Suomalainen juniorivalmennus tarvitsee ryhtiliikettä

[Röytän Karhu]

Wikipediasta lainattuna "Monet tenavatähdet ovat julkaisseet soololevyjä, joita ovat tehneet lähinnä palkinnoille ja finaaleihin asti päässeet kilpailijat. Kirkkaasti eniten omia levyjään myynyt tenavatähti on Timo Turunen." Siis KV!

OT: Jonne

[Earl Godwin]

Onpa sinulla ahdasmielinen ajattelutapa. Jos et ole alle kymmenvuotiaana riittävän hyvä (eli ollut kaksivuotiaasta asti 4 tuntia pallon kanssa päivittäin) on peli menetetty, vai?

Miksi vitussa sitten tenavatähdistä vain harvoista (jos kenestäkään) tuli huippulaulajaa? Wikipediasta lainattuna "Monet tenavatähdet ovat julkaisseet soololevyjä, joita ovat tehneet lähinnä palkinnoille ja finaaleihin asti päässeet kilpailijat. Kirkkaasti eniten omia levyjään myynyt tenavatähti on Timo Turunen." Siis KV! Kyllä mulla on paremmin mielessä esim. Idolsin voittanut Diandra, joka tuli ihan "puskista".

Kylla ne lopulliset ratkaisut pelaajien paremmuudessa tapahtuu paljon myöhemmin kuin kymmenvuotiaana.

Jäätävän huono vertaus, koska äänenmurros.

Nyt kannattaa muistaa, että puhutaan (toivottavasti) maajoukkuetasoisten pelaajien löytämisestä ja kasvattamisesta. Kyllä sen tason talentti näkyy viimeistään siinä 10 vuoden hujakoilla (poikkeuksen saattavat tehdä erityisen isokokoiset pelaajat jotka kannattaakin pitää erikoistarkkailussa). Joku Litti oli aivan ilmiömäinen 8-vuotiaana. On aivan turha kuvitella, että teini-iän keskinkertaisuuksista tulee sellaisia pelimiehiä, joilla on mitään käyttöä maajoukkueessa. Sakke Saaris-tason liigajyrä on se maksimi mitä niistä voi tulla.

[Pussikalja]

EG:ltä hyvä pointti, josta olen kyllä eri mieltä. On mahdollista valmentaa tuleville Saarisille ja Wisseille paremmat edellytykset ja pohja pelata, jos junnutyö on suunnitelmallista ja järkevää. Kun junnutyö on kunnossa, se mahdollistaa sitten siinä samalla niiden tosi kovienkin tähtien synnyn. Nyt ei valmenneta kumpiakaan.

Meillä on liian monta motivaatioleikkuria matkanvarrella, varsinkin kun ei ole keinoja oikeasti lahjakkuutta tunnistaa, Esim. DV oli "superlahjakas" vai mitä? Oliko se oikeasti superlahjakas vai harvinaisen paljon töitä tehnyt 15 v jalkapallojuniori, ennen reissuun lähtöään? Veikkaisin jälkimmäistä vaihtoehtoa ja se antaisi ymmärtää, ettei se jalkapallo loppujen lopuksi mitään avaruustiedettä ole, vaan vaatii vain paljon töitä ja motivaatiota. Jos tämä veikkaus osui oikeaan, niin se osoittaa, ettei edes 15 vanhasta kovinkaan luotettavasti voi arvioida mihin asti rahkeet lopulta riittää.

Into treenata katkaistaan useimpien kohdalla jo joukkueiden tasoryhmäjaolla, joka on toisaalta hyvä ratkaisu, kunhan ryhmät pysyvät elävinä ja pelureita kehityshyppäysten mukaan sinne nousee ja vaihtuu. Se edellyttää siinä taso2 toiminnassa myös hyvää tekemistä, ettei treenit vie myöhemmältä kehitykseltä pohjaa pois.
 Piirijoukkueet ovat toinen katkopiste, sillä niiden valintaperusteet ovat hieman vielä hakusessa, puhumattakaan nuorisomajuista. Näissä seuran verryttelyasun logo on vielä aika isossa merkityksessä valintakriteerinä, vaikka sitä ei tietysti isot seurat tunnustakkaan.

Meillä on ongelmana se, ettei per ikäluokka saada pelaajia aikuisuuteen kuin todella niukasti/per vuosi. Jotenkin tuntuu, että jos se nousu edustukseen ei tapahdu 15-17 vanhana, moni lahjakas tajuaa rajallisuutensa ja pistää kengät naulaan.  Meillä tulee monttu kehityksessä kahta kautta. 15V edustuksessa saattaa istua penkillä 2-3 kautta ja pelaajien motivaatio ei riitä lähteä hakemaan pelejä 2 divarista, vaikka se reitti on peliajan myötä käytännössä tehokkain reitti nuorelle aikuissarjoihin. Ne, jotka ei edariin mahdu, lössyttelee jossain B-A divarissa, tekemättä enää juuri työtä oman kehittämisensä eteen. Montako kaveria päälle 16v suomessa ikäluokassaan oikeasti vielä treenaa? Liian harva sanoisin ja se näkyy veikkausliigan tasossa.

