Suomalainen juniorivalmennus tarvitsee ryhtiliikettä

[jiibzter]

Tuli mieleen seuraava kysymys. Mikä erottaa parhaimmat junnukoutsit ns hyvistä? Foorumillakin on paljon koutseja joilla on (omasta mielestäni) ajatusmaailma kohdallaan mitä tulee valmentamiseen. Mikä heidät erottaa niistä jotka samalla materiaalilla saisivat X% enemmän pelaajia piirijoukkueisiin, maajoukkueisiin tai X% enemmän kultamitaleja taitokisoista.

Mistä ero tulee?

[zekki]

Tuli mieleen seuraava kysymys. Mikä erottaa parhaimmat junnukoutsit ns hyvistä? Foorumillakin on paljon koutseja joilla on (omasta mielestäni) ajatusmaailma kohdallaan mitä tulee valmentamiseen. Mikä heidät erottaa niistä jotka samalla materiaalilla saisivat X% enemmän pelaajia piirijoukkueisiin, maajoukkueisiin tai X% enemmän kultamitaleja taitokisoista.

Mistä ero tulee?

Ei kai se sen ihmeellisempi asia ole kuin vaikka miksi jotkut ovat parhaita pelaajiakin. Parhailla on intohimoa tekemiseensä, omaavat lahjakkuutta ja tekevät paljon työtä. Ettei muuten tule epäselvyyksiä, en ole enää junnuvalkku ja tajusin nopeasti ettei minusta olisi kovin kummoista tullutkaan, mutta jotain sieltä vuosien varrella sentään oppi!

Junnupuolella tärkeä asia on kärsivällisyys. Ei saa ulosmitata junnun potentiaalia niin, että hän on huipussaaan piirijoukkueessa ja sen jälkeen alkaakin alamäki. Tätä ei saa käsittää niin, että pelaajalle pitäisi laittaa sordiino päälle. Ota rauhallisesti, ehdit vielä! Valmentajan  pitäisi  pystyä kanavoimaan pelaajan intohimo asioihin, jotka kestävät.

Yksi varmimmista seikoista, huipulle vievän tien löytämisessä olisi saada pelaaja nauttimaan oppimisesta ja kannustaa siinä! Missä lahjakkaimmat pelaajamme nyt olisivatkaan, jos heistä paistaisi nuorena istutettu intohimo oppia joka päivä uutta. Ja valkkujen olisi syytä näyttää mallia! Parhaat junnuvalkutkaan ei ole koskaan valmiita!

Yksi suurimmista ongelmista Suomen junnufutiksessa on se, että asioita tehdään liiaksi statuksen vuoksi: pääsin edariin, pääsin piirijoukkueeseen, pääsin maajoukkueeseen jne.  Sisäänpääsystä tulee tavoite ja ylpeyden aihe, vaikka sen pitäisi aina olla nöyrä alku uuden oppimiseen.  

Laajentaisin muuten näkökulmaa. Pelaajan näkökulmasta tärkeätä olisi että valmentajapolku osuu nappiin. Eihän kukaan ole koko peliuraansa yhden valmentajan alla. Onneksi, sillä onhan niinkin että pelaaja-valmentaja suhteessa kyse on myös kemioista. Tämä ei tarkoita sitä, että vain auringonpaisteessa edetään. Huono suhdekin voi kasvattaa, jos pelaaja jaksaa siitä ammentaa oppia. Negatiiviseen suhteeseen ei vain pidä jäädä roikkumaan.

[J. Soini]

Tässä oli paljon viisaita ajatuksia! Kiitoksia zekki.

[J. Soini]

Caretaker haluaa ottaa mallia suomalaiseen junnufutisvalmennukseen peruskoulusta.

Vertaan suomalaisen peruskoulun (kouluopetusta) ja hollantilaista jalkapallo-opetusta.

Nämä ovat samankaltaisia vaikka itse asia on eri. Toisille opetaan kouluaineita ja toisille jalkapalloa (tällä en tarkoita koulussa tapahtuvaa valmennusta, vaan sitä, että metodit opettaa asioita ovat samat).

Nyt keskeinen pointti on saada suomalainen jalkapallovalmennus (4-12 vuotiaat) samanlaiseksi kuin hollantilainen jalkapallovalmennus.

Olen osittain samaa mieltä, osittain eri mieltä.

Ensiksi lähtökohdat toiminnalle ovat hyvin erilaiset. Suomessa on oppivelvollisuus, ONNEKSI ei ole futisvelvollisuutta. Suomalainen yhteiskunta investoi onneksi rajusti koulutukseen, se on perinteisesti koettu erittäin tärkeäksi asiaksi. Kovien taloudellisten satsauksien lisäksi Suomessa koulutukseen liittyy vahva, myönteinen kulttuurinen sosiaalinen paine. Tämän seurauksena esimerkiksi opettajan ammatti on hyvin arvostettu. Kansainvälisissä arvioissa Suomen Pisa-menestyksestä on nimenomaan korostettu tätä tekijää. Suomalaiseen opettajainkoulutukseen saadaan laadukkaampia opettajarekryyttejä kuin useimmissa muissa länsimaissa. Tätä listaa voisi jatkaa eteenpäin...

