FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
20.04.2019 klo 21:46:49 *
Tervetuloa, Vieras. Haluatko rekisteröityä?
Aktivointiviesti saamatta? Unohtuiko salasana?

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Uutiset: Facebook & Twitter
 
FF2-futisfurnaus 2019, FF2-kauppa:kauppa.ff2.fi, Yhteys ylläpitoon: ff2 ät futisforum2 piste org
Sivuja: 1 ... 176 [177] 178 ... 183
 
Kirjoittaja Aihe: Suomalainen juniorivalmennus tarvitsee ryhtiliikettä  (Luettu 451693 kertaa)
0 jäsentä ja 2 vierasta katselee tätä aihetta.
Sokrateen puskumaali

Poissa Poissa


Vastaus #4400 : 07.02.2019 klo 11:17:59

Enemmän olisin huolissaan tän hetken "trendisairaudesta (mielenterveys)" ja sen jatkuvasta lisääntymisestä, auttaako siihen että ruvetaan 6-v sällejä vertaamaan ja jakamaan oman osaamisen mukaan?

No itse asiassa siitä on kyllä tutkimuksia, joissa nimenomaan sanotaan, että kilpailuvietin tukeminen ja varsinkin se, että ei suojella lapsia häviämiseltä, vahvistaa henkistä resilienssiä ja siten ehkäisee mielenterveyden ongelmia. Toki lasta ei saa ikään kuin heittää susille, koska pelkät epäonnistumiset ilman tukea eivät sitä resilienssiä tue myöskään. Pitää antaa kilpailla omalla tasollaan, antaa tuntea voittojen ja häviöiden tunteita ja olla tukena molemmilla hetkillä. Enkä millään muotoa kannusta kovempaan kilpailuun kuin mitä lapsen oma psyyke pystyy käsittelemään - resilienssiäkin pitää kehittää nousujohteisesti.

Jos 6v Veeti huomaa, että 6v Unto on nopeampi kuin hän, ja jos aikuiset palkitsevat sen nopeuden sekä kannustavat molempia lapsia tekemään kovasti työtä sen nopeuden lisäämiseksi, niin se ei riko Veetin mielenterveyttä. Se, että Unton nopeus piilotetaan häneltä ja hänelle kerrotaan, että kuinka oikeastaan nopea hän on ja molemmat on oikeastaan yhtä nopeita, niin se saattaa myöhemmin epäsuorasti rikkoa Veetin mielenterveyden myöhemmin, koska hän ei kykene myöhemmin käsittelemään asioita, joissa hän ei luontaisesti olekaan hyvä, kilpailu ahdistaa häntä ja hänen on hyvin vaikea motivoida itseään tekemään mitään itselleen, jotta hänestä tulisi parempi jossain asiassa.

Jos nykyään Helsingin alueella 1/10 nuoresta tarvitsee psykiatrian erikoissairaanhoidon asiakkuutta, niin kaiketi ei voida olettaa nykyisten kasvatusmetodien ainakaan vähentävän mielenterveyden ongelmia?
Aaamatööri

Poissa Poissa


Vastaus #4401 : 07.02.2019 klo 12:47:36

Jep ja jatkuva jako huonompaan ryhmään vahvistaa lapsen itseluottamusta? Kyllä ne tasojaottelun tajuaa aika nuorena jo.Edelleen tasot 1vs1 ja 2vs2 peleissä missä sitä epäonnistumisen tunnetta ei tule kun se ryhmän Messi vie sata nolla. 5vs5 pelissä muut jo pystyy auttamaan joukkuekaveria, pidän sitä tärkeänä osana että nämä "paremmat" ottavat myös roolia siinä, kunnioittavat ja jeesaavat heikoimpia. Se että kun parhaat rupeaa kiukutteleen huonommille ja aukoo päätä niin ratkaisu ei ole heidän erottaminen omiin ryhmiinsä.  Tämä kun opetetaan pienestä pitäen ei tule ongelmia "vanhempana" junnuna tasoryhmien kanssa ja siitä että kiukuttellaan kun joku "paska" pääsee välillä pilaan meidän reenit ja pelit omalla huonoudellaan.
Vastarannanmies

Poissa Poissa


Vastaus #4402 : 07.02.2019 klo 13:08:53

Jep ja jatkuva jako huonompaan ryhmään vahvistaa lapsen itseluottamusta? Kyllä ne tasojaottelun tajuaa aika nuorena jo.Edelleen tasot 1vs1 ja 2vs2 peleissä missä sitä epäonnistumisen tunnetta ei tule kun se ryhmän Messi vie sata nolla. 5vs5 pelissä muut jo pystyy auttamaan joukkuekaveria, pidän sitä tärkeänä osana että nämä "paremmat" ottavat myös roolia siinä, kunnioittavat ja jeesaavat heikoimpia. Se että kun parhaat rupeaa kiukutteleen huonommille ja aukoo päätä niin ratkaisu ei ole heidän erottaminen omiin ryhmiinsä.  Tämä kun opetetaan pienestä pitäen ei tule ongelmia "vanhempana" junnuna tasoryhmien kanssa ja siitä että kiukuttellaan kun joku "paska" pääsee välillä pilaan meidän reenit ja pelit omalla huonoudellaan.
En tiedä kirjoitatko kehää kiertävää kiertokirjettä vai et, mutta epäonnistumisen tunne jos ryhmän Messi vie sata nolla ei tule? Vai tarkoitatko että tämä joukkueen taitavin ei epäonnistu? Tähän fiksumpi valmentaja tekee harjoitteen jossa tämä taitavin pelaakin 1vs2.
Jo 8-vuotiaat osaavat jeesata heikompia treeneissä ja pelata vähän löysemmin jotta aloittelevat tai heikommat pärjää ja saavat mahdollisuuden kehittyä. Toki tämä on enemmän poikkeus kuin sääntö, mutta itse tällaisenkin ihmeen olen nähnyt. Kysyin pelaajalta miksi pelasi löysästi ja vastaus oli että aloittelevan pitää saada onnistumisia ja jos hän pelaisi täysillä ei toinen onnistuisi mitenkään. Kaikilla ei tätä taitoa pudottautua harjoitusvastustajan tasolle ole.
Kaihlamo

Paikalla Paikalla

Suosikkijoukkue: Jalkapallo


Vastaus #4403 : 07.02.2019 klo 13:26:49

Halutaanko tavoitella oikeasti sellaista tilannetta missä joku pelaaja pelaa toisteisesti löysemmin jotta heikommat pelaajat saisi myös onnistumisia? Enkä nyt muutenkaan näe yhtään järkevää syytä miksi jonkun muita taitavamman 7v:n pitäisi muokata pelaamistaan tai käyttäytymistään, jotta kentällä olevat selvästi heikommat joukkuekaverit saisi onnistumisia peleissä tai harjoituksissa jos siinä pelaamisessa tai käyttäytymisessä ei ole muuta ongelmaa kuin se että on vaan yksinkertaisesti parempi kuin joku muu.

1v1 ja 2v2 tasoryhmät on ok mutta 5v5 huono juttu, vaikka laji on sama ja pelaaminen siellä 5v5 sisällä koostuu ihan samoista yksityiskohdista mitä 1v1 ja 2v2 sisältää. En ymmärrä nyt tätä logiikkaa yhtään ???
Sokrateen puskumaali

Poissa Poissa


Vastaus #4404 : 07.02.2019 klo 14:49:58

Jep ja jatkuva jako huonompaan ryhmään vahvistaa lapsen itseluottamusta? Kyllä ne tasojaottelun tajuaa aika nuorena jo.

Kyllä se oikean tason vastus sitä juuri kasvattaa. Ne lapset havainnoivat sitä pelissä tapahtuvaa paremmuutta ja huonommuutta jo hyvin varhain. Jos et yhtään erota niitä lapsia tason mukaan, niin sitä nopeammin ne tajuaa olevansa huonompia. Se huonommuuden kokemus ei tule siitä, että sinut laitetaan huonompien ryhmään, paitsi niille joillekin, jotka eivät omaa ihan täyttä ymmärrystä omista kyvyistään. Yleensä tätä ryhmää on enemmän vanhemmissa, kun vanhemmuus sumentaa arvotelukyvyn.

Eikä lapsi mene siitä itseluottamuksen kannalta huonoon jamaan, jos on heikommassa ryhmässä, jos vanhemmat ovat jo totuttaneet kasvatuksessaan siihen, että on paremmuutta ja huonommuutta ja kovalla yrittämisellä ja työnteolla huonommasta voi tulla parempi. Jos taas kasvatetaan siihen, että kaikki ovat aina ilman työntekoa ja harjoittelua hyviä, niin sitten se voi olla kolaus egolle. Voit sanoa sille rakkaalle lapsellesi ihan turvallisesti, että nyt ei mennyt ihan nappiin, mutta kun harjoittelet kovasti, niin sinusta voi tulla paras.

Lainaus
Edelleen tasot 1vs1 ja 2vs2 peleissä missä sitä epäonnistumisen tunnetta ei tule kun se ryhmän Messi vie sata nolla. 5vs5 pelissä muut jo pystyy auttamaan joukkuekaveria, pidän sitä tärkeänä osana että nämä "paremmat" ottavat myös roolia siinä, kunnioittavat ja jeesaavat heikoimpia. Se että kun parhaat rupeaa kiukutteleen huonommille ja aukoo päätä niin ratkaisu ei ole heidän erottaminen omiin ryhmiinsä.  Tämä kun opetetaan pienestä pitäen ei tule ongelmia "vanhempana" junnuna tasoryhmien kanssa ja siitä että kiukuttellaan kun joku "paska" pääsee välillä pilaan meidän reenit ja pelit omalla huonoudellaan.

Edelleen et ole tainnut nähdä pelejä, joissa paremmat eivät syöttele huonommille ja tulevat melkein väkisin viemään sen pallon omiltaankin kun niistä ei ole mihinkään. Vaikka se heikompi kaveri saattaa voittaa pelin, kun parempi ottaa roolia ja jeesaa joukkueen voittoon tekemällä enemmän soolomaaleja kuin se toisen vastapuolen parempi kaveri, niin se ei kehitä pelitaitoja eikä tuo sille pelaajalle hyvyyden kokemusta muuta kuin joukkueen voiton myötä.

Ja kun ne paremmat kaverit puskee itsekseen niissä harjoituksissa ja peleissä ilman yritystäkään ottaa niitä heikompia mukaan, niin mikä on sitten se ratkaisu? Sanktiot ja puhuttelut yms. negatiivinen palaute kun eivät syötä?

Oletko nähnyt, miten hyvä voitontahtoinen pelaaja reagoi jalkapalloon kun on juuri tullut turpaan 14-1 turnauksessa kun pelikaverit ovat sitä luokkaa, ettei heillä ole mitään jakoa? Opetatko sinä häntä silloin, että näin sen pitää mennäkin ja turpaan tullaan ottamaan vielä vuosia ihan vaan joukkuehengen nimissä ja hienosti autoit tiimiä, kun kiskaisit hätäpotkun suoraan maalin 12-0 tilanteessa?