Jalkapalloa ajatellaan suomessa liikaa Messien ja Ronaldojen kautta. Suurin osa pelityöpaikoista on kuitenkin kurinalaisten joukkuepelaajien duunipaikkoja, johon suomalaisilla geeneillä ja työmoraalilla on varmasti kysyntää. Saadaanko me jalkapallon peruskoulutus sille tasolle, että duunareiden ammattitaito on riittävällä tasolla? Se tässä on se pääongelma, luulen. Ja jos meillä ei valmenneta duunareita, miten niitä tähtiäkään on mahdollista syntyä? Jumalallisella lahjakkuudellako?

[Messi]

Jäätävän huono vertaus, koska äänenmurros.

Nyt kannattaa muistaa, että puhutaan (toivottavasti) maajoukkuetasoisten pelaajien löytämisestä ja kasvattamisesta. Kyllä sen tason talentti näkyy viimeistään siinä 10 vuoden hujakoilla (poikkeuksen saattavat tehdä erityisen isokokoiset pelaajat jotka kannattaakin pitää erikoistarkkailussa). Joku Litti oli aivan ilmiömäinen 8-vuotiaana. On aivan turha kuvitella, että teini-iän keskinkertaisuuksista tulee sellaisia pelimiehiä, joilla on mitään käyttöä maajoukkueessa. Sakke Saaris-tason liigajyrä on se maksimi mitä niistä voi tulla.

Jalkapalloilijoilla siis ei ole murrosikää?

[Messi]

EG:ltä hyvä pointti, josta olen kyllä eri mieltä. On mahdollista valmentaa tuleville Saarisille ja Wisseille paremmat edellytykset ja pohja pelata, jos junnutyö on suunnitelmallista ja järkevää. Kun junnutyö on kunnossa, se mahdollistaa sitten siinä samalla niiden tosi kovienkin tähtien synnyn. Nyt ei valmenneta kumpiakaan.

Meillä on liian monta motivaatioleikkuria matkanvarrella, varsinkin kun ei ole keinoja oikeasti lahjakkuutta tunnistaa, Esim. DV oli "superlahjakas" vai mitä? Oliko se oikeasti superlahjakas vai harvinaisen paljon töitä tehnyt 15 v jalkapallojuniori, ennen reissuun lähtöään? Veikkaisin jälkimmäistä vaihtoehtoa ja se antaisi ymmärtää, ettei se jalkapallo loppujen lopuksi mitään avaruustiedettä ole, vaan vaatii vain paljon töitä ja motivaatiota. Jos tämä veikkaus osui oikeaan, niin se osoittaa, ettei edes 15 vanhasta kovinkaan luotettavasti voi arvioida mihin asti rahkeet lopulta riittää.

Into treenata katkaistaan useimpien kohdalla jo joukkueiden tasoryhmäjaolla, joka on toisaalta hyvä ratkaisu, kunhan ryhmät pysyvät elävinä ja pelureita kehityshyppäysten mukaan sinne nousee ja vaihtuu. Se edellyttää siinä taso2 toiminnassa myös hyvää tekemistä, ettei treenit vie myöhemmältä kehitykseltä pohjaa pois.
 Piirijoukkueet ovat toinen katkopiste, sillä niiden valintaperusteet ovat hieman vielä hakusessa, puhumattakaan nuorisomajuista. Näissä seuran verryttelyasun logo on vielä aika isossa merkityksessä valintakriteerinä, vaikka sitä ei tietysti isot seurat tunnustakkaan.

Meillä on ongelmana se, ettei per ikäluokka saada pelaajia aikuisuuteen kuin todella niukasti/per vuosi. Jotenkin tuntuu, että jos se nousu edustukseen ei tapahdu 15-17 vanhana, moni lahjakas tajuaa rajallisuutensa ja pistää kengät naulaan.  Meillä tulee monttu kehityksessä kahta kautta. 15V edustuksessa saattaa istua penkillä 2-3 kautta ja pelaajien motivaatio ei riitä lähteä hakemaan pelejä 2 divarista, vaikka se reitti on peliajan myötä käytännössä tehokkain reitti nuorelle aikuissarjoihin. Ne, jotka ei edariin mahdu, lössyttelee jossain B-A divarissa, tekemättä enää juuri työtä oman kehittämisensä eteen. Montako kaveria päälle 16v suomessa ikäluokassaan oikeasti vielä treenaa? Liian harva sanoisin ja se näkyy veikkausliigan tasossa.

Jalkapalloa ajatellaan suomessa liikaa Messien ja Ronaldojen kautta. Suurin osa pelityöpaikoista on kuitenkin kurinalaisten joukkuepelaajien duunipaikkoja, johon suomalaisilla geeneillä ja työmoraalilla on varmasti kysyntää. Saadaanko me jalkapallon peruskoulutus sille tasolle, että duunareiden ammattitaito on riittävällä tasolla? Se tässä on se pääongelma, luulen. Ja jos meillä ei valmenneta duunareita, miten niitä tähtiäkään on mahdollista syntyä? Jumalallisella lahjakkuudellako?

