Sivurajatapaus
Poissa
|
|
: 21.06.2010 klo 13:57:12 |
|
Eurooppalaiset jalkapallon suurmaat ovat Hollantia lukuunottamatta enemmän tai vähemmän kontanneet näissä kisoissa. Ranska pelasi itsensä käytännössä ulos kisoista kuudessa päivässä, Englanti, Saksa ja Italia ovat käytännössä pakkovoiton edessä ennen viimeistä otteluaan, Espanja hävisi avausottelunsa eikä Portugalikaan kovin vakuuttavasti aloittanut. Mistä kiikastaa?
|
|
|
|
Bluejacket
Poissa
|
|
Vastaus #1 : 21.06.2010 klo 14:07:10 |
|
Euroopan mediassa ylihehkutetut yksilöt ja kansikuvapojat eivät välttämättä muodosta merkittävästi parempaa joukkuetta kuin muiden maiden meille tuntemattomat pelaajaat. Huipulla erot ovat urheilullisesti pieniä. Vaikka muiden mantereiden sarjat ja pelaajat eivät täällä julkisuutta saa, ovat ne tasoltaan aivan muuta kuin puulaakihöntsiä. Luultavasti mestari on jälleen yksi "isoista", mutta on aivan turhaa odottaa kaikkien Euroopan isojen maiden marssivan 3-0 voittoihin ottelusta toiseen.
|
|
|
|
travis bickle
Poissa
Suosikkijoukkue: Operaattori
|
|
Vastaus #2 : 21.06.2010 klo 14:29:52 |
|
Eiköhän toistaiseksi kontanneista eurooppalaisista "suurmaista" kaikki Ranskaa lukuunottamatta mene jatkoon alkulohkoistaan. Tuskin kukaan Ranskan mestaruusmahdollisuuksia alunperinkään piti kovin suurina. Lievää alkukankeutta ja sitten lohkojen päätöskierroksella tulee kokemuksella ja rutiinilla sopivat tulokset ja isot ottavat paikkansa yllättäjien edestä.
|
|
|
|
outdraw
Poissa
Suosikkijoukkue: Sempre Xavi
|
|
Vastaus #3 : 21.06.2010 klo 14:40:15 |
|
Väittäisin kolmea pääsyytä tähän: seurajoukkueita ja ammattimaisuutta sekä nykytaktiikat.
Aloitetaan ammattimaisuudesta. Nykyään pienemmissäkin maissa, jossa on jonkin verran rahaa laittaa lajiin, treenataan hemmetin kovaa, ja pelaajien fysiikka on täysin eri tasolla kuin vaikka 20 vuotta sitten. Suurta eroa ei ole ehkä Englannin tai Saksan liigassa pelaavien fysiikoilla entiseen, mutta Championshipin ja League One'in tasolla olevien liigojen jätkät ovat nykyään huippukuntoisia ammattilaisia. Näin ollen vauhdissa pysytään mukana, eikä Saksan jättihyökkääjä pysty enää juoksemaan jotain slovenialaista sarjajyrää kumoon.
Yllämainittu mahdollistaa nykytaktiikan, eli ultradefensiivisyyden, johon ei vielä kymmenen vuotta sitten turvautunut kovinkaan moni. Kreikan 2004-glooriaa voidaan ehkä pitää tietynlaisena virstanpylväänä tässä. Myös joukkuepelaaminen on entistä tärkeämpää, ja hyökkäyskuvioiden virittely on huomattavasti vaikeampaa kuin laittaa 4-5-1 viiden metrin väleillä. Nykyään jokainen heikompi joukkue pyrkii tappamaan vastustajan pelin, ja siinä on mahdollista onnistua.
Yksi syy onnistumiseen on listan ensimmäinen kohta, eli seurajoukkuepelaaminen. Huippujoukkueiden kaudet ovat erittäin raskaita, ja tärkeimmillä pelaajilla on viimeisen 10 kuukauden aikana yli 60 peliä takanaan, ellei loukkaantumisia ole ollut. Muutenkin raskas kausi kestää puolitoista kuukautta pidempään, joten väsymys kasvaa ja sitä myöten keskittyminen heikkenee.
|
|
|
|
Ribun
Poissa
Suosikkijoukkue: GrIFK ja Ingebrigtsenin veljekset
|
|
Vastaus #4 : 21.06.2010 klo 19:10:06 |
|
|
|
|
|
migi
Poissa
Suosikkijoukkue: Vähemmän maaleja päästänyt joukkue voittaa
|
|
Vastaus #5 : 21.06.2010 klo 19:37:52 |
|
Mistä kiikastaa?
