Suomalainen juniorivalmennus tarvitsee ryhtiliikettä

[Jortsukka]

Taitaa olla noin kymmenes kierros samaa juttua, lukekaa ne aikaisemmat joskus.

Jos ongelmat ovat edelleen samat, niin eikö niitä saisi silloin nostaa esiin? Jos siis ongelmana on ollut vaikka 10-vuotta sitten että fyysinen harjoittelu ei ole riittävän laadukasta, niin pitäisikö sitten olla tuosta puhumatta?

Toki eihän sitä samaa asia tarvitse kokoajan olla sanomassa, mutta jos ongelmat ovat edelleen samoja niin turha niitä on myöskään kiistää tai niistä olla hiljaa.

[Nuorenanätti]

Kummolaa ja jäähalleja ei olla kuitenkaan vähään aikaan mainittu, joten eteenpäin on menty.

Ihan tervetullutta tämä keskustelu on  vaikka kiertääkin samojen aiheiden ympärillä. Puhutaan kuitenkin enimmäkseen aiheista eikä keskitytä ***tuilemaan toisille nimimerkeille tai kylvämään sellaisia "kaikki on paskaa paitsi kusi" -henkisiä pahan olon purkauksia, mihin todella moni forumin aihealue sortuu.

Tätä keskustelua haittaa jonkin verran ihan minkä tahansa keskustelupalstan perusongelma. Aihe hyppii sinne tänne ja takaisin. Nytkin raavitaan pallon pintaa vähän joka suunnasta. Kokonaiskäsityksen hahmottaminen aiheen osista on melko haastavaa. Se ei kuitenkaan ole kenenkään vika vaan kuuluu käytetyn alustan luonteeseen ja sinänsä on sisäänrakennettu tähän keskusteluun.

Palloliitto on vuosikausia pyöritellyt erilaisia valmennuslinjauksia. Samaa tekevät seurat. Mikään ei ole kunnolla jalkautunut ennen kuin on saatu uusi tyyppi uusin ajatuksin miettimään, että mitä se edellinen teki väärin ja  millaisella valmennuslinjauksella seuraavaksi jatketaan. Samaa keskustelua käydään täällä ja ihan yhtä vakuuttavasti on forumillkin vedetty asiat yhteen.

Taas pitää sanoa, että on seuroja, joissa ollaan edetty johdonmukaisesti ainakin joidenkin ikäluokkien osalta, mutta isossa kuvassa ollaan vielä laajalti trendien suuntaamassa heiluriliikkeessä ja seurojen oman kyvykkyyden tai vielä täsmällisemmin, yksittäisten valmentajien kyvykkyyden varassa.

Minusta Palloliitto esimerkiksi muutama vuosi takaperin nimenomaan koetti ajaa seuroja profiloitumaan kilpa-, kasvattaja- tai harrasteseuroiksi. Ei onnistunut, koska isot halusivat olla kilpa-kasvattaja-harrasteseuroja, jotta talous toimii. Samaa totesivat sitten keskisuuret seurat ja osa pienistä seuroista. Jokainen tajuaa, että tämä homma ei tule muuttumaan näin.

Minusta seudulla tulisi olla alueen koosta riippuen 1-2 selkeää kilpaseuraa, jotka keräävät kilpajoukkueeseensa n. 20-25 pelaajaa. Muut sitten ohjataan niihin kasvattajaseuroihin,  joiden kanssa on sovittu yhteistyöstä. Tällä hetkellä näin ei tapahdu eikä voi tapahtua, koska monen kasvattajaseuran status ja toiminta on todellisuudessa harrastetasoa,  kilpaseurat järjestävät toimintaa kaikilla tasoilla ja kaikki pitävät kateellisina kiinnni omista reviireistään ja pelaajistaan, jotta pystyvät edes jotenkin toimimaan.

Palloliiton tavoite oli näiltä osin minusta oikea. Ohjausmenetelmät kuitenkin muutoksen aikaan saamiseksi riittämättömät ja seurat jatkoivat, kuten ennenkin, omien fiilisten pohjalta.

[Sokrateen puskumaali]

Jos ongelmat ovat edelleen samat, niin eikö niitä saisi silloin nostaa esiin? Jos siis ongelmana on ollut vaikka 10-vuotta sitten että fyysinen harjoittelu ei ole riittävän laadukasta, niin pitäisikö sitten olla tuosta puhumatta?

Toki eihän sitä samaa asia tarvitse kokoajan olla sanomassa, mutta jos ongelmat ovat edelleen samoja niin turha niitä on myöskään kiistää tai niistä olla hiljaa.

Minusta me oltiin aika pitkään hiljaa. Foorumi tuottaa melko paljon jalkapallon ympäriltä keskustelua, joka käy kehää. Minusta juniorijalkapallon kehittäminen on paljon tärkeämpi aihe kuin jonkun yksittäisen seuran pelien kommentointi, mutta saatan olla asiassa vähemmistössä.

Luulisi, että jalkapallosta välittävät ihmiset olisivat kohtuullisen kiitollisia siitä, että laadun parantamisesta käydään aktiivista keskustelua. Minusta se keskustelu voisi olla kaikkein aktiivisin koko palstalla.

[Mapeli]

No, olen valmentanut B-ikäisiä poikia ja tyttöjä, seurajoukkue on ollut fyysisissä ominaisuuksissa ikäluokan maajoukkuetta keskimäärin parempi ja ihan huippuarvojakin on mm. testeissä saatu.

Fyysinen valmennus on helppoa. Valitettavasti sillä ei voi saavuttaa ylivoimaista etua enää kai, tai mistä minä sen tiedän.

Se kaikki muu on vaikeampaa, siihenkin toki löytyisi kaikenlaista.

Mutta en enää lähde.

EDIT: Kysyä toki saa, tosin minulla oli kymmenen vuoden treenit kansioissa, mutta kun ketään ei kiinnostanut, niin kaatikselle menivät viimeisessä muutossa.

[Mainettaan parempi]

.....
Palloliitto on vuosikausia pyöritellyt erilaisia valmennuslinjauksia. Samaa tekevät seurat. Mikään ei ole kunnolla jalkautunut ennen kuin on saatu uusi tyyppi uusin ajatuksin miettimään, että mitä se edellinen teki väärin ja  millaisella valmennuslinjauksella seuraavaksi jatketaan. Samaa keskustelua käydään täällä ja ihan yhtä vakuuttavasti on forumillkin vedetty asiat yhteen.

Taas pitää sanoa, että on seuroja, joissa ollaan edetty johdonmukaisesti ainakin joidenkin ikäluokkien osalta, mutta isossa kuvassa ollaan vielä laajalti trendien suuntaamassa heiluriliikkeessä ja seurojen oman kyvykkyyden tai vielä täsmällisemmin, yksittäisten valmentajien kyvykkyyden varassa.
.....

Ainoa pysyvän muutoksen mahdollistava taho Suomessa on kuitenkin Palloliitto. Porkkanaa tai piiskaa käyttämällä se voisi saada koko jalkapallokentän toimimaan mahdollisimman tehokkaasti. Yksittäisten välähdysten sijaan saataisiin aikaan pysyvä toiminnan tason nosto.

Pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen. Englannissa muutos aloitettiin vuonna 2012 järjestämällä akatemiatoiminta YPD-mallin (The Youth Physical Development Model) mukaisesti. Kategorian 1 seuroilta edellytetään mallin mukaisesti toimimista. Koska pelaajakehitys kohti ammattilaisuutta on nykytiedon mukaisesti tällä tavalla toimien mahdollisimman  tehokasta, haluavat useimmat potentiaaliset pelaajat tällaiseen ympäristöön. Joka taas lisää mallin mukaisesti toimivien seurojen määrää. Joka taas minimoi pelaajien määrää, joiden matka sammuu liialliseen/yksipuoliseen harjoitteluun, puutteelliseen kuntoutukseen, väärin tehtyyn kuntovalmennukseen, yms. Tulokset ovat jo nähtävissä: akatemiapelaajien taso riittää suoraan valioliigan huippuseuroihin.