[Ricardo Leite]

Sanon tämän vain kerran, koska se on totuus.

Laadukasta valmennusta on kyettävä tarjoamaan ihan jokaiselle pikkujunnulle keskittämättä osaamista sen kummemmin niihin ns. lahjakkaimpiin. Jo ihan sen takia, että sieltä nuorena vähemmän lahjakkaalta näyttävästä massasta voi silti kasvaa tähtiä. Mutta ennen kaikkea sieltä kasvaa tulevia jalkapalloyhteiskunnan toimijoita. Alasarjapelaajia, tuomareita, seuratoimijoita, you name it.

Jos ja kun seura ei katso tarpeelliseksi panostaa ja antaa tarvittavaa huomiota myös niille vähemmän lahjakkaille, ei näillä kenties urheilullisesti vähemmän lahjakkailla urheilijoilla, mutta kenties sitäkin potentiaalisemmilla jalkapalloyhteiskunnan jäsenillä ole loogisesti ajateltuna mitään syytä kasvaa osaksi yhteisöä.

Tavoite ei saa olla se, että tarjotaan joillekin laadukkaampaa valmennusta. Vaan se, että innokkaille ja motivoituneille tarjotaan enemmän laadukasta valmennusta kuin niille, jotka eivät jalkapalloon tahdo samalla tapaa satsata.

Ikäluokkalahjakkuuksille erityishuomiota jakavat sitten piiri- ja aluejoukkueet, parhaille maajoukkueet. Se on niiden tehtävä.

[BrDead]

Tavoite ei saa olla se, että tarjotaan joillekin laadukkaampaa valmennusta. Vaan se, että innokkaille ja motivoituneille tarjotaan enemmän laadukasta valmennusta kuin niille, jotka eivät jalkapalloon tahdo samalla tapaa satsata.

Ikäluokkalahjakkuuksille erityishuomiota jakavat sitten piiri- ja aluejoukkueet, parhaille maajoukkueet. Se on niiden tehtävä.

Juuri näin. Itse kannan eniten huolta tavallisten pelaajien valmennuksen tasosta perusseuroissa. Tähän kun seuroilla ei ole resursseja panostaa, eikä kykyjä kun entisistä pelaajista liian harva kiinnostuu lasten valmentamisesta. Myöskään liitolla ja piireillä ei ole tähän toimintaan ainakaan ollut mitään strategiaa.

Sen sijaan liitto on vouhkannut näistä Sami Hyypiä-akatemioista ja huippuseurojen huippulahjakkaiden huippujoukkueiden valmennukseen panostamisesta. Totta kai molemmat asiat ovat tärkeitä, mutta kohta ei ole enää niitä huippulahjakkaita B-, C-, D-ikäisiä junioripelaajia kun systeemi on mätä jo sieltä juuresta.

[Ricardo Leite]

Juuri näin. Itse kannan eniten huolta tavallisten pelaajien valmennuksen tasosta perusseuroissa. Tähän kun seuroilla ei ole resursseja panostaa, eikä kykyjä kun entisistä pelaajista liian harva kiinnostuu lasten valmentamisesta. Myöskään liitolla ja piireillä ei ole tähän toimintaan ainakaan ollut mitään strategiaa.

Jep. Olen melko kyllästynyt lukemaan postauksia, joissa kirjoittajat ehdottelevat kaavoja, joilla pikavoittoja lunastetaan muutaman vuoden kuluttua panostamalla pieneen joukkoon pelaajia. Lahjakkuuksiin panostaminen ei ole väärin. Ei lainkaan. Se on äärimmäisen tärkeää, mutta erityislahjakkuuksien vaaliminen kuuluu Palloliitolle. Ja ne tehoryhmätkin seurajoukkueissa tulisi olla innokkaimpia varten. Ei välttämättä taitavimpia. Tosin usein ne ovat lähes yksi ja sama ryhmä...

Seurojen ensisijainen tehtävä tulee olla jatkuvuutensa turvaaminen, pitkäjänteinen kehittyminen ja yhteisöllisyyden vaaliminen. Se tarkoittaa suurta pelaajamassaa, koko tuohon ryhmään panostamista ja vähemmän lahjakkaiden tai muuten matkasta tippuvien pelaajien sitouttaminen toimimaan muuten yhteisön jäsenenä.

Vahva jalkapallokulttuuri, menestys ja kestävä kehittyminen tulee vain ruohonjuuritasolla tehdyn työn kautta. Siksi en toivo pikavoittoja sen kummemmin maajoukkueelle, yksittäisille seuroille tai yksittäisille pelaajillekaan.

Mitä kukakin toimijana, seurajohtajana tai valmentajana sitten haluaa: se on jokaisen mietittävä itse ja toimittava sen mukaan.

[jeppis33]

Sanon tämän vain kerran, koska se on totuus.

Laadukasta valmennusta on kyettävä tarjoamaan ihan jokaiselle pikkujunnulle keskittämättä osaamista sen kummemmin niihin ns. lahjakkaimpiin. Jo ihan sen takia, että sieltä nuorena vähemmän lahjakkaalta näyttävästä massasta voi silti kasvaa tähtiä. Mutta ennen kaikkea sieltä kasvaa tulevia jalkapalloyhteiskunnan toimijoita. Alasarjapelaajia, tuomareita, seuratoimijoita, you name it.

