Suomalainen juniorivalmennus tarvitsee ryhtiliikettä

[puskasta]

Sami Hyypiä akatemia ....Näin toimitaan muualla, mutta Suomessa jalkapallon kehittämisen motiivina ei taida olla lahjakkaiden pelaajien etsiminen ja kehittäminen vaan jokin aivan muu.

Olet tuossa ihan jäljilllä. Kyllähän tässä näkyy urheiluopistojen keskinäinen kilpailu ja Eerikkilän tarve nostaa profiiliaan ja käyttäjämääriään ja myös tiettyjen toimijoiden tarve työllistää itsensä. Maan tapa. Kun pitäisi saada aikaan toiminto, nimetään hereillä olevista innokkaista ja itsensä tykö tekevistä toimija ja toivotaan parasta. Eikä varmaan haittaa, jos kyseinen instanssi on ollut palloliiton leivissä jo aiemminkin.

Silti ei pidä vielä SHA:ta tuomita. Hyvä että edes jotain liikettä on johonkin suuntaan, ja näistä voi oppia. Luulen, että SHA tulee vielä muotoutumaan uusiksi, jos ja kun Eerikkilä-sidonnaisuus laajemmin huomataan rasitteeksi. Toki tälle keskustelulle on oma topikkinsa.

[joks11]

Käsittääkseni samantyyppistä tutkimus- ja kehityskeskusta on suunniteltu jonnekin maan pohjoisosiin.

[Pussikalja]

Panostetaan vain lahjakkaisiin pelaajiin. Hienoa ja järkevää, kunhan jossain vaiheessa tajuttaisiin, että tärkein lahjakkuus pelaajassa on motivaatio harjoitella. Se, että on kimmoisa nopeasoluinen tyyppi riittää puulaakiin, jos ei ole voimaa ja tahtoa treenata myös 12 ikävuoden jälkeen. Aika paha keksiä testejä 6-7 vuotiaille, millä erotellaan ne kaverit joilla oikeasti on riittävästi urheilijan verta sisällään, jotta edes aikuisuuteen asti paukut riittävät. Siksi sitä tekemisen laatua pitää nostaa joka seurassa ja antaa jokaiselle junnulle paremmat eväät, kuin mitä nyt on puuhasteltu.

 Pilotti on olemassa ymmärtääkseni siksi, että saadaan selville miten sitä tekemistä parannetaan. Hieno homma kaikenkaikkiensa, jos sitä ei mennä nyt sisäpiirihommeliksi ryssimään ja niin ainakaan puheitten perusteella ei pitäisi olla käymässä.

[ZZlatan]

"Suomalainen juniorivalmennus tarvitsee ryhtiliikettä..." niinpä.

Vai tarvisisiko suomalainen yhteiskunta ryhtiliikettä? Juniorivalmenntajat tekevät äärettömän arvokasta työtä lasten ja yhteisön eteen. Mitattiinpa tuloksia (vai voiko niitä mitata) sosiaalisesti, terveydellisesti, sivistyksellisesti jne.

Itse näen isona, ehkä jopa suurimpana, juniorivalmennuksen ongelmana, tekijöiden kokeman arvostuksen puutteen. Olipa kyseessä amatööri- tai ammattivalmentaja, liian monella tulee hommaa kohtaa mitta täyteen juuri kun homma alkaa olla hanskassa, teoriat hallussa ja kokemus tukena. Osaajia katoaa, kun he yksinkertaisesti väsyvät. Suureen työmäärään, nollatason arvostukseen ja muuhun shaisseen, joka laskee vaakakupin lopettamisen puolelle.

Tässä pieni pätkä lisenssiaattitutkimuksesta, jossa tutkittiin valmentajiin kohdistuvia odotuksia. Näiden odotusten perusteella valmentajaa sitten arvioidaan. Ja kaikki eri näkökulmista: valmennettavat, vanhemmat, seurajohto...

ihannevalmentaja
olisi seuraavanlainen: Urheilija voisi olla ylpeä valmentajastaan. Olemukseltaan valmentaja
olisi urheilullinen eli reipas, hoikka, siisti ja raitis. Hän ottaisi urheilijan siipiensä
suojaan ja urheilija kokisi, että valmentaja hyväksyy hänet ja hänen tavoitteensa. Valmentaja
olisi suuri asiantuntija. Hän tietäisi kaiken tietämisen arvoisen urheilusta ja harjoittelusta.
Hänellä olisi myös elämänkokemusta ja siten hän osaisi neuvoa elämän ongelmatilanteissa.
Hän olisi haaveiden toteuttaja ja ihmeidentekijä. Hänen avullaan urheilija yltäisi
päiväuniensa urheilusaavutuksiin. Valmentaja omistautuisi urheilulle. Hän suunnittelisi
harjoitukset huolella, olisi aina paikalla, käyttäisi paljon aikaa urheilijan kanssa ja olisi aina
saavutettavissa. Hänelle voisi soittaa milloin tahansa ja hänellä olisi aina aikaa keskustella.
Hän tekisi paljon työtä, muttei olisi koskaan kiireinen. Hyvä valmentaja olisi vaativa,
mutta samalla herkkä aistimaan urheilijan mielentiloja. Valmentajalla ja urheilijalla
olisi läheinen ihmissuhde. Valmentaja tuntisi urheilijansa ja olisi kiinnostunut tämän asioista.
He keskustelisivat paljon kaikenlaisista asioista ja valmentajalle olisi helppo puhua.
Hän olisi viisas kasvattaja. Hän osaisi kannustaa ja antaa palautetta urheilijan toivomalla
tavalla.

koko tutkimus: https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/9434/G0000253.pdf?sequence=1
lainaus sivulta 148

[fingerström]

...tulee hommaa kohtaa mitta täyteen juuri kun homma alkaa olla hanskassa, teoriat hallussa ja kokemus tukena. Osaajia katoaa, kun he yksinkertaisesti väsyvät...

