Suomalainen juniorivalmennus tarvitsee ryhtiliikettä

[jiibzter]

No ei tietenkään tuloksella ole väliä. Mutta älytöntä se on kellon kanssa massana noita lapsia käsitellä. Jos joku haluaa tehdä hiekkakakkuja pelaamisen sijasta, niin antaa tehdä. Ei se positiivinen suhde jalkapalloon kentälle pakottamallakaan synny.

Toivottavasti sä et toimi valmentajana.

[Varalämmittäjä]

Itse peluutan kaikkia mukana olevia pelaajia yhtä paljon. Ne jotka on peliin nimetty saavat pelata yhtä paljon. Kyseessä 9-vuotiaat.
5-vuotiaiden kohdalla yli lentävä helikopteri tai ojasta jonkun löytämä sammakko saattaa ihan helposti keskeyttää pelin. Ei se ole niin vakavaa.

[Metsän poika]

Toivottavasti sä et toimi valmentajana.

Lapsia ei saa kohdata yksilöinä. Täältäkö luin?

Itse peluutan kaikkia mukana olevia pelaajia yhtä paljon. Ne jotka on peliin nimetty saavat pelata yhtä paljon. Kyseessä 9-vuotiaat.

Saman ikäisiä peluutan 5vs5. Maalivahti ja pakki pysyvät yleensä koko pelin samoina, kun käytännössä max 8 pelaajaa on yleensä tapahtumassa (nähnyt joillain 15 pelaajan rinkejä, jossa ei tietenkään ole mitään järkeä 5vs5 pelissä). Kaikki saavat pelata aina vähintään puolet pelistä. Niillä paikoilla joissa juostaan enemmän ollaan myös vaihdossa enemmän. Pidemmällä aikavälillä kentälläolominuutit tasoittuvat. Tulos tai samat peliminuutit eivät ole tavoite, vaan se että peluuttaminen tukisi peliä ja sen omaksumista.

[Jortsukka]

Viikonloppuna täällä: http://www.gameresultsonline.com/ilvesjalkapallo/autotalo-laakkonen-ilves-cup-2018

Mukana aika hyvä kattaus ympäri Suomen. Varsinkin E10 ja E11 ikäluokissa. Kaikki ikäluokat tuli tsekattua ja pakko sanoa, että kyllä tarvittaisiin ryhtiliikettä tosiaankin. Ihan ensin ihan vain liikunnallisuuteen. Todella paljon pelaajia joiden perus liikunnallisuus todella puutteellista. Sitten päälle paljon pelaajia joiden perustaidoissa puutteita(joillain jopa näissä molemmissa puutteita), niin kyllä aika syvällä suossa ollaan.

Tähän sitten päälle muutamia valmentajia, joiden ainoat ohjeet ovat "Matti älä juokse sinne, Matti pelaa paremmin", jne. Ei ihme että pelilliset erot aika isot, huolestuttavan isot.

Positiivista, että myös joitain hyviä ryhmiä, muutamia todella hyviä pelaajia ja joitain fiksuja valmentajiakin kyllä paikalla tästä kaikesta huolimatta.

[koera]

Lapsia ei saa kohdata yksilöinä. Täältäkö luin?

Viisivuotiaat ovat kuin pesusieniä, jotka imevät ja prosessoivat tavaraa aivan älyttömällä vauhdilla. Ja samalla äärimmäisen herkkiä ottamaan vaikutteita ja kokemuksia vastaan. Viisivuotiaana saatu syvää mielihyvää tuottava kokemus liikkumisesta voi olla merkittävä palikka koko elämän kestävien tapojen ja taipumusten rakentamisessa.

Yksilönä kohteleminen tässä tapauksessa tarkoittaisi sitä, että selvittää mistä naruista vetelemällä sen hiekkakakkuja taputtelevan nappulan saa kiinnostumaan ensin liikkumisesta ja sitten pallosta. Potentiaalisia esteitä on niin monia, etten ala tässä arvailemaan, mutta hiekkakakkujen pariin hylkääminen on yksinkertaisesti vastuutonta toimintaa, ei mitään "yksilöiden huomioimista". 

[Metsän poika]

Viisivuotiaat ovat kuin pesusieniä, jotka imevät ja prosessoivat tavaraa aivan älyttömällä vauhdilla. Ja samalla äärimmäisen herkkiä ottamaan vaikutteita ja kokemuksia vastaan. Viisivuotiaana saatu syvää mielihyvää tuottava kokemus liikkumisesta voi olla merkittävä palikka koko elämän kestävien tapojen ja taipumusten rakentamisessa.

