Suomalainen juniorivalmennus tarvitsee ryhtiliikettä

[Soberano]

Tämä on valitettavaa arkipäivää joka seurassa ja kaikki valkut tähän tuntuvat törmäävän. Olisikin hyvä, että silloin kun joukkue perustetaan olisi vanhempainilta, jossa joku seuran johdosta kertoisi heitä koskevat "pelisäännöt". Valkuille pitäisi saada seuran tuki niin ainakin osa tällaisesta vanhempain painostuksesta jäisi pois.

Vanhempien puolustukseksi täytyy todeta, että asioihin on aika hankala suhtautua rationaalisesti kun kyse on omasta lapsesta. Pelisäännöt olisi tosiaan hyvä käydä läpi heti toiminnan alkaessa, jotta epäselviltä tilanteilta vältyttäisiin. On myös tärkeää, että sovituista pelisäännöistä pidetään kiinni. Mikään ei rapauta niin pahasti kuin se, että sovituista asioista ei pidetä kiinni.

Faktat auttavat myös kommunikoinnissa hankalien vahempien kanssa. Jos on näyttää dataa, että Kalle on edarissa Pekan sijaan siksi, että pärjäsi paremmin taitokisoissa ja piip-testissä, niin siihen on vaikea väittää mitään vastaan. Tai jos Pekan käyrä osoittaa kehitystä ja Kallen taantumista, niin on helmpopi perustella miksi Kalle laitettiin hakemaan peliaikaa haastajaryhmästä ja Pekka nostettiin edustusjoukkueeseen. Jotta data olisi luotettavaa ja tukisi päätöksentekoa, niin sitä pitäisi kerätä riittävän tiheästi. Taitokisat ja fyysiset testi kerran vuodessa eivät oikein auta.

Se sitten onkin oma ja haastavampi juttunsa, että mitkä mittarit mittaavat kehityksen kannalta oikeita asioita. Kommunikoinnin näkökulmasta vääränlainenkin data on kuitenkin parempi kuin ei mitään dataa. Mittareita voi ja tuleekin aina muuttaa, jos voidaan osoittaa että ne ovat huonosti valittu. Ja kun keskustelu käydään konkreettisten ja nähtävissä olevien asioiden ympärillä, on riski pienempi että keskustelu ajautuu henkilökohtaisuuksiin, jolloin tilanne ajautuu helposti samaksi kuin mikä vallitsee Länsirannalla.  

 

[Sope]

Viestini tarkoitus ei ollut haukkua Käpaa (tai ehkä vähän sitä yhden joukkueen valmennusta, koska sen ottelun pelityyli oli häpeällistä todella nuorilla junioreilla) vaan pikemminkin osoittaa, että ei riiitä se pelkkä tulosten tarkastelu vaan pitäisi myös ymmärtää millä osa-alueilla olemme jäljessä huippumaita, missä lähellä ja missä samalla tasolla. Ettei tule sitten yllätyksenä taso maajoukkueissa, kun on aikaisemmin "pärjätty". Yksi syy seuratasolla pärjäämiselle voi olla myös eri maiden juniorisarjojen rakenteessa eri ikäisinä. On ihan eri asia pelata hyvin U-12 Juventusta vastaan kuin U-15 Juventusta (Italiassa pelaajat kootaan huippuseuroihin 14-vuotiaina koko maasta. Sitä ennen lähialueilta.)

Käpa on tosiaan yksi kovimpia jalkapalloseuroja junioreissa. Heidän toiminnassa on paljon hyviä juttuja. Ainakin nyt muutaman vuoden aikana mitä itse olen toimintaa nähnyt, on se mennyt parempaan suuntaan.

Oma unelmani suomalaiselle junioriseuralle olisi se, että voitaisiin lähteä hakemaan voittoja huippumaiden joukkueita vastaan sillä, että pelaajat on hyvin valmennettu eikä hakemaan hyviä tuloksia hinnalla millä hyvänsä.

[Johnny99]

(Italiassa pelaajat kootaan huippuseuroihin 14-vuotiaina koko maasta. Sitä ennen lähialueilta.)

Olisiko lähdettä laittaa?

[Sope]

http://it.wikipedia.org/wiki/Campionato_Giovanissimi_Nazionali#Albo_d.27oro_della_Coppa_Giovanissimi_Professionisti

ja käännettynä

http://translate.google.com/translate?sl=it&tl=en&js=n&prev=_t&hl=fi&ie=UTF-8&eotf=1&u=http%3A%2F%2Fit.wikipedia.org%2Fwiki%2FCampionato_Giovanissimi_Nazionali&act=url

tuota ennen on 10-12 -vuotiaiden Esordienti, jossa pelataan vielä alueellista sarjaa.

http://it.wikipedia.org/wiki/Campionato_Esordienti

käännös

http://translate.google.com/translate?hl=fi&sl=it&tl=en&u=http%3A%2F%2Fit.wikipedia.org%2Fwiki%2FCampionato_Esordienti

[Johnny99]

Eipä noista turnauswikisivuista mitään aiheeseen liittyvää löytynyt. ECA:n Inter Milan -kohdassa kerrotaan hyvin saman suuntaista kuin mitä ylempänä esitit, mutta esim. AC Milanin promovideossakin kuitenkin kerrotaan 12-vuotiaana Etelä-Amerikasta kaivetusta pelaajasta. Ilman parempaa tietoa jäänkin siis olettamukseen että toimintamallit ovat täysin seurakohtaisia.