Muuten myös samaa mieltä Kaihlamon kanssa siitä, että jos me yritämme saada parhaat pelaajamme pelaamaan huonommin ja löysemmin, niin sitten ollaan hyvin kaukana jalkapallosta. Ollaan toki lähellä nykysuomalaisuuden ydintä, mutta urheilun kanssa se ei mene yksiin.
Aaamatööri

Poissa Poissa


Vastaus #4405 : 07.02.2019 klo 15:04:34

En tiedä kirjoitatko kehää kiertävää kiertokirjettä vai et, mutta epäonnistumisen tunne jos ryhmän Messi vie sata nolla ei tule? Vai tarkoitatko että tämä joukkueen taitavin ei epäonnistu? Tähän fiksumpi valmentaja tekee harjoitteen jossa tämä taitavin pelaakin 1vs2.
Jo 8-vuotiaat osaavat jeesata heikompia treeneissä ja pelata vähän löysemmin jotta aloittelevat tai heikommat pärjää ja saavat mahdollisuuden kehittyä. Toki tämä on enemmän poikkeus kuin sääntö, mutta itse tällaisenkin ihmeen olen nähnyt. Kysyin pelaajalta miksi pelasi löysästi ja vastaus oli että aloittelevan pitää saada onnistumisia ja jos hän pelaisi täysillä ei toinen onnistuisi mitenkään. Kaikilla ei tätä taitoa pudottautua harjoitusvastustajan tasolle ole.

Pahoittelut taas omasta ulosannista joka on luokkaa 0, kiitos ei tarvitse siitä erikseen mainita, tiedän sen itsekin.😁

Siis paras vie heikointa, siksi noissa peleissä tasot, sillä suojellaan sitä heikointa, mistä on puhe ollut täälläkin tasojen hyödyistä.

5vs5 pitäisi aina olla suurinpiirtein tuki lähellä milloin omat joukkuetoverit auttavat heikointa. Perään vaan eikä luovuteta, ei varmasti ole helppoa silloin "hyvilläkään" pelata. Ja jos on liian helppoa siinä vaiheessa kannattaisi siirtyä vanhempiin pelaamaan jos on kiire huipulle.
Aaamatööri

Poissa Poissa


Vastaus #4406 : 07.02.2019 klo 15:10:06

Halutaanko tavoitella oikeasti sellaista tilannetta missä joku pelaaja pelaa toisteisesti löysemmin jotta heikommat pelaajat saisi myös onnistumisia? Enkä nyt muutenkaan näe yhtään järkevää syytä miksi jonkun muita taitavamman 7v:n pitäisi muokata pelaamistaan tai käyttäytymistään, jotta kentällä olevat selvästi heikommat joukkuekaverit saisi onnistumisia peleissä tai harjoituksissa jos siinä pelaamisessa tai käyttäytymisessä ei ole muuta ongelmaa kuin se että on vaan yksinkertaisesti parempi kuin joku muu.

1v1 ja 2v2 tasoryhmät on ok mutta 5v5 huono juttu, vaikka laji on sama ja pelaaminen siellä 5v5 sisällä koostuu ihan samoista yksityiskohdista mitä 1v1 ja 2v2 sisältää. En ymmärrä nyt tätä logiikkaa yhtään ???

Lähinnä siksi että ei eriytetä liian aikaisin. Monet alkajat ovat innoissaan kavereista yms.. ei heillä ole tähtäimessä fudisammattilaisuus tuossa iässä, kuten vaikka Euroopan lapsilla varmasti on jotka siellä akatemioissa pyörii?

Aaamatööri

Poissa Poissa


Vastaus #4407 : 07.02.2019 klo 15:33:59

Kyllä se oikean tason vastus sitä juuri kasvattaa. Ne lapset havainnoivat sitä pelissä tapahtuvaa paremmuutta ja huonommuutta jo hyvin varhain. Jos et yhtään erota niitä lapsia tason mukaan, niin sitä nopeammin ne tajuaa olevansa huonompia. Se huonommuuden kokemus ei tule siitä, että sinut laitetaan huonompien ryhmään, paitsi niille joillekin, jotka eivät omaa ihan täyttä ymmärrystä omista kyvyistään. Yleensä tätä ryhmää on enemmän vanhemmissa, kun vanhemmuus sumentaa arvotelukyvyn.

Eikä lapsi mene siitä itseluottamuksen kannalta huonoon jamaan, jos on heikommassa ryhmässä, jos vanhemmat ovat jo totuttaneet kasvatuksessaan siihen, että on paremmuutta ja huonommuutta ja kovalla yrittämisellä ja työnteolla huonommasta voi tulla parempi. Jos taas kasvatetaan siihen, että kaikki ovat aina ilman työntekoa ja harjoittelua hyviä, niin sitten se voi olla kolaus egolle. Voit sanoa sille rakkaalle lapsellesi ihan turvallisesti, että nyt ei mennyt ihan nappiin, mutta kun harjoittelet kovasti, niin sinusta voi tulla paras.

Edelleen et ole tainnut nähdä pelejä, joissa paremmat eivät syöttele huonommille ja tulevat melkein väkisin viemään sen pallon omiltaankin kun niistä ei ole mihinkään. Vaikka se heikompi kaveri saattaa voittaa pelin, kun parempi ottaa roolia ja jeesaa joukkueen voittoon tekemällä enemmän soolomaaleja kuin se toisen vastapuolen parempi kaveri, niin se ei kehitä pelitaitoja eikä tuo sille pelaajalle hyvyyden kokemusta muuta kuin joukkueen voiton myötä.

Ja kun ne paremmat kaverit puskee itsekseen niissä harjoituksissa ja peleissä ilman yritystäkään ottaa niitä heikompia mukaan, niin mikä on sitten se ratkaisu? Sanktiot ja puhuttelut yms. negatiivinen palaute kun eivät syötä?

Oletko nähnyt, miten hyvä voitontahtoinen pelaaja reagoi jalkapalloon kun on juuri tullut turpaan 14-1 turnauksessa kun pelikaverit ovat sitä luokkaa, ettei heillä ole mitään jakoa? Opetatko sinä häntä silloin, että näin sen pitää mennäkin ja turpaan tullaan ottamaan vielä vuosia ihan vaan joukkuehengen nimissä ja hienosti autoit tiimiä, kun kiskaisit hätäpotkun suoraan maalin 12-0 tilanteessa?

Muuten myös samaa mieltä Kaihlamon kanssa siitä, että jos me yritämme saada parhaat pelaajamme pelaamaan huonommin ja löysemmin, niin sitten ollaan hyvin kaukana jalkapallosta. Ollaan toki lähellä nykysuomalaisuuden ydintä, mutta urheilun kanssa se ei mene yksiin.
Kyllä, he pelaavat iässä tärkeimpiä pelejä tasojen mukaan 1vs1 ja 2vs2). Isoissa peleissä heillekkin annetaan mahdollisuus pelata parempien kanssa ja eikä lykätä aina niitä siihe huonojen ryhmään (olen kuullut tämän pelaajan suusta kun tasojoukkueilla reeneissä pelattiin). Jos sulla nyt on vaikka kaks huonoja ja yks huippu, voit laittaa huipun pohjalle ja huonot laidalle milloin ainakin puolustaessa tämän huipun pitäisi anina olla lähettyvillä varmistamassa jos vastustajan messi on haastamassa, väitäkkö että esim. tuossa ei ketään kehity? Saati siiten että pallon riistettyä tämä lähtee pujotteleen kentän läpi ja huonot osallistuu mukaan peliin = lähtee hyökkäämään mukaan antaen hänellä syöttömahdollisuuden, vaikka ei syöttäisikään nämä huonot joutuu ensinnäkin miettimään mihin liikkua että voi syöttää ja tämä paras joutuu havannoimaan ympäristöä, eikö se kehitä? Ja jos he eivät syötä niin he eivät syötä, tarpeeksi monta kertaa kun menettävät pallon niin kyllä se syöttökin tulee, ja jos nyt siellä semmonen pelaaja ketä laittaa pallon verkkoon useimmiten niin luultavasti kaveri on ihan väärässä ryhmässä, edellyttäen sitä että olet saanut kaikki osallistumaan peliin kunnolla tasosta riippumatta.

Ja on kokemusta murskatappiosta sekajoukkueella, missä pelasi sekä hyviä että huonoja. Peli oli ehkä kauden huikein, se miten jätkät veti ja yritti sata lasissa sen pelin vaikka taulussa oli 10-0 niin veti sanattomaksi. Sen pelin jälkeen ei kyllä pettyneitä poikia ollut vaikka turpaan tuli ja lujaa, syytä en tiedä mutta näin se meni. Parhaimmat fiilikset pelistä saa aina kun tietää että kaikki on vetänyt ja yrittänyt täysillä, tulee se tappio tai ei.
turkistarhaaja

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Munsala IK


Vastaus #4408 : 07.02.2019 klo 15:41:18

Niin, mikähän sille mielenterveydelle nyt onkaan parempi: nykymalli missä tulee pikkujunnujen piirisarjapeleissä säännöllisesti näitä 10-0 -tuloksia vai alusta asti eriytetyt sarjat missä niin noviisit kuin edistyneemmätkin saavat tiukkoja pelejä?
hansel

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: LFC


Vastaus #4409 : 07.02.2019 klo 16:00:51

Meidän on mielestäni rakennettava jalkapallomme niin, että ne akatemiat ovat ulkomailla ja me kehitämme pelaajia parhaamme mukaan ja toivomme, että niistä kehittyy joko akatemiaan kelpaavia tai sitten omissa seuroissamme kasvavat vähän myöhemmin kelvollisiksi pelimiehiksi. Jalkapalloa voinee harrastaa ilman liian suuria taloudellisia kuluja myös Suomessa, kunhan vaan teemme sitä hommaa samanlaisin minimikorvauksin ja talkootyönä kuin mitä tehdään Euroopassa suurten akatemioiden ulkopuolella.
Jep
hansel

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: LFC


Vastaus #4410 : 07.02.2019 klo 16:21:30

Jep ja jatkuva jako huonompaan ryhmään vahvistaa lapsen itseluottamusta? Kyllä ne tasojaottelun tajuaa aika nuorena jo.Edelleen tasot 1vs1 ja 2vs2 peleissä missä sitä epäonnistumisen tunnetta ei tule kun se ryhmän Messi vie sata nolla. 5vs5 pelissä muut jo pystyy auttamaan joukkuekaveria, pidän sitä tärkeänä osana että nämä "paremmat" ottavat myös roolia siinä, kunnioittavat ja jeesaavat heikoimpia. Se että kun parhaat rupeaa kiukutteleen huonommille ja aukoo päätä niin ratkaisu ei ole heidän erottaminen omiin ryhmiinsä.  Tämä kun opetetaan pienestä pitäen ei tule ongelmia "vanhempana" junnuna tasoryhmien kanssa ja siitä että kiukuttellaan kun joku "paska" pääsee välillä pilaan meidän reenit ja pelit omalla huonoudellaan.
Hyvä kirjoitus. Kuri tärkeää. Lisäksi kaikkien kannustaminen sekä yhteenhiileen puhaltaminen. Tärkeää myös tietää tasonsa mutta ei joutua kärsimään siitä eikä saamaan mitään lisäetuuksia tasonsa mukaan.
Täytyy opettaa kaikkien tulemaan toimeen keskenään, mutta myös tietämään tasonsa.
Nuorimmissa ikäluokissa jo peli-iltoihin tehdään ns. tasoryhmiä... silloin kannattaa olla vuoden aikana riittävästi turnauksia mihin mennään seka porukoilla.
Treeneissä saa ja pitää olla tasoryhmiä.
Nämä minun mielipiteitäni.
Sokrateen puskumaali

Poissa Poissa


Vastaus #4411 : 07.02.2019 klo 16:48:56

Jos sulla nyt on vaikka kaks huonoja ja yks huippu, voit laittaa huipun pohjalle ja huonot laidalle milloin ainakin puolustaessa tämän huipun pitäisi anina olla lähettyvillä varmistamassa jos vastustajan messi on haastamassa, väitäkkö että esim. tuossa ei ketään kehity?

