Suomalainen juniorivalmennus tarvitsee ryhtiliikettä

[mc karikari]

Ei missään tapauksessa estä, etteivätkö he olisi huippuja myös futiksessa, olet siinä ihan oikeassa. Futis ei vain riitä tietyille urheilijalahjakkuuksille, kun et voita tai häviä itse ja yksin. Eikä siinä mitään pahaa ole.

Tsipparippa ja töttöröö.

[Earl Godwin]

Ei missään tapauksessa estä, etteivätkö he olisi huippuja myös futiksessa, olet siinä ihan oikeassa. Futis ei vain riitä tietyille urheilijalahjakkuuksille, kun et voita tai häviä itse ja yksin. Eikä siinä mitään pahaa ole.

Suurimmat tähdet ovat ennen muuta mentaliteetiltaan yksilöurheilijoita. Ei jotain Messiä, CRonaldoa tai Zlatania junnuiässä varmaan juurikaan kiinnostaneet oman joukkueen voitto tai häviö, vaan ne pelasivat loistaakseen itse.

Siinä mielessä tuossa on tietysti pointti, ettei tällainen tähti ole kovinkaan realistinen suomalainen pelaajatyyppi. Paljon todennäköisemmin Suomesta tulee pelaajia, jotka pärjäävät olemalla nöyriä joukkue-urheilijoita henkeen ja vereen.

[fingerström]

Ei jotain Messiä, CRonaldoa tai Zlatania junnuiässä varmaan juurikaan kiinnostaneet oman joukkueen voitto tai häviö, vaan ne pelasivat loistaakseen itse.

Mitä he tekivät "loistaakseen itse"? Kuvaile vaikka ihan olettaenkin.

Eivätkö he suostuneet syöttämään kenellekään? Oliko heille ihan sama, voittivatko he vai hävisivät? Eivätkö he tehneet kaikkeaan voittaakseen? Miten he loistivat, jos he eivät halunneet voittaa?

...nöyriä joukkue-urheilijoita henkeen ja vereen.

Minkälainen on "nöyrä joukkueurheilija"?

[Superjunnukoutsi]

Minkälainen on "nöyrä joukkueurheilija"?

Sellainen, joka syöttää kun valmentaja karjuu kentän laidalla "SYÖTÄ PERKELE".

Sellainen joka syöttää Pekalle tyhjän maalin edessä sen sijaan, että itse pistää sen häkkiin.

Sellainen joka tekee tyhmiä ratkaisuita, koska valmentaja käski.

Sellainen joka ei riplaa.

[referee3000]

Tähän provosoivaan viestiin voin vastata: Joukkueurheilija on sellainen, joka tulee toimeen muiden kanssa. Poikien puolesta voin vielä sanoa, että hyvältä pelaajalta odotetaan enemmän kuin vaan syöttelyä kaverille.

[Superjunnukoutsi]

Tähän provosoivaan viestiin voin vastata: Joukkueurheilija on sellainen, joka tulee toimeen muiden kanssa. Poikien puolesta voin vielä sanoa, että hyvältä pelaajalta odotetaan enemmän kuin vaan syöttelyä kaverille.

Viesti oli huumoripläjäys, jonka konteksti on helppo ymmärtää kuuntelemalla valmentajia kentän laidalla.

[fingerström]

Sellainen, joka syöttää kun valmentaja karjuu kentän laidalla "SYÖTÄ PERKELE".

Sellainen joka syöttää Pekalle tyhjän maalin edessä sen sijaan, että itse pistää sen häkkiin.

Sellainen joka tekee tyhmiä ratkaisuita, koska valmentaja käski.

Sellainen joka ei riplaa.

Tämä kuvaus taitaa nyt koskea niitten seurojen, joissa on "parempi valmennus", minkä takia suurella vaivalla seuraan muun muassa muista, kunnianhimottomimmista seuroista kerätyt pelaajat lopettavat ja taas joudutaan keräämään uusi satsi, toimintaa, josta meidän pienempien pitäisi ottaa oppia ja ainakin toimittaa valmentajat heille oppiin?

TJEU: Mm. tämän alueen valtavirta ja lisäksi esim. Klubin juniorit -ketju.

[eiks oo kauheet]

Pelaajan nöyryys on sitä että tietää että ei tiedä kaikkea. Tämä on avain kehitykseen ja mahdolliseen menestykseen. On oltava nöyrä, mutta ei saa nöyristellä.

[drone]

Pelaajan nöyryys on sitä että tietää että ei tiedä kaikkea.

