Suomalainen juniorivalmennus tarvitsee ryhtiliikettä

[Messi]

Ainakin tässä sekottuu suloisesti asiat, jotka ei toisiinsa liity. Palloliiton perseily ja kaikkipelaa ajatus sen ikäisillä, jotka eivät vielä itse ole valintaa tehneet panostaa lajiin esimerkiksi. Tai karsinnan alle 12 vuotiasissa ja C, B- junnuna isoon seuraan siirron ero. Älytöntä keskustelua.

Pelaajista 2/3 on mahdollisia tulevia futareita, jos heille annetaan siihen mahdollisuus. Pelissä pärjää erilaisilla avuilla ja melkeinpä jokaisella joku peliin sopiva ominaisuus löytyy. Lisäksi pelaajilla, joilla on motivaatiota ja halu treenata on yleensä tapana vahvuudellaan kompensoida heikkouksiaan. Siihen futis hyvin erilaista osaamista vaativalla peliryhmityksellään takaa hyvät mahdollisuudet. Eli erittäin huono tuuri pelaajien tai taidon valmentaa pitää  olla, jos joku 30 lapsesta ei kelvollista peliporukkaa saa valmennettua. Sellaita peliporukkaa, joka kykenee peliin, joka kehittää myös harvinaisen lahjakkaita. Ainakin siihen asti, kun lapsi on murrosiän myötä valmis tekemään itse valintoja.

Vahvuuden varaan taas voi opettaa ja valmentaa perustaidot, jos viitsitään. Tähän perustuu se, että hyvä valkku voi ilman järjestelmää nostaa ikäluokan pinnalle pienistäkin pelaajamääristä ja pikkuseurasta huolimatta. kaiken ratkaisee se, mitä kentillä treenataan ja miten. Jos seuralla on resusseja, kehitysvaiheittan voi ja kannattaa treenejä ja pelejä järjestellä ryhmittäin. Mutta tekemisen laatu on oltava yhtä kovatasoista, niin mahdollisten talenttien kuin haastajienkin ryhmän kanssa. Vaikka joku väittääkin, että huiput loistaa silmään jo pikkujunnuissa, ei se oikein paikkaansa pidä.

Pikkujunnuissa taas pelien tuloksella ei ole mitään väliä. Vain sillä, oppivatko pelaajat ja kykenevätkö he toteuttamaan treeneissä opittuja asioita pelatessa. Saahan niitä tuloksia mitata ja taulukoihin lyödä, mutta mitä väliä sillä on. Pikkujunnuturnauksissa helposti eroittaa joukkueet, jotka ulosmittaa valmennuksen puutteet tulosurheilulla ja ne jengit, joiden peli opettaa pelaajia, kävi ottelussa sitten miten tahansa. Toi pikkulasten keräily ja valkkaus sulkemalla silmät suomen välimatkoihin ja resursseihin on laiskuutta. Ei haluta valmentaa kuin jo löydettyjä "lahjakkuuksia", eikä viitsitä yrittää kasvattaa niitä. Eli ei meillä liitto estä, eikä pelaajatkaan lapsena vastusta, tekemästä asioita arjessa hyvin. Kuka sellaista väittää, keksii selityksiä, kun oma homma ei luista.

[koera]

Vika ei siis ole kaikki pelaa -mallissa itsessään, vaan Alajassa?

Kaikki merkit viittaavat siihen että kohta alkavat vanhat tuulet puhaltaa.

Pelko on se että kaikki tuo energia, aika ja resurssit joita rakenteellisiin uudistuksiin, pelaajakehitysmallin luomiseen jne. on laitettu, valuvat hukkaan kun painopisteitä aletaan siirtämään takaisin kohti Leikki Maailmaa. Monelta on näemmä jäänyt huomaamatta että Kaikki Pelaa:han on tuotu harrastajalähtöinen tasoryhmäajattelu ja monta muuta harrastejalkapallon kannalta järkevää muutosta. Ensimmäistä kertaa liittovetoisesti on yritetty luoda käytönnön tasolla toimiva malli, jossa pelaajakasvatus nähdään kokonaisuutena ruohonjuuritasolta maajoukkueen edariin.

[Earl Godwin]

Pelaajista 2/3 on mahdollisia tulevia futareita, jos heille annetaan siihen mahdollisuus.

Pelaajista 95% on mahdollisia tulevia futareita, mutta on eri asia, millä tasolla. Jos puhutaan ammattilaistasosta, jopa Suomea isommista ammattilaiskentistä, niin se on äärimmäisen pieni prosentti jolta löytyy lahjoja ja sisäistä motivaatiota riittävästi.

[hauman]

Kyllähän näitä yksittäisiä "ihmejoukkueita" pullahtaa pikkupaikkakunnilta kerran kymmeneen vuoteen. Ne vaativat kaikki tähdet kohdilleen ja hyvin intohimoisen vetäjän tyyliin Tor Sparv ja Norrvallan 87syntyneet.

Mitään tekemistä näillä ei ole, kun kehitetään systemaattista pelaajakehitysmallia.

Jääkiekossa on jo hyväksytty, että huippupelaajat kasvavat huippuseuroissa, joihin pitää siirtyä viimeistään C/B-iässä.