Juuri näin.

Tähän pitää pyrkiä ja uskon, että mahdollisuudet paranevat mm. Palloliiton satsauksen myötä.

Pitää myös muistaa, että osasta noista pelaajista saattaa kasvaa myös huippuvalmentajia (ja kuten edelle sanottuna, ainakin jalkapalloyhteiskunan jäseniä, jotka vievät lajia eteenpäin eri rooleissa), koska saavat ammattimaista valmennusta.

ps. korostan vielä, että vielä tämä ammattimainen valmennus ei siis ole realisoitunut

[BrDead]

Pitää myös muistaa, että osasta noista pelaajista saattaa kasvaa myös huippuvalmentajia, koska saavat ammattimaista valmennusta.

Niin, ammattimaista tai laadullisesti edes hyvää. Amattimainen on sanana vähän huono, kun se olettaa sen, että valmentaja tekee sitä ammatikseen. Näinhän asian ei välttämättä tarvitse edes olla, jos valmentajan osaaminen ja kiinnostus on muuten riittävällä tasolla. Toki raha on hyvä motivaattori, mutta niitä on muitakin.

Itse käyttäisin mieluummin sanaa laadukasta valmennusta. Tai riittävän laadukasta.

Huippuvalmentajaa ei juu varmasti tule pelaajasta, joka on saanut pelaajaurallaan vain helvetin huonoa valmennusta.

[hauman]

Jep. Olen melko kyllästynyt lukemaan postauksia, joissa kirjoittajat ehdottelevat kaavoja, joilla pikavoittoja lunastetaan muutaman vuoden kuluttua panostamalla pieneen joukkoon pelaajia. Lahjakkuuksiin panostaminen ei ole väärin. Ei lainkaan. Se on äärimmäisen tärkeää, mutta erityislahjakkuuksien vaaliminen kuuluu Palloliitolle. Ja ne tehoryhmätkin seurajoukkueissa tulisi olla innokkaimpia varten. Ei välttämättä taitavimpia. Tosin usein ne ovat lähes yksi ja sama ryhmä...

Seurojen ensisijainen tehtävä tulee olla jatkuvuutensa turvaaminen, pitkäjänteinen kehittyminen ja yhteisöllisyyden vaaliminen. Se tarkoittaa suurta pelaajamassaa, koko tuohon ryhmään panostamista ja vähemmän lahjakkaiden tai muuten matkasta tippuvien pelaajien sitouttaminen toimimaan muuten yhteisön jäsenenä.

Vahva jalkapallokulttuuri, menestys ja kestävä kehittyminen tulee vain ruohonjuuritasolla tehdyn työn kautta. Siksi en toivo pikavoittoja sen kummemmin maajoukkueelle, yksittäisille seuroille tai yksittäisille pelaajillekaan.

Mitä kukakin toimijana, seurajohtajana tai valmentajana sitten haluaa: se on jokaisen mietittävä itse ja toimittava sen mukaan.

voin yhtyä näihin ajatuksiin...Meillä keskisuuressa seurassa vouhkataan lahjakkaiden  tasojoukkueista ja tavallisten lasten ja nuorten haastajista.
Aluksi  huiput ja haastajat mahtuivat samaan porukkaan. Loppujen lopuksi kävi niin, että huippujen valmennukseen ja pelilliseen osaamiseen satsattiin ja samalla haastajat jäivät "jämäpaloille" - huonommalle valmennukselle pelkiksi maksajiksi. Tuloksena oli se, että nämä ns "maksajat/hastajat" häipyivät ja vain huiput jäivät...Lieneekö ollut tarkoituskin.  
, tiedä häntä, mutta tämän tyyllisestä ei hyödy seura eikä ko. joukkuekkaan

Pitkäjänteisyys puuttui. Ajatuksena oli varmasti se, että haastajat eivät koskaan kehity huippujen tasolle...miten kehittyisivätkää kun suurin osa resursseista  ja parempi valmennus suunnattiin. Olen varma, että oikealla valmennuksella ja ohjauksella näistä haastajistakin olisi saatu  hyviä pelaajia korkealllekin tasolle. Näin ei nyt käynyt. Ns. haastajienkin valmennukseen pitäisi satsata..
 

[BrDead]

voin yhtyä näihin ajatuksiin...Meillä keskisuuressa seurassa vouhkataan lahjakkaiden  tasojoukkueista ja tavallisten lasten ja nuorten haastajista.
Aluksi  huiput ja haastajat mahtuivat samaan porukkaan. Loppujen lopuksi kävi niin, että huippujen valmennukseen ja pelilliseen osaamiseen satsattiin ja samalla haastajat jäivät "jämäpaloille" - huonommalle valmennukselle pelkiksi maksajiksi. Tuloksena oli se, että nämä ns "maksajat/hastajat" häipyivät ja vain huiput jäivät...Lieneekö ollut tarkoituskin.  
, tiedä häntä, mutta tämän tyyllisestä ei hyödy seura eikä ko. joukkuekkaan

Pitkäjänteisyys puuttui. Ajatuksena oli varmasti se, että haastajat eivät koskaan kehity huippujen tasolle...miten kehittyisivätkää kun suurin osa resursseista  ja parempi valmennus suunnattiin. Olen varma, että oikealla valmennuksella ja ohjauksella näistä haastajistakin olisi saatu  hyviä pelaajia korkealllekin tasolle. Näin ei nyt käynyt. Ns. haastajienkin valmennukseen pitäisi satsata..

