Suomalainen juniorivalmennus tarvitsee ryhtiliikettä

[Pussikalja]

Aloitteleva futari taas ikään kuin virittelee motoriikkaansa ja jalkojen tuntoaistiansa pitkään ennen kuin uskaltautuu nostamaan katsettaan. Silti jopa huippufutarit joutuvat esim. kuljetuksien aikana tarkkailemaan yllättävän paljon jalkojaan, ympäristön havainnointi tapahtuu nopeilla vilkaisuilla. Kyky sovittaa joukko vilkaisuilla tehtyjä havaintoja yhtenäiseksi, liikkeessä olevaksi kokonaisuudeksi ei ole mikään myötäsyntyinen kyky, vaan vaatii paljon harjoitusta.

Tätä taustaa vasten valmentajan mukavuusalueella pelaaminen ja turvallinen pallon siirtely siinä iässä, kun kuljettamiseen löytyisi intoa eivätkä epäonnistumisetkaan jää kaivelemaan mieltä kovin pitkäksi aikaa on lyhtynäköistä. Varhain opittu taito kumuloituu. Haastamaan oppinut haastaa jatkossakin. Taitoa vaativia suorituksia ja ympäristön tarkkailua samaan aikaan oppinut pelaaja näkee ja oppii enemmän peleissä. Näitä taitoja ei opi oikein muuten kuin viettämällä aikaa yksin pallon kanssa ja kuljettamalla ja haastamalla paljon juuri noiden muutaman ensimmäisen harrastusvuoden aikana. 

Asiaa Koeralta!

Tähän perustuu se aiemmin tolkuttamani muiden lajien harrastaminen hyöty ohella. Jalkapallo on äärimmäisen huono laji opettamaan alle 12 vuotiaille pelien lainalaisuuksia, juuri tuon teknisen vaikeuden ja peliasennon takia, jossa katse on maassa. Kuitenkin tekniikan ja pelaamisen pitäisi kehittyä käsi kädessä, eli teknisten taitojen tulee yhdistyä pelaamiseen. Tässä meillä on todella iso kehittämisen paikka.

Kyky sovittaa joukko vilkaisuilla tehtyjä havaintoja yhtenäiseksi, liikkeessä olevaksi kokonaisuudeksi ei ole mikään myötäsyntyinen kyky, vaan vaatii paljon harjoitusta.

Tähän pitää löytyä joku keino jo siinä vaiheessa, kun futistaidot eivät riitä. Helpompaa peleissä, joissa vilkaisut ovat peliasennon myötä pidempiä.

RL voi sanoa että jalkapalloa oppii vain pelaamalla jalkapalloa. Kaihlamo on mielestäni lähempänä totuutta, kun hyväksyy oheislajien hyödyt, mutta raja taitaa kulkea fyysissä oheistreeneissä, pallopelien hyötyjä ei hyväksytä.

Tätä taustaa vasten valmentajan mukavuusalueella pelaaminen ja turvallinen pallon siirtely siinä iässä, kun kuljettamiseen löytyisi intoa eivätkä epäonnistumisetkaan jää kaivelemaan mieltä kovin pitkäksi aikaa on lyhtynäköistä. Varhain opittu taito kumuloituu.

Tästä olen osittain eri mieltä. On olemassa helpompiakin lajeja jossa ohittaa kuin futis ja jos pelaaja oppii ohittamaan koriksessakin pelin kannalta oikealla hetkellä, niin osaa sen jalkapallossakin, kunhan taidot sen sallivat. Erillisena taitona peliin ulkopuolisena asiana sitä ei voi opettaa. Eli jos puolipakolla lapsi pakotetaan ohittamaan vastustaja ja ajautumaan sitten umpikujaan, niin tuskin se itseluottamusta ruokkii. Tuo Kaihlamon lanseeraama rohkaiseminen on ihan oikein ja ei epäonnistumisesta saa rankaista, mutta itse pitäisin syötön ja ohittamisen tasapainon aika vaaterissa painotusta valmennuksessa kumpaankaan puoleen korostamatta.
 

Joka tapauksessa ihan muistutuksena, siinä vaiheessa kun edustusjoukkueisiin pyritään on monilajiharrastajien suhteellinen osuus suhteessa puhtaasti futareihin selkeästi monilajiedustajien hyväksi. Ja muissakin lajeissa pärjäävillä futis on usein ollut oheislajina mukana. Mielestäni siitä voi oppia ja miettiä miksi. Pienpelit ja niiden pelaajamäärän vähitellen kasvattaminen voi olla ratkaisu, että peli pelkällä futiksellakin lapsille aukeaa, mutta on jotenkin sellainen voimakas intuitio, että hollannista/espanjasta kopioidusta valmennusmetodeista on joko jäänyt huomaamatta tai sivuutettu joku oleellinen pelikäsitykseen vaikuttava osa pois, joka kompensoi helppojen käsi, koripallopelien pelikäsitystä avartavan hyödyn.

[Ricardo Leite]

RL voi sanoa että jalkapalloa oppii vain pelaamalla jalkapalloa.

Äp, äp... Jalkapalloa oppii parhaiten pelaamalla jalkapalloa. Vissi ero.

Pienpelit ja niiden pelaajamäärän vähitellen kasvattaminen voi olla ratkaisu, että peli pelkällä futiksellakin lapsille aukeaa, mutta on jotenkin sellainen voimakas intuitio, että hollannista/espanjasta kopioidusta valmennusmetodeista on joko jäänyt huomaamatta tai sivuutettu joku oleellinen pelikäsitykseen vaikuttava osa pois, joka kompensoi helppojen käsi, koripallopelien pelikäsitystä avartavan hyödyn.

No todellakin on jäänyt huomaamatta. Nimittäin jalkapallon kanssa a) pihapeleissä ja b) harjoituksissa vietetty aika. Kuten ilmaisitkin.

koeralta taas hyvin muotoiltu pätkä siitä, mitä moni muu varmaan tarkoitti, mutta ei jaksanut tai osannut sitä tekstimuodossa ilmaistu.

[Kevin Keegan]

Moni viisivuotias tietää oikean vastauksen.

Joo, ymmärsin, että puhut syöttö-vs-kuljetus vaihtoehdoista. Jalkapallo on harmillista kyllä hiukan monimutkaisempi peli ja vaihtoehtoja syöttöä ja kuljetusta enemmän.

