Suomalainen juniorivalmennus tarvitsee ryhtiliikettä

[Fillarikommari]

Voi luoja… Muutaman vuoden ollut poissa ja täällä keskustellaan P8 kilpapelaajista ja 5v5 muodostelmista… Edelleenkään ei olla päästy eteenpäin. Voin sanoa että tällä ei ole mitään merkitystä, kun kaikki oleellinen unohdetaan. Saadaan joka vuosi pelaajia B:n jotka eivät osaa perusteita, koska on keskitytty aivan jonninjoutavaan paskaan junnuna.

Ihan vitun turhaa…

-Snoopy-

No tämäpä oli älykäs ja informatiivinen viesti. En oppinut mitään. Huomasit varmaan, että mun muodostelmaa koskevien pohdintojen taustavireenä on yhtäältä muodostelmasta eroon pääseminen ja toisaalta muodostelman tarpeellisuus vapauden ja liikkeen luomisessa.

[Fillarikommari]

Onko se 4-0, 3-1, 2-1-1, 2-2 vai 1-2-1? Oikea vastaus tuli jo. Ei ole oikeaa muodostelmaa. Kaikki riippuu siitä, mitä ja miten haluat opettaa. Sitten, kun valmennat futsalia aikuisissa, niin oikea vastaus on, ettei ole oikeaa vastausta vaan kaikki riippuu siitä, miten haluat, että pelaajat pelaavat.

Itse asiassa sanoisin, että peliälyn, sijoittumisen ja liikkeen osalta valmentajat haluavat opettaa 8-vuotiaille pitkälti ihan samoja juttuja: syöttäminen ja liikkuminen tyhjään tilaan, pelin kehityksen ennakoiminen, oikean aseman ottaminen puolustuksessa suhteessa vastustajiin ja palloon, pallollisena oikean ratkaisun (haasto vai syöttö ja jos syöttö niin minne) tunnistaminen jne. Kyse on siitä, millä "formaatilla" näitä on helpointa opettaa. Timanttia en ymmärrä juuri siksi, että vapautta ja liikettä on siinä vaikeampi opettaa.

Paljon olen pikkujunnuilla nähnyt timanttia. Valmentajat ja organisaatiot ovat omaksuneet, että timantti  on jalkapallon perusmuoto ja se halutaan siksi opettaa lapsille jo alussa. Moni iso organisaatio kertoo jo valmennuslinjauksissa, että timantilla mennään. Sitten 8v8 vaiheessa piirrellään taas timantteja pelipaikkojen välille kun ryhmitystä mietitään. Minä en tällaisesta timantista 5v5 vaiheessa pidä. Timantti 5v5 ryhmityksenä on taktisesti "oikein" pelattuna melko vaativa sekä puolustus että hyökkäyssuuntaan. Tuossa iässä ei kovin paljoa pitäisi käyttää aikaa taktiikkaan ja siksi timantti jää muodostelmana lapsilla helposti erittäin staattiseksi. Ikävä kyllä, paljon näkee suomalaisessa jalkapallossa, että iän myötä ei paljoa olla opittu ja se seisova timantti on vielä jäljellä aikuistenkin peleissä.

Omilla joukkueillani olen käyttänyt puolustusryhmityksenä 2-2, koska se on lapsille helppo hahmottaa ja olen kokenut, että se joustaa hyökkäykseen vähemmällä selittämisellä ja sillä pystyn paremmin opettamaan mielestäni tuolle ikäluokalle kuuluvia teknis-taktisia asioita, jotka toistuvat pelissä pelaajamäärästä riippumatta. Tähän soveltuu toki mikä tahansa ryhmitys, mutta 2-2 on minulle ollut luontevin tapa löytää harjoitusmetodeja.

Mikään tästä ei siis poista timantin ylivertaisuutta jalkapallon perusmuotona. Sen tehokkaaseen pelaamiseen vain kuuluu niin paljon muutakin kuin muoto.

Tästä olen siis samaa mieltä. Lisäyksenä, että dynaamisesti liikkuvassa neliössä pelin sisälle muodostuu jatkuvasti kahden ja kolmen syöttösuunnan tilanteita.

Miksi toppari hakisi aina sitä tuolta puolelta? En nyt ymmärrä miten tuo olisi jotenkin kiveen hakattu asia. Ainakin itse kun valmensin 5vs5 niin toppari haki sitä kummalta vain puolelta ja muiden piti reagoida sitten tilanteisiin sen mukaan. Toki 5vs5 vaiheessa olemisesta jo muutama vuosi, mutta kyllä siellä on tullut vietettyä aikaa aika monta vuotta ja en kyllä muista että tuo olisi ollut ongelma. Pelin aikana ei myöskään tarvinut pelaajia ohjata kokoajan paikalleen, toki piti heitä aktivoida liikkumaan aktiivisemmin ja reagoimaan tilanteisiin, mutta se onkin sitten ihan eri asia. Tämähän on nyt vähän sama kun väitteesi aiemmin että timantissa "toppari jää aina vaan alas ja ei voi nousta" niin miksi ei voisi? Edelleenkään siis ongelma ei ole mikään yksittäinen systeemi vaan se miten niitä haluaa opettaa. Ja kuten sanottua niin aika monta ryhmää on tullut kohdattua missä juurikin systeemi palveli valmentajaa ja tuloksen tekemistä ei pelaajien kehitystä.

Toppari hakee palloa vahvemman jalkansa puolelta, koska siltä puolelta on helpompi pelata. Näinhän se menee, että oikeajalkaisen on helpompi pelata oikealla. Toki tästä voi opettaa eroon. Sillä, että timantissa topparin on mahdoton nousta, tarkoitin, että topparin paikalla täytyy aina olla jonkun. Toki sekin on perustaito tunnistaa, että täyttää puolustuspäässä tyhjäksi jääneen tilan, mutta sen sijaan, että puolustajan nouseminen tuottaa aina erikseen huomioitavan tilanteen, niin neliössä toinen puolustaja nousee aina hyökkäykseen. Pelipaikat on siis neliössä tasapainoisemmat sen suhteen, mikä on puolustus- ja hyökkäysvastuu.

[Mapeli]

Sorry, Fillari, mutta 8-vuotiaiden kanssa ei minusta (9 tyttömajua/-ehdokasta, 10 noin 8- 9-vuotiaasta aloittaneesta 5 oli joko tyttömajuehdokkaana tai pelasi maaotteluita; 7 poikamajuehdokasta, 5 pelasikin maaotteluita, kuudeskin vaihtopenkillä, mutta ei päässyt kentälle, mv, kun oman joukkueen ykkösveska pelasi...) kannata/tarvitse mistään formaateista tai kilpajoukkueista piitata.

Kukaan ei voi tuossa iässä sanoa tuleeko jostain joku huippu tai onko tulematta, tuossa iässä hidas ja pyöreä tyttö/poika voi olla ihan eri kuosissa esim. 15-vuotiaana ja omassa joukkueessa maajoukkuepelaajat harjoittelivat aloittelijoiden kanssa (toki 4 valmentajaa ja tytöissä 28 pelaajaa C-iässä, pojissa 3 valmentajaa), hyvä valmentaja osaa eriyttää.

Eli sitä henkkoht taitoa, samalla vähän salaa sitä teknistaktista, 4 pelaajan timantissa on helppo salaa opettaa esim. aluepuolustamisen alkeita ja perusteita (futsalissa tätä noin 10 - 12 v tytöille) ja fyysiset herkkyysalueet huomioon ja niihinkin panostusta.

[Snoopy]

No onhan tämä nyt ihan paskaa ja jos sitä ei joku itse tajua niin toivottavasti valmentaja ura katkeaa mahdollisimman nopeasti. Ensinnäkin kahdeksan vuotiaiden fyysiset ja taidolliset erot sekä kehittyminen yhden kauden sisällä on niin suuret, että on todella typerää puhua kilpatason pelaamisesta, sitä se ei ole koskaan. Ihan sama kuin joku hehkuttaa Käpylän United P11 joukkueen maagista tasoa, lopettakaa nyt jumalauta!

Olen tätä katsonut niin monet vuodet aivan vierestä, että tekisi mieli antaa vanhemmille avokasta! Ne ovat lapsia joille ei tarvitse tuputtaa mitään kilpapelaamisen ideologiaa eikä tosiaan juuri mitään taktisia asioita, koska jo pelkästään perustekemisessä on niin helvetin paljon tekemistä. Se on aina kiva saada B:n pelaajia jotka tulevat isolla egolla selittämään taktisia yksityiskohtia vaikka jumalauta juokseminen pallon kanssa ei ole mahdollista saati liikkeestä syötön tekeminen.

Ihan oikeasti. Mene katsomaan mitä on olla kahdeksan vuotiaiden kilparyhmässä valmentaminen, mutta vedä nyt ihan kliiniä linjaa vaikka neljä seuraavaa vuotta ja keskutellaan sitten tästä uudelleen. Voin kertoa, että sillä ei ole mitään merkitystä millä kuviolla pelaat 5v5 peliä, se on ihan se ja sama. Jos joku voisi opettaa niille peruspelaamista ja en oikein usko, että sinä ymmärrät sitä vaan olet yksi innokas valmentaja pilaamaan taas yhden ikäluokan pelaajat joukkueessa.

-Snoopy-

[Sokrateen puskumaali]

Jos joku voisi opettaa niille peruspelaamista ja en oikein usko, että sinä ymmärrät sitä vaan olet yksi innokas valmentaja pilaamaan taas yhden ikäluokan pelaajat joukkueessa.

-Snoopy-

Ehkä vähän tarpeettoman nihkeä viesti. Kaveri selvästi haluaa ymmärtää asiaa paremmin. Ei kai sitä tarvitse heti lytätä noin voimakkaasti?

Vaikka sillä ei nyt niin olisi isossa mittakaavassa väliä onko mikä muodostelma tms. niin saahan sitä miettiä että miten tarjoaa valmennettavilleen hyvän pelikokemuksen? Vaikka se on kokeneen aikuisen mielestä ihan sama, että mikä se tulos on, niin usein voittaminen on lasten ilon sytyttämisessä ihan avainasemassa.

Sama kai se on, että mikä se nimi on sille paremmin nyt pärjäävien joukolle. Ei se kilpa-termi tee siitä negatiivista itsessään.

[Snoopy]

Olemme edelleen siinä samassa tilanteessa kuin kymmenen vuotta sitten, että kilpapelaaminen saa liian suuren painoarvon joukkueissa. Oli kyse nyt sitten mistä tahansa seurasta niin tulisi erottaa se tosiasia, että nykyiset kilparyhmät eivät ole sitä mitä oikeasti kilpapelaamisella tarkoitetaan. Edelleen 16-20pelaajaa nimetään kilparyhmään ja annetaan heille paremmat olosuhteet sekä valmennus ja ikäluokan loput 20-60 pelaajaa jäävät omiin ryhmiinsä. Tämä itsessään on jo väärä tapa, kun puhutaan alle 12-vuotiaista pelaajista. Se, että kerrot 8-vuotiaalle pelaajalle sen kuuluvan tai ei kuulu kilparyhmään on asia mitä ei tulisi tehdä. Ja tätä katson hyvin läheltä ja oman poikani kanssa katsoin koko hänen "junioriuransa" ajan.

Nyt kun "kilparyhmään" menee valmentamaan valmentaja joka on kaikilla mittareilla uusi, eli reilusti alle kymmenen vuotta valmentajana ollut valmentaja on käytännössä tulossa enemmän tuhoa kuin edistystä. Ongelma kohta tässä on näkemys valmentamisesta ja näkemys pelaajista, jota ei voi saada kuin kokemuksella. Kokemus on kaikkein tärkein argumentti, kun puhutaan valmentaja valinnoista "kilparyhmiin". Ymmärrän loistavasti, että HJK:n, Käpan, Hongan tai vaikka Rops ammattivalmentaja vetää alle 12-vuotiaiden kilparyhmiä, mutta se, että tämä sama pelaajia arvottaminen tapahtuu muissa pienissä seuroissa talkoohenkisten isävalmentajien tai uusien nousevien tähtien avulla on asia mikä pitäisi kieltää.

Ei kyse nyt ole myöskään pelikuviosta 5v5 pelissä, ei edes 8v8 peleissä, koska oli joukkueen status mikä tahansa niin pelaajien täytyy oppia pelaamaan niillä pelipaikoilla jotka heille annetaan. Se että hieromme asiaa jonkun yhden tavan ympärillä on typerää, koska mikäli pelaajan taitotaso on tarpeeksi hyvä pystyy hän mukautumaan tähän pelitapaan ja kaikissa tavoissa on omat hyvät sekä huonot puolenta ja näitä tulee siksi käydä läpi, mutta fokus ei voi olla pelitavan opettamisessa vaan taidollisissa asioissa.

