Suomalainen juniorivalmennus tarvitsee ryhtiliikettä

[BrDead]

Ainut mistä en syysteemissä pidä on tuo pelaajamäärä. Samalla tavalla useimmon tasoryhmä kerätään. Saisi olla mielestäni isompi rinki. Ongelmat alkaa siinä vaiheessa, kun siirrytään 11 vs. 11 peleihin ja osaan treeneistä olisi hyvä saada joku 11 vs. 7 tilanne.

14 joista pari veskaa on hyvä  pienkenttä ja vielä 9 vs 9 peleissä, mutta tosi usein poissaolojen myötä paikalla on vain se 8-12 kaveria. Tässä on pikkusen lyhytnäköisyyttä, jos toiminta ei ole ideaalista ja treenit tasoryhmissä ovat kovasti eritasoisia. Ja ongelmia on tiedossa, vaikka homma Lenkon jengin tapaan on noin hyvin järjestetty. Se joukkueen laajennus 11 peleihin tekee pudotuksen tekemiseen samaan aikaan, kun junnuilla on vielä puperteetin kapinakausi ja drop out alkaa näkyä. Ryhmän koko kannattaisi mielestäni ajatella ihan lopullisen pelimuodon mukaan, vaikka nuorissa joudutaankin ryhmät treeneisä usein jakamaan kahden pelin sijaan kolmeen. Ja peleihinkin joutuu vaivaa näkemään, että peliaikaa siunaantuu kaikille riittävästi. 20 pelaajaa apuvalmentajilla on käsiteltävissä 18 onnistuu helposti. Ja voi vain kuvitella montako 20:stä on jäljellä, kun junnut on 17 vanhoja, oli toiminta miten hyvällä tolalla tahansa.

No jos rinki on liian pieni, niin fiksu valmennuspäällikkö/ikäluokan vastuuvalmentaja pistää tuon ajoissa nippuun seuraavan/edellisen ikäluokan kanssa. Eikä vasta siinä vaiheessa kun molemmilta ikäluokilta on pelaajat totaalisen lopussa. Eli vuotta ennen kuin se on ihan pakko tehdä.

[hauman]

Tasoryhmät ovat siitä kinkkinen juttu, että hyvin toteutettuina ne tukevat valmennusta ja lisäävät peliin iloa ja onnistumisia. Huonosti toteutettuina ne ovat juniorijalkapallon mielenterveysongelma, joka lokeroi lapsia liian varhain ja liian jyrkästi. Ikävä kyllä, olen enemmän nähnyt näitä huonoja, joissa kymmenen lapsitähteä kerätään yhteen ja kaikki panokset laitetaan heihin. Ne muut 30-50 ovat sitten enemmän pakollista painolastia, josta huolehtii miten kuten kuka nyt sattuu viitsimään.

Jos satuitte lukemaan sen tällekin forumille linkitetyn junioriakatemiaraportin, huomasitte varmaan, että joissakin akatemioissa pelaajien vaihtuvuus vuosittain oli 30% luokkaa. Suomalaisissa seuroissa huonolla tasojoukkueiden hallinnalla, jyrkillä jaoilla ja sillä, että tämän systeemin kautta hyvää valmennusta saa vain kourallinen niitä pelaajia, jotka katsotaan alle 10-vuotiaina lahjakkaiksi, ajaudutaan siihen, että drop out on todella drop outia. Lopettavan tai kehityksestä putoavan pelaajan tilalle ei ole nostaa ketään, koska ei ole ketään, joka olisi harjoitellut tarpeeksi ja riittävän hyvin. Ne kun pudotettiin aikuisten toimesta kyydistä jo ennen kuin oppivat kertotaulut.

Minusta tasoryhmät ovat siis hyvä juttu, mutta tällä hetkellä mennään - vastareaktiona Kaikki pelaa -ideologialle - monessa paikassa toiseen ääripäähän, mikä on vähintään yhtä onnetonta kuin vasta-alkajien ja kehittyneimpien niputtaminen samaan tiiviiseen pakettiin.

Lenko kirjoittaa hyvin lokeroinnista, resurssien suuntaamisesta  ja siitä että vain kourallinen saa nykysysteemillä hyvää valmennusta ja siitä että nyt on menty ajatuksissa toiseen ääripäähän.
Hän antoi toisessa kirjoituksessaan myös mallin miten homman voisi hoitaa. Miksi Lenkon ehdottamalla tavalla ei kuitenkaan usein tehdä, vaan liian usein joukkuejaot ovat kiinteitä ja harjoitukset viedään erillisinä eikä yhteisinä ja pelaajavaihtoa ei ole kuten Lenkon mallissa.
Tasojoukkueajattelu ei sovi muille kuin suurille seuroille. Pienempien seurojen ja paikkakuntien ikäluokkakohtainen pelaajamäärä ei vaan ole tähän riittävä. Pyöriäkseen tämä tasojoukkue järjestelmä vaatii "rinkiin" enemmän kuin 20 poikaa ikäluokastaan väittäsin jopa että tuplat/ikäluokka.
Toki ikäluokkia yhdistämällä tilanne voisi olla toinen- tyyliin "palloseura 02/03". Enkä pitäisi  huonona alueellista malliakaan, missä alueella olisi yksi tai max kaksi seuraa, mihin alueen muiden seurojen (pienenmpien ja suurempien) parhaimisto voisi hakeutua Try outtien kautta. Eli muut seurat olisivat vain kasvattajaseuroja näiden max kahden alueellisen seuran tarpeisiin.  Nykyisin näyttää olevan suuntauksena että joka ikinen pienikin seura järjestää omat try outtinsa ja tämä ei palvele lajia eikä pelaajaa. 

[hauman]

Tasoryhmät ovat siitä kinkkinen juttu, että hyvin toteutettuina ne tukevat valmennusta ja lisäävät peliin iloa ja onnistumisia. Huonosti toteutettuina ne ovat juniorijalkapallon mielenterveysongelma, joka lokeroi lapsia liian varhain ja liian jyrkästi. Ikävä kyllä, olen enemmän nähnyt näitä huonoja, joissa kymmenen lapsitähteä kerätään yhteen ja kaikki panokset laitetaan heihin. Ne muut 30-50 ovat sitten enemmän pakollista painolastia, josta huolehtii miten kuten kuka nyt sattuu viitsimään.

