Suomalainen juniorivalmennus tarvitsee ryhtiliikettä

[drone]

Kuinka kauan se on hauskaa, jos jaetaan porukka hyviin ja huonoihin ja treeneihin pitää mennä melkein joka päivä?

Se riippuu ihan siitä, onko innostusta ja kiinnostusta pelaamisen ohella myös kehittyä jalkapalloilijana. Se on niin, että mitään ei tässä elämässä saa ilmaiseksi.
Hyvä on se tosiasia tehdä ymmärrettäväksi sekä vanhemmille että junnuille.

Ja jos haluaa tosiaan pelata ihan vain harrastuksen ja huvin vuoksi, niin sehän on loistavaa että mahdollisuus tarjotaan.
Jos kaikki haluavat vain "harrastella", hyvä niinkin.

[Lenko]

Treenejä saa olla vaikka seitsemänä päivänä viikossa, kunhan 7-vuotiailla treenit ovat mahdollisuus pelata ja harjoitella, ei pakko osallistua. Treeneissä sitten voi jakaa pelaajat tason mukaan, kun näkee, ketä kaikkia siellä on paikalla. Silloin jokainen pelaa niin paljon kuin tahtoo ja vielä oman tasoistensa kanssa.

[Sportacus]

Se riippuu ihan siitä, onko innostusta ja kiinnostusta pelaamisen ohella myös kehittyä jalkapalloilijana. Se on niin, että mitään ei tässä elämässä saa ilmaiseksi.
Hyvä on se tosiasia tehdä ymmärrettäväksi sekä vanhemmille että junnuille.

7-vuotiailla nyt ei taida olla kovinkaan pitkäjänteisiä suunnitelmia "kehittyä jalkapalloilijana". Ne pelailee jos ja kun se on kivaa. Onko se nyt oikeasti niin, että ekaluokkalaiselle ei riitä kaksi joukkuetreeniä viikossa ja pelit? Kyllä tuossa iässä olisi hyvä jotain muutakin ehtiä harrastamaan ja tekemään. Jos miettii, että tuollaisesta yhdestä junnujoukkueesta saattaa hyvällä tuurilla ehkä yksi pelaaja joskus yltää niin korkealle tasolle, että pelaa vaikka jossain ykkösdivarissa. Onko se silloin oikeasti järkevää alkaa tuon ikäisille vetämään treenejä noin usein? Hiukan tällainen minusta vaikuttaa siltä, että kysymys on lähinnä seuran valmennusjohdon kunnianhimosta, siellä halutaan tehdä junnuista niitä uusia Litmasia.

Ainakin minusta tuntuu siltä, että vaikka 10-vuotiaille tuollainen voisi olla ihan ok, mutta 7-vuotiaiden kohdalla tuntuu hiukan aikaiselta. Ja joukkueen pelaajien vanhemmat on hyvin pitkälti sitä mieltä myös. Luulisi, että he kuitenkin tuntevat lapsensa sen verran hyvin, että tietävät onko motivaatiota noin suureen treenimäärään.

[SirL]

Mikään ei kaiketi estä niitä vanhempia, jotka kokevat tapahtumia olevan liikaa omalle lapselleen, a) käyttämään lastansa vaan osassa treeneistä, b) laittamasta lastaan harrasteryhmään tai c) toiseen joukkueeseen.

Mikähän tässä nyt oli taas se ongelma?

Ettei liittyisi tähän asiaan:

Jostain syystä suomalaisessa junnufutiskeskustelussa yksi hyvin äänekäs ryhmä ovat aina ne, jotka kertovat miksi jotain asiaa EI ole mahdollista osata.

Toisin sanoen, kun "minun mielestäni se on minun lapselle liikaa, niin silloin niin EIVÄT SAA muutkaan tehdä."

