Suomalainen juniorivalmennus tarvitsee ryhtiliikettä

[Nuorenanätti]

...pystyykö lahjakkuutta näkemään nuorena...

Pystyy. Minulla on kokemus luokkakaverista, joka oli ekaluokasta lähtien ikäluokassaan täysin ylivoimainen. Hän voitti isolla marginaalilla kaikki hypyt ja juoksut, pojat ja tytöt. Kun ottaa huomioon, että tuossa porukassa (vuotta nuoremmissa tosin) oli mukana tuleva SM-sarja jalkapalloilija, ammattijääkiekkoilija ja kontaktilajien MM-hopeamitalisti, joista kaikki ovat poikia, ei suoritus ole tytöille ihan jokapäiväinen.

Murrosiässä sm-kultamitaleita tuli melkein kun viitsi lajiin osallistua. Useimmiten oman ikäisissä ja välillä vanhemmissa. Lopulta paras kehitys pysähtyi jatkuviin loukkaantumisiin. Uran huippu taitaa olla aikuisten sm-mitalien lisäksi kuudes sija 4x100 metrin viestissä Göteborgin MM-kisoissa 1995.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Jutta_Kemil%C3%A4

Jutta oli lahjakas ja lahjakkuus oli kirkkaana nähtävissä jo lapsena.

...pystyykö lahjakkuutta näkemään nuorena...

Ei pysty. Minulla on kokemus vuotta nuoremmasta saman koulun pojasta, joka oli sosiaalisesti kömpelö, koulussa korkeintaan keskinkertainen ja liikunnassa sanalla sanoen huono. Taisi olla ainakin vähän koulukiusattukin. Lopulta yläasteiässä jotain kilahti pojan päässä. Hän aloitti uutena harrastuksena eri kontaktilajeja ja voitti lopulta yhdessä lajissa MM-hopeaa, josta tosin kieltäytyi, koska oli mielestään parempi kuin kultamitamisti. Ura loppui siihen, että liitto läpsäisi tempusta muistaakseni kahden vuoden kilpailukiellon. Tähän kaveriin minulla ei ole ikävä kyllä linkkiä, koska päässä on kilahtanut muutakin kuin urheilun osalta ja pitkän linnareissun takia henkilötietoja tai urjeilusaavutuksia ei julkisuudessa juuri levitellä. Hän on kuitenkin hyvin elävä esimerkki siitä, että murrosiässä kortit jaetaan uudelleen. Leppoisa ja yksinkertainen, täysin lahjattomalta vaikuttava pullukka voi aikuisikään mennessä muuttua joksikin aivan toiseksi.

*

Esimerkeillä tarkoitan sitä, että on olemassa lahjakkuutta, joka näkyy jo varhain. On myös olemassa lahjakkuutta, joka ei lapsena erotu, koska lapsi esimerkiksi kehittyy ja kasvaa myöhemmin kuin muu ikäluokka. On myös valtava määrä nopeaa teknistä kehitystä, ahkeraa harjoittelua ja aikaista kasvua, jotka tulkitaan lahjakkuudeksi, vaikka ei sitä lopulta ole.

Jallapallossa tuntuu olevan valtava tarve löytää näitä lahjakkuuksia jo varhain, vaikka juuri jalkapallo on niin moniulotteinen peli, että suurta osaa lahjakkuudesta on lapsena todellisuudessa liki mahdotonta erottaa aikaisesta kasvusta tai isoista harjoitusmääristä.

Miten tällaisessa suomalaisen juniorimyllyn kahdeksanvuotiaiden lahjakkuusvertailussa olisivat tulleet esiin vaikkapa Tim Sparvin suurimmat kyvyt, kun edes aikuisena niille ei ole suoraa mittaria eivätkä Sparvin pelin ymmärtämiseen, sosiaalisiin taitoihin ja pelilliseen johtajuuteen liittyvät ominaisuudet kummoisesti nouse esiin lasten vielä melko hahmottomassa ja taktiikattomassa juoksupelissä.

Kutenkin kyseessä on tietyiltä ominaisuuksiltaan ja poikkeuksellisen lahjakas pelaaja, joka on huutavista puutteistaan huolimatta tehnyt upean kansainvälisen uran. Tarvittaisiin melkoinen valmennusvelho, joka olisi pikku-Timin erityisominaisuudet jo lapsena ymmärtänyt. Huuhkajien onneksi Tim on varhaisina junnuvuosina pärjännyt myös liikunnallisesti ja teknisesti riittävän hyvin, ettei häntä ole lähetetty pökkelöjalkoineen kankeiden ja lahjattomien hipparyhmään. Siitä en tiedä, miten Tim on matematiikassa menestynyt ja osaako nyt integraalit ja derivaatat.

[Taktiikkapalaveri]

Miten tällaisessa suomalaisen juniorimyllyn kahdeksanvuotiaiden lahjakkuusvertailussa olisivat tulleet esiin vaikkapa Tim Sparvin suurimmat kyvyt, kun edes aikuisena niille ei ole suoraa mittaria eivätkä Sparvin pelin ymmärtämiseen, sosiaalisiin taitoihin ja pelilliseen johtajuuteen liittyvät ominaisuudet kummoisesti nouse esiin lasten vielä melko hahmottomassa ja taktiikattomassa juoksupelissä.

Kompleksisuudessaan jalkapallo on siitä hyvä peli, että se antaa mahdollisuuden erityyppisille lahjakkuuksille. Voiman, nopeuden, ketteryyden ja teknisen taidon lisäksi voi pärjätä myös kognitiivisilla ja sosiaalisilla kyvyillä. Tosin pelin nopeutuessa ja liikkuvuusvaatimusten kasvaessa tämäkin kilpailuetu an sich hieman pienentyy. Sparvin tapaisen kutospaikan pelaajan ideaalimalli on nykyään N'golo Kanté, juoksuhirmu jota ei ole pilattu sparvimaisella ulottuvuudella ja pituudella. Kognitiivisissa taidoissa, sijoittumisessa ja päätöksenteossa näiden herrojen välillä ei välttämättä ole suurtakaan eroa.

Spatiaalinen hahmotuskyky ja matemaattisen abstraktion hallinta eivät kuitenkaan ole sama asia.

[Jortsukka]

Toisaalta hyvä tiedostaa vaikka kun Aki Riihilahti sanoo että "en ollut koskaan taitava tai nopea, mutta yritin kovasti", niin kuitenkin Suomen mittakaavassa Riihilahti oli taitava. Samoin nyt kun esimerkkinä otettiin Sparv, niin hyvä muistaa että kaveri on pelannut jo U15 eteenpäin maajoukkueessa, 16-vuotiaana oli Southamptonin akatemiassa, jne. Eli vaikka myöhemmin on oppinut mm. paljon miten voisi pelata palloa eteenpäin eikä vain taaksepäin, niin oli jo juniorina todella hyvä pelaaja. Harjoitteli myös valtavasti omatoimista, jne. joten ei nyt puhuta mistään "junnuna paska ja aikuisena vasta huipulle". Tärkeimmät mittarit kuitenkin ovat juuri halu kehittyä ja se että perhe tukee tätä asiaa(Sparvilla täysin tämä tapahtui).

[KVilho]

Kompleksisuudessaan jalkapallo on siitä hyvä peli, että se antaa mahdollisuuden erityyppisille lahjakkuuksille. Voiman, nopeuden, ketteryyden ja teknisen taidon lisäksi voi pärjätä myös kognitiivisilla ja sosiaalisilla kyvyillä. Tosin pelin nopeutuessa ja liikkuvuusvaatimusten kasvaessa tämäkin kilpailuetu an sich hieman pienentyy. Sparvin tapaisen kutospaikan pelaajan ideaalimalli on nykyään N'golo Kanté, juoksuhirmu jota ei ole pilattu sparvimaisella ulottuvuudella ja pituudella. Kognitiivisissa taidoissa, sijoittumisessa ja päätöksenteossa näiden herrojen välillä ei välttämättä ole suurtakaan eroa.

Spatiaalinen hahmotuskyky ja matemaattisen abstraktion hallinta eivät kuitenkaan ole sama asia.

Tosi paljon hyviä näkökulmia tullut. Näitä kun lueskelee niin huomaa ettei se oma käsitysrakennelma aivan 100% ehkä olekaan, vaikka eipä taida näillä palstoilla tavata semmoista ääneen sanoakkaan. Toisaalta tietyt näkökulmat vain vahvistuneet.