Yksilönä kohteleminen tässä tapauksessa tarkoittaisi sitä, että selvittää mistä naruista vetelemällä sen hiekkakakkuja taputtelevan nappulan saa kiinnostumaan ensin liikkumisesta ja sitten pallosta. Potentiaalisia esteitä on niin monia, etten ala tässä arvailemaan, mutta hiekkakakkujen pariin hylkääminen on yksinkertaisesti vastuutonta toimintaa, ei mitään "yksilöiden huomioimista". 

Ja syvää mielihyvää tuottavia kokemuksia saa aikaan peluuttamalla sekunttikellon kanssa?

 Kuka on puhunut hylkäämisestä? Jos pikkujantterille se juttu hommassa on kavereiden kanssa touhuaminen tai pallon kanssa kikkailu, niin sitten on. Jos pelitilanteet, joissa se pallo viedään pois, ovat enemmän syvää mielipahaa tuottavia, niin turha niihin on minkään kellon kanssa pakottaa. Taisteleminen pallosta ei ole kaikille se juttu. Pelaa enemmän sitten taas, kun siihen intoa löytyy.
 Parempi tuon ikäiselle on nimenomaan niitä positiivisia kokemuksia jalkapallon parissa saada - oli se sitten vaikka hiekkakakkujen tekeminen josta niitä irtoaa (joka ei sen kummemmaksi kokemukseksi kentän puolella muutu).

[pallojalka]

Potentiaalisia esteitä on niin monia, etten ala tässä arvailemaan, mutta hiekkakakkujen pariin hylkääminen on yksinkertaisesti vastuutonta toimintaa, ei mitään "yksilöiden huomioimista".  

Vähän tarpeetonta mustamaalaamista. Vanhemmat ovat aina tuoneet erilaisten harrastusten piiriin lapsia joita kyseinen toiminta ei pätkääkään kiinnosta. Ohjaajan on vaikeaa nyhjäistä tyhjästä - oli sitten kyseessä banjon soittaminen tai futis. Vastuutonta toimintaa on pakottaa lapsi harrastamaan lajia vanhemman mieltymyksen mukaan ja ulkoistaa liikkumisen riemu seuroille.

Kaikille tuon ikäisille pitää tarjota tasavertainen mahdollisuus olla toiminnassa mukana, mutta posiitivisen yksilöllisen huomioimisen kautta. Paras esimerkki on maalivahdin pesti; toiset kinuavat torjumaan palloa, kun taas toiset suorastaan pelkäävät seistä tolppien välissä. Jos ei halua, niin katsotaan seuraavana vuonna uudestaan. Ei todellakaan pakoteta edes kokeilemaan.

[Linkki]

Ihan mielenkiinnosta kysyn, että kuinka paljon valmentajat käyvät rajaheittoa läpi pelaajien kanssa ja miten? Lähes poikkeuksetta etenkin pikkupaikkakunnilla on pelaajia, jotka heittävät pallon pikkukentän rajalta boksiin.

[koera]

Ja syvää mielihyvää tuottavia kokemuksia saa aikaan peluuttamalla sekunttikellon kanssa?

Tuostahan ei ollut puhe, vaan siitä jätetäänkö osa suosiolla taputtelemaan hiekkakakkuja kentän laidalle jos pelaaminen ei kiinnosta.

Valmentamisessa on sellainen toistuva teema, että ensin pitää saada nappula/junnu tekemään jotain mikä ei välttämättä ole kaikista kivointa juuri silloin, palkinto tulee jollain viiveellä sitten kun tulee. Lapsilla on erityisen heikko kyky hahmottaa ja sitoutua viivellä tulevaan palkintoon/mielihyvään, vaikka samalla tuon mekanismin omaksuminen on taidon opettelun luultavasti tärkein kulmakivi.

Kuka on puhunut hylkäämisestä?

fiksu valmentaja peluuttaa niitä, jotka sen pallon perässä haluavat juosta ja ottaa hiekkakakkujen tekijät sinne sivuun rakentelemaan.

Jos pikkujantterille se juttu hommassa on kavereiden kanssa touhuaminen tai pallon kanssa kikkailu, niin sitten on. Jos pelitilanteet, joissa se pallo viedään pois, ovat enemmän syvää mielipahaa tuottavia, niin turha niihin on minkään kellon kanssa pakottaa. Taisteleminen pallosta ei ole kaikille se juttu. Pelaa enemmän sitten taas, kun siihen intoa löytyy.
 Parempi tuon ikäiselle on nimenomaan niitä positiivisia kokemuksia jalkapallon parissa saada - oli se sitten vaikka hiekkakakkujen tekeminen josta niitä irtoaa (joka ei sen kummemmaksi kokemukseksi kentän puolella muutu).