Tää on pointti, johon itse kiinnittäisin huomiota sen sijaan, että marisisin valmentajien kouluttamattomuudesta.

On aika järjetöntä vaatia, että ihmiset aluksi kouluttautuisivat ja sen jälkeen alkaisivat harrastaa. Ei, he alkavat harrastaa ja sitä myöten hankkivat kokemusta ja jos katsovat tarpeelliseksi, myös koulutusta. Jojo -topiikissa kerrottiin, kuinka jaksettiin omien lapsien aikuistumisen kynnykselle, mutta siihen sekin kokemus jäi.

Avainkysymys on: miten näistä innokkaista, koulutusta hankkineista/hankkivista vanhemmista saadaan duunattua seuratyöntekijöitä.

Sama koskee ehkä vielä enemmän pelaajia. Miten nuoret kundit saataisiin edes pikkuisen kantamaan vastuuta eikä vain valittamaan ja vaatimaan. Hehän kuitenkin ainakin meillä alasarjoissa vain harrastavat ja ylemmissä kaippa jotain olisi syytä tehdä liksansa (vaikka riittämättömänkin) eteen. Pelaaminen sinänsähän on jo palkinto.

[mtontola]

Millään alalla ihmiselon kirjossa ei nykyään amatööreistä saada riittävää määrää ammattilaisia aikaan, että sen kautta pystyttäisiin systemaattisesti ja tasapäisesti kilpailemaan ammattilaisten varassa toimivaa koulutusta vastaan. Pitäisi tehdä selvä kahtiajako ammattilaisvalmennukseen pelkästään perustavan toiminnan ja harrastetoiminnan välille. Kriteerit mitkä pitää täyttää löytyisi helposti muista tällä tavalla toimivista maista. Mitään kompromisseja tässä ei myöskään pitäisi tehdä kuten kutsua osaa isävalmentajista ”ammattivalmentajiksi”. Isävalmentaja on isävalmentaja, vaikka toisessa ympäristössä hän olisikin ammattivalmentaja. Mutta tuntuu olevan liian vaikeaa kohdata meillä todellisuutta.

[murdock]

Aika paha keksiä testejä 6-7 vuotiaille, millä erotellaan ne kaverit joilla oikeasti on riittävästi urheilijan verta sisällään, jotta edes aikuisuuteen asti paukut riittävät.

Harjoituspäiväkirja pakolliseksi kaikille junnuille. Ne, jotka jaksavat käyttää eniten tunteja omalla ajalla harjoitteluun, omaavat todennäköisesti parhaimman motivaation vielä teini-iässäkin. Samalla se olisi keino kasvattaa kaikkien junnujen treenimääriä.

[drone]

Harjoituspäiväkirja pakolliseksi kaikille junnuille. Ne, jotka jaksavat käyttää eniten tunteja omalla ajalla harjoitteluun, omaavat todennäköisesti parhaimman motivaation vielä teini-iässäkin. Samalla se olisi keino kasvattaa kaikkien junnujen treenimääriä.

Harjoitteluun pitäisi olla jonkinlainen sisäinen pakko, joka voi löytyä ulkoisten kannustimien ruokkimana. Pienet tavoitteet, niistä palkitseminen: enemmän peliaikaa, vastuullisia tehtäviä, taitomerkkejä... vain mielikuvitus on rajana.

Ja väitän edelleenkin, ettei mikään kannusta nuorta pelaajaa niin paljon kuin vanhemman pelaajan esimerkki. Motivoituneimmat harjoittelijat ja parhaat pelaajat voisivat olla samalla "mentoreita", jotka ohjaavat nuorempia tavoitteiden asettamisessa ja myös ohjaavat heitä kädestä pitäen tekemään harjoitteita. Samalla "jalkautetaan" valmentajan vastuuta "kentälle", ettei hänen tarvitse yksin puuttua ihan joka asiaan (kun resursseista on kuitenkin pulaa).

[Lenko]

Tuo on aina vastakkain, lahjakkaat pelaajat ja muut. Mitkä **tun lahjakkaat pelaajat? Kuka osaa sanoa, ketkä viisitoista niistä viidestäsadasta ekaluokkalaisesta jalkapallojuniorista ovat lahjakkaita?

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että meillä kuristetaan monessa paikassa rinki liian pieneksi liian aikaisin.  Hypätään tyhmyyksissämme väärin toteutetusta Kaikki pelaa -ideologiasta toiseen ääripäähän, valitaan 10-15 "lahjakasta" seitsenvuotiasta ja laitetaan kaikki panokset heihin. Muille tarjoillaan haista kaavittu kattaus.

