Suomalainen juniorivalmennus tarvitsee ryhtiliikettä

[Ricardo Leite]

En missään nimessä sano, että kaikkia kuluja voitaisiin kattaa julkisin varoin. Sanon vain, että enemmän rahaa valtiolta tulisi seuroille ohjata. Ristiriita vertauksesta julkishallinnon ja urheiluseurojen välillä on toki selvä, mutta eivät yksityiset lääkäriasematkaan ole valtiollisia, vaikka valtio suuren osan niiden tuloista yhdessä vakuutusyhtiöiden kanssa niiden kassaan maksaa. Vai eikö kukaan muu koe vastuuta lasten henkisestä, sosiaalisesta ja fyysisestä kasvatuksesta ulkoistettavan yhä enemmän urheiluseuroille?

Ongelma vaan on siinä, että suomalainen jalkapallo on aina ollut ja todennäköisesti tulee aina olemaan omaa etua ajavien temmellyskenttä. Kaikenmaailman puuhastelijat jostakin kumman syystä ajautuvat seurojen päättäviin elimiin lähinnä oman jälkikasvun kautta ja jälki on sen näköistä.

Oman diagnoosini mukaan puuhastelijat eivät välttämättä aja omaa etuaan - vaikka niitäkin toki löytyy - vaan ovat vain yksinkertaisesti hieman tyhmiä. Se selittyy juuri ajan hengellä. Kuka jaksaa uhrata tuhansia tunteja vuodesta saamatta siitä mitään muuta kuin korkeintaan vittuilut. Muna ja kana. Catch 22.

[Mersault]

En missään nimessä sano, että kaikkia kuluja voitaisiin kattaa julkisin varoin. Sanon vain, että enemmän rahaa valtiolta tulisi seuroille ohjata. Ristiriita vertauksesta julkishallinnon ja urheiluseurojen välillä on toki selvä, mutta eivät yksityiset lääkäriasematkaan ole valtiollisia, vaikka valtio suuren osan niiden tuloista yhdessä vakuutusyhtiöiden kanssa niiden kassaan maksaa. Vai eikö kukaan muu koe vastuuta lasten henkisestä, sosiaalisesta ja fyysisestä kasvatuksesta ulkoistettavan yhä enemmän urheiluseuroille?

Oman diagnoosini mukaan puuhastelijat eivät välttämättä aja omaa etuaan - vaikka niitäkin toki löytyy - vaan ovat vain yksinkertaisesti hieman tyhmiä. Se selittyy juuri ajan hengellä. Kuka jaksaa uhrata tuhansia tunteja vuodesta saamatta siitä mitään muuta kuin korkeintaan vittuilut. Muna ja kana. Catch 22.

En ole perehtynyt siihen miten valtio urheiluseuroja tukee, mutta mututuntumalla luulen, että valtio ei suoraan tue urheiluseuroja, vaan antaa rahaa lajiliitoille jotka päättävät rahojen käytöstä. Tämän lisäksi varmaankin on valtiollisia instasseja joista rahoitusta voi hakea, mutta luulenpa, että monessa seurassa ei ollaan auttamattoman tietämättömiä tällaisista asioita ja vastuun tietämättömyydestä taas kantaa lajiliitto jos tietoa seuroille ei ole jaettu. Jos taas tieto on asianmukaisesti kulkenut, syy tietämättömyyteen on huonossa seurajohtamisessa.

Oli miten oli, terveydenhuoltoa ja harrastustoimintaa, oli se kuinka terveyttä edistävää tai ei, on vaikea rinnastaa. Terveys on asia joka koskettaa kaikkia, mutta harrastaminen on jokaisen oma asia. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että vastuu varainhankinnasta on seuroilla ja rahaa taatusti löytyy kunhan on viitseliäisyyttä sen hankkimiseen.

[drone]

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että vastuu varainhankinnasta on seuroilla ja rahaa taatusti löytyy kunhan on viitseliäisyyttä sen hankkimiseen.

Viitseliäisyyttä ei tunnu löytyvän. Sen verran retuperällä on monien seurojen rahankeruu. Ei esimerkiksi edes unelmoida siitä, että joku "ulkopuolinen" saattaisi intoutua lahjoittamaan seuralle ihan hyvän hyvyyttään. Tästä seuraa mm. se, että tilinumerot ovat vain sisäpiirin tiedossa ja niitä saa korkeintaan ruinaamalla. Eikä puhettakaan, että lahjoituksesta seuraisi jonkinlaista kohteliasta kiitosta tms. Todella amatöörimäistä! Toki myös asiallisesti toteutettuja varainkeruukampanjoita on. Sellaisesta käy esimerkiksi vaikkapa Puotilan tekonurmihanke.

