Suomalainen juniorivalmennus tarvitsee ryhtiliikettä

[Led It Be]

Mutta jos vertasi baskipelaajien potkutekniikkaa klubilaisten vastaavaan, ero oli huima. Bilbaon pelaajien potkutekniikka ei ollut ainoastaan parempi, se oli kokonaan eri planeetalta. Ei pelikäsityksestä ole paljon iloa, jos ei teknisesti pysty toimittamaan palloa pisteestä A pisteeseen B.

Tämä on ERITTÄIN merkittävä tieto! Tämä on yksi MASSIVISIMPIA tietoja mitä pitää alkaa suomalaisessa futiksessa hyödyntää. (Potkutekniikka ei tarkoita sitä, että palloa pomputellaan paikallan seisten, vaan sitä, että pystyt täydessä vauhdissa toimittamaan pallon pisteestä A pisteeseen B.)

Sama tieto tulee hollantilaislähteistä! Pelaajien potkutekniikka hiotaan äärimmilleen ja äärimmäisen hyväksi. Tähän perustuu osaltaan koko hollantilaisen jalkapallon menestys.

Tässä yksi legendaarinen esimerkki, jolla viitataan tekniikkaan:
Cruyffin tiedetään antaneen jalkapallo arviointeja pelkän äänen perusteella. Ajaxin historioitsija Ever Vermeer muistaa hänen kritisoineen erään pelaajan tekniikkaa katsellen samalla poispäin kentältä.  ’Cruyff sanoi: ”Hänen tekniikkansa on surkea.”  ”Mistä tiedät?”  Cruyff toteaa: ”Se on ilmiselvää.  Kun hän potkaisee palloa, ääni on väärä.”’

Samassa tarinassa kerrotaan, että pelaajien potkutekniikka hiottiin lähelle täydellisyyttä. Pallo pitää pystyä toimittamaan, oikeaan aikaan (oikein ajoitettuna), oikeaan paikkaan.

edit: Se minkälaisilla harjoitteilla tuo tehdään, niin sitä en tiedä. Luulisi, että esim. Litmanen tietää...

[ohimo]

Tämä on ERITTÄIN merkittävä tieto! Tämä on yksi MASSIVISIMPIA tietoja mitä pitää alkaa suomalaisessa futiksessa hyödyntää.

Sama tieto tulee hollantilaislähteistä! Pelaajien potkutekniikka hiotaan äärimmilleen ja äärimmäisen hyväksi. Tähän perustuu osaltaan koko hollantilaisen jalkapallon menestys.

No nyt se puuttuva lenkki vihdoin löytyi! Soita sinä palloliittoon ja meikä alkaa säästämään Qatarin reissua varten.

[Pussikalja]

En nyt ihan täysin ymmärrä, mitä J. Soini näet ristiriitana. Mitä heikompi taitotaso tai pelaaja, sen vaikeammat ratkaisut yleensä on.

Ja miksi pelaajista suuri osa jää pitkästä tunnollisesta harjottelusta ja juniorikoulutuksesta huolimatta taidoiltaan ja varsinkin pelitaidoiltaan melko vaillinaisiksi, on tuskin tarkoitusenmukaista tai tahallista. Pakkohan jotain harjoittelussa ja varsinkin harjoituksissa painotetuissa asioissa olla ristiriidassa pelin ja pelissä tarvittavien taitojen kanssa. Jos harjoittelu ja itse peli eivät täsmää, ymmärryksessä tai/ja osaamisessahan jotain on vialla. Tuskin tahallaan väärin tai paremminkin vaillinaisesti junnuja opetetaan. Jos puhutaan potkutekniikasta tai keskityksistä, niin jostain syystä ei nähdä oleelliseksi opettaa keskityksen kohteelle kuinka keskitykseen liikutaan ja osoitetaan keskittäjälle minne pallo halutaan ja toisin päin. Joku vuosi sitten peleissä oli keskityksiä ja juoksuja keskityksiin, nyt aika usein keskitykset on kompromissipalloja ja hyökkääjä odottaa pallon tipahtavan otsaan. Kun keskitykset ja juoksut eivät ole oleellista meidän näkemyksemme mukaan pelille ja juniorikoulutukselle, ei keskityksiä pelinomaisella temmolla harjoitella ja toisteta riittävästi. Me olemme pitkään priorisoineen laiturille 1 vs. 1 taidon ja rohkeuden sijalle yksi ja se näkyy. Ehkä pitäisi priorisoida rohkeus 1 vs.1 ja keskitykset molemmat tärkeiksi.

[Led It Be]

Ja miksi pelaajista suuri osa jää pitkästä tunnollisesta harjottelusta ja juniorikoulutuksesta huolimatta taidoiltaan ja varsinkin pelitaidoiltaan melko vaillinaisiksi, on tuskin tarkoitusenmukaista tai tahallista. Pakkohan jotain harjoittelussa ja varsinkin harjoituksissa painotetuissa asioissa olla ristiriidassa pelin ja pelissä tarvittavien taitojen kanssa. Jos harjoittelu ja itse peli eivät täsmää, ymmärryksessä tai/ja osaamisessahan jotain on vialla. Tuskin tahallaan väärin tai paremminkin vaillinaisesti junnuja opetetaan.

On aivan päivänselvästi tehty jatkuvasti ja systeemattisesti vääriä asioita. Suurin vika on, että harjoitukset eivät ole olleet pelinomaisia. Tähän on ilmeisesti vasta 2010-luvulla tullut muutos.

Jos puhutaan potkutekniikasta tai keskityksistä, niin jostain syystä ei nähdä oleelliseksi opettaa keskityksen kohteelle kuinka keskitykseen liikutaan ja osoitetaan keskittäjälle minne pallo halutaan ja toisin päin. Joku vuosi sitten peleissä oli keskityksiä ja juoksuja keskityksiin, nyt aika usein keskitykset on kompromissipalloja ja hyökkääjä odottaa pallon tipahtavan otsaan. Kun keskitykset ja juoksut eivät ole oleellista meidän näkemyksemme mukaan pelille ja juniorikoulutukselle, ei keskityksiä pelinomaisella temmolla harjoitella ja toisteta riittävästi. Me olemme pitkään priorisoineen laiturille 1 vs. 1 taidon ja rohkeuden sijalle yksi ja se näkyy. Ehkä pitäisi priorisoida rohkeus 1 vs.1 ja keskitykset molemmat tärkeiksi.