Edelleen meillä on valmentajia jotka jättävät yhden ylös, jotta saadaan pidettyä vastustajan muoto irtonaisena. Miksi? Oli kyse sitten 8v8 pelistä niin miksi haluamme opettaa tätä pelaajan taidon kustannuksella? Onko sille pelaajalle parempi, että hän oppii pelaamaan tällä tavalla vai että puolustaja joutuu murehtimaan yhtä yksittäistä roikkujaa.
edelleen meillä on valmentajia jotka haluavat jättää keskialueen mahdollisimman paljon pelistä pois pelatakseen palloa mahdollisimman paljon ja nopeasti ylös. Miksi? Miksi haluamme valmistaa pelaajia isolle kentälle vain juoksupalloa varten?

Alle 12-vuotiaiden tulisi keskittyä mahdollisimman paljon vain taidollisiin asioihin joissa joukkue kykenee pitämään palloa aktiivisesti ja pelaamaan sitä hallitusti. Sillä ei ole merkitystä mikä on pelitapa, koska se tulee pystyä tekemään 5v5, 8v8 ja 11v11 pelissä. Nämä pienen alueen pelit ovat ison kentän sisällä, joten se ei muutu vaikka pelaaja kasvaakin ulos pieneltä kentältä.
On melkein sula mahdottomuus opettaa tiettyjä asioita isolla kentällä, koska peruspelaamisen taidot ja yksilön omat tekniset taidot ovat niin huonot ja syy tähän on vain ja ainoastaan virheet pienen kentän ikäluokissa.

Se, että valmentaja ei tajua mitä tarkoittaa 5v5 ikäluokissa alkuvuodesta - loppuvuodesta syntynyt tai 125cm - 165cm pelaajien erot eikä osaa ottaa tätä huomioon pelaajien kehityksessä on hyvin haitallista. Ja kaikki jeesustelupaska nyt pois, tätä tapahtuu ihan kaikissa seuroissa ja varsinkin pienemmissä seuroissa. KK pelaajiksi valikoituvat pienemmät ja ketterimmät vaikka me kaikki tiedämme, että tässä iässä olevien piirteet eivät tarkoita yhtään mitään kun päästää lähemmäs B ikäluokkaa. Mutta se tarkoittaa sitä, että tietyiltä pelaajilta viedään mahdollisuus harjoittaa tietyn pelipaikan ominaisuuksia koska jako tehdään liian aikaisin. Se on tietenkin eri asia, jos haluataan joukkueellinen ketteriä kääpiöitä, mutta se ei todellakaan ole sitä mitä me haluamme aikuisissa.

Eikä tämä ole nyt asia mistä pitää loukkaantua. Kädestä pitämisen kulttuuri on Suomessa hyvin vahva ja ihminen ei halua ymmärtää, että usein asiat pitää sanoa suoraan. Ei siinä ole mitään ihmeellistä. Mielestäni kukaan joka ei ole oikeasti ollut tarpeeksi korkealla valmennustasolla tarpeeksi kauaa ei saisi olla valmentaja joukkueessa joka menee statuksella kilparyhmä.

-Snoopy-

[Nuorenanätti]

”Mikään ei ole turmiollisempaa kuin tietämätön toimeliaisuus”, sanoi Panu Kaila rakennusten korjaamisesta. Sama pätee jalkapallovalmentamiseen.

Kilpajoukkueista:
Olen Snoopyn kanssa hyvin samaa mieltä tuosta kahdeksanvuotiaiden kilpajoukkueideologiasta, kuten olen eri sanakääntein ilmaissut. Annoin nuo esimerkit kymmenen vuoden takaa siksi, että silloin tehtiin samoja virheitä samoin perustein ja oltiin ihan varmoja, että ollaan oikealla tiellä. Silloin elettiin erittäin vahvaa Kaikki pelaa –ideologian vastareaktion aikaa ja jotenkin ymmärrän, miksi siihen parhaiden, lahjakkaimpien, edistyneimpien ja omien lasten elitesuperjuniorteam in elitesupertraining -ajatteluun höyrähdettiin. Siitä on nyt kuitenkin yli kymmenen vuotta ja tulos - tai paremminkin sen puute - näkyy. Menneestä voi oppia, jos haluaa. Jos ei halua, voi toistaa samat virheet vähintään seuraavat kymmenen vuotta ja perustella epäonnistumisia vaikka suomalaisten geeniperimällä.

Minulla ei edelleenkään ole mitään sitä vastaan, että lapsia jaetaan tasoryhmiin (tai joukkueisiin) treeneissä tai peleissä. Se on järkevän harjoittelun edellytys. Kyse on siitä, että lasten pitää saada harrastaa ja harjoitella oman innostuksensa mukaan eikä niin, että heidät pudotetaan kolmosryhmään ilman kunnollista valmennusta tai riittäviä harjoitusaikoja, koska eivät satu kuulumaan kahdeksanvuotiaina ikäluokan kärkikymppiin jonkun satunnaisen valmentajan peruskurssin käyneen entisen kolmosdivarijalkapalloilijan arvioissa. Tämä lasten kehitys- ja harrastusmahdollisuuksien rajoittaminen setämiesten toimesta on yksi suomalaisen juniorivalmennuksen tympeimmistä piirteistä eikä se siitä miksikään muutu, vaikka kuinka haetaan lasten laiminlyönnille moraalista oikeutusta esittämällä kömpelöitä esimerkkejä painonnoston kilomääristä.

Erityisesti futisforumilla puhutaan paljon siitä, miten saadaan niitä huippuja. Lasten urheilussa nyt ei kuitenkaan ole kyse muutaman kahdeksanvuotiaan näennäislahjakkuuden kehittämisestä huipulle koko muun ikäluokan kustannuksella vaan lasten urheilusta, jossa sitä urheilua pitää valmentaa lasten tarpeista, ei setämiesten kunnianhimosta. Ja ei, se ei tarkoita sitä, että superjuniori ei saa harjoitella vaan sitä, että muutkin saavat.


5vs5 ryhmityksistä ja teknistaktisista teemoista:
5v5 ryhmitys lapsille on sinänsä yhdentekevä, kuten tässäkin keskustelussa on monta kertaa todettu. Merkitystä sillä on vain siinä mielessä, että miten se nivoutuu asioiden opettamiseen. Tuossa yllä joku sanoi, että pitää timantista, koska laitapelaajat sekä puolustavat että hyökkäävät. Minusta kaikki sekä puolustavat että hyökkäävät ihan ryhmityksestä riippumatta. Jo se on olennaisempi asia kuin ryhmitys.

Jortsukka toi paljon 8-9 –vuotiaille opetettavia asioita esiin. Ihan hyvä listaus, joista osa on melko puhtaasti teknistä ja niin pitää ollakin. Henkilökohtainen taito on kaiken keskiössä. Kuljettamaan voi oppia missä tahansa formaatissa. Kaikissa voi syöttää ja ottaa ensimmäisiä kosketuksia. Kaikissa pitää suojata palloa. Jne. Harjoitusten pitäisi hyvin pitkälti olla sellaisia, jossa jokainen pelaaja on koko ajan mukana tyyliin pelaaja ja pallo tai muutama pelaaja ja pallo.

Jos puhutaan silti hetki taas timantista, ihan vaikka Snoopyn pinnaa kiristääksemme. Fillari sanoi, että timantin pohjapelaaja ei voi nousta. Jortsukka sanoi, että voihan. No niin voi, mutta siitä seuraa se, että jonkun pelaajan pitää jo hahmottaa timantti kuviona, tajuta kenttätasapaino ja ymmärtää, että hänen tulee ottaa pohjapelaajan rooli kentällä. Paljon on ymmärrettävää pienelle päälle.

Toki niitä pelaajia, jotka tämän ymmärtävät, löytyy jo yhdeksänvuotiaista. Tämän saa toimimaan. Uskokaa pois. Testasin juuri. Vedin treenit maanantaina, jossa kävin tilanteen läpi. Pohjapelaaja syötti laitaan, lähti pallottomana nousuun ja vastakkaisen puolen laitapelaaja pudotti pohjalle. Seuraavana päivänä pelattiin harjoituspeli. Tilanne toistui viisi kertaa, joista neljästi tämä toimi niin kuin piti. Nyt voin sanoa ylpeänä, että ollaan kilpapelaajia. Osattiin jo melko vaativa kenttätapahtuma hallita joukkueena pelitilanteessa. Timantti forever rules ok. Jotta en vaikuta ihan niin idiootilta kuin mitä olen, selitän vähän.

Miksi sitten opetin yhdeksänvuotiaille timanttia ja taktiikkaa? Siksi, että en opettanut. Timantti oli vain kehys. Treeneissä tehtiin ensin syöttöharjoitus, sitten hyökkäsimme kolmella 1-2 puolustajaa vastaan ja sitten normaalissa 4v4 pelissä tehtiin kahdella joukkueella samaa. Pelaajien kierto oli aluksi järjestetty tuon pohjapelaajan nousun ympärille. Opeteltiin niiden ihan perusteknisten taitojen lisäksi havainnoimaan kenttää ja tulkitsemaan tilanteita. Tällä kertaa uutta oli tuo pohjapelaajan tyhjäksi jäävä tila. Isommassa kuvassa, teknistaktisena asiana se tunnetaan nimellä tuki ja se on riippumaton siitä, millä ryhmityksellä pelataan. Timantti tässä on mukana siksi, että siinä pohjapelaajan (tuen) rooli on todella selkeä ja helposti hahmotettavissa.

Tämä oli vain yksi esimerkki ja melko tavalla vaativin teknistaktinen asia, mitä vuoden aikana harjoiteltiin. Tähän eivät läheskään kaikki pelaajat pysty. Monella kentän hahmottaminen on vielä todella vaikeaa ja pallo on se suurin haaste koko ajan. Silti pelaajien pitäisi nyt siirtyä 8v8 peleihin, mikä on minusta aivan liian aikaista. Kehittyneimmät pystyvät, mutta vielä vuosi 5v5 pelejä tekisi kaikille hyvää. Olisi enemmän kosketuksia, enemmän tilanteita, enemmän teknistaktisia perusasioita.  Onneksi on talvi futsalia välissä.

Moni valmentaja haluaa mahdollisimman nopeasti 8v8 kentälle, lähinnä ”koska se muistuttaa enemmän oikeaa jalkapalloa”. Minusta liian aikaisin liian isolle kentälle siirtyminen on yksi Palloliiton virheistä, josta seuraa vähenevien pallokosketusten ja enemmän pallottomana juoksentelun lisäksi esimerkiksi se, että valmentajat alkavat liian aikaisin keskittymään 8v8 pelin vaatimiin taktisiin asioihin, vaikka paljon enemmän pitäisi vielä mennä yksinkertaisempien teemojen kautta.


9-vuotiaiden teknistaktisista teemoista:
Otan nyt sen riskin, että avaan oman käsitykseni teknistaktisista asioista, joita yhdeksänvuotiaille pitäisi opettaa. Nämä ovat tuon ikäisten kausisuunnitelmasta eikä näiden listaaminen tähän poista sitä, että harjoitteluun kuuluvat keskeisesti tekniset teemat ja fyysinen harjoittelu. Alla olevat virheet on siis tehty jo, joten säästäkää minut paskamyrskyltä, niiden korjaaminen ei enää ole mahdollista.

Hyökkääminen:
-   1vs1 pelaaminen (tämä on laaja aihe, johon kuuluu paljon sekä teknistä että teknistaktista osaamista, esimerkiksi vaikka puolustajan liikesuunnan ja asennon tulkitseminen ja horjuttaminen, pääpaino vuodesta oli tässä)
-   2vs1 osaaminen, tilanteen havainnointi ja tulkinta (syötänkö vai kuljetanko)
-   Havainnointi, tyhjän tilan tekeminen ja hyödyntäminen
-   Ennakoiva reagointi ja pelattavaksi liikkuminen
-   1. kosketuksen suuntaaminen, havainnointi, rintamasuunta (peliasento)

Puolustaminen:
-   1vs1 puolustaminen, taklaaminen sekä teknisenä että teknistaktisena tapahtumana
-   1vs1 ja 1vs2 puolustaminen, hidastaminen ja ohjaaminen
-   2v1 ja 2vs2 puolustaminen, 1. ja 2. puolustaja

Tilanteenvaihdot:
-   Positiivinen tilanteen vaihto
-   Negatiivinen tilanteen vaihto

Näiden sisällä oli myös ujutettuna 5vs5 taktiikkaa (2-2), jonka pelipaikkoihin ja kehykseen sijoitin nuo teemat. Ryhmitys olisi voinut olla mikä tahansa muukin eikä ryhmityksellä sinänsä ole merkitystä, mutta sillä on, että saan järkevästi sijoitettua teemat harjoitusaiheina myös itse otteluihin.