Suomi taas ei ole perinteinen jalkapallomaa, tätä ei varmaan tarvitse perustella. Tuskin missään Euroopan maassa pyörii jalkapallossa vähemmän rahaa kuin Suomessa suhteessa maan yleiseen elintasoon. Ehkä Baltian maissa. Viime vuosikymmeninä jalkapallo on toki kasvattanut suosiotaan monen perinteisemmän lajin kustannuksella myös Suomessa. En halua vähätellä tätä mitenkään, mutta suurelta osalta tämä on tapahtunut tällaisella ”pelataan vähän futista, se on kivaa” -mentaliteetilla. Tätä korosti Kaikki Pelaa -ohjelmakin.

Älkää ymmärtäkö väärin, en tietenkään tuomitse ajatusta, että jalkapallon pitäisi olla hauskaa. Väitän kuitenkin, että yllä mainittu lähestysmistapa korostaa eräänlaista ”hälläväliä” -mentaliteettia suhteessa jalkapalloon. Eli tässä tulee jyrkkä ero suhteessa koulutussuhtautumiseen. Keskimääräinen suomalainen isä tai äiti tuo lapsensa futistreeneihin ajatuksella, että ”kiva kun meidän Jani-Petterimme saa vähän potkia palloa”. Tässä ei siis ole mitään pahaa, mutta se tekee futiksesta helposti yhden pallomeren muiden joukossa tai parhaimillaankin eräänlaisen kalanmaksaöljyn: ”On hyvä silloin tähden pelata vähän jalista, kun se on terveellistä, mutta ei siihen niin intohimoisesti kannata suhtautua.”

Kun väitteeni mukaan yleinen kulttuurinen suhtautuminen jalkapallon on yllä kuvatun kaltainen, ei ole ihme että useimmat suomalaiset seurat ovat vähän väsyneen oloisia. Kun me olemme jalkapallon kehitysmaa, suurin osa suomalaisista seura- ja valmennusihmisistä ei ole futistietämykseltään ihan eurooppalaisella huipulla. Taas kerran, en halua loukata ketään, mutta keskiverto suomalainen futisihminen ei ole ns. Nokian insinööri (ehkä vähän huono metafora juuri nyt).

Suomessa on kuitenkin aivan viime vuosina tapahtunut paljon myönteistä kehitystä. Jotkut seurat (ovat edelleen pienessä vähemmistössä) ovat havahtuneet, että ainoa tapa saada aikaan kestävää kehitystä on satsata juniorivalmennuksen laatuun. Nyt meillä on enemmän ammattivalmentajia junioreissa kuin koskaan aikaisemmin. Olosuhteet ovat parantuneet huomattavasti, ja paranevat myös jatkossakin. On perustettu Sami Hyypiä Akatemia. Muutenkin orastavasta futiskulttuurista on nähtävissä selviä merkkejä.

On tosiaan muistettava, että lähtötasomme on äärettömän alhainen. Parhaassakin tapauksessa menee ehkä 10 vuotta, ennen kuin voi odottaa todella suuria muutoksia. On myös otettava huomioon, että koska meidän perussuhtaumisemme jalkapalloon on ”pallomeri” -tyyppinen, hiukan intohimoisempi asenne herättää heti vastarintaa. Alkavat puheet DDR-meiningistä, lasten lapsuuden rajoittamisesta, liian aikaisista tasorymistä jne. Itse olen kuitenkin lievän optimistinen tulevaisuuden suhteen. Uskon, että hiukan rennompia harrastaminen (joka koskee aina valtaosaa minkä tahansa lajin harrastajista) ja kilpaurheilullisempi tekeminen voivat hyvin elää rauhanomaista rinnakkaineloa keskenään. Aika näyttää.

Summa summarum, en usko jalkapallossa voitavan laajalti ottaa suoraa oppia kansainvälistä mainetta niittäneestä peruskoulustamme. Lähtökohdat ovat niin erilaiset. Jossain yksityiskohdissa, kuten uusissa pedagogisissa opeissa yms. se on tietysti mahdollista. Jalkapallossa ratkaisevaa on seuratyön laatu. Se on omanlaisensa maailma, jossa relevantimmat esikuvat ovat ehkä ulkomaisissa, menestyneissä seuroissa (edes jollain tasolla lähellä Suomea olevista maista, kuten Pohjoismaat tai Sveitsi) kuin omassa koulujärjestelmässämme.

[zekki]

Caretaker haluaa ottaa mallia suomalaiseen junnufutisvalmennukseen peruskoulusta.

Olen osittain samaa mieltä, osittain eri mieltä.

Ensiksi lähtökohdat toiminnalle ovat hyvin erilaiset. Suomessa on oppivelvollisuus, ONNEKSI ei ole futisvelvollisuutta. Suomalainen yhteiskunta investoi onneksi rajusti koulutukseen, se on perinteisesti koettu erittäin tärkeäksi asiaksi. Kovien taloudellisten satsauksien lisäksi Suomessa koulutukseen liittyy vahva, myönteinen kulttuurinen sosiaalinen paine. Tämän seurauksena esimerkiksi opettajan ammatti on hyvin arvostettu. Kansainvälisissä arvioissa Suomen Pisa-menestyksestä on nimenomaan korostettu tätä tekijää. Suomalaiseen opettajainkoulutukseen saadaan laadukkaampia opettajarekryyttejä kuin useimmissa muissa länsimaissa. Tätä listaa voisi jatkaa eteenpäin...

