Suomalainen juniorivalmennus tarvitsee ryhtiliikettä

[Kaihlamo]

En tiedä minkäkokoisessa seurassa joks koutsaa mutta itse näen pienempien seurojen pärjäämisen edellytyksenä tiiviin yhteistyön ikäluokkien kesken. Tämä on myös sekä pelaajien, että seuran etu koska lahjakkaimmat pystyvät halutessaan treenaamaan ja pelaamaan 1-2 vuotta vanhempien peleissä jolloin pelaajat saattavat pysyä pitempään kasvattajaseurassaan ilman, että on kiire alueen isoon seuraan. Esimerkiksi omassa porukassani pelaa vakituisesti 1-4 99-syntynytta poikaa per peli 97 sarjan otteluissa.

Meillä taas kävi toisinpäin eli vuotta nuorempi pelaaja on lähtenyt nyt peräkkäisinä vuosina naapurin (tosi) isoon seuraan D-junnuihin siirryttäessä. Viime vuonna siis 99-syntynyt tyttö lähti 98-syntyneiden vasta perustettuun joukkueeseen. Ja nyt yksi 00-syntynyt poika siirtyy 99-syntyneisiin samoissa olosuhteissa. Toki tämä kertoo vaan seuran laadukkaasta juniorityöstä ja pelaajien lahjakkuudesta. Mutta itse asiaan niin siinä aivan oikeassa, että vielä enemmän pitäisi seuran sisällä eri ikäryhmien tehdä yhteistyötä. Eikä niin, että kaikki vetää siitä omasta köydestä muista piittaamatta. Ja tämän asian merkitys korostuu pienissä/pienen paikkakunnan seuroissa.

[sven]

dronelle: kuinka paljon nuorten musiikkojen koutsaajina on isä-valmentajia?

[#666]

dronelle: kuinka paljon nuorten musiikkojen koutsaajina on isä-valmentajia?

Vaikka en olekaan drone niin vastaan.

Ainakin Suzuki menetelmässä vanhemmat opetetaan ja sitoutetaan lapsen valmentajiksi jo varhaisessa vaiheessa. Eli opettaja opettaa vähän kerrallaan harjoitusten oikeaoppiset suoritukset ja vanhempi hoitaa volyymiharjoittelun ohjauksen.  Parilla viikko-opetustunnilla, kun ei oikeasti pysty saavuttamaan tarvittavaa määrää harjoitusta.

Opetus/musiikkikylvetys aloitetaan noin 3-4 vuotiaana.

[drone]

Tuolla on jotain suzuki-metodista:
http://www.uudenmaansuzuki-instituutti.fi/

Olisi kiintoisaa tietää, onko sitä todella sovellettu myös jalkapalloilijoiden valmennukseen Suomessa/maailmalla?
Kokeiluprojekteja? Millaiset olivat kokemukset?

Olisiko jatkossa aiheellista käynnistää idean edelleenkehittämiseksi jonkinlaista ideointia/yhteistyötä esim. Uudenmaan Suzuki-instituutin kaltaisten tahojen kanssa?

[Ricardo Leite]

Valitettavasti junnujoukkueiden keskinäinen peitsentaitto seuran sisälläkin tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus seuraan katsomatta. Junnejen pitäisi päästä mahdollisuuksien mukaan pelaamaan aina tasoaan vastaavassa ryhmässä, eikä ikäluokkaperusteinen jako tunnu tukevan sitä kovinkaan hyvin, etenkin kun junnuvalmentajat pitävät "omistaan" kiinni junnun kehityksen kustannuksella.

Ikäluokkaperusteinen ryhmäjakosysteemi joutaisikin ihan oikeasti hiuksista vittuun. Junnusysteemin voisi aivan hyvin muuttaa käsittämään tusinan eri ikäluokan sijaan puoleen tusinaan kehitysasteperusteiseen ryhmään, missä jako tehtäisiin fyysisen ja jalkapalloilullisen kehitysasteen perusteella. Teoriassa.

[viskä]

Muutama pointti, miksi juuri futis olisi hyvä tuen kohde, täydentämään aiemmin esiintuotuja juttuja.

- Futis soveltuu hyvin erilaisille pelaajatyypeille useita muita lajeja paremmin.  Huippupelaajia on pitkiä, pätkiä, vahvoja, hinteliä, nopeita, kestäviä, juonikkaita, suoraviivaisia, rauhallisia, temppetamenttisia jne. Useimmille löytyy joukkueessa itselle sopiva tehtävä, jossa voi hyödyntää omia yksilöllisiä ominaisuuksiaan ja vahvuuksiaan.

- Futista halutaan pelata, tietääkseni se on harrastetuin joukkuelaji. Miksi yhteiskunta tukisi asiota, joita kansalaiset eivät halua tehdä. Tuetaan mieluummin positiivisia asiota, joissa on jo imua ja jalostetaan niitä edelleen.

[drone]

- Futista halutaan pelata, tietääkseni se on harrastetuin joukkuelaji. Miksi yhteiskunta tukisi asiota, joita kansalaiset eivät halua tehdä. Tuetaan mieluummin positiivisia asiota, joissa on jo imua ja jalostetaan niitä edelleen.

Entä jos pohditaan jalkapalloharrastuksen kustannuksia? Mitä pointteja sieltä löytyisi?