Jos satuitte lukemaan sen tällekin forumille linkitetyn junioriakatemiaraportin, huomasitte varmaan, että joissakin akatemioissa pelaajien vaihtuvuus vuosittain oli 30% luokkaa. Suomalaisissa seuroissa huonolla tasojoukkueiden hallinnalla, jyrkillä jaoilla ja sillä, että tämän systeemin kautta hyvää valmennusta saa vain kourallinen niitä pelaajia, jotka katsotaan alle 10-vuotiaina lahjakkaiksi, ajaudutaan siihen, että drop out on todella drop outia. Lopettavan tai kehityksestä putoavan pelaajan tilalle ei ole nostaa ketään, koska ei ole ketään, joka olisi harjoitellut tarpeeksi ja riittävän hyvin. Ne kun pudotettiin aikuisten toimesta kyydistä jo ennen kuin oppivat kertotaulut.

Minusta tasoryhmät ovat siis hyvä juttu, mutta tällä hetkellä mennään - vastareaktiona Kaikki pelaa -ideologialle - monessa paikassa toiseen ääripäähän, mikä on vähintään yhtä onnetonta kuin vasta-alkajien ja kehittyneimpien niputtaminen samaan tiiviiseen pakettiin.

Lenko kirjoittaa hyvin lokeroinnista, resurssien suuntaamisesta  ja siitä että vain kourallinen saa nykysysteemillä hyvää valmennusta ja siitä että nyt on menty ajatuksissa toiseen ääripäähän.
Hän antoi toisessa kirjoituksessaan myös mallin miten homman voisi hoitaa. Miksi Lenkon ehdottamalla tavalla ei kuitenkaan usein tehdä, vaan liian usein joukkuejaot ovat kiinteitä ja harjoitukset viedään erillisinä eikä yhteisinä ja pelaajavaihtoa ei ole kuten Lenkon mallissa.
Tasojoukkueajattelu ei sovi muille kuin suurille seuroille. Pienempien seurojen ja paikkakuntien ikäluokkakohtainen pelaajamäärä ei vaan ole tähän riittävä. Pyöriäkseen tämä tasojoukkue järjestelmä vaatii "rinkiin" enemmän kuin 20 poikaa ikäluokastaan väittäsin jopa että tuplat/ikäluokka.
Toki ikäluokkia yhdistämällä tilanne voisi olla toinen- tyyliin "palloseura 02/03". Enkä pitäisi  huonona alueellista malliakaan, missä alueella olisi yksi tai max kaksi seuraa, mihin alueen muiden seurojen (pienenmpien ja suurempien) parhaimisto voisi hakeutua Try outtien kautta. Eli muut seurat olisivat vain kasvattajaseuroja näiden max kahden alueellisen seuran tarpeisiin.  Nykyisin näyttää olevan suuntauksena että joka ikinen pienikin seura järjestää omat try outtinsa ja tämä ei palvele lajia eikä pelaajaa. 

Lenko kirjoittaa hyvin lokeroinnista, resurssien suuntaamisesta  ja siitä että vain kourallinen saa nykysysteemillä hyvää valmennusta ja siitä että nyt on menty ajatuksissa toiseen ääripäähän.
Hän antoi toisessa kirjoituksessaan myös mallin miten homman voisi hoitaa. Miksi Lenkon ehdottamalla tavalla ei kuitenkaan usein tehdä, vaan liian usein joukkuejaot ovat kiinteitä ja harjoitukset viedään erillisinä eikä yhteisinä ja pelaajavaihtoa ei ole kuten Lenkon mallissa.
Tasojoukkueajattelu ei sovi muille kuin suurille seuroille. Pienempien seurojen ja paikkakuntien ikäluokkakohtainen pelaajamäärä ei vaan ole tähän riittävä. Pyöriäkseen tämä tasojoukkue järjestelmä vaatii "rinkiin" enemmän kuin 20 poikaa ikäluokastaan väittäsin jopa että tuplat/ikäluokka.
Toki ikäluokkia yhdistämällä tilanne voisi olla toinen- tyyliin "palloseura 02/03". Enkä pitäisi  huonona alueellista malliakaan, missä alueella olisi yksi tai max kaksi seuraa, mihin alueen muiden seurojen (pienenmpien ja suurempien) parhaimisto voisi hakeutua Try outtien kautta. Eli muut seurat olisivat vain kasvattajaseuroja näiden max kahden alueellisen seuran tarpeisiin.  Nykyisin näyttää olevan suuntauksena että joka ikinen pienikin seura järjestää omat try outtinsa ja tämä ei palvele lajia eikä pelaajaa. 

[Kaihlamo]

Myös pienemmässä seurassa voi käyttää tasojoukkueita ja -ryhmiä, kunhan vaan käyttää järkeä niiden käytössä. Joustavat tasojoukkueet pelatessa ainakin mun kokemuksen mukaan ovat toimineet erittäin hyvin alle 6000 asukkaan kunnan n. 250 lisenssipelaajan seurassa. Tasoryhmittelyä aloittaessa joukkueessa oli n. 20 pelaajaa ja nyt ryhmässä on n. 30 pelaajaa. Ainut ongelma on ollut se, että myöhemmin aloittaneiden mukaan pääseminen on ollut haastavaa, koska alimman kolmanneksen taitotaso on noussut sellaiseksi, että kuilu täysin pelaamattoman ja 2-3 vuotta jo toiminnassa olleen vähän heikommankin pelaajan välillä on aika iso. Aktiiviset, liikunnalliset ja esim. jotain muuta lajia harrastaneet toki pääsevät suht.nopeasti vauhtiin mukaan, mutta muutama mukaan tullut vähemmän liikunnallinen lapsi on myös lopettanut parin kuukauden jälkeen, kun eivät valmennuksen tuesta huolimatta ole kokeneet pätevyyden tunnetta edes siinä heikoimmassa tasoryhmässä. Oikeastaan muita lopettaneita ei ole matkan varrella ollut. Meillä siis ei ole ollut missään vaiheessa kiinteitä tasoryhmiä vaan ne päätetään harjoituksissa aina harjoituksen teeman ja osallistujien mukaan. Peleissä ei ole yhtään kiinteästi nimettyä pelaajaa yhteenkään pelitapahtumaan yhdessäkään tasojoukkueessa - jokaiseen tapahtumaan nimeän aina peliryhmät erikseen. Pojat siis 9-vuotiaita nyt. Taustana se, että meidän seurassa yleensä on ollut niin että pelaajamäärät ovat laskeneet siinä vaiheessa kun meillä ne on nousseet. Kaksi juuri vanhempaa ikäluokkaa tästä ehkä pahimpina esimerkkeinä. Tasoryhmittely on yksi eroa selittävä tekijä - toki myös muita eroja toiminnassa on mutta en niitä nyt ala sen tarkemmin selittämään. Seuran ikäluokat ovat keskimäärin olleet noin 15 pelaajan yksiköit eli meillä identtisistä lähtökohdista on siis tuplaten sen verran AKTIIVISIA pelaajia. Meillä ei siis ole ainoastaan kärki kehittynyt vaan tasaisesti koko ikäluokka on nostanut tasoaan. Toki kärkikin meillä on erittäin laaja - tästä todisteena se, että naapurin ison kaupungin nappulaedareissa on yleisesti ollut meidän seurasta 0-1 pelaajaa mukana, kun vastaavasti kyseisestä ikäluokasta on tällä hetkellä 8 pelaajaa mukana. Yleisesti alun muutosvastarinnan jälkeen palaute tasoryhmien ja joukkueiden käytöstä on ollut positiivisen ja erittäin positiivisen väliltä. Ne muutamat ongelmatilanteet vanhempien kanssa ovat pääasiassa johtuneet vanhemman vääristyneestä kuvasta oman pojan taitotasosta ja niistä on selvitty aika pienellä vaivalla keskustelun kautta.