Keskitykset sisältyvät siihen, että potkutekniikka hiotaan täydellisyyteen.

Luulen olevani Pussikaljan kanssa täysin samaa mieltä siitä, että meillä ei ymmärretä joukkuepelin lainalaisuuksia. Tämän seurauksena meillä varmasti opetetaan esimerkiksi teknisiä asioita liiaksi pelistä irrallisena. Palloliiton nykyisessä valmennuskoulutuksessa muuten kovasti yritetään saada asiaan muutosta. On ihan pätevää materiaalia, puhutaan Horts Weinin metodista yms.

Tämä pitää paikkansa. Tekniset asiat pitää oppia pelin sisällä ja harjoitukset on laadittava siten, että niissä tapahtuu oikeaa jalkapallopeliä, joissa voidaan keskittyä kulloisenkin teknisen asian hiomiseen.

Hollantilaiset metodit:
1) Älä koskaan harjoittele ilman ideaa. Eli käsittääkseni tarkoittaa sitä, että kun hiotaan jotain teknistä osa-aluetta, niin tämän harjoittelu pitää linkittää pelitilanteisiin. Itseasiassa tämä koskee ihan kaikkea, eli kaikessa on taustalla oikeat pelitilanteet.

2) Pelin havannointi. Ensin havannoidaan tilanne ja sitten tehdään oikea syöttö tai ratkaisu.

3) Pelajien taktinen osaaminen (äärimmäisen korkealla tasolla) *) yhteispeli sisältyy taktiseen osioon

4)  Pelaajien tekninen osaaminen (sis. potkutekniikka. Kun pelitilanne havannoidaan, niin tarvitaan tasokas potkutekniikka, jotta voidaan  pallo voidaan toimittaa kanssa pelaajalle tämän ollessa juoksussa)

*) Yhteispelin hiominen saumattomaksi. Joukkuefunktiot ~ Tästä hyvänä esimerkkinä esim. Suomen maali Espanjaa vastaan.
*) tähän sisältyy myös tietyt "liikennesäännöt" kentällä (esim. miten pelaajat liikkuvat suhteessa toisiinsa)
*) mitä tehdään, kun omalla joukkuella on pallo, pallo ei ole kummankaan joukkueen hallussa, tai pallon on vastustajan hallussa
jne. jne.
"Ennen kuin saan pallon, näen jo jonkun liikkuvan edessäni, joten kun pallo tulee minulle, minun ei tarvitse ajatella sitä. Eikä minun tarvitse katsoa palloon, koska minulla on oikea tekniikka.’ Jos pelaajan pallonhallinta on luontaista, hän tarvitsee vain yhden kosketuksen saadakseen pallon sinne minne se kuuluu. Pallo on annettava kaverille oikealla hetkellä. Hollannissa emme ajattele ensimmäistä miestä. Jos minä saan pallon, kolmas mies voi lähteä heti juoksuun, koska hän tietää minun välittömästi syöttävän toiselle miehelle ja hänen syöttävän tälle kolmannelle. Jos minä myöhästyn, kolmas mies joutuu myöhästyttämään juoksuaan ja otollinen hetki on ohi. Kyseessä on juuri se erityinen hetki, se erityinen syöttö.'"

Kun käy lukemassa tuolta suomalaisen jalkapallon vallankumous sivuilta nuo kaikki artikkelit läpi ja katsoo videot läpi, niin sieltä saa aika hyvän käsityksen siitä mihin hollantilainen jalkapallo perustuu.

Kun katsoo esim. Hollannin tekemiä maaleja missä tahansa MM-kisoissa, EM-kisoissa tai karsinnoissa, niin useasta maalista pistää silmään se, että pallon syöttänyt pelaaja potkaisee pallon pisteestä A pisteeseen B. Ja nimenomaan tarkalleen pisteeseen B (ei sinnepäin vaan, tarkalleen pisteeseen B). Ja tästä pisteestä B voi kanssa pelaaja tehdä maalin niiltä jalansijoiltaan, joilla juuri sillä hetkellä on.

Hyväksi esimerkiksi tälläisesta maalista ja tälläisesta syötöstä kelpaa myös Alexander Ringin syöttö pisteestä A, pisteeseen B Teemu Pukille. Ja tämä kaikki tapahtui täydessä vauhdissa.

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?
- Se tarkoittaa sitä, että vastaavan kaltaisia tilanteista on simuloitava harjoituksissa, jotka mallintavat oikeita pelitilanteista. Ja tässä harjoituksessa tarvitaan vähintäänkin 4-6 puolustavaa pelaaja ja maalivahti ja yhtä paljon hyökkääviä pelaajia. Mielummin, jopa 11 vs 11, jotta harjoitus voidaan toteutaa.

- Toinen esimerkki, jos kerran pallon toimittaminen pisteestä A pisteeseen B on yksi olennainen tekijä. Niin harjoitusten pitää kaikilla mahdollisilla tavoilla palvella sitä, että pelaaja pystyy toimittamaan pallon pisteestä A tarkalleen pisteeseen B. Oli tilanne sitten pysähtynyt tai vaudissa oleva. Ja häiritsi tätä syöttöä sitten ei kukaan tai yksi tai useampi vastustajan pelaaja. Näissä kaikissa tilanteissa on tärkeää saada pallo pisteesta A pisteeseen B, niin tarkasti kuin mahdollista.

edit: Pelinopeushan ei tule siitä, että kuinka kovaa pelaajat juoksee vaan siitä kuinka kovaa pallo liikkuu pisteestä A pisteeseen B. Eli toisin sanoen pallo tekee työn. Toisin sanoen, joku Sixten Boströmin vaatima tempo ei tarkoita kovaa juoksua vaan pallon liikkumista kovaa. Ja jos sinulla ei ole teknisiä valmiuksia toimittaa palloa kovassa temmossa pisteestä A tarkalleen pisteeseen B, niin eihän se pelitempokaan pysy päällä.