Viimeistään aikuisiän kynnyksellä ihmetellään, että miten noista Kerkkoinkeristä ja Intoannelista ei mitään tullutkaan, vaikka niillä kasvoi jo kahdeksanvuotiaana parta ja ne dominoivat vuotta vanhempien piirisarjaa.

Lapset kehittyvät eri aikaan, tulee lopettaneita, tulee loukkaantumisia, tulee kaikenlaista. Alkaa keitto kiinnostaa, tai hameet, tai kuuluuko ääni, jos kukaan ei kuuntele. Ihan mikä vain paitsi jalkapallo.

Tarpeeksi, säännöllisesti ja tarkoituksenmukaisesti harjoittelevaa massaa pitäisi yksinkertaisesti olla enemmän. Tilannetta ei ainakaan paranneta sillä, että karsitaan jo niitäkin neppisautoikäisiä, jotka tahtoisivat harjoitella paljon.

[Lenko]

Käsittääkseni samantyyppistä tutkimus- ja kehityskeskusta on suunniteltu jonnekin maan pohjoisosiin.

Ouluun ja Jyväskylään. Kumpikin on vielä auki.

Jyväskylä olisi otollinen, koska siellä on Kihu ja Yliopiston liikuntatieteellinen. Jyväskylässä vain ei ole minkäänlaista jalkapallohallia, joka edes etäisesti täyttäisi valmennuskeskuksen vaatimukset.

Oulussa olisi olosuhteet, mutta ei Kihua tai liikuntatietellistä. Kuopiokin oli vaihtoehtona jossain vaiheessa kartalla.

[hauman]

Tuo on aina vastakkain, lahjakkaat pelaajat ja muut. Mitkä **tun lahjakkaat pelaajat? Kuka osaa sanoa, ketkä viisitoista niistä viidestäsadasta ekaluokkalaisesta jalkapallojuniorista ovat lahjakkaita?

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että meillä kuristetaan monessa paikassa rinki liian pieneksi liian aikaisin.  Hypätään tyhmyyksissämme väärin toteutetusta Kaikki pelaa -ideologiasta toiseen ääripäähän, valitaan 10-15 "lahjakasta" seitsenvuotiasta ja laitetaan kaikki panokset heihin. Muille tarjoillaan haista kaavittu kattaus.

Viimeistään aikuisiän kynnyksellä ihmetellään, että miten noista Kerkkoinkeristä ja Intoannelista ei mitään tullutkaan, vaikka niillä kasvoi jo kahdeksanvuotiaana parta ja ne dominoivat vuotta vanhempien piirisarjaa.

Lapset kehittyvät eri aikaan, tulee lopettaneita, tulee loukkaantumisia, tulee kaikenlaista. Alkaa keitto kiinnostaa, tai hameet, tai kuuluuko ääni, jos kukaan ei kuuntele. Ihan mikä vain paitsi jalkapallo.

Tarpeeksi, säännöllisesti ja tarkoituksenmukaisesti harjoittelevaa massaa pitäisi yksinkertaisesti olla enemmän. Tilannetta ei ainakaan paranneta sillä, että karsitaan jo niitäkin neppisautoikäisiä, jotka tahtoisivat harjoitella paljon.

HYVÄ LENKO...TILANNE ON JUURI KUTEN KIRJOITAT...

[Earl Godwin]

Panostetaan vain lahjakkaisiin pelaajiin. Hienoa ja järkevää, kunhan jossain vaiheessa tajuttaisiin, että tärkein lahjakkuus pelaajassa on motivaatio harjoitella. Se, että on kimmoisa nopeasoluinen tyyppi riittää puulaakiin, jos ei ole voimaa ja tahtoa treenata myös 12 ikävuoden jälkeen. Aika paha keksiä testejä 6-7 vuotiaille, millä erotellaan ne kaverit joilla oikeasti on riittävästi urheilijan verta sisällään, jotta edes aikuisuuteen asti paukut riittävät. Siksi sitä tekemisen laatua pitää nostaa joka seurassa ja antaa jokaiselle junnulle paremmat eväät, kuin mitä nyt on puuhasteltu.

Niitä, keihin panostetaan, ei pitäisikään valita "lahjakkuuden" vaan ihan yksinkertaisesti tason perusteella. Etsitään tasokkaimmat jannut ihan nuorimmista ikäluokista alkaen, ja otetaan ne huippuvalmennusohjelmiin jossa treenaamista seurataan jatkuvasti. Jos motivaatio ei riitä toteuttamaan vaativaa treeniohjelmaa, niin potkitaan vittuun (tällä karsitaan puhtaasti lahjakkuudella elävät). Sami Hyypiä-akatemia on oikeilla jäljillä siinä, että tason mittaaminen ja harjoittelun seuranta on kaiken avain, mutta pahoin pelkään, ettei rohkeus riitä viime kädessä vaadittaviin toimiin "kaikki pelaa" -kulttuurissa.

Suomihan ei ole jäljessä ainoastaan huippumaita, vaan esim. toissapäiväisen U17-Norja-pelin kuva ei ollut mairitteleva, vaikka Suomi tasurin taistelikin. Norjalaiset olivat yksilöinä selvästi edellä teknisesti ja taktisesti. Mikään ihmehän se ei ole, sillä Norjassakin harrastajamäärät ovat selvästi isommat ja junnutoiminta ammattimaisempaa.

