Suomalainen juniorivalmennus tarvitsee ryhtiliikettä

[drone]

Mun mielessä on joskus käynyt, että pitäisi ihan oikeasti melko vahvasti käydä kyseenalaistamaan juuri tätä syöpää meidän jalkapallokoulutuksessamme.

Kyseenalaistamisessa tulee kuitenkin ongelmia matkaan:

1) Usein nämä divarinerot ja heidän kultapossukerhon kirstunvartijat eivät pysty ymmärtämään, että he ovat väärässä myöskään sen jälkeen kun se on tehty selvääkin selvemmäksi.

2) Sivistyneet ihmiset eivät usein viitsi ottaa käyttöön sellaisia keinoja millä voitaisiin tehdä ymmärrettäväksi, että tarvitaan muutosta.

3) Aina löytyy niitä henkilöitä, jotka ovat oman intressin kautta sitoutuneet neroon ja kultapossukerhoon koska oma vekara on päässyt suosittavien sisäpiiriin. Nämä hoitavat neron puolustamisen neron puolesta.

4) Nero ja kultapossukerhon muut jäsenet ovat oppineet tavat ja taktiikat millä jalkapalloleikkien status quo pystytään säilyttämään. Jos huonolta näyttää, voi aina kilauttaa kaverille.

Kyllä se siitä. Neron vastaus Suzuki ehdotukseen on, että eihän japanilaiset edes osaa valmentaa futista vaan arvokisamenestystä on usein haettu ulkomaalaisin voimin. Nero kun ei edes googleta, vaan luottaa kokemuksen tuomaan voimaan.

Tuossa on hyviä ja selventäviä pointteja. Juuri tämän vuoksi keskustelu on tärkeää. Meidän kaikkien pitäisi sitoutua yhteiseen tavoitteeseen: siihen, että saamme Suomen jonakin päivänä arvokisoihin. Kansalla, joka on näin pieni, ei ole varaa nurkkakuntaisuuteen.

[mtontola]

En oikein päässyt perille, mitä ajat takaa tällä virkkeellä. Vanhemmat hoitavat osin jopa pelaamisen?
Mitä sitten yleensä seuraa, jos "isävalkut" saavat vapaat kädet?
Voisitko pukea tämän "maallikkokielelle"?

Yleensäkin minua kiinnostaisi tietää, millaiset vaikuttimet "kunnianhimoisilla" vanhemmilla on, kun he
tuovat lapsensa jalkapallon pariin? Ymmärrän kuitenkin, että jos heillä on kunnianhimoa, heillä on
myös valmius ja halu satsata asiaan ihan aidosti.

Pelkkä ulkomaille lähteminen ei riitä, tarvitaan monipuolinen (jalkapallo)kasvatusympäristö joka lähtee liikkeelle nuoren lapsen itsenäistymisestä ja johon kiinnitetään konkreettisesti huomiota. Pelit, kotimaiset ja kansainväliset, ovat yksi osa urheilua, mutta joskus syntyy mielikuvia, että kv. pelit yksin olisi joku ihmelääke, näin ei ole. Turnausretket ulkomaille saattavat muodostua hauskoiksi turistiretkiksi, mutta usein niihin ei sisälly sen kummempaa ”kansainvälistymistä”, etenkin jos puhutaan pienistä pojista tai tytöistä. Saman verran varmaan kun Koistisen perhe menee Kanarialle hiihtolomalla, niin lapset ovat sitten kansainvälistyneet. Kunnianhimoiset vanhemmat huseeraavat pitämässä huolen siitä, että omasta mielestä kaikki on perfect.

Vastaukseni nivoutui harrastamaani yleiseen kritiikkiin isä-edareita/kultapossukerhoja vastaan joissa tämä kv. pelien pelaaminen usein myös näyttäytyy. Isä-edarin/kultapossukerhon määritelmässä lähtökohtaisesti kaikki pienimmätkin ryhmät haluavat olla ”kovia” kilpajoukkueita (niinpä tavalliset ja ns. sitoutumattomat harrastajat putoavat pois 7-8 vuotiaana). Isä-edarissa/kultapossukerhossa isät usein valmentavat, mutta näin ei ole välttämättä, isä-edarissa kuitenkin yksittäinen isä-klikki pystyy vaikuttamaan vahvasti toimintaan (vaikkapa peluuttaminen, pelaajien roolittaminen yms.). Koska isä-edari/kultapossukerho ei ole varsinainen kilparyhmä, pitää pelaajia matkan varrella tavalla tai toisella pudottaa pois (muuten ei pärjätä tulosvertailussa). Turhan pelaajien karsinnan lisäksi nämä ryhmät ovat usein kasvuympäristönä huonoja mitä mukana olevat vanhemmat eivät välttämättä alkuunkaan ymmärrä ja varsinainen jalkapallo-oppiminen saattaa jäädä puolitiehen. Tarvittaisiin suuria seuroja, jotka todella panostaisivat tähän jalkapallokoulutukseen ja kasvuympäristön muodostamiseen. Isä-edareista pitäisi päästä eroon – tavallisista isävalmennetuista ja vaikka tasoryhmäajattelua toteuttavista joukkueista sen sijaan ei. Kaikista pahin ja varmaankin myös useilla paikkakunnalla tosiasiallinen tilanne on kuitenkin se, että seuran edustusryhmä onkin itse asiassa isä-edari/kultapossukerho. Voi, voi jos näin on päässyt käymään. Mutta omasta mielestäni paras idea on, että harrastuksen alussa kaikki harrastavat rauhassa ilman mitään kultapossukerhoilua ja sitten kun tehdään kilparyhmä, niin sitten se tehdään tasapuolisista lähtökohdista varmistaen täysin ulkopuolinen valmennus yms. jolloin voidaan olla varmoja, että kyseessä on tosiaan seuran kilparyhmä eikä kultapossukerho. Samalla kaikki harrastajat voivat jatkaa harrastusta, kun ei kaikkien täydy olla ”edareita” ja pystytään takaamaan hyvä harrastuksen jatkaminen myös muille. Tarvitaan toki osaavaa valmennusta ja olosuhteita kaikille. On mielestäni käsittämätöntä, että pienemmät seurat eivät voi tehdä yhteistyötä juuri näiden edarien muodostamisessa ja täten pystyisivät välttämään monia harrastuksen lieveilmiöitä ja pystyisivät tarjoamaan kaikille harrastajille sopivan harrastuksen.

