Suomalainen juniorivalmennus tarvitsee ryhtiliikettä

[drone]

Valmentajan seuraava tehtävä on sitten suunnitella harjoituksia, joilla havaittuja puutteita korjataan.

Kyllä, mutta vielä tärkeämpi tehtävä on motivoida pelaajia tekemään niitä harjoitteita.
Jos tappion jälkeen sanotaan hymy huulilla, että hyvin meni, niin joku saattaa todellakin tuudittautua ajattelemaan niin.
Lapsoset eivät ole tyhmiä, mutta kyllä aikuinen valmentaja on silti 10-12-vuotiaille vielä melko voimakas mielipidevaikuttaja.

Miten asia sitten kerrotaan pelaajille? Valmentajan täytyy olla sensitiivinen, vaativa ja sitkeä. Huutamisen sijasta voisi esim. kehua vastustajan pelaajia yksilöinä ja ottaa heidän suorituksiaan esimerkiksi. Verrata niitä tuttuihin harjoitteisiin: "tuo kaveri on selvästikin tehnyt sitä ja sitä harjoitetta omalla ajallaan". Tässä yhteydessä on helppo muistuttaa kehityksen vaatiman työn merkityksestä. Tappion hetki on karvas, mutta sellainen hetki on omiaan kasvattamaan pelaajissa sisua, "minä vielä näytän"-asennetta - positiivisella tavalla, tekemiseen kanavoituneena.

[Superjunnukoutsi]

Kyllä, mutta vielä tärkeämpi tehtävä on motivoida pelaajia tekemään niitä harjoitteita.
Jos tappion jälkeen sanotaan hymy huulilla, että hyvin meni, niin joku saattaa todellakin tuudittautua ajattelemaan niin.
Lapsoset eivät ole tyhmiä, mutta kyllä aikuinen valmentaja on silti 10-12-vuotiaille vielä melko voimakas mielipidevaikuttaja.

Ilman muuta. Monelle "hyvin meni" on se tärkein motivaattori. "Hyvin meni" myös tappion jälkeen antaa signaalin, että hävitäkin saa. Epäonnistumisten/riskien välttely on melkein pahinta mitä junnuvalmennuksessa voi tehdä.

Miten asia sitten kerrotaan pelaajille? Valmentajan täytyy olla sensitiivinen, vaativa ja sitkeä. Huutamisen sijasta voisi esim. kehua vastustajan pelaajia yksilöinä ja ottaa heidän suorituksiaan esimerkiksi. Verrata niitä tuttuihin harjoitteisiin: "tuo kaveri on selvästikin tehnyt sitä ja sitä harjoitetta omalla ajallaan". Tässä yhteydessä on helppo muistuttaa kehityksen vaatiman työn merkityksestä. Tappion hetki on karvas, mutta sellainen hetki on omiaan kasvattamaan pelaajissa sisua, "minä vielä näytän"-asennetta - positiivisella tavalla, tekemiseen kanavoituneena.

Tai sitten poimia ne asiat jotka ihan oikeasti menivät hyvin ja lähteä kehittämään niitä mitkä eivät menneet. Välillä jotenkin tuntuu siltä, että vallalla olevan käsityksen mukaan peleissä/pelien yhteydessä/lapsille vain kertomalla asiat saadaan ongelmat korjattua.
Peleissä näkee mitä on tullut tehtyä ja mitä jätetty tekemättä - ne eivät ole samanlainen harjoitustilanne kuin esimerkiksi koko kuukauden harkat.

[S4laatti]

...

[Räpymies]

Pohdintaa aiheesta http://juliuskarlsson.wordpress.com/2013/07/19/karu-heratys/

[sateentekijä]

Pohdintaa aiheesta http://juliuskarlsson.wordpress.com/2013/07/19/karu-heratys/ -->
"Mitä minä sitten näin? Näin taas kerran jalkapallojoukkueen jonka yksilöt taistelivat ja antoivat kaikkensa, mutta kokonaisuus oli sittenkin hajanainen ja jatkuvissa suurissa vaikeuksissa. Tämänkin ottelun jälkeen otteluraporteissa puhutaan siitä miten Tanskalaiset olivat taidossa edellä. Se ei pidä paikkaansa. Se ei pidä paikkaansa sen enempää miesten maajoukkueen kohdalla tai ylipäätään suomalaisten pelaajien kohdalla. Suomalaipelaajat ovat todennäköisesti taitavampia kuin koskaan ennen. Kyse on ihan jostakin muusta, nimittäin siitä, että he eivät osaa pelata jalkapalloa ja se on valmennusjärjestelmän vika."

Olisiko tässä osasyynä usein mainittu tekniikan/taidon hiominen ilman vastustajaa? Taitokisoissa tulokset on hyviä mutta pelissä homma ei toimi.