Kuvitellaan tilanne, että Janilla on pallo ja Petteri on häntä vähän paremmassa paikassa. Molemmilla on edessään puolustaja. Esittämäsi säännön mukaan Janin pitäisi syötää Petterille, Koska Petteri on kaikki ominaisuudet huomioiden paremmassa paikassa. Pelaajat ovat kuitenkin sijoittuneet niin, että Petteri voi pallottoman liikkeellä vetää puolustajan mukaansa ja tehdä Janille tilaa kuljettaa ja laukaista. Tilanne kuitenkin kuihtuu kokoon, koska pelaaminen on viimeiset viisi vuotta perustunut syöttämiseen ja pelaajat on opetettu syöttämään aina, jos pelaaja on paremmassa paikassa ja samalla välttämään lähitilanteita. Kuljettaminen tai pallon pitäminen 1vs1 tilanteessa on tabu, josta valmentaja antaa pelitilanteessa haukut. Pallolliselle tilan tekemistä, kuljettamista tai 1vs1 tilanteessa suojaamista ei ole harjoituksissa edes opeteltu, koska Barcelona.

E: Eikö vastaava tilanne koripallossa voisi olla screenin tekeminen, jolloin paras vaihtoehto ei välttämättä ole syöttö vaan kuljetusmahdollisuuden luominen pallolliselle? Siitä sitten pyörähdys tukijalan ympäri ja toisen puolustajan sulkeminen selän taakse, jolloin tilanne on 2vs1. Säännön mukaan parasta olisi kuitenkin syöttää, ei tehdä screeniä ja avata pallolliselle tilaa kuljettaa.

Taas vaatisi hieman tajunnan virran avartamista jotta tuon paremman paikan merkityksen ymmärtäisi. Pikkujunnuja auttaa tosi paljon, kun he ymmärtävät yhdellä lauseella mitä kentällä pyritään tekemään ja he voivat itse ratkoa tilanteita yksinkertaisen ohjeen mukaisesti kuten parhaiten pystyvät. Ei tarvi isän kentän laidalta tai valmentajan huudella haasta tai syötä ohjeita jatkuvasti. Kaikki vähänkin junnupelejä seuranneet tietävät varmaan kavereiden liikkeet pallottomina ja mihin ne eri ikäluokissa suuntautuu... Aika harvoin niitä parempia paikkoja vielä siunaantuu. Tämä johtaa myös siihen, että pallolinen peleissä automaattisesti helpon ohjeen mukaisesti kuljettaa tai laukaisee todella paljon (enemmän kuin huuto-ohjauksessa). Sitten kun niitä parempia paikkoja alkaa ilmaantumaan niin kaverit niitä tekevät lisää kun heille välillä palloakin syötetään. Kaikkihan sen tietää, että jos junnu aikansa hakee hienosti paremman paikan mutta koska sinne ei palloa pelata niin kyllä hän sen homman melko pian lopettaa. Lenkolta ihan uteliaisuuttani kysyisin, että miten itse ohjeistat junnut haastamaan peleissä? Toiseksi parhaasta paikasta vai jostakin vielä heikommasta. Muistakaa myös, että harvoin sitä palloa syöttämällä maaliin asti viedään eli kyllä todella usea hyökkäys päättyy yleensä haastamiseen ja mahdolliseen laukaukseen eli kyllä näitä haastamisia tulee ihan sama määrä peleissä riippumatta siitä haastetaanko parhaimmassa paikassa vai päämäärättömästi missä vaan.

Koripallo sen verran taktinen ja pelikäsitystä vaativa laji, että sitä en tällä palstalla lähde avaamaan...

[referee3000]

Itse asiassa tähän syöttö/kuljetus tapaukseen otti tänään kantaa Mixu Paatelainen Isännän ääni -seminaarissa Tampereella, kun hän puhui yksilökeskeisestä valmennuksesta ja maajoukkueen nykytilanteesta. Hänen mielestään suomalaisilla laitapelaajilla on suurin ongelma 1 v 1 -tilanteissa. Tämä johtuu kuulemma juuri siitä, että Suomessa painotetaan syöttämistä liian paljon ja pelaajat eivät uskalla maajoukkuetasolla haastaa silloin kuin pitäisi. Asia kuvastaa sitä, että foorumilla ja maajoukkuetasolla mietitään samoja asioita, vaikka minä en ainakaan oleta Mixun ottaneen ajatusta FF2:n keskusteluista.

[Lenko]

@Keegan
En juurikaan ole ohjeistanut peleissä junnuille, milloin pitää syöttää ja milloin haastaa. Haastaminen ja syöttäminen ovat molemmat välineitä tavoitteen saavuttamiseksi, eivät ensi- tai toissijaisia tavoitteita. Ainoat ohjeet tuohon ovat toistaiseksi olleet, että lähellä omaa maalia peippailu on vaarallista ja että kolmea enempää vastaan ei yleensä kannata lähteä haastamaan. Ratkaisuista riippumatta olen kehottanut ja kehotan edelleen pelaajia nostamaan katseensa pallosta aina, kun se on mahdollista, ja tarkkailemaan, mitä muualla kentällä tapahtuu. Sillä tavalla voi löytyä kaveri, jolle syöttää tai suunta, johon kuljettaa. Ratkaisu on kuitenkin lopulta pelaajan oma. Ensisijaisena tavoitteena on pallollisena joukkueena tehdä maali.

Koko alkuperäisen viestini ydin oli, että kovin nuorena joukkuetaktiikkaa ja syöttöä ratkaisuna korostamalla saadaan nopeasti tuloksia, mutta riisutaan samalla pelistä paljon pelikäsitystä, reaktiokykyä ja teknistä taitoa kehittäviä elementtejä. Tuolloin harjoittelun painopiste on väärä ja siten hidastetaan yksilön kehitystä jalkapalloilijana. Se taas kostautuu myöhemmin.

En aio tämän enempää lähteä kanssasi tähän milloin syötetään ja milloin haastetaan keskusteluun, koska siihen ei ole yksinkertaistettua vastausta ja voimme molemmat kasvattaa e-penistä tällä väittelyllä vaikka tuomiopäivaan saakka löytämättä vastausta.

@ref3000
Mixu on viisas mies, kun hakee täältä konsultointiapua.