Ei liene sattumaa, että futis on äärimmäisen suosittua köyhissä maissa. Yksilön kannalta hyväksi futaajaksi kehittyminen ei välttämättä vaadi valtavia satsauksia. Mikäli pohjoisissa olosuhteissa sen sijaan halutaan kehittyä, tarvitaan yhteiskunnan taholta panostusta harjoitteluolosuhteisiin ja muutenkin harjoittelun reunaehtojen järjestämiseen. Joku otti ansiokkaasti täällä aikaisemmassa viestissä esille ajatuksen, että kroatialaiset ovat niin taidokkaita jalkapalloilijoita, koska he käyttävät harjoitteluun sen ajan, minkä suomalaiset lapset käyttävät koulussa istumiseen. Köyhemmissä maissa jalkapallo on kannustavampi tie saavuttaa elintasoa kuin vaikkapa tohtorin tutkinto. Suomessa tilanne on (näennäisesti) päinvastoin. Entä ajatteleeko joku, minkä hintaiseksi vaikkapa työttömän tohtorin koulutus tulee yhteiskunnalle? Eikö mieluummin voitaisi tunnustaa, että jalkapalloilija on arvokas ammatti ammattien joukossa?

Tuosta suzuki-menetelmästä vielä sen verran, että kyllähän sekin vaatii vanhemmilta melkoista aktiivisuutta. Lasta on pystyttävä tukemaan ja ohjaamaan oikeaoppisesti opettaja-oppilas-sessioiden välisenä aikana. Eli siinäkin menetelmässä vanhempien motivaation pitäisi olla kohdallaan. Ja jos motivaatio kerran puuttuu, siinä mielessä meillä on edelleen ongelma. Meidän pitäisi siis saada jotenkin luotua oikeanlaista ajattelua jalkapalloilijalasten vanhempien keskuuteen. Kannustettua heitä motivoitumaan.

Onko nyt niin, että me kerätään täällä argumentteja jalkapallon juniorivalmennuksen puolesta ja sitten toivotaan, että joku lahjakas markkinoinnin ammattilainen tarttuisi ideaan?

[viskä]

Entä jos pohditaan jalkapalloharrastuksen kustannuksia? Mitä pointteja sieltä löytyisi?

Ei liene sattumaa, että futis on äärimmäisen suosittua köyhissä maissa. Yksilön kannalta hyväksi futaajaksi kehittyminen ei välttämättä vaadi valtavia satsauksia. Mikäli pohjoisissa olosuhteissa sen sijaan halutaan kehittyä, tarvitaan yhteiskunnan taholta panostusta harjoitteluolosuhteisiin ja muutenkin harjoittelun reunaehtojen järjestämiseen. Joku otti ansiokkaasti täällä aikaisemmassa viestissä esille ajatuksen, että kroatialaiset ovat niin taidokkaita jalkapalloilijoita, koska he käyttävät harjoitteluun sen ajan, minkä suomalaiset lapset käyttävät koulussa istumiseen. Köyhemmissä maissa jalkapallo on kannustavampi tie saavuttaa elintasoa kuin vaikkapa tohtorin tutkinto. Suomessa tilanne on päinvastoin. Entä ajatteleeko joku, minkä hintaiseksi vaikkapa työttömän tohtorin koulutus tulee yhteiskunnalle?

....

Onko nyt niin, että me kerätään täällä argumentteja jalkapallon juniorivalmennuksen puolesta ja sitten toivotaan, että joku lahjakas markkinoinnin ammattilainen tarttuisi ideaan?

Kyllä, kyllä. Futis on edullista, kuten joku sen jo joku ottikin esille aiemmin, vielä jopa täällä pohjolassakin. Samoin monta muuta hyvää pointtia on mainittu yleensä urheilun puolesta samoin kuin juuri futiksen puolesta. Listaa vaan täydentämään.

Ei huono tuokaan toivoa ammattilaista ajamaan asiaa, liitto haloo? Mutta eiköhän kaikki muutkin hyödy siitä, että miettii ja palauttaa hyvät puolet mieleen. Välillä tulee eteen tilanteita, joissa pääsee luontevasti tuomaan lajia esiin ruohonjuuritasolla. Kun asiota on miettinyt, tulevat ne näissä, monesti yllättävissä tilanteissa paremmin esiin. Lisenssipelaajia oli vajaa 1/4 miljoona ja potkiskelijat päälle. Tämmöisen joukkon sisällä ja lähipiirissään on jo paljon vaikuttajia ja sillä on hyvin paljon useaampaan kontakti. Pitäisi hyödyntää myös nämä kohtaamisten ja kontaktit nykyistä paremmin.

[mtontola]

Eiköhän nyt ole lähtökohtaisesti tosiasia, että jalkapallosta ei saada Suomessa melkein kenellekään taloudellisesti tai sosiaalisesti pakottavaa elämänvalintaa. Ehkä kannattaa siis miettiä miten saataisiin aluksi tuen ja kannustimien avulla kehitettyä edes kourallinen ikäluokan pelaajia sellaiselle tasolle, että vielä 15-vuotiaana voisivat haaveilla todella siitä jalkapalloammatista. Nyt tuntuu käyvän niin, että keinoilla joita meillä on tällä hetkellä tarjolla, niin peli on kerta kaikkiaan menetetty ennen täysikää, jos mietitään lähellekään huippua nousevaa tasoa. Yleinen huono taso ja siihen mukautuva valmennus vetää lahjakkaimmat perässään mutaan ilmeisen vääjäämättä. Hyvät ja hienot puheet lahjakkuuksien auttamisesta kääntyvät melkein aina keskinkertaisuuden kultivoinniksi (edari ajattelu ei tätä myöskään poista). Aika vaikea on ehdottaa tämän ”juniorimyllyn” läpikäyneelle fiksulle 17-vuotiaalle kaverille, että älä mene lääkikseen vaan yritä Veikkausliigaan. Siinä ei auta, vaikka olisi pelannut Suomen oloissa aina siinä ”kovimmassa” ikäluokan jengissä joka saattaa vähän myös pärjätä ”pohjois-eurooppalaisessa vertailussa”. Juuri se seura on se joka tekee kaltaisekseen ilman jonkinlaista mullistusta yksilövalmentamisessa ja valmennuksen ajattelumaailmassa ylipäänsä. Nykyään siitä hetkestä kun potentiaalisesti ”maailman lahjakkain futari” 4-vuotiaana astelee ensimmäistä kertaa jalkapallokentälle Suomessa, niin siitä hetkestä lähtien hänen mahdollisuutensa koskaan nousta huipulle lähtee laskuun johtuen ympäristötekijöistä (muu ryhmä ja valmennus).