Tarkoitus ei ollut tekstillä nostaa omaa profiilia vaan antaa esimerkki siitä että myös pienemmässä seurassa on mahdollisuus toteuttaa tasoryhmittelyä onnistuneesti.

[hauman]

Myös pienemmässä seurassa voi käyttää tasojoukkueita ja -ryhmiä, kunhan vaan käyttää järkeä niiden käytössä. Joustavat tasojoukkueet pelatessa ainakin mun kokemuksen mukaan ovat toimineet erittäin hyvin alle 6000 asukkaan kunnan n. 250 lisenssipelaajan seurassa. Tasoryhmittelyä aloittaessa joukkueessa oli n. 20 pelaajaa ja nyt ryhmässä on n. 30 pelaajaa. Ainut ongelma on ollut se, että myöhemmin aloittaneiden mukaan pääseminen on ollut haastavaa, koska alimman kolmanneksen taitotaso on noussut sellaiseksi, että kuilu täysin pelaamattoman ja 2-3 vuotta jo toiminnassa olleen vähän heikommankin pelaajan välillä on aika iso. Aktiiviset, liikunnalliset ja esim. jotain muuta lajia harrastaneet toki pääsevät suht.nopeasti vauhtiin mukaan, mutta muutama mukaan tullut vähemmän liikunnallinen lapsi on myös lopettanut parin kuukauden jälkeen, kun eivät valmennuksen tuesta huolimatta ole kokeneet pätevyyden tunnetta edes siinä heikoimmassa tasoryhmässä. Oikeastaan muita lopettaneita ei ole matkan varrella ollut. Meillä siis ei ole ollut missään vaiheessa kiinteitä tasoryhmiä vaan ne päätetään harjoituksissa aina harjoituksen teeman ja osallistujien mukaan. Peleissä ei ole yhtään kiinteästi nimettyä pelaajaa yhteenkään pelitapahtumaan yhdessäkään tasojoukkueessa - jokaiseen tapahtumaan nimeän aina peliryhmät erikseen. Pojat siis 9-vuotiaita nyt. Taustana se, että meidän seurassa yleensä on ollut niin että pelaajamäärät ovat laskeneet siinä vaiheessa kun meillä ne on nousseet. Kaksi juuri vanhempaa ikäluokkaa tästä ehkä pahimpina esimerkkeinä. Tasoryhmittely on yksi eroa selittävä tekijä - toki myös muita eroja toiminnassa on mutta en niitä nyt ala sen tarkemmin selittämään. Seuran ikäluokat ovat keskimäärin olleet noin 15 pelaajan yksiköit eli meillä identtisistä lähtökohdista on siis tuplaten sen verran AKTIIVISIA pelaajia. Meillä ei siis ole ainoastaan kärki kehittynyt vaan tasaisesti koko ikäluokka on nostanut tasoaan. Toki kärkikin meillä on erittäin laaja - tästä todisteena se, että naapurin ison kaupungin nappulaedareissa on yleisesti ollut meidän seurasta 0-1 pelaajaa mukana, kun vastaavasti kyseisestä ikäluokasta on tällä hetkellä 8 pelaajaa mukana. Yleisesti alun muutosvastarinnan jälkeen palaute tasoryhmien ja joukkueiden käytöstä on ollut positiivisen ja erittäin positiivisen väliltä. Ne muutamat ongelmatilanteet vanhempien kanssa ovat pääasiassa johtuneet vanhemman vääristyneestä kuvasta oman pojan taitotasosta ja niistä on selvitty aika pienellä vaivalla keskustelun kautta.

Tarkoitus ei ollut tekstillä nostaa omaa profiilia vaan antaa esimerkki siitä että myös pienemmässä seurassa on mahdollisuus toteuttaa tasoryhmittelyä onnistuneesti.

Hienoa, jos näin on. Te olettekin tehneet siinä mielessä oikein, että te ette ole jakaneet joukkueita kiinteisiin tasojoukkueisiin vaan joukkueen sisällä on tehty jako mitä kulloinkin harjoitellaan ja että pelaajat ja joukkue heikkouksineen ja vahvuuksineen huomioidaan harjoituksia suunniteltaessa. Näin tämä toimisi, mutta homma ei toimi kiinteillä tasojoukkueilla.  Miksi tätä teidän mallia ei käytetä enemmän ?

[joks11]

Hienoa, jos näin on. Te olettekin tehneet siinä mielessä oikein, että te ette ole jakaneet joukkueita kiinteisiin tasojoukkueisiin vaan joukkueen sisällä on tehty jako mitä kulloinkin harjoitellaan ja että pelaajat ja joukkue heikkouksineen ja vahvuuksineen huomioidaan harjoituksia suunniteltaessa. Näin tämä toimisi, mutta homma ei toimi kiinteillä tasojoukkueilla.  Miksi tätä teidän mallia ei käytetä enemmän ?

Luulisin, että suurena syynä on valmentajien ammattitaidottomuus. Mitä mieltä itse olet?

[hauman]

Luulisin, että suurena syynä on valmentajien ammattitaidottomuus. Mitä mieltä itse olet?