[Messi]

http://it.wikipedia.org/wiki/Campionato_Giovanissimi_Nazionali#Albo_d.27oro_della_Coppa_Giovanissimi_Professionisti

ja käännettynä

http://translate.google.com/translate?sl=it&tl=en&js=n&prev=_t&hl=fi&ie=UTF-8&eotf=1&u=http%3A%2F%2Fit.wikipedia.org%2Fwiki%2FCampionato_Giovanissimi_Nazionali&act=url

tuota ennen on 10-12 -vuotiaiden Esordienti, jossa pelataan vielä alueellista sarjaa.

http://it.wikipedia.org/wiki/Campionato_Esordienti

käännös

http://translate.google.com/translate?hl=fi&sl=it&tl=en&u=http%3A%2F%2Fit.wikipedia.org%2Fwiki%2FCampionato_Esordienti

Anteeksi, jos en jotain ymmärtänyt. Mutta mikä tuolla on on niin ihmeellistä. Suomessakin 15 vuotiaat pelaa jo kansallisia sarjoja, kuten Kai Pahlman. Lisäksi on eri tasoisia sarjoja eri tasoisille joukkueille. 16 vuotiaille löytyy jo sm, I- ja II-tasot. Kertokaa, mikä siellä Italiassa on niin paljon paremmin? Kai siellä Italiassakin on lahjakkaita pelaajia, jotka pelaavat tiettyyn ikään asti heikommissa joukkueissa ja toisaalta on ei niin lahjakkaita, jotka pyrkivät tasoaan parempiin joukkeisiin / seuroihin.

[Sope]

Anteeksi, jos en jotain ymmärtänyt. Mutta mikä tuolla on on niin ihmeellistä.

Ei mikään ole ihmeellistä. Tuo oli vastauksena tuohon aiempaan viestiin, jossa kysyttiin linkkinä. Alunperinhän tuo oli mulla pointtina sille, että tuo voi olla yksi syy miksi suomalaisten seurojen tulokset esimerkiksi italialaisia vastaan heikkenee, kun pelataan vanhempia pelaajia vastaan. Kun vielä 11-vuotiaana saatetaan pelata jotain esim. Fiorentinaa vastaan kohtuu hyvin, ei heille välttämättä pärjää enää alkuunkaan 14-vuotiaana, koska siinä vaiheessa tuohon Fiorentinaan on kerätty kaikki parhaat pienemmistä seuroista kauempaakin kuin lähialueelta, kun siellä aletaan pelata kansallista sarjaa. Tilannetta voisi verrata siihen, että HJK pelaisi 12-vuotiaaksi asti Helsingin alueelta kerätyillä pelaajilla ja siitä eteenpäin koko Suomen alueelta (tai vaikka puolen Suomen) kerätyillä pelaajilla. Italian suurseuroilla on kymmeniä jäsenseuroja, joiden lahjakkuuksiin heillä on "etuosto-oikeus". En tiedä mikä tilanne muissa Euroopan jalkapallon suurmaissa on. Englannissa tuntui olevan tiukkaa skouttausta jo alle kouluikäisistä lapsista, ainakin sen perusteella mitä yksi Tottenhamin värväri mulle kertoi. He myös seuraavat pelaajia ympäri Eurooppaa ja hän tuntui tietävän myös Suomesta aika monet junnupelaajat.

Toki tuollakin aletaan jo värvätä pelaajia yhä nuorempiin junioreihin ulkomailta.

[Messi]

Ei mikään ole ihmeellistä. Tuo oli vastauksena tuohon aiempaan viestiin, jossa kysyttiin linkkinä. Alunperinhän tuo oli mulla pointtina sille, että tuo voi olla yksi syy miksi suomalaisten seurojen tulokset esimerkiksi italialaisia vastaan heikkenee, kun pelataan vanhempia pelaajia vastaan. Kun vielä 11-vuotiaana saatetaan pelata jotain esim. Fiorentinaa vastaan kohtuu hyvin, ei heille välttämättä pärjää enää alkuunkaan 14-vuotiaana, koska siinä vaiheessa tuohon Fiorentinaan on kerätty kaikki parhaat pienemmistä seuroista kauempaakin kuin lähialueelta, kun siellä aletaan pelata kansallista sarjaa. Tilannetta voisi verrata siihen, että HJK pelaisi 12-vuotiaaksi asti Helsingin alueelta kerätyillä pelaajilla ja siitä eteenpäin koko Suomen alueelta (tai vaikka puolen Suomen) kerätyillä pelaajilla. Italian suurseuroilla on kymmeniä jäsenseuroja, joiden lahjakkuuksiin heillä on "etuosto-oikeus". En tiedä mikä tilanne muissa Euroopan jalkapallon suurmaissa on. Englannissa tuntui olevan tiukkaa skouttausta jo alle kouluikäisistä lapsista, ainakin sen perusteella mitä yksi Tottenhamin värväri mulle kertoi. He myös seuraavat pelaajia ympäri Eurooppaa ja hän tuntui tietävän myös Suomesta aika monet junnupelaajat.

Toki tuollakin aletaan jo värvätä pelaajia yhä nuorempiin junioreihin ulkomailta.

Mutta millä tavalla sen suurseuran toiminta on yksilön kannalta kehittävempää, jos pelaajat kerran roudataan joukkueisiin ympäri maailmaa. Eikö tällä ajattelutavalla päästä siihen lopputulemaan, että "pikkuseuroissa" tehdään yksilöiden eteen parempaa työtä ja suurseurat "keräävät hedelmät" joukkueen menestymisen myötä? Toki ymmärrän sen, että pelaajat menevät 14-17 vuotiaina näihin suurseuroihin. Sitä en ymmärrä, miksi Suomessa sinne pitää mennä jo alle 8 vuotiaana? Ja sitten on menetetty tapaus jos ei ole ollut "systeemissä" alusta asti?

Vai toimitaanko Suomessa sittenkin "verkostoitumismallin" mukaisesti (ainakin jossain etelän seuroissa käsittääkseni toimitaan)?