Suomi taas ei ole perinteinen jalkapallomaa, tätä ei varmaan tarvitse perustella. Tuskin missään Euroopan maassa pyörii jalkapallossa vähemmän rahaa kuin Suomessa suhteessa maan yleiseen elintasoon. Ehkä Baltian maissa. Viime vuosikymmeninä jalkapallo on toki kasvattanut suosiotaan monen perinteisemmän lajin kustannuksella myös Suomessa. En halua vähätellä tätä mitenkään, mutta suurelta osalta tämä on tapahtunut tällaisella ”pelataan vähän futista, se on kivaa” -mentaliteetilla. Tätä korosti Kaikki Pelaa -ohjelmakin.

Älkää ymmärtäkö väärin, en tietenkään tuomitse ajatusta, että jalkapallon pitäisi olla hauskaa. Väitän kuitenkin, että yllä mainittu lähestysmistapa korostaa eräänlaista ”hälläväliä” -mentaliteettia suhteessa jalkapalloon. Eli tässä tulee jyrkkä ero suhteessa koulutussuhtautumiseen. Keskimääräinen suomalainen isä tai äiti tuo lapsensa futistreeneihin ajatuksella, että ”kiva kun meidän Jani-Petterimme saa vähän potkia palloa”. Tässä ei siis ole mitään pahaa, mutta se tekee futiksesta helposti yhden pallomeren muiden joukossa tai parhaimillaankin eräänlaisen kalanmaksaöljyn: ”On hyvä silloin tähden pelata vähän jalista, kun se on terveellistä, mutta ei siihen niin intohimoisesti kannata suhtautua.”

Kun väitteeni mukaan yleinen kulttuurinen suhtautuminen jalkapallon on yllä kuvatun kaltainen, ei ole ihme että useimmat suomalaiset seurat ovat vähän väsyneen oloisia. Kun me olemme jalkapallon kehitysmaa, suurin osa suomalaisista seura- ja valmennusihmisistä ei ole futistietämykseltään ihan eurooppalaisella huipulla. Taas kerran, en halua loukata ketään, mutta keskiverto suomalainen futisihminen ei ole ns. Nokian insinööri (ehkä vähän huono metafora juuri nyt).

Suomessa on kuitenkin aivan viime vuosina tapahtunut paljon myönteistä kehitystä. Jotkut seurat (ovat edelleen pienessä vähemmistössä) ovat havahtuneet, että ainoa tapa saada aikaan kestävää kehitystä on satsata juniorivalmennuksen laatuun. Nyt meillä on enemmän ammattivalmentajia junioreissa kuin koskaan aikaisemmin. Olosuhteet ovat parantuneet huomattavasti, ja paranevat myös jatkossakin. On perustettu Sami Hyypiä Akatemia. Muutenkin orastavasta futiskulttuurista on nähtävissä selviä merkkejä.

On tosiaan muistettava, että lähtötasomme on äärettömän alhainen. Parhaassakin tapauksessa menee ehkä 10 vuotta, ennen kuin voi odottaa todella suuria muutoksia. On myös otettava huomioon, että koska meidän perussuhtaumisemme jalkapalloon on ”pallomeri” -tyyppinen, hiukan intohimoisempi asenne herättää heti vastarintaa. Alkavat puheet DDR-meiningistä, lasten lapsuuden rajoittamisesta, liian aikaisista tasorymistä jne. Itse olen kuitenkin lievän optimistinen tulevaisuuden suhteen. Uskon, että hiukan rennompia harrastaminen (joka koskee aina valtaosaa minkä tahansa lajin harrastajista) ja kilpaurheilullisempi tekeminen voivat hyvin elää rauhanomaista rinnakkaineloa keskenään. Aika näyttää.

Summa summarum, en usko jalkapallossa voitavan laajalti ottaa suoraa oppia kansainvälistä mainetta niittäneestä peruskoulustamme. Lähtökohdat ovat niin erilaiset. Jossain yksityiskohdissa, kuten uusissa pedagogisissa opeissa yms. se on tietysti mahdollista. Jalkapallossa ratkaisevaa on seuratyön laatu. Se on omanlaisensa maailma, jossa relevantimmat esikuvat ovat ehkä ulkomaisissa, menestyneissä seuroissa (edes jollain tasolla lähellä Suomea olevista maista, kuten Pohjoismaat tai Sveitsi) kuin omassa koulujärjestelmässämme.

No onneksi kouluissa on oppilailla sentään jonkunlainen liikuntavelvollisuus. Ilman sitä suurella osalla ei taitaisi liikkua kuin sormenpäät.

Ehkä parempi vertailukohta olisi musiikkikasvatus. Se toimii vapaaehtoisuuspohjalta (siis osallistuminen), mutta opettajat ovat järjestään ammatti-ihmisiä. Varsinkin klassinen musiikki on "marginaalilaji", mutta Suomi tuottaa jatkuvasti sekä alan tähtiä että tasokkaita orkestereita. Musiikkikulttuuri on saavuttanut tietyn tason.

En oikein osta tuota pallomerivertausta. Kyllä ainakin vanhemmat arvostavat junnuvalmentajia paljon enemmän kuin "pallomerivalvojia" vaikka ongelmiakin välillä on. Saman laillahan opettajilla on joskus ongelmia oppilaiden vanhempien kanssa.

Suurin ongelma on, että lajikulttuurissa junnuvalmentajia ei arvosteta - paitsi puheissa! Jos arvostettaisiin kai heille olisi järjestetty kunnon koulutuskin. Taitaa Palloliiton linja junnupuolella olla edelleen se vanha Kaikki valmentaa!