Kunnianhimoisen ja lasten kasvattamiseen harjaantumattoman isävalmennuksen oireet ovat yleinen pahoinvointi. Lopputuloksia näkee aina silloin tällöin, mutta niitä ei pysty tunnistamaan turnaustaulukoista tai lopputuloksista.

Vastaus potentiaalin käyttämättä jättämiseen pitäisi selvitä tuosta ylläolevasta valmennusneron tapauksesta.

[drone]

Pelit, kotimaiset ja kansainväliset, ovat yksi osa urheilua, mutta joskus syntyy mielikuvia, että kv. pelit yksin olisi joku ihmelääke, näin ei ole. Turnausretket ulkomaille saattavat muodostua hauskoiksi turistiretkiksi, mutta usein niihin ei sisälly sen kummempaa ”kansainvälistymistä”, etenkin jos puhutaan pienistä pojista tai tytöistä. Saman verran varmaan kun Koistisen perhe menee Kanarialle hiihtolomalla, niin lapset ovat sitten kansainvälistyneet. Kunnianhimoiset vanhemmat huseeraavat pitämässä huolen siitä, että omasta mielestä kaikki on perfect.

Jaan kanssasi näkemyksen, että pelkkä ulkomaille lähteminen ja myöskään kansainväliset ottelut eivät ole mikään "ihmelääke", vaan nimenomaan yksi osa urheilua. Se, muodostuuko niistä turistiretkiä, riippuu tietenkin matkan osallistujista. Jos asenne on jo lähtökohtaisesti "kultapossuilu", lienee turha mitään tuloksia odottaakaan.

Yritän pukea mielipiteeni nyt selväkieliseksi. Minulle on jalkapallokatsojana välittynyt sellainen kuva, että esimerkiksi Kroatia on maa, josta tulee väkilukuun suhteutettuna huomattavan paljon huomattavan hyviä jalkapallloilijoita. Ei ole sattumaa, että väkiluvultaan puolet Suomen kokoinen maa keikkuu ranking-tilastojen kärjessä ja on jatkuvasti mukana lajin arvokisoissa. Samaan aikaan minulle on välittynyt kuva, että taloudelliset resurssit ovat siellä kohtalaisen rajalliset (jo väkiluvustakin johtuen). Maassa varmasti jalkapallolla on erilainen asema kuin Suomessa, joten yleinen asenne lienee siellä myönteisempi. Mutta eikö meidän silti kannattaisi lähteä hakemaan ruohonjuuritason jalkapallo-oppia maasta, jossa asioita tehdään varmasti hyvin ja jonka kaltaiseksi meilläkin ehkä olisi joskus tulevaisuudessa mahdollisuus tällä alalla tulla?

Tästä kaipaan keskustelua, sillä minulle on välittynyt myös mm. sellainen kuva, että oppia haetaan mm. Englannista todeten: "kyllä siellä on asiat valtavan paljon paremmin kuin meillä, ei meillä ikinä tule olemaan mitään mahdollisuuksia samanlaiseen".

Mutta tämä on siis todellakin vain yksi pointti. Mielestäni me tarvitsemme kaikki ideat ja kaiken mahdollisen tarmomme siihen, että pystymme jo junioritasolta alkaen luomaan sellaisen systeemin, joka vie Suomen arvokisoihin. Ainakin minua ketuttaa kohtalaisen rankasti se, että Viro ja Moldova painuvat oikealta ja vasemmalta Suomen ohitse jalkapallomaina. Miten joku edes kehtaa tällaisessa markkinatilanteessa harrastaa "kultapossukerhoilua", kysyn vaan?

[Callit]

P.S. Kannatan mallin hakemista musiikkialalta. Sillä alalla meillä menee varsin hyvin.

1000 x sama. En tiedä oletko osallistunut aiempiin keskusteluihin, joissa olen itse ottanut tämän muusikkokoulutuksen esimerkiksi. Futiksen oppimisessahan on valtavasti samoja elementtejä. Ja vaikken itse osaa soittaa kuin ovikelloa, niin tiedän kuitenkin, että Berliininkin kuuluisat filharmoonikot koostuvat loistavista taitajista, jotka ovat ensin oppineet soittamaan yksin, sitten vasta orkesterina. Suomessa junnuista tehdään heti orkesterin jäseniä. "Kehitetään joukkuetta", autenttinen lausunto kuudesta suusta 12-vuotiaiden junnujen pelistä, kun huomautin, ettei Pikku-Joonasta sopinut moittia siitä, että se menetti pallon kolmannelle harhautettuaan ensin kaksi. - Kaihlamolle ja muille pahoittelut yleistyksestä, tarkoitan kuitenkin kokonaisuutta.

[drone]

1000 x sama. En tiedä oletko osallistunut aiempiin keskusteluihin, joissa olen itse ottanut tämän muusikkokoulutuksen esimerkiksi. Futiksen oppimisessahan on valtavasti samoja elementtejä. Ja vaikken itse osaa soittaa kuin ovikelloa, niin tiedän kuitenkin, että Berliininkin kuuluisat filharmoonikot koostuvat loistavista taitajista, jotka ovat ensin oppineet soittamaan yksin, sitten vasta orkesterina.

No, meillä on Suomessa Sibelius-akatemia ja yksin pääkaupunkiseudullakin aika monta konservatoriota, musiikkilukioista yms. puhumattakaan. Ei ole ihme, että meiltä tulee Kuopion nuorisokuoroja ja Philomeloja, jotka sitten käyvät niittämässä palkintoja "eurokentiltä" - vai pitäisikö sanoa "eurolavoilta" tässä tapauksessa.

Sen sijaan, moniko yläaste tai lukio meillä on painottanut jalkapalloon? Onko meillä yhtään oppilaitosta, josta valmistuisi ammattimaisia jalkapalloilijoita?
Tuossa on yksi teema, jota meillä kyllä mielestäni pitäisi Suomessa kehittää. Vai mitä mieltä te muut olette?

[no-L]

Itse olen ajatellut näin harraste mielessä aloittaa jonkun pikku kundien joukkueen valmennuksen. Isäni on tehnyt niin, nyt on minun vuoroni! :

[mtontola]

No, meillä on Suomessa Sibelius-akatemia ja yksin pääkaupunkiseudullakin aika monta konservatoriota, musiikkilukioista yms. puhumattakaan. Ei ole ihme, että meiltä tulee Kuopion nuorisokuoroja ja Philomeloja, jotka sitten käyvät niittämässä palkintoja "eurokentiltä" - vai pitäisikö sanoa "eurolavoilta" tässä tapauksessa.