Suomessa resurssit ovat pienempiä, eikä tavoitteena tarvitsisi olla ammattilaisura ja akatemiatason harjoittelu. Pitkälle riittäisi ohjeistus siitä, mitä kussakin iässä kannattaa tehdä, kuinka ja miten paljon. Ja kuinka huomioida pelaajan biologisen ikä tai normaalista poikkeava harjoittelutausta.

https://www.researchgate.net/publication/271953822_The_Youth_Physical_Development_Model

https://www.jes-soccerperformancecoach.com/post/is-the-english-elite-youth-football-academy-structure-set-up-to-maximize-youth-physical-development

https://www.transfermarkt.com/premier-league/eigengewaechse/wettbewerb/GB1/plus/1

[Jortsukka]

Ainoa pysyvän muutoksen mahdollistava taho Suomessa on kuitenkin Palloliitto. Porkkanaa tai piiskaa käyttämällä se voisi saada koko jalkapallokentän toimimaan mahdollisimman tehokkaasti. Yksittäisten välähdysten sijaan saataisiin aikaan pysyvä toiminnan tason nosto.

Pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen. Englannissa muutos aloitettiin vuonna 2012 järjestämällä akatemiatoiminta YPD-mallin (The Youth Physical Development Model) mukaisesti. Kategorian 1 seuroilta edellytetään mallin mukaisesti toimimista. Koska pelaajakehitys kohti ammattilaisuutta on nykytiedon mukaisesti tällä tavalla toimien mahdollisimman  tehokasta, haluavat useimmat potentiaaliset pelaajat tällaiseen ympäristöön. Joka taas lisää mallin mukaisesti toimivien seurojen määrää. Joka taas minimoi pelaajien määrää, joiden matka sammuu liialliseen/yksipuoliseen harjoitteluun, puutteelliseen kuntoutukseen, väärin tehtyyn kuntovalmennukseen, yms. Tulokset ovat jo nähtävissä: akatemiapelaajien taso riittää suoraan valioliigan huippuseuroihin.

Suomessa resurssit ovat pienempiä, eikä tavoitteena tarvitsisi olla ammattilaisura ja akatemiatason harjoittelu. Pitkälle riittäisi ohjeistus siitä, mitä kussakin iässä kannattaa tehdä, kuinka ja miten paljon. Ja kuinka huomioida pelaajan biologisen ikä tai normaalista poikkeava harjoittelutausta.

https://www.researchgate.net/publication/271953822_The_Youth_Physical_Development_Model

https://www.jes-soccerperformancecoach.com/post/is-the-english-elite-youth-football-academy-structure-set-up-to-maximize-youth-physical-development

https://www.transfermarkt.com/premier-league/eigengewaechse/wettbewerb/GB1/plus/1

Tässä muuten yksi epäkohta lisää. Palloliitto järjestää melkein joka vuosi kaikenmaailman "hankkeita" ja "pilotteja" mistä seurat sitten saavat rahaa. Sen sijaan että seuroille maksettaisiin pysyvyydestä ja sen arjen kehittämisestä, niin pitää keksiä kaikenlaisia työnkuvia millä voidaan hakea noita pilottihankerahoja. Näin kärjistetysti siis palloliitolta voit saada rahan millä voisit palkata yhden päätomisen valmentajan toteuttamaan useammassa ikäluokassa noita palloliiton ja seuran yhteisiä standardoituja harjoitussisältöjä, mutta raha tuleekin siihen että valmentaja joutuu vetämään jotain sirkusleiriä ympäri vuoden koska se on uusi pilottihanke.

[Thalian]

Tässä muuten yksi epäkohta lisää. Palloliitto järjestää melkein joka vuosi kaikenmaailman "hankkeita" ja "pilotteja" mistä seurat sitten saavat rahaa. Sen sijaan että seuroille maksettaisiin pysyvyydestä ja sen arjen kehittämisestä, niin pitää keksiä kaikenlaisia työnkuvia millä voidaan hakea noita pilottihankerahoja. Näin kärjistetysti siis palloliitolta voit saada rahan millä voisit palkata yhden päätomisen valmentajan toteuttamaan useammassa ikäluokassa noita palloliiton ja seuran yhteisiä standardoituja harjoitussisältöjä, mutta raha tuleekin siihen että valmentaja joutuu vetämään jotain sirkusleiriä ympäri vuoden koska se on uusi pilottihanke.

Tämä sama liittyy melkein kaikkeen julkiseen rahoitukseen.

[Skylark]

Tämä on pitkä ketju, en kaikkia viestejä lukenut. Linkin edellä oleva kirjoitus on tosi hyvä. Olen monesta asiasta samaa mieltä, osaa taas en tunne niin hyvin, että voisi olla oikein mitään mieltä.

Jos ajattelen ihan tällaisen rivivanhemman näkökulmasta, onnistunut viestintä auttaisi monessa ongelmassa. Olisi hyvä, jos seuran nettisivuilla olisi tietoa siitä, millaista valmennus on eri ikäkausina. Vanhemmille voisi olla vielä jonkinlainen Tervetuloa joukkueeseen -paketti, jossa olisi tietoa seuran ja joukkueen toiminnasta, FAQ, yhteystietoja ym. Näin vanhemmat tietäisivät paremmin, mihin ovat tulossa. Monelle jalkapallon kilpailullisuus on ollut yllätys, samoin ehkä tietynlainen kovuus ja kurinalaisuus. Tuollainen parempi info saattaisi saada vanhemmat tuumimaan enemmän, onko jalkapallo heille ja heidän lapselleen sopiva laji, olisiko jokin muu ehkä sopivampi jne. Moni tulee nykyisin lajin pariin aika väärin odotuksin ja huonoin taustatiedoin.

Viestintä olisi tärkeää myös joukkueen sisällä. Nykyisin moni valmentaja viestii vain nimillä Nimenhuudossa. Monessa joukkueessa asioista tiedotetaan vain niille, joita tieto koskee. Tämän vuoksi osa vanhemmista kokee, että heiltä pimitetään asioita, he jäävät ulkopuolisiksi. Minusta esim. taitokouluihin valittujen nimet pitäisi ilmoittaa kaikille ja kertoa kriteerit, joilla juuri tämä joukko on valittu. Jos joku kokee tulleensa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti, hänellä pitäisi olla mahdollisuus kysyä perusteluja ja toisaalta saada myös neuvoja siihen, missä asioissa hänen pitäisi kehittyä tullakseen valituksi ensi kerralla. Tasoryhmillä pitäisi olla kriteerit ja niiden välillä pitäisi olla liikettä. Kilparyhmää ei saisi erottaa varhain omaksi porukakseen eikä valmennusta saisi eriyttää. Ymmärrän siis täysin, että lapsia pitää valmentaa heidän taitojensa mukaan, kehittyneiden valmennus on erilaista kuin aivan aloittelevien. Tarkoitan siis sitä, että tilanne ei saa olla se, että kilpapuolta valmennetaan ja haastepuolella eritasoiset pojat höntsäävät keskenään isävalmentajien johdolla. Näin on valitettavasti monessa seurassa jo hyvin varhain. Tällöin haastepuolella ei ole oikein mitään mahdollisuuksia kehittyä ja oppia. Arvostan suuresti vapaaehtoisten isävalmentajien panosta, osa heistä on helmiä. Mutta osa ei valitettavasti ole.

Seuran pitäisi myös valvoa joukkueenjohtajien toimia ja katsoa, että he toimivat oikein, seuran arvojen mukaisesti ja tasapuolisesti. Heistäkin suuri osa on helmiä, mutta joukkoon mahtuu myös (onneksi pieni joukko) täydellisiä mätämunia, omaa lastaan ja tämän kavereita suosivia tiedon panttaajia, joiden suhtautuminen vanhempiin riippuu näiden lasten jalkapallotaidoista. Tiedossani on muutama todella räikeä tapaus, mutta en täällä viitsi kuvailla heitä tarkemmin.