Meidän nykymeininki on sellainen, että parhaat ja lahjakkaimmat jämähtävät loppujen lopuksi juuri sinne Veikkausliiga-tasolle ja melkeinpä pelkästään jonkinlaisen mielenvikaisen omaharjoittelun ja sattuman kautta pelaajia nousee tämän korkeammalle ja todella saavuttavat jalkapalloa pelaamalla sellaista lisäarvoa, että siihen ihan oikeasti kannattaa myöhemmin satsata. Silti myös mielestäni siinä mielenvikaisessa omaharjoittelussa on selkeitä rajoitteita pelaajan kehityksen kannalta. On helppo tekosyy sanoa, että lahjakkuus jalostuu kun treenataan itsekseen. Totta kai näin on, mutta meillä pitäisi olla myös keinot valmentaa lahjakkuuksia niin että peli ei ole kerta kaikkiaan menetetty 17-vuotiaana. Jos keinot eivät radikaalisti muutu ja parannu, niin en kyllä olisi valmis kehottamaan ketään Suomessa haaveilemaan jalkapallourasta silloin kun siihen pitäisi alkaa kunnolla satsaamaan (>15 v.). Nykyoloissa ja näillä meidän eväillä kannattaa satsata vaikkapa juuri siihen musiikin harrastamiseen ja kouluun.

Yllä on kyse siis jos halutaan Suomeen saada esim. 2020 huippuammattilaisia. Yleinen tasonnousu jota myös tarvitaan tapahtuu sitten juuri Suzuki-tyyppisillä ajatuksilla. Käytännössä varmaan homma on niin, että ne eniten treenaavat ovat jo nykyään jonkinlaisessa Suzuki mallissa, vaikka sitä ei olekaan systeemin toimesta lanseerattu. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että nämä kaksi asiaa (huippujen kehittäminen ja jalkapalloharrastuksen yleinen parantaminen) kulkevat käsi kädessä ja toinen ei ole toiselta mitään pois, päinvastoin. Pitää kuitenkin ymmärtää myös, että nämä ovat kuitenkin kaksi eri asiaa.

[drone]

Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että nämä kaksi asiaa (huippujen kehittäminen ja jalkapalloharrastuksen yleinen parantaminen) kulkevat käsi kädessä ja toinen ei ole toiselta mitään pois, päinvastoin. Pitää kuitenkin ymmärtää myös, että nämä ovat kuitenkin kaksi eri asiaa.

Olen ymmärtänyt, että puhumme nyt täällä foorumilla ensi sijaisesti jalkapalloharrastuksen tason yleisestä nostamisesta ja motivaation lisäämisestä ruohonjuuritasolla. Mitä taas tulee "ristiretkeeni" suomalaisen pelaajatuotannon kehittämisen puolesta, se koskee toki kaikkia tasoja. (Oletan, että Foorumin lukijat edustavat suomalaisen jalkapallon kaikkia kerrostumia.)

Nyt on yleisön keskuudessa vallallaan mm. sellainen käsitys, että maajoukkueen valmentajavalinta ratkaisee sen, pääsemmekö kisoihin vai emme. Mutta kuinka paljon hän voisi enää siinä vaiheessa tehdä? Pelaajat ovat rutinoituneita ammattilaisia eivätkä enää voi perustasoaan viikossa tai parissa nostaa. Eli kyllähän muutoksen avaimet toki todellisuudessa ovat juuri ruohonjuuritasolla. Se taso taas ei näy mediassa juuri mitenkään. (Pitäisikö muuten tähän hakea muutosta? Juniorien parissa tehtävää ruohonjuurityötä enemmän tiedotusvälineisiin? Menestystarinoita eetteriin? Tarinoita lujasta uskosta omaan työhön ja sen tuomista tuloksista.)

Ja mitä tuohon mtontolan mainitsemaan "mielenvikaiseen omaharjoitteluun" tulee, niin minun vastaukseni on hiljainen nyökkäys. Kyllähän se on sanomattakin selvää, että tulosten saavuttamiseksi asioita täytyy tapahtua ohjattujen harjoitteiden ulkopuolella ja paljon. Ja jotta sellaiseen motivaation jostakin kaivaisi, tarvitaan siihen jonkinlainen "pieni pakko" tai jopa pakkomielle. Jos ei ole ympäristön asettamaa pakkoa kuten kehitysmaissa, voisi siihen syntyä "sisäinen pakko", samanlainen "luomisen pakko" kuin on esimerkiksi muusikoilla tai kirjailijoilla. Sellainen "pakko" tuntuu nykynuorilta puuttuvan. Paitsi tietysti tietokonepelien pelaamiseen, mutta se on jo toinen juttu. Suomalaiset ovat kuitenkin työteliästä kansaa. He uppoutuvat työhönsä, mikäli kokevat, että työllä on tarkoitus. "Pieni sisäinen pakko" syntyy yllättävänkin helposti. Miten saisimme nuorille opetetuksi, että jalkapallon pelaamisella on tarkoitus? Pitäisi saada heidät uskomaan, että kovalla harjoittelulla on aidosti mahdollisuus tulla hyväksi. Ja myös riittävän hyväksi, jotta sillä työllä voi ansaita elantonsa.

