FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
29.03.2024 klo 16:57:19 *
Tervetuloa, Vieras. Haluatko rekisteröityä?
Aktivointiviesti saamatta? Unohtuiko salasana?

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Uutiset: Foorumi aukeaa nopeasti osoitteella ff2.fi!
 
Yhteys ylläpitoon: ff2 ät futisforum2 piste org

Sivuja: 1 ... 185 [186] 187 ... 268
 
Kirjoittaja Aihe: Suomalainen juniorivalmennus tarvitsee ryhtiliikettä  (Luettu 849960 kertaa)
1 Jäsen ja 5 vierasta katselee tätä aihetta.
Sportacus

Poissa Poissa


Vastaus #4625 : 30.10.2019 klo 10:22:08

Jonojen välttäminen harjoituksissa on melko hyvin omaksuttu Suomessa, mutta olisiko oikeastaan fiksumpaa se, että jonotettaisiin 50% ajasta ja 50% ajasta tehdään töitä hurjalla sykkeellä? Nyt tuntuu siltä, että ihanne on, että 90% ajasta ollaan koko ajan liikkeessä ja puolentoista tunnin ajasta vain vähän levätään.

Aina pitäisi miettiä, että millä intensiteetillä mikäkin harjoitus on tarkoitus tehdä, mitä energiasysteemiä kuormitetaan ja miettiä sen mukaan sitten taukojen pituudet suoritusten välissä. Itsellä meinaa verisuoni poksahtaa päässä, kun näkee jotain nopeus ja koordinaatioharjoituksia teetettävän melkein ilman minkäänlaisia taukoja palautumiseen, jolloin harjoitus ei ensimmäisen puolen minuutin jälkeen enää olekaan nopeus- ja koordinaatioharjoitus, vaan kestävyysharjoitus. Palloilulajien valmentajat pitäisi laittaa katsomaan vaikka pikajuoksjoiden harjoittelua, niin näkisivät millaisilla palautuksilla nopeutta kuuluu harjoitella.

Sanoin sen tarkoituksella juuri suomalaista paradigmaa herättelemään. Mitä on vaatimustaso, jos sen alittamisesta ei seuraa mitään? Mitä silloin oikeastaan vaaditaan? Jos ulkomaisessa akatemiassa antaa heikon syötön, niin eikö anneta negatiivista palautetta? Minä ymmärrän positiivisen palautteen antamisen ja en millään muotoa usko, etteikö myös sitä annettaisi, mutta jos puhutaan juuri vaatimustasosta, niin miten ilman negatiivista palautetta voidaan vaatia jotain?

Toki näinkin, mutta sen palautteenkin voi antaa monella tavalla. Huudatko liian heikosti suorittavalle pelaajalle, että "Pelaaja X, tuo on ihan paskaa tekemistä, tee paremmin"? Vai kannustatko tekemään paremmin? Vaatimustasoon yltämiseksi voi pelaajaa kannustaa myös positiivisesti ja rakentavasti tsempaten. Jos tuntuu, että se ei auta, niin sitten voi täytyä jutella vähän "negatiivisemminkin", mutta kuitenkin pelaajalle sopivalla tavalla, hampurilaistekniikalla tms. Kuitenkin sen koko ajan treeneissä annetun palautteen pitäisi olla pääsääntöisesti positiivista.

Ja tietysti siinä on suuri ero, että valmentaako yli 15-vuotiaita akateemiaan valikoituneita tavoitteellisia ja kilpailullisia pelaajia, vai nuorempia junnuja, joiden harrastaminen ei ole niin vakavaa. Myöskin tytöille ja pojille toimii hiukan erilainen lähestymistapa, itsellä enemmän kokemusta tyttöjen valmentamisesta.

Mitä tässä lainauksessa tarkoittaa predikaatti "pitää"? Jos ei anna kovaa syöttöä, niin asiaan ei puututa? Tässä on mielestäni koko touhun avain. Meidän pitää luoda ympäristö, missä sen syötön löysyys ei ole hyväksyttyä. Ennen kuin se kulttuuri sisäistetään pelaajien itsensä taholta, on suunnannäyttäjinä oltava valmentajat, jotka viime kädessä asettavat vaatimustason. Toki tässä puhutaan jo isommista pelaajista ja vaatimustason pitää olla nuoremmille ikäluokille kevyempi eikä pidä asettaa kaikkialle ruohonjuuritasolle samanlaisia vaatimustasoja kuin ammattilaisuuteen tähtäävissä paikoissa.

Totta kai liian heikosti tai väärin tehtyihin suorituksiin pitää puuttua. Lähinnä on kysymys siitä miten niihin puututaan. Sen voi tehdä monella tavalla ja sävyllä ja pitää miettiä mikä on se tapa, jolla saadaan parhaat tulokset aikaan. Vaativa voi olla ilman negatiivisuuttakin, haukkumatta ja huutamatta. Etkä varmaan ehkä sitä tarkoittanutkaan, tämä nyt on pitkälti sanamuotojen tulkintaa ja niistä syntyneitä mielikuvia.

Itse koitan auttaa pelaajia parempiin suorituksiin ja parempaan tekemiseen enemmän kannustamisen ja positiivisen palautteen kautta. Väärin tai huonosti tehtyjä suorituksia koitetaan parantaa keskustelemalla ja selittämällä miksi pitäisi tehdä toisin.
Sportacus

Poissa Poissa


Vastaus #4626 : 30.10.2019 klo 11:27:12

Tuossa vähän aiheeseen liittyen juttua:
https://ls24.fi/urheilu/huutaminen-voi-tuhota-urheilijan-suorituksen-ja-hyvinvoinnin-toteaa-psykologi-mikaan-oppiminen-ja-suorittaminen-ei-pelon-pedagogiikalla-hirveasti-etene

Lainaus
Huutaminen voi tuhota urheilijan suorituksen ja hyvinvoinnin, toteaa psykologi – "Mikään oppiminen ja suorittaminen ei pelon pedagogiikalla hirveästi etene"
URHEILU · 24.10.2019

Ylen lentopalloasiantuntija Timo Hoivala ihmetteli miesten EM-finaalissa, miksi Slovenian valmentaja ei räyhännyt pelaajilleen aikalisällä ottelun ratkaisuhetkillä.

Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkueen valmentaja Juha Malinen kertoi Länsi-Suomessa, että hänen piti huutaa joukkueensa hereille EM-karsintaottelussa Tanskaa vastaan.

Valmentajien huutamisesta ja aggressiivisesta käytöksestä löytyisi urheilumaailmasta lukemattomia esimerkkejä, mutta nämä kaksikin saavat puolestaan psykologi Marja Kokkosen verenpaineen nousemaan.

– Mikään oppiminen ja suorittaminen ei pelon pedagogiikalla hirveästi etene. Huutamalla, haukkumalla ja kiroilemalla saadaan enemminkin aikaan sellainen ilmapiiri, ettei urheilijan ole mahdollista saada itsestään parasta ulos, Kokkonen toteaa.


Paras suoritus tulee turvallisessa ympäristössä

Kokkonen on psykologian tohtori, joka on perehtynyt tunteiden säätelyyn ja vuorovaikutustaitoihin.

Hän opettaa Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa tulevia liikunnanopettajia ja valmentajia.

Sertifioitu urheilupsykologi on kiertänyt paitsi luennoimassa valmentajille myös vuodesta 2017 asti arvokisoissa yleisurheilijoiden tukena.

Näille pohjille hän muuraa näkemyksensä hyvän urheilusuorituksen psyykkisestä peruskivestä.

– Paras suoritus tulee tilanteesta riippumatta turvallisessa ympäristössä, jossa ihminen tulee kohdatuksi ja hyväksytyksi, ja jossa on myös varaa tehdä virheitä, Kokkonen linjaa.


Huutaminen voi muokata lasta tai nuorta

Kokkonen perustelee kantaansa vielä muutamalla tutkimustietoon perustuvalla pointilla. Valmentajan huutaminen lisää ahdistuneisuutta ja epävarmuutta, jotka nakertavat ihmisen henkistä hyvinvointia.

Lasten ja nuorten tapauksessa huutaminen voi jopa muokata sitä, millainen ihminen urheilijanalusta kasvaa. Psyykkiset ongelmat, kuten traumat, masennus ja käytösongelmat ovat yksi asia, kasvatuksellinen puoli toinen.

– Jos ajatellaan urheilun ulkopuolista elämää, valmentaja on aina urheilijalle roolimalli. Huutoräyhääjät eivät anna kauhean kypsää kuvaa siitä, miten pettymyksen tai epäonnistumisen tunteita käsitellään. Niitähän elämässä tulee muillakin rintamilla väkisinkin vastaan, Kokkonen toteaa.