[Earl Godwin]

Jotenkin E G osuu kommenteillaan hemmetin hyvin siihen isoon ongelmaan suomalaisessa futiksessa tai oikeastaan laajemminkin pallopeleissä esiintyvään ongelmaan. Meillä on vaikeuksia käsittää yhteistyötä, joukkueessa toimimista ja joukkuelajien voittamisen kulttuuria. Ongelmia, jotka esimerkiksi ruotsalaiset ovat ratkaisseet jo aikoja sitten.

Suuri ongelma suomalaisessa urheiluskenessä on "humanististen" (=selitysten joita on mahdoton todistaa oikeiksi tai vääriksi) viljeleminen, tyyliin "suomalaisten (ainoa) ongelma on pään kesto", "suomalainen ei ole joukkuepelaaja", "meiltä puuttuu voittamisen kulttuuria". Näitä nollaselityksiä viljellään vielä senkin jälkeen kun käytössä on raakaa dataa, joka kristallinkirkkaasti osoittaa sen todellisen ongelmapisteen.

Suomalaisten junnujen treenimäärät eivät ole likimainkaan riittävällä tasolla. Tämä koskee muitakin lajeja, eivätkä suomalaiset pärjää enää yksilölajeissakaan.

[Mersault]

Suuri ongelma suomalaisessa urheiluskenessä on "humanististen" (=selitysten joita on mahdoton todistaa oikeiksi tai vääriksi) viljeleminen, tyyliin "suomalaisten (ainoa) ongelma on pään kesto", "suomalainen ei ole joukkuepelaaja", "meiltä puuttuu voittamisen kulttuuria". Näitä nollaselityksiä viljellään vielä senkin jälkeen kun käytössä on raakaa dataa, joka kristallinkirkkaasti osoittaa sen todellisen ongelmapisteen.

Suomalaisten junnujen treenimäärät eivät ole likimainkaan riittävällä tasolla. Tämä koskee muitakin lajeja, eivätkä suomalaiset pärjää enää yksilölajeissakaan.

Silkasta mielenkiinnosta, mistä löytyy tuo tutkimus joka osoittaa, että treenimäärät ovat syy menestymättömyyteen?

Joku humanisti saattaisi olla eri mieltä tuosta raa'sta datastakin. Suhteellisuusteoriaakin pidetään jossain piireissä raakana datana, mutta nimensä mukaisesti se on teoria siinä missä raa'an harjoittelumäärien data. Ajatuksena vaikuttaa hienolta, mutta kyllähän tuota comtelaista "raa'an datan" positivismia on potkittu persuuksille usean kerran sitten 1800- luvun. Mutta Palloliiton linjaa mukaillen raaka data on aivan yhtä hyvää kuin humanistiset spekulaatiot.

[Pussikalja]

Suuri ongelma suomalaisessa urheiluskenessä on "humanististen" (=selitysten joita on mahdoton todistaa oikeiksi tai vääriksi) viljeleminen, tyyliin "suomalaisten (ainoa) ongelma on pään kesto", "suomalainen ei ole joukkuepelaaja", "meiltä puuttuu voittamisen kulttuuria". Näitä nollaselityksiä viljellään vielä senkin jälkeen kun käytössä on raakaa dataa, joka kristallinkirkkaasti osoittaa sen todellisen ongelmapisteen.

Suomalaisten junnujen treenimäärät eivät ole likimainkaan riittävällä tasolla. Tämä koskee muitakin lajeja, eivätkä suomalaiset pärjää enää yksilölajeissakaan.

Se on ainakin aika paha selittää EG:n factoilla, miksi näin laiskasti, vähän ja riittämättömästi harjoitteleva nuoriso niiden tunnollisimpien kohdalla, niin yleisesti kärsii rasitusvammoista ja ylikunnosta.

[Messi]

Se on ainakin aika paha selittää EG:n factoilla, miksi näin laiskasti, vähän ja riittämättömästi harjoitteleva nuoriso niiden tunnollisimpien kohdalla, niin yleisesti kärsii rasitusvammoista ja ylikunnosta.

Sen verran vain väliin haluan päteä, että yleensä ottaen ylikunto ja rasitusvammat tulee niille huonot pohjat omaaville. Liikaa liian nopeasti, etten sanoisi. Hitaasti kiiruhtaen parempi.

[J. Soini]

Kiitos Pussikaljalle ja muille asiallisesta keskustelusta.

Pussikalja ihmetteli, missä minun ja hänen näkemystensä ristiriita on.

Itse asiassa olemme ilmeisen monesta asiasta samaa mieltä. Oletan suurimman näkemyseromme olevan siinä, että minusta suomalaisjuniorien suurin ongelma on varsinkin omaehtoisen harjoittelun vähäisyys. Tämä tässä käytävä keskustelu on tärkeää, koska meillä ei suurelta osin ymmärretä, kuinka paljon me olemme jäljessä jostain Keski-Euroopan tasosta. Siis minun perusväitteeni on, että valtaosa suomalaisista futisjunioreista harjoittelee liian vähän oppiakseen vähänkin alkeellisia taitoja monimutkaisempia asioita.

Oletan Pussikaljan olevan eri mieltä. Hän tuntuu ajattelevan, että Suomessa suurin ongelma on harjoittelun laatu, ei määrä. Siis, että ns. pienpelivaltaista harjoittelua lisäämällä suomalaiset nousisivat uudelle tasolle. Olen täysin samaa mieltä siitä, että laatua pitäisi parantaa jokaisessa suomalaisessa seurassa. Mielestäni laadullisella parannuksella ei kuitenkaan saavuteta suurta parannusta, jos harjoittelumääriä (ja lasten liikunnan kokonaismäärää) ei saada merkittävästi korkeammiksi.