Tuttu ongelma lähes jokaisessa Suomen junioriseurassa. Uskon ja toivon, että tähänkin on seuroissa, piireissä ja liitossa herätty. Ajatuksena tuskin on ollut se, että haastajat eivät kehity, mutta liian usein resurssipulasta johtuen näiden haastajajoukkueiden valmennuksen ohjaaminen, valmentajarekrytointi ja pelaajatarkkailu jäävät toteutukseltaan puolitiehen seuroissa.

[Soberano]

Tuttu ongelma lähes jokaisessa Suomen junioriseurassa. Uskon ja toivon, että tähänkin on seuroissa, piireissä ja liitossa herätty. Ajatuksena tuskin on ollut se, että haastajat eivät kehity, mutta liian usein resurssipulasta johtuen näiden haastajajoukkueiden valmennuksen ohjaaminen, valmentajarekrytointi ja pelaajatarkkailu jäävät toteutukseltaan puolitiehen seuroissa.

+1. Olen seuraillut parin viime vuoden ajan oman 11 vuotiaan jälkikasvun harrastuksen vuoksi toimintaa parissa seurassa. Tasojoukkueet ovat sinänsä hyvä asia, mutta ongelmaksi mielestäni muodostuu se, että kun tasoryhmät ovat kerran muodostettu, niin ne tuntuvat olevan sitten kiveenhakattuja tästä ikuisuuteen.

Parastahan olisi, että pelaajat siirtyisivät tasoryhmien välillä joustavasti kehityksen ja motivaation mukaan. Nythän tilanne on se, että liikennettä tasoryhmien välillä on aika vähän, jolloin edustusjoukkueessa voi ottaa aika rennosti, koska ei tarvitse pelätä sieltä putoamista. Toisaalta taas haastajajoukkueissa voi olla kavereita, joille treeni maistuu ja kovemmat pelit olisivat hyvä asia kehityksen kannalta, mutta niitä on vaikea saada alle, koska edariin ei voi nousta ennen kuin joku on ensin pudotettu sieltä.

Yksi syy huonoon liikkuvuuteen tasoryhmien välillä on nimenomaan resurssipula. Yksi marginaalinen ilmentymä tästä resurssipulasta ovat isävalmentajat. Isävalmentajat sinänsä eivät ole huono asia, mutta monesti juuri näiden isävalmentajien pojat ovat niitä, jotka ovat siellä edustusjoukkueissa. Ongelma asiassa on vain se, että heidän poikiensa pudottaminen sieltä on käytännössä mahdotonta valmennussuhteen vuoksi, vaikka se olisi oikea ratkaisu pojan ja joukkueen näkökulmasta.

Myöskin vanhemmat ja heidän painostuksensa tai reaktionsa tekevät pelaajien siirtämisestä tasojoukkueiden välillä vaikeaa. Usein malli menee niin, että edustusjoukkueessa tms kuukausimaksut ovat suurempia, jolloin edustusjoukkuepaikka ansaitaan sillä, että porukoilla on varaa maksaa. Ja yleensä mitä enemmän hommasta on valmis maksamaan, niin sitä parempaa valmennusta saa, mikä nyt on ihan luonnollista sekin. Kun alemmalla tasolla kuukausimaksut ovat halvempia, niin vanhemmat kokevat, aivan oikeutetusti, ettei ole reilua itse maksaa kalliimpaa maksua tai että joku muu maksaa havelmpaa maksua kuin muut joukkueen pelaajat. Asiaa hankaloittaa käytännössä vielä se, että maksujen periminen/hyvittäminen jälkeenpäin tasosiirtymien jälkeen on hankalaa ja monimutkaista taloushallinnollisesta näkökulmasta. Nämä erisuuruiset maksut kuitenkin hankaloittavat entisestään pelaajien siirtymistä ryhmien tai joukkueiden välillä ja aiheuttavat myös sen, että eri tasoilla saadaan myös eritasoista valmennusta, mistä BrDeadkin mainitsi.