Sääli on sekin, jos ihmiset jättävät urheilun valmentajan käyttäytymisen takia.

Kirosanojen mukana menee kansanterveyden näkökulmasta liikunnallisia ihmisiä ja huippu-urheilun näkökulmasta tulevia mitalisteja.

– Periaatteessa voi ajatella, että aikuiset kestävät rajumpaa palautetta kuin lapset ja nuoret. He eivät ole vielä kokemuksiltaan ja kehittymiseltään niin kypsiä, että pystyisivät erottamaan puhutaanko minusta vai minun urheilusuorituksestani, Kokkonen sanoo ja jatkaa:

– Mutta toisaalta joukkueurheilun haaste ja ihanuus on siinä, että joukkue on täynnä erilaisia yksilöitä, joilla on oma historia ja erilaiset taidot käsitellä vaikkapa huutavaa valmentajaa. Siksi huutaminen voi olla vahingollista aikuisillekin.


Valmentajan tilanne urheilijaa kiduttavampi

Urheilupsykologi näkee, että jo valmentajan tai pelaajien valmistautumisprosessissa on mennyt jotain pieleen, jos valmentaja joutuu vetämään räyhäämiskortin pöytään.

– Suhtaudun huvittuneesti ajatukseen, että huutaminen on tapa, jolla joukkuetta herätellään. Tulkitsen asian niin, että valmentajalta on muut keinot loppu, jos kesken kaiken joukkuetta pitää ”herätellä” huutamalla.

Toisaalta kahden lapsen äitinä Kokkosella riittää ymmärrystä valmentajillekin, hänkin on joskus vanhempana menettänyt malttinsa.

Varsinkin huippu-urheilussa valmentajat joutuvat työskentelemään kovassa tulospaineessa.

– Valmentajan tilannehan on paljon kiduttavampi kuin urheilijan: pelissä on korkeat odotukset, eikä mitään voi fyysisesti tehdä.

Kun jotain pitäisi saada aikaiseksi, eikä itsekään voi kentälle hypätä, itsehillintä- ja hallinta voi pettää, Kokkonen näkee.

– Se on sitten toinen asia, jos joillakin valmentajilla on vielä sellainen filosofia, että ihmisiä johdetaan huutamalla tai niin saadaan ihmisestä paras pihalle.


Tarkoitus ei pyhitä keinoja

Kokkonen myöntää, että joidenkin ihmisten kohdalla on mahdollista, että huutaminen tai haukkuminen saa esiin hetkellisesti urheilusuoritusta parantavan reaktion.

– Joku voi olla niin teflonia, että sisuuntuu valmentajan haukuista ja ajattelee näyttävänsä tälle närhen munat. Mutta eihän valmentaja voi sen varaan laskea, että kaikki joukkueen jäsenet kääntävät haukut voimavaraksi.

Luonnollisesti urheilumaailmassa on myös menestytty monenlaisin metodein.

Joku voi sanoa, että huippu-urheilussa vain voittaminen merkitsee ja tarkoitus pyhittää keinot, mutta terveitä ja hyvinvoivia ihmisiä niin ei pitkässä juoksussa tehdä.

– Kun vaikka huutavan valmentajan joukkue voittaa jotain, saattaa tapahtua looginen ajatteluvirhe, että menestystä tuli, kun valmentaja huusi ja haukkui. Tällaisissa tapauksissa mietin, miten hyvä porukka voisi ollakaan, jos valmentaja ei käyttäytyisi noin.

– Kukaan ihminen ei pidä haukkumisesta tai julkisesta nöyryyttämisestä, ei suorita paremmin sen takia eikä voi paremmin sen takia, Kokkonen alleviivaa.


Valmentaminen on hitaassa murroksessa

Liekö autoritäärinen johtaminen peruja simppanssilauman alfaurokselta vai siitä, että urheilu on suoraa sukua sodankäynnille? Niin tai näin, hitaassa murroksessa valmentaminen Kokkosen mukaan on.

Syitä on useita: vanhan koulukunnan valmentajat eläköityvät, uusi urheilijasukupolvi vaatii erilaista otetta, tutkimustieto lisääntyy, yhteiskunta muuttuu...

Kokkonen huomauttaa, että lasten fyysinen ja alistava kurittaminen kiellettiin lailla jo 35 vuotta sitten. Sen jälkeen on päivitettyä muun muassa liikunta-, yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolaki.

– Kun valmentajilta itseltään kysyttiin, he kokivat fyysisiin ja teknis-taktisiin osa-alueisiin liittyen tietonsa olevan hyvää, mutta halusivat olla parempia vuorovaikutustaitoihin liittyvässä valmentamisessa.

– Valmentajat ovat itsekin huomanneet, ettei huutaminen enää auta tai heillä saattaa olla huonoja kokemuksia omalta uralta.

Kun ihmisen tunteista on tullut maailman keskipiste, ei urheilu voi jäädä ulkokehälle huutamaan menneisyyteen.


Erkka Westerlund on puhunut vuosikausia ihmisläheisen valmentamisen puolesta.

Westerlund sai huomata Venäjällä, että kulttuuria ei hetkessä muuteta
Valmentajien metodeista keskustellessa on hyvä muistaa, että mailla ja lajeilla on kulttuurillisia eroja.

Voimisteluvalmentaja Titta Heikkilän otteet nostivat kohun Suomessa, mutta olisivatko ne nostaneet kulmakarvaakaan Itä-Euroopassa tai Japanissa.

Raumalaislähtöinen jääkiekkovalmentaja Erkka Westerlund on ollut Suomessa yksi humanistisemman valmennusotteen tienraivaajista, mutta ”kiekkoprofessorin” metodit eivät täysin toimineet KHL-joukkue Salavat Julajev Ufassa kaudella 2017–18.

Westerlund kertoo esimerkiksi kirjassaan Erkka – Elämän peliä, että venäläisessä kulttuurissa oli totuttu autoritäärisempään, kovempaan johtamistapaan. Valmentaja ei keskustele, vaan kertoo tai käskee.

– On totta, että lapset kasvavat yhteiskunnissa näihin asioihin eri tavalla. Suomessa fyysinen kuritus on kielletty lailla, mutta monessa valtiossa se kuuluu kotikasvatukseen, psykologi Marja Kokkonen toteaa.

– Silti on ihan sama, mitä kulttuuria tarkastellaan, niin kurituksen vaikutus on sama: lapseen sattuu fyysisesti ja hän pelkää psyykkisesti.

Kokkonen uskoo, että Westerlundin tapauksessa aika loppui kesken.

– Ei sadan vuoden kulttuuri muutamassa vuodessa muutu.
Sokrateen puskumaali

Poissa Poissa


Vastaus #4627 : 30.10.2019 klo 11:34:50

Aina pitäisi miettiä, että millä intensiteetillä mikäkin harjoitus on tarkoitus tehdä, mitä energiasysteemiä kuormitetaan ja miettiä sen mukaan sitten taukojen pituudet suoritusten välissä. Itsellä meinaa verisuoni poksahtaa päässä, kun näkee jotain nopeus ja koordinaatioharjoituksia teetettävän melkein ilman minkäänlaisia taukoja palautumiseen, jolloin harjoitus ei ensimmäisen puolen minuutin jälkeen enää olekaan nopeus- ja koordinaatioharjoitus, vaan kestävyysharjoitus. Palloilulajien valmentajat pitäisi laittaa katsomaan vaikka pikajuoksjoiden harjoittelua, niin näkisivät millaisilla palautuksilla nopeutta kuuluu harjoitella.

Vaikka pikajuoksu on lajina vähän erilainen, niin tässä on minustakin jotain järkeä. Uudistuneessa jalkapallovalmennuksessa on fyysisen puolen ohjeistuksissa yritetty tätä palautumisaikojen tärkeyttä korostaa, mutta toisaalla yleisemmässä osiossa on yhä sama viesti, ei jonotusta ei hukka-aikaa liikkumiselle. Minusta nämä pitää jotenkin yhteensovittaa paremmin.

Lainaus
Toki näinkin, mutta sen palautteenkin voi antaa monella tavalla. Huudatko liian heikosti suorittavalle pelaajalle, että "Pelaaja X, tuo on ihan paskaa tekemistä, tee paremmin"? Vai kannustatko tekemään paremmin? Vaatimustasoon yltämiseksi voi pelaajaa kannustaa myös positiivisesti ja rakentavasti tsempaten. Jos tuntuu, että se ei auta, niin sitten voi täytyä jutella vähän "negatiivisemminkin", mutta kuitenkin pelaajalle sopivalla tavalla, hampurilaistekniikalla tms. Kuitenkin sen koko ajan treeneissä annetun palautteen pitäisi olla pääsääntöisesti positiivista.