[Pussikalja]

Niitä, keihin panostetaan, ei pitäisikään valita "lahjakkuuden" vaan ihan yksinkertaisesti tason perusteella. Etsitään tasokkaimmat jannut ihan nuorimmista ikäluokista alkaen, ja otetaan ne huippuvalmennusohjelmiin jossa treenaamista seurataan jatkuvasti. Jos motivaatio ei riitä toteuttamaan vaativaa treeniohjelmaa, niin potkitaan vittuun (tällä karsitaan puhtaasti lahjakkuudella elävät). Sami Hyypiä-akatemia on oikeilla jäljillä siinä, että tason mittaaminen ja harjoittelun seuranta on kaiken avain, mutta pahoin pelkään, ettei rohkeus riitä viime kädessä vaadittaviin toimiin "kaikki pelaa" -kulttuurissa.

Suomihan ei ole jäljessä ainoastaan huippumaita, vaan esim. toissapäiväisen U17-Norja-pelin kuva ei ollut mairitteleva, vaikka Suomi tasurin taistelikin. Norjalaiset olivat yksilöinä selvästi edellä teknisesti ja taktisesti. Mikään ihmehän se ei ole, sillä Norjassakin harrastajamäärät ovat selvästi isommat ja junnutoiminta ammattimaisempaa.

Nyt ei kyllä tämä ajatus auennut. Norjassa harrastajamäärät ovat isompia ja toiminta ammattimaisempaa=nousujohteista. Silti esität lääkkeeksi ei potenttiaalia vaan esim 8 vuotiaan sen hetkistä kehitystasoa ja loput joutaa v.....n.

Siis karsitaan lahjakkaatkin pois, vai ja jätetään suurimmat ja vahvimmat 8 vanhat jäljelle, joista sitten valmennetaan uusi Litmanen? En usko, että karsiminen ennen 12:sta ikävuotta on mikään hyvä ratkaisu jalkapallon tason nostoon suomessa ei yksilötasolla, eikä ainakaan sarjojen tasoa mittarina käyttäen.

Olen kyllä Lenkon ja Haumanin linjoilla ihan täysin. Jotain olisi tehtävä sen eteen, ettei meillä junnut olisi uransa huipulla 12 vanhana vaan aikuisina. Karsimalla tehdystä hyvästä d-junnujengistä ei murkkuijän jälkeen ole jäljellä edes keskinkertaista B-junnuporukkaa. Sitä on täydennettävä hyvillä myöhemmin kehittyneillä pelaajilla, jotta B:n tasokas ryhmä vielä löytyy. Pitäs miettiä miten näille myöhemminkin kehittyville hyvä valmennus ja pelaajaura rakennetaan. Veikkaan tietämättä, että esim. Norjassa se on paremmalla mallilla, kuin meillä kotosuomessa.

[Earl Godwin]

Nyt ei kyllä tämä ajatus auennut. Norjassa harrastajamäärät ovat isompia ja toiminta ammattimaisempaa=nousujohteista. Silti esität lääkkeeksi ei potenttiaalia vaan esim 8 vuotiaan sen hetkistä kehitystasoa ja loput joutaa v.....n.

Loput höntsäävät harrastujoukkueissa kuten nytkin. Tietenkin huippuvalmennusohjelmaan voi nousta (ja siitä pudota) minkä ikäisenä tahansa.

Norja vei toisen kohtaamisen 0-3. Vaikka junnupuolella on edistytty, edistysaskeleet eivät ole riittäviä jos halutaan kilpailla edes keskikastin kanssa.

[drone]

Loput höntsäävät harrastujoukkueissa kuten nytkin. Tietenkin huippuvalmennusohjelmaan voi nousta (ja siitä pudota) minkä ikäisenä tahansa.

Norja vei toisen kohtaamisen 0-3. Vaikka junnupuolella on edistytty, edistysaskeleet eivät ole riittäviä jos halutaan kilpailla edes keskikastin kanssa.

Siinä on sellainen juttu, että kun ne asiat pitäisi tehdä hyvin myös harrastusjoukkueissa. Tai mieluummin erinomaisesti. Sillä tavalla pedagogisesti oikein, että saataisiin jokaisesta asian harrastajasta hänen maksimaalinen potentiaalinsa irti. Kaikista ei tule huippuja, mutta jos huippu on syntyäkseen, siihen tulee luoda parhaat mahdolliset edellytykset. Jokaisella taas on periaatteellinen mahdollisuus kehittyä huipuksi. Pelaajasta itsestään ja hänen motivaatiostaan riippuu, jaksaako hän harjoitella huippu-urheilun vaatimusten edellyttämällä tavalla. Asiat voidaan tehdä "oikein" myös ilman suuria resursseja. Yksi keino (monien joukossa) siihen on - näin väitän - juuri tuo vanhempien pelaajien hyödyntäminen nuorempien ohjaamisessa ja kannustamisessa.

[Superjunnukoutsi]

Loput höntsäävät harrastujoukkueissa kuten nytkin. Tietenkin huippuvalmennusohjelmaan voi nousta (ja siitä pudota) minkä ikäisenä tahansa.