[Viinioksa]

Itse asiassa tähän syöttö/kuljetus tapaukseen otti tänään kantaa Mixu Paatelainen Isännän ääni -seminaarissa Tampereella, kun hän puhui yksilökeskeisestä valmennuksesta ja maajoukkueen nykytilanteesta. Hänen mielestään suomalaisilla laitapelaajilla on suurin ongelma 1 v 1 -tilanteissa. Tämä johtuu kuulemma juuri siitä, että Suomessa painotetaan syöttämistä liian paljon ja pelaajat eivät uskalla maajoukkuetasolla haastaa silloin kuin pitäisi. Asia kuvastaa sitä, että foorumilla ja maajoukkuetasolla mietitään samoja asioita, vaikka minä en ainakaan oleta Mixun ottaneen ajatusta FF2:n keskusteluista.

Voisiko se, mitä kannattaa opettaa, määrittyä juoniorin luontaisten edellytysten mukaan? Esim. nopealle junnulle kannattaisi ehkä painottaa 1 vs. 1-tilanteita, hitaalle junnulle syöttötaitoa.

[drone]

Veikkausliigakausi on lähestymässä ja kauteen 2012 liittyvä radikaali nuorennusleikkaus herättää keskustelua ja tunteita,
jotka liippaavat läheltä myös juniorivalmennusta ja sen tarvitsemaa ryhtiliikettä.

Alla on pari poimintaa erään johtavan suomalaisen liigaseuran juniorijoukkueen arvoista ja tavoitteista:

"Vain harvasta jalkapalloharrastuksen aloittavasta juniorista voi tulla edustusjoukkueen pelaaja"
"Urheilullisen menestyksen ei koskaan tulisi mennä koulunkäynnin edelle. Vaikeissa tilanteissa jalkapallon tulee antaa tilaa koulunkäynnille."

Saatan olla harhateillä, mutta minusta juuri näihin virkkeisiin kiteytyy yksi suomalaisen jalkapalloilun suuri ja huutava ongelmakohta.
Edes arvoissa ja tavoitteissa ei ole uskallusta lähteä kannustamaan jalkapalloilijan uralle (tai edes mainita, että jalkapallon parissa on mahdollista luoda uraa). Minun olisi helpompi ymmärtää tämä, jos kyseessä olisi pelkästään isävalmentajiin nojaava pikkuseura, mutta sellaisesta ei tässä todellakaan ole kyse.
Suoraan sanoen: jokaisella liigaseuralla tulisi mielestäni lukea strategiassaan, että kun juniori tulee seuraan, tavoitteeksi asetetaan tie ammattilaisuuteen. Vaikka tie on pitkä ja kivinen, seuroista löytyy esikuvia, jotka ovat sen käyneet läpi. Jokainen ymmärtää sanomattakin, ettei kaikista voi tulla edustusjoukkueen pelaajaa, mutta kyllähän lähtökohtaisesti pitäisi kannustaa pelaajaa kehittymään ja kehittämään itseään. Nuo yllämainitut lauseet ovat ainakin minun mielestäni lannistavia, turhauttavia ja turhia. Urheilullisen menestyksen sijasta tulisi puhua ihmisenä ja pelaajana kehittymisestä ja jalkapalloa ja koulunkäyntiä ei tulisi etenkään esittää toisensa poissulkevina asioina. Jos kyseessä on todella lahjakas pelaaja, silloin asioista on ymmärtääkseni mahdollista myös neuvotella koululaitoksen kanssa. Kun urheilusta tulee huippu-urheilua, myös instituutiot kuten koulu ja puolustusvoimat ovat osoittaneet joustavuutta. Ahkeruuteen ja tunnollisuuteen tulisi kannustaa, sillä vain kova työ on tie menestykseen. Ahkera ja tunnollinen urheilija pärjää myös koulussa.

[SirLoser]

Itse asiassa tähän syöttö/kuljetus tapaukseen otti tänään kantaa Mixu Paatelainen Isännän ääni -seminaarissa Tampereella, kun hän puhui yksilökeskeisestä valmennuksesta ja maajoukkueen nykytilanteesta. Hänen mielestään suomalaisilla laitapelaajilla on suurin ongelma 1 v 1 -tilanteissa. Tämä johtuu kuulemma juuri siitä, että Suomessa painotetaan syöttämistä liian paljon ja pelaajat eivät uskalla maajoukkuetasolla haastaa silloin kuin pitäisi. Asia kuvastaa sitä, että foorumilla ja maajoukkuetasolla mietitään samoja asioita, vaikka minä en ainakaan oleta Mixun ottaneen ajatusta FF2:n keskusteluista.

Jos vielä palaan tähän pallolliseen 1vs1-pelaamiseen/laitapelaajien puutteeseen, jos tällä kertaa joku osaisi vastata?

Eli

A) Osaako joku nimetä suomalaisia todellisia kansainvälisen tason laitapelaajalupauksia esimerkiksi nuorisomaajoukkueista tai hieman nuoremmistakin? Eli toisin sanoen olenko väärässä vai en, kun sanon että tuossa on (ainakin ollut) valtava puute suomalaisessa pelaajakasvatuksessa.

- Itse saanut mieleeni aiemmin ainoatakaan laiturilupausta, mutta täytyy korjata, että ainakin yksi jonkin tasoinen kuitenkin löytyy - Gullit Zolameso

B) Jos meillä on tällainen keskeinen ongelma pelaajakasvatuksessa, niin onko se tunnistettu? Eli pelaajakasvatuksessa on ongelma mitä suurimmalla todennäköisyydellä.

C) Jos ongelma on tunnistettu (milloin? kenen suulla?), niin onko korjausliikkeet jo tehty? Eli nykyisin tehdään jotain selvästi eri tavalla kuin näiden nykyisten nuorisomaajoukkuepelaajien kanssa on tehty, että jatkossa tuotetaan myös nopeita, ketteriä, röyhkeitä, taitavia 1vs1 pelaajia, jotka pyrkivät jatkuvasti haastamaan ja pääsevät myös ohi vastustajan puolustajasta?

Oho, nyt tuli vastaukset näihin muutamaan kysymykseen, mutta hieman yllättävästä suunnasta.

A) Nykyisiä lupauksia ei osattu nimetä ilmeisesti nimetä? Eli ongelma pelaajakasvatuksessa on ollut mitä ilmeisimmin todellinen.

