Suomalainen juniorivalmennus tarvitsee ryhtiliikettä

[tuuma]

Pointtini tässä kärjistyksessä on se, että yksilölajeissa valmennus periytyy helposti urheilijataustaustaisesta vanhemmasta seuraavaan sukupolveen lajin sisällä. Nämä mainitsemasi lukioikäiset ohjaajat urheilukoulussa ovat tätä samaa jatkumoa. En tarkoittanut, että yksilölajeissa olisi kyse ammattivalmentajista- hehän eivät saa siitä elantoaan. Mutta se ei tarkoita, etteikö heidän valmennustoiminnassa olisi siitä huolimatta tietotaitoa. Tuloksethan puhuvat puolestaan ja tätä on helppo mitata "100m alle 10.50s..." Yksilölajeissa lajiliitto myös pitää "timanteistaan" huolta ja valmennukseen saa apua. Lajifanaattisuutta? Kyllä, kuka muuten sitä tekisi ks. korvauksella?

Monet näistä isävalmentajista ovat nuoruudessa menestyneet vähintään kohtalaisesti lajissaan tai omaavat pitkän valmentajakokemuksen ennen oman lapsensa valmennuksen aloittamista. Nyt puhun siis menestyneistä urheilijoista. Varmaan joku Esa Sievinen uinnin parissa tekee poikkeuksen, mutta omaa muuten huippuominaisuuksia valmennustyöhön. Maajoukkuetason isä-lapsi yhdistelmät muodostuvat kyllä kokeneesta valmentaja-isästä/-äidistä sekä lahjakkaasta lapsesta. Totta on myös se, että kulukorvauksilla joutuvat hommaa tekemään-juuri ja juuri varat riittävät leirityksiin. Toiminta voi olla ammattimaista, mutta korvaus tästä ei.

Meillä isävalmentajilla tulokulma futiksen pariin on monesti siis toinen. Monet ovat pelanneet korkeintaan B-junnuksi asti, niinkuin meikäläinen. Sitten salibandyn, suliksen ja puulaakifutiksen kautta lajin pariin. Hyvä kun mainitsit nämä lukioikäiset nuoret. Hehän ovat monesti pienemmille lapsille hyvänä esimerkkinä/esikuvana ja usein vielä aktiivi-urheilija iässä, viimeisin tekniikka hallussa! Tälläisiä kun saisi näihin futisharkkojen vetäjiksi varsinkin alle 10v-ikäisille.  Kyllä johonkin parin viikon futiskoulun pisteeseen aina pari tulee, mutta jos kauden aikana olisi myös hommissa jonkun verran mukana, niin tämäkin olisi jo jotain.  Sitä samaa talkoohenkeä siis kaipaisin kuin yksilölajeissa. Nythän toimintaa sanelee meidän isävalmentajien sitoutumistaso. Lapsen lopettaessa se sitten jää siihen ja eikun seuraavat isukit taas aloittamaan alusta samoine virheineen...

Ymmärrän kyllä mitä haet takaa, mutta esität yleisurheilun kohdalla ainakin sellaisia yleisväittämiä millä ei ole ihan noin romanttista todellisuuspohjaa. Olen itse toiminut useita vuosia suurehkon yleisurheiluseuran valmennuspäällikkönä, ja uskoisin omaavani aika hyvän kuvan kenttätoiminnasta. Kaipaat siis sitä samaa lajin sisäistä talkoohenkeä mikä esim. yleisurheilun kaltaisessa lajissa on jo vuosia ollut hiipumassa - toimitsijakaarti ukkoutuu ja akkautuu kovaa vauhtia.

Joka lajissa löytyy hyviä ja huonoja valmentajia joka ikätasolla - yleisurheilu ja jalkapallo ovat siinä suhteessa ihan samanlaisia. Ja se ei ole itsestäänselvyys että sitä tietotaitoa valmennukseen löytyy vaikka olet lajia joskus tehnyt. Yleisurheilussa on jo useita vuosia oltu huolestuneita siitä että seuratason juniorivalmennuksen taso ei ole sitä mitä se oli vielä joskus 15-20v sitten. Laji kärsii osaavien juniorivalmentajien rekrytointiongelmasta, vanhoja tekijöitä ei saada houkuteltua takaisin.

Maajoukkuetason isä-lapsi -valmennussuhteet perustuu, ainakin yleisurheilussa, resurssien puutteeseen. Niin liitolla, seuroilla kuin vanhemmillakaan ei ole varaa palkata omaa valmentajaa urheilijalle ja siksi sitä sitten opetellaan tekemään itse. Ei kukaan ulkopuolinen ole valmis ilmaiseksi uhraamaan omaa vapaa-aikaa 5-7 päivänä viikossa jonkun toisen lapsen valmentamiseen. Oma lapsen kohdalla siihen ollaan valmiita ja enemmänkin.