Eli siis jos nyt ymmärsin oikein, niin aluksi valitaan taitavimmat edariin, ja siitä eteenpäin pidetään ne taitavimmat taitavimpina? Näinhän sitä nykyäänkin toimitaan.

[murdock]

Ihan turha palkata mitään ammattivalmentajia niin kauan kun se omalla ajalla harjoittelu ikäluokkansa huipuilla jää 2-3 tuntiin viikossa.

Tätä voisi kompata ylläolevaan keskusteluun liittyen, että ihan sama mitä siellä joukkueharjoituksissa tehdään niin kauan kun se omalla ajalla harjoittelu jää 2-3 tuntiin viikossa.

[Earl Godwin]

Tätä voisi kompata ylläolevaan keskusteluun liittyen, että ihan sama mitä siellä joukkueharjoituksissa tehdään niin kauan kun se omalla ajalla harjoittelu jää 2-3 tuntiin viikossa.

Entä jos tehdään näin:

Otetaan "huippuvalmennusohjelmaan" (pitää sisällään ainakin ammattivalmentajan antaman palautteen säännöllisin väliajoin) lähtökohtaisesti jokainen nuori lisenssifutari joka suostuu sitoutumaan vaativaan oma-aikaharjoittelun ohjelmaan (esim. 10 tuntia viikossa). Vasta jos halukkaita on niin paljon, että resurssit loppuvat, aletaan karsia tason perusteella.

[jeppis33]

Eli siis jos nyt ymmärsin oikein, niin aluksi valitaan taitavimmat edariin, ja siitä eteenpäin pidetään ne taitavimmat taitavimpina? Näinhän sitä nykyäänkin toimitaan.

Väärin. Kaikille pelaajille pyritään antamaan mahdollisimman ammattimaista valmennusta.

[Mersault]

Nyt ei kyllä tämä ajatus auennut. Norjassa harrastajamäärät ovat isompia ja toiminta ammattimaisempaa=nousujohteista. Silti esität lääkkeeksi ei potenttiaalia vaan esim 8 vuotiaan sen hetkistä kehitystasoa ja loput joutaa v.....n.

Siis karsitaan lahjakkaatkin pois, vai ja jätetään suurimmat ja vahvimmat 8 vanhat jäljelle, joista sitten valmennetaan uusi Litmanen? En usko, että karsiminen ennen 12:sta ikävuotta on mikään hyvä ratkaisu jalkapallon tason nostoon suomessa ei yksilötasolla, eikä ainakaan sarjojen tasoa mittarina käyttäen.

Olen kyllä Lenkon ja Haumanin linjoilla ihan täysin. Jotain olisi tehtävä sen eteen, ettei meillä junnut olisi uransa huipulla 12 vanhana vaan aikuisina. Karsimalla tehdystä hyvästä d-junnujengistä ei murkkuijän jälkeen ole jäljellä edes keskinkertaista B-junnuporukkaa. Sitä on täydennettävä hyvillä myöhemmin kehittyneillä pelaajilla, jotta B:n tasokas ryhmä vielä löytyy. Pitäs miettiä miten näille myöhemminkin kehittyville hyvä valmennus ja pelaajaura rakennetaan. Veikkaan tietämättä, että esim. Norjassa se on paremmalla mallilla, kuin meillä kotosuomessa.

Tuo on aina vastakkain, lahjakkaat pelaajat ja muut. Mitkä **tun lahjakkaat pelaajat? Kuka osaa sanoa, ketkä viisitoista niistä viidestäsadasta ekaluokkalaisesta jalkapallojuniorista ovat lahjakkaita?

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että meillä kuristetaan monessa paikassa rinki liian pieneksi liian aikaisin.  Hypätään tyhmyyksissämme väärin toteutetusta Kaikki pelaa -ideologiasta toiseen ääripäähän, valitaan 10-15 "lahjakasta" seitsenvuotiasta ja laitetaan kaikki panokset heihin. Muille tarjoillaan haista kaavittu kattaus.

Viimeistään aikuisiän kynnyksellä ihmetellään, että miten noista Kerkkoinkeristä ja Intoannelista ei mitään tullutkaan, vaikka niillä kasvoi jo kahdeksanvuotiaana parta ja ne dominoivat vuotta vanhempien piirisarjaa.

Lapset kehittyvät eri aikaan, tulee lopettaneita, tulee loukkaantumisia, tulee kaikenlaista. Alkaa keitto kiinnostaa, tai hameet, tai kuuluuko ääni, jos kukaan ei kuuntele. Ihan mikä vain paitsi jalkapallo.

Tarpeeksi, säännöllisesti ja tarkoituksenmukaisesti harjoittelevaa massaa pitäisi yksinkertaisesti olla enemmän. Tilannetta ei ainakaan paranneta sillä, että karsitaan jo niitäkin neppisautoikäisiä, jotka tahtoisivat harjoitella paljon.