[Lenko]

Olen (osin) RL:n kanssa samaa mieltä. Paljon pystyttäisiin urheiluseuratoiminnalla ja muulla yhdistystoiminnalla ehkäisemään nuorten ongelmia, joista tulee isompana sitten aikuisten ongelmia.

Jalkapalloseuroissa tämä vaatisi rahan lisäksi merkittävän asenneilmapiirin muutoksen. Meillä ollaan menossa yhä enemmän kilpaurheilun ehdoilla. Panostetaan lasten edareihin ja vilkuillaan toisten perään puolihuolimattomasti, jos ollenkaan. Syrjäytymisvaarassa oleva lapsi on harvoin se kentän tähti. Jos rahaa tulisi valtiolta lisää ja saataisiin ammattivalmentajia, panostettaisiin erittäin todennäköisesti lisää lasten edareihin. Paitsi että se olisi veronmaksajien näkökulmasta arveluttavaa, en usko, että se palvelisi edes huippu-urheilua parhaalla mahdollisella tavalla.

Rahaa tarvitaan lisää, mutta ei kannata odottaa henkeään pidätellen, että valtio tai kunnat sitä syliin työntäisivät. Nykyisellä systeemillä rahaa tulee vanhempien taskuista. Se tulee lähitulevaisuudessakin olemaan juniorijoukkueen tärkein tulonlähde. Minä uskon, että Suomeen sopiva, riittävän ammattimainen ratkaisu löytyy koulujen ja urheiluseurojen yhteistyöstä ja pääosin vanhempien kukkarosta.

Köyhiä, kipeitä ja syrjäytyneitä sekään systeemi ei laajassa mitassa auta.

Mikäli tahdotaan luoda järjestelmä, joka ehkäisee ennalta syrjäytymisvarassa olevien nuorten ongelmia, tarvitaan huomattavaa yhteiskunnallista panostusta ja ohjausta. Koska ihan rehellisesti, jalkapallovalmentajia kiinnostaa jalkapallo, ei rikkinäisten lasten korjaaminen. Moniongelmainen lahjaton läski, joka ei löydä paikkaansa yhteiskunnassa, ei nykyään todellakaan löydä sitä suomalaisesta jalkapallojoukkueesta.

e: Pussikaljalta hyvä viesti.

[referee3000]

En tiedä millaisesta näkökulmasta kirjoitat, mutta itse ainakin edustan toimijana seuraa, jossa toiminnan lähtökohtana on tarjota mahdollisimman monelle mahdollisuus harrastaa. Toki pieniä poikkeuksia löytyy, koska parissa tai kolmessa ikäluokassa lupaavampien pelaajien kehittymisen edellytyksenä on ollut kehittää toimintaa enemmän kilpajoukkueen suuntaan ja niissä joukkueet ovatkin kilpailukykyisiä alueen isompien seurojen joukkueille. Ei niistäkään tosin ole ketään häädetty huonouden takia pois.

Meiltä löytyy seurasta paljon maahanmuuttajia, maahanmuuttajataustaisia, köyhiä, kipeitä ja jopa niitä entisiä syrjäytyneitä. Suurin asia isompiin seuroihin nähden on varmasti se pelaajaläheisyys sekä kustannusten edullisuus. Mitä tulee noihin avustuksiin, niin esimerkiksi maahanmuuttajien kotouttamista sekä vähävaraisten harrastamista edistävään toimintaan saa avustuksia, kunhan tietää vain mistä sitä rahaa pitää hakea.

Olen samaa mieltä siinä, että tällä hetkellä lajia kehitetään liiaksi näiden suurten ehdoilla ja pienemmän toiminnan organisaatiot jäävät liiaksi taka-alalle. Jalkapallon maine kaikille sopivana pelinä kärsii huomattavasti, jos harrastamisen kustannukset ovat seurasta riippumatta pitkälle toista tuhatta. Alle viiden sadan kausimaksulla saa vielä luotua hyvää toimintaa ihan vanhimpia junioreita myöten ja nuorimmissa se onnistuu jo 200-300 euron hintaan.