Tasoryhmät ovat ehdottoman tarpeellisia ja järkeviä, mutta ehdoton edellytys olisi, että niiden välillä olisi jatkuvaa liikettä. Joukkueeseen ei saa syntyä kuppikuntia ja omia klikkejä. Joukkueenjohtajan ympärille ei saa kehittyä mitään sisäpiiriä, jolla on omia salaisia etuja. Etenkin pienemmillä paikkakunnilla, joissa etäisyydet ovat pitkiä, kiveen hakatut tasoryhmät saavat aikaan sen, että vanhemmista kehittyy oma ryhmänsä, joka sumplii mm. kyytejä yhdessä. Tämä on ymmärrettävää, mutta valmentajallakin on tuolloin iso kynnys pudottaa porukasta poikia, joiden taidot eivät ole kehittyneet samassa tahdissa kuin muiden. Toisaalta uusien on vaikea nousta ryhmään, kun muut ovat niin hyviä tuttuja keskenään.

Vastuuvalmentajan pitää kehittää koko joukkuetta. Todella huono tilanne on joukkueen varhainen jakaminen kilpa- ja haastepuoleen, jossa haastepuolen valmentaminen on laadultaan ja määrältään huomattavasti heikompaa. Tällöin haastepuolen lapsilla ei ole realistisia mahdollisuuksi nousta ylempään ryhmään. Jos samaan aikaan ylempään ryhmään kuitenkin tulee paljon lapsia muista seuroista, on vaarana, että seura menettää koko haastepuolen, tai ainakin sen osan, joka olisi halunnut kehittyä. Valmentaja ei saisi keskittyä vain kilpapuoleen. Jos häntä ei haastepuoli kiinnostaisi, olisi rehellistä ja oikeudenmukaista hankkia haastepuolelle oma valmentaja. Jokainen lapsi ansaitsee valmentajan, joka haluaa kehittää häntä ja on kiinnostunut hänestä. Haastepuolen lapselle on todella ikävää nähdä, että valmentajalla ei ole juurikaan aikaa hänelle, on kyllä aikaa vitsailla ja hassutella kilpapuolen poikien kanssa.

Valmentajan pitäisi antaa lapsille myös palautetta ja ohjeita sopivasta omaharjoittelusta. Lapset ovat tässä suhteessa hyvin eriarvoisessa asemassa. Osalla vanhemmat ovat pelanneet itse ennen ja osaavat neuvoa lastaan, osalla ei. Moni lapsi haluaisi harjoitella itsekseen mutta ei tiedä, mitä tekisi.

Minusta näillä varhaisilla valinnoilla, puuttuvalla kiinnostuksella ja tuella, huonolla viestinnällä ja epäasiallisesti toimivilla valmentajilla/joukkueenjohtajilla hukataan paljon lahjakkuutta ja harrastajia. Monessakaan tapauksessa resursseja tai rahaa ei tarvittaisi kauheasti lisää. Tarvittaisiin käytöstapoja, erilaista asennetta ja moraalia. Ja sanon vielä, että monella toimijalla nämä asia ovat erittäin hyvin, mutta joukossa on myös niitä, joiden ei pitäisi toimia lasten kanssa lainkaan. Jos ja kun seuroissa on pulaa toimijoista, sinne pääsee kaikenkarvaisia puuhastelijoita, joiden toimia katsotaan usein sormien läpi, koska muitakaan ei saada. Tämä on yksi syy, miksi itse olen mennyt toimintaan mukaan, vaikka sitä aluksi ujostelinkin. En väitä olevani kovin taitava, mutta minulla on arvot kunnossa. Kannustaisin muitakin vanhempia samaan.

[Linkki]

Onko tämä oikeasti ongelma seuroissa? Mun kokemus ainakin pienistä, max keskisuurista seuroista on, että toimistolla on 1-2 työntekijää, ja muita täysipäiväisiä ei sitten olekaan. Ja jos joku sitten tekee ilman palkkiota jotain hallintopäällikön hommaa, niin ei kai se keltään ole pois?

https://www.is.fi/urheilulehti/parhaat/art-2000008044784.html

Yllä Urheilulehden selvitys mihin liittojen saamat rahat oikeasti menevät. Toki ei voi verrata suoraan seuroihin.

Entäpä jos seurat eivät ottaisi vastaan sitä oto-hallintopäällikön "teen tätä silloin, kun omilta töiltäni ehdin" tointa, vaan sanoisivat halukkaalle toimistohenkilölle, että sinua tarvitaan tuolla kentällä kerran viikossa toimimaan huoltajana ja helpottamassa valmentajan työtä?

Seurojen hallinnon tehostamisella tarkoitan sitä, että esim. Varsinais-Suomessa eräs keskisuuri seura ei saa jumaliste sähköpostilla laskuja menemään, vaan kaikki laskut lähetetään paperilaskuina. Reklamaatiot laskuista kierrätetään johtokunnan kautta ja puheenjohtaja sitten kertoo eräpäivän jo mentyä, että meidän mielestämme lasku on aiheellinen. Tai joku sähköisen pelaajarekisterin ylläpito on nykyaikana niin haasteellista, että pelaajan tiedot täytyy kirjoittaa lapulle, joka sitten postitetaan seuran toimistolle. Suurissa seuroissa pompotellaan asioita ikäluokan valmennusvastaavalta junioripäällikölle, joka välittää viestin toiminnanjohtajalle, joka kertoo kyseessä olevan homman kuuluvan vapaaehtoiselle joukkueenjohtajalle, jolla ei ole mitään mandaattia toimia mihinkään suuntaan, koska ei ole seuran palkkalistoilla vaan lähtökohtaisesti kuitenkin pelaajan huoltaja. Tämä kaikki on jossain kohti sen valmentajan niskassa ja kuormittaa vähäisiä ruohonjuuritason resursseja entisestään.

[Linkki]

En usko, että kovin moni valmentaja ajattelee joukkueen menestymistä ensisijaisesti.

Olet sitten törmännyt keskivertoa parempiin valmentajiin.

Tästä en ole samaa mieltä. Minusta lähtökohtaisesti tuntuu siltä, että vasta jos joukkue pystyy ansaitsemaan pelaajakehityksellään tai jos jollain taholla (liitto tai muu sponsori) on tarkoitus investoida juniorityöhön niin, että siitä on tulossa jatkossa tuloja, niin silloin ammattimaisuus on realistinen vaihtoehto valmennuksessa. Tämä vanhempien kukkarosta rahoitettava ammattimaisuus ei ole minusta kestävä ratkaisu. Ymmärrän kyllä että työmäärä ei ole kohtuullinen siitä saatuun korvaukseen.

Nyt heti selväksi, että ammattivalmennuksesta ei ole kyse. Unohdin aiemmasta tekstistäni, että tämä huikea pari euroa, jotka minulle korvataan per tapahtuma ovat kilometrikorvauksia. Eli tuosta menee vielä bensat pois. Korvauksen tulisi  olla sellainen, että se kompensoi 3-4 iltaa viikossa, joista valtaosa pelikautena osuu viikonloppuun. Tähän vielä kahden viikon kesäloma heinäkuun tauolla joka ikinen vuosi, mikäli halutaan treenata ennen syyskauden alkua. Vaatimukset myös haasteryhmien valmennusta kasvavat koko ajan niin seurojen kuin myös vanhempien taholta. Kun maksetaan edes jonkun verran palkkaa, silloin voidaan myös vaatia. Tiedän monia valmentajia, jotka ovat jopa kesken kauden heittäneet hanskat tiskiin, kun rakkaus lajiin ei ole riittävä verrattuna siihen, että voit olla oman lapsen iltatoimissa mukana. Jos jotain konkreettista summaa pitäisi antaa, niin vaikkapa 2400 €/vuosi/joukkue mahdollistaisi sen, että valmentaja voisi valmentaa vaikka kolmea haasteryhmää ja saisi tästä sen verran palkkiota, että työ olisi mielekästä vielä marraskuun räntäsateessa yksin pallokassia kantaen.

[Thalian]

https://www.is.fi/urheilulehti/parhaat/art-2000008044784.html

Yllä Urheilulehden selvitys mihin liittojen saamat rahat oikeasti menevät. Toki ei voi verrata suoraan seuroihin.