"huippupelaajat kasvavat huippuseuroissa"  - Painottaisin "...alueellisissa huippuseuroissa.."  aivan kuten jääkiekossa on.
Jalkapallossa jokainen pienikin seura haluaa olla se "huippuseura" ja tekee oman pienen kiinteän huippuryhmän 9 vuotiaana
tasojoukkuejaon kautta ja heivaa muut ulos tai jättää kehittämättä jäljelle jääneiden jämien toimintaa ja valmennusta. Näiden jämien
kehittäminen ja kehittyminen loppuvat samalla

Homma tosiaankin pelaisi siten, että alueella olisi yksi tai max kaksi "huippuseuraa" - seurojen seuraa- joihin halukkaat voisivat esim. kerran vuodessa tryouttien
kautta pyrkiä- tyyliin HIFK; JYP, KÄRPÄT.... Joka kylällä ei tarvita omaa  tai joka alueella ei tarvita  kuutta huippuseuraa, kuten usein tilanne tällä hetkellä on.
Eli alueelle 1-2 huippuseuraa ja loput olisivat näillä kasvattaja seuroja. Jääkiekossa tämä pelaa-  miksi ei jalkapallossa ?

[fingerström]

http://www.adressit.com/kaikkipelaa

Tuossa nyt joitain pointteja poimittu. Eli Kaikki Pelaa...kyseessä oli urheilun perusarvojen päälle rankasti oksentava paketti, josta maksetaan hintaa vieläkin.

Miksi sun mielestäsi on niin tärkeätä
- tehdä tiukat sarjataulukot alle 11-v peleistä?
- osallistuja- ja tsempparipalkintojen sijaan jakaa alle 11-v lasten joukkueille pystit voitosta jne?

Millä tavalla esimerkiksi se, että turnauksissa kaikki joukkueen pelaajat saavat palkinnon siitä, että ovat pelanneet sen 4-5 peliä joukkuepelissä joukkueena, "oksentaa rankasti urheilun perusarvojen päälle"?

Mitkä ne "urheilun perusarvot" ovat, joitten päälle "oksennetaan"?

Erotat harrastus- ja kilpailutoiminnan kun puhut lasten futiksesta. Oisko sulla joku ikä, millioin tämä erottaminen tapahtuu ja jolloin siis harrastelijat ovat harrastelijoita ja kilpailuun suuntautuneet kilpailuun suuntautuneita? Ainakin alle 11-v, sen kykenen näkemään. Yksitoistavuotias, joka ei pelaa kilpajoukkueessa joukkueen nokkamiehenä, on siis sun lähtökohdistasi menetetty tapaus? Jako tapahtuu varmaan jo aiemmin, mutta missä vaiheessa?

Sitten vielä koeran lisäksi mm. J. Rambolle, Zzlatanille, J. Soinille jne:
- jos pelaaminen on kehittävintä treeniä, niin miksi se pitäisi kieltää suurimmalta osalta nuorista futaajista? Miksi osalta futaajista pitäisi kieltää mahdollisuudet kehittyä? Miten se palvelee suomifutista?

Pari nimimerkkiä viittaa koko ajan KäPa:an. Siispä kandeekin katsoa, miten KäPa linjaa toimintansa. Muodostetaan kolme ryhmää, joista
- yhdelle luvataan hyvä valmennus ja ulkomaan reissuja ja tavoitteena on olla tosi hyvä
- toiselle järkätään jonkinlaista valmennusta, mutta hanskat on jo heitetty tiskiin ja tavoitteena on ehkä vain piirisarjan pelaaminen
- kolmannella kyseessä on vain toinen tai kolmas harrastus eikä siitä sen enempää

Kun tämä jako tehdään kuusivuotiaina, niin enpä näkisi tätä kovin hyvänä resurssien käyttönä. Toki liukumaa tapahtuu, koska aina joku lopettaa ja tilalle tarvitaan joku toinen ja tämä koskee sekä pelaajia, että joukkueen johtoa, mutta täten KäPa linjansa määrittää.

Tosiasiassa KäPa:ssakaan ei menetellä "suunnitellusti" näin vaan kyse on kuten monesti muuallakin siitä, millaisia valmentajia lapset sattuvat kohtaamaan. Tosiasiassa näissä isommissa organisaatioissa sattumanvaraisuus on sääntö. Tosiasiassa toimintaa voidaan suunnitella vain tiiviimmissä, oman alueen organisaatioissa. Näin päädytään taas siihen, että ongelman kulminaatio on piiri, jonka pitäisi kyetä auttamaan näitä oman alueensa tekijöitä.

Vielä muistaessani: junnuvalmentajan tärkein ominaisuus on innostus tekemiseen. Siinä ei paljon koulutukset tai visiot paina, jos naama on norsunvitulla.

[magico gonzalez]

Urheilusanomien jutussa TPS-Pikkarainen nimenomaan painotti, että he haluavat tulosten ja sarjataulukoiden tuijottamisen sijaan kehittää pelaajiaan. Se ei kuitenkaan onnistu epätasaisissa otteluissa.

TPS ja muut eliittiseurat haluavat parhaat vastakkain. Palloliitto ei taida taas ajatella näin, vrt. Case Tiura A- ja B-junnuissa keväällä.

[10 puukkoa]

Alaja

[Messi]

Homma tosiaankin pelaisi siten, että alueella olisi yksi tai max kaksi "huippuseuraa" - seurojen seuraa- joihin halukkaat voisivat esim. kerran vuodessa tryouttien
kautta pyrkiä- tyyliin HIFK; JYP, KÄRPÄT.... Joka kylällä ei tarvita omaa  tai joka alueella ei tarvita  kuutta huippuseuraa, kuten usein tilanne tällä hetkellä on.
Eli alueelle 1-2 huippuseuraa ja loput olisivat näillä kasvattaja seuroja. Jääkiekossa tämä pelaa-  miksi ei jalkapallossa ?