Ranskan porukka olisi huomattavasti kovempi jos joukkueessa olisivat Trezegoal, Benzema, Nasri, Lass, Frey ja osaava valmentaja, joka osaisi peluuttaa pelaajia oikeilla pelipaikoillansa. Lädeiltä taas ihan odotettua paskaa, lädit vaan pääsivät liian helppoon karsintalohkoon ja luulevat sen perusteella itsestänsä vähän liikoja. Eihän lädit olleet edes viime EM-kisoissa, joten ei mitään yllättävää jos eivät nyt mene edes jatkoon. Gerrard ja Lampard eivät vain sovi pelaamaan keskenään keskikentän keskustassa, tämähän tuli ilmi jo Svenniksen aikana.
|
|
|
|
gol di grosso
Poissa
|
|
Vastaus #6 : 22.06.2010 klo 00:19:19 |
|
Jos maanosien suorituksia vertaillaan, Etelä-Amerikan ylivoima on kyllä toistaiseksi ollut jopa ihan käsittämätöntä. Eteläamerikkalaisjoukkueilla takana nyt yhteensä 12 ottelua, saldona 8 voittoa, 2 tasapeliä, 0 tappiota.
|
|
|
|
Columbo
Poissa
|
|
Vastaus #7 : 22.06.2010 klo 00:24:15 |
|
Jos maanosien suorituksia vertaillaan, Etelä-Amerikan ylivoima on kyllä toistaiseksi ollut jopa ihan käsittämätöntä. Eteläamerikkalaisjoukkueilla takana nyt yhteensä 12 ottelua, saldona 8 voittoa, 2 tasapeliä, 0 tappiota.
2+2=6?
|
|
|
|
kokistuoppi
Poissa
Suosikkijoukkue: #HindenburgtheOligarchy
|
|
Vastaus #8 : 22.06.2010 klo 00:39:57 |
|
Tää on ollut kuin pornoa katsois
|
|
|
|
Ismopallo
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Oulu
|
|
Vastaus #9 : 22.06.2010 klo 01:16:39 |
|
Tää on ollut kuin pornoa katsois Sama
|
|
|
|
|
Cyan
Poissa
Suosikkijoukkue: Spurs, AIK
|
|
Vastaus #11 : 22.06.2010 klo 10:39:12 |
|
Jos maanosien suorituksia vertaillaan, Etelä-Amerikan ylivoima on kyllä toistaiseksi ollut jopa ihan käsittämätöntä. Eteläamerikkalaisjoukkueilla takana nyt yhteensä 12 ottelua, saldona 8 voittoa, 2 tasapeliä, 0 tappiota.
Unohdit toki Honduraksen, jolla alla kaksi tappiota. E: Pohjois-Amerikassahan se on...
|
|
« Viimeksi muokattu: 22.06.2010 klo 10:46:59 kirjoittanut Cyan »
|
|
|
|
|
Mänttinauha
Poissa
Suosikkijoukkue: Stadin futis
|
|
Vastaus #12 : 22.06.2010 klo 10:41:47 |
|
Euroopan mediassa ylihehkutetut yksilöt ja kansikuvapojat eivät välttämättä muodosta merkittävästi parempaa joukkuetta kuin muiden maiden meille tuntemattomat pelaajaat.
koskettaa erityisesti englantia, joka valioliigan loisteessa on nostattanut sädekehän eurooppalaisessa mittapuussa keskinkertaisen pelaajamateriaalin ympärille (poikkeuksena huippu rooney). Unohdit toki Honduraksen, jolla alla kaksi tappiota.
honduras ei ole eteläamerikkalainen.
|
|
|
|
Mogitus
Poissa
Suosikkijoukkue: Internazionale
|
|
Vastaus #13 : 22.06.2010 klo 10:41:50 |
|
Turhaan? Toki voidaan ajatella, että selittely pitkällä ja raskaalla kaudella on turhaa, koska se on niin itsestäänselvä asia. Mistään tekoselityksestä ei väsymisargumentissa ole kyse.
|
|
|
|
Tonton Drozdowski
Poissa
|
|
Vastaus #14 : 22.06.2010 klo 11:08:52 |
|
Turhaan? Toki voidaan ajatella, että selittely pitkällä ja raskaalla kaudella on turhaa, koska se on niin itsestäänselvä asia. Mistään tekoselityksestä ei väsymisargumentissa ole kyse.