Jokainen joka on valmentanut 6-7 -vuotiaita on taatusti huomannut, että ketkä lapsista on liikunnallisia ja ketkä eivät ole. Jos tuossa vaiheessa ei vielä muodosteta minkäänlaisia ryhmiä, siinä vaiheessa viimeistään kun ne jotka eivät pärjää lopettavat, alkaa kovapäisimmillekkin hahmottua, että ketä jalkapallo kiinnostaa ja ketä ei. Tämä siis koskee niitä ns. normaaleja lapsia. Kultaista keskitietä jota valtaosa ihmisistä tallustaa. Heidän lisäkseen on tietysti marginalia, prosentuaalisesti vähemmistö ikäluokasta joka ei millään, oli kyse sitten hyvästä tai pahasta, sopeudu tavallisten tallaajien meininkiin. Nämä on juuri niitä Zlaatanoita joita keskiluokkaiset kotona hyvin käyttäytyvien lapsien vanhemmat vihaavat tai sitten tulevia kansantanhuajia, runonlausujia, kirjailijoita, nörttejä tai miksi heidät ikinä luokitellaankin.

Ideaali tilanne tietenkin olisi, jos näistä kaikki saataisiin pysymään lajin parissa ja harjoittelemaan itsekseen joka päivä vähintään tunnin mieluummin kaksi. Koska tämä talvella ei ole mahdollista, silloin järkevintä olisi kaikki potentiaaliset kaverit ja saada heidät treenaamaan joukkuetreenien lisäksi pari tuntia omalla ajallaan. Mutta koska tämäkään ei ole mahdollista sen vuoksi kun kaikkia vain ei kiinnosta treenata paria tuntia omalla ajallaan joka päivä, siinä tapauksessa kaikista järkevintä ja todennäköisesti tulosta tuottavaa on etsiä jokaisesta ikäluokasta ne lahjakkaat, urheilullisest ja kotona joka päivä ahkerasti treenaavat ja panostaa heihin. Tätä varten taas pitäisi, kuten nyt on suunnitelmissa, perustaa ympäri suomen akatemioita, joissa tuettaisiin lahjakkaiden, siis pelkästään lahjakkaiden, pelaajien kehittymistä.

Täytyy myöntää, että tuo subliimi ajatus siitä, että kilparyhmiä ei saisi perustaa jne. on hieno. Jokainen perusluterilainen taatusti on sitä mieltä, että kaikille tulee antaa mahdollisuus, mutta jos ihan rehellisesti ajatellaan asiaa, kuinka monta huippupelaajaa noista haasteryhmistä on ikinä tullut? En tiedä vastausta, mutta puhtaan empirian perusteella ainakin täälläpäin missä itse asustelen, noiden haasteryhmien pelaajien kehityskäyrä lähtee E-juniori-iässä alaspäin ja D:n ja C:n välissä suurin osa heistä on lopettanut pelaamisen. Osasyynä siihen lienee se, että täälläpäin on sellainen kummallinen tapa, että nämä haastepojat treenaavat kilpapoikien kanssa samassa ryhmässä ja onhan se ihan evolutionistisesta lähtökohdasta selvää, että ei kenenkään itsetunto siitä kohoa, että et ole treeniryhmässä parasta a-luokkaa vaan b-luokkaa, joten lopettaminen on odotettua. Tuonkin homman voisi tietysti hoitaa toisin, tavalla jossa pelaajat tuntisivat olevansa hyviä, mutta kuten suuri ajattelija, Hugo-Peikko, on todennut "Aina ei voi voittaa. Ei edes joka kerta".

Mutta henkilökohtaisesti minulle on aivan sama jos joku haluaa haaskata aikaa keskinkertaisuuksien ja jo menetettyjen lupausten testitulosten mittaamiseen. Kylmä tosiasia vaan on, että esimerkiksi Pohjois-Suomessa on 1999-2001 ikäluokassa kourallinen sellaisia todellisia lahjakkuuksia joihin kannattaisi oikeasti satsata. Nämä on siis niitä pokia jotka ovat lahjakkaita ja päivittäin ovat tahkonneet tuntitolkulla pallon kanssa 6-7 -vuotiaasta saakka. Semihyviä, joihin Sami Hyypiä akatemia uskoo, taas on pilvin pimein, mutta saahan sitä uskoa. Kylmä tosiasia kuitenkin on, että kun todellisista huippulahjakkuuksistakaan ei suomalaisen jalkapallon historiassa ole tullut kuin pari huippua ja muutama keskinkertaisuus, miten ihmeessä keskinkertaisuuksista huippuja tulisi.

[Superjunnukoutsi]

Väärin. Kaikille pelaajille pyritään antamaan mahdollisimman ammattimaista valmennusta.

Ok. No jos nuo huippuvalmennusohjelman ulkopuolella olevat eivät saa sitä huippuvalmennusta, ulkopuolelta sinne huippuvalmennusohjelmaan tuskin noustaan, tai huippuvalmennusohjelmasta tuskin pudotaan kun ulkopuolelta ei ole riittävän taitavia nousijoita.

Jokainen joka on valmentanut 6-7 -vuotiaita on taatusti huomannut, että ketkä lapsista on liikunnallisia ja ketkä eivät ole. Jos tuossa vaiheessa ei vielä muodosteta minkäänlaisia ryhmiä, siinä vaiheessa viimeistään kun ne jotka eivät pärjää lopettavat, alkaa kovapäisimmillekkin hahmottua, että ketä jalkapallo kiinnostaa ja ketä ei. Tämä siis koskee niitä ns. normaaleja lapsia. Kultaista keskitietä jota valtaosa ihmisistä tallustaa. Heidän lisäkseen on tietysti marginalia, prosentuaalisesti vähemmistö ikäluokasta joka ei millään, oli kyse sitten hyvästä tai pahasta, sopeudu tavallisten tallaajien meininkiin. Nämä on juuri niitä Zlaatanoita joita keskiluokkaiset kotona hyvin käyttäytyvien lapsien vanhemmat vihaavat tai sitten tulevia kansantanhuajia, runonlausujia, kirjailijoita, nörttejä tai miksi heidät ikinä luokitellaankin.