Eli siis ajetaan sisään nk. keskuspaikkateoriaa. Tämän sijaan voisi harkita verkostoitumisteoriaa, jota käsittääkseni jossain päin maailmaa käytetään. Keskuspaikkateoriassa on omat hankaluutensa, joista yksi on kustannusten kasvu ja toinen hieman epäeettinen asia nuorten pelaajien kohdalla: paikkakunnan vaihtaminen. Tämä nähtävästi on asia, josta Alaja puhuu? Pelko siitä, että jalkapallosta tulee "elitistien" laji kustannusten kasvaessa. Itse en ole keskuspaikkateoriaa vastaan, kunhan siinä mennään lasten eikä aikuisten ehdoilla. Verkostoitumisteoria toimii paremmin "periferiassa".

[Hincha en cancha]

Miksi sun mielestäsi on niin tärkeätä
-Pari nimimerkkiä viittaa koko ajan KäPa:an. Siispä kandeekin katsoa, miten KäPa linjaa toimintansa. Muodostetaan kolme ryhmää, joista
- yhdelle luvataan hyvä valmennus ja ulkomaan reissuja ja tavoitteena on olla tosi hyvä
- toiselle järkätään jonkinlaista valmennusta, mutta hanskat on jo heitetty tiskiin ja tavoitteena on ehkä vain piirisarjan pelaaminen
- kolmannella kyseessä on vain toinen tai kolmas harrastus eikä siitä sen enempää

Kun tämä jako tehdään kuusivuotiaina, niin enpä näkisi tätä kovin hyvänä resurssien käyttönä. Toki liukumaa tapahtuu, koska aina joku lopettaa ja tilalle tarvitaan joku toinen ja tämä koskee sekä pelaajia, että joukkueen johtoa, mutta täten KäPa linjansa määrittää.

En tiedä, miten KäPa käytännössä hommaansa pyörittää, mutta tuo mallihan kuulostaa ideaaliselta jalkapalloseuralta. Ongelmallinen se on vain siinä tapauksessa, että joukkueet lyödään lukkoon ja pelaajien liikkuvuus kielletään. Ei kai niin sentään järkevässä jalkapalloseurassa toimita?! Vaikeaa uskoa.

[Superjunnukoutsi]

"huippupelaajat kasvavat huippuseuroissa"  - Painottaisin "...alueellisissa huippuseuroissa.."  aivan kuten jääkiekossa on.
Jalkapallossa jokainen pienikin seura haluaa olla se "huippuseura" ja tekee oman pienen kiinteän huippuryhmän 9 vuotiaana
tasojoukkuejaon kautta ja heivaa muut ulos tai jättää kehittämättä jäljelle jääneiden jämien toimintaa ja valmennusta. Näiden jämien
kehittäminen ja kehittyminen loppuvat samalla

Homma tosiaankin pelaisi siten, että alueella olisi yksi tai max kaksi "huippuseuraa" - seurojen seuraa- joihin halukkaat voisivat esim. kerran vuodessa tryouttien
kautta pyrkiä- tyyliin HIFK; JYP, KÄRPÄT.... Joka kylällä ei tarvita omaa  tai joka alueella ei tarvita  kuutta huippuseuraa, kuten usein tilanne tällä hetkellä on.
Eli alueelle 1-2 huippuseuraa ja loput olisivat näillä kasvattaja seuroja. Jääkiekossa tämä pelaa-  miksi ei jalkapallossa ?

Raha. Niin kauan kuin toiminta pyörii lähes yksinomaan vanhempien rahoilla, muutosta tuskin nähdään.

Jalkapallo- ja jääkiekkoseurojen budjettien pikaisen vertaamisen perusteella veikkausliigassa ja mestiksessä pelataan lähes samankokoisilla budjeteilla.

Jääkiekossa pikkuseurasta huippuseuraan scoutatuksi tuleminen tarkoittaa ihan realistista mahdollisuutta pohjois-amerikkalaiseen, venäläiseen tai keski-eurooppalaiseen pelipassiin ja tilipussiin. Jalkapallossa try-outeissa on realistiset mahdollisuudet pelata klubin, Hongan tai TPS:n edarissa varastomiehen palkalla.

Kun omia kasvatteja ei saada myytyä isolla rahalla ulkomaille, ei sitä rahaa tule kasvattamiseen satsattavaksi. Kotimaisen valmennusosaamisen puutteen vuoksi kansainvälisen tason pelaajia kasvattamaan kykeneviä valmentajia pitäisi palkata kallilla ulkomailta - ja sehän taas maksaa rahaa, jota ei ole.

Lisätään vielä se, että pikkuseurojen edarit kuitenkin pelaavat samalla tasolla isojen kanssa, ei vanhemmilla ole edes mielenkiintoa lähteä viemään lapsiaan isompiin seuroihin kun kotinurkiltakin löytyy jalkapalloharrastus.

En tiedä, miten KäPa käytännössä hommaansa pyörittää, mutta tuo mallihan kuulostaa ideaaliselta jalkapalloseuralta. Ongelmallinen se on vain siinä tapauksessa, että joukkueet lyödään lukkoon ja pelaajien liikkuvuus kielletään. Ei kai niin sentään järkevässä jalkapalloseurassa toimita?! Vaikeaa uskoa.

KäPalla edariin kuuluu aluksi vain kourallinen poikia, joten nousu on periaatteessa mahdollista.

[hauman]

En tiedä, miten KäPa käytännössä hommaansa pyörittää, mutta tuo mallihan kuulostaa ideaaliselta jalkapalloseuralta. Ongelmallinen se on vain siinä tapauksessa, että joukkueet lyödään lukkoon ja pelaajien liikkuvuus kielletään. Ei kai niin sentään järkevässä jalkapalloseurassa toimita?! Vaikeaa uskoa.

Kyllä toimitaan- ja vielä usein. Haastajiin joutunut joutuu jäämään haastajiin ja edustukseen ohjataan parhaimmat resurssit. Tämä jako on todellisuutta ja tehty hyvin nuorena -n.8- 9 v ilman sen kummempia avoimia (joukkueen pelaajille, vanhemmille) kriteerejä- sen hetkisten valmentajien mieltymyksen mukaisesti.