[Räpymies]

Olisiko tässä osasyynä usein mainittu tekniikan/taidon hiominen ilman vastustajaa? Taitokisoissa tulokset on hyviä mutta pelissä homma ei toimi.

Ehdottomasti on osasyy. Samoin kuin se että treenataan kikkoja ja pallonhallintaa ylipäätään ilman tavoitetta siitä mitä niillä tempuilla pitäisi kentällä saada aikaan. Katsokaapa vaikka Cristiinaa, Balea tai messiä, vaikka kaikki mainitut osaavat jos jonkinnäköisiä sirkustemppuja on yleisin harhautus kuitenkin painonsiirta>rytminmuutos>pallo itselle eteen>ohi vastustajan. Se on suoraviivaista ja tehokasta. Ei siinä paljon tarvi vihtoa. Niitä monimutkaisempia kikkoja käytetään lähinnä silloin kun tuolle ei ole tilaa tai luodaan puolustajalle pelkoa arvaamattomuudesta.

[joosar]

Ehdottomasti on osasyy. Samoin kuin se että treenataan kikkoja ja pallonhallintaa ylipäätään ilman tavoitetta siitä mitä niillä tempuilla pitäisi kentällä saada aikaan. Katsokaapa vaikka Cristiinaa, Balea tai messiä, vaikka kaikki mainitut osaavat jos jonkinnäköisiä sirkustemppuja on yleisin harhautus kuitenkin painonsiirta>rytminmuutos>pallo itselle eteen>ohi vastustajan. Se on suoraviivaista ja tehokasta. Ei siinä paljon tarvi vihtoa. Niitä monimutkaisempia kikkoja käytetään lähinnä silloin kun tuolle ei ole tilaa tai luodaan puolustajalle pelkoa arvaamattomuudesta.

Kyllä se vaan tämä meidän euromenestys panee miettimään että mitä täällä tosiaan tehdään väärin. Tosiaan ei enää pärjätä vaikka ei olis niin *unelma*-pelikään! Missä me oikein jäädään jälkeen (kaikessa?)

[nozick]

Olisiko tässä osasyynä usein mainittu tekniikan/taidon hiominen ilman vastustajaa? Taitokisoissa tulokset on hyviä mutta pelissä homma ei toimi.

Luen varmaan jotenkin väärin, mutta väittääkö sateentekijä tässä, että Suomessa harjoitellaan liikaa yksin?

Korjataan nyt varmuuden vuoksi: Suomessa harjoitellaan tekniikkaa/taitoa yksin aivan liian vähän. Liäsksi taitokisatulokset ovat surkeita.

Muitakin ongelmia toki on, mutta suomijalkapallo ei lähde sillä nousuun että harjoittelua vähennetään.

[Räpymies]

Luen varmaan jotenkin väärin, mutta väittääkö sateentekijä tässä, että Suomessa harjoitellaan liikaa yksin?

Korjataan nyt varmuuden vuoksi: Suomessa harjoitellaan tekniikkaa/taitoa yksin aivan liian vähän. Liäsksi taitokisatulokset ovat surkeita.

Muitakin ongelmia toki on, mutta suomijalkapallo ei lähde sillä nousuun että harjoittelua vähennetään.

Niin siis juurikin näin. Harjoitellaan liian vähän, mutta joukkueharjoituksissa käytetään liikaa aikaa ns. suljetun yksilötaidon harjoittelemiseen, joka pelaajien pitäisi hoitaa omatoimisesti. Lasten ja nuorten kokonaisliikuntamäärät ovat ylipäätään niin surkealla tasolle, että sitä ei mikään määrä ohjattuja treenejä yksinään korvaa. Jos seurat haluaisivat ratkaista ongelman pitäisi treenat  2,5 tuntia päivässä, joka ikinen päivä. Ongelma on siis yhteiskunnalisella tasolla asti. Ei pelkästään jalkapallossa.

[Superjunnukoutsi]

Niin siis juurikin näin. Harjoitellaan liian vähän, mutta joukkueharjoituksissa käytetään liikaa aikaa ns. suljetun yksilötaidon harjoittelemiseen, joka pelaajien pitäisi hoitaa omatoimisesti. Lasten ja nuorten kokonaisliikuntamäärät ovat ylipäätään niin surkealla tasolle, että sitä ei mikään määrä ohjattuja treenejä yksinään korvaa. Jos seurat haluaisivat ratkaista ongelman pitäisi treenat  2,5 tuntia päivässä, joka ikinen päivä. Ongelma on siis yhteiskunnalisella tasolla asti. Ei pelkästään jalkapallossa.

Eli pähkinänkuoressa: kyvytön neuvoo halutonta tekemään tarpeetonta.

[sateentekijä]

Luen varmaan jotenkin väärin, mutta väittääkö sateentekijä tässä, että Suomessa harjoitellaan liikaa yksin?