B) Ongelma pelaajakasvatuksessa on tunnistettu

C) Ongelma tunnistettu viimeistään nyt ja se ilmoitettu maajoukkueen päävalmentajan suulla. Korjausliikkeet? Ei tietoa, mutta toivottavasti liitolta tulee vaikka niissä jalkautettavissa harjoitussuunitelmissa tämä muutos nykyiseen selvästi painotettuna ilmi.

Tämän keskustelun perusteella ainakin yhtenäisille ohjeistuksille vaikuttaisi olevan todellakin tarvetta, jos siis täällä kaikki enemmän äänessä olevat ovat oikeasti valmennustyössä.


Sitten pitää enää toivoa, että vastakarvaan puskevia änkyröitä on mahdollisimman vähän ja he pystyvät luopumaan omista patoutuneista mielipiteistään ja tavoistaan ja tekemään ylhäältä ohjeistetut muutokset.

[Kevin Keegan]

Onnea !

Lisää painoarvoa ehkä oikeisiin painotuksiin...

Toivottavasti kunkku jaksaa 2020-visioon asti jotta saadaan laitureiden joukkoon edes yksi koriste, liekkö jopa maajoukkueen tähti

[Kevin Keegan]

@Keegan
En juurikaan ole ohjeistanut peleissä junnuille, milloin pitää syöttää ja milloin haastaa. Haastaminen ja syöttäminen ovat molemmat välineitä tavoitteen saavuttamiseksi, eivät ensi- tai toissijaisia tavoitteita. Ainoat ohjeet tuohon ovat toistaiseksi olleet, että lähellä omaa maalia peippailu on vaarallista ja että kolmea enempää vastaan ei yleensä kannata lähteä haastamaan. Ratkaisuista riippumatta olen kehottanut ja kehotan edelleen pelaajia nostamaan katseensa pallosta aina, kun se on mahdollista, ja tarkkailemaan, mitä muualla kentällä tapahtuu. Sillä tavalla voi löytyä kaveri, jolle syöttää tai suunta, johon kuljettaa. Ratkaisu on kuitenkin lopulta pelaajan oma. Ensisijaisena tavoitteena on pallollisena joukkueena tehdä maali.
Koko alkuperäisen viestini ydin oli, että kovin nuorena joukkuetaktiikkaa ja syöttöä ratkaisuna korostamalla saadaan nopeasti tuloksia, mutta riisutaan samalla pelistä paljon pelikäsitystä, reaktiokykyä ja teknistä taitoa kehittäviä elementtejä. Tuolloin harjoittelun painopiste on väärä ja siten hidastetaan yksilön kehitystä jalkapalloilijana. Se taas kostautuu myöhemmin.

En aio tämän enempää lähteä kanssasi tähän milloin syötetään ja milloin haastetaan keskusteluun, koska siihen ei ole yksinkertaistettua vastausta ja voimme molemmat kasvattaa e-penistä tällä väittelyllä vaikka tuomiopäivaan saakka löytämättä vastausta.

@ref3000
Mixu on viisas mies, kun hakee täältä konsultointiapua.

Tämä oli todella hyvä vastaus.  ja selkokielellä kyllä tämän junnut sisäistää helposti.

[joks11]

Tässä KK:n jutussa ongelmaksi tulee se, että näin toimien meillä on kohta sukupolvi pelaajia joiden ratkaisu tilanteisiin on aina syöttö.

On jo. TJEU: A-maajoukkue.

Itse ainakin oikeasti vihaan sellaista ajatusmaailmaa mitä myös suomalaiseenkin jalkapalloon on pesiytymässä, että pallonhallintaprosentti olisi jotenkin se ratkaiseva tekijä (Barca-ilmiö). Nimeltä mainitsematon suuri suomalaisseura esimerkiksi tätä mallia toteuttaa peruskivenään. Kuitenkin samalla aika moni unohtaa sen, että se pallonhallinta ei ole se ratkaiseva juttu vaan sen pallonhallinnan valjastaminen jatkuvaan etenemiseen kentän pystysuunnassa kohti vastustajan maalia. Pallonhallinta vain pallonhallinnan vuoksi on ihan täyttä tuubaa mun mielestä.

Pallonhallintaprosentin sijaan pitäisi laskea syöttöketjuja, eteenpäin suuntautuvia syöttöjä sekä "oikein päin" vastaanotettuja syöttöjä(ei selkä maalia kohti). Nuo kuvaavat peliä jo paljon enemmän.

e: ja tietty 1v1 voittoja puolustettaessa ja hyökätessä.

[Kevin Keegan]

Taas vaatisi hieman tajunnan virran avartamista jotta tuon paremman paikan merkityksen ymmärtäisi. Pikkujunnuja auttaa tosi paljon, kun he ymmärtävät yhdellä lauseella mitä kentällä pyritään tekemään ja he voivat itse ratkoa tilanteita yksinkertaisen ohjeen mukaisesti kuten parhaiten pystyvät. Ei tarvi isän kentän laidalta tai valmentajan huudella haasta tai syötä ohjeita jatkuvasti. Kaikki vähänkin junnupelejä seuranneet tietävät varmaan kavereiden liikkeet pallottomina ja mihin ne eri ikäluokissa suuntautuu... Aika harvoin niitä parempia paikkoja vielä siunaantuu. Tämä johtaa myös siihen, että pallolinen peleissä automaattisesti helpon ohjeen mukaisesti kuljettaa tai laukaisee todella paljon (enemmän kuin huuto-ohjauksessa). Sitten kun niitä parempia paikkoja alkaa ilmaantumaan niin kaverit niitä tekevät lisää kun heille välillä palloakin syötetään. Kaikkihan sen tietää, että jos junnu aikansa hakee hienosti paremman paikan mutta koska sinne ei palloa pelata niin kyllä hän sen homman melko pian lopettaa. Lenkolta ihan uteliaisuuttani kysyisin, että miten itse ohjeistat junnut haastamaan peleissä? Toiseksi parhaasta paikasta vai jostakin vielä heikommasta. Muistakaa myös, että harvoin sitä palloa syöttämällä maaliin asti viedään eli kyllä todella usea hyökkäys päättyy yleensä haastamiseen ja mahdolliseen laukaukseen eli kyllä näitä haastamisia tulee ihan sama määrä peleissä riippumatta siitä haastetaanko parhaimmassa paikassa vai päämäärättömästi missä vaan.