[Stig Tøfting]

Koko tämä topicin idea on ilmeisestikin se, että me valmennetaan junnumme paskasti emmekä siksi pärjää huippufutiksessa. Varmasti osittain totta, mutta ammattivalmentajia ja ammattimaista valmennusta enemmän maajoukkuetta ja jalkapallon pääsarjaa auttaa se, että seuratoiminta ja olosuhteet olisivat harrastajatasolla sitä mitä niiden "pitäisi" olla. Palloliitonkin asettamana tavoitteena on, että harrastajamäärä nousee nykyisestä 500 000:sta miljoonaan. Seurojen tavoitteena pitäisi olla, että mahdollisimman moni jatkaa jalkapalloharrastustaan läpi elämänsä. Oli se sitten seuran väreissä tai omana huvina. Toisekseen meidän tulisi pyrkiä tekemään jalkapallosta ympärivuotinen harrastus. Kylmät tekonurmet pidentävät kautta ja lämmitetyt tekonurmet yhdessä jalkapallohallien kanssa mahdollistavat ympärvuotisen harrastamisen.

Suurempi harrastajamassa sitouttaa enemmän ihmisiä jalkapalloon ja kun jalkapalloon harrastamiseen käytetty aika kasvaa, se nostaa myös sitä jalkapalloilullista tasoa, mikä sitten heijastuu monelle rakkaaseen huippufutikseen.

Tämän ajatusmallin nerokkuus on siinä, että kun tavoitteena on kasvattaa jalkapalloharrastajien määrää ja heidän käyttötuntejaan, niin Ricardo Leiten esittämä kansanterveys-myyntipuhe toimi loistavasti. Omalla paikkakunnallani jalkapallon olosuhdehankkeita on viety eteenpäin nimenomaan kuntalaisten (lasten) elämänlaadun parantamisella. Meillä ei ole käyty minkäänlaisia keskusteluja maajoukkueista tai liigaseuroista, vaan kaikki tekeminen on tapahtunut jalkapallo edellä. Vuosikokouksessa tehtiinkin päätöksiä kansallisella tasolla hyvin merkittävistä olosuhdeparannuksista. Samaan aikaan harrastajamäärät ovat jyrkässä kasvussa.

Ei mua junnujen kanssa toimiessa kiinnosta vitunkaan vertaa tuleeko niistä seuraavia litmasia ja hyypiöitä, ainoa asia mikä merkitsee on, että jokaikisellä penskalla on hauskaa kun touhutaan jalkapallon parissa ja pallon potkimiseen/liikuntaan/urheiluun muodostuu läpi elämän jatkuva riippuvaisuussuhde.


"Mikäli tahdotaan luoda järjestelmä, joka ehkäisee ennalta syrjäytymisvarassa olevien nuorten ongelmia, tarvitaan huomattavaa yhteiskunnallista panostusta ja ohjausta. Koska ihan rehellisesti, jalkapallovalmentajia kiinnostaa jalkapallo, ei rikkinäisten lasten korjaaminen"

Siis urheilu toimii ennaltaehkäisevänä toimintana sosiaalisiin ongelmiin ja kansantauteihin. Jos joku lapsi on jo "rikki" (voi vittu mikä ilmaisu), niin ei sitä lähdetä "korjaamaan" jalkapallolla. Riski esimerkiksi siihen syrjäytymiseen on moninkymmenenkertainen lapsella, joka ei ole mukana minkäänlaisessa harrastustoiminnassa kuin lapsella, joka vaikkapa pelaa jalkapalloa seuratasolla.

[Lenko]

Kirjoitan kahden pienen jalkapalloilijan isänä, keskisuuren (noin 400-450 junioria) jalkapalloseuran isävalmentajana. Seurassa ikäluokat on linjauksena jakaa melko nuorena tasojoukkueisiin. Käytännössä hyvä ajatus, jonka kannalla minäkin olen, johtaa valmentajien puutteen vuoksi siihen, että ykkösjoukkueeseen löytyy lukuisia enemmän tai vähemmän perehtyneitä valmentajia. Kakkosjoukkueisiin ei juuri valmentajia ole ja niitä vetävät kuka milloinkin, kuten tällä hetkellä minä. Näiden lisäksi tarvittaisiin usein kolmas joukkue, se, jonka toiminta ei ole samalla tavalla tavoitteellista kuin kahden muun, jossa köyhä, kipeä ja ylipainoinen pysyy mukana. Jos kakkosjoukkueelle ei tahdo löytyä valmentajaa, sitä tuskin löytyy sille kolmannellekaan.

