Suomalainen juniorivalmennus tarvitsee ryhtiliikettä

[Bomber80]

..jonninjoutavaa skeidaa

Lopettaisitko tyhjänpäiväisen kiukuttelun.

[Sokrateen puskumaali]

Kyllä tässä maassa ne talentit saa kilpailua riittävälle tasolle asti jos vain kyvyt riittää. Miksi sitä pitäisi ruveta harrastaa kaikkien 6v lähtien? Silläkö saamme lisää huippufutaajia? Vai voisko olla niin että tässä maassa ne tosi talentit ovat vain valinneet eri lajin kuin jalkapallon jostain syystä? Ja mikähän se syy on? Kilpailun puute vai?

Yleensä ne joista on kilpaurheiluun kyllä hakeutuvat kovan kilpailun pariin. Uskoisin että kyllä saisimme. Syitä on varmaan muitakin, rahakin on merkityksellinen asia ja esikuvat. Olen silti kuullut, että moni huippulahjakkuus valitsee jääkiekon, koska siellä vedetään kovempaa, ammattimaisemmin kovalla vaatimustasolla ja kilpaillaan kovemmin kaikesta. Harvemmin kuulee päinvastoin valinneista huippu-urheilijoista.

Ja mitä tulee omaan osaamiseen nimi kertoo kaiken, ihan siltä varalta kun sinä tulkitsee viestejä näemmä miten sattuu ja niin miten sinusta tuntuu. Taidat olla tekijämies.
Ja en edes laita kenelle tämä viesti oli kohdistettu, jos minäkin osaan lukea rivien välistä niin osaat sinäkin.

Mistä tällainen passiivis-aggressiivinen leikki? Minä en ainakaan yrittänyt mitenkään erityisesti vihjaillen keskustella vaan siinä oli muutama muukin, jotka kuorossa toisteli sitä usein keskusteluissa esiintyvää mantraa siitä kuinka ne muut valmentajat on hanurista ja luulevat itsestään liikoja vaikka ovatkin ihan surkeita.

Minulla ei ole kompetenssia arvioida muiden tekemisiä jalkapallovalmennuksen saralla. Minusta keskiverto kouluttaja valmennustilanteissa on ollut pätevä, kokenut ja osaava. Minusta on hämmentävää se, että ensin omat kyvyt arvioidaan vähäisiksi, mutta sitten kerrotaan faktana, että ne kaikki muut on ainakin niin surkeita.

Minä en myöskään tiedä, että muuttuisiko suomalainen jalkapallo kovinkaan montaa piirua mihinkään suuntaan vaikka me vaihtaisimme valmentajamme päittäin espanjalaisiin tai saksalaisiin kollegoihin. Luulen, että he yrittäisivät saada suomalaiset lapset juoksemaan kuten omansa juoksevat ja sitten mukautuisivat siihen, että ei se vaan juokse tai jos juokseekin, niin pallo ei pysy mukana kun omat pelit on 404. Ja viimeistään lopettaisivat siinä vaiheessa kun tajuaisivat, että seurat eivät saa moraalisyistä skoutata pelaajia.

Minun tämänhetkinen uskomukseni on se, että mikään valmentajakunta ei saa suomalaista junioria huipulle kuin poikkeustapauksissa, jos se suomalainen juniori kasvaa tässä kulttuurissa. Seuran ja joukkueen kulttuurin muutoksella voi saada aikaan paljon, mutta ellei muutosta tapahdu ruohonjuuritasoa myöten, jää se ryhtiliike yksittäisen seuran jonkun ajan anomaliaksi, mikä kuihtuu kyllä pois, jos muutos ei ole fundamentaalisempi muussa yhteiskunnassa.

Mutta miten se nyt on, saako näistä asioista keskustella vai oliko se se suurin ongelma tässä koko jutussa, että jotkut osaamattomat uskaltaa keskustella asioista?

[Aaamatööri]

Jääkiekko on vain yksi laji mikä vie talentit.
Ja kovempaa, laadukkaammin ja vaativammin pystyt vetään ihan ilmaa kilpailulokerointiakin.?
Miksi ylipäätänsä nämä lahjakkaat tulee jostain perähikiän joukkueista missä se taso ei varmasti ole laaja ja hyvä siitä 6-v asti?

Leikkiin tarvitaan aina kaksi ja lähdin leikkiin tyhmänä mukaan.
Eli sinä tulkitset kaikki faktana mitä kirjoitetaan? Vai pitääkö joka tekstin loppuun jälkeen laittaa? Että sitä ei tulkita faktana? Sinäkin olet aikamoinen faktankertoja jos tuolla tavoin tulkitaan, vaikka tiedän että sitä et ole etkä halua olla vaan haluat keskustella ja avata omia ja muiden ajatuksia.


 Euroopassa näillä skideillä on jo rakkaus lajiin, täällä se pitää sytyttää ensimmäisten vuosien aikana ja en nyt ole ihan varma miten pikkuset suhtautuu siihen kun heidän osaamistaan ruvetaan arvioimaan heti pienestä? Auttaako se rakastumaan lajiin?

[Aaamatööri]

Lopettaisitko tyhjänpäiväisen kiukuttelun.

Kyllä mestari.