Puhut nyt selvästi vähän vanhemmista lapsista, yksi A ja pari B tason pelaajaa, jotka kaikki yrittävät, pystyvät ryhmittymään pelimuotoon ja pelaajat ilmeisesti syöttelevät toisilleen. Ei ongelmaa mielestäni ja saattaa vaikka kehittää.

Minä puhun tilanteesta, jossa on A, C ja D luokan pelaajat, ei kykyä pelimuotoon ja C pelaaja yrittää mutta pallo kimpoaa joka kosketuksesta kolme metriä vähintään ja D luokan pelaaja ei yritä. A pystyy potkaisemaan pallon puolesta kentästä maaliin. Se skenaario ei kehitä, koska A ja C juoksevat pallon perässä ja D kävelee hitaasti missä sattuu. C saattaa koskea joskus palloon ja A saatuaan pallon pyrkii puolen kentän ohitse päästyään laukaisemaan pallon maaliin eikä syötä C:lle kun kerran, koska syötettyä ensimmäinen kosketus vei pallon suoraan vihollisille, josta tuli maali.


Lainaus
Saati siiten että pallon riistettyä tämä lähtee pujotteleen kentän läpi ja huonot osallistuu mukaan peliin = lähtee hyökkäämään mukaan antaen hänellä syöttömahdollisuuden, vaikka ei syöttäisikään nämä huonot joutuu ensinnäkin miettimään mihin liikkua että voi syöttää ja tämä paras joutuu havannoimaan ympäristöä, eikö se kehitä?

Kuinka monta vuotta nämä C ja D pelaajat juoksevat syöttömahdollisuuden antaakseen, jos se ei koskaan syötä? Jos juoksee kolmatta vuotta syöttöpaikkoihin ja kukaan ei ole koskaan syöttänyt, niin itsepäisemmänkin motivaatio saattaa laimentua.

Lainaus
Ja jos he eivät syötä niin he eivät syötä, tarpeeksi monta kertaa kun menettävät pallon niin kyllä se syöttökin tulee, ja jos nyt siellä semmonen pelaaja ketä laittaa pallon verkkoon useimmiten niin luultavasti kaveri on ihan väärässä ryhmässä, edellyttäen sitä että olet saanut kaikki osallistumaan peliin kunnolla tasosta riippumatta.

No niin. Minulla on tunne kuin Sokrateella tässä. Olisiko sinusta nyt kätilöity esiin viisaus?

Lainaus
Ja on kokemusta murskatappiosta sekajoukkueella, missä pelasi sekä hyviä että huonoja. Peli oli ehkä kauden huikein, se miten jätkät veti ja yritti sata lasissa sen pelin vaikka taulussa oli 10-0 niin veti sanattomaksi. Sen pelin jälkeen ei kyllä pettyneitä poikia ollut vaikka turpaan tuli ja lujaa, syytä en tiedä mutta näin se meni. Parhaimmat fiilikset pelistä saa aina kun tietää että kaikki on vetänyt ja yrittänyt täysillä, tulee se tappio tai ei.

Ok. Hieno homma.
Aaamatööri

Poissa Poissa


Vastaus #4412 : 07.02.2019 klo 22:47:26

Puhut nyt selvästi vähän vanhemmista lapsista, yksi A ja pari B tason pelaajaa, jotka kaikki yrittävät, pystyvät ryhmittymään pelimuotoon ja pelaajat ilmeisesti syöttelevät toisilleen. Ei ongelmaa mielestäni ja saattaa vaikka kehittää.

Minä puhun tilanteesta, jossa on A, C ja D luokan pelaajat, ei kykyä pelimuotoon ja C pelaaja yrittää mutta pallo kimpoaa joka kosketuksesta kolme metriä vähintään ja D luokan pelaaja ei yritä. A pystyy potkaisemaan pallon puolesta kentästä maaliin. Se skenaario ei kehitä, koska A ja C juoksevat pallon perässä ja D kävelee hitaasti missä sattuu. C saattaa koskea joskus palloon ja A saatuaan pallon pyrkii puolen kentän ohitse päästyään laukaisemaan pallon maaliin eikä syötä C:lle kun kerran, koska syötettyä ensimmäinen kosketus vei pallon suoraan vihollisille, josta tuli maali.


Kuinka monta vuotta nämä C ja D pelaajat juoksevat syöttömahdollisuuden antaakseen, jos se ei koskaan syötä? Jos juoksee kolmatta vuotta syöttöpaikkoihin ja kukaan ei ole koskaan syöttänyt, niin itsepäisemmänkin motivaatio saattaa laimentua.

No niin. Minulla on tunne kuin Sokrateella tässä. Olisiko sinusta nyt kätilöity esiin viisaus?

Ok. Hieno homma.


No kyllä se 7v jätkille jotka ovat niitä hyviä BB pitäisi onnistua se pelipaikan pitäminen, se jo oikeestaan riittää.

Se hienous tuleekin siinä kun saat ne d pelaajat osallistumaan peliin, samalla se on valmentajan suurin haaste mutta ei todellakaan mahdoton tehtävä jos osaat homman, sormia näpäyttämällä tämähän ei käy vaan se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä.

Vai että kolme vuotta😂

Ja niitä ylivoimaisia ei kasva puussa. Että ei niistä pelaajista saa edes yhtä kenttää peliin, hyvä jos semmosia edes joissain ryhmissä on.
Tiedän muutaman pelaajan jotka vetää vuotta vanhempien kanssa ja on sielläkin kärkipään jätkiä, eli omassa ikäluokassa olisivat ylivoimaisia, mutta nämäkin ovat fyysiseltä kooltaan dominoiva ja jopa niissä vuotta vanhemmissa.

papadopoulos

Poissa Poissa


Vastaus #4413 : 07.02.2019 klo 23:10:36

Jep ja jatkuva jako huonompaan ryhmään vahvistaa lapsen itseluottamusta? Kyllä ne tasojaottelun tajuaa aika nuorena jo.Edelleen tasot 1vs1 ja 2vs2 peleissä missä sitä epäonnistumisen tunnetta ei tule kun se ryhmän Messi vie sata nolla. 5vs5 pelissä muut jo pystyy auttamaan joukkuekaveria, pidän sitä tärkeänä osana että nämä "paremmat" ottavat myös roolia siinä, kunnioittavat ja jeesaavat heikoimpia. Se että kun parhaat rupeaa kiukutteleen huonommille ja aukoo päätä niin ratkaisu ei ole heidän erottaminen omiin ryhmiinsä.  Tämä kun opetetaan pienestä pitäen ei tule ongelmia "vanhempana" junnuna tasoryhmien kanssa ja siitä että kiukuttellaan kun joku "paska" pääsee välillä pilaan meidän reenit ja pelit omalla huonoudellaan.

Lapset tajuavat itse tasonsa erittäin hyvin ja pelaavat mieluiten omalla tasollaan. Jos ovat sellaisia, että eivät ymmärrä niin yleensä myös tekevät aika tavalla duunia kentällä ja korvaavat puutteita sillä.

Kysehän on vain siitä minkälainen on joukkueen ja seuran kulttuuri. Viestitäänkö, että te olette huonoja vai, että teillä on samat mahdollisuudet kuin muilla kunhan harjoittelette. Jos hyväksi tuleminen ei ole niin oleellinen juttu lapselle ei ryhmälläkään ole juuri merkitystä.
Vastarannanmies

Poissa Poissa


Vastaus #4414 : 08.02.2019 klo 00:25:09

Halutaanko tavoitella oikeasti sellaista tilannetta missä joku pelaaja pelaa toisteisesti löysemmin jotta heikommat pelaajat saisi myös onnistumisia? Enkä nyt muutenkaan näe yhtään järkevää syytä miksi jonkun muita taitavamman 7v:n pitäisi muokata pelaamistaan tai käyttäytymistään, jotta kentällä olevat selvästi heikommat joukkuekaverit saisi onnistumisia peleissä tai harjoituksissa jos siinä pelaamisessa tai käyttäytymisessä ei ole muuta ongelmaa kuin se että on vaan yksinkertaisesti parempi kuin joku muu.

1v1 ja 2v2 tasoryhmät on ok mutta 5v5 huono juttu, vaikka laji on sama ja pelaaminen siellä 5v5 sisällä koostuu ihan samoista yksityiskohdista mitä 1v1 ja 2v2 sisältää. En ymmärrä nyt tätä logiikkaa yhtään ???
Ei, mutta aina ei joukkueen treeneissä ole porukkaa sen vertaa että tasoryhmiä saisi aikaan. Varsinkin kahta ikäluokkaa sisältävissä joukkueissa tasoerot ja pelitapaerotkin on suuria jolloin se parempi voi opettaa niitä heikompia pelaamaan samalla tavalla esim. joukkuepeliä syöttelemällä. Joskus treeneissä on vain pari ns. ykkösryhmään kuuluvaa ja loput keskikastin tai alemman porukkaa ja tällöin niitä parempia voi käyttää pelissä rakentavina pelaajina. Kyllä 8-9 vuotiaat osaa pelata hallittua pallonhallinta peliä jos siihen eväitä annetaan.
Snoopy

Poissa Poissa


Vastaus #4415 : 08.02.2019 klo 01:54:54

Tässä puhutaan nyt niin monenlaisista joukkueista, että punainen lanka katoaa...