En missään nimessä kritisoi nykyisen seuran toimintaa. Moni asia on juuri niin kuin sen pitääkin olla. Ongelma on kaikkialla yhdistystoiminnassa pullonkaulaksi muodostuva vapaaehtoisten määrän riittämättömyys ja sitoutumisen määrä. Ei jalkapalloseurassa voida olettaa, että esimerkiksi isävalmentaja vapaaehtoistyönään ohjaa ylisuurta joukkuetta tai viettää 10-20 tuntia viikossa jossain muualla kuin missä oma lapsi pelaa. Jälleen, en halua kritisoida niitä, jotka tekevät. Ongelma on tällä hetkellä sisäänrakennettu järjestelmään. Sen vuoksi toimintaa tulee muuttaa ammattimaisemmaksi sekä valmennuksen että hallinnon osalta.

Pahin tilanne on seuroissa ja joukkueissa, jossa valmentajina on kunnianhimoisia, oman lapsen edun ehdoilla toimintaa vetäviä unfairplay-isävalmentajia, mutta ei ammattitaitoista toiminnanjohtajaa, joka määrittelisi toiminnan laatua ja puuttuisi väärinkäytöksiin. Jos lapset eivät ennen joukkueeseen liittymistä vielä ole rikki, niin puolessa vuodessa ovat. Näitäkin ei-vittu-ikinä-enää-jalkapalloa-tapauksia on tullut nähtyä.

Hyvin toteutettuna suurissa seuroissa onnistuu huolehtia sekä ykkös-, kakkos- että kolmosjoukkueiden valmennuksesta. Luotettavasti toimiakseen se edellyttää täysipäiväisiä työntekijöitä organisoimaan toimintaa ja sitä, että isävalmentajia ohjaaville ja vastuuta kantaville valmentajille maksetaan työstään korvausta.

[Stig Tøfting]

Ongelmia on lähinnä tuon pallon kanssa omatoimisesti tehtävän harjoittelun suhteen talvella. Tuolloinkin se isoin ongelma on osan vanhempien asenne, joka ei salli pallon kanssa harjoittelua sisällä ja pelaajien mielikuvituksen puute esim. sen suhteen mitä pallon kanssa voi tehdä vaikka omassa huoneessa, olohuoneessa, rappukäytävässä, autotallissa jne. vaikka 1- 2 m² alueella. Tähän tosin olen viime aikoina panostanut erityisesti vanhempia valistamalla ja pelaajille aktiivisesti käytännön esimerkkejä ja vinkkejä antamalla.

Meillä toimi hyvänä niksinä sängyn siirtäminen keskelle huonetta poikien makuuhuoneessa. Lattian teippauksilla, jakkaroilla ja sankoilla sängyn ympäryksen saakin sitten muutettu kikkaradaksi. Vanhempi poika vetää nyt pallon kanssa ympyrää tuntikaupalla viikossa. Analyyttisyydessään tullut selvästi isäänsä, sillä junnulla on jo yksi vihko täynnä eri "ratojen" pohjapiirrustuksia. Välillä otan aikaa ipanan peippaillessa radan lävitse. Kersa sitten merkitsee ajat vihkoonsa ja seuraa kehitystään, mikä tuntuu motivoivan harjoittelemaan lisää.

[Lenko]

@Stig
Enimmäkseen olet aivan oikeassa ja olen pääosin kanssasi samaa mieltä. Monessa joukkueessa asiat ovat hyvin. Ristiriitaa muodostuu lähinnä huippu-urheiluun tähtäävän kilpailemisen ja harrastetoiminnan välille. Pahimmillaan ristiriita on silloin, kun valmentaja lapsieen tähtää huippu-urheiluun ja uhraa siinä sivussa kolmekymmentä vähemmän kehittynyttä jalkapallon harrastajaa. Tai toisin päin. Joukkueessa on lahjakas urheilija, jonka suurin intohimo on jalkapallo ja valmentaja vetää kentällä Pelle Hermanni -kerhoa. Tasojoukkueettomuus on minusta itse asiassa molempiin suuntiin yksi Kaikki Pelaa -koodiston pahimmista virhetulkinnoista.

Molempia tarvitaan, sekä tavoitteellista kilpaurheiluun tähtäävää toimintaa että vähemmän tavoitteellista harrastustoimintaa. Lisäksi tarvitaan toimintaa siitä väliltä. Monessa seurassa on kuitenkin yhä enenevässä määrin alettu kohdistaa huomiota lasten edareihin. Ilmapiiri on muuttunut viidessä vuodessa verrattain jyrkästi. Siinä yhtälössä ovat ne muut, erityisesti yhteiskunnallisen vastuun toiminta, helposti kärsijänä. Asia ei välttämättä joka paikassa ole niin ja paljon tehdään hyvää työtä, mutta uskon, että kohdistamattoman lisärahan osoittaminen seuroille menisi tällä hetkellä nimenoamaan tuon kehityksen vahivstamiseen.