Negatiivisen palautteen voi varmaan antaa fiksumminkin kuin lyttäämällä. Mutta jos me emme voi valmentajina kuvata surkeaa suoritusta surkeaksi, pehmennämme näitä aina keksimällä positiivisia asioita (hienoa, muistit laittaa harjoituksiin vaatteet päälle), niin se luo pahimmillaan kuvan falskista ihmisestä, joka ei puhu suoraan ja kunnioita pelaajiaan. Jo melko nuoret lapset erottavat palautteesta sen, että jos jollekin annetaan ansiottomia kehuja yrittämisestä, niin tämä ei ole kovin taitava ja jos jollekin annetaan kohtuullisen hyvästä suorituksesta kritiikkiä, niin tämä on itse asiassa hyvin taitava tekemisessään.

Toki tässä on huomioitava ikävaihe. En käsittelisi 6v aloittelijoita samalla tavoin kuin vaikka 9v poikia, jotka ovat jo siirtymässä 8v8 peleihin. Siinä missä 6v kaipaa positiivista kannustavaa signaalia voi 9v pelaajalta jo vaatia tiettyä tasoa. 12v pelurille metodit joita käytetään kuusivuotiaalle voivat olla nöyryyttäviä.

Lainaus
Ja tietysti siinä on suuri ero, että valmentaako yli 15-vuotiaita akateemiaan valikoituneita tavoitteellisia ja kilpailullisia pelaajia, vai nuorempia junnuja, joiden harrastaminen ei ole niin vakavaa. Myöskin tytöille ja pojille toimii hiukan erilainen lähestymistapa, itsellä enemmän kokemusta tyttöjen valmentamisesta.

Minulla ei ole suoraa kokemusta tyttöjen valmentamisesta, enkä uskalla vertailla tai lausua puolittaisiin havaintoihini perustuvia huomioita. Sen kuitenkin tiedän, että 8v pojalle jalkapallo voi olla todella todella vakavaa ja hän saattaa vetää kentällä suuremmalla intohimolla kuin Gurkha-alokas sulkeisissa.

Lainaus
Totta kai liian heikosti tai väärin tehtyihin suorituksiin pitää puuttua. Lähinnä on kysymys siitä miten niihin puututaan. Sen voi tehdä monella tavalla ja sävyllä ja pitää miettiä mikä on se tapa, jolla saadaan parhaat tulokset aikaan. Vaativa voi olla ilman negatiivisuuttakin, haukkumatta ja huutamatta. Etkä varmaan ehkä sitä tarkoittanutkaan, tämä nyt on pitkälti sanamuotojen tulkintaa ja niistä syntyneitä mielikuvia.

10v pelaaja A antaa syötön pelaajalle B, joka ei napsahda napakasti vaan lähtee vähän varpailla ja pomppii löysästi pelaaja B:lle, joka seisoo jalat suorina paikallaan kunnes pallo tulee perille. Miten reagoit asiaan oikein?

A) Annat positiivista palautetta siitä, että pallo meni perille, mutta seuraavalla kerralla sitten yrität saada vähän kovempaa pallon perille.
B) Et sano mitään vaan toivot, että pelaajat itsekin ymmärtävät ja parantavat suorituksiaan.
C) Menet ja näytät esimerkkisuorituksen ja kannustavasti ilmoitat että varmasti pystytte kun vähän tsemppaatte.
D) Ilmoitat välittömästi mutta selkeästi, että ei löysiä syöttöjä vaan napakammin ja suoraan. Pidät huolta siitä, että suoritus paranee.
E) Jyrähdät ilman voimasanaa, että tässä joukkueessa ei yksikään syöttö saa olla noin huono - uusiksi ja paremmin.
F) Taputat ja kerrot sarkasmin välitteisesti, että suorituksessa oli niin paljon parannettavaa, että harva kykenee moiseen.
G) Räjähdät kuin tuomiopäivän vetopasuunaan olisi puhaltanut neljä arkkienkeliä ja juoksutat koko joukkueen kenttää ympäri haukkuen koko joukkueen sanoilla, jotka saisivat kotkalaisen eläköityneen ahtaajankin paheksumaan.

Itse näkisin, että oikea vastaus on joskus jokainen noista - riippuen niin monesta asiasta. Vaihtoehto G pitää säilyttää defcon-0 tyylisenä ratkaisuna ja vasta miehenkokoisille. Jos käyttää vain A-C kirjoa, niin valmennus ei pysty asettamaan oikeita vaatimustasoja vaan ylläpitää lähinnä toivomustasoja.

Lainaus
Itse koitan auttaa pelaajia parempiin suorituksiin ja parempaan tekemiseen enemmän kannustamisen ja positiivisen palautteen kautta. Väärin tai huonosti tehtyjä suorituksia koitetaan parantaa keskustelemalla ja selittämällä miksi pitäisi tehdä toisin.

Kuinka moneen huonoon suoritukseen pystyt välittömästi puuttumaan, jos se vaatii noin pitkällisen prosessin? Jos lasten kasvattamisesta tiedetään, että palautteen pitäisi olla mahdollisimman välitön, niin etkö oikeasti siinä valmennustilanteessa koskaan tai missään tilanteessa sano välittömästi mitään?

En siis tarkoita, etteikö positiivisen kautta pitäisi edetä. Positiivinen perusvire on tärkeää ja aidoista hyvistä suorituksista pitää antaa palautetta paljon. Uskon kuitenkin, että homman pitää olla toimiva kokonaisuus. Tällä tarkoitan sitä, että pitää tapahtua myös niitä aidosti hyviä suorituksia, jotta sitä positiivista voi niin antaa. Vaatimustasoa on nostettava kaiken aikaa. Pelaajat pitää myös jakaa sellaisiin ryhmiin, että pelaajilla on realistinen mahdollisuus saavuttaa se ryhmän yksilöllinen vaatimustaso yrittämällä parhaansa.

Ennen kaikkea on luotava sellainen kulttuuri, että joukkueessa yritetään täysillä, kehitytään täysillä, annetaan psykologisesti turvallisessa ympäristössä palautetta reilusti suoraan joka suuntaan ja joukkueessa oleminen vaatii tietyn tason. Alimmankin taitotason ihmisiltä voi vaatia yrittämisen sallitun tason. Jos ei ole mitään vaatimustasoa, niin silloin puhutaan joko peruskoulusta tai jostain harrastekerhosta.
Sportacus

Poissa Poissa


Vastaus #4628 : 30.10.2019 klo 12:04:35

Vaikka pikajuoksu on lajina vähän erilainen, niin tässä on minustakin jotain järkeä. Uudistuneessa jalkapallovalmennuksessa on fyysisen puolen ohjeistuksissa yritetty tätä palautumisaikojen tärkeyttä korostaa, mutta toisaalla yleisemmässä osiossa on yhä sama viesti, ei jonotusta ei hukka-aikaa liikkumiselle. Minusta nämä pitää jotenkin yhteensovittaa paremmin.

Sehän riippuu ihan siitä mitä tehdään. Monissa harjotteissa se "ei hukka-aikaa" on ihan oikea periaate, jos harjoitus on enemmän tekninen tai taktinen, eikä kuormita. Tai jos halutaankin harjoitella kestävyyttä tai nopeuskestävyyttä. Toistojen määrä tietysti halutaan maksimoida, kunhan se lyhyt palautumisaika ei ole pois yksittäisen toiston laadusta.

Negatiivisen palautteen voi varmaan antaa fiksumminkin kuin lyttäämällä. Mutta jos me emme voi valmentajina kuvata surkeaa suoritusta surkeaksi, pehmennämme näitä aina keksimällä positiivisia asioita (hienoa, muistit laittaa harjoituksiin vaatteet päälle), niin se luo pahimmillaan kuvan falskista ihmisestä, joka ei puhu suoraan ja kunnioita pelaajiaan. Jo melko nuoret lapset erottavat palautteesta sen, että jos jollekin annetaan ansiottomia kehuja yrittämisestä, niin tämä ei ole kovin taitava ja jos jollekin annetaan kohtuullisen hyvästä suorituksesta kritiikkiä, niin tämä on itse asiassa hyvin taitava tekemisessään.

Joo, eihän näissä pidä feikkaamaan alkaa. Mutta mieluiten niin, että se positiivinen palaute voi tulla kaikkien kuullen ja negatiiviset enemmän sitten kahden kesken. Usein sen voi sanoa yleisestikin erikseen kenellekään kohdistamatta, että "muistakaa antaa syötöt riittävän kovina", vaikka vain osa pelaajista syöttäisi liian löysästi.

10v pelaaja A antaa syötön pelaajalle B, joka ei napsahda napakasti vaan lähtee vähän varpailla ja pomppii löysästi pelaaja B:lle, joka seisoo jalat suorina paikallaan kunnes pallo tulee perille. Miten reagoit asiaan oikein?