[Messi]

Eli omasta mielestäni mallin tulisi olla (ja näin toivottavasti Suomessa onkin?):
1. Alle 8 vuotiaat treenaa ja pelaa omassa joukkueessa.
2. 8-14 vuotiaat treenailee ja pelaa pääsääntöisesti "omassa joukkueessa". Suurseurojen valmentajat ovat "scoutanneet" tiettyjä pelaajia käymään suurseuran harjoituksissa, peleissä ja turnauksissa iän mukaan esim. siten että alle 12 vuotiaat käyvät 1-2? kertaa viikossa ja vanhemmat 2? kertaa viikossa.
3. Suurseuraan siirtyminen tapahtuu vasta 14-17 vuoden iässä, kun pelaaja on kypsä ottamaan askelia ilman vanhempiaan ja alkaa olla varmuus siitä, että pelaaminen on lapsen juttu ei vanhempien.

[Sope]

Suurseuroissa on yleensä parempaa valmennusta, jolloin pelaajat haluavat sinne. Koska kaikki parhaat/lahjakkaimmat pelaajat haluavat suurseuroihin/niiden alaisiin seuroihin, joissa on hyvät jalkapallokoulut, voittavat myös suurseurat, koska he saavat suuremmalla todennäköisyydellä kerättyä lahjakkuudet itselleen. En kyllä tiedä miksi suurseuraan pitäisi mennä jo 8-vuotiaana.

Suomessa "suurseurojen" ongelma on lähinnä se, että sen pitää olla seura kaikentasoisille pelaajille. HJK:ssa pelaavat sekä nenänkaivajat että veri suussa menevät. Jos se olisi tehty Italian tyyliin, olisi olemassa HJK, jossa olisi joka ikäluokassa 30-40 pelaajat (korkeintaan) ja parikymmentä kaupunginosaseuraa (Punavuoren Pamaus, Kontulan Kisa tjms.), joista koottaisiin pelaajat HJK:hon. HJK:n jokaisen ikäluokan valmentajalla pitäisi olla vähintään B-tutkinto. HJK:n toiminnan ei välttämättä myöskään tarvitsisi alkaa 6-vuotiaiden kohdalla vaan esimerkiksi 9-vuotiaat olisi ensimmäinen HJK:n ikäluokka. Suomessahan tällainen olisi ongelma, koska pelaajista pidetään kiinni viimeiseen asti ja kateus iskisi. En tiedä 100% varmasti, mutta mitä olen ymmärtänyt, pitää Italiassa hakea esimerkiksi Juventuksen jäsenseuraksi ja siihen pääseminen on kunnia-asia. Jos joku pelaaja sitten nousee jostain pikkukylän seurasta Juventuksen junioreihin, on se kylälle ja seuralle hieno juttu.

En tosin tiedä millainen on Italian drop out, mutta olen hieman rivien välistä ymmärtänyt, että se ei ole heille niin iso ongelma, koska systeemi kuitenkin tuottaa laadukkaita pelaajia. Yksilötasolla homma on tosin sitten raaempaa tai sitten maitojunaa ei toisaalta koeta siellä häpeänä.

[Messi]

Suurseuroissa on yleensä parempaa valmennusta, jolloin pelaajat haluavat sinne. Koska kaikki parhaat/lahjakkaimmat pelaajat haluavat suurseuroihin/niiden alaisiin seuroihin, joissa on hyvät jalkapallokoulut, voittavat myös suurseurat, koska he saavat suuremmalla todennäköisyydellä kerättyä lahjakkuudet itselleen. En kyllä tiedä miksi suurseuraan pitäisi mennä jo 8-vuotiaana.

Suomessa "suurseurojen" ongelma on lähinnä se, että sen pitää olla seura kaikentasoisille pelaajille. HJK:ssa pelaavat sekä nenänkaivajat että veri suussa menevät. Jos se olisi tehty Italian tyyliin, olisi olemassa HJK, jossa olisi joka ikäluokassa 30-40 pelaajat (korkeintaan) ja parikymmentä kaupunginosaseuraa (Punavuoren Pamaus, Kontulan Kisa tjms.), joista koottaisiin pelaajat HJK:hon. HJK:n jokaisen ikäluokan valmentajalla pitäisi olla vähintään B-tutkinto. HJK:n toiminnan ei välttämättä myöskään tarvitsisi alkaa 6-vuotiaiden kohdalla vaan esimerkiksi 9-vuotiaat olisi ensimmäinen HJK:n ikäluokka. Suomessahan tällainen olisi ongelma, koska pelaajista pidetään kiinni viimeiseen asti ja kateus iskisi. En tiedä 100% varmasti, mutta mitä olen ymmärtänyt, pitää Italiassa hakea esimerkiksi Juventuksen jäsenseuraksi ja siihen pääseminen on kunnia-asia. Jos joku pelaaja sitten nousee jostain pikkukylän seurasta Juventuksen junioreihin, on se kylälle ja seuralle hieno juttu.

En tosin tiedä millainen on Italian drop out, mutta olen hieman rivien välistä ymmärtänyt, että se ei ole heille niin iso ongelma, koska systeemi kuitenkin tuottaa laadukkaita pelaajia. Yksilötasolla homma on tosin sitten raaempaa tai sitten maitojunaa ei toisaalta koeta siellä häpeänä.

Mutta sinähän sanoit tuolla aikasemmin, että ero suomalaisen ja Italialaisen kesken tulee 14 vuoden iässä, kun Italiassa kerätään parhaat yhteen koko maasta? Ketä sinne HJK:hon sitten enään 14 vuotiaana kutsutaan kun parhaat on koottu yhteen jo 9 vuotiaina ja ne saavat parasta mahdollista valmennusta 9 vuotiaasta eteenpäin. Siskikö ne suomalaiset ei pärjää, kun on eväät syöty jo 14 vuoden iässä?