Kuten huomaatte, edellinen esimerkkini timantista, pohjapelaajasta ja tuesta ei mene tuohon edelliseen. Tämä johtuu siitä, että tuo edellä mainittu kausi meni ja eletään jo seuraavaa. Ensi kauden teemat ovat vielä isoilta osin samat, mutta nyt mennään 8v8 kentälle ja pelaajat ovat kehittyneempiä. Voin osin vaatia ja opettaa vaikeampia asioita erityisesti havainnoinnin ja pelin ymmärtämisen osalta. Vieläkin opetellaan ensisijaisesti kääntymään, kuljettamaan, syöttämään, potkaisemaan ja ottamaan ensimmäisiä kosketuksia, mutta ne tekniset teemat voidaan yhä enemmän sitoa pelin ymmärtämiseen ja omaan ajatteluun, siihen teknistaktiseen osaamiseen.


Peruspelistä:
Snoopya haastaisin sen verran, että mikä on ”peruspeliä”.  Seurasin yhtä valmentajaa sivusta, joka puhui koko ajan peruspelistä. Inhosin tätä peruspelin opettamista yli kaiken. Yleisin ohje oli ”helppo syöttö”. Se oli sitä peruspeliä, helppo syöttö, peliasennot. Se peruspeli tappoi minusta melko tavalla kaiken sen, mitä olisi pitänyt harjoitella. Esimerkiksi tyhjän tilan hahmottaminen tai sinne pelaaminen saatikka kuljettaminen ja ohittaminen eivät kuuluneet tähän peruspeliin. ”Peruspeli” näytti kuitenkin nätiltä. Pallo liikkui joukkueen kesken parilla kosketuksella ja pelaajat seisoivat kivasti 8v8 kentälle tehden lukuisia staattisia timanttikuvioita. Oli hienoja diagonaaleja, kierrätyksiä ja hyviä yhden kosketuksen pudotuksia. Peruspeliä.

Oletan, että peruspeli, josta puhut, on jotain muuta. Sen avaaminen voisi auttaa niin, että voin mennä kentälle opettamaan lapsille peruspeliä ilman, että saan välittömän oksennusrefleksin.

Samalla voisit napata laajemmin kiinni siitä, mitä teknistaktisia asioita sinusta 8-9 ikäisille pitäisi opettaa? Vai pitäisikö? Kuuluuko osa näistä peruspeliin vai onko peruspeli ihan vain teknistä?


Unohtakaa:
Ja nyt, unohtakaa kaikki mitä kirjoitin. Mikään siitä ei ole olennaista. Mitään ei ole, mitään ei opi, mitään ei tahdo, jos pelaamisesta ja harjoittelusta puuttuu aito liikunnan ilo ja nautinto itse lajista. Ainoa, mitä kahdeksanvuotiaalle pitää saada opetettua, on rakkaus lajiin, niin palavana, että mitään muuta ei ikinä tahdo tehdä. Jos lapsen pudottaminen kolmosketjuun auttaa tässä tavoitteessa, olette oikealla tiellä.

edit:
Chuck Norris:
Sanotaanpas tuosta tiistain pelistä vielä yksi esimerkki, joka sai minussa aikaan sellaisen onnellisen lämpimän olon kuin olisi äidin sylissä lapsena.

Joukkue menetti pallon hyökkäyksessä ja vastustaja karkasi nopeaan vastaiskuun. Pohjapelaaja jäi 2vs1 tilanteeseen. Hän peitti ensin syöttösuunnan, muutti tilanteen 1vs1 tilanteeksi ja ohjasi pallollisen pelaajan laitaan. Sen jälkeen hän jousti ja hidasti pallollista. Tässä vaiheessa hän vilkaisi sivulle ja näki, että puolustamaan tuli toinen pelaaja. Vastustaja otti kosketuksen palloon ja meidän puolustajamme yritti riistoa. Vastustaja oli nopeampi ja taitavampi ja meni ohi jäätävän hienolla suorituksella. Toinen puolustaja syöksyi kiinni pallolliseen ja juuri ohitettu pelaaja juoksi toiseksi puolustajaksi peittämään syöttöä. Tilanne päättyi syötön katkoon.

Parasta ei ollut se, että yhdeksänvuotias pelaaja osasi tuon tilanteen tulkita ja pelata. Parasta oli se, että hän osasi pelin jälkeen sanoa mitä hän teki ja miksi niin teki. Tai oikeastaan, parasta oli se Euroopan omistajan ylpeä hymy siitä, että on kovempi jätkä kuin Chuck Norris Chuck Norris –vitseissä.

[Sokrateen puskumaali]

Eikä tämä ole nyt asia mistä pitää loukkaantua. Kädestä pitämisen kulttuuri on Suomessa hyvin vahva ja ihminen ei halua ymmärtää, että usein asiat pitää sanoa suoraan. Ei siinä ole mitään ihmeellistä. Mielestäni kukaan joka ei ole oikeasti ollut tarpeeksi korkealla valmennustasolla tarpeeksi kauaa ei saisi olla valmentaja joukkueessa joka menee statuksella kilparyhmä.

-Snoopy-

Joo, en minä nyt ihmeemmin loukkaantunut. Ajattelin vaan että tämä tapa sanoa asioita näin suoraan selkeästi aloittavalle valmentajalle ei ole omiaan sillä tavoin kannustavasti asiaa edistämään.

Olen monesta asiasta samaa mieltä kanssasi, mutta en silti ihan noin voimakkaasti toista tuomitsisi.

[Jortsukka]

Jortsukka toi paljon 8-9 –vuotiaille opetettavia asioita esiin. Ihan hyvä listaus, joista osa on melko puhtaasti teknistä ja niin pitää ollakin. Henkilökohtainen taito on kaiken keskiössä. Kuljettamaan voi oppia missä tahansa formaatissa. Kaikissa voi syöttää ja ottaa ensimmäisiä kosketuksia. Kaikissa pitää suojata palloa. Jne. Harjoitusten pitäisi hyvin pitkälti olla sellaisia, jossa jokainen pelaaja on koko ajan mukana tyyliin pelaaja ja pallo tai muutama pelaaja ja pallo.

Itseasiassa melkein kaikki olivat myös teknistaktisia asioita. Esim. nyt kuljettaminen on samalla teknistaktinen, kun miettii että sinun pitäisi pystyä miettimään mihin suuntaan kuljetat, millä jalalla kuljetat, millä jalan osalla kuljetat, millä kosketuspituudella kuljetat, jne.

En jaksanut listata siis kaikkia laatutekijöitä, koska niitä olisi valtavasti. Mielestäni kuitenkin olisi tärkeää pystyä sitomaan tekniseen opetukseen sitten sitä teknistaktista opetusta myös.

Se miksi mitä pidempään valmentanut niin sitä enemmän noita koittanut pilkkoa, koska jos otan aiheen vaikka 1vs1 pelaaminen, niin siinä on loputtomasti eri asioita mitä opettaa. Ja varsinkin jos tämä asia pitäisi kaikille valmentajille saada kristallin kirkkaaksi, niin tärkeää olisi olla mahdollisimman selkeä.

[Nuorenanätti]

Mielestäni kuitenkin olisi tärkeää pystyä sitomaan tekniseen opetukseen sitten sitä teknistaktista opetusta myös.

Hyvin pitkälti tämä. Minun ideologiani lähtee jopa toisin päin. Ensin on teknistaktinen asia, jota tahdon opettaa. Siihen sitten kuuluu osana harjoiteltava tekninen suoritus. Teknistaktisten teemojen opettamisen tulisi alkaa heti, kun muukin harjoittelu. Ei ole sellaista teknistä tasoa, joka pitää saavuttaa, jotta voidaan siirtyä teknistaktiseen.

[Liberotor]

Hyvin pitkälti tämä. Minun ideologiani lähtee jopa toisin päin. Ensin on teknistaktinen asia, jota tahdon opettaa. Siihen sitten kuuluu osana harjoiteltava tekninen suoritus. Teknistaktisten teemojen opettamisen tulisi alkaa heti, kun muukin harjoittelu. Ei ole sellaista teknistä tasoa, joka pitää saavuttaa, jotta voidaan siirtyä teknistaktiseen.

Oikeastaan on, mutta heti, kun pallo alkaa totella, minusta siihen kannattaa yhdistää mm. havainnointi, mutta tietty tekninen perustaso pitää olla, ettei kaikki huomio mene siihen pallon kesyttämiseen, niin voi sitten tuoda mukaan pelikäsitykseen liittyviä perusasioita. Niitä hienoja teknistaktisia. Jos teksti vaikuttaa tutulta, niin se on tuttua.

[Nuorenanätti]

No joo, totta tämäkin. Meinasin lähinnä, ettei ole sellaista tiettyä ikää, johon asti voidaan vetää teknistä harjoittelua ja termi teknistaktinen unohtaa, vaan sen opettaminen alkaa heti pikkujunnuista. Heikosti ilmaistu. Esimerkiksi syötön harjoittelussa tulisi melkein heti kun pallon saa liikkeelle, olla mukana vaikkapa se, että pallo syötetään kaverille eteen tai ylemmälle jalalle (tai miten sen nyt ilmaiseekaan). Vertaa tämä esimerkiksi perustekniikan hieromiseen niin, että potkitaan kaverin kanssa palloa vastakkain. Toki taas, jos kuljettaminen on pitkä potku kärkkärillä jonnekin ja juoksu perään, ei kamalasti vielä tarvitse puhua siitä, kummalla jalalla suhteessa vastustajaan kannattaa kuljettaa, koska sitä perussuoritustakaan ei juuri ole olemassa.

[Sokrateen puskumaali]

Ehdin nyt lukea viestisi ajatuksella ja vastailen pariin juttuun. Ehkä vähän turhan pitkä ja samoja asioita toistava viesti, mutta koita kestää.

Silloin elettiin erittäin vahvaa Kaikki pelaa –ideologian vastareaktion aikaa ja jotenkin ymmärrän, miksi siihen parhaiden, lahjakkaimpien, edistyneimpien ja omien lasten elitesuperjuniorteam in elitesupertraining -ajatteluun höyrähdettiin. Siitä on nyt kuitenkin yli kymmenen vuotta ja tulos - tai paremminkin sen puute - näkyy. Menneestä voi oppia, jos haluaa. Jos ei halua, voi toistaa samat virheet vähintään seuraavat kymmenen vuotta ja perustella epäonnistumisia vaikka suomalaisten geeniperimällä.

Olen vähän eri mieltä. Minusta kymmenen vuotta sitten aloittaneiden nuorten pelitaidot ovat paljon paremmat kuin kaksikymmentä vuotta sitten aloittaneiden. Toki tätä muutosta on vaikea arvioida, mutta minusta tuloksen puutteesta ei voida puhua siinä mielessä, että kaikki pelaa -systeemin jälkeen tulos oli niin käsittämättömän huono. Onhan tämä nykytila parannus entiseen.

Tämän sanottuani, olen samaa mieltä siitä, että jos jalkapalloa toteutetaan alle 12v iässä niin, että kaikille ei löydetä kehittävää ympäristöä, niin silloin tehdään jotain väärin. Minä uskoisin, että tämä on ihan meidän kaikkien yhteisesti hyväksymä ajatus ja prinsiippi. Minusta se virhe keskustelussa on se, että juututaan näihin nimikkeisiin. Jos joku tuote sisältää erilaisia markkinointiin vivahtavia sanoja, niin ei se tee siitä tuotteesta yhtään minkäänlaista. Substanssi on se mikä ratkaisee.

Jos jalkapallo tuotteena paikassa X toteutetaan niin, että kaikki eivät saa itselleen parasta mahdollista ympäristöä, niin se on huono juttu. Toisaalta mitkään kilparyhmät tai elitesuperjunior-teamit eivät välttämättä sisällä sitä, että ryhmään kuulumattomille ei järjestettäisi juuri heitä paremmin kehittävää toimintaa. Ymmärrän kuitenkin, että näin saattaa käydä tietyissä tilanteissa.