[Sokrateen puskumaali]

Jääkiekko on vain yksi laji mikä vie talentit.
Ja kovempaa, laadukkaammin ja vaativammin pystyt vetään ihan ilmaa kilpailulokerointiakin.?

En niin kovaa, laadukkaasti tai vaativasti, kuin lokeroinnilla.

Miksi ylipäätänsä nämä lahjakkaat tulee jostain perähikiän joukkueista missä se taso ei varmasti ole laaja ja hyvä siitä 6-v asti?

Tuleeko? Ehkä siksi, että siellä on vielä vanhempaa suomalaista kilpailukulttuuria enemmän jäljellä?

Leikkiin tarvitaan aina kaksi ja lähdin leikkiin tyhmänä mukaan.
Eli sinä tulkitset kaikki faktana mitä kirjoitetaan? Vai pitääkö joka tekstin loppuun jälkeen laittaa? Että sitä ei tulkita faktana? Sinäkin olet aikamoinen faktankertoja jos tuolla tavoin tulkitaan, vaikka tiedän että sitä et ole etkä halua olla vaan haluat keskustella ja avata omia ja muiden ajatuksia.

Onko tällä kappaleella jokin yksinkertaisempi juoni jonka voisit kertoa ilman näitä vihjailuja?

Euroopassa näillä skideillä on jo rakkaus lajiin, täällä se pitää sytyttää ensimmäisten vuosien aikana ja en nyt ole ihan varma miten pikkuset suhtautuu siihen kun heidän osaamistaan ruvetaan arvioimaan heti pienestä? Auttaako se rakastumaan lajiin?

Ei se tunnu eurooppalaisia lapsia haittaavan. Voisi jopa aprikoida, että synnyttäisikö se arviointi ja kilpailu sen rakkauden.

[Aaamatööri]

Mistä tiedät että eurooppalaisia lapsia se ei tunnu haittaavan?itse luulen että suurin syy lajin rakkauteen on perhe/kulttuuri. Ja joillekin se on vain elämän ainut ilo, kun ei ole mitään muutakaan? Saako sen lajikulttuurin lisäämällä alkupäähän kilpailua? Tuskin? Mieluummin panostaisin yhteisöllisyyteen joka joukkueen sisällä, yhteistä tekemistä jne...

Täällä suomessa arvostelu alkaa kun hyppäät kouluun, pitääkö sen jatkua myös siellä kenties hauskassa harrastuksessa? Kyllä sitä kerkeää kun aika ja lapsi on kypsä.

Suurimpana ongelmana minä pidän valmentamisen ja juuri sen "osaamisen", intohimoa, vaatimusta, helpommin sanottu kuin tehty ja minä itse olen ainakin kaukana siitä miten haluaisin toimia, mutta jotenkin se ei ole vaan niin helppoa.

[turkistarhaaja]

No siis Suomessahan moneen muuhun maahan nähden nimen omaan koulussa ei numeroilla pieniä lapsia arvioida puhumattakaan siitä, että olisi tasokurssit jne. Tämän ansioista olemme olleet Pisa-testeissä korkealla, koska järjestelmämme takaa sen, että keskitason ja häntäpään oppilaat oppivat verrokkimaihin nähden enemmän mutta toisaalta se ihan terävin kärki on muualla parempaa. Koska koulussa opitaan välttämättömiä taitoja, niin tämä on ihan perusteltua, vaikka tasokursseilla todennäköisesti saataisiinkin sitä huippua paremmaksi.

Jalkapallo sen sijaan ei ole kenellekään välttämätön tai pakollinen harrastus, joten samat argumentit eivät päde. Jos tällä hetkellä keskimääräisen seuran keskimääräinen pelaaja junnuputkensa läpikäytyään on ehkä nelosdivaritasoa, niin resurssien pysyessä samana kaikkiin satsaamalla voidaan ehkä nostaa tasoa sen verran, että päästään kolmosdivarin tasolle. Mutta sen 50-100 parhaan kohdalla taso ei nouse, vaan keskitason nousu tukee sieltä, että huonompi pää tulee vähän paremmaksi. Ja kansainvälisen kilpailun kannalta ikäluokan 50 parasta on kuitenkin paljon merkittävämpi kuin 1000 huonointa. Toki jalkapalloväellä on kaikki oikeus päättää, että ei me haluta kilpailla kansainvälisesti mutta sitten on ihan turha itkeä menestyksen perään aikuisissa.

[hidas ja kankea]

https://www.hs.fi/urheilu/art-2000006024725.html

Ricardo Duarte jättää Palloliiton. Mitä tästä ollaan mieltä? Miehen koulutuksessa sain olla, yksinkertaiselta sai pelin vaikuttamaan. Mallitreenit olivat mielenkiintoiset. Kaikkinensa oli Suomeen kilpailuvaltin oloinen kaveri. Miksi hän lähtee? Onko liitto niin perseestä, että puolen vuoden jälkeen täytyy lähteä vai onko täällä liian kylmä? Osittain voin ostaa seuravalmennuksen halun syyksi, mutta ei kai muutosjohtaja syyttä parin kk jälkeen lähde?

[Thalian]

Ihan täysin mistään mitään tietämättä voisin veikata, että miehelle tuli joku älyttömän hyvä tarjous, johon nyt vain oli "pakko" tarttua.

