Porttila vähiten ärsyttävä, mutta muuten aika samalla viivalla Ennekarin ja Juuselan kanssa. Väisästä ei yksinkertaisesti jaksa vittuuntumatta kuunnella. Mies laukoo aivan turhanpäiväisiä juttuja pelin aikana. Joista useimmat aiheuttavat myös myötähäpeää. Ennekari ja Juusela onnistuvat välillä olemaan jopa hauskoja, tai edes vahingossa hauskoja. Porttila ollut ihan asiallinen ja yllättänyt todella positiivisesti. Ei kuitenkaan ole tainnut ainakaan YLE:llä kauheasti jalkapalloa aikaisemmin selostaa?
Jos olisin vastaava tuottaja niin silti lähettäisin kyllä Tapsan loppupelejä selostamaan.
Hänninen kuitenkin lukee näitä.