Suomalainen juniorivalmennus tarvitsee ryhtiliikettä

[Pussikalja]

Pitäisköhän laittaa ihan oikeasti pystyyn topicci jossa puhuttais asiaa jalkapallosta ja tietyillä nimimerkeillä olisi ikibänni sinne. Vois tulla oikeasti hyvää jalkapallo keskustelua. Tämä alkaa olemaan aika vitun väsynyttä toistamista.

Kaikella kunnioituksella, seuraappa tyypillistä suomalaista C-B-juniori  juniorijoukkuetta ja jotain sen pelaajaa, kun joukkue pelaa suoraviivaisesti aina pystyyn, pelaamatta juurikaan alakautta tai poikki kentän. Tai sellaista porukkaa, joka yrittää lähteä pelaamalla, mutta pallo palautuu aina samaan suuntaan keskeltä, mistä pallo on keskelle pelattu oli se alhaalta tai laidasta sinne käännetty. Seuraa varsinkin minne kk, pakki tai toppari on katsonut, ennen kuin on pallon itselleen saanut. Tai paremminkin, minne on jättänyt katsomatta ja kuinka katse kiinnittyy vain palloon ja pallolliseen pelaajaan. Tämän seurauksena suuri osa pelaajista on passiivisia, olemukseltaan kentällä kuin peli ei itseä mitenkään koske, kun pallo ei omalla pelialueella ole. Ja miksi näin, johtuu asioista, mitä ja miten pelaamaan E-D-junnuna ja nuorempanakin on opeteltu. Vaihtoehdot pelata on vähissä, jos ei edes kenttää nähdä.

Aika mielellään käydään laatukeskustelua seurojen politiikasta, liitosta, piireistä yms. Mutta pelistä itsestään ei keskustella ja näköjään jos yrittää moista keskustelua herätellä, se ampuu yli ymmärryksen.

[Messi]

Kaikella kunnioituksella, seuraappa tyypillistä suomalaista C-B-juniori  juniorijoukkuetta ja jotain sen pelaajaa, kun joukkue pelaa suoraviivaisesti aina pystyyn, pelaamatta juurikaan alakautta tai poikki kentän. Tai sellaista porukkaa, joka yrittää lähteä pelaamalla, mutta pallo palautuu aina samaan suuntaan keskeltä, mistä pallo on keskelle pelattu oli se alhaalta tai laidasta sinne käännetty. Seuraa varsinkin minne kk, pakki tai toppari on katsonut, ennen kuin on pallon itselleen saanut. Tai paremminkin, minne on jättänyt katsomatta ja kuinka katse kiinnittyy vain palloon ja pallolliseen pelaajaan. Tämän seurauksena suuri osa pelaajista on passiivisia, olemukseltaan kentällä kuin peli ei itseä mitenkään koske, kun pallo ei omalla pelialueella ole. Ja miksi näin, johtuu asioista, mitä ja miten pelaamaan E-D-junnuna ja nuorempanakin on opeteltu. Vaihtoehdot pelata on vähissä, jos ei edes kenttää nähdä.

Aika mielellään käydään laatukeskustelua seurojen politiikasta, liitosta, piireistä yms. Mutta pelistä itsestään ei keskustella ja näköjään jos yrittää moista keskustelua herätellä, se ampuu yli ymmärryksen.

Mutta kyllähän Pussikalja on myös joukkueita, joissa pelaajien katse pysyy ylhäällä, liikkuminen on tarkoituksenmukaista, ja pelaamista tapahtuu joka ilman suuntaan. Nämä ovat asioita, jotka voidaan kyllä oppia futistreeneissäkin. Eikä kaikkien 60- ja 70-lukulaisten pelikäsitys ollut huippuluokkaa vaikka paljon pihapelejä pelattiinkin. Absurdia edes ajatella moista. 

[Pussikalja]

Mutta kyllähän Pussikalja on myös joukkueita, joissa pelaajien katse pysyy ylhäällä, liikkuminen on tarkoituksenmukaista, ja pelaamista tapahtuu joka ilman suuntaan. Nämä ovat asioita, jotka voidaan kyllä oppia futistreeneissäkin. Eikä kaikkien 60- ja 70-lukulaisten pelikäsitys ollut huippuluokkaa vaikka paljon pihapelejä pelattiinkin. Absurdia edes ajatella moista. 

Pitää varmasti paikkaansa. Mutta ei niitä joukkueita niin paljon ole, ettei ongelma näkyisi mies ja nuorisomaju jengeissäkin. Kontrasti esimerkiksi länsinaapuriin, on huomattava. Ja havainnointi oli vain yksi esimerkki. Esimerkkejä voisi hakea kehonhallinnasta, rasitusvammoista jne. Kun määrät nostetaan, tarvitaan enemmän resursseja vuorojen, valkkujen jne. suhteen samaan aikaan kun kustannukset tuntuu vuokrien ja tukien pienenemisen mukana nousevan.

Mutta se pointti on, että jos treenimääriä nostetaan treenien sisällönkin on muututtava. Siis jos nostetaan niin paljon, ettei muu urheilu enää lapsen kalenteriin mahdu. Ei riitä vain painitreeni oheisharjoitteluksi, vaan ihan jokaisen treenin sisältöä on mietittävä hieman uusiksi. Vähemmän pujottelua ja drillejä, sijalle jotain vielä harvinaista futistreeneissä, eli pelejä käsin, alueitten yli jne esimerkiksi... Ollanko tähän valmiita, vaikka valmius ja into valkuilla treenimäärien nostoon tuntuisi olevan. Kaikki, ihan kaikki on nimittäin silloin osattava hoitaa ihan itse seuran sisällä. Keskittäminen ja valikoiminen on realiteettien mukaan siksi toisaalta hyvinkin perusteltua, hoidetaan edes jossain asiat sitten hyvin. Sa taas tarkoittaa harrastelijamäärien laskua ja yksikkökustannusten nousua.

Siksi isojen velvoite kouluttaa ja jakaa osaamista on mielestäni suomessa edellytys pitää lajin taso edes nykyisellään, saati sitä nostaa. Yhteistyötä, ei eristäytymistä ja realiteettien huomioimista. Jos ei yksin kykene, eikä lajista yhteistyökumppania alueelta löydy, kannattaisi olla avoin myös muun urheilun tajoamien vaihtoehtojen suhteen. Ei ne toisiaan poissulje, mieluuminkin useinmiten tukevat toisiaan.

[J. Soini]

Pussikalja puhuu tärkeästä asiasta. Valitettavasti suurin osa suomalaisista junnujoukkueista pelaa ns. potkupalloa. Onneksi viime vuosina on ollut pientä valoa nähtävissä joissakin suomalaisissa joukkueissa. Miltei kaikki näkemäni ns. hyvää futista pelanneet joukkueet ovat tosin kuitenkin tulleet ns. eliittiseuroista, joita täällä forumissa on aika tavallista dissata.