Moni ajautuu juuri lapsensa kautta mukaan ohjaamaan ja valmentamaan ja seuratoimintaan, harvoin olen törmännyt sellaiseen että vanhempi olisi jo vuositolkulla valmentanut ennenkuin oma lapsi astuu mukaan. En usko että tällainen kovin leimallista on missään muussakaan lajissa. Yleensä vapaa-ajan valmentaminen jää pois kun tulee omaa perhettä. Ja kyllä se on vahvasti periytyvää myös joukkuelajeissa. Katsokaa vaikka kuinka monta toisen ja kolmannen sukupolven kiekkoilijaa on tälläkin kaudella esiintynyt jääkiekon SM-liigassa.

Suomalaisen juniorivalmennuksen ongelmat (valmennuksen ja toiminnan laatu) ovat hyvin pitkälle samanlaisia joka lajissa. Koko suomalainen seuratoiminta perustuu juuri vapaaehtoistyöhön, joka pohjautuu nimenomaan vanhempien aktiivisuuteen ja sitoutumiseen.

[drone]

Kaipaat siis sitä samaa lajin sisäistä talkoohenkeä mikä esim. yleisurheilun kaltaisessa lajissa on jo vuosia ollut hiipumassa - toimitsijakaarti ukkoutuu ja akkautuu kovaa vauhtia.

Suomalaisella yleisurheilulla on vankat perinteet, mutta kansainvälisessä kelkassa pysymisen laita on nähty moneen kertaan viime vuosina.
Talkoohenkeä toki kaivataan suomalaiseen jalkapalloon ja muillekin elämän alueille. Mediassa on esitetty, että talkoohengen elpymisestä olisi nykyäään viitteitä.

Yleisurheilussa on jo useita vuosia oltu huolestuneita siitä että seuratason juniorivalmennuksen taso ei ole sitä mitä se oli vielä joskus 15-20v sitten. Laji kärsii osaavien juniorivalmentajien rekrytointiongelmasta, vanhoja tekijöitä ei saada houkuteltua takaisin.

Onko jalkapallon puolella ylipäänsä koskaan ollut niin hyvää tilannetta kuin yleisurheilussa 15-20 v sitten? Tietävämmät valaiskoot.

Niin liitolla, seuroilla kuin vanhemmillakaan ei ole varaa palkata omaa valmentajaa urheilijalle ja siksi sitä sitten opetellaan tekemään itse.Koko suomalainen seuratoiminta perustuu juuri vapaaehtoistyöhön, joka pohjautuu nimenomaan vanhempien aktiivisuuteen ja sitoutumiseen.

En tiedä, olenko ymmärtänyt oikein, mutta joistakin aikaisemmista viesteistä muistan tehneeni johtopäätöksen, että Suomessa junioriseura voi kantaa samaa nimeä kuin liigaseura, mutta silti näiden toiminta on taloudellisesti ja urheilullisesti täysin eriytettyä. Jopa siinä määrin, että isävalmentajat ja heidän lapsensa eivät löydä tietään oman joukkueensa liigaotteluihin. Tässä olisi minusta sekä seuroilla, liigalla että liitolla jonkinlainen aivoriihen ja yhteisen neuvottelun paikka. Minun nähdäkseni tämä nykyinen toimintamalli ei ole kestävä ratkaisu suomalaisen jalkapalloilun ruohonjuuritason ongelmaan. Mielestäni junioriseuran toimintaedellytysten varmistaminen olisi ensimmäinen kulmakivi, jonka päälle lähdettäisiin rakentamaan menestyvää liigaseuraa käytettävissä olevien resurssien mukaan. Jokaisen pääsarjassa pelaavan seuran junioriorganisaation iskulauseena tulisi olla "tie ammattilaisuuteen". (Viittaan tällä myös aiempiin viesteihini.) Ammattilaisuus ei tarkoittaisi tässä vain paikkaa edustusjoukkueessa, vaan pitkän tähtäimen tavoitetta kansainvälisillä kentillä, joiden asettama vaatimustaso tulisi tiedostaa jo nuorimmista ikäluokista alkaen. Koska kaikista ei kuitenkaan tule huippupelaajia, jalkapalloammattilaisuuden monikasvoisuus tulisi tuoda esille erilaisina uravaihtoehtoina liikunnanopettajasta valmentajaan. (P.S. Suomen koululaitos tarvitsee enemmän jalkapalloon hurahtaneita liikunnanopettajia.)

Muutos olisi varmasti radikaali ja heikentäisi aluksi liigajalkapalloilumme tasoa (jopa ns. "puoliammattilaisuus"), mutta mikä muu ratkaisuksi, kun nykyinen tilanne on kestämätön?