A) Annat positiivista palautetta siitä, että pallo meni perille, mutta seuraavalla kerralla sitten yrität saada vähän kovempaa pallon perille.
B) Et sano mitään vaan toivot, että pelaajat itsekin ymmärtävät ja parantavat suorituksiaan.
C) Menet ja näytät esimerkkisuorituksen ja kannustavasti ilmoitat että varmasti pystytte kun vähän tsemppaatte.
D) Ilmoitat välittömästi mutta selkeästi, että ei löysiä syöttöjä vaan napakammin ja suoraan. Pidät huolta siitä, että suoritus paranee.
E) Jyrähdät ilman voimasanaa, että tässä joukkueessa ei yksikään syöttö saa olla noin huono - uusiksi ja paremmin.
F) Taputat ja kerrot sarkasmin välitteisesti, että suorituksessa oli niin paljon parannettavaa, että harva kykenee moiseen.
G) Räjähdät kuin tuomiopäivän vetopasuunaan olisi puhaltanut neljä arkkienkeliä ja juoksutat koko joukkueen kenttää ympäri haukkuen koko joukkueen sanoilla, jotka saisivat kotkalaisen eläköityneen ahtaajankin paheksumaan.

Itse näkisin, että oikea vastaus on joskus jokainen noista - riippuen niin monesta asiasta. Vaihtoehto G pitää säilyttää defcon-0 tyylisenä ratkaisuna ja vasta miehenkokoisille. Jos käyttää vain A-C kirjoa, niin valmennus ei pysty asettamaan oikeita vaatimustasoja vaan ylläpitää lähinnä toivomustasoja.

Kuinka moneen huonoon suoritukseen pystyt välittömästi puuttumaan, jos se vaatii noin pitkällisen prosessin? Jos lasten kasvattamisesta tiedetään, että palautteen pitäisi olla mahdollisimman välitön, niin etkö oikeasti siinä valmennustilanteessa koskaan tai missään tilanteessa sano välittömästi mitään?

Omassa työkalupakissa on lähinnä A-D, ehkä E jossain tilanteessa. Mielestäni F ja G ei kuulu junioriurheiluun, eikä nykypäivään.

Ensimmäinen lähtökohta jo ennen palautteen antamista on miettiä miksi se yksittäinen suoritus oli huono.
A. Eikö pelaaja tiennyt miten pitäisi toimia?
B. Eikö pelaaja yrittänyt kunnolla?
C. Vai epäonnistuiko pelaajan suoritus, vaikka hän tiesi mitä pitää tehdä ja yritti parhaansa?

Liian usein näkee negatiivista palautteen antamista vaihtoehdossa C. Näissä tilanteissa pelaaja kyllä jo itsekin tietää, että suoritus epäonnistui, ei valmentajan tarvitse enää kertoa sitä. Korkeintaan vaan kannustetaan pelaajaa yrittämään uudestaan, jos hän näyttää turhautuvan epäonnistumisestaan. Jos suoritus epäonnistuu useamman kerran samalla tavalla, sitten pitää miettiä mikä siinä menee pieleen ja antaa palautetta. Yleisempi virhe on antaa liian paljon palautetta kuin liian vähän.

Toki tässäkin tulee painotuksiin varmaan jonkinlaisia eroja siitä, että en itse valmenna jalkapalloa, vaan prosenttilajia, jossa epäonnistumisia tulee aina väkisinkin tietyn verran ja ne tavallaan kuuluvat lajiin. Vaikka teet kaiken oikein ja hyvällä asenteella, niin silti tulee välillä epäonnistumisia. Tällöin oleellista on vaan osata nopeasti nollata se epäonnistuminen ja keskittyä taas nopeasti seuraavaan tilanteeseen täysillä.
Sokrateen puskumaali

Poissa Poissa


Vastaus #4629 : 30.10.2019 klo 12:07:39


Minä puolestani suhtaudun vähän huvittuneena näiden naispsykologien ymmärrykseen siitä, että mikä toimii miesporukassa ja mikä ei.

Olen samaa mieltä siitä, että paras suoritus tulee siinä psykologisesti turvallisessa ympäristössä, missä voi tehdä virheitä ja ennen kaikkea puhua suoraan. Se homma toimii myös toiseen suuntaan, eli niin, että on oltava psykologisesti turvallinen ympäristö puhua virheistä eikä niin, että ne lakaistaan maton alle ja vaietaan. Valmentajan pitää pystyä kertomaan asiasta suoraan ja jos pelissä on kriisi, niin se kriisi vaatii nopeata ja päättäväistä kriisiajan toimintaa.

Eli jos homma vaatii herättelyä, niin sitten se vaatii. Siinä on puoliajalla ihan turha jossitella, että olisi pitänyt tehdä jotain valmistautumisessa paremmin, jos tilanne on se, että pataan on tulossa, jos joukkueen henki ei muutu. Parhaatkin suunnitelmat joutuvat yleensä roskakoriin kun todellisuus ja vastustaja iskeytyy vastaan.

Joukkuenhengen muutoksella on muutettu otteluita, pienempiä kahakoita ja saatu aikaan ihmeitä. Valmentajan haukuista ainoa ajatus suorituksen parantamiseen ei ole näyttää valmentajalle vaan toiset myös ymmärtävät parantaa heikkoa suoritustaan ja näyttää vastustajalle, että pystyy parempaan. Jos joku haukkujen jälkeen huonontaa suoritustaan, niin ellei haukkujen hetki ole harvinaisen huonosti valittu, en näe tällaisen urheilijan kovinkaan vahvasti sitoutuneen joukkueen tavoitteisiin.

Jotenkin tuosta kaikesta heijastuu hyvin feminiininen ajattelutapa. Tiedän kyllä, että minun on turha ryhtyä samanlaiseen kriisiviestintään vaimoni kanssa, koska huutaminen ei koskaan johda hänen kohdallaan mihinkään parempaan suoritukseen - pikemminkin päinvastoin - mutta kiinteässä ja samaan päämäärään kovissa olosuhteissa pyrkivässä miesporukassa samat metodit ovat oikein käytettynä toimineet lähes aina.

Luulen, että meidän yksi heikkoutemme on juuri se, että me kuuntelemme tätä feminiinistä sanomaa liian tosissaan. Tässä on muuten artikkeli aiheesta, jossa todetaan, että negatiivinen puoliaikapuhe johtaa parempaan suoritukseen kuin positiivinen, mutta liian negatiivinen (tuolit lentelevät ja pelaaja huomaa yhtäkkiä polveutuvansa jostain erikoisemmasta sukupuusta) huonompaan:

https://www.studyfinds.org/for-coaches-anger-more-effective-than-positivity-when-it-comes-to-halftime-speeches/
Thalian

Poissa Poissa


Vastaus #4630 : 30.10.2019 klo 12:17:19

Minä puolestani suhtaudun vähän huvittuneena näiden naispsykologien ymmärrykseen siitä, että mikä toimii miesporukassa ja mikä ei.

Tämän kaltaiset kommentit kertovat enemmän sanojan ymmärtämättömyydestä kuin mistään muusta. Sanottakoon, että sukupuolien sisällä on enemmän vaihtelua kuin sukupuolien välillä, joten yleistys, jonka teit, on täysin toimimaton.
Metsurin koira

Poissa Poissa


Vastaus #4631 : 30.10.2019 klo 12:18:13

Sehän riippuu ihan siitä mitä tehdään. Monissa harjotteissa se "ei hukka-aikaa" on ihan oikea periaate, jos harjoitus on enemmän tekninen tai taktinen, eikä kuormita. Tai jos halutaankin harjoitella kestävyyttä tai nopeuskestävyyttä. Toistojen määrä tietysti halutaan maksimoida, kunhan se lyhyt palautumisaika ei ole pois yksittäisen toiston laadusta.

Joo, eihän näissä pidä feikkaamaan alkaa. Mutta mieluiten niin, että se positiivinen palaute voi tulla kaikkien kuullen ja negatiiviset enemmän sitten kahden kesken. Usein sen voi sanoa yleisestikin erikseen kenellekään kohdistamatta, että "muistakaa antaa syötöt riittävän kovina", vaikka vain osa pelaajista syöttäisi liian löysästi.

Omassa työkalupakissa on lähinnä A-D, ehkä E jossain tilanteessa. Mielestäni F ja G ei kuulu junioriurheiluun, eikä nykypäivään.

Ensimmäinen lähtökohta jo ennen palautteen antamista on miettiä miksi se yksittäinen suoritus oli huono.
A. Eikö pelaaja tiennyt miten pitäisi toimia?
B. Eikö pelaaja yrittänyt kunnolla?
C. Vai epäonnistuiko pelaajan suoritus, vaikka hän tiesi mitä pitää tehdä ja yritti parhaansa?