Kun nyt joks otit mut mukaan niin kommentoi tätä mitä muut ei uskalla kun mixu  kielsi...

[joks11]

Kun nyt joks otit mut mukaan niin kommentoi tätä mitä muut ei uskalla kun mixu  kielsi...

Olen samaa mieltä siitä, että jatkuva kentän laidalta ohjeistaminen ei ole hyvä juttu, vaan lasten tulee antaa itse keksiä ratkaisunsa. Virheidenkin kautta.

Lapsia ei tarvitse erikseen ohjeistaa haastamaan, sillä se tulee heiltä ihan luonnostaan. Muutenkin voidaan pitää ohjenuorana, että "niin pelaat kuin harjoittelet", eli jos harjoittelet syöttöjä, niitä luulisi näkyvän myös peleissä. Ja jos harjoittelet harhautuksia, niitä alkaa pikku hiljaa näkyä peleissä. Ilman mitään kummempia ohjeistuksia.

Pelattavaksi liikkumista en juurikaan harjoituttaisi ennen kuin syöttökin olisi vahvemmin esillä. Samaan aikaanhan nuo tulevat agendalle ja niitä voi harjoitella samoilla perustaitoharjoitteillakin.

[Kevin Keegan]

Kiitos nopeasta vastauksesta jossa myös oli melkoisesti kokemusta mukana.

[joosar]

-------------------------------

Niin ja tarkemmin pohdittuani vielä tätä "liian aikaista taktistumista" suurempi ongelma suomalaisessa junnufutiksessa on ehdottomasti se, että meillä ei ole yhtenäistä toimintakulttuuria tai -malleja. Kukin seura taaplaa tyylillään ja pahimmillaan seurojen sisällä eri valmentajat eri tyyleillään. Kai Palloliitto tähän pyrkii koulutuksillaan ja Fortum Tutor -ohjelmallaan pureutumaan, mutta aika lapsen kengissä tuo kehitys vielä on. Ja tällä en todellakaan tarkoita, että kaikkien seurojen täytyisi olla samasta puusta veistettyjä. Sen sijaan jokin yhteinen (nykyistä huomattavasti yhteisempi) viitekehys toiminnalle täytyisi saada. Sellainen, jonka sisällä seurojen olisi edelleen mahdollista "toteuttaa itseään". Ja ennen kaikkea sellainen, joka toimisi seuroille voimavarana eikä kahlitsijana.

Tätä *linjaa* minäkin olen miettinyt ja oisko se vaikka tämä Erkka V. oikea henkilö kehittämään suomalaista junioripalloilun linjaa?? Kaveria kun on seurannut niin on ainakin intoa ja varmaan löytyy asiantuntemustakin!   (En ole sitten hesalainen.....)

[janijee]

Tätä *linjaa* minäkin olen miettinyt ja oisko se vaikka tämä Erkka V. oikea henkilö kehittämään suomalaista junioripalloilun linjaa?? Kaveria kun on seurannut niin on ainakin intoa ja varmaan löytyy asiantuntemustakin!   (En ole sitten hesalainen.....)

Täysin sama Erkka on loistava mies linjaamaan asiat.

[Lenko]

Erkka on ymmärtääkseni ollut ainkin jollain tavalla mukana ikäkausien harjoitusohjelmien laadinassa.

[KarlLagerman]

Suomalainen koulutusjärjetelmä maailman paras

http://www.formin.fi/public/default.aspx?contentid=63754&nodeid=15154&contentlan=1&culture=fi-FI

[Mersault]

Kaikella kunnioituksella, niin tämä olisi ensimmäinen sukupolvi laatuaan noilla ominaisuuksilla ja uskoisin sen olevan aiempia kovempi. Viimevuodet lähinnä C-B-junnuja seuratessa, niin syöttötaito ei todellakaan kovin korkealla tasolla ole. Syöttötaitoa vielä heikommalla tolalla on pallottomien pelaajien liike ja syöttöpaikan hakeminen. Lisäksi sivulle pelaaminen tai edes vilkaiseminen täytyy 15 vuotiaalle kädestä pitäen opettaa. Jos treenaus olisi syöttöpainotteista niin luulisi pään pyörivän. Drillien jauhaminen ei sitä pelin näkemistä edistä. Ihan selkeästi näkee pelaajista, että yksilötaidot pallollisina ovat olleet harjoittelun keskiössä niinkuin pitääkin, mutta on unohdettu liian pahoin pelaamiseen osallistuminen pallottomana. Se pallotonkin osaaminen on lähinnä puolustamisesta, jota ei olisi tarvinnut välttämättä vielä edes opettaa.

Tosiaan tätä Jortsukan huolta en näe pelaajista vanhemmissa ikiäluokissa. Toki noin pieninä ikäluokkina jos joku jengi on opetettu syöttämään sivulle, niin vastustajan kasassa pallon perässä juokseva läjä on yhdellä kahdella syötöllä ohitettu. Eihän Keeganin säännöllä ikinä kannata lähteä kasan läpi haastamaan. Ihan tiedoksi vielä B-junnuissakin yksi kierrätys ja 2-3 pelaajan oivallus pallottomasta juoksusta ja oikea-aikaisesta syötöstä pelin aukaisee. Kaihlamo puhuu prässin purusta. Älkää nyt hemmetissä edes kertoko tuossa alle 12v iässä mitään prässäämisestä, on se pelin teko ilman joukkueena puolustavaa vastustajaakin liian hankalaa.

Nyt jos katsotte tuollaista Jortsukan esittelemää porukkaa, niin kiinnittäkää huomio siihen, katsooko se syöttävä pelaaja ympärilleen ennen kuin pallon saa ja ITSE syöttösuunnan valitsee. Jos suoritus on tyyliin palloa tuijottaen, sokkona käännös ja kierrätyssyöttö, niin kyse on opitusta drillistä, ei pelin luvusta ja syöttötaidosta. Tyypillistä junioreille, jotka ovat vuosia pelanneet samoilla pelipaikoilla, samojen pelikavereiden kanssa ja jollain tietyllä systeemillä. Liian hyvin ei varmasti kenttää ja peliä lukemaan voi junnuja opettaa ja ne on syöttötaidon perusta, mutta niin ne on myös ohittamisen perusta. Jälleen ei ole kyse toisiaan poissulkevista taidoista vaan toisijaan tukevista asioista. Nuo Lenkon mainostamat pienpelit eri teemoilla varmasti ovat parasta lääkettä sekä syöttö, että 1 vs.1 taitoa kehittämään.