[Marem2]

Ymmärrän kyllä mitä haet takaa, mutta esität yleisurheilun kohdalla ainakin sellaisia yleisväittämiä millä ei ole ihan noin romanttista todellisuuspohjaa. Olen itse toiminut useita vuosia suurehkon yleisurheiluseuran valmennuspäällikkönä, ja uskoisin omaavani aika hyvän kuvan kenttätoiminnasta. Kaipaat siis sitä samaa lajin sisäistä talkoohenkeä mikä esim. yleisurheilun kaltaisessa lajissa on jo vuosia ollut hiipumassa - toimitsijakaarti ukkoutuu ja akkautuu kovaa vauhtia.

Joka lajissa löytyy hyviä ja huonoja valmentajia joka ikätasolla - yleisurheilu ja jalkapallo ovat siinä suhteessa ihan samanlaisia. Ja se ei ole itsestäänselvyys että sitä tietotaitoa valmennukseen löytyy vaikka olet lajia joskus tehnyt. Yleisurheilussa on jo useita vuosia oltu huolestuneita siitä että seuratason juniorivalmennuksen taso ei ole sitä mitä se oli vielä joskus 15-20v sitten. Laji kärsii osaavien juniorivalmentajien rekrytointiongelmasta, vanhoja tekijöitä ei saada houkuteltua takaisin.

Maajoukkuetason isä-lapsi -valmennussuhteet perustuu, ainakin yleisurheilussa, resurssien puutteeseen. Niin liitolla, seuroilla kuin vanhemmillakaan ei ole varaa palkata omaa valmentajaa urheilijalle ja siksi sitä sitten opetellaan tekemään itse. Ei kukaan ulkopuolinen ole valmis ilmaiseksi uhraamaan omaa vapaa-aikaa 5-7 päivänä viikossa jonkun toisen lapsen valmentamiseen. Oma lapsen kohdalla siihen ollaan valmiita ja enemmänkin.

Moni ajautuu juuri lapsensa kautta mukaan ohjaamaan ja valmentamaan ja seuratoimintaan, harvoin olen törmännyt sellaiseen että vanhempi olisi jo vuositolkulla valmentanut ennenkuin oma lapsi astuu mukaan. En usko että tällainen kovin leimallista on missään muussakaan lajissa. Yleensä vapaa-ajan valmentaminen jää pois kun tulee omaa perhettä. Ja kyllä se on vahvasti periytyvää myös joukkuelajeissa. Katsokaa vaikka kuinka monta toisen ja kolmannen sukupolven kiekkoilijaa on tälläkin kaudella esiintynyt jääkiekon SM-liigassa.

Suomalaisen juniorivalmennuksen ongelmat (valmennuksen ja toiminnan laatu) ovat hyvin pitkälle samanlaisia joka lajissa. Koko suomalainen seuratoiminta perustuu juuri vapaaehtoistyöhön, joka pohjautuu nimenomaan vanhempien aktiivisuuteen ja sitoutumiseen.

Yleisurheilusta minulla on vain omien lapsien urheilukoulukokemusta kesäajalta ja samoja naamoja ainakin täällä päin tuntuu vielä pyörivän kun parikymmentä vuotta sitten. Nyt enemmän mentorina nuorille kyvykkäille uusille valmentajille. Jääkiekosta löytyy tosiaan on periytyvyyttä monessakin polvessa, mm. Kapaset Kalpassa, mutta se onkin futikseen verrattuna ammattimaisempaa toimintaa. Myös perinnettä löytyy enemmän kuin suomifutiksesta-suomalainen ammattilaiskiekkolija voi menestyä ulkomailla, mutta myös kotimaassakin ihan siedettävästi. Toivottavasti futiksessakin saataisiin talkoohenki nousemaan samalla tavalla kuin esim. yleisurheilussa 15-20 vuotta sitten. Totta sekin, että talkoohenki yksilölajeissa on ollut laskussa. Tosin samassa suhteessa kun yksilölajien suosiokin. Piirinmestaruuskilpailuista voi katsoa osallistujamääriä ennen ja verrata niitä nykypäivään. Laji kuin laji, niin laskua on havaittavissa. Edes joukkulajien suosio ei tätä laskusuuntausta selitä, koska myös joukkuelajeissa tapahtuu tietyssä iässä paljon lopettamisia.