Niin monta juttua jota huvittaisi kommentoida, mutta otetaan nyt vaikka tämä lainattu viesti.

Tämän kompleksisuuden takia juuri futiksesta ja joukkuelajeista yleensä. Jos juokset 100 metriä alle 10 sekkaa, niin voi kohtuu varmasti olettaa että pärjää 100 metrin juoksussa. Aika monta muutakin asiaa pitää loksahtaa kohdalleen että pärjäisit kuitenkaan futiksessa.

Noiden lueteltujen osa-aluiden lisäksi (Voiman, nopeuden, ketteryyden ja teknisen taidon lisäksi voi pärjätä myös kognitiivisilla ja sosiaalisilla kyvyillä) lisäisin mielestäni tärkeimmän, eli henkisen puolen jutut. Nykyfutista kun seuraa, niin vääjäämättä tuolee mieleen että alisuorittajat ei pärjää, mutta ei oikein enää suorittajatkaan. Vaaditaan monia henkisiä ominaisuuksia. Siksi sanoisinkin että hyvää jalkapalloilijaa ei voi määrittää numeroilla, niin kuin ei jalkapalloakaan pelinä. Eino Leinon runonkin voi koittaa siirtää exceliin, mutta aika paljon menetetään.

Satuin näkemään kun skeittarilökäpöksyt kilpaili olymppialaisissa. Ihan ihme rytkyjä ja manööverejä ennen suoritusta ja sen jälkeen. Oli pipodiskoa päässä ja kaikenlaisia tanssiliikkeitä ennen suoritusta jne.

En nyt muista miten päädyin asiaa ajattelemaan, mutta hetken mietittyäni tulin osittain eri ajatuksiin. Kavereilla ei ollut mitään suojia, mutta temput oli semmoisia että jos ei nyt henki lähde niin luita menee poikki jos suoritus ei onnistu tarpeeksi hyvin. Siis suorituksessa ei tarvitse mennä edes mitään pieleen, riittää että ei onnistu.

Ensinnäkin voin kuvitella sitä kivun määrää mikä noita treenatessa on koettu. En tiedä lajista kauheasti (vaikka nuorempana joskus kokeilinkin), mutta temput oli semmoisia (joillain metallikaiteilla temppuilivat) että marginaalit onnistumisen ja epäonnistumisen välillä todella pieniä. Montako kertaa kaverit on joutuneet nousemaan asfaltilta paikat verillä ja vääntyneenä yrittämään uudestaan? Montako kertaa on lanssi hakenut oikomishoitoon? Nämä ei käsittääkseni lähtökohtaisesti kilpaile, eli voidaanko sanoa että heillä on kilpailuviettiä vai ei? Määrätietoisuudesta ja halusta onnistua ehkä enemmän.

Toinen ja enemmän omaan pointtiini liittyvä on se että tuommoinen temppu ei onnistu jos pelkää tai mitenkään edes epäilee että ei onnistu. Uskon että vaatii todella kovaa itsesuggestiota että tarvittavaan tilaan pääsee. Tästä johtuu varmaan nämä kaikki manooverit ja ihmetouhut ennen suoritusta ja sen jälkeen.

Väitän että koko ajan enemmän ja enemmän huippufutarilta vaaditaan tietynlaista mindsettiä (fyysisten ominaisuuksien lisäksi tottakai) ja vähemmän ikenet verillä vääntämistä tai oman oksennuksen polkemista suonsilmässä. Kuitenkin pelkään että nämä tyypit eivät näyttäydy treeneissä perinteisinä suorittajavääntäjinä, jotka nostava vienon hymyn valmentajan kasvoille.

Olipas taas huonosti koitettu selittää ...

[Nuorenanätti]

Jalkapallon monimuotoisuutta purettuna paloihin. Ihan kaikkea en muistanut eikä ole tarpeenkaan, mutta antaa tämä nyt vähän suuntaa.

Jalkapalloilija tarvitsee:

Fyysiset ominaisuudet, kuten tasapaino, liikkuvuus, kehonhallinta, nopeus, reaktionopeus, ketteryys, voima (esim. maksimivoima ja räjähtävyys), juoksukestävyys, nopeuskestävyys, jne.

Tekniset jalkapallotaidot, kuten kuljettaminen, laukaiseminen, syöttäminen, ensimmäinen kosketus, taklaaminen, puskeminen, jne.

Teknis-taktiset jalkapallotaidot, kuten kyky ajoittaa liikkeitä tai syöttöjä, kyky luoda ja hyödyntää tyhjää tilaa tai kyky valita oikea rintamasuunta, kyky lukea vastustajan peliasentoa ja liikettä, yms.

Kognitiiviset taidot, kuten kyky sekunnin murto-osassa havainnoida ja hahmottaa kolmiulotteisesti pelaajien ja pallon sijaintia ja liikesuuntia sekä lähellä että kaukaa sekä tarkan että sumean näön alueelta. Kyky ylipäätään hyödyntää sumea näön aluetta havainnointiin. Kyky suodattaa näkemästään olennainen päätöksenteon tueksi. Kyky ymmärtää, mitä ja mistä suunnasta pitää milloinkin havainnoida.

Älylliset ominaisuudet, kuten kyky tehdä havainnoimansa perusteella taktiikkaan ja pelitilanteeseen suhteutettuna oikeita pelillisiä ratkaisuja. Älyllinen nopeus tehdä sekunnin murto-osassa oikeita valintoja. Kyky ymmärtää pelin lainalaisuuksia. Kyky omaksua viikosta toiseen uusia taktiikoita. Kyky omaksua toistuvien tilanteiden ratkasumalleja ja kyky kokemuksen ja omaksutun tiedon pohjalta ennakoida tulevaa. Kyky keskittyä herpaantumatta pitkiäkin aikoja.

Sosiaaliset taidot, kuten kyky tulla toimeen ja toimia yhdessä hyvin erilaisten, usein vahvojenkin persoonien kanssa. Kyky johtaa ja olla esikuva, kun tilanne sitä vaatii. Kyky olla johtamatta, kun tilanne sitä vaatii. Kyky olla itsekeskeinen mulkku, kun tilanne sitä vaatii. Kyky olla olematta itsekeskeinen mulkku, kun tilanne sitä vaatii.

Henkiset ominaisuudet, kuten kyky ottaa vastaan ja hyödyntää saamaansa palautetta oppimisen tukena. Kyky suodattaa ja sietää epäoikeudenmukaista palautetta ja tahallista provosointia tai lannistavaa psyykkausta tai muuta ulkopuolista painetta. Tahto oppia ja kehittyä. Tahto oppia ja kehittyä, vaikka se ei aina ole mukavaa. Tahto olla paras itsensä tilanteesta, harjoituksesta, päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Kyky sietää ja  kestää kipua ja epäonnistumisia. Kyky iloita urheilusta. Kyky nauttia kilpailusta. Kyky rakastaa jalkapalloa huonoinakin hetkinä. Kyky asettaa tavoitteita ja loputonta pitkäjänteisyyttä ja itseluottamusta siihen, että tavoitteet on mahdollista saavuttaa. Hyvä itsetuntemus, jonka avulla tunnistaa vahvuutensa ja heikkoutensa. Vahva itsetunto, joka kantaa, vaikka ei olekaan aina paras. Itsehillintää ja kykyä pitää fokus urheilussa, vaikka on vaikeitakin tilanteilla, kun kaverilla on pussikaljaa, mopo ja hutsahtava tyttöystävä, joista kaikkea tekisi mieli. Eniten sitä paheellista tyttöystävää.

Silkkaa onnea, ettei loukkaannu pahasti, kun kaikesta harjoittelusta ja lahjakkuudesta riippumatta itsetunto-ongelmainen nilkki vetää täysvauhtisen kahden jalan pulkan napit edellä tukijalan polveen.

Ja kaikkein olennaisimpana, kykyä syntyä alkuvuonna ja kehittyä fyysisesti aikaisin, jotta tulee valituksi kilpajoukkueeseen kahdeksanvuotiaana.

[Skylark]

Vastailen tässä näihin opettamista koskeviin kysymyksiin.