Tavallaan ongelma on se, että seurat ovat hankalassa tilanteessa. Tekijöitä ei ole aina tarpeeksi. Minusta parempi olisi se, että seurat ottaisivat vain sen verran pelaajia ryhmäänsä, että tietävät sitoutuvansa kaikkien kehitykseen. Ulosjääneille toinen seura, jossa on jälleen heille sitoutuneita aikuisia taustoja.

Nyt seura saattaa ottaa sen 80 pelaajaa, tehdä tasoryhmät ja yrittää antaa kaikille hyvää valmennusta, mutta käytännössä vastuuvalmentajan ympärille muodostuu usein taustoiksi paremmin pärjäävien ja enemmän lastensa toimintaan sitoutuneita vanhempia ja näiden intresseissä on toimia vahvasti sen de facto kilparyhmän intressien mukaan. Ihan sama se on vaikka tätä yrittäisi jotenkin ilman tasoryhmiä toteuttaa. Jos haluaa mennä mukaan kilpailullisiin peleihin, niin valittavana on joko itku, masennus, kiukku ja lopettaminen tai sitten niiden pelaajien valikointi jonkinlaisen seulan kautta ja kevyempien pelien järjestäminen niille muille. Jos ei järjestä kilpailullisia pelejä, niin siitä taas seuraa lopettaminen ilman kyyneliä.

Minulla ei edelleenkään ole mitään sitä vastaan, että lapsia jaetaan tasoryhmiin (tai joukkueisiin) treeneissä tai peleissä. Se on järkevän harjoittelun edellytys. Kyse on siitä, että lasten pitää saada harrastaa ja harjoitella oman innostuksensa mukaan eikä niin, että heidät pudotetaan kolmosryhmään ilman kunnollista valmennusta tai riittäviä harjoitusaikoja, koska eivät satu kuulumaan kahdeksanvuotiaina ikäluokan kärkikymppiin jonkun satunnaisen valmentajan peruskurssin käyneen entisen kolmosdivarijalkapalloilijan arvioissa. Tämä lasten kehitys- ja harrastusmahdollisuuksien rajoittaminen setämiesten toimesta on yksi suomalaisen juniorivalmennuksen tympeimmistä piirteistä eikä se siitä miksikään muutu, vaikka kuinka haetaan lasten laiminlyönnille moraalista oikeutusta esittämällä kömpelöitä esimerkkejä painonnoston kilomääristä.

Olen pahoillani kömpelöstä esimerkistäni. Yritin yksinkertaistamalla kertoa asiasta, mutta ilmeisesti en kovin hyvin onnistunut. Yritän uudestaan.

Valmennan itse aivan kaikenlaisia poikia. He saavat kaikki saman verran aikaa harjoituksissa (mikäli jaksavat käydä yhtä paljon), puitteet ovat samanlaiset harjoituksissa, pelejä järjestetään eritasoisia ja he saavat minulta aivan yhtä paljon aikaa, mutta aika mitä käytän heidän kanssaan on erilaista. Toisille muistutetaan siitä, että jalkapallokentällä pitää liikkua eikä seurustella maalivahdin kanssa ja palloa ei kannata potkaista jalan kärjellä ja toisille kerrotaan seinästä kolmannelle, kentän tilojen täyttämisestä tai miten pidemmässä puolenvaihtoon tarkoitetussa potkussa kannattaa saada aikaan alakierre. Jokaiseen harjoituskertaan jaetaan pojat vähän eri tavoin, mutta tarkoituksena se, että ryhmissä on erilaiset haastetasot kaikissa ja että pelaajat saisivat pääsääntöisesti itselleen kehittävän vastuksen. Minusta se on kaikkien kehitysvaiheet huomioivaa ja parhaan mahdollisen kehitysympäristön luomista.

On osa poikia, joiden kanssa on käytännössä ihan sama, että mikä se valmennuksen laatu on, ellei laatuna pidetä sellaisia asioita, joissa reipas ja kokenut setämies saattaa olla parempi kuin peliuran omannut ja valmentajakoulutukset käynyt jalkapalloilijanuori, jolta puuttuu sisäsyntyinen taito laittaa lapsia liikkeelle. He kehittyvät parhaiten tällä hetkellä vain pelaamalla jalkapalloa ja saamalla pallokosketuksia ja liikuntakokemuksia, joita heillä ei ilmeisesti ole hirveästi koskaan ollut. On käytännössä kehittymisen kannalta melkein sama, että onko valmentajana UEFA Pro tason valmentaja vai se satunnainen setämies. Heille kunnollisinta valmennusta saattaa olla se, että he saavat ensikosketuksia palloon pelaamalla sitä ympäristössä, jossa he voivat pärjätä.

Samanaikaisesti vaikka tekisin niin, että se absoluuttinen velho valmennustaidoissa opettaisi sitä aloittelijoiden joukkoa ja kilparyhmä vain pelaisi sen satunnaisen setämiehen kanssa, niin lopputulemana uskoisin käyvän niin, että 1-3 aloittelijaa nousisi joskus teini-iän kynnyksellä saman tasoisiksi pelaajiksi. Setämiehen valmennuksessa veikkaisin näin käyvän 1-2 aloittelijalle. Teillä saattaa olla voimakkaampi usko valmennuksen voimaan, itse olen skeptinen. Voi kysyä, että miksen haluaisi optimoida ja saada sitä kolmatta kehittyjää paremmaksi, mutta uskoisin, että toisella tasolla taas kilpapoikien kehittyminen kärsisi paljon enemmän, jossa en käyttäisi tätä sofistikoituneempaa resurssia enemmän heidän hyväkseen. Kilpatasolla kehittyminen vaatii jo niitä valmennuksellisiä taitoja enemmän.

Jos minulla on käytettävissä apuvalmentajina nämä kaksi ääriesimerkkiä, niin melkein yrittäisin käyttää heidän laatuaan niin, että tämä ensin mainittu antaa enemmän panostaan kehittyneempien harjoitteluun ja jälkimmäinen aloittelijoiden. Luulen, että näin saisin paremmin kehitettyä kaikkia. Ja silti, koska kehittäminen on enemmän henkisen puolen asia, en haluaisi tehdä sellaista absoluuttista jakoa, että nämä lapset tuonne ja nämä tuonne, harjoitteet vain yhtä laatua yhden valmentajan johdolla. Näitä pitää sekoittaa sopivassa suhteessa, jotta vaikutus on optimaalinen.

Erityisesti futisforumilla puhutaan paljon siitä, miten saadaan niitä huippuja. Lasten urheilussa nyt ei kuitenkaan ole kyse muutaman kahdeksanvuotiaan näennäislahjakkuuden kehittämisestä huipulle koko muun ikäluokan kustannuksella vaan lasten urheilusta, jossa sitä urheilua pitää valmentaa lasten tarpeista, ei setämiesten kunnianhimosta. Ja ei, se ei tarkoita sitä, että superjuniori ei saa harjoitella vaan sitä, että muutkin saavat.

Lähdetäänkö siitä, että tämä "muut eivät saa harjoitella" on sellainen, mistä olemme lähtökohtaisesti sitä mieltä, että se ei ole hyvä asia? Se näyttäytyy minulle niin järjettömänä olkiukko-argumenttinä, että olen ihan ymmälläni. Todellisuudessa ongelma on se, että ne vähemmän lajista innostuneet eivät jaksa tulla edes kahta kertaa harjoituksiin ja ne kehittyneemmät täyttävät kaikki arkipäivänsä jollain liikunnalla. Vaikea uskoa ilman esimerkkejä, että joidenkin harjoittelua tällä tavoin rajoitettaisiin. "Muiden kustannuksella" tuntuu kyllä jotenkin erikoiselta ajatukselta.

Tämä oli vain yksi esimerkki ja melko tavalla vaativin teknistaktinen asia, mitä vuoden aikana harjoiteltiin. Tähän eivät läheskään kaikki pelaajat pysty. Monella kentän hahmottaminen on vielä todella vaikeaa ja pallo on se suurin haaste koko ajan. Silti pelaajien pitäisi nyt siirtyä 8v8 peleihin, mikä on minusta aivan liian aikaista. Kehittyneimmät pystyvät, mutta vielä vuosi 5v5 pelejä tekisi kaikille hyvää. Olisi enemmän kosketuksia, enemmän tilanteita, enemmän teknistaktisia perusasioita.  Onneksi on talvi futsalia välissä.

Minun kokemukseni ovat sellaisia, että en välttämättä näe merkittävän suurta eroa pelimuotojen ja pelikosketuksien kanssa. Teoriassa kyllä, 5 pelaajaa on vähemmän kuin 8 ja pitäisi tulla enemmän kosketuksia, mutta käytännössä palloa pyritään 5v5 peleissä tiettyjen pelaajien toimesta kuskaamaan niin paljon (koska maali on niin lähellä ja laukaisupaikkoihin on mahdollisuus päästä nopeasti), että pallokosketukset ovat vähemmän tasa-arvoisia kuin 8v8 pelissä. Muutaman vuoden pelanneille ja motorisesti pystyville minusta 8v8 peli johtaa paremmin jakautuviin pallokosketuksiin ja pakottaa ajattelemaan pallon liikettä eri tavoin. Aloittelijoille taas 8v8 peli on ihan liian iso, kiusaus lojua paikallaan jossain päin kenttää on liian iso. En silti lähtisi kehittyneemmillekään ottamaan 8v8 pelejä harjoituksiin peruspelimuodoksi, lähinnä vain totuttelun vuoksi pelaisin välillä.

Moni valmentaja haluaa mahdollisimman nopeasti 8v8 kentälle, lähinnä ”koska se muistuttaa enemmän oikeaa jalkapalloa”. Minusta liian aikaisin liian isolle kentälle siirtyminen on yksi Palloliiton virheistä, josta seuraa vähenevien pallokosketusten ja enemmän pallottomana juoksentelun lisäksi esimerkiksi se, että valmentajat alkavat liian aikaisin keskittymään 8v8 pelin vaatimiin taktisiin asioihin, vaikka paljon enemmän pitäisi vielä mennä yksinkertaisempien teemojen kautta.

Suomessa ei kai eurooppalaisesti ajatellen siirrytä mitenkään aikaisin 8v8/7v7 peliin. Vaikea nähdä sitä jonain Palloliiton virheenä. Ehkä ongelma on se, että meillä on siinä vaiheessa vielä paljon harrastajia, joita pelimuoto ei varsinaisesti tue eikä heidän kanssaan välttämättä kannattaisi edes pelata muuta kuin 3v3 pelejä harjoituksissa omatasoistensa kanssa. Harrastajien pakottaminen vain tähän pelimuotoon olisi virhe, mutta onneksi aika paljon pystyy sopivassa suhteessa 5v5 pelejä pelaamaan harrastajien kanssa vielä p10 vaiheessa.

Kuten huomaatte, edellinen esimerkkini timantista, pohjapelaajasta ja tuesta ei mene tuohon edelliseen. Tämä johtuu siitä, että tuo edellä mainittu kausi meni ja eletään jo seuraavaa. Ensi kauden teemat ovat vielä isoilta osin samat, mutta nyt mennään 8v8 kentälle ja pelaajat ovat kehittyneempiä. Voin osin vaatia ja opettaa vaikeampia asioita erityisesti havainnoinnin ja pelin ymmärtämisen osalta. Vieläkin opetellaan ensisijaisesti kääntymään, kuljettamaan, syöttämään, potkaisemaan ja ottamaan ensimmäisiä kosketuksia, mutta ne tekniset teemat voidaan yhä enemmän sitoa pelin ymmärtämiseen ja omaan ajatteluun, siihen teknistaktiseen osaamiseen.

Paljon oletat saavasi täysin aloittavia pelaajia ensi kaudelle? 30% lisää? Mitä teet heidän kanssaan, eriytätkö oppisisältöjä vai peruutatko kaiken tuon ja alat taas harjoittamaan perustaitoja? Jos eriytät, niin onko kyseessä se, että sinulla on kilparyhmä ja haasteryhmä vai onko se eri asia? En kysy tätä ollakseni pirullinen vaan siksi, että yritän päästä kärryille siitä, että miten sinä ajattelet näiden käsitteiden olevan määriteltyjä.

Uskon, että pääsääntöisesti ihmiset tekevät tätä asiaa aika samalla tavoin, mutta termit vaan vaihtelevat. Ihan turha repiä pelihousuja sen vuoksi, että jossain tasoryhmässä tai joukkueessa on parempia pelaajia ja koulutetumpia valmentajia. Kysymys on vaan asioiden organisoinnista ja siinä on monia erilaisia toimivia malleja. Tärkeintä on saada kaikille pallokosketuksia, välittäviä aikuisia ja sopivaa haastetasoa.