Ei, ei ja ei. Ei se into aina synny itsestään, nappulavalmentajan työkalupakin olennaisia paloja on auttaa skidejä erilaisten kynnysten yli. Jotain on aika pahasti vialla, jos nappula ei halua kavereiden perässä kentälle. Jos nappulaa vituttaa pallonmenetys niin paljon, että se jää mielummin kentän laidalle, niin silloinhan sillä on aivan valtava sisäsyntyinen kilpailullinen motivaatio, jonka vapauttaminen kahleistaan ei pitäisi olla kummoinenkaan homma. Jos sitä pelottaa kontakti, niin silloin treeneissä ei ole ollut tarpeeksi kontaktia erilaisten pelien ja leikkien muodossa. 

[pallojalka]

Jotain on aika pahasti vialla, jos nappula ei halua kavereiden perässä kentälle.

Oletko tosissasi? Tässä puhuttin 5v nappuloista.

[koera]

Oletko tosissasi? Tässä puhuttin 5v nappuloista.

Joo. Tietysti täysin vasten tahtoaan futiksen pariin tuodut lapset on oma tapauksensa. Noin keskimäärin kaikilla muilla viisivuotialla on 1) hinku liikkua ja 2) tehdä sitä mitä kaveritkin tekee. Jos kuvio menee niin, että treeneissä osallistutaan, mutta matseissa ei, niin silloin valmentajan minimivastuu on ottaa selvää mistä homma kiikastaa.

[Lenko]

-

[Linkki]

Aika paljon on valmentajasta kiinni hiekkakakkujen tekeminen. Viime vuonna menin viisivuotiaan kanssa futikseen, intoa täynnä molemmat. Oli pallo, peliasu, juomapullo ja viikko potkiskelua omalla pihalla, ei puhettakaan hiekkakakuista.

Pelaamalla oppii oli valmentajan periaate, ikäluokka 5-7 -vuotiaat. Parit treenit meni miten kuten. Oli paljon pelejä, vähän kosketuksia palloon. "Saanko minäkin välillä potkaista?", oli ihan hyvä kysymys eräältä lapselta. Loppu harrastukselle tuli pelitapahtumassa, kun kentällä vierähti kuusi tuntia eikä tuona aikana ollut yhtään pallokosketusta. Joukkue oli kuitenkin ylpeä,  yhtään peliä ei hävitty.

Kuinka ollakaan, nyt kuusivuotias liikunnallinen lapsi ei ole yhtään kiinnostunut jalkapallosta. Kaksi viikkoa suomalaista seuratoimintaa riitti. Yllättävän kauan, jos sivusta seuranneelta isältä kysytään.

Surullinen tarina. Mistä tuo kosketusten puute johtui? Oliko joku ylivoimainen vai eikö oma viisivuotiaasi juossut koko ajan pallon perässä, kuten ikään kuuluu?

[Lenko]

-

[Metsän poika]

Surullismielinen tarina kyllä. Lapsesi siis 5v ja 7-vuotiaiden kanssa aloitti? Oman tasoisten kanssa tietenkin pitäisi päästä vääntämään, että mielekkyys säilyisi - tyhmää, jos ei edes treeneissä jaettu mitenkään ryhmiä.
 Olitko jostain keski-suomesta? Eikö Jyväskylässä mitään Prinssifutis-tyyppistä ole? Äänekoskella ritarifutis ainakin on.
 No. Isän kanssa kun vuoden tai kaksi potkii ja peleissä käy, niin voi se uusi into löytyä.

[Varalämmittäjä]

Jos 5-vuotias on 7-vuotiaiden peleissä pelaamassa niin paikka on ihan väärä. Ettei vaan isällä ollut liikoja odotuksia kun lapsensa vie paria ikäluokkaa vanhempiin pelaamaan?
Tasoerot 5-9-vuotiaissa voi olla älyttömät ja liikunnallisesti lahjakas 9-vuotias voi olla kaukana vuotta nuorempaa harrastelijaa. Meidän joukkueessa on 7-9-vuotiaita (7-vuotiaat täyttää kahdeksan tänä vuonna) ja erot on valtavat ja osa syynä on harrastuksen kesto, urheilullisuus, osalla nopeampi omaksuminen joukkuepelaamiseen, syöttöpeliin jne.
Osa pitkään harrastaneista (3,5vuotta) polkee paikallaan eikä edistystä paljoakaan ole tapahtunut ja uudemmat pelaajat menevät parin kuukauden harrastamisella ohi.
Treeneissä pidämme tasojakoja juuri sen takia, että jokaiselle luodaan mahdollisuus onnistua ja pelata omalla tasollaan. Toki joukkueessa on myös pelaajia jotka osaavat pelata huonompien tasolla, jotta treenistä on aloitteleville/ heikommille pelaajille hyötyä.
Pelaamalla tosiaan oppii, mutta jos treenit on pelkkää 5vs5 peliä niin osa ei opi siitä paljoakaan, koska kosketuksia palloon ei välttämättä tule ollenkaan.
 

