Messi on asian ytimessä. Kommentoin yksi kerrallaan.
1. Juniorivalmennuksen laatu (osittain hyvää, suurimmaksi osaksi kuraa). Varsinkin pienillä paikkakunnilla homma on aikamoista arpapeliä. vaihtoehtoja löytyy yksi tai kaksi joukkuetta ja jos molemmissa valmennus on kuraa, niin isostakaan massasta ei kouliudu korkeintaan kuin Suomen kakkosdivaritason pelaajia. Poikkeuksiakin löytyy.
Lähes kaiken kattava ongelma tässä valmentamisen laadussa on se, että valmentajat kouluttavat ihan 5-vuotiaista asti rehtejä joukkuepelaajia, ei futiksen tekniset hienoudet omaavia jalkapalloilijoita. Tämän väitän todellakin tietäväni melko pitkäaikaisella kokemuksella sekä vierestä että sisältä.
Pelaajamäärä. Nappulaiässä on vielä paljon pelaajia, mutta aika nopeasti pelaajamäärät tippuvat mitä vanhempiin mennään. Syy?
Tätä kai on tutkittukin, ja paljon parjattu kaikki pelaa systeemi on sen peruja. Vika taitaa olla aika syvällinen ja monisyinen. Mönchengladbachin pääscoutin ja junnupäällikön vierailun yhteydessä joskus ennen vuosikymmenen puoliväliä selvisi ihan harrastajien ikäprofiilista, että Saksassa ei nähdä C/B/A-junnujen joukkopakoa lajin piiristä. - Eli tämäkin työn alle...
Liittyy edelliseen, Motivoituneet tavoitteelliset pelaajat. Varhaisessa vaiheessa (n. 12 v. eteenpäin?) pitäisi ajatella, että tässä tehdään itselle ammattia. Ammattilaiseksi kasvamisessa tarvitaan sinniä, tahtoa, omaa halua, tukevia vanhempia, valmentajia, motivoivia joukkueita. Lisäksi tarvitaan joku, joka suunnittelee pelaajan pelaajapolun sellaiseksi, että kehittyminen on aina optimaalista (kovin moneen virheeseen ei ole varaa). Näitä pelaajia on liian vähän verrattuna hyvän jalkapallokulttuurin omaaviin maihin.
Putki tai polku, meiltä se puuttuu ainakin suurimmalta osalta. Kukaan ei tule vetämään 10-12 -vuotiasta ja sen vanhempia hihasta ja tarjoa paikkaa paremmassa jengissä ja valmennuksessa.
Muut lajit. Vrt. edellinen. Liian moni potentiaalinen ammattilainen valitsee toisen lajin. Miksi? Onko syynä futiskulttuurin puute?, uskon puute?
Taas aika syvällinen asia. Kuten varsinkin MM-kisojen aikana totesin, suomalaiset eivät kansana lainkaan, siis ei todellakaan edes hitusen vertaa, ymmärrä futiksen olemusta. Tämä heijastuu sitten kokonaisuuteen niin, että futissankaruus ei sitten olekaan se maailman hienoin asia lasten ja nuorten silmissä. Osittainhan tuo on myös rationaalista. Änäritähteyden tuomat miljoonat ovat aivan helvetin paljon helpommin saavutettavissa kuin vastaavat futiksessa.
5. Yhteiskunta. Yhteiskunta tukee ihmisten laiskistumista (Tää on ihan hatusta heitetty, mutta miksi painaa duunia niska limassa, jos saman saa makaamalla kotona ja pelaamalla pleikkaa?)
Joo ja ei. Tästä asiasta puhuttiin vielä paljon enemmän Saksassa 90-luvun lopussa. Kerrottiin kuinka sakujunnut on ajettu treeneihin vähintään Opelilla ja miten niillä ei ole mitään mahdollisuuksia esim. Balkanin maiden ankarissa olosuhteissa kasvaneita hyvän asenteen omaavia junnuja vastaan. Ensimmäisen 100% ulkolaisjengin eli Cottbussin valkun Geyerin mukaan hän olisi mieluusti ottanut jengiin nuoria sakuja, mutta hän ei ollut törmännyt ensimmäiseenkään, joka olisi ollut valmis tekemään vaaditun duunin. - Tänä päivänä Cottbuss on divarissa, Geyer unholassa, ja Saksan junnutuotanto palkittu Euroopan parhaana. Eli aika vahvaa populismia tuollaisissa väitteissä. Yleensähän floppaaviakin suomalaisia pelaajia on kiitelty hyvästä asenteesta.
Hivenen aihetta liipaten voi kyllä pohtia, miksi suomalaiset haluavat kilpailla kaikenmaailman epälajeissa kuten eukonkannossa, suopotkupallossa ja pesäpallossa. Lätkänkin voisi melkein laskea tuohon mukaan. Futiksessa ei olla koskaan oltu mitään, ja yleisurheilun huipulta on suosiolla vetäydytty pois ja kauas takamaastoon loputtomien, siis todellakin loputtomien, selitysten säestyksellä.