Liittojen toiminta ei tosiaan minusta mitenkään ole rinnastettavissa seurojen toimintaan pl. ehkä suurimmat seurat. Näissä suurissa organisaatioissa kun tulee esille suurten organisaatioiden yleiset ongelmat, eli että mukana on turhia henkilöitä ja organisaatio alkaa elämään itseään varten, eikä niinkään sitä ydintoimintaa varten. Nämä eivät ole siis mitenkään urheiluspesifiä juttuja vaan ihan kaikkia organisaatioita koskevia.

Entäpä jos seurat eivät ottaisi vastaan sitä oto-hallintopäällikön "teen tätä silloin, kun omilta töiltäni ehdin" tointa, vaan sanoisivat halukkaalle toimistohenkilölle, että sinua tarvitaan tuolla kentällä kerran viikossa toimimaan huoltajana ja helpottamassa valmentajan työtä?

Kun puhutaan vapaaehtoisista, niin niissä on sellainen ongelma, että he ovat vapaaehtoisesti mukana, ja jos heitä lähdetään käskyttämään kovin voimakkaasti, niin silloin on aina riskinä, että henkilö ihan vain lopettaa hommat. Vapaaehtoisia toimistohenkilöitä ei muuten ole kovin älyttömästi saatavilla, sillä se papereiden pyörittely ei yleensä ole asia, mitkä kukaan haluaisi tehdä vapaaehtoisesti, jos siihen ei liity mitään muuta.

Seurojen hallinnon tehostamisella tarkoitan sitä, että esim. Varsinais-Suomessa eräs keskisuuri seura ei saa jumaliste sähköpostilla laskuja menemään, vaan kaikki laskut lähetetään paperilaskuina. Reklamaatiot laskuista kierrätetään johtokunnan kautta ja puheenjohtaja sitten kertoo eräpäivän jo mentyä, että meidän mielestämme lasku on aiheellinen. Tai joku sähköisen pelaajarekisterin ylläpito on nykyaikana niin haasteellista, että pelaajan tiedot täytyy kirjoittaa lapulle, joka sitten postitetaan seuran toimistolle. Suurissa seuroissa pompotellaan asioita ikäluokan valmennusvastaavalta junioripäällikölle, joka välittää viestin toiminnanjohtajalle, joka kertoo kyseessä olevan homman kuuluvan vapaaehtoiselle joukkueenjohtajalle, jolla ei ole mitään mandaattia toimia mihinkään suuntaan, koska ei ole seuran palkkalistoilla vaan lähtökohtaisesti kuitenkin pelaajan huoltaja. Tämä kaikki on jossain kohti sen valmentajan niskassa ja kuormittaa vähäisiä ruohonjuuritason resursseja entisestään.

Tämä koko prosessi liittyy siihen, että joukkueet ovat aika itsenäisiä toimijoita. Tällöin emoseura ei välttämättä tiedä jostain laskusta yhtään mitään, jolloin pitää lähteä kyselykierrokselle. Toki on jo seuroja, joissa hommat menee jo nyt hyvin ja oikein tämänkin osalta, mutta paljon on vielä seuroja, joissa emoseura ei tiedä kuin erittäin karkealla tasolla, että mitä joukkueet hommaavat. Ja nämä liittyvät usein myös siihen, että seuralla ei ole toimistolla työntekijöitä, eli joukkueiden on pakkokin olla jossain määrin itsenäisiä, koska seuralla ei vain ole resursseja auttaa joukkueita. Siksi siis vähän kummastun sitä, että puhutaan seurojen käyttävän turhaan rahaa toimistoon, kun usein tilanne on, että toimistossa on liian vähän työvoimaa hoitamaan sinne kuuluvia toimintoja ja osittain juuri siksi prosessit eivät ole kunnossa.

Ja korostan sitä, että tämä on tilanne yleensä nimenomaan pienissä ja keskisuurissa seuroissa. Suurien tilannetta en tunne niin hyvin, että osaisin niiden tilannetta erityisesti kommentoida.

[Sokrateen puskumaali]

Tämä sama liittyy melkein kaikkeen julkiseen rahoitukseen.

Kyllä, mutta Palloliiton ei pitäisi toimia julkisen sektorin tavoin. Pitäisi olla pitkäjänteistä kehitystyötä, jossa tehdään pysyväluonteisia linjauksia myös rahan suhteen eikä hötkyillä joka vuosi kaikkien kivalta kalskahtavien trendisanojen perässä. Yleensä Euroopassa on käsittääkseni ollut näitä remonttiprojekteja vetämässä joku voimakastahtoinen setämies, joka on laittanut asiat patriarkaalisesti oman tahtonsa ja visionsa mukaiseksi. Meillä sellaisen läpivieminen olisi haasteellinen paikka, Kummolat on jo eläkkeellä eikä uusia palkata niillä valtuuksilla (eikä sellaista edes kestettäisi organisaatioissa).

Saksassa isoja ammattilaisjoukkueita pakotettiin muuttamaan toimintaansa lisenssin menetyksen uhalla. Seuran alaisuudessa saa toimia ikäluokassa käsittääkseni yhä vain yksi joukkueellinen lapsia ja tähän akatemiatoimintaan on laitettava rahaa tarvittava määrä. Siellä oli myös isoja Bundesliigajoukkueita, jotka liikuttivat koko kaupungin jalkapalloilevaa nuorisoa, mutta heidät ihan väkisin saatiin lopettamaan tämä, jotta eivät imuroisi toivorikkaita ympäristöalueen poikia omiin reservijoukkueisiinsa vaihtopenkkiä kuluttamaan. Englannista en tiedä tarpeeksi, jotta osaisin sanoa että miten siellä homma toimii.

Ymmärrän sen, että Suomea ja Saksaa tai Englantia on hyvin huono verrata. En pysty varmasti sanomaan, että onko seurojen parempi profilointi tie parempaan kehitykseen - voihan nykyisenkin mallin toteuttaa monella eri tapaa. Jonkun aikaa kuitenkin kuunneltuani näitä tarinoita, joissa nuori asemoituu ison seuran toimintaan ja on hyvä sekä kehityskelpoinen pelaaja, mutta lopettaa kun ei pääse ison seuran edustusjoukkueeseen teini-iässä, mieleeni tulee, että olisiko parempi ollut asemoitua johonkin pienempään kasvattajaorganisaatioon, missä kehittyminen olisi parempaa kun vastuuta enemmän ja pettymys valinnoista ei olisi niin valtava.

Toisaalta tällainen melko itsenäisten kaupunginosajoukkueiden kanssa toiminta voi olla lähestulkoon samanlaista. Olisi myös melko raaka prosessi romuttaa nyt luontaisesti kehittyneet verkostot ja yhteisöt. Toisaalta monissa maissa tämän vanhan palasiksi lyöminen on synnyttänyt parempaa tulevaan. Olen osittainen pessimisti tämän suhteen, että pystyisikö suomalainen yhteisö yritteliäästi luomaan uutta jos nykyinen romutettaisiin.

Varmaa on se, että pakottamalla seuroja parantamaan juniorityön laatua, niin pelaajien laatu, ceteris paribus, paranee. Siihen Palloliitolla on mielestäni ollut jossain määrin pyrkimyskin, mutta rahaa on yksinkertaisesti liian vähän tarjolla. Ainut pohjoismaiseen kulttuuriin sopiva muutos olisi Islannin mallin pakottaminen niin, että jokainen lapsi saisi sen harrastesetelin ja sillä tavoin valtio rahoittaisi tervettä elämäntapaa ja mahdollistaisi ammattimaisemman toiminnan. Ymmärtääkseni Suomessa tämä malli on jotenkin kokeiluvaiheessa, mutta ei missään nimessä niin järkevällä ja yksinkertaisella tavalla, että siitä olisi merkittävää hyötyä seuroille.

Minusta toimiva malli olisi, että jokaiselle kouluikäiselle lapselle 1000eur vuodessa harrastusten tukemiseen, saa itse valita seuran, jonne rahansa vie. Maksaa varmaan satoja miljoonia vuodessa, mutta olisi silti ehkäisevänä työnä erittäin hyvä asia. Nytkin laitetaan satoja miljoonia asiaan, mutta raha valuu erilaisten hanketoimintojen pyörittämiseen siinä missä se menisi seuroissa suoraan lasten kanssa tehtävään toimintaan.