Korjataan nyt varmuuden vuoksi: Suomessa harjoitellaan tekniikkaa/taitoa yksin aivan liian vähän. Liäsksi taitokisatulokset ovat surkeita.

Muitakin ongelmia toki on, mutta suomijalkapallo ei lähde sillä nousuun että harjoittelua vähennetään.

Kirjoitin vähän huolimattomasti. Tarkoitus oli korostaa sitä että taitokisat eivät mittaa pelaajan osaamista pelitilanteessa.
Ideaalitilanteessa taitokisojen tulokset pitäisi saada paremmaksi, mutta harjoittelemalla pelinomaisemmin.

Junioreilla ei mielestäni tarvitse joukkueharjoitusten määrää nostaa, mutta oman harjoittelun määrää pitäisi saada jollain keinolla kasvatettua.
Tämän päivän paikallislehdessä oli Jaron Hendrik Helmken haastattelu, jossa kyseltiin hänen harjoittelumääristään 10-12 vuoden iässä.
Harjoituksia oli 2-3 viikossa + omaehtoista harjoittelua kavereiden kanssa lähes päivittäin.
Vakavampi harjoittelu ammattivalmentajien johdolla alkoi 15 vuoden iässä.
Toisena lajina pelasi tennistä.

Tuolla reseptillä näköjään pärjää ainakin veikkausliigassa hyvin. Oma pelko on että joukkueharjoitusten määrää nostamalla junioreilla tulee niin sanotusti mitta täyteen kun lähes päivittäin treenataan valmentajan pillin mukaan.

[Räpymies]

Tuon tasapainon löytämisen kanssa se suurin ongelma onkin. Palloliiton edellisen valmennuslinjauksen mukaan treenejä oli todella vähän ja vielä erittäin lyhyitä. 10v pelureilla n. 1,5h vikko +1 peli. Perusteluna oli juuri liian kuormituksen välttäminen ja luotto omatoimiseen treenaamiseen ja muiden lajien harrastamiseen. Tämä on osoittautunut suureksi virheeksi ja oikeastaan kaikki Suomen parhaat kasvattajaseurat ovat vetäneet ihan omaa linjaa jo pitkään. Viime vuonna lanseeratussa uudessa linjauksessa treenimääriä on nostettu roimasti. Seuratasolla on kuitenkin reagoitu jo jokin aika sitten tähän lasten liikkumattomuuteen juurikin lisäämällä ohjattua treeniä todella paljon ja joissakin seuroissa treenataan jo alle 10 vuotiaina 4 kertaa viikossa. Korjausliikkeen vaatima aika on kuitenkin täysi arvoitus. Muutamien lähivuosien aikana aikuisiän saavuttavat pelaajamme ovat kuitenkin treenanneet auttamattomasti liian vähän lapsena ja teininä joten ihan hetkeen ei ole suurta syytä odottaa mitään uutta kultaista sukupolvea. Toki joukossa on aina jokunen poikkeusyksilö, joka treenaa itsensä huipulle järjestelmästä huolimatta, mutta maajoukkeen avauskentällistä ei pelkästään näiden poikkeuksien varaan rakenneta.

[caucho]

Junioreilla ei mielestäni tarvitse joukkueharjoitusten määrää nostaa, mutta oman harjoittelun määrää pitäisi saada jollain keinolla kasvatettua.
Tämän päivän paikallislehdessä oli Jaron Hendrik Helmken haastattelu, jossa kyseltiin hänen harjoittelumääristään 10-12 vuoden iässä.
Harjoituksia oli 2-3 viikossa + omaehtoista harjoittelua kavereiden kanssa lähes päivittäin.
Vakavampi harjoittelu ammattivalmentajien johdolla alkoi 15 vuoden iässä.
Toisena lajina pelasi tennistä.

Tuolla reseptillä näköjään pärjää ainakin veikkausliigassa hyvin. Oma pelko on että joukkueharjoitusten määrää nostamalla junioreilla tulee niin sanotusti mitta täyteen kun lähes päivittäin treenataan valmentajan pillin mukaan.

Jos Suomessa nuoret harjoittelisivat omatoimisesti niin nykyiset harjoittelumäärät voisivatkin riittää, mutta valitettavasti pleikkari vie mielenkiinnon.

Juuri tällainen esittämäsi ajattelutapa on se, mikä pitäisi saada pois; "No kyllähän tällanen reenimäärä riittää liigaan". Pitää vaatia jatkuvasti parempaa eikä tyytyä siihen minimivaatimukseen. Veikkausliigassa taso on heikko ja yksi suurimpia ongelmia on se, että takaa ei tule tarpeeksi kovia kirittäjiä mikä taas ei motivoi pelaajia harjoittelemaan jatkuvasti kovempaa ja ylittämään itseään.

