Suomalainen juniorivalmennus tarvitsee ryhtiliikettä

[Kaihlamo]

Ymmärrän, että etenkin nuorilla pelinohjaajilla on ehkä vaikeuksia/uskallusta puuttua rikkeisiin, koska meillä valmentajilla on taipumusta heti alkaa huutelemaan : "Heiiii, mitä tuossakin nyt oliii..."jne.

Niin toinen vähintään yhtä surullinen tapa on vinkua jokaisesta puhtaastakin kontaktitilanteesta, jolloin nuoret pelinohjaajat alkavat viheltämään kaikista kontakteista. Tämä meinaan on se yleisempi tapa valmentajien huutelulle mun kokemusten perusteella. Säännöt on tietysti sääntöjä ja niiden mukaan pelataan, mutta sääntöjen puitteissa saa todellakin myös pelata kovaa kontaktitilanteissa jo nappuloissa. Tämän asian pitäisi olla jokaiselle valmentajalle selviö jo nappulaiästä asti.

Ja pidetään me valmentajat nassu kiinni siellä kentän laidalla, vaikka kuinka paljon olisi asiaa sille pelinohjaajalle.

[Marem2]

Niin toinen vähintään yhtä surullinen tapa on vinkua jokaisesta puhtaastakin kontaktitilanteesta, jolloin nuoret pelinohjaajat alkavat viheltämään kaikista kontakteista. Tämä meinaan on se yleisempi tapa valmentajien huutelulle mun kokemusten perusteella. Säännöt on tietysti sääntöjä ja niiden mukaan pelataan, mutta sääntöjen puitteissa saa todellakin myös pelata kovaa kontaktitilanteissa jo nappuloissa. Tämän asian pitäisi olla jokaiselle valmentajalle selviö jo nappulaiästä asti.

Ja pidetään me valmentajat nassu kiinni siellä kentän laidalla, vaikka kuinka paljon olisi asiaa sille pelinohjaajalle.

Viimeisen kommentin osalta olen aivan samaa mieltä, koska valmentajien käyttäytyminen ohjaa helposti sekä nuorempien pelinohjaajien tuomarointia että lasten pelaamista. Pelin jälkeen voisi pelinohjaajien kanssa keskustella asiasta ja tarvittaessa käydä tiettyjä asioita läpi hyvässä hengessä esim. liian helpot vihellykset jne. Nyt puhun siis 10v ja nuorempien peleistä. Olen edelleen sitä mieltä, että vastustajan kunnioittaminen, reilu peli ja taitopelaamisen suosiminen tulisi olla prioriteetti. En usko, että näidän sääntöjen rajamailla pelaavien puujalkojen, usein ikäisiään isompien, teknisesti taitamattomimpien ja hitaampien pelaajien runttaustyylisen pelintavan suosiminen kehittää edes heitä itseään. Näitähän ne pahimmat rikkojat yleensä ovat, kun voittamisen tahto on pojalla kova, mutta ei ole jaksanut itse harjoitella tarpeeksi ollakseen riittävän hyvä. Sitten vain rikkeet käyttöön.

 Palstallakin on ollut puhetta, että 1v1 tilanteita ei suomessa tarpeeksi suosita, ei uskalleta haastaa vaan syötellään. Parhaiten tämäkin kehittyisi sillä, että oikeasti haastetaan vastustaja ja yritetään päästä puhtaalla pelaamisella vastustajasta eroon. Kyllä siinä tekninen taitavuus on keskeistä; jalat pitää olla tarpeeksi nopeat ja vikkelät sitä paitsi siinähän ne kehittyvät kun tarpeeksi jaksaa vain triplata. Helpommalla vain monesti pääsee perusruntilla ja nilkkaan potkimistyylillä. Tähän kun vastustajan Jarno-Petteri tarjoaa sitä ainoata mahdollista keinoaan, eli viikatetta eikä tuomari näihin puutu, niin kuka voittaa? Kyllä se kovuus sieltä tulee kun pelissä vauhti kasvaa ja jätkillä luut vahvistuu. Pitääkö meidän valmentajien sitä jotenkin edes korostaa? Kovan pelaamisen käsite on mielestäni ihan reilut kylki/kylki ja olka/olkaväännöt, voittaja ottaa pallon ja pistää sen pussiin ja hävinnyt jää nurmen pintaan, mutta kaikki on tapahtunut reilussa hengessä ja puhtaasti.