Tiedä tai osaa. Tietoisuus siitä, että on kehittymisen varaa. Nöyryyden mukana tulee visio. Tällaiseksi haluan tulla, tämä on minun unelmani.
Ja lopulta: vision ja nöyryyden myötä kehittyy luja usko siihen, että minusta todella voi tulla sitä, mistä unelmoin.

[Pussikalja]

Jotenkin E G osuu kommenteillaan hemmetin hyvin siihen isoon ongelmaan suomalaisessa futiksessa tai oikeastaan laajemminkin pallopeleissä esiintyvään ongelmaan. Meillä on vaikeuksia käsittää yhteistyötä, joukkueessa toimimista ja joukkuelajien voittamisen kulttuuria. Ongelmia, jotka esimerkiksi ruotsalaiset ovat ratkaisseet jo aikoja sitten.

Meillä ajatellaan joukkuepeli nippuna yksilöurheilijoita, joista nopein ja itsekkäin on teoreettisesti potenttiaalisin espanjalaiseen joukkuepelaajaan rinnastettava lahjakkuus. Kun suomalainen joukkue ei ole vahva yhdessä luomaan 3-4 syöttösuuntaa ja siten helpottamaan saumoja ajaa myös itse ohi 1 vs 1, on vika yksilön taidoissa.

Joukkuelajeissa yksilöä pitäisi ohjata kehittämään yksilötaitoja joukkuetta hyödyttäviksi. Omalla ajalla pitäisi hankkia taitoja, jolla vaikea huono syöttö yksilötaidolla kesytettään laadukkaaksi pallonhallinnaksi ja peli jatkuu taitavan pelaajan toimesta yksinkertaisella peliä edistävällä ratkaisulla. Yksilö treenaa voidakseen tukea taidoillaan ja fysiikallaan joukkuetta. Ajatus, joka on täysin vieras tässä yksilölajien kultaisessa maassa.

[J. Soini]

Luulen ymmärtäväni, mitä Pussikalja ajaa takaa, mutta silti...

Tällainen yksilötaidon ja joukkueurheilussa tarvittavan yhteistyötaidon erottaminen näin yksioikoisesti ei kyllä selitä suomalaisten heikkoa osaamista kovinkaan hyvin. Syyt ovat paljon syvemmällä.

Väitän muutenkin, että huipputasolla yksilö- ja joukkueurheilijoilla ei harjoittelussa ole niin hirveän suurta eroa. Jos joku haluaa maailman huipulle suosituimmissa yksilö- tai joukkueurheilussa, se vaatii riittävää lahjakkuutta, valtavaa määrää laadukasta harjoittelua yms. Joskus myös onnea, että ei tule loukkaantumisia, seurasiirrot osuvat nappiin jne.

Tilanne on yksinkertaisesti vain niin, että Suomi ei ole enää kovin hyvä urheilumaa sen enempää yksilö- kuin joukkueurheiluissakaan. Se johtuu pääosin yhteiskunnan muutoksista, joiden seurauksena suomalaiset lapset eivät enää liiku yhtä paljon kuin ennen. Sen lisäksi sinänsä tärkeää nuorisotyötä tekevät urheiluseurat ovat suurelta osalta resursseiltaan aika puutteellisia meitä parempiin urheilumaihin nähden. Tämä kaikki koskee luonnollisesti myös jalkapalloa.

Kaikesta tästä seuraa, että esimerkiksi keskimääräinen 10-vuotias futista seurassa pelannut suomalainen juniori on osaamiseltaan aika vaatimaton. Niin yksilötaidoiltaan, pelin ymmärtämiseltään kuin yleiseltä liikunnalliselta tasoltaan. Miten voisi muuten edes olla?

Keskimääräinen suomalaislapsi liikkuu paljon vähemmän kuin esim. 25 vuotta sitten. Keskiverto suomalaisessa seurassa saattaa olla valmentaja, jonka valmennusosaaminen on valovuoden jäljessä vaikka verrattuna keskivertoespanjalaisseuran (eivät tosin kaikki espanjalaisetkaan seurat ole hyviä) vastaavaan. Keskivertosuomalaissperheessä satsaamista jalkapalloharrastukseen ei pidetä erityisen järkevänä asiana. Näin kotoa ei tule painetta/ymmärrystä/tukea intohimoiselle asiaan keskittymiselle.

Keskivertosuomalaisjuniorille ei myöskään muodostu samanlaista sidettä omaan seuraan ja lajiin kuin vaikka jollekin dortmundilaisfutarille, joka viikonlopusta toiseen voi ylpeänä seurata oman suosikkijoukkueensa edesottamuksia.