Eli ensiksi kysyttiin, hakeutuuko opettajiksi ekstroverttejä. Kyllä hakeutuu. Soveltuvuuskoe mittaa myös esiintymistaitoa. Ujoille ja estyneille se on perinteisesti ollut vaikea paikka. Lisäksi opinnoissa oli ainakin ennen improvisaatioharjoituksia ja erittäin paljon esiintymistä. Auskultointi oli välillä hyvin raakaa. Muistan, että eräs opiskelija sai hyvinkin asiatonta palautetta ohjaavalta opettajalta mm. ulkonäköönsä ja ääneensä liittyen. Noista ajoista on yli 10 vuotta, mutta silloin useampikin opiskelija keskeytti juuri siksi, että koki opinnot hyvin ahdistaviksi. Huolimatta siis siitä, että olivat selvittäneet soveltuvuuskokeen.

Varmasti on kuitenkin eroja eri yliopistojen ja didaktikkojen välillä. Ja toisaalta esim. luonnontieteiden alalla käytännössä kaikki aineenopettajiksi halunneet hyväksyttiin, koska hakijoita oli niin vähän. Kuinka moni heistä sitten suoritti opinnot loppuun, ei ole tiedossani.

Sitten kysyttiin, huomaako matemaattisen lahjakkuuden alaluokilla. Ei huomaa. Alaluokilla huomataan lapset, joille matematiikka on haasteellista esim. hahmotusongelmien vuoksi. Niistä, joille matematiikka on helppoa, osa on hyviä matematiikassa jatkossakin, osa ei ole. Ylemmillä luokilla ja etenkin lukiossa on olennaista kiinnostus. Jos siis haluaa kiitettäviä arvosanoja. Matematiikkaa ptää harjoitella myös vapaa-ajalla. Sama pätee lukemiseen. Osa tulee kouluun pahasti takamatkalla, osa lukee jo sujuvasti. Nämä erot tasoittuvat usein paljon. Olennaista on se, miten paljon lapsi pitää lukemisesta ja tekee sitä vapaa-ajalla. Koulussa voidaan kannustaa lukemiseen ja laskemiseen, voidaan osallistua haasteisiin, voidaan käydä kirjastossa, voidaan pitää lukutunteja, tehdä luokkaan lukupuu, kertoa vanhemmille lukemisen tärkeydestä, voidaan lukea yhteisesti kirjoja. Lapsi, joka osasi lukea kouluun tullessaan ja oli siksi muita siinä edellä, ei välttämättä enää kolmosella ole parhaita lukijoita. Lapset tulevat niin eri ympäristöistä. Osa vanhemmista opettaa itse lapsensa lukemaan, koska toivoo, että lapsi saisi siitä etumatkaa kouluun. Tällöin lukutaito ei ole sillä lailla lapsen omaa ansiota, eikä hankittu etumatka pidä. Osa lapsista taas oppii spontaanisti itse lukemaan mutta ei erityisesti pidä lukemisesta.

Se, että alaluokilla tehtäisiin karsinta tai jako taitavien ja huonojen välillä, ei vastaisi tarkoitusta. Alaluokilla pystytään minusta lähinnä tunnistamaan ne lapset, joille koulutyö tulee todennäköisesti olemaan jatkossakin haasteellista ja jotka tarvitsevat siihen tukea.

Oppimistulokset ovat olleet laskussa. Tähän on monta syytä. Itse pitäisin suurimpana syynä v. 2011 voimaan tullut inkluusiolakia, jonka seurauksena erityisoppilaita on integroitu tavalliselle luokalle. On tapauksia, joissa tämä on ihan perusteltua ja toimii, mutta on tapauksia, joissa tämä on järkyttävä virhe.

Jalkapallossa pelaajat jaetaan usein tavoitteellisuuden, motivaation, innokkuuden ym. perusteella. Nämä ovat hyvin tulkinnanvaraisia juttuja. Vähän samoin kuin tuntiaktiivisuus koulussa. Tunnen lapsia, jotka karsiutuivat kilparyhmästä, koska heillä ei ollut valmentajan mielestä kovuutta. Näihin ominaisuuksiin ei valmentajilla kuitenkaan ole käsittääkseni mitään mittareita. Arviointi perustuu vastuuvalmentajan näkemykseen. Jos kilparyhmään valitaan vaikkapa 20 poikaa 50:stä, on todennäköisesti niin, että kaikki täysjärkiset osaisivat valita ryhmästä n. 15 poikaa. Mutta häntäpäässä jouduttaisiin halkomaan hiuksia, ja valinta riippuisi pitkälti valitsijasta. Kun tilanne on kuitenkin se, että kilparyhmään pääsääntöisesti satsataan huomattavasti enemmän, heitä valmennetaan paremmin ja enemmän, heillä on taitokouluja, leirejä, koulutuksia ym., tuo alun perin pieni ja tulkinnanvarainen ero uhkaa kasvaa.

[Sokrateen puskumaali]

Miten tällaisessa suomalaisen juniorimyllyn kahdeksanvuotiaiden lahjakkuusvertailussa olisivat tulleet esiin vaikkapa Tim Sparvin suurimmat kyvyt, kun edes aikuisena niille ei ole suoraa mittaria eivätkä Sparvin pelin ymmärtämiseen, sosiaalisiin taitoihin ja pelilliseen johtajuuteen liittyvät ominaisuudet kummoisesti nouse esiin lasten vielä melko hahmottomassa ja taktiikattomassa juoksupelissä.

Sama Tim Sparv, joka oli jo u15 maajoukkueessa ja 16v lähti Englantiin akatemiaan? En seurannut häntä 8 vuotiaana, mutta veikkaisin että hän ei näyttäytynyt vertaistensa joukossa "pökkelöjalkana ja kankeana". Veikkaan, että hän oli pienen seuransa ikäluokan paras monella eri jalkapalloon liittyvällä suoralla mittarilla.

Kutenkin kyseessä on tietyiltä ominaisuuksiltaan ja poikkeuksellisen lahjakas pelaaja, joka on huutavista puutteistaan huolimatta tehnyt upean kansainvälisen uran. Tarvittaisiin melkoinen valmennusvelho, joka olisi pikku-Timin erityisominaisuudet jo lapsena ymmärtänyt. Huuhkajien onneksi Tim on varhaisina junnuvuosina pärjännyt myös liikunnallisesti ja teknisesti riittävän hyvin, ettei häntä ole lähetetty pökkelöjalkoineen kankeiden ja lahjattomien hipparyhmään. Siitä en tiedä, miten Tim on matematiikassa menestynyt ja osaako nyt integraalit ja derivaatat.

Ne huutavat puutteet ovat tainneet tulla vasta vanhenemisen myötä. Ei hän varmaan koskaan ole ollut dynaamisin pelaaja ammattilaistason peleissä, mutta riittävän nopea sillä tasolla on ruohonjuuritason jalkapallossa todennäköisesti todella nopea. Minä olen lukemani perusteella saanut vaikutelman Sparvista hyökkäyssuuntaan taitavana pelaajana junioreissa, mutta nähtyään kuinka paljon edellä maailmalla oltiin niissä taidoissa hän lähti muokkaamaan uraansa uurastavan ja sijoittuvan keskikenttäpelaajan suuntaan. Epäilen, että se Sparv mitä olemme todistaneet maajoukkueessa viimeisinä vuosina ei todellakaan ollut hänen roolinsa junoreissa.

Eli ensiksi kysyttiin, hakeutuuko opettajiksi ekstroverttejä. Kyllä hakeutuu. Soveltuvuuskoe mittaa myös esiintymistaitoa. Ujoille ja estyneille se on perinteisesti ollut vaikea paikka. Lisäksi opinnoissa oli ainakin ennen improvisaatioharjoituksia ja erittäin paljon esiintymistä. Auskultointi oli välillä hyvin raakaa. Muistan, että eräs opiskelija sai hyvinkin asiatonta palautetta ohjaavalta opettajalta mm. ulkonäköönsä ja ääneensä liittyen. Noista ajoista on yli 10 vuotta, mutta silloin useampikin opiskelija keskeytti juuri siksi, että koki opinnot hyvin ahdistaviksi. Huolimatta siis siitä, että olivat selvittäneet soveltuvuuskokeen.

Ok, omat muistikuvani aikaisemmasta olivat sen suuntaisia, että niitä introverttejä opettajia kyllä liikkui koulujen käytävillä.