[Sokrateen puskumaali]

Mistä tiedät että eurooppalaisia lapsia se ei tunnu haittaavan?itse luulen että suurin syy lajin rakkauteen on perhe/kulttuuri. Ja joillekin se on vain elämän ainut ilo, kun ei ole mitään muutakaan? Saako sen lajikulttuurin lisäämällä alkupäähän kilpailua? Tuskin? Mieluummin panostaisin yhteisöllisyyteen joka joukkueen sisällä, yhteistä tekemistä jne...

Ainakin sitä kulttuuria tunnutaan ylläpitävän tällä metodilla. Jos se metodi vähentäisi ihmisten rakkautta, niin luulisi sen näkyvän. Samoin, jos pelkkä pallon kanssa liikkuminen yhteisöllisessä porukassa lisäisi rakkautta lajiin, niin pitäisihän senkin jo sitten vaikuttaa Suomessa positiivisesti. Empiirinen tarkastelu tuntuu olevan tätä sinun hypoteesiasi vastaan.

Täällä suomessa arvostelu alkaa kun hyppäät kouluun, pitääkö sen jatkua myös siellä kenties hauskassa harrastuksessa? Kyllä sitä kerkeää kun aika ja lapsi on kypsä.

Suomi on varmaan arvostelemattomin maa koko maailmassa lasten kohdalla. Johtunee juuri ihmisten kauhusta kilpailun suhteen. Sitä on vaikea ymmärtää, mutta näin tuntuu olevan, että aikuiset jotka on kasvatettu ilman kilpailua kuvittelevat, että on jotenkin aivan käsittämättömän hirveää olla huonompi kuin joku toinen.

Kilpailuun pitää tottua, että ne häviöt eivät kirpaise niin pahasti. Mitä pidempään me vältämme kaikkia kilpailutilanteita kouluissa ja harrastuksissa, sitä hirveämmältä se tuntuu sitten vanhempana. Lasten pitäisi juosta kilpaa toisiaan vastaan siitä lähtien kun ovat juoksemaan pystyviä. Vain kilpailemalla siihen kilpailuun tottuu.

Suurimpana ongelmana minä pidän valmentamisen ja juuri sen "osaamisen", intohimoa, vaatimusta, helpommin sanottu kuin tehty ja minä itse olen ainakin kaukana siitä miten haluaisin toimia, mutta jotenkin se ei ole vaan niin helppoa.

Ja sitten kun kuuntelee matkaraportteja ulkomaiden juniorivalmentajista tai seuraa itse näitä valmentajia, niin siellä mennään usein ihan 70-luvun metodeilla ja tulosta syntyy siitä huolimatta vaikka se "osaaminen" olisi suomalaisen mielestä aivan primitiivistä. Ehkä meillä on liikaa uskottu pedagogian ilosanomaan tai sitten meillä vain kulttuuri estää sen modernimman valmennusosaamisen opin siirtymisen lapsiin. En tiedä.

Omien vähäisten havaintojeni pohjalta usein suurimmat loikat 6-10 vuotiaiden teknisessä kyvyissä ja liikkeen tarkoituksenmukaisuudessa tulevat loppujen lopuksi omien piha- ja koulupelien myötä. Onko kukaan koskaan kehittänyt kelvollista teknistä osaamista pelkkien seuran harjoitusten kautta? En tiedä.

Jotenkin vaan minulle tämä valmennus näyttäytyy timantin hiomiselta oikeaan kauniseen muotoon, mutta ilman sitä kilpailullisuuden ja pelaamisen kulttuurista syntyvää suurta painetta ei hiilimöhkäleistä synny niitä raakatimantteja, joita voi hioa. Meidän pitäisi pikemminkin keskittyä sellaisen ilmapiirin ja kulttuurin luomiseen, missä niitä raakatimantteja syntyy eikä laittaa kaikkia pelimerkkejä vain timantinhiojien ammattitaidon kehittämiseen vaikka se tärkeä taito on sekin.

No siis Suomessahan moneen muuhun maahan nähden nimen omaan koulussa ei numeroilla pieniä lapsia arvioida puhumattakaan siitä, että olisi tasokurssit jne. Tämän ansioista olemme olleet Pisa-testeissä korkealla, koska järjestelmämme takaa sen, että keskitason ja häntäpään oppilaat oppivat verrokkimaihin nähden enemmän mutta toisaalta se ihan terävin kärki on muualla parempaa. Koska koulussa opitaan välttämättömiä taitoja, niin tämä on ihan perusteltua, vaikka tasokursseilla todennäköisesti saataisiinkin sitä huippua paremmaksi.

Pisatuloksiin vaikuttaa myös äidinkielen erinomaisten tulosten osalta se, että meillä on yksi helpoimmista kielistä muuttaa puhuttu kieli kirjoitetuksi. Muissa kielissä voi kyetä puhumaan fluentisti, mutta jos ei ole opetellut jokaisen sanan kirjoitusasua paljon huolellisemmin, niin virheitä tulee paljon herkemmin.