Liian usein näkee negatiivista palautteen antamista vaihtoehdossa C. Näissä tilanteissa pelaaja kyllä jo itsekin tietää, että suoritus epäonnistui, ei valmentajan tarvitse enää kertoa sitä. Korkeintaan vaan kannustetaan pelaajaa yrittämään uudestaan, jos hän näyttää turhautuvan epäonnistumisestaan. Jos suoritus epäonnistuu useamman kerran samalla tavalla, sitten pitää miettiä mikä siinä menee pieleen ja antaa palautetta. Yleisempi virhe on antaa liian paljon palautetta kuin liian vähän.

Toki tässäkin tulee painotuksiin varmaan jonkinlaisia eroja siitä, että en itse valmenna jalkapalloa, vaan prosenttilajia, jossa epäonnistumisia tulee aina väkisinkin tietyn verran ja ne tavallaan kuuluvat lajiin. Vaikka teet kaiken oikein ja hyvällä asenteella, niin silti tulee välillä epäonnistumisia. Tällöin oleellista on vaan osata nopeasti nollata se epäonnistuminen ja keskittyä taas nopeasti seuraavaan tilanteeseen täysillä.
Ensimmäiseen boldattuun kohtaan: Tämä täytyy olla valmentajalla tiedossa, jotta voi antaa järkevää palautetta. Negatiivisenkin palautteen voi antaa rakentavasti ja junnupelaajaa motivoivasti.

Toiseen boldattuun kohtaan myös kommentti: Futis on myös laji, johon virheet kuuluvat olennaisena osana. Voisi melkeimpä sanoa, että kahta tismalleen samanlaista suoritusta ei pysty kukaan tekemään, joka väistämättä johtaa valtavaan määrään virheitä - isompiin ja pienempiin. Tämäkin olisi hyvä junnuille tuoda selkeästi esille, virheitä ei tarvitse pelätä ja niitä tulee jatkuvasti. Päinvastoin, virheet ovat oppimisen kannalta positiivinen juttu.
turkistarhaaja

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Munsala IK


Vastaus #4632 : 30.10.2019 klo 12:50:52

Tämän kaltaiset kommentit kertovat enemmän sanojan ymmärtämättömyydestä kuin mistään muusta. Sanottakoon, että sukupuolien sisällä on enemmän vaihtelua kuin sukupuolien välillä, joten yleistys, jonka teit, on täysin toimimaton.
No olihan tuo juuri tyypillinen suomalaisen pumpulitädin kommentti. Suomessahan muutenkin lapsille huudetaan ehkä vähiten tai toiseksi vähiten maailmassa (Ruotsi voi olla "edellä"). Kummasti kuitenkin hieman maskuliinisemman kasvatus- ja valmennuskulttuurin maista niitä pelimiehiä tulee vähän toiseen tyyliin kuin Suomesta. Jonkun brittijengin pelaajien keskinäinen vertaispaine paskoja suorituksia kohtaan on äärimmäisen kova, puhumattakaan sitten koutsin antamasta palautteesta. Täällä sitten mietitään tosissaan voiko surkeaa suoritusta sanoa surkeaksi suoritukeksi muiden kuullen, hohhoijaa sentään.
Thalian

Poissa Poissa


Vastaus #4633 : 30.10.2019 klo 13:06:04

No olihan tuo juuri tyypillinen suomalaisen pumpulitädin kommentti. Suomessahan muutenkin lapsille huudetaan ehkä vähiten tai toiseksi vähiten maailmassa (Ruotsi voi olla "edellä"). Kummasti kuitenkin hieman maskuliinisemman kasvatus- ja valmennuskulttuurin maista niitä pelimiehiä tulee vähän toiseen tyyliin kuin Suomesta. Jonkun brittijengin pelaajien keskinäinen vertaispaine paskoja suorituksia kohtaan on äärimmäisen kova, puhumattakaan sitten koutsin antamasta palautteesta. Täällä sitten mietitään tosissaan voiko surkeaa suoritusta sanoa surkeaksi suoritukeksi muiden kuullen, hohhoijaa sentään.

Kyseessä on psykologian tohtori, joten väitän hänen ymmärtävän ihmisten, myös miesten, psykologiasta enemmän kuin tämän ketjun kokemusasiantuntijat. Jo pelkästään se, että yritetään upottaa kaikki miehet samaan muottiin, kertoo valtavasta ymmärryksen puutteesta. Ja tosiaan, vertailu johonkin Britanniaan on aivan älytön sillä totta kai suuremmasta massasta tulee niitä hyviä pelaajia enemmän kuin selvästi pienemmästä, vaikka opetusmetodit eivät olisikaan ihan optimaaliset.
Sokrateen puskumaali

Poissa Poissa


Vastaus #4634 : 30.10.2019 klo 13:16:47

Sehän riippuu ihan siitä mitä tehdään. Monissa harjotteissa se "ei hukka-aikaa" on ihan oikea periaate, jos harjoitus on enemmän tekninen tai taktinen, eikä kuormita. Tai jos halutaankin harjoitella kestävyyttä tai nopeuskestävyyttä. Toistojen määrä tietysti halutaan maksimoida, kunhan se lyhyt palautumisaika ei ole pois yksittäisen toiston laadusta.

Rajoittaisin nämä kevyellä sykkeellä tapahtuvat tekniset ja taktiset harjoitteet minimiin. Mielummin 3-5 minuuttia pienpeliä täysillä, peli seis ja puhutaan pari minuuttia siitä taktisesta asiasta, jonka haluat opettaa ja sen jälkeen taas täysillä ja pysäytellen aina kun on vaara, että tempo laskee. Eikö sellainen kovalla sykkeellä tapahtuva intervallimainen harjoittelu kehittäisi myös nopeuskestävyyttä?

Lainaus
Joo, eihän näissä pidä feikkaamaan alkaa. Mutta mieluiten niin, että se positiivinen palaute voi tulla kaikkien kuullen ja negatiiviset enemmän sitten kahden kesken. Usein sen voi sanoa yleisestikin erikseen kenellekään kohdistamatta, että "muistakaa antaa syötöt riittävän kovina", vaikka vain osa pelaajista syöttäisi liian löysästi.

Vaaditko silloin pelaajiltasi oikeasti? Mitä teet, jos pelaajat eivät käytännössä muista antaa niitä syöttöjä riittävän kovina vaikka heitä siitä aina muistutat? Asetatko vaatimustason vai toivomustason tällöin? Ja ennen kaikkea, luoko sellainen viime kädessä sitä psykologisesti turvallista ilmapiiriä, että asioista on lupa puhua siinä porukassa vai luoko se oikeastaan sellaisen ilmapiirin, että me emme puhu asioista suoraan? Minusta olisi, ainakin jossain vaiheessa juniori-ikäisten kanssa, tärkeää luoda sellainen, amerikkalaisten termiä lainatakseni, culture of accountability, jossa kaikki vastaavat teoistaan, omistavat virheensä ja syyllisiä ei tarvitse erityisesti etsiä ja sormea heristellä.

Lainaus
Omassa työkalupakissa on lähinnä A-D, ehkä E jossain tilanteessa. Mielestäni F ja G ei kuulu junioriurheiluun, eikä nykypäivään.

Ne viimeiset oli ehkä vähän väritettyjä esimerkkejä. Sarkasmi voi olla jossain vaiheessa oleellinen tapa luoda yhteishenkeä ja huumoria samalla kun tekee selväksi vaatimustasoa, mutta ei aina toimi. Huutaminen on vähän siinä ja siinä, että milloin ja missä konteksteissa sitä voi käyttää junioreilla, mutta lisäsin sen jotta lista olisi ikään kuin täydellinen.

Lainaus
Ensimmäinen lähtökohta jo ennen palautteen antamista on miettiä miksi se yksittäinen suoritus oli huono.
A. Eikö pelaaja tiennyt miten pitäisi toimia?
B. Eikö pelaaja yrittänyt kunnolla?
C. Vai epäonnistuiko pelaajan suoritus, vaikka hän tiesi mitä pitää tehdä ja yritti parhaansa?

Liian usein näkee negatiivista palautteen antamista vaihtoehdossa C. Näissä tilanteissa pelaaja kyllä jo itsekin tietää, että suoritus epäonnistui, ei valmentajan tarvitse enää kertoa sitä. Korkeintaan vaan kannustetaan pelaajaa yrittämään uudestaan, jos hän näyttää turhautuvan epäonnistumisestaan. Jos suoritus epäonnistuu useamman kerran samalla tavalla, sitten pitää miettiä mikä siinä menee pieleen ja antaa palautetta. Yleisempi virhe on antaa liian paljon palautetta kuin liian vähän.