[Ricardo Leite]

7-vuotiailla nyt ei taida olla kovinkaan pitkäjänteisiä suunnitelmia "kehittyä jalkapalloilijana". Ne pelailee jos ja kun se on kivaa. Onko se nyt oikeasti niin, että ekaluokkalaiselle ei riitä kaksi joukkuetreeniä viikossa ja pelit? Kyllä tuossa iässä olisi hyvä jotain muutakin ehtiä harrastamaan ja tekemään.

Riittää tai ei riitä. Kenelläkään ei siitä tutkittua dataa ole ja vaikka olisikin, kaikki on lopulta yksilöllistä. Jos omatoimista liikuntaa ja urheilua, sekä kenties muita lajeja harrastetaan tarpeeksi, niin kaksi kertaa viikossa plus pelit on ihan hyvä pohja mille tulevaisuudessa rakentaa. Kaikkein oleellisinta on kuitenkin, että harjoituksia nimenomaan tarjotaan innokkaille, eikä vaadita kaikilta.

Olisi hullua vaatia 7-vuotiaalta mahdottomia treenitunteja, mutta toisaalta olisi myös rikos jättää tarjoamatta niin montaa tuntia kuin mahdollista, mikäli pojat iloisena treeneihin tulevat ja sieltä poistuvat ja mikäli organisaation resurssit riittävät.

Näihin ei suoria ja oikeita vastauksia ole. Paitsi se, että toiminnan on tapahduttava lasten ehdoilla.

[ZZlatan]

Jalkapallo on 7-vuotiaalle lapselle leikkiä, ja leikki on lapsen työtä. Lapsi haluaa leikkiä jokaisena päivänä.

Jos toiminta on laadukasta (=hauskaa ja innostavaa) lapsi itse vaatii päästä harjoituksiin joka päivä. Tällöin toiminta on huippu-urheiluun tähtäävää lasten valmennusta. Hauskaa ja innostavaa. Pelataan paljon ja kisaillaan koko ajan, ja annetaan koko ajan positiivista kannustusta, palautetta ja ylävitosia. Tähän päälle vielä valmentajan rohkeaa heittäytymistä, itsensä likoonlyömistä ja huumoria, niin lapset lähtevät silmät loistaen ja suut virneessä jokaisen treenin jälkeen kotiin.

Aikuisten murheita nuo liian isot määrät. Eivät jaksa kuljettaa ja olla kentänlaidalla illasta toiseen.

[Linkki]

Ja miksi edes pitäisi olla siellä kentän laidalla? Idyllinen tilannehan on, että lapsella on harrastuksia ja itselle sitten ns. omaa aikaa. Kimppakyytejä voi ja pitää sopia. Välillä tuntuu, että jo 7-vuotiaat sanovat, että on tylsää, mutta ei myöskään saa potkia autotallin oveen, kun voi mennä rikki ja kuuluu kova ääni. Antakaa lapsen mennä; hän kyllä ilmoittaa itse, jos ei kiinnosta. Ja sama pätee muihinkin harrastuksiin.

[AinaEnnenkin.fi]

Parasta olisi, että jo nuorilla junnuilla olisi mahdollisuus käydä harjoituksissa 1-5 kertaa viikossa. Voisi vapaasti valita sopivat päivät ja kokonaismäärät muuhun elämään soveltuen ja innostukseen määrään mukauttaen.

Hinnoittelu menisi seurassa kertojen mukaan, niin kulutkin tulisi katettua.

-Mikko

[Superjunnukoutsi]

Riittää tai ei riitä. Kenelläkään ei siitä tutkittua dataa ole ja vaikka olisikin, kaikki on lopulta yksilöllistä. Jos omatoimista liikuntaa ja urheilua, sekä kenties muita lajeja harrastetaan tarpeeksi, niin kaksi kertaa viikossa plus pelit on ihan hyvä pohja mille tulevaisuudessa rakentaa. Kaikkein oleellisinta on kuitenkin, että harjoituksia nimenomaan tarjotaan innokkaille, eikä vaadita kaikilta.