[Sope]

No, tuo nyt oli tuollainen ensimmäinen hahmotelma siitä kuinka HJK toimisi, jos se olisi sinnepäin kuin Italian suurseurat (en kyllä tiedä olisiko tuon mallin tuomisessa mitään järkeä Suomessa). Jos sitä laajentaisi sitten samaan malliin Italiassa, pitäisi 13-14- vuotiaana kerätä pelaajia esimerkiksi Eestistä ja ympäri Suomea. 9-12 iässä pelaajat tulisivat pääkaupunkiseudulta. Vaikka todennäköistä olisikin, että suurin osa pelaajista olisi niitä, jotka ovat pelanneet 9-vuotiaasta asti HJK:ssa, varmistaisi tuo systeemi että ne kaikki lahjakkuudet tulisi kerättyä koko maan tasolta.

Tämä nyt on vain tällaista ajatusleikkiä. Italiassa harrastajamäärät ja jalkapallokulttuuri ovat ihan erilaisia.

[Messi]

No, tuo nyt oli tuollainen ensimmäinen hahmotelma siitä kuinka HJK toimisi, jos se olisi sinnepäin kuin Italian suurseurat (en kyllä tiedä olisiko tuon mallin tuomisessa mitään järkeä Suomessa). Jos sitä laajentaisi sitten samaan malliin Italiassa, pitäisi 13-14- vuotiaana kerätä pelaajia esimerkiksi Eestistä ja ympäri Suomea. 9-12 iässä pelaajat tulisivat pääkaupunkiseudulta. Vaikka todennäköistä olisikin, että suurin osa pelaajista olisi niitä, jotka ovat pelanneet 9-vuotiaasta asti HJK:ssa, varmistaisi tuo systeemi että ne kaikki lahjakkuudet tulisi kerättyä koko maan tasolta.

Tämä nyt on vain tällaista ajatusleikkiä. Italiassa harrastajamäärät ja jalkapallokulttuuri ovat ihan erilaisia.

Juuri tästä on kysymys. Se, mikä toimii jossain muualla ei välttämättä toimi siinä ympäristössä, jossa itse toimit. Suomessa, jossa väestöä on vähän ja futaajia vielä vähemmän ja hemmetin vähän kilpafutaajia sekä vielä pitkät välimatkat pitää olla erilaisia toimintamalleja. Pääasia on, että yhtään talenttia ei saisi hukata "systeemin" vuoksi. Se talentti voi tulla ihan yhtä hyvin täältä haja-asutusalueilta kuin isosta keskuksestakin.

Viittaan tällä siihen, että täällä puhutaan nykyään paljon "pelaajakehitysmallista", joka on mielestäni kehitetty suuria keskuksia silmällä pitäen. Mallissa kuin mallissa pitää olla "liikkumavaraa". Ei voida ketään tuomita epäonnistumaan jos ei ole vielä 15 vuotiaana suurseuran kirjoilla. Todelliset talentit voivat puhjeta kukkaan vielä vuosia myöhemmin...

[J. Soini]

Nämä vertailut eurooppalaisiin jalkapallon huippumaihin ovat kyllä äärettömän ontuvia.

Matkustan työni vuoksi paljon Keski-Euroopassa. Futishulluna käyn katsomassa kaikenlaisia otteluita mutta myös paljon junnufutista. Netistä on helppo katsoa, onko lähialueella matkapäivinä joku isompi junioriturnaus.

Olen myös muutaman kerran nähnyt suomalaisia joukkueita (TPS, KäPa, Honka, HJK) pelaamassa hyvissä turnauksissa. Näiden kokemusten perusteella toteaisin seuraavaa. Suurissa jalkapallomaissa taso on tietysti kaikilla tavoilla kovempi. Esimerkiksi kovat saksalaiset (esimerkiksi Borussia Dortmundilla on aina ollut laadukkaita joukkueita, kun olen nähnyt) Bundesliigaseurojen junnut ovat parempia kuin parhaat suomalaiset junioriseurat.

Sen sijaan en oman näkemäni perusteella lainkaan allekirjoita sitä, että parhaat suomalaiset seurat yleensä yrittäisivät menestyä maailmalla hinnalla millä hyvänsä. Pikemminkin päinvastoin. Yllämainittujen seurojen joukkueista useimmat ovat yrittäneet pelata ns. kaunista jalkapalloa, vaikka poikkeuksiakin tietysti löytyy. Huippujoukkueiden laatu on vain ollut liian kova ainakin toistaiseksi. Väitän jopa, että Suomen poikien maajoukkueissa pelataan paljon tulosorientoidummin kuin parhaissa suomalaisissa seurajoukkueissa. Silti maajoukkueet eivät ole menestyneet.

Ylivoimaisesti merkittävin tasoero kovien futismaiden ja meidän välillemme syntyy tason laajuudessa. Esimerkiksi pienissä junioreissa Saksassa ns. kyläjoukkueet pelaavat usein pääosin vuotta vanhemmilla ikäryhmillä turnauksissa. Näiden pikkuseurojen taso on yleensä valovuoden edellä vastaavia suomalaisia joukkueita. Yritteliäisyys, yleinen urheilullisuus, pelin ymmärtäminen ovat aivan eri tasolla kuin Suomessa. Näissä joukkueissa on usein myös yksittäisiä pelaajia, joiden taso kestää vertailun parhaiden seurojen pelaajien kanssa.

Keski-Euroopassa yleinen jalkapallokulttuuri on vain niin kova, että suurin osa organisoidusta junioritoiminnasta täyttää jonkun minimilaatutason. Vaikka Suomessa asiat ovat viime vuosina parantuneet, taso laskee kaikissa ikäryhmissä paljon nopeammin kuin Keski-Euroopassa.