Jalkapallo sen sijaan ei ole kenellekään välttämätön tai pakollinen harrastus, joten samat argumentit eivät päde. Jos tällä hetkellä keskimääräisen seuran keskimääräinen pelaaja junnuputkensa läpikäytyään on ehkä nelosdivaritasoa, niin resurssien pysyessä samana kaikkiin satsaamalla voidaan ehkä nostaa tasoa sen verran, että päästään kolmosdivarin tasolle. Mutta sen 50-100 parhaan kohdalla taso ei nouse, vaan keskitason nousu tukee sieltä, että huonompi pää tulee vähän paremmaksi. Ja kansainvälisen kilpailun kannalta ikäluokan 50 parasta on kuitenkin paljon merkittävämpi kuin 1000 huonointa. Toki jalkapalloväellä on kaikki oikeus päättää, että ei me haluta kilpailla kansainvälisesti mutta sitten on ihan turha itkeä menestyksen perään aikuisissa.

Luin yhdestä vertailevasta artikkelista, että Espanjassa jalkapalloharjoitukset suunnitellaan niin, että ne palvelevat harjoitusryhmän kaikkein parhaimpien tarpeita ja muut saavat sitten vaan pyristellä mukana. Suomessa olen tottunut siihen, että harjoitukset suunnitellaan yleensä sen keskitason oppijan ja joskus jopa heikoimman tarpeiden perusteella. Sekin on tietyllä tapaa kulttuurista kumpuava ajatus.

[pikkuhukka]

Pelin vauhti hiipuu kun pelaajat eivät enää jaksa juosta. Varmimmin tämän saa aikaan peluuttamalla isoa joukkoa pieniä poikia isolla kentällä tunnin yhtämittaan ilman taukoja. Kentällä näkee kaksi pelaajarykelmää molemmilla puolilla ja pallo siirtyy niiden välillä harvakseltaan. Hikeä ja suihkussa käyntiä pelkäävät pojat voi myös laittaa tekniikkaharjoituksiin, jossa pallo seisoo eikä vastustajaa ole.

Intensiiviset pienpelit tekevät harjoituskerrasta pienen turnauksen. Motivoiva kilpailullisuus syntyy siitä, että joukkueen maalit lasketaan, yksittäisten pelaajien ei. Harjoitusryhmä jaetaan noin 4 pelaajan tasaisiin joukkueisiin. Peliaika on 10 minuuttia ja välissä on 5 minuutin palautus vastustajan ja kentän vaihtoa ja pelianalyysiä varten. Kenttä on pikemminkin liian pieni kuin liian iso, jotta pelaajat oppivat pelaamaan ahtaassa tilassa. Maali on niin iso, että 10 minuutissa syntyy maaleja. Tulos on esim. 3-3, ei 0-0. Tyypillisesti ei maalivahtia. Säännöillä ohjataan pelitapaa. Esimerkiksi maali pitää tehdä suoraan syötöstä. Syöttöpakolla karsitaan myös pitkiä itsekkäitä kuljetuksia. Paitsiosäännöstä, jos sitä käytetään, on variaatiota, jotka pakottavat aktiiviseen peliin.

Turnauksen ja pelin säännöt vaihtelevat harjoituskerrasta toiseen. Joskus joukkueita on pariton määrä ja yksi ryhmä harjoittelee tekniikkaa tai taktiikkaa. Joskus pelataan 4 vs 4:n sijaan 3 vs 3 tai 4 vs 3 tai 3 vs 2 tai jopa 4 vs 2.  "Pekka ei saa tehdä maaleja" on aivan kelvollinen sääntö.

Huomasittehan, että "keksin" pihapelit ja vein ne jalkapalloharjoituksiin.

Juoksuvalmennuksesta kannattaa poimia intervallien lisäksi säännölliset viikkokilometrit. 10 minuuttia juoksua 5 minuutin palautuksella on helppo pitkänmatkan juoksijan harjoitus, jota voi varioida. Jalkapalloilijalle ja valmentajalle henkilökohtaisen harjoituspäiväkirjan pitäminen kertoo, miksi kukin on siinä kunnossa kuin on. Pidempi tauko tuhoaa kunnon nopeasti niinkuin huippujalkapallosta tiedämme. Talvitauko on myrkkyä.

Koska valmentajana ymmärrän, etten pysty ennustamaan kenestä ryhmäni pojista tulee huippupelaaja, arvostan kaikkia tasapuolisesti (respect you know). Tärkein ominaisuus on sinnikkyys. Pitää olla intoa harjoitella se 5 -10 vuotta 5 kertaa viikossa ympäri vuoden. Sillä pääsee varmuudella kolmosdivariin ja ylemmäksikin.

[Kaihlamo]

10 min intensiiviset pienpelit? Ja 5 min seisoskelua?

Omassa joukkueessa olen muuttanut koko ajatusmallia siihen suuntaan, että "tempopelien" aluekokoja suurennettu (paljon) ja peliaikoja lyhennetty (hieman). U11 - 3v3 tai 4v4 + maalivahdit - 1-2 min pätkiä - palautus aina sama kuin peliaika ja palautuksen aikana aina jotain aktiivista toimintaa - aluekoko 30x45min - omalle maalivahdille ei saa syöttää palloa. Täysvauhtiset juoksut molempiin suuntiin lisääntyneet (mutu - ei todennettu gps-sykemittareilla ja kiihtyvyysantureilla), pelaajien aktiivisuus lisääntynyt, halu mennä eteenpäin parantunut (kuljettaminen, harhauttaminen, pallottoman aloitteet, pallottomana mukaan tuleminen hyökkäämään -> ylivoiman luominen myös näin) + kamppailutilanteita syntyy enemmän (suojaaminen). Puolustustaessa ei voi suin päin singahdella jos on reagoinut huonosti kun joutuu juoksemaan sen jälkeen ja paljon jos höntyilee itsensä ulos. Jos ohitetaan niin ei aina vastustajalla heti suoraa maalipaikkaa niin on mahdollisuus täysillä alaspäin juoksemalla saada vielä vastustaja kiinni.