Annan konkreettisen esimerkin kahdesta eri paikkakunnalta tulevasta joukkueesta, joiden pelissä on ainakin viime vuosina ollut ajatusta. Tänä vuonna en ole nähnyt joukkueiden pelejä. Joukkueet ovat KäPa-01 ja TPS-99. Jos joku tietää näiden joukkueiden taustoista enemmän, voi kertoa lisää. Ainakin TPS:llä on ulkomaalaislähtöinen valmentaja, taitaa olla Serbiasta.

Sen sijaan Pussikaljalla on aika romanttinen käsitys suomalaisesta katupelikulttuurista 1970-luvulla. Ikävä kyllä Suomessa ei ole koskaan ollut laadukasta jalkapallokulttuuria, joka olisi sitten heijastunut vahvaan katupelikulttuuriin, niin kuin jossain Keski-Euroopassa. Surullista sanoa, mutta Suomi on ollut korostetusti potkupallomaa. Kun 1980-luvulta lähtien hallien myötä talviharjoitteluolosuhteet paranivat, meille tuli muutama ennen näkemättömän taitava pelaaja. Jari Litmanen oli tietysti tämän sukupolven paras edustaja, mutta meillä oli muitakin Mikael Forssellin, Joonas Kolkan ja Petri Tiaisen tapaisia, huipputaitavia pelaajia.

Valitettavasti Suomeen ei ole vieläkään syntynyt yhdellekään seuralle aidosti systemaattista valmennuskulttuuria. Kuulemani perusteella Sami Hyypiä Akatemian toiminta saattaisi edistää tällaista kehitystä. Sen on tosin vaikeaa, kun täällä forumillakin alkaa hirveä parku keskittämisestä ja elitismistä.

Kyllä esimerkiksi Kroatiassa Dynamo Zagrebilla on ylivoimaiset resurssit maan muihin seuroihin verrattuna. Se ei kuitenkaan tietenkään tarkoita sitä, etteikö muissakin Kroatian seuroissa voitaisi tehdä laadukasta työtä.

Nimimerkki Messi on kai moneen otteeseen puhunut verkostumisen tarpeesta. Siis oletettavasti sellaisesta toimintamuodosta, jossa jonkun alueen valtaseura tekee yhteistyötä pienempien seurojen kanssa. Tämä olisi erittäin kannatettava idea. Se vaatisi kuitenkin aitoa yhteistyöhalua kaikilta osapuolilta. Isomman seuran pitäisi olla aidosti kiinnostunut pienemmän kehittämisestä. Pienemmän tulisi olla aidosti kiinnostunut pelaajien edusta (suuren seuran tietysti ihan yhtä paljon), ts. että pelaajasiirtoja ei turhaan vaikeutettaisi. Teoriassa tällaisen win-win -tilanteen rakentaminen ei vaikuta aivan mahdottomalta. Käytäntö on varmaan ainakin Suomessa erilainen...

[Pussikalja]

Viimeinen viesti aihepiiriin liittyen, lupaan.

Ei ole tarkoitus romantisoida. Yritän vain osoittaa ja herätellä ajattelemaan, ettei kuten J. Soini hyvin mainitsee ole jalkapallokulttuuria. Meillä ei ole vain jalkapallolla ikinä tehty yhtään pelaajaa. Ei meillä ole ollut niin organisoitua toimintaa. Meillä on ollut aikoinaan kouluissa esimerkiksi liikuntatunneilla voimistelu, kehon hallinta jalkapalloonkin saatiin hieman ilmaiseksi. Meillä on ollut myös monilajinen urheilukulttuuri, josta futiskin on hyötynyt, on riittänyt kun opettaa lajitaidon. Nyt ei tukija muilta välttämättä ilmaiseksi saada. Eli samalla tavalla jalkapalloa valmentamalla pelkät treenimäärien nostot eivät riitä. Sisältöä on myös monipuolistettava ja painotuksia uudestaan harkittava. Joku seura lienee tässäkin jo toistaan pidemällä, perillä ei varmasti vielä yksikään. En usko, että asiaa kovin laajasti on edes tiedostettu.

[Ricardo Leite]

Valitettavasti Suomeen ei ole vieläkään syntynyt yhdellekään seuralle aidosti systemaattista valmennuskulttuuria. Kuulemani perusteella Sami Hyypiä Akatemian toiminta saattaisi edistää tällaista kehitystä. Sen on tosin vaikeaa, kun täällä forumillakin alkaa hirveä parku keskittämisestä ja elitismistä.

Arvaatteko mitä tarjoaisin vastaukseksi tähän ongelmaan? Juu. Ammattivalmentajia vapaaehtoisvalmentajia ohjaamaan. Jos mainitun Dynamo Zagrebin valmennuksesta vastaisi sekalainen joukko kouluttamattomia vapaaehtoisia, niin toiminta ei varmaan olisi kovin systemaattista. Laadukasta se voisi kenties jollain onnen oikulla ollakin. Vaan ei systemaattista.

[Led It Be]

Tiedon jakaminen ja yhteistyö on yksi avain menestykseen.

[John Rambo]

Aivan. Mutta miten kehität toimintaa, jos parhaat tavoitteellisimmat pelaajat lähtevät jo 10 vuotiaana "suurseuraan" ja oma joukkue hajoaa. Ainut vaihtoehto meillä on toimia verkostomallin mukaisesti. Jos alueelle muodostuu yksi keskittymä (keskuspaikka, meillä esim OLS), niin silloin tämän seuran pitää verkostoitua järkevästi alueen muiden seurojen kanssa. Tämän ison seuran pitää toimia vastuullisesti ja ottaa aina huomioon pienempi seura, josta pelaajia joukkueisiin halutaan. Ehdottomuus pitäisi poistaa, esim. "Pelaajan on käytävä 5 kertaa viikossa treeneissä". Tämä kun on esim. meidän pelaajille täysi mahdottomuus (75+75 km) pitkässä juoksussa.  Toisaalta joku tuolla viittasi siihen, että näiden "superjoukkueiden" tulisi pysyä mahdollisimman yhtenäisinä eikä tuollaiset "kerätyt" porukat oikein tuntuneet toimivan. Toki, jos pelaaja on riittävän lahjakas, niin hänet halutaan joukkueeseen vaikkei joka treeneissä ehtisi käymäänkään. Mutta tässä tullaan taas niihin myöhempään kypsyviin puurtajalahjakkuuksiin. Jaksaako kukaan enää puurtaa, kun palkintoa ei oikein tule mistään suunnasta?