Annan konkreettisen esimerkin. Suomessa järjestetään kaikissa SPL:n piireissä joka syksynä ns. taitokisat. En ole itse kovin suuri taitokisojen ystävä. Kuten täällä moneen otteeseen on todettu, ne eivät mittaa kovin hyvin suoranaista pelitaitoa, pelin ymmärryksestä nyt puhumattakaan. Sen sijaan ne antavat isossa populaatiossa varsin osuvan kuvan osaamattomuudesta.

Jos käytän vertauksena peruskoulua, suomalaisen juniorivalmennuksen taso on sellainen, että se vastaa sellaista peruskoulua, jossa 95 prosenttia neljäsluokkalaisista ei osaisi kirjoittaa eikä lukea. Jos näin olisi, maassa syntyisi varmasti aika kova poru. Suomalainen jalkapalloapatia sen sijaan on sitä tasoa, että juuri kukaan ei ole huolestunut näistä jalkapallon huonoista oppimistuloksista.

Suomessa on varmaan keskimäärin n. 5000-6000 poikapelaajaa/ikäluokka. Jos otetaan aktiivisimmat taitoharjoittelun ikäryhmät, vaikka E10-D12, niin näissä ikäryhmissä on viime vuosina maksimissaan 120 pelaajaa yltänyt vähintään hopeamerkkiin. Joissakin ikäryhmissä vain 10 pelaajaa koko Suomessa on yltänyt kultamerkkirajaan.

Lyhyt selvitys niille, jotka eivät tunne taitokisoja yksityiskohtaisesti. Kisoissa suoritettavissa eri taitolajeissa vaadittava osaaminen on niin helppoa, että jokainen normaalisti liikunnallinen lapsi yltää niissä pronssimerkkiin varsin vähäisellä harjoittelulla. Lajit ovat myös sen verran lähellä itse peliä, että pelkällä pelaamisella ja aktiivisella liikkumisella pitäisi yltää vähintään pronssimerkkiin. Siis lajit eivät tällä tasolla vaadi erityisharjoittelua.

Jos normaalit 10-vuotiaat lapset eivät osaa lukea, niin varmaan opetuksessa on ollut jotain vikaa. Yksi looginen selitys tällaiselle tilanteelle on yksinkertaisesti se, että ei ole ollut mahdollisuutta harjoitella lukemista. Näin valitettavasti aivan liian monessa maailman maassa edelleen tapahtuu.

Samalla tavalla, jos usean vuoden jalkapalloa ohjatusti pelannut lapsi ei osaa edes kaikkein yksinkertaisimpia lajin taitosuorituksia, niin tietysti valmennuksessa on ollut jotain vikaa. Lisäksi kaiken logiikan mukaan tällainen lapsi myöskään ei ole omalla ajallaan harjoitellut tai pelannut pihalla sitä määrää, mitä tällaisten taitojen oppiminen keskimäärin vie. Polkupyörääkään ei käsittääkseni voi oppia ajamaan ilman pyörällä ajamista.

[J. Soini]

Futisforumilla puhe ainakin junnuvalmennuksessa tapaa mennä liian usein abstraktiksi pohdiskeluksi, josta puuttuu konkretia. Yritän antaa yhden käytännön esimerkin.

Suomalaiselle juniorivalmennukselle on tyypillistä, että vuodesta toiseen jauhetaan samoilla harjoitusmäärillä samanlaisia harjoitteita.

Albert Einstein taisi todeta, että hulluuden yksi määritelmä on se, että olettaa samoja asioita tekemällä saavuttavan erilaisen lopputuloksen.

Viime vuosina tähän suomalaiseen hölmöyteen on tullut kuitenkin ilahduttavia muutoksia. Jotkut suomalaiset seurat ovat ruvenneet tekemään asioita täysin eri tavalla kuin aikaisemmin. Hyvä esimerkki tällaisesta on helsinkiläinen lähiöseura Käpylän Pallo. Huom! Minulla ei ole mitään kytköstä kyseiseen seuraan, mutta pääkaupunkiseudulla asuvana olen nähnyt monien KäPan joukkueiden pelaavan.

7-8 vuotta sitten KäPa oli tyypillinen uinuva suomalainen seura, jossa ei tapahtunut mitään uudistuksia vuodesta toiseen. Sitten yhtäkkiä muutama puuhamies alkoi omien lastensa innostamana uudistamaan seuraa. Asiaa tietysti auttoi se, että monilla oli kohtuullinen peliura takana ainakin Suomen tasolla. Tärkein syy tietääkseni oli kuitenkin intohimo jalkapalloa kohtaan.

Toisin kuin Suomessa usein käy KäPan puuhamiehet ovat jatkaneet työtään myös muihin kuin omien lastensa joukkueisiin. Seuraus on ollut suomalaisessa juniorifutiksessa vallankumouksellinen. Nyt 7-8 vuotta myöhemmin KäPa on yksi Suomen johtavista junioriseuroista kaikilla mittareilla; maajoukkuepelaajat, taitokisamenestys, joukkuemenestys. Mitä tärkeintä, seurassa on toimintaa myös jalkapalloon vähemmän satsaaville.

Nyt 97- ja 98-syntyneissä KäPa on jo Suomen toiseksi eniten maajoukkuepelaajia kasvattava seura HJK:n jälkeen. Olen jonkin verran nähnyt nuorempia ikäluokkia, ja sen perusteella uskon trendin jatkuvan myös lähivuosina. Suomessa on myös moni muu seura piristynyt; Ilves, SJK, Porin Jazz, JJK. Liian moni seura jatkaa kuitenkin edelleen vanhoilla konsepteilla. Siis esimerkiksi Helsingissä, miksi muut keskisuuret seurat eivät ole ottaneet KäPasta mallia?

[Pussikalja]

Joo, en usko, että juuri kovin suuret näkemyserot loppujen lopuksi taustalla on.

Tuo mistä kirjoitit, on joskus aiemmin jossain ketjussa avattukkin. Tekukisoissa pärjää yksinkertaisilla, mutta puhtailla suorituksilla. Eli huolellisilla suorituksilla. Tästä päästään siihen, mitä treeneissä vaaditaan ja miten ohjataan omalla ajalla treenaamaan.