[Noviisi]

Meidän nykymeininki on sellainen, että parhaat ja lahjakkaimmat jämähtävät loppujen lopuksi juuri sinne Veikkausliiga-tasolle ja melkeinpä pelkästään jonkinlaisen mielenvikaisen omaharjoittelun ja sattuman kautta pelaajia nousee tämän korkeammalle ja todella saavuttavat jalkapalloa pelaamalla sellaista lisäarvoa, että siihen ihan oikeasti kannattaa myöhemmin satsata. Silti myös mielestäni siinä mielenvikaisessa omaharjoittelussa on selkeitä rajoitteita pelaajan kehityksen kannalta. On helppo tekosyy sanoa, että lahjakkuus jalostuu kun treenataan itsekseen. Totta kai näin on, mutta meillä pitäisi olla myös keinot valmentaa lahjakkuuksia niin että peli ei ole kerta kaikkiaan menetetty 17-vuotiaana. Jos keinot eivät radikaalisti muutu ja parannu, niin en kyllä olisi valmis kehottamaan ketään Suomessa haaveilemaan jalkapallourasta silloin kun siihen pitäisi alkaa kunnolla satsaamaan (>15 v.). Nykyoloissa ja näillä meidän eväillä kannattaa satsata vaikkapa juuri siihen musiikin harrastamiseen ja kouluun.

Olen kuvitellut, että jalkapalloilijana kehittyminen vaatii joka tapauksessa omatoimista harjoittelua ja paljon. Ja aivan pikkujunnusta lähtien. Onko joku eri mieltä? Tai onko jossakin muussa maassa malli, jossa omatoimista harjoittelua ei enää tarvita? Esim. Ranskan akatemiamalli? Luulisin (mutta en tiedä varmaksi), että sielläkin ohjataan omatoimiseen harjoitteluun. Niin monet jutut jalkapallossa kun tarvitsevat tuhottoman monia toistoja, että huipputaito saavutetaan.

Suuren suuri ongelma mielestäni onkin se, että kuinka täällä Suomessa voisimme saada juniorit (vaikka nyt sitten edes ne edustusjoukkueen) treenaamaan riittävästi omatoimisesti?? Ja riittävän monipuolisesti omatoimisesti? Mitä seurat, palloliitto ja valmentajat erityisesti voivat asian eteen tehdä? Mikä olisi vanhempien vastuu asian suhteen? Väittäisin, että useat lahjakkaat juniorit eivät vain ykrinkertaisesti tiedä, että heidän harjoitusmääränsä ei riitä lähellekään huipputaitojen saavuttamiseen. Monet eivät osaa esim. verrata omaa syöttö-, potku- ja haltuunottotekniikkaa kansainvälisiin huippuihin samassa ikäluokassa ja todeta, että työtä täytyy vielä tehdä ja paljon, että pääsen samaan. Samaan todella voitaisiin päästä, mutta ei ilman todellisia ponnistuksia ja pitkäjänteistä työtä (etenkin omatoimisissa treeneissä).

Mielestäni on terveellistä tehdä tuo erottelu ruohonjuuritason ja sen pienen ryhmän, joka tähtää kohti huipputaitoja, välille. Maamme pienet resurssit ja talven rajalliset harjoitusmahdollisuudet pakottavat siihen. Kunhan tuolle pienelle huipputaitoon tähtäävien ryhmälle edes voitaisiin taata huippuvalmennus läpi vuoden laadukkaissa harjoitusympäristöissä sekä henkilökohtaiset harjoitussuunnitelmat, joissa on määritelyt seikkaperäisesti myös omatoiminen harjoittelu. Luonnollisesti on selvää, että tämän ryhmän vanhemmilta vaaditaan lujaa sitoutumista päämäärien saavuttamiseksi. Huipputaitoon pyrkivien ryhmä edesauttaa oppimista ja nostaa oppimismotivaatiota, kun haluaa olla vähintään yhtä hyvä kuin muut ryhmän jäsenet. Ja kun hekin treenaavat paljon omatoimisesti, niin haluaa muutkin ryhmästä toimia samoin. On utopiaa, että koko ikäluokka saadaan pois pleikkarin äärestä futiskentille omatoimisiin treeneihin, mutta fiksujen koulutettujen miesten ja naisten pitäisi keksiä, miten se saavutetaan tältä pienemmältä ryhmältä. Paljon pitäisi miettiä, miten lajille omistautumisesta ja treenaamisesta saadaan heille hauskaa ja nautinnollista toimintaa vuodesta toiseen.