Kolmas ongelma asiassa on mielestäni se, että valintakriteerit millä tasoryhmät tai joukkueet muodostetaan, eivät ole läpinäkyviä. Valmennuspäällikkö tai vastuuvalmentaja usein tekee valinnat, jotka perustuvat subjektiiviseen näkemykseen pelaajien kyvykkyydestä ja motivaatiosta. Kyvykkyyttä tai motivaatiota ei vain ole usein määritelty missään, vaan se perustuu yhden henkilön näkemykseen. Tähän näkemykseen monesti vaikuttaa millainen pelaajatyyppi ja pelityyli kyseistä henkilöä sattuu miellyttämään. Tästä läpinäkyvyyden puutteesta aiheutuu se, että esimerkiksi haastajatason pelaaja ei voi tietää, että mitä hänen pitäisi tehdä paremmin tai enemmän jatkossa, jos hän mielii edustusjoukkueeseen. Samoin pelaajien kehityksen seuranta, kuka on alkanut edistymään nopeasti ja kuka taas on alkanut taantumaan, on mahdotonta koska mittareita ei ole määritelty ja niitä ei seurata säännöllisesti koko ikäryhmässä. Mittarien määritteleminen on toki haastavaa ja vaara on siinä, että saadaan sitä mitä mitataan, mutta valmetajan subjektiivisen näkemyksen tukesi olisi hyvä olla käytettävissä myös objektiivista dataa. Puhdas data auttaisi myös keskusteluihin vanhempien kanssa, että miksi poika putosi edarista tai mitä vaaditaan, jotta sinne voisi päästä. Muistelen lukeneeni, että palloliitto jossain ohjeisti että valintakriteerit tasoryhmäjaottelussa pitäisi olla läpinäkyviä, mutta käytäntö ainakin näissä parissa tapauksessa mitä olen nähnyt, on kuitenkin ollut jotain ihan muuta.

[Pussikalja]

Joskus kauan kauan sitten sattui silmiin artikkeli muistaakseni hollannista, jossa pelaajia valintatilaisuudessa pisteytettiin päivän testitapahtumassa järjestelmällisesti. Idea oli suunilleen sellainen, että kenttä oli jaettu useisiin pienkenttiin 1vs1, 2vs1, 2vs2 jne pelialueisiin (olikohan 4vs4 suurin peli?), jossa jokaisen pelisession onnistumiset ja tulokset kirjattiin valvojien toimesta ylös. Jokaisella pelurilla oli muistaakseni järjestysnumero ja seuranta kattoi jokaisen pelin tapahtumat, yksilöiden +/- ja pelien tapahtumat pelaajakohtaisesti. Pelikaverit vaihtuivat jatkuvasti, kun eri pelitapaa testailtiin, joten yksilön osaaminen saatiin paremmin eroteltua. Harmi, kun ei muista systeemiä tuon tarkemmin, mitä kaikkea niistä peleistä ylöskirjattiin...

Artikkelista on takuulla 15-20 vuotta aikaa, mutta idea on mieleen aika järkevänä jäänyt. Aika reilu tapa erotella jyvät akanoista ja varmasti toistettavissa samankaltaisesti vaikkapa joka vuosi. Joku viitseliäämpi saattaisi moisen testin valmiinakin jostain löytää, taikkapa itsenäisestikkin kehitellä. Jotain tämänkaltaista tai hieman paranneltua versiota "lahjakkuuden tunnistamiskeinoiksi" liitolta kentälle kaipaisi. Joku selkeä systeemi, joka mittaa pelaajat tulosten, eikä esim. seuralogon/vanhempien lompakon perusteella jakoon, kiitos. Tosin tulevaan potenttiaaliin/lahjakkuuteen tälläinenkään mittari ei vastausta anna. Nykytilaan kylläkin verrokkiryhmässään, aika reilulla tavalla.

[Kaihlamo]

Ajaxissa ainakin ylläolevan kaltainen malli junnukatsastuksissa käytössä.

[Pussikalja]

Saattoipa hyvinkin olla Ajaxista se artikkeli ja hataralla muistikuvalla joko futarin tai veikkaajaan artikkeli joskus vuonna -90  ja 5 vuotta johonkin suuntaan siitä.

Edit: Josta tietysti herää kysymys, olikohan tälläinen testi pöllöliiton mielestä huono idea jo 20 vuotta sitten, vai kestääkö sen ymmärtäminen ja käsittely pöllöliitossa neljännesvuosisadan...

[Röytän Karhu]

Sportmagasinetissa oli vastikään juttua Ajaxin junnuista ja siinähän tuota systeemiä sivuttiin.

[mehico5]

Sportmagasinetissa oli vastikään juttua Ajaxin junnuista ja siinähän tuota systeemiä sivuttiin.

Ja mikä olikaan *tärkein* ominaisuus mitä ammattivetäjät seurasivat pojilta?

[Soberano]

Joskus kauan kauan sitten sattui silmiin artikkeli muistaakseni hollannista, jossa pelaajia valintatilaisuudessa pisteytettiin päivän testitapahtumassa järjestelmällisesti. Idea oli suunilleen sellainen, että kenttä oli jaettu useisiin pienkenttiin 1vs1, 2vs1, 2vs2 jne pelialueisiin (olikohan 4vs4 suurin peli?), jossa jokaisen pelisession onnistumiset ja tulokset kirjattiin valvojien toimesta ylös. Jokaisella pelurilla oli muistaakseni järjestysnumero ja seuranta kattoi jokaisen pelin tapahtumat, yksilöiden +/- ja pelien tapahtumat pelaajakohtaisesti. Pelikaverit vaihtuivat jatkuvasti, kun eri pelitapaa testailtiin, joten yksilön osaaminen saatiin paremmin eroteltua. Harmi, kun ei muista systeemiä tuon tarkemmin, mitä kaikkea niistä peleistä ylöskirjattiin...