[tuuma]

Yleisurheilusta minulla on vain omien lapsien urheilukoulukokemusta kesäajalta ja samoja naamoja ainakin täällä päin tuntuu vielä pyörivän kun parikymmentä vuotta sitten. Nyt enemmän mentorina nuorille kyvykkäille uusille valmentajille. Jääkiekosta löytyy tosiaan on periytyvyyttä monessakin polvessa, mm. Kapaset Kalpassa, mutta se onkin futikseen verrattuna ammattimaisempaa toimintaa. Myös perinnettä löytyy enemmän kuin suomifutiksesta-suomalainen ammattilaiskiekkolija voi menestyä ulkomailla, mutta myös kotimaassakin ihan siedettävästi. Toivottavasti futiksessakin saataisiin talkoohenki nousemaan samalla tavalla kuin esim. yleisurheilussa 15-20 vuotta sitten. Totta sekin, että talkoohenki yksilölajeissa on ollut laskussa. Tosin samassa suhteessa kun yksilölajien suosiokin. Piirinmestaruuskilpailuista voi katsoa osallistujamääriä ennen ja verrata niitä nykypäivään. Laji kuin laji, niin laskua on havaittavissa. Edes joukkulajien suosio ei tätä laskusuuntausta selitä, koska myös joukkuelajeissa tapahtuu tietyssä iässä paljon lopettamisia.

Olen itse vuosien aikana tullut siihen näkemykseen, että jos oman lajin harrastajamäärät hiipuvat ja/tai taso laskee, niin syy ei löydy siitä mitä jossain toisessa lajissa tehdään paremmin, vaan mitä siellä oman lajin sisällä tapahtuu. Kaksi kilpailevaa lajia voi hyvin pärjätä samalla paikkakunnalla. Jokaisen lajin menestystarina lähtee omasta tekemisestä. Jääkiekon suosio ei ole este jalkapallon suosiolle, näin itse asian näen.

Ja kun katsoo menneitä vuosikymmeniä, niin lajien suosio tuntuu olevan aaltoilevaa. Toki tietyt perinnelajit ovat pitäneet pintansa (yleisurheilut, maastothiihdot, mäkihypyt ym.), mutta sementoitunutta ei ole niidenkään asema enää nykymaailmassa. Yleisurheilussa ollaan se ainakin jo viimein tajuttu. Ja ainakin yleisurheilussa on noussut aito huoli lajin suurlaji-asemasta, sillä laji elää suuren ikäluokan perintönä, mutta nuoremmissa polvissa lajikirjo on jo paljon suurempi ja siellä suomalaisperinteisillä lajeilla ei ole enää niin suurta lohkoa piirakasta. Ja jostain syystä en näe Suomi-futiksen tulevaisuutta huolestuttavana vaan lupaavana. Haukkukaa vaan (yltiö)optimistiksi.

[Mersault]

Itse olen huomannut saman, mutta en pidä sitä huonona asiana. Sehän tukee molempia tässä ketjussa läpikäytyjä asioita. Kun prässi on kovaa, pitää pystyä syöttämään kontrolloidusti. Sitten päästäänkin 1v1 pelaamiseen maalivahtia vastaan

On tuohon parempikin keino. Se vaan vaatii puolustavalta joukkueelta oikeanlaista, oikeaan suuntaan tapahtuvaa liikkumista ja pallon syöttämistä ykkösellä.

[ohimo]

Se vaan vaatii puolustavalta joukkueelta oikeanlaista, oikeaan suuntaan tapahtuvaa liikkumista ja pallon syöttämistä ykkösellä.

Ekaa kertaa näen taktiikan jossa puolustava joukkue syöttää palloa

[Kaihlamo]

Ekaa kertaa näen taktiikan jossa puolustava joukkue syöttää palloa

Rajamäki sen sijaan yhden haastattelun perusteella valitteli viime kaudella, että ei oikein TPS:n hyökkäyspeli onnistunut ilman palloa. Yllättävää.

[Marem2]

Olen itse vuosien aikana tullut siihen näkemykseen, että jos oman lajin harrastajamäärät hiipuvat ja/tai taso laskee, niin syy ei löydy siitä mitä jossain toisessa lajissa tehdään paremmin, vaan mitä siellä oman lajin sisällä tapahtuu. Kaksi kilpailevaa lajia voi hyvin pärjätä samalla paikkakunnalla. Jokaisen lajin menestystarina lähtee omasta tekemisestä. Jääkiekon suosio ei ole este jalkapallon suosiolle, näin itse asian näen.

Ja kun katsoo menneitä vuosikymmeniä, niin lajien suosio tuntuu olevan aaltoilevaa. Toki tietyt perinnelajit ovat pitäneet pintansa (yleisurheilut, maastothiihdot, mäkihypyt ym.), mutta sementoitunutta ei ole niidenkään asema enää nykymaailmassa. Yleisurheilussa ollaan se ainakin jo viimein tajuttu. Ja ainakin yleisurheilussa on noussut aito huoli lajin suurlaji-asemasta, sillä laji elää suuren ikäluokan perintönä, mutta nuoremmissa polvissa lajikirjo on jo paljon suurempi ja siellä suomalaisperinteisillä lajeilla ei ole enää niin suurta lohkoa piirakasta. Ja jostain syystä en näe Suomi-futiksen tulevaisuutta huolestuttavana vaan lupaavana. Haukkukaa vaan (yltiö)optimistiksi.