E- ja D-junnupelejä viime vuosina seuranneena, nykytrendin mukaisesti monen joukkueen taktiikkana on, että heti kun tuomari viheltää pilliin, alkaa perkeleellinen prässääminen. Parhaimmillaan tai pahimmillaan, mieltymyksestä riippuen, vastustajan kimppuun painetaan 4 pelaajalla ja mahdollisen pallonriiston jälkeen palloa pyritään pelaamaan ennalta harjoitelluilla kuvioilla. Parhaimmillaan tai onko se sitten pahimmillaan joidenkin E- ja D-juniorijoukkueiden pelaaminen on tietyn taktiikan noudattamista ilman minkäänlaista variaatioita: prässätään palloa pois ja sen jälkeen sitä liikutellaan aina samalla tavalla. Räikeimmissä tapauksissa on tullut mieleen, että mitähän tuollakin haetaan, sillä monen kyseistä trendiä edustavan joukkueen pelaajat eivät ole erityisen taitavia, vaan heidän pelaaminen perustuu pelkästään siihen, että he ovat sisäistäneet pelitaktiikan niin hyvin, että keskinkertaisista pelaajista kasattu joukkue vaikuttaa paremmalta mitä yksilötasolla on.

Itse asiassa tähän syöttö/kuljetus tapaukseen otti tänään kantaa Mixu Paatelainen Isännän ääni -seminaarissa Tampereella, kun hän puhui yksilökeskeisestä valmennuksesta ja maajoukkueen nykytilanteesta. Hänen mielestään suomalaisilla laitapelaajilla on suurin ongelma 1 v 1 -tilanteissa. Tämä johtuu kuulemma juuri siitä, että Suomessa painotetaan syöttämistä liian paljon ja pelaajat eivät uskalla maajoukkuetasolla haastaa silloin kuin pitäisi. Asia kuvastaa sitä, että foorumilla ja maajoukkuetasolla mietitään samoja asioita, vaikka minä en ainakaan oleta Mixun ottaneen ajatusta FF2:n keskusteluista.

Itse taas näen, että suomalaisilla laitapelaajilla suurin ongelma on nopeus. Nopeita laitapelaajia ei ole hirveästi. Tuo syöttöjuttu taas ei välttämättä ole ongelma sen vuoksi, että syöttämistä painotetaan, vaan monessa tapauksessa kyse on siitä, että pelaajat eivät uskalla haastaa, vaan mieluummin syöttävät pallon. Tuo haastaminenkin on loppujen lopuksi luonnekysymys. Siinä vaiheessa kun puolustaja heittää kylkiasentoon ja on sen näköinen, että anna tulla, monella pojalla vauhti hidastuu ja nopean kiihdytyksen sijaan jäädään arpomaan, että mitenköhän tuosta pääsisi ohi.

[ohimo]

E- ja D-junnupelejä viime vuosina seuranneena, nykytrendin mukaisesti monen joukkueen taktiikkana on, että heti kun tuomari viheltää pilliin, alkaa perkeleellinen prässääminen.

Itse olen huomannut saman, mutta en pidä sitä huonona asiana. Sehän tukee molempia tässä ketjussa läpikäytyjä asioita. Kun prässi on kovaa, pitää pystyä syöttämään kontrolloidusti. Sitten päästäänkin 1v1 pelaamiseen maalivahtia vastaan

[Marem2]

Veikkausliigakausi on lähestymässä ja kauteen 2012 liittyvä radikaali nuorennusleikkaus herättää keskustelua ja tunteita,
jotka liippaavat läheltä myös juniorivalmennusta ja sen tarvitsemaa ryhtiliikettä.

Alla on pari poimintaa erään johtavan suomalaisen liigaseuran juniorijoukkueen arvoista ja tavoitteista:

"Vain harvasta jalkapalloharrastuksen aloittavasta juniorista voi tulla edustusjoukkueen pelaaja"
"Urheilullisen menestyksen ei koskaan tulisi mennä koulunkäynnin edelle. Vaikeissa tilanteissa jalkapallon tulee antaa tilaa koulunkäynnille."

Saatan olla harhateillä, mutta minusta juuri näihin virkkeisiin kiteytyy yksi suomalaisen jalkapalloilun suuri ja huutava ongelmakohta.
Edes arvoissa ja tavoitteissa ei ole uskallusta lähteä kannustamaan jalkapalloilijan uralle (tai edes mainita, että jalkapallon parissa on mahdollista luoda uraa). Minun olisi helpompi ymmärtää tämä, jos kyseessä olisi pelkästään isävalmentajiin nojaava pikkuseura, mutta sellaisesta ei tässä todellakaan ole kyse.
Suoraan sanoen: jokaisella liigaseuralla tulisi mielestäni lukea strategiassaan, että kun juniori tulee seuraan, tavoitteeksi asetetaan tie ammattilaisuuteen. Vaikka tie on pitkä ja kivinen, seuroista löytyy esikuvia, jotka ovat sen käyneet läpi. Jokainen ymmärtää sanomattakin, ettei kaikista voi tulla edustusjoukkueen pelaajaa, mutta kyllähän lähtökohtaisesti pitäisi kannustaa pelaajaa kehittymään ja kehittämään itseään. Nuo yllämainitut lauseet ovat ainakin minun mielestäni lannistavia, turhauttavia ja turhia. Urheilullisen menestyksen sijasta tulisi puhua ihmisenä ja pelaajana kehittymisestä ja jalkapalloa ja koulunkäyntiä ei tulisi etenkään esittää toisensa poissulkevina asioina. Jos kyseessä on todella lahjakas pelaaja, silloin asioista on ymmärtääkseni mahdollista myös neuvotella koululaitoksen kanssa. Kun urheilusta tulee huippu-urheilua, myös instituutiot kuten koulu ja puolustusvoimat ovat osoittaneet joustavuutta. Ahkeruuteen ja tunnollisuuteen tulisi kannustaa, sillä vain kova työ on tie menestykseen. Ahkera ja tunnollinen urheilija pärjää myös koulussa.