Olen täysin samoilla linjoilla, mutta kysynkin kuinka moni pikkuseura on halukas kehittämään toimintaansa ja verkostoitumaan, kun isommillakin seuroilla on siinä tekemistä?! Käytännön esimerkkejä suomalaisen seuratoiminnan pikkusieluisuudesta on täälläkin heitelty jo loputtomiin, ja valitettavasti minun on hankala nähdä monenkaan seuran toimivan pelaajan etua ajatellen, mikä näkyy myös satelliittiseuratoiminnan vajavaisuudesta ympäri Suomen. Verkostoitumismallin ongelmana on siis sitoutumisen puute. En näe, että seurat tai liitto haluaisivat harrastaa elitismiä, mutta millä muulla tavalla kykenet levittämään tietoutta, jos kerran sitoutuneita toimijoita on jo nyt näin vähän?? J. Soinin edellisellä sivulla heittämä esimerkki on erittäin kuvaava, minun mielestäni on lähinnä surkuhupaisaa, että junnuja täynnä olevan Helsingin yli 20 seurasta HJK ja KäPa ovat valovuosien päässä muista toimijoista. Eikä se ero edes ole mitään muuta kuin tahdon puutetta, KäPakin on toiminut uusilla linjauksillaan vasta muutaman vuoden. Miten ihmeessä yhden lahjakkaan pelaajan lähteminen 10-vuotiaana suurempaan seuraan vaikuttaa seuratoiminnan kehittämiseen?

Muutenkin keskustelu kiertää varsin usein kehää täällä. Heitän nyt muutamia enemmän tai vähemmän karrikoituja esimerkkejä:
Väite 1 (väitteen esittäjä useimmiten sama): "Ei ole mitään järkeä tehdä kiinteitä ja pieniä (n. 10 pelaajaa) tasoryhmiä jo alle 10-vuotiaille, muut pelaajat unohdetaan täysin!!"
Vastaus 1 (vastauksen esittäjä vaihtelee): "Puhut ongelmasta, joka on jo pääosin tiedostettu ja korjattu. Tasoryhmien osalta liikkuvuus molempiin suuntiin on elintärkeää, ja suurimmat seurat pyrkivät parantamaan osumatarkkuutta kasaamalla jo heti alkuun mahdollisimman paljon sitoutuneita pelaajia "edareihin",  käytännön tasolla puhutaan noin 20 pelaajasta.

Tämän jälkeen väite 1:n esittäjä palaa kertomaan kuinka hänen paikkakunnallaan homma ei toimi, joten muuallakin Suomessa tämä asia on päin persettä. Juuri kukaan ei jaksa enää lähteä inttämään, kun tiedetään väitteen olevan koko Suomen osalta puutaheinää, vaikka epäilemättä paikallisesti ongelmia esiintyykin. Joku kuitenkin vastaa, ja keskustelu jatkuu jälleen hamaan ikuisuuteen vänkkäämällä samoja asioita uudelleen ja uudelleen.

Väite 2 (väitteen esittäjä vaihtelee): "Seuratoiminta on elitististä, enkä voi ymmärtää miksi liitto satsaa voimakkaasti vain muutamien seurojen kehitykseen, esimerkkinä vaikkapa SHA. Eikö tässä ollakaan kaikki samassa veneessä?"
Vastaus 2 (vastauksen esittäjä vaihtelee): "SHA:n suurin arvo on tiedon määrän lisäämisessä, sekä tavoitteellisten seurojen vertaistuessa toisilleen. Väite elitismistä on erikoinen, kun seurat kustantavat SHA:n toiminnan pääosin itse. Lisäksi uusia joukkueita otettiin mukaan todella runsaasti, 16 seuraa on paljon. Onko Suomessa todella monta muutakin seuraa jotka kykenevät kehittämään junnuja systemaattisesti eteenpäin? Nykyisilläkin valituilla on vielä pitkä tie kuljettavanaan kehittääkseen toimintaansa kohti kv. tasoa."

Tämän jälkeen väite 2:n esittäjä palaa kertomaan, kuinka hänen mielestään kaikki suomalaisseurat ovat vähintäänkin yhtä surkeita, vaikka nuo em. eliittiseurat hakkaisivatkin alueellisissa sarjoissa järjestään kaikki vastustajansa myös vuotta vanhempien sarjoissa rumin luvuin, eikä alueen muista seuroista monikaan pelaaja edes mahtuisi joukkueeseen. Keskustelu jatkuu erilaisia olkinukkeja puolin ja toisin käyttäen hamaan ikuisuuteen.

Väite 3 (väitteen esittäjä vaihtelee): "En ymmärrä miksi ns. eliittiseuroille monilajiharrastaminen on niin suuri peikko, kyllä 70-luvullakin pelaajat kehittyivät harrastamalla useita lajeja, ja Litti ja Pohjanpalokin pelasivat lätkää! Ei Suomessa edes osata valmentaa futista!"
Vastaus 3 (vastauksen esittäjä vaihtelee): "Myös ns. eliittiseuroissa monilajiharrastaminen on pääosin suotavaa, mutta tunnetun 10 000 tunnin teorian mukaiset tunnit eivät täyty, ellei futis ole pojalle tärkeä juttu ja käytännössä jo melko aikaisesta vaiheesta lähtien se ykkösjuttu. Tämä näkyy myös taitokisatulosten paljon puhutussa mittakaavavirheessä, sillä kultamerkki on niin helppo suoritus, että siihen pitäisi yltää miltei satakertaisen pelaajamassan nykyiseen nähden. Onkin tärkeää opetella jalkapalloilijan perustaidot jo nuorena herkkyyskauden aikana, toki huomioiden omat puutteet esim. yleisliikunnallisuuden kehittämisen suhteen. Onkin hienoa, että mm. paini, telinevoimistelu, taekwondo yms. lajit tarjoavat jalkapalloseuroille laadukkaita oheisharjoituksia. Lisäksi jalkapallomaailma on mennyt huikeasti eteenpäin 70-luvulta lähtien, meidänkin on reagoitava kilpailun jatkuvaan kiristymiseen myös maailmalla ja kehitettävä jatkuvasti toimintaamme."

Tämän jälkeen väitteen 3 esittäjä ei ole vakuuttunut vastauksesta, ja haukkuu jalkapallotoimijat paskoiksi. Ei sitä kehitystä tapahdu kuitenkaan, turha yrittää. Keskustelu jatkuu.

Piirijoukkuepaikat alkaa mennä yhä enenevissä määrin "superjoukkueiden" pelaajille, samoin maajoukkuepaikat. Kuitenkin siellä pikkukylän joukkueessa saattaa olla ihan yhtä varteenotettava vaihtoehto samalle pelipaikalle, mutta tätä ei vain huomata. Onko meillä valmentajissa niin paljon kykyjä, että he pystyvät havaitsemaan myös tällaiset lahjakkuudet?

