tuntuma
Poissa
|
|
Vastaus #1100 : 23.07.2010 klo 11:32:10 |
|
Lähteekö tukat nyt? Ei mikään ihme, jos ammattimaisuudessa on ollut puutteita, jos pelaajat näyttävät ulkoisesti kuuluvan mimmifutisjoukkueeseen. Toivottavasti meno Espoossa nyt muuttuu. Kyllä siellä potentiaalia on, mutta vaadittaisiin nyt skarppausta.
No, perhana! Tästä lähtien eurokentille on päästettävä vain kaljupäitä ja siilitukkabodareita. Mitenkähän hyviä pelaajia Carles Puyol, Diego Forlan, Sami Khedira ja kumppanit olisivatkaan, jos älyäisivät olla pitämättä pitkää tukkaa. Mokomat neidit! Tahko Pihkalalla nämä.
|
|
|
|
ilpo
Poissa
|
|
Vastaus #1101 : 23.07.2010 klo 11:33:29 |
|
Hongalla on varmasti valmistautumisessa mennyt pahasti pieleen. Tiedettiin, että pelillisesti ja teknillisesti ollaan fyysisempää vastustaajaa edellä ja viime vuoden kamppailusta voittajana selviäminen sen myös oli todistanut. Eli voitto oli ainoa vaihtoehto ja suosikkina otteluun lähteminen tuo aina paineita. Lisäksi vastustajan fyysinen pelaaminen on voinut häiritä varsinkin Hongan, sanotaanko heiveröisiä, nuoria pelaajia, kuten Schuller, Lepola ja Puustinen.
Bangorilla oli taas aivan toisenlainen lähtötilanne otteluun: ei mitään hävittävää, kaikki paineet Hongalla eivätkä varmasti kumartele yhtään fyysisesti heiveröisempää, taitavampaa joukkuetta, joka tulee geelitukka pystyssä pelaamaan taitofutista.
Nyt kävi näin.
|
|
|
|
Arpin Lusène
Poissa
|
|
Vastaus #1102 : 23.07.2010 klo 11:43:41 |
|
No, perhana! Tästä lähtien eurokentille on päästettävä vain kaljupäitä ja siilitukkabodareita. Mitenkähän hyviä pelaajia Carles Puyol, Diego Forlan, Sami Khedira ja kumppanit olisivatkaan, jos älyäisivät olla pitämättä pitkää tukkaa. Mokomat neidit!
Tahko Pihkalalla nämä.
Viime vuosien paras suomalainen eurosuoritus oli pitkälti siilitukkabodareiden ansiota. Pitkää tukkaa voi toki pitää, mutta jos jo junnuna ollaan enemmän kiinnostuneita oman tukan föönaamisesta ja fantsusta kikkailusta kuin tilannekovuudesta niin väärässä suunnassa ollaan. Ei suomalainen joukkue tule eurokentillä menemään yhtään mihinkään millään joga bonitolla ja sipsuttelulla.
|
|
|
|
Chief
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
|
Vastaus #1103 : 23.07.2010 klo 11:47:37 |
|
Kyllä minä ainakin ottaisin Suomen mestaruuden mieluummin kuin voiton Bangor-vitun-Citystä. Ei mulla muuta.
ette oo saamassa sitäkään
|
|
|
|
Samson
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, New England Patriots
|
|
Vastaus #1104 : 23.07.2010 klo 11:48:20 |
|
Viime vuosien paras suomalainen eurosuoritus oli pitkälti siilitukkabodareiden ansiota. Pitkää tukkaa voi toki pitää, mutta jos jo junnuna ollaan enemmän kiinnostuneita oman tukan föönaamisesta ja fantsusta kikkailusta kuin tilannekovuudesta niin väärässä suunnassa ollaan. Ei suomalainen joukkue tule eurokentillä menemään yhtään mihinkään millään joga bonitolla ja sipsuttelulla.
Miksi Suomessa yleisesti ajatellaan, että kovaa pelaaminen yhdistettynä juoksemiseen on taitopelin poissulkeva asia?
|
|
|
|
suomifutiksen Janne Tähkä
Poissa
|
|
Vastaus #1105 : 23.07.2010 klo 11:49:46 |
|
Viime vuosien paras suomalainen eurosuoritus oli pitkälti siilitukkabodareiden ansiota. Siis Hongan Viking-voitto vai TamU-Levski vai mikä?
|
|
|
|
Rodolfo
Poissa
Suosikkijoukkue: Tapio Liinoja
|
|
Vastaus #1106 : 23.07.2010 klo 11:49:51 |
|
Pääasia että vituttaa..
|
|
|
|
Savon keisari
Poissa
|
|
Vastaus #1107 : 23.07.2010 klo 11:52:09 |
|
"We were playing the top of the Finnish league there and we haven't had a competitive game [this season].
