Suomalainen juniorivalmennus tarvitsee ryhtiliikettä

[koera]

Jos se olisi noin yksioikoista, niin silloin pilliin puhaltava ja tsemppihuutoja huutava robotti voisi hoitaa valmennushommat.

Tyypillisessä harrastejoukkueessa vauhdin puute johtuu heikosta liikunnallisuudesta ja pallonkäsittelytaidon puutteista. Jos näiden yli ei pääse, niin nopeampaan tempoon pakottaminen ei tuota mitään järkevää. Eli monessa tapauksessa on parasta ottaa lusikka kauniiseen käteen, ja käyttää huomattava osa treeniajasta pallonkäsittelytaidon perusteiden hinkkaamiseen: mahdollismman paljon kosketuksia, selkeitä harjoituksia joissa on selkeät tavoitteet, ja mallisuoritukset jotka eivät jätä kysyttävää. Jos harrasteryhmän parhaille haluaa pitää oven auki haaste- tai kilparyhmään, niin perusteista ei ole varaa tinkiä.

Taitavammassa ryhmässä yleinen hitaus on luultavasti merkki huonosta harjoittelukulttuurista. Tuota ei muuteta viikossa eikä edes kuukaudessa. Väittäisin melkein että nopea muutos, jota valmentaja lisää tempoa meuhkaamalla tekee hommasta vain vittumaista jokaiselle osapuolelle. Silloin kun seuralla on yhtenäinen ja terve harjoittelukulttuuri johon aletaan totuttelemaan jo pienestä pitäen, tempo syntyy johtavien pelaajien esimerkistä ja luonnollisesta keskinäisestä kilpailusta.

[Sokrateen puskumaali]

Jos ongelma on matala intensiteetti, niin miksi valmentaja hyväksyy sen? Pilli suuhun, homma poikki, kerro mikä on pielessä. Sitten yritetään uudestaan. Jos ei onnistu niin toista alusta X kertaa niin kyllä se jossain vaiheessa onnistuu. Valmentaja, vaadi. Se on sun duuni.

Jos tiedetään, että suomalaisen jalkapallon kulttuurinen ongelma on matala intensiteetti, niin miten voi olla, että tämä ratkaisukeino ei ole tullut käytetyksi ja asiaa ei olla näin yksinkertaisesti korjattu? Vaikuttaa vähän liian helpolta vastaukselta krooniseen ja systeemiseen kulttuuritason ongelmaan.

Toinen seikka on tämä vaatimustason käsite. Sekään ei tunnu yksinkertaiselta asialta. Jos vaan vaatii ja vaatii, mutta ainoa seuraus siitä vaatimustason alittamisesta on se, että valmentaja puhaltelee pilliinsä ja harjoitukset menevät negatiivisen palautteen antamiseksi ja yhden harjoitteen uudelleenyrittämiseksi, niin en tiedä, että ollaanko vaatimustason ideassa kuitenkaan.

Joskus aiemmin jo pohdiskelin, että voiko vaatimustasoa olla jalkapallossa ilman ajatusta siitä, että jos vaatimustasoa ei täytä, niin tilalle tulee pelaaja joka täyttää. Vaatimustasot, jotka perustuvat pelkkään valmentajan auktoriteettiin ja sanailuun, mutta eivät millään konkreettisella tasolla tule ymmärretyiksi, eivät mielestäni välttämättä riitä kulttuurisella tasolla nostamaan nuorten harjoittelun intensiteettiä niin korkealle kuin mitä systeeminen kilpailun kulttuuri luonnostaan tekisi. En tiedä, että riittääkö edes tuo koeran esittämä seuran terve harjoittelukulttuuri ilman selkeää ymmärrystä siitä, että jos ei tee asioita lähemmäksi 100% tehoilla kaiken aikaa, niin joku muu tulee tilalle joka on valmis niin tekemään.

Jos sellaista tunnetta ei ole vaan kokee olevansa joukkueelle korvaamaton, niin se johtaa mielestäni väistämättä siihen, että suurin osa näistä korvaamattomista ei pysty kasvamaan kulttuuriin, jossa tehdään töitä riittävän kovalla intensiteetillä.

[Vastarannanmies]

Jos se olisi noin yksioikoista, niin silloin pilliin puhaltava ja tsemppihuutoja huutava robotti voisi hoitaa valmennushommat.

Tyypillisessä harrastejoukkueessa vauhdin puute johtuu heikosta liikunnallisuudesta ja pallonkäsittelytaidon puutteista. Jos näiden yli ei pääse, niin nopeampaan tempoon pakottaminen ei tuota mitään järkevää. Eli monessa tapauksessa on parasta ottaa lusikka kauniiseen käteen, ja käyttää huomattava osa treeniajasta pallonkäsittelytaidon perusteiden hinkkaamiseen: mahdollisimman paljon kosketuksia, selkeitä harjoituksia joissa on selkeät tavoitteet, ja mallisuoritukset jotka eivät jätä kysyttävää. Jos harrasteryhmän parhaille haluaa pitää oven auki haaste- tai kilparyhmään, niin perusteista ei ole varaa tinkiä.

Taitavammassa ryhmässä yleinen hitaus on luultavasti merkki huonosta harjoittelukulttuurista. Tuota ei muuteta viikossa eikä edes kuukaudessa. Väittäisin melkein että nopea muutos, jota valmentaja lisää tempoa meuhkaamalla tekee hommasta vain vittumaista jokaiselle osapuolelle. Silloin kun seuralla on yhtenäinen ja terve harjoittelukulttuuri johon aletaan totuttelemaan jo pienestä pitäen, tempo syntyy johtavien pelaajien esimerkistä ja luonnollisesta keskinäisestä kilpailusta.