[Kaihlamo]

Missä se ajallaan tuleva kovuus näkyy? Ei ainakaan suomalaisjuniorien kansainvälisissä otteluissa. Edelleenkään en tarkoita että pitää tahallisesti rikkoa, mutta taitopelaamisen korostamista fysiikan kustannuksella en kyllä ymmärrä yhtään.  Mitä tekee taidolla, joka on harjoiteltu kontaktittomassa ympäristössä. Mulle nämä asiat tukee toinen toisiaan.  Ei kai kukaan niin vajaa ole että hyökätessä kannustaa pelaajia painimaan? Puolustaessa halutaan painia pallosta vastustajan kanssa ja hyökätessä pyritään välttämään painitilanteita.  Vai onko joku eri mieltä? Miten silloin kovaa pelaaminen pois sulkee taitopelaamisen? Vai pelaatteko taitofutista myös puolustussuuntaan?

[fingerström]

En tiedä mihin "meillä" viittaa tässä. Ainakin maajoukkueessa ja pääsarjassakin fyysiset pelaajat loistavat poissaoloaan.

Missä se ajallaan tuleva kovuus näkyy? Ei ainakaan suomalaisjuniorien kansainvälisissä otteluissa. Edelleenkään en tarkoita että pitää tahallisesti rikkoa, mutta taitopelaamisen korostamista fysiikan kustannuksella en kyllä ymmärrä yhtään.  Mitä tekee taidolla, joka on harjoiteltu kontaktittomassa ympäristössä. Mulle nämä asiat tukee toinen toisiaan.  Ei kai kukaan niin vajaa ole että hyökätessä kannustaa pelaajia painimaan? Puolustaessa halutaan painia pallosta vastustajan kanssa ja hyökätessä pyritään välttämään painitilanteita.  Vai onko joku eri mieltä? Miten silloin kovaa pelaaminen pois sulkee taitopelaamisen? Vai pelaatteko taitofutista myös puolustussuuntaan?

Näin molemmat mielenkiintoisella, mutta todella paljastavalla tavalla samaistavat rikkomisen ja puujalkaisuuden fyysiseen pelaamiseen EROTUKSENA taitopelaamisesta. Melkolailla suomalainen näkökanta, sanoisin.

[Ricardo Leite]

En ymmärrä aivan täysin mitä fingerström tarkoittaa. Mutta kuulkaas: olen vakaasti sitä mieltä, etteivät suomalaispelaajat keskimäärin osaa tai uskalla rikkoa tietoisesti, joko nätisti tai tarvittaessa rumastikin, ja röyhkeästi silloin kun pitäisi. Mutta onko siinä pehmeydestä vai taktisista puutteista, se on tietenkin aivan eri kysymys. Väittäisin, että molemmista.

[Marem2]

Missä se ajallaan tuleva kovuus näkyy? Ei ainakaan suomalaisjuniorien kansainvälisissä otteluissa. Edelleenkään en tarkoita että pitää tahallisesti rikkoa, mutta taitopelaamisen korostamista fysiikan kustannuksella en kyllä ymmärrä yhtään.  Mitä tekee taidolla, joka on harjoiteltu kontaktittomassa ympäristössä. Mulle nämä asiat tukee toinen toisiaan.  Ei kai kukaan niin vajaa ole että hyökätessä kannustaa pelaajia painimaan? Puolustaessa halutaan painia pallosta vastustajan kanssa ja hyökätessä pyritään välttämään painitilanteita.  Vai onko joku eri mieltä? Miten silloin kovaa pelaaminen pois sulkee taitopelaamisen? Vai pelaatteko taitofutista myös puolustussuuntaan?