"They showed a bit of disrespect in Finland and thought that they were going to turn us over.
|
|
|
|
Arpin Lusène
Poissa
|
|
Vastaus #1108 : 23.07.2010 klo 11:54:22 |
|
Miksi Suomessa yleisesti ajatellaan, että kovaa pelaaminen yhdistettynä juoksemiseen on taitopelin poissulkeva asia?
Ei se olekaan. Mutta fyysisesti hyvätasoiset taitavat suomalaispelaajat katoavat alta aikayksikön rahakkaampien lihapatojen ääreen, joten millin budjeteilla operoivien suomalaisseurojen on ihan turha kuvitella pärjäävänsä millään taitofutiksella parempiaan vastaan. Bangor-matsi oli hyvä opetus siitä miten altavastaaja voi kaataa parempansa.
|
|
|
|
C86
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
|
Vastaus #1109 : 23.07.2010 klo 12:04:01 |
|
"They showed a bit of disrespect in Finland and thought that they were going to turn us over. Jännä juttu, miten sellainen terve ja rento itseluottamus usein puuttuu suomalaisilta. Joko mennään lammasmaisesti nöyristellen tai sitten maailmanomistajien elkein kuin Tallinnaan viinanhakureissulle.
|
|
|
|
tuntuma
Poissa
|
|
Vastaus #1110 : 23.07.2010 klo 12:04:18 |
|
Viime vuosien paras suomalainen eurosuoritus oli pitkälti siilitukkabodareiden ansiota. Varmaan juuri siilitukalla oli siinä ratkaiseva osa. [/quote] Pitkää tukkaa voi toki pitää, mutta jos jo junnuna ollaan enemmän kiinnostuneita oman tukan föönaamisesta ja fantsusta kikkailusta kuin tilannekovuudesta niin väärässä suunnassa ollaan.[/quote] Porilaiset voinevat antaa tästä lisätietoa. Eihän se Herkku Vuorinen junnuna muuta tehnytkään kuin opetteli föönaamaan tukkaansa ja pelaamaan jogabonitoa. Samaan aikaan siilitukkaiset Ässä-juniorit rehkivät punttisalilla ja hankkivat kovuutta nakkikiskojen edustoilla ja nyt ovat NHL:ssä. Pahat kielet myös kertovat, että Puustisen päivät ManU-Akatemiassa menivät peilin edessä keikistellessä. Nyt olisi Sieniliigassa, jos olisi senkin ajan vaikka hakannut päätään harjoituskeskuksen kivijalkaan. Hetihän molemmista jo silloin näki, että maitojunalla palataan niin omilta ammattilaisreissuilta kuin seurajoukkueidenkin euroseikkailuista. [/quote]Ei suomalainen joukkue tule eurokentillä menemään yhtään mihinkään millään joga bonitolla ja sipsuttelulla. [/quote] Kaipaisin tyhjentävää ana lyysiä joga boniton, sipsuttelun ja pitkän tukan turmiollisesta kolmiyhteydestä.
|
|
|
|
AllanMesörs
Poissa
Suosikkijoukkue: Eversti Wolfgang Luder, Waffen-SS
|
|
Vastaus #1111 : 23.07.2010 klo 12:05:02 |
|
mä luulin, että lädien paska-pääsarjat pelataan kesällä, kun muulloin valjun ja pinppien ylivoima vie mielenkiinnon. Tai näin olen joskus muistaakseni kuullut
|
|
|
|
hasardinho
Poissa
Suosikkijoukkue: Edinson CAVANI, 14.10.08.
|
|
Vastaus #1112 : 23.07.2010 klo 12:07:56 |
|
En kesken Tepsin matsia ja sen jälkeisten ginipainotteisten hauskanpitojen belgifanien kanssa ehtinyt tätä otteluparia seuraamaan. Kuinkas pahasti Honka pyöritti sitä pubijengiä (krapulasta johtuen jaksa topikkia selailla sen enempää)?
|
|
|
|
Samson
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, New England Patriots
|
|
Vastaus #1113 : 23.07.2010 klo 12:11:51 |
|
En kesken Tepsin matsia ja sen jälkeisten ginipainotteisten hauskanpitojen belgifanien kanssa ehtinyt tätä otteluparia seuraamaan. Kuinkas pahasti Honka pyöritti sitä pubijengiä (krapulasta johtuen jaksa topikkia selailla sen enempää)? Ekalla puoliskolla jotenkuten, mutta tokalla olivat jo ottavana osapuolena.
|
|
|
|
KipeKemi
Poissa
Suosikkijoukkue: Kotikaupunkien seuroja
|
|
Vastaus #1114 : 23.07.2010 klo 12:12:17 |
|
Ei se olekaan. Mutta fyysisesti hyvätasoiset taitavat suomalaispelaajat katoavat alta aikayksikön rahakkaampien lihapatojen ääreen, joten millin budjeteilla operoivien suomalaisseurojen on ihan turha kuvitella pärjäävänsä millään taitofutiksella parempiaan vastaan. Juuri näin. Faktahan on se, että Veikkausliigassa on ollut kautta aikojenkaan todella vähän hyviä pelaajia kovin pitkään, koska melkein kaikki vähänkään paremmat (sanotaan nyt vaikka Englannin Championshipin tason) pelaajat lähtevät hyvin nopeasti ulkomaille. Jos joku jamipuustinen mättää 50 maalia Veikkausliigassa tällä kaudella, niin voit olla ihan varma, ettei pelaa enää ensi kaudella Veikkausliigassa. Jos suomalainen joukkue saa ikinä mitään menestystä, niin väitän, että siinä tulee valmentaja, asenne ja taktinen osaaminen näyttelemään todella suurta osaa.