Itseäni kiusaa, kun nykyisin puhutaan 10000 h säännöstä. Ennen puhuttiin 10000 toistosta. Jotenkin se toistomäärä on kuvaavampi, se haltuunotto harhautus ja laukaus pitää toistaa todella monta kertaa, ennekuin se on varma suoritus pelin temmossa ja paineessa. 10000 h antaa kuvan, että kun himmailee kentällä ja rätkii vuosia pysähtyneeseen palloon kohti maalia, kehittyy huipuksi.

Toinen asia on sitten ne hyvät ja tärkeät pienpelit. On valitettavaa, että niissä pärjää myös tökkäsyillä, tsipeillä ja epäpuhtailla huitaisuilla, mutta ison kentän välimatkoissa ne eivät riitä. Eikä niillä pärjää tekukisoissakaan. Taas päästään siihen, mitä vaaditaan ja mitä katsotaan treeneissä sormien läpi. Se on ihan varma asia, että miten useinmiten tilanteen treeneissä ratkaisee, muodostuu perustavaksi myös pelitapahtumissa tilanne ratkaista. Puolihuolimattomat sutaisut taas syö peliasentoa, ensimmäistä kosketusta, tasapainoa, suojausta ja muita perusjuttuja, joilla se aika joko voitetaan tai hävitään aikuisten peleissä. Laadunkautta rauhallisesti määriä lisäten on se linja, minkä itse allekirjottaisin, jos halutaan joskus kotomaan sarjojen tasoa nostaa yksilöitä paremmiksi pelaajiksi kehittämällä. Ja jos kykenee selventämään miksi huolella eikä sutaisten, kehittyy se pelinymmärrys ja joukkuepelikin ihan vääjäämättä, luulen.

[Earl Godwin]

Sen verran vain väliin haluan päteä, että yleensä ottaen ylikunto ja rasitusvammat tulee niille huonot pohjat omaaville. Liikaa liian nopeasti, etten sanoisi. Hitaasti kiiruhtaen parempi.

Juurikin näin. Ylikunto on huonokuntoisen vaiva.

SHA:n keräämä data osoittaa, että 1) suomalaisten huippujen harjoitusmäärät ovat kansainvälisessä vertailussa vähäiset ja 2) suomalaisten huippujen fyysinen suoritustaso on heikko.

[zekki]

Pelinomaisuus on yksi niitä asioita, joista on tullut hokema ja jonkinlainen kaiket ongelmat ratkaiseva temppu.  Kunhan rakennetaan pelinomainen harjoitustilanne kaikki on kunnossa.

Perusongelma ei kuitenkaan ole niinkään siinä, että olisi myös pelistä irrallisia harjoitteluosioita vaan siinä, että opetus on ollut liiaksi opettajakeskeistä. Tämä sama vaara on yhtälailla pelinomaisuudessa. Minä OPETTAJA näytän ja sanon mitä pitää pelinomaisesti tehdä ja sen jälkeen kaikki on oppijan vastuulla. Asiat jätetään taas kesken eikä seurata sitä miten opittava saadaan käytäntöön.

Pitäisi olla oppijakeskeistä. Miten saan tuon juniorin/juniorit oppimaan tämän asian! Se on todella haastavaa ja henkisesti raskasta. Pitäisi olla koko ajan oppijan/oppijoiden iholla tietäen miten hänet/heidät saa oppimaan ja seurata oppimista niin, että vaikutukset todella alkavat näkyä. Haaste on kova harrastajapohjalta ja siksi olisikin tärkeää, että Suomeen saataisiin lisää ammattimaisia juniorivalmentajia, jotka todella voisivat asioihin paneutua.

[Pussikalja]

Juurikin näin. Ylikunto on huonokuntoisen vaiva.

SHA:n keräämä data osoittaa, että 1) suomalaisten huippujen harjoitusmäärät ovat kansainvälisessä vertailussa vähäiset ja 2) suomalaisten huippujen fyysinen suoritustaso on heikko.

Tämä on kyllä ihan totta. Kansainvälisillä kentillä jo siittiö, uidessaan kilpaa erottautuu voitontahdollaan ja itsevarmuudella massasta. Kilpailu tekee kansainvälisillä kentillä jo vastasyntyneestä peruskunnoltaan ja asenteeltaan vahvan ja mukaan kasvuun ei tarvitse kuin heittää pallo. Sori, pakko oli...

[John Rambo]

Nyt 97- ja 98-syntyneissä KäPa on jo Suomen toiseksi eniten maajoukkuepelaajia kasvattava seura HJK:n jälkeen. Olen jonkin verran nähnyt nuorempia ikäluokkia, ja sen perusteella uskon trendin jatkuvan myös lähivuosina. Suomessa on myös moni muu seura piristynyt; Ilves, SJK, Porin Jazz, JJK. Liian moni seura jatkaa kuitenkin edelleen vanhoilla konsepteilla. Siis esimerkiksi Helsingissä, miksi muut keskisuuret seurat eivät ole ottaneet KäPasta mallia?

Muiden myöhään piristyneiden osalta tulokset näkyvät myöhemmin, otetaan kuitenkin se seikka huomioon, että KäPassakin töitä on väännetty jo se 6-7 vuotta tosissaan. Ei muuten millään pahalla tai sormella osoitellen seuratoimijoita kohtaan, mutta missä esimerkiksi SJK:n oletettu piristyminen sitten näkyy? Taitokisatuloksissa? Ei kai tässä nyt ihan oikeasti viitata totaalisesti flopanneeseen vitsiin nimeltään Jamie Shore?