En minäkään tarkoita, että fysiikka ja taito ovat jotenkin toisiaan poissulkevia tekijöitä. Kyllä suomalaiset juniorijoukkueet nimenomaan taitopelaamisessa ovat jäljessä, etenkin siinä legendaarisessa ensimmäisessä kosketuksessa. Kun tekniset perusasiat eivät ole kunnossa, niin pelin tempo kärsii, pallot pomppii jalasta sen 1-2 m, kun vastustajilla se on kuin liimattuna jalassa. Tulee mieleen taas 2000-luvun 17v MM-kisat suomessa. Ero oli valtava jo siinä vaiheessa nimenomaan tekniikassa, mutta myös juoksunopeudessa hävittiin. Jokainen kontaktitilanne hävitään, kun toinen on nopeampi ja sitä kautta törmäysvoima nopeamman puolella. Sitten se näyttää, että oho, olipas pehmeä pelaaja, kun toisen 100m ennätys on 11sec ja toisen 13,5sec, kumpi kaatuu?

Tekninen harjoittelu juniori-iässä kehittää etenkin askeltiheyttä ja sitä täytyisi tehdä paljon nimenomaan alle 12-vuotiaana, jolloin sen herkkyyskausi on menossa. Sen jälkeen tulee murrosikä ja pituuskasvu ja askeltiheys ei enää kasva, koska vipuvarret raajoissa pidentyvät, tulee painoa lisää, eli jalkojen "tikitys"tahti vakiintuu. Juoksunopeuden kasvu tulee siis siitä, kun jokainen askel pitenee ja lihasvoiman lisääntymisen vuoksi jokainen askel on voimakkaampi. Edellytyksenä siin, että on pystynyt säilyttämään askeltiheytensä ja mitä parempi se on, sitä nopeammaksi on mahdollista tulla. Mikä olisikaan parempi lajinomainen askelsyklin  kehittäminen alle 12v kuin pallon kanssa kaikenlainen triplailu, etenkin vastustajan kanssa? Ainakin junnut tekee sitä silloin mahdollisimman tikittävällä ja nopealla tahdilla. Tikapuu ym. jutuissa tahti ei vain ole riittävä koska siihen ei sisälly voittamisen mahdollisuutta vrt pelitilanne. Mutta minä puhun 9-11v leikkimaailmasarjasta, jossa ks. herkkyyskausi on nyt se pääprioriteetti. Kyllä minä kontaktipelin sulatan, ei se itsestään tule, mutta tekniikkaa se ei mielestäni saa syödä, etenkään sääntöjen vastaisilla otteilla. Siksi haluaisin kentillä näkyvän sitä taitopeliä ensin ja sitten myös reilua kontaktipeliä. Myös kokoerot saman ikäkauden pelaajien välillä pitäisi pystyä huomioimaan miten kontaktipeliä katsotaan. Ei se ole sen 20cm pidemmänkään etu, että hän voittaa murrosikään saakka kaikki kontaktitilanteet omalla kehollaan. Pallonriisto on myös tekniikkalaji mitä puhtaimmillaan.

[Kaihlamo]

Näin molemmat mielenkiintoisella, mutta todella paljastavalla tavalla samaistavat rikkomisen ja puujalkaisuuden fyysiseen pelaamiseen EROTUKSENA taitopelaamisesta. Melkolailla suomalainen näkökanta, sanoisin.

Luetko viestejä ollenkaan? Aika tampio saa olla jos tuollaiseen johtopäätökseen pääsee noista mun kirjoituksista.

