkaa oikean vaihtoehdon. Jos olisit tulossa vain yhteen suuntaan kyytiin niin sähköpostia minulle -> elmo@suomifanit.com
|
|
|
|
Pekka#9
Poissa
Suosikkijoukkue: Katumaasturit, ei nopeusrajoituksia
|
|
Vastaus #163 : 10.11.2010 klo 12:40:13 |
|
Onko bussi jo täynnä?
|
|
|
|
Elmo
Poissa
Suosikkijoukkue: @JyvaskylanFutis
|
|
Vastaus #164 : 10.11.2010 klo 13:18:29 |
|
Juuri saamani tiedon mukaan Jyväskylän bussin on maksanut 19 henkilöä, lisäksi 4 on ilmoittautunut yhden suunnan reissulle.
Seinäjoen bussiin on ilmoittautunut 9 henkeä ja mahdollisesti tehdään niin, että Tampereella nämä bussit yhdistetään (eli Seinäjokibussilaiset hyppäävät mukaan) ja Tampere-Helsinki väli mennään yhtä kyytiä.
|
|
|
|
Selkäsauna
Poissa
Suosikkijoukkue: SJK
|
|
Vastaus #165 : 10.11.2010 klo 14:21:43 |
|
Juuri saamani tiedon mukaan Jyväskylän bussin on maksanut 19 henkilöä, lisäksi 4 on ilmoittautunut yhden suunnan reissulle.
Seinäjoen bussiin on ilmoittautunut 9 henkeä ja mahdollisesti tehdään niin, että Tampereella nämä bussit yhdistetään (eli Seinäjokibussilaiset hyppäävät mukaan) ja Tampere-Helsinki väli mennään yhtä kyytiä.
Näin tulee menemään tämä. Seinäjoen bussi on peruttu ja me tullaan pikkubussilla Tampereelle ja hypätään teidän kyytiin siellä.
|
|
|
|
maleksi
Poissa
|
|
Vastaus #166 : 10.11.2010 klo 14:41:25 |
|
Itse PK-seutulaisena en ymmärrä tätä ruikutusta busseista. En koe maksaneeni jäsenmaksua mitenkään turhaan, vaikka sillä kustannettaisiinkin tappiollisia kuljetuksia. Mielestäni kuljetukset kuuluvat ihan perusjuttuihin, maajoukkue ei ole mikään stadilaisten yksinoikeus. Bussit ovat kuitenkin koko kannattajayhdistyksen etu siinä mielessä, että ne mahdollistavat suuremman Pohjoiskaarteen. Ja sitä paitsi helsinkiläisten etuihinhan kuuluu myös se, että ottelut pelataan Helsingissä vaikka se nyt ei suoranaisesti liitykään SMJK:hon. Kuljetuksille
|
|
|
|
Selkäsauna
Poissa
Suosikkijoukkue: SJK
|
|
Vastaus #167 : 10.11.2010 klo 15:02:26 |
|
Itse PK-seutulaisena en ymmärrä tätä ruikutusta busseista. En koe maksaneeni jäsenmaksua mitenkään turhaan, vaikka sillä kustannettaisiinkin tappiollisia kuljetuksia. Mielestäni kuljetukset kuuluvat ihan perusjuttuihin, maajoukkue ei ole mikään stadilaisten yksinoikeus. Bussit ovat kuitenkin koko kannattajayhdistyksen etu siinä mielessä, että ne mahdollistavat suuremman Pohjoiskaarteen. Ja sitä paitsi helsinkiläisten etuihinhan kuuluu myös se, että ottelut pelataan Helsingissä vaikka se nyt ei suoranaisesti liitykään SMJK:hon. Kuljetuksille Asiakirjoitusta. Tällä kertaa I am the answerit ja muut ruikuttavat surkimukset voivat kuitenkin runkkailla taas tyytyväisinä, kun kaikki muut kuljetukset on peruttu ja vain ne jotka menee omilleen tai tuottavat voittoa toteutuu. Seinäjoki-Jyväskylä yhdistelmämatkakin tuottaa meinaan taas hiukan voittoa, kun sain helvetin halvalla matkan Seinäjoelta Tampereelle sovittua. Täällä landella tehdään työtä kannattajahommien eteen.