On toki eroa sillä, että minkälaisesta suorituksesta puhutaan. Pallo on pyöreä ja välillä veto lähtee taivaan tuuliin ammattilaisiltakin. On kuitenkin kyettävä erottelemaan suoritteet mitkä pitää onnistua riittävällä todennäköisyydellä, kommunikoitava harjoituksissa se vaatimustaso niin suorituksen laadun kuin yrittämisenkin laadun suhteen. Kun nämä on tehty riittävällä painokkuudella, niin toivon mukaan ei tule tilanteita, joissa pitää enää varsinaisesti puuttua asioihin negatiivisella palautteella.

Lainaus
Toki tässäkin tulee painotuksiin varmaan jonkinlaisia eroja siitä, että en itse valmenna jalkapalloa, vaan prosenttilajia, jossa epäonnistumisia tulee aina väkisinkin tietyn verran ja ne tavallaan kuuluvat lajiin. Vaikka teet kaiken oikein ja hyvällä asenteella, niin silti tulee välillä epäonnistumisia. Tällöin oleellista on vaan osata nopeasti nollata se epäonnistuminen ja keskittyä taas nopeasti seuraavaan tilanteeseen täysillä.

Ymmärrän. Onhan niitä jalkapallossakin niitä asioita, joissa pitää vaatia lähinnä vaan oikeaa suoritusyritystä sen sijaan, että varsinaista lopputulosta arvostelisi vaikka se epäonnistuisi täysin. Vaatii ymmärrystä erottaa näitä toisistaan ja osata oikein säätää se vaatimustaso. Jos vaatimustaso koskee vain ja ainoastaan lopputulosta, niin silloin se on huonosti määritelty taso. Pelaajilla pitää ehdottomasti olla se turvallinen ilmapiiri yrittää laukaista pallo volleystä ilman että huutoa tulee kun pallo menee taivaisiin. Pikemminkin negatiivinen palaute pitäisi tulla jos ei rohkeasti yritä.
Sokrateen puskumaali

Poissa Poissa


Vastaus #4635 : 30.10.2019 klo 13:21:03

Tämän kaltaiset kommentit kertovat enemmän sanojan ymmärtämättömyydestä kuin mistään muusta. Sanottakoon, että sukupuolien sisällä on enemmän vaihtelua kuin sukupuolien välillä, joten yleistys, jonka teit, on täysin toimimaton.

Ehkä näinkin. Vaikka jälkimmäinen väitelauseesi on mielestäni vahva non sequitur -väittämä, niin vedän silti takaisin edellisen ja totean täsmällisemmin, että suomalainen psykologi sukupuolesta riippumatta ei mielestäni kykene analysoimaan ja ymmärtämään niitä sosiaalisia rakenteita, mitä miesten välisiin joukkoihin tällaisissa konteksteissa syntyy.

Onko sinulla mielipidettä tähän linkkaamani tutkimuksen täysin ristiriitaiseen sisältöön suhteessa tämän suomalaisen psykologihenkilön väitteisiin?
Thalian

Poissa Poissa


Vastaus #4636 : 30.10.2019 klo 13:32:17

Onko sinulla mielipidettä tähän linkkaamani tutkimuksen täysin ristiriitaiseen sisältöön suhteessa tämän suomalaisen psykologihenkilön väitteisiin?

Veikkaan, että kyse on otosongelmasta. Koska valmentajat ovat perinteisesti huutaneet kopissa niin joukkueisiin valikoituu sellaisia yksilöitä joille tuollainen lähestymistapa toimii. Jos perinne olisi erilainen, niin pidän melko todennäköisenä, että tutkimuksen tulos olisi ollut erilainen.
Sportacus

Poissa Poissa


Vastaus #4637 : 30.10.2019 klo 13:54:49

Ei kysymys ole välttämättä pelkästä otoksesta, vaan siitä että kyseinen ryhmä on muutenkin oppinut ja tottunut tuollaiseen valmentamiseen. Silloinhan se huutaminen voi toimiakin tietyissä tilanteissa. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö toisenlaisella lähestymistavalla voisi saada yhtä hyviä tai jopa parempia tuloksia, kun pelaajat oppivat tähän nykyaikaisempaan keskustelevampaan valmennustyyliin jo junnusta alkaen.

Jopa lätkän puolella Erkka Westerlundit sun muut on sitä mieltä, että menneiden vuosikymmenten autoritäärinen valmennus huutamisineen ei ole paras tapa valmentaa. Ongelmana on se, että monia nykyvalmentajia on aikanaan itseään valmennettu niin, jolloin se on se lähtökohta miten asiat tehdään itse valmentaessa.

Tässä on sekin, että urheilua ei tehdä pelkästään sitä urheilulajia itseään varten, vaan se on myös väline oppia muutakin elämässä hyödyllistä. Aika harva nykyajan koulumaailmassa tai työelämässä enää uskoo vanhan tyyppisen autoritäärisen johtajuuden olevan oikea tapa toimia. Ei urheilu ole mikään yhteiskunnasta irrallinen saareke, jossa onkokonaan omat pelisäännöt. Urheiluvalmennuksen täytyy aika pitkälti heijastella sitä miten johtaminen ja opettaminen toimii muuallakin yhteiskunnassa.
petteri72

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Liverpool


Vastaus #4638 : 30.10.2019 klo 14:37:32

Ei kysymys ole välttämättä pelkästä otoksesta, vaan siitä että kyseinen ryhmä on muutenkin oppinut ja tottunut tuollaiseen valmentamiseen. Silloinhan se huutaminen voi toimiakin tietyissä tilanteissa. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö toisenlaisella lähestymistavalla voisi saada yhtä hyviä tai jopa parempia tuloksia, kun pelaajat oppivat tähän nykyaikaisempaan keskustelevampaan valmennustyyliin jo junnusta alkaen.

Jopa lätkän puolella Erkka Westerlundit sun muut on sitä mieltä, että menneiden vuosikymmenten autoritäärinen valmennus huutamisineen ei ole paras tapa valmentaa. Ongelmana on se, että monia nykyvalmentajia on aikanaan itseään valmennettu niin, jolloin se on se lähtökohta miten asiat tehdään itse valmentaessa.

Naama punaisena huutamisen sekä pelolla valmentamisen ja sen ettei anneta negatiivista henkilökohtaista palautetta ryhmässä välissä on paljon tilaa. Se, että henkilökohtaista palautetta annettaisiin vain kahdestaan vähentää palautetta niin paljon, että asiat eivät edisty. Toki monimutkaisemmat asiat pitää joskus käydä läpi face-to-face, mutta yleensä useammalla pelaajalla joukkueesta on samoja pelillisiä ongelmia, joita yhdessä läpikäymällä saadaan enemmän hyötyä.

Tavoitteelliseen urheiluun kuuluu korjaava palaute.
Sokrateen puskumaali

Poissa Poissa


Vastaus #4639 : 30.10.2019 klo 15:11:05

Veikkaan, että kyse on otosongelmasta. Koska valmentajat ovat perinteisesti huutaneet kopissa niin joukkueisiin valikoituu sellaisia yksilöitä joille tuollainen lähestymistapa toimii. Jos perinne olisi erilainen, niin pidän melko todennäköisenä, että tutkimuksen tulos olisi ollut erilainen.

Eli toimii mutta ei saisi toimia? Jos urheilijat eivät olisi niin kuin nyt, niin sitten ehkä toimisi?

Jos se feminiinisempi perinne toimii paremmin, tuottaa parempia pelaajia ja joukkueita, niin sitten tulevaisuudessa näemme kuinka tämä tyyli toimii sitten paremmin ja voittavissa joukkueissa ei anneta negatiivista palautetta. Se on normaalia evoluutiota. Suomessa on nyt kasvatettu sukupolvi nuoria, joille ei ole niin paljon huudettu ja annettu negatiivista palautetta, niin ilmeisesti kohta pääsemme nauttimaan tästä tilanteesta ja saamme sen kilpailuedun muun euroopan perinteisellä huutamisella johdettuja ja kasvatettuja pelaajia vastaan.

Vai saattaisiko kuitenkin olla niin, että tämä perinteinen tapa on tuottanut kriisi- tai kamppailutilanteissa toimivampia joukkoja ja me nyt vain näemme sen evoluution tuloksen?

Tässä on sekin, että urheilua ei tehdä pelkästään sitä urheilulajia itseään varten, vaan se on myös väline oppia muutakin elämässä hyödyllistä. Aika harva nykyajan koulumaailmassa tai työelämässä enää uskoo vanhan tyyppisen autoritäärisen johtajuuden olevan oikea tapa toimia. Ei urheilu ole mikään yhteiskunnasta irrallinen saareke, jossa onkokonaan omat pelisäännöt. Urheiluvalmennuksen täytyy aika pitkälti heijastella sitä miten johtaminen ja opettaminen toimii muuallakin yhteiskunnassa.