[Kaihlamo]

Edelleenkään en tosin ymmärrä miten se että riistetään vastustajalta pallo kontaktia kaihtamatta on pallollisena pelaamisesta pois? Eikö se nimeen omaan edistä sitä pallollisena pelaamista. Ja mitä tulee nopeisiin jalkoihin niin eikös jalkojen pidä olla vieläkin nopeammat jos vastustaja tulee herhiläisenä kimppuun riistämään vs. siihen että puolustaja tekee kevätjuhlaliikkeitä tai toimii pujottelukeppinä.

Ja kyllä ne viimeisimmät viestit junnujen Euroopan reissuilta ovat kertoneet karuttomasti sen,  että fysiikan osalta ollaan jopa taitoakin enemmän vastaavia lutuurimaiden nippuja jäljessä. Ja varsinkin kaksinkamppailuvoimassa.

[Marem2]

Edelleenkään en tosin ymmärrä miten se että riistetään vastustajalta pallo kontaktia kaihtamatta on pallollisena pelaamisesta pois? Eikö se nimeen omaan edistä sitä pallollisena pelaamista. Ja mitä tulee nopeisiin jalkoihin niin eikös jalkojen pidä olla vieläkin nopeammat jos vastustaja tulee herhiläisenä kimppuun riistämään vs. siihen että puolustaja tekee kevätjuhlaliikkeitä tai toimii pujottelukeppinä.

Ja kyllä ne viimeisimmät viestit junnujen Euroopan reissuilta ovat kertoneet karuttomasti sen,  että fysiikan osalta ollaan jopa taitoakin enemmän vastaavia lutuurimaiden nippuja jäljessä. Ja varsinkin kaksinkamppailuvoimassa.

En tarkoita, että kontaktia tulisi välttää, sehän on välttämättömyys kun kaksi pelaajaa kohtaa. Tarkoitan vain, että jos kovuuden tavoittelu menee taitopelaamisen ohi varsinkin 8-12v, niin se näkyy sitten myöhemmällä iällä.  Itse kuuluin näihin fyysisesti muita edellä oleviin pelaajiin aikaisen pituuskasvuni ansiosta (14v jo 185cm). "Ratapölkkyjaloilla"  pärjättiin ihan kiitettävästi mm. futiksessa, lätkässä, yleisurheilussa jne. Olin oikea valmentajien unelma runnomaan vastustajan taitopelaajia. Ei tullut tarvetta kehittää tekniikkaa, kun tälläkin pärjäsi. Muut kun otti sitten kasvussa kiinni, niin jäin keskinkertaisuudeksi lajissa mistä eniten pidin. Siirryin sitten kestävyyslajeihin. Edelleen olen sitä mieltä, että nopeus on voimaa, mutta voima ei välttämättä nopeutta. Nopeusharjoittelusta on muuten kotimaistakin kirjallisuutta mm. Mero ja kumppanit: Urheiluvalmennus.

[Kaihlamo]

Miksi kovuuden tavoittelu pitäisi mennä taitopelaamisen ohitse? Fysiikka ja taito kulkevat käsi kädessä. Ja niitä pystyy muuten harjoittelemaankin samanaikaisesti peleissä ja harjoituksissa.

[nozick]

Miksi kovuuden tavoittelu pitäisi mennä taitopelaamisen ohitse? Fysiikka ja taito kulkevat käsi kädessä. Ja niitä pystyy muuten harjoittelemaankin samanaikaisesti peleissä ja harjoituksissa.

Ei sen tarvitse mennä, mutta se voi mennä.

Oma viimeaikainen kokemus aiheesta on P03 pelistä, jonka hävisimme 2-3. Vastustajan syöttöpeli oli heikkoa ja pallonkäsittelykin pääosin vähän sinnepäin. Koko joukkue pelasi kuitenkin systemaattisesti "sikaa", eli kontaktiin tultiin kyynärpää edellä ja jos juoksivauhti ei riittänyt niin vastustajan paidassa roikuttiin kiinni. Tarvittaessa rapattiin takaapäin jaloille.

Yhdeksän joukkuetta kymmenestä ei pelaa näin.