Sen sijaan, moniko yläaste tai lukio meillä on painottanut jalkapalloon? Onko meillä yhtään oppilaitosta, josta valmistuisi ammattimaisia jalkapalloilijoita?
Tuossa on yksi teema, jota meillä kyllä mielestäni pitäisi Suomessa kehittää. Vai mitä mieltä te muut olette?

Jos lähestytään aihetta niin, että muodostetaan väite: koska meillä on musiikki- ja kuvaamataitopainotettuja yläasteita, meillä pitää myös olla jalkapallopainotteisia, ei tämä tule kovin hyvin toimimaan. Ensin pitäisi pystyä osoittamaan, että jalkapallossa on jotain erityistä miksi siihen pitäisi juuri panostaa eikä salibandyyn. Nyt se ei vielä näyttäydy sellaisena. Hyvä juttu kuitenkin jalkapallon kannalta on, että jääkiekossa tosiaan otetaan askelia siihen suuntaan, että kyseinen laji näyttäytyy anti-kulttuurina. Sen jälkeen kun Espoossa on pidetty jäätappelu-tapahtuma lokakuussa, asiasta ei tarvitse sen enempää keskustella: jääkiekko ei ole sellainen laji jota yhteiskunnan kannattaisi mistään erityisestä syystä tukea. Laji, jonka pahimmasta lieveilmiöstä tehdään tapahtuma johon myydään lippuja ja mainostetaan televisiossa, ei kaipaa yhteiskunnan tukea. Ei sitä sen enempää tarvitse ruveta moralisoimaan, mutta tämä yhteiskunnan tuen tarpeettomuushan siinä julistetaan ihan jääkiekkomiesten toimesta itse.

Kulttuurin puolella meillä on kaikenlaista elämää ja perinteitä. Ei meillä kirjallisuus ihan heikoilla kantimilla myöskään ole. Mutta ihan turha sitä nyt on jalkapallon puolella myöskään itkeskellä sitä tilannetta. Pitäisi tehdä asian eteen jotain, todella uurastaa nuorten eteen. Laittaa niitä panoksia muuten kuin puheen tasolla. Todellisuus on kuitenkin melko lailla toinen. Ammattilaisuus esim. junioripalloilussa ei ole sitä, että aletaan maksamaan jollekin tyypille kuukausipalkkaa. Siitä on vielä melko pitkä matka siihen, että ammatin kautta syntyvä ammattimaisuus todella heijastuu ruohonjuuritasolle ja tulee sitä nousua. Samaten ajatus, että korkeat kuukausimaksut takaisivat hyvän toiminnan laadun ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Mutta aika harvassa paikassa on pystytty osoittamaan, että todella pystytään hyvään ja aktiiviseen jalkapallovalmennukseen.

Jos mietitään kehitystä kohti kulttuuri-instituutteja (musiikki, kuvaamataide yms.), niin vielä jossain 1800-luvun loppupuolella melko moni nuori ja vanhempi taiteilija eli mesenaattipohjalta. Rikkaat teollisuuspomot sponsoroivat Pariisin keikkoja. Tästä he sitten saivat kunniaa jne. Tämän pohjalle sitten rakentui melko pitkän kehityksen tuloksena taideoppilaitokset. Hyviä kuoroja meillä on koska siihen on pitkät perinteet ja tätä kautta osaamista. Jalkapallon kanssa ollaan ihan eri lähtökohdista liikkeellä. Tarvitaan vielä hurjasti niitä mesenaattipaukkuja ennen kuin myös yhteiskunta herää. Yhteisen hyvän näkökulmasta on ihan perusteltua kysyä, että mitenkä niin muka jalkapallo-yläaste pitäisi olla olemassa. Mielestäni siihen pystytään kyllä antamaan ihan perusteltu vastaus, mutta kokonaiskuvan pitää samalla muuttua. Samalla pitää miettiä miksi on yhteiskunnan tehtävä kouluttaa ammattijalkapalloilijoita.

Miksi ei voisi tulla sellaista kampanjaa, että kun yksityisin rahoin laitetaan pystyyn yksi tekonurmikenttä kaupunkiin, niin sitten kaupunki sitoutuu rakentamaan toisen? Yhteiskunnan suunnalta pitää tulla apuja, mutta vielä enemmän yksityisiltä tahoilta. Nyt kun ne ymmärrettäisiin suunnata lasten ja nuorten olosuhteisiin ja valmennukseen, niin tästä olisi monenkertaisesti hyötyä jatkon kannalta kuin jos vaikka ylimääräiset rahansa pistää Lapin pääsarjatason joukkueiden toimintaan. Pelkästään se, että saataisiin koulujen hiekkakentistä tekonurmikenttiä joissa on kunnon maalit, niin tämä veisi asiaa jo huomattavasti eteenpäin.

[mtontola]

Itse olen ajatellut näin harraste mielessä aloittaa jonkun pikku kundien joukkueen valmennuksen. Isäni on tehnyt niin, nyt on minun vuoroni! :

Hieno juttu! Se, että tunnet asian näin kertoo jalkapallokulttuurista sinun perheessäsi. Hatunnosto täältä suunnalta ja tsemppiä valmennukseen.

[drone]

Mutta ihan turha sitä nyt on jalkapallon puolella myöskään itkeskellä sitä tilannetta. Pitäisi tehdä asian eteen jotain, todella uurastaa nuorten eteen. Laittaa niitä panoksia muuten kuin puheen tasolla.

Jaan kanssasi myös näkemyksen, että jalkapallokulttuuri meiltä puuttuu.

Itse olen lähtenyt siitä ajatuksesta, että kulttuuri ei synny ennen menestystä.
Siksi mielestäni ainoa mahdollisuus on saavuttaa ensin menestys kovalla työllä ja oikein
kohdennetuilla ja kustannustehokkailla panostuksilla nuorisotyöhön. Eli suomeksi sanottuna,
pitäisi tehdä hyvää halvalla. Sitten kun menestys on syntynyt ja vakiintunut (vrt. Case Slovakia),
syntyvät hiljalleen perinteet ja sitä kautta myös yhteiskunnan tuki.