Valmentajan ammattitaidottomuus on varmasti yksi tekijä. Sitä ei voi kuitenkaan kieltää, että useissa tapauksissa tasojoukkuejaon taustalla on myös valmentajan kunnianhimo ja voittamisen pakko- -niin ikävältä kuin se kuulostaakin. Halu pärjätä pelattavassa sarjassa menee monesti kaikkien kunniakkaiden ajatusten edelle. Valmentajan pitää vaatia hyviä suorituksia. Valmentajien pitää  sitoutua joukkueeseen ja pitkäaikaiseen tekemiseen. Ennen kuin valmentaja ottaa valmennuspestin vastaan hänen on sisäistettävä valmennuksen vaatima työn ja siihen kuuluvan ajan määrä. Joukkuetta ei saa jättää yksin missään tilanteessa. Mielelläni maksaisin hyvästä valmennuksesta ja sitoutuneesta valmentajasta.

Seuran ammattaidottomuudesta on myös kyse. Seuran pitäisi antaa pelimerkit ja yhteisen toimintatavan jokaiselle perustettavalle joukkueelle myös pelautusasioissa: Eli löytää
seuran tapa toimia, jota joukkueet sitten valmentajien myötävaikutuksella toteuttavat. Tämä toteutettava ajatusmalli sisältää pelisäännöt koskien pelauttamista,  peliaikaa, valmennusrauhaa sekä vaatimukset pelaajille - ja pelaajien vanhemmille. . Seuran pitäisi luoda myös toimintatavat myöhemmin jalkapalloharrastukseen tulevat- mm. miten tuore pelaajanalku  saisi kiinni pidempää pelanneet- eräänlaista pelaamisen tukiopetusta. 

Pelaajilta pitää vaatia  sitoutumista joukkueeseen, parhaansa tekemistä,  omaa harjoittelua, sitoutumista yhteiseen päämäärään, itsensä kehittämistä, omaehtoista harjoittelua/kotitehtävien tekemistä, valmentajien kuuntelemista ja kurinalaisuutta.

Myös vanhempien rooli pitää tarkastella kriittisesti.. Vanhemmat eivät saisi millään tapaa puuttua peleihin, peliaikaan ja valmennukseen. Vanhempien roolin pitäisi olla sama kuin koulussa, eli opettaja opettaa ja vanhemmat tukevat. Joskus voi miettiä onko vanhempien edes tarvetta käydä lastensa peleissä vai olisi parempi jos pelaajat kulkevat pelimatkat valmentajiensa ja joukkueen tukiryhmän kanssa. 

Asiat pitäisi käydä läpi jo jokaisen joukkueen perustamisvaiheessa. Perustamiskokouksessa ei pelkkien talousasioden läpikäyminen riitä. 

.

[Tapioinen]

Valmentajan ammattitaidottomuus on varmasti yksi tekijä.

Joku jossain otsikossa sanoi, että ei valmentajat ole tärkeitä vaan se, että pelaajat harjoittelee riittävän määrän.

Kyllä se ammattivalmentaja on vaan erittäin tärkeä, jotta mm. ylempi asia ja kaikki muu toteutuu oikein.

[joks11]

Valmentajan ammattitaidottomuus on varmasti yksi tekijä. Sitä ei voi kuitenkaan kieltää, että useissa tapauksissa tasojoukkuejaon taustalla on myös valmentajan kunnianhimo ja voittamisen pakko- -niin ikävältä kuin se kuulostaakin

Eikös tuossa puhuta yhdestä ja samasta asiasta.

[SirLoser]

Joku jossain otsikossa sanoi, että ei valmentajat ole tärkeitä vaan se, että pelaajat harjoittelee riittävän määrän.

Näin tuskin kukaan on sanonut, mutta niin sen sijaan on, että ammattivalmentajista ei ole huippu-urheilun näkökulmasta juurikaan hyötyä, jos pelaajat eivät harjoittele omalla ajallaan riittävän paljon.

[fingerström]

Myös pienemmässä seurassa voi käyttää tasojoukkueita ja -ryhmiä, kunhan vaan käyttää järkeä niiden käytössä. Joustavat tasojoukkueet pelatessa ainakin mun kokemuksen mukaan ovat toimineet erittäin hyvin alle 6000 asukkaan kunnan n. 250 lisenssipelaajan seurassa. Tasoryhmittelyä aloittaessa joukkueessa oli n. 20 pelaajaa ja nyt ryhmässä on n. 30 pelaajaa. Ainut ongelma on ollut se, että myöhemmin aloittaneiden mukaan pääseminen on ollut haastavaa, koska alimman kolmanneksen taitotaso on noussut sellaiseksi, että kuilu täysin pelaamattoman ja 2-3 vuotta jo toiminnassa olleen vähän heikommankin pelaajan välillä on aika iso. Aktiiviset, liikunnalliset ja esim. jotain muuta lajia harrastaneet toki pääsevät suht.nopeasti vauhtiin mukaan, mutta muutama mukaan tullut vähemmän liikunnallinen lapsi on myös lopettanut parin kuukauden jälkeen, kun eivät valmennuksen tuesta huolimatta ole kokeneet pätevyyden tunnetta edes siinä heikoimmassa tasoryhmässä. Oikeastaan muita lopettaneita ei ole matkan varrella ollut. Meillä siis ei ole ollut missään vaiheessa kiinteitä tasoryhmiä vaan ne päätetään harjoituksissa aina harjoituksen teeman ja osallistujien mukaan. Peleissä ei ole yhtään kiinteästi nimettyä pelaajaa yhteenkään pelitapahtumaan yhdessäkään tasojoukkueessa - jokaiseen tapahtumaan nimeän aina peliryhmät erikseen. Pojat siis 9-vuotiaita nyt. Taustana se, että meidän seurassa yleensä on ollut niin että pelaajamäärät ovat laskeneet siinä vaiheessa kun meillä ne on nousseet. Kaksi juuri vanhempaa ikäluokkaa tästä ehkä pahimpina esimerkkeinä. Tasoryhmittely on yksi eroa selittävä tekijä - toki myös muita eroja toiminnassa on mutta en niitä nyt ala sen tarkemmin selittämään. Seuran ikäluokat ovat keskimäärin olleet noin 15 pelaajan yksiköit eli meillä identtisistä lähtökohdista on siis tuplaten sen verran AKTIIVISIA pelaajia. Meillä ei siis ole ainoastaan kärki kehittynyt vaan tasaisesti koko ikäluokka on nostanut tasoaan. Toki kärkikin meillä on erittäin laaja - tästä todisteena se, että naapurin ison kaupungin nappulaedareissa on yleisesti ollut meidän seurasta 0-1 pelaajaa mukana, kun vastaavasti kyseisestä ikäluokasta on tällä hetkellä 8 pelaajaa mukana. Yleisesti alun muutosvastarinnan jälkeen palaute tasoryhmien ja joukkueiden käytöstä on ollut positiivisen ja erittäin positiivisen väliltä. Ne muutamat ongelmatilanteet vanhempien kanssa ovat pääasiassa johtuneet vanhemman vääristyneestä kuvasta oman pojan taitotasosta ja niistä on selvitty aika pienellä vaivalla keskustelun kautta.