Luulen että tuon joukkueen pojille voi tulla ikävänä yllätyksenä se vaihe, kun peleissä alkaa olla tuomareita jotka uskaltavat viheltää virheet pois. Siinä vaiheessa mahdollisesti joukkueen valmentajallekin saattaa tulla "yllätyksenä", että joukkue ei ilmeisesti ollutkaan niin taitava kuin hän oli kuvitellut. Tässä tapauksessa "kovuudella" on peitetty taidon puutteita ja taitoon panostaminen on jäänyt liian vähälle.

[Sope]

Kannatan kovuuden sallimista nappulapeleissä ja mieluummin vähän "löysää" linjaa tuomaroinnissa, MUTTA ei missään tapauksessa pitäisi sallia sian pelaamista. Se on vähän kuin antaisi ekaluokkalaisille viestin, että lunttaaminen kokeessa on ihan ok. Se on väärin sekä säännön rikkojalle että säännön mukaan asiansa hoitavalle.

[Marem2]

Miksi kovuuden tavoittelu pitäisi mennä taitopelaamisen ohitse? Fysiikka ja taito kulkevat käsi kädessä. Ja niitä pystyy muuten harjoittelemaankin samanaikaisesti peleissä ja harjoituksissa.

Mikä on mielestäsi sitä "kovuuden tavoittelua?" Tarvitseeko sitä jotenkin erityisesti tavoitella/harjoitella? Sääntöjen mukainen pelaaminen sallii myös vauhdin lisääntymisen pelissä, mikä tuo normitaklauksiin kovuutta. Fysiikka on myös sitä, että pääsee heittämällä ohi ja tekee maalin, kun vastustajan kömpelö puolustaja alkaa vasta asetella jalkaa viikateasentoon tai haroo käsiään. Aivan samaa mieltä fysiikan ja taidon yhteydestä-taitavimmat kaverit ovat myös fyysisesti lahjakkaita. Kunhan SÄÄNTÖJEN VASTAINEN pelaaminen vain karsitaan. Se ei palvele edes sitä kömpelystä.

[Kaihlamo]

Mikä on mielestäsi sitä "kovuuden tavoittelua"?

Kerro sinä kun sun viestistä mä sen sanaparin kopioisin. Ja joo kyllä mun kokemusten mukaan siitä pitää lapsille erikseen puhua ja erikseen myös vaatia jo pienestä asti. On kuitenkin tärkeä osa aktiivista pelaamista ja osallistumista.

[Pussikalja]

Huippufutiksen piirteiden kopiointi nappuloille on vähän sama, kuin alkaisi opetella pianonsoittoa konsertoista ja sitten myöhemmin ehkä aletaan opetella nuotteja, jos viitsitään. Pimputellaan vähän sinnepäin ja toivotaan, että kun poju käyttää kaikkia kymmentä sormea sattumanvaraisesti, ehkä ne aikuisena osuu sitten kohdalleen ihan itsestään...Eiköhän perusteet kuitenkin pitäisi opetella ensin, sitten niiden maksimitoteutus myös kovuuden, prässin ja muiden puolustuspelin hienouksien myötä mieluummin. Perustelu, kun ei pärjätä junnuissa fyysisesti ei ole syy, vaan seuraus. Kun ei osata pelata, ollaan hitaita ja menetetään helposti palloa. Ei niin, että taklataan liian hiljaa. Ei me edes ehditä taklaamaan, kun ei osata joukkueena liikkua ja pelata, sekä yksilönä peliä lukea ja ennakoida.

No, näin tehdään tyypillisiä kakkosdivaripelaajia, jotka korvaa yrityksellä taidon ja aivot. Siellä riittää kun joukkue jaksaa juosta ja viedä ajan, vaikka juoksuissa ei ole päätä, ei häntää. Toimii, kun ei kaverillakaan taitoa ja älyä pelissä ole. Ja toimii ihan varmasti nappuloissa ja junnuissa, joilla ei ole kuin kapoinen osa jalkapallotaidoista ja tiedoista opetettu, saati treenattu.