[Yeah]

Täällä eivät KaikkiPelaa. Taas muistui mieleen Uudenmaan piirin aikoinaan lisenssimenetysuhalla torpedoima yksityinen futisakatemiastartup.

https://yle.fi/urheilu/3-10266944

[Lenko]

-

[ZZlatan]

On hyvä muistaa, että kaikki MM-kisapelaajatkin ovat olleet joskus "hiekkakakkulapsia".

Pelkästään viisivuotiaiden ryhmässä voi olla valtavat kehityserot. Loppuvuoden lapsen elämä on ollut 20 prosenttia lyhyempi mitä alkuvuoden. Saati jos ryhmässä on eri vuosina syntyneitä.

Kaikkien innostaminen ja kaikille onnistumisen kokemuksia. Siinä lasten valmentajien äärimmäisen tärkeät tehtävät. Kaikki muu on epäonnistumista.

[papadopoulos]

Olen valmentanut arviolta n. 100 eri lasta ikäluokassa 5-7, enkä ole joutunut koskaan puhumaan yhdestäkään pelaajasta "hiekkakakun tekijänä".
Kyseinen ilmaus on vain huonon valmentajan selitys sille miksi hän ei osaa innostaa lapsia.

5 ja 7 vuotiaat ei kuulu samalle kentälle ellei toinen ole selkeästi kehityksessä edellä ja toinen perässä. En usko, että Suomessa on seuraa jossa harjoituksissa ei onnistu 2v2 peli saman tasoisten pelaajien kesken treeneissä. 5v5 peli saattaa olla eri, mutta Lenkille kysymys, että mitä helvettiä 5-7-vuotiaat tekee 6 tuntia pelitapahtumassa? 2 tuntia on ihan sopiva.

PS. Ei ole olemassakaan liikunnallisesti lahjakkaita alle 12 vuotiaita vaan ainoastaan fyysisesti kehityksessä edellä olevia.

[Lenko]

-

[Varalämmittäjä]

On tietysti hienoa, jos teilläpäin on viisivuotiaille tytöille ihan omat kortteliliigaporukat. Täällä noissa on joukkueissa on aina pari kolme ikäluokkaa kerrallaan. Voi olla, että isä oli liian kunnianhimoinen, kun ajatteli, että 5-7 -vuotiaiden kortteliliigaryhmään voi viedä viisivuotiaan parin innostuneen kaverin kanssa.

Mites teilläpäin? Onko opetettu ensin lukemaan vai niin päin, että vittuillaan ensin ja luetaan kirjoitettu vasta sitten?

Vaan eipä siitä. On niitä muitakin harrastuksia, kun innostus liikkua on kuitenkin kova. Jaoin tämän tänne siksi, että puhuttiin hiekkakakkulapsista, joita ei pelaaminen kiinnosta. Valmentajan tapa vetää treenejä vaikuttaa pienellä lapsella valtavasti siihen, haluaako osallistua vai ei. Sellainen "ne pelaa, jotka haluaa ja osaa" periaate karkottaa äkkiä suuren isan lapsia jonnekin ihan muualle. Valmentajan tehtävä on organisoida treenit ja pelit niin, että kaikki voivat nauttia futiksesta, eivät vain isoimmat ja kehittyneimmät.

Alunperin ikäluokkia oli 4 (07-10), joista jo alkuvaiheessa jaettiin kaksi joukkuetta juurikin koko/tasoerojen takia. Ja ihan pelkästään tyttöjoukkueesta on kyse.
Alkuun pelattiin vain harjoituspelejä saman ikäisten tai nuorempien poikajoukkueiden kanssa. Ensimmäisen vuoden jälkeen pelattiin nappulaliigaa jolloin osa tytöistä oli poikia sen sallitun vuoden vanhempia, osa taas samanikäisiä. Vuoden nappulaliigan jälkeen aloitettiin piirisarjan pelaaminen. Meilläkin ikäerot ovat lähes kaksi vuotta eikä se ole ihmettelemisen aihe että tasoerot on suuret. Toiset vain harrastaa ja toiset harrastavat kilpailemalla. Siinä mielessä ollaan hyvässä tilanteessa että pelaajia on kolmeen peliryhmään, vaikka pari poissaoloakin olisi.