Artikkelista on takuulla 15-20 vuotta aikaa, mutta idea on mieleen aika järkevänä jäänyt. Aika reilu tapa erotella jyvät akanoista ja varmasti toistettavissa samankaltaisesti vaikkapa joka vuosi. Joku viitseliäämpi saattaisi moisen testin valmiinakin jostain löytää, taikkapa itsenäisestikkin kehitellä. Jotain tämänkaltaista tai hieman paranneltua versiota "lahjakkuuden tunnistamiskeinoiksi" liitolta kentälle kaipaisi. Joku selkeä systeemi, joka mittaa pelaajat tulosten, eikä esim. seuralogon/vanhempien lompakon perusteella jakoon, kiitos. Tosin tulevaan potenttiaaliin/lahjakkuuteen tälläinenkään mittari ei vastausta anna. Nykytilaan kylläkin verrokkiryhmässään, aika reilulla tavalla.

Muistelen itse myös lukeneeni jostain, että jossain Englannin akatemiassa on käytössä pelaajien seurantasysteemi, jossa seurataan systemaattisesti pelaajien kehittymistä määritellyillä osa-alueilla. Kauden mittaan sitten käydään näiden pohjalta pelaajan ja hänen vanhempiensa kanssa kehityskeskusteluja vähän samaan tapaan kuin mitä vaikkapa Suomessa tehdään työpaikoilla (tai ehkä pitäisi sanoa, että miten kehityskeskusteluja pitäisi käydä työpaikoilla), ja pohditaan yhdessä missä ollaan kehitytty ja missä pitäisi jatkossa kehittyä.

Palloliitollahan on taitokilpailujärjestelmä, jolla pyritään seuraamaan pelaajien taidon kehittymistä seuroissa. Samoin jotkut seurat myös itse käyttävät taitokilpailuja pelaajiensa kehityksen seuraamiseen ja tasoryhmien muodoastamisen apuna. Taitokilpailut ovat mielestäni hyvä ja yksinkertainen tapa mitata taitoa, mutta taitokilpailut kyseisessä kontekstissa on hieman liian yksinkertainen tapa arvioida pelaajia. Tosin jopa seurojen sisällä suhtautuminen taitokilpailuihin vaihtelee ilmeisesti melkoisesti.

Palloliitolla on myös varsin hyvä taitokoulujärjestelmä, mutta tässäkin käytännöt tuntuvat vaihetelevan seurojen kesken. Joissakin seuroissa kaikki halukkaat pääsevät taitokouluun ja jopa kannustetaan mahdollsimman montaa osallistumaan niihin. Joissain seuroissa taas valmennuspäällikkö tms valitsee niihin mielestään sopivimmat yksilöt. Tämä tietysti aiheuttaa sen, että kaikki halukkaat ja innokkaat eivät pääse osallistumaan taitokoulutoimintaan. Tähän yleensä syynä on, että resurssipulan vuoksi ryhmäkokoa ei haluta kasvattaa liian suureksi. Tästä siis aiheutuu jälleen se, että pelaajat valitaan enemmän tai vähemmän subjektiivisin perustein ja aiheuttaa sen, että vain sillä hetkellä parhaat saavat parempaa valmennusta.

Syntyy siis noidankehä, jossa paremmat tulevat vain entistä paremmiksi ja heikommat jäävät oman onnensa nojaan, eivätkä välttämättä saa koskaan edes kunnon mahdollisuutta kehittää taitojaan asiantuntevassa valmennuksessa. Tästä seuraa se, että terävin kärki voi olla semihyvällä tasolla, mutta sen jälkeen ero takana tulevaan massaan on suuri. Monet ongelmat aidosti johtuvat resurssien puutteesta, mutta toisaalta asioita ei mielestäni tehdä seuroissa niin systemaattisella tavalla kuin voisi.

Todellisten huippujen jalostamiseen en osaa ottaa kantaa, mutta voisi kuvitella että sekin olisi helpompaa, jos pelaajamassan, josta huiput seulotaan, yleinen taso ja sisäinen kilpailu olisi kauttaaltaan kovempaa.

[Earl Godwin]

Pitkäjänteisyys puuttui.[/b] Ajatuksena oli varmasti se, että haastajat eivät koskaan kehity huippujen tasolle...miten kehittyisivätkää kun suurin osa resursseista  ja parempi valmennus suunnattiin. Olen varma, että oikealla valmennuksella ja ohjauksella näistä haastajistakin olisi saatu  hyviä pelaajia korkealllekin tasolle. Näin ei nyt käynyt. Ns. haastajienkin valmennukseen pitäisi satsata..

Ihannemaailmassa jokaisella puulaakijengilläkin olisi liiton kustantama ammattilaisvalmentaja, mutta käytännössä resurssit ovat rajalliset. Päteviä valmentajia ei koskaan tule olemaan niin paljon, että jokaiselle junnulle riittäisi maksimaalinen osuus laadukasta valmennusta. Siksi pitää priorisoida, keneen ja mihin resurssit laitetaan. Fraasi "kaikkea pitää kehittää" on pelkkää löysää ajattelua, joka ei ratkaise mitään ongelmaa.