Minusta taas on hyvä, että johtavan suomalaisen liigaseuran JUNIORIJOUKKUEEN toiminnassa tuodaan tämäkin asia esille. Eihän tälläiset periaatteet lannista eivätkä poissulje ketään menestymästä ja yrittämästä. Tietyt arvot niin yritysmaailmassa ja urheilutoiminnassa ovat hyvä tuoda julki. Sitä paitsi ei lapsi näitä julistuksia samalla tavalla lue kuin me aikuiset. Meillekin "pikkuseurojen isävalmentajille" tekee hyvää lukea näitä suurempien seurojen periaatteita, jotta pysyy toiminnassa joku "tolkku". Onkos muuten kaikki suurseuran juniorivalmentajat sitten ammatiltaan futisvalmentajia tai elättävät itsensä futiksella?

[Marem2]

Toivottavasti viestistäni ei saanut sellaista kuvaa, että väheksyisin isävalmentajia. Päinvastoin ihailen ja kunnioitan heitä suunnattomasti. Kuten sanoit, jonkun pitää ''odotellessa'' hommia tehdä, ja on helvetin hienoa, että näitä löytyy. Toisaalta mikäpä isävalmentajia estää hakemasta lisää tietoa, ja kouluttaa itseään valmentajana, jos se oikeasti kiinnostaa. Toki vapaa-ajalla voi olla parempaakin tekemistä, mutta esimerkiksi oma faijani aloitti valmentamisen, mun joukkueen isävalmentajana ja kehitti itsensä sen aikana suhteellisen hyväksi ja osaavaksi valmentajaksi.

En minä itse niin henkilökohtaisena tätä ota. Haluaisin tuoda vain julki sen tosiasian, että näihin hommiin vain joutuu, koska muitakaan vetäjiä ei välttämättä aina ole. Uskon kuitenkin, että suurimmalla osalla meistä isävalmentajista on jonkinlainen palo tähän hommaan, niin minullakin. Oma lähestymiskulma hommaan tuli tyypillisellä tavalla; poika oli pelannut vuoden ja välistä tuurailin harkoissa. Joukkue jakautui kahtia (01/02-ikäisten joukkueesta ja vetäjiä ei ollut. No itselläni oli urheilija/valmentajataustaa/koulutusta, joten minua alettiin kosiskella tehtävään. Aikaisempi valmennuspestini oli yksilöurheilijoiden parista, mutta silloin olin itse juuri lopettanut kansallisella tasolla kilpailemisen ja palo jatkaa urheilun parissa valmennuspuolella oli vielä kova. Miksi joukkueurheilijoiden keskuudesta ei näitä lopettaneita siirry valmennushommiin samalla tavalla kuin yksilöurheilijoiden joukosta on tapana tehdä? Ei esim. yleisurheilu, hiihto ym. lajeissa paljonkaan isävalmentajia ole ilman jonkinlaista omaa kilpailutaustaa tai kovaa valmennustietoutta. Niihin hommiin ei edes pääse tuosta vain. Futiksessa tämä on mahdollista ja ed. mainituista syistä välttämättömyys
Siis "poikamiehet/lapsettomat" ex-futaajat-joukolla pelastamaan suomalaista jalkapalloa, niin päästään me isät katsomoon/lenkille/kalj..."hymynaama"

[tuuma]

En minä itse niin henkilökohtaisena tätä ota. Haluaisin tuoda vain julki sen tosiasian, että näihin hommiin vain joutuu, koska muitakaan vetäjiä ei välttämättä aina ole. Uskon kuitenkin, että suurimmalla osalla meistä isävalmentajista on jonkinlainen palo tähän hommaan, niin minullakin. Oma lähestymiskulma hommaan tuli tyypillisellä tavalla; poika oli pelannut vuoden ja välistä tuurailin harkoissa. Joukkue jakautui kahtia (01/02-ikäisten joukkueesta ja vetäjiä ei ollut. No itselläni oli urheilija/valmentajataustaa/koulutusta, joten minua alettiin kosiskella tehtävään. Aikaisempi valmennuspestini oli yksilöurheilijoiden parista, mutta silloin olin itse juuri lopettanut kansallisella tasolla kilpailemisen ja palo jatkaa urheilun parissa valmennuspuolella oli vielä kova. Miksi joukkueurheilijoiden keskuudesta ei näitä lopettaneita siirry valmennushommiin samalla tavalla kuin yksilöurheilijoiden joukosta on tapana tehdä? Ei esim. yleisurheilu, hiihto ym. lajeissa paljonkaan isävalmentajia ole ilman jonkinlaista omaa kilpailutaustaa tai kovaa valmennustietoutta. Niihin hommiin ei edes pääse tuosta vain. Futiksessa tämä on mahdollista ja ed. mainituista syistä välttämättömyys
Siis "poikamiehet/lapsettomat" ex-futaajat-joukolla pelastamaan suomalaista jalkapalloa, niin päästään me isät katsomoon/lenkille/kalj..."hymynaama"

Varsinkin tuo kohta kova valmennustietous yhdistettynä yleisurheiluun sai hieman naurahtamaan. Yleisurheilussa on krooninen ja kasvava ohjaaja- ja valmentajapula. Siitä esimerkkinä mm. 9-12v urheilukoulut joissa on hyvin tavallista että vetäjät ovat itse vielä lukioiässä tai vanhempia opiskelijoita, mutta raudanlujia ammattivalmentajia siellä ei todellakaan ole missään seurassa Suomessa. Yleisurheilu on amatöörivalmennuksen peruskivi. Ei ole tavatonta että aikuisten maajoukkueeseen kuuluvan urheilijan valmentaja nauttii korkeintaan kulukorvauksia työstään. Yleisurheilussa ajaudutaan myös usein oman lapsen kautta vetämään jotain ryhmää, vanhemmalla itsellä ainoat lajikokemukset voivat olla omasta lapsuudesta. Ja jos tarkastelee yleisurheilumaajoukkueen (team finland) urheilijakaartia, on hyvin leimallista että valmennussuhteet ovat nimenomaan isä-poika tai isä-tytär -tyylisiä.