En minäkään näkisi Suomi-futiksen tilannetta mitenkään negatiivisena. Itse asiassa nyt alkaa olla taas vähän samanlaista nostetta  maajoukkueen ja seurajoukkueen (lähinnä HJK:n eurokenttämenestys) kuin oli 90-luvun lopun ja 2000-luvun alkuvuosien aikana. Harrastajamäärät ovat kuitenkin edelleen korkealla ja useimmilla paikkakunnilla harjoitusolosuhteet ovat parantumassa (esim. tekonurmihankkeet).

Eri lajien vastakkain asettelu muutenkin syö resursseja. Ei meillä kellään liikunnan parissa työskentelevien tulisi turhia muureja rakentaa, koska todellinen vastustaja on loppupelissä inaktiivi elämäntapa. Loppujen lopuksi keskeisintä huippu-urheilun näkökulmasta on se, että saamme tarpeeksi lahjakkaat urheilijat valitsemaan oikeassa iässä lajin, mihin ks. yksilö omaa tarpeeksi lahjakkuustekijöitä. Tämän päälle oikeanlainen ja oikea-aikainen harjoittelu, motivaatiotasoa ylläpitävässä ympäristössä. Tässä mielestäni lentopallo on onnistunut hyvin, koska harrastajamääriin nähden sinne on valikoitunut hyviä yksilöitä. Kansainvälinen menestys puhuu puolestaan. Futiksessa suuri harrastajamäärä taas takaa sen, että useampi lapsi ja nuori saa kosketuksen lajin parissa ja toivottavasti se myös kantaa hedelmää tulevaisuuden suhteen-tarvitsemme lahjakkaiden nuorien lisäksi paljon tulevaisuuden toimijoita, katsojia jne. ja etenkin futikseen myönteisesti suhtautuvia kansalaisia. Jääkiekko on onnistunut jossain mielessä paremmin tässä myönteisen ilmapiirin luomisessa. Kansainvälinen menestys varmasti on suuri tekijä, koska hyvä tulos puhuu toiminnan onnistumisesta. Futiksessa mahdollisuus on vain jatkaa rakennustyötä ja olettaa sen tuottavan tulosta.

[Mersault]

Ekaa kertaa näen taktiikan jossa puolustava joukkue syöttää palloa

Kun prässi on kovaa, pitää pystyä syöttämään kontrolloidusti. Sitten päästäänkin 1v1 pelaamiseen maalivahtia vastaan

Voin toki olla väärässä, mutta jos pelataan pitkiin palloihin perustuvalla taktiikalla, silloin puolustetaan ja vedellään palloa vastustajan linjan taakse. Voihan tuota toki hyökkäämiseksikkin sanoa, mutta minun näkökulmasta tuo on puolustamista ja tuolta pohjalta olen nähnyt lukuisia kertoja puolustavan joukkueen syöttävän palloa.

[mtontola]

Oliko?

http://www.seuratuki.fi/?x103997=171961

Vai onko joku tuttu jo viitannut, että milijoona-potista on alettava vahva nettispekulaatio, että menee kuitenkin väärään osoitteeseen jos ja kun padaskosken kudos ei saa yhtä paljon massia kuin kymmenentuhannen harrastajan pirkkolan kollit? Oikeudenmukaisuus myös näissä kaikkia hyödyntävään mietityissä hankkeissa tarkoittaa sitä, että jaetaan ansioiden mukaan, eikä pyrkimys ole tarjota kaikille samaa tai jokaiselle välttämättä edes jotain.

Mutta ihan oikeasti saattaa olla jotain edistystä luvassa jos tuolla puhuttu myös huippu-urheilun kustannuksiin osallistuva 11-15-vuotiaille kohdentuva osio tulee tarkoittamaan käytännössä jotain konkreettista liittyen sellaisiin seuroihin joissa kokonaisvaltaisesti tehdään työtä jonka voi myös ulkopuolinen tarkkailija todeta todella tähtäävän ja kykenevän huippu-urheilun vaatimuksiin. Niitä ei ole montaa, joten uskoisi lajikohtaisesti potin jakautuvan niille joille se kuuluu. Muuten tulee heiteltyä jyviä hiekkaan.

[leijona]

Mun mielestä suurin ongelma junnu/nappulavalmennuksessa on se, että valmentajat haluaa vain voittaa pelejä. Etenkin nuorimpien peleissä tuntuu suosituin taktiikka olevan ns. kukkupallotaktiikka, 1-2 pelajaa odottaa vastustajan päädyssä puolustajien hätäistä purkupalloa.