[hauman]

Eli siis ajetaan sisään nk. keskuspaikkateoriaa. Tämän sijaan voisi harkita verkostoitumisteoriaa, jota käsittääkseni jossain päin maailmaa käytetään. Keskuspaikkateoriassa on omat hankaluutensa, joista yksi on kustannusten kasvu ja toinen hieman epäeettinen asia nuorten pelaajien kohdalla: paikkakunnan vaihtaminen. Tämä nähtävästi on asia, josta Alaja puhuu? Pelko siitä, että jalkapallosta tulee "elitistien" laji kustannusten kasvaessa. Itse en ole keskuspaikkateoriaa vastaan, kunhan siinä mennään lasten eikä aikuisten ehdoilla. Verkostoitumisteoria toimii paremmin "periferiassa".

Käytät sanaa "epäeettinen"- minun  sanastossa on epäeettistä jakaa lapset 8-9 "luuseri haastajiin" ja "voittaja edareihin".  Epäeettistä on myös se, että parhaimmat resurssit ohjataa voittajille
haastajien jäädessä ilman tukea ja pärjäämään omillaan niillä resursseilla mitä sattuu jäämään

[Kaihlamo]

Lisätään vielä se, että pikkuseurojen edarit kuitenkin pelaavat samalla tasolla isojen kanssa, ei vanhemmilla ole edes mielenkiintoa lähteä viemään lapsiaan isompiin seuroihin kun kotinurkiltakin löytyy jalkapalloharrastus.

Tähän nyt ainakin on jo muutosta ainakin Etelä-Suomessa tullut ja laajemmin vielä lähitulevaisuudessa tulee muutosta jos jo suunniteilla olevat jutut konkretisoituu tai siis kun ne konkretisoituu. Nappuloiden miniliigan tyyppiset sarjat kun on jo käsittääksni periaatteellisella tasolla isojen seurojen kesken sovittuna myös vanhimpiin junioreihin asti erittäin varteenotettavana vaihtoehtona nykyisille pöllöliiton alaisille sarjoille.

[Superjunnukoutsi]

Käytät sanaa "epäeettinen"- minun  sanastossa on epäeettistä jakaa lapset 8-9 "luuseri haastajiin" ja "voittaja edareihin".  Epäeettistä on myös se, että parhaimmat resurssit ohjataa voittajille
haastajien jäädessä ilman tukea ja pärjäämään omillaan niillä resursseilla mitä sattuu jäämään

"Ei se vaihtamalla parane".

[Pussikalja]

Tähän nyt ainakin on jo muutosta ainakin Etelä-Suomessa tullut ja laajemmin vielä lähitulevaisuudessa tulee muutosta jos jo suunniteilla olevat jutut konkretisoituu tai siis kun ne konkretisoituu. Nappuloiden miniliigan tyyppiset sarjat kun on jo käsittääksni periaatteellisella tasolla isojen seurojen kesken sovittuna myös vanhimpiin junioreihin asti erittäin varteenotettavana vaihtoehtona nykyisille pöllöliiton alaisille sarjoille.

Justiinsa... Lätkässähän näin myös tehtiin, eli liigaporukan paidan väri merkkasi myös pikkujunnuissa ketkä on pelimiehiä. Sitten loppui keskushyökkääjät, mielikuvitus, kädet ja lahjakkuudet, ne kun ei koskaan eksyneet näkyville ja esille, seurat ja jengit kun oli kiveen kirjoitettuja. Kunnes kiekko tajusi, että isojen pitää levittäytyä kylille, pistää nappulakiekon taso laajasti nousuun, järkeisti treenimäärät yhdessä pikkulapsille ja siten sai kerättyä taas ihan oikean motivoituneen jengin läjään, kun treenaus oikeasti alkaa. Mutta kopioidaan vaan kaikki perässä, myös virheet...

Isoin ongelmahan meillä tosiaan ei ole siinä, etteikö hyviä nappulajengejä olisi ja hyvia valkkujakin. Ongelma on siinä, ettei niitä ole riittävästi, jolloin ei tahdo saada aikaan pelejä ja pelaajamäärä jää niin vähäiseksi, ettei sarjojen taso kehity. Suomen välimatkoilla ei nimittäin bussissa 15 vuotta junnuna istuta ja vielä aikuisura siihen päälle, siten että pää helposti kestäisi. Vaikka E.G. kuvitteleekin, että huiput on erillinen rotu, ei se ihan niin ole. Me yksinkertaisesti särjetään mahdollisia huippuja väärinajoitetulla treenauksella ja määrällä ja ei edes löydetä saati valmenneta riittävän montaa mahdollista kansallista laatupelaajaa. Huiput kehittyy, kun keskimääräinen taso tekemisessä treeneissä ja sarjoissa nousee. Tämä ei ole modernia taloustiedettä, jossa näennäinen keskiarvo paranee, kun joillakin aniharvoilla on kaikki ja muilla ei ole mitään. Eikä ole lätkäkään. Sarjojen ja treenien taso vie saumat kehittyä kovinkaan korkealle huipulle, niiden motivoituneitten ja lahjakkaimpienkin osalta. Eli perustekeminen vetää nyt kärkeä alaspäin. Ei niin, että harva ja kapea kärki nousisi korkeammalla ja vetäisi perustaa mukanaan ylös. Ei tarvitse nousta huipulle, kun nyt menestykseen riittää kukkulalle kiipeäminen.