Kaikesta tästä syntyy kulttuurillinen yhteisvaikutus, johon verrattuna tällainen pelin ymmärtäminen/tilanteiden oikeanlainen ryhmässä tunnistaminen on aika epäolennaista. Kun tätä ymmärtämistä edeltävät 100 muuta asiaa on pielessä, niin ei paraskaan katalonialaistreeni asioita juuri muuta. En halua lainkaan vähätellä kyseessä olevan asian merkitystä. Haluan vain kuvata, kuinka valtavien haasteiden edessä me olemme, jos me oikeasti haluaisimme menestyä. Todennäköisesti me emme kuitenkaan halua.

Esimerkiksi Saksan jalkapallon nykyinen menestysaalto on seurausta valtavasta 10 vuoden satsauksesta nimenomaan juniorivalmennukseen. Tämä siis tapahtui maassa, jossa oli pohjalla yksi maailman vahvimmista jalkapallokulttureista. Mitään vastaavankaltaista ei ole nähtävissä Suomessa.

[Jortsukka]

Olisihan se helvetin helppoa, jos olisi vain yksi syy millä selittää ongelmat. Sitten vain korjattaisiin se ja dadaa oltaisiin maailman huipulla. Totuus on kuitenkin se että ollaan käytännössä kaikessa jäljessä Euroopan huippua tai edes keskitasoa. Noh ehkä nykyisin ns. huippujengit(HJK, KäPa, jne.) harjoittelevat riittävän suurilla harjoitusmäärillä. Eli joukkueharjoituksissa ehkä ollaan joidenkin osalta riittävissä määrissä. Kaikessa, ihan kaikessa muussa ollaan jäljessä. Sen kieltäminen on paska puhetta, joka pulppuaa kun lukee noita raportteja ulkomailta suomalaisten jengien pelatessa turnauksia. Aina ollaan hävitty paskan kentän, tms. takia. Toki tulokset nuorissa ei ole ainoa mittari, mutta kuitenkin hyvä sellainen.

[Pussikalja]

Joo, ei ole tarkoitus väittää, että vain yksi este, yksi syy, miksi ei pärjätä. Mutta on tuo yksilökeskeisyys väärin ymmärrettynä on moneen yksityiskohtaan vaikuttava seikka. Ihan pelaaja valinnoista tai tavasta opettaa pelaamaan lähtien. Otetaan esimerkiksi kärkipelaaja ja sen valmentaminen. Olen aivan varma, ettei toistoissa pallon maaliin laittamiseen jälkeen jäädä mistään maasta ainakaan joukkuetreeneissä, omalla ajlla varmaan jäädäänkin. Mutta paljonko käytetään aikaa opettamiseen, kuinka sijoitutaan ennen maalintekopaikan syntymistä ja opitaan luomaan pelin sisälle tilanteita, mistä päästään sitä palloa maaliin laittamaan. Me nähdään vain lopputulos, ei peliä ja yksityiskohtia ennen mahdollista maalintekopaikkaa valmennuksessa. Ihmetellään vain kun on niin vaikeaa pelata ja katsellaan kaiholla yleisurheilijoitten treenejä ja sitä nopeaa jannua kentällä, että tuo jos laittas nappikset jalkaan maalinteko ongelma olisi sillä ratkaistu. Itse en usko, että se sillä ratkeaa...

[Messi]

Luulen ymmärtäväni, mitä Pussikalja ajaa takaa, mutta silti...

Tällainen yksilötaidon ja joukkueurheilussa tarvittavan yhteistyötaidon erottaminen näin yksioikoisesti ei kyllä selitä suomalaisten heikkoa osaamista kovinkaan hyvin. Syyt ovat paljon syvemmällä.

Väitän muutenkin, että huipputasolla yksilö- ja joukkueurheilijoilla ei harjoittelussa ole niin hirveän suurta eroa. Jos joku haluaa maailman huipulle suosituimmissa yksilö- tai joukkueurheilussa, se vaatii riittävää lahjakkuutta, valtavaa määrää laadukasta harjoittelua yms. Joskus myös onnea, että ei tule loukkaantumisia, seurasiirrot osuvat nappiin jne.

Tilanne on yksinkertaisesti vain niin, että Suomi ei ole enää kovin hyvä urheilumaa sen enempää yksilö- kuin joukkueurheiluissakaan. Se johtuu pääosin yhteiskunnan muutoksista, joiden seurauksena suomalaiset lapset eivät enää liiku yhtä paljon kuin ennen. Sen lisäksi sinänsä tärkeää nuorisotyötä tekevät urheiluseurat ovat suurelta osalta resursseiltaan aika puutteellisia meitä parempiin urheilumaihin nähden. Tämä kaikki koskee luonnollisesti myös jalkapalloa.