Tai itse asiassa se on jopa vähemmän. Kaikki pelaa linjassakin oli sentään jonkinlainen linja. Jotain sentää ohjeistettiin ja neuvottiin. Kaikki valmentaa linja taitaa olla tehkää mitä lystäätte. Oman viisivuotisen "valmennusurani aikana" liitosta ei tullut suoraan viestin viestiä. Ei kai siellä ketään kiinnostakaan, kuka siellä oikein valmentaa. Kun toimitaan vain seurojen kanssa, ei tarvitse "valmentajamassoihin" sotkeutua. Onneksi seura toimi hyvin. Vaikkei sieltäkään mitään tervetuloa junnuvalmentajaksi viestiä tullut. Sinne vaan kentän reunalle! Valkut pistää aikaa ja rahaa aika paljon toimintaan, joten pieni muistaminen jostain suunnasta ei varmaan olisi pahitteeksi.

[Mersault]

Ehkä parempi vertailukohta olisi musiikkikasvatus. Se toimii vapaaehtoisuuspohjalta (siis osallistuminen), mutta opettajat ovat järjestään ammatti-ihmisiä. Varsinkin klassinen musiikki on "marginaalilaji", mutta Suomi tuottaa jatkuvasti sekä alan tähtiä että tasokkaita orkestereita. Musiikkikulttuuri on saavuttanut tietyn tason.

Tuo kuulostaa sangen ikävältä. Suorastaan julmalta. Missä ovat kaikki ne kukkahattutädit jotka futiskenttien laidoilla raivoavat tasa-arvoisen pelaamisen puolesta.

Kaikki soittaa -ohjelma tänne, nyt ja heti.

[Messi]

Kaikki pelaa oli ja meni jo. Vaikka jollekin tuosta traumoja on mahdollisesti jäänytkin, niin olisiko jo aika päästää irti. Mainittakoon nyt vielä selvennyksenä, etten itse ole perustanut tuollaisista KP-systeemeistä paskan vertaa. Ei ole vaikuttanut omaan toimintaani eikä valmentamiini pelaajiin millään lailla. Jos jollain valmentajalla ei ole KP aikaan ollut järkeä päässä, ei näkemystä valmennuksesta eikä urheilustaja ja on mennyt "muotivirtausten" perässä, niin voi voi. Kertoo vain kuinka paskoja toimijoita tällä saralla puikkoihin päästetään.

[Mir Fudi]

Tuli mieleen seuraava kysymys. Mikä erottaa parhaimmat junnukoutsit ns hyvistä?

Parhaimmat junnukoutsit ovat entisiä futareita, jotka ovat kuitenkin päästäneet irti oman uransa aikaisesta harjoittelusta ja todenneet useimmiten niiden olleen perseestä. Yksi perusongelmahan on juuri siinä, että nykyiset koutsit ovat useimmiten entisiä pelaajia, jotka ovat harjoitelleet peliuransa aikana lukemattomia määriä paskoja treenejä, mutta olematta tiedostamatta sitä että ne ovat olleet paskoja. Tyhmä futari vie nämä 60-luvun treenit omille junnuilleen.

Parhaimmat junnukoutsit erottaa kahdesta muusta asiasta:

1. Treenit ja viikkosuunnitelma on suunniteltu siten että pohjana on fyysisten ominaisuuksien kehittyminen. A´la tunnetaan eri nopeuskäsitteet, vauhtikestävyys jne. ja mm. tiedetään miten nopeutta voidaan treenata pallollisessa harjoitteessa. Tärkeää tietoa on toki myös suorituksen keston ja palautumisen oikea määrä. Tässä suhteessa välillä näkee ihan hyviä treenejä, mutta näissä saatetaan mennä aikalailla mönkään.. esim. tehdään nopeusharjoite treenin keskivaiheella/lopussa tai sitten palautumisajat ovat luokkaa 5sek. Näkee 3vs3 pelejä, joissa ei ole päätä eikä häntää, onko harjoite tarkoitettu vauhtikestävyyttä harjoittavaksi, vai maximaalista kestävyyttä harjoittavaksi (jota junnuille ei tarvitse teettää).. eli 3vs3, jossa peliaika on esim enemmän kuin 5min, on enemmänkin hyödytön kuin hyödyllinen harjoite. Nopeudeut tippuu, intesiteetti tippuu, ja pelistä tulee laiskaa. Tämä skeida siirtyy otteluihin.

2. Treenit ovat suunniteltu siten, että ne valmistavat pelissä tulevia tilanteita varten. Jos sellaista tilannetta, jota treeneissä treenataan, ei tule, niin sitä on turha treenata. Esimerkkinä: itse esimerkiksi kammoksun perinteisiä syöttöpalautuksia, joissa on 0%:n kulma vastaanotetun ja palautetun syötön välillä. Tilanne jossa palautat pallon aivan samaan paikkaan kuin mistä se tulee, on korkeintaan sen kaltainen että laitapakki hädissään palauttaa pallon takaisin topparille. Miksi vitussa siis tällaisia harjoitteita näkee? Jos annetaan peliä edistävä syöttö, vastaanotetun syötön ja jatkosyötön kulma on enemmän kuin >0.

