Näköjään foorumin lentävä lause "en jaksanut lukea kuin vähän alusta" ei ole vain pelkkä lentävä lause päätellen kirjoitukseni saamasta reaktiosta. Vaikka korostinkin FIFA rankingia karsivana menetelmänä toin esiin myös muut vaihtoehdot eli menestys maanosaturnausten karsinnoissa tai esikarsinnat heikommille jalkapallomaille, jotka olisivat todennäköisesti ne todelliset vaihtoehdot, mikäli maailmankarsintoja lähdettäisiin toteuttamaan esittämäni mallin mukaan. Kummassakin mallissa Cooksaarten Paavo Mustonen pääsisi osaksi yhtä suurta mm-turnausunelmaa.
FIFA rankingia korostin karsivana vaihtoehtona lähinnä siksi, että se on suhthyvä (joskaan ei esim Elo ratingin veroinen) mittari maailman maajoukkueiden tasosta, ja sen avulla on siten huomattavasti helpompi havainnoida se fakta, ettei 120:n maailman parhaan jalkapallomaan ulkopuolelta juuri löydy potentiaalisia kisakävijöitä. Näinollen, vaikka rankingin häntäpäällä olisi esim cupmuotoisten esikarsintaturnausten kautta mahdollisuus päästä mukaan 120:n joukkueen loppukarsintaan tyssäisi näiden tie kuitenkin viimeistään ensimmäisessä lohkovaiheessa.
Todettakoon, että tarkoitukseni oli ainoastaan tällä esimerkillä osoittaa, että karsinnat on mahdollista toteuttaa järkevästi mallilla, jossa kisoihin todellisia selviytymismahdollisuuksia omaavat joukkueet selviävät 12:sta ottelulla. En siis usko, että maailmankarsintoja tultaisiin koskaan ottamaan käyttöön, koska ne hyödyttäisivät vain UEFAa ja CONMEBOLia, ja FIFAn päätöksen teossa menestyksen jyrää CAF:n, CONCACAFin ja AFC:n runsas pikkuliittojen määrä. Silti pitäisin maailmankarsintoja huomattavasti oikeudenmukaisempana järjestelmä kuin nykyistä korruptoitunutta ja yksittäisten ei-eurooppalaisten/eteläamerikkalaisten menestystarinoiden ylikorostamiseen perustuvaa järjestelmää.
Esimerkiksi, jos nyt meneillään olevissa kisoissa Japani olisi hoidellut Paraguayn rankkareissa, ja sen jälkeen yllättänyt ylimielisen Espanjan, olisivat AFC:tä hallinnoivat upporikkaat sheikit olleet kilvan voitelemassa Blatteria ja lajiliittojohtajia, jotta "suurmenestyksen" kisoissa saavuttaneelle AFC:lle saataisiin Euroopan kustannuksella jälleen yksi paikka. Tällöin näkisimme kisoissa taas rökeletappiota ottavia sheikkijoukkueita jonkun tasaväkisempään taistoon pystyvän eurooppalaisjoukkueen sijaan.
Ei, ei ja ei. Ei mitään kiintiöitä hallitsevalle mestarille eikä varsinkaan kolmannen maailman pilipaliturnausten voittajille. Esimerkiksi hallitseva ANC-voittaja Egypti hävisi karsintojen lisäkierroksen Algerialle ja tippui ulos, tällä Dirkin systeemillä ko. poppoo olisi nähty kisoissa.
Kaikissa karsinnoissa (myös UEFAssa) käy sitä, että kisoihin pääsee joukkueita joiden anti kisoille jää vähäisemmäksi verrattuna niiden syrjäyttämien joukkueiden menestyspotentiaaliin. Hyvänä esimerkkinä karsinnoissa Venäjän ja Tshekin kisoista pudottanut Slovenia. Kolme Afrikan mestaruutta (sattumalta?) putkeen kovien mustan Afrikan joukkueiden nenän edestä voittanut Egypti olisi todennäköisesti kiusannut Englantia, Sloveniaa ja USA:ta huomattavasti kivuliaammin kuin tehoton Algeria. Yleensä maanosaliittojen mestareina näkyy maita, jotka ovat myös mm-kisojen vakioesiintyjiä. Esimerkiksi kaikki tämänkin hetken hallitsevat maanosamestarit ovat esiintyneet vähintään kertaalleen mm-kisoissa historiansa aikana.
Muutenkin epäreilua ja epäeettistä tiputtaa heti n. puolet maailman maajoukkueista pois ja evätä näiltä edes se mahdollisuus osallistua kisahuumaan ja tavoitella unelmaa. Lisäksi, kun FIFA saisi tuon läpi, ei olisi lainkaan mahdotonta vaikka katkisliitossa heitettäisiin Eurooppaankin rankingkiintiöt, se olisi sitten so long Suomi.