Kaikesta tästä seuraa, että esimerkiksi keskimääräinen 10-vuotias futista seurassa pelannut suomalainen juniori on osaamiseltaan aika vaatimaton. Niin yksilötaidoiltaan, pelin ymmärtämiseltään kuin yleiseltä liikunnalliselta tasoltaan. Miten voisi muuten edes olla?

Keskimääräinen suomalaislapsi liikkuu paljon vähemmän kuin esim. 25 vuotta sitten. Keskiverto suomalaisessa seurassa saattaa olla valmentaja, jonka valmennusosaaminen on valovuoden jäljessä vaikka verrattuna keskivertoespanjalaisseuran (eivät tosin kaikki espanjalaisetkaan seurat ole hyviä) vastaavaan. Keskivertosuomalaissperheessä satsaamista jalkapalloharrastukseen ei pidetä erityisen järkevänä asiana. Näin kotoa ei tule painetta/ymmärrystä/tukea intohimoiselle asiaan keskittymiselle.

Keskivertosuomalaisjuniorille ei myöskään muodostu samanlaista sidettä omaan seuraan ja lajiin kuin vaikka jollekin dortmundilaisfutarille, joka viikonlopusta toiseen voi ylpeänä seurata oman suosikkijoukkueensa edesottamuksia.

Kaikesta tästä syntyy kulttuurillinen yhteisvaikutus, johon verrattuna tällainen pelin ymmärtäminen/tilanteiden oikeanlainen ryhmässä tunnistaminen on aika epäolennaista. Kun tätä ymmärtämistä edeltävät 100 muuta asiaa on pielessä, niin ei paraskaan katalonialaistreeni asioita juuri muuta. En halua lainkaan vähätellä kyseessä olevan asian merkitystä. Haluan vain kuvata, kuinka valtavien haasteiden edessä me olemme, jos me oikeasti haluaisimme menestyä. Todennäköisesti me emme kuitenkaan halua.

Esimerkiksi Saksan jalkapallon nykyinen menestysaalto on seurausta valtavasta 10 vuoden satsauksesta nimenomaan juniorivalmennukseen. Tämä siis tapahtui maassa, jossa oli pohjalla yksi maailman vahvimmista jalkapallokulttureista. Mitään vastaavankaltaista ei ole nähtävissä Suomessa.

[fingerström]

Jotenkin E G osuu kommenteillaan hemmetin hyvin siihen isoon ongelmaan suomalaisessa futiksessa tai oikeastaan laajemminkin pallopeleissä esiintyvään ongelmaan. Meillä on vaikeuksia käsittää yhteistyötä, joukkueessa toimimista ja joukkuelajien voittamisen kulttuuria. Ongelmia, jotka esimerkiksi ruotsalaiset ovat ratkaisseet jo aikoja sitten. JNE

Luulen ymmärtäväni, mitä Pussikalja ajaa takaa, mutta silti...

Tällainen yksilötaidon ja joukkueurheilussa tarvittavan yhteistyötaidon erottaminen näin yksioikoisesti ei kyllä selitä suomalaisten heikkoa osaamista kovinkaan hyvin. Syyt ovat paljon syvemmällä. JNE

Tässä kaksi erinomaista kirjoitusta. Kannattaa lukea nämä kokonaan, siksi tämä mainospläjäys. Kiitos näistä. Samaa mieltä ei tarvitse olla, mutta hyvää keskustelua.

Pussikaljalta hyvä huomio tämä, että EG tulee (varmaaan tahtomattaan) paljastaneeksi suomalaiskansallisen kipupisteen eli joukkueurheilua ei oikein ymmärretä, vaikka sitä harrastetaan. Näin ollen ei myöskään ymmärretä kilpailua eikä "itsekkyyttä".

[zekki]

Menee aikamoiseksi itsensäruotsimiseksi.

Eikö Suomessa muka osata pelata joukkueissa? Jos vähänkään miettii esimerkkejä muistakin lajeista (jääkiekko, koripallo, lentopallo, salibandy jne) niin eihän se ole totta. Teema suomalaisesta jukuripäästä, joka ei sovellu joukkuelajeihin on jo historiaa.

Jotka jaksavat huipulle pidempijänteisemmin tähdätä tarvitsevat vahvan kilpailuvietin oli kyse yksilö- tai joukkuelajeista. Lajivalinta on aika paljon myös sattumaa vaikka toki useimmat ajautuvat kohti lajeja, jotka heille henkilökohtaisesti parhaiten sopivat. Se, että vuosikymmenten myötä tapahtuu muutoksia siinä, mitä lajeja eniten harrastetaan pitäisi olla selviö, eikä ihmettelyn paikka. Itse asiassa futis on yksi niitä lajeja, jotka ovat säilyttäneet asemansa tai jopa kasvaneet maailmanlaajuisesti yllättävänkin hyvin.