Mitä tulee harjoitusmääriin, suurseurojen akatemioissa harjoitellaan sieltä 10-12 vuotiaista asti 4-5 kertaa viikossa ja näistä akatemioista tavoitteena yleensä on, että 1-3 pelaajaa nousee edustusjoukkueeseen vuodessa. Suomessa 10-15 vuotiaissa harjoitellaan 2-3 kertaa viikossa. Tavoitteena on usein, että "edustusjoukkueessa pelaisi jotain omia junnuja". Ei ole selvää suunnitelmaa, kunhan vaan touhutaan menemään.

[Jortsukka]

Tärkeintä olisi päästä kaikkialla yhteistyöhön koulujen&vanhempien kanssa. Tämä mahdollistaisi aamu-/päiväharjoittelun. Tällöin sitten kun illalla olisi ne "perusjoukkuetreenit" jäisi pojille vielä vapaapäiviä. Tämä samalla kun tulisi tarpeeksi viikossa tunteja. Samalla jäisi siis palautumista, vähän aikaa muuhunkin ja omia päiviä treenaillakkin itsekseen, ilman että lepoa/vapaa-aikaa olisi liian vähän.

[sateentekijä]

Jos Suomessa nuoret harjoittelisivat omatoimisesti niin nykyiset harjoittelumäärät voisivatkin riittää, mutta valitettavasti pleikkari vie mielenkiinnon.

Juuri tällainen esittämäsi ajattelutapa on se, mikä pitäisi saada pois; "No kyllähän tällanen reenimäärä riittää liigaan". Pitää vaatia jatkuvasti parempaa eikä tyytyä siihen minimivaatimukseen. Veikkausliigassa taso on heikko ja yksi suurimpia ongelmia on se, että takaa ei tule tarpeeksi kovia kirittäjiä mikä taas ei motivoi pelaajia harjoittelemaan jatkuvasti kovempaa ja ylittämään itseään.

Mitä tulee harjoitusmääriin, suurseurojen akatemioissa harjoitellaan sieltä 10-12 vuotiaista asti 4-5 kertaa viikossa ja näistä akatemioista tavoitteena yleensä on, että 1-3 pelaajaa nousee edustusjoukkueeseen vuodessa. Suomessa 10-15 vuotiaissa harjoitellaan 2-3 kertaa viikossa. Tavoitteena on usein, että "edustusjoukkueessa pelaisi jotain omia junnuja". Ei ole selvää suunnitelmaa, kunhan vaan touhutaan menemään.

Saatat olla oikeassa siinä että tuohon omatoimisen harjoittelun malliin ei ole paluuta.

Täällä vertailun vuoksi puhetta erään Espanjalaisen seuran juniorien harjoittelumääristä, jotka mielestäni kuulostavat realistisilta: http://www.tanoke.com/sv/blog/pertti_kemppinen/miksi_espanjassa_pelataan_toisenlaista_jalkapalloa_kuin_suomessa

"
- Alle 14-vuotiailla on kolmet 1,5 tunnin harjoitukset ja yksi peli viikossa eli he harjoittelevat yhteensä n. 6 tuntia viikossa.
- 14- ja 15-vuotiaat harjoittelevat viikossa yhden kerran enemmän eli yhteensä n. 7,5 tuntia viikossa.
- 16–19-vuotiailla on viidet 1,5 tunnin harjoitukset ja yksi peli viikossa eli yhteensä harjoittelua viikkoon kertyy n. 9 tuntia.
"

[Räpymies]

Tärkeintä olisi päästä kaikkialla yhteistyöhön koulujen&vanhempien kanssa. Tämä mahdollistaisi aamu-/päiväharjoittelun. Tällöin sitten kun illalla olisi ne "perusjoukkuetreenit" jäisi pojille vielä vapaapäiviä. Tämä samalla kun tulisi tarpeeksi viikossa tunteja. Samalla jäisi siis palautumista, vähän aikaa muuhunkin ja omia päiviä treenaillakkin itsekseen, ilman että lepoa/vapaa-aikaa olisi liian vähän.

Tässähän oli vanhan Palloliiton valmennuslinjauksen suurin puute. Kyseisessä ohjeistuksessa ei sidosryhmille ollut minkäänlaista roolia. Nykyiseen sidosryhmät onkin sitten jo sisällytetty. Kouluissa, iltapäiväkerhoissa ja perheissä onkin suurin käyttämätön resurssi niin pelaajatuotannon kuin kannattajakulttuurinkin näkökulmasta. Jalkapallolla on paljon nykyistä enemmän tarjottavaa yhteiskunnalle niin kasvattajana, liikuttajana kuin viihteenäkin.
Paikka ihmisten elämässä on kuitenkin ansaittava työllä ja jokapäiväisellä läsnäololla ihmisten arjessa. Ei toivomalla sormet ja varpaat ristissä maajoukkueen tai yksittäisen seuran tuomaa menestyslottovoittoa.

