Eiccu
Poissa
|
|
Vastaus #25 : 30.06.2010 klo 15:50:08 |
|
Niin? Eli jotain suuria tulkintoja ei pitäisi voida tehdä yhden turnauksen perusteella, paitsi jos ne vastaavat omia mielihaluja? Neljä vuotta on edelleenkin kansainvälisessä huippu-urheilussa lyhyt aika ja MM-lopputurnaus mittaa sen hetkiset voimasuhteet. Laajempien trendien tarkasteluun pitää sitten ottaa huomioon laajempi aikajänne.
Cup muotisessa kilpailussa saadaan todellisuudessa selville vain paras. Myös 2., 3. ja 4. sija saadaan myös selville, mutta ei noita voi sanoa maailman toiseksi, kolmanneksi ja neljänneksi parhaaksi joukkueeksi, sillä kaaviolla on niin suuri merkitys.
|
|
|
|
Ia
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP, PeKa, Çaykur Rizespor
|
|
Vastaus #26 : 30.06.2010 klo 16:23:58 |
|
Nähdäkseni eurooppalaisista isoista maista Saksa on loppupeleissä ainut "varma menestyjä".
Jotakuinkin noin! Saksalla on kolmannet hyvät kisat putkeen menossa, ja se on eurooppalaiselta maalta jo aika paljon. Kun on kyse turnausmuotoisesta pelitavasta, niin tulokset heilahtelevat yleensä aika paljon.
|
|
|
|
Savon keisari
Poissa
|
|
Vastaus #27 : 30.06.2010 klo 18:16:37 |
|
Cup muotisessa kilpailussa saadaan todellisuudessa selville vain paras. Myös 2., 3. ja 4. sija saadaan myös selville, mutta ei noita voi sanoa maailman toiseksi, kolmanneksi ja neljänneksi parhaaksi joukkueeksi, sillä kaaviolla on niin suuri merkitys.
Myöskään sarjamuotoisessa kilpailussa ei ole täyttä tasapuolisuutta vaikka niin haluttaisiinkiin uskotella, sillä otteluohjelmalla, päivän kunnolla yms. on merkitystä, mutta se ei kuulu tähän. Kaavio noudattaa samaa systeemiä kuin useissa aikaisemmissakin kilpailuissa.
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
|
Vastaus #28 : 30.06.2010 klo 18:48:31 |
|
Myöskään sarjamuotoisessa kilpailussa ei ole täyttä tasapuolisuutta vaikka niin haluttaisiinkiin uskotella, sillä otteluohjelmalla, päivän kunnolla yms. on merkitystä, mutta se ei kuulu tähän. Kaavio noudattaa samaa systeemiä kuin useissa aikaisemmissakin kilpailuissa.
Sarjamuotoisessa kilpailussa ollaan niin lähellä tasapuolisuutta kaikkien sijoitusten osalta kuin mahdollista. Cup-muotoisessa kaukana siitä, olipa kaavio millainen tahansa. Ainoastaan mestaria voi sanoa varauksetta parhaaksi, muut sijat riippuvat myös kaaviosta. Siinä vaiheessa kun jostain maanosasta toistuvasti alkaa olla joukkueita kärkisijoilla, niin voidaan puhua hallinnasta, mutta yhden kisojen perusteella etenkään vielä tässä vaiheessa ei voida sanoa yhtään mitään. Puolivälierissä on 4 etelä-amerikkalaista joukkuetta, mutta ei se mikään mahdottomuus ole, ettei mitalipeleissä ole yhtään.
|
|
|
|
|
Jugurttibiti
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
|
Vastaus #30 : 03.07.2010 klo 18:42:36 |
|
Ylös
|
|
|
|
Tomba
Poissa
|
|
Vastaus #31 : 03.07.2010 klo 18:55:34 |
|
Näköjään ne vähäiset jatkoonpäässeet eurooppalaiset ovat liian kova pala purtavaksi.
|
|
|
|
Pumba
Poissa
Suosikkijoukkue: Therese Johaug
|
|
Vastaus #32 : 03.07.2010 klo 18:58:35 |
|
Argentiinalle oikein räkäistä huutonaurua kolmennella...
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
|
Vastaus #33 : 03.07.2010 klo 19:03:12 |
|
Näköjään ne vähäiset jatkoonpäässeet eurooppalaiset ovat liian kova pala purtavaksi.