Sitten kysyttiin, huomaako matemaattisen lahjakkuuden alaluokilla. Ei huomaa. Alaluokilla huomataan lapset, joille matematiikka on haasteellista esim. hahmotusongelmien vuoksi. Niistä, joille matematiikka on helppoa, osa on hyviä matematiikassa jatkossakin, osa ei ole. Ylemmillä luokilla ja etenkin lukiossa on olennaista kiinnostus. Jos siis haluaa kiitettäviä arvosanoja. Matematiikkaa ptää harjoitella myös vapaa-ajalla. Sama pätee lukemiseen. Osa tulee kouluun pahasti takamatkalla, osa lukee jo sujuvasti. Nämä erot tasoittuvat usein paljon. Olennaista on se, miten paljon lapsi pitää lukemisesta ja tekee sitä vapaa-ajalla. Koulussa voidaan kannustaa lukemiseen ja laskemiseen, voidaan osallistua haasteisiin, voidaan käydä kirjastossa, voidaan pitää lukutunteja, tehdä luokkaan lukupuu, kertoa vanhemmille lukemisen tärkeydestä, voidaan lukea yhteisesti kirjoja. Lapsi, joka osasi lukea kouluun tullessaan ja oli siksi muita siinä edellä, ei välttämättä enää kolmosella ole parhaita lukijoita. Lapset tulevat niin eri ympäristöistä. Osa vanhemmista opettaa itse lapsensa lukemaan, koska toivoo, että lapsi saisi siitä etumatkaa kouluun. Tällöin lukutaito ei ole sillä lailla lapsen omaa ansiota, eikä hankittu etumatka pidä. Osa lapsista taas oppii spontaanisti itse lukemaan mutta ei erityisesti pidä lukemisesta.

Vaikuttaa jotenkin niin ei siltä mitä itse havainnoin elämässäni. Kävin katsomassa jos asiasta löytyisi jotain tutkimustakin. Tässä on 2020 ilmestynyt matematiikkaa koskeva pitkittäistutkimus:

https://journal.fi/ainedidaktiikka/article/view/83384

Sen mukaan 9. luokan paras desiili erottuu jo kolmannella luokalla ja on selvästi erottuva jo kuudennella. Jos ja kun kaikki ihmisen taidot ja ominaisuudet ovat suurin piirtein 50% geneettisesti periytyviä, niin tämä ei mielestäni ole mikään erityisen ihmeellinen tulos. Asiasta kiinnostuminen on myös oleellinen osa sitä lahjakkuutta.

Se, että alaluokilla tehtäisiin karsinta tai jako taitavien ja huonojen välillä, ei vastaisi tarkoitusta. Alaluokilla pystytään minusta lähinnä tunnistamaan ne lapset, joille koulutyö tulee todennäköisesti olemaan jatkossakin haasteellista ja jotka tarvitsevat siihen tukea.

Iso osa yhteiskunnista maailmassa toimii eri periaatteella. Siellä nähdään teoreettiseen oppimiseen sopivammat ja lahjakkaammat siinä kymmenen korvilla ja heille opetetaan eri asioita. Lahjakkaista ihmisistä puristetaan kovemmalla vaatimustasolla enemmän irti. Ei puhuta mistään Pohjois-Koreoista vaan ihan liberaaleista Länsi-Eurooppalaisista valtioista.

Jalkapallossa pelaajat jaetaan usein tavoitteellisuuden, motivaation, innokkuuden ym. perusteella. Nämä ovat hyvin tulkinnanvaraisia juttuja. Vähän samoin kuin tuntiaktiivisuus koulussa. Tunnen lapsia, jotka karsiutuivat kilparyhmästä, koska heillä ei ollut valmentajan mielestä kovuutta. Näihin ominaisuuksiin ei valmentajilla kuitenkaan ole käsittääkseni mitään mittareita. Arviointi perustuu vastuuvalmentajan näkemykseen. Jos kilparyhmään valitaan vaikkapa 20 poikaa 50:stä, on todennäköisesti niin, että kaikki täysjärkiset osaisivat valita ryhmästä n. 15 poikaa. Mutta häntäpäässä jouduttaisiin halkomaan hiuksia, ja valinta riippuisi pitkälti valitsijasta. Kun tilanne on kuitenkin se, että kilparyhmään pääsääntöisesti satsataan huomattavasti enemmän, heitä valmennetaan paremmin ja enemmän, heillä on taitokouluja, leirejä, koulutuksia ym., tuo alun perin pieni ja tulkinnanvarainen ero uhkaa kasvaa.

Jos sinä valitsisit 20/50 matematiikan tehovalmennukseen ja sieltä n. 5 lasta on enemmän tai vähemmän arvalla valittuja, niin luuletko oikeasti, että nämä viisi sen opetuksen myötä erottuisivat automaattisesti niistä 5 seuraavasta, jotka olivat lähellä valintoja? Minä en, koska se valmennus on vähäisempi osa sitä kehittymistä. Lapsesta itsestään riippuu enemmän. Toki tämän matematiikan opetusta ei pidä lopettaa vaan lapsen pitää antaa kasvaa täyteen potentiaaliinsa. Eriyttävästä opetuksesta voi olla kuitenkin todella paljon hyötyä sille top 5 porukalle, joilla potentiaali jää realisoimatta, jos heille ei anna riittäviä haasteita matematiikassa jo nuorena.

[Nuorenanätti]

se Sparv mitä olemme todistaneet maajoukkueessa viimeisinä vuosina ei todellakaan ollut hänen roolinsa junoreissa.

Juuri se pointti, jota yritin sanoa. Ne ominaisuudet ja se suurin lahjakkuus, joidenka vuoksi hän menestyi maajoukkueessa ja kansainvälisillä kentillä, eivät olleet juniorina olennaisessa roolissa. Ja kuten te ansiokkaasti todistelette, luultavasti myöskään ne heikkoudet, jotka rajoittivat hänen uraansa aivan absoluuttiselle huipulle, eivät olleet näkyvissä vielä lapsena.

[KVilho]

Jalkapallon monimuotoisuutta purettuna paloihin. Ihan kaikkea en muistanut eikä ole tarpeenkaan, mutta antaa tämä nyt vähän suuntaa.

Jalkapalloilija tarvitsee:

Fyysiset ominaisuudet, kuten tasapaino, liikkuvuus, kehonhallinta, nopeus, reaktionopeus, ketteryys, voima (esim. maksimivoima ja räjähtävyys), juoksukestävyys, nopeuskestävyys, jne.

Tekniset jalkapallotaidot, kuten kuljettaminen, laukaiseminen, syöttäminen, ensimmäinen kosketus, taklaaminen, puskeminen, jne.

Teknis-taktiset jalkapallotaidot, kuten kyky ajoittaa liikkeitä tai syöttöjä, kyky luoda ja hyödyntää tyhjää tilaa tai kyky valita oikea rintamasuunta, kyky lukea vastustajan peliasentoa ja liikettä, yms.

Kognitiiviset taidot, kuten kyky sekunnin murto-osassa havainnoida ja hahmottaa kolmiulotteisesti pelaajien ja pallon sijaintia ja liikesuuntia sekä lähellä että kaukaa sekä tarkan että sumean näön alueelta. Kyky ylipäätään hyödyntää sumea näön aluetta havainnointiin. Kyky suodattaa näkemästään olennainen päätöksenteon tueksi. Kyky ymmärtää, mitä ja mistä suunnasta pitää milloinkin havainnoida.

Älylliset ominaisuudet, kuten kyky tehdä havainnoimansa perusteella taktiikkaan ja pelitilanteeseen suhteutettuna oikeita pelillisiä ratkaisuja. Älyllinen nopeus tehdä sekunnin murto-osassa oikeita valintoja. Kyky ymmärtää pelin lainalaisuuksia. Kyky omaksua viikosta toiseen uusia taktiikoita. Kyky omaksua toistuvien tilanteiden ratkasumalleja ja kyky kokemuksen ja omaksutun tiedon pohjalta ennakoida tulevaa. Kyky keskittyä herpaantumatta pitkiäkin aikoja.

Sosiaaliset taidot, kuten kyky tulla toimeen ja toimia yhdessä hyvin erilaisten, usein vahvojenkin persoonien kanssa. Kyky johtaa ja olla esikuva, kun tilanne sitä vaatii. Kyky olla johtamatta, kun tilanne sitä vaatii. Kyky olla itsekeskeinen mulkku, kun tilanne sitä vaatii. Kyky olla olematta itsekeskeinen mulkku, kun tilanne sitä vaatii.