[Nuorenanätti]

Luin. Ei lisättävää aiempaan kirjoittamaani.

[dtUnaM]

Olemme edelleen siinä samassa tilanteessa kuin kymmenen vuotta sitten, että kilpapelaaminen saa liian suuren painoarvon joukkueissa. Oli kyse nyt sitten mistä tahansa seurasta niin tulisi erottaa se tosiasia, että nykyiset kilparyhmät eivät ole sitä mitä oikeasti kilpapelaamisella tarkoitetaan. Edelleen 16-20pelaajaa nimetään kilparyhmään ja annetaan heille paremmat olosuhteet sekä valmennus ja ikäluokan loput 20-60 pelaajaa jäävät omiin ryhmiinsä. Tämä itsessään on jo väärä tapa, kun puhutaan alle 12-vuotiaista pelaajista. Se, että kerrot 8-vuotiaalle pelaajalle sen kuuluvan tai ei kuulu kilparyhmään on asia mitä ei tulisi tehdä. Ja tätä katson hyvin läheltä ja oman poikani kanssa katsoin koko hänen "junioriuransa" ajan.

Nyt kun "kilparyhmään" menee valmentamaan valmentaja joka on kaikilla mittareilla uusi, eli reilusti alle kymmenen vuotta valmentajana ollut valmentaja on käytännössä tulossa enemmän tuhoa kuin edistystä. Ongelma kohta tässä on näkemys valmentamisesta ja näkemys pelaajista, jota ei voi saada kuin kokemuksella. Kokemus on kaikkein tärkein argumentti, kun puhutaan valmentaja valinnoista "kilparyhmiin". Ymmärrän loistavasti, että HJK:n, Käpan, Hongan tai vaikka Rops ammattivalmentaja vetää alle 12-vuotiaiden kilparyhmiä, mutta se, että tämä sama pelaajia arvottaminen tapahtuu muissa pienissä seuroissa talkoohenkisten isävalmentajien tai uusien nousevien tähtien avulla on asia mikä pitäisi kieltää.

Ei kyse nyt ole myöskään pelikuviosta 5v5 pelissä, ei edes 8v8 peleissä, koska oli joukkueen status mikä tahansa niin pelaajien täytyy oppia pelaamaan niillä pelipaikoilla jotka heille annetaan. Se että hieromme asiaa jonkun yhden tavan ympärillä on typerää, koska mikäli pelaajan taitotaso on tarpeeksi hyvä pystyy hän mukautumaan tähän pelitapaan ja kaikissa tavoissa on omat hyvät sekä huonot puolenta ja näitä tulee siksi käydä läpi, mutta fokus ei voi olla pelitavan opettamisessa vaan taidollisissa asioissa.

Edelleen meillä on valmentajia jotka jättävät yhden ylös, jotta saadaan pidettyä vastustajan muoto irtonaisena. Miksi? Oli kyse sitten 8v8 pelistä niin miksi haluamme opettaa tätä pelaajan taidon kustannuksella? Onko sille pelaajalle parempi, että hän oppii pelaamaan tällä tavalla vai että puolustaja joutuu murehtimaan yhtä yksittäistä roikkujaa.
edelleen meillä on valmentajia jotka haluavat jättää keskialueen mahdollisimman paljon pelistä pois pelatakseen palloa mahdollisimman paljon ja nopeasti ylös. Miksi? Miksi haluamme valmistaa pelaajia isolle kentälle vain juoksupalloa varten?

Alle 12-vuotiaiden tulisi keskittyä mahdollisimman paljon vain taidollisiin asioihin joissa joukkue kykenee pitämään palloa aktiivisesti ja pelaamaan sitä hallitusti. Sillä ei ole merkitystä mikä on pelitapa, koska se tulee pystyä tekemään 5v5, 8v8 ja 11v11 pelissä. Nämä pienen alueen pelit ovat ison kentän sisällä, joten se ei muutu vaikka pelaaja kasvaakin ulos pieneltä kentältä.
On melkein sula mahdottomuus opettaa tiettyjä asioita isolla kentällä, koska peruspelaamisen taidot ja yksilön omat tekniset taidot ovat niin huonot ja syy tähän on vain ja ainoastaan virheet pienen kentän ikäluokissa.

Se, että valmentaja ei tajua mitä tarkoittaa 5v5 ikäluokissa alkuvuodesta - loppuvuodesta syntynyt tai 125cm - 165cm pelaajien erot eikä osaa ottaa tätä huomioon pelaajien kehityksessä on hyvin haitallista. Ja kaikki jeesustelupaska nyt pois, tätä tapahtuu ihan kaikissa seuroissa ja varsinkin pienemmissä seuroissa. KK pelaajiksi valikoituvat pienemmät ja ketterimmät vaikka me kaikki tiedämme, että tässä iässä olevien piirteet eivät tarkoita yhtään mitään kun päästää lähemmäs B ikäluokkaa. Mutta se tarkoittaa sitä, että tietyiltä pelaajilta viedään mahdollisuus harjoittaa tietyn pelipaikan ominaisuuksia koska jako tehdään liian aikaisin. Se on tietenkin eri asia, jos haluataan joukkueellinen ketteriä kääpiöitä, mutta se ei todellakaan ole sitä mitä me haluamme aikuisissa.

Eikä tämä ole nyt asia mistä pitää loukkaantua. Kädestä pitämisen kulttuuri on Suomessa hyvin vahva ja ihminen ei halua ymmärtää, että usein asiat pitää sanoa suoraan. Ei siinä ole mitään ihmeellistä. Mielestäni kukaan joka ei ole oikeasti ollut tarpeeksi korkealla valmennustasolla tarpeeksi kauaa ei saisi olla valmentaja joukkueessa joka menee statuksella kilparyhmä.

-Snoopy-

Aika helppo allekirjoittaa tämä.

Jos nyt vain olisi malttia ja nöyryyttä edetä treeni kerrallaan ja varmistaa, että asiat tehdään sovitusti ja kunnolla ja että asioita tehdään riittävän ison massan kanssa niin hyvä tulee. Edellyttäen toki, että siellä on jokin fiksu linja taustalla määrittelemässä mitä tehdään.

Se vain, että kun kiire on niin pirun kova, niin sitten jaaritellaan pelimuodoista, kilparyhmistä jne.

Keräsin kerran tötsiä kentältä kun seuraavan vuoron koutsi tuli kysymään tuliko valmista. Sanoin, että ei kun käydään syömässä välillä ja jatketaan vielä sellainen 10 vuotta.

[Sokrateen puskumaali]

Luin. Ei lisättävää aiempaan kirjoittamaani.

Ok, minulla oli muutama kysymys sinulle, mutta jos asiasta et halua käydä keskustelua, niin ei sitten. Minulle jäi vähän epäselväksi pari asiaa ajattelussasi.

[Nuorenanätti]

Ok, minulla oli muutama kysymys sinulle, mutta jos asiasta et halua käydä keskustelua, niin ei sitten.

En ole erityisen halukas vastaamaan, koska en ole ihan varma oletko tosissasi vai tartunko Rapalaan. Koko viesti on niin täynnä paskaa, että sen voisi laittaa kukkapenkkiin lannoitteeksi.

Mutta vastataanpa sitten.

Minusta kymmenen vuotta sitten aloittaneiden nuorten pelitaidot ovat paljon paremmat kuin kaksikymmentä vuotta sitten aloittaneiden.

Minustapa kaksikymmentävuotta sitten aloittaneiden taidot ovat paremmat kuin neljäkymmentävuotta sitten aloittaneiden. Tämä mielipide ja se, että Suomi saavutti Kaikki Pelaa -sukupolven ollessa parhaassa peli-iässä kaikkien aikojen ensimmäisen miesten lopputurnauspaikan, riittävät todisteeksi siitä, että Kaikki Pelaa -systeemi on ylivertainen paitsi verratuna kaikkeen siihen, mitä Suomessa on koskaan tehty, myös siihen, mitä ulkomailla on koskaan tehty.

Toki tätä muutosta on vaikea arvioida, mutta minusta tuloksen puutteesta ei voida puhua siinä mielessä, että kaikki pelaa -systeemin jälkeen tulos oli niin käsittämättömän huono. Onhan tämä nykytila parannus entiseen.

Käytät perusteluna sitä, että Kaikki pelaa -systeemin jälkeen tulos oli käsittämättömän huono ja koska se on nyt vain helvetin huono niin se on sitten hyvä. Logiikka se on paskakin logiikka.

Tämän sanottuani, olen samaa mieltä siitä, että jos jalkapalloa toteutetaan alle 12v iässä niin, että kaikille ei löydetä kehittävää ympäristöä, niin silloin tehdään jotain väärin.

Ei, kun juuri koko ajan puolustat sellaista idologiaa, jossa vain se kärki saa kehittävän ympäristön ja muut 60 jätetään kaikella tavalla heikommalle.

Minusta se virhe keskustelussa on se, että juututaan näihin nimikkeisiin.

Ei juututa. Voidaan sanoa vaikka västäräkeiksi ja talitinteiksi, mutta jos 70 kahdeksanvuotiaasta valitaan 14 västäräkkiä, jotka saavat kaikella tavalla paremmat mahdollisuudet kuin talitintit, ollaan jo mokattu.

Toisaalta mitkään kilparyhmät tai elitesuperjunior-teamit eivät välttämättä sisällä sitä, että ryhmään kuulumattomille ei järjestettäisi juuri heitä paremmin kehittävää toimintaa.

Erittäin usein näin tapahtuu. Koko kilpajoukkueajatteluun on sisäänrakennettu lasten korottaminen toisten yläpuolelle. Kun Fc Kilpajoukkueen kilpajoukkue voittaa Tampereen Ilveksen edarin, Fc Kilpajoukkueen kilpajoukkue kertoo olevansa ihan helvetin hyvä joukkue. Jotta tämä toteutuisi Fc Kilpajoukkue antaa kilpajoukkueelle parhaat olosuhteet, parhaat valmentajat ja eniten vuoroja. Fc Kilpajoukkueen kilpajoukkueen menestys on seuran menestystä. Seuran TJ kertoo Padelia pelatessa kavereille, että heillä on tosi hyvä ikäluokkka kahdeksanvuotiaissa, voittivat just Ilveksen. Tällä mitataan sekä seuran, seuratoimijoiden että valmentajan onnistuminen eikä ketään kiinnosta mitä niille 50 muulle lapselle kuuluu.

Tekijöitä ei ole aina tarpeeksi.

Tekijöitä ei ole koskaan tarpeeksi ja loogisesti ne siksi keskitetään kilpajoukkueelle. Ne viisikymmentä muuta pärjäilevät niiden kanssa, joita ei oikeasti edes ole olemassa.

Valmennan itse aivan kaikenlaisia poikia...

Tässä annat esimerkin, jossa pelaajia kohdellaan tasaveroisesti. Heillä on sama määrä valmentaja, saman tasoisia valmentajia ja kaikin puolin samat mahdollisuudet harjoitella. Ei ole ongelmaa. Keskustelun aloittaneessa esimerkissä näin ei ole ja useimmiten näin ei ole. Olet sen lukenut Fillarikommarin viestistä ja olen sen ongelman sinulle kolmesti linkittänyt. Voisin linkittää neljännen kerran, jos uskoisin siitä olevan jotain hyötyä. En usko.

Todellisuudessa ongelma on se, että ne vähemmän lajista innostuneet eivät jaksa tulla edes kahta kertaa harjoituksiin

Eivät ole. Jos pidät heitä suomalaisen juniorijalkapallon todellisena ongelmana, olet vielä enemmän pihalla kuin olen ajatellut ja olen jo aiemmin ajatellut sinun olevan melko pahasti pihalla.

Setämiehen valmennuksessa veikkaisin näin käyvän 1-2 aloittelijalle. Teillä saattaa olla voimakkaampi usko valmennuksen voimaan, itse olen skeptinen.

Minä uskon aika lailla tuohon. Häkellyttävää on, että setämies valmentaa lapsia, mutta ei edes itse usko valmennukseensa. Voidaan silti todeta, että setämiehen valmennuksesta huolimatta 1-2 pelaajaa pudokkaista nousee väistämättä kilpajoukkueeseen, koska pelaajien kehitys ei ole riippuvainen ainoastaan valmennuksesta. Lisäksi Kilpajoukkueesta tulee lopettaneita, joiden tilalle on pakkokin jossain vaiheessa ottaa lisää pelaajia, jotta pelaaminen olisi vielä mahdollista. Tämä parin pelaaja skandaalinomaisen kilpajoukkueeseen nousun voidaan sitten osoittaa olevan todiste järjestelmän ylivertaisesta toimivuudesta.