Olisi hullua vaatia 7-vuotiaalta mahdottomia treenitunteja, mutta toisaalta olisi myös rikos jättää tarjoamatta niin montaa tuntia kuin mahdollista, mikäli pojat iloisena treeneihin tulevat ja sieltä poistuvat ja mikäli organisaation resurssit riittävät.

Näihin ei suoria ja oikeita vastauksia ole. Paitsi se, että toiminnan on tapahduttava lasten ehdoilla.

Mahdollisuus noin moneen harjoitukseen on vain positiivinen juttu, kunhan se oikeasti on mahdollisuus, eikä "pakko". Kun 8-vuotiaille tarjottiin mahdollisuutta käydä seitsemässä harjoituksessa viikossa, kukaan ei valittanut ja tyypilliset harjoitusmäärät olivat 4 kertaa/viikko.

Pelejä tuossa kyllä oli aika paljon, riippuen tietysti onko kyse harkkamatseista vai miniturnauksista. 3-4 harjoituksella viikossa keskiarvo peli/viikko pitäisi olla aika hyvä.

Aikuisten murheita nuo liian isot määrät. Eivät jaksa kuljettaa ja olla kentänlaidalla illasta toiseen.

Paitsi, että lasten kilpaurheilu on monilta osin aikuisten kilpavarustelua. Pahin tilanne on se, että oma Jani-Petteri ei jaksakaan harjoittelutahtia, mutta naapurin Kyösti jaksaa.

[ZZlatan]

Paitsi, että lasten kilpaurheilu on monilta osin aikuisten kilpavarustelua. Pahin tilanne on se, että oma Jani-Petteri ei jaksakaan harjoittelutahtia, mutta naapurin Kyösti jaksaa.

Useamman kerran olen havainnut myös tilanteen, jossa Pyry-Matias (n. 10-14v.) ei mahdu, mutta mikä olennaisinta ei myöskään halua, kovimpaan kilparyhmään, mutta tämä ei isälle/äidille sovi sitten alkuunkaan. Tuottaa paljon tuskaa, kun asioita viedään aina seuran johtokuntaan asti, ja poikaa/tyttöä retuutetaan sinne tänne, vaikka oikeasti haluaisi vain harrastella 1-2 kertaa viikossa.

[ogi77]

Olisi hullua vaatia 7-vuotiaalta mahdottomia treenitunteja, mutta toisaalta olisi myös rikos jättää tarjoamatta niin montaa tuntia kuin mahdollista, mikäli pojat iloisena treeneihin tulevat ja sieltä poistuvat ja mikäli organisaation resurssit riittävät.

Lapset on erilaisia, meillä on 2 jalkapalloilevaa.

Meidän vanhempi sälli (alkava kausi E10): viikossa ei ole tarpeeksi treenejä (4 x vko) vaan käyttää vielä seuran ylimääräisetkin treenit hyväkseen, jolloin kokonaismäärä taitaa olla keskimäärin 6 x vko. Tässä porukassa itse toimin vv:nä, ja olen siis hyvinkin sen kannalla että liikaa ei voi pallon kanssa aikaa viettää.

Meidän 7-vuotiaan (alkava kausi F8) joukkueelta tuli juuri vv:lta postia, että alkaa ns. temppukoulu = taitokoulun esikoulu. Tarkoittaa kolmansia treenejä viikossa 7-vuotiaalle, nyt talven ajalle. Poika on sinne valittujen joukossa, kun on aktiivinen treenaaja ja fyysiset ominaisuudet jalkapalloilijaksi suht hyvät jo syntyjään. Mutta se ei ole kauhean innokas palloilija muuten, harjoitukset ja pelit on enemmänkin sosiaalisia tapahtumia tälle vesselille ja nyt sen kanssa täytyykin sitten käydä keskustelu että haluaako se tuonne temppukouluun mennä. Itse en halua, että meidän poika vie paikan joltain muulta joka olisi mahdollisesti innokkaampi tekemään tän yhden ylimääräisen treenin viikossa. Haluan että jalkapallo pysyy pojalle hauskana eikä pakkopullana.