Henkiset ominaisuudet, kuten kyky ottaa vastaan ja hyödyntää saamaansa palautetta oppimisen tukena. Kyky suodattaa ja sietää epäoikeudenmukaista palautetta ja tahallista provosointia tai lannistavaa psyykkausta. Tahto oppia ja kehittyä. Tahto oppia ja kehittyä, vaikka se ei aina ole mukavaa. Tahto olla paras itsensä tilanteesta, harjoituksesta, päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Kyky sietää ja  kestää kipua ja epäonnistumisia. Kyky iloita urheilusta. Kyky nauttia kilpailusta. Kyky rakastaa jalkapalloa huonoinakin hetkinä. Kyky asettaa tavoitteita ja loputonta pitkäjänteisyyttä ja itseluottamusta siihen, että tavoitteet on mahdollista saavuttaa. Hyvä itsetuntemus, jonka avulla tunnistaa vahvuutensa ja heikkoutensa. Vahva itsetunto, joka kantaa, vaikka ei olekaan aina paras. Itsehillintää ja kykyä pitää fokus urheilussa, vaikka on vaikeitakin tilanteilla, kun kaverilla on pussikaljaa, mopo ja hutsahtava tyttöystävä, joista kaikkea tekisi mieli. Eniten sitä paheellista tyttöystävää.

Silkkaa onnea, ettei loukkaannu pahasti, kun kaikesta harjoittelusta ja lahjakkuudesta riippumatta itsetunto-ongelmainen nilkki vetää täysvauhtisen kahden jalan pulkan napit edellä tukijalan polveen.

Ja kaikkein olennaisimpana, kykyä syntyä alkuvuonna ja kehittyä fyysisesti aikaisin, jotta tulee valituksi kilpajoukkueeseen kahdeksanvuotiaana.

Siinäpä niitä, mutta edelleen tuosta henkiseltä puolelta puuttuu se mitä koitin tossa avata, mutta paremmin en osaa sitä selittää Syynä miksi tuon typerän skeittaustarinan nostin oli se että tuota asiaa harvoin nostetaan pelaajan ominaisuuksissa esille (en tiedä olenko koskaan törmännyt)  mutta oman näkemyksen mukaan se on yksi tärkeimmistä. Kun ihan huippujengien pelejä katsoo, niin en usko että ero syntyy treenimäärässä, nopeaudessa, peliälyssä tai edes lahjakkuudessa, vaan tässä esille nostamassani asiassa (sanotaan nyt vaikka että "mindsetissä"). Konkreettisin tilanne on kun lauotaan rankkuja mm-finaalissa. Kaikki saavat sen pallon sata kertaa sadasta treeneissä sinne maalinperukoille, mutta silloin kun pelissä on kaikki, salamavalot vilkkuu ja koko maailma katsoo, on kysymys ihan muusta. Joku voisi puhua paineensietokyvystä, mutta tämä on muutakin.

Nyt toinen poika on siinä iässä että juuri nuo asiat: Mopo, hengailu ja tytöt rupeavat olemaan ajankohtaisia. Eikä se sitä paheellisuutta välttämättä ole vaan ihan luonnollinen osa elämää jotka saattavat asettaa asioita uuteen arvojärjestykseen.

Tuo alkuvuodesta syntyminen ja varsinkin fyysisen kehittymisen vaihe, vai olikos se nyt biologinen ikä on kyllä iso juttu. Ihan käytännössä sen huomannut. Kasvaminen tottakai tuo etua, mutta kömpelyyttäkin. Käsittääkseni testotasot ovat yhteydessä kasvamiseen ja kasvupyrähdyksen alkamiseen ja ne taas vaikuttaa aivoihinkin, voimatasojen lisäksi.

Pojan kovimman kasvupyrähdyksen oli jengin fyssari arvioinut seurannan perusteella näille ajankohdille ja onhan vaatteet kutiskuneetkin huimasti lähiaikoina. Näyttäisi siltä että pahin kömpelyyskin on poissa vaikka nopean kasvun vaikutukset edelleen näkyvissä. Tuskin on sattumaa että lyhyessä ajassa poika noussut ykkösjoukkueeseen ja vielä aika tärkeään rooliin, vaikka valmentaja siinä väitti muutakin olevan.

Toisaalta muutakin mielen yms. myllerryksiä tulee kaupanpäällisinä. Toivon että pärjäämisen parantuminen auttaa näiden myllerrysten / muutosten yli niin että harrastus jatkuu. Toisaalta taas niillä joilla kasvu ja testotasot vielä odottavat itseään, on omat haasteensa pelaamisen näkökulmasta. Molemmissa tapauksissa aika näyttää riittääkö rakkaus lajiin pysymään mukana. Tilanne on kuitenkin se että parin vuoden sisällä sitten nähdään mihin kasvu ja muu kehitys vie. Hyvin järjestetty, muutokset huomioiva valmennus on tässä tärkeässä roolissa.

[Nuorenanätti]

sanotaan nyt vaikka että "mindsetissä"

Ymmärrän, mitä tarkoitat tuolla "mind setillä". Paineensietokyky on osa sitä (lisäsin sen tuohon omaan jupinaani. Sama oli ilmaistu vähän toisella tavalla, mutta paineensietokyky on parempi sana). Muuten siihen liittyy laajemmin noita henkisiä ominaisuuksia, jotka liittyvät kilpailullisuuteen, tavoitteellisuuteen sekä haluun kehittyä, onnistua ja olla paras itsensä joka tilanteessa. Voidaan kuvata sitä myös voitontahdoksi, joka toki osana kuuluu mind setiin (mielenlaatuun?), mutta minusta voitontahto on sanana liian yksipuolinen eikä aina välttämättä kuvaa sitä mielenlaatua oikein.

Korostetusti voitontahtoiselle, jolta puuttuvat ne muut mind setin ominaisuudet, riittää voitto siihen, että tuntee onnistuneensa ja olevansa ylivertaisen hyvä. Vastustaja voi olla vaikka viisi vuotta nuorempi pikkusisko. Jos taas ei voita, tulee paha mieli ja seuraavaksi vastustajaksi valikoidaan joku helpompi mieluummin kuin että harjoiteltaisiin enemmän tai oltaisiin itse parempia. Se, jolla tuo ominaisuus on kohdillaan, valitsee vastustajakseen mahdollisimman kovan, koska vasta se on hänelle oikea tavoite tai mittari, joka hänen täytyy ylittää.

Eikä se sitä paheellisuutta välttämättä ole vaan ihan luonnollinen osa elämää jotka saattavat asettaa asioita uuteen arvojärjestykseen.

Ei olekaan. Kärjistin. Se uusi kiinnostuksen kohde voi olla mopojen ja tyttöjen sijaan vaikka sosiaalipsykologia tai transpukeutuminen. Tarkoitan sitä, että kasvu aikuiseksi tuo uusia kiinnostuksen kohteita ja arvoja, jotka helposti vievät fokuksen pois tavoitteellisesta urheilusta. Tämä on täysin luonnollista.

[Sokrateen puskumaali]

Juuri se pointti, jota yritin sanoa. Ne ominaisuudet ja se suurin lahjakkuus, joidenka vuoksi hän menestyi maajoukkueessa ja kansainvälisillä kentillä, eivät olleet juniorina olennaisessa roolissa. Ja kuten te ansiokkaasti todistelette, luultavasti myöskään ne heikkoudet, jotka rajoittivat hänen uraansa aivan absoluuttiselle huipulle, eivät olleet näkyvissä vielä lapsena.

Sinun pointtisi oli minusta se, että hyvä kun ei kankeata pelaajaa tiputettu vaan annettiin pelata, niin sinulle sanottiin, että lapsien tasolla Tim oli kaikkea muuta kuin kankea suomalaisessa kontekstissa. Miten tämä näin muotoilemasi pointti on argumentti mihinkään suuntaan? Karsikaa kaikki kankeat lapset pois pelistä kun niistä nopeista ja sähäköistä voidaan kasvattaa aikuisiällä puolustuspään spesialisteja vai mikä?