[Mänttinauha]

Kyllä toimitaan- ja vielä usein. Haastajiin joutunut joutuu jäämään haastajiin ja edustukseen ohjataan parhaimmat resurssit. Tämä jako on todellisuutta ja tehty hyvin nuorena -n.8- 9 v ilman sen kummempia avoimia (joukkueen pelaajille, vanhemmille) kriteerejä- sen hetkisten valmentajien mieltymyksen mukaisesti.

joutuvatko jäämään "lopullisesti" vai esim. yhdeksi kaudeksi kerrallaan? eikö esim. 9-vuotiaana aloittanut voi nousta 12-13-vuotiaana haastajista edariin?

veikkaanpa, että eri seuroissa on erilaisia käytäntöjä. tiedän tapauksen, jossa yhden seuran 11-vuotiaiden joukkueet päätettiin laittaa "lukkoon" kaudeksi kerrallaan ja haastajiin joutuvien vanhemmat syytti seuraa "tasoryhmistä" ja lasten innon tappamisesta. mun mielestä se vaikutti järkevältä valmennuspolitiikalta, kun pojat sai harjoitella ja pelata sisäisesti tasaväkisessä ja riittävän haastavassa porukassa. seuraavalla kaudella jako poistettiin äänekkäiden vanhempien painostuksesta ja nyt kun pojat ovat 16, ei ole jäljellä enää yhtään joukkuetta, kun aiemmin oli poikia kolmeen joukkueeseen. muutamat parhaat on menny haastavampaan ympäristöön ja muut lopettanu.

[Sope]

haastajiin joutuvien vanhemmat syytti seuraa "tasoryhmistä" ja lasten innon tappamisesta.

Jalkapallo (urheilu) tuntuu olevan valitettavasti ainoa harrastus, jossa vanhemmilla on harhaluulo siitä, että lasten harrastus on jotain palvelua, ja he rahalla ostavat lapsilleen intoa ja osaamista, ja kaikkea pitää saada, kun maksetaan.

Jos lapsi ei osaa soittaa jotain instrumenttia tarpeeksi hyvin, ei hän pääse orkesteriin, vaikka vanhemmat sanoisivat mitä. Jos lapsi ei osaa piirtää, ei hän pääse kuvataiteen erikoisopetukseen. Yleensä näissä harrastuksissa lapsia myös kiinnostaa niin paljon, että heillä on se into päästä eteenpäin eikä siinä ulkopuoliset mitään tapa ellei satu joku hullu opettaja.

Ymmärrän toki niiden närkästyksen, jotka ovat ihan siinä rajalla, että kuuluuko ylimpään tasoryhmään vai haastajiin. Perinteisesti vain nämä valittajat tuntuu olevan niiden lasten vanhempia, joiden lapsia ei kiinnosta, he ovat häiriköitä ja joiden vanhemmat eivät edes käy katsomassa mitä se heidän lapsensa tekee siellä harjoituksissa. Yleensä nämä lapset ja heidän vanhempansa aiheuttavat senkin, että haastajaryhmää ei ole motivoivaa valmentaa.

T: tasoryhmiin jakamisesta haukuttu ja lapsen innon tappamisesta syytetty

[joks11]

Justiinsa... Lätkässähän näin myös tehtiin, eli liigaporukan paidan väri merkkasi myös pikkujunnuissa ketkä on pelimiehiä. Sitten loppui keskushyökkääjät, mielikuvitus, kädet ja lahjakkuudet, ne kun ei koskaan eksyneet näkyville ja esille, seurat ja jengit kun oli kiveen kirjoitettuja. Kunnes kiekko tajusi, että isojen pitää levittäytyä kylille, pistää nappulakiekon taso laajasti nousuun, järkeisti treenimäärät yhdessä pikkulapsille ja siten sai kerättyä taas ihan oikean motivoituneen jengin läjään, kun treenaus oikeasti alkaa. Mutta kopioidaan vaan kaikki perässä, myös virheet...

Sulla on kerrankin ihan hyvä pointti, mutta toi lätkäesimerkki ei nyt osunut. Kyse oli valmennuksen painopisteiden valinnoista eikä liian kiinteistä ryhmistä.

[zekki]

Toivottavasti ei ruveta painamaan paniikinappauloita, mutta aika selväähän on , että ei suomalaisen futiksen taso ole noussut sitä
vauhtia mitä tavoitteet ovat olleet. Junnumaajoukkueisiinkin on nyt tullut sitä joukkoa, jonka tausta on selkeästi edari/tasojoukkuemaailmassa.
Kuitenkin näyttäisi että ei nuorimpienkaan maajoukkueiden tasossa ole tapahtunut nousua kilpailijamaihin nähden.
Mikä on siis vialla?

Vertailukohdaksi voi ottaa paljon esillä olleen Käpan, joka on muutamassa vuodessa noussut kortteliseuratasolta seuraksi, jonka junnujoukkueet antavat täysipainoisen vastuksen Euroopan huippuseurojen junnuille. Tason nousu on ollut jättiloikka. On kuitenkin aika silmäänpistävää, että nyt kun näitä samoja pelajia siirtyy junnumaajoukkueisiin se on maajoukkue, joka määrittää tason jolla pelataan. Vaikka Käpassa tasoa olisi nostettu, ei se siirry suoraan maajoukkueseen.

Se mikä täällä keskustelussa vähän häiritsee on se, että aivan keskeistä osaa eli huippujoukkueen muodostumista ei oikein mitenkään noteerata.
Eihän se ole mikään hallinnollinen temppu: perustamme tasojoukkueen. Eikä se ole sitäkään, että treenataan ihan pirusti. Huippujoukkuehan on loppujen lopuksi korvien välissä. Se on jotain, joka antaa itseluottamusta ja potkua treenata ja pelata. Se myös asettaa tietynlaisen perusvaatimustason, johon pelaajat ja myös valmentajat kuin itsestään sulautuvat. Kun tämän tyyppiset asiat ovat kunnossa, huipputulos on sitten kuin seuraus.