|
|
|
|
Elmo
Poissa
Suosikkijoukkue: @JyvaskylanFutis
|
|
Vastaus #168 : 11.11.2010 klo 09:55:07 |
|
Mukaan siis yhä mahtuu Matkan ostaminen: www.suomifanit.com -> Verkkokauppa -> Bussikuljetus Jyväskylästä San Marino -otteluun -> ja sieltä valkkaa oikean vaihtoehdon. Jos olisit tulossa vain yhteen suuntaan kyytiin niin sähköpostia minulle -> elmo@suomifanit.comMatkan voi ostaa verkkokaupasta vielä maanantain aikana, sen jälkeen jos reissuun mielii niin ilmoittautuminen suoraan minulle sähköpostiin ja reissun maksaminen käteisellä linja-autoon noustessa. Yhden suunnan reissaajat myös maksavat matkansa käteisellä bussiin noustessa. Yhden suunnan matkan hinta on meno-paluu miinus 10 euroa.
|
|
|
|
Tiksa
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, Huuhkajat
|
|
Vastaus #169 : 11.11.2010 klo 13:48:07 |
|
Mulle SMJK:n tärkein funktio on kerätä mahdollisimman iso posse äänekkäitä, pelissä mukana eläviä ihmisiä Pohjoiskaarteeseen. Minun viihtymistä helsinkiläisenä edesauttaa se, että Pohjoiskaarteessa ei ole pelkästään viittäsataa pääkaupunkilaista vaan sen lisäksi myös viisisataa maakuntien kaveria.
Käytännössä kai maakuntabussien hinnoittelussa on pyritty siihen, että kohtuullisen täytenä bussi kustantaa itse itsensä. Mutta alkuun pieni, hallittu tappio voidaan ottaa yhdistyksen piikkiin markkinointikuluna. Mun mielestä on hyvin käytettyä rahaa, jos yhdistys nyt käyttää muutaman huntin ja saa sillä aikaan sen, että tulevaisuudessa esim. Seinäjoelta lähtee joka peliin bussillinen äänekkäitä faneja.
|
|
|
|
Pekka#9
Poissa
Suosikkijoukkue: Katumaasturit, ei nopeusrajoituksia
|
|
Vastaus #170 : 11.11.2010 klo 20:49:02 |
|
Mulle SMJK:n tärkein funktio on kerätä mahdollisimman iso posse äänekkäitä, pelissä mukana eläviä ihmisiä Pohjoiskaarteeseen. Minun viihtymistä helsinkiläisenä edesauttaa se, että Pohjoiskaarteessa ei ole pelkästään viittäsataa pääkaupunkilaista vaan sen lisäksi myös viisisataa maakuntien kaveria.
Sää oot hesalainen!
|
|
|
|
Kratos
Poissa
|
|
Vastaus #171 : 11.11.2010 klo 22:40:20 |
|
Omituista kitinää täällä, kun ottaa huomioon yhdistyksen toiminta-ajatuksen.
|
|
|
|
Elmo
Poissa
Suosikkijoukkue: @JyvaskylanFutis
|
|
Vastaus #172 : 13.11.2010 klo 20:39:58 |
|
Bussikuljetusten myynti lopetetaan huomenna sunnuntaina, joten sen jälkeen sitten ilmoittautumiset sähköpostiini ja maksut käteisellä bussiin noustessa.
|
|
|
|
Elmo
Poissa
Suosikkijoukkue: @JyvaskylanFutis
|
|
Vastaus #173 : 14.11.2010 klo 12:22:42 |
|
Ja bussissa on vielä myynnissä erä SMJK:n kaulaliinoja, joten jos sellainen kiinnostaa niin varatkaa tasaraha, 10 euroa.
|
|
|
|
BFM
Poissa
|
|
Vastaus #174 : 14.11.2010 klo 16:35:09 |
|
Moro,
Olisiko mahdollista päästä vielä kyytiin? Sain työvuoroni juuri sovittua. Laittakaahan infoo.
|
|
|
|
|
|