[fingerström]

...olisi liiton kustantama ammattilaisvalmentaja...

Miksi?

[Pussikalja]

Siksi pitää priorisoida, keneen ja mihin resurssit laitetaan.

No näinhän sitä viimevuodet on toimittu.

Miksi se priorisointi on sitten sattuman sanelemaa ja miksi ne "parhaudet" ovan niin tavattoman rajallisia/puutteellisia? Onko niiltä resursseilta sitten vaadittu kasvatustyön sijaan pikavoittoja? Pikavoittoja, joiden kustannuksella on syöty maksimitasoa? Benchmerkkaus on hieno juttu, jos siitä jotain opitaan. Onko meillä opittu, vai vaaditaanko "ammattivalmentajilta"  heti tässä ja nyt sitä, että sun ryhmäsi on voitettava kaikki heti kotimaassa, vaikka pitäisi vasta opetella asioita ja sallia opetuksen aikaiset tappiot? Paljon on koulutuksia ja opintomatkoja tehty, mutta käytäntö näyttäisi, että aika vähän on vasta opittu. Miten olisi pitkäjänteinen työ ja työrauha niille onnellisille, jotka lajista palkkansa nauttivat, hä?

[Superjunnukoutsi]

No näinhän sitä viimevuodet on toimittu.

Miksi se priorisointi on sitten sattuman sanelemaa ja miksi ne "parhaudet" ovan niin tavattoman rajallisia/puutteellisia? Onko niiltä resursseilta sitten vaadittu kasvatustyön sijaan pikavoittoja? Pikavoittoja, joiden kustannuksella on syöty maksimitasoa? Benchmerkkaus on hieno juttu, jos siitä jotain opitaan. Onko meillä opittu, vai vaaditaanko "ammattivalmentajilta"  heti tässä ja nyt sitä, että sun ryhmäsi on voitettava kaikki heti kotimaassa, vaikka pitäisi vasta opetella asioita ja sallia opetuksen aikaiset tappiot? Paljon on koulutuksia ja opintomatkoja tehty, mutta käytäntö näyttäisi, että aika vähän on vasta opittu. Miten olisi pitkäjänteinen työ ja työrauha niille onnellisille, jotka lajista palkkansa nauttivat, hä?

Esitit muuten mielenkiintoisen näkökulman.

Onhan valmentajilla tietysti omakin kunnianhimo; minun valmentamani joukkuehan voittaa pelit. Ja toisaalta taas kun edarista on kyse, niin pitäähän sen näkyä sitten tuloksissa.

Toisaalta taas kun tuo edarivalmennus on kuitenkin totisempaa kuin alemman tason valmennus, niin mikäänhän ei tietysti takaa sitä, että valmentaja osaisi pitää harkat riittävän kannustavina saadakseen pelaajat motivoitua harjoittelemaan kotona ja innostumaan tehtävistä harjoituksista. Pääasiallinen motiivi käydä harkoissa on kuitenkin se, että pääsee pelaamaan.

Ja tuosta priorisoimisesta sen verran, että mielestäni homman pitäisi toimia niin, että edarijoukkueessa olisi tietty ydinryhmä, joka "aina" pelaa ja harjoittelee edarissa, mutta pari vaihtuvaa pelaajaa muilta tasoilta olisi aina "vierailemassa" edariharkoissa.

[jeppis33]

Esitit muuten mielenkiintoisen näkökulman.

Onhan valmentajilla tietysti omakin kunnianhimo; minun valmentamani joukkuehan voittaa pelit. Ja toisaalta taas kun edarista on kyse, niin pitäähän sen näkyä sitten tuloksissa.

Toisaalta taas kun tuo edarivalmennus on kuitenkin totisempaa kuin alemman tason valmennus, niin mikäänhän ei tietysti takaa sitä, että valmentaja osaisi pitää harkat riittävän kannustavina saadakseen pelaajat motivoitua harjoittelemaan kotona ja innostumaan tehtävistä harjoituksista. Pääasiallinen motiivi käydä harkoissa on kuitenkin se, että pääsee pelaamaan.

Ja tuosta priorisoimisesta sen verran, että mielestäni homman pitäisi toimia niin, että edarijoukkueessa olisi tietty ydinryhmä, joka "aina" pelaa ja harjoittelee edarissa, mutta pari vaihtuvaa pelaajaa muilta tasoilta olisi aina "vierailemassa" edariharkoissa.

Viestisi kertoo siitä, että ajattelet vain itseäsi, et suomalaisen jalkapallon parasta. Seuraus, et tule pitkällä tähtäimellä menestymään valmentajana.

[Ricardo Leite]

Viestisi kertoo siitä, että ajattelet vain itseäsi, et suomalaisen jalkapallon parasta. Seuraus, et tule pitkällä tähtäimellä menestymään valmentajana.

Melko pitkälle vedetty analyysi parin kappaleen viestistä.