[rukkanen]

Noviisin kanssa olen kyllä hieman eri mieltä tuosta "ruohonjuuritason" ja huipputaitoja kohti tähtäävien erottelusta. Jotta juniorikasvatusjärjestelmämme pystyisi tuottamaan tasaiseen tahtiin kansainvälisen tason jalkapalloammattilaisia, täytyy nimenomaan tämän ruohonjuuritasolla tapahtuvan valmennuksen tason nousta. Miksikö? Siksi, että vain sillä tavalla pystymme järjestelmällisesti kasvattamaan pelaajia, joilla futiskärpäsen puraistessa (tapahtuipa tämä sitten 9 tai 14 vuoden iässä) on vielä kaikki mahdollisuudet kehittyä ammattilaiseksi. Ideana siis, että riippumatta seurasta ja ikäluokasta kaikkialla tehtäisiin sen verran laadukasta perustyötä, että tässäkin ketjussa mainittua "mahdollisuuksien menettämistä" ei pääsisi (ainakaan nykyisellä volyymilla) tapahtumaan.

ediit: Niin, ja vastaus resurssipulmaan on tietenkin se, että seuroissa on jo nykyisellään varsin mukavasti tekijöitä valmennuksessa. Ongelmana on vain, että seurat eivät joko saa motivoitua kyseisiä henkilöitä kouluttautumaan hommaansa tai sitten ei vain ole varaa? (Korjatkaa kokeneemmat seuratoimijat, jos logiikassani on aukkoja ) Luulisi isävalmentajankin ymmärtävän, että se on myös hänen omalle pojalleen/tyttärelleen plussaa, jos koko toiminnan laatu paranee.

[defcon1]

Jotta juniorikasvatusjärjestelmämme pystyisi tuottamaan tasaiseen tahtiin kansainvälisen tason jalkapalloammattilaisia, täytyy nimenomaan tämän ruohonjuuritasolla tapahtuvan valmennuksen tason nousta.

Vahva äärimmäisen sama.

Ja kun täällä on tuota musiikkikoulutusta ja Suzukimenetelmää haluttu myös futikseen, niin sehän on ihan KaikkiPelaa-systeemin linjoilla:

Suzukimenetelmä perustuu siihen, että jokainen voi oppia. Pääsykokeita tai musikaalisuustestejä ei tarvita. Lahjakkuus ei ole myötäsyntyistä, vaan se kehittyy ympäristön vaikutuksesta.

[mtontola]

Kunhan tuolle pienelle huipputaitoon tähtäävien ryhmälle edes voitaisiin taata huippuvalmennus läpi vuoden laadukkaissa harjoitusympäristöissä sekä henkilökohtaiset harjoitussuunnitelmat, joissa on määritelyt seikkaperäisesti myös omatoiminen harjoittelu.

Uskaltaisin väittää, että tämä ei toteudu tällä hetkellä yhdessäkään suomalaisessa seurassa. Tähän panoksia ensin niin että voidaan tosiaan pystypäin väittää tämän toteutuvan kun verrataan vaikka Saksaan. Sen jälkeen seuraa muita hyviä juttuja myös itsestään.

[drone]

Uskaltaisin väittää, että tämä ei toteudu tällä hetkellä yhdessäkään suomalaisessa seurassa. Tähän panoksia ensin niin että voidaan tosiaan pystypäin väittää tämän toteutuvan kun verrataan vaikka Saksaan. Sen jälkeen seuraa muita hyviä juttuja myös itsestään.

Tätä seuraa automaattisesti kysymys: miksi ei toteudu?
Onko kyse motivaation (tahtotilan) puutteesta, taloudellisten resurssien puutteesta vai molemmista?

Minulla on sellainen käsitys, että etenkin tasokkaampien suomalaisseurojen sisällä on halukkuutta panostaa juniorien huippuvalmennukseen.
Mutta onko esimerkiksi juniorityöhön sijoitettava prosentuaalinen osuus kokonaisbudjetista riittävä? Mielestäni ei. Rahaa sijoitetaan mieluummin
välittömän menestyksen tavoitteluun.

Henkilökohtaisena mielipiteenä voin sanoa, että miljoona kertaa mieluummin katselisin Veikkausliigassa siirtomarkkinoilla miljoonan euron arvoista omaa nuorukaista kuin miljoonalla eurolla Afrikasta ostettua Timbuktun maajoukkuemiestä.

Entä sitten, kun vastauksia löydetään? Sitten seuraa kysymys: mitä asialle voidaan tehdä?
Itse kannatan ratkaisukeskeistä linjaa. Nämä ongelmat eivät miksikään muutu analysoimalla.
Eli junioriorganisaation puolelta selkeät tavoitteet perusteluineen seinätauluksi ja sitten seurajohdon pakeille.

[Savon keisari]

Andre Agassin isä päätti, että pojasta tulee maailman paras tennispelaaja. Vaikkei Andre Agassia itseään kovin paljon innostunut ja käytti mm. huumeita, niin ihan hyvä pelaaja hänestä tuli kun kovasti pantiin harjoittelemaan.

Jossakin Ruotissa taas ymmärtäkseni on tilanne se, etteivät vanhemmat edes saa keskustella lastensa kanssa jalkapallosta.

[drone]

Andre Agassin isä päätti, että pojasta tulee maailman paras tennispelaaja. Vaikkei Andre Agassia itseään kovin paljon innostunut ja käytti mm. huumeita, niin ihan hyvä pelaaja hänestä tuli kun kovasti pantiin harjoittelemaan.

Jossakin Ruotissa taas ymmärtäkseni on tilanne se, etteivät vanhemmat edes saa keskustella lastensa kanssa jalkapallosta.

Kenelle toimii mikäkin. Erilaisuus on rikkautta. Itse kallistun siihen suuntaan, että tässä kohdin Ruotsin malli ei välttämättä toimi Suomessa.
A) Asioista pitää voida puhua, B) Asioista pitää voida puhua niiden oikeilla nimillä, C) Suomessa ei ole samanlainen keskustelukulttuuri kuin Ruotsissa.
Suomalainen osaa vaieta, vaikkei puhumista erikseen kiellettäisikään.