Omassa joukkueessa treenataan paljon henkilökohtaisia taitoja, ja osa jopa innostunut treenaaman niitä omalla-ajalla. Peleissä en huutele ohjeita kentälle, vaan pelin jälkeen kerron mikä meni hyvin, ja mitä olis voinut tehdä eritavalla/paremmin.

[Lenko]

@jellona
Tämä voittaminen on ikuisuusaihe. Jos voittamisen tahto menee lasten valmentajalla yli kaiken muun, ollaan väärillä jäljillä. Aletaan valmentaa ja ohjata peliä vääriin suuntiin. Ei enää kohdella lapsia lapsina, ei enää kehitetä pelaajia, lasten voitoista tulee valmentajan kyvyn mittari, palloa pelataan pitkällä potkulla sille yhdelle taitavalle pojalle, jne. Vääristymää on tälläkin forumilla käsitelty jo aika tavalla. Saman toit sinäkin viestissäsi esille.

Toisaalta minua ja montaa muuta ärsyttää paikoitellen kafkalaiseksi vinoutunut Fair Play -henki, jossa pääasia on että kaikki pelaa ja kaikilla on kivaa. Urheiluun ja jalkapalloon kuuluu lapsilla muitakin tunteita kuin laimea kiva. Niitä tunteita tulee voittamisesta, häviämisestä, onnistumisesta, epäonnistumisesta, kehittymisestä, itsensä ylittämisestä, jne, jotka kaikki kuuluvat olennaisena osana kilpailemiseen. Ilman kilpailemista, voittamista ja häviämistä, koko urheilu laimenee ja lapsista tulee harmaata samettista kiva-massaa, joka ei fair play -hengessä tee koskaan parastaan. Jälleen on hyvä muistaa, että liiallinen kilpaileminen ja voittamisen korostaminen kääntyvät helposti itseään vastaan samalla tavoin kuin kilpailullisuuden poistaminen.

Usein kuulee väitteen, että pelien tai turnausten voittamisella ei juniori-iässä ole merkitystä. Olen eri mieltä. Miksikö? Jos kivasta puhutaa, voittaminen on keskimäärin paljon kivempaa kuin häviäminen. Ei toki hinnalla millä hyvänsä.  Siinä vaiheessa, kun valmentajan voitontahto tekee häviämisestä lapsille sietämätöntä ja luo lapsille epäonnistumisen pelkoa, kun häviämisestä syntyvä mielipaha on suurempi kuin onnistumisesta saatava ilo, kun valmentaminen ei tapahdu pelaajien parhaaksi, ollaan taas väärällä polulla.

Tässä, kuten monessa muussakin, ollaan veitsenterällä. En siis ole kanssasi eri mieltä. Valmentajien halu voittaa pelejä hinnalla millä hyvänsä ohjaa helposti vääränlaiseen lasten valmentamiseen, mutta ajatuksena vahva pyrkimys voittaa junioripelejä ei välttämättä silti ole väärä, jos valmennusfilosofia on muuten kunnossa.

[A.I.Virtanen]

On se nyt sanomattakin selvää, että voittamisesta saa lisää kipinää ja motivaatiota harjoitteluun. Jaksaa taas tehdä juttuja omalla ajallakin, kun huomaa että menestystä tulee. Jos aina tulee turpaan, niin kyllä se kipinä ennemmin tai myöhemmin sammuu. Sitten käydään vielä jonkin aikaa treeneissä kun kaveritkin käy.

[Lenko]

@nobelisti
Jep. Kyse on enemmän siitä, kenen tai minkä vuoksi voittamiseen pyritään ja millä keinoilla. Välillä valmentajien motiivit voittaa tai keinot eivät ole lasten edun mukaisia. Tätä ilmeisesti jellona koetti sanoa. Kai.

e: Enkä muuten ole vähän aikaa forumeilla pörränneenä lainkaan varma, että mikään on sanomatta selvää. Useimmat selvät asiat eivät ole selviä edes sanomisen jälkeen.

[Pussikalja]

Ei Lenko voittamisessa ole mitään väärää. Jos kykenee voittamaan pelaamalla jalkapalloa joka parhaalla mahdollisella tavalla luo pohjaa kehittyä jalkapalloilijana, niin siitä vain. Mutta ei ole häpeä hävitä yrittämällä hallita palloa, jos vastustajan peli perustuu prässiin ja pallon toimittamiseen kuudelletoista. Siis tapa pelata ja pelin tavoitteet, ovat junnuissa paljon edellä tulosta. Ja koska voit vaikuttaa vain siihen oman jengin tekemiseen, niin tuloksen takia ei kannata pullaan tukehtua. Tulos nautitaan sitten myöhemmin, jos tekeminen on ollut pelaajia kehittävää, kuten tuossa itsekin kirjoitit...Sillä ei ole mitään tekemistä fair play ajattelun kanssa.