Jazzin piristyminen on tainnut tapahtua paitsi laadukkaamman työn, niin myös Musan kautta huomattavasti kasvaneiden juniorimäärien avulla. JJK taas on kuulemani mukaan edelleen melko hajanainen, ja se seuroja seuran sisältä löytyy erilaisia, tosin eiköhän Ville Prihan kaltainen intohimoinen futismies tuotakin suuntaa seuraa. No, tätähän tämä Suomessa on, kun varsinaisesti futisyhteiskunnasta ei puhuta niin numeroleikit harrastajamäärien kanssa näkyvät edelleen, ja alisuorittajia löytyy todella paljon. Itse nostaisin piristyneimmiksi (kotiseurani lisäksi) RoPS:n, OLS:n ja TuPS:n/PKKU:n, jotka ovat kaikki näyttäneet että satsaamalla valmennusosaamiseen tulokset näkyvät sekä kilpa- että haaste- ja harrasteryhmissä nopeasti kunhan kasvukivut tasoryhmien ym. kanssa on saatu jätettyä taakse. No, kehitettävää riittää silti edelleen kaikilla suomalaisseuroilla, ja onhan se nyt selvää että esimerkiksi pk-seudun nykyiset suuret hyötyisivät kun nämä PoHut ja Ponnistukset laittaisivat homman toimimaan paremmin tahoillaan. Ei sillä etteikö harrasteseurojakin tarvittaisi, mutta hämmentävän vähän näitä juniorimääriltään suuria seurojakin koko asia tuntuu edes kiinnostavan. Maakunnissa tilanne taas on vielä mielenkiintoisempi, kun seutukuntien ykkösseurojen on käytännössä kyettävä joko itse jalkauttamaan laadukasta valmennusosaamista ympäröiviin pikkukaupunkeihin tai sitten vain kituutettava pienempien massojen ja siten harvempien yksilöiden varassa. Tässä suhteessa odotan suuria Palloliiton seuraohjelmalta, toivottavasti hyvä saadaan todenteolla kiertämään!

[RaneKa]

Perusongelma ei kuitenkaan ole niinkään siinä, että olisi myös pelistä irrallisia harjoitteluosioita vaan siinä, että opetus on ollut liiaksi opettajakeskeistä.
.....

Pitäisi olla oppijakeskeistä.

Oppijakeskeisyys vs. opettajakeskeisyys on hyvä pohdinnan aihe. Näillä termeillä ollaan kuitenkin toimijoiden tasolla, ei niinkään toiminnan ja sen tavoitteiden. Jotta päästäisiin syvemmin ytimeen, termit oppimiskeskeisyys ja opetuskeskeisyys palvelisivat paremmin.

Saattaa yhtäkkiä ajatellen kuulostaa hiusten halkomiselta, eivätkä termit arkipuheen tasolla kovin kaukana toisistaan olekaan. Mutta kun näiden yläkäsitteiden pohjalta tehdään valintoja ja edetään käytännön harjoitustilanteeseen, ero on jo merkityksellinen. Samoin eroja syntyy kun toimintaa kehitetään: yritämmekö ensisijaisesti parantaa/kehittää oppimista vai opetusta.

Oppimislähtöisen ja opetuslähtöisen tavan valinta tapahtuu usein tiedostamatta ja juuri näillä termeillä sitä miettimättä. Jokainen valmentaja ja opettaja sen kuitenkin heti alkuun tekee ja toimii sen pohjalta. Valinnan myötä paljastuu esim. valmentajan nöyryys lajia kohtaan ja missä roolissa hän itsensä näkee - sekä käytännön harjoitus- ja ottelutilanteessa myös se, millaisena pelinä valmentaja jalkapallon näkee.

[10 puukkoa]

Ainakin SJK:n seurajohto on puhunut paljon omiin junioreihin panostamisesta. Taitokisoissa on nuorimmissa ikäluokissa tehty todella kovaa jälkeä.

Piristyneimmäksi seuraksi on pakko nostaa Ilves, jossa on viimeinkin tajuttu se kuinka valtavasti potentiaalia Suomen suurimmalla seuralla on jos se pystytään hyödyntämään. VPS on noussut huumoriseurasta ihan varteenotettavaksi tekijäksi myös koko Suomen mittakaavassa.

Lisätietoja OLS:n piristymisestä? Hyvää työtähän siellä on aina tehty, joten jos selkeää edistystä on tapahtunut puhuttaisiin varmaan jo nousemisesta ihan maan terävimpään kärkeen.

[J. Soini]

Kiitos Johan Rambo valaisevasta kirjoituksesta.

Yritän olla täällä forumilla niin myönteinen kuin se vain on mahdollista. Varsinkin kun arvioidaan seurojen junioritoimintaa, en halua hirveästi mainita nimeltä huonosti toimivia seuroja. Täytyy aina tietysti ottaa huomioon myös seurojen resurssit jne.

Tuosta hyvin toimivien seurojen listalla olen osittain toisen käden tietojen ja tilastojen varassa, varsinkin mitä tulee pohjoisen seuroihin.

Tuo KäPan 6-7 vuoden panostus pitää juuri paikkansa. Mutta vähintään sen pituinen aika pitää tehdä kunnon työtä ennen kuin voi edes odottaa todellisia tuloksia. Se vain kertoo, kuinka pitkäjänteistä työtä junioritoiminta on. Kuinka moni seura Suomessa on riittävän pitkäjänteinen?

Tunnen asuinpaikkani vuoksi pääkaupunkiseudun parhaiten, vaikka olen nähnyt juniorijalkapalloa viime vuosina aika paljon eri puolilla Suomea. Allekirjoitan tuon TuPS:n/PKKU:n piristymisen ehdottomasti. Myös VJS on ihan erilainen seura kuin vielä viisi vuotta sitten. Toki parantamisen varaa toki oli. Valitettavasti HIFK:n tekemiset ovat olleet enemmän puheiden kuin tekojen asteella.

Pakko sanoa, että Kaakkois-Suomi ehkä Kotkan nappuloita lukuun ottamatta on ollut omien kokemusteni valossa aika masentavaa. Voitko kertoa vielä lisää RoPS:n ja OLS:n piristymisestä? Miten muut Pohjois-Suomen seurat ovat kehittyneet? Näin muuten Helsingissä viime kesänä tyttöjen Stadi Cupissa oululaisen tyttö- ja naisfutisseuran ONS:n pari joukkuetta, jotka olivat aivan erinomaisia kaikin tavoin.  Onko ONS suhteutettuna naisfutiksen tasoon Suomessa parempi seura kuin yksikään mies-/poikaseura Pohjois-Suomessa?