Ennenkuin menen eteenpäin, varmistan vielä, olenko nyt ymmärtänyt oikein? Eli onko nykytilanteessa niin, että edes ns. "jalkapallon ystävät", ts. perheenisät ja -äidit, jotka jälkikasvunsa edesottamuksia kentän laidalla seuraavat, eivät oikeastaan tosiasiallisesti välitä siitä, satsaavatko panoksensa
salibandyyn vai jalkapalloon? Minun on tätä aika vaikea uskoa saati sitten ymmärtää, sillä kai vanhemmilla jokin tavoite sentään on lapsensa kehityksen suhteen?
Ja jos lajiksi on kuitenkin valikoitunut jalkapallo, täytyyhän jonkinlaista "lukkarinrakkautta" kaikkien asianosaisten (vanhemmat ja lapsi) lajia kohtaan toki tuntea? Vaikkapa sitten taso olisi sitä, että vanhemmat toivovat lapsestaan uutta Jari Litmasta. (Sillä jos asia todella on niin, että suurin osa jalkapalloharrastuksen pariin päätyvistä lapsista on vailla mitään tervepohjaista kannustusta ja motivointia vanhempien puolelta, silloin toki olemme varsin haastavan ongelman edessä.)

Jos nyt kuitenkin lähtisi siitä, että vanhempien toiveet ovat tasoa "kasvatanpa lapsestani uuden Jari Litmasen, joka sitten tienaa kunnolla eurokentillä ja vanhuuteni on turvattu". Olisiko tämä hyvä lähtökohta? Koska jos valtaosa ajattelee näin, silloin näkisin, että meillä on toivoa. Asianosaisilla lienee siinä tapauksessa motivaatiota sitoutua asiaan sekä myös tarvittaessa muuttaa omia ehkä väärillekin urille ajautuneita toimintamallejaan.

Taisit jossain vaiheessa todeta, että selvät sanat eikä selvä viesti oikein tahdo mennä perille. Myllykirjeiden lähettäminen lienee siis tehotonta?
Mutta entä seminaarit ja koulutustilaisuudet? Ns. "sosiaalinen juurruttaminen" (societal embedding)?
Ajatuksena olisi, että järjestettäisiin työpajoja/seminaareja/koulutustilaisuuksia, joissa konsultit herättäisivät seuraväkeä
keskusteluun ja yhteisen keskustelun kautta ajettaisiin sisään terveitä toimintamalleja? Tälle asialle vihkiytyneitä yrityksiä on jo Suomessa, esim. "Futiskonsultit".

Entä kannattajat? Seuroillahan alkaa nykyisin olla aktiivista kannattajajoukkoa. Voisiko heitä mobilisoida jollakin myönteisellä tavalla
jalkapallokulttuurin "lähettiläiksi"?

Ja vielä: Toivon siis, että saataisiin tällä tavoin ideoita vaihtoon ja myös uusia ideoita syntymään.

[drone]

Ensin pitäisi pystyä osoittamaan, että jalkapallossa on jotain erityistä miksi siihen pitäisi juuri panostaa eikä salibandyyn.

Pystyisimmekö osoittamaan tämän jotenkin? Maailmalla on kuitenkin esimerkkejä. Mitä on tapahtunut esim. Slovakiassa?

Mitä argumentteja meillä olisi?
- nuorison hyvinvointi ja terveys (tämä tietenkin sopii muihinkin lajeihin)
- jalkapalloilijoiden siirroissa liikkuva raha
- jalkapalloseurojen potentiaali talouselämässä (mikäli toiminta terveellä pohjalla)
- jalkapallon levinneisyys -> arvokisoihin pääsemisen merkitys Suomi-brändin kannalta
- kansallistunne

Listaa voi jatkaa, olkaa hyvä...

[Viinioksa]

Sen sijaan, moniko yläaste tai lukio meillä on painottanut jalkapalloon? Onko meillä yhtään oppilaitosta, josta valmistuisi ammattimaisia jalkapalloilijoita?
Tuossa on yksi teema, jota meillä kyllä mielestäni pitäisi Suomessa kehittää. Vai mitä mieltä te muut olette?

http://www.peda.net/veraja/jkllukiokoulutus/sepanlukio/akatemia

Muuten jalkapallolukioajatuksen ongelma on se, että jalkapallo on Suomessa vain urheilulaji muiden joukossa. Jos on jalkapallolukioita, niin tasapuolisuuden nimissä pitää olla myös jääkiekko-, yleisurheilu-, hiihto- mäkihyppy- etc- lukioita.

Olisi muuten mielenkiintoista tietää vaikkapa Kroatian maajoukkueen koulutustaso. Lieneekö siellä yksikään käynyt lukiota vastaavaa koulua? Vai käytettiinkö se aika, jonka suomalaiset käyttivät koulunpenkillä, treenikentällä? Tämä voisi selittää suomalaisten ja kroaattien taitoeroa.

[mtontola]

Pystyisimmekö osoittamaan tämän jotenkin? Maailmalla on kuitenkin esimerkkejä. Mitä on tapahtunut esim. Slovakiassa?

Mitä argumentteja meillä olisi?
- nuorison hyvinvointi ja terveys (tämä tietenkin sopii muihinkin lajeihin)
- jalkapalloilijoiden siirroissa liikkuva raha
- jalkapalloseurojen potentiaali talouselämässä (mikäli toiminta terveellä pohjalla)
- jalkapallon levinneisyys -> arvokisoihin pääsemisen merkitys Suomi-brändin kannalta
- kansallistunne

Listaa voi jatkaa, olkaa hyvä...

En nyt lähde yksityiskohtaisesti kommentoimaan, mutta kehottaisin miettimään asiaa edelleen sen musiikin ja kulttuurin kautta. Aika harva varmaan siellä miettii, että laitanpa tyttäreni soittamaan viulua, niin ehkäpä hänestä tulee joskus Disney salin solisti jolle maksetaan paljon rahaa. Ei nyt ihmiset sentään mitään idiootteja ole. Pointti on siinä, että kulttuuria ei synny yhdessä yössä. Silti tarvitaan panoksia ja uhrauksia. Suomi ei ole Slovakia. Kyseisen maan palloiluperinteen juuret ovat ihan eri kuin meillä.  Lisäksi olemme pöhöttynyt hyvinvointivaltio, jossa mukavuudenhalu menee aina kaiken edelle. Vanhemmat saattavat toivoa lapsistaan ihan mitä vain, silti HopLop synttärit on se juttu mitä lapset itse haluavat ja vanhemmat kehittelevät projektia lapselleen projektin jälkeen. Jää varsinainen kehitys yhtään mihinkään puuttumaan. Jalkapalloilijan lapsuus on sitä, että pelataan jalkapalloa aamusta iltaan. Ei siinä ole mitään sen kummempaa. Konsultoinnilla ei saada mitään muuta kuin laskuja aikaan. Konkreettista toimintaa on kun kehitetään olosuhteita jotka edesauttavat lasten ja nuorten hyvinvointia. Erinomainen vaalilupaus olisi esimerkiksi lähteä siitä, että lupaa tehdä kaikkensa, että koulujen hiekkakentistä saadaan tekonurmia.

