0-1: Mä sanoisin sen kyllä olleen Hoivalan moka. Pöntinen huutaa kaukaa tulevansa palloon, Atte menee kuitenkin väliin ja paitsi että siivoaa pallon (keskellä olleille tepsukoille) niin myös vetää jalat alta. Ei paljon selittelyjä: tyhmimpiä aiheutettuja rankkeja.
1-1: Olipa älykäs hämäyskuvio. Yleensä nämä ylijuoksut tuntuvat naurettavilta, mutta nyt ilmeisesti niin TPS:n puolustus kuin kaikki katsojatkin tajusivat vasta pallon ollessa maalissa mitä tapahtui. Ilo siis juoksi pallon yli sivuun, joku siirsi hieman palloa, kaikki odottivat kolmannen pallon takana olleen kupsilaisen vetävän, mutta hän siirsikin Ilolle syrjään, Ilo keskitti ja Ollo puski.
1-2: Oman kulman jälkeen tultiin alas hitaammin kuin TPS:n hyökkäys. TPS hyödynsi hyvin fiksusti keskuspuolustukseemme jääneen tyhjän tilan. Tepin olisi pitänyt pistää hyökkäys aikaisemmin poikki vaikka vähän väkivaltaa tehden.
Dixu ja Pomo olisivat voineet kyllä vaikka tehdä niistä tilanteistaan meillekin toisen maalin.
No, mennään sitten Eurooppaan vähän pidempää reittiä sarjan kautta.
P.S. Erityisbonukset Rajamäelle: harvoin kuulee valmentajan huutavan "fuck off" ja kutsuvan myllyttämään.