Kieli on kieli, murre on murre. Suomenruotsi on ruotsia.
Suomenruotsi on ennemminkin hyvin läheistä sukua ruotsille omaava kieli kuin ruotsin murre. Sillä on sama pohja kuin ruotsilla, mutta se jäi oman eristäytyneisyytensä vuoksi kehityksestä/lähti kehittymään omaan suuntaansa. Aivan kuten tanska ja norjakin. Islanti on näistä kielistä kaikkein lähinnä "alkuperäistä" muinaisnorjaa, josta kaikki nuo mainitut kielet ovat kehittyneet. (Myös englanti on alunperin samasta kannasta kuin muinaisnorja, mutta sen kehitykseen nykymuotoonsa vaikutti ratkaisevasti normanninranska ja jonkin verran myös latina.) Skandinaviassa muinaisnorja kehittyi omiksi kielikseen (Norja, Tanska, Ruotsi, Islanti). Ruotsi sitten "jakaantui" Suomessa aluksi omaksi murteekseen, mutta kyllä se on nykyään ihan oma kielensä. Sen kielioppi ja sanasto eroaa jonkin verran ruotsin vastaavasta puhumattakaan siitä lausumisesta. Skåne on sekoitus tanskaa ja ruotsia. Tämä on ihan normaalia kielijatkumoon kuuluvaa kehitystä, jota näkee kaikkialla maailmassa. Skandinaviassa tämä on erityisen selkeää, koska kyseessä on niin läheiset kielet.
Yksi esimerkki vielä samasta asiasta on entisen Jugoslavian alueen "kielet". Nykyään jokaisessa maassa siellä puhutaan olevinaan omaa kieltä (serbia, kroatia, bosnia, montenegro), mutta vielä jokin aika sitten siellä oli periaatteessa vain yksi kieli, serbokroatia. Vaikka tällä hetkellä omien kielien nimeämisen takana on poliittiset syyt, tulevat kyseiset kielet varmasti kehittymään omaan suuntaansa, ja muutaman vuosikymmenen kuluttua ne ovat oikeastikin omia kieliä.
Yllä on asia sitten esitetty yksinkertaistettuna, koska en jaksa tähän kovin pitkää historiakatsausta saati kielitieeteellistä teoriaselostusta laittaa.
Noh, turha tästä on kiistellä. Minä ja moni muu lingvisti ovat sitä mieltä, että suomenruotsi on oma kielensä, moni maallikko (ja jotkut lingvistit) pitää sitä vain murteena, kun eivät ymmärrä asiaa.