Kolmantena isompana asiana kehityksen kannalta ihmettelen sitä, että meillä Veikkausliiga ei ole nuorten pelaajien kasvattisarja. Minusta meillä ei riittävällä tavalla suojella nuorten pelaajien kehittymistä. Ymmärrän, että EU:n sopimukset yms. asiat tekevät asiasta vähän hankalan, mutta jotenkin tämä nykytilanne ei minusta ole ok. En tiedä, että miten seuroja voisi ohjata oikeaan suuntaan tässä, mutta lopputulos nykyisellään ei vaan tunnu hyvältä. Varmaan paras tapa olisi vaan parantaa kotimaisen pelaajan taitotasoa niin hyväksi, että mikään minimipalkalla pelaava jalkapalloilija ei tätä kotimaista nuorta syrjäyttäisi, mutta jotenkin miettisin muitakin keinoja kuin vain odottaa tätä. Toivon, että tätä kommenttia ei oteta haasteena ryhtyä viemään keskustelua sivupoluille - tarkoitukseni oli vain miettiä asiaa juniorivalmennuksen näkökulmasta.

Nyt ollaan kuitenkin aiheen kannalta jossain määrin sellaisella tasolla, että menee kategoriaan vanhojen miesten valitus maailmasta. Minusta me voimme ryhdistää toimintaa vielä ilman lisäresursseja. Maailmassa toimii paljon huonommin resursoituja jalkapalloyhteisöjä, jotka tuottavat hyviä pelaajia.

[Linkki]

Kyllä, mutta Palloliiton ei pitäisi toimia julkisen sektorin tavoin. Pitäisi olla pitkäjänteistä kehitystyötä, jossa tehdään pysyväluonteisia linjauksia myös rahan suhteen eikä hötkyillä joka vuosi kaikkien kivalta kalskahtavien trendisanojen perässä. Yleensä Euroopassa on käsittääkseni ollut näitä remonttiprojekteja vetämässä joku voimakastahtoinen setämies, joka on laittanut asiat patriarkaalisesti oman tahtonsa ja visionsa mukaiseksi. Meillä sellaisen läpivieminen olisi haasteellinen paikka, Kummolat on jo eläkkeellä eikä uusia palkata niillä valtuuksilla (eikä sellaista edes kestettäisi organisaatioissa).

Saksassa isoja ammattilaisjoukkueita pakotettiin muuttamaan toimintaansa lisenssin menetyksen uhalla. Seuran alaisuudessa saa toimia ikäluokassa käsittääkseni yhä vain yksi joukkueellinen lapsia ja tähän akatemiatoimintaan on laitettava rahaa tarvittava määrä. Siellä oli myös isoja Bundesliigajoukkueita, jotka liikuttivat koko kaupungin jalkapalloilevaa nuorisoa, mutta heidät ihan väkisin saatiin lopettamaan tämä, jotta eivät imuroisi toivorikkaita ympäristöalueen poikia omiin reservijoukkueisiinsa vaihtopenkkiä kuluttamaan. Englannista en tiedä tarpeeksi, jotta osaisin sanoa että miten siellä homma toimii.

Ymmärrän sen, että Suomea ja Saksaa tai Englantia on hyvin huono verrata. En pysty varmasti sanomaan, että onko seurojen parempi profilointi tie parempaan kehitykseen - voihan nykyisenkin mallin toteuttaa monella eri tapaa. Jonkun aikaa kuitenkin kuunneltuani näitä tarinoita, joissa nuori asemoituu ison seuran toimintaan ja on hyvä sekä kehityskelpoinen pelaaja, mutta lopettaa kun ei pääse ison seuran edustusjoukkueeseen teini-iässä, mieleeni tulee, että olisiko parempi ollut asemoitua johonkin pienempään kasvattajaorganisaatioon, missä kehittyminen olisi parempaa kun vastuuta enemmän ja pettymys valinnoista ei olisi niin valtava.

Toisaalta tällainen melko itsenäisten kaupunginosajoukkueiden kanssa toiminta voi olla lähestulkoon samanlaista. Olisi myös melko raaka prosessi romuttaa nyt luontaisesti kehittyneet verkostot ja yhteisöt. Toisaalta monissa maissa tämän vanhan palasiksi lyöminen on synnyttänyt parempaa tulevaan. Olen osittainen pessimisti tämän suhteen, että pystyisikö suomalainen yhteisö yritteliäästi luomaan uutta jos nykyinen romutettaisiin.

Varmaa on se, että pakottamalla seuroja parantamaan juniorityön laatua, niin pelaajien laatu, ceteris paribus, paranee. Siihen Palloliitolla on mielestäni ollut jossain määrin pyrkimyskin, mutta rahaa on yksinkertaisesti liian vähän tarjolla. Ainut pohjoismaiseen kulttuuriin sopiva muutos olisi Islannin mallin pakottaminen niin, että jokainen lapsi saisi sen harrastesetelin ja sillä tavoin valtio rahoittaisi tervettä elämäntapaa ja mahdollistaisi ammattimaisemman toiminnan. Ymmärtääkseni Suomessa tämä malli on jotenkin kokeiluvaiheessa, mutta ei missään nimessä niin järkevällä ja yksinkertaisella tavalla, että siitä olisi merkittävää hyötyä seuroille.

Minusta toimiva malli olisi, että jokaiselle kouluikäiselle lapselle 1000eur vuodessa harrastusten tukemiseen, saa itse valita seuran, jonne rahansa vie. Maksaa varmaan satoja miljoonia vuodessa, mutta olisi silti ehkäisevänä työnä erittäin hyvä asia. Nytkin laitetaan satoja miljoonia asiaan, mutta raha valuu erilaisten hanketoimintojen pyörittämiseen siinä missä se menisi seuroissa suoraan lasten kanssa tehtävään toimintaan.

Kolmantena isompana asiana kehityksen kannalta ihmettelen sitä, että meillä Veikkausliiga ei ole nuorten pelaajien kasvattisarja. Minusta meillä ei riittävällä tavalla suojella nuorten pelaajien kehittymistä. Ymmärrän, että EU:n sopimukset yms. asiat tekevät asiasta vähän hankalan, mutta jotenkin tämä nykytilanne ei minusta ole ok. En tiedä, että miten seuroja voisi ohjata oikeaan suuntaan tässä, mutta lopputulos nykyisellään ei vaan tunnu hyvältä. Varmaan paras tapa olisi vaan parantaa kotimaisen pelaajan taitotasoa niin hyväksi, että mikään minimipalkalla pelaava jalkapalloilija ei tätä kotimaista nuorta syrjäyttäisi, mutta jotenkin miettisin muitakin keinoja kuin vain odottaa tätä. Toivon, että tätä kommenttia ei oteta haasteena ryhtyä viemään keskustelua sivupoluille - tarkoitukseni oli vain miettiä asiaa juniorivalmennuksen näkökulmasta.

Nyt ollaan kuitenkin aiheen kannalta jossain määrin sellaisella tasolla, että menee kategoriaan vanhojen miesten valitus maailmasta. Minusta me voimme ryhdistää toimintaa vielä ilman lisäresursseja. Maailmassa toimii paljon huonommin resursoituja jalkapalloyhteisöjä, jotka tuottavat hyviä pelaajia.

Kotitalousvähennyksen laajentaminen lasten harrastuksiin saattaisi myös toimia.

[Thalian]

Minusta toimiva malli olisi, että jokaiselle kouluikäiselle lapselle 1000eur vuodessa harrastusten tukemiseen, saa itse valita seuran, jonne rahansa vie. Maksaa varmaan satoja miljoonia vuodessa, mutta olisi silti ehkäisevänä työnä erittäin hyvä asia. Nytkin laitetaan satoja miljoonia asiaan, mutta raha valuu erilaisten hanketoimintojen pyörittämiseen siinä missä se menisi seuroissa suoraan lasten kanssa tehtävään toimintaan.