Entä Andre Agassi-malli sitten? Sanoisin, että se varmaankin riippuu aivan täysin siitä, miten lapsi "pannaan harjoittelemaan". Yksi asia on varmasti varmaa: ei ainakaan lahjonnalla, kiristyksellä ja uhkailulla, ei manipuloinnilla eikä sanelupolitiikalla. Minun mielestäni motivaattoreista voimakkain on vanhempien oman motivaation ja esimerkin synnyttämä ja lapseen istuttama sisäinen pakko, toimintakulttuuriin istutettu kannustava tuki heikkojen suoritusten jälkeen ja palkitseminen hyvistä suorituksista. Lapsesta ei saa tulla vanhemman itsetunnon "jatke", vaan kaiken keskustelun tulisi lähteä lapsen erillisyyden tunnustamisesta sekä hänen persoonansa ja suorituksen välille tehtävästä selvästä erosta.

[mtontola]

Tätä seuraa automaattisesti kysymys: miksi ei toteudu?
Onko kyse motivaation (tahtotilan) puutteesta, taloudellisten resurssien puutteesta vai molemmista?

Minulla on sellainen käsitys, että etenkin tasokkaampien suomalaisseurojen sisällä on halukkuutta panostaa juniorien huippuvalmennukseen.
Mutta onko esimerkiksi juniorityöhön sijoitettava prosentuaalinen osuus kokonaisbudjetista riittävä? Mielestäni ei. Rahaa sijoitetaan mieluummin
välittömän menestyksen tavoitteluun.

Henkilökohtaisena mielipiteenä voin sanoa, että miljoona kertaa mieluummin katselisin Veikkausliigassa siirtomarkkinoilla miljoonan euron arvoista omaa nuorukaista kuin miljoonalla eurolla Afrikasta ostettua Timbuktun maajoukkuemiestä.

Entä sitten, kun vastauksia löydetään? Sitten seuraa kysymys: mitä asialle voidaan tehdä?
Itse kannatan ratkaisukeskeistä linjaa. Nämä ongelmat eivät miksikään muutu analysoimalla.
Eli junioriorganisaation puolelta selkeät tavoitteet perusteluineen seinätauluksi ja sitten seurajohdon pakeille.

Junioripuolella (ja erityisesti nappuloissa) perseillään Suomessa isoissa seuroissa aivan uskomattoman paljon. Meno on yleisesti ottaen aivan levotonta ja vielä todella kaukana ammattimaisuudesta. Mieti liigatasolla tapahtuvaa perseilyä Suomessa ja pistä se potenssiin viisi niin saat mielikuvan missä suunnilleen mennään. Ainakin HJKssa uudistumiseen on kuitenkin selkeä pyrkimys, kun ilmeisesti tilanne tiedostetaan. Jossain muualla taas tilannetta ei ilmeisesti tiedosteta ollenkaan, vaan perseily saa jatkua. Ei siinä auta, vaikka kuinka ongelmakohtia tuodaan esille. Silti samat nerot häärää ja osalla ei ole mitään tajua pelaajien kehittämisestä. Puhetta riittää, mutta tekoja ei. Resursseja ei yleisesti ottaen ole ja ne mitä on hukataan ties minne. Suurin ongelma tässä on, että kun isojen seurojen ulkopuolella tilanne on vielä huonompi, niin sitten sellaisessa kädestä suuhun aikataululla perseilyyn on myös varaa (kun muualla on asiat vielä huonommin). Nämä jos sattuvat saamaan rahaa käteensä, niin nehän voikin tuhlata, koska ollaan jo muita parempia valmiiksi (ts. tavoitteet toteutuvat kun meidän pelaajat on parempia kuin naapurin). Palloliiton pitäisi saada homma näppeihinsä. Tilanne on mielestäni todella huolestuttava, eikä ilman radikaalia parannusta muutosta ole näkyvissä. Ehkä myös pitäisi alkaa puhkomaan erilaisia kuplia ja tuulettaa ilmapiiriä eri suunnilla ihan kunnolla ja tosissaan. Nyt sitä ei kai tehdä, koska pelätään että koko korttipakka romahtaa. Lyhyellä aikataululla siinä ehkä menisi joiltain tahoilta jo hankittuja ”etuja”, mutta liikkeelle pitäisi lähteä puhtaalta pöydältä, että edes tulevaisuudessa juniorijalkapallo voisi edes hitusen verran paremmin.

[jiibzter]

Jossakin Ruotissa taas ymmärtäkseni on tilanne se, etteivät vanhemmat edes saa keskustella lastensa kanssa jalkapallosta.

Ainakin Brommapojkarna tekee näin. Vanhemmille tulee joku A4 nippu täynnä sääntöjä joka pitää allekirjoittaa.

[drone]

Ei siinä auta, vaikka kuinka ongelmakohtia tuodaan esille. Silti samat nerot häärää ja osalla ei ole mitään tajua pelaajien kehittämisestä. Puhetta riittää, mutta tekoja ei. Resursseja ei yleisesti ottaen ole ja ne mitä on hukataan ties minne.

Tähän ei varmaan voi oikein sanoa muuta kuin esittää kysymyksen: mitä olet itse henkilökohtaisesti tehnyt asian eteen? Miten olet tuonut ongelmakohtia esille? Oletko lähettänyt kirjeitä Palloliittoon? Laatinut vaativia yleisönosastokirjoituksia? Kirjeitä päättäjille? Suoria yhteydenottoja seuroihin? Vai oletko tyytynyt viiltäviin analyyseihin täällä Foorumilla?