[Vastarannanmies]

Näitä intensiivisiä 10-15 minuutin pelejä on nähty ja homma muuttuu kävelyksi viimeistään 5 min. kohdalla ja lopussa on ehkä yksi pelaaja joka jaksaa pelata jollakin tasolla . Todella hyvä intensiteetin pudottaja jos sellaista hakee. Jos tuon pikkuhukan treenin ottaisin tuohon lähijoukkueen treeniksi niin 5 min. jälkeen alkaisi roiskiminen puolesta kentästä kohti tyhjää maalia ja taas pitäisi muokata sääntöä joka taas kerran estää pelaajan oman päätöksenteon. No eihän tuo roiskiminen maalia kohti alkaisi vasta tuossa vaiheessa, vaan ensimmäisestä hyökkäyksestä koska se on mahdollista.

Yleensäkin näkee liian pieniä kenttiä ja homma menee painimiseksi ja yksin yrittämiseksi. Toki tätä erilaisilla säännöillä voidaan ohjata haluttuun suuntaa syöttö ennen puolta kenttää jne pakoilla, mutta tämä ei ohjaa pelaajaa tekemään omia päätöksiä vaan pakotetaan toimimaan yhdellä tavalla.
Pienen tilan treeneinä 3v3 1-2min. pätkillä pärjää todella pitkään, kun aikaa ja tilaa on vähemmän.

Kaihlamo
Miksi maalivahtia ei saa käyttää yhtenä pelaajana? Onko kaikki harjoitukset tätä tukevia vai vain tässä harjoituksessa? Tässähän pahimmassa tapauksessa maalivahdin hommat voi jäädä vähäisiksi ja se tärkeä jalkatyöskentely jää kokonaan pois.

[Takatasku]

Olisi mielenkiintoista kuulla näiden eri pienpelimuotojen fysiologiset perusteet. Miksi 10min peliä/5 min palautusta? Miksi 1-2 min peliä/1-2 min palautusta. Ja olisi myös kiva tietää, minkä ikäisistä on kysymys.

[Kaihlamo]

Kaihlamo
Miksi maalivahtia ei saa käyttää yhtenä pelaajana? Onko kaikki harjoitukset tätä tukevia vai vain tässä harjoituksessa? Tässähän pahimmassa tapauksessa maalivahdin hommat voi jäädä vähäisiksi ja se tärkeä jalkatyöskentely jää kokonaan pois.

Odotinkin että joku asiasta kysyy. Se suurin syy kieltoon on se että noissa isomman alueen tempopeleissä intensiteetti kuolee käytännössä joka kerta kun pallo syötetään maalivahdille. Bonuksena mm. se, että kenttäpelaajat joutuvat pallottomana vähän miettimään sijoittumistaan sekä peliasentojaan enemmän kun automaattinen tuki alapuolelta puuttuu. Lisäksi syntyy enemmän tilateita joissa joudutaan suojaamaan palloa, jotta a) pystytään kääntymään jos halutaan eteenpäin, b) saadaan aikaa, että alapuolelle tulee tuki ja c) palloton joutuu reagoimaan siihen että pallollisella ei esim. mahdollisuutta pelata eteenpäin - hätätuki. Ja siis sääntö ainoastaan näissä peleissä mukana. Noin muuten veskareilla on kyllä iso rooli pallollisessa pelissä. Kotona asuu yksi veskari niin ei huolta että jäisivät jotenkin ulkopuolisiksi harjoituksissa tai peleissä.

Olisi mielenkiintoista kuulla näiden eri pienpelimuotojen fysiologiset perusteet. Miksi 10min peliä/5 min palautusta? Miksi 1-2 min peliä/1-2 min palautusta. Ja olisi myös kiva tietää, minkä ikäisistä on kysymys.

No siis meillä tuo 1-2 min ei ole pelkkää palautusta vaan aktiivista toimintaa. Lähinnä siksi tuo että pelataan niin että joukkueet jaettu kahtia ja maalit lasketaan peleissä yhteen. Eli tyyliin A1vsB1 2min peliä ja samaan aikaan A2 ja B2 huilissa esim. "syöttömyllyä" ja sit vaihdetaan... Eli on enemmän ehkä organisointiin liittyvä kuin fysiologiaan tuo. Toki tuo 2 min kerrallaan on ihan maksimi mitä mun kokemuksen mukaan esim. 10-11v pojat kykenee tuollaista peliä noilla etäisyyksillä pelaamaan korkealla intensiteettitasolla tai edes lähellä sitä.

[pikkuhukka]

Olisi mielenkiintoista kuulla näiden eri pienpelimuotojen fysiologiset perusteet. Miksi 10min peliä/5 min palautusta? Miksi 1-2 min peliä/1-2 min palautusta. Ja olisi myös kiva tietää, minkä ikäisistä on kysymys.