Tarkoitus ei ollut tekstillä nostaa omaa profiilia vaan antaa esimerkki siitä että myös pienemmässä seurassa on mahdollisuus toteuttaa tasoryhmittelyä onnistuneesti.

Tämähän on todella hieno esimerkkikuvaus toimintavasta, jossa ei käytetä tasojoukkueita eikä -ryhmiä. Onhan tässä toimintatavassa vaivaa ja se vaatii resursseja ja vähillä resursseilla joudutaan välillä valitettavasti oikomaan, mutta pyrkimyksen on oltava niin, että jokainen saa kehittyä ja saa myös vastuuta, näinhän asioiden pitää skulata.

Tuossa tuli myös mainiosti esiin yksi minusta keskeinen ongelmakin: Suomessa ei ole minun mielestäni Palloliiton monopolin takia mahdollista harrastaa futista jotenkuten järjestäytyneesti, mutta vailla kilpailullisia tavoitteita. Kyllä futiksen harrastamisen pitäisi olla mahdollista kaikille, mutta nyt käsittääkseni oikeastaan missään ei ole ns. futiskerhoja, jotka treenaisivat ja pelailisivat säännöllisesti, mutta eivät osallistuisi kilpailutoimintaan. Me ollaan monien kyselyiden takia suuntaamassa siihen, että nimenomaan hivenen vanhemmalle tyttöpuolelle sellainen toiminta on saatava aikaiseksi. Miksei myös pojille, jos löytyy poikia, jotka uskaltavat aloittaa nollasta "yli-ikäisinä".

Seuroille omien alueidensa elämänlaadun parantajina moinen toiminta olisi hyvin luontevaa.

Luulisin, että suurena syynä on valmentajien ammattitaidottomuus. Mitä mieltä itse olet?

Et kai vain vihjaa, että esimerkiksi stadin kaikkien tasojoukkueita käyttävien seurojen valmennusjohto ja valmennuslinjojen vetäjät ovat ammattitaidottomia?

[fingerström]

Perustamiskokouksessa ei pelkkien talousasioden läpikäyminen riitä. 

Mitään perustamiskokouksia ei minusta edes tarvita. Seura perustaa uuden treeniryhmän ja sen toimiessa sitten muotoutuu pelaava/t joukkueet. Siihen tulevat mukaan ne, jotka ovat tulossa mukaan ja vanhoista mukanaolijoista ne, joille se esimerkiksi ikänsä puolesta sopii. Homman on oltava seuravetoista. Seura johtaa toimintaa. Vanhempien kokoukset ovat toki sitten must mm. juuri joukkueen työnjaon takia.

Vanhemmat on otettava positiivisena voimavarana. Jos vanhemmat osallistuvat toiminnan järjestämiseen, ovat he lähtökohtaisesti osa seuraa ja heidän intressinsä ovat osa seuran intressiä. He ovat silloin seuratoimijoita. Jos he osallistuvat maksamalla ja kannustamalla, ovat he, kuten muutkin pääsylippunsa ostaneet maksajia ja kannustajia, mutta eivät toiminnasta päättäjiä. Mielipiteet toki kuunnellaan ja niitä arvioidaan.

Minusta myöskään vanhemmat vanhempien roolissa eivät voi olla suoraan yhteydessä esimerkiksi valmentajiin ainakaan vaatimalla jotain. Sen verran maxweberiä pitää olla pelissä, että asiat toimitetaan virkatietä ja jos se ei kelpaa, ehdotetaan seuran vaihtoa.

Uskon aivan vilpittömästi, että kuri on oltava ja graniittisella pohjalla on hipin hyvä levätä.

[hauman]

Mitään perustamiskokouksia ei minusta edes tarvita. Seura perustaa uuden treeniryhmän ja sen toimiessa sitten muotoutuu pelaava/t joukkueet. Siihen tulevat mukaan ne, jotka ovat tulossa mukaan ja vanhoista mukanaolijoista ne, joille se esimerkiksi ikänsä puolesta sopii. Homman on oltava seuravetoista. Seura johtaa toimintaa. Vanhempien kokoukset ovat toki sitten must mm. juuri joukkueen työnjaon takia.

Vanhemmat on otettava positiivisena voimavarana. Jos vanhemmat osallistuvat toiminnan järjestämiseen, ovat he lähtökohtaisesti osa seuraa ja heidän intressinsä ovat osa seuran intressiä. He ovat silloin seuratoimijoita. Jos he osallistuvat maksamalla ja kannustamalla, ovat he, kuten muutkin pääsylippunsa ostaneet maksajia ja kannustajia, mutta eivät toiminnasta päättäjiä. Mielipiteet toki kuunnellaan ja niitä arvioidaan.

Minusta myöskään vanhemmat vanhempien roolissa eivät voi olla suoraan yhteydessä esimerkiksi valmentajiin ainakaan vaatimalla jotain. Sen verran maxweberiä pitää olla pelissä, että asiat toimitetaan virkatietä ja jos se ei kelpaa, ehdotetaan seuran vaihtoa.

Uskon aivan vilpittömästi, että kuri on oltava ja graniittisella pohjalla on hipin hyvä levätä.

Seurahan treeniryhmä perustaa, mutta kyllä myös vanhempien on hyvä tietää seuran ja joukkueen pelisäännöt, ; vaatimukset pelaajille, pelauttamisasiat yleensä, pelaajien saama peliaika ja asiat, mitkä peliaikaan vaikuttaa, joukkueen tavoitteet, harjoituksiin sitoutumisen tärkeyden, omaehtoisen harjoittelun tärkeyden, kotitehtävien tekemisen ja kotitehtävien valvonnan tärkeyden jne ja sen että valmentaja päättää peliasioista eivät vanhemmat.  Joku kanava valmentajien ja vanhempien kesken olisi hyvä olla  olemassa- esim. tietty aika harjoitusten jälkeen jolloin olisi mahdollista keskustella asioista.
Jos joukkueen tai seuran säännöt eivät sovi, niin kukaan ei kiellä etsimästä toista seuraa tai joukkuetta tai harrastusta.   