No tästä tulikin sitten mieleen eräs tapaus vuoden takaa, jossa yhtä 8-vuotiasta "hiekkakakkujen tekijää" sitten puri futiskärpänen. Sen jälkeen poika viettikin pallokentällä melkein kaiken vapaa-aikansa.

Tasoryhmät eivät sinällään ole ongelma, vaan hyvä juttu, sillä tasoryhmät tarjoavat sopivampaa haastetta omalle tasolle. Tasoryhmien ongelmana onkin se, että ryhmien välillä ei yleensä ole mitään kiertoa.

Mutta henkilökohtaisesti minulle on aivan sama jos joku haluaa haaskata aikaa keskinkertaisuuksien ja jo menetettyjen lupausten testitulosten mittaamiseen. Kylmä tosiasia vaan on, että esimerkiksi Pohjois-Suomessa on 1999-2001 ikäluokassa kourallinen sellaisia todellisia lahjakkuuksia joihin kannattaisi oikeasti satsata. Nämä on siis niitä pokia jotka ovat lahjakkaita ja päivittäin ovat tahkonneet tuntitolkulla pallon kanssa 6-7 -vuotiaasta saakka. Semihyviä, joihin Sami Hyypiä akatemia uskoo, taas on pilvin pimein, mutta saahan sitä uskoa. Kylmä tosiasia kuitenkin on, että kun todellisista huippulahjakkuuksistakaan ei suomalaisen jalkapallon historiassa ole tullut kuin pari huippua ja muutama keskinkertaisuus, miten ihmeessä keskinkertaisuuksista huippuja tulisi.

Ideahan perustuu täysin siihen, että etukäteen on hyvin vaikea tietää kuka on se huippu sitten junnuiästä ulos kasvettuaan. Jos nappulavalmennuksesta lähdetään liikkeelle, esimerkiksi pelisilmän omaavat ovat ainakin täällä päin aliarvostettuja; kovaa juokseminen ja kovaa potkiminen on kovaa valuuttaa.

[Matthias Sindelar]

Mikäli olen oikein ymmärtänyt on tämä akatemia perustettu laajemille ja tulevaisuuteen tähtääville ajatuksille kuin nykyisten sukupolvien (muutamien) tähtien kehittämiseen. Ainakin kotisivuilta löytyvät seuraavat tavoitteet:

1. Pelaajan yksilöllisen kokonaisvaltaisen kehittymisen seurantakonseptin luominen 10-14-vuotiaille pelaajille ja maajoukkueille
2. Valmentajakoulutusten sisältöjen ja toimintatapojen kehittäminen
3. Sähköisen ympäristön kehittäminen valmennuksen ja koulutuksen tueksi
4. Huippu-urheilun vaatimusten mukaisten tapahtumien toteuttaminen eri ikäluokille
5. Tiedon jakaminen kentälle

[Messi]

Jokainen joka on valmentanut 6-7 -vuotiaita on taatusti huomannut, että ketkä lapsista on liikunnallisia ja ketkä eivät ole. Jos tuossa vaiheessa ei vielä muodosteta minkäänlaisia ryhmiä, siinä vaiheessa viimeistään kun ne jotka eivät pärjää lopettavat, alkaa kovapäisimmillekkin hahmottua, että ketä jalkapallo kiinnostaa ja ketä ei. Tämä siis koskee niitä ns. normaaleja lapsia. Kultaista keskitietä jota valtaosa ihmisistä tallustaa. Heidän lisäkseen on tietysti marginalia, prosentuaalisesti vähemmistö ikäluokasta joka ei millään, oli kyse sitten hyvästä tai pahasta, sopeudu tavallisten tallaajien meininkiin. Nämä on juuri niitä Zlaatanoita joita keskiluokkaiset kotona hyvin käyttäytyvien lapsien vanhemmat vihaavat tai sitten tulevia kansantanhuajia, runonlausujia, kirjailijoita, nörttejä tai miksi heidät ikinä luokitellaankin.

Ideaali tilanne tietenkin olisi, jos näistä kaikki saataisiin pysymään lajin parissa ja harjoittelemaan itsekseen joka päivä vähintään tunnin mieluummin kaksi. Koska tämä talvella ei ole mahdollista, silloin järkevintä olisi kaikki potentiaaliset kaverit ja saada heidät treenaamaan joukkuetreenien lisäksi pari tuntia omalla ajallaan. Mutta koska tämäkään ei ole mahdollista sen vuoksi kun kaikkia vain ei kiinnosta treenata paria tuntia omalla ajallaan joka päivä, siinä tapauksessa kaikista järkevintä ja todennäköisesti tulosta tuottavaa on etsiä jokaisesta ikäluokasta ne lahjakkaat, urheilullisest ja kotona joka päivä ahkerasti treenaavat ja panostaa heihin. Tätä varten taas pitäisi, kuten nyt on suunnitelmissa, perustaa ympäri suomen akatemioita, joissa tuettaisiin lahjakkaiden, siis pelkästään lahjakkaiden, pelaajien kehittymistä.