10 minuutin pelillä tavoitellaan vauhtikestävyyttä. Keskisyke pyörii laktaattikynnyksellä, jota Suomessa yleensä kutsutaan anaerobiseksi kynnykseksi. Vauhtia kuvaa ajatus Cooper-testistä. Jalkapallo on kestävyyslaji, jossa juoksua pitää jatkaa vaikka jaloissa jo painaa.

5 minuutin kävelypalautus on pidempi kuin tasavauhtisessa 10 minuutin juoksuharjoituksessa yleinen 2-3 minuuttia, koska jalkapallossa tarvitaan myös puhdasta nopeutta.. Pikajuoksijoilla palautukset ovat tätäkin pidempiä. Sykkeet ovat palautuksen lopussa selvästi alle 100. Toinen syy 5 minuutin käyttöön on käytännöllinen. Pitää siirtyä toiselle kentälle ja parantaa taktiikkaa seuraavassa pelissä.

Näitä 10 minuutin pelejä on harjoituskerrassa 3 tai 4 ja oikein suoritettuna niitä edeltää myös kunnollinen verryttely. Sykemittarin käyttäjät voivat tarkkailla viimeisen pelin sykkeitä ja juoksunopeuksia muihin peleihin verrattuna. Vauhti on liian kova jos se sakkaa. Jos osa pelaajista jaksaa ja toiset eivät, muutetaan jakoa tai sääntöjä, niin että kaikilla on haastetta pelissä.

Ikäluokkana tähän harjoitukseen ajattelin 12-14 vuotiaita, joilla on riittävä pallonkäsittelytaito pallon pitämiseksi kentällä. Kenttä on aidattu ja käytössä on varapalloja katkojen minimoimiseksi.

Edellisessä  viestissä unohtui puhua maaleista. Huonot kaukolaukaukset eivät ole toimiva taktiikka kun maalit ovat sopivan pienet.  

Tietenkin harjoituksen tarkka kulku pitää sovittaa pelaajien osaamiseen ja olosuhteisiin. 1-2 minuutin peleillä on oma erilainen tarkoituksensa. Ne ovat kuin jalkapalloa jääkiekkovaihdoin. Ehkäpä joku muu selittää ideansa itse.  

[Takatasku]

Hyvin harvoin kuulen, että joku on käyttänyt joukkuelajin harjoituksessa sykemittareita. Mutta hyväm että edes joskus. Silloin ei tarvitse mennä mutulla vaan oikeasti nähdään mitä on tehty ja millä tehoalueilla liikuttu. Nämä on molemmat hyviä, toki painotus on hieman erilainen. Kaihlamon mallissa pystytään varmasti vetämään pikkuisen isommalla tempolla ja pikkuhukan malli taas painottaa enempi kestävyysominaisuuksia. Saattaisinpa käyttää molempia jos olisin nyt aktiivivalmennuksessa mukana. Tsemppiä vaan ja toivotaan, että kaikki muutkin pystyisivät perustelemaan omat reeninsä yhtä hyvin.

[Sokrateen puskumaali]

Tsemppiä vaan ja toivotaan, että kaikki muutkin pystyisivät perustelemaan omat reeninsä yhtä hyvin.

Minä en juuri ymmärrä näistä laktaattikynnyksistä ja muista, mutta löysin taannoin tällaisen verkosta löytyvän metatutkimuksen:

https://www.researchgate.net/publication/328616113_A_systematic_review_on_small-sided_games_in_football_players_Acute_and_chronic_adaptations

Jossa käsitykseni mukaan päädytään suosittelemaan, jos käsitän oikein aiemmat esimerkit, enemmän Kaihlamon tapaa, mutta ehkä jopa vielä lyhyemmillä täyden sykkeen suorituksilla:

From a practical point of view, the authors suggest that the inclusion of 2 to 4 SSG sessions in a football plan, accumulating work periods longer than 12 min and working at lactate threshold or at VO2max per session, lets football players improve their aerobic and anaerobic performance. Regarding the type of SSG, a good practice for football players would include SSG protocols involving 3-a-side or 4-a-side with short work periods (3–6 min) with 4 to 8 repetitions,and with work-rest ratios of approximately 0.5:1 to 1:1, per-formed at close to all-out intensities.

Itse uskon, en voimakkaaseen kokemukseen perustuen, mutta lukemaani perustuen, että tämän tapaisilla lyhyemmillä mutta toistuvilla lähes täyden sykkeen suorituksilla kasvatetaan jalkapalloilijalle soveltuvaa vauhtia sekä juoksukestävyyttä. Eikö juuri tämä ruotsalaisten fartlek-metodi ole kehitetty juoksijoille Paavo Nurmen ja kumppanien hegemoniaa vastaan, mutta joka soveltuu hyvin myös jalkapalloilijan juoksunopeuden ja -kestävyyden lisäämiseen?

[Mko]

Jos / kun tavoitteena on peli-intensiteetin kohottaminen ja lajikestävyyden kasvattaminen ns. "tempopelien" kautta, tarjoaa Raymond Verheijenin periodisointimalli hyvän pohjan harjoitussyklien suunnitteluun. Parhaisiin tuloksiin päästään jaksotetulla harjoitusohjelmalla, jossa perusmuuttujia (pelaajamäärä, kentän koko, työ- ja palautusaika, pelien määrä) varioidaan tarkoituksenmukaisesti.