Kilpajoukkueen kanssa yhtäläisillä mahdollisuuksilla joukko olisi kymmenkertainen. Enemmänkin, mutta setämies ei ota mukaan kuin viisitoista, joten matematiikan rajat tulevat vastaan.

Lähdetäänkö siitä, että tämä "muut eivät saa harjoitella" on sellainen, mistä olemme lähtökohtaisesti sitä mieltä, että se ei ole hyvä asia? Se näyttäytyy minulle niin järjettömänä olkiukko-argumenttinä, että olen ihan ymmälläni...Vaikea uskoa ilman esimerkkejä, että joidenkin harjoittelua tällä tavoin rajoitettaisiin. "Muiden kustannuksella" tuntuu kyllä jotenkin erikoiselta ajatukselta.

Huomaan, että olet ymmälläsi. Sitä en ymmärrä, että miten se voi näyttäytyä olkiukkoargumenttina tai erikoiselta ajatukselta, kun koko keskustelu lähti Fillarikommarin esimerkistä, joka erityisesti alleviivasi sitä, että kilpajoukkueen olosuhteet kaikin tavoin olivat paremmat kuin viidenkymmenen muun lapsen. Tässä keskustellaan siis juuri sellaisesta esimerkistä, ei mistään teoreettisesta ideaalista, joka toimii Anderlechtissa.

Paljon oletat saavasi täysin aloittavia pelaajia ensi kaudelle? 30% lisää?

Viisi tuli. Oletan, ettei enempää tule. Voi tulla.

Mitä teet heidän kanssaan...

Teen tietenkin niin kuin täällä on hyväksi todettu. Valitsen joukkueeseen 15 kehittyneintä ja nimeän heidät kilpajoukkueeksi. Ilmoitan seuralle, että loput ovat haastajajoukkue. He tarvitsevat omat vuoronsa ja valmentajansa. Seuran homma järjestää, minua ei kiinnosta ja meidän treeneihin ei tarvitse tulla häiritsemään eriytettyä harjoitussisältöä.

Ne viisi ovat tulleet mukaan alle kuukausi sitten hyvin heikoin lähtötaidoin. He ovat tulleet treeneihin ihan samoin oikeuksin kuin kaikki muutkin. He saapuvat samoihin treeneihin, samojen valmentajien ohjattaviksi ja saavat saman määrä harjoituksia. Pelaajia voidaan eriyttää ja harjoitussisältöjä muokata harjoituksissa pelaajien taitotason mukaan.

Viikko meni näin:
Maanantaina oli treenit, jossa kaikki olivat mukana. Kuten jo aiemmin kerroin, teemana oli 5v5 pelin timantin pohjapelaajan nousut ja sen paikkaaminen eli laajemmassa kuvassa pallollisen pelaajan tuki. Paikalla oli kaksi valmentajaa.
Tiistaina oli kehittyneempien pelaajien peli varsin hyvää paikallisvastustajaa vastaan. Teemana oli siirtää harjoiteltu pallollisen pelaajan tuki pelikentälle.
Keskiviikkona oli vähemmän pelanneiden ja vasta tulleiden pelaajien peli. Vastustajana olivat vuotta nuoremmat seuran juniorit. Viereisellä kentällä oli lopuille harjoitukset. Varsiaista harjoitusteemaa peliin ei ollut muuta kuin saada tytöt joukkueen peleihin mukaan. Treeneissä harjoiteltii pienpelien kautta maanantain teemaa. Paikalla oli kaksi valmentajaa.
Torstaina oli vapaapäivä.
Perjantaina oli treenit, jossa teemana oli 1v1 ohittaminen. Paikalla oli kolme valmentajaa ja treenit tehtiin alkulämmittelyjen jälkeen kolmella rastilla, jossa kolme eri tasoista ryhmää kiersivät. 1v1 ohittaminen on teemaa erityisen korostetusti sellainen, jossa pelaajien tulee olla taitotasoltaan lähellä toisiaan, jotta harjoittelu on mielekästä.
Lauantai oli 2x2 harjoituspeliä, jossa pelaajat oli sekoitettu niin, että taitohaitarin joka tasolta oli pelaajia kummassakin joukkueessa. Vastustajana oli tasoltaan soveltuva paikallisvastustaja. Harjoituspelien teemana oli paitsi tuki myös ohittaminen ja rohkeus kuljettaa.
Sunnuntai on vapaapäivä.

Viikolla oli poikkeuksellisesti neljä harjoitusottelua, koska sarjat on pelattu, säät vielä sallivat, vuoroja on saatavilla, pelaaminen on parasta mitä voi tehdä housut jalassa ja peliteemojen harjoittelu on parasta pelaamalla.

Tärkeintä on saada kaikille pallokosketuksia, välittäviä aikuisia ja sopivaa haastetasoa.

Kyllä. Ja Fillarikommarin esimerkin 50 pelaajalta puuttuvat vain pallokosketukset ja aikuiset eli ihan hyvin meni.

Ok, minulla oli muutama kysymys sinulle, mutta jos asiasta et halua käydä keskustelua, niin ei sitten. Minulle jäi vähän epäselväksi pari asiaa ajattelussasi.

Vastasin kysymyksiisi, mutta en oleta että ajatteluni on tämän jälkeen sinulle yhtään selvempi.

[Stürmer]

Ne viisi ovat tulleet mukaan alle kuukausi sitten hyvin heikoin lähtötaidoin. He ovat tulleet treeneihin ihan samoin oikeuksin kuin kaikki muutkin. He saapuvat samoihin treeneihin, samojen valmentajien ohjattaviksi ja saavat saman määrä harjoituksia. Pelaajia voidaan eriyttää ja harjoitussisältöjä muokata harjoituksissa pelaajien taitotason mukaan.

Komppaan tätä. Olen itse todistanut yhdenkin pelaajan kasvutarinan siitä lähtökohdasta, että aloitti futisharrastuksensa selvästi muita ikäisiään myöhemmin, eli liittyi siis joukkueeseen muita oleellisesti huonommilla valmiuksilla.  Mutta sai tasavertaisen tilaisuuden, hieman henkilökohtaista ohjausta ja neuvoja ja ennen kaikkea rutkasti intoa ja paloa mittavaan päivittäiseen omatoimiseen harjoitteluun, jonka seurauksena melko nopeasti kesytti pallon ja paineli lopulta koko ryhmästä edelle niin taitotasossa kuin pelikäsityksessäkin.  Päätyi ryhmästä ainoana jopa aikuisten maajoukkuetasolle.

Pelkät ohjatut (joukkue)treenithän eivät tuota yhtäkään huippupelaajaa.

[Nuorenanätti]

Pelkät ohjatut (joukkue)treenithän eivät tuota yhtäkään huippupelaajaa.

Tämä on täysin totta, mutta ilman joukkuetreenejä tai innostavaa ilmapiiriä sitä omaehtoista treeniäkään tuskin kovin pitkään tai paljoa tapahtuu.

Päätyi ryhmästä ainoana jopa aikuisten maajoukkuetasolle.

Minä oletan, että minulla on ryhmässä 1-2 vähintään nuorisomaajoukkuepelaajaa. Ongelma on se, ettei minulla ole hajuakaan, ketä he voisivat olla.

[Sokrateen puskumaali]

En ole erityisen halukas vastaamaan, koska en ole ihan varma oletko tosissasi vai tartunko Rapalaan. Koko viesti on niin täynnä paskaa, että sen voisi laittaa kukkapenkkiin lannoitteeksi.

En jaksaisi näitä viestejä kirjoittaa puhtaasti hupi mielessä.

Minustapa kaksikymmentävuotta sitten aloittaneiden taidot ovat paremmat kuin neljäkymmentävuotta sitten aloittaneiden. Tämä mielipide ja se, että Suomi saavutti Kaikki Pelaa -sukupolven ollessa parhaassa peli-iässä kaikkien aikojen ensimmäisen miesten lopputurnauspaikan, riittävät todisteeksi siitä, että Kaikki Pelaa -systeemi on ylivertainen paitsi verratuna kaikkeen siihen, mitä Suomessa on koskaan tehty, myös siihen, mitä ulkomailla on koskaan tehty.

Onko tämä vakava mielipide?

Käytät perusteluna sitä, että Kaikki pelaa -systeemin jälkeen tulos oli käsittämättömän huono ja koska se on nyt vain helvetin huono niin se on sitten hyvä. Logiikka se on paskakin logiikka.

Pyrin olemaan kyllä loogisesti ihan pätevä. Oliko premissi mielestäsi väärin? Käy lukemassa u16-u19 ikäisten otteista vuosikymmen sitten ja kerro minulle oliko se juuri ja juuri Fär-saaria parempi taso jotenkin parempi tai edes samalla tasolla kuin nyt. Minusta meidän teinit pystyvät laittamaan nyt kampoihin paremmille maille kuin vuosikymmen sitten, en ole tehnyt asiasta erillistä tilastoa, mutta tämä on kyllä premissini. Haluatko, että se pitää todistaa jotenkin?

Ei, kun juuri koko ajan puolustat sellaista idologiaa, jossa vain se kärki saa kehittävän ympäristön ja muut 60 jätetään kaikella tavalla heikommalle.

No en, minä en näe sitä niin. Minusta muille 60 parempi ympäristö kehittyä on se, missä heille eriytetään ja heille annetaan omaa tasoaan vastaava haastetaso, joka kehittää heitä paremmin kuin liian kova haastetaso. Minun ideologiani on sama mitä kaikkialla muualla Euroopassa harjoitetaan.

Ei juututa. Voidaan sanoa vaikka västäräkeiksi ja talitinteiksi, mutta jos 70 kahdeksanvuotiaasta valitaan 14 västäräkkiä, jotka saavat kaikella tavalla paremmat mahdollisuudet kuin talitintit, ollaan jo mokattu.

Tämä on juuri se ero meidän ajattelussamme. Sinä ajattelet niin, että harjoitusympäristön laatu on yksiselitteinen ja sama kaikille siinä missä minä ajattelen sen olevan eri vaiheessa oleville eri. Minusta me mokataan kaikkien 70 kohdalla, jos me emme eriytä heidän valmennustaan niin, että jokaiselle räätälöidään juuri sitä omaa tasoa vastaava valmennusohjelma.

Erittäin usein näin tapahtuu. Koko kilpajoukkueajatteluun on sisäänrakennettu lasten korottaminen toisten yläpuolelle. Kun Fc Kilpajoukkueen kilpajoukkue voittaa Tampereen Ilveksen edarin, Fc Kilpajoukkueen kilpajoukkue kertoo olevansa ihan helvetin hyvä joukkue. Jotta tämä toteutuisi Fc Kilpajoukkue antaa kilpajoukkueelle parhaat olosuhteet, parhaat valmentajat ja eniten vuoroja. Fc Kilpajoukkueen kilpajoukkueen menestys on seuran menestystä. Seuran TJ kertoo Padelia pelatessa kavereille, että heillä on tosi hyvä ikäluokkka kahdeksanvuotiaissa, voittivat just Ilveksen. Tällä mitataan sekä seuran, seuratoimijoiden että valmentajan onnistuminen eikä ketään kiinnosta mitä niille 50 muulle lapselle kuuluu.

En tunne tällaisia jalkapalloon vakavasti suhtautuvia toimihenkilöitä. Luulen, että tämä kuvailusi herättää suurimmassa osassa vakavasti otettavia jalkapalloihmisiä pientä hymyä. Parhaat valmentajat antaisin minäkin, jotta heidänkin. kehittyminen olisi optimaalista. Lasten "korottaminen" ei ole mielestäni mitään muuta kuin kulloisenkin kehitysvaiheen tunnistamista,  mistä ei kannata pillastua.

Tekijöitä ei ole koskaan tarpeeksi ja loogisesti ne siksi keskitetään kilpajoukkueelle. Ne viisikymmentä muuta pärjäilevät niiden kanssa, joita ei oikeasti edes ole olemassa.

Aika karulta kuulostaa. Minä näen sen mielummin niin, että jos on käytettävissä vaikka 3 aikuista ja lapsia on 60, niin sitten jokaiselle aikuiselle 20 lasta ja se eniten valmennustietoutta omaava kehittämään niitä, jotka hänen opetuksestaan eniten saavat. Saman tekisin, jos minulle olisi 60 lasta oppimassa matematiikkaa ja opettajilla olisi hyvin isot erot kyvyissä.