Suomen FIFA ranking on niin korkea, ettei se ole lähelläkään putoamista 100-120:n parhaan jalkapallomaan joukosta. Jos taas karsivana menetelmänä käytettäisiin menestystä EM-karsinnoissa (joko suoraan lohkosijoituksen perusteella tai karsintakorispekuloinneista tuttujen piste per peli keskiarvojen perusteella) olisi Suomi tällöinkin mukana. UEFAn kiintiö 32:n joukkueen joukkueen mm-kisoissa on tällä hetkellä 13 eli noin 40 prosenttia paikoista. 120:n joukkueen karsinnassa tämä tarkoittaisi sitä, että UEFA:sta pääsi mukaan 48 joukkuetta eli toisin sanoen jopa kaikki viitoskorin joukkueen. Vaikka Euroopan kiintiötä pienennettäisiin esim 40en joukkueeseen mahtuisi Suomi jopa tähänkin joukkoon kevyesti.
Minusta MM-turnauksen henki kiteytyy siihen, että jokaisella on tasa-arvoinen mahdollisuus tavoitella unelmaansa, saada oma henkäys kisaspiritistä ja pelata rehellistä jalkapalloa. Ei väliä, onko pelaajana Paavo Tariu Mustonen Cooksaarten saarikentällä nokikkain Uuden Kaledonian maalivahtia vastaan tai Miroslav Klose MM-finaalissa Hollantia vastaan, on kisaunelma kaikille yhteinen.
Samaa mieltä. Kuten jo aiemmin totesin korostin FIFA rankingia karsivana menetelmänä vain lähinnä havainnoidakseni sitä, ettei 120:n maailman parhaan jalkapallojoukkueen ulkopuolella ole todellisia kisoihinmenijöitä. Ilman muuta haluaisin itsekin, että maailmanlaajuisessa karsinnassa huonoillakin jalkapallomailla olisi jonkinlaisen esikarsinnan kautta oltava mahdollisuus päästä loppukarsintaan.
Ei mitään järkeä. Pitkät välimatkat, aikaero, ympäristöseikat... Kuolleena syntynyt ajatus.
Maailmassa on noin sata sellaista joukkuetta, jotka tavoittelevat edes jokseenkin tosissaan kisapaikkaa, ja nämä joukkueet ovat maantieteellisesti tiivistyneet suhteellisen samoille alueille. Eurooppaan, Länsi-/Pohjois-Afrikkaan, Amerikkaan, Lähi-itään sekä Kaukoitään. 120:n joukkueen karsinnassa, ja varsinkin sen 60:n joukkueen loppuvaiheessa suurin osa joukkueista tulisi olemaan Euroopasta.
Mustan Afrikan joukkueiden pelaajista enemmistö pelaajista pelaa Euroopan sarjoissa (joista osa ei ole elämässään edes asunut päivääkään edustamassaan maassa), joten näiden maiden joukkueiden pelatessa vieraspeliä Euroopassa olisi joukkue kerättävissä kasaan lyhyillä Euroopan sisäisillä lennoilla sensijaan, että nykyisissä karsinnoissa Afrikan maat joutuvat jatkuvasti lennättämään pelaajiaan pitkän ja monesti vaihdollisen lentomatkan kautta Afrikkaan ja takaisin Eurooppaan. Myös Etelä-Amerikan maiden joukkueiden runko koostuu Euroopassa pelaavista, joten näidenkin maiden kohdalla reissaaminen vähenisi. Enemmän omien maiden liigojensa pelaajistoa käyttävien Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän joukkueiden kohdalla puolestaan Euroopassa sijaitsevat vieraspelit olisivat monesti lähempänä kuin esimerkiksi nykyiset vieraspelit Vietnamissa, Kiinassa tai Japanissa.
Euroopan maita luultavasti selviäisi esittämässäni mallissa tuohon kuudenkymmenen joukkueen viimeiseen vaiheeseen niin suuri määrä, että lähes jokaiseen lohkoon osuisi vähintään yksi toinen Euroopan maa, joten Euroopankin maat selviäisivät lopulta vain muutamalla vierasreissulla kaukomaihin, ja hyvällä tuurilla ne mantereen ulkopuolelle osuvatkin matkat suuntautuisivat Dubaihin ja Tunisiin, jotka eivät juuri ole sen kauempana kuin Baku tai Almaty. Ainoat maat, joille ei ole tiedossa muuta kuin reissaamista reissaamisen perään olisivat Kaukoidän maat, jotka ovat tottuneet tähän jo AFC:n sisäisissäkin karsinnoissa.