Te sekoitatte nyt minusta asioita aivan tarpeettomasti. On olemassa kriisijohtamista vaativia tilanteita ja on olemassa muunlaisia tilanteita. On olemassa negatiivista sanomaa joka sanotaan asiallisemmin ja sitten on negatiivista sanomaa, joka menettää uskottavuutensa olemalla lähinnä kiukun manifestaatiota.

Autoritaarinen tapa johtaa soveltuu akuutteihin kriisitilanteisiin paremmin kuin vaikkapa harjoituskaudella tapahtuvaan toimintaan. Jos valmennus on pelkkää huutamista ja varsinkin vielä mielivaltaista sellaista, niin eihän siinä ole mitään tolkkua.

Urheilu on siinä mielessä irrallinen saareke muusta työelämästä, että se muistuttaa pelin aikana enemmän joukkojen kamppailua kriisitilanteessa kuin normaalia työpäivää. Johtamistapoja pitää peilata enemmän pelastuslaitoksen ja vastaavien eri tilanteisiin - kentällä kriisitilanteessa on hieman eri periaatteet kuin toimistolla.
Sportacus

Poissa Poissa


Vastaus #4640 : 30.10.2019 klo 15:49:49

Jos se feminiinisempi perinne toimii paremmin, tuottaa parempia pelaajia ja joukkueita, niin sitten tulevaisuudessa näemme kuinka tämä tyyli toimii sitten paremmin ja voittavissa joukkueissa ei anneta negatiivista palautetta. Se on normaalia evoluutiota. Suomessa on nyt kasvatettu sukupolvi nuoria, joille ei ole niin paljon huudettu ja annettu negatiivista palautetta, niin ilmeisesti kohta pääsemme nauttimaan tästä tilanteesta ja saamme sen kilpailuedun muun euroopan perinteisellä huutamisella johdettuja ja kasvatettuja pelaajia vastaan.

Käsittääkseni vähän joka lajissa on viime vuosina siirrytty siitä perinteisesti auktoritäärisestä johtamisesta enemmän keskustelevaan johtamiseen. Ja valmentajien huutaminen on vähentynyt. Olisi aika erikoista, jos jalkapallo olisi ainoa laji, jossa tämä nykyaikaisempi tyyli ei toimisi.

Toki tässä keskustelussa paljon tietysti riippuu siitä miten määrittelemme negatiivisen palautteen antamisen ja millä tyylillä ja missä ilmapiirissä se tapahtuu.
« Viimeksi muokattu: 30.10.2019 klo 18:32:17 kirjoittanut Sportacus »
koera

Poissa Poissa


Vastaus #4641 : 30.10.2019 klo 17:34:40

Molemmilla tavoilla (huutaminen, vaatiminen ja pakottaminen vs. nykyaikainen humaanimpi tapa) on tehty huippuja. Itänaapurissa on pitkät perinteet niin klassisen musiikin, baletin kuin urheilun aloilla tuollaisesta natsivalmentamisesta ja tulokset puhuvat puolestaan. Tyrannimainen natsijohtaminen pitää aloittaa hyvin varhaisessa vaiheessa, koska muuten yksilön kyky kestää stressiä ei välttämättä kehity riittävälle tasolle. Itänaapurissa ja esim. Kiinassa onkin hyvin tyypillistä, että huipulle tähtäävien kanssa aloitetaan hommat hyvin varhaisessa vaiheessa.

Stressistä on lisäksi sanottava, että se toimii parhaiten samanlaisina toistuvien suorituksien opettamisessa, kuten jossain baletin tai voimistelun liikesarjoissa. Oppimista stressi tietysti hidastaa, mutta jatkuvan paineen alla treenaamisesta on se etu, että varsinaisessa kilpailu/esiintymistilanteessa ei ole mitään uutta. Luovaa ajattelua stressi blokkaa mitä tehokkaimmin, ja lisäksi se tappaa hyvin perusteellisesti kaikesta tekemisestä nautinnon.

Venäjän/Neuvostoliiton futismenestys on ollut parhaimmillaankin keskinkertaista, eikä tämä ole maan valmennuskulttuuria hiukan tuntevana ole kummoinen yllätys. Futis on lajina niin monimuotoinen ja nopeasti muuttuva, että se vaatii luovaa ajattelua ja ongelmanratkaisua. Lisäksi stressitasot muuttavat tapaamme havainnoida ympäristöämme: rentona näemme laajemman kuvan, stressaantuneena fokus keskittyy kapeaan kaistaleeseen.

Kannattaa myös muistaa että olemme yksilöitä. Jotkut suorastaan nauttivat paineesta, eivätkä saa itsestään parasta irti ilman perseelle potkimista. Lapsilla on keskimäärin huomattavasti alhaisempi stressinsietokyky, ja oppimistilanteessa stressistä ei tosiaan ole mitään hyötyä. Kilpailutilanteessa siitä saattaa kuitenkin olla, mitä vanhemmista urheilijoista puhutaan niin sitä enemmän.
Hurten

Poissa Poissa


Vastaus #4642 : 30.10.2019 klo 18:58:44

Huutamista on myös vähintään kahdenlaista. Tuo psykologi tuntuu ymmärtävän huutamisen aina negatiivisena oli se huutaminen sitten suoritusta haukkuvaa tai tsemppaavaa.
Sokrateen puskumaali

Poissa Poissa


Vastaus #4643 : 30.10.2019 klo 20:51:59

Käsittääkseni vähän joka lajissa on viime vuosina siirrytty siitä perinteisesti auktoritäärisestä johtamisesta enemmän keskustelevaan johtamiseen. Ja valmentajien huutaminen on vähentynyt. Olisi aika erikoista, jos jalkapallo olisi ainoa laji, jossa tämä nykyaikaisempi tyyli ei toimisi.

Luulen, että sinua hämää se, että tiedotusvälineiden kautta saatu kuva on juuri tuo. Vaikka länsimainen sivistys onkin monella tavalla muuttunut feminiinisemmäksi, niin kontrasti vanhempiin aikoihin ei välttämättä ole niin suuri kuin mitä annetaan ymmärtää ja toisaalta pohjoismaiden saareke on hyvin erilainen verrattuna jo vaikka Keski-Eurooppaan tässä suhteessa.

Minä en usko, että johtaminen, joukkuekulttuuri ja muut menestymiseen johtavat asiat olisivat riippuvaisia jostain autoritatiivisuus - demokraattisuus akselista johtamisen saralla, vaan kyseessä on enemmän sosiologinen aihe ja valmentajan tai johtajan aseman optimaalinen asema vaatii muutakin kuin huutamista tai huutamattomuutta.

Mutta tässä me menemme nyt aivan sivuraiteille. Minua ei kiinnosta se huutaminen vaan pikemmin se perusasia, että millä me teemme toivomustasosta vaatimustason, jos emme rakenna sitä negatiivisen palautteen kautta. Negatiivisen viestin kautta joukkueen hereillä pitäminen pelitilanteessa on sivujuonne ja ei niin tärkeä pelaajakehityksen kannalta.
Sportacus

Poissa Poissa


Vastaus #4644 : 31.10.2019 klo 10:45:51

Molemmilla tavoilla (huutaminen, vaatiminen ja pakottaminen vs. nykyaikainen humaanimpi tapa) on tehty huippuja. Itänaapurissa on pitkät perinteet niin klassisen musiikin, baletin kuin urheilun aloilla tuollaisesta natsivalmentamisesta ja tulokset puhuvat puolestaan. Tyrannimainen natsijohtaminen pitää aloittaa hyvin varhaisessa vaiheessa, koska muuten yksilön kyky kestää stressiä ei välttämättä kehity riittävälle tasolle. Itänaapurissa ja esim. Kiinassa onkin hyvin tyypillistä, että huipulle tähtäävien kanssa aloitetaan hommat hyvin varhaisessa vaiheessa.

Stressistä on lisäksi sanottava, että se toimii parhaiten samanlaisina toistuvien suorituksien opettamisessa, kuten jossain baletin tai voimistelun liikesarjoissa. Oppimista stressi tietysti hidastaa, mutta jatkuvan paineen alla treenaamisesta on se etu, että varsinaisessa kilpailu/esiintymistilanteessa ei ole mitään uutta. Luovaa ajattelua stressi blokkaa mitä tehokkaimmin, ja lisäksi se tappaa hyvin perusteellisesti kaikesta tekemisestä nautinnon.