[sateentekijä]

Tärkeintä olisi päästä kaikkialla yhteistyöhön koulujen&vanhempien kanssa. Tämä mahdollistaisi aamu-/päiväharjoittelun. Tällöin sitten kun illalla olisi ne "perusjoukkuetreenit" jäisi pojille vielä vapaapäiviä. Tämä samalla kun tulisi tarpeeksi viikossa tunteja. Samalla jäisi siis palautumista, vähän aikaa muuhunkin ja omia päiviä treenaillakkin itsekseen, ilman että lepoa/vapaa-aikaa olisi liian vähän.

Totta, näin saataisiin tosiaan treenimäärään nostettua ilman että kuormittavuus nousisi liikaa.

Oman kokemukseni mukaan harjoittelu/pelailumahdollisuuksia on ihan hyvin päiväkoti/ala-aste ikäisille päivän aikana. Tarkoitan siis pelailua/pallottelua kavereiden kanssa ilman ohjausta/valmennusta.
Yläasteelle siirryttäessä nämä jäävät jostain syystä vähemmälle.

[Marem2]

Tuon tasapainon löytämisen kanssa se suurin ongelma onkin. Palloliiton edellisen valmennuslinjauksen mukaan treenejä oli todella vähän ja vielä erittäin lyhyitä. 10v pelureilla n. 1,5h vikko +1 peli. Perusteluna oli juuri liian kuormituksen välttäminen ja luotto omatoimiseen treenaamiseen ja muiden lajien harrastamiseen. Tämä on osoittautunut suureksi virheeksi ja oikeastaan kaikki Suomen parhaat kasvattajaseurat ovat vetäneet ihan omaa linjaa jo pitkään. Viime vuonna lanseeratussa uudessa linjauksessa treenimääriä on nostettu roimasti. Seuratasolla on kuitenkin reagoitu jo jokin aika sitten tähän lasten liikkumattomuuteen juurikin lisäämällä ohjattua treeniä todella paljon ja joissakin seuroissa treenataan jo alle 10 vuotiaina 4 kertaa viikossa. Korjausliikkeen vaatima aika on kuitenkin täysi arvoitus. Muutamien lähivuosien aikana aikuisiän saavuttavat pelaajamme ovat kuitenkin treenanneet auttamattomasti liian vähän lapsena ja teininä joten ihan hetkeen ei ole suurta syytä odottaa mitään uutta kultaista sukupolvea. Toki joukossa on aina jokunen poikkeusyksilö, joka treenaa itsensä huipulle järjestelmästä huolimatta, mutta maajoukkeen avauskentällistä ei pelkästään näiden poikkeuksien varaan rakenneta.

Kyllä Palloliitto suosittaa nykyisin jo 20-22 tunnin viikkotuntimäärää pelkästään jalkapallon parissa esim. E11-vuotiaiden 10-ryhmäläisille. Tämä koostuu seuraavasti; 8h ohjattua joukkuetreeniä, 8 tuntia omatoimista + pihapelit tämän päälle. Jalkapallo ja pelivälineen käsittely on kuitenkin nk. varhaisen kehittymisen laji, jota nimenomaan lapsena paljon tehdä, jos huipulle vaatii. Helpointa tässä on toteuttaa tuo 8 tunnin joukkuetreenimäärä 4-5 krt/vkossa oman joukkueen kanssa (vanhemmat vie ja patistaa harkkoihin, sosiaalinen tuki), mutta 8 tuntia omatoimista+pihapelit ovat se haaste. A. onko omatoiminen harjoittelu kaikille potentiaalisille pelaajan aluille "se juttu", riittääkö motivaatio? B.onko pihapeleihin tarpeeksi pelaajia lähipiirissä, jotta sitä voidaan harjoittaa? Lasten kokonaisliikkuminen vapaa-ajallaan on myös vähäistä, kun liikunnan kanssa kilpailee niin moni muu kiinnostava aktiviteetti (pelikoneet, tietokone, tv, "velttoilu"...).

Monelle vanhemmalle tuntuu tämä 20 tunnin viikkotuntimäärä olevan liikaa ja samalla he viestittävät myös lapsilleen, että määrä on liiallinen "vähempikin riittää", "muista levätä", . Kuitenkin ei olla huolissaan siitä, että kokonaisliikuntamäärä on laskenut ja miten paljon päivässä istutaan. Uusimpien tutkimusten mukaan muuten jo 6 tunnin istuminen on terveydelle vaarallista. Lapsi kyllä osaa säädellä omaa liikunnan rasitustasoaan automaattisesti ennen murrosikää ja palautuminenkin on nopeampaa kuin murrosiän jälkeen (kehon paino/pituuskasvu/vipuvarret, lihasmassan/voiman tuoton kasvu).