Tässä annat esimerkin, jossa pelaajia kohdellaan tasaveroisesti. Heillä on sama määrä valmentaja, saman tasoisia valmentajia ja kaikin puolin samat mahdollisuudet harjoitella. Ei ole ongelmaa. Keskustelun aloittaneessa esimerkissä näin ei ole ja useimmiten näin ei ole. Olet sen lukenut Fillarikommarin viestistä ja olen sen ongelman sinulle kolmesti linkittänyt. Voisin linkittää neljännen kerran, jos uskoisin siitä olevan jotain hyötyä. En usko.

Voi teitä uskossanne vähäisiä. Mutta otan tietynlaisena kiitoksena sen, että et näe omassa metodissani pelkkää lannoitetta vaikka aluksi vihjaat koko tekstini sitä olevankin. Minun pointtini ehkä on se, että voisin ihan hyvin sanoa, että oman joukkueeni kehittyneemmät ovat kilparyhmä ja muut ovat sitten haastajia ja harrastajia. Minun omat tapani kehittää harraste- ja haasteporukkaa ovat sellaisia, että luulisin samaan pystyvän pienillä ohjeilla kenen tahansa innokkaan ohjaajan. Minusta herra menopelikommunistin esittämästä ei voida vetää ihan sellaisia johtopäätöksiä kuin sinä vedät vaikka hän olikin huolissaan siitä, että miten alemman tason pojat kehittyvät kun eivät saa hänen kauttaan parempaa valmennusta.

Eivät ole. Jos pidät heitä suomalaisen juniorijalkapallon todellisena ongelmana, olet vielä enemmän pihalla kuin olen ajatellut ja olen jo aiemmin ajatellut sinun olevan melko pahasti pihalla.

Niin siis minä sanoin, että ongelmana tuohon harjoitusajan tasapuolisuuden toteutumiseen on se, että ihan sama kuinka paljon sinä varaat tietylle porukalle sitä harjoitusaikaa, niin se ei tule toteutumaan siinä missä ne toiset harjoittelivat vaikka et antaisi heille ollenkaan harjoitusaikaa. Miten sinulle tuli mieleen, että ajattelisin joidenkin lasten olevan joku ongelma? Eihän siinä ole mitään ongelmaa, että jokainen harjoittelee ja pelaa oman halunsa mukaan.

Minä uskon aika lailla tuohon. Häkellyttävää on, että setämies valmentaa lapsia, mutta ei edes itse usko valmennukseensa. Voidaan silti todeta, että setämiehen valmennuksesta huolimatta 1-2 pelaajaa pudokkaista nousee väistämättä kilpajoukkueeseen, koska pelaajien kehitys ei ole riippuvainen ainoastaan valmennuksesta. Lisäksi Kilpajoukkueesta tulee lopettaneita, joiden tilalle on pakkokin jossain vaiheessa ottaa lisää pelaajia, jotta pelaaminen olisi vielä mahdollista. Tämä parin pelaaja skandaalinomaisen kilpajoukkueeseen nousun voidaan sitten osoittaa olevan todiste järjestelmän ylivertaisesta toimivuudesta.

Joten, jos sinulla on valittavana vaihtoehdot:

A) 3 erinomaisen valmentajan kouluttamaa harrastetason pelaajaa nousee kilparyhmän tasoisiksi pelaajiksi ja kenestäkään kilparyhmän pelaajasta ei tule yhtään mitään, koska heille ei koskaan riittänyt tarpeeksi eriyttävää opetusta.
B) 2 keskinkertaisen valmentajan kouluttamaa harrastetason pelaajaa nousee kilparyhmän tasoisiksi pelaajiksi ja 3 kilparyhmän pelaajasta (voi hyvin olla joku näistä kahdesta) tulee erinomaisen eriyttävän koulutuksen avulla maajoukkuetason pelaajaksi.

Niin kumman valitset? Saat toki olla sitä mieltä, että esimerkkini on syvältä jostain, mutta minusta se on ihan realistinen.

Kilpajoukkueen kanssa yhtäläisillä mahdollisuuksilla joukko olisi kymmenkertainen. Enemmänkin, mutta setämies ei ota mukaan kuin viisitoista, joten matematiikan rajat tulevat vastaan.

Siis aloittava ikäluokka on suurin piirtein 70 tasolla, 16 oli lahjakkaammiksi arvioituja alussa ja ilman eriyttämistä näistä 54 pelaajasta 20-30 tulee yhtä taitaviksi kuin nämä alun 16? En ole tarpeeksi kokenut, että voisin väitettäsi voimakkaasti kumota, mutta minusta se näyttää nyt tässä kohtuullisen kovalta väitteeltä. Tai voi se ehkä onnistua, mutta lopputuloksen en usko olevan kauhean nättiä.

Huomaan, että olet ymmälläsi. Sitä en ymmärrä, että miten se voi näyttäytyä olkiukkoargumenttina tai erikoiselta ajatukselta, kun koko keskustelu lähti Fillarikommarin esimerkistä, joka erityisesti alleviivasi sitä, että kilpajoukkueen olosuhteet kaikin tavoin olivat paremmat kuin viidenkymmenen muun lapsen. Tässä keskustellaan siis juuri sellaisesta esimerkistä, ei mistään teoreettisesta ideaalista, joka toimii Anderlechtissa.

Näennäisesti paremmat olosuhteet eivät ole mielestäni tosiasiallisesti paremmat olosuhteet. Minusta kehittyneemmille on järjestettävä paremmat olosuhteet näennäisesti, jotta heille voitaisiin tarjota yhtä hyvät kehittymisolosuhteet kuin toisella tasolla oleville. Jos lapsi ei ole edes potkaissut kertaakaan palloa, niin hänelle riittää alkuun ihan se, että antaa pallon ja pihamaan. Silloin ei tarvita mitään muuta. Pallo ja pihamaa ei taas kehitä pidemmälle edennyttä opiskelijaa enää niin paljon.

On ihan sama, että antaako kerran viikossa vanhempiensa treeneihin pakottavalle 5 treenivuoroa viikossa. Hän tulee ehkä joka toinen viikko pienellä väkipakolla. Anna tasa-arvon vuoksi joka päivä treenaamaan haluavalle 2 treenivuoroa viikossa ja saatat typistää hänen tulevaisuutensa jalkapalloilijana nuppuunsa.

Viisi tuli. Oletan, ettei enempää tule. Voi tulla.

Teen tietenkin niin kuin täällä on hyväksi todettu. Valitsen joukkueeseen 15 kehittyneintä ja nimeän heidät kilpajoukkueeksi. Ilmoitan seuralle, että loput ovat haastajajoukkue. He tarvitsevat omat vuoronsa ja valmentajansa. Seuran homma järjestää, minua ei kiinnosta ja meidän treeneihin ei tarvitse tulla häiritsemään eriytettyä harjoitussisältöä.

Ne viisi ovat tulleet mukaan alle kuukausi sitten hyvin heikoin lähtötaidoin. He ovat tulleet treeneihin ihan samoin oikeuksin kuin kaikki muutkin. He saapuvat samoihin treeneihin, samojen valmentajien ohjattaviksi ja saavat saman määrä harjoituksia. Pelaajia voidaan eriyttää ja harjoitussisältöjä muokata harjoituksissa pelaajien taitotason mukaan.

Kuka on todennut tuollaisen sarkasmin välitteisen mallin hyväksi?

Kyllä. Ja Fillarikommarin esimerkin 50 pelaajalta puuttuvat vain pallokosketukset ja aikuiset eli ihan hyvin meni.

Minulta on varmaan mennyt ohitse tällainen malli. 50 pelaajaa tulee harjoituksiin, missä ei ole aikuisia eikä palloja. Se on kyllä melko avantgardistinen tapa harrastaa jalkapalloa.

Vastasin kysymyksiisi, mutta en oleta että ajatteluni on tämän jälkeen sinulle yhtään selvempi.

Kiitos tästä, minulle tästä on hyötyä ja tavallaan iloakin vaikka pyritkin vähän argumentoimaan ad hominem. On se ajattelu osittain selvempää, mutta minun heikosti kehittynyttä lannoitteentuotantokoneistoani häiritsee vielä muutama seikka. Ehkä jos vähän lasket kiukkutasoja, vähennät sarkasmin määrää ja pyrit aitoon dialogiin, niin ymmärtäisin paremmin. Ehkä, en ole varma.

Komppaan tätä. Olen itse todistanut yhdenkin pelaajan kasvutarinan siitä lähtökohdasta, että aloitti futisharrastuksensa selvästi muita ikäisiään myöhemmin, eli liittyi siis joukkueeseen muita oleellisesti huonommilla valmiuksilla.  Mutta sai tasavertaisen tilaisuuden, hieman henkilökohtaista ohjausta ja neuvoja ja ennen kaikkea rutkasti intoa ja paloa mittavaan päivittäiseen omatoimiseen harjoitteluun, jonka seurauksena melko nopeasti kesytti pallon ja paineli lopulta koko ryhmästä edelle niin taitotasossa kuin pelikäsityksessäkin.  Päätyi ryhmästä ainoana jopa aikuisten maajoukkuetasolle.

Pelkät ohjatut (joukkue)treenithän eivät tuota yhtäkään huippupelaajaa.

Tasavertainen tilaisuus pitäisi olla varmaan meidän ohjenuoramme aina ja ikuisesti. Vain liian kevyen kilpailun kilpajoukkueet ovat niitä, joissa ei tilaisuutta toisille anneta ja se on minusta kaikkein hirvein tilanne. Kilparyhmien pelaajia ei kasvata selkeä varmuus omasta pelipaikasta ja alempana kehittyviä ei kasvata se, että vaikka tekisi mitä, niin korkeammalle ei ole asiaa.

Mielummin kovemman tason pelejä pelaamaan pelaaja, joka on kehittynyt viimeisen vuoden aikana hurjasti ja yrittää kovaa kuin kaveri joka on siellä kovemman tason peleissä aina pelannut, ei yritä niin paljon ja taitotasot eivät kehity samalla tavoin, vaikka tämä jälkimmäinen kaveri olisi yleisellä tasolla juuri nyt vähän parempi pelaaja. Tämä mielestäni parhaimmillaan tekee molemmista parempia.

[Jortsukka]

Aika vähän kirjoitettu muuten palstalla kilpailusta. Luin erästä toista palstaa aiheesta ja jotenkin tuntuu että Suomessa ei ymmärretä kuinka kovaa kilpailu maailmalla on. Pelaajia ei myöskään osata valmistaa tähän. Toki Suomessa usein näkee valmentajista kuinka kova tarve voittaa joku peli, mutta sitten taas pelaajien suhtautuminen kilpailuun on Suomessa todella heikkoa. Nyt tarkoitan siis sitä että kilpailu kohdistuisi oikein. Esim. harjoituksissa pyrit voittamaan joka tilanteen. Tai jos häviät pelin/harjoituksen/pelipaikan niin se saa harmittaa, mutta se ei ole syy lopettaa pelaamista, vaan ennemmin että harjoittelet lisää. Nythän usein lukee suomalaisista pelaajista(nuoremmista ja vanhemmistakin) että kun menevät maailmalle niin kilpailu yllättää. Ok, tottakai taso on maailmalla kovempi ja yrittäjiä on enemmän, mutta tämä on myös henkinen mielentila. Toivoisinkin jatkossa että tähänkin asiaan pystyttäisiin keskittymään Suomessa. Eli haluttaisiin kilpailla ja voittaa, mutta tappiot tai epäonnistumiset eivät lamaannuttaisi.

Täälläkin esim. kun puhuttu tasoryhmistä, niin olen nähnyt usein miten tietty pelaaja Suomessa pääsee aivan liian helpolla ja kaikki on aina mukavaa. Esim. aina avauksessa, aina pelaa koko pelin, aina harjoittelee vain niiden parhaiden kanssa. Vielä kun tekee paljon maaleja, niin ei tarvitse edes puolustaa, jne. Sitten kun tämä pelaaja siirtyy Suomessa kovempaan seuraan tai jopa ulkomaille, niin voikin tulla henkisesti suorastaan romahdus, kun ei ole totuttu siihen että pitää kilpailla paikasta avauksessa, jopa joukkueessa. Jokaisessa tilanteessa pitäisi antaa kaikkensa ja yrittää parhaansa.