Taklauspeli nappuloissa, ennen syöttöpeliä, sillä maailman huipulle. Ei kai nyt ihan oikeesti tälläistä jossain kouluteta?

[Kaihlamo]

Eiköhän se fyysinen pelaaminen harjaannu siinä samassa muun harjoittelun ja pelaamisen ohessa - ilman että sitä pitää mitenkään erikseen harjoitella. Vaatimustaso kai se avain on tässäkin.

[Superjunnukoutsi]

Eiköhän se fyysinen pelaaminen harjaannu siinä samassa muun harjoittelun ja pelaamisen ohessa - ilman että sitä pitää mitenkään erikseen harjoitella. Vaatimustaso kai se avain on tässäkin.

Varmaankin harjaantuu, mutta uskoisin, että etenkin nappuloissa fyysinenkin pelaaminen tarvitsee opastusta ja ohjausta siinä missä muukin pelaaminen.

Nyt kun asiaa rupesin miettimään, niin tuo "kyllä se sieltä tulee ajan myötä" kelpaa selitykseksi minkä tahansa asian puolivillaiseen opettamiseen.

[rukkanen]

Tulkitsin Kaihlamon viestin niin, että erikseen ei pitäisi tarvita omaa harjoitetta "fyysiseen pelaamiseen" vaan sen fyysisen pelaamisen pitäisi olla kaikissa harjoitteissa läsnä itsestään selvyytenä. Vähän sama kuin henkinen valmennus – ei ainakaan junnuilla ERIKSEEN pitäisi tarvita mitään henkistä valmennusta, vaan koko toiminnassa pitäisi olla yritteliäisyyteen ja kaikkensa antamiseen kannustava yleisilmapiiri (ts. vaaditaan kyllä pelaajilta 100 % suoritusta, mutta ei rähjätä yksittäisistä epäonnistumisista).

Mutta toki "painiminen" on futiksessakin siinä mielessä tekniikkalaji, että helposti tulee pelaaja rikkoneeksi, ellei esim. osaa pitää käsiään kurissa. Mutta tätä tekniikkaa voi hyvin käydä läpi esim. alkulämmittelyjen yhteydessä (jolloin sille toki tavallaan omistetaan "oma" harjoitteensa).

[Messi]

Ihmettelen miksi täällä edes puhutaan nk. "fyysisestä pelaamisesta"? Itse kutsuisin tuota "kovaa pelaamiseksi" ja sitten kun mennään sääntöjen rajamaille, niin "sikaa pelaamiseksi". Voidaan myös pelata "pehmeästi".

1. Kovaa pelaaminen = Mennään tlanteisiin "kovaa", mutta sääntöjen mukaan. Taklaukset ovat puhtaita ja niiden tarkoituksena on horjuttaa vastustajaa ja riistää pallo. Joskus meno yltyy "sikamaiseksi", mutta sitä varten kentällä on tuomari joka ohjaa pelin oikeen suuntaan.

2. Sikaa pelaaminen = Tavoitteena saattaa olla edellä mainittujen tavoitteiden lisäksi vastustajan vahingoittaminen. Ajetaan kaveria selkään, yritetään sukittaa takaapäin, tullaan tahalleen napit edellä tilanteisiin, nostetaan kyynärpäät ylös pallon tavoittelutilanteissa jne. Peleissä pieni sikamaisuus voi auttaa joukkuetta voittamaan. Liiallinen sikamaisuus on tuomarin kitkettävä pois.

3. Pehmeä pelaaminen = Pompitaan kentällä kuin balleriina. Väistellään ja varotaan kontaktia.

Se miten yksilöt kentällä pelaavat on riippuvainen: 1. Yksilön luonteesta, 2. Pelifiiliksestä, 3. Joukkueen tai valmentajan luomasta "ilmapiiristä".