Mikäli olemme esim. Helsingin ulkopuolella ja meillä ei ole tarpeeksi pelaajia, jotta saamme laadukasta ikäryhmää kasaan, niin tietenkin joudumme harjoittelemaan sekaryhmillä, ei ole muuta mahdollisuutta. Silloin tietenkin tulee aina miettiä, että onko ryhmän parhaimpien parempi olla vuotta vanhemmissa.
Tämä ei kuitenkaan ole syy vertailla joukkueisiin joissa on tarpeeksi junioreita, että saadaan oikean tasoiset ryhmät. Tämä vääristää tätä keskustelua ja siksi pitää vetää nyt selkeät rajat kilpa- ja harrastetoiminnan väliin.

Se että joukkueessa on yksi tai vaikka neljä kilpatason pelaajaa, mutta muiden taso tippuu dramaattisesti, niin ei silti voida puhua sekajoukkueiden puolesta, koska todellista mitattavaa tasoa ei ole. Se että mikä näille parhaille on paras tilanne on aina yksilöllinen asia. Joissain tapauksissa oma joukkue, joo, joissain tapauksissa vuotta vanhempi ryhmä tai toinen seura.

Kyllä 8-9 vuotiaat osaa pelata hallittua pallonhallinta peliä jos siihen eväitä annetaan.

Minun mielestäni 8-9v pelaajat ovat iässä missä ei vielä tulisi "opettaa" oikein mitään vaan kaikki oppiminen tulee sisällyttää harjoitukseen joka on tiedostamatonta. Tämä sama koskee tietenkin myös nuorempia. Olen vuosia katsonut kuinka nuorille tehdään omia ohjeita sekä tavoitteita, mutta kaikissa noissa on mielestäni aivan liikaa aiheita sekä tavoitteita. On kuin yrittäisimme opettaa uuden kielen joka vuosi. Olen elänyt yhden juniorin kanssa koko tuon rumban läpi, nähnyt niin hyvät kuin huonotkin asiat ja yksi suurimmista asioista on että yritämme opettaa liikaa liian nuorille. Mitä enemmän teemme asioita tiedostamattomaksi niin sen parempi. Jauhamme myös aivan liian paljon asioita joilla ei ole merkitystä, esimerkiksi katseen pitäminen ylhäällä. Olen täysin sitä mieltä, että sillä ei ole käytännön eroa ohjaammeko pitämään katseen ylhäällä vai emme, koska molemmilla tavoilla saamme pilattua nuoren tässä asiassa. Tärkeintä on tehdä asioita jotka edeauttavat oppimaan asian tiedostomattomaksi.

Mikäli pelaaja esimerkiksi aina pyrkii kuljettamaan kovalla vauhdilla on hänelle helpompi opettaa rytmittäminen. Samalla tavalla kun opetetaan pelaajaa havainnoimaan pimeitä alueita oppii hän pitämään katsetta ylhäällä. Se ei tapahdu heiluttelemalla eri värisiä tötsiä valmentajan pään päällä, ei varmasti koska se ei liity mitenkään itse pelaamiseen. Mikäli pelaaja oppii käsittelemään palloa nopeilla siirroilla, eli esimerkiksi kaksi kosketusta eteen, kaksi sivulle, eteen, sivulle ja taakse; niin saamme hänelle opetettua tarpeeksi nopeaa pelaamista. Mikäli aiheutamme tilanteita joissa ainoa pois pääseminen alueelta on syöttäminen, niin hän oppii liikuttamaan palloa.

Mutta kaikkia näitä edellä mainittuja asioita yhdistää se, että emme "opeta" pelaajaa pelaamaan millään erityisellä tavalla vaan opetamme pohjat miten hän voi pelata sitä. Näitä juniori palaverejä yms. muita aivan turhia opetushetkiä ja monimutkaisia pelitapoja on aivan turha pitää tämän ikäisissä. Alle 10v pelaajat ovat vielä siinä vaiheessa, että antaa mennä kovaa vain ja keskitytättäisiin vain pitämään tekemisen laatu korkealla.

Kyllä, edelleen, pelaajat oikeisiin tasoihin mahdollisimman tehokkaasti, että sitä oikeanlaista kiirettä olisi tarpeeksi.

-Snoopy-
papadopoulos

Poissa Poissa


Vastaus #4416 : 08.02.2019 klo 09:07:51

Lainaus
Mutta kaikkia näitä edellä mainittuja asioita yhdistää se, että emme "opeta" pelaajaa pelaamaan millään erityisellä tavalla vaan opetamme pohjat miten hän voi pelata sitä. Näitä juniori palaverejä yms. muita aivan turhia opetushetkiä ja monimutkaisia pelitapoja on aivan turha pitää tämän ikäisissä. Alle 10v pelaajat ovat vielä siinä vaiheessa, että antaa mennä kovaa vain ja keskitytättäisiin vain pitämään tekemisen laatu korkealla.

Jos junioripalaveri on istumista ja kuuntelemista olen samaa mieltä, mutta jos opetushetki on keskeyttämistä ja käsitteiden läpi käymistä harjoitteissa olen eri mieltä.

Ainakin itsellä lapset jotka ovat tottuneet menemään vain kovaa ilman opetushetkiä menee koko ajan kovaa ilman ajatusta. Pää ei pyöri, pallottomana ei löydetä tilaa, juostaan aina päin vastustajaa. Pakko pysäyttää ja opettaa välillä tai muuten homma menee kohkaamiseksi.
Sokrateen puskumaali

Poissa Poissa


Vastaus #4417 : 08.02.2019 klo 09:32:55

No kyllä se 7v jätkille jotka ovat niitä hyviä BB pitäisi onnistua se pelipaikan pitäminen, se jo oikeestaan riittää.

Niin juuri. A ja B ryhmä ehkä kykenevät pelimuotoihin ja tukevat toisiaan. En ole myöskään sitä mieltä, että sitä vielä edes kannattaa kuitenkaan opettaa, mutta varmaan pystyisivät. Opetti pelimuotoja tai ei, niin A ja B tason pelaajat hyötyvät vielä toistensa kanssa harjoittelusta. Ongelma tulee siinä kun sinulla on A-E kategorian pelaajia samoissa harjoituksissa ja vaikka 5v5 peleissä toistensa kanssa.

Lainaus
Se hienous tuleekin siinä kun saat ne d pelaajat osallistumaan peliin, samalla se on valmentajan suurin haaste mutta ei todellakaan mahdoton tehtävä jos osaat homman, sormia näpäyttämällä tämähän ei käy vaan se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä.

Ihana kokemuksen rintaääni. Eikö sinua yhtään arveluta ajatus siitä, että motivoimalla D kategorian pelaajan juoksemaan parempiensa perässä voisi olla huono idea? Ei pallokosketuksia vaan pelkkää juoksemista. Voisiko olla parempi, että hän pelaisi 5v5 pelinsä C-E kategorian poikien kanssa, jolloin motivoinnin jälkeen saa vielä pallokosketuksia ja se puoli kehittyy kun saa välillä pallon lainaan ja sitä ei häneltä kukaan vie saman tien?

Lainaus
Ja niitä ylivoimaisia ei kasva puussa. Että ei niistä pelaajista saa edes yhtä kenttää peliin, hyvä jos semmosia edes joissain ryhmissä on.

Kovin on tasaista teillä. Minun kokemukseni 5-10v ikäkategoriassa kertoo, että 5-6v pelit on aika tasaisia, mutta kun tullaan kouluikään, niin pojat saatuaan ensimmäisen kännykkänsä lähtevät joko kännykkäpelien tai välitunti-/pihapeli-jalkapallon myötä niin eri suuntiin, että viimeistään 8v ikäisenä normiotannassa on todella suuria eroja. Siinä missä 6v pelaajien erot saattavat olla tahdossa ja perusliikunnallisuudessa, niin 8v hyvällä pelaajalla liikunnallisuuteen yhdistetään jo jonkinlainen pallonhallinta, potkutekniikka ja pelin ymmärrys. Toisten edistys taas on ollut pakotettua pari kertaa viikossa harjoituksissa liikuntaa pelkästään, joka ei vaan riitä pitämään heitä samalla kehityskäyrällä.

Lainaus
Tiedän muutaman pelaajan jotka vetää vuotta vanhempien kanssa ja on sielläkin kärkipään jätkiä, eli omassa ikäluokassa olisivat ylivoimaisia, mutta nämäkin ovat fyysiseltä kooltaan dominoiva ja jopa niissä vuotta vanhemmissa.

Minä näen myös ruumiiltaan pieniä, mutta jalkapallotaidoiltaan dominoivia alakouluikäisiä poikia.

Kysehän on vain siitä minkälainen on joukkueen ja seuran kulttuuri. Viestitäänkö, että te olette huonoja vai, että teillä on samat mahdollisuudet kuin muilla kunhan harjoittelette. Jos hyväksi tuleminen ei ole niin oleellinen juttu lapselle ei ryhmälläkään ole juuri merkitystä.

Tällä on iso merkitys.

Minun mielestäni 8-9v pelaajat ovat iässä missä ei vielä tulisi "opettaa" oikein mitään vaan kaikki oppiminen tulee sisällyttää harjoitukseen joka on tiedostamatonta.

Pitkälti samaa mieltä. Toisaalta täysi opettamattomuus tai pelkästään harjoitteiden sisäisen logiikan kautta opettaminen ei sekään ole enää tässä iässä kaikille parhain metodi mielestäni. Muutama harjoitteen pysäytys per harjoituskerta, joissa käydään lävitse esim. positiiviseen johtanut asia, lienee kai jo paikallaan? Riippuu myös pelaajien tasosta, mitä he kykenevät sisäistämään jne.

Lainaus
Alle 10v pelaajat ovat vielä siinä vaiheessa, että antaa mennä kovaa vain ja keskitytättäisiin vain pitämään tekemisen laatu korkealla.

Jos 8v8 pelit alkavat 9 vuotiaana, niin pitäisikö siinä vaiheessa alkaa jo hivenen käydä lävitse muutakin kuin vain kovalla intensiteetillä peliä?
Vastarannanmies

Poissa Poissa


Vastaus #4418 : 08.02.2019 klo 12:02:22

Tässä puhutaan nyt niin monenlaisista joukkueista, että punainen lanka katoaa...

Mikäli olemme esim. Helsingin ulkopuolella ja meillä ei ole tarpeeksi pelaajia, jotta saamme laadukasta ikäryhmää kasaan, niin tietenkin joudumme harjoittelemaan sekaryhmillä, ei ole muuta mahdollisuutta. Silloin tietenkin tulee aina miettiä, että onko ryhmän parhaimpien parempi olla vuotta vanhemmissa.
Tämä ei kuitenkaan ole syy vertailla joukkueisiin joissa on tarpeeksi junioreita, että saadaan oikean tasoiset ryhmät. Tämä vääristää tätä keskustelua ja siksi pitää vetää nyt selkeät rajat kilpa- ja harrastetoiminnan väliin.