Ammattimaista otetta seuratoiminnassa kuitenkin tarvitaan. Ilman ammattimaista orghanisaatiota ja valmennuksen ohjausta lievällä mielenhäiriöllä varustetulla isävalmentajalla on mahdollisuus touhuta vapaasti omien mielihalujensa mukaan. Organisaatiot hajoilevat ja toiminta rakoilee. Minä olen siis edelleen sekä laajan harrastajapohjan että huippu-urheiluun tähtäävän valmennuksen kannalla. Mielestäni ne eivät sulje toisiaan pois, mutta molemmat edellyttävät seuratoiminnan muuttamista nykyistä ammattimaisemmaksi sekä valmennuksen että hallinnon osalta. Muuten toiminta on hallitsematonta. Väärinkäytöksiä ja ylilyöntejä seuraa valvomattomassa, suunnittelemattomassa ja kaikin puolin hajanaisessa toiminnassa väistämättä.

Kaikki kunnia edelleen niille ihmisille, jotka tälläkin hetkellä hoitavat asiansa tunnollisesti ja uhraavat aikaansa lapsille.

[Mersault]

@Stig
Enimmäkseen olet aivan oikeassa ja olen pääosin kanssasi samaa mieltä. Monessa joukkueessa asiat ovat hyvin. Ristiriitaa muodostuu lähinnä huippu-urheiluun tähtäävän kilpailemisen ja harrastetoiminnan välille. Pahimmillaan ristiriita on silloin, kun valmentaja lapsieen tähtää huippu-urheiluun ja uhraa siinä sivussa kolmekymmentä vähemmän kehittynyttä jalkapallon harrastajaa. Tai toisin päin. Joukkueessa on lahjakas urheilija, jonka suurin intohimo on jalkapallo ja valmentaja vetää kentällä Pelle Hermanni -kerhoa. Tasojoukkueettomuus on minusta itse asiassa molempiin suuntiin yksi Kaikki Pelaa -koodiston pahimmista virhetulkinnoista.

Molempia tarvitaan, sekä tavoitteellista kilpaurheiluun tähtäävää toimintaa että vähemmän tavoitteellista harrastustoimintaa. Lisäksi tarvitaan toimintaa siitä väliltä. Monessa seurassa on kuitenkin yhä enenevässä määrin alettu kohdistaa huomiota lasten edareihin. Ilmapiiri on muuttunut viidessä vuodessa verrattain jyrkästi. Siinä yhtälössä ovat ne muut, erityisesti yhteiskunnallisen vastuun toiminta, helposti kärsijänä. Asia ei välttämättä joka paikassa ole niin ja paljon tehdään hyvää työtä, mutta uskon, että kohdistamattoman lisärahan osoittaminen seuroille menisi tällä hetkellä nimenoamaan tuon kehityksen vahivstamiseen.

Ammattimaista otetta seuratoiminnassa kuitenkin tarvitaan. Ilman ammattimaista orghanisaatiota ja valmennuksen ohjausta lievällä mielenhäiriöllä varustetulla isävalmentajalla on mahdollisuus touhuta vapaasti omien mielihalujensa mukaan. Organisaatiot hajoilevat ja toiminta rakoilee. Minä olen siis edelleen sekä laajan harrastajapohjan että huippu-urheiluun tähtäävän valmennuksen kannalla. Mielestäni ne eivät sulje toisiaan pois, mutta molemmat edellyttävät seuratoiminnan muuttamista nykyistä ammattimaisemmaksi sekä valmennuksen että hallinnon osalta. Muuten toiminta on hallitsematonta. Väärinkäytöksiä ja ylilyöntejä seuraa valvomattomassa, suunnittelemattomassa ja kaikin puolin hajanaisessa toiminnassa väistämättä.

Kaikki kunnia edelleen niille ihmisille, jotka tälläkin hetkellä hoitavat asiansa tunnollisesti ja uhraavat aikaansa lapsille.