Tätä ns. Islannin mallia myös minä kannatan, mutta tiedostan sen, että se ei ole aivan halpaa. Suomessa on karkeasti joku 700 000 kouluikäistä, eli 1000e vuodessa on 700 miljoonaa. Puhutaan siis isoista rahoista.

[Sokrateen puskumaali]

Tasoryhmät ovat ehdottoman tarpeellisia ja järkeviä, mutta ehdoton edellytys olisi, että niiden välillä olisi jatkuvaa liikettä. Joukkueeseen ei saa syntyä kuppikuntia ja omia klikkejä. Joukkueenjohtajan ympärille ei saa kehittyä mitään sisäpiiriä, jolla on omia salaisia etuja. Etenkin pienemmillä paikkakunnilla, joissa etäisyydet ovat pitkiä, kiveen hakatut tasoryhmät saavat aikaan sen, että vanhemmista kehittyy oma ryhmänsä, joka sumplii mm. kyytejä yhdessä. Tämä on ymmärrettävää, mutta valmentajallakin on tuolloin iso kynnys pudottaa porukasta poikia, joiden taidot eivät ole kehittyneet samassa tahdissa kuin muiden. Toisaalta uusien on vaikea nousta ryhmään, kun muut ovat niin hyviä tuttuja keskenään.

Varmasti näin. Näitä kuppikuntia hyvin herkästi myös nähdään vanhempien toimesta. Vanhemmat ovat hyvin herkkiä lastensa suhteen, mikä on ymmärrettävää. Valmentajat ja taustat myös ihmisiä ja herkkiä omien lastensa suuntaan. Luulen, että tilannetta helpottaisi se, jos parin vuoden välein joukkueen valmentajat vaihtuisivat ja tietyt ennakkokäsitykset pelitaidoista jne. vähän muokkautuisivat uusiksi. Ihan pätevät valmentajat saattavat nähdä pelaajien taitoja ja potentiaaleja vähän eri tavoin. Mutta usein se oma poika on siinä valmennettavien joukossa ja sitten siitä projektista saattaa tulla vähän pidempi ymmärrettävästi.

Vastuuvalmentajan pitää kehittää koko joukkuetta. Todella huono tilanne on joukkueen varhainen jakaminen kilpa- ja haastepuoleen, jossa haastepuolen valmentaminen on laadultaan ja määrältään huomattavasti heikompaa. Tällöin haastepuolen lapsilla ei ole realistisia mahdollisuuksi nousta ylempään ryhmään. Jos samaan aikaan ylempään ryhmään kuitenkin tulee paljon lapsia muista seuroista, on vaarana, että seura menettää koko haastepuolen, tai ainakin sen osan, joka olisi halunnut kehittyä. Valmentaja ei saisi keskittyä vain kilpapuoleen. Jos häntä ei haastepuoli kiinnostaisi, olisi rehellistä ja oikeudenmukaista hankkia haastepuolelle oma valmentaja. Jokainen lapsi ansaitsee valmentajan, joka haluaa kehittää häntä ja on kiinnostunut hänestä. Haastepuolen lapselle on todella ikävää nähdä, että valmentajalla ei ole juurikaan aikaa hänelle, on kyllä aikaa vitsailla ja hassutella kilpapuolen poikien kanssa.

Tästä osittain samaa mieltä ja osittain eri mieltä. On realistisia mahdollisuuksia, kunhan vaan se jako ei ole tiukka. Haastepuolen pelaaja saattaa kehittyä paremmin haasteporukassa, jos voi siellä kantaa vastuuta ja saa onnistumisen elämyksiä vaikka valmentaja olisi miltei kouluttamaton mutta pojat mukavasti liikkeessä pitävä henkilö kuin ammattivalmentajan alaisuudessa mutta liian kovassa ryhmässä tapahtuvassa harjoiteympäristössä. Toisaalta jos ikäluokan vastuuhenkilö selkeästi identifioituu vain kovempia otteluita pelaavan porukan valmentajaksi, niin tällä voi olla ainakin joillekin lapsille negatiivinen vaikutus.

Minusta näillä varhaisilla valinnoilla, puuttuvalla kiinnostuksella ja tuella, huonolla viestinnällä ja epäasiallisesti toimivilla valmentajilla/joukkueenjohtajilla hukataan paljon lahjakkuutta ja harrastajia. Monessakaan tapauksessa resursseja tai rahaa ei tarvittaisi kauheasti lisää. Tarvittaisiin käytöstapoja, erilaista asennetta ja moraalia. Ja sanon vielä, että monella toimijalla nämä asia ovat erittäin hyvin, mutta joukossa on myös niitä, joiden ei pitäisi toimia lasten kanssa lainkaan. Jos ja kun seuroissa on pulaa toimijoista, sinne pääsee kaikenkarvaisia puuhastelijoita, joiden toimia katsotaan usein sormien läpi, koska muitakaan ei saada. Tämä on yksi syy, miksi itse olen mennyt toimintaan mukaan, vaikka sitä aluksi ujostelinkin. En väitä olevani kovin taitava, mutta minulla on arvot kunnossa. Kannustaisin muitakin vanhempia samaan.

Mukaan vaan meidän kaikenkarvaisten puuhastelijoiden joukkoon.

[Jortsukka]

Ymmärrän sen, että Suomea ja Saksaa tai Englantia on hyvin huono verrata. En pysty varmasti sanomaan, että onko seurojen parempi profilointi tie parempaan kehitykseen - voihan nykyisenkin mallin toteuttaa monella eri tapaa. Jonkun aikaa kuitenkin kuunneltuani näitä tarinoita, joissa nuori asemoituu ison seuran toimintaan ja on hyvä sekä kehityskelpoinen pelaaja, mutta lopettaa kun ei pääse ison seuran edustusjoukkueeseen teini-iässä, mieleeni tulee, että olisiko parempi ollut asemoitua johonkin pienempään kasvattajaorganisaatioon, missä kehittyminen olisi parempaa kun vastuuta enemmän ja pettymys valinnoista ei olisi niin valtava.

Toisaalta tällainen melko itsenäisten kaupunginosajoukkueiden kanssa toiminta voi olla lähestulkoon samanlaista. Olisi myös melko raaka prosessi romuttaa nyt luontaisesti kehittyneet verkostot ja yhteisöt. Toisaalta monissa maissa tämän vanhan palasiksi lyöminen on synnyttänyt parempaa tulevaan. Olen osittainen pessimisti tämän suhteen, että pystyisikö suomalainen yhteisö yritteliäästi luomaan uutta jos nykyinen romutettaisiin.

Ongelma on mielestäni jo asenteessa. Ei Suomessa olla ylpeitä siitä että oma pelaaja lähtee pienemmästä seurasta isompaan. Päinvastoin ollaan vihaisia kun paras/parhaat pelaajat siirtyvät siihen isoon seuraan. Sen sijaan jossain Hollannissa tai Saksassa kun oma pelaaja siirtyy pienestä seurasta Feyenoordiin tai Ajaxiin, niin toimistolla kilistetään shampanjaa että "hienoa että meidän pelaaja siirtyi noin hienoon seuraan".

Näen siis ongelmaksi jo sen että Suomessa seurojen pitäisi pystyä suhtautumaan asenteellisesti täysin eri tavalla toimintaansa. Esim. luoda malli missä 12-vuotiaaksi saakka tehdään kaikki niin hyvin kun pystytään, sitten parhaat menevät parin seuran yhdistelmäseuraan ja loput jatkavat harrastetoimintaa yksin tai yhdessä näiden muiden seurojen harrastajien kanssa. Niin ja jos joku todella hyvä pelaaja on, niin voi sitten siirtyä alueen suurimpaan seuraan. Tästä sitten pitäisi olla vaan ylpeä ja osata panostaa tähän oikein.