Käpan junnu voi pelata Euroopan huippuseuraa vastaa tiukan ja tasaisen seuramatsin  ja sitten kohdata näitä samoja pelaajia maajoukkuematsissa ihan eri tason  pelin merkeissä. Vähän siinä voi kaveri tilannetta ihmetellä, mutta sellaista elämä on. Tietenkin voidaan hakea selityksiä siitä kuinka paljon kovempia maajoukkuepelit ovat kuin seurapelit. Kyse on kuitenkin joukkueista. Ei siitä että kerätään nippu yksilöitä yhteen.

Joskus tuli katseltua UEFA:n sivulta moniosainen ohjelma siitä miten Saksan U21 valmistautui EM turnaukseen. Siitä jäisi sellainen olo, että junnuturnaukseen valmistautuminen ja joukkueen hengen luominen oli isompi  satsaus kuin aikuispuolella. Aikuiset on jo konkareita ja joukkue saadaan
nopeasti kasaan, mutta junnuihin pitää  satsata enemmän. Suomen erikoispiirrehan on se, että miesten puolelta ei junnuille ole näissä asioissa esimerkkiä edes annettavissa.

Junnuhuippufutikseen tarvittaisiin uusia toimia, jotka silloittavat tietä tason nostoon. Junnumaajoukkueen taso voisi nousta kertaheitolla sillä että vaikka Litmanen olisi valmennusryhmässä mukana! Esikuvien merkitystä ei pidä aliarvioida.

[Sope]

Hienoa, jos/kun Käpa pystyy pelaamaan tuloksellisesti hyviä pelejä eurooppalaisia huippuseuroja vastaan. Tietenkin pitäisi aina pystyä näkemään tuloksen taakse.

Valitettavasti esimerkiksi yhdessä turnauksessa Käpan joukkue sumputti käytännössä 6-3-1 -ryhmistyksellä etelä-eurooppalaista hyvää jengiä vastaan ja sai 1-1 tuloksen, kun sai tuuriroiskaisun seurauksena yhden maalin ja vastustaja ei saanut rikottua sumppua. Pelaajat olivat sen verran nuoria, että heiltä ei löytynyt keinoja sumpun murtamiseen, kun ei esimerkiksi potkut ole vielä niin kovia. Vastustaja piti ainakin 80% pelistä palloa.

Onhan tuo tuloksena ihan mairitteleva lisätä valmentajan CV:hen, mutta ei siinä mitään järkeä ollut.

[Soberano]

Jalkapallo (urheilu) tuntuu olevan valitettavasti ainoa harrastus, jossa vanhemmilla on harhaluulo siitä, että lasten harrastus on jotain palvelua, ja he rahalla ostavat lapsilleen intoa ja osaamista, ja kaikkea pitää saada, kun maksetaan.

Jos lapsi ei osaa soittaa jotain instrumenttia tarpeeksi hyvin, ei hän pääse orkesteriin, vaikka vanhemmat sanoisivat mitä. Jos lapsi ei osaa piirtää, ei hän pääse kuvataiteen erikoisopetukseen. Yleensä näissä harrastuksissa lapsia myös kiinnostaa niin paljon, että heillä on se into päästä eteenpäin eikä siinä ulkopuoliset mitään tapa ellei satu joku hullu opettaja.

Ymmärrän toki niiden närkästyksen, jotka ovat ihan siinä rajalla, että kuuluuko ylimpään tasoryhmään vai haastajiin. Perinteisesti vain nämä valittajat tuntuu olevan niiden lasten vanhempia, joiden lapsia ei kiinnosta, he ovat häiriköitä ja joiden vanhemmat eivät edes käy katsomassa mitä se heidän lapsensa tekee siellä harjoituksissa. Yleensä nämä lapset ja heidän vanhempansa aiheuttavat senkin, että haastajaryhmää ei ole motivoivaa valmentaa.

T: tasoryhmiin jakamisesta haukuttu ja lapsen innon tappamisesta syytetty

Millä perusteilla tai kriteereillä olet lapset jakanut tasoryhmiin?

Oma näkemykseni on, että tasoryhmät ovat hyvä ja kehittävä toimintamalli, niiden toteutus on vain aika usein hoidettu huonosti. Pelaaminen samantasoisten kanssa on motivoivaa ja kehittävää, tämä on totta. Ongelma tasoryhmien toteutuksesa usein kuitenkin on se, että viestintä toimintaperiaatteista on hoidettu huonosti. Ei ole selkeästi kerrottu, että mitä tasoryhmätoiminalla haetaan takaa, millä kriteereillä valinnat on tehty ja miten liikkuminen tasoryhmien välillä toimii.

Vanhempia, ja etenkin juuri rajatapausten vanhempia, tosiaan harmittaa ja mietitytttää miksi oma lapsi jäi haastajaryhmään, mikä sitten poikii erilaisia keskusteluja valmentajien kanssa. Ja kun valinnat usein enemmän tai vähemmän pohjautuvat mutuun (mutun osuutta ei tosin voida oikein mitenkään sulkea poiskaan), on keskustelu usein juupas-eipäs väittelyä valmennuksen ja vanhempien kesken rakentavan keskustelun sijaan. Ja eivät ne lapsetkaan mitään tyhmiä ole, he kyllä tietävät varsin hyvin mikä on pelin henki. Edaripelaajat tiedostavat varsin hyvin olevansa "eliittiä" ja haastajaryhmäläiset sitä hieman heikompaa ainesta. Haastajaryhmäläisiä lakkaa homma kiinnostamasta, koska ei ole selkeää mitä pitäisi tehdä jotta voisi nousta edustusryhmään. Palaute: "Sulla on hyvä asenne ja olet kehittynyt paljon, jatka vain samaan malliin" ei ole kovin informatiivinen ja eteenpäin kannustava viesti. Edustusryhmässä taas saatetaan kokea, että on kausikortti avaukseen, mikä ei sekään ole aivan optimaali tilanne kehittymisen kannalta. Ja sitten kun joku kaunis päivä kerrotaankin, että et vain ole tarpeeksi hyvä ja pudotetaan pois edarista, niin kiinnostus loppuu näiltä joskus niin lahjakkailtakin.