[Superjunnukoutsi]

Kyllä se ammattivalmentaja on vaan erittäin tärkeä, jotta mm. ylempi asia ja kaikki muu toteutuu oikein.

Nimike ammattivalmentaja ei itsessään takaa sitä mainittua ammattitaitoa, kyllähän sitä rahalla saa vaikka minkä hipin vetämään liikuntaleikkikerhoa jalkapalloharjoitusten nimellä, siinä missä joku harrastepohjalta toimiva voi olla vaikka millainen guru asian saralla. Ammattivalmentaja ei takaa myöskään sitä, että valmentaja olisi yhtään innostuneempi vetämään treenejä kuin se pystymetsästä vedetty isävalmentaja joka valmentaa koska muitakaan ei hommaan löytynyt.

Tämähän on todella hieno esimerkkikuvaus toimintavasta, jossa ei käytetä tasojoukkueita eikä -ryhmiä. Onhan tässä toimintatavassa vaivaa ja se vaatii resursseja ja vähillä resursseilla joudutaan välillä valitettavasti oikomaan, mutta pyrkimyksen on oltava niin, että jokainen saa kehittyä ja saa myös vastuuta, näinhän asioiden pitää skulata.

Eikös se Kaihlamon esimerkki käyttänyt nimenomaan tasoryhmiä, ja hyvinkin pitkälle oman filosofianikin mukaisesti. Se, että tasoryhmät muuttuvat tason mukaisesti harjoiteltavan asian suhteen on aivan eri asia kuin 6-vuotiaana muodostettu tasojoukkue, josta on mahdotonta pudota tai johon on mahdotonta nousta jos joku ei lopeta.

Tuossa tuli myös mainiosti esiin yksi minusta keskeinen ongelmakin: Suomessa ei ole minun mielestäni Palloliiton monopolin takia mahdollista harrastaa futista jotenkuten järjestäytyneesti, mutta vailla kilpailullisia tavoitteita. Kyllä futiksen harrastamisen pitäisi olla mahdollista kaikille, mutta nyt käsittääkseni oikeastaan missään ei ole ns. futiskerhoja, jotka treenaisivat ja pelailisivat säännöllisesti, mutta eivät osallistuisi kilpailutoimintaan.

Kyse taitaa olla enemmänkin pelaajamateriaalin puutteesta. Omassa seurassa tuollaisia ei-kilpailullisia harrasteryhmiä on, toiset ovat erillisiä kilpailullisista ryhmistä ja toiset harjoittelevat kilpailullisten ryhmien kanssa. Lisenssipelaajia tietysti löytyy moninkertainen määrä vaikkapa tuohon Kaihlamon seuraan verrattuna, joten riittävät ryhmäkoot saa kasaan.

[joks11]

Et kai vain vihjaa, että esimerkiksi stadin kaikkien tasojoukkueita käyttävien seurojen valmennusjohto ja valmennuslinjojen vetäjät ovat ammattitaidottomia?

Sulla on nuo tasoryhmien määritelmät sen verran hakusessa, että tulkitse miten tykkäät.

[BrDead]

Kyse taitaa olla enemmänkin pelaajamateriaalin puutteesta. Omassa seurassa tuollaisia ei-kilpailullisia harrasteryhmiä on, toiset ovat erillisiä kilpailullisista ryhmistä ja toiset harjoittelevat kilpailullisten ryhmien kanssa. Lisenssipelaajia tietysti löytyy moninkertainen määrä vaikkapa tuohon Kaihlamon seuraan verrattuna, joten riittävät ryhmäkoot saa kasaan.

Kyseinen pelaajamateriaali lopettaa futiksen viimeistään C-ikäisenä, kun A- ja B-ikäisille ei ole tarjolla enää muuta kuin enemmän tai vähemmän totista kilpafutista. Sitten jotkut näistä palaavat aikuisiällä lajin pariin harrastesarjoihin tai alimpiin divisiooniin.

[Pussikalja]

Kyseinen pelaajamateriaali lopettaa futiksen viimeistään C-ikäisenä, kun A- ja B-ikäisille ei ole tarjolla enää muuta kuin enemmän tai vähemmän totista kilpafutista. Sitten jotkut näistä palaavat aikuisiällä lajin pariin harrastesarjoihin tai alimpiin divisiooniin.

B-junnuna höntsäilijät halutessaan osaavat jo harrasteryhmää itsenäisestikkin pyörittää, joten heitteille ei enää kukaan jää.

Se suuri tavoite pitäisikin olla siinä, että seuroja ja joukkueita, jotka kykenee pelaamaan kilpajalkapalloa pitää saada lisää B-A juniorisarjoihin. Nyt tasonromahdus on B-junnuissa divarikärjen takana jo liian raju. Eli on kyseenalaista, mihin loppuu "kilpailulliset pelit" vanhemmissa ikäluokissa. Se raja on ihan toinen, kuin virallinen peli -määritys. Eli noin 20 joukkuetta pelaa jalkapalloa sillä intensiteetillä, että niistä pelaajilla on hyvät mahdollisuudet aikuisura saada. A-junnuissa ei enää päästä edes 20 porukkaan. Minusta se ei ole kovin paljon, koska puhutaan kuitenkin vielä juniorisarjoista. Jos saatas B-ykkösdivarin ja kakkosenkin joukkueita kukin paikkakunnillaan paremmille valmiuksille, saatas pelien taso sarjoissa kehitystä tukemaan. Surullisia divaripelejä, jossa tempo oli ala-arvoista, joutui viimekesänäkin useita todistamaan. Ja se heijastuu kärkiseuroihinkin, kun painetta alhaalta ei oikein ole.

Tämä taas vaatii järkeviä tekoja siinä nappula ja pikkujunnuvaiheessa, että pelaajia vanhempiin ikäluokkiin asti riittää. Jotain mokataan siirtymässä 12-15 v., koska D-junnuissa hyviä jengejä on vielä pilvin pimein, kuten C-junnu sarjoissakin. Sitten tapahtuu joitain outoa, ikäänkuin C-junnuvuosien aikana nuorempien ikäluokkien linjaukset ja vanhempien ikäluokkien vaatimukset eivät kohtaisi. Näyttää kuin pelaajilta loppuisi kunto, asenne ja sitoutuminen, kun peleihin tulee kovuus ja ison kentän liikkuminen. Ja syy miksi junnut eivät ole tähän valmiit, lähtenee sieltä aiemmilta junnuvuosilta ja sen tekemisestä. Ja hyviä toimintamallejahan tänne on alkanut osa kirjoittaa, joilla mokia voi vähentää. Ikäänkuin asia olisi tiedostettu ja halu korjata asioita olisi syntymässä.