Itse toki myönnän avoimesti, että olen käyttänyt "ristiretkeeni" lähinnä tietokoneen näppäimistöä.

Mutta minusta yksi iso ongelma suomalaisessa kannattajakulttuurissa oikeasti on, että se on liian "kilttiä". (Samaan hengenvetoon pitää todeta, etten tietenkään hyväksy minkäänlaisia ylilyöntejä.) Mutta meillä ei oikein ole sellaista järjestäytynyttä liikehdintää, joka oikeasti *vaatisi* muutosta yhtenä rintamana. Asiallisesti ja määrätietoisesti. Lehtien yleisönosastoissa näkyy kirjoittelua silloin tällöin, mutta sekin on usein aika laimeaa tai jalkapallon mainetta lokaavalla tavalla epäasiallista. Tyypillisesti surkutellaan lähinnä Suomen maajoukkueen - taas kerran - heikkoa menestystä. Vertaillaan suorituksia naapurimaihin. Juututaan valmentajakysymyksiin. Mutta kukaan ei puhu juniorityön puolesta. Ei keskitytä siihen osa-alueeseen, jossa kaiken avain on. Ei nosteta kissaa sille pöydälle, jolle se oikeasti tulisi nostaa.

Meillä on kuitenkin Suomessa jo vakiintunutta kannattajajoukkoa. HJK:n fanit etunenässä. Ja kun maajoukkueesta puhutaan, siellä jo useampikin uskaltaa "tunnustaa väriä" ja vetää Suomi-nutun päällensä. Eikö tätä joukkoa voisi jotenkin aktivoida? Ottaa yhteyksiä heidän puuhamiehiinsä? Järjestää jonkinlaista "kampanjaa" juniorityön puolesta? Haasteellinen tehtävä, myönnetään. Rintaman pitäisi olla riittävän suuri (vähintäänkin satoja kannattajia) ja sanoman tulisi olla hyvin selvä ja voimakasääninen, asiallinen ja iskulauseiden hyvin perusteellisesti punnittuja.

En tiedä, saataisiinko tälläkään toimenpiteellä mitään muutosta aikaiseksi, mutta ei ainakaan tiedetä, ellei edes kokeilla. Vähintäänkin jonkintasoista voimien yhdistämistä ruohonjuuritason jalkapallokulttuurimme kyllä mielestäni nyt vaatisi.

[mtontola]

Ainakin Brommapojkarna tekee näin. Vanhemmille tulee joku A4 nippu täynnä sääntöjä joka pitää allekirjoittaa.

Odotas pari kuukautta, niin jossain päin Suomea joku nero keksii, että mekin tarvitaan helvetillinen nippu paperia mikä vanhempien pitää allekirjoittaa, niin sitten ollaan ammattilaisjunioriseura… Parhaat valmentajat keskitetään junnuille mitä tästä maasta löytyy. Siitä se lähtisi.

[mtontola]

Tähän ei varmaan voi oikein sanoa muuta kuin esittää kysymyksen: mitä olet itse henkilökohtaisesti tehnyt asian eteen?

Sanotaanko nyt näin, että muu kuin nicki-minäni on pyrkinyt kantamaan kortta kekoon sen verran kuin resurssit, kyvyt yms. ovat antaneet periksi. Jos en mitään olisi tehnyt, niin enpä viitsisi mitään huomioita tännekään esille tuoda.

[Noviisi]

Meillä on kuitenkin Suomessa jo vakiintunutta kannattajajoukkoa. HJK:n fanit etunenässä. Ja kun maajoukkueesta puhutaan, siellä jo useampikin uskaltaa "tunnustaa väriä" ja vetää Suomi-nutun päällensä. Eikö tätä joukkoa voisi jotenkin aktivoida? Ottaa yhteyksiä heidän puuhamiehiinsä? Järjestää jonkinlaista "kampanjaa" juniorityön puolesta? Haasteellinen tehtävä, myönnetään. Rintaman pitäisi olla riittävän suuri (vähintäänkin satoja kannattajia) ja sanoman tulisi olla hyvin selvä ja voimakasääninen, asiallinen ja iskulauseiden hyvin perusteellisesti punnittuja.

Millaisia iskulauseita sinä ja muut sitten ehdotatte? (ja mikä on se epäkohta iskulauseen takana)

[mtontola]

Olen kuvitellut, että jalkapalloilijana kehittyminen vaatii joka tapauksessa omatoimista harjoittelua ja paljon.