[Räpymies]

Kyllä Palloliitto suosittaa nykyisin jo 20-22 tunnin viikkotuntimäärää pelkästään jalkapallon parissa esim. E11-vuotiaiden 10-ryhmäläisille. Tämä koostuu seuraavasti; 8h ohjattua joukkuetreeniä, 8 tuntia omatoimista + pihapelit tämän päälle. Jalkapallo ja pelivälineen käsittely on kuitenkin nk. varhaisen kehittymisen laji, jota nimenomaan lapsena paljon tehdä, jos huipulle vaatii. Helpointa tässä on toteuttaa tuo 8 tunnin joukkuetreenimäärä 4-5 krt/vkossa oman joukkueen kanssa (vanhemmat vie ja patistaa harkkoihin, sosiaalinen tuki), mutta 8 tuntia omatoimista+pihapelit ovat se haaste. A. onko omatoiminen harjoittelu kaikille potentiaalisille pelaajan aluille "se juttu", riittääkö motivaatio? B.onko pihapeleihin tarpeeksi pelaajia lähipiirissä, jotta sitä voidaan harjoittaa? Lasten kokonaisliikkuminen vapaa-ajallaan on myös vähäistä, kun liikunnan kanssa kilpailee niin moni muu kiinnostava aktiviteetti (pelikoneet, tietokone, tv, "velttoilu"...).

Monelle vanhemmalle tuntuu tämä 20 tunnin viikkotuntimäärä olevan liikaa ja samalla he viestittävät myös lapsilleen, että määrä on liiallinen "vähempikin riittää", "muista levätä", . Kuitenkin ei olla huolissaan siitä, että kokonaisliikuntamäärä on laskenut ja miten paljon päivässä istutaan. Uusimpien tutkimusten mukaan muuten jo 6 tunnin istuminen on terveydelle vaarallista. Lapsi kyllä osaa säädellä omaa liikunnan rasitustasoaan automaattisesti ennen murrosikää ja palautuminenkin on nopeampaa kuin murrosiän jälkeen (kehon paino/pituuskasvu/vipuvarret, lihasmassan/voiman tuoton kasvu).

Puhuin siis edellisestä linjauksesta ja tuo kuvailemasi nykytilanne on se suurin muutos ohjeistuksessa. Lisäksi suurimmat kasvattajaseurat eivät ole suuremmin tuosta ohjeistuksesta välittäneet, mutta vahinkoa se on silti ehtinyt aiheuttaa. Nykyisessä linjauksessa skarpattiin todella montaa muutakin ohjetta, jotka olivat suorastaan käsittämättömän lepsuja vanhassa linjauksessa.

[fingerström]

Kyllä Palloliitto suosittaa nykyisin jo 20-22 tunnin viikkotuntimäärää pelkästään jalkapallon parissa esim. E11-vuotiaiden 10-ryhmäläisille. Tämä koostuu seuraavasti; 8h ohjattua joukkuetreeniä, 8 tuntia omatoimista + pihapelit tämän päälle. Jalkapallo ja pelivälineen käsittely on kuitenkin nk. varhaisen kehittymisen laji, jota nimenomaan lapsena paljon tehdä, jos huipulle vaatii.

Ei kai Palloliitto sentään suosittele treenausta ilman pelejä?

Joten sisältyvätkö pelit (about 1,5 per viikko + valmistautumiset) tuohon ja jos, niin mihin kohtaan? Jos "ohjattuihin joukkuetreeneihin", missä ero käytäntöön ennen "nykyistä"? Jos omaan treenaamiseen tai pihapeleihin, missä järki.

Jos eivät sisälly, kandee ottaa taskulaskin, kalenteri ja kello framille ja laskea lapsen aikataulu. Voi olla, ettei kovin moni jatka kovin kauaa. Voi myös olla, ettei sille terveydelle välttämättömälle monipuoliselle liikunnalle juuri riitä aikaa tai jaksamista edes sinnikkäimmällä sissillä.

[Ricardo Leite]

Ei kai Palloliitto sentään suosittele treenausta ilman pelejä?

Joten sisältyvätkö pelit (about 1,5 per viikko + valmistautumiset) tuohon ja jos, niin mihin kohtaan? Jos "ohjattuihin joukkuetreeneihin", missä ero käytäntöön ennen "nykyistä"? Jos omaan treenaamiseen tai pihapeleihin, missä järki.

Jos eivät sisälly, kandee ottaa taskulaskin, kalenteri ja kello framille ja laskea lapsen aikataulu. Voi olla, ettei kovin moni jatka kovin kauaa. Voi myös olla, ettei sille terveydelle välttämättömälle monipuoliselle liikunnalle juuri riitä aikaa tai jaksamista edes sinnikkäimmällä sissillä.