Täytyy myöntää, että tuo subliimi ajatus siitä, että kilparyhmiä ei saisi perustaa jne. on hieno. Jokainen perusluterilainen taatusti on sitä mieltä, että kaikille tulee antaa mahdollisuus, mutta jos ihan rehellisesti ajatellaan asiaa, kuinka monta huippupelaajaa noista haasteryhmistä on ikinä tullut? En tiedä vastausta, mutta puhtaan empirian perusteella ainakin täälläpäin missä itse asustelen, noiden haasteryhmien pelaajien kehityskäyrä lähtee E-juniori-iässä alaspäin ja D:n ja C:n välissä suurin osa heistä on lopettanut pelaamisen. Osasyynä siihen lienee se, että täälläpäin on sellainen kummallinen tapa, että nämä haastepojat treenaavat kilpapoikien kanssa samassa ryhmässä ja onhan se ihan evolutionistisesta lähtökohdasta selvää, että ei kenenkään itsetunto siitä kohoa, että et ole treeniryhmässä parasta a-luokkaa vaan b-luokkaa, joten lopettaminen on odotettua. Tuonkin homman voisi tietysti hoitaa toisin, tavalla jossa pelaajat tuntisivat olevansa hyviä, mutta kuten suuri ajattelija, Hugo-Peikko, on todennut "Aina ei voi voittaa. Ei edes joka kerta".

Mutta henkilökohtaisesti minulle on aivan sama jos joku haluaa haaskata aikaa keskinkertaisuuksien ja jo menetettyjen lupausten testitulosten mittaamiseen. Kylmä tosiasia vaan on, että esimerkiksi Pohjois-Suomessa on 1999-2001 ikäluokassa kourallinen sellaisia todellisia lahjakkuuksia joihin kannattaisi oikeasti satsata. Nämä on siis niitä pokia jotka ovat lahjakkaita ja päivittäin ovat tahkonneet tuntitolkulla pallon kanssa 6-7 -vuotiaasta saakka. Semihyviä, joihin Sami Hyypiä akatemia uskoo, taas on pilvin pimein, mutta saahan sitä uskoa. Kylmä tosiasia kuitenkin on, että kun todellisista huippulahjakkuuksistakaan ei suomalaisen jalkapallon historiassa ole tullut kuin pari huippua ja muutama keskinkertaisuus, miten ihmeessä keskinkertaisuuksista huippuja tulisi.

Onpa sinulla ahdasmielinen ajattelutapa. Jos et ole alle kymmenvuotiaana riittävän hyvä (eli ollut kaksivuotiaasta asti 4 tuntia pallon kanssa päivittäin) on peli menetetty, vai?

Miksi vitussa sitten tenavatähdistä vain harvoista (jos kenestäkään) tuli huippulaulajaa? Wikipediasta lainattuna "Monet tenavatähdet ovat julkaisseet soololevyjä, joita ovat tehneet lähinnä palkinnoille ja finaaleihin asti päässeet kilpailijat. Kirkkaasti eniten omia levyjään myynyt tenavatähti on Timo Turunen." Siis KV! Kyllä mulla on paremmin mielessä esim. Idolsin voittanut Diandra, joka tuli ihan "puskista".

Kylla ne lopulliset ratkaisut pelaajien paremmuudessa tapahtuu paljon myöhemmin kuin kymmenvuotiaana.

[Messi]

Onpa sinulla ahdasmielinen ajattelutapa. Jos et ole alle kymmenvuotiaana riittävän hyvä (eli ollut kaksivuotiaasta asti 4 tuntia pallon kanssa päivittäin) on peli menetetty, vai?

Miksi vitussa sitten tenavatähdistä vain harvoista (jos kenestäkään) tuli huippulaulajaa? Wikipediasta lainattuna "Monet tenavatähdet ovat julkaisseet soololevyjä, joita ovat tehneet lähinnä palkinnoille ja finaaleihin asti päässeet kilpailijat. Kirkkaasti eniten omia levyjään myynyt tenavatähti on Timo Turunen." Siis KV! Kyllä mulla on paremmin mielessä esim. Idolsin voittanut Diandra, joka tuli ihan "puskista".

Kylla ne lopulliset ratkaisut pelaajien paremmuudessa tapahtuu paljon myöhemmin kuin kymmenvuotiaana.

Miksi suomalaiset muuten tippuvat murrosiän kynnyksellä muunmaalaisten kyydistä? No siksi, että Suomessa riittää kun olet 12 vuotiaana ollut kuusi vuotta huipulla. 14 vuotiaana voikin sitten jo lopettaa, kun ei enää jaksa tai kun ei isi ole koko ajan potkimassa persiille. Sitten ne menee heittämällä ohi jotka on hammasta purren treenannu päivästä toiseen. Siis ne, jotka on mahdollisesti syttyneet hommaan vähän myöhemmin.

[Messi]

@Mersault: Kun toisen kerran luin kirjoituksesi, niin ihan asiaakin siellä puhuttiin. Tartuin ehkä hieman liian kriittisesti tuohon viimeiseen kappaleeseen. Eikä tarkoitus ollut loukata, siitä pahoitteluni.