[drone]

Jos toiminta on laadukasta (=hauskaa ja innostavaa) lapsi itse vaatii päästä harjoituksiin joka päivä.

Valmentajan oma esimerkki on hurjan tärkeä tässä. Uskoisin, että 7-vuotiailla lapsilla on vielä taipumus uskoa ja ottaa melko vakavasti, mitä aikuiset heille sanovat.
Vanhempien esimerkki on suorastaan ratkaisevan tärkeä. Se innostava ja kannustava ilmapiiri pitäisi luoda myös koteihin. Sieltä ne lähtevät viime kädessä kaikki oikut, kotoa.
Jos vanhemmilla on kivaa, on kivaa lapsillakin. Jos vanhemmat uskovat, että "Suomesta ei voi koskaan tulla hyvää jalkapalloilijaa" tai "seuran toiminta on sysipaska", niin kyllähän lapsi sen uskoo ja herkästi uskookin. Ei siinä tarvita edes sanoja.

[Mersault]

Miltä kuulostaa sellainen ryhtiliike, että seura suunnittelee jakavansa 7-vuotiaat pojat kilparyhmään ja harrasteryhmään? Kilparyhmälle tulisi kolmet treenit viikossa ja pelejä sitten melkein joka viikonloppu. Ajatus on lähtenyt täysin seuran puolelta, eikä lapset ja vanhemmat pääsääntöisesti ole kovinkaan innokkaita. 3-4 harrastuskertaa viikkoon yhteen lajiin on aika paljon ekaluokkalaiselle, siinä ei ihan kauheasti enää muille harrastuksille jää tilaa. Ja tietysti kausimaksutkin kohoaisi tuon myötä kilparyhmässä aika lailla.

Tietysti jalkapallo on sellainen laji, että se vaatii junnuna paljon harjoitustunteja, mutta onko tuossa järkeä noin pienille? Kunnianhimoa löytyy kuitenkin lähinnä seuran valmennusjohdolta, kun taas pojat pelaa siksi koska se on hauskaa. Kuinka kauan se on hauskaa, jos jaetaan porukka hyviin ja huonoihin ja treeneihin pitää mennä melkein joka päivä?

Puhtaalla mutulla ja kokemuksella väitän, että kolmen vuoden päästä kyseistä kilparyhmästä suurin osa on lopettanut.

[drone]

Puhtaalla mutulla ja kokemuksella väitän, että kolmen vuoden päästä kyseistä kilparyhmästä suurin osa on lopettanut.

Jokin on silloin epäilemättä mennyt pahasti vikaan. Ehkä ongelma on alkanut jo tasoryhmiin jakamisessa.
Tässä olen lukevinani perustavaa laatua olevaa asennevammaa suomalaisessa urheilussa: jos kuulut harrasteryhmään, olet muita "huonompi", vaikka niinhän asia ei suinkaan ole!
Kaikilla on mahdollisuus tulla "paremmaksi" - jos on vain kylliksi sitkeyttä tehdä sitä omaa työtä. Tasoryhmiin jakamisessa pitäisi kuunnella nuoria pelaajia itseään - yksilöllisesti.
Ei se niin onnistu, että aikuiset yksinvaltaisesti "tuomitsevat" jonkun lahjakkaaksi tai lahjattomaksi.

Ehkä kunnianhimo on väärä sana kuvaamaan 7-vuotiaan motivoitumista harjoitteluun, mutta joillekin heistä, näin uskoisin, kilpaileminen itsensä ja toisten kanssa todellakin on myös se hauskuutta tuova elementti. Jos jotakin asiaa harrastaa vähänkin vakavammin, kyllä siihen täytyy liittyä tavoitteellisuutta. Musiikissa tavoitteellisuus on sitä, että tavoitellaan kykyä soittaa vaikeampia kappaleita. Jalkapallossa tavoitellaan muita asioita, vaikkapa taitomerkkejä.