Niin, Eurooppalaisia oli kuitenkin jatkopeleissä enemmän kuin Etelä-Amerikkalaisia koko kisoissa.
|
|
|
|
turkistarhaaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Munsala IK
|
|
Vastaus #34 : 03.07.2010 klo 19:05:10 |
|
Ei noista kehitysmaista ole haastamaan näköjään, ellei valkoinen mies koutsaa. Jos otetaan joku huumehörhö pystymetsästä ja aatellaan et se riittää, niin näinhän siinä käy.
|
|
|
|
Tomba
Poissa
|
|
Vastaus #35 : 03.07.2010 klo 19:05:57 |
|
Niin, Eurooppalaisia oli kuitenkin jatkopeleissä enemmän kuin Etelä-Amerikkalaisia koko kisoissa.
Totta, mutta tämä keskustelu avattiin puolivälierävaiheessa.
|
|
|
|
blackhawk
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS, Suomi, Everton
|
|
Vastaus #36 : 03.07.2010 klo 19:11:54 |
|
Kaikki neljännesfinaalit ovat noudattaneet samaa kaavaa eli taktisesti osaavampi joukkue on mennyt jatkoon, vaikka eilisissä matseissa olisi sopivalla säkällä voinut käydä toisinkin. Mielenkiintoista nähdä illalla, saadaanko semeihin kolmas eurooppalainen vai toinen eteläamerikkalainen. Taktiselta osaamiseltaan sekä Paraguay että Espanja ovat olleet kisojen parhaimmistoa.
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
|
Vastaus #37 : 03.07.2010 klo 19:12:51 |
|
Totta, mutta tämä keskustelu avattiin puolivälierävaiheessa.
Puolivälierissä oli 4 e-amerikkalaista ja 3 eurooppalaista, joten on vähän erikoista puhua vähäisestä eurooppalaisten määrästä jos samalla hehkutetaan e-amerikkalaisen ylivoimaa. Keskinäisissä peleissähän eurooppalaiset ovat suorastaneet kyykyttäneet e-amerikan suurimpia futismaita.
|
|
|
|
Jugurttibiti
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
|
Vastaus #38 : 03.07.2010 klo 19:16:38 |
|
Taktiselta osaamiseltaan sekä Paraguay että Espanja ovat olleet kisojen parhaimmistoa.
Varsinkin Paraguay on onnistunut hienosti taktikoimaan parissa viime ottelussa 0-0 tasurit kivikovia Japania sekä Uusi-Seelantia vastaan.
|
|
|
|
blackhawk
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS, Suomi, Everton
|
|
Vastaus #39 : 03.07.2010 klo 19:24:56 |
|
Varsinkin Paraguay on onnistunut hienosti taktikoimaan parissa viime ottelussa 0-0 tasurit kivikovia Japania sekä Uusi-Seelantia vastaan.
Unohtuiko jo, että Paraguay oli ainoa joukkue, jota vastaan Uusi-Seelanti ei pystynyt tekemään maalia? Paraguay otti Uusi-Seelanti-matsista sen minimituloksen, minkä lohkovoittoon tarvitsi. Japani puolestaan oli hankala vastustaja muillekin.
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
|
Vastaus #40 : 03.07.2010 klo 19:27:16 |
|
Varsinkin Paraguay on onnistunut hienosti taktikoimaan parissa viime ottelussa 0-0 tasurit kivikovia Japania sekä Uusi-Seelantia vastaan.
Eipä mennyt maaleja omiin ja se riittää usein aika pitkälle. Paraguay voi tuottaa Espanjalle vaikeuksia, sillä puolustus todella toimii. Paraguay tosiaan on päästänyt turnauksen vähiten maaleja (Portugalin ja Sveitsin ohella), joten kyllä siellä jotain tehdään oikein.
|
|
|
|
Rätinä
Poissa
Suosikkijoukkue: KÄSIVIRHE!
|
|
Vastaus #41 : 04.07.2010 klo 00:42:00 |
|
ooh eteläamerikka dominoi niinkuin foorumi tietysti tiesi etukäteen. urugauy siis selvä mestärisuosikki ellei tuomarivirheitä tai jabulanivirheitä tai vuivuzela tai jotain vääryyttä käy.
|
|
|
|
Knight
Poissa
Suosikkijoukkue: Reppana-modet
|
|
Vastaus #42 : 04.07.2010 klo 01:02:02 |
|
Loppujen lopuksi Eurooppa oli kuitenkin vahvempi. Täytyy muistaa, että ainoa ei-eurooppalainen vielä mukana oleva maa, Uruguay, ei ole kohdannut vielä kunnollista eurooppalaista vastusta. Pudotuspelivaiheessa se on kohdaanut aasialaisen ja afrikkalaisen ja lohkovaiheessa ollut ainoa eurooppalainen oli kriisijoukkue Ranska (, jonka eurooppalaisuudestakin voidaan olla montaa mieltä huomioiden sen pelaajien enemmistön alkuperän). Nyt nähdään vasta Uruguayn todellinen taso, kun välierissä vastaan tulee eurooppalainen huippujoukkue. Ja sitten sitä seuraavassa pelissä jälleen toinen eurooppalainen huippujoukkue.