En tiedä. Vaikea sanoa kun ei ole nähnyt häntä lapsena. Luulen silti, että suurin piirtein sama taitojen kasvamisprosessi on jalkapallossa kuin tuossa linkkaamani tutkimuksen matematiikassa. 4/10 taitavimmasta desiilistä on taitavimmassa desiilissä jo kolmannella luokalla ja toiset 4/10 ovat taitotasoiltaan kärkipään lähellä 8.-9. desiilissä. Kuudennella luokalla tulevaisuuden parhaat ovat jo erottautuneet niin, että heistä 65% on parhaassa desiilissä ja 30% 8.-9. desiilissä. Tämä siis tasa-arvolla kyllästetyssä peruskoulussa, 80% tulevaisuuden taitajista on jo kolmannella luokalla parhaassa kolmanneksessa ja 95% kuudennella. Toki jalkapallossa ei pysty yhtä systemaattisesti sitä osaamista kansallisilla kokeilla havaitsemaan, mutta ei se voittavien pelitekojen havainnointi niin mystistä ole. Villi veikkaukseni on, että Tim oli pelitaitava jo lapsena.

Ehkä pikemminkin kuin käytetään Sparvia esimerkkinä siitä, että miten hienosti homma meni kun ei tiputettu kilpajengistä, niin pohditaan, että olisiko hänellä ollut vielä parempi ura, jos olisi saanut jo aiemmin kovemman ympäristön kuin vasta 12v. Toki se olisi pelkkää jossittelua eikä ehkä niin hedelmällistä. Mielummin pohtisin yleisellä tasolla tätä jalkapallokokonaisuutta kuin yksittäisen pelaajan kautta.

Tuo alkuvuodesta syntyminen ja varsinkin fyysisen kehittymisen vaihe, vai olikos se nyt biologinen ikä on kyllä iso juttu. Ihan käytännössä sen huomannut. Kasvaminen tottakai tuo etua, mutta kömpelyyttäkin. Käsittääkseni testotasot ovat yhteydessä kasvamiseen ja kasvupyrähdyksen alkamiseen ja ne taas vaikuttaa aivoihinkin, voimatasojen lisäksi.

Osittain joo, mutta tuo nousee esille enemmän vasta isommassa otannassa. Kyllä vuotta nuoremmat riittävän taitavat pelaajat pärjäävät vuotta vanhempien kilparyhmissä vaikka eivät olisi mitenkään poikkeuksellisen fyysisesti kehittyneitä ikäisekseen. Jossain isoissa kaupungeissa on varmaan tilanne se, että niitä varhain kypsyneitä ja taitavia pelaajia on niin paljon, että valinnat näyttävät keskittyvän näihin tapauksiin joissa kaikki optimitasolla, mutta pienemmissä kaupungeissa sellaista valintamahdollisuutta ei ehkä ole siinä määrin.

Surutta vaan näitä alkuvuodesta syntyneitä fyysisesti kehittyneitä ja taitavimpia vuotta vanhempiin, niin eivät pääse liian helpolla.

[KVilho]

...

Surutta vaan näitä alkuvuodesta syntyneitä fyysisesti kehittyneitä ja taitavimpia vuotta vanhempiin, niin eivät pääse liian helpolla.

Näinhän se olisi hyvä. Tässä esimerkin tapauksessa tuskin ihan sellaiseen tarvitsee mennä. Onneksi omastakin jengistä löytyy muutama muukin vastaavassa tilanteessa oleva tyyppi ja ihan riittävästi on vastusta.

[KVilho]

Ymmärrän, mitä tarkoitat tuolla "mind setillä". Paineensietokyky on osa sitä (lisäsin sen tuohon omaan jupinaani. Sama oli ilmaistu vähän toisella tavalla, mutta paineensietokyky on parempi sana). Muuten siihen liittyy laajemmin noita henkisiä ominaisuuksia, jotka liittyvät kilpailullisuuteen, tavoitteellisuuteen sekä haluun kehittyä, onnistua ja olla paras itsensä joka tilanteessa. Voidaan kuvata sitä myös voitontahdoksi, joka toki osana kuuluu mind setiin (mielenlaatuun?), mutta minusta voitontahto on sanana liian yksipuolinen eikä aina välttämättä kuvaa sitä mielenlaatua oikein.

Korostetusti voitontahtoiselle, jolta puuttuvat ne muut mind setin ominaisuudet, riittää voitto siihen, että tuntee onnistuneensa ja olevansa ylivertaisen hyvä. Vastustaja voi olla vaikka viisi vuotta nuorempi pikkusisko. Jos taas ei voita, tulee paha mieli ja seuraavaksi vastustajaksi valikoidaan joku helpompi mieluummin kuin että harjoiteltaisiin enemmän tai oltaisiin itse parempia. Se, jolla tuo ominaisuus on kohdillaan, valitsee vastustajakseen mahdollisimman kovan, koska vasta se on hänelle oikea tavoite tai mittari, joka hänen täytyy ylittää.

Ei olekaan. Kärjistin. Se uusi kiinnostuksen kohde voi olla mopojen ja tyttöjen sijaan vaikka sosiaalipsykologia tai transpukeutuminen. Tarkoitan sitä, että kasvu aikuiseksi tuo uusia kiinnostuksen kohteita ja arvoja, jotka helposti vievät fokuksen pois tavoitteellisesta urheilusta. Tämä on täysin luonnollista.

Kyllä. Tuo kuvaus vääränlaisesta voitontahdosta oli hyvä. Koitin jotain vastaavaa pari juttua taaksepäin vastaavalla esimerkillä, mutta tämä oli parempi/konkreettisempi. Näihin törmännyt pihapeleissä liian usein. Aikoinaan ajattelin että jos homma parilla tietämälläni tyypillä tyssää (yksi näistä ainakin vielä mukana "majupolulla") niin veikkaa että tämä yhtenä syynä. Oikealla lailla voitontahtoinen päättää käyttää pelissä vain huonompaa jalkaansa / yhtä kosketusta tai ihan mitä vaan että tilanteesta tulee mukava molemmille.

Kaverit vaikuttaa myös paljon. Jos kaverit harrrastuksen ulkopuolellakin ovat niitä samoja, niin treeneihin on helpompi motivoitua. Sama vaikka tyttöystävän kanssa. Jos tyttöystävä on urheilullinen ja vaikka futari itsekin, niin tilanne on vähän erilainen kuin tuossa aikaisemmin kuvaamassasi.

[Skylark]

Millähän vuosikymmenellä noita introvertteja opettajia on kouluissa ollut?

Tuossa tutkimuksessahan todettiin nimenomaan, että yli 1/3 9. luokan huippuosaajista ei ollut huippujen joukossa vielä kolmannella luokalla. Se, että he ovat siellä 9. luokalla on sinun haukkumasi tasapäistävän ja huonon koulujärjestelmän ansiota.

Tuossa tutkimuksessakin tuli ilmi, että mm. asenteet ja koti vaikuttavat koulumenestykseen. Alaluokilla hyvin menestyä lapsi saattaa menestyä hyvin ylemmillä luokillakin tai sitten ei. Tärkeää on myös nähdä syyt heikon menestyksen takana. Kyse ei välttämättä ole vähemmästä lahjakkuudesta. Hyvin menestyvän lapsen takana saattaa taas puuskuttaa aktiivinen vanhempi.

Miltä ajalta nuo kokemuksesi kouluista ovat? Esim. monessa lukiossa pystytään suorittamaan korkeakouluopintoja ja uusin LOPS nimenomaan tukee lukion ja korkeakoulujen yhteistyötä.

Oma lapseni on itse asiassa matematiikkaluokalla, ja kyllähän siellä ne erot kasvavat tavallisilla luokilla oleviin, kun matematiikkaa on enemmän, oppilaat ovat motivoituneita, luokka on kooltaan normiluokkaa pienempi jne. Lapsi halusi pyrkiä sinne itse ja pääsi. Verrattuna vaikkapa jalkapallojoukkuevalintoihin tuo pääsykoe oli hyvinkin mitattavissa. Etukäteen oli määritelty tulos, joka piti ylittää luokalle päästäkseen. Lapseni on matematiikassa ollut aina aika OK, en ole koskaan pitänyt häntä erityisen lahjakkaana. Nyt peruskoulun vikalla luokalla arvosana on 10, ja hän on opettajan mukaan luokan parhaita oppilaita. Jos valinta matematiikkaluokalle olisi tehty vaikkapa 3. luokalla, hän olisi tuskin halunnut edes hakea eikä olisi varmaan edes päässyt.