[J. Soini]

ZZlatanilta erinomainen kirjoitus:

Jalkapallo on 7-vuotiaalle lapselle leikkiä, ja leikki on lapsen työtä. Lapsi haluaa leikkiä jokaisena päivänä.

Jos toiminta on laadukasta (=hauskaa ja innostavaa) lapsi itse vaatii päästä harjoituksiin joka päivä. Tällöin toiminta on huippu-urheiluun tähtäävää lasten valmennusta. Hauskaa ja innostavaa. Pelataan paljon ja kisaillaan koko ajan, ja annetaan koko ajan positiivista kannustusta, palautetta ja ylävitosia. Tähän päälle vielä valmentajan rohkeaa heittäytymistä, itsensä likoonlyömistä ja huumoria, niin lapset lähtevät silmät loistaen ja suut virneessä jokaisen treenin jälkeen kotiin.

Jos yllä mainitun kaltaista toimintaa ei pysty/ei osaa järjestää, sitten ei kannata järjestää minkäänlaista toimintaa.

[Superjunnukoutsi]

Jokin on silloin epäilemättä mennyt pahasti vikaan. Ehkä ongelma on alkanut jo tasoryhmiin jakamisessa.
Tässä olen lukevinani perustavaa laatua olevaa asennevammaa suomalaisessa urheilussa: jos kuulut harrasteryhmään, olet muita "huonompi", vaikka niinhän asia ei suinkaan ole!
Kaikilla on mahdollisuus tulla "paremmaksi" - jos on vain kylliksi sitkeyttä tehdä sitä omaa työtä. Tasoryhmiin jakamisessa pitäisi kuunnella nuoria pelaajia itseään - yksilöllisesti.
Ei se niin onnistu, että aikuiset yksinvaltaisesti "tuomitsevat" jonkun lahjakkaaksi tai lahjattomaksi.

Huomaan ettet pahemmin "kentällä" toimi. Jos harrasteryhmän pelaajat eivät "juuri nyt" ole huonompia, parin vuoden päästä ovat, koska valmennusresurssit ja harjoitusajat kohdennetaan siihen kilparyhmään.

Mersaultin ennustus pelaajien lopettamisesta voi hyvinkin pitää paikkaansa, koska
1. Jos seura ei ole iso ja alueellisesti vetovoimanen, joka jatkuvasti saa pienten lähiseurojen parhaita joukkueeseen, mutta aikoo kilpailla sellaisten kanssa, harjoitusten vaatimustaso on liian korkea yhdeksälle kymmenestä
2. Jos seura taas on iso ja alueellisesti vetovoimainen, lähialueen pikkuseurojen parhaat tulevat korvaamaan yhdeksän kymmenestä kilpajoukkueen pelaajasta, ja putoaminen edarista johtaa usein drop outiin kokonaan tai toiseen lajiin siirtymiseen
3. Todennäköisyys sille, että valmentaja kykenee välttämään kohtien 1 ja 2 sudenkuopat on aika pieni

Ehkä kunnianhimo on väärä sana kuvaamaan 7-vuotiaan motivoitumista harjoitteluun, mutta joillekin heistä, näin uskoisin, kilpaileminen itsensä ja toisten kanssa todellakin on myös se hauskuutta tuova elementti. Jos jotakin asiaa harrastaa vähänkin vakavammin, kyllä siihen täytyy liittyä tavoitteellisuutta. Musiikissa tavoitteellisuus on sitä, että tavoitellaan kykyä soittaa vaikeampia kappaleita. Jalkapallossa tavoitellaan muita asioita, vaikkapa taitomerkkejä.

Kaikille 7-vuotiaille kilpaileminen toisten ja itsensä kanssa on hauskuutta tuova elementti, mutta kaikessa ei voida kilpailla, eikä kilpailu ole samanlaista voitit/hävisit kuin aikuisten maailmassa. Lasten kanssa pitää ymmärtää sekin miksi ja millä "säännöillä" kukin lapsi kilpailee; minkä mukaan määrittelevät itsensä.