Siksi Suomen suora vertaaminen pelaajien siirtymisessä eurooppalaisiin huippumaihin on aika turhaa. Kannatan ehdottomasti kaikenlaista verkostumista ja tiedon levittämistä (niin kuin esim. Sami Hyypiä Akatemian kautta onkin tapahtunut). Suomessa kuitenkin kaikkien (niin isojen kuin pienien seurojen) olisi tajuttava, kuinka valtavalta takamatkalta me lähdemme. Sitten asianosaisten tulisi päättää, haluavatko he yrittää ottaa karkulaisia kiinni. 2000-luvun alun kaltaisella Puuha-Pete toiminnalla se ei onnistu. Toivottavasti kukaan ei enää haikaile SPL:n vuoden 2002 nuorisotoimintasuunnitelman kaltaisten linjausten perään.

[Sope]

Sen sijaan en oman näkemäni perusteella lainkaan allekirjoita sitä, että parhaat suomalaiset seurat yleensä yrittäisivät menestyä maailmalla hinnalla millä hyvänsä.

En ole näin väittänytkään, kun varmaan minun viestiin viittaat. Tarkoitin sitä, että jos seuran X sivulla lukee esim.

X U-13 vs. Atletico Madrid U-13 1-1,

ei tuosta voi vetää mitään johtopäätöksiä ja on turhan yksioikoista todeta, että saadaan hyviä tuloksia huippumaiden joukkueita vastaan, kun ei voi peliä näkemättä tietää miksi kyseiseen lopputulokseen on päädytty. Tulos ei anna kokonaiskuvaa yksilöiden tasosta tai edes joukkueiden taktisesta onnistumisesta.

Noin yleisesti olen samaa mieltä kanssasi. Suomessa ollaan parikymmentä vuotta huippumaita jäljessä.

[zekki]

Kyllähän junnujen kehittymiseen liittyy muitakin kuin vain suoraan lajiin liittyviä asioita.

Esimerkiksi Käpan -97 ikäluokka on vuodesta 2007 alkaen pelannut n. 120 kansainvälistä peliä. Mitä se tarkoittaa? Pelaajille on nuoresta pitäen tullut normaaliksi se, että he kohtaavat monenlaisia kansainvälisiä vastustajia Suomessa ja ulkomailla. Ei tarvitse kuvitella turhia suuntaan tai toiseen, kun käytännössä ovat nähneet miten muualla pelataan, minkälaisia vastustajat pelaajina ja tyyppeina voivat olla, mitä kv-turnauksissa pelaaminen tarkoittaa jne. Ja ovat pystyneet siihen vastaamaan. Se on aikamoinen henkinen pääoma.

Nyt onkin aika erikoinen tilanne. Eihän Suomessa aikuisseurat tai maajoukkueet pysty tällaiseen vastaamaan. Maajoukkueissa palataan siihen, että mukaan tulee pelaajia, jotka pelaavat arkoina ensimmäisiä kansainvälisiä pelejään.  Tämä vaikuttaa varmasti joukkueen itseluottamukseen ja kykyyn pelata. Maajoukkueen harvalla pelirytmillä tämä vielä korostuu. Suurimmalle osalle aikuisseuroista kv-pelit ovat sellaisia, "toivotaan toivotaan" tilaisuuksia.  Suomalaisen futiksen reaaliteetit iskee takaisin.  Alkaa siis paluu suomitasolle, jollei pelaajat yksilöinä lähde kv-uralle.

Esim. hyvää tarkoittava SHA on tietenkin oiva lisä suomalaiseen systeemiin, mutta eihän se millään voi korvata sitä, että pitää olla konkreettinen pelituntuma siihen, mitä junnufutiksen kentällä tapahtuu jos halutaan kansainvälisesti pärjätä.

Ainakin Käpan tilanteen pitäisi opettaa se, että on turha oikeasti vouhkata junnufutiksen kehittämisen perään, jos samaan aikaan liiga ja maajoukkueet ei kehity. Yleinen läpänheitto ja teoretisointi alueeseen liittyen on tietenkin asia erikseen.

[J. Soini]

Naulan kantaan, zekki.

[Messi]

Kyllähän junnujen kehittymiseen liittyy muitakin kuin vain suoraan lajiin liittyviä asioita.

Esimerkiksi Käpan -97 ikäluokka on vuodesta 2007 alkaen pelannut n. 120 kansainvälistä peliä. Mitä se tarkoittaa? Pelaajille on nuoresta pitäen tullut normaaliksi se, että he kohtaavat monenlaisia kansainvälisiä vastustajia Suomessa ja ulkomailla. Ei tarvitse kuvitella turhia suuntaan tai toiseen, kun käytännössä ovat nähneet miten muualla pelataan, minkälaisia vastustajat pelaajina ja tyyppeina voivat olla, mitä kv-turnauksissa pelaaminen tarkoittaa jne. Ja ovat pystyneet siihen vastaamaan. Se on aikamoinen henkinen pääoma.

Nyt onkin aika erikoinen tilanne. Eihän Suomessa aikuisseurat tai maajoukkueet pysty tällaiseen vastaamaan. Maajoukkueissa palataan siihen, että mukaan tulee pelaajia, jotka pelaavat arkoina ensimmäisiä kansainvälisiä pelejään.  Tämä vaikuttaa varmasti joukkueen itseluottamukseen ja kykyyn pelata. Maajoukkueen harvalla pelirytmillä tämä vielä korostuu. Suurimmalle osalle aikuisseuroista kv-pelit ovat sellaisia, "toivotaan toivotaan" tilaisuuksia.  Suomalaisen futiksen reaaliteetit iskee takaisin.  Alkaa siis paluu suomitasolle, jollei pelaajat yksilöinä lähde kv-uralle.

Esim. hyvää tarkoittava SHA on tietenkin oiva lisä suomalaiseen systeemiin, mutta eihän se millään voi korvata sitä, että pitää olla konkreettinen pelituntuma siihen, mitä junnufutiksen kentällä tapahtuu jos halutaan kansainvälisesti pärjätä.