e. Vielä slogan tulevalle futis-kansanedustajalle: ”Ruoho on vihreää aidan tällä puolella”. Itse asiassa, eri vaalipiirien futisihmiset voisivat nostaa mun puolesta jonkun vastaavan teeman (hiekasta tekonurmeksi koulunkentillä) yhteiseksi vaaleissa yli puoluerajojen. Vaikka ei yksittäiset tyypit menisi kaikki (tai kukaan) läpi, niin ainakin hyvä aihe saisi näkyvyyttä. Netissä sitten voisi futisfoorum tehdä vaalityötä vapaaehtoispohjalta.

ee. Vielä parempi: ensin voisi täällä futisfoorumilla rauhassa ja avoimesti kehitellä ja keskustella ne keskeiset teemat jotka selvästi kannattaa jalkapalloihmisten tuoda näissä vaaleissa muun kampanjoinnin ohessa esille. Sitten kun avoimen keskustelun kautta nämä teemat ovat riittävän hyvin selvillä ja pureksittu ymmärrettävään muotoon, niin joku nikkari sitten perustaa tätä varten omat sivut (esim. ”Jalkapallo ja eduskuntavaalit 2011”) ja ottaa sivuille valmiiksi muotoillut teemat ja esitykset tästä keskustelusta. Sitten rummutetaan eri ehdokkaita, jotka voivat sitten eri sitoumuksen tasolla lähteä tähän mukaan: ottaa omaan kampanjaan sivuilta juttua, nostaa peukun pystyyn, sanoa kannattavansa kyseisiä ajatuksia tai jopa sitoutua viemään jotain ehdotuksia läpi. Tosiasia kuitenkin on, että yksikään järkevä kansanedustajaksi pyrkivä tyyppi ei tule nostamaan juniorijalkapalloa tai jalkapalloa yleensä omaksi kantavaksi teemakseen vaikka moni varmasti kokee tämän tärkeäksi aiheeksi. Helposti käy niin, että aikaa ei ole jäsennellä sitten juniorijalkapalloa osaksi ohjelmaa, vaikka muuten saattaisi näin hyvin tehdä koska on paljon muutakin mikä pitää ottaa huomioon. Mutta, jos tämä olisi muokattu vaaliteemaksi laajemman yhteisön toimesta ilman että sitä olisi valmiiksi sitoutettu tiettyyn puolueeseen tai ehdokkaaseen, niin lopputuloksena saattaisi olla ihan kohtuullinen näkyvyys vaaleissa ja sitä kautta konkreettisten asioiden eteenpäin vieminen, eikä pelkästään sellaisia yksittäisiä nuorten miesten purkauksia mitä etenkin kunnallisvaaleissa näkee.

Itse ainakin valitsen oman edustajani pro-jalkapallo-naiseksi julistautuvan ehdokkaan joukosta.

[Kaihlamo]

Koulutuksia ja seminaareja jo nykyisellään järjestetään asioiden eteenpäinviemiseksi. Mutta eriasia on se kiinnostaako seuraväkeä tälläiset.

Hyvänä esimerkkinä toimikoot viime keväänä järjestetty "Isännän Ääni"-seminaarikiertue. Murto-osa seuroista oli mukana kuuntelemassa näissä tilaisuuksissa, jossa kuitenkin vietiin viestiä Palloliiton uuden vision mukaisesta strategiasta lähes ensimmäistä kertaa. Itse ainakin olin paikallaolleena tyrmistynyt vähäisestä aktiivisuudesta lähialueiden seurojen toimesta. Kaiken huippuna se, että alueen "lippulaivaseurat" puuttuivat kokonaan tilaisuudesta.

Vähän sama on valmennuskoulutusten suhteen. Jos Turun kokoisessa piirissä siirtyy kerran vuodessa järjestettävän B-valmentajakurssin järjestäminen muutamalla kuukaudella eteenpäin sen takia, ettei ole riittävästi osallistujia (3 ilmoittautunutta) niin jossain on silloin vikaa.

Itse koulutuksia myös järjestäneenä voisin sanoa pääsääntönä olevan se, että jos meinataan oikeasti saada massoja liikkeelle koulutusten pitää olla a) ilmaisia ja b) järjestetty asianomaisten "kotiovella". Eli kaukana ollaan siitä tilanteesta, että oikeasti seuraväki olisi niin aktiivista, että kävisivät tälläisissä tapahtumissa riittävästi myös sen lähiympäristönsä ulkopuolella.

[#666]

Pystyisimmekö osoittamaan tämän jotenkin? Maailmalla on kuitenkin esimerkkejä. Mitä on tapahtunut esim. Slovakiassa?

Mitä argumentteja meillä olisi?
- nuorison hyvinvointi ja terveys (tämä tietenkin sopii muihinkin lajeihin)
- jalkapalloilijoiden siirroissa liikkuva raha
- jalkapalloseurojen potentiaali talouselämässä (mikäli toiminta terveellä pohjalla)
- jalkapallon levinneisyys -> arvokisoihin pääsemisen merkitys Suomi-brändin kannalta
- kansallistunne

Listaa voi jatkaa, olkaa hyvä...

Argumentteihin lisäisin ainakin:

-joukkuelaji kehittää sosiaalisuutta( Jos valmennus on tasa-arvoista kaikkia kohtaan. Ei kultapossukerhoja!).

-sosialisuus ja joukkuehenki vähentävät väärille teille ajautumista.

- valmennuslaatu (Jos valmennuksella on selvät linjat ja se on laadukasta resursseihin nähden Tämä on kuitenkin muna-kana ongelma.)