Toisaalta innokkaimmat (joihin parhaat tuossa iässä lähes poikkeuksetta lukeutuvat) eivät haluaisi muuta tehdäkään kuin pelata ja harjoitella jalkapalloa. On totta, että moni lapsi (tai heidän vanhempansa), varsinkin muita lajeja harrastava, voi kokea ohjelmansa liian raskaaksi.

Minkä jälkeen tullaan jälleen siihen kysymykseen, että mitä lopulta tavoitellaan? Mahdollisimman kivaa pikku harrastelua kaikille, vai mahdollisimman hyvä kasvualusta niille innokkaimmille, jotka jo tuossa iässä osaavat haluta huipulle.

Kuinkahan monesti tätäkin seikkaa muuten on pohdittu?

[hauman]

Toisaalta innokkaimmat (joihin parhaat tuossa iässä lähes poikkeuksetta lukeutuvat) eivät haluaisi muuta tehdäkään kuin pelata ja harjoitella jalkapalloa. On totta, että moni lapsi (tai heidän vanhempansa), varsinkin muita lajeja harrastava, voi kokea ohjelmansa liian raskaaksi.

Minkä jälkeen tullaan jälleen siihen kysymykseen, että mitä lopulta tavoitellaan? Mahdollisimman kivaa pikku harrastelua kaikille, vai mahdollisimman hyvä kasvualusta niille innokkaimmille, jotka jo tuossa iässä osaavat haluta huipulle.

Kuinkahan monesti tätäkin seikkaa muuten on pohdittu?

Huipulle tähtäävälle moiset jo ohjatunkin harjoittelun tuntimäärät ovat haaste. Haaste valmennukselle, vanhemmille ja
itse lapselle. Tuo kyllä käytännössä tarkoittaa sitä, että muuta elämää tai muita harrastuksia kuin jalkapallo ei lapsen
elämään enää mahdu. Sekö on tavoite ?

Onnistuakseen tuo vaatii seurojen erikoistumista huippu-urheiluun/kilpailuun tai sitten harrastuspohjalla toimiviin
seuroihin alueellisesti. Esim. 1-2 huippuseuraa per alue- tyyliin HJK, TPS, JYP, AC-OULU, ROPS...  Kaikista motivoituneimmat ja kyvykkäimmät juniorit voisivat hakeutua  ko huippuseurojen kovaan ja kriteerit täyttävään valmennukseen.  Nämä huippuseurat pelaisivat sitten omaa junioreiden valtakunnallista sarjaansa. Pelaajakehityksen ja suomalaisen jalkapallon kannalta tulos voisi olla hyvä. Lasten vanhemmilla ja pelaajilla pitäisi valmiutta hyväksyä tämän myötä pidentyvät pelimatkat ja kustannusten kasvu.

Harrastepohjalla toimivia seuroja voisi aluella  olla useampikin. Harrastesarjatkin voisivat olla jaettuina tason mukaisesti esim jääkiekosta tutuin termein AA ja AAA-sarjoihin. 3 A:n sarja olisi harrastesarjoista tavoitteellisin, vaativin ja kovia alueellisia pelejä tarjoava sarja. Samalla 3 A:n sarja voisi toimia "ponnahduslautana" junioreille em. alueellisiin edustusseuroihin.

[Zlatanic]

Pitäisi treenata niin kuin haluaisi pelata. Tosin olen aikuinen, eikä meidän kehitys liity lapsien ja nuorten kehittämiseen.

Itse teen harjoitukset maksimitemmolla. Ok, että kesot välillä singahtelee ja haltuunotto ei aina jalkaan jää, mutta kyllä se vaan kehittää. Yritän tehdä harjoitteesta mahdollisimman pelintuntuisen. Voisi toki lenkkeillä ja antaa kesoja miltei liikkumattomasta pallosta, mutta se ei hirveästi kehitä. Parastahan se olisi jos selässä olisi oikeasti joku "häiritsemässä", esim valkku tai huoltaja tai muu.

Kosketuksilla rajoitetut harjoitteet pitäisi kieltää.. Ei ole mitään järkeä opettaa tekemään tyhmiä ratkaisuja, vaan sen takia kun saa vain koskea palloon kerran. Meillä on tällaista joka treeneissä ja ei siellä montaa hienoa hyökkäystä tule.. Kyllä se pelisilmä sieltä vähän kasvaa ilmankin, että saisi joskus sitten ykkösellä eteenpäin.

1. Harjoitustempo
2. Järkeviä harjoitteita
3. Motivoiva ympäristö (koulu, edari, jne)

Kaksi ylintä on helppo korjata.

Onko Palloliitolla jotain yhteistyömaata, tyyliin Hollanti tms, mistä voisivat ihan kädestä pitäen opetella/sovitella meille tapaa ja metodia?