Vielä viisi vuotta sitten harrastepohjaisia joukkueita oli vielä C-junioritasolla, mutta parin viime vuoden aikana suunta on ollut sellainen, että harrastetasolla toimivia joukkueita on enää leikkimaailmassa, mutta siitä ylöspäin ne alkavat vähenemään. En tiedä onko sillä mitään tekemistä asian kanssa, mutta -99 ikäluokasta lähtien alkoi kaikkipelaaideologian alasajo jonka mukana seurojen mielenkiinto vähemmän taitavien joukkueita kohtaan katosi. Tämä taas on ymmärrettävää kun asutaan maassa jossa valtaosan vuotta on lumi maassa ja harjoitusvuorot kun ovat halleissa tiukilla, ei niitä kilpailuorientoituneessa seurassa mielellään harrastajille jaeta. Mutta se seikka miten tämä taas liittyy jalkapalloon syrjäytymistä ennaltaehkäisevänä lajina on, että jalkapallosta ei ole syrjäytymistä ennaltaehkäiseväksi lajiksi, jos samalla on tarkoitus kehittää suomalaista jalkapalloa, niin kauan kuin maassa ei ole kuin muutama halli jossa peliä voi harrastaa. Siinä vaiheessa kun halleja ja vuoroja on niin paljon, että jokaiselle halukkaalle niitä riittää, jalkapallolle voi kuvitella jonkinlaisen syrjäytymistä ennaltaehkäisevän funktion, mutta niin kauan kuin vuoroja on kilparyhmillekkin niukalti, eipä seuroissa tuskin harrastustoimintaan juurikaan panostetaan.

[Lenko]

@Mersault

Noin se taitaa olla mennyt. Ihan noin kyyninen en silti ole harrastejoukkueiden mahdollisuuksien suhteen. Kuplahalleja on noussut lisää, koulun saleissa voi harjoitella ja vähäistä tilaa voidaan jakaa välillä vielä pienempään, jos tahtoa vain löytyy. Jos valmentajia on tarpeeksi, 7vs7 kentällä voi sujuvasti harjoitella kuusikymmentä junioria sen normaalin viidentoista sijaan.

[nollaykskolme]

Vielä viisi vuotta sitten harrastepohjaisia joukkueita oli vielä C-junioritasolla

montakohan kovaa pelimiestä niioussut?nstäkin c-junnujen harrasteryhmistä on noussut?

että voisi palloliitto ja piirit alkaa pikkuhiljaa tajuta että harrastajat voi potkia ihan ominaan silloin kun kenttä on vapaana. Ne vähäiset rahat voisi käyttää ammattilaisten palkaamiseen ja jalkapallon markkinointiin

[Ricardo Leite]

Vaikka Ricky palstalla jonkinasteisena jalkapallofasistina usein halutaan nähdä, niin tuo on kyllä täysin väärä tulokulma harrastejalkapalloon. Urheilullisesti ratkaisu voisi olla kenties kannattavin, mutta jalkapallo käsittää niin paljon muutakin kuin vain urheilullisen menestyksen.

Ovatko nuo harrastelijat potentiaalisimpia seuratyöntekijöitä, katsojia tai kenties tulevia yritysmaailman vaikuttajia? Ovat. Tuleeko näiden päälle silloin sylkeä ei?

Sosiaalisesta vastuusta puhumattakaan.

[nollaykskolme]

pointtina onkin se että harrastejalkapallo ja kilpajalkapallo pitääkin erottaa toisistaa mahdollisin piakkoin.

[Ricardo Leite]

pointtina onkin se että harrastejalkapallo ja kilpajalkapallo pitääkin erottaa toisistaa mahdollisin piakkoin.

Tällä saavutetaan tarkalleen ottaen mitä? Ne muutaman euron säästöt?

[Pussikalja]

montakohan kovaa pelimiestä niioussut?nstäkin c-junnujen harrasteryhmistä on noussut?

Tuo olisi ihan kiinnostava asia tutkia. Jos katsoo majupelaajien taustoja, niin puhtaasti ison seuran kovan ikäluokan kautta todella pieni vähemmistö on majuun asti noussut. Eli majumiehistä suurin osa ei ole vielä C-junnuna ison seuran organisaatioon kuuluneet.

C-junnuikä on siinä mielessä mielenkiintoinen, että silloin pelaajan uran ratkaisee, ei vain fyysinen lahjakkuus ja taito, vaan harjoittelumäärä ja pelinymmärrys. Näissä harrastelijaporukoissa hyvä juniori saa valtavan määrän vastuuta ja kokemusta, kun kerätyssä huippuporukassa ollaan vain pieni palanen joukkuetta. Hyvä valmennus varmaan tilannetta tasottaa ja perstuntumalta veikkaisin, että pääsarjatasolle kiipeää noin 50-50 suhteella vielä pikkuseuroissa/harrastelijajunnuissa vielä C-junnuna pelanneet. Eli useampi varmaan talenteista huipulle suhteessa nousee, sillä niin paljon isompi joukko pelaajista on harrastelijaporukoissa vielä C-junnu iässä.
Lisäksi pikkuseuroissa hyvä C-junnu pääsee usein jo vanhempien mukaan pelaamaan, ihan olosuhteiden pakosta. Isoissa seuroissa se on mahdollista, muttei ihan niin systemaattista, kun ikäluokat ovat tiiviimpiä omia ryhmiään. Molemmissa on puolensa...