Ja sitten että järkevä pelaaminen olisi automaattista häviämistä. No tuskimpa näin on koskaan. Opetteluvaiheessa vaan ei heti niiden tuloksellisesti menestyneimpien jengien kanssa voi kilpailla, jos materiaali on sama ja toinen pelaa voitosta, toinen pitkän ajan kehityksestä. Silti hyvin valmennettu ja hyvä porukka yleensä kyllä useimmin voittaa, kuin häviää. Huonosti valmennettu kuitenkin pitkässä juoksussa vain häviää, kun ei opeteltu keinoja voittamaan, kun kaverikin lopulta alkaa prässätä ja puolustaa...

[Lenko]

@ Pussikalja
Jep. Ymmärrän Fair Playn ytimen ja olen Kaikki Pelaa -periaatteiden takana. Puhuin vääristyneestä Fair Play -ajattelusta, jossa täysillä pelaaminen, hiki hatussa kilpaileminen ja pelien voittamiseen pyrkiminen koetaan syystä tai toisesta kaiken kivan vastakohdaksi. Tällaiseen ajatteluun olen ajoittain törmännyt jalkapalloa harrastavien lasten vanhemmissa. Tällaiset vanhemmat nimeävät valmentajan helposti liian kunnianhimoiseksi ja syyttävät liiasta voitontahdosta.

[Jortsukka]

Mun mielestä juniorivalmentaja ei tarvitse juurikaan voitonhalua/tavoittelua, vaan sitä että osaa kehittää pelaajiaan. Sen sijaan valmentajan tulee ruokkia pelaajien voitonhalua ja tavoittelua, niin että se samalla kehittää näitä pelaajina ja osaavat suhtautua myös vastoinkäymisiin oikein(eli ei murruta niiden tullessa eteen). Toki en koe sitä pahaksi asiaksi että juniorivalmentaja tahtoo kehittää pelaajiaan niin hyviksi että he voivat otteluita voittaa, mutta itsessään en koe sitä mitenkään välttämättömäksi asiaksi. Useat aivan huippujuniorivalmentajat(eivät siis suomalaiset...) ovat juuri sellaisia joille tulos on irrelevantti, tapa ja suunnitelmallisuus tärkeitä.

Eli valmentajan tulisi pystyä erottelemaan se oma voitonnälkä ja pelaajien vastaava täysin irti toisistaan.

[Lenko]

Eli valmentajan tulisi pystyä erottelemaan se oma voitonnälkä ja pelaajien vastaava täysin irti toisistaan.

Siinä se tuli sanottua lyhyesti paremmin kuin minä osasin pitkästi.

[agademi]

http://www.esport.fi/arena/ajankohtaista/index.html?NewsId=1755

Tällaista tulivat pikkulinnut laulamaan, mutta en uskonut ennen kuin omin silmin näin. Tulkitseeko muut, että tässä olisi jotain erikoista tässä omalla ajalla pelaamisen hinnoittelussa? Mikä tekee jalkapallosta eriarvoisen (yli 6 kertaa kalliimpaa per juniori kuin sähly tai koripallo) tässä Espoon kaupungin osittain rahoittamassa rakennuksessa, jossa erityisesti jalkapallovuoroja on koululaisten tarpeita ajatellen subventoitu kaiketi oikein kunnolla?

Eikös se omaharjoittelun merkityksen pitänyt olla juuri se mikä tulisi nostamaan sitä yleistä tasoa? Jos edes hiihtolomalla ei saa mennä halliin kun muutenkin on tyhjää, niin milloin sitten? 1,5 euroa on reilua, 10 euroa on älytöntä. Mielellään kuulisi onko kyseessä tosiaan virhe, puhdas älyttömyys vai onko hinnoittelijalla jotain jalkapalloa vastaan?

[drone]

http://www.esport.fi/arena/ajankohtaista/index.html?NewsId=1755

Tällaista tulivat pikkulinnut laulamaan, mutta en uskonut ennen kuin omin silmin näin. Tulkitseeko muut, että tässä olisi jotain erikoista tässä omalla ajalla pelaamisen hinnoittelussa? Mikä tekee jalkapallosta eriarvoisen (yli 6 kertaa kalliimpaa per juniori kuin sähly tai koripallo) tässä Espoon kaupungin osittain rahoittamassa rakennuksessa, jossa erityisesti jalkapallovuoroja on koululaisten tarpeita ajatellen subventoitu kaiketi oikein kunnolla?