Toki staattisena pysyvät ryhmät ovat hyvä asia valmennuksen työrauhan ja pelaajien kokeman turvallisuuden (ei tarvitse koko ajan pelätä ryhmästä putoamista) tunteen kannalta, mutta ne eivät ole välttämättä aivan optimaaleja kokonaisuuden kannalta katsottuna. Esimerkiksi puolessa vuodessa voi tapahtua hyvinkin huimia muutoksia kehityksessä - molempiin suuntiin. Toimiakseen hyvin tasoryhmätoiminta vaatii valmennukselta paljon lisätyötä normaalinen valmennuksen ja sen suunnittelun sekä pelinohjauksen lisäksi: valintakriteerit ja kehitysmittarit pitää miettiä, kriteerejä ja mittareita pitää seurata ja miettiä kehityskohteita niiden kohdalla, ja ennen kaikkea pelaajien ja vanhempien kanssa kommunikointiin pitää käyttää paljon aikaa. Kaikki edellä mainittu vaatii oikeasti paljon työtä, oikotietä onneen ei tässäkään asiassa ole.

[Sope]

Millä perusteilla tai kriteereillä olet lapset jakanut tasoryhmiin?

Silloin; en edes tehnyt jakoa aluksi tasoryhmiksi, vaan laitoin aktiiviset ja hiljaisemmat samaan ryhmään ja siirsin treeneissä häiriköivät, mutta fyysisesti edistyneet omaksi ryhmäkseen. Treeneissä kaikki treenasivat samoja juttuja, mutta jaettuina pienryhmiin tämän mukaan. Aluksi ryhmä A pärjäsi jopa aika huonosti ja B edelleen hyvin muutaman yksilön avulla. Puolen vuoden päästä tilanne oli kääntynyt päälaelleen ja siitä meni pari kuukautta, kun ryhmä B:n vanhempia lähestyi parin kuukauden selän takana juonittelun jälkeen uhkavaatimuksien kanssa.

Yksi vanhempi sanoi jopa suoraan, että hänen lapsensa on pelattava voittavassa joukkueessa. Kun sanoin, että entä jos hän ei koske palloon kertaakaan, koska kyseessä oli heikko pelaaja, oli vastauksena se, että ei haittaa. Lapsen pitää vain saada voittaa. Tämä sellaiselta vanhemmalta, jonka lapsi oli harrastanut pari kuukautta.

Siirryin sitten myöhemmin pois tuosta joukkueesta.

Noh, nyt on tilanne parin vuoden jälkeen se, että ryhmien sekoittamisen ja treenien tason laskun jälkeen (edistyneempää ei motivoi heikomman kanssa treenaus ja heikompi ei saa tarpeeksi pallokosketusta pelatessaan dominoivien kanssa) ei kukaan enää voita vaan ikäluokan kaikki joukkueet käyvät ottamassa turpiinsa. Tietyt vanhemmat saivat tahtonsa läpi.

edit. Myönnän toki, että kaikkea ei tullut tehtyä niin hyvin kuin nyt tekisi, mutta silti yllätti se kuinka vanhemmat olivat lähes murhanhimoisia, ja heille eivät auttaneet pätkääkään järkiperusteet. Se oli suorastaan tyrmistyttävää. Toivottavasti ei itse ole yhtä typerä omien lastensa kanssa.

[zekki]

Hienoa, jos/kun Käpa pystyy pelaamaan tuloksellisesti hyviä pelejä eurooppalaisia huippuseuroja vastaan. Tietenkin pitäisi aina pystyä näkemään tuloksen taakse.

Valitettavasti esimerkiksi yhdessä turnauksessa Käpan joukkue sumputti käytännössä 6-3-1 -ryhmistyksellä etelä-eurooppalaista hyvää jengiä vastaan ja sai 1-1 tuloksen, kun sai tuuriroiskaisun seurauksena yhden maalin ja vastustaja ei saanut rikottua sumppua. Pelaajat olivat sen verran nuoria, että heiltä ei löytynyt keinoja sumpun murtamiseen, kun ei esimerkiksi potkut ole vielä niin kovia. Vastustaja piti ainakin 80% pelistä palloa.

Onhan tuo tuloksena ihan mairitteleva lisätä valmentajan CV:hen, mutta ei siinä mitään järkeä ollut.

Tarkoituksena ei ole Käpän ylistys vaan ennenkaikkea tuoda esiin se, että kyllä junnuhuippufutiksen tason selvä nosto seuratasolla on Suomessakin suhteellisen nopeasti mahdollista. Tämä on jo osoitettu. Tosin sen käynnistämisen vaatima intohimo ja satsaukset olivat seuran johdon ja valmentajien puolelta sellaisia, ettei niitä virkamiestyönä tai oheisharrasteluna tehdä. Näitä ratkaisevia tekijöitä ei yleensä oikein edes noteerata vaan jäädään aika ulkoisten tekijöiden varaan. Jos Käpankin menestys olisi johtunut vain siitä, että perustetaan tasoryhmät, aika helppoahan se olisi ollut.