|
|
|
|
hasardinho
Poissa
Suosikkijoukkue: Edinson CAVANI, 14.10.08.
|
|
Vastaus #1115 : 23.07.2010 klo 12:13:08 |
|
Ekalla puoliskolla jotenkuten, mutta tokalla olivat jo ottavana osapuolena.
Siis tippusko Honka jatkosta.
|
|
|
|
AllanMesörs
Poissa
Suosikkijoukkue: Eversti Wolfgang Luder, Waffen-SS
|
|
Vastaus #1116 : 23.07.2010 klo 12:14:19 |
|
En kesken Tepsin matsia ja sen jälkeisten ginipainotteisten hauskanpitojen belgifanien kanssa ehtinyt tätä otteluparia seuraamaan. Kuinkas pahasti Honka pyöritti sitä pubijengiä (krapulasta johtuen jaksa topikkia selailla sen enempää)? lue sartoopen raportti matsista, linkki on taempana tässä topingissa
|
|
|
|
KipeKemi
Poissa
Suosikkijoukkue: Kotikaupunkien seuroja
|
|
Vastaus #1117 : 23.07.2010 klo 12:14:36 |
|
mä luulin, että lädien paska-pääsarjat pelataan kesällä, kun muulloin valjun ja pinppien ylivoima vie mielenkiinnon. Tai näin olen joskus muistaakseni kuullut En tiedä miten joskus on ollut, mutta tässä vähän kättä pidempää: http://www.welsh-premier.com/index.php/home-mainmenu-1/fixtures-201011
|
|
|
|
Rantasipi
Poissa
Suosikkijoukkue: Eurokiimassa
|
|
Vastaus #1118 : 23.07.2010 klo 12:15:50 |
|
|
|
|
|
Takatukka
Poissa
|
|
Vastaus #1119 : 23.07.2010 klo 12:17:05 |
|
mä luulin, että lädien paska-pääsarjat pelataan kesällä, kun muulloin valjun ja pinppien ylivoima vie mielenkiinnon. Tai näin olen joskus muistaakseni kuullut Irkut skulaa noin.
|
|
|
|
Savon keisari
Poissa
|
|
Vastaus #1120 : 23.07.2010 klo 12:18:00 |
|
mä luulin, että lädien paska-pääsarjat pelataan kesällä, kun muulloin valjun ja pinppien ylivoima vie mielenkiinnon. Tai näin olen joskus muistaakseni kuullut Irlannin tasavallassa pelataan taidetaan pelata kevät-syksy rytmissä mutta sielläkin tuo muutos tuli vasta vähän aikaa sitten. Ei sillä että tuo heitäkään olisi auttanut, kun niin ikään walesilainen TNS pudotti mestarien liigan karsinnoissa Bohemiansin...
|
|
|
|
hasardinho
Poissa
Suosikkijoukkue: Edinson CAVANI, 14.10.08.
|
|
Vastaus #1121 : 23.07.2010 klo 12:22:38 |
|
Bangor City voitti toisen karsintakierroksen toisen osaottelun kotikentällään lukemin 2-1, ja eteni jatkoon yhteismaalein 3-2 Luulin et oli vaan vitsi, mut nehän oikeesti tippus jollekin pubijengille.
|
|
|
|
KipeKemi
Poissa
Suosikkijoukkue: Kotikaupunkien seuroja
|
|
Vastaus #1122 : 23.07.2010 klo 12:30:28 |
|
"liigan taso on kokonaisuutena noussut" Miten tuo mitataan?
|
|
|
|
svesku
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS, Hyper-Hyyrynen, Con Rapa
|
|
Vastaus #1123 : 23.07.2010 klo 12:39:22 |
|
Luulin et oli vaan vitsi, mut nehän oikeesti tippus jollekin pubijengille. Kaveriani harmitti, kun ei päässyt näkemään TPS-Port Talbotia. Sanoin, ettei hän menettänyt yhtään mitään, sillä peli oli kuin Tepsi olisi puolivaloilla pöllyttänyt Hassen Pubin edustusjoukkuetta.
|
|
|
|
Kratos
Paikalla
|
|
Vastaus #1124 : 23.07.2010 klo 12:39:42 |
|
"liigan taso on kokonaisuutena noussut"
Miten tuo mitataan?
kurt remmeli valmentaa siellä nykyään
|
|
|
|
|
|