Eikös se omaharjoittelun merkityksen pitänyt olla juuri se mikä tulisi nostamaan sitä yleistä tasoa? Jos edes hiihtolomalla ei saa mennä halliin kun muutenkin on tyhjää, niin milloin sitten? 1,5 euroa on reilua, 10 euroa on älytöntä. Mielellään kuulisi onko kyseessä tosiaan virhe, puhdas älyttömyys vai onko hinnoittelijalla jotain jalkapalloa vastaan?

Olisikohan aiheellista lähettää asiasta tiedustelua ESPORT-areenan suuntaan?

[A.I.Virtanen]

Vaikuttaa lähinnä vitsiltä.

Hinnat:

Salibandy/koripallo 1,50€/juniori
Jalkapallo 10€/hlö

Tervetuloa pelaamaan!

[mtontola]

Vaikuttaa lähinnä vitsiltä.

Hinnat:

Salibandy/koripallo 1,50€/juniori
Jalkapallo 10€/hlö

Tervetuloa pelaamaan!

Mitä itse ymmärtänyt, niin vähän erikoinen kuvio. Painotus sanalla vähän.

[drone]

Urheilulehdessä on viime numeroissa ollut kiintoisia ja hyvin kirjoitettuja tekstejä juniorivalmennuksesta ja sen vaatimasta ryhtiliikkeestä. En tiedä, onko joukossa foorumilaisia, mutta aivan loistavaa, että asiaa pidetään esillä näin aktiivisesti.

Eräässä näistä kirjoituksista, mikäli en väärin muista/ymmärrä, oli otettu myös esille ajatus, että ulkomailta voidaan tuoda hyvin toimivia malleja Suomeen myös aivan sellaisinaan, yrittämättä erityisesti vääntää niitä paikalliseen muottiin. Herääkin ajatus, voitaisiinko johonkin päin Suomea (todennäköisimmin kuitenkin suureen kaupunkiin) perustaa esim. "Deutsche Fussballschule" tai "Nederlandse Voetbalschool". Valmentajat, osaaminen ja formaatti tietenkin alkuperämaasta, mutta oppilaat ja identiteetti Suomesta. (Tiedän, että tämänkaltaista toimintaa löytyy muilta kulttuurin osa-alueilta ulkomailta ja myös Suomesta.)

[janijee]

Jari Karjalainen vaikuttaa erittäin fiksulta kaverilta.

[drone]

Tämä voittaminen on ikuisuusaihe.

Seuraan keskustelua mielenkiinnolla (joskin jopa hivenen pitkästyneenä). Onko suomalaisen jalkapalloilun ongelma todellakin näin alkeelliselta vaikuttavassa asiassa?
Täytyy myöntää, että on vaikea ymmärtää sitä kuilua, joka pelaajien kehittämisen ja pelien voittamisen välille on syntynyt (vaiko peräti keinotekoisesti luotu?).
Allekirjoitan täysin, että voittaminen kannustaa ja motivoi harjoittelemaan, ja että voittamisen kulttuuria tarvitaan, mutta eikö pitäisi olla päivänselvää, että voittamisen mahdollisuus paranee, mikäli pelaajat jaksavat systemaattisesti kehittää itseään (myös omalla ajalla) oikein tehdyillä harjoitteilla?

Jos tätä jotenkin yrittää ymmärtää, niin tietenkin sen kautta, etteivät *valmentajat* ole motivoituneita - paitsi voittamaan. Ongelma ei olekaan siis pelaajissa, vaan valmentajissa?
Sitten tulee kysymys: miten on ylipäänsä mahdollista, että pelin *voi* voittaa pistämällä pitkää palloa ja "sen yhden ainoan taitavan pelaajan" tekemään maalin?
Maallikon vastaus: siksi, että kaikilla muillakin joukkueilla on yhtä alkeellinen strategia. Mutta entä jos yksi joukkue valitsisikin toisin?
Alkaisi voittaa otteluita kehittämällä tavoitteellisesti ja määrätietoisesti pelaajiaan? Mitä tapahtuisi?

Täällä (ja monilla muillakin areenoilla) seuraamastani keskustelusta päätellen olisi riski, että kävisi seuraavasti:
Sen sijaan, että otetaan oppia *oman* joukkueen toimintaan, lähdetään katkerana valittamaan ties mistä (mm. siitä, että tuo "parempi joukkue" vie meiltä pelaajat).

Toimiiko tämä todellakin näin suomalaisessa jalkapalloilussa? Jos, niin ei mene maallikon jakeluun...
Entä onko tämä voittamis-pelaajakehitys-vastakkainasettelu ikuisuusaihe erityisesti suomalaisessa jalkapallokeskustelussa vai myöskin "kehittyneemmissä" jalkapallosivilisaatioissa?