Kolmantena asiana mainittakoon vielä karisma, uskottavuus ja luotettavuus. Hiirtä ei ole tarkoitettu valmentajaksi, tosikkoa ei ole tarkoitettu valmentajaksi, kusipäästä ei ole valmentajaksi junnumaailmaan. Karisma, innostavuus, uskottavuus, luotettavuus.

T.V.

[Kaihlamo]

Parhaimmat junnukoutsit ovat entisiä futareita

Määritätkö ton "entinen futari" ennen kuin jatketaan pidemmälle?

[Mir Fudi]

Määritätkö ton "entinen futari" ennen kuin jatketaan pidemmälle?

Lajissa sisällä oleva. Ei faija, ei kirjanoppinut, ei yleisurheilija. Sellainen joka on nähnyt futista, joka on kuullut siitä, joka osaa funtsia asioita pelitilanteisiin peilaten, joka on ollut lajista enemmän kiinnostunut kuin pelkästään viikonlopun valioliigakierroksesta.

[Johnny99]

Tuli mieleen seuraava kysymys. Mikä erottaa parhaimmat junnukoutsit ns hyvistä?

Aiemmat vastaukset kysymykseen ovat menneet miinaan näiden kahden asian suhteen, sillä niissä on nimenomaan lueteltu hyvän koutsin ominaisuuksia. Valmentaminen on ihmissuhdetyötä: parhaat ovat parhaita vuorovaikutustaitojensa ansiosta.

[Mir Fudi]

Aiemmat vastaukset kysymykseen ovat menneet miinaan näiden kahden asian suhteen, sillä niissä on nimenomaan lueteltu hyvän koutsin ominaisuuksia. Valmentaminen on ihmissuhdetyötä: parhaat ovat parhaita vuorovaikutustaitojensa ansiosta.

Et jaksanut lukea viimeistä riviä. Olet oikeassa, paras on aina innostava ja nimenomaan juuri vuorovaikutustaitojensa ansiosta. Pelkällä loisteliaalla vuorovaikutustaidolla ei kuitenkaan synny parasta junnukoutsia. Itse väitän tosiaan että nuo kolme kohtaa.. 1. Viikkosuunnitelman pohja oikeanlainen 2. treenit "pelitilanteidennomaisia" (ei siis vain lajinomaisia a`la meillä on tässä nyt pallo niin tämä on lajinomainen) 3. Oikea persoona, Karisma!, vuorovaikutus --> innostavuus.

[Keijo K. Kojootti]

Määritätkö ton "entinen futari" ennen kuin jatketaan pidemmälle?

Mikä on Fudin mielestä "riittävästi" entiseltä futarilta? Riittääkö että on pelannut 1. divarissa? Onko kaikki entiset futarit myös hyviä junnukoutseja?

[Mir Fudi]

Mikä on Fudin mielestä "riittävästi" entiseltä futarilta? Riittääkö että on pelannut 1. divarissa? Onko kaikki entiset futarit myös hyviä junnukoutseja?

Kannattaisi lukea enemmän kuin ensimmäinen lause. Jos pääsit toiseen lauseeseen, niin taisin kirjoittaa, että useimmiten entiset futarit ovatkin juuri paskoja yksinkertaisesti sen vuoksi että ns. vanha valmennusperinne jatkuu meidän entisten futareiden, harrastelijoiden kautta. Se että laji on tuttu ja pallo pysyy edes vähän jalassa on mielestäni kuitenkin merkittävää. Välillä junnuille on hyvä näyttää, miten jokin suoritus kuuluu toteuttaa, ja silloin sitä näyttämään ei välttämättä sovi pelkällä voimistelu- tai yleisurheilutaustalla.

[Superjunnukoutsi]

En oikein osta tuota pallomerivertausta. Kyllä ainakin vanhemmat arvostavat junnuvalmentajia paljon enemmän kuin "pallomerivalvojia" vaikka ongelmiakin välillä on. Saman laillahan opettajilla on joskus ongelmia oppilaiden vanhempien kanssa.

Suurin ongelma on, että lajikulttuurissa junnuvalmentajia ei arvosteta - paitsi puheissa! Jos arvostettaisiin kai heille olisi järjestetty kunnon koulutuskin. Taitaa Palloliiton linja junnupuolella olla edelleen se vanha Kaikki valmentaa!

Tai itse asiassa se on jopa vähemmän. Kaikki pelaa linjassakin oli sentään jonkinlainen linja. Jotain sentää ohjeistettiin ja neuvottiin. Kaikki valmentaa linja taitaa olla tehkää mitä lystäätte. Oman viisivuotisen "valmennusurani aikana" liitosta ei tullut suoraan viestin viestiä. Ei kai siellä ketään kiinnostakaan, kuka siellä oikein valmentaa. Kun toimitaan vain seurojen kanssa, ei tarvitse "valmentajamassoihin" sotkeutua. Onneksi seura toimi hyvin. Vaikkei sieltäkään mitään tervetuloa junnuvalmentajaksi viestiä tullut. Sinne vaan kentän reunalle! Valkut pistää aikaa ja rahaa aika paljon toimintaan, joten pieni muistaminen jostain suunnasta ei varmaan olisi pahitteeksi.

Kaikki valmentaa on hyvin sanottu. Mutta ilman sitä vapaaehtoisten määrää ei seuratoiminnasta tulisi mitään.

Palloliitolla on koulutusta valmentajille ja junnuvalmennuslinjakin löytyy, mutta väitän, että vika on seurojen puuhastelussa, ei palloliiton. Niin kauan kuin seurojen "ota ja jätä" toimintamalli tuo harrastajia seuraan, ei muutokselle ole intressiäkään.