En myöskään ihan purematta niele ajatusta suomalaisten lasten ja nuorten yleisestä liikkumattomuudesta. Muualla Euroopassa on jo paljon pidempään eletty urbaanimmassa ympäristössä kuin Suomessa, jossa se mitä Suomessa ymmärretään liikunnalla on aina isomman kynnyksen takana.
Saksalaiselle nuorelle kaikki liikunta saattaa olla se mitä tapahtuu futiskentän ympärillä. Jos tätä sitten verrataan tavallisen suomalaisen nuoren vain
futiksen yhteydessä tapahtuvaan liikkumiseen, mennään vertailussa helposti aivan metsään.


 

[Pussikalja]

Menee aikamoiseksi itsensäruotsimiseksi.

Eikö Suomessa muka osata pelata joukkueissa?

Osaahan moni pelata. Mutta miten se peli ymmärretään ja mitä arvostetaan ehkä avaa silmät missä mennään.

Otetaan esimerkiksi miesten maju ja miten sitä arvostetaan. Yksilö seurajoukkuestatuksella on se mikä merkkaa. Ei sinänsä suoritukset, hyöty joukkueelle tai edes virheet.

Otetaan esimerkiksi vaikkapa parit kolmet viimeiset majupelit. Roman on pirun taitava, aivan ylivoimaisesti paras pelaaja majussa. Sehän heittää jotain Luxemburia vastaan sellaista ulistikkaria linjan taakse, että avot. On vain kärkipelaajan heikkoutta, ettei verkko ropise. Toisaalta taas voisi ajatella, onko taitoa heittää ulkosyrjätikkari linjan taakse vai sisäsyrjällä pallo oikealla ajoituksella linjan välistä maissa, jossa hyökkääjän ei tarvitse tehdä sirkustemppuja päästäkseen viimeistelemään. Mitä se peli tai taito loppujen lopuksi on? Opetetaanko syöttämään vastaanottajalle otollisesti, vai opetetaanko ja ihaillaanko koosteiden supersooloja ja sirkustemppuja, jotka ovat taidon mittareina. Onko se hienompaa laittaa kierteinen kierrepallo, vai helposti omille, josta peli ehkä voisi jatkuakkin. Mietippä Zekki miten sisällä pelin ytimessä ihan aidosti ollaan ja mitä pelaajille opetetaan ja mitä lajissa meillä ihaillaan.

[Led It Be]

Osaahan moni pelata. Mutta miten se peli ymmärretään ja mitä arvostetaan ehkä avaa silmät missä mennään.

Otetaan esimerkiksi miesten maju ja miten sitä arvostetaan. Yksilö seurajoukkuestatuksella on se mikä merkkaa. Ei sinänsä suoritukset, hyöty joukkueelle tai edes virheet.

Otetaan esimerkiksi vaikkapa parit kolmet viimeiset majupelit. Roman on pirun taitava, aivan ylivoimaisesti paras pelaaja majussa. Sehän heittää jotain Luxemburia vastaan sellaista ulistikkaria linjan taakse, että avot. On vain kärkipelaajan heikkoutta, ettei verkko ropise. Toisaalta taas voisi ajatella, onko taitoa heittää ulkosyrjätikkari linjan taakse vai sisäsyrjällä pallo oikealla ajoituksella linjan välistä maissa, jossa hyökkääjän ei tarvitse tehdä sirkustemppuja päästäkseen viimeistelemään. Mitä se peli tai taito loppujen lopuksi on? Opetetaanko syöttämään vastaanottajalle otollisesti, vai opetetaanko ja ihaillaanko koosteiden supersooloja ja sirkustemppuja, jotka ovat taidon mittareina. Onko se hienompaa laittaa kierteinen kierrepallo, vai helposti omille, josta peli ehkä voisi jatkuakkin. Mietippä Zekki miten sisällä pelin ytimessä ihan aidosti ollaan ja mitä pelaajille opetetaan ja mitä lajissa meillä ihaillaan.

Tämä on aivan totta. Ei siinä mitää kaikki kunnia Roman Eremenko on taitava pelaaja, mutta...

Kysymyksessän joukkuepeli ja tietyllä tavalla potuttaa, että kun aikaisemmin huudettiin "Litmasta", yhtä yksilöä joukkueen sisällä, niin nyt huudetaan "R. Eremenkoa". Suomessa ei todellakaan ymmärretä joukkueenrakennus prosessista mitään! Eikä sitä miten joukkue pelaa ja miten jokaisen pelaajan pitää palvella joukkuetta ja toteuttaa hänelle annettuja tehtäviä annetussa viitekehyksessä. Tähän ajatusmalliin soveltuu äärimmäisen huonosti, jonkun yksilön korostaminen muiden kustannuksella.