Itse asiassa kaikkia noita kolmea pelitapaa voi "opettaa". Suotavaa toki olisi, jos treeneissä opeteltaisiin lähinnä tuota "kovaa pelaamista". Toisaalta aina treeneissä ei se "kova tempo" ja sen kautta kovaa pelaaminen tule sitten millään, vaikka kuinka sitä hakee.

[Örnelli]

Nyt päätin vetää herneen nenään ja laittaa kukkahatun päähän. Minusta Klubi siis teki asiat ihan päin helvettiä, kun lainasi Ringin Tampereelle ja peluutti 04:ssä vain sen takia että Alex saisi peliaikaa! hyi helvetti. Vaikka juuri sillä hetkellä Alexilla ei ollut edes mitään asiaa edustusjoukkueen avaukseen. Vitun puuhastelua Klubilta taas, miksi pitää roikuttaa tällaisia pelaajia mukana. Jokaisen nuoren kannattaisi harkita kannattaako jalkapalloa pelata, jos ei ole jo valmis pelimies. Tuhlaatte vaan aikaanne ja riskeeraatte terveytenne, kun voisitte vaikka seurata sm-liigaa ja ryypätä. Berat Sadik, kun luet kuitenkin tätä, olisit vaan uskonut valmentajaasi Savossa.

En tiedä näitkö Ringin pelejä kesällä 2010 mut minä näin. Oli Muuriselta typerää hankkia jengiin joku nobody ja lähettää Alexander TamUun, koska Ring oli jo silloin tosi hyvä, ilman muuta Veikkausliigapelaaja, minkä sitten TamUssa osottikin ja kohta myös Klubissa.

[Marem2]

Ihmettelen miksi täällä edes puhutaan nk. "fyysisestä pelaamisesta"? Itse kutsuisin tuota "kovaa pelaamiseksi" ja sitten kun mennään sääntöjen rajamaille, niin "sikaa pelaamiseksi". Voidaan myös pelata "pehmeästi".

1. Kovaa pelaaminen = Mennään tlanteisiin "kovaa", mutta sääntöjen mukaan. Taklaukset ovat puhtaita ja niiden tarkoituksena on horjuttaa vastustajaa ja riistää pallo. Joskus meno yltyy "sikamaiseksi", mutta sitä varten kentällä on tuomari joka ohjaa pelin oikeen suuntaan.

2. Sikaa pelaaminen = Tavoitteena saattaa olla edellä mainittujen tavoitteiden lisäksi vastustajan vahingoittaminen. Ajetaan kaveria selkään, yritetään sukittaa takaapäin, tullaan tahalleen napit edellä tilanteisiin, nostetaan kyynärpäät ylös pallon tavoittelutilanteissa jne. Peleissä pieni sikamaisuus voi auttaa joukkuetta voittamaan. Liiallinen sikamaisuus on tuomarin kitkettävä pois.

3. Pehmeä pelaaminen = Pompitaan kentällä kuin balleriina. Väistellään ja varotaan kontaktia.

Se miten yksilöt kentällä pelaavat on riippuvainen: 1. Yksilön luonteesta, 2. Pelifiiliksestä, 3. Joukkueen tai valmentajan luomasta "ilmapiiristä".

Itse asiassa kaikkia noita kolmea pelitapaa voi "opettaa". Suotavaa toki olisi, jos treeneissä opeteltaisiin lähinnä tuota "kovaa pelaamista". Toisaalta aina treeneissä ei se "kova tempo" ja sen kautta kovaa pelaaminen tule sitten millään, vaikka kuinka sitä hakee.