Samoin myös kilpa- ja haastepuolen pelaajien väliset erot kasvavat, kun valmennus on erilaista, ja tuota eroa on vaikea kuroa omin avuin kiinni. Oman poikani kommentti eroista on, että kilvan puolella treenit ovat aina kovat mutta haasteessa treenien kovuudesta pitää huolehtia itse. Moni pieni lapsi ei osaa itse katsoa, saako riittävän kovat treenit eikä välttämättä tiedä, miltä kova treeni edes tuntuu. Kun lapsia ei päästetä eikä opeteta treenaamaan kovaa, pelaamaan paljon ym., koska hänet on n. 8-vuotiaana todettu huonoksi, hukataan kauheasti potentiaalia. Ehkäpä juuri se reilu 1/3, joka koulussa pystytään nostamaan korkeimmalle tasolle, vaikka taidot ei alaluokilla vielä niin hyvät olekaan.

[Jortsukka]

Vertailu kouluun tai musiikin opetukseen(mitä aiemmin oli) on siinä mielessä epäreilu, että koulussa tuota tekee aina ammattilainen joka saa tietyn koulutuksen ja siitä rahan. Jos jalkapallossa jaettaisiin samanlaista rahapottia valmennukseen kuin mitä koulussa tai edes musiikin opetuksessa on jaossa, niin varmaan myös valmennus olisi eri tasoa. Silloin kun voisi olettaa että ammattilaiset opettaa kaikkia ryhmiä. Nykyisellään kun ns. kilpatoiminnan ja vielä jopa lähellä aikuisvaihetta (esim BSM) valmennuksesta vastaa usein OTO-ihminen tai jos palkattu niin palkka vastaa osa-aikaista kaupan kassaa, niin mielestäni vaikea isoja asioita odottaa. Tähän kun lisätään että jalkapallossa palkattujen työntekijöiden työnkuva on sellainen että oletuksena on se että palkkaa saat esim. 30h:sta, mutta töitä pitää tehdä 50h, niin turha ihmetellä ongelmia.

[Nuorenanätti]

Miten tämä näin muotoilemasi pointti on argumentti mihinkään suuntaan? Karsikaa kaikki kankeat lapset pois pelistä kun niistä nopeista ja sähäköistä voidaan kasvattaa aikuisiällä puolustuspään spesialisteja vai mikä?

Tuo se on ollut jo pitkään aika lailla se keskeisin sisältö viesteissäni. Hyvä, että ymmärsit ja tätä toivomaasi aitoa vuorovaikutteista dialogia syntyy.

[Nuorenanätti]

Tämä on iso (ehkä jopa isoin) ongelma. Toisaalta rahalla saa. Huolimatta siitä, että kuukausimaksu olisi paljon korkeampi, pitäisi valmentajia palkata selvästi nykyistä enemmän ja osaavaa resurssia kohdistaa laajemmalle pelaajajoukolle. Valmentajia tulee, jos taloudellinen tilanne paranee. Korkeat harrastusmaksut ovat pienempi ongelma kuin nykyinen tilanne, jossa vain erittäin pieni osa pelaajista harjoittelee riittävästi ja riittävän laadukkaasti.

Hyvä tilanne olisi tietenkin saada lasten harrastuksiin tukea Islannin malliin, mutta en usko, että näin tapahtuu tällä vuosikymmenellä.

[Jortsukka]

Tämä on iso (ehkä jopa isoin) ongelma. Toisaalta rahalla saa. Huolimatta siitä, että kuukausimaksu olisi paljon korkeampi, pitäisi valmentajia palkata selvästi nykyistä enemmän ja osaavaa resurssia kohdistaa laajemmalle pelaajajoukolle. Valmentajia tulee, jos taloudellinen tilanne paranee. Korkeat harrastusmaksut ovat pienempi ongelma kuin nykyinen tilanne, jossa vain erittäin pieni osa pelaajista harjoittelee riittävästi ja riittävän laadukkaasti.

Hyvä tilanne olisi tietenkin saada lasten harrastuksiin tukea Islannin malliin, mutta en usko, että näin tapahtuu tällä vuosikymmenellä.

Jeps. Itse tiedän useita valmentajia, jotka olisivat erinomaisia lasten/nuorten valmentajia, mutta eivät voi keskittyä siihen, koska ovat perheellisiä ja valmentajana ei palkka riitä monessa paikassa perheelliselle ihmiselle, jos perheessä toinen osapuoli ei tienaa hyvin.

Niin kauan kun yhteiskunnan tuki on näin pientä kuin Suomessa on ja seurat ovat ns. persaukisia, niin turha kauheasti ihmetellä miksei valmennus parempaa ole. Toki sitä voidaan kehittää ja paremmin voidaan asiat tehdä, mutta jos halutaan malli missä jokainen saa laadukasta valmennusta ympäri Suomen, niin ei siihen vain riitä rahat.

[KVilho]

Kyllä. Tuo kuvaus vääränlaisesta voitontahdosta oli hyvä. Koitin jotain vastaavaa pari juttua taaksepäin vastaavalla esimerkillä, mutta tämä oli parempi/konkreettisempi. Näihin törmännyt pihapeleissä liian usein. Aikoinaan ajattelin että jos homma parilla tietämälläni tyypillä tyssää (yksi näistä ainakin vielä mukana "majupolulla") niin veikkaa että tämä yhtenä syynä. Oikealla lailla voitontahtoinen päättää käyttää pelissä vain huonompaa jalkaansa / yhtä kosketusta tai ihan mitä vaan että tilanteesta tulee mukava molemmille.

Kaverit vaikuttaa myös paljon. Jos kaverit harrrastuksen ulkopuolellakin ovat niitä samoja, niin treeneihin on helpompi motivoitua. Sama vaikka tyttöystävän kanssa. Jos tyttöystävä on urheilullinen ja vaikka futari itsekin, niin tilanne on vähän erilainen kuin tuossa aikaisemmin kuvaamassasi.

Pakko vielä tätä jatkaa.

Syy miksi mietin tätä koko Suomalaisen valmennuksen asiaa on se että minua kiinnostaa miksi meillä mm. niitä ongelmia mistä Jortsukka pari viestiä taaksepäin laittoi. Pelinopeus ja taito ne taisivat olla suurimmat ongelmat. Kilpailemisen näen ennemmin yhdeksi mahdolliseksi ratkaisuksi enkä niinkään ongelmaksi.

Aika paljon näitä juttu lueskellut ja seuraillut. Kun oma substanssi on aika lailla nolla, niin otan avuksi logiikan.

Ensimmäinen ajatus on se että täällä on paljon keskusteltu eri ratkaisuista ja niiden toteuttamisesta. Itse ajattelen niin että pitäisikö ratkaisua yrittää löytää sieltä mistä sitä ei ole vielä etsitty (semmoinen asia mikä täällä ei nouse esille)?

1. Tämmöinen asia on katupelit / pihapelit. Voisiko olla että muissa maissa tämäntyyppistä on enemmän ja se on laadukkaampaa. Oman kokemuksen mukaan pihapelit ovat n. 2/3 lapsuusiän ja misei nuoruudenkin jalkapallokokemuksesta. Tämä toiminnan "laatuun" ei ole kiinnitetty täällä eikä paljon muuallakaan mitään huomiota. Oma kokemus on että pihapelejä ei arvosteta (taisi olla tarkempaa juttua tuolla "höntsää vai hiplausta" puolella) vaan staattista pallonhiplaamista pidetään parempana. Toinen laatuun vaikuttava ongelma on osittain jopa valmentajien / valmennustavan tukema "toksinen voitontahto". Vaikkei lätkään täällä saisi verrata, niin muistan lukeneeni jostain päivälehdestä suomalaisen NHL-pelajaan haastattelun jossa sanoi lapsuuden pihapelien olleen "kaikki kaikessa" oman kehityksen kannalta.