[Takatasku]

Jos / kun tavoitteena on peli-intensiteetin kohottaminen ja lajikestävyyden kasvattaminen ns. "tempopelien" kautta, tarjoaa Raymond Verheijenin periodisointimalli hyvän pohjan harjoitussyklien suunnitteluun. Parhaisiin tuloksiin päästään jaksotetulla harjoitusohjelmalla, jossa perusmuuttujia (pelaajamäärä, kentän koko, työ- ja palautusaika, pelien määrä) varioidaan tarkoituksenmukaisesti.

Näinhän se menee ja yleisesti ottaenkin suunniteltu toiminta tuottaa parempaa tulosta kuin satunnainen poukkoilu aiheesta toiseen. Mitä nyt oon kavereiden kautta kuullut niin kyllä on suunnitelmallisuus aika vähissä. Edes kausisuunnitelmaa ei tehdä ja talouskin menee sen mukaan, että jokainen turnaus pitää maksaa erikseen kun sitä ei ole suunniteltu ja rahaa kerättty pitemmällä aikajänteellä.

Valmennuksessa suunnitelmallisuus johtaa huonoon lopputulokseen. Sama kun ammut intissä ammunnoissa 150 metristä vitoseen niin 300 metrissä se luoti osuu juuri ja juuri tauluun. Eli tähtäin kohdalleen ja suunnitelmat kuntoon, niin lyhyen, keskipitkän kuin pitkänkin aikavälin. Jonkin verran katselin tuota Verheijenin juttua netistä ja sehän on sitä mitä pitäisi tehdä. Itse raapustin vastaavaa suunnitelmaa ruutupaperille joskus ammoin kun valmennushommat aloitin.

Minä en juuri ymmärrä näistä laktaattikynnyksistä ja muista...

Omasta mielestä valmentajan kannattaa perehtyä myös näihin laktaattikynnyksiin ja muihin. Vähintäänkin sen  verran, että tietää mistä on puhe ilman, että katsoo sen sanakirjasta.

[Sokrateen puskumaali]

Omasta mielestä valmentajan kannattaa perehtyä myös näihin laktaattikynnyksiin ja muihin. Vähintäänkin sen  verran, että tietää mistä on puhe ilman, että katsoo sen sanakirjasta.

Tuskin se haittaa. Ellei sitten mene kerralla syvään päätyyn ja ala rakentelemaan teoreettisia pilvilinnoja vailla kunnon toimintakulttuurin pohjaa.

Pelkään pahoin, että suomalaisen juniorijalkapallon tasoa ei juurikaan paranneta periodisointimalleja kehittelemällä tai ylipäätänsä fysiologisia teoreettisia asioita opiskelemalla. En toisaalta tunne murrosikäisten viitekehystä juuri ollenkaan, joten ehkä tälläkin asialla on tarpeensa kehityksen kannalta.

Minä näen ongelmat nuorempien ikäluokkien ääreltä. Minusta ne vaikuttavat ensisijaisesti kulttuurisilta ongelmilta. On vaikeutta implementoida vaatimustasoja tai valmennusohjelmia koska motivaatio vaihtelee liikaa.

Jotenkin uskoisin niin, että kulttuurin uudelleenluonti kilpailullisempaan muotoon kehittäisi nuoria pelaajia yrittämään kaikkensa, johtaisi intensiteettitason yleiseen nousuun, parempaan liikunnallisuuteen ja ehkä kaikkein oleellisimpana asiana omaehtoisen harjoittelun ja pelaamisen lisääntymiseen.

Vasta sen jälkeen, kun meillä on riittävästi tosissaan jalkapallourheilua haluavia esimurrosikäisiä, kova kilpailu joukkueeseen kuulumisesta ja kovan valmennuksen piiriin pääsemisestä, meillä on riittävät pohjat sellaiselle toimintakulttuurille, jossa voidaan kunnolla vaatia asioita ja implementoida tieteellisemmin perusteltuja valmennusohjelmia. Muunlaisessa toimintakulttuurissa kaikki vaatimustasot ja valmennusohjelmat jäävät puolivillaisesti toteutetuiksi. Näin minä uskon.

Varmasti toimintakulttuurien muodot vaihtelevat Suomessa ja jossain missä on kovempaa kilpailua parempiin harjoitusryhmiin on jonkinlainen orastava käsitys tästä ja käsittääkseni se on myös nähtävissä. Tarvitaan kuitenkin paljon suurempaa massaa, jotta koko touhu ei jää vain paikalliseksi ja siten vaikeaksi ylläpitää.

[Thalian]

Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta eikö meillä ole melkoisen iso massa harrastajia nimenomaan noissa pienemmissä ikäluokissa, ja niissä myöskin pärjätään ihan hyvin, jopa eurooppalaisessa viitekehyksessä? Sen sijaan ongelmat alkavat juurikin tuossa teini-iän kynnyksellä kun treeneissä pitäisi ottaa se yksi steppi eteenpäin, mutta samaan aikaan ryhmätkoot kokevat valtavan pienenemisen.