[Kuutyi]

Eihän 7 -vuotiaita jaeta tasoryhmiin *aatanan vajakit!

4-12 vuotiaita ei jaeta!

[Ricardo Leite]

Eihän 7 -vuotiaita jaeta tasoryhmiin *aatanan vajakit!

4-12 vuotiaita ei jaeta!

Vaan annetaan heikoimpien seisoa parhaiden pujottelutötsinä oppimatta mitään tai nauttimatta pelistä ja torpedoidaan vahvimpien kehittymistä päästämällä nämä helpolla. Kaikki varmasti nauttisivat.

[Superjunnukoutsi]

Eihän 7 -vuotiaita jaeta tasoryhmiin *aatanan vajakit!

4-12 vuotiaita ei jaeta!

Totta helvetissä jaetaan. Ihan osaamisen mukaan harjoiteltavasta osa-alueesta. Esim. viime harkoissa laitoin kaksi joukon heikointa pelaamaan yksvastaanykköstä keskenään ja peli näytti tosi hyvältä.

[fingerström]

Parasta olisi, että jo nuorilla junnuilla olisi mahdollisuus käydä harjoituksissa 1-5 kertaa viikossa. Voisi vapaasti valita sopivat päivät ja kokonaismäärät muuhun elämään soveltuen ja innostukseen määrään mukauttaen.

Hinnoittelu menisi seurassa kertojen mukaan, niin kulutkin tulisi katettua.

-Mikko

Jolloin seurat eivät enää olisikaan seuroja, vaan palveluntarjoajia siinä missä kuntosalitkin. Mun puolestani voidaan aivan vapaasti perustaa yksityisiä futiskouluja, jotka toimivat kaupallisesti tuolta pohjalta. Tällöin myös vanhemmilla on luonnollisesti oikeus vaatia palvelua rahojensa vastineeksi. Myös seurat (kuten mekin ollaan tehty) voivat käyttää tätä palvelua.

Mutta ei se seuratoimintaa ole. Seuratoiminta on paljon enemmän.

[Superjunnukoutsi]

Jolloin seurat eivät enää olisikaan seuroja, vaan palveluntarjoajia siinä missä kuntosalitkin. Mun puolestani voidaan aivan vapaasti perustaa yksityisiä futiskouluja, jotka toimivat kaupallisesti tuolta pohjalta. Tällöin myös vanhemmilla on luonnollisesti oikeus vaatia palvelua rahojensa vastineeksi. Myös seurat (kuten mekin ollaan tehty) voivat käyttää tätä palvelua.

Mutta ei se seuratoimintaa ole. Seuratoiminta on paljon enemmän.

Olihan tämä sarkasmia?

[fingerström]

Olihan tämä sarkasmia?

Jos paikasta voi ostaa halunsa ja kukkaronsa mukaan treenivuoroja, niin ei se seuratoimintaa ole vaan palveluntarjontaa siinä missä muukin palveluntarjonta. Missä se sarkasmi piilisi?

[Superjunnukoutsi]

Jos paikasta voi ostaa halunsa ja kukkaronsa mukaan treenivuoroja, niin ei se seuratoimintaa ole vaan palveluntarjontaa siinä missä muukin palveluntarjonta. Missä se sarkasmi piilisi?

Niin - en nyt siis ymmärtänyt mikä siinä palveluntarjonnassa on ongelmana. Ymmärtääkseni seura joka tapauksessa myy palvelujaan. Ymmärrän kyllä, että tulot muuttuvat epäsäännöllisemmäksi kulujen pysyessä kiinteinä.
Ja miksei rahoilleen voisi vaatia vastinetta? Tai miksei seurojen käyttämässä kiinteiden maksujen kuntoklubimallissa voisi vaatia rahoilleen vastinetta?