2. Vielä hankalampi asia selittää on tämä "mindset"-kysymys. Itse asiassa menee tavallaan "kovien arvojen puolelle". Koitin tolla skeittiesimerkillä valottaa asiaa. Mutta mieitään avikka rollea tai zlaattania. Ovat omassa itsevarmuudessaan jopa ehkä kusipiään oloisia. Eivät mikään malliesimerkki meikäläisestä urheilijasta joka lähtee tekemään parhaansa. Varmasti ovat treenanneet sinä missä muutkin ja vähän enemmän, mutta noihin suorituksiin ei pelkällä treenillä päästä. Se vaatii tietynlaisen ajattelutavan. Enemmän voisi puhua taiteilijoista kuin mistään meikäläisistä kepinheittäjistä. Tämäkin asia on toki semmoinen joka kehittyy lapsen kehttiyessä. Aika usein nämä tyypit jotka jopa suorituvat paineen alla paremmin kuin mitä esim. treeneissä voisi olettaa, eivät ole sellaisia jotka herättävät valmentajissa ihailua. Lähinnä päinvastoin.

3. Asia mitä olen ihmetellyt on se, että joukkuuesta / joukkuehengen merkityksestä ei juurikaan puhuta. Kaikki keskustelu liittyy yksiköihin ja yksilön taitoon tai yksikön saamaan valmennukseen. Välilä tuntuu että puhutaan yksilölajista. En osaa tätä aisaa yhdistää nostettuiihin ongelmiin / ratkaisuna niihin, mutta tulipa mieleen. Pitäisi puhua siitä miten yksilö toimii joukkueessa tai miten yksilö voi tuoda arvoa joukkueelle - ei päinvastoin.

[Nuorenanätti]

1. Tämmöinen asia on katupelit / pihapelit. Voisiko olla että muissa maissa tämäntyyppistä on enemmän ja se on laadukkaampaa.

Kyllä. Tästä on minusta keskusteltu joskus paljonkin, enimmäkseen melko kaihoisaan sävyyn, jos muistan oikein. Voi, jos meillä vain olisi enemmän pihapelejä. Tämä tosin ei ole pelkästään suomalainen ilmiö vaan sitä romanttista kuvaa lasten peleistä kaipaavat muutkin. https://www.youtube.com/watch?v=C-3dwjgoBts

Ensimmäinen vastaus on talvi. Meillä ei ole ollenkaan pihapelejä puolet vuodesta. Tähän on joskus ehdotettu ratkaisua hallien vapaista pelivuoroista, mutta halleja tai vuoroja ei ole tarpeeksi ja vuorot menevät joukkueille.

Toinen vastaus on raha. Meillä on varaa harrastaa muutakin kuin potkia itse tehtyä palloa hiekalla ilman kenkiä, muovipussista tehty Messin paita päällä. Meillä on pleikkarit ja sen pelaaminen on helpompaa ja mukavampaa, kuin kerätä kaveriporukka lähikentälle potkimaan oikeaa palloa.

Kolmas vastaus on kulttuuri. Meillä ei ole vahvaa pihapelien perinnettä tai jalkapallokulttuuria, josta sikiäisi jatkuvasti uusia katu-uskottavia jalkapalloilijoita. Ei siis ole pihapelejä, joihin voisi mennä mukaan. Paikallisesti jotan aina syntyy, mutta varsinaista laajamittaista jatkumoa - "kulttuuria" - ei ole. Suomalainen yksilöä korostava ihmiskäsityskään ei varsinaisesti tue tällaisen yhteisöllisen kulttuurin syntymistä.

Neljäs selitys on täälläkin esitetty polarisoituminen. Meillä on urheilevat lapset ja ei-urheilevat lapset. Sellaiset Kekkosen aikaiset normaalit liikunnalliset lapset ovat luonnonoikku. Urheilevia lapsia ei ole tarpeeksi tai tarpeeksi tiheässä, jotta pihapelejeä ylipäätään tarpeeksi syntyisi.

[KVilho]

Kyllä. Tästä on minusta keskusteltu joskus paljonkin, enimmäkseen melko kaihoisaan sävyyn, jos muistan oikein. Voi, jos meillä vain olisi enemmän pihapelejä. Tämä tosin ei ole pelkästään suomalainen ilmiö vaan sitä romanttista kuvaa lasten peleistä kaipaavat muutkin. https://www.youtube.com/watch?v=C-3dwjgoBts

Ensimmäinen vastaus on talvi. Meillä ei ole ollenkaan pihapelejä puolet vuodesta. Tähän on joskus ehdotettu ratkaisua hallien vapaista pelivuoroista, mutta halleja tai vuoroja ei ole tarpeeksi ja vuorot menevät joukkueille.

Toinen vastaus on raha. Meillä on varaa harrastaa muutakin kuin potkia itse tehtyä palloa hiekalla ilman kenkiä, muovipussista tehty Messin paita päällä. Meillä on pleikkarit ja sen pelaaminen on helpompaa ja mukavampaa, kuin kerätä kaveriporukka lähikentälle potkimaan oikeaa palloa.

Kolmas vastaus on kulttuuri. Meillä ei ole vahvaa pihapelien perinnettä tai jalkapallokulttuuria, josta sikiäisi jatkuvasti uusia katu-uskottavia jalkapalloilijoita. Ei siis ole pihapelejä, joihin voisi mennä mukaan. Paikallisesti jotan aina syntyy, mutta varsinaista laajamittaista jatkumoa - "kulttuuria" - ei ole. Suomalainen yksilöä korostava ihmiskäsityskään ei varsinaisesti tue tällaisen yhteisöllisen kulttuurin syntymistä.

Neljäs selitys on täälläkin esitetty polarisoituminen. Meillä on urheilevat lapset ja ei-urheilevat lapset. Sellaiset Kekkosen aikaiset normaalit liikunnalliset lapset ovat luonnonoikku. Urheilevia lapsia ei ole tarpeeksi tai tarpeeksi tiheässä, jotta pihapelejeä ylipäätään tarpeeksi syntyisi.

Tavallaan olet oikeassa, mutta täysin en tuota osta.

Piti käydä oikein haun kautta tsekkaamassa ja löytyihin se, yli 4 vuoden takaa:

http://futisforum2.org/index.php?topic=211593.0

Näköjään jo tuolloin asia kuplinut mielessä ja koittanut asiasta keskustelua herättää. Silloin jo tuntui intuitiivisesti isolta asialta ja tänä päivän vielä isommalta ongelmalta. Tuossahan ei ollut kyse kulttuurista tai mistään muusta. Ihan vaan nähtiin pompottelu tärkeämpänä kuin mahdolilisuus saada kivat pelit pystyyn. Väitän että tämä ei ole poikkeus vaan selkeä ilmentymä siitä miten valmentajat ja innostuneimmat futisisät ja äidit asian näkee. Miten tälläinen sitten vaikuttaa pikkufutareiden haluun ja valmiuteen pistää pelejä pystyyn välitunnilla tai aurinkoisen kesälomapäivänä kentällä?

[13ergkamp]

Sekin olisi jo paljon jalkapallokulttuurin kannalta, jos junnut pelaisivat laajasti pipolätkää talvisin. Siihen on kulttuurikin olemassa valmiina.
Futista kesäisin, pipolätkää talvisin. Kunnon vanhan ajan resepti.
Rohkeimmat höntsäävät futista ulkona läpi vuoden.

E: tätä kirjoittaessa katselen Teemalta kotimaista elokuvaa Ylösnousemus (1985), jossa on juuri menossa nykyajan mittareilla mielettömän pitkä kohtaus, jossa junnut höntsäävät futista lumihangessa yhteen maaliin, ja Juice soi taustalla.

[KVilho]

Sekin olisi jo paljon jalkapallokulttuurin kannalta, jos junnut pelaisivat laajasti pipolätkää talvisin. Siihen on kulttuurikin olemassa valmiina.
Futista kesäisin, pipolätkää talvisin. Kunnon vanhan ajan resepti.
Rohkeimmat höntsäävät futista ulkona läpi vuoden.

E: tätä kirjoittaessa katselen Teemalta kotimaista elokuvaa Ylösnousemus (1985), jossa on juuri menossa nykyajan mittareilla mielettömän pitkä kohtaus, jossa junnut höntsäävät futista lumihangessa yhteen maaliin, ja Juice soi taustalla.

Onko se oikeasti joku kulttuurikysymys jos kyseessä on esim. 6-7 vuotias lapsi? Ne pipolätkääjät on siellä jäällä vaan ja ainoastaan yhdstä syystä. Kun se on kivaa. Tuskin pihapelikulttuuria kuitenkaan äidinmaidosta imaistaan.