[zekki]

Tämä taas vaatii järkeviä tekoja siinä nappula ja pikkujunnuvaiheessa, että pelaajia vanhempiin ikäluokkiin asti riittää. Jotain mokataan siirtymässä 12-15 v., koska D-junnuissa hyviä jengejä on vielä pilvin pimein, kuten C-junnu sarjoissakin. Sitten tapahtuu joitain outoa, ikäänkuin C-junnuvuosien aikana nuorempien ikäluokkien linjaukset ja vanhempien ikäluokkien vaatimukset eivät kohtaisi. Näyttää kuin pelaajilta loppuisi kunto, asenne ja sitoutuminen, kun peleihin tulee kovuus ja ison kentän liikkuminen. Ja syy miksi junnut eivät ole tähän valmiit, lähtenee sieltä aiemmilta junnuvuosilta ja sen tekemisestä. Ja hyviä toimintamallejahan tänne on alkanut osa kirjoittaa, joilla mokia voi vähentää. Ikäänkuin asia olisi tiedostettu ja halu korjata asioita olisi syntymässä.

Olisi mielenkiintoista tietää, onko tämä pikkujunnuista aikuispeleihin pelaajapyramidin muodostuminen Suomessa erilainen kuin muissa maissa. Onko Suomessa suurempi dropout jossain vaiheessa?

Yksi kysymys on olosuhteet eli kentät ja oheistilat. Montako uutta tai perusparennettua isoa kenttää Suomeen tulee vuodessa? Pääpaino on nyt niissä pikkukentissä, mutta jos  isot kentät (poislukien ehkä Veikkausliiga) jää täysin huomiotta on varma että se vaikuttaa myös pelaajin motivaation.  Nykynuori odottaa jo vähän enemmän kuin mikä 30v sitten oli normaalia. Kurapellot ei riitä.

[BrDead]

Yksi kysymys on olosuhteet eli kentät ja oheistilat. Montako uutta tai perusparennettua isoa kenttää Suomeen tulee vuodessa? Pääpaino on nyt niissä pikkukentissä, mutta jos  isot kentät (poislukien ehkä Veikkausliiga) jää täysin huomiotta on varma että se vaikuttaa myös pelaajin motivaation.  Nykynuori odottaa jo vähän enemmän kuin mikä 30v sitten oli normaalia. Kurapellot ei riitä.

No ei se nyt niistä kentistä ole kiinni. Isoja tekonurmia on maa pullollaan. Ongelma on lähinnä talviharjoitteluolosuhteissa. Eli lämmitettäviä tekkareita/jalkapallohalleja ei ole riittävästi.

[BrDead]

Se suuri tavoite pitäisikin olla siinä, että seuroja ja joukkueita, jotka kykenee pelaamaan kilpajalkapalloa pitää saada lisää B-A juniorisarjoihin. Nyt tasonromahdus on B-junnuissa divarikärjen takana jo liian raju. Eli on kyseenalaista, mihin loppuu "kilpailulliset pelit" vanhemmissa ikäluokissa. Se raja on ihan toinen, kuin virallinen peli -määritys. Eli noin 20 joukkuetta pelaa jalkapalloa sillä intensiteetillä, että niistä pelaajilla on hyvät mahdollisuudet aikuisura saada. A-junnuissa ei enää päästä edes 20 porukkaan. Minusta se ei ole kovin paljon, koska puhutaan kuitenkin vielä juniorisarjoista. Jos saatas B-ykkösdivarin ja kakkosenkin joukkueita kukin paikkakunnillaan paremmille valmiuksille, saatas pelien taso sarjoissa kehitystä tukemaan. Surullisia divaripelejä, jossa tempo oli ala-arvoista, joutui viimekesänäkin useita todistamaan. Ja se heijastuu kärkiseuroihinkin, kun painetta alhaalta ei oikein ole.

Tämä taas vaatii järkeviä tekoja siinä nappula ja pikkujunnuvaiheessa, että pelaajia vanhempiin ikäluokkiin asti riittää. Jotain mokataan siirtymässä 12-15 v., koska D-junnuissa hyviä jengejä on vielä pilvin pimein, kuten C-junnu sarjoissakin. Sitten tapahtuu joitain outoa, ikäänkuin C-junnuvuosien aikana nuorempien ikäluokkien linjaukset ja vanhempien ikäluokkien vaatimukset eivät kohtaisi. Näyttää kuin pelaajilta loppuisi kunto, asenne ja sitoutuminen, kun peleihin tulee kovuus ja ison kentän liikkuminen. Ja syy miksi junnut eivät ole tähän valmiit, lähtenee sieltä aiemmilta junnuvuosilta ja sen tekemisestä. Ja hyviä toimintamallejahan tänne on alkanut osa kirjoittaa, joilla mokia voi vähentää. Ikäänkuin asia olisi tiedostettu ja halu korjata asioita olisi syntymässä.

Iso juttu on siinä, että kilpailullisen toiminnan pyörittäminen (pelaaminen A:n tai B:n ykkösdivareissa) vaatii resursseja. Bussimatkat, ruokailut, mahdollisesti majoittuminenkin syövät rahaa. Usein juuri viimeistään tässä B-junnuihin siirtymävaiheessa häviävät ne aktiiviset vanhemmat joukkueen taustoilta, kun huomaavat, että heidän Jani-Petterinsä kiinnostuksen kohteet ovatkin ehkä muualla kuin neljä kertaa viikossa toistuvat jalkapallotreenit. Usein joukkueenjohtaja ja valmennusjohto jäävät melko lailla keskenään pyörittämään sitä palettia, kun monella seurallakaan ei ole suurempia resursseja näitä junnuja tukea, eikä välttämättä isompaa suunnitelmaa koko seuran varainhankintaan.

Lopputulos on sitten hyvin sekalaisella motivaatiolla varustettu joukkue, joka kärsii jatkuvasti poissaoloista ja peleihin joudutaan jatkuvasti hilaamaan väkeä ties mistä. Tämä näkyy sitten peliesityksissä, vaikka pohjatyöt olisikin tehty kunnolla ja joka ikisellä joukkueen jäsenellä olisi sinänsä mahdollisuudet pärjätä hyvin tällä tasolla. Mutta kun ei nappaa, niin ei nappaa. Ja kun ympäristö on tämä, niin ne harvatkin, joita voisi vielä napata, turhautuvat toimintaan ja vaihtavat joko seuraa (jos ympäristöstä löytyy) tai lopettavat.