[zekki]

Silloin; en edes tehnyt jakoa aluksi tasoryhmiksi, vaan laitoin aktiiviset ja hiljaisemmat samaan ryhmään ja siirsin treeneissä häiriköivät, mutta fyysisesti edistyneet omaksi ryhmäkseen. Treeneissä kaikki treenasivat samoja juttuja, mutta jaettuina pienryhmiin tämän mukaan. Aluksi ryhmä A pärjäsi jopa aika huonosti ja B edelleen hyvin muutaman yksilön avulla. Puolen vuoden päästä tilanne oli kääntynyt päälaelleen ja siitä meni pari kuukautta, kun ryhmä B:n vanhempia lähestyi parin kuukauden selän takana juonittelun jälkeen uhkavaatimuksien kanssa.

Yksi vanhempi sanoi jopa suoraan, että hänen lapsensa on pelattava voittavassa joukkueessa. Kun sanoin, että entä jos hän ei koske palloon kertaakaan, koska kyseessä oli heikko pelaaja, oli vastauksena se, että ei haittaa. Lapsen pitää vain saada voittaa. Tämä sellaiselta vanhemmalta, jonka lapsi oli harrastanut pari kuukautta.

Siirryin sitten myöhemmin pois tuosta joukkueesta.

Noh, nyt on tilanne parin vuoden jälkeen se, että ryhmien sekoittamisen ja treenien tason laskun jälkeen (edistyneempää ei motivoi heikomman kanssa treenaus ja heikompi ei saa tarpeeksi pallokosketusta pelatessaan dominoivien kanssa) ei kukaan enää voita vaan ikäluokan kaikki joukkueet käyvät ottamassa turpiinsa. Tietyt vanhemmat saivat tahtonsa läpi.

edit. Myönnän toki, että kaikkea ei tullut tehtyä niin hyvin kuin nyt tekisi, mutta silti yllätti se kuinka vanhemmat olivat lähes murhanhimoisia, ja heille eivät auttaneet pätkääkään järkiperusteet. Se oli suorastaan tyrmistyttävää. Toivottavasti ei itse ole yhtä typerä omien lastensa kanssa.

Tämä on valitettavaa arkipäivää joka seurassa ja kaikki valkut tähän tuntuvat törmäävän. Olisikin hyvä, että silloin kun joukkue perustetaan olisi vanhempainilta, jossa joku seuran johdosta kertoisi heitä koskevat "pelisäännöt". Valkuille pitäisi saada seuran tuki niin ainakin osa tällaisesta vanhempain painostuksesta jäisi pois.

[J. Soini]

Yritän olla kommentoimatta KäPan toimintaa tämän jälkeen muutamaan viikkoon. Minulla ei todellakaan ole mitään yhteyttä kyseiseen seuraan. Salaliittoteoreetikoiden mielestä tämä tietysti todistaa sen, että minulla nimenomaan on yhteys Käpylään.

KäPa kiinnostaa minua muutamasta syystä. Ensiksi sen takia, että KäPa tarjoaa konkreettisen esimerkin siitä, että nukkuva seura voi suhteellisen lyhyessä ajassa muuttua energiseksi ja laadukasta toimintaa tarjoavaksi toimijaksi.

Toiseksi, olen aika väsynyt Futisforumin filosofeihin, jotka siteeravaat Derridaa ja milloin mitäkin filosofia mutta eivät anna yhtään konkreettista esimerkkiä suomalaisesta reaalimaailmasta, joissa asiat ovat tehty tietyllä tavalla. Jos pysytään filosofiassa, niin otetaan esimerkiksi ainoa todellinen amerikkalainen filosofian koulukunta eli pragmatismi John Dewyen tyyliin (tämä oli vitsi, en halua aloittaa minkäänlaista filosofista keskustelua näillä sivuilla). KäPa tarjoaa oivan esimerkin seurasta, jossa ryhmä tarmokkaita ihmisiä rupeaa muuttamaan asioita. Haloo Helsinki, missä ovat muut Stadin seurat, jotka ottavat mallia? Jossain HIFK:ssa on ollut valtava määrä puhetta pelikirjoista ja auringosta, joka siintää taivaanrannassa. Missä ovat näytöt? Ei ensimmäistäkään hyvää pelaajaa missääm ikäluokassa.

Suomessa on viime vuosina tapahtunut aidosti uusia asioita. Anteeksi, jos tämä painottuu liikaa pääkaupunkiseudulle. VJS, PKKU, Tampereen Ilves, SJK, Porin Jazz, JJK. Moni seura tekee paljon laadukkaampaa työtä kuin aikaisemmin. Me tarvitsemme rehellistä kilpailua ja kannustusta niille, jotka tekevät hommia paremmin kuin aikaisemmin. Epäsuomalaista toimintaa siis.

Tekeekö KäPa asioita täydellisesti? Ei tietenkään. Voisiko KäPa tehdä asioita paremmin? Tietenkin. Käpylän veijarit tarjoavat kuitenkin kaikille suomalaisille seuroille oivan esimerkin siitä, kuinka asioita voi suhteellisen lyhyellä aikajänteellä muuttaa merkittävästi parempaan suuntaan. Olen sataprosenttisen varma, että jos Suomessa olisi 10-15 KäPan tasoista junioriseuraa ympäri maata, meidän futistasomme olisi jotain aivan muuta kuin mitä se nyt on.

Suuri pelkoni on, että SPL:n uusi puheenjohtaja Pertti Alaja ei hyödynnä KäPan innostavaa esimerkkiä millään tavalla vaan pyrkii sabotoimaan vastaavien seurojen nousun. Toivottovasti olen väärässä. Jos näin tapahtuu, myönnän sen.