[ZZlatan]

Elävää elämää Suomessa 2013.

LAUTP kahlitsee kehoja, liekö peräti persoonan kieltäjiä?

http://www.esaimaa.fi/Online/2013/04/30/Peli+kovenee+juniorikentill%C3%A4/2013115631147/4#kommentti

http://www.esaimaa.fi/Mielipide---Kolumnit/2013/05/01/Lapset+viheri%C3%B6n++pelinappuloina/2013115631333/67

Pistetään avautuminen nyt tänne, kun jostain syystä LAUTP-keskustelua ei tunnu löytyvän tuolta Suomen huippusarjojen alueilta. En varmaan vain katsonut tarpeeksi tarkasti.

LAUTP vaatii siis junioriltaan tuhat euroa, jotta seura antaa luvan siirtyä toiseen eteläkarjalaisseuraan, eli lähinnä varmaan PEPO:n, Kultsun tai IPS:n paitaan. Aivan sairasta. Työvoima liikkuu vapaasti, mutta futista potkiva lappeenrantalainen lapsi ei, jos vanhemmat ovat hyvää hyvyyttään erehtyneet ohjaamaan tenavansa liikkumaan Lauritsalan seuraan.

LAUTP:n lasten kahlitsemispolitiikka edustaa kaikkea sitä, minkä vuoksi eteläkarjalainen jalkapalloilu on Suomen huonointa. Seura ei todellakaan ole lapsia varten, vaan lapset ovat seuran suuriegoisten aikuisten vetäjien intohimojen toteuttamista varten. Itsekästä, lapsellista ja sivistymätöntä.

Toisaalta jos LAUTP:n toiminta on loistavalla tasolla, miksi ihmeessä yksikään junnu sieltä haluaisi pois? Tosiasiassa LAUTP:n toiminta, kuten toki lähes kaikkien muidenkin eteläkarjalaisten futisseurojen toiminta, on luokattoman huonoa, jos mittarina ovat urheilulliset saavutukset.

Lasten kahlitsemisellaan LAUTP toki työntää eteläkarjalaisfutiksen statusta entistä syvemmälle pohjamutiin. Onnittelut sinne.

[SirL]

Nopea googlaus kertoo, että sinne on valittu pj:ksi joku vanha järjestöjyyrä lajin ulkopuolelta, kun futismiestä ei ole hommaan löytynyt...

http://www.tulaviisi.fi/Jutut/TabId/869/ArtMID/1665/ArticleID/98/Ay-toiminta-vaihtui-seuraan.aspx

Yhtä kaikki, eihän tuo hyvälle kuulosta ja olisihan siellä jonkun muun seuran sisällä pitänyt kertoa puheenjohtajalle, ettei tämä homma ihan näin toimi.

[ZZlatan]

Nopea googlaus kertoo, että sinne on valittu pj:ksi joku vanha järjestöjyyrä lajin ulkopuolelta, kun futismiestä ei ole hommaan löytynyt...

http://www.tulaviisi.fi/Jutut/TabId/869/ArtMID/1665/ArticleID/98/Ay-toiminta-vaihtui-seuraan.aspx

Yhtä kaikki, eihän tuo hyvälle kuulosta ja olisihan siellä jonkun muun seuran sisällä pitänyt kertoa puheenjohtajalle, ettei tämä homma ihan näin toimi.

Jutusta: "halusin varmistaa, ettei seuralla ole taloussotkuja ja riitoja"

Saipa siis lähteä haastamaan puhtaalta pöydältä...

[zekki]

En toki ole väittämässä, että kaikki olisi hyvin. Parannettavaa on toki ihan pirusti, mutta ei se muuallakaan kaikki mitään huipputekemistä ole. Otetaanpa vaikka Hollanti ja sen "upea" junnusysteemi. Kun sieltä otetaan pois muutama Eredivisioonan huippujoukkue, miten on mahdollista, että tämä järjestelmä tuottaa sitäkin peliä, mitä siellä alemmalla tasolla oikeasti pelataan?

Ulkoapäin on tosi vaikea sanoa oikeista prosesseista mitään. Median kautta tulee varmasti aivan eri kuva kuin mitä todellisuus on. Suomalaiseen tyyliin kun vielä kuuluu, että asioista ei perinteisesti ole keskusteltu ja valmentajat ovat helposti vähän varpaisillaan.  Sen vähänkin tiedon  perusteella voi kuitenkin päätellä, että monessa Veikkausliigajoukkueessa on aivan kelpo joukkueenrakennusprosessi ja ammattitaitoisia valmentajia, jotka tekevät hyvää työtä niissä puitteissa, jotka nyt on: on tietyn tason pelaajat käytettävissä, on tietty odotus siitä mitä Veikkausliigapelaaminen on luonteeltaan, on tietyt puitteet missä harjoitellaan ja pelataan ja on tietyt odotukset fanien ja sidosryhmien puolelta. Siitähän se kokonaisuus muodostuu.