[Tapioinen]

Iso juttu on siinä, että kilpailullisen toiminnan pyörittäminen (pelaaminen A:n tai B:n ykkösdivareissa) vaatii resursseja. Bussimatkat, ruokailut, mahdollisesti majoittuminenkin syövät rahaa. Usein juuri viimeistään tässä B-junnuihin siirtymävaiheessa häviävät ne aktiiviset vanhemmat joukkueen taustoilta, kun huomaavat, että heidän Jani-Petterinsä kiinnostuksen kohteet ovatkin ehkä muualla kuin neljä kertaa viikossa toistuvat jalkapallotreenit. Usein joukkueenjohtaja ja valmennusjohto jäävät melko lailla keskenään pyörittämään sitä palettia, kun monella seurallakaan ei ole suurempia resursseja näitä junnuja tukea, eikä välttämättä isompaa suunnitelmaa koko seuran varainhankintaan.

Lopputulos on sitten hyvin sekalaisella motivaatiolla varustettu joukkue, joka kärsii jatkuvasti poissaoloista ja peleihin joudutaan jatkuvasti hilaamaan väkeä ties mistä. Tämä näkyy sitten peliesityksissä, vaikka pohjatyöt olisikin tehty kunnolla ja joka ikisellä joukkueen jäsenellä olisi sinänsä mahdollisuudet pärjätä hyvin tällä tasolla. Mutta kun ei nappaa, niin ei nappaa. Ja kun ympäristö on tämä, niin ne harvatkin, joita voisi vielä napata, turhautuvat toimintaan ja vaihtavat joko seuraa (jos ympäristöstä löytyy) tai lopettavat.

Tämän takia juuri 6-12 vuotiaana kipinän synnyttäminen ja motivointi ja oikeitten asioitten tekeminen on tärkeää. Ja pelaajien pakoton kehittyminen.

[BrDead]

Tämän takia juuri 6-12 vuotiaana kipinän synnyttäminen ja motivointi ja oikeitten asioitten tekeminen on tärkeää. Ja pelaajien pakoton kehittyminen.

Vaikka kaikki tämä olisi tehty, niin silti edellä kuvaamani tapahtumasarja toistuu ja toistuu ympäri maata useissa seuroissa joka vuosi. Tämän vuoksi olisi kaikkein tärkeintä varmistaa, että aloittavat ikäluokat ovat riittävän isoja, koska ei niistä kuitenkaan ole A-ikäisinä paljoakaan jäljellä.

[Pussikalja]

Onko ne suuret taloudelliset satsaukset enemmän seuraus, kuin syy. Jos useammin onnistuttaisiin valmiuksien luomisessa pelaajille, sarjojen tason pitäisi pysyä alueellisestikkin kehittävällä tasolla vielä B-junnuissakin, jolloin valtakunnan sarjoihin "joutuisivat" vain parhaista parhaat. Parhaitahan ne toki nytkin ovat, mutta kun parhauteen ei kovin kummoista nykytilassa tarvita. Kyse on siitä, onnistuuko seura kehittämään nousujohteisesti kovenevan treeniympäristön, johon pelaajat kasvavat. Ei mikään estä, eikö se B-alueellinen kakkonenkin voisi olla täynnä kovatempoisia pelejä, josta yksilöitä peliuralle kasvaisi. Oma tekemisen on se, mikä ratkaisee, ei raha.

[BrDead]

Onko ne suuret taloudelliset satsaukset enemmän seuraus, kuin syy. Jos useammin onnistuttaisiin valmiuksien luomisessa pelaajille, sarjojen tason pitäisi pysyä alueellisestikkin kehittävällä tasolla vielä B-junnuissakin, jolloin valtakunnan sarjoihin "joutuisivat" vain parhaista parhaat. Parhaitahan ne toki nytkin ovat, mutta kun parhauteen ei kovin kummoista nykytilassa tarvita. Kyse on siitä, onnistuuko seura kehittämään nousujohteisesti kovenevan treeniympäristön, johon pelaajat kasvavat. Ei mikään estä, eikö se B-alueellinen kakkonenkin voisi olla täynnä kovatempoisia pelejä, josta yksilöitä peliuralle kasvaisi. Oma tekemisen on se, mikä ratkaisee, ei raha.

Toki näinkin, mutta se vaatisi muutosta KAIKISSA seuroissa, ei vain siinä yhdessä.

[fingerström]

Hesarissa oli Sundqvist haastatellut Mixu Paatelaista teemana Ruotsi-Suomi. Paatelainen mainitsi toki myös futiskulttuurin erilaisen painon, mutta tälle osiolle tärkein kommentti oli kommentti toiminnan laajuudesta ja laadusta. Paatelaisen mukaan Ruotsin kolmos-nelosmaajoukkuekin olisi vielä kova sana, mutta Suomessa taso tipahtaa heti edustusjengin takana.

Miksi? Paatelainen heitti yhden tekijän: Ruotsissa on liiton palkkaamia aluevalmentajia liidaamassa junnutoimintaa ainakin kaksikymmentäkertainen määrä Suomeen verrattuna.

Tässä tuli juttu, josta olen aika ajoin itsekin skrivannut. Suomessa vähät resurssit heitetään joihin SHA:n mittauksiin ja Fortum tutoroinnin kaltaisiin operaatioihin, joista kumpikaan ei tuo kentälle yhtään ainutta uutta resurssia. Minusta ensisijaisesti pitää palkata piireihin piirivalmentajia, jotka piirin järjestämien leirien / tilaisuuksien ohella kiertäisivät työkseen seuroissa valmentamassa. Voitaisiin aloittaa maalivahtivalmentajista ja muista pelipaikkakohtaisista osaajista ja sitten siirtyä kaikille suurin piirtein yhteisiin teemoihin (juoksu, motoriikka).

Tässä olisi sellainenkin puoli, että jos havitellaan suurin piirtein yhteistä suomalaista pelifilosofiaa, niin näinhän se syntyisi, mutta koska seurojen omilla valmentajilla olisi päävastuu, monimuotoisena.

Saman päivän lehdessä oli myös kolumni urheilupaikkarakentamisesta, mutta se on jo toinen stoori.