Itse käynyt useammassa ulkomaalaisessa akatemiassa ja siellä kun harjoituksissa pelataan peli tai loppupeli, niin hävinnyt joukkue usein itkee. Ei siis yksi tai kaksi, vaan koko joukkue. Heille se tappio on niin kova paikka. Onko se kuitenkaan paha asia tai romuttaako se heitä pelaajina? Ei. Vaan se saa heidät yrittämään ensi kerralla vielä kovempaa, harjoittelemaan vähän extraa, jne.

Tämä toki liittyy Suomessa paljon myös kulttuuriin, missä kaikilla pitäisi olla aina kivaa, ketään ei saa eriarvoistaa, jne.

[Nuorenanätti]

Jortsukalle hiukan irrallisia kommentteja. Koeta linkittää mielessäsi viestisi oikeaan kohtaan.

*

Paljon kilpailusta samaa mieltä. Varmaan meillä tosin ymmärretään se maailman kilpailluimman lajin kova kansainvälinen kilpailu. Meillä ei vain ole osaamista sitä kilpailua täällä jokapäiväiseen tekemiseen rakentaa. Osa tästäkin liittyy minusta siihen, että se tosissaan lajia harjoitteleva pelaajamassa karsitaan (karsiutuu) jo lapsena, ennen kuin ne kovan harjoittelun ja kilpailun vuodet edes kunnolla alkavat. Murrosiässä harjoitusmäärät eivät ole sitten kenellekään oikein riittäviä eikä harjoittelevia pelaajia ole tarpeeksi, mistä seuraa, että ei ole todellista kilpailua, ei joukkueiden välillä, ei joukkueen tai seuran sisällä, ei edes riittävää henkistä latausta kilpailuun itsensä kanssa eli oman itsensä kehittämisen. Ei ole, koska ei ole olosuhteita eikä tarvetta. On toki kahdeksanvuotiaiden kilpajoukkueita, jotka ovat tosi, tosi kovia.

*

Tuo valmentajalähtöinen voitontahto - tai paremminkin sen korostuminen peleissä liian varhain - kääntyy minusta joukkueen suuntaan helposti itseään vastaan. Pelaaja ja joukkue alkaa pelätä epäonnistumista enemmän kuin rakastaa onnistumista, mistä seuraa sitten se, että ei oteta riskejä, ei opita uutta, ei kehitytä. Kärjistäen moni valmentaja valitsee pikkujunnuissakin mieluummin puolustavan 1-0 voiton kuin hyökkäävän 5-6 tappion. Minusta toisessa onnistuttiin kerran, toisessa viidesti. Mutta mieluummin pelataan turvallisesti, ei uskalleta. Myöskään tappiota ei osata henkisesti käsitellä sitten, kun sellainen kaikesta varovaisuudesta huolimatta tulee. Hävittiin, tehtiin virheitä puolustettaessa, ei tehdä ensi kerralla.

Tästä koko mentaliteetista yksi irvokkaimmista ilmiöistä on opettaa lapsille puolustamista pallonhallinnalla. Joukkueella olisi kaikki edellytykset pelata ja tehdä maaleja, onnistua, mutta mieluummi tapetaan peli ja vältetään virheitä. Tätäkin olen nähnyt, vaikka kohta on joku olkiukkoukko sanomassa, ettei tällaista tapahdu. Ja juu, tiedän, että se on aikuisissa ihan validia hommaa, mutta lapsille se antaa koko jalkapallosta niin vääränlaisen viestin, että jokaisen itseään kunnioittavan valmentajan sydämen pitäisi vuotaa verta, kun sellaiseen törmää.

*

En minä välttämättä tarvitse kentälle itkeviä lapsia tai nuoria, mutta en minä sitä pettymyksen tunnetta nyt kovin lähtisi paniikissa laastaroimaankaan.

*

Minut on varmaan luokiteltu edellisten viestien perusteella suomalaisen tasapäistävän kivakulttuurin edustajaksi, vaikka ne suurimmat syy-seuraus suhteet, miksi vastustan tuota pikkulasten kilpa-haastaja-harraste -ajattelua johtavat juuri tänne, kilpailun puuttumiseen ja pelaajien tason romuttumiseen kansainvälisessä vertailussa paitsi laajojen massojen myös lopulta sen kärjen osalta.

[Jortsukka]

Niin ei kai kukaan halua että lapset kentällä itkevät, mutta ei sitä pitäisi myöskään pelätä niinkuin Suomessa nyt pelätään. Joskus on paha mieli ja sitten vaan pitää miettiä että miten siihen suhtaudutaan. Esim. nykyisin kun lapsi itkee karkkihyllyn vieressä että haluaa karkkia vaikka ei olisi karkkipäivä, niin se lapselle usein annetaan. Onko se hyvä asia että sitten vain annetaan periksi? Mielestäni ei.

Ihan samalla tavalla voi miettiä pelissä tai harjoituksissa jos itketään, niin ei se ole lähtökohtaisesti paha asia. Se voi olla, mutta ei aina ole. Valmentajan tulee olla tukena ja sitten sanoittaa sitä pahaa mieltä pelaajan kanssa. Nyt Suomessa pelaajia yritetään suojella ja vähätellään esim. tappioita, sen sijaan että kun on se paha mieli luotaisiin mielikuva että "voit vaikuttaa tulevaisuuteen että ei tule niin helposti/usein paha mieli".

Ja itse siis en todellakaan kannattanut valmentajalähtöistä voiton tavoittelua, koska silloin lähde siihen voiton tavoitteluun on väärä. Sen pitää kummuta pelaajista ja olla pelaajalähtöistä, sitten valmentajan tehtävä on sanoittaa miten suhtaudutaan tappioihin/epäonnistumisiin mahdollisimman fiksusti.

Tätä asiaa ihan SHA tasolla tutkittu ja kun tehty pelaajakyselyitä niin ylivoimaisesti suurin ja selkein ero suomalaisten ja ulkomaalaisten akatemioiden pelaajien välillä oli tämä kilpailu-aspekti. Eli suomalaiset ja ulkomaalaiset pelaajat olivat todella eri tasolla kilpailusuuntautuneisuudessa. Ja toki siis pelkkä kilpailusuuntautuneisuus ei ole hyväksi, jos ei olla samaan aikaan tehtäväsuuntautuneita, mutta näitä molempia tarvitaan jos haluat huipulle. Tämän takia Suomessakin pitäisi pystyä sitä puolta terveesti ja fiksusti ruokkimaan. Esim. niin että kun se paras pelaaja ei olekkaan pelannut parasta peliään tai laiskasti puolustanut pelin, niin hänet voi ottaa myös vaihtoon ja sitten käydä syyt miksi otettiin vaihtoon. Nyt usein siitä huolimatta pidetään kentällä, kun kuitenkin on "meidän paras pelaaja". Samalla tavalla harjoituksissa voi kilvoitella oikeasti niissä 1vs1 tilanteissa esim. laskemalla kuka eniten riisti palloa toisilta tai kuka pääsi useiten ohitse, jne. Tämä ruokkii sitä kilpailua yksittäisessä hetkessä ja tilanteessa, jota tässä eniten hain.

[Nuorenanätti]

https://www.kaleva.fi/juniorijalkapallotoiminnalla-havitetaan-oulussa-ko/3998040

Ju­nio­ri­jal­ka­pal­lo­toi­min­nal­la hä­vi­te­tään Oulussa ko­ko­naan niin sanottu kes­ki­kas­ti, jolla on myös huip­pu­ja hyö­dyt­tä­vä funktio

03.10.2021 06:00
Juniorijalkapallo

Olipa kerran ranskalainen pikkukaupunki, jossa asui pienikokoinen poika, joka rakasti jalkapalloa. Poika pyrki toistuvasti seudun seurojen kilpajoukkueisiin, mutta tuli yhtä usein hylätyksi, koska taidot eivät riittäneet kompensoimaan hentoista vartta.

14-vuotiaana hän sai jalan naapurimaassa Espanjassa toimivan seuran oven väliin ja joutui muuttamaan yksin toiseen maahan saadakseen mahdollisuuden. Tuo poika oli nimeltään Antoine Griezmann ja loppu onkin jalkapallohistoriaa.

Oululaista juniorijalkapallon seuratoimintaa kentän laidalta seuratessa tuo Griezmannin tarina tulee usein mieleen. Karsintoja jyviin ja akanoihin aletaan tekemään parhaimmillaan jo 10-vuotiaille lapsille ja kautta linjan jo alakouluiässä piirisarjatason paremmintietäjät ”tietävät” jokaisen junnun arvon ja tulevaisuuden.

Tämä tietäminen tietysti johtaa siihen, että jyvät poimitaan hyvissä ajoin omiin piireihinsä, jossa heidän ympärillään pyörii jos jonkinlaista asiantuntijaa, ja akanoiden – joita ei parhaimmillaan viimeisimmästä jyvästä erota kuin hiuskarva, itselle sopivan valmennustavan puuttuminen tai vaikkapa myöhäisempi fyysinen kasvu – nenän edestä vedetään ovi kiinni. He jäävät sekalaisiin harrastejoukkueisiin, joissa pelailevat vain liikkumisen vuoksi palloilevien kanssa seurojen vanhempien junioreiden valmennuksessa, treenien sisällön muodostuessa heikoimman lenkin mukaan.

 Näistä asetelmista on juhlapuheissa tietysti olemassa yhtäläinen mahdollisuus nousta kilpajoukkueisiin, vaikka kukaan asioista päättävä ei käy edes katsomassa: Ainoastaan täytyy höntsäporukassa höntsäämällä saada hankittua samat taidot kuin akatemian puolella hankitaan asiantuntija-armadan avulla!

Harvoin tuollaista oman työn mitätöintiä kuulee ammattivalmentajan suusta, mutta tarkoitus kaiketi pyhittää keinot. Tällaisella toiminnalla hävitetään kokonaan ns. keskikasti, jolla tällaisen väestötiheyden maassa on myös huippuja hyödyttävä funktio. Siellä, mistä edustuskokoonpanoihin noustaan, humiseekin tyhjyys ja sitten on harrastelijat.

 Sellaiset Griezmannit, jotka vaihtavat tarvittaessa yksin alaikäisenä vaikka valtiota mahdollisuuden saadakseen, ovat harvassa. Todennäköisempää on, että kun lapselle sanotaan tarpeeksi monta kertaa, ettei tämä ole tarpeeksi hyvä, niin hän uskoo sen ja antaa olla. Yhtä Griezmannia kohden on monikymmenpäinen lauma, joiden kehitystä ei nähty, koska se ei kiinnostanut ketään.

Sikäli kun kirjoitukseni mitenkään noteerataan, saan eittämättä kuulla, että asiat eivät ole näin. Siihen vastaan jo ennalta, että juhlapuheet ja konkreettiset teot ovat kaksi eri asiaa. Se, että osaa luetella litanian yhdenveroisuudesta, mahdollisuuksien tasa-arvosta ja vaikkapa em. myöhäisemmästä noususta ei tarkoita, että ne ovat olemassa minään muuna kuin suusta tulevina ääniaaltoina.

Jos benchmarkia etsii, niin kannattaa kääntää katseensa vaikkapa paikallisten salibandyseurojen junioritoiminnan puoleen. Jotenkin siellä on onnistuttu rakentamaan malli, jossa pysytellään kentällisen kokoon nähden isoissa joukkueissa, joissa harrastajat saavat yhtäläistä treeniä ja jokaisena päivänä on mahdollisuus näyttää oma tasonsa juuri sille peluutuspäätökset tekevälle valmentajalle, kun taas huipuille tarjotaan haasteita harjoituksissa (kokoonpanoiltaan eläviin) ryhmiin eriyttämällä ja eritasoisiin peleihin kokoonpanoja valitsemalla.

Harmi, että jalkapalloilijoille on tarjolla vain Griezmannin tie.

Satunnainen tarkkailija

Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.

Lisää olkiukkoja. Tai katkeria vanhempia. Tai katkeria olkiukkovanhempia, jotka eivät ymmärrä, että kyseessä on vain eriytetyn valmennussisällön luoma illuusio. Todellisuudessa huonommat olosuhteet, heikompi valmennus ja vähemmän harjoituksia osana harrasteryhmää on heidän lastensa omaksi parhaaksi. Tekisimme väärin, jos emme tällä tavalla lasten erilaisia tarpeita huomioisi.

[Kaihlamo]

Lopetin lukemisen siihen kun kerrotaan faktat pisin vittuja Griezmannin osalta. Jos halutaan käyttää esimerkkejä oikeasta elämästä niin sen verran kantsis tehdä, että tarkistaisi faktat ihan ensimmäisenä...