Se on turhaa ja tekoselitystä siksi, että valtaosa turnauksen pelaajista pelaa kuitenkin suunnilleen saman määrän pelejä kauden aikana. Seurapelit maan liigassa ja cupeissa, europelit (UCL ja Europa league tai vastaava maanosasta riippuen) plus maaottelut menevät loppujen lopuksi kauden aikana aika tasan, on kyse sitten Espanjan, Uruguyan tai Sveitsin pelaajasta.
|
|
|
|
gol di grosso
Poissa
|
|
Vastaus #15 : 22.06.2010 klo 12:44:31 |
|
2+2=6?
Hups, siis 10 ottelua. Laskin alun perin mukaan Meksikon kaksi ottelua, mutta unohdin poistaa ne tuosta pelien kokonaismäärästä. Kaikkien Amerikkojen (eli CONCACAF-maat Meksiko, USA, Honduras) pelit mukaan laskienkin tilasto on aika vakuuttava: 9-5-2, varsinkin kun molemmat tappiot kuuluvat Hondurasille.
|
|
|
|
Poliisimestari Sisu
Poissa
|
|
Vastaus #16 : 22.06.2010 klo 15:10:44 |
|
Komppaan Meidän Samia ja sanon eteläamerikkalaisten hyötyvän pikkutarkasta vilmaamisen mestareita suosivasta tuomarilinjasta. Varsinkin eräissä matseissa korttisirkus on yltänyt likimain surrealistisiin sfääreihin, mutta oli miten oli: huhut Euroopan jättien kuolemasta ovat ennenaikaisia. Välierissä niitä taas nähdään useampiakin kappaleita.
|
|
|
|
Halloween
Poissa
|
|
Vastaus #17 : 22.06.2010 klo 15:18:14 |
|
Eurooppalaisten huippumaiden konttaus on samalla avannut oven sille et nää on Etelä-Amerikan kisat. Nää saatetaan muistaa ennenkaikkea Etelä-Amerikan mahtimenestyksestä.
Ranska nyt on oma lukunsa, lisätään et Domenechin taktiikka on ollu kai täysin pielessä jo 4 vuotta (ainaki jälkeen MM-hopean 2006).
|
|
|
|
HÄI
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkoposkihanhet & merimetsot
|
|
Vastaus #18 : 22.06.2010 klo 16:38:48 |
|
Ajatus Etelä-Amerikan dominoinnista on aika kiihottava. Uruguayn bandwagonissa mennään, 60 vuoden vaellus aavikolla loppuu nyt
|
|
|
|
Bluejacket
Poissa
|
|
Vastaus #19 : 22.06.2010 klo 16:41:52 |
|
Komppaan Meidän Samia ja sanon eteläamerikkalaisten hyötyvän pikkutarkasta vilmaamisen mestareita suosivasta tuomarilinjasta. Toisaalta tuo ei selitä Englanti-USAa, Italia - Paraguayta, Norsunluurannikko - Portugalia, Espanja - Sveitsiä, Saksa - Serbiaa, Italia - Uusi-Seelantia jne. Noissa jätti on kompuroinut vaikka vastustaja ei filmaa heitä enempää.
|
|
|
|
Aussed
Poissa
|
|
Vastaus #20 : 22.06.2010 klo 19:12:43 |
|
Todellakin E-Amerikan mailta todella vakuuttavaa pelia ollut. 11 pelia, joista yhdeksan voittoja ja kaksi tasapeleja. Ja ne kaksi tasapeliakin Italiaa ja Ranskaa vastaan (vaikka kumpikaan niista ei nyt naissa kisoissa nayta paljon loistavan suorituksillaan...)
Naiden piti olla "Afrikan kisat", mutta tulokset on aika heikkoja afrikkalaisille. 13 pelia, joista kaksi voittoja, nelja tasuria ja seitseman tappiota. Myos aasialaisilla enemman tappioita kun tasapeleja ja voittoja yhteensa.
|
|
|
|
el_Diablo
Poissa
Suosikkijoukkue: visio 2020
|
|
Vastaus #21 : 22.06.2010 klo 19:58:16 |
|
G W D L Pts Max PPG CONMEBOL 11 9 2 0 29 33 2,64 UEFA 21 7 8 6 29 63 1,38 OCEANIA 2 0 2 0 2 6 1,00 ASIA 8 2 1 5 7 24 0,88 CONCACAF 7 1 3 3 6 21 0,86 AFRICA 13 2 4 7 10 39 0,77
sarjataulukko, josta puuttuu euroopan keskinäiset (hollanti-tanska, saksa-serbia, espanja-sveitsi). aika vakuuttavaa menoa etelä-amerikkalaisilta..
|
|
« Viimeksi muokattu: 22.06.2010 klo 20:00:01 kirjoittanut el_Diablo »
|
|
|
|
|
|
|