[Superjunnukoutsi]

Parhaimmat junnukoutsit ovat entisiä futareita, jotka ovat kuitenkin päästäneet irti oman uransa aikaisesta harjoittelusta ja todenneet useimmiten niiden olleen perseestä. Yksi perusongelmahan on juuri siinä, että nykyiset koutsit ovat useimmiten entisiä pelaajia, jotka ovat harjoitelleet peliuransa aikana lukemattomia määriä paskoja treenejä, mutta olematta tiedostamatta sitä että ne ovat olleet paskoja. Tyhmä futari vie nämä 60-luvun treenit omille junnuilleen.

Parhaimmat junnukoutsit erottaa kahdesta muusta asiasta:

1. Treenit ja viikkosuunnitelma on suunniteltu siten että pohjana on fyysisten ominaisuuksien kehittyminen. A´la tunnetaan eri nopeuskäsitteet, vauhtikestävyys jne. ja mm. tiedetään miten nopeutta voidaan treenata pallollisessa harjoitteessa. Tärkeää tietoa on toki myös suorituksen keston ja palautumisen oikea määrä. Tässä suhteessa välillä näkee ihan hyviä treenejä, mutta näissä saatetaan mennä aikalailla mönkään.. esim. tehdään nopeusharjoite treenin keskivaiheella/lopussa tai sitten palautumisajat ovat luokkaa 5sek. Näkee 3vs3 pelejä, joissa ei ole päätä eikä häntää, onko harjoite tarkoitettu vauhtikestävyyttä harjoittavaksi, vai maximaalista kestävyyttä harjoittavaksi (jota junnuille ei tarvitse teettää).. eli 3vs3, jossa peliaika on esim enemmän kuin 5min, on enemmänkin hyödytön kuin hyödyllinen harjoite. Nopeudeut tippuu, intesiteetti tippuu, ja pelistä tulee laiskaa. Tämä skeida siirtyy otteluihin.

2. Treenit ovat suunniteltu siten, että ne valmistavat pelissä tulevia tilanteita varten. Jos sellaista tilannetta, jota treeneissä treenataan, ei tule, niin sitä on turha treenata. Esimerkkinä: itse esimerkiksi kammoksun perinteisiä syöttöpalautuksia, joissa on 0%:n kulma vastaanotetun ja palautetun syötön välillä. Tilanne jossa palautat pallon aivan samaan paikkaan kuin mistä se tulee, on korkeintaan sen kaltainen että laitapakki hädissään palauttaa pallon takaisin topparille. Miksi vitussa siis tällaisia harjoitteita näkee? Jos annetaan peliä edistävä syöttö, vastaanotetun syötön ja jatkosyötön kulma on enemmän kuin >0.

Kolmantena asiana mainittakoon vielä karisma, uskottavuus ja luotettavuus. Hiirtä ei ole tarkoitettu valmentajaksi, tosikkoa ei ole tarkoitettu valmentajaksi, kusipäästä ei ole valmentajaksi junnumaailmaan. Karisma, innostavuus, uskottavuus, luotettavuus.

T.V.

Mikä mies tämä on olevinaan. Poikkeuksellisen hyvä postaus aiheesta.
Ykköskohdasta väitän kuitenkin vastaan, että esim. 3v3 pelin ei tarvitse olla fyysisen harjoittelun kannalta suunniteltu, tai yli 5 minuutin peli olisi hyödytöntä tai jopa haitallista. Jopa 3v3 pelissä intensiteetti ja tempo voi vaihdella tilanteen ja pelin mukaan. Viimekädessä kyse on vain harjoittelun kulloisesta painopisteestä.

[Messi]

Mikä mies tämä on olevinaan. Poikkeuksellisen hyvä postaus aiheesta.
Ykköskohdasta väitän kuitenkin vastaan, että esim. 3v3 pelin ei tarvitse olla fyysisen harjoittelun kannalta suunniteltu, tai yli 5 minuutin peli olisi hyödytöntä tai jopa haitallista. Jopa 3v3 pelissä intensiteetti ja tempo voi vaihdella tilanteen ja pelin mukaan. Viimekädessä kyse on vain harjoittelun kulloisesta painopisteestä.

Kaikki harjoitukset pitää olla fyysisen harjoittelun kannalta suunniteltu. Piste.

[Pussikalja]

Olipas aika tyhjentävä analyysi Mir Fudilta. Eipä tuossa voi kuin nyökytellä.

[FC Hutivaara]

Valmentajallla pääset tiettyyn pisteeseen. Tämän jälkeen alkaa.. jos pelaaja on riittävän  taitava yksilövalmennus:Johon kuuluvat ravinto, lepo, lihashuolto. ja laadukkaat yksilön toistot ja suoritus taso korkeana.  Tanska, Ruotsissa esim on ymmäretty tämän asian päälle. Olemme jalkapallossa ja valmennuksessa ja opettamisessa ruotsia jäljesssä vielä kuitenkin.Meidän pitäisi myös saada näkyvyyttä päivä lehdissä ym sosiaalisessa mediasssa ja päästä arvokisoihin miehet.