Tämä sama pätee junnutasollakin. Yksittäisen valmentajan mahdollisuudet ovat rajatut. Kun itse olin aktiivisesti junnufutiksessa, kyllähän sitä oli monenlaisella valmentajaprofiililla olevia remmissä: toisia, joilla oli pallokäsittelyn taidot hyvät, toisia taktisesti suuntautuneita, toisia hyviä yksilö- ja joukkuehenkeen pohjaavia valmentajia. Mikään näistä ei yksinään ole mikään taikatemppu. Tärkeintä on, että junnujoukkueessakin on hyvä valmennustiimi, jossa eri elementtejä on mukana. Ei valmentaminen ole nykyään enää yksilölaji. Jotain on joukkueessa tehty väärin, jos siihen on jouduttu.

[Jau]

Erittäin hyvää keskustelua aiheesta

Itse näen suomalaisen urheilun ja samalla myös huippu-urheilun syöpänä jo lapsena tapahtuvan passivoitumisen liikunnan suhteen. Tätä täällä onkin jo sivuttu ja jopa allekirjoittanut on sen käytännössä huomannut. Superjunnuna sitä tuli läheisellä nurtsikentällä käytännössä asuttua kesät ja aina siellä saatiin jonkinlaiset pelit pystyyn. Ei meistä kenestäkään huippu-urheilijoita tullut, mutta ainakin sitä liikunnan riemua jokainen koki. Nyt reilu viisitoista vuotta myöhemmin tuo samainen nurtsikenttä hohkaa kesäisin tyhjyyttä ja pennut takoo konsoleita sisällä auringon paistaessa.

Käsittääkseni leikki-ikäisenä lapsen motoriikka kehittyy automaattisesti pelaamalla ja leikkimällä ja tuota voi olla myöhemmin vaikea kiriä kiinni. Kyllä jokainen varmasti muistaa koulun liikuntatunneilta jannuja, jotka eivät osanneet edes juosta tekniikalla, joka olisi edes vähää alusta sinnepäin.

Sinällään junnuvalmennuksessa on paljonkin kehitettävää, mutta vaikka tuo palanen olisi kunnossa, niin se ei millään riitä. Vaikka niitä 7-10-vuotiaita treenattaisiin optimaalisella valmennuksella neljä kertaa viikossa, niin yhdestäkään ei tulisi huippu-urheilijaa (oli laji mikä tahansa) ilman omatoimista "leikkiä ja pelailua".

[J. Soini]

Pussikaljalle uudestaan. Taas kerran paljon järkevää asiaa, mutta…

Olen täysin samaa mieltä siitä, että Roman on Suomen ylivoimaisesti paras pelaaja. Mutta sitten. Väite siitä, että Suomessa maajoukkuepelaajien seurastatus merkitsee liikaa on outo. Keskimäärin parhaat pelaajat pelaavat kovimmissa sarjoissa ja parhaissa joukkueissa. Näitä pelaajia Suomella ei todellakaan ole liikaa.

Onko siis Pussikaljan argumentti se, että meillä on valtavasti teknisesti taitavia pelaajia, jotka pystyvät sirkustemppuihin mutta joilta puuttuu kyky yhteispeliin? Meillä on todella vähän pelaajia, jotka ovat urheilullisia, teknisesti taitavia ja jotka vielä ymmärtävät peliä. Pikemminkin voisi väittää, että Suomen yhteispeli on ihan kohtuullisella tasolla, mutta pelaajien yksilötaidot eivät yksinkertaisesti riitä parempaan. Esimerkiksi Suomen maali Espanjaa vastaan oli upea esimerkki loistavasta yhteispelistä. Sen sijaan Suomella on todella vähän hyviä pelaajia ulkomailla avainroolissa edes kohtuukovissa sarjoissa. Siis pelaajien yksilöllinen taso ei riitä.

Luulen olevani Pussikaljan kanssa täysin samaa mieltä siitä, että meillä ei ymmärretä joukkuepelin lainalaisuuksia. Tämän seurauksena meillä varmasti opetetaan esimerkiksi teknisiä asioita liiaksi pelistä irrallisena. Palloliiton nykyisessä valmennuskoulutuksessa muuten kovasti yritetään saada asiaan muutosta. On ihan pätevää materiaalia, puhutaan Horts Weinin metodista yms.