(Itsellä kävi vähän samalla tavalla FM10:ssä, kun alkulohkossa ainoa eurooppalainen oli Ranska (päättyi tasan), ja pudotuspeleissä tuli vastaan aina ei-eurooppalainen joukkue finaalia myöten. Näin ollen Suomi voitti mm-kullan voittamatta turnauksessa yhtäkään eurooppalaista maata. Matkalla kaatuivat Uruguay, Japani, USA, Meksiko, Brasilia ja Kamerun.)
|
|
|
|
travis bickle
Poissa
Suosikkijoukkue: Operaattori
|
|
Vastaus #43 : 04.07.2010 klo 04:00:12 |
|
Ei jumalauta.
|
|
|
|
janri
Poissa
|
|
Vastaus #44 : 04.07.2010 klo 04:39:32 |
|
(Itsellä kävi vähän samalla tavalla FM10:ssä, kun alkulohkossa ainoa eurooppalainen oli Ranska (päättyi tasan), ja pudotuspeleissä tuli vastaan aina ei-eurooppalainen joukkue finaalia myöten. Näin ollen Suomi voitti mm-kullan voittamatta turnauksessa yhtäkään eurooppalaista maata. Matkalla kaatuivat Uruguay, Japani, USA, Meksiko, Brasilia ja Kamerun.)
Onnea voitosta! Jännä kyllä nähdä näyttääkö Uruguay vielä mihin pystyy.
|
|
|
|
Olmi
Poissa
Suosikkijoukkue: Cleveland Browns, Newcastle United, Vfb Stuttgart
|
|
Vastaus #45 : 04.07.2010 klo 04:51:48 |
|
|
|
|
|
Vandit
Poissa
|
|
Vastaus #46 : 04.07.2010 klo 11:39:15 |
|
(Itsellä kävi vähän samalla tavalla FM10:ssä, kun alkulohkossa ainoa eurooppalainen oli Ranska (päättyi tasan), ja pudotuspeleissä tuli vastaan aina ei-eurooppalainen joukkue finaalia myöten. Näin ollen Suomi voitti mm-kullan voittamatta turnauksessa yhtäkään eurooppalaista maata. Matkalla kaatuivat Uruguay, Japani, USA, Meksiko, Brasilia ja Kamerun.)
Jes! Hyvä Suomi Torilla tavataan.
|
|
|
|
lepa
Poissa
|
|
Vastaus #47 : 04.07.2010 klo 12:00:36 |
|
Erikoista, että pisimmälle edennyt Etelä-Amerikan maa oli Uruguay, joka pääsi mukaan vasta jatkokarsinnan kautta viimeisenä maana.
|
|
|
|
xoxo
Poissa
Suosikkijoukkue: Seattle Sounders FC
|
|
Vastaus #48 : 04.07.2010 klo 13:56:01 |
|
Niinhän siinä lopulta kävi, että eurooppalaisten ylivoima vei mielenkiinnon näistäkin kisoista.
|
|
|
|
migi
Poissa
Suosikkijoukkue: Vähemmän maaleja päästänyt joukkue voittaa
|
|
Vastaus #49 : 05.07.2010 klo 14:15:14 |
|
Odotin toki että ainakin Brasilia olisi hoitanut Hollannin ja ehkä Argentinakin Saksan... Mutta nyt voidaan tarkastella puolivälieriin ja välieriin päässeitä Eurooppa- ja E-Amerikkalaisia myös prosenttiosuuksin. Etelä-Amerikkalaisia oli kisoissa viisi ja Eurooppalaisia 13. Puolivälieriin pääsi siis 80% kisoihin osallistuneista E-Amerikkalaisista kun taas puolivälieriin pääsi vain 23% kisoihin osallistuineista Eurooppalaisista. Puolivälierissä oli 50% E-Amerikkalaisia ja 37,5% Eurooppalaisia. Välieriin pääsi 20% kisoihin osallistuneista E-Amerikkalaisista ja 23% kisoihin osallistuneista Eurooppalaisista sekä välierissä on 75% Eurooppalaisia ja 25% E-Amerikkalaisia.
Lisäksi kaikki kisoihin osallistuneet E-Amerikkalaiset pääsivät jatkoon kun taas yli puolet eli seitsemän kisoihin osallistuneista Eurooppalaisista eivät päässeet alkulohkoa pidemmälle. Näyttää siltä että Euroopassa on kolme kovaa Hollanti, Espanja ja Saksa, mutta niiden jälkeen tasoero on huikea muihin Eurooppalaisiin verrattuna. Etelä-Amerikkalaiset taas ovat keskimäärin tasaisempia ja kovempia kuin Eurooppalaiset...
|
|
|
|
|
|