Tarkoitin sitä, että jos Mikael Forsselia esim. voidaan pitää sellaisena suomalaisena ammattilaisjalkapalloilijana, jonka nousun ”huipulle” on sävyttänyt juuri tällainen melkeinpä mielenvikainen omaharjoittelu, niin kun katsoo miehen pelaamista siitä lähtien kun tuo sinne ammattilaisympyröihin pääsi, niin voisi melkeinpä todeta, että olisi tehnyt hyvää olla nuorempana modernissa ammattimaisessa juniorivalmennuksessa, mihin hän ei Suomessa ymmärtääkseni koskaan päässyt. Pari tuntia pallon kanssa joka päivä tarvitaan totta kai ympäri vuoden, mutta huiput jää jatkossa tulematta, jos ei saada seulottua mahdollisia poikkeuslahjakkuuksia ja todella koulutettua heitä pienestä pitäen oikein. Jalkapallo on joukkuelaji, jota pitää oppia pelaamaan tasaisessa ryhmässä silloin kun tilaa ja aikaa on mahdollisimman vähän. Olen vahvasti sitä mieltä, että huipulle tähtäävät ryhmät pitää erottaa selvästi harrastuksen muusta tason nostamisesta (puhutaan totta kai aina tietyllä hetkellä menemisestä, idea ei ole absoluuttisesti ennustaa, että vain ja ainoastaan näistä voi tulla huippuja tai väittää, että näistä nimenomaan tulee). Kuitenkin, Helsingin kokoiseen kaupunkiin mahtuu realistisesti yksi tai kaksi huipulle tähtäävää ryhmää (10-15 poikaa) per ikäluokka olettaen, että kaikki sillä hetkellä lahjakkaimmilta näyttävät todella tulisivat näihin jo nuorina. Koska näin ei tapahdu, realistisesti siis ryhmiä voi olla yksi. Käpa ja HJK siis hynttyyt yhteen. Näin ei tule tapahtumaan, mutta tämä siis olisi realistista, jos tosiaan tavoitteena olisi huippulahjakkuuksien kehittäminen yksilön lähtökohdista ja vertailu Euroopan suurseurojen pelaajatuotannon malleihin. No, koska kuitenkaan ei ehkä olisi järkevää tehdä käytännön syistä seuratasolle yhtä ainoaa tällaista ryhmää pääkaupunkiin (kun esim. ei olisi enää yhtään lähellekään omalle tasolle tulevaa vastustajaa lähialueella), jäisi Palloliiton Helsingin ja Uudenmaan piirin tehtäväksi yhdessä kerätä esim. pääkaupunkiseudun kaikista lahjakkaimmat kaverit (esim. 20 per ikäluokka) yhteen harjoittelemaan ja pelaamaan jo nuorista lähtien tietyin aika välein, vaikka E-junnuista eteenpäin. Piirijoukkue toiminta voitaisiin mun puolesta kokonaan laittaa remonttiin tähän suuntaan. Vähemmän (pelaajia), paremmin (laadullisesti) ja aikaisemmin (ikäluokat). Nythän koko piirijoukkue toiminta tulee melko "vanhoille" ja kohdistuu ihan hirveän suureen määrään pelaajia. Kyseessä on siis osittain tällainen Kaikki pelaa - juttu. Sen rinnalle voisi ihan hyvin nostaa myös muun toiminnan, joka kohdistuisi huomattavasti pienempään pelaajamäärään. Tämä siis jos halutaan miettiä miten voidaan kehittää pelaajia kohti huippujalkapalloa. Nyt käy niin, että kun jonkinmuotoinen talentti menee 8-vuotiaana HJKn Nappulaklubiin, niin sielläkin se muu ryhmä sitten määrittelee toiminnan tason, joka kyllä varmasti on hyvä, mutta edelleen jos ideana on todella kehittää huippua eteenpäin, niin sitten tästäkin pitäisi saada huomattavasti lisää harjoitteluun ja valmennukseen liittyviä haasteita, jotka eivät ymmärtääkseni onnistu jos seulaa ei vielä entisestään kiristetä sen suhteen, että mikä on se määrä pelaajia jotka menevät kohti huippua (yhteen Nappulaklubin ikäluokkaan mahtuu suunnilleen 2-5 pelaajaa jotka kannattaisi sitten vielä laittaa seuraaviin kuvioihin kehittymään sillä hetkellä). Edelleen, kaikki ovat lahjakkaita totta kai, mutta siis tässä kun mietitään näitä keinoja, niin tällainen toiminta olisi mielestäni järkevää. Ja edelleen mitään tällaisia toimintoja ei pidä tehdä niin, että se olisi absoluuttisesti jotain pois joltain muulta harrastajalta.

[Noviisi]

Hyviä ajatuksia mtontola ja hyvä kun vertasit Helsingin vallitsevaan tilanteeseen.

Tuo on totta, että sillä on paljon merkitystä, millaista se omatoiminen treeni on. Jos se on liian yksipuolista, ei sillä varmasti saavuteta täyttä hyötyä. Ja toinen tärkeä havainto oli se, että usein omatoiminen treeni ei ole pienpelejä, jolloin se tärkein osa-alue, pelikäsitys ja taitojen soveltaminen pelitilanteessa, ei kehity.

Uskoisin, että suomalaisilla valmentajilla olisi paljon opittavaa pienpelien ohjaamisesta. Tällä tähdättäisiin juuri pelikäsityksen opettamiseen. Itsekin tiedostan, että tätä juuri pitäisi minunkin valmentajana oppia paljon lisää.

Ja kyllä tämä tasoajattelu pitäisi hioa loppuun asti paikkakuntakohtaisesti niin, että kukin juniori saa jatkuvasti laadukasta valmennusta tasoaan vastaavassa ryhmässä. Kyllä kuluneen kauden aikana tuli huomattua, että ne joukkueen huiput kärsivät siitä, että joukkueen sisällä tasoerot ovat huomattavan suuret. Varmasti oppimista olisi kuluneen vuoden aikana tapahtunut heillä paljon paljon enemmän oman tasoisessa ryhmässä.
Kyllä seurojen pitäisi alkaa tekemään mittavaa yhteistyötä, sillä junioreiden asiallahan tässä ollaan ja ensisijaisesti koko Suomen jalkapallokulttuurin asialla. Vasta toissijaisesti oman seuran meriittejä kartuttamassa.