Olen ilmeisesti Pussikaljan kanssa eri mieltä siitä, että tämä on se olennainen ongelma suomalaisessa futiksessa. Kertauksen vuoksi suurimmat ongelmat mielestäni ovat lasten liikunnan määrän yleinen alhaisuus, jalkapallon vähäinen osuus tästä liikunnasta, suomalaisten seurojen kunnianhimon puute juniorivalmennuksessa, junioripelaajien omalla ajalla tapahtuvan harjoittelun vähäisyys jne.

Tästä kaikesta seuraa, että meillä on todella vähän riittävän hyviä pelaajia. Olen ilmeisesti myös eri mieltä Pussikaljan kanssa yksilöllisen osaamisen merkityksestä jalkapallomenestyksessä. Itse uskon, että kaikissa suurissa pallopeleissä pelaajamateriaalin laatu on kaikkein ratkaisevin menestystekijä. Suomi on tällä hetkellä huonompi kuin vuosituhannen vaihteessa, koska meidän pelaajamateriaalimme on paljon heikompi kuin silloin. Eremenkon lisäksi ehkä vain Niklas Moisanderilla olisi ”aikakoneajatusleikissä” mahdollisuus pelata 10 vuoden takaisessa maajoukkueessa avauksessa.

Saksassa suosittu pelaajien arvoja analysoiva Transfermarkt -sivusto antaa kaikille vähänkin suuremmissa sarjoissa pelaaville ammattilaisille jonkun arvon. Kun tätä listaa vertaa maailman parhaisiin maajoukkueisiin ja seurajoukkueisiin, huomaa kuinka vahva korrelaatio on. Mitä parempia pelaajia, sen parempi joukkue. Esimerkiksi Suomen pelaajamateriaali on jopa hämmästyttävän paljon heikompi kuin esimerkiksi Tanskalla tai Ruotsilla. Jokainen voi itse vertailla noita pelaajien arvoja.http://www.transfermarkt.de/de/nationalmannschaften/startseite/nationalmannschaften.html

Pussikalja kysyy seuraavaa: ”Mitä se peli tai taito loppujen lopuksi on? Opetetaanko syöttämään vastaanottajalle otollisesti, vai opetetaanko ja ihaillaanko koosteiden supersooloja ja sirkustemppuja, jotka ovat taidon mittareina.”

Jotta pitkästä jutusta tulisi vielä pidempi, yritän vastata hyvin kapealta osalta. Yritän antaa esimerkin, joka vaikuttaa suuresti jalkapallomenestykseen, mutta joka ei täydellisesti linkity joukkuepelaamiseen. Mistä löytyy Suomesta pelaaja, joka pystyy kansainvälisessä tempossa antamaan laadukkaita keskityksiä?  Tällaisten pelaajien löytäminen olisi olennaisen tärkeää joulukuusijärjestelmässä. Niitä ei vain taida löytyä. Suomalaisten pelaajien potkutekniikka ylipäätäänkin on varsin heikko. Tähän voi ottaa pienen myönteisenkin esimerkin. Petteri Forssell on hieno poikkeus tästä Suomi-futarien heikko potkutekniikka -säännöstä. Miehen potkutekniikka kestää kovankin vertailun.

Annan toisen esimerkin. Olen sen verran hullu, että kiipesin aidan yli katsomaan Atletico Bilbaon harjoittelua Sonera Stadiumilla ennen joukkueen peliä HJK:ta vastaan viime syksynä. Halusin nähdä Marcelo Bielsan työn touhussa. Koko harjoitus oli aivan uskomaton muutenkin, mutta ei siitä sen enempää. Mutta jos vertasi baskipelaajien potkutekniikkaa klubilaisten vastaavaan, ero oli huima. Bilbaon pelaajien potkutekniikka ei ollut ainoastaan parempi, se oli kokonaan eri planeetalta. Ei pelikäsityksestä ole paljon iloa, jos ei teknisesti pysty toimittamaan palloa pisteestä A pisteeseen B.

[SirL]

Olen sen veran hullu, että kiipesin aidan yli katsomaan Atletico Bilbaon harjoittelua Sonera Stadiumilla, ennen joukkueen peliä HJK:ta vastaan viiem syksynä. Halusin nähdä Marcelo Bielsan työn touhussa. Koko harjoitus oli aivan uskomaton muutenkin, mutta ei siitä sen enempää.

Kerro ihmeessä. Jos nyt ei sitten tänne off-topicina, niin jonnekin muualle, vaikka herran omaan ketjuun: http://futisforum2.org/index.php?topic=136641.0