[Superjunnukoutsi]

Onnistuakseen tuo vaatii seurojen erikoistumista huippu-urheiluun/kilpailuun tai sitten harrastuspohjalla toimiviin
seuroihin alueellisesti. Esim. 1-2 huippuseuraa per alue- tyyliin HJK, TPS, JYP, AC-OULU, ROPS...  Kaikista motivoituneimmat ja kyvykkäimmät juniorit voisivat hakeutua  ko huippuseurojen kovaan ja kriteerit täyttävään valmennukseen.  Nämä huippuseurat pelaisivat sitten omaa junioreiden valtakunnallista sarjaansa. Pelaajakehityksen ja suomalaisen jalkapallon kannalta tulos voisi olla hyvä. Lasten vanhemmilla ja pelaajilla pitäisi valmiutta hyväksyä tämän myötä pidentyvät pelimatkat ja kustannusten kasvu.

Harrastepohjalla toimivia seuroja voisi aluella  olla useampikin. Harrastesarjatkin voisivat olla jaettuina tason mukaisesti esim jääkiekosta tutuin termein AA ja AAA-sarjoihin. 3 A:n sarja olisi harrastesarjoista tavoitteellisin, vaativin ja kovia alueellisia pelejä tarjoava sarja. Samalla 3 A:n sarja voisi toimia "ponnahduslautana" junioreille em. alueellisiin edustusseuroihin.

Tuota noin - kun katsotaan pääkaupunkiseudun tilannetta, ja ainakin leikkimaailmaikäisiä, vetovoimaisia seuroja seudulla on tasan kaksi; klubi ja Honka.
Tavoitteellisimmat vanhemmat usein haluavatkin lapsiaan näiden isojen junnuedareihin, mutta kun niitä paikkoja on rajoitetusti, niin se lähiseuran ykkösryhmä on yleensä parempi vaihtoehto kuin ykkösseurojen kakkos- tai kolmoskokoonpano.
Toisaalta tasokkaat lähiseurojen edarit mahdollistavat suuremman talenttimäärän löytämisen tavoitteelliseen toimintaan.

Sitten näissä turnauksissa aina silloin tällöin näkee edarisarjoja, ja kaikissa turnauksissa on kuitenkin tasoryhmittely käytössä. Miniturnauksiakin pyöritellään "kavereiden kesken". Kaverimaailmaikäisillä taitaa ollakin jo divarijärjestelmä.

Eipä tuo nykymenosta juurikaan poikkeaisi, toisi vain pienempien paikkakuntien ongelmat keskikokoisille; pienimmillä paikkakunnilla pienistä harrastajamääristä johtuen on karrikoiden ongelmana usein se, että vaihtoehtoina on höntsäily tai kohtuuton matka tavoitteellisen joukkueen harjoituksiin.

Termistön kannalta varmaan kannattaa tehdä selkeä pesäero harrastesarjan (höntsä) ja haastesarjan (tavoittellista) välille.

[zekki]

Mitä tapahtuu huippujoukkueen nuorisovalmennuksessa? Saksantaitoiset voivat lukea Bayer04 Leverkusenin nuorisokonseptista: http://www.bayer04.de/pdf/06_07/Juniorenkonzept.pdf Sieltä on noussut monta pelaajaa Saminkin nykyiseen ykkösjoukkueeseen.

Se mikä tässä on erityistä että Leverkusen ei ole mikään iso paikkakunta n. 160 000 asukasta eli Tampereen ja Turun kokoa. Lähellä on esim Köln, mutta siellä on omat joukkueensa. Muutenkin lahjakkaita junnuja "syöviä" Bundesliigakilpailijoita on lähistöllä:

http://www.google.com/imgres?imgurl=http://www.the-shot.com/bundesliga-faq/map.gif&imgrefurl=http://www.the-shot.com/bundesliga-faq/&h=565&w=432&sz=17&tbnid=kw9ExNJsjQaJoM:&tbnh=90&tbnw=69&prev=/search%3Fq%3Dleverkusen%2Bmap%26tbm%3Disch%26tbo%3Du&zoom=1&q=leverkusen+map&usg=__it5ibPx5dWMKQnPRg1Lr6FoQ0CQ=&docid=PhJqymoBMtYNDM&hl=en&sa=X&ei=Dbv4UdruFdPc4QTS0IDYBw&ved=0CEUQ9QEwBQ&dur=1525

Bayer04 on myös sarjaa "tehtaanjoukkueet". Lääkekonserni Bayer vain ei ole mikään vaikeuksissa rypevä metsäfirma vaan menestyvä lääke- ja terveydenhuollon yritys. Nykyään kun suurin huomio kiinnittyy miljonäärihenkilöiden harrastuksesta tekemiin satsauksiin hyvä muistaa että muitakin tuen malleja edelleen on. Voi olettaa, että seuran paikallinen junnutyö on tällaisessa mallissa erityisessä arvossaan vaikka samaan aikaan seuran rekrytointi on kansainvälistäkin.