[Mersault]

Kannattaisi lukea enemmän kuin ensimmäinen lause. Jos pääsit toiseen lauseeseen, niin taisin kirjoittaa, että useimmiten entiset futarit ovatkin juuri paskoja yksinkertaisesti sen vuoksi että ns. vanha valmennusperinne jatkuu meidän entisten futareiden, harrastelijoiden kautta. Se että laji on tuttu ja pallo pysyy edes vähän jalassa on mielestäni kuitenkin merkittävää. Välillä junnuille on hyvä näyttää, miten jokin suoritus kuuluu toteuttaa, ja silloin sitä näyttämään ei välttämättä sovi pelkällä voimistelu- tai yleisurheilutaustalla.

Eli jos paras valmentaja tulee entisestä pelaajasta, jos tuon logiikan siirtää vaikkapa lääketieteeseen, tuleeko paras lääkäri entisestä potilaasta?

Henkilökohtaisesti en ihan allekirjoita tuota. Valmentajalta kuitenkin vaaditaan kokonaisuuksien hallintaa, ymmärrystä pelaamisesta, ymmärrystä pelaamisen ja harjoittelun yhdistämisestä, ymmärrystä fyysisen harjoittelun ja pelaamisen yhdistämisestä, ymmärrystä yksilön käyttäytymisestä, ymmärrystä erilaisten yksilöiden käyttäytymisestä osana kokonaisuutta ja sen hallintaa ja lopuksi ymmärrystä siitä mitä valmentaminen on. Pelaaminen on vain pieni osa valmennusta ja pelaajataustaa olennaisempaa on se, että mitä valmentajan korvien välissä on. Siinä olet oikeassa, että entisestä hyvästä pelaajasta jolla on myös kyky ymmärtää tulee taatusti parempi valmentaja kuin puskasta vedetystä älyköstä, mutta tuleeko keskinkertaisella ymmärryksellä varustetusta entisestä pelaajasta, joka ainoastaan kopio kokemuksiaan osaamatta sijoittaa niitä suurempaan kontekstiin, parempi valmentaja kuin vailla pelaajataustaa olevasta Kyöstistä, jolla on jonkilainen kokonaiskuva yksilöstä osana jalkapallojoukkueena ymmärrettyä situaatiota.

Jos suomalaista valmennusjärjestelmää haluttaisiin kehittää, ensimmäinen asia joka pitäisi tehdä on yliopistotasoisen jalkapallovalmennuskoulutuksen aloittaminen ja tuokin pitäisi vielä jakaa juniorivalmeenukseen ja aikuisten valmennukseen. Tuota kautta juniorivalmennus saataisiin ihan uudelle tasolle. Ottamatta sen enemäpää kantaa koulutuksen tasoon, mutta veikkaampa, että yliopistotasoisella juniorijalkapallokoulutuksella saadaan laadukkaampia juniorivalmentajia kuin vaikkapa huippupelaajien B-kurssilla. Paradoksaalista tuossa huippupelaajavalmennuksessa on jos entinen huippupelaaja ryhtyy juniorivalmentajaksi, että hän jättää E-,D- ja C-kurssit väliin eli ne kurssit joissa käydään läpi nuorten ja lasten valmennusta.

[J. Soini]

Loistava kirjoitus Mr. Fudilta. Ei mitään lisättävää, ei mitään poistettavaa. Kiitos.

Tästä päästäänkin suomalaisen futiksen ydinongelmaan. Mistä ja miten näitä hyviä valmentajia junnuille löydetään? Tähän asiaan taidetaan kiinnittää liian vähän huomiota jopa FutisForumilla. Suurin osa täällä käydystä kriittisestä keskustelusta koskee Palloliittoa, yksittäisiä valmentajia tai jopa pullamössöiksi väitettyjä nuoria.

Palloliittoa saa ja pitääkin kritisoida, joskus myös yksittäistä valmentaja, jos tämä tekee jotain aivan pöyristyttävää. Junnuja en kauheasti syylistäisi, me vanhemmathan omalla toiminnallamme luomme lapsillemme heidän kasvuympäristönsä.

Tästä keskusteluyhtälöstä puuttuu suurelta osin yksi olennainen tekijä, seurat. Valitettavasti suurin osa suomalaisista seuroista suhtautuu joko ymmärtämättömästi, välinpitämättömästi tai muuten vain huonosti omaan junioritoimintaansa. Seura on kuitenkin kaiken keskiössä. Esimerkiksi Palloliitto on täysin kädetön, jos seurat toimivat huonosti.

Parhaat valmentajat toimivat yleensä parhaissa seuroissa. Jopa jalkapallon kaltainen joukkuelaji on Suomessa perinteisesti ollut liian yksinäistä puuhaa. Yksittäinen valmentaja vetää jotain joukkuetta ilman suurempaa yhteistyötä seuran muiden valmentajien kanssa. Seuralla ei ole sisäistä koulutusta eikä yhtenäistä valmennuksellista tai pelillistä linjaa.

Onneksi viime vuosina tähän on alkanut tulla selvä muutos. Suomessa on jo muutamia seuroja, joilla on ainakin pyrkimys systemaattiseen toimintaan. On seuran kirjalliset valmennuslinjaukset, yhteisiä ns. identiteettiharjoitteita, on säännöllisiä valmentajatapaamisia. Kun näillä seuroilla on useimmin myös joitakin ammattivalmentajia, me rupeamme vähitellen näkemään ns. kriittisen massan ituja. Jos nämä uudistusmieliset seurat jaksavat olla riittävän kärsivällisiä, suomalaisen junnuvalmennuksen taso nousee väistämättä. Tätä kehitystä tukee myös Sami Hypiä Akatemian toiminta.