Boldatut kohdat juurikin niitä missä homma kusee ja rankasti.  Pelaajat pallonkäsittelyssä teknisesti liian huonoja vaativampiin harjoitteisiin ja niitä hinkataan ja onnistumisia ei tule. Tämä korostuu jos tasoryhmiä ei ole ja 4-5 vuotta pelannut ja muutaman kuukauden harrastanut harjoittelevat samassa ryhmässä kokeneemmillekin haastavia ja uusia treenejä. Eli oikoreittiä pitkin yritetään opettaa asioita jotka tulevat vasta tietyn tason saavuttamisen jälkeen.

Alleviivattu on myös erittäin tärkeä seikka joka seuran valmennuskoulutuksissa pitäisi ottaa paremmin huomioon ja sille valmennuspäällikön paikalle valita kaveri jolla on oikeasti aikaa kaikkien joukkueiden valmentajille eikä pääsääntöisesti tämä valmennuspäällikkö valmentaisi itse mitään joukkuetta seurassa. Vierestä nähnyt toimintaa joka on oikeastaan päinvastaista jos valmennuspäällikkö 2 kertaa vuodessa treeneissä käy paskaa jauhamassa. Ulospäin hommasta annetaan ihan toisenlainen kuva ihan lehtijuttuja myöden. Valmennuspäällikkö selittää vanhemmille että valmentajiin on täysi luotto vaikka ei tiedä mitä treeneissä vedetään ja minkälaisella sapluunalla. Eli tuo yhtenäinen ja terve harjoittelukulttuuri puuttuu täysin.

Vierestä nähnyt nyt muutaman kuukauden kun aloitteleva valmentaja omalla pelitaustallaan yrittää opettaa liian vaikeita asioita koko joukkueelle ilman tasoryhmiä ja treenien sisältö vaihtuu suurilta osin joka harjoituksiin eikä päämäärää ole havaittavissa. Suunnitelmallisesti harjoittelusta ei voi puhua ja epäilenkin että mitään kausisuunnitelmaa ei ole olemassa...

[Aaamatööri]

Vastaranta, minkä ikäisiä ja mitkä asiat ovat liian vaikeita? Ja tee palvelus tuolle valmentajalle ja käy kertoos sille vinkkejä jos tuo nyt sen pari kk on jatkunut. Ota vastuu tilanteesta ja pelasta nuo pelaajat.

[Aaamatööri]

Suurin ongelma täällä näyttää olevan provalmentajien jatkuva hifistely ja analysointi. Paljon on hyviä runoilijoita nämä ovat yleensä...kyllä te tiedätte..

[Thalian]

Suurin ongelma täällä näyttää olevan provalmentajien jatkuva hifistely ja analysointi. Paljon on hyviä runoilijoita nämä ovat yleensä...kyllä te tiedätte..

Olet väärässä. Suurin ongelma on siinä, että niitä provalmentajia on liian vähän.

[Aaamatööri]

Olet väärässä. Suurin ongelma on siinä, että niitä provalmentajia on liian vähän.

Juurikin näin, viestini jäi hiukan auki, hyviä hifistelijöitä ja runoilijoita löytyy, tekijöitä ei.

[Vastarannanmies]

Vastaranta, minkä ikäisiä ja mitkä asiat ovat liian vaikeita? Ja tee palvelus tuolle valmentajalle ja käy kertoos sille vinkkejä jos tuo nyt sen pari kk on jatkunut. Ota vastuu tilanteesta ja pelasta nuo pelaajat.

8-10-vuotiaita. Ihan perus syöttöharjoite tehdään liian pitkillä syötöillä ja kiireellä trillinä eikä peliomaisesti paineettomassa tilassa (eli unohdetaan kokonaan pallonkäsittely ja edetään eteenpäin, koska peli sitä velvoittaa? Teknisesti oikeat ja puhtaat suoritukset jäävät huomioimatta, koska pyrkimys on määrään laadun sijaan). Kiire ehtiä seuraavaan syöttöön aiheuttaa keskittymisen puutteen suoritukseen ja pallo karkaa syötöstä ohi kohdepelaajan.
Laukaisuharjoituksessa määrätään kummalla jalalla pitää laukoa, eikä pelaajalle anneta mahdollisuutta havainnoida ja tehdä omaa päätöstään.
Muutaman neuvon olen antanut, mutta en enää jaksa kun toiminta on samaa paskaa siitä huolimatta. Valmennuspäälliköllekin olen asiasta maininnut ja palautetta laittanut eikä vielä ole mitään tapahtunut.
Tuntuu että valmentaja käy vain vetämässä treenit huolimatta onko niistä oikeasti mitään hyötyä...

[Takatasku]

Onko harrastejoukkueen pelitempolla niin väliäkään? Ainakin ko. termistä voi päätellä, että tarkoitus on harrastaa jalkapalloa, eikä tavoitella huippujalkapalloiluun vaadittavia taitoja ja ominaisuuksia. Kilpajoukkueessa taas pitää tarpeeksi kova  tempo saada aikaan tavalla tai toisella. Ei se muutos tapahdu millään tavalla yhdessä yössä, eikä edes kuukaudessa. Vuodessa pitäisi kuitenkin saada aikaan selvää muutosta. Toki jos seuran yleinen ilmapiiri ja toimintakulttuuri on päinvastaista toimintaa suosiva, tulee hommasta kivireen vetämistä, enkä suosittele sitä yhdellekään valmentajalle.

Mielestäni vaatimustaso pitää olla korkealla. Varsinkin jos kyse on kilpaurheilusta. Kiristetään turboruuvia pikkuhiljaa ja vanhan koulukunnan kolleegaa siteeraten: "Kun vauhti kiihtyy niin paska tippuu rattailta." Eli se heikoin pää ymmärtää itse lopettaa tai siirtyä semmoiseen seuraan/joukkueeseen, joka sopii paremmin omiin haluihin ja tavoitteisiin. Kaikista ei tule litmasia, mutta eikö se kilpajoukkueiden tavoite pitäisi olla se, että tuotetaan uusia? Kyllä se pitäisi jokaisen seuran tavoite olla, että tuotetaan pelaajia vähintään omaan "edustusjoukkueeseen" ellei sitten jopa korkeammille tasoille. Autetaan pelaajaa saavuttamaan maksimaalinen potentiaalinsa ja tarvittaessa ohjataan hänet seurasta eteenpäin, jos ei itse voida sitä mahdollistaan, semmoiseen seuraan, jossa se onnistuu. Olen kyllä vuosien varrella huomannut, että Suomessa junioriurheilijan on hemmetin vaikeaa olla muita parempi. Aina on yksi tai useampia kateellisia mollaamassa ja pahimmassa tapauksessa estämässä kehittymistä entistä paremmaksi. Koska "Jussi ei saa olla parempi kuin meidän Pekka, sen pitää olla yhtä huono. Älä Pekka syötä koskaan Jussille ettei se tee enempää maaleja kuin sinä. "

En tiedä sitä kuinka paljon joukkuelajeissa sitten vaikuttaa sosiaalinen laiskuus? Tai miten tuon termin "social loafing" nyt haluaakaan kääntää. Kyseessä on kuitenkin tilanne, jossa henkilö panostaa ryhmätyössä lopputulokseen vähemmän kuin toimiessaan yksilönä. Helppo se on kyllä piiloutua kaverin selän taakse kun ei saa avoipaikasta maalia. "Mikset syöttänyt paremmin?" tms. Vika ei ole itse suorittajassa vaan siinä syötön antaneessa kaverissa. Tai Pärmäkosken tapauksessa hiihtäjässä itsessään ei ole koskaan vikaa vaan aina syy löytyy suksista.

Runoillaanpa taas joskus uudestaan.

[ginikettu]

Olet väärässä. Suurin ongelma on siinä, että niitä provalmentajia on liian vähän.

Saa nähdä sitten jos oma skidi menee jalkapallotreeneihin, mutta ainakin ysärillä omassa nuoruudessa "ongelmana" oli näin jälkeenpäin ajateltuna enemmän tai vähemmän omastamielestään hyvät valmentajat, mutta mitään ammattilaisia ne ei tietenkään olleet. Koulutettuja valmentajia varmaan tarvitaan aina enemmän ja enemmän.

[Bomber80]

Ikävä kyllä todella moni junnufutis piireissä toimiva koutsi luulee olevansa Jumalan lahja suomalaiselle futikselle. JA toimii näin sen mukaan.
Onneksi näin ei ole kaikissa seuroissa.

[Vastarannanmies]

Valmentajien koulutuksessakin pitäisi olla pitkäjänteinen ja koulutuksen olla jatkuvaa ja suunnitelmallista. Pelkkä treenien vetäminen ilman ymmärrystä tekemisen syystä ja seurauksista on turhaakin turhempaa (ainakin seurata vierestä kyseistä touhua).
Myöskin seuran (valmennuspäällikön) olisi järjestettävä valmentajien seuraamista treenien suunnittelun ja niiden vetämisen välillä. Pelkkä valmentajan paikalla olo treeneissä ei riitä millään, ei edes harrastetasolla, tai ei pitäisi riittää ainakaan omasta mielestäni. Tästä päästään siihen että koko valmennusryhmän pitäisi sitoutua samoihin harjoitussisältöihin ja vaatimuksiin kaikkien pelaajien osalta. On turhauttavaa jos vastuuvalmentaja on pois treeneistä, että treenit muuttuvat alkeellisiksi pallotteluiksi.

[P1nt0]

Valmentajien koulutuksessakin pitäisi olla pitkäjänteinen ja koulutuksen olla jatkuvaa ja suunnitelmallista. Pelkkä treenien vetäminen ilman ymmärrystä tekemisen syystä ja seurauksista on turhaakin turhempaa (ainakin seurata vierestä kyseistä touhua).
Myöskin seuran (valmennuspäällikön) olisi järjestettävä valmentajien seuraamista treenien suunnittelun ja niiden vetämisen välillä. Pelkkä valmentajan paikalla olo treeneissä ei riitä millään, ei edes harrastetasolla, tai ei pitäisi riittää ainakaan omasta mielestäni. Tästä päästään siihen että koko valmennusryhmän pitäisi sitoutua samoihin harjoitussisältöihin ja vaatimuksiin kaikkien pelaajien osalta. On turhauttavaa jos vastuuvalmentaja on pois treeneistä, että treenit muuttuvat alkeellisiksi pallotteluiksi.

Miksi et itse hakeudu valmentajaksi, kun kerran tiedät miten homma hoidetaan?

[Takatasku]

Miksi et itse hakeudu valmentajaksi, kun kerran tiedät miten homma hoidetaan?

Saattaahan Vastarannanmies ollakin valmentaja, tai sitten ei. Ehkä asia selviäisi kysymällä tai lukemalla hänen aiempia viestejään. Suomessa parhaat valmentajat ovat kuitenkin tasosta riippumatta katsomossa ja heitä on jokaisessa pelissä paikalla useita, ellei kymmeniä. He eivät kysyttäessä kuitenkaan ole kiinnostuneita valmentajan pestistä. En tiedä mikä asia pitäisi muuttaa, että saataisiin tämä suunnaton voimavara ja valtava määrä tietotaitoa urheiluvalmennuksen pariin.

Itsekin kirjoittelen tänne ja muualle suoraan katsomon puukko-osaston kokouksesta. Urheilun ulkopuoliset seikat pitävät tässä vaiheessa huolen siitä, ettei ole aikaa ja mahdollisuuksia panostaa valmentamiseen. Ainakaan niin, että olisin itse tyytyväinen panokseeni. Oikeastaan ainoa vaihtoehto olisi, että saisin elannon valmentamisesta eikä sen hankkimiseen tarvisi tuhlata aikaa valmentamisen lisäksi. Mutta kuten tiedetään, niin niitä paikkoja on Suomessa aika harvassa, jossa maksetaan täyttä palkkaa valmentajalle.

[JayAi]

Niin kyllähän Suomi on yksi harvoja maita maailmassa missä jalkapallossa vanhemmilla on iso valta. Tätä vielä käytetään härkistisi ajamaan omia etuja. Ei tarvitse kuin kesällä mennä johonkin vähän isompaan turnaukseen ja katsoa hetki pelejä, niin pian näet joukkueen missä valmentajan puheille on huonon pelin(vanhempien mielestä) hakeutumassa vanhempia toinen toisensa jälkeen. Pahimillaan olen nähnyt jonoja jotka on kuin leipäjonoista missä odotetaan vuoroa valmentajan puheille haukkumaan valmentajaa.

Ymmärrän miksi näin on, koska vanhemmat meillä myös maksaa lajin, mutta samalla Suomessa valmentajille ei paljoa rauhaa anneta. Ei meillä varmasti ole riittävästi riittävän hyviä valmentajia, mutta ei myöskään niillä hyvillä ole riittäviä työkaluja tehdä työtänsä/harrastustaan.

[Vastarannanmies]

Niin kyllähän Suomi on yksi harvoja maita maailmassa missä jalkapallossa vanhemmilla on iso valta. Tätä vielä käytetään härkistisi ajamaan omia etuja. Ei tarvitse kuin kesällä mennä johonkin vähän isompaan turnaukseen ja katsoa hetki pelejä, niin pian näet joukkueen missä valmentajan puheille on huonon pelin(vanhempien mielestä) hakeutumassa vanhempia toinen toisensa jälkeen. Pahimillaan olen nähnyt jonoja jotka on kuin leipäjonoista missä odotetaan vuoroa valmentajan puheille haukkumaan valmentajaa.

Ymmärrän miksi näin on, koska vanhemmat meillä myös maksaa lajin, mutta samalla Suomessa valmentajille ei paljoa rauhaa anneta. Ei meillä varmasti ole riittävästi riittävän hyviä valmentajia, mutta ei myöskään niillä hyvillä ole riittäviä työkaluja tehdä työtänsä/harrastustaan.

No omalla kohdalla näin ei käynyt vaan tietty vanhempi (seuran puolelta pois potkittu entinen joukkueen valmentaja) keräsi pelaajien vanhempia jotta he esittäisivät seuralle että en saisi valmentaa. Tilaisuudet eivät olleet avoimia vaan kokous adressin täyttöä varten järjestettiin vain samaa mieltä olevien kesken (n. 1/3 osa) ja siitä pikainen kokous virallisesti jossa homma painittiin läpi.
Seuran valmennuspäällikkö ei halunnut joukkueen asioihin sen enempää sekaantua vaan virallisen kokouksen päätös oli ja piti. Toki virallisen kokouksen kutsu tuli paria päivää ennen kokousta, mutta eipä tuollaista mutotseikkojen ja valmennuspäällikön munattomuutta viitsinyt edes lähteä tappelemaan toiseen suuntaan. Seuralla valmentajat eivät siis ole valmennussuhtessa seuraan vaan joukkueisiin. Itseni mukana vähän kuin protestiksi lopetti toinen valmentaja valmentamisen.

[JayAi]

No omalla kohdalla näin ei käynyt vaan tietty vanhempi (seuran puolelta pois potkittu entinen joukkueen valmentaja) keräsi pelaajien vanhempia jotta he esittäisivät seuralle että en saisi valmentaa. Tilaisuudet eivät olleet avoimia vaan kokous adressin täyttöä varten järjestettiin vain samaa mieltä olevien kesken (n. 1/3 osa) ja siitä pikainen kokous virallisesti jossa homma painittiin läpi.
Seuran valmennuspäällikkö ei halunnut joukkueen asioihin sen enempää sekaantua vaan virallisen kokouksen päätös oli ja piti. Toki virallisen kokouksen kutsu tuli paria päivää ennen kokousta, mutta eipä tuollaista mutotseikkojen ja valmennuspäällikön munattomuutta viitsinyt edes lähteä tappelemaan toiseen suuntaan. Seuralla valmentajat eivät siis ole valmennussuhtessa seuraan vaan joukkueisiin. Itseni mukana vähän kuin protestiksi lopetti toinen valmentaja valmentamisen.

No jälleen esimerkki siitä, että seuroilla ei ole valtaa/uskallusta, vaan vanhemmat ohjaa hommia. Hyvä että toinen valmentaja jäi pois, itse en ainakaan tuollaisessa ryhmässä haluaisi ikinä valmentaa.

[Takatasku]

Kyllä suomalaisissa urheiluseuroissa on valtava johtajuusvaje. Onneksi löytyy kuitenkin se harvalukuinen määrä seuroja, joissa on munaa sanoa, että tämä on meidän linja. Sitä eivät yksittäiset vanhemmat muuta.

[Sokrateen puskumaali]

Niin kyllähän Suomi on yksi harvoja maita maailmassa missä jalkapallossa vanhemmilla on iso valta.

Epäilen, että näitä maita on paljon. Minusta tuntuu, että ihmiset eivät näe ulkomailta kuin isojen ammattilaisseurojen juniorijoukkueet, joilla on autonomia taloudellisesti ja mahdollisuus tiputtaa kaikki hankalien vanhempien lapset pois ilman suurempaa ongelmaa ja vertailevat näitä sitten suomalaisiin talkooporukoihin. Ei tarvitse googlailla hirveän pitkälle niin näkee samoja ongelmia ainakin englantia puhuvien maiden joukosta ruohonjuuritason jalkapallosta.

Minusta nämä nyt esitetyt ongelmat ovat vastuun pakoilua. Yritetään selittää resurssien puutteella jalkapallon ongelmia vaikka meillä resurssit ovat loppujen lopuksi kohtuullisen hyvällä tasolla. Syyt ovat jossain muualla.

Toiseksen tämä valmentajien haukkuminen. Hieman erikoista, että ne kaikki muut valmentajat ovat ääliöitä, mutta juuri sinä tänne kirjoittava oletkin sitten se ainut fiksu, joka loistaa kirkkaana soihtuna surkean keskinkertaisuuden joukossa. Ja sitten syytetään juuri niitä muita, että he ovat sellaisia, jotka kuvittelevat olevansa niin erityisen hyviä kirkkaita soihtuja surkean keskinkertaisuuden joukossa, mutta ovatkin ihan surkeita. Luulisi, että jo tässä vaiheessa kellojen pitäisi soida.

Valmentajat tuskin ovat kautta linjan älykääpiöitä, jotka ovat kiinnostuneita omasta glooriastaan. Valmentajat todennäköisesti välittävät lapsista ja yrittävät parhaansa mukaan kehittää heitä aina vaan paremmiksi. Joillakin on varmaan liiallinen käsitys omista taidoistaan, mutta uskoisin tässäkin Gaussin käyrän pitävän paikkansa ja suurin osa omaa realistisen käsityksen omista kyvyistään. Luulen, että ihmiset vetävät liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä seuratessaan valmentajien käyttäytymistä pelien aikana vaihtopenkillä. Se että valmentaja yrittää saada pelaajansa pelaamaan voitosta ja hyvin ei tarkoittane sitä, että valmentaja hakee vain voittoja hinnalla millä hyvänsä vaan todennäköisesti pyrkii vain kehittämään pelaajiansa paremmiksi. Voitosta pelaaminen paineen alla yleensä kehittää niitä pelaajia.

Väitän siis yhä, suomalaisen jalkapallon nykytila ei ole seurausta huonoista valmentajista, surkeista resursseista, johtajuusvajeesta, vanhempien vallasta tai edes foorumeilla kirjoittavista hifistelijöistä, jotka eivät oikeasti tee mitään hyvää, vaan jalkapallon nykytila on kehno johtuen vähäisen kilpailun kulttuurista ja taloudellisista olosuhteista. Ensiksi meidän on korjattava asennettamme ja koko jalkapallokulttuuria voimakkaan kilpailulliseksi ja taloudelliset olosuhteet saattavat myöhemmin korjaantua. Talouden puolelta korjausliikkeen aloittaminen saattaa olla liian hankala toteuttaa ilman merkittävää muutosta poliittisessa ilmapiirissä.

[Bob Arctor]

Valmentajat tuskin ovat kautta linjan älykääpiöitä, jotka ovat kiinnostuneita omasta glooriastaan. Valmentajat todennäköisesti välittävät lapsista ja yrittävät parhaansa mukaan kehittää heitä aina vaan paremmiksi. Joillakin on varmaan liiallinen käsitys omista taidoistaan, mutta uskoisin tässäkin Gaussin käyrän pitävän paikkansa ja suurin osa omaa realistisen käsityksen omista kyvyistään. Luulen, että ihmiset vetävät liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä seuratessaan valmentajien käyttäytymistä pelien aikana vaihtopenkillä. Se että valmentaja yrittää saada pelaajansa pelaamaan voitosta ja hyvin ei tarkoittane sitä, että valmentaja hakee vain voittoja hinnalla millä hyvänsä vaan todennäköisesti pyrkii vain kehittämään pelaajiansa paremmiksi. Voitosta pelaaminen paineen alla yleensä kehittää niitä pelaajia.

Väitän siis yhä, suomalaisen jalkapallon nykytila ei ole seurausta huonoista valmentajista, surkeista resursseista, johtajuusvajeesta, vanhempien vallasta tai edes foorumeilla kirjoittavista hifistelijöistä, jotka eivät oikeasti tee mitään hyvää, vaan jalkapallon nykytila on kehno johtuen vähäisen kilpailun kulttuurista ja taloudellisista olosuhteista. Ensiksi meidän on korjattava asennettamme ja koko jalkapallokulttuuria voimakkaan kilpailulliseksi ja taloudelliset olosuhteet saattavat myöhemmin korjaantua. Talouden puolelta korjausliikkeen aloittaminen saattaa olla liian hankala toteuttaa ilman merkittävää muutosta poliittisessa ilmapiirissä.

Pelit ovat vain pieni osa joukkueen toimintaa, joten oletettavasti homma on mennyt perseelleen jo ennen peliä, jos valmentajan ainoa keino kehittää pelaajia on paineen alla pelaaminen. Tuolla logiikalla Suomessa ja maailmalla ei ole mitään muita kuin hyviä valmentajia.

Mitä taas tulee johtajuusvajeeseen, toiminnan taso on suoraan verrannollinen toiminnan johtamiseen. Seuroissa johtamisen taso taas ei ole pelkästään riippuvainen yksittäisestä tekijästä, vaan siitä, millainen on seuran toimintaympäristö. Ikävä kyllä pääsääntöisesti suomalaisissa jalkapalloseuroissa toimintaa pyörittää muutama henkilö, jotka paiskivat 24/7 alle minimipalkan, jos Suomessa sellainen olisi. Puitteet joissa hommia tehdään, ovat jo itsessään sellaiset, että menestymisen mahdollisuus on olematon.

Kaikki kuitenkin lähtee toiminnan perustasta, kivijalasta, jonka varassa suomalainen jalkapallo lepää. Jokainen joka on ollut syvällisemmin tekemisissä suomalaisen jalkapallon kanssa ymmärtää, että suomalaisen jalkapallon suurin ongelma lepää kehä kolmosen sisäpuolella. Nykyisellään toiminta muistuttaa ruotsalaista sosiaalidemokratiaa, jossa jokaisella pitää olla näennäisen hauskaa, kaikki pelaavat kaikkia vastaan ja kaikki ovat tasa-arvoisia. Tämä taas on vähitellen johtanut siihen, että kaikilla on muka hauskaa, mutta kenelläkään ei todellisuudessa ole hommat niin kuin ne järkevämmällä johtamisella voisivat olla.

Suomalaisen jalkapallon isoin ongelma on se, että suomalaisesta jalkapallosta puuttuu todellinen johtaja, joka uskaltaisi lokeroida suomalaiset seurat ja kertoa, että tämä on teidän rooli. Tällaisella mallittomalla mallilla, joka suomalaisessa jalkapallossa vallitsee, homma on ja tulee olemaan sellaista, että kaikki leikkivät yhdessä isossa hiekkalaatikossa jossa jokainen haluaa haalia itselleen niin paljon tilaa kuin mahdollista. Tämän seurauksena toiminnassa ei ikinä päästä sellaiseen tilaan, jossa jokainen kehittäisi omaa toimintaansa omassa hiekkalaatikossa. Jos ja kun jokaisella on selkeä käsitys oman toiminnan raameista ja siitä, mikä kenekin rooli todellisuudessa on, silloin on mahdollista saavuttaa jonkinlaisia tuloksia, mutta niin kauan kun toiminta on jokaisen sotaa jokaista vastaan, tulos tulee olemaan tätä samaa paskaa, mitä se on ollut tähänkin saakka.

Mutta jos päättävissä tahoissa halutaan, että kulissit ovat komediaa, jonka taustalla on tragedia, jossa käydään veristä ja katkeraa taistelua rahasta, pelaajista, harjoitusvuoroista... silloin kannattaa jatkaa samalla mallilla. Jos taas toimintaa halutaan kehittää, silloin tarvitaan todellista johtajuutta. Ihmisen DNA:n on geneettisesti kirjoitettu, että ihminen käy loputonta taistelua olemassaolostaan ja jos tuota taistelua ei rajoiteta rousseaulaisilla yhteiskuntasopimuksilla, tuo taistelu tulee jatkumaan niin kauan kuin sen annetaan jatkua.

Mutta kuten sanonnassa "An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur” todetaan, jo 1500-luvulla on oivallettu, mitkä yleensä ovat inhimillisen toiminnan lähtökohdat.

[Sokrateen puskumaali]

Pelit ovat vain pieni osa joukkueen toimintaa, joten oletettavasti homma on mennyt perseelleen jo ennen peliä, jos valmentajan ainoa keino kehittää pelaajia on paineen alla pelaaminen. Tuolla logiikalla Suomessa ja maailmalla ei ole mitään muita kuin hyviä valmentajia.

Mielestäni en niin vajavaisesti esittänyt loogista malliani, että olisin ilmaissut sen olevan ainoa keino. Olen samaa mieltä, että pelit ovat vain pieni osa, mutta epäilin, että tämä pieni osa saattaa vaikuttaa suuren osan valmentajia tarkkailevien joukon käsitykseen siitä, että mikä on näiden ihmisten ydin pelaajien kehityksen kannalta.

Mitä taas tulee johtajuusvajeeseen, toiminnan taso on suoraan verrannollinen toiminnan johtamiseen. Seuroissa johtamisen taso taas ei ole pelkästään riippuvainen yksittäisestä tekijästä, vaan siitä, millainen on seuran toimintaympäristö. Ikävä kyllä pääsääntöisesti suomalaisissa jalkapalloseuroissa toimintaa pyörittää muutama henkilö, jotka paiskivat 24/7 alle minimipalkan, jos Suomessa sellainen olisi. Puitteet joissa hommia tehdään, ovat jo itsessään sellaiset, että menestymisen mahdollisuus on olematon.

Se varmaan riippuu siitä, mihin sitä vertaa. Ja en ole samaa mieltä, että toiminnan taso olisi suoraan verrannolinen toiminnan johtamiseen vaan muillakin tekijöillä on vaikutuksensa. Jos laitat eurooppalaisen suurseuran johtajan pienen suomalaisen kansanliikuntaa tarjoavan seuran peräsimeen, niin toiminnan taso ei nouse eurooppalaisen suurseuran tasolle vaikka johtajuus olisi identtinen. Ellet sitten määrittele toiminnan johtamista joksikin muuksi laveammaksi käsitteeksi.

Kaikki kuitenkin lähtee toiminnan perustasta, kivijalasta, jonka varassa suomalainen jalkapallo lepää. Jokainen joka on ollut syvällisemmin tekemisissä suomalaisen jalkapallon kanssa ymmärtää, että suomalaisen jalkapallon suurin ongelma lepää kehä kolmosen sisäpuolella. Nykyisellään toiminta muistuttaa ruotsalaista sosiaalidemokratiaa, jossa jokaisella pitää olla näennäisen hauskaa, kaikki pelaavat kaikkia vastaan ja kaikki ovat tasa-arvoisia. Tämä taas on vähitellen johtanut siihen, että kaikilla on muka hauskaa, mutta kenelläkään ei todellisuudessa ole hommat niin kuin ne järkevämmällä johtamisella voisivat olla.

Johtamisen ongelma vai suomalaisen kulttuurin ongelma? Jos me tiedämme (jos uskoo esim. Hofsteden mallia), että jo se 70-luvun suomalaisuus oli hyvin kilpailunvastaista ja monien viitteiden mukaan tämä on vain lisääntynyt viimeisen sukupolven aikana, niin kuinka paljon tämä sosiaalidemokratiapallo on lähtöisin johtamisesta ja kuinka paljon yleisestä kulttuurista?

Suomalaisen jalkapallon isoin ongelma on se, että suomalaisesta jalkapallosta puuttuu todellinen johtaja, joka uskaltaisi lokeroida suomalaiset seurat ja kertoa, että tämä on teidän rooli. Tällaisella mallittomalla mallilla, joka suomalaisessa jalkapallossa vallitsee, homma on ja tulee olemaan sellaista, että kaikki leikkivät yhdessä isossa hiekkalaatikossa jossa jokainen haluaa haalia itselleen niin paljon tilaa kuin mahdollista. Tämän seurauksena toiminnassa ei ikinä päästä sellaiseen tilaan, jossa jokainen kehittäisi omaa toimintaansa omassa hiekkalaatikossa. Jos ja kun jokaisella on selkeä käsitys oman toiminnan raameista ja siitä, mikä kenekin rooli todellisuudessa on, silloin on mahdollista saavuttaa jonkinlaisia tuloksia, mutta niin kauan kun toiminta on jokaisen sotaa jokaista vastaan, tulos tulee olemaan tätä samaa paskaa, mitä se on ollut tähänkin saakka.

Osittain samaa mieltä siitä, että lokerointia tarvittaisiin, mutta toisaalta en taas usko, että se pitäisi millään muulla tavoin tehdä kuin vapaalla kilpailulla. Ongelma on varmaan enemmän se, että harva kilpaseura uskaltaa profiloitua sillä, että näyttää ovea maksaville harrastajille. Kyseessä on taloudelliseen epävarmuuteen liittyvä asia, mitä on vaikea paikata maassa, jossa rahaa ei liiku jalkapallossa.

Mutta jos päättävissä tahoissa halutaan, että kulissit ovat komediaa, jonka taustalla on tragedia, jossa käydään veristä ja katkeraa taistelua rahasta, pelaajista, harjoitusvuoroista... silloin kannattaa jatkaa samalla mallilla. Jos taas toimintaa halutaan kehittää, silloin tarvitaan todellista johtajuutta. Ihmisen DNA:n on geneettisesti kirjoitettu, että ihminen käy loputonta taistelua olemassaolostaan ja jos tuota taistelua ei rajoiteta rousseaulaisilla yhteiskuntasopimuksilla, tuo taistelu tulee jatkumaan niin kauan kuin sen annetaan jatkua.

Yleensä nämä yhteiskuntasopimukset syntyvät kun joku on voittanut ja hyväksytään vain de facto tilanne. Ei muuallakaan tietääkseni ole sovittu siitä, että ketkä saavat olla isoja seuroja vaan ne ovat yksinkertaisesti nousseet muiden ylle siinä taistelussa. Tämän jälkeen asia on hyväksytty ja silti monet seurat pyrkivät nostamaan asemaansa siinä järjestyksessä. Ongelmana on Suomessa se, että koska rahaa on niin niukasti tarjolla, että mitkään voitot eivät nosta seuroja niin pitkälle muiden yläpuolelle, että sellainen luonnollinen stratifikaatio syntyisi.

Mutta kuten sanonnassa "An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur” todetaan, jo 1500-luvulla on oivallettu, mitkä yleensä ovat inhimillisen toiminnan lähtökohdat.

Minä menisin lähteissäni taaksepäin aina Hesiodokseen saakka ja epäilen, että inhimillisen toiminnan typeryyttä on valiteltu n. 15 minuuttia sen jälkeen kun ensimmäisestä ihmiskunnan kantaisästä tuli tiedostava.

[Vippi]

https://jalkapalloblogi.com/2019/03/04/vaarallinen-myytti/

Tätä tekstiä ei voisi kirjoittaa päätoiminen jalkapallovalmentaja. Riskit olisivat liian isot ja piirit liian pienet. En saisi tällä kirjoituksella uusia ystäviä, jos tavoitteeni olisi valmentaa päätoimisesti Suomessa.

Suomalaisessa jalkapallokeskustelussa on korostettu viime vuosina, että kasvamassa on uusi, modernisti ajatteleva valmentajasukupolvi, joka tuo mukanaan muutoksen tuulet. Myös Elmo -lehdessä on esiintynyt tällaista retoriikkaa säännöllisesti. Kyse on myytistä, jolle on vaikea löytää tukea ruohonjuuritason arjesta – siis sieltä, missä muutos tapahtuu tai jää tapahtumatta. Myytistä, joka voi ohjata meitä väärään suuntaan.

Ei taida uusi valmentajasukupolvikaan pelastaa suomalaista jalkapalloa

[Aaamatööri]

Oho, osu se edes johonkin.
Kyllä tässä maassa ne talentit saa kilpailua riittävälle tasolle asti jos vain kyvyt riittää. Miksi sitä pitäisi ruveta harrastaa kaikkien 6v lähtien? Silläkö saamme lisää huippufutaajia? Vai voisko olla niin että tässä maassa ne tosi talentit ovat vain valinneet eri lajin kuin jalkapallon jostain syystä? Ja mikähän se syy on? Kilpailun puute vai?
Ja mitä tulee omaan osaamiseen nimi kertoo kaiken, ihan siltä varalta kun sinä tulkitsee viestejä näemmä miten sattuu ja niin miten sinusta tuntuu. Taidat olla tekijämies.
Ja en edes laita kenelle tämä viesti oli kohdistettu, jos minäkin osaan lukea rivien välistä niin osaat sinäkin.