 

[Jäps 2012]

Hyvää ja korkeatasoista valmennusta pitää tarjota kaikille. Tämä on ihan must juttu.

Ne pelaajat, jotka sitten eivät pääse pelillisesti pitkälle, niistä tulee hyviä valmentajia, seurajohtajia yms.

Kaikille pitää taata korkeatasoinen valmennus.

[Mersault]

montakohan kovaa pelimiestä niioussut?nstäkin c-junnujen harrasteryhmistä on noussut?

että voisi palloliitto ja piirit alkaa pikkuhiljaa tajuta että harrastajat voi potkia ihan ominaan silloin kun kenttä on vapaana. Ne vähäiset rahat voisi käyttää ammattilaisten palkaamiseen ja jalkapallon markkinointiin

Jos aletaan kovalla kädellä karsimaan, entä tyttöjalkapalloilijat? Kuinka monta kovaa pelimiestä tyttöjoukkueista on noussut? Nykyisin tyttöjalkapallo on kovassa huudossa ja harrastajamäärät sen kun kasvavat. Nämä tyttöjoukkueet taas tarvitsevat vuoroja siinä kuin poikajoukkueet ja joissakin kaupungeissa harrastajamäärät ovat jo sitä tasoa, että tyttöjen invaasio on vienyt poikajoukkueilta leijonanosan vuoroista, joten kun nyt nämä tyttöjoukkueet eivät millään tavalla vie suomalaista miesjalkapalloa eteenpäin, pitäisikö nämä lettipäät pistää koulun saleihin pyörimään ringissä ja heittämään nallen ilmaan? Vai pitäisikö tyttöjen antaa harrastaa siinä missä poikienkin ja näiden harrasteporukoiden harrastaa siinä missä kilpaporukoiden? Tyttöjoukkueista ja harrastejoukkueista tuskin pelimiehiä tulee, mutta kun joukkueet harjoittelevat kunnallisissa, veroeuroilla rahoitetuissa halleissa, joissa vuorot ovat tiukassa, tuskinpa niitä tulee kilparyhmistäkään, helpointa lienee tunnustaa se tosiasia, että lahjakkuuksia löytyy, mutta täällä lumen ja jään valtakunnassa kumikyykän pelaajat ovat kovimpia jätkiä ja potkupalloilijat ovat potkupalloilijoita.

[Kaihlamo]

Tuo olisi ihan kiinnostava asia tutkia. Jos katsoo majupelaajien taustoja, niin puhtaasti ison seuran kovan ikäluokan kautta todella pieni vähemmistö on majuun asti noussut. Eli majumiehistä suurin osa ei ole vielä C-junnuna ison seuran organisaatioon kuuluneet.

Mikä on iso seura sun mielestä tai kova ikäluokka? Nykymajun pelaajien taustoista ei ainakaan tälläistä johtopäätöstä voi mun mielestä vetää, että C-ikäisenä pelaajat olisivat enemmistönä pienissä seuroissa olleet - päinvastoin aika vähemmistöä ovat tälläiset pelaajat tällä hetkellä A-maajoukkueessa. Mihinkään vuosikymmenen takaisiin juttuihin ei kauheasti kannata näissä tukeutua. Muistetaan kuitenkin sekin, että nyt tehtävät muutokset/toimet nappula- ja juniorivalmennuksessa/toiminnassa näkyvät vasta viiveellä A-maajoukkueessa. Nyt näkyy se, mitä on linjattu ja tehty yli kymmenen vuotta sitten.

[Jäps 2012]

Se on ihan selvä juttu, että 6 - 12 vuotiaille pitää kaikille antaa samanlainen valmennus. Korkeatasoinen valmennus, jossa asiaan pääsee vaikuttamaan ammattivalmentajat.

Se milloin ruvetaan erottelemaan jyvät akanoista on ihan eri juttu.

[Pussikalja]

Mikä on iso seura sun mielestä tai kova ikäluokka? Nykymajun pelaajien taustoista ei ainakaan tälläistä johtopäätöstä voi mun mielestä vetää, että C-ikäisenä pelaajat olisivat enemmistönä pienissä seuroissa olleet - päinvastoin aika vähemmistöä ovat tälläiset pelaajat tällä hetkellä A-maajoukkueessa. Mihinkään vuosikymmenen takaisiin juttuihin ei kauheasti kannata näissä tukeutua. Muistetaan kuitenkin sekin, että nyt tehtävät muutokset/toimet nappula- ja juniorivalmennuksessa/toiminnassa näkyvät vasta viiveellä A-maajoukkueessa. Nyt näkyy se, mitä on linjattu ja tehty yli kymmenen vuotta sitten.