- mahdollisuuden menettämisen pelko (Jalkapallotaito on vaikeaa ja laadukas harjoitteleminen alettava jo nuorena, huipulle päästäkseen. Tukee voimakkaasti junnutoimintaan panostamista)

Tiedän aika monta "jos":ia


Lajivalinnoista vielä sen verran: Oman poikani kohdalla olen joutunut pelkkään futikseen panostamisen sijaan joutunut hommaamaan pojalle muita lajeja. 2x1.5 tuntia viikossa futista ei vaan millään riitä. Espanjassa hyväksi havaittu 9 tuntia futisharjoittelua viikossa alle 14 vuotiaille, on hiukan hankala toteuttaa Suomen olosuhteissa. Kesällä tuon saa helposti täyteen, mutta talvella mahdoton toteuttaa. Pitäisi varmaan alkaa kuskaamaan poikaa Tampereelle, jonkin toisen seuran harjoituksiin. Itsehän tarjoiduin vetämään ylimääräiset harkat junnuille vaikka yksin, mutta vastuuvalmentaja oli erimieltä

[drone]

Koulutuksia ja seminaareja jo nykyisellään järjestetään asioiden eteenpäinviemiseksi. Mutta eriasia on se kiinnostaako seuraväkeä tälläiset.

Huolestuttavaa kyllä, täytyy myöntää. Motivaatio ei selvästikään ole kovin korkealla. Tämä taas vahvistaa nimimerkin mtontola lausuman
ajatuksen "pöhöttyneestä hyvinvointivaltiosta".

Olen sen verran musiikki-ihminen, että voin sanoa kulttuurivajeen ulottuvan myös sille alueelle. Klassisen musiikin konsertit vetävät Suomessa varsin heikosti väkeä. Suuren yleisön kiinnostus kohdistuu varsin toisentyyppiseen musiikkiin.

[Kaihlamo]

Lajivalinnoista vielä sen verran: Oman poikani kohdalla olen joutunut pelkkään futikseen panostamisen sijaan joutunut hommaamaan pojalle muita lajeja. 2x1.5 tuntia viikossa futista ei vaan millään riitä. Espanjassa hyväksi havaittu 9 tuntia futisharjoittelua viikossa alle 14 vuotiaille, on hiukan hankala toteuttaa Suomen olosuhteissa. Kesällä tuon saa helposti täyteen, mutta talvella mahdoton toteuttaa. Pitäisi varmaan alkaa kuskaamaan poikaa Tampereelle, jonkin toisen seuran harjoituksiin. Itsehän tarjoiduin vetämään ylimääräiset harkat junnuille vaikka yksin, mutta vastuuvalmentaja oli erimieltä

Tästä tuli mieleen juttu viime sunnuntailta, kun eräs 03-syntyneen pojan isä oli jostain kuullut sen faktan, että ensi kesänä poikien joukkue tulee harjoittelemaan 3 x viikossa (tänä kesänä harjoiteltu 2 x viikossa). Isä tuli tuohtuneena mun luo ja kyseli, että onko meillä oikeasti tarkoituksena polttaa kaikki pelaajat loppuun. Ettei vaan taas ollut tälläkin isällä oma lehmä ojassa sen suhteen, että itse ei jaksa poikaa kuskata kolmea kertaa viikossa harjoituksiin.

[koera]

No, meillä on Suomessa Sibelius-akatemia ja yksin pääkaupunkiseudullakin aika monta konservatoriota, musiikkilukioista yms. puhumattakaan. Ei ole ihme, että meiltä tulee Kuopion nuorisokuoroja ja Philomeloja, jotka sitten käyvät niittämässä palkintoja "eurokentiltä" - vai pitäisikö sanoa "eurolavoilta" tässä tapauksessa.

Valtiollinen musiikkiin panostaminen on voitu perustella tutkimustuloksilla: musiikin harrastaminen korreloi melko vahvasti koulumenestyksen kanssa, parantaa keskittymistä ja opettaa itsenäistä työntekoa. Japanissa tämä koettiin aikanaan niin tärkeäksi, että musiikki integroitiin todella syvästi osaksi kaikkien koulujen opetusohjelmaa. Homma toimi (ja toimii kai edelleen, mutta nykyhallitus ilmeisesti on karsimassa) niin että ihan nuorimmat lähinnä kuuntelivat musiikkia, vähän vanhemmille annettiin jo helppoja soittimia. Näistä lahjakkaimmat pääsevät edelleen yksityisopetukseen, mutta peruspointti on siinä että myös ne jotka eivät musiikista elämäntapaa tee, hyötyvät harrastamisesta. Samalla koulutetaan suuri määrä musiikin kuluttajia. 

Kuten Viininoksa hiukan vihjasikin, minkä tahansa joukkuepelin harrastamisesta saadut positiiviset tutkimustulokset voidaan rinnastaa melko suoraan mihin muuhun joukkuepeliin tahansa. Sosiaalisten taitojen paraneminen, vaikutukset terveyteen, aktiivisuustasoon ja mielialaan jne. Jos koulumaailmassa jotain halutaan tehdä, ensisijaista olisi olla aktiivisesti mukana lobbaamassa koululiikunnan lisäämisen puolesta ja siinä sivussa lisätä futiksen roolia opetusohjelmassa. Forumilla kitistään aika usein siitä, miten kääkkä vie kaikki fyrkat ja kuinka futikselle ei anneta mitään. Ajatuksen voisi kääntää välillä toisinpäin: mitä futiksella on annettavaa suomalaiselle yhteiskunnalle?

Vastaan itse. Se on kuntourheiluna(kin) ylivoimaisen hauskaa, helppoa aloittaa, halpaa harrastaa ja vieläpä sosiaalista. Melkein kuka vaan voi käyttää omia avujaan: älyään, pituuttaan, nopeuttaan, voimaansa. Mitä useammalla suomalaisella on omakohtainen kosketus palloon, sitä todennäköisempiä ovat vanhempien täystuki superjunnulle, päättäjien vihreät valot kenttien rakentamiselle/kunnostamiselle ja täydet katsomot liigamatseissa. Musiikkiopistotyyppiset valtion tukea nauttivat laitokset tulevat sitten jossain kaukana perässä. Vajaakosken mallia voisi toisaalta hyödyntää laajemminkin jo nyt.

[Kaihlamo]

http://urheiluakatemia.fi/opiskelu Tässä yksi malli Turusta, jossa on jalkapallo aika isossa roolissa. Eriasteista toimintaa on alakoulusta lähtien ja aina yliopistoon asti

[#666]

Tästä tuli mieleen juttu viime sunnuntailta, kun eräs 03-syntyneen pojan isä oli jostain kuullut sen faktan, että ensi kesänä poikien joukkue tulee harjoittelemaan 3 x viikossa (tänä kesänä harjoiteltu 2 x viikossa). Isä tuli tuohtuneena mun luo ja kyseli, että onko meillä oikeasti tarkoituksena polttaa kaikki pelaajat loppuun. Ettei vaan taas ollut tälläkin isällä oma lehmä ojassa sen suhteen, että itse ei jaksa poikaa kuskata kolmea kertaa viikossa harjoituksiin.