[Marem2]

Varsinkin tuo kohta kova valmennustietous yhdistettynä yleisurheiluun sai hieman naurahtamaan. Yleisurheilussa on krooninen ja kasvava ohjaaja- ja valmentajapula. Siitä esimerkkinä mm. 9-12v urheilukoulut joissa on hyvin tavallista että vetäjät ovat itse vielä lukioiässä tai vanhempia opiskelijoita, mutta raudanlujia ammattivalmentajia siellä ei todellakaan ole missään seurassa Suomessa. Yleisurheilu on amatöörivalmennuksen peruskivi. Ei ole tavatonta että aikuisten maajoukkueeseen kuuluvan urheilijan valmentaja nauttii korkeintaan kulukorvauksia työstään. Yleisurheilussa ajaudutaan myös usein oman lapsen kautta vetämään jotain ryhmää, vanhemmalla itsellä ainoat lajikokemukset voivat olla omasta lapsuudesta. Ja jos tarkastelee yleisurheilumaajoukkueen (team finland) urheilijakaartia, on hyvin leimallista että valmennussuhteet ovat nimenomaan isä-poika tai isä-tytär -tyylisiä.

Pointtini tässä kärjistyksessä on se, että yksilölajeissa valmennus periytyy helposti urheilijataustaustaisesta vanhemmasta seuraavaan sukupolveen lajin sisällä. Nämä mainitsemasi lukioikäiset ohjaajat urheilukoulussa ovat tätä samaa jatkumoa. En tarkoittanut, että yksilölajeissa olisi kyse ammattivalmentajista- hehän eivät saa siitä elantoaan. Mutta se ei tarkoita, etteikö heidän valmennustoiminnassa olisi siitä huolimatta tietotaitoa. Tuloksethan puhuvat puolestaan ja tätä on helppo mitata "100m alle 10.50s..." Yksilölajeissa lajiliitto myös pitää "timanteistaan" huolta ja valmennukseen saa apua. Lajifanaattisuutta? Kyllä, kuka muuten sitä tekisi ks. korvauksella?

Monet näistä isävalmentajista ovat nuoruudessa menestyneet vähintään kohtalaisesti lajissaan tai omaavat pitkän valmentajakokemuksen ennen oman lapsensa valmennuksen aloittamista. Nyt puhun siis menestyneistä urheilijoista. Varmaan joku Esa Sievinen uinnin parissa tekee poikkeuksen, mutta omaa muuten huippuominaisuuksia valmennustyöhön. Maajoukkuetason isä-lapsi yhdistelmät muodostuvat kyllä kokeneesta valmentaja-isästä/-äidistä sekä lahjakkaasta lapsesta. Totta on myös se, että kulukorvauksilla joutuvat hommaa tekemään-juuri ja juuri varat riittävät leirityksiin. Toiminta voi olla ammattimaista, mutta korvaus tästä ei.

Meillä isävalmentajilla tulokulma futiksen pariin on monesti siis toinen. Monet ovat pelanneet korkeintaan B-junnuksi asti, niinkuin meikäläinen. Sitten salibandyn, suliksen ja puulaakifutiksen kautta lajin pariin. Hyvä kun mainitsit nämä lukioikäiset nuoret. Hehän ovat monesti pienemmille lapsille hyvänä esimerkkinä/esikuvana ja usein vielä aktiivi-urheilija iässä, viimeisin tekniikka hallussa! Tälläisiä kun saisi näihin futisharkkojen vetäjiksi varsinkin alle 10v-ikäisille.  Kyllä johonkin parin viikon futiskoulun pisteeseen aina pari tulee, mutta jos kauden aikana olisi myös hommissa jonkun verran mukana, niin tämäkin olisi jo jotain.  Sitä samaa talkoohenkeä siis kaipaisin kuin yksilölajeissa. Nythän toimintaa sanelee meidän isävalmentajien sitoutumistaso. Lapsen lopettaessa se sitten jää siihen ja eikun seuraavat isukit taas aloittamaan alusta samoine virheineen...

[drone]

Minusta taas on hyvä, että johtavan suomalaisen liigaseuran JUNIORIJOUKKUEEN toiminnassa tuodaan tämäkin asia esille. Eihän tälläiset periaatteet lannista eivätkä poissulje ketään menestymästä ja yrittämästä. Tietyt arvot niin yritysmaailmassa ja urheilutoiminnassa ovat hyvä tuoda julki. Sitä paitsi ei lapsi näitä julistuksia samalla tavalla lue kuin me aikuiset. Meillekin "pikkuseurojen isävalmentajille" tekee hyvää lukea näitä suurempien seurojen periaatteita, jotta pysyy toiminnassa joku "tolkku". Onkos muuten kaikki suurseuran juniorivalmentajat sitten ammatiltaan futisvalmentajia tai elättävät itsensä futiksella?

En tiedä, lukevatko lapset ylipäänsä näitä arvoja ja julistuksia. Kysymys ei viime kädessä ole kirjoitetusta sanasta, vaan siitä, miten arvot toteutuvat käytännössä.
Jos nyt kuitenkin ajatellaan, että tällaiset arvot leimaavat seuran toimintaa ja ne todellakin esitellään pitkälti sellaisinaan lapsille ja heidän vanhemmilleen, kaipaisin kuitenkin vähän monipuolisempaa ajattelua kuin pelkkää kasvatuksellisuuden ja koulutyön merkityksen painottamista (jossa urheilullisuus tulee ikään kuin "sivutuotteena", jos tulee). Esimerkkiseuran visiossa merkille pantavaa on se, että siitä itse asiassa puuttui visio kokonaan. Ei puhuttu mitään kehittymisestä pelaajana ja ihmisenä eikä kehittymisen vaatimasta työmäärästä. Minusta nämä olisi hyvä kirjata seurojen periaatteisiin jo lähtökohtaisesti ja niiden toteutumisesta tulisi pitää kiinni. Erityisesti, kun kysymys on pääsarjatasolla pelaavasta seurasta, suomalainen jalkapalloilu kaipaa mielestäni huutavalla tavalla jatkumoa, jossa ammattilaisuus (joko pelaajana tai muissa jalkapalloon liittyvissä tehtävissä) tunnustetaan varteenotettavaksi vaihtoehdoksi ja siitä ja sen asettamista vaatimuksista keskustellaan jo alusta lähtien ainakin vanhempien, mutta sopivin annoksin myös juniorien kanssa heidän kehitystasonsa edellyttämällä tavalla.