Nyt suhtautuminen seuroissa on usein mallia "kyllä meilläkin on toiminta ihan samaa tasoa kuin HJK:lla(nimi nyt keksitty mutta esimerkkinä) mutta ne vaan saa sinne parhaat pelaajat". Tämä tuskin pitää paikkansa ja vaikka pitäisikin, niin pitääkö enää esim. tuon 12-vuotiaiden jälkeen. Tämä jatkuva pienten seurojen "kilpailun tavoittelu" johtaa myös siihen että useissa pienissä seuroissa sitten jätetään se harrastepuoli täysin hunningolle ja 5vs5 vaiheessa panostetaan täysin vain ~10 pelaajaan. Sitten kun noista ~10 pelaajasta vaikka 2-3 lähteekin parempaan seuraan niin koko ikäluokka voi kuolla pois. Sen sijaan jos panostettaisiin siihen että voidaan tarjota koko kunnan/kylän lapsille mahdollisimman laadukasta toimintaa 12-vuotiaaksi, sen jälkeen yhdistettäisiin voimat naapurikunnan/kylän joukkueen kanssa sekä kilpa- että harrastetasolla jotta saataisiin vielä 11vs11 vaiheessa ryhmiä aikaiseksi, niin tulos olisi täysin toinen. Tämä myös siis taloudellinen kysymys toki. Mitä enemmän pelaajia sitä enemmän seuralla rahaa-> tärkeää panostaa noihin alun vaiheisiin. Tämä myös mielestäni olisi hyvää markkinointia vanhemmille jotka miettivät mihin harrastukseen laittavat rahansa. Jos seuran panostus olisi siihen että lapset saavat 4-12vuotiaana parhaan mahdollisen ympäristön seurassa, niin aika hyvin varmasti tuo vetäisi pelaajia.

Summasummarum, jos seurat eivät pysty tekemään näitä päätöksiä niin palloliiton pitäisi tavalla tai toisella pystyä seuroja ohjaamaan kohti profiloitumista.

[Sokrateen puskumaali]

Tätä ns. Islannin mallia myös minä kannatan, mutta tiedostan sen, että se ei ole aivan halpaa. Suomessa on karkeasti joku 700 000 kouluikäistä, eli 1000e vuodessa on 700 miljoonaa. Puhutaan siis isoista rahoista.

Tavallaan. Kaikkihan eivät harrasta vaikka saisivat sen ilmaiseksi. 500 miljoonaa ehkä lähempänä, mutta en pitäisi tuota 700 mil investointia huonona asiana. Sen verran me taidetaan jo nyt puskea liikuntaan. Toki se ei mene niin, että tuo voitaisiin vaihtaa päikseen.

Uskon kuitenkin, pidän oikeastaan Islannin kokemuksien valossa itsestään selvänä, että ennaltaehkäisevä vaikutus sote-menoihin olisi hyvin vaikuttava. En tiedä, eikä varmaan kukaan tiedä, että mikä määrä voitaisiin säästää saattamalla suurempi osa lapsia liikunnan pariin paremmilla resursseilla, mutta jos 2019 terveydenhuollon menot olivat 22mrd ja sosiaaliturvan menot 72mrd euroa, niin onhan tuolla sektorilla oikeasti hyvillä ennaltaehkäisevillä toimilla saatavissa säästöjä isossa mittakaavassa vaikka suurin osa sosiaalimenoja syntyy vanhuudesta, jota ei liikunnalla ehkäistä.

Ongelma on mielestäni jo asenteessa. Ei Suomessa olla ylpeitä siitä että oma pelaaja lähtee pienemmästä seurasta isompaan. Päinvastoin ollaan vihaisia kun paras/parhaat pelaajat siirtyvät siihen isoon seuraan. Sen sijaan jossain Hollannissa tai Saksassa kun oma pelaaja siirtyy pienestä seurasta Feyenoordiin tai Ajaxiin, niin toimistolla kilistetään shampanjaa että "hienoa että meidän pelaaja siirtyi noin hienoon seuraan".

Minä olisin. Ymmärrän paremmin, että jos vaikka kaupungissa X on pari pientä kilpailevaa seuraa, josta toinen on aikanaan kuulunut työväen urheiluliittoon ja toinen ei, niin siinä on jo todennäköisesti aika voimakas kilpailuasetelma, missä halutaan olla toista parempi. Resurssit eivät välttämättä ole niin kaksiset kummallakaan vaan yksittäiset ikäluokat saattavat saada hyvää valmennusta riippuen ihan siitä, että miten kenenkäkin entisen pelaajan lapset ovat ikäluokassa. Silloin saattaa syntyä melkoista ristiriitaa. Mutta jos 12-15v pelaaja siirtyy ison junioriseuran edustukseen oltuaan em. pikkuseurassa alkuvuotensa, niin söisikö se nyt oikeasti jotain pienemmän paikkakunnan valmentajaa isommin? Se varmaan syö, jos pelaaja siirtyy johonkin ison seuran reservijoukkueen penkille odottelemaan nousua merkittävämpään rooliin kun omassa aiemmassa seurassa olisi vastuurooli ollut tarjolla.

Nyt suhtautuminen seuroissa on usein mallia "kyllä meilläkin on toiminta ihan samaa tasoa kuin HJK:lla(nimi nyt keksitty mutta esimerkkinä) mutta ne vaan saa sinne parhaat pelaajat". Tämä tuskin pitää paikkansa ja vaikka pitäisikin, niin pitääkö enää esim. tuon 12-vuotiaiden jälkeen. Tämä jatkuva pienten seurojen "kilpailun tavoittelu" johtaa myös siihen että useissa pienissä seuroissa sitten jätetään se harrastepuoli täysin hunningolle ja 5vs5 vaiheessa panostetaan täysin vain ~10 pelaajaan. Sitten kun noista ~10 pelaajasta vaikka 2-3 lähteekin parempaan seuraan niin koko ikäluokka voi kuolla pois. Sen sijaan jos panostettaisiin siihen että voidaan tarjota koko kunnan/kylän lapsille mahdollisimman laadukasta toimintaa 12-vuotiaaksi, sen jälkeen yhdistettäisiin voimat naapurikunnan/kylän joukkueen kanssa sekä kilpa- että harrastetasolla jotta saataisiin vielä 11vs11 vaiheessa ryhmiä aikaiseksi, niin tulos olisi täysin toinen. Tämä myös siis taloudellinen kysymys toki. Mitä enemmän pelaajia sitä enemmän seuralla rahaa-> tärkeää panostaa noihin alun vaiheisiin. Tämä myös mielestäni olisi hyvää markkinointia vanhemmille jotka miettivät mihin harrastukseen laittavat rahansa. Jos seuran panostus olisi siihen että lapset saavat 4-12vuotiaana parhaan mahdollisen ympäristön seurassa, niin aika hyvin varmasti tuo vetäisi pelaajia.

Osittain totta tuo, mutta en usko, että niihin kymmeneen panostetaan sen ihmeemmin vaan se vaan saattaa olla kehityskelpoisten pelaajien määrä pitkässä juoksussa ja sellaista taikuria ei olekaan, joka vaikka 30 aloittavan pelaajan ikäluokasta taikoo kaikista pelimiehiä. Mutta varmaan tuo viimeisen virkkeesi strategia on se toimivin.

Summasummarum, jos seurat eivät pysty tekemään näitä päätöksiä niin palloliiton pitäisi tavalla tai toisella pystyä seuroja ohjaamaan kohti profiloitumista.

Millä tavoin konkreettisesti? Meillä on jo nyt ymmärtääkseni tietyntyyppinen seuraprofiilisysteemi, jossa eri tasoille vaaditaan tiettyä laatua. Eikö se ole sitä profiloitumista, että seurat hakeutuvat tasoilleen? Riittääkö se vai pitääkö tehdä drastisempia toimenpiteitä?

[Thalian]

Millä tavoin konkreettisesti? Meillä on jo nyt ymmärtääkseni tietyntyyppinen seuraprofiilisysteemi, jossa eri tasoille vaaditaan tiettyä laatua. Eikö se ole sitä profiloitumista, että seurat hakeutuvat tasoilleen? Riittääkö se vai pitääkö tehdä drastisempia toimenpiteitä?

Ymmärtääkseni seurat eivät ole olleet hirveän halukkaita profiloitumaan mihinkään muuhun kuin kilpaseuraksi.