No onhan junnuissa tietysti eroja, mutta ei 3x viikossa ole mikään hirmumäärä. Itse kysyn pojalta ennen joka treeniä mikä on fiilis ja haluaako lähteä treenaamaan. Ja niin kauan, kun kukaan ei pakota homma on mielestäni ok. Kyllä koulunsa aloittanut lapsi osaa sanoa milloin harjoittelu ei enää maistu.

Lapsien/nuorten fysiikka kehittyy kuitenkin huimaa vauhtia ja hermosto pystyy ottamaan vastaan hirmuisen määrän ärsykkeitä vastaan, kunhan ne ovat oikeanlaisia. Ilman kohtuuttomia nivelkuormia jne.

Kun ravinto ja lepo on yhdistetty oikeantyyppiseen harjoitukseen ei loppuunpalamisesta ole lapsen kohdalla vaaraa. Vanhempi/valmentaja saattaa kyllä olla helisemässä. Itsekin mieluusti ottaisin töiden jälkeen päiväunet, mutta poika ja jalkapallo ovat toistaiseksi vieneet aina voiton

[Fernandez]

Kun ravinto ja lepo on yhdistetty oikeantyyppiseen harjoitukseen ei loppuunpalamisesta ole lapsen kohdalla vaaraa. Vanhempi/valmentaja saattaa kyllä olla helisemässä. Itsekin mieluusti ottaisin töiden jälkeen päiväunet, mutta poika ja jalkapallo ovat toistaiseksi vieneet aina voiton

Tähän liittyy eräs seurassani tapahtunut tapaus. Valmennan 97-ikäluokan poikia, jotka pelaavat kovatasoisessa piirisarjassa. Nuoremmissa 98-ikäluokassa on muutamia lahjakkaita kavereita, jotka palavat halusta päästä kovempiin peleihin. Heidän piirisarjansa on heikkotasoinen ja mestaruus on varmistettu maalierolla 63-5. Kyseiset lahjakkaat junnut lähettelevät tekstiviestejä kysellen meidän vanhempien reeneistä ja muutamat käyvät säännöllisesti minun joukkueen mukana.

Ongelmana on lähinnä se, että kun nuoremman ikäluokan valmentajalta pyytää pelaajia nimenomaan näihin vanhempien peleihin, on vastaus aina EI. Perusteluina lähinnä seuraavat asiat:

- Poikien jalat eivät kestä niin paljoa reenejä / kovia pelejä.
Paskapuhetta. Tämä nyt on täysin perusteeton väite. Joukkue harjoittelee 3krt viikossa ja pojat reenaavat omatoimisesti paljon. Jos katsoo vaikka 100 000:n tunnin teoriaa, senhän mukaan huipulle päästäkseen on harjoiteltava 3 tuntia päivässä yhdeksän vuoden ajan.
Vai voiko muka oikeasti liialla harjoittelulla nuori ja kasvava superjunnu saada itsensä rikki?

- Oma joukkueemme tarvitsee pelaajia.
Mvnt? Oman joukkueen piirinmestaruus on jo varmistettu. Näistä valmentajamulkuista on vaan päästävä eroon, mutta miten? Vapaaehtoisia seurassani ei ole yhtä ainuttakaan.

En lähtenyt haastamaan riitaa, vaan annoin asian puoliksi olla. Kutsun lahjakkaat nuoret reeneihin ja lupasin muutoksen ensi kaudeksi. Poikien asenteesta kertoi myös se, että monesti kävimme ihan pienellä porukalla harjoittelemassa keskenään.

On hirveä virhe laittaa joukkueen etu yksilön edun edelle. Luulen, että ongelmat suomalaisessa juniorivalmennuksessa piilee juuri tässä.
Sarjapeleissä kuulee niin valitettavan usein aina niin tuttuja kovaäänisiä käskyjä: "Ei jäädä kikkailemaan", "Pura se pallo helvettiin", jne.

Suoraansanottuna pistää niin vihaksi tämä. :keskari:

[Lortto]

Kun ravinto ja lepo on yhdistetty oikeantyyppiseen harjoitukseen ei loppuunpalamisesta ole lapsen kohdalla vaaraa. Vanhempi/valmentaja saattaa kyllä olla helisemässä.

Tämä ei ole nyt kohdistettu kenellekään henkilökohtaisesti mutta muistakaa superjunnujenne kanssa hääräävät vanhemmat, että nimenomaan uni on tärkeintä kasvavalle nuorelle kentän ulkopuolisista asioista. Paljon tärkeämpi asia kuin ravinto/ruokavalio.

Fernandezillä on kyllä paska tilanne. Ainakin omasta mielestäni ainoastaan yhden sarjan pelaamisella ei saada pelaajille tarpeeksi pelejä (kahden sarjan pelaamisessa pitää toki olla tarpeeksi pelaajia) että kehittyminen olisi optimaalia. Tiedän, että tästä on myös muunlaisia mielipiteitä mutta ainakin omassa porukassani on toiminut erinomaisesti. Oman joukkueen runko (n.10 pelaajaa) tahkoaa koko ajan kahta sarjaa tästä porukasta onkin noussut useita pelaajia piirin kärkipelaajiksi omalla pelipaikallaan. Verrattuna lähtötasoon ovat pojat menneet huimasti eteenpäin (2,5 vuotta olen valmentanut) eikä kenelläkään ole ollut minkäänlaisia loppuunpalamisen merkkejä. Enemmänkin ko. pelaajat ovat pettyneitä jos joutuvat hetkeksi vaihtoon ja ovatkin heti parin minuutin päässä kysymässä koska pääsee takaisin kentälle.

e: 97 ikäluokka siis kyseessä

[#666]

Tämä ei ole nyt kohdistettu kenellekään henkilökohtaisesti mutta muistakaa superjunnujenne kanssa hääräävät vanhemmat, että nimenomaan uni on tärkeintä kasvavalle nuorelle kentän ulkopuolisista asioista. Paljon tärkeämpi asia kuin ravinto/ruokavalio.