[Johnny99]

Oppijakeskeisyys vs. opettajakeskeisyys on hyvä pohdinnan aihe. Näillä termeillä ollaan kuitenkin toimijoiden tasolla, ei niinkään toiminnan ja sen tavoitteiden. Jotta päästäisiin syvemmin ytimeen, termit oppimiskeskeisyys ja opetuskeskeisyys palvelisivat paremmin.

Vaikka ajatuksesi on hyvä, niin nuo termit vain tuovat asiaan lisää sekaannusta. "Oppimiskeskeisen" oppimisympäristö kun luodaan laadukkailla opetusmetodeilla. Oppija vs opettaja on selkeä vastakkainasettelu, mistä jännite on helpompi hahmottaa.

[RaneKa]

Vaikka ajatuksesi on hyvä, niin nuo termit vain tuovat asiaan lisää sekaannusta. "Oppimiskeskeisen" oppimisympäristö kun luodaan laadukkailla opetusmetodeilla. Oppija vs opettaja on selkeä vastakkainasettelu, mistä jännite on helpompi hahmottaa.

Kommentistasi ei käy selville mitä jännitettä halutaan hahmottaa ja miksi. Zekki kirjoitti oppimisesta toiminnan tavoitteena, joten kommentoin nyt tässä edelleen siltä pohjalta.

Oppimisympäristössä ollaan silloin, kun on motivaatio, tavoite ja tuki tavoitteen mukaiselle oppimiselle. Oppimisen tukimuodoista opetusmetodi on vain yksi, vaikka toki merkittävä sekin.

Opettajakeskeinen opetus voi joskus parhaimmillaan olla hyvinkin oppimiskeskeistä, ja toisaalta oppijakeskeinen toiminta pahimmillaan täyttä puuhastelua. Siksi toimijoiden kautta ajattelu saattaa ohjata oppimiseen liittyvää keskustelua hieman harhaan.

[zekki]

Kommentistasi ei käy selville mitä jännitettä halutaan hahmottaa ja miksi. Zekki kirjoitti oppimisesta toiminnan tavoitteena, joten kommentoin nyt tässä edelleen siltä pohjalta.

Oppimisympäristössä ollaan silloin, kun on motivaatio, tavoite ja tuki tavoitteen mukaiselle oppimiselle. Oppimisen tukimuodoista opetusmetodi on vain yksi, vaikka toki merkittävä sekin.

Opettajakeskeinen opetus voi joskus parhaimmillaan olla hyvinkin oppimiskeskeistä, ja toisaalta oppijakeskeinen toiminta pahimmillaan täyttä puuhastelua. Siksi toimijoiden kautta ajattelu saattaa ohjata oppimiseen liittyvää keskustelua hieman harhaan.

Yleisellä tasolla näin voi olla, mutta käytännössä oppijakeskeisyys on niin harvinaista, että sitä pitää korostaa. Toki on niinkin ettei nämä asiat helposti vain lukemalla avaudu. Itse muistan viiden vuoden vamentajaputkeni aikana, kuinka ne todelliset silmiä avaavat tilanteet olivat kun tutustui jonkin toisen valmentajan erilaiseen tapaan tehdä asioita. Silloin vasta oikein tajusi, kuinka itse oli tiedostamatta juuttunut opettajan itsekeskeiseen malliin. Oppijakeskeinen voi olla hitaampi tie, mutta tulokset ovat pysyvämpiä.

[Johnny99]

Kommentistasi ei käy selville mitä jännitettä halutaan hahmottaa ja miksi.

Oppijan oppiminen vs valmentajan opettaminen.

Oppimisympäristössä ollaan silloin, kun on motivaatio, tavoite ja tuki tavoitteen mukaiselle oppimiselle. Oppimisen tukimuodoista opetusmetodi on vain yksi, vaikka toki merkittävä sekin.

Kerro käytännön esimerkkejä tilanteesta missä tuki tavoitteen mukaiselle oppimiselle ei liity valmentajan opetusmetodeihin.

[John Rambo]

Ainakin SJK:n seurajohto on puhunut paljon omiin junioreihin panostamisesta. Taitokisoissa on nuorimmissa ikäluokissa tehty todella kovaa jälkeä.

Puhuahan aina saa. Minä kysyin missä panostus näkyy? Taitokisat nyt ovat ihan oma juttunsa muutenkin, niin hyvässä kuin huonossakin...

VPS on noussut huumoriseurasta ihan varteenotettavaksi tekijäksi myös koko Suomen mittakaavassa.

Puheet huumoriseurasta taas ovat melkoista paikallista uhoa. Vepsussa on tehty systemaattista siirtymää harrasteseurasta kilpaurheilun pariin, toki unohtamatta myöskään niitä jotka eivät ehkä tahdo panostaa aivan niin paljoa, ei siinä mitään sen kummempaa ole. Käynnissä olevan työn tuloksia poimitaan sitten myöhemmin, Kilpapuolella kolmessa vuodessa nousu Pohjanmaan ykköseksi on hyvä suoritus, mutta kuitenkin vain välietappi. Olen sanonut tämän ennenkin, mutta onhan se nyt selvää ettei apukoulun priimuksen titteli paljoa paina ja parannettavaa löytyy todella paljon edelleen, suunta on kuitenkin oikea.

Lisätietoja OLS:n piristymisestä? Hyvää työtähän siellä on aina tehty, joten jos selkeää edistystä on tapahtunut puhuttaisiin varmaan jo nousemisesta ihan maan terävimpään kärkeen.

Voitko kertoa vielä lisää RoPS:n ja OLS:n piristymisestä? Miten muut Pohjois-Suomen seurat ovat kehittyneet?