Lisäksi tuo malli ratkaisisi joitain harrastajien ongelmia. Esimerkiksi omissa junnuissa muutama lapsi jäi kokonaan pois talvikaudelta, kun vanhemmat eivät koe saavansa rahoilleen riittävästi vastinetta koska syystä tai toisesta puolet talvikauden harkoista tulisi jäämään välistä joka tapauksessa.

Ymmärsin toki mainiosti kommentin "seuratoiminta on paljon enemmän", ja olen samaa mieltä, mutta laskutusmalli ei ole sen kanssa ristiriidassa.

[Johnny99]

Huomaan ettet pahemmin "kentällä" toimi. Jos harrasteryhmän pelaajat eivät "juuri nyt" ole huonompia, parin vuoden päästä ovat, koska valmennusresurssit ja harjoitusajat kohdennetaan siihen kilparyhmään.

Jos kyse kerran on tästä, niin miksi tasoerot kasvavat samaa vauhtia myös niissä ryhmissä missä kaikille on saman verran vuoroja samassa valmennuksessa?

[koera]

Tämä kyltymätön tasapäistämisen vimma elää kyllä käsittämättömän syvällä suomalaisessa sielussa.

Aiemmin oli puhetta pihapeleistä. Pihapeleissä on sellainen kiertokulku, että tietyssä iässä pihat jäävät ja nuorimmat pääsevät mukaan peleihin. Ikähaitari pysyy siis suht vakiona, jolloin pohjalta aloittava jannu voi vuosien saatossa nousta viimeisenä huudettavasta pihan kuninkaaksi. Tämä on oman kehityksen huomaamisen kannalta äärimmäisen arvokasta. Kun pelaat seurassa, kehityt, mutta myös kaverit ja vastustajat kehittyvät, jolloin suuretkin harppaukset saattavat tuntua keskikokoisilta tai pieniltä.

Tasoryhmättömyys kyllä alleviivaa eroja, mutta huonolla tavalla. Täysin heterogenisen porukan kohdalla osa oppii ettei kannata yrittää tosissaan, koska silloin nöyryytys on suurempi. Parhaat taas oppivat, ettei kaikkea tarvitse aina laittaa peliin, koska vähempikin riittää dominointiin. Vertaisoppiminen toimii huonommin kuin pihapeleissä, koska ikätovereita ei katsota samalla lailla ylöspäin kuin pihan pari vuotta vanhempaa pallovirtuoosia. Vaikka valmennus huomioisi kaikki tasapuolisesti, heikompien on hyvin vaikea ottaa parhaita kiinni. Ainoastaan silloin jos mennään heikompien ehdoilla, tämä voi olla edes teoriassa mahdollista. Silti tekee mieli kysyä: mitä hyötyä saadaan siitä, että laitetaan omalla ajalla jatkuvasti treenaava taituri jauhamaan perustaitoja niitä hallitsemattomien nappuloiden kanssa? Monessa nappularyhmässä paljon kosketuksia sisältävät drillit ovat perustellusti arkea, mutta onko mitään järkeä pakottaa ne taidokkaammat tyypit jauhamaan taitoja, jotka he jo hallitsevat?

Toisaalta ne vähiten taidokkaat voivat saada säännöllisiä onnistumisen kokemuksia vain tasoisessaan seurassa. Jos halutaan kehittää junnuja jotka rakastavat jalkapalloa, positiiviset kokemukset jalkapallon parissa siinä vaiheessa kun aivot ovat plastisimmillaan (nappulaikä) ovat välttämättömiä. Tuossa vaiheessa saadut mielekkäät kokemukset johtavat parhaimmillaan siihen, että futaaminen tuottaa syvää mielihyvää. Ilman tämäntapaisten aivojen palkitsemismekanismien syntyä ratkaisevassa iässä on turha olettaa että junnu treenaa myöhemmin sen huipulle vaadittavan 10,000-40,000 tuntia jalkapalloa. Nekin janarit joista ei tule futaajia, oppivat ainakin tasoryhmissä pitämään liikkumisesta ja tällä on koko elämän kestäviä positiivisia terveysvaikutuksia.