Samaan hengenvetoon on todettava, että jos jotkut seurat ovat systemaattisia ja pitkäjänteisiä, ero perinteisellä tavalla toimiviin seuroihin vain kasvaa.

[Johnny99]

Et jaksanut lukea viimeistä riviä.

Luin luin, mutta hyvä että avasit tuota karismaa enemmän. Karisman tarvitseminen on vanhanaikainen klisee, joka lähtee valmentajakeskeisestä ajattelusta. Mihin korkeatasoiset vuorovaikutustaidot omaava valmentaja tarvitsee karismaa?

Edelleen, jokainen hyvä valmentaja osaa harjoitus-, viikko-, jakso- & vuosisuunnitelmassaan ottaa huomioon niin fyysisen, psykologisen, taktisen kuin teknisenkin puolen oppimisen erityispiirteet. Jokainen hyvä valmentaja osaa luoda pelinomaiset pienpeliharjoitteet. Nämä ovat asioita jotka muutaman vuoden perehtymisellä ja työnteolla saa kuntoon. Toki, kuinka paljon tällaisia valmentajia on Suomessa tai ulkomailla, en tiedä.

Kysymys kuitenkin oli mikä erottaa parhaat edelllä mainituista hyvistä.

[Johnny99]

vailla pelaajataustaa olevasta Kyöstistä

Erittäin hyvä viesti.

Jos nimivalinta ei ollut sattumaa, niin mainittakoon että SHA-Kyöstillä on muistaakseni ihan futisuraa kyllä takana, ei vaan tykkää syystä tai toisesta mainostaa sitä.

[Lenko]

Komppaan tuota kannanottoa vuorovaikutustaidoista. Hyvät valmentajat osaavat tehdä vuosisuunnitelmat, suunnitella ja organisoida treenit, näyttää mallisuoritukset, jne. Huiput saavat kaiken organisoinnin ja suunnittelun lisäksi vielä opetettua haluamansa ja sopivasti ruokittua pelaajien intohimoa oppia lisää. Huonoilla vuorovaikutustaidoilla eivät edes hyvä suunnitelmat ja riittävät treenimäärät tuota tulosta, kun viesti ei siirry valmentajalta pelaajalle. Pikku hiljaa alkaa murtomaahiihtokin kiinnostaa enemmän kuin joku ihme pallollinen kuperkeikkakerho.

Eli jos paras valmentaja tulee entisestä pelaajasta, jos tuon logiikan siirtää vaikkapa lääketieteeseen, tuleeko paras lääkäri entisestä potilaasta?

Tai paras tuomari entisestä rikollisesta. Nämä kommentit menevät kyllä aika paljon tahallisen väärinymmärtämisen piikkiin.

Kyllä sillä pelaajataustalla pohjalla on merkitystä, vaikka ei se hyvää valmentajaa sellaisenaan takaa eikä ole ehdoton hyvällekään valmentajalle.

[J. Soini]

Hyvä kirjoitus Mersault, vaikka tuo lääketiedevertaus oli hiukan ontuva.

Olen samaa mieltä kuin Mr. Fudi, että kohtuullinen pelaajatausta yhdistettynä kriittiseen ajatteluun on paras lähtökohta valmentajalle. Paino on sanalla kohtuullinen. Tätä teemaa käsitelty usein, mutta käydään asiaa vielä nopeasti läpi. Maailman kaikkien aikojen huippuvalmentajista aika harvat ovat olleet aivan huippupelaajia. Johan Cruyff on tietysti loistava poikkeus tästä ”säännöstä”. Mm. Jose Mourinholla, Arsène Wengerillä, Arrigo Sacchilla tai Sven-Göran Erikssonilla oli joko vaatimaton pelaajatausta tai ei varsinaista pelaajauraa. Valeri Lobanovksi ja Sir Alex Ferguson olivat puolestaan hyviä sarjapelaajia, mutta eivät mitään supertähtiä. Voisi siis olettaa, että kunnianhimoisella ihmisellä ”hiukan vajaaksi” jäänyt pelaajura saattaa toimia kiihokkeena menestykselle valmentajana.

Sen sijaan tuosta muusta koulutusasiasta olen täysin samaa mieltä. Maailman parhaissa pelaajakehitysmaissa kuten Espanjassa ja Portugalissa on myös ei niin yllättävästi maailman parhaisiin kuuluvat valmentajien koulutusohjelmat. Olen jostain lukennut, että Espanjan ja Katalonian jalkapalloliittojen UEFA-Pro -valmennustutkinto on yliopistotasoinen ja kestää pidempään kuin missään muualla.

Ongelma Suomessa on tietysti siinä, että meillä ei ole kunnon työmarkkinoita koulutetuille valmentajille. Miksi kenenkään kannattaisi kouluttautua viisi vuotta ammattivalmentajaksi, jos ei löydä sitten koulutusta vastaavaa työtä? Itse asiassa Espanjassakin on suuri määrä erittäin hyvin koulutetuja valmentajia työttöminä. Siinä olisi hyvä mahdollisuus myös suomalaisille seuroille palkata päteviä valmentajia. Pääkaupunkiseudulla toimivat Profotbol valmennuksen konsulttiyritys on käyttänytkin espanjalaisia ja katalonialaisia valmentajia toiminnassaan.