Ainakin Käpan tilanteen pitäisi opettaa se, että on turha oikeasti vouhkata junnufutiksen kehittämisen perään, jos samaan aikaan liiga ja maajoukkueet ei kehity. Yleinen läpänheitto ja teoretisointi alueeseen liittyen on tietenkin asia erikseen.

Miksi palataan? Mikä nyt on niin radikaalisti muuttunut, ettei Käpan joukkueet voi käydä pelaamassa kansainvälisiä otteluita ja kehittää pelaajien henkistä pääomaa tällä tavoin? Huononiko valmennuksen taso samalla kun Alaja astui palloliiton puikkoihin vai mistä tässä taas on kyse? Aivan ihmeellisiin heittoihin täällä kyllä saa tottua. Toki Zekiltä paljon asiaakin mm. housuunpaskomisesta tiukan paikan tullen jne, josta

[koera]

Miksi palataan? Mikä nyt on niin radikaalisti muuttunut, ettei Käpan joukkueet voi käydä pelaamassa kansainvälisiä otteluita ja kehittää pelaajien henkistä pääomaa tällä tavoin? Huononiko valmennuksen taso samalla kun Alaja astui palloliiton puikkoihin vai mistä tässä taas on kyse?

KäPa:n, HJK:n tai TPS:n kaltaisten seurojen toimintaedellytykset ja -filosofiat tuskin muuttuvat (spekuloitujen) liiton linjausten seurauksena, näillä seuroilla löytyy tahtoa ja resursseja järjestää niitä kovia pelejä ja treenata tavoitteellisesti. Kannattaa tutustua huolella täälläkin useaan otteeseen mainittuihin 2000-luvun alkuvuosien linjauksiin, niin ymmärtää paremmin pinnalle nousseet pelonaiheet.

Ainakin itse pelkään suomalaisen junioritoiminnan liian jyrkkää jakoa harraste- ja kilpatoimintaan. On ihan oikein huomattu, että parhaat pelaajat eivät ole mitenkään kategorisesti huippuseurojen putkista suollettuja, vaan teitä huipulle on monia. Jotkut kypsyvät myöhemmin, joillain syttyy kipinä myöhemmin, jotkut taantuvat motorisesti pahimmassa kasvuvaiheessa ja niin edelleen. Sitten yhtäkkiä joku pelaaja kehittyy vuoden aikana enemmän kuin sitä edeltäneitten kolmen vuoden aikana yhteensä ja mahtuisi tasonsa puolesta minkä tahansa kotimaisen jengin edariin.

Paitsi jos siinä harrasteryhmässä on höntsäilty leikkiorientoituneesti 3-4 (monellakin tapaa ratkaisevan tärkeätä) ensimmäistä harrastusvuotta kilpailusta riisutussa Leikki Maailmassa. Ensimmäinen kaikki pelaa oli korjausliike juniorimäärien vähentymistä vastaan. Ajattelun taustalla oli nähdäkseni se, että toiminta monessa seurassa oli liian ryppyotsaista ja totista tuloksista vääntämistä verenmaku suussa. Tämä oli aivan oikea havainto, mutta monet ratkaisut asian korjaamiseksi olivat huonoja. Harrastefutiksessa PPT on hieno käytäntö, mutta esimerkiksi ottelut joissa ei lasketa maaleja ja voittaja ratkaistaan loppuhuutokilpailussa eivät palvele ketään eiväkä mitään.

Suurin harhapäätelmä oli se, että kilpailu sinänsä on nappuloista jotenkin vastenmielistä tai motivaatiota laskevaa. Lapsethan kilpailevat keskenään lähes kaikesta mahdollisesta, jolloin voittaminen ja häviäminen ovat täysin luonnollisia asioita. Hävityn matsin jälkeen pääsevä itku ei kerro välttämättä mistään negatiivisesta, vaan ehkä vain siitä että junnu on elänyt matsin sisällä joka solullaan ja tunnereaktio on lähtöisin hänestä itsestään. Ongelmat syntyvät siinä vaiheessa kun pelin hävinnen jengin valkku on matsin jälkeen naama norsunvituilla haukkuen jokaisen tahon tuomarista helpon maalin päästäneeseen maalivahtiin. Kuvaillun kaltaiset ongelmat poistuvat valmentajakoulutuksella ja tutorohjelmilla, eivät kieltämällä lapsilta heille täysin luonnollinen ja motivoiva rehti kilpailu.

Ideaalitilanteessa toiminta on aina tavoitteelista, mutta junnujen ehdoilla. Tasoryhmät joissa liikkuminen molempiin suuntiin on tehty helpoksi palvelevat sekä kilpa- että harrastefutista: tasaväkistä vastustajaa vastaan pelaaminen on hauskempaa ja kehittävämpää niin treenien pienpeleissä kuin turnauksissakin. Treenit joissa on riittävästi, muttei liikaa haastetta motivoivat aivan eri tavalla kuin väkinäisellä leikkimielisyydellä maustettu spedeily. Älkää käsittäkö väärin: treeneissä ja matseissa kuuluu olla hauskaa, mutta tämä hauskuus ei voi olla ulkopuolelta kannettua. Syvä mielekkyyden tunne syntyy silloin kun pelaaja on omista lähtökohdistaan motivoitunut ja onnistuu kentällä parhaiden kavereittensa kanssa. Jos se onnistuminen on kuudennen maalin paukuttaminen selvästi heikomman joukkueen maalivahdin taakse ottelussa, jossa maaleja ei lasketa, viedään harrastamisesta rakenteellisella tasolla mielekkyyden mahdollisuus.

Palatkaa hetkeksi omiin junnuvuosiinne: mitkä ovat päällimmäiset, voimakkaimmat muistot?