Tuo on muuten kovin totta. Liian vähällä nukkumisella on selkeä vaikutus kasvun ja hermoston suhteen. Ei ole kovin hämmästyttävä huomio, että junnut joiden annetaan valvoa pisimpään ovat pituuskasvussa jäljessä. Näillä junnuilla pettäävät myös maltti ja keskittymiskyky ensimmäisinä. Lisäbonuksena aivot prosessoivat päivän aikana opittua nukkuessa.

Se on kuin rahaa pistäisi pankkiin, kun junnu nukkuu

[drone]

Jos tässä nyt vähän vetäisi yhteen tähänastisen keskustelun antia, niin näyttää siltä, että forumilla vallitsee ainakin jonkinlainen konsensus siitä, että musiikkikoulutuksen opit voitaisiin tuoda sovellettuina suomalaiseen jalkapalloon.

Mukana on vilahtanut esim. maineikas "suzuki"-menetelmä. Millaisia reunaehtoja menetelmän soveltamiseen liittyisi? Tarvitseeko sen omaksuminen syvällisiä valmiuksia sitä harjoittavilta valmentajilta? Mikä olisi kustannustehokkain ja toteutuskelpoisin lähestymistapa? Voisiko menetelmän tuoda sellaisenaan keskelle juniorivalmentajan arkea? Vai toimisiko tässä "mestarikurssi"-tyyppinen toiminta, jossa menetelmää sovellettaisiin vaikkapa satoja nuoria pelaajia kokoavilla leireillä muutaman asiantuntevan valmentajan johdolla?

Ja ennen kaikkea: Miten markkinoisimme tätä menetelmää kentälle mahdollisimman tehokkaasti ja kattavasti?

[joks11]

Tähän liittyy eräs seurassani tapahtunut tapaus. Valmennan 97-ikäluokan poikia, jotka pelaavat kovatasoisessa piirisarjassa. Nuoremmissa 98-ikäluokassa on muutamia lahjakkaita kavereita, jotka palavat halusta päästä kovempiin peleihin. Heidän piirisarjansa on heikkotasoinen ja mestaruus on varmistettu maalierolla 63-5. Kyseiset lahjakkaat junnut lähettelevät tekstiviestejä kysellen meidän vanhempien reeneistä ja muutamat käyvät säännöllisesti minun joukkueen mukana.

Ongelmana on lähinnä se, että kun nuoremman ikäluokan valmentajalta pyytää pelaajia nimenomaan näihin vanhempien peleihin, on vastaus aina EI. Perusteluina lähinnä seuraavat asiat:

- Poikien jalat eivät kestä niin paljoa reenejä / kovia pelejä.
Paskapuhetta. Tämä nyt on täysin perusteeton väite. Joukkue harjoittelee 3krt viikossa ja pojat reenaavat omatoimisesti paljon. Jos katsoo vaikka 100 000:n tunnin teoriaa, senhän mukaan huipulle päästäkseen on harjoiteltava 3 tuntia päivässä yhdeksän vuoden ajan.
Vai voiko muka oikeasti liialla harjoittelulla nuori ja kasvava superjunnu saada itsensä rikki?

- Oma joukkueemme tarvitsee pelaajia.
Mvnt? Oman joukkueen piirinmestaruus on jo varmistettu. Näistä valmentajamulkuista on vaan päästävä eroon, mutta miten? Vapaaehtoisia seurassani ei ole yhtä ainuttakaan.

En lähtenyt haastamaan riitaa, vaan annoin asian puoliksi olla. Kutsun lahjakkaat nuoret reeneihin ja lupasin muutoksen ensi kaudeksi. Poikien asenteesta kertoi myös se, että monesti kävimme ihan pienellä porukalla harjoittelemassa keskenään.

On hirveä virhe laittaa joukkueen etu yksilön edun edelle. Luulen, että ongelmat suomalaisessa juniorivalmennuksessa piilee juuri tässä.
Sarjapeleissä kuulee niin valitettavan usein aina niin tuttuja kovaäänisiä käskyjä: "Ei jäädä kikkailemaan", "Pura se pallo helvettiin", jne.

Suoraansanottuna pistää niin vihaksi tämä. :keskari:

Sama vähän toisin päin:

Valmentamassani joukkueessa on muutama kundi jotka voisivat aivan hyvin treenata yhden extrakerran viikossa ja sitä emme pysty juuri nyt itse tarjoamaan. Noh, kysäisin vanhemman ikäluokan vastuuvalmentajalta voisiko nämä pari kundia käydä säännöllisesti jollain heidän treenivuorollaan talven ajan, selittäen tilanteemme. Vastaus oli "kyllä, sillä ehdolla että he käyvät kaikki muutkin meidän treenit ja pelaavat talven ajan myös meidän pelimme". Siis MVNT? Pyysin innokkaimmille kundeille mahdollisuutta extratreeniin, en ole työntämässä heitä joukkueeseen johon he eivät itse halua(on kysytty). Kiitoksia, varmasti autan kun pyydätte pelaaja-apua johonkin turnaukseenne.

[Lortto]

Sama vähän toisin päin:

Valmentamassani joukkueessa on muutama kundi jotka voisivat aivan hyvin treenata yhden extrakerran viikossa ja sitä emme pysty juuri nyt itse tarjoamaan. Noh, kysäisin vanhemman ikäluokan vastuuvalmentajalta voisiko nämä pari kundia käydä säännöllisesti jollain heidän treenivuorollaan talven ajan, selittäen tilanteemme. Vastaus oli "kyllä, sillä ehdolla että he käyvät kaikki muutkin meidän treenit ja pelaavat talven ajan myös meidän pelimme". Siis MVNT? Pyysin innokkaimmille kundeille mahdollisuutta extratreeniin, en ole työntämässä heitä joukkueeseen johon he eivät itse halua(on kysytty). Kiitoksia, varmasti autan kun pyydätte pelaaja-apua johonkin turnaukseenne.

En tiedä minkäkokoisessa seurassa joks koutsaa mutta itse näen pienempien seurojen pärjäämisen edellytyksenä tiiviin yhteistyön ikäluokkien kesken. Tämä on myös sekä pelaajien, että seuran etu koska lahjakkaimmat pystyvät halutessaan treenaamaan ja pelaamaan 1-2 vuotta vanhempien peleissä jolloin pelaajat saattavat pysyä pitempään kasvattajaseurassaan ilman, että on kiire alueen isoon seuraan. Esimerkiksi omassa porukassani pelaa vakituisesti 1-4 99-syntynytta poikaa per peli 97 sarjan otteluissa.