Se että joukkueessa on yksi tai vaikka neljä kilpatason pelaajaa, mutta muiden taso tippuu dramaattisesti, niin ei silti voida puhua sekajoukkueiden puolesta, koska todellista mitattavaa tasoa ei ole. Se että mikä näille parhaille on paras tilanne on aina yksilöllinen asia. Joissain tapauksissa oma joukkue, joo, joissain tapauksissa vuotta vanhempi ryhmä tai toinen seura.

Minun mielestäni 8-9v pelaajat ovat iässä missä ei vielä tulisi "opettaa" oikein mitään vaan kaikki oppiminen tulee sisällyttää harjoitukseen joka on tiedostamatonta. Tämä sama koskee tietenkin myös nuorempia. Olen vuosia katsonut kuinka nuorille tehdään omia ohjeita sekä tavoitteita, mutta kaikissa noissa on mielestäni aivan liikaa aiheita sekä tavoitteita. On kuin yrittäisimme opettaa uuden kielen joka vuosi. Olen elänyt yhden juniorin kanssa koko tuon rumban läpi, nähnyt niin hyvät kuin huonotkin asiat ja yksi suurimmista asioista on että yritämme opettaa liikaa liian nuorille. Mitä enemmän teemme asioita tiedostamattomaksi niin sen parempi. Jauhamme myös aivan liian paljon asioita joilla ei ole merkitystä, esimerkiksi katseen pitäminen ylhäällä. Olen täysin sitä mieltä, että sillä ei ole käytännön eroa ohjaammeko pitämään katseen ylhäällä vai emme, koska molemmilla tavoilla saamme pilattua nuoren tässä asiassa. Tärkeintä on tehdä asioita jotka edeauttavat oppimaan asian tiedostomattomaksi.

Mikäli pelaaja esimerkiksi aina pyrkii kuljettamaan kovalla vauhdilla on hänelle helpompi opettaa rytmittäminen. Samalla tavalla kun opetetaan pelaajaa havainnoimaan pimeitä alueita oppii hän pitämään katsetta ylhäällä. Se ei tapahdu heiluttelemalla eri värisiä tötsiä valmentajan pään päällä, ei varmasti koska se ei liity mitenkään itse pelaamiseen. Mikäli pelaaja oppii käsittelemään palloa nopeilla siirroilla, eli esimerkiksi kaksi kosketusta eteen, kaksi sivulle, eteen, sivulle ja taakse; niin saamme hänelle opetettua tarpeeksi nopeaa pelaamista. Mikäli aiheutamme tilanteita joissa ainoa pois pääseminen alueelta on syöttäminen, niin hän oppii liikuttamaan palloa.

Mutta kaikkia näitä edellä mainittuja asioita yhdistää se, että emme "opeta" pelaajaa pelaamaan millään erityisellä tavalla vaan opetamme pohjat miten hän voi pelata sitä. Näitä juniori palaverejä yms. muita aivan turhia opetushetkiä ja monimutkaisia pelitapoja on aivan turha pitää tämän ikäisissä. Alle 10v pelaajat ovat vielä siinä vaiheessa, että antaa mennä kovaa vain ja keskitytättäisiin vain pitämään tekemisen laatu korkealla.

Kyllä, edelleen, pelaajat oikeisiin tasoihin mahdollisimman tehokkaasti, että sitä oikeanlaista kiirettä olisi tarpeeksi.

-Snoopy-

Ongelmana vuotta vanhemmissa voi olla se että siellä tasoryhmät voivat olla epätasaisemmat ja pelaajat pääsevät harjoittelemaan itseään heikompien kanssa vaikka fysiikassa häviäisivätkin. Tämä ei koske niinkään poikapuolta, mutta tytöissä nämä on ihan jokapäiväistä kauraa. Ja alueena Helsingin ulkopuoli.
No jos joukkueessa on se 4 kärkipelaajaa ja he itse yrittävät pelata joukkueena niin itse lähden siitä että parempi on pieninä askeleina opettaa heille pallonhallintapeliä jatkuvan roiskimisen sijaan. Jos pelaaja itse havainnoi toiset pelaajat ja pyrkii pelaamaan joukkueena niin miksi heitä ei voi askel kerrallaan viedä eteenpäin? Yksinkertaisia asioita yksi kerrallaan pelinomaisesti Tästä on omalla kohdalla se havainto että keskiporukasta alkaa erottumaan ne pelaajat mukaan tähän ylimmäiseen ryhmään jotka nappaavat omaan peliinsä samoja elementtejä joita kärkipelaajatkin tekevät. Ja tämä on tehty pelinomaisella harjoittelulla esim. 3vs3vs3 sekä 3vs3 päätypelaajilla. Ikäluokka siis 9-10vuotiaat.
Jos otan saman joukkueen keskikastin pelaajat esimerkiksi, niin peli on pallon ylöspäin roiskimista ilman riittävää havainnointi kuinka kaukaa kannattaa edes yrittää syöttää , liikkuuko omat pelaajat syöttöä hakiessaan ja kannattaako haastaa vastustajaa. Peli on päästä päähän juoksemista ilman järkeä. Kuten kirjoitin niin osa näistä oppii toisten pelitavasta ,mutta osalla kehitystä ei tapahdu joko omasta motivaation puutteesta tai kiinnostuksesta. Tässä tilanteessa pelaajat eivät ole välttämättä syyllisiä tilanteeseen, vaan valmennus joka omaa heikon auktoriteetin ja treeneistä puuttuu intensiteetti, järjestys ja suurelta osin sisältö. Kokemattomat valmentajat kun eivät ymmärrä mitä harjoitellaan ja miksi ja mihin harjoitteella tähdätään. Kauden harjoittelut on pötkö harjotteita jotka vaihtuvat joko joka kerran jälkeen tai pysyvät samoina 2-3 viikkoa eikä niihin palata välttämättä uudestaan kauden aikana. Harjoittelu on sekavaa ja tiettyjä rutiineja ei pelaajille synny ja jokainen treeni voi olla pelaajalle se ensimmäinen jonka oppimiseen menee hetki....

Tuo boldattu kohta: tätä en ole vielä ymmärtänyt valmentajakoulutuksissa enkä valmennuspäällikönkään ideana havainnoinnista. Itseäni paljon kokeneemman pelurin kanssa tätä olemmekin nauraneet, että tötsiä heilutellaan jotta havainnoidaan, niin mitä ja miksi?
 
Paikallisessa turnauksessa viime vuonna näki miten vuotta vanhemmat tytöt (05-synt.)  pyöritti peliä poikia vastaan nätisti ja peli tyssäsi oikeastaan vain siihen että kärkipelaajat eivät olleet mitenkään tietoisia mitä pitäisi tehdä jotta pallon saisi. Muuten poikien peli oli kovin yksitoikkoista yksin yrittämistä ja vaikeita syöttöjä hakien yritettiin peliä voittaa. Se mihin pelit ratkesivat oli fyysisyys, joukkuepelaamisessa pojat oli jäljessä kaikissa muissa osa-alueissa. Ja tyttöjen keskinäinen taso pelillisesti kentällä oli paljon tasaisempi kuin poikien ja erot tulivat enemmän fyysisellä puolella.

Aikalailla voin allekirjoittaa Sokrateen puskumaalin ajatukset joita tuohon ylle laittoi.
« Viimeksi muokattu: 08.02.2019 klo 12:04:38 kirjoittanut Vastarannanmies »
Snoopy

Poissa Poissa


Vastaus #4419 : 09.02.2019 klo 02:12:05

Ongelmana vuotta vanhemmissa voi olla se että siellä tasoryhmät voivat olla epätasaisemmat ja pelaajat pääsevät harjoittelemaan itseään heikompien kanssa vaikka fysiikassa häviäisivätkin.

Emme voi ajatella, että on ongelma koska meillä ei ole sitä tai tätä... Emme ikinä saa mitään eteenpäin mikäli ensimmäinen asia on, että meidän jokin ratkaisu on mahdotonta koska se ei toimi jossain paikassa. Tiedän monta joukkuetta jossa on loistava asia, että pelaaja pelaa vuotta vanhemmissa. Tällä verukkeella voisin sanoa, että tämä toimii, kun taas sinä sanot, että ei toimi koska teillä ei toimi.
Missä tahansa voi olla asioita jotka eivät tai toimivat. Tärkeintä on tunnustaa, että jokin asia tarvitsee korjauksen ja mietitään mikä siihen olisi korjaus. Jossain joukkueissa oma ikäryhmä varmasti on oikea paikka ja toisaalla pelaaminen vuotta vanhemmissa on oikea paikka, pääasia on, että jokainen seura tekee omat linjavetonsa, siis sellaiset jotka perustuvat johonkin syy-seuraus suhteeseen.
Ymmärrätkö/ymmärrättekö mitä ajan takaa??

Minä en oikeastaan jaksa mitään noita esimerkkejä, koska voin itse yhtälailla kertoa omia esimerkkejä, mutta kysehän ei ole siitä. Ei ole oikeasti mitään merkitystä miten asiat ovat menneet jossain koska se ei edusta kokonaisuutta. Me, ihmiset, siis minä mukaan lukien, haluan nähdä asioita jotka ovat minun mielipiteeni sekä ajatusteni mukaisia. Kyse on siitä, että jokin asia voi toimia yksillöllisesti jossain ja sille täytyy antaa mahdollisuus.
Tämä "kaikki pelaa" oli tapa joka päätettiin tehdä kaikille, sitä toteutettiin kaikissa palloliiton sarjoissa sekä niissä jotka noudattivat palloliiton sääntöjä, mutta eivät olleet virallisia sarjoja. Nämä pelit olivat ihan naurettavia. Jos olisimme antaneet sitä kuuluisaa köyttä seuroille itse päättää mitkä joukkueet olisivat pelanneet tavoitteellisesti ja mitkä olisivat osallistuneet "kaikki pelaa" ajatuksella, niin emme olisi kaikki hakanneet päätämme seinään niin kauan. Ilmeisesti on hyvin vaikeaa uskoa, että 8-12v erittäin hyvä pelaaja ja juuri aloittanut pelaaja ovat ihan helvetin kaukana toisistaan.

Jos junioripalaveri on istumista ja kuuntelemista olen samaa mieltä, mutta jos opetushetki on keskeyttämistä ja käsitteiden läpi käymistä harjoitteissa olen eri mieltä.

Ainakin itsellä lapset jotka ovat tottuneet menemään vain kovaa ilman opetushetkiä menee koko ajan kovaa ilman ajatusta. Pää ei pyöri, pallottomana ei löydetä tilaa, juostaan aina päin vastustajaa. Pakko pysäyttää ja opettaa välillä tai muuten homma menee kohkaamiseksi.

Joo, sitä tarkoitin, se oli se juttu... Se on loistavaa, että olet hoksannut tämän asian, et vain löydä millään muiden kirjoituksista sitä ajatusta. Meinaatko että juoksutamme kundeja päättömästä?
Tee harjoitus jossa pelaaja joutuu luovuttamaan pallon alueeltaan pois kuskaamatta. Eikö niin, helvetin yksinkertainen asia. Tee harjoitus jossa pelaajan tehtävä on viedä pallo pois alueelta. Toinen yksinkertainen asia. Kaksi erilaista tapaa pelata pallo alueelta ilman että palavereja täytyy pitää tai jatkuvasti keskeyttää, odotuttaa ja seisottaa koko ryhmää.

Olen joitain vuosia nyt käynyt Ekkonoa läpi ja näen siinä paljon hyvää, tietenkin paljon myös sellaista mikä meille ei sovellu. Se ei esimerkiksi tällä hetkellä sovellu, että opetamme asian emmekä enää ota sitä opetukseen. Syy tähän on se että ei meillä ole pelaajia Ekkono polulla kuin ihan murto osa, joten käytännössä kaikki ulkopuoliset pelaajat ovat jääneet saamatta ne osat mitä muut pelaajat ovat joukkueessa oppineet. Yksittäisten pelaajien takia joutuisimme avaamaan opetuspolun uudelleen. Tietenkin myös tarvitsemme sen takia tämä sakkaa, että emme osaa opettaa pelaajia tarpeeksi hyvin jotta nämä asiat jäisivät mieleen kunnolla eikä pelaajien taitopohja ole tarpeeksi hyvä että kaikki asiat olisi opeteltavissa.
Mutta ideaa tässä edelleen on ja se pitäisi pystyä jalostamaan tarpeeksi suurelle joukolle, että nähtäisiin miten se kehittää pelaajia isolla rintamalla. Tahtoisin nähdä Ekkono toimintaa varsinkin alemmilla tasoilla, jossa tarvitaan mahdollisimman paljon pallokosketuksia ja tarpeeksi paljon tehokasta treeniä.

-Snoopy-
papadopoulos

Poissa Poissa


Vastaus #4420 : 09.02.2019 klo 19:03:43

Lainaus
Joo, sitä tarkoitin, se oli se juttu... Se on loistavaa, että olet hoksannut tämän asian, et vain löydä millään muiden kirjoituksista sitä ajatusta. Meinaatko että juoksutamme kundeja päättömästä?
Tee harjoitus jossa pelaaja joutuu luovuttamaan pallon alueeltaan pois kuskaamatta. Eikö niin, helvetin yksinkertainen asia. Tee harjoitus jossa pelaajan tehtävä on viedä pallo pois alueelta. Toinen yksinkertainen asia. Kaksi erilaista tapaa pelata pallo alueelta ilman että palavereja täytyy pitää tai jatkuvasti keskeyttää, odotuttaa ja seisottaa koko ryhmää.

No en nyt tiedä mitä haetaan, mutta kyllä keskeytykset on pakollisia oli harjoite kuinka hyvä tahansa. Liikaa vauhtia = liian vähän ajattelua. Pysäytys, päät ylös, kentän havainnointi ja kysymykset.

Lainaus
Olen joitain vuosia nyt käynyt Ekkonoa läpi ja näen siinä paljon hyvää, tietenkin paljon myös sellaista mikä meille ei sovellu. Se ei esimerkiksi tällä hetkellä sovellu, että opetamme asian emmekä enää ota sitä opetukseen. Syy tähän on se että ei meillä ole pelaajia Ekkono polulla kuin ihan murto osa, joten käytännössä kaikki ulkopuoliset pelaajat ovat jääneet saamatta ne osat mitä muut pelaajat ovat joukkueessa oppineet. Yksittäisten pelaajien takia joutuisimme avaamaan opetuspolun uudelleen. Tietenkin myös tarvitsemme sen takia tämä sakkaa, että emme osaa opettaa pelaajia tarpeeksi hyvin jotta nämä asiat jäisivät mieleen kunnolla eikä pelaajien taitopohja ole tarpeeksi hyvä että kaikki asiat olisi opeteltavissa. 
Mutta ideaa tässä edelleen on ja se pitäisi pystyä jalostamaan tarpeeksi suurelle joukolle, että nähtäisiin miten se kehittää pelaajia isolla rintamalla. Tahtoisin nähdä Ekkono toimintaa varsinkin alemmilla tasoilla, jossa tarvitaan mahdollisimman paljon pallokosketuksia ja tarpeeksi paljon tehokasta treeniä.

En ole mikään Ekkono expertti, mutta sen vähän mitä olen käynyt niin ei siellä ole ainakaan koskaan sanottu, että asia olisi kerralla opittu.
Snoopy

Poissa Poissa


Vastaus #4421 : 09.02.2019 klo 22:52:59

No en nyt tiedä mitä haetaan, mutta kyllä keskeytykset on pakollisia oli harjoite kuinka hyvä tahansa. Liikaa vauhtia = liian vähän ajattelua. Pysäytys, päät ylös, kentän havainnointi ja kysymykset.

En jaksa vaivata itseäni tai ketään tällä, en usko että on mitään ongelmaa harjoituksen tavassa. Harjoituksia pysäytetään sen mitä tarvitsee, puhutaan nopeasti asiat mitkä tarvitsee ja pallo liikkuu nopeasti uudelleen. Ei siinä ole mitään sen ihmeellisempää.

En ole mikään Ekkono expertti, mutta sen vähän mitä olen käynyt niin ei siellä ole ainakaan koskaan sanottu, että asia olisi kerralla opittu.

Itse olen saanut opetuksen, että opetettava asia tulee opettaa niin, ettei siihen enää tarvitse palata. Mikäli opetettu asia ei sisäisty ja joudutaan palaamaan vanhaan aina uudelleen, niin emme pääse eteenpäin. Jos jokaista isompaa kokonaisuutta joudutaan kertaamaan, niin suurin osa ajasta menee kertaamiseen. Isossa kuvassa tavoite on ettei opetettuun enää palata uudelleen.

Tässä on ihan hyvä artikkeli, muistui mieleen nyt kun puhutaan taas Ekkono ajatusmaailmasta, oikeastaan ylipäätään kun vertailleen eri maiden harjoittelu sekä peli kultuureja.
Tässä linkki --> https://jalkapalloblogi.com/2018/08/20/kaksi-erilaista-kulttuuria-suomalainen-valmentaja-kataloniassa/

Leikkaan tähän alle vielä tuon tekstiosuuden...

"
Kaksi erilaista kulttuuria – suomalainen valmentaja Kataloniassa
By Erkko Meri on elokuu 20, 2018 •

Yksi suomalaisen jalkapallon selkeimmistä trendeistä viime vuosina on ollut nuorten pelaajien siirrot ulkomaisiin akatemiaseuroihin. Pelkästään vuonna 2017 lähes parikymmentä alle 18-vuotiasta pelaajaa siirtyi Suomesta muualle Eurooppaan. Kuluvana vuonna tahti on jatkunut lähes samana. Yhä useamman nuorten maajoukkuepelaajan nimen kohdalta löytyy ulkomainen seura.
Ulkomailla työskentelevät suomalaisvalmentajat ovat sen sijaan harvassa. Simo Valakari tekee hyvää työtä Norjassa ja maalivahtivalmentajat Jarkko Tuomisto (Independiente del Valle, Ecuador) ja Jyri Nieminen (San Jose Earthquakes, USA) luovat uraa Amerikan mantereella. Tuomas Peltonen seurasi alkuvuodesta Tuomiston ja Niemisen jalanjälkiä ja aloitti maineikkaassa Qatarin Aspire Academyssa maalivahtivalmentajana. Tamperelaislähtöinen Iikka Miettinen puolestaan nimitettiin muutama viikko sitten venäläisen Zenitin akatemian urheilutoimenjohtajaksi. Lisäksi yksittäiset valmentajat ovat opiskelleet jalkapalloa yliopistotasolla muun muassa Lissabonissa ja Liverpoolissa.
Suomen ulkopuolella toimivia juniorivalmentajia on myös vähän, vaikka suomalaisseurojen kansainväliset kontaktit ovatkin parantuneet. Monet juniorijoukkueet pelaavat vuosittain toistakymmentä kansainvälistä peliä. Valmentajat pyrkivät hakemaan oppia ulkomailta. Ajantasainen valmennustieto on käden ulottuvilla. Matka valmentajaksi ulkomaille on kuitenkin pitkä.
Helsinkiläinen juniorivalmentaja Teemu Tavikainen, 31, sai vuoden alussa mahdollisuuden päästä elämään jalkapalloarkea Espanjassa. Hän aloitti tammikuussa puoli vuotta kestäneen tutustumisjakson barcelonalaisen C.F. Can Vidaletin organisaatiossa ja liittyi osaksi seuran juniorijoukkueiden valmennustiimiä. Kesäkuussa Tavikainen palasi sovitun mukaisesti takaisin Helsinkiin.
Kuusi kuukautta kestänyt arki Suomesta poikkeavassa jalkapallokulttuurissa jätti jäljen valmentajaan.
 
Soccer Services Barcelona siirron mahdollistajana
Nuoresta iästään huolimatta Teemu Tavikainen on kokenut lasten ja nuorten valmentaja. Kokemusta hänellä on muun muassa Käpylän Pallosta, FC Hongasta ja HJK:sta. Espoolaisseurassa Tavikainen toimi juniorivalmennuksen lisäksi seuran Veikkausliiga-joukkueen valmennustiimissä teknisenä assistenttina. KäPassa tehtäviin kuului myös junioripäällikön toimenkuva. Tällä hetkellä hän valmentaa Klubin B-junioreita ja 2004-syntyneitä pelaajia. Valmentamisen Tavikainen aloitti jo 14 vuotta sitten.

Viimeiset vuodet helsinkiläinen on opiskellut intensiivisesti Soccer Services Barcelonan (SSB) kehittämää Ekkono-metodia. Suomessa SSB toimii yhteistyössä Eerikkilässä sijaitsevan Sami Hyypiä Akatemian (SHA) kanssa. Alkuvuodesta 2018 SHA ja SSB solmivat viiden vuoden jatkosopimuksen. Ekkono-metodin neljä kulmakiveä ovat pelit, havainnointi, kysymykset ja konseptit. Kognitiivisen valmennusmetodin tarkoituksena on muodostaa looginen ja jäsennelty oppimisprosessi, joka kehittää pelaajien pelin ymmärrystä.
Yksi SSB:n kouluttajista ja Tavikaisen opettajista oli Fran Rubio, joka toimi aikaisemmin myös Can Vidaletissa. SSB avasi oven seuraan. Rubion kanssa käydyt keskustelut vaikuttivat siihen, että Tavikainen päätti tiedustella mahdollisuutta päästä tutustumaan pidemmäksi ajaksi Can Vidaletin toimintaan. Seuran akatemiajohtaja Óscar García mahdollisti lopulta siirron. Rubio siirtyi kuukausi ennen Tavikaisen muuttoa PSG:n organisaatioon, mutta hänen isänsä Pedro Rubio toimii edelleen Can Vidaletissa.
 
Arki Can Vidaletissa
Vuonna 1966 perustettu C.F. Can Vidalet toimii Barcelonan kaupunkialueella. Seuran kotikenttä Muncipal El Molí sijaitsee muutaman kilometrin päässä Camp Noulta. Miesten edustusjoukkue pelaa maan viidenneksi korkeimmalla sarjatasolla ja on täynnä seuran omia kasvatteja. Juniorijoukkueet ovat mukana Katalonian alueen sarjoissa. Seurassa työskentelee kaksi päätoimista valmentajaa, akatemiajohtaja ja seurasihteeri.
Pätevien valmentajien rekrytointi on olennaisessa asemassa, ja seurasta on ponnistanut valmentajia suurempiin seuroihin, kuten esimerkiksi juuri Rubio PSG:n organisaatioon. Lisäksi muun muassa Espanyolin U16-joukkueen valmentaja ja seuran metodologian johtaja ovat lähtöisin Can Vidaletista. ”Laadukkaiden valmentajien rekrytointi on pienelle, hyvää työtä tekevälle seuralle ehkä kaikkein tärkeintä”, Tavikainen muistuttaa.
Päätoimisilla valmentajilla on molemmilla kaksi joukkuetta. Toinen valmentajista vastaa vanhempien ikäluokkien pelaamisesta ja harjoittelun suunnittelusta, toinen puolestaan nuorempien joukkueiden. Lisäksi seuralla on maalivahtivalmentaja ja fyysinen valmentaja. Kuten Espanjassa yleisesti, myös Katalonian alueella on tyypillistä, että valmentajat käyvät siviilitöissä. Näin tekee myös esimerkiksi Can Vidaletin seurajohtaja.
Can Vidaletissa Teemu Tavikainen oli mukana seuran U15-, U17- ja U19-joukkueissa. Lisäksi hän seurasi aina torstaisin Espanyolin akatemiajoukkueiden harjoituksia. Päivittäinen arki ja jatkuva oppiminen näyttelivät suurta roolia koko tutustumisjakson ajan.
”Seurasin paljon harjoituksia ja keskustelin säännöllisesti valmentajien kanssa. Olin mukana valmennustiimissä, mutta päävalmentaja veti käytännössä harjoitukset. Vastasin peleissä erikoistilanteista ja niiden läpikäynnistä puoliajalla. Treenejä oli kolme kertaa viikossa ja pelit olivat aina viikonloppuisin”, Tavikainen kertoo ja jatkaa: ”Kilpailu Katalonian alueella on erittäin kovaa. Taso on korkea, ja oikeastaan kaikki pelit, joita seurasin, olivat todella tasaisia.”
Vanhimpien ikäluokkien harjoittelussa korostui seikka, joka jossain määrin yllätti Tavikaisen. Ainakin ero Suomeen oli ilmeinen.
”Jo U15-vaiheessa joukkue harjoitteli koko viikon vastustajaa varten. Miten peliä avataan? Miten vastustajan prässi puretaan? Valmentajat selittivät todella tarkasti, miten vastustaja pelaa. Valmentajat katsoivat vastustajajoukkueelta kolme peliä ja tekivät niiden perusteella suunnitelman viikolle. Tuloksilla on iso merkitys ja valmentajat tekevät valtavasti töitä.”
Barcelonassa Tavikainen asui kymmenen kilometrin päässä Can Vidaletin harjoituskentältä. Ympäröivän jalkapallokulttuurin vaikutus oli vahva.
”Seurasin joskus myös nuorimpien junioreiden harjoittelua. Ihmettelin usein, miten aivan pienimmilläkin pelaajilla on niin hyvä ’tatsi’ palloon. Joukkueharjoituksia oli kuitenkin aika vähän, pari kertaa viikossa. Mutta asuntoni viereisessä puistossa oli koko ajan pelit käynnissä. Siellä se kosketus tulee.”
Joukkuetapahtumien ulkopuolella tapahtuvan pelaamisen lisäksi Tavikainen muistuttaa seurakulttuurin tärkeydestä. Tässä suhteessa Suomessa on tapahtunut maltillista kehitystä, vaikka petrattavaa onkin vielä paljon. Miten pelaaja kiinnittyy seuraansa? Miten ympäröivä yhteisö vaikuttaa pelaajaan? Aihe on tärkeä, sillä lajin tärkeys ja ympäristön merkitys rakentavat pohjaa sille, kuinka palavasti pelaajaa haluaa tavoitella unelmiaan. Jalkapalloilija ei kasva tyhjiössä.
”Seurakulttuuri ja merkitys luodaan toimintaympäristössä: Miten harjoituksiin tullaan ja miten muita ihmisiä tervehditään? Käyvätkö pelaajat katsomassa seuran muiden joukkueiden pelejä? Viettävätkö pelaajat aikaa yhdessä?”, Tavikainen pohtii.
”Kaikki tämä vaikuttaa siihen, millaisen arvon seura jättää yksittäiselle pelaajalle ja perheelle.”

Havaintoja espanjalaisesta juniorijalkapallosta
Suomessa Tavikainen oli opiskellut paljon Ekkono-metodia. Metodin konseptit, pelaamisen laatutekijät, näkyivät sekä Can Vidaletin arjen harjoittelussa ja pelaamisessa että yleisesti espanjalaisessa jalkapallossa. Jossain määrin Tavikainen jopa yllättyi siitä, kuinka selvästi metodin konseptit olivat, sarjatasosta riippumatta, läsnä Katalonian alueen jalkapallossa. Konsepteilla tarkoitetaan niitä periaatteita, joita noudattamalla pelaaja saa etua vastustajaan nähden ottelutilanteessa.
Tavikaisen ajatukset ja valmennukselliset näkökulmat saivat puolen vuoden aikana vahvistusta: mitä asioita tehdään ja mitä ei, ja miten kaikki olennaiset asiat toteutetaan viikon aikana.
”Ekkono on paras valmennuskoulutuksellinen asia Suomessa, mutta sen omaksuminen vaatii paljon työtä. Jos metodin opiskeluun ei käytä riittävästi aikaa, ei siitä luultavasti mitään opikaan”, Tavikainen arvioi.
”Seuraavaan peliin valmistautuminen oli koko ajan isossa osassa. Tukeen ja havainnointiin liittyviä harjoituksia oli jonkin verran. Maalintekoa ja boxin puolustamista harjoiteltiin sekä teknisesti että pelitavallisesti todella paljon.”
”Jos pelaisimme HJK:n B-junioreiden kanssa Can Vidaletin U17-joukkuetta vastaan, voisimme jopa voittaa. Pelaamisessa on kuitenkin iso ero. Espanjassa peli on selkeämpää ja paremmin organisoitua, ja pelaajien väliset etäisyydet ovat oikeat. Tämä kaikki näkyy oikeanlaisena rauhallisuutena. Pelaajat ovat hyviä suojaamaan, eivätkä juuri menetä palloa. Suomessa pelaaminen on usein kohellusta”, Tavikainen vertaa.

”Myös fyysinen harjoittelu oli koko ajan mukana. Maanantaisin oli aina keskivartalon kuntopiiri ja kahtena muuna päivänä kestovoimaharjoituksia. Fyysinen harjoittelu toteutettiin joko ennen harjoituksia tai harjoitteiden välissä.”
Can Vidaletin vanhemmat juniorit pelaavat tyypillisesti 3-4-1-2-muodostelmalla. Kovempia joukkueita vastaan valitaan usein 5-4-1-ryhmitys. Vastustajan pelaamiseen valmistautuminen on tärkeä lähtökohta. ”Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö harjoittelu olisi kehittävää. Espanjasta tulee kuitenkin koko ajan laatupelaajia”, Tavikainen muistuttaa.
Espanjalaisen juniorijalkapallon kilpailun kovuus toistuu Tavikaisen puheissa. Pelaajien rekrytointi on erottamaton osa toimintaa.
”Käsitykseni mukaan Katalonian alueella jokainen seura on tehnyt Barcelonan kanssa herrasmiessopimuksen. Jos esimerkiksi Espanyol on kiinnostunut jostain pelaajasta, he soittavat Barcelonalle ja kysyvät, haluavatko he rekrytoida pelaajan. Kilpailu on ihan älytöntä. Mutta toisaalta pienempi seura on ylpeä, jos sen pelaaja siirtyy isompaan seuraan”, Tavikainen taustoittaa.
Teemu Tavikainen näkee espanjalaisen juniorijalkapallon kompleksisena kokonaisuutena, jossa erilaiset valmennukselliset ja ajalliset suuntaukset on kyetty rakentamaan loogiseksi jatkumoksi ilman merkittäviä ristiriitaisuuksia. Ero Suomeen on tässä suhteessa suuri.
”Suomessa peli on kehittynyt jaksoissa. Aikanaan fyysinen valmennus sai suurimman huomion. Sen jälkeen on kiinnostuttu Ajax-drilleistä, Horst Weinin näkemyksistä ja viimeisimpinä havainnoinnin opettamisesta. Espanjassa ne ovat olleet koko ajan yhdessä, ’kimpassa’. Kaikki on pystytty yhdistämään järkevällä tavalla siten, että uusi tieto kerrostuu vanhan päälle ilman aikaisempien oppien hylkäämistä.”
 
Tärkeimmät opit
Kesäkuussa HJK:hon palannut ja BSM-joukkueen päävalmentajana aloittanut Tavikainen vaikuttui Espanjassa monesta asiasta.
”Valmentajien tekemä työ seuraavaa peliä varten oli valtava: vastustajan pelien seuraaminen, videoiden katsominen ja harjoittelun suunnittelu nähtyjen pelien perusteella. On Suomessakin muutamia valmentajia, jotka tekevät paljon töitä, mutta toiminnalla ei ole samalla tavalla vaikutusta pelien lopputulokseen.”
”Espanjassa seuralla on aina vastuu pelaajakehityksestä, ei valmentajalla. Seura on määrittänyt itselleen tietynlaisen metodologian – miten toimitaan ja miten halutaan pelata. Valmentajien tehtävänä on sitten toteuttaa kyseistä metodologiaa. Esimerkiksi Espanyolin akatemiassa oli normaalia, että seuran akatemian johtaja oli paikalla lähes kaikissa harjoituksissa. Jos toiminnassa oli korjattavaa, akatemian johtaja otti asian esille harjoitusten jälkeen, joskus jopa niiden aikana”, Tavikainen toteaa.

Oman peli-identiteetin tärkeys on Tavikaiselle itsestään selvä asia. ”Espanjassa minulla vahvistui se ajatus, että jalkapallossa voi menestyä monella eri tavalla. Se, että seura tai laajemmin jopa koko maa, sitoutuu tiettyyn ideologiaan, tuo paljon hyötyjä. Menestystä voi tulla myös muulla tavalla kuin Ekkono-metodilla, tiki-takalla tai jollain muulla.”
”Tärkeintä on, että pelitapa on riittävän pitkälle analysoitua ja riittävän laadukkaasti toteutettua. Toki tietyt globaalit konseptit toteutuvat pelitavasta ja maasta riippumatta. Koska kilpailu on kovaa, erot syntyvät pienistä nyansseista. Can Vidaletissa esimerkiksi havainnoinnin opettaminen toi eroa muihin, isoissa seuroissa taas pelitavalliset yksityiskohdat.”
Suomesta poikkeavassa ympäristössä valmentaminen avaa usein silmiä, tai ainakin vahvistaa näkemyksiä pelistä. Lyhyt viikonloppureissu tai muutama luento tuskin antavat kovinkaan syvällistä kuvaa tietyn seuran tai alueen jalkapallon tilasta, vaikka ne voivatkin herätellä ajatuksia. Myös yksittäisiä artikkeleita lukiessa on varottava tekemästä liian suoraviivaisia johtopäätöksiä. Eri maiden kehitysprosesseja arvioitaessa on tiedostettava kaikki relevantit taustatekijät.

Sen sijaan useamman kuukauden kestävä arjen näkeminen, valmentajien kanssa toimiminen ja yhteisössä eläminen voivat antaa selkeämmän kuvan pelistä, valmennuksesta ja laajemmin koko kulttuurista. Varsinkin, jos valmentaja on päivittäin mukana valmennustiimissä, kuten Tavikainen Can Vidaletissa. Ympäristö muokkaa aina ihmistä, joukkuetta ja peliä – enemmän tai vähemmän. Jalkapallo ei ole yhteiskunnasta erillinen saareke.

Toisaalta uran luominen ulkomailla on suomalaiselle valmentajalle kivinen tie, varsinkin vahvan jalkapallokulttuurin maissa, kuten vaikkapa Espanjassa. Jos haluaa kasvaa kansainvälisen tason osaajaksi, kansainvälisten jalkapalloimpulssien jatkuva kokeminen on välttämätöntä. Tämä ei tietenkään tarkoita, että Suomessa valmentaminen olisi jotenkin vähemmän arvokasta. Realiteetit on kuitenkin tunnistettava. On tehtävä valtavasti töitä, tutustuttava oikeisiin ihmisiin ja löydettävä sopiva ympäristö. Ja mikään ei ole siltikään varmaa. Myös Teemu Tavikainen tiedostaa tämän.
”Ulkomaille ei niin vain mennä. Ensin on pakko verkostoitua ja tutustua eri ihmisiin. Usein ainoa tie on aloittaa apuvalmentajana, ja lähteä sieltä rakentamaan uraa. Haluan kuitenkin vielä joskus työskennellä sellaisessa maassa, jossa jalkapallolla on suurempi merkitys kuin Suomessa.”

Erkko Meri (@ErkkoMeri)
papadopoulos

Poissa Poissa


Vastaus #4422 : 10.02.2019 klo 19:58:58

Lainaus
Espanjassa peli on selkeämpää ja paremmin organisoitua, ja pelaajien väliset etäisyydet ovat oikeat. Tämä kaikki näkyy oikeanlaisena rauhallisuutena. Pelaajat ovat hyviä suojaamaan, eivätkä juuri menetä palloa. Suomessa pelaaminen on usein kohellusta”, Tavikainen vertaa.

Tämä on oikeastaan juuri se, miksi on mielestäni vaarallista heittää ilmoille ajatus, että lasten valmennuksessa on tärkein se, että muksut vetää täysillä.

Vaikkakin olen sitä mieltä, että pihapelit ja vapaus pitää tuoda harjoituksiin niin olen silti nähnyt ongelmallisimmaksi asiaksi saada pelaaja miettimään ennen tekemistä. Kyllä aika monen saa aktivoitua kunhan ympäristö on sopiva, mutta millä saat ylimääräisen vauhdin pois ja järjen mukaan. Mielestäni paras on se, että aloitetaan heti pienestä ajatuksella, että jotain pitää ensin tapahtua ja vasta sitten tehdään. Esim ne eriväriset kartiot. Ne voivat olla pelistä irrallaan, mutta niiden tarkoitus onkin opettaa pelaaja miettimään ennen kuin alkaa kohentamaan.
Sokrateen puskumaali

Poissa Poissa


Vastaus #4423 : 11.02.2019 klo 09:26:06

Tämä on oikeastaan juuri se, miksi on mielestäni vaarallista heittää ilmoille ajatus, että lasten valmennuksessa on tärkein se, että muksut vetää täysillä.

Kun itse sanon, että tärkeintä on se, että opetetaan korkean intensiteetin suorituksiin, niin en tarkoita sitä, että pitäisi koko ajan vaan juosta. "Vetää täysillä" todennäköisesti tarkoittaa sitä, että kun pitää tehdä suoritus, niin silloin mennään täysillä.

Mielummin niin harjoituksissakin, että on selkeitä taukoja ja selkeitä suorituksia. Jos harjoite menee sellaiseksi hölkkäämiseksi, niin se ei todella ole hyvä vaan mielummin opettaa siihen, että on selkeitä taukoja tai pelissä tilanteita, joissa ei tarvitse päättömästi juosta joko palloa tai vastustajan maalia kohden. Ja sitten kun tarvitsee mennä, niin mennään tosissaan. 60 minuuttia hölkkää ei kanna niin pitkälle kuin 30 minuuttia spurtteja ja 30 minuuttia taukoja, epäilisin.

Lainaus
Vaikkakin olen sitä mieltä, että pihapelit ja vapaus pitää tuoda harjoituksiin niin olen silti nähnyt ongelmallisimmaksi asiaksi saada pelaaja miettimään ennen tekemistä. Kyllä aika monen saa aktivoitua kunhan ympäristö on sopiva, mutta millä saat ylimääräisen vauhdin pois ja järjen mukaan. Mielestäni paras on se, että aloitetaan heti pienestä ajatuksella, että jotain pitää ensin tapahtua ja vasta sitten tehdään. Esim ne eriväriset kartiot. Ne voivat olla pelistä irrallaan, mutta niiden tarkoitus onkin opettaa pelaaja miettimään ennen kuin alkaa kohentamaan.

Itse ajattelen niin, että ensin kovan intensiteetin peliympäristö ja kun se on hallussa, niin sitten järkeä mukaan. En tiedä, että onko se oikein, mutta pelkään että liikunnallisuuden herkkyysaika on tätä kognitiivista askelta ennen ja jos ei käytä sitä ikkunaa mahdollisimman kovaan liikkeeseen ja liikeratoihin totuttamiseen, niin sitä ei saa enää kunnolla takaisin sitä hermotusvaihetta. Sen sijaan pelikäsityksen elementtejä voinee kehittää paremmin vasta myöhemmin.

Toisaalta, jos on ensimmäiset pari vuotta saanut positiivista palautetta aina kun on vaan jalat käyneet, niin jäähän se alitajuntaan, että se koko ajan juokseminen on haluttu asia. Sitten kun yrittää valmentajana kertoa, että itse asiassa tässä positiossa ja tässä pelitilanteessa parasta olisi olla paikoillaan ja havainnoida peliä, niin se tuntuu varmaan hankalalta sisäistää.
koera

Paikalla Paikalla


Vastaus #4424 : 12.02.2019 klo 12:34:28

Tämä kysymys treenien temposta on mielenkiintoinen ja aika monimutkainen jos sen purkaa osiinsa.

Pienpeleissä harjoitellaan samaan aikaan sekä havainnointia että päätöksentekoa. Havainnoinnin kehityksessä ensimmäinen kynnys ylitettäväksi on riittävät sensomotoriset ja pallolliset perustaidot, jotta pallollisena ympärilleen katseleminen on ylipäätänsä mahdollista. Ympäristön havainnointi perustuu jatkuvaan "vilkuiluun" eli silmät liikkuvat kohteesta toiseen huomattavasti enemmän ja useammin kuin mitä tietoinen näkökokemuksemme antaa ymmärtää. Jopa aivan terävimmällä huipputasolla leijonanosa pallollisen pelaajan vilkaisuista kohdistuu palloon ja omiin jalkoihin. Tästä johtuen ympäristön hahmottamiseen jää melko vähän vilkaisuja, joten aivojen on parsittava vähäisestä informaatiosta kasaan mahdollisimman koherentti kokonaiskuva.

Pelaajan kyky luoda nopeasti kokonaiskuva muutamalla vilkaisulla perustuu samankaltaisina toistuvien tilanteiden kuvapankkiin. Pienpeliharjoittelun vallankumouksellisuus perustuu siihen, että tuota kuvapankkia kartutetaan systemaattisesti. Melko tuoreen tutkimuksen pohjalta tiedetään, että katseen kohdentamisessa on paljon mekanismeja jotka eivät ole lainkaan tahdonalaisia. Ts. havainnointikyky on jotain, mitä ei voi tietoisesti miettimällä parantaa. Se parantuu vain pelinomaisissa tilanteissa, ja tempo on yksi tärkeä osa pelinomaisuutta. Eli havainnontikyvyn kehittäminen vaatii kovan intensiteetin pienpelaamista.

Päätöksentekokyky onkin sitten hiukan eri juttu, koska kyse on tahdonalaisesta prosessista johon vieläpä liittyy ennakoiminen. Homma on hankala opetettava sen takia, että jos pelaajan keskittyminen on liikaa päätöksenteossa, niin havainnointi häiriintyy. Ympäristön tarkkailu ja esim. pallon potkaisu kohteeseensa tapahtuvat kirjaimellisesti eri puolilla aivoja. Tämän takia suosittelisin aina puhumaan valmennettaville "miettimisen" asemesta ketjusta: havainnointi-päätöksenteko-suoritus. Jos valmennettavalla on toistuvasti tietynlaisissa tilanteissa ongelmia, niin valmentajan tulisi ymmärtää mistä kohtaa tuota ketjua ongelmat löytyvät. Päätöksentekoa voi ja kannattaakin käydä läpi hitaammassa tempossa, mutta opittu siirtyy parhaiten kentälle vasta kun treenin/pienpelin tempo nostetaan pelinomaiseksi.

 
Sivuja: 1 ... 176 [177] 178 ... 183
 
Siirry:  

Powered by SMF 1.1.21 | SMF © 2011, Simple Machines