[zekki]

Miksi palataan? Mikä nyt on niin radikaalisti muuttunut, ettei Käpan joukkueet voi käydä pelaamassa kansainvälisiä otteluita ja kehittää pelaajien henkistä pääomaa tällä tavoin? Huononiko valmennuksen taso samalla kun Alaja astui palloliiton puikkoihin vai mistä tässä taas on kyse? Aivan ihmeellisiin heittoihin täällä kyllä saa tottua. Toki Zekiltä paljon asiaakin mm. housuunpaskomisesta tiukan paikan tullen jne, josta

Paluulla takaisin tarkoitan sitä, että Käpan tapaisen huippusysteemin läpikäyneellä junnulla kansainvälisen tason pelaaminen on normaali viikehys. Sitten hän joutuu
maajoukkueessa tilanteeseen, jossa mukaan tulee paljon pelajia, jotka vasta aloittavat tätä kansainvälistä tietä. He joutuvat käymään sopeutumisprosessin, jonka käpalainen kävi jo vuosia sitten. Vie aikansa ennenkuin heiltä voi odottaa täysipainoista suoritusta, eikä kaikki sopeudukaan. Maajoukkueissa ei vain ole juuri aikaa tällaiseen. Tulosodotukset painavat heti päälle.

Nuorten junnujen ikäluokissa intensiivinen kansainvälistyminen on vielä mahdollista niin että kohdataan huippuseurojakin. Mitä lähemmäksi aikuisikää tullaan, sitä kankeammaksi tämä menee. On vain erilaiset viralliset kisat ja turnaukset, joihin voi osallistua. Suomen aikuisseurojen ja maajoukkueen nykytasolla hyvin vähäiseksi tämä kosketus jää. Sitten ollaan siellä missä ollaan eli kansainvälisintä on se, että suomalaiset pelaajat vaeltavat yksittäin maailmalla.

Ei tällä Alajan kanssa ole  tekemistä, eikä kyse ole valmennuksen huonontumisesta. Perusongelma on se, että meillä nähdään kehittäminen oudon mustavalkoisesti. Joko kyse on omasta sisäisestä tekemisestä tai siten junnujen pitää lähteä kokonaan ulkomaisiin akatemioihin. Edellisessä ajatellaan kai niin, että valkut saa motivoitua pelaajat nostamaan tasoa pelkällä puheella tai että täällä tehtyjen tasoryhmien kautta Suomen taso nousee kuin itsestään. Eihän se niin mene. Normaali tilanne on se, että pelaajien pitää konkreettisesti kokea se mitä kovemmalla tasolla pelaaminen tarkoittaa. Sitä kautta syntyy motivaatio ja junnut oppivat mukana olemalla asioita, joihin valmentajat ei aikuisina osaa edes kiinnittää huomiota. Huipulle tähdätessä kansainvälistyminen pitää siis alkaa nuorena. Tähän pitäisi satsata.

[Messi]

Paluulla takaisin tarkoitan sitä, että Käpan tapaisen huippusysteemin läpikäyneellä junnulla kansainvälisen tason pelaaminen on normaali viikehys. Sitten hän joutuu
maajoukkueessa tilanteeseen, jossa mukaan tulee paljon pelajia, jotka vasta aloittavat tätä kansainvälistä tietä. He joutuvat käymään sopeutumisprosessin, jonka käpalainen kävi jo vuosia sitten. Vie aikansa ennenkuin heiltä voi odottaa täysipainoista suoritusta, eikä kaikki sopeudukaan. Maajoukkueissa ei vain ole juuri aikaa tällaiseen. Tulosodotukset painavat heti päälle.

Nuorten junnujen ikäluokissa intensiivinen kansainvälistyminen on vielä mahdollista niin että kohdataan huippuseurojakin. Mitä lähemmäksi aikuisikää tullaan, sitä kankeammaksi tämä menee. On vain erilaiset viralliset kisat ja turnaukset, joihin voi osallistua. Suomen aikuisseurojen ja maajoukkueen nykytasolla hyvin vähäiseksi tämä kosketus jää. Sitten ollaan siellä missä ollaan eli kansainvälisintä on se, että suomalaiset pelaajat vaeltavat yksittäin maailmalla.

Ei tällä Alajan kanssa ole  tekemistä, eikä kyse ole valmennuksen huonontumisesta. Perusongelma on se, että meillä nähdään kehittäminen oudon mustavalkoisesti. Joko kyse on omasta sisäisestä tekemisestä tai siten junnujen pitää lähteä kokonaan ulkomaisiin akatemioihin. Edellisessä ajatellaan kai niin, että valkut saa motivoitua pelaajat nostamaan tasoa pelkällä puheella tai että täällä tehtyjen tasoryhmien kautta Suomen taso nousee kuin itsestään. Eihän se niin mene. Normaali tilanne on se, että pelaajien pitää konkreettisesti kokea se mitä kovemmalla tasolla pelaaminen tarkoittaa. Sitä kautta syntyy motivaatio ja junnut oppivat mukana olemalla asioita, joihin valmentajat ei aikuisina osaa edes kiinnittää huomiota. Huipulle tähdätessä kansainvälistyminen pitää siis alkaa nuorena. Tähän pitäisi satsata.