[Linkki]

Näen siis ongelmaksi jo sen että Suomessa seurojen pitäisi pystyä suhtautumaan asenteellisesti täysin eri tavalla toimintaansa. Esim. luoda malli missä 12-vuotiaaksi saakka tehdään kaikki niin hyvin kun pystytään, sitten parhaat menevät parin seuran yhdistelmäseuraan ja loput jatkavat harrastetoimintaa yksin tai yhdessä näiden muiden seurojen harrastajien kanssa. Niin ja jos joku todella hyvä pelaaja on, niin voi sitten siirtyä alueen suurimpaan seuraan. Tästä sitten pitäisi olla vaan ylpeä ja osata panostaa tähän oikein.

Turussahan oli ns. Turun malli, jossa pelaajat pelasivat Nappulaliigassa ja vasta sitten siirtyivät varsinaisiin seuroihin. Tämä malli kuitenkin vain korosti vastakkainasettelua seurojen välillä, kun ala-asteikäisten vanhemmille lupailtiin maastopyörää jne., mikäli pelaaja siirtyy tiettyyn joukkueeseen. Todella ikäviä tilanteita oli myös, kun joukkueellinen ikäryhmän parhaita siirtyi valmentajan perässä seurasta toiseen. Samoin seuraidentiteetin ja seuran oman pelitavan ja yhteisöllisyyden luominen on hankalaa, jos seuravalinta tehdään yläasteen kynnyksellä. Kouvolassa ainakin taannoin esim. KumuJT ohjasi pelaajat D-junnuiän jälkeen Susiin tai muihin joukkueisiin ja työnjako oli hyvin selkeä. En tiedä mikä toimintamalli on nyt.

En kuitenkaan tuomitse ehdottamaasi mallia tyystin. Se vaatisi vain hyvin keskusjohtoisen toiminnan, jossa kaikki ikäluokat kävisivät prikulleen samat asiat läpi herkkyyskaudet huomioiden ja valmennusta koutsattaisiin jatkuvasti Palloliiton taholta. Sooloilulle ei saisi antaa yhtään tilaa valmennuksessa, mikä taas tarkoittaisi aika tavalla ammattivalmentajia.

[Sokrateen puskumaali]

Ymmärtääkseni seurat eivät ole olleet hirveän halukkaita profiloitumaan mihinkään muuhun kuin kilpaseuraksi.

No harvalla on kuitenkaan tässä viisiportaisessa mallissa 5 luokan statusta tai edes 4 luokan. Nämä kilpa tai harraste itsemäärittelyt ovat oikeasti sananhelinää. Se on ihan hyvä, että oli seuran taso mikä hyvänsä, niin siinä pyritään mahdollisimman hyvään ja kilpailullisesti parhaimpaan lopputulokseen. Kuitenkin tietyt seurat saavuttavat pitkäjänteisellä työllä parempia tuloksia ja se vetää harrastajia.

Minusta ei pidä takertua siihen, että suuri osa seuroista haluaa kilvoitella statuksestaan. Hyvähän se on niin, että isommat joutuvat myös parantamaan laatuaan eivätkä jämähdä paikoilleen kun pienemmät kilpailevat heidän kanssaan. Vaikka tasot eivät ole niin staattisia ja profiilin rakentamiseen vaaditaan jatkuvaa näytön paikkaa, niin se on vaan hyvä.

Se konkreettinen profilointitapa, mitä me voisimme tehdä on se, että vaaditaan Veikkausliigan lisenssiin kytkettynä sitä, että akatemiassa, tai miksikä sitä nyt itse haluaa kutsua, saa olla max n. 20 pelaajaa per ikäryhmä ja seuran on itse panostettava X% kilpajoukkueen budjetistaan tämän akatemian kehittämiseen. Se pakottaisi Veikkausliigan tasoisten joukkueiden tai sinne pyrkivien miettimään statustaan uudelleen sellaisena absoluuttisena keihäänkärkenä, jonne pääsy olisi ruohonjuuritason harrastajajoukkueissa pelaavien tavoitteena.

Tällöin saataisiin ainakin sitä selkeää profiilien muuttumista. Olisi selkeät Veikkausliigalisenssiin sidotut akatemiansa ja muu seuratoiminta sitten sitä ruohonjuuritason touhua. Riittääkö raha, en tiedä.

En kuitenkaan tuomitse ehdottamaasi mallia tyystin. Se vaatisi vain hyvin keskusjohtoisen toiminnan, jossa kaikki ikäluokat kävisivät prikulleen samat asiat läpi herkkyyskaudet huomioiden ja valmennusta koutsattaisiin jatkuvasti Palloliiton taholta. Sooloilulle ei saisi antaa yhtään tilaa valmennuksessa, mikä taas tarkoittaisi aika tavalla ammattivalmentajia.

Minusta me voidaan unohtaa ammattivalmentajat jos ja kun se tarkoittaa lasten vanhempien rahapussilla käymistä. Mikäli tuo Islannin malli oikeasti saataisiin lävitse, niin sitten ehkä.

[Linkki]

Minusta me voidaan unohtaa ammattivalmentajat jos ja kun se tarkoittaa lasten vanhempien rahapussilla käymistä. Mikäli tuo Islannin malli oikeasti saataisiin lävitse, niin sitten ehkä.

Siis valtion tulisi antaa 1000 € per lapsi harrastamiseen, mutta penniäkään tästä ei tulisi antaa valmennukselle? Tällähän sitä osaamista saadaan seuroihin.

[Thalian]

No harvalla on kuitenkaan tässä viisiportaisessa mallissa 5 luokan statusta tai edes 4 luokan. Nämä kilpa tai harraste itsemäärittelyt ovat oikeasti sananhelinää. Se on ihan hyvä, että oli seuran taso mikä hyvänsä, niin siinä pyritään mahdollisimman hyvään ja kilpailullisesti parhaimpaan lopputulokseen. Kuitenkin tietyt seurat saavuttavat pitkäjänteisellä työllä parempia tuloksia ja se vetää harrastajia.

Siis laatuseurajutut ovat minusta vähän eri asioita kuin mitä seurojen profiloinnilla yleensä tarkoitetaan. Laatuseuraluokathan kertovat ennen kaikkea siitä, että miten hyvin teet asiasi. Seurojen profiilin taas pitäisi kertoa siitä, että mitä se seura tekee.

[Sokrateen puskumaali]

Siis valtion tulisi antaa 1000 € per lapsi harrastamiseen, mutta penniäkään tästä ei tulisi antaa valmennukselle? Tällähän sitä osaamista saadaan seuroihin.

Luit väärin. Sanoin, että jos se Islannin malli, eli tuollainen suora subventio yhteiskunnalta lasten harrastukseen, niin sitten ammattimaisempi valmennus mahdollinen. Eikö niin?

Siis laatuseurajutut ovat minusta vähän eri asioita kuin mitä seurojen profiloinnilla yleensä tarkoitetaan. Laatuseuraluokathan kertovat ennen kaikkea siitä, että miten hyvin teet asiasi. Seurojen profiilin taas pitäisi kertoa siitä, että mitä se seura tekee.

Ehkä niin.

[Fillarikommari]

No, olen valmentanut B-ikäisiä poikia ja tyttöjä, seurajoukkue on ollut fyysisissä ominaisuuksissa ikäluokan maajoukkuetta keskimäärin parempi ja ihan huippuarvojakin on mm. testeissä saatu.

Fyysinen valmennus on helppoa. Valitettavasti sillä ei voi saavuttaa ylivoimaista etua enää kai, tai mistä minä sen tiedän.

Se kaikki muu on vaikeampaa, siihenkin toki löytyisi kaikenlaista.

Mutta en enää lähde.

EDIT: Kysyä toki saa, tosin minulla oli kymmenen vuoden treenit kansioissa, mutta kun ketään ei kiinnostanut, niin kaatikselle menivät viimeisessä muutossa.

Minkälaista tietoa olet valmis jakamaan? Olisin kiinnostunut.

[Nuorenanätti]

Tässä on alkamassa 8-vuotiaiden aika isosta ikäluokkamassasta kootun kilpajoukkueen valmennusurakka. Kaikki pitää löytää itse kun seuralla ei ole juuri mitään ja Palloliiton koulutuksiin pääseminen on sekin kiven alla.

Awesome.