Tämä on myös niitä myyttejä, jotka jaksavat ihmetyttää. Piiri-, alue- ja maajoukkuevalinnoista tunnutaan pienemmissä seuroissa valittavan aina, toki mainiten samalla kuinka meidän kylän Pentti-Matias olisi kyllä ollut parempi valinta. En oikein ymmärrä väitettä, kun leireillä ja kenties isompien seurojen treeneissä käydessä jo nähdään, kuinka usein ko. esimerkkipelaajat ovat valintahetkellä muiden tasosta reilusti jäljessä. Todella vähissä ne piiloon jääneet talentit kyllä ovat. Maailma on valitettavan täynnä näitä kokelaita, jotka käyvät isommassa seurassa testissä kun vanhemmatkin kehuvat, mutta sitten taso ei riitäkään. Siinä olen kyllä samaa mieltä, että talenttitoiminta saisi olla laajempaa esim. paljon puhutun Belgian haastejoukkueiden malliin sekä maa- että aluejoukkueissa. Onneksi siihen suuntaan ollaan nähtävästi myös menossa ainakin suuremmissa seuroissa.

Silti on tietenkin itsestäänselvyys, että huippufutaajaksi tullaan treenaamalla silloin kun muut eivät näe, ei suinkaan joukkuetreeneissä, olivat ne sitten miten laadukkaita tahansa. Liiga- ja kv. tason pelaajaksi tullaan jatkossakin tekemällä töitä runsaasti omalla ajalla, oli se seura sitten suomalaisittain suuri tai sitten se Peräkylän Pyllistys. Tasoerot joukkueiden valmennuksen suhteen ovat kuitenkin tällä hetkellä niin suuret, ettei mielestäni ole epäselvää millaisissa seuroissa huippupelaajakehitystä tuetaan ja tehdään järjestelmällisemmin. Huippujalkapalloilun pieniä marginaaleja ajatellen tuo ero on myös valitettavan ratkaiseva. Käykääpä katsomassa Keski-Euroopan pikkuseuroja, ero suomalaisiin pikkuseuroihin on massiivinen, ja jalkapallomyönteisen pelikulttuurin vaikutus valtava. Tämän vuoksi sitä toivoisi laajempaa herätystä ympäri Suomen oman tason suhteen, toivottavasti seurat laajemmalla rintamalla kykenisivät muuttamaan toimintaansa pelaaja-keskeisemmäksi ainaisen seuran välittömän edun ajattelun sijaan, ja toivottavasti yhteistyötä kyettäisiin tekemään jatkossa laajemmalla rintamalla. Ei isojen seurojen kuuluisi olla mitään junnuja ryöstäviä peikkoja kuten monesti tunnutaan ajattelevan, vaan koko maan ja alueen lippulaivatoimijoita jotka pyrkivät kehittämään oman toimintansa lisäksi myös koko alueen jalkapalloa mm. tarjoamalla valmentajakoulutusta ja muuta yhteistyötä alueen pienemmille toimijoille.

[SirL]

Meidän valmennustaidoilla? Jos sinulla ei oikeasti osaaminen ja kapasiteetti riitä siihen että saisit pelaajan katseen ylös pallosta ennen 12-ikävuotta niin älä nyt herranjumala yleistä sitä muihin.

Ei sitä katsetta varmaan ennen 12 ikävuotta saa maasta nostettua, jos on kaiket talvet liukastellut jäällä perse pystyssä keppiin nojaten, eikä kesyttänyt sitäkin aikaa palloa jaloilla. Mitä nuorempana pallon saa hallintaan, niin sitä nuorempana saa luonnollisesti pään ylös kentällä.

[zekki]

"Lumilautahenki" on mielestäni melko hyvä synonyymi puuhastelulle. Vähän niin kuin sählyhenkikin oli kymmenen tai kaksikymmentä vuotta sitten. Tai jalkapallohenki satakunta vuotta sitten. Kun jossain asiassa keksitään alkaa kilpailla niin se on menoa.

Ja toisaalta, jos ei halua edes puolivakavissaan kilpailla, niin joukkueita sellaiseenkin löytyy tai niitä voi aivan hyvin perustaa.

Jos "lumilautahengellä" kuitenkin tarkoitetaan lasten omatoimista ja omaehtoista harjoittelua, suomeksi sanottuna pihapelejä, niin olen ehdottoman samaa mieltä.

Sekä että. Niin ihmeelliseltä kuin se ehkä kuulostaa sama rento ilmapiiri voi ulottua puuhastelusta huipulle tähtääväänkin tekemiseen. En tiedä miksi Suomen futiksessa pyritään jatkuvasti korostamaan jakoa puuhastelijoihin ja tosifutaajiin. Kuritetaanko nyt puuhastelijoita sen vuoksi ettei Suomen huippufutis ole oikein onnistunut pääsemään pidemmälle. Sama ilmiö kuin jos pomo haukkuu sinut töissä, haukut sen takia vaimon kotona, joka sitten kostoksi kurittaa lapset.

Tosifutaajat pyrkii ammattiin ja sehän on äärimmäisen vakavamielistä toimintaa, josta on leikki kaukana suomalaisen perinteisen ammattikäsityksen mukaisesti. Oikeasti futaajan ammatti on kuitenkin nykyään viihdealan ammatti, jossa pitäisi olla vahva ja ulospäin positiivisesti kommunikoiva persoona. Pelollako näitä kasvatetaan? Zlatan tie ei ole eikä sen tarvitse olla ainoa vaihtoehto huipulle pääsemiseksi.

[Messi]

@John Rambo: Kommentoin vain tekstisi pätkää, jossa lainattiin minun lausettani. Mielestäni irroitit asian alkuperäisestä ajatuksesta, mutta antaapa asian olla.

[Led It Be]

Käytännön esimerkkejä suomalaisen seuratoiminnan pikkusieluisuudesta on täälläkin heitelty jo loputtomiin.

Tämä on aivan käsittämätöntä.

Päämääränä pitäisi olla suomalaisen jalkapallon menestys. Tämä menestys tulee kaiken tiedon jakamisella suomalaisten kesken ja tekemällä laajaa yhteistyötä kaikkien kanssa. Parhaat käytännöt on jaettava kaikille.

[J. Soini]

John Rambolta erinomainen, monipuolinen ja analyyttinen kirjoitus.

Käykääpä katsomassa Keski-Euroopan pikkuseuroja, ero suomalaisiin pikkuseuroihin on massiivinen, ja jalkapallomyönteisen pelikulttuurin vaikutus valtava.