Venäjän/Neuvostoliiton futismenestys on ollut parhaimmillaankin keskinkertaista, eikä tämä ole maan valmennuskulttuuria hiukan tuntevana ole kummoinen yllätys. Futis on lajina niin monimuotoinen ja nopeasti muuttuva, että se vaatii luovaa ajattelua ja ongelmanratkaisua. Lisäksi stressitasot muuttavat tapaamme havainnoida ympäristöämme: rentona näemme laajemman kuvan, stressaantuneena fokus keskittyy kapeaan kaistaleeseen.

Kannattaa myös muistaa että olemme yksilöitä. Jotkut suorastaan nauttivat paineesta, eivätkä saa itsestään parasta irti ilman perseelle potkimista. Lapsilla on keskimäärin huomattavasti alhaisempi stressinsietokyky, ja oppimistilanteessa stressistä ei tosiaan ole mitään hyötyä. Kilpailutilanteessa siitä saattaa kuitenkin olla, mitä vanhemmista urheilijoista puhutaan niin sitä enemmän.

Ja vaikka tuolla itäblokkimetodillakin saataisiin kehitettyä huippuja yhtä hyvin kuin nykyaikaisella keskustelevammalla metodilla, niin se absoluuttisten huippujen kehittäminen on kuitenkin vain yksi aika pieni osa-alue koko urheiluharrrastamisen kentässä. Tuolla metodilla tiputetaan aika paljon porukkaa pois urheiluharrastuksen parista. Ja ihan muuta elämää ajatellen nykyaikainen metodi tarjoaa paljon enemmän eväitä, parempaa itsetuntoa, jne.

Mutta eihän tämä tietenkään noin mustavalkoista ole käytännössä. Varsinaista itäblokkimetodia ei nykypäivän Suomessa enää näe paljon muuta kuin voimistelussa ja taitoluistelussa. Mutta itse kunkin valmentajan on hyvä miettiä ja analysoida sitä omaa tekemistään ja johtamistaan. Ja sitä mitkä asiat oikeasti ovat tärkeimpiä junioriurheilussa.
Sportacus

Poissa Poissa


Vastaus #4645 : 31.10.2019 klo 10:54:17

Mutta tässä me menemme nyt aivan sivuraiteille. Minua ei kiinnosta se huutaminen vaan pikemmin se perusasia, että millä me teemme toivomustasosta vaatimustason, jos emme rakenna sitä negatiivisen palautteen kautta. Negatiivisen viestin kautta joukkueen hereillä pitäminen pelitilanteessa on sivujuonne ja ei niin tärkeä pelaajakehityksen kannalta.

Tämä on erittäin hyvä kysymys. Jos puhutaan jokapäiväisestä tekemisestä harjoituksissa, niin eroaako tilanne ja toimivimmat metodit suuresti vaikkapa normaalista työelämästä? Työelämässä on aika vahvana sellainen ajatus, että jokaisen yksilön pitää oppia itse ottamaan vastuuta siitä tekemisestään ja häntä pyritään ohjaamaan ja kannustamaan siihen.

Ja edelleen, paljon riippuu siitä miten "negatiivinen palaute" määritellään ja millä tavoin se pelaajalle esitetään. Yksilöllisesti vai kaikkien kuullen? Huutaen vai asiallisesti? Lähes koko ajan vai silloin tällöin tarvittaessa?
Sokrateen puskumaali

Poissa Poissa


Vastaus #4646 : 31.10.2019 klo 15:42:46

Tämä on erittäin hyvä kysymys. Jos puhutaan jokapäiväisestä tekemisestä harjoituksissa, niin eroaako tilanne ja toimivimmat metodit suuresti vaikkapa normaalista työelämästä? Työelämässä on aika vahvana sellainen ajatus, että jokaisen yksilön pitää oppia itse ottamaan vastuuta siitä tekemisestään ja häntä pyritään ohjaamaan ja kannustamaan siihen.

Niin on. Oletko ollut esimiesasemassa kun ohjaus ja kannustus tai muutkaan pehmeät toimenpiteet eivät siihen johda? Niin kuin työpaikalla, myös jalkapallossa on erilaisin sitoutumisastein ihmisiä läsnä. Motivointi ja työn laadun varmistaminen ovat joskus hankalia asioita järjestää.

Erona normaaliin työpaikkaan on varmaan se, että työnteko harvemmin enää nykyään on työtä, jossa pitää kiivassa tahdissa tehdä ruumiillaan jotain. Työssä asioita pystyy helpommin pohtimaan ja suunnittelemaan kun taas jalkapallossa pitää toimia kiivaalla frekvenssillä.

Lainaus
Ja edelleen, paljon riippuu siitä miten "negatiivinen palaute" määritellään ja millä tavoin se pelaajalle esitetään. Yksilöllisesti vai kaikkien kuullen? Huutaen vai asiallisesti? Lähes koko ajan vai silloin tällöin tarvittaessa?

Veikkaan, että jalkapallojohtaminen muistuttaa enemmän vaikkapa ravintolan pyörittämistä kuin normaalia toimistotyötä. Jotain sellaista Gordon Ramsay -tyyliä tietenkin toteuttaen.

Vakavasti ottaen, uskon kyllä siihen, että pohjat on luotava siihen valmennukseen ensin ja vasta sitten mikään voi toimia. On annettava pelaajille vaikutelma siitä, että:

A) On kompetenssia jalkapalloon
B) Välittää pelaajista
C) On johtajuutta

Kun nämä pohjat on taustalla, niin sen jälkeen sitä keittiötä voi pyörittää vaikka tiukemmassakin tilanteessa ja harjoittelussa pitää olla juuri oikeanlainen stressi päällä, ei paniikkimoodi vaan kehittävä kuormitus, joka on enemmän kuin rutiinisuoritukseen vaadittava paine.

Nöyryyttäminen ei varmaan kuulu työkalupakkiin, mutta tärkeämpää on, että se keittiön psykologinen fiilis on, että asioista voivat kaikki sanoa suoraan ja pelkäämättä, että suoraan sanominen nöyryyttää ketään. Tässä on tärkeää, että kohtelee kaikkia samoin ja kaikki joutuvat kuuntelemaan huonoista suorituksistaan eikä se vain jakaudu osalle. Silloin kun keittiössä on vasta harjoittelijoita, niin ei ehkä pidä sekopäisellä mouhoamalla karkoittaa heitä alalta, mutta siihen ravintola-alan yleiseen kulttuuriin, vaatimustasoihin jne, on hyvä päästä kiinni jo nuoresta.
pallojalassa

Poissa Poissa


Vastaus #4647 : 02.11.2019 klo 12:09:32

Vähän mietittävää

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/joka-toinen-lapsi-kertoo-loukkaantuneensa-seuraurheilussa-vuoden-sisalla-ylilaakari-varsin-kokemattomat-valmentajat-toimivat-usein-lasten-ja-nuorten-ryhmissa/7600062#gs.ddn9vh
naumanen

Poissa Poissa


Vastaus #4648 : 02.11.2019 klo 22:24:27

Siinä oli hyvä nyrkkisääntö seuraavassa jutussa: max ikävuosien verran treeniä viikossa tunteina. Toki on treeniä ja "treeniä". Tyttö harrasti joukkuevoimistelua huipputasolla ja treenasi 20+ tuntia viikossa ilman loukkaantumisia, eli sekin on mahdollista, jos tiedetään, mitä tehdään.
hoc

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Dogmaattinen Struktuuri


Vastaus #4649 : 03.11.2019 klo 09:57:57

Vähän mietittävää

Vilkaisin tuota LIITU -tutkimusta, johon artikkelissa viitataan lähteenä. Sellainen huomio koskien tutkimusta, että se on tehty kyselytutkimuksena. Eli tutkimuksen luvut kertovat siitä miten moni on vuoden aikana kokenut loukkaantuneensa, ei lääkärin toteamia tai hoitoa vaatineita loukkaantumisia. Loukkaantumisen luonnetta ei tutkimuksessa yksilöidä.

On mahdotonta esim sanoa missä määrin joukkuelajien tulos vääristyy lajeihin liittyvästä fyysisestä kamppailusta ja siihen liittyvistä kontakteista, ja missä määrin kyse on liikaa/väärin harjoittelusta. Vastustajan ajoitukseltaan epäonnistunut ja nilkoille kopissut liuku, joka on vaatinut kylmää ja johtanut varmuuden vuoksi vaihtoon ottamiseen, mutta ei sen kummempaan varsinaiseen vammaan, tilastoituu tutkimuksessa helposti loukkaantumiseksi. Tätä saattaisi jopa puoltaa se, että artikkelin mukaan tutkimuksessa olisi kyselty myös loukkaantumisen vaatimia toipumisaikoja, mutta tutkimuksen tätä dimensiota ei käsitellä raportissa lainkaan.

 
Sivuja: 1 ... 185 [186] 187 ... 268
 
Siirry:  

Powered by SMF 1.1.21 | SMF © 2011, Simple Machines | Mainosvalinnat | Tietoa