Ketäs niistä puhtaasti ison seuran junnureitin on reitin läpi on käyneet? Veikkaisin että Perpa ja Moisander ainakin ja siinäpä ne sitten taitaapi ollakin. Hämmästyn, jos edes puolet olisivat isojen seurojen kasvatteja nykymajusta, jos lasketaan seurat ennen B-junnuikää.
Yleisin reitti lienee vieläkin 15-16 vanhana jonkun kakkosdivariseuran edustuksen kautta liigajengiin, jolloin ne talentit jää auttamatta penkille, kun miesten peleissä peliaikaa aletaan jakaa. Isoistakin seuroista harvempi junnuakatemian kautta enää läpi lyö, vaan lähes poikkeuksetta pelaajat on nostettu suoraan edariin, kun ikää 16-17 on mittarissa. Yksinkertaisesti tässä maassa piirijoukkueet on niin pahasti isojen seurojen monopolin alla, että ne lahjakkaimmat aletaan löytää vasta miesten pelien kautta ja silloinkin aikaisintaan B-junnuiässä.

Edit: Tuo seurojen sinänsä hyvä Pahlman cup:kin lähinnä mittaa C-junnujengien joukkuepelaamista, ei yksilöitä. Jotain pitäisi tehdä, jotta löytyisi keinoja löytää niitä yksilöitä laajemmalti ajoissa.

[Kaihlamo]

No reilusti yli puolelta kuitenkin löytyy taustoista ennen B-junnuikää sellaisia seuroja kuin TPS, Inter, OLS, Haka, Jaro, HJK, KTP, Kuusysi, Leverkusen etc... Varmaan sun papereissa liian pieniä seuroja sitten Esim. kaikki "turkulaiset" ovat siirtynyt, joko TPS:ään tai Interiin n.12 vuotiaana, kun kyseisiin seuroihin on juniorijoukkueet perustettu. 

[Pussikalja]

No, sitten olen ajasta jäljessä. Olisin kyllä voinut vannoa lukeneeni joskus Furuholmista ja Ojalasta, eli niistä harvoista hyvistä turkulaisista, että ne hieman pitempään kuin d-junnuihin pikkuseurojen listoilla viihtyivät, mutta hyvin skoutattu, jos näin on.

[Kaihlamo]

No, sitten olen ajasta jäljessä. Olisin kyllä voinut vannoa lukeneeni joskus Furuholmista ja Ojalasta, eli niistä harvoista hyvistä turkulaisista, että ne hieman pitempään kuin d-junnuihin pikkuseurojen listoilla viihtyivät, mutta hyvin skoutattu, jos näin on.

Furkka on porilainen, mutta Ojala on siirtynyt 12-vuotiaana Interiin Paihasta.

[Earl Godwin]

Ketäs niistä puhtaasti ison seuran junnureitin on reitin läpi on käyneet? Veikkaisin että Perpa ja Moisander ainakin ja siinäpä ne sitten taitaapi ollakin. Hämmästyn, jos edes puolet olisivat isojen seurojen kasvatteja nykymajusta, jos lasketaan seurat ennen B-junnuikää.
Yleisin reitti lienee vieläkin 15-16 vanhana jonkun kakkosdivariseuran edustuksen kautta liigajengiin, jolloin ne talentit jää auttamatta penkille, kun miesten peleissä peliaikaa aletaan jakaa. Isoistakin seuroista harvempi junnuakatemian kautta enää läpi lyö, vaan lähes poikkeuksetta pelaajat on nostettu suoraan edariin, kun ikää 16-17 on mittarissa. Yksinkertaisesti tässä maassa piirijoukkueet on niin pahasti isojen seurojen monopolin alla, että ne lahjakkaimmat aletaan löytää vasta miesten pelien kautta ja silloinkin aikaisintaan B-junnuiässä.

Oikeampi selitys asialle löytyy siitä, että pikkuseuroissa pelaavia pikkujunnuja on moninkertaisesti enemmän kuin isoissa seuroissa pelaavia pikkujunnuja (koska pikkuseuroja on kymmeniä kertoja enemmän kuin isoja seuroja). Niinpä myös huippupelaajat ovat useammin aloittaneet pikkuseurasta.