Ylläoleva teksti pitää valitettavasti paikkansa. Haluan korostaa, että en halua millään tavalla väheksyä pienissä seuroissa työtä tekeviä valmentajia ja taustoja. Kaikki junnuvalmennuksessa mukana olevat saavat minulta kunnioituksen, koska he tekevät vähimmilläänkin tärkeää sosiaalista työtä.

Mutta kun tässäkin topicissa puhutaan yleisen tason nostamisesta, niin on pakko nostaa pari teemaa esiin. Vaikka en haluaisikaan enää jankuttaa Kaikki Pelaa -ohjelman kielteisistä vaikutuksista suomalaisen jalkapallon tasoon, niin on pakko. Valitettavasti Kaikki Pelaa -ohjelma loi Suomeen ihmeellisen  ”pallomeri” -harjoittelukulttuurin, jossa kuviteltiin että puolihuolimaton vähän sinne päin harjoittelu on lapsista hauskaa ja sillä saadaan jotain todellisia oppimistuloksia.

Suomen heikosta jalkapallokulttuurista kertoo, että useimmat seurat nielivät Kaikki Pelaa -ohjelma pahimmatkin ylilyönnit. Esimerkiksi Suomen suurimman seuran Tampereen Ilveksen kilpaurheilupuoli halvaantui miltei kokonaan. Nythän Tampereella, niin kuin muuallakin, Suomessa on aivan erilainen ja parempi ilmapiiri.

On muuten mielenkiintoista, että juuri KäPan nousua selittä osittain se, että seurassa ruvettiin tietoisesti tekemään asioita Palloliiton suositusten vastaisesti. KäPan ihmiset eivät tätä asiaa juurikaan peittele.

Vielä yksi lainaus Rambolta:

minun mielestäni on lähinnä surkuhupaisaa, että junnuja täynnä olevan Helsingin yli 20 seurasta HJK ja KäPa ovat valovuosien päässä muista toimijoista. Eikä se ero edes ole mitään muuta kuin tahdon puutetta, KäPakin on toiminut uusilla linjauksillaan vasta muutaman vuoden.

Taas kerran anteeksi jo etukäteen. En halua dissata yhtään helsinkiläistä juniorityötä tekevää seuraa. Helsingissä on perinteisesti usein sanottu, että HJK värvää ja estää sitä kautta muiden seurojen nousun. Miksi HJK ei ole pystynyt estämään KäPan nousua? Toinen sivusta asioita seuraavan ihmetys on se, että monissa suomalaisissa seuroissa puheet ovat niin paljon kovemmat kuin teot. Miksi esimerkiksi HIFK:n juniorityö on valovuoden KäPaa jäljessä, vaikka seurassa on spelbokit ja vaikka mitä muuta hienoa. ”The test of a pudding is eating”.

[Messi]

Pikaisesti kävin oman vanhan joukkueen historiatietoja lävitse:
V 2007: Pelaajat 9-10v. 168 tapahtumaa / vuosi.
V 2008 Pelaajat 10-11v. 247 tapahtumaa / vuosi.
V 2009 Pelaajat 11-12v. 217 tapahtumaa / vuosi.
Oliko liikaa vai liian vähän?

Nämä olivat vuosia, jolloin puhuttiin kaikki pelaa- systeemeistä jne. Itse en mistään mitään välittänyt vaan vedettiin ihan omaa linjaa. On ylhäällä maalitekijät, tulokset, sarjataulukot. Pelaajakehitys oli asia no. 1 ja tähtäin kaukana tulevaisuudessa. yhtään kunnon talenttia ei joukossa ollut (yksi olisi voinut olla, mutta lopetti). Tuosta jengistä jäljellä vielä 5 pelaajaa nykyisessä B-junnujoukkueessamme.

[joks11]

Taas kerran anteeksi jo etukäteen. En halua dissata yhtään helsinkiläistä juniorityötä tekevää seuraa. Helsingissä on perinteisesti usein sanottu, että HJK värvää ja estää sitä kautta muiden seurojen nousun. Miksi HJK ei ole pystynyt estämään KäPan nousua? Toinen sivusta asioita seuraavan ihmetys on se, että monissa suomalaisissa seuroissa puheet ovat niin paljon kovemmat kuin teot. Miksi esimerkiksi HIFK:n juniorityö on valovuoden KäPaa jäljessä, vaikka seurassa on spelbokit ja vaikka mitä muuta hienoa. ”The test of a pudding is eating”.

Höpöjä. Pelaajat siirtyvät koska kokevat saavansa enemmän uudessa seurassa. Jos nykyinen seura tarjoaa saman niin siirtoja ei juurikaan tapahdu koska ruoho ei edes näytä vihreämmältä, saati ole sitä. Kyse on siitä, että pikkuseurat eivät edes yritä tarjota samaa tai edes sinne päin. Selityksiä onkin sitten ihan laidasta laitaan.

[fingerström]

Vastaus 3 (vastauksen esittäjä vaihtelee): "Myös ns. eliittiseuroissa monilajiharrastaminen on pääosin suotavaa, mutta tunnetun 10 000 tunnin teorian mukaiset tunnit eivät täyty, ellei futis ole pojalle tärkeä juttu ja käytännössä jo melko aikaisesta vaiheesta lähtien se ykkösjuttu. Tämä näkyy myös taitokisatulosten paljon puhutussa mittakaavavirheessä, sillä kultamerkki on niin helppo suoritus, että siihen pitäisi yltää miltei satakertaisen pelaajamassan nykyiseen nähden. Onkin tärkeää opetella jalkapalloilijan perustaidot jo nuorena herkkyyskauden aikana, toki huomioiden omat puutteet esim. yleisliikunnallisuuden kehittämisen suhteen. Onkin hienoa, että mm. paini, telinevoimistelu, taekwondo yms. lajit tarjoavat jalkapalloseuroille laadukkaita oheisharjoituksia. Lisäksi jalkapallomaailma on mennyt huikeasti eteenpäin 70-luvulta lähtien, meidänkin on reagoitava kilpailun jatkuvaan kiristymiseen myös maailmalla ja kehitettävä jatkuvasti toimintaamme."

En puutu muuhun huru-ukkoiluun, mutta otetaan tää nyt framille. Tällaista argumentoitua vastausta en muista nähneeni, kun on kysytty, miksei muiden lajien oppeja voi käyttää hyväkseen. Sen sijaan jokunen haista-nyt-jo-vittu on kyllä esiintynyt, kun tosivalmentajat ovat argumentoineet.

Siitä huolimatta esimerkiksi meillä luotetaan juoksuvalmennuksessa ammattilaiseen samoinkuin motoriikan treenaamisessa.

Tsekkaapa allaoleva. Mistäpä luulet, että Sir Loserin kaltainen heppu olisi päähänsä kirjoittaa moista jossei peesatakseen ns. kovia jätkiä?

Ei sitä katsetta varmaan ennen 12 ikävuotta saa maasta nostettua, jos on kaiket talvet liukastellut jäällä perse pystyssä keppiin nojaten, eikä kesyttänyt sitäkin aikaa palloa jaloilla. Mitä nuorempana pallon saa hallintaan, niin sitä nuorempana saa luonnollisesti pään ylös kentällä.

Olisi todella kiva lukea argumentoitua keskustelua treenaamisesta ja junnuvalmentamisesta ja on jotenkin outoa, että tänne skrivailevat ilmeisesti hyvinkin pitkälle edenneet heput eivät sitä kykene käymään. Meikäläinen lukisi ihan mielellään sellaista eikä mulla olisi aihetta puuttua siihen. Asennevammaisuus on sen sijaan asia, johon on puututtava.

[Ricardo Leite]

k sori emmä lähdekään tähän.

[Pussikalja]

On tässä kyllä hieman komiikkaa. Meillä ihannoidaan SH- Akatemian fyysisiä testejä tajuamatta, että joskus peruskoulussa ei päässyt luokalta liikunnassa, jos samoja suorituksia ei kyennyt suorittamaan. Siis ihan jokainen, ei vain valikoitu lahjakkuus. Puhumattakaan siitä, että hollannin tai italian jalkapalloa ja valmennusta ihannoivat eivät näe, saati käsitä pelin geometrian, välittömän reagoinnin  pelikaverin liikkeeseen ja yhdessä kentän alueen yli liikkumisen olevan sisäänrakennettuja suurimpaan osaan meidän 5 vs. 5 peleihin, josta joskus herkkyysiässä jokainen myös futista harrastava on päässyt nauttimaan. Ei yksilöt ehdi kehityksestä huolimatta määräänsä enempää asioita treenata, kun aina on oltu ensin lapsia ja pian jo aikuisia. Pitäs tajuta mitä meillä sattumalta on tehty oikein, missä kämmätty, jos meinaa valmennusta kehittää.

Ehkä 1.5 vuotta sitten RL yhden kerran on maininnut, että voi futistreeneissäkin käsin palloa pelata. Niin voi ja pitääkin, kun muuten taito ja henkilökohtainen taito opitaan pelistä irrallisena, jos vain futista pelataan. Peliä ei opi, jos sitä ei näe, jonossa ensin taito sitten katse ylös opitaan vain väärät mallit ja valmennus on myöhemmin poisopettamista. Jalkapallovalmennuksen pitää kehittyä, kun apuja ei muualta tule, jos fantasiat yksilaji vain jalkapallo ja paljon toteutuu. Itse asiassa, en edes suuntausta vastusta. Mutta vasta sitten, kun valkut oikeasti alkaa valmentaa myös peliä. Mutta miten se valmennus kehittyy, kun joku oikeesti luulee, että kiekossa ehjänä vaihdosta selviää nojaamalla mailaan ja katselemalla jäätä. Sieltä selviää ehjänä nostamalla katseen ja ennakoimalla pelin suunnan, ottamalla pelivälineen mukaan pelin suuntaan, eli juuri niillä avuilla joita jalkapallossa ei ole osattu harvoja poikkeuksia lukuunottamatta opettaa. Jos ei ymmärrä peliä, miten valmennat? Ei Pohjanpalo sattumalta ole lahjakkain hyökki tässä maassa tai vanhat konnat haastatteluissa nosta esille, kuinka liikunnasta ja eri peleistä on ollut hyötyä futisuralle. Ne on saaneet sen lisän muualta, mitkä erottaa jyvät akanoista ja kompensoi futiskulttuurin suomalaisen kypsymättömyyden. Jotkut pitkälle kehittyneet jalkapallokulttuurit osaa saman pohjan luoda vain futiksella. Sitä ei yhden päivän bencmerkkauksella Belgiassa opita.

[Superjunnukoutsi]

Muutenkin keskustelu kiertää varsin usein kehää täällä. Heitän nyt muutamia enemmän tai vähemmän karrikoituja esimerkkejä:
Väite 1 (väitteen esittäjä useimmiten sama): "Ei ole mitään järkeä tehdä kiinteitä ja pieniä (n. 10 pelaajaa) tasoryhmiä jo alle 10-vuotiaille, muut pelaajat unohdetaan täysin!!"
Vastaus 1 (vastauksen esittäjä vaihtelee): "Puhut ongelmasta, joka on jo pääosin tiedostettu ja korjattu. Tasoryhmien osalta liikkuvuus molempiin suuntiin on elintärkeää, ja suurimmat seurat pyrkivät parantamaan osumatarkkuutta kasaamalla jo heti alkuun mahdollisimman paljon sitoutuneita pelaajia "edareihin",  käytännön tasolla puhutaan noin 20 pelaajasta.

Tämän jälkeen väite 1:n esittäjä palaa kertomaan kuinka hänen paikkakunnallaan homma ei toimi, joten muuallakin Suomessa tämä asia on päin persettä. Juuri kukaan ei jaksa enää lähteä inttämään, kun tiedetään väitteen olevan koko Suomen osalta puutaheinää, vaikka epäilemättä paikallisesti ongelmia esiintyykin. Joku kuitenkin vastaa, ja keskustelu jatkuu jälleen hamaan ikuisuuteen vänkkäämällä samoja asioita uudelleen ja uudelleen.

Väite 2 (väitteen esittäjä vaihtelee): "Seuratoiminta on elitististä, enkä voi ymmärtää miksi liitto satsaa voimakkaasti vain muutamien seurojen kehitykseen, esimerkkinä vaikkapa SHA. Eikö tässä ollakaan kaikki samassa veneessä?"
Vastaus 2 (vastauksen esittäjä vaihtelee): "SHA:n suurin arvo on tiedon määrän lisäämisessä, sekä tavoitteellisten seurojen vertaistuessa toisilleen. Väite elitismistä on erikoinen, kun seurat kustantavat SHA:n toiminnan pääosin itse. Lisäksi uusia joukkueita otettiin mukaan todella runsaasti, 16 seuraa on paljon. Onko Suomessa todella monta muutakin seuraa jotka kykenevät kehittämään junnuja systemaattisesti eteenpäin? Nykyisilläkin valituilla on vielä pitkä tie kuljettavanaan kehittääkseen toimintaansa kohti kv. tasoa."

Tämän jälkeen väite 2:n esittäjä palaa kertomaan, kuinka hänen mielestään kaikki suomalaisseurat ovat vähintäänkin yhtä surkeita, vaikka nuo em. eliittiseurat hakkaisivatkin alueellisissa sarjoissa järjestään kaikki vastustajansa myös vuotta vanhempien sarjoissa rumin luvuin, eikä alueen muista seuroista monikaan pelaaja edes mahtuisi joukkueeseen. Keskustelu jatkuu erilaisia olkinukkeja puolin ja toisin käyttäen hamaan ikuisuuteen.

Väite 3 (väitteen esittäjä vaihtelee): "En ymmärrä miksi ns. eliittiseuroille monilajiharrastaminen on niin suuri peikko, kyllä 70-luvullakin pelaajat kehittyivät harrastamalla useita lajeja, ja Litti ja Pohjanpalokin pelasivat lätkää! Ei Suomessa edes osata valmentaa futista!"
Vastaus 3 (vastauksen esittäjä vaihtelee): "Myös ns. eliittiseuroissa monilajiharrastaminen on pääosin suotavaa, mutta tunnetun 10 000 tunnin teorian mukaiset tunnit eivät täyty, ellei futis ole pojalle tärkeä juttu ja käytännössä jo melko aikaisesta vaiheesta lähtien se ykkösjuttu. Tämä näkyy myös taitokisatulosten paljon puhutussa mittakaavavirheessä, sillä kultamerkki on niin helppo suoritus, että siihen pitäisi yltää miltei satakertaisen pelaajamassan nykyiseen nähden. Onkin tärkeää opetella jalkapalloilijan perustaidot jo nuorena herkkyyskauden aikana, toki huomioiden omat puutteet esim. yleisliikunnallisuuden kehittämisen suhteen. Onkin hienoa, että mm. paini, telinevoimistelu, taekwondo yms. lajit tarjoavat jalkapalloseuroille laadukkaita oheisharjoituksia. Lisäksi jalkapallomaailma on mennyt huikeasti eteenpäin 70-luvulta lähtien, meidänkin on reagoitava kilpailun jatkuvaan kiristymiseen myös maailmalla ja kehitettävä jatkuvasti toimintaamme."

Tämän jälkeen väitteen 3 esittäjä ei ole vakuuttunut vastauksesta, ja haukkuu jalkapallotoimijat paskoiksi. Ei sitä kehitystä tapahdu kuitenkaan, turha yrittää. Keskustelu jatkuu.

Viesti kokonaisuudessaan sisälsi paljon asiaa, mutta lainaamassani pätkässä on argumentaation kannalta katsottuna se ongelma, että ns. objektiiviseksi näkökulmaksi viesti oli kirjoitettu tukemaan subjektiivista näkemystä.

Pointti keskustelun toistumisesta oli toki hyvä, mutta se nyt vain on sellainen asia mikä tapahtuu aina kun jollakulla herää ihmetystä aiheesta - mikä ei ole lainkaan huono asia esimerkiksi uusia toimijoita ajatellen.

[Keijo K. Kojootti]

On tässä kyllä hieman komiikkaa. Meillä ihannoidaan SH- Akatemian fyysisiä testejä tajuamatta, että joskus peruskoulussa ei päässyt luokalta liikunnassa, jos samoja suorituksia ei kyennyt suorittamaan. Siis ihan jokainen, ei vain valikoitu lahjakkuus. Puhumattakaan siitä, että hollannin tai italian jalkapalloa ja valmennusta ihannoivat eivät näe, saati käsitä pelin geometrian, välittömän reagoinnin  pelikaverin liikkeeseen ja yhdessä kentän alueen yli liikkumisen olevan sisäänrakennettuja suurimpaan osaan meidän 5 vs. 5 peleihin, josta joskus herkkyysiässä jokainen myös futista harrastava on päässyt nauttimaan. Ei yksilöt ehdi kehityksestä huolimatta määräänsä enempää asioita treenata, kun aina on oltu ensin lapsia ja pian jo aikuisia. Pitäs tajuta mitä meillä sattumalta on tehty oikein, missä kämmätty, jos meinaa valmennusta kehittää.

Ehkä 1.5 vuotta sitten RL yhden kerran on maininnut, että voi futistreeneissäkin käsin palloa pelata. Niin voi ja pitääkin, kun muuten taito ja henkilökohtainen taito opitaan pelistä irrallisena, jos vain futista pelataan. Peliä ei opi, jos sitä ei näe, jonossa ensin taito sitten katse ylös opitaan vain väärät mallit ja valmennus on myöhemmin poisopettamista. Jalkapallovalmennuksen pitää kehittyä, kun apuja ei muualta tule, jos fantasiat yksilaji vain jalkapallo ja paljon toteutuu. Itse asiassa, en edes suuntausta vastusta. Mutta vasta sitten, kun valkut oikeasti alkaa valmentaa myös peliä. Mutta miten se valmennus kehittyy, kun joku oikeesti luulee, että kiekossa ehjänä vaihdosta selviää nojaamalla mailaan ja katselemalla jäätä. Sieltä selviää ehjänä nostamalla katseen ja ennakoimalla pelin suunnan, ottamalla pelivälineen mukaan pelin suuntaan, eli juuri niillä avuilla joita jalkapallossa ei ole osattu harvoja poikkeuksia lukuunottamatta opettaa. Jos ei ymmärrä peliä, miten valmennat? Ei Pohjanpalo sattumalta ole lahjakkain hyökki tässä maassa tai vanhat konnat haastatteluissa nosta esille, kuinka liikunnasta ja eri peleistä on ollut hyötyä futisuralle. Ne on saaneet sen lisän muualta, mitkä erottaa jyvät akanoista ja kompensoi futiskulttuurin suomalaisen kypsymättömyyden. Jotkut pitkälle kehittyneet jalkapallokulttuurit osaa saman pohjan luoda vain futiksella. Sitä ei yhden päivän bencmerkkauksella Belgiassa opita.

Haluaisin ihan oikeasti tosissaan yrittää ymmärtää näkemystäsi miten nämä asiat ei muka kehittyisi yhtälailla pelaamalla 5v5 sitä jalkapalloa, kun samalla kehittyy myös sen lajitaidotkin? Mikä on mainostamasi pelikäsityksen kannalta niin erilaista ja enemmän jalkapalloilijaa kehittävää jos pelataan esim. koripalloa tai jääkiekkoa?

[Ricardo Leite]

Haluaisin ihan oikeasti tosissaan yrittää ymmärtää näkemystäsi miten nämä asiat ei muka kehittyisi yhtälailla pelaamalla 5v5 sitä jalkapalloa, kun samalla kehittyy myös sen lajitaidotkin? Mikä on mainostamasi pelikäsityksen kannalta niin erilaista ja enemmän jalkapalloilijaa kehittävää jos pelataan esim. koripalloa tai jääkiekkoa?

Se, että käsin palloa pelatessa katse on helpompi nostaa ylös siitä pelivälineestä hahmottamaan kenttää ja muita kanssapelaajia. Pussikaljalla on tuossa vahva pointtinsa. Tavallaan. Tosin jääkiekko on huono vertailukohta, sillä siinäkin junnujen katse on jalkojen tasolla olevassa pelivälineessä. Toista ovat lajit, joissa pallon voi vangita käsiin ja nostaa katseen. Kuten käsipallon tai koripallon. Niiden hyödyntämisen pelikäsityksen opettamisessa sekä tilan, ajan ja pallottoman liikkeen hahmottamisessa ymmärrän ja allekirjoitan tietyissä määrin.

Itse kuitenkin preferoisin tuon käsillä pelaamisen tapahtuvan jalkapalloharjoituksissa pelaten esimerkiksi viivanylityspeliä tai alueelle sisään -peliä ensin käsin ja sitten normaalisti jaloin.

[Superjunnukoutsi]

Haluaisin ihan oikeasti tosissaan yrittää ymmärtää näkemystäsi miten nämä asiat ei muka kehittyisi yhtälailla pelaamalla 5v5 sitä jalkapalloa, kun samalla kehittyy myös sen lajitaidotkin? Mikä on mainostamasi pelikäsityksen kannalta niin erilaista ja enemmän jalkapalloilijaa kehittävää jos pelataan esim. koripalloa tai jääkiekkoa?

Sellainen sivuhuomautus, että Pussikalja ei väitä etteivätkö mainitut asiat kehittyisi, vaan että niitä ei osata opettaa.
Karrikoiden; jos kestävyyttä harjoitellaan kentän ympäri juoksemalla, nopeutta tikkailla ja taitoa drilleillä, niin milloin opetellaan jalkapalloa?

[zekki]

Pussikalja on oikeassa korostaessaan kultuurin merkitystä. Ja kulttuuriin kuuluu tavat. Hyvin käytöstapoihin kuuluu esimerkiksi se, että kun kätellään katsotaan toista silmiin. Hyviin jalkapallotapoihin kuuluu, että vaikka pallo kulkee jaloissa katse on ylhäällä. Tapoja ei opita hetkessä ja ne vaativat yleistä hyväksyntää. Valmentaja on tosi isoissa vaikeuksissa vaikka kuinka yrittäisi vaatia päätä ylös, jos se ei jostain syystä kuulu kulttuuriin. Jos esimerkiksi seurassa on vähän sellainen hälläväliä asenne. Kunhan siellä pojat palloa potkivat!

Toinen tapa, jossa suomalainen joutuu usein pinnistämään on sosiaalinen reagointi. Jos toinen nousee pöydästä, toinenkin nousee. Kentällä sama niin, että jos toinen lähtee juoksemaan toisenkin pitäisi reagoida vaikka pallottomana. Suomalaiset on luontaisesti vähän kömpelöitä reagoimaan sosiaalisesti. Tämä vaatii taas, että seurakulttuuria on kehitettävä ja tapoja vaalittava. Sellaista vähän partiolaista "ole valmis" henkeä kentälle.

Olisi muuten tosi mielenkiintoista, jos joku tutkisi miten vaikka suomalainen ja italialainen huippuvalmenneus eroavat tilanteisiin puuttumisen osalta ihan konkreettisella tasolla. Mihin asioihin kinnitetään huomiota, miten reagoidaan, mitä sanotaan jne. Ei siis siinä mielessä, että suomalainen olisi huonompaa vaan sen takia että suomalaisessa kulttuurissa jotkin asiat varmaan tehdään ja pitää tehdä toisin kulttuurieroista johtuen. Eihän italialaisessa ja suomalisessa luokassakaan asiat tapahdu aivan samoin vaikka lopputulos tietyn asian oppimisena olisikin sama.

 

[zekki]

Kaikella kunnioituksella, seuraappa tyypillistä suomalaista C-B-juniori  juniorijoukkuetta ja jotain sen pelaajaa, kun joukkue pelaa suoraviivaisesti aina pystyyn, pelaamatta juurikaan alakautta tai poikki kentän. Tai sellaista porukkaa, joka yrittää lähteä pelaamalla, mutta pallo palautuu aina samaan suuntaan keskeltä, mistä pallo on keskelle pelattu oli se alhaalta tai laidasta sinne käännetty. Seuraa varsinkin minne kk, pakki tai toppari on katsonut, ennen kuin on pallon itselleen saanut. Tai paremminkin, minne on jättänyt katsomatta ja kuinka katse kiinnittyy vain palloon ja pallolliseen pelaajaan. Tämän seurauksena suuri osa pelaajista on passiivisia, olemukseltaan kentällä kuin peli ei itseä mitenkään koske, kun pallo ei omalla pelialueella ole. Ja miksi näin, johtuu asioista, mitä ja miten pelaamaan E-D-junnuna ja nuorempanakin on opeteltu. Vaihtoehdot pelata on vähissä, jos ei edes kenttää nähdä.

Aika mielellään käydään laatukeskustelua seurojen politiikasta, liitosta, piireistä yms. Mutta pelistä itsestään ei keskustella ja näköjään jos yrittää moista keskustelua herätellä, se ampuu yli ymmärryksen.

Laitapa 11 suomalaista ja italialaista junnua kävelemään kentän päästä päähän. Mitä tapahtuu? Suomalaiset todennäköisesti kävelee vähän vaitonaisesti ja yksinään tavoitetta kohti ja italialaisilla alkaa sosiaalinen häröily saman tien. Kaverit ovat ihan eri tavalla hereillä toistensa suhteen vaikkei mitään palloakaan ole mukana.

Suomessa sosiaalista sähköä syntyy vasta sitten kun junnut on tosi pienellä alueella (tai toisessa lajissa pienemmällä kentällä kuten vaikka sählyssä ja lätkässä).
Iso futiskenttä on jostain syystä suomalaisille kuin pelottava autiomaa, jossa ei uskalla puhuakaan. Jos ei ole tarkkaan sovittu mitä tehdään, menee arkailuksi ja seisoskeluksi.

Onko niin, että suomalaiset ei vielä ole oikein osanneet asuttaa ja ottaa haltuun sitä isoa kenttää. Halleista keväällä ulos kirmaaville junnuillekin kestää aikansa sopeutua, jos nyt edes kunnon isoille kentille koskaan oikein pääsevätkään. Aika monelle junnulle aito iso futiskenttä taitaa olla yhtä kaukainen asia kuin Rooman Colosseum.

[Led It Be]

Aika erikoinen näkemys. Toisaalta suomalaiset on tottunut siihen, että on isoja alueita, joissa ei ole ketään ja olet yksin valtavalla pellolla.

Ja miksi pitäisi pelata jollain isolla kentällä heti alkuun. Eikö ne pienpelit ole tulleet suomalaiseen jalkapalloon vuonna 2011.

< 2011 ennen valmennus on ollut suomessa, miten sen sanoisin kauniisti: täysin vitullaan. Enkä ole varma onko se nytkään paremmin.