Tämä on siis sitä elitismiä, mistä Alaja puhuu? Miksei huippujalkapallo voisi olla palloliiton järjestämää toimintaa? Silloin kootaan aina aika ajoin aluejoukkueita pelaamaan kovempia kansainvälisiä turnauksia. Tällä tavoin saavutettaisiin kaikki Suomen nuoret pelaajalahjakkuudet, eikä kansainvälsiistä otteluista pääsisi nauttimaan vain muutaman seuran edustajat. tai toisaalta joka suomen alueella pitäisi olla omat "suurseurat", jotka kokoaa pelaajia alueelta turnauksiin? Nyt homma vaikuttaa muutaman seuran oman egon pullistelulta ja aletaan vaatimaan mj paikkoja sen perusteella missä joukkueessa on sattunut pelaamaan ja vieläpä kansainvälisiä pelejä? Perustellaan oikeutusta mj-paikasta kovilla kansainvälisillä peleillä? Ja puhutaan kuitenkin vielä kasvuiässä olevista junnuista. Lyökää mulle eteen tutkimustietoa vaikuttaako junnuna seurajoukkueessa kansainvälisten pelien pelaaminen housuunpaskomiseen maajoukkueessa ja kuinka paljon. Vai onko tämä sitä kuuluisaa mutuilua. Voisiko vaikka SHA alkaa tutkimaan pelaajien shortseja vähän tarkemmin? Luulisi, että esim. LDV:n esimerkki opettaa ettei kovissa paikoissa keittäminen aina ole se oikea tapa kehittää pelaajia.

[Superjunnukoutsi]

Kansainvälisten pelien suurin arvo taitaa kuitenkin olla siinä, että nähdään missä mennään muihin verrattuna. Vielä en ole sellaista junnujoukkuetta Suomessa nähnyt, joka ei löytäisi tasolleen sopivia pelejä Suomesta. Ymmärrän kyllä kehitysnäkökohdan, mutta eihän siitä mitään hyötyä ole jos ravataan ulkomailla vain ottamassa pataan. Silloinhan ollaan haettu väärää kokemusta, kun sitten maajoukkueessa tiedetään jo etukäteen, että nyt lähdetään ulkomaille häviämään.

[joks11]

Kansainvälisten pelien suurin arvo taitaa kuitenkin olla siinä, että nähdään missä mennään muihin verrattuna. Vielä en ole sellaista junnujoukkuetta Suomessa nähnyt, joka ei löytäisi tasolleen sopivia pelejä Suomesta. Ymmärrän kyllä kehitysnäkökohdan, mutta eihän siitä mitään hyötyä ole jos ravataan ulkomailla vain ottamassa pataan. Silloinhan ollaan haettu väärää kokemusta, kun sitten maajoukkueessa tiedetään jo etukäteen, että nyt lähdetään ulkomaille häviämään.

Lehtolan Erkka oli ainakin eri mieltä kun viimeksi tuosta puhui. Ajatus oli sama kuin jo tässäkin topicissa on esitetty, eli henkinen kasvu on ihan toista kun vastassa on FC Naapuripitäjän sijasta Borussia Dortmund. Jos noita huippunippuja ei kohdata junnuna, ollaan löröt housussa sitten vanhempana kun ne vastaan ennemmin tai myöhemmin tulevat.

[zekki]

Tämä on siis sitä elitismiä, mistä Alaja puhuu? Miksei huippujalkapallo voisi olla palloliiton järjestämää toimintaa? Silloin kootaan aina aika ajoin aluejoukkueita pelaamaan kovempia kansainvälisiä turnauksia. Tällä tavoin saavutettaisiin kaikki Suomen nuoret pelaajalahjakkuudet, eikä kansainvälsiistä otteluista pääsisi nauttimaan vain muutaman seuran edustajat. tai toisaalta joka suomen alueella pitäisi olla omat "suurseurat", jotka kokoaa pelaajia alueelta turnauksiin? Nyt homma vaikuttaa muutaman seuran oman egon pullistelulta ja aletaan vaatimaan mj paikkoja sen perusteella missä joukkueessa on sattunut pelaamaan ja vieläpä kansainvälisiä pelejä? Perustellaan oikeutusta mj-paikasta kovilla kansainvälisillä peleillä? Ja puhutaan kuitenkin vielä kasvuiässä olevista junnuista. Lyökää mulle eteen tutkimustietoa vaikuttaako junnuna seurajoukkueessa kansainvälisten pelien pelaaminen housuunpaskomiseen maajoukkueessa ja kuinka paljon. Vai onko tämä sitä kuuluisaa mutuilua. Voisiko vaikka SHA alkaa tutkimaan pelaajien shortseja vähän tarkemmin? Luulisi, että esim. LDV:n esimerkki opettaa ettei kovissa paikoissa keittäminen aina ole se oikea tapa kehittää pelaajia.

Taitaa olla niin, että 95% seuraihmisistä ajattelee juuri näin! Jos joku tekee toisin, elitistit takaisin ruotuun. Älkää pelätkö Messit ja Superjunnukoutsit, ei yksi Käpakaan pysty Suomen futista muuttamaan.

Käpalla tuli se tilanne, että Suomessa oli välillä vain pari joukkuetta, jotka antoivat täysipainoisen vastuksen. Silloin on aika luonnolista, että haettiin haasteita muualta.
Pointti on se, että tuli toisiinsa liittyviä pelejä ja harjoituksia säännönmukaisesti, jolloin syntyi jatkuva oppimisprosessi, jota on vaikea saada aikaan tilapäisesti kerättävien joukkueiden kanssa.  Joukkue pärjäsi ihan hyvin kovissa turnauksissa, joten kyllä niitä otteluvoittojakin tuli. Mutta totta, eihän Käpa ollut turnausten paras!

Nyt on paras lopettaa. Tarkoitus ei tosiaankaan ole Käpalla pullistella, eikä mitään taikatemppuja esitellä kunhan kerroin mitä aikanaan pystyin seuraamaan. Asiat vain on usein aika yksinkertaisia, jos toimeen tartutaan, eikä jäädä asioita vatvomaan.  

[Messi]

Hei vain Zekki. Kiitos huomiostasi. Kukaan ei estä Käpaa eikä ketään muutakaan tekemään sellaisia toimintasuunnitelmia ja toteuttamasta niitä kuin itse haluaa. Hienoa, että joku yrittää ja kehittää omaa toimintaansa. Älkää tulko kuitenkaan esittelemään näitä asioita ainoana totuutena vaan yrittäkää tekin ymmärtää erilaisia toimijoita tässä futismaailmassa.