Ja on niitä hiekkakakkulapsia. Meilläkin yksi tyttö aloitti pelaamisen, koska isosiskokin pelasi. Isosiskon lopettaessa kiinnostus oli hiekkakakuissa ja kentälle peleissä pyydettäessä: en jaksa, ei kiinnosta olivat yleisimmät tokaisut. Tyttö lopetti omasta halustaan. Reilu puoli vuotta ja tytön oma kiinnostus heräsi uudelleen eikä ohjailevaa vanhempaa (tyttö tuotiin harjoituksiin vähän väkisin ennen lopettamispäätöstä) harrastamisen jatkumiselle edes ollut. Suurin syy on kaverit ja yhdessä tekeminen.  

Osassa turnauksia kyllä ihmettelen sitä käytäntöä että yli-ikäisiä saa olla vain kaksi, koska tasoerot ikäluokan sisällä joukkueissa on usein suuria. Meilläkin pari harrastelijaa pelaavat omalla tasollaan vuotta tai jopa kahta nuorempiaan vastaan ,mutta yli-ikäisyys säännöt pakottavat peluuttamaan tyttöjen omaa tasoa parempia vastaan.
Ja tuosta liikunnallisesti lahjakkaista olen papadopouloksen kanssa erimieltä. Jos on parissa erilajissa (ei välttämättä toisiaan tukevat tai muistuttavat lajit) piirisarjansa kärkeä on mielestäni kyseessä liikunnallisesti lahjakas, ei vain kehityksessä edellä oleva.

[Yeah]

Ja tuosta liikunnallisesti lahjakkaista olen papadopouloksen kanssa erimieltä. Jos on parissa erilajissa (ei välttämättä toisiaan tukevat tai muistuttavat lajit) piirisarjansa kärkeä on mielestäni kyseessä liikunnallisesti lahjakas, ei vain kehityksessä edellä oleva.

Tästä olen Varalämmittäjän kanssa samaa mieltä. Omissa nappulaikäluokan joukkueissani näki kyllä aika nopeasti erot liikunnallisessa lahjakkuudessa. Eikä se mennyt suinkaan sen mukaan oliko syntynyt alku- vai loppuvuodesta. Vaikka liikekoordinaationsa ja edellytystensä takia huonommassa asemassa olevat otin erityisesti huomioon yksilöllisessä ja rohkaisevassa kädestä pitäen -valmennuksessa, niin kovin pieleen eivät menneet arvaukseni siitä, ketkä vain käväisevät testaamassa lajia eivätkä koe sitä omaksi jutukseen. Sama kyllä piti sitten paikkansa (vaikka yleisesti toisin väitetään) sen suhteen, kenellä oli edellytyksiä todella pitkällekin. Mun joukkueistani sattui kasvamaan pelaajia sekä liiga- että jopa maajoukkuetasolle ja näiden lahjakkuuden näki nopeasti jo nappulaikäisenä. Kaikki lahjakkaat eivät tietenkään kulkeneet huipulle asti, mutta huipulle ylsivät vain lahjakkaat.

[Lenko]

-

[Yeah]

Jätä työsi. Teet asiantuntemuksellasi nopeasti miljoonia euroja kuukaudessa. Olet nimittäin maailman ainoa ihminen, joka pystyy nimeämään pikkulapsista tulevat huippu-urheilijat. Toki meillä on seuraksesi lukuisa joukko kotimaisia nappulavalmentajia, jotka uskovat olevansa juuri tällä tavalla poikkeuksellisen kyvykkäitä, joten kilpailu tästä pseudotieteen kärkinimen tittelistä on kova.

Eipä tuohon mitään erityisiä kykyjä tarvita. Olipa nappulavalmentajan näkemys tästä(kin) asiasta sitten mikä tahansa, hänen tärkein tehtävänsä on huomioida yksilöllisesti jokainen joukkueessa oleva lapsi ja tukea erityisesti niitä, jotka tukea eniten tarvitsevat.   

Odotin kyllä vieläkin aggressiivisempia vastauksia tähän. Nämä jutut - lapsista kun on kyse - tuppaavat helposti menemään tunteisiin.