Kovaa pelaamista sääntöjen mukaisesti kannatan, mutta kaikki sikamaisuudet pois. Vähän kyllä karsastan "Peleissä pieni sikamaisuus" asennetta, jos sillä on tarkoitus voittaa pelit. Pelin voittaminen tulisi lapsilla perustua asioihin, mitä on harjoiteltu: henkilökohtainen taito ja tahto, syöttelypeli, kuusikon "pelikirja" jne. Jos tarvitsee turvautua "pieneen sikamaisuuteen" pelin voittamiseksi, niin opittavana oleva teema mielestäni murtuu. "Miksi syötellä, kun voittaa näinkin". Huonolla pelilläkin voi voittaa ja hyvällä hävitä. Ei lasten maailmassa näillä voitoilla ole niin suuri merkitys kuin meillä aikuisilla. Se pitää muistaa. Ja taas puhun alle 10v peleistä. Murrosiässä lapsen tietoisuus, syy-seuraussuhteet alkavat kehittyä selkeämmin. Voittamiseen tarvittavat tekijät, kuten harjoittelun määrä/laatu suhteessa tuloksiin, tarkentuu. Pikkupojat eivät näitä syy-seuraussuhteita tunnista, poikkeuksiakin toki on. Siksi murrosiässä vaatisin jo selkeästi kovempaa peliä, paikatkin kestävät paremmin. Kontaktia ei tarvitse nuorillakaan välttää, mutta taitoa se ei saa peittää itseltä tai vastustajalta.

Kontaktitilanteita ja esim. puolustavan pelaajan asentoa kannattaa mielestäni harjoitella jo varhain. Silloinhan lapsi osaa ottaa tulevan kontaktin kehollaan ja tasapaino säilyy. Siitä tulee sitä uskallusta. Paikallaan rintamasuunta vastustajaan päin oleva lapsi todennäköisesti kaatuu, saa vastustajan raajan rintakehään, mahaan jne ja aina sattuu. Silloin todennäköisesti arat lapset muuttuvat vain aremmiksi. Siihen ei valmentajan huutelu paljoa auta. Omalla joukkueella tuli tätä tehtyä ja mielestäni auttoi tosi paljon monen aran pojan kohdalla. Teemme alkuverryttelyissä myös usein pukkitaistelua, nassikkapainia, varvashippaa jen. kontaktileikkejä. hyvät lämmöt siitä saa kaikille.

[ohimo]

Eikös tuohon "kovuuteen"  (sinänsä huvittava termi, kun puhutaan alle 10v juniori pelaajista) päde sama kuin kaikkeen muuhunkin. Kun opetetaan hyvä ja oikea tekniikka, niin pelaajat uskaltavat mennä tilanteisiin vauhdilla harkoissakin. Jos ei opeteta, niin ne hullun rohkeat potkii kaverien sääret mustelmille, eikä kukaan opi mitään "kovuutta".

[2012]

[drone]

Ettei totuus unohtuisi. Taas pari "niukkaa tappiota" Suomelle:
Suomi-Ruotsi U20 (1-2)
Suomi-Sveitsi U18 (1-2)

Ja näissä tappioissa on "seliseli"-osaston perusteella jälleen "enemmän hyviä kuin huonoja asioita" jne.

Palloliiton puheenjohtajan pestiä aletaan sovitella Pertti Alajalle, mikäli Palloliitossa Jari Litmasen kokemuksen ja asiantuntemuksen ääni otetaan vakavasti. Vilpitön puoltoääni ehdotukselle. "Kansainvälinen taso" ja "huippuammattilaisuus" ovat sanoja, jotka kuulostavat tässä kohdin musiikilta. Kukaan tuskin voi kiistää, etteikö Alajalta tällaisia avuja löytyisi.

[Matthias Sindelar]

Ettei totuus unohtuisi. Taas pari "niukkaa tappiota" Suomelle:
Suomi-Ruotsi U20 (1-2)
Suomi-Sveitsi U18 (1-2)

Ja näissä tappioissa on "seliseli"-osaston perusteella jälleen "enemmän hyviä kuin huonoja asioita" jne.

Mukava että palloliiton asenne on positiivinen, ja niinhän sen pitää ollakin. Siellä ja seuroissa se työ tehdään. Forum taas on sitten kriitikoita ja asiantuntijoita varten.