[ginikettu]

https://jalkapalloblogi.com/2019/03/04/vaarallinen-myytti/

En tosiaan tiedä junnuvalmennuksen tilanteesta, mutta tuon perusteella kaikki on kuten ennenkin. Kyllä lähtökohtaisesti pitäisi lähteä siitä, että mahdollisimman monella valmentajalla olisi mahdollisimman paljon koulutusta taustalla. Itseoppineita seppiä voi olla seassa, mutta niiden varaan ei kannata laskea.

[Vastarannanmies]

Pelit ovat vain pieni osa joukkueen toimintaa, joten oletettavasti homma on mennyt perseelleen jo ennen peliä, jos valmentajan ainoa keino kehittää pelaajia on paineen alla pelaaminen. Tuolla logiikalla Suomessa ja maailmalla ei ole mitään muita kuin hyviä valmentajia.

Mitä taas tulee johtajuusvajeeseen, toiminnan taso on suoraan verrannollinen toiminnan johtamiseen. Seuroissa johtamisen taso taas ei ole pelkästään riippuvainen yksittäisestä tekijästä, vaan siitä, millainen on seuran toimintaympäristö. Ikävä kyllä pääsääntöisesti suomalaisissa jalkapalloseuroissa toimintaa pyörittää muutama henkilö, jotka paiskivat 24/7 alle minimipalkan, jos Suomessa sellainen olisi. Puitteet joissa hommia tehdään, ovat jo itsessään sellaiset, että menestymisen mahdollisuus on olematon.

Suomalaisen jalkapallon isoin ongelma on se, että suomalaisesta jalkapallosta puuttuu todellinen johtaja, joka uskaltaisi lokeroida suomalaiset seurat ja kertoa, että tämä on teidän rooli. Tällaisella mallittomalla mallilla, joka suomalaisessa jalkapallossa vallitsee, homma on ja tulee olemaan sellaista, että kaikki leikkivät yhdessä isossa hiekkalaatikossa jossa jokainen haluaa haalia itselleen niin paljon tilaa kuin mahdollista. Tämän seurauksena toiminnassa ei ikinä päästä sellaiseen tilaan, jossa jokainen kehittäisi omaa toimintaansa omassa hiekkalaatikossa. Jos ja kun jokaisella on selkeä käsitys oman toiminnan raameista ja siitä, mikä kenekin rooli todellisuudessa on, silloin on mahdollista saavuttaa jonkinlaisia tuloksia, mutta niin kauan kun toiminta on jokaisen sotaa jokaista vastaan, tulos tulee olemaan tätä samaa paskaa, mitä se on ollut tähänkin saakka.

Ensimmäiseen kohtaan: No se on surkean näköistä kun harjoittelu ei sisällä niitä elementtejä joita valmentaja peleissä vaatii. Peli ei toimi valmentajan haluamalla tavalla ja ohjeistusta tulee haluttuun pelitapaan pyynnöillä joita harjoituksissa ei käytetä. Pelaajat eivät ymmärrä ohjeistusta ja kentän laidalle toiminta näyttää kaaottiselta koheltamiselta niin pelaajien kuin valmentajan kohdalla.

Toinen kohta: Joissakin seuroissa toiminta on kiinni juuri siitä yksittäisestä tekijästä (valmennuspäällikkö) jolla ei aika ja kiinnostus oman joukkueen valmentamisen lisäksi riitä muille joukkueille riittävällä tasolla. Tällaiseen kun haaskataan seuran varoja on toiminta sekavaa ja tasapuolisuus joukkueiden kesken ei todellakaan toteudu. Kyllä tälläkin tavalla voidaan menestyä (tästä voi esimerkin seuran lähihistoriasta kaivaa) ,mutta pitkäjännitteistä touhusta ei saa mitenkään.

Kolmas kohta: Kuka lokeroi seurat massa- ja kilpaseuroihin? Lokerointia vastustavat lähtevät sooloilemaan, koska eivät halua lokeroitua ruohonjuuritason seuroiksi ja joukkueiksi. Ainahan tavoite on joidenkin kohdalla asetettava mahdollisimman korkealle vaikka resursseja ei olisikaan. Mutta kun meidän Matti ja Matin joukkue. Toki joukkoon mahtuu valmentajia joilta puuttuu kokonaan ymmärrys edes siitä miten siellä ruohonjuuritason seurassa/joukkueessa pitäisi toimia. Se että toiminta on jumppakerhoon rinnastettavaa liikuntaa ei ole jalkapallon eikä edes harrastetason pelaajien etu.

Iso muutos Turun ympäristössä tapahtui Kaarinassa, jossa useampi joukkue vaihtoi KaaNan paidoista Kaapoon. Taustalla oli valmennuksen kehittäminen koko seuraa koskevaksi asiaksi (samalla myös kausimaksujen selvä kasvu) ammattivalmentajien vastuulla.
Ongelma koko projektille oli että KaaNa on ruohonjuuritason toimintaa nappulaliigaa pyörittävä seura jonka kasuimaksut pyörivät 100-150€ välillä.
300-350 pelaajaa siirtyi Kaapoon kun yhdistyminen meni karille.
https://www.aamuset.fi/urheilu/4473403/Jalkipeli+Kaarinassa+nappulajalkapalloilu+kavi+lapi+melkoisen+myllerryksen