Pehkonen on uudistanut toimintaa nuoremmista ikäpolvista lähtien, ja kuulopuheiden mukaan OLS:n asema Oulun selkeänä ykkösseurana on vakiintumassa entistä selkeämmin. Toisinsanoen OLS on ainakin juttujen ja pikaisten tulosten selailujen perusteella saanut reilusti lisää pysyvyyttä. Ulkopuolelle meno näyttää huomattavasti naapuriseuroja vakaammalta. RoPS:n tapauksessa saatan toki iloita tason nostosta ennenaikaisesti, mutta sopupelijupakan jälkimainingeissa RoPS toitotti palkanneensa ammattivalmentajia mukaan tekemään kehitystyötä. Muutamissa ikäluokissa tuo ainakin näkyy jo nyt, esimerkiksi RoPS:n 02 taisi viimeksi viedä kovasti kehuttua TuPS:n 02-ryhmää, olkoonkin että noin nuorissa ikäluokissa tulos ei todellakaan ole kaikki kaikessa. Siellä kuitenkin selvästi panostetaan, kun samalla RoPS yrittää järjestää osaavaa valmennusta myös muualle Lappiin.

Mielenkiintoista nähdä aukeavatko esim. SHA:n ovet kummallekaan, nähdäkseni OLS:n lisäksi vain KuPS ja varauksin JJK voisivat paikan saada. Tornihuhujen mukaan yksi nyt mukana oleva seura taas ei tahdo oikein pysyä muiden tahdissa mukana, toivotaan että sielläkin piristytään.

Tuo KäPan 6-7 vuoden panostus pitää juuri paikkansa. Mutta vähintään sen pituinen aika pitää tehdä kunnon työtä ennen kuin voi edes odottaa todellisia tuloksia. Se vain kertoo, kuinka pitkäjänteistä työtä junioritoiminta on. Kuinka moni seura Suomessa on riittävän pitkäjänteinen?

Juuri näin. Käytännössä puhutaan erittäin harvoista toimijoista. Koko junioritoiminnan hyvyys on muutenkin varsin suhteellinen käsite, kun aivan liian usein katsotaan vain ja ainoastaan yhtä ikäluokkaa, huipulle noussutta pelaajaa tai harrastajamääriä. Huippu-urheilijat ovat tottakai viime kädessä aivan oman työnsä tuotteita, mutta kuinka monessa seurassa kyetään vakavalla naamalla väittämään, että kyseisten poikkeusyksilöiden eteen on tehty töitä edes lähelle optimaalisella tavalla ja määrällä? Massiivinen osa entisistä ja nykyisistä maajoukkuepelaajistamme on kasvanut faijavalmentajien tuella, tai sitten vain sattunut osumaan ikäluokkaan jonka toiminnasta on vastannut normaalia kiinnostuneempi ja innokkaampi yksilö, useimmiten jonkun pelaajan isä hänkin. Valitettavasti tuota osaamista ei ole saatu valjastettua seurayhteisön käyttöön, ja käytännössä tietotaito on kadonnut jo vuosikausia tuhkana tuuliin hyvän valmentaja-isän kulkiessa junnuputken maaliin saakka poikansa kanssa. Seuraan erityisen suurella mielenkiinnolla tällä kaudella yhtä tällaista joukkuetta, kun erittäin pienillä resursseilla Iisalmen ja Kiuruveden (yht. n. 30 000 asukasta) erittäin satunnaisesta pelaajatarjonnasta ammentava PK-37 nousi lähes sensaatiomaisesti B-junioreiden SM-sarjaan. Nousun takuumiehen ja samalla nuorten maajoukkueiden vakiokävijän isää voi varmasti paljolti kiittää tuosta saavutuksesta, omistautuminen asialle on kantanut hedelmää. Toki samalla tällaiset satutarinat puhuvat omaa kieltään muiden joukkueiden resurssien hukkakäytöstä, mutta se onkin sitten jo juttu erikseen. Minulle nämä pk37:t ovat elävä esimerkki siitä, että asiat pystytään tekemään hyvin tai jopa erinomaisesti kunhan vain tahtoa riittää.

Kokonaisvaltaisen jalkapallo-, peli- ja liikuntakulttuurin suppeudesta huolimatta emme ole lähtökohtaisesti pelkkiä nollia, nyt olemassa olevia resursseja pitäisi vain kyetä hyödyntämään nykyistä huomattavasti tehokkaammin. Lisäksi näen sen noin 8-10 suomalaisseuran toiminnassa vihdoinkin sellaista pitkäjänteisyyttä ja fiksuja suunnitelmia, siis pitkän ajan näkemystä jollaista ollaan odotettu jo vuosikymmeniä. Sen vuoksi näen myös SHA:n, liiton seuraohjelman sekä Fortumin tutor-ohjelman valopilkkuina, joista varsinkin kaksi ensimmäistä kykenisi ehkä luomaan seuroille sellaista osaamista ja pysyvyyttä, että toimintaa voisiin järkevästi suunnitella riittävän pitkällä aikajänteellä tekemättä kaikessa aina niitä iänikuisia kompromisseja.

[Johnny99]

Sen vuoksi näen myös SHA:n, liiton seuraohjelman sekä Fortumin tutor-ohjelman valopilkkuina, joista varsinkin kaksi ensimmäistä kykenisi ehkä luomaan seuroille sellaista osaamista ja pysyvyyttä, että toimintaa voisiin järkevästi suunnitella riittävän pitkällä aikajänteellä tekemättä kaikessa aina niitä iänikuisia kompromisseja.

Muutenkin fiksu viesti, mutta varsinkin tähän vahva sama.

[J. Soini]

Kiitos John Rambolle kaikin puolin erinomaisesta kirjoituksesta.

Jotenkin on sellainen tuntuma, että eri puolilta Suomea kuuluu lupaavia hiljaisia signaaleja junioritoiminnan kehittymisestä. Edelleenkin tosissaan panostavia seuroja on liian vähän, niidenkin resurssit ohuet jne.

Kuitenkin on sellainen tuntuma, että meillä on esimerkiksi paljon uusia, nuoria valmentajia, joilla on ihan erilainen ote kuin monilla vanhemman polven valmentajilla. On halua matkustaa ja opiskella asioita ja tämän myötä intoa ja kykyä kyseenalaistaa vanhoja ajatustapoja.

Jotain pientä auringon kajastusta risukasan keskeltä on kyllä nähtävissä...