[Kaihlamo]

Vai pudotaanko kyydistä isosti sen takia, että ulkomailla ne vielä isommat massat alkaa tiivistymään akatemioihin - pelaajia scoutataan sekä värvätään koko ajan laajemmalta alueelta kun pelaajien ikä lisääntyy?

Pelkästään jossain Tukholmassa 12v jälkeen tapahtuu niin isoja juttuja ettei yksikään suomalaisseura pysty siihen vastaamaan. Yhdessä ikäluokassa oma joukkueeni pystyi pelaamaan Bromman molempien kilpajoukkueiden kanssa tasapäisesti 11v. Puoli vuotta myöhemmin U12 pelissä oltiin täysin pesukoneessa. Yhden AIK:n pelaajan vanhempi selitti asiaa seuraavana päivänä kun kysyin mitä oli tapahtunut puolessa vuodessa. Ensiksi oli kaksi kilparyhmää yhdistetty yhdeksi - AIK oli mm. pelannut vielä tasan tämän uuden ryhmän kanssa. Sen jälkeen olivat pitäneet vielä ison avoimen tryoutin, jonka kautta olivat saaneet kärkipäähäb muutamia pelaajia Tukholman muista seuroista. Tryoutin jälkeen AIK oli hävinnyt Brommalle 5-0 ja tulos kuulema mairitteli AIK:ta. Ei AIK ollut reilussa kuukaudessa harjoitellut niin huonosti tai taantunut mikä selittäisi muutosta vaan Bromma oli tiivistänyt omia joukkueitaan ja värvännyt kärkipäähän uusia pelaajia.

Suomessa uudet tulokkaat yleensä on niitä korkeintaan keskitason pelaajia ja se joukkueen taso ei ihan samalla tavalla hetkessä muutu kuin silloin kun uusia pelaajia tulee kärkipäähän ja alapäästä lähtee heikoimmat ulos.

[Sokrateen puskumaali]

Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta eikö meillä ole melkoisen iso massa harrastajia nimenomaan noissa pienemmissä ikäluokissa, ja niissä myöskin pärjätään ihan hyvin, jopa eurooppalaisessa viitekehyksessä? Sen sijaan ongelmat alkavat juurikin tuossa teini-iän kynnyksellä kun treeneissä pitäisi ottaa se yksi steppi eteenpäin, mutta samaan aikaan ryhmätkoot kokevat valtavan pienenemisen.

Varmaan on harrastajia tai jalkapalloliikuntaa harrastavia pienissä ikäluokissa. Luvut eivät välttämättä ole vertailukelpoisia. Ehkä meillä on enemmän sellaisia kerholiikuntaa kaipaavia lapsia mukana, jotka jossain muualla menevät sitten puistoon tai johonkin liikuntakerhoon sen sijaan että olisivat urheiluseurassa pyrkimässä kilpailulliseen toimintaan mukaan. Ja aivan varmasti kulttuurin yleinen kilpailullisuuteen suhtautuminen vaikuttaa siihen, että mikä osuus jalkapalloa harrastavista lapsista on täysillä mukana siinä toiminnassa ja kuinka kovaa vaatimustasoa ne valmentajat ylläpitävät.

Jos me pidämme mukana ne vanhempien liikuntaharrastukseen tuomat lapset aina sinne murrosikään saakka, niin onko se toisaalta ihme, että he lopettavat harrastuksen, jos siinä pitäisi ottaa tavoitteellisempia askeleita? Heille pitäisi varmaan tarjota sitä kerta viikossa harrastusta, jos sekään enää siinä vaiheessa kiinnostaa.

Samoin, ne meidän harrastajamme, jotka ehkä olisivat olleet valmiita ottamaan niitä askelia henkisellä tasolla, on jo kenties tylsytetty vuosia kestäneellä toimintakulttuurilla, jossa olennaisempana on ollut saada toimintaa, joka soveltuu niille keskinkertaisille harrastajille, kuin terävöittää heidän kykyjään.

[petteri72]

Millainen kilpailu voi esimerkiksi tuottaa paljon hyviä pelaajia?

Ajax on yksi maailman parhaista kasvattajaseuroista, sillä on kaikissa ikäluokissa yhteensä 220 pelaajaa. Yksi joukkue per ikäluokka, joka kausi jokaiseen joukkueeseen otetaan uusia parempia pelaajia ja heikommat tipahtavat joukkueista.

Samalla Ajaxin alapuolella junioripyramidissa on hyvätasoisia joukkueita, joissa myös joka kausi otetaan mukaan uusia parempia pelaajia ja heikommat tipahtavat heikompiin joukkueisiin. Ihan parhaat pääsevät kovemmalle tasolle Ajaxiin.

Tämän lisäksi toki on vielä perustasolla suuri massa muita joukkueita, jotka eivät ole yhtä armottoman kilpailullisia kuin Ajax tai vähän sen alapuolella ketjussa olevat joukkueet. Jos haluaa kehittyä jalkapalloilijana näistä pitää lähteä kovempiin seuroihin jossain vaiheessa.

Ihan nuorissa ikäluokissa pelaajat sijoittuvat varsin satunnaisesti seuroihin, mutta vuosien myötä ja pelaajien kasvaessa paremmat pelaajat keskittyvät tälläisessä järjestelmässä parempiin joukkueisiin.