Erkka V Lehtolan kirjoitus vuodelta 2008. Onko tällä mitään tekemistä nykypäivän linjausten ja ajatusten kanssa?HJK:n valmentaja Erkka V. Lehtola "pöllyttää" meitä seuraihmisiä omalla kirjoituksellaan. Kirjoitus antaa kyllä paljon ajattelemisen aihetta ja laittaa lukijan miettimään. Lue koko kirjoitus seuraavalta sivulta.
Moi futisväki!
Taitojen opettamisen on pitänyt olla jo vuosia päivän sana suomalaisessa juniorifutiksessa. Yksi osa taitokulttuurin vahvistamista ovat perinteiset taitokilpailut, joissa myös moni nykyinen A-maajoukkuepelaajamme (mm. Kolkka, Forssell, Eremenko Jr, Saarinen) on aikanaan menestynyt. Taitokisat ovat oiva tapa edistää etenkin taitojen oppimisen herkkyysvaiheessa olevien nappuloiden kehitystä.
Puhetta on siis riittänyt, mustaakin valkoisella, mutta tulokset ovat jääneet laihoiksi. Joka vuosi Suomessa on valtavia alueellisia eroja. Joka vuosi täältä löytyy valtavia mustia aukkoja, joissa koko taitokulttuuri tuntuu unohtuneen kokonaan. Tytöissä tilanne on vielä paljon surkeampi.
Tämän kirjeen pohjimmaisena sekä liitteessä löytyy karmiva ja tuore esimerkki piirien tämän vuoden taitokisoista. Olen ottanut mukaan KOLMEN NUORIMMAN IKÄLUOKAN POIKIEN tilastot kolmesta syystä:
1. Ne paljastavat karulla tavalla koko maan surkean tilanteen nappulaikäluokissa.
2. Ikäluokan pojat elävät parasta taitojen oppimisen herkkyyskautta.
3. Toimin itse ko. ikäluokissa valmentajana (HJK NappulaKlubi).
MUSTIEN AUKKOJEN MAA
Tämän meilin kärki on kohta 1, eli koko maan surkea tilanne. Se kun eniten vaikuttaa suomifutiksen kehitykseen ja laajempaan nosteeseen. Paljon täytyy olla vähän joka niemessä ja notkelmassa pielessä, kun HJK:n NappulaKlubin kolmen joukkueen (E11, E10, F9) pelaajat (noin 36 poikaa) tekevät yksin enemmän kultamerkkisuorituksia kuin mikään piiri koko maassa! Huh huh! Vain vähän tahraiset paperit voi tänä vuonna antaa Uusimaalle, Itä-Suomelle, muulle Helsingille ja ehkä Keski-Pohjanmaalle.
Näissä nappulaikäluokissa, varsinkin F9- ja E10-sarjoissa, kultamerkkiraja on varsin kesy, eikä sen saavuttamiseksi tarvitse välttämättä olla mikään pallovirtuoosi. Laadukas perustaitojen harjoittelu ja kohtalainen kilpailupää riittävät. Liikunnallista lahjakkuuttakaan ei tarvita kuin nimeksi. Tätä taustaa vasten tuntuu uskomattomalta, että Satakunta, Vaasa, Turku, Tampere, Pohjois-Suomi, Keski-Suomi ja Kaakkois-Suomi rämpivät pohjamudissa.
Surullista on sekin, että HJK NappulaKlubin valmennustiimi tuntuu kantavan enemmän huolta kultamerkkirajasta jääneistä pelaajistaan kuin esimerkiksi piirien johto ja nuorisopäälliköt tai Palloliiton nuoriso-osasto tai valmentajakaarti lukuisista koko maata peittävistä mustista aukoista. Vielä pahempaa on se, etteivät nollatulosta tekevien seurojen vastaavat tunnu näkevän tai ymmärtävän omaa surkeaa tilaansa. Siltä ainakin tuntuu, kun kuuntelee kentillä ja kabineteissa vallitsevaa hiljaista kritiikittömyyttä tai tekee yhteenvetoa viime vuosien taitokisatuloksista. Olisiko jo aika herätä ja katsoa peiliin?
Ajatellaan Tamperetta: yksi vaivainen kultamerkki, siis YKSI KOKO PIIRISSÄ! Ja siellä potkivat kuitenkin tuhansien pelaajien Ilves, perinteinen TPV ja suuri junnuseura HJS. Masentavaa! Tai Turku, ei ainuttakaan kultamerkkiä E10-ikäluokassa, jossa HJK 98 keräsi niitä yksin seitsemän. Toimiiko Turun Nappulaliiga? Tai miten on mahdollista, ettei optimaalisissa oloissa toimivan yli tuhannen pelaajan VJS Vantaalta saa yhtään kultamerkkiä näissä poikien nappulaikäluokissa? Vastaavia horroksessa eläviä seuroja, joilla olisi mahdollisuus ja joiden pitäisi todella vaikuttaa positiivisesti suomifutiksen kehitykseen, on maa pullollaan. Hälytyskellot kilkattavat!
Asia on todella merkittävä juuri näissä nappulaikäluokissa, koska puhutaan pelaajista, jotka elävät juuri taitojen oppimisen herkkyyskautta. Nyt tehtyjä virheitä ja tekemättä jääneitä asioita ei voi enää myöhemmin täysin paikata.
KRIITTISEN KESKUSTELUN JA TEKOJEN VUORO
Toivon, että tästä aiheesta syntyisi äänekäs ja herättävä keskustelu. Tai että ainakin ne ihmiset liitossa ja piireissä, jotka voivat ja joiden pitää asiaan vaikuttaa, sen myös tekevät. Uinuvien seurojen reipas ravistelu on vähintä mitä pitää tehdä.
Itse olen yrittänyt tätä sanomaa viedä eteenpäin Helsingin piirin ja Palloliiton nuorisovaliokunnissa, mutta toistaiseksi laihoin tuloksin. Ainakaan sanoma ei ole levinnyt kentille. Esimerkiksi ideani taitokisojen aloittamisesta jo nykyistä nuoremmissa ikäryhmissa ei ole ottanut tuulta purjeisiinsa, vaikka juuri nuorimpiin kisojen juju puree parhaiten.
Tosiasioita tuntuu olevan vaikea tunnustaa, vaikka jo Paasikivi tiesi sen viisauden aluksi. Kipeistäkin asioista on puhuttava, kriittisyydelle ja itsekriittisyydelle pitää olla tilaa. Nyt olisi tilaus todelliselle laatupoliisille, tämän alan asiantuntijalle, joka saarnaisi piireissä ja seuroissa ympäri maan, tylyttäisi tosiasiat pöytään ja runnoisi pikaisia parannuskeinoja seuroissa ja piireissä. Pelkästään taitokisojen ja nappulapelien tuloksista ja suorituksista päätellen päteviä osaajia on harvassa. Siksi Palloliiton tai sen piirien pitäisi tukea enemmän pelaajia vastuullisesti ja pitkäjänteisesti kehittäviä seuroja kuin esimerkiksi sinettiseuran kriteereissä sitkeästi roikkuvia, mutta pelaajien kehitystyössä surkeasti epäonnistuneita seuroja? Ainakin se palvelisi suomifutiksen ja pelaajien etua.
Huoli on suuri, sillä tällä hetkellä iso joukko liikunnallisesti eteviä poikia jää Suomessa taitojen oppimisen herkkyysvuosina vaille pätevää valmennusta. Nämä tulokset paljastavat sen aukottomasti.
HJK NAPPULAKLUBI
Tiedän joidenkin kiskovan tästä(kin) avauksesta herneen nenäänsä. He voivat argumentoida, että ”no kun Nappulaklubin pelaajat on valittu isosta pelaajamäärästä”. Niin osittain onkin, mutta se selittää kultarynnäkköä vain hyvin pieneltä osalta. Taitoja kun voi jokainen kehittää myös yksin, välittämättä joukkueen laadusta. Lisäksi esimerkiksi marraskuussa 2007, tarkalleen vuosi sitten, HJK 99 -joukkueeseen valittujen pelaajien lähtötaso taidollisesti oli surkea. Toki pojat olivat ja ovat liikunnallisesti eteviä, joka tietysti auttaa kehitystyössä.
Toisenkin väitteen arvaan: ”no noi ovat varmaan treenanneet tosi paljon juuri noita lajeja”. Höhö höpö. Taitokisoja edeltävät kaksi viikkoa niin teimme, harjoituskertoja kertyi yhteensä viisi. Ei kovin merkittävä panostus, mutta toki sellainen, että edes se kannatti ja kannattaisi muidenkin tehdä. Tärkeintä on kuitenkin jatkuva laadukas (taito)harjoittelu.
Metsä on tietysti nähtävä puilta. Me emme kuvittele, että kaikki kultamerkin suorittaneet klubilaiset ovat taitavia (vaikka monien ”asiantuntijoiden” mielestä ovatkin). Taidot peleissä ratkaisevat. Kisoissa on kuitenkin lajeja, jotka mittaavat melko tai erittäin hyvin perustaitojen, kuten lyhyen syötön ja pujottelun, osaamista, ja kelpaavat siksi osaksi harjoittelua.
Itse olen ollut nyt nappuloiden parissa kolme vuotta ja kiertänyt sinä aikana paljon myös maan rajojen ulkopuolella. Omat käsitykseni ovat vain vahvistuneet. Viimeksi lokakuun alussa olimme 99-poikiemme kanssa Pietarissa, jossa voitimme koko turnauksen: puolivälierässä Pietarin ykkösen Zenitin, välierässä Latvian ykkösen Liepajan ja finaalissa Moskovan Lokomotivin. Voitosta huolimatta en pidä meidän 99-joukkuetta erityisen taitavana, vaan ”pelkästään” liikkuvana, hyvähenkisenä ja perusasioita hyvin harjoitelleena ryhmänä.
Jos ja toivottavasti kun meidän kaikkien yhteinen tavoite on nostaa koko suomifutiksen tasoa, pitää myös taitokisatuloksista (tasojoukkueajattelun, valmennuksen laadun, kilpailutoiminnan tason yms. lisäksi), niiden syistä ja niiden vaikutuksesta tulevaan toimintaan keskustella kuuluvasti, kriittisesti ja väsymättä. Ne, jotka tästä vähät välittävät tai tuloksia vähättelevät, tekevät ison karhunpalveluksen sinivalkoisten mahdollisuuksille.
Yhtään uutta nuorta ikäluokkaa ei ole enää varaa hukata. On toimittava heti.
terveisin
Erkka V. Lehtola
jalkapallovalmentaja ja -kirjoittaja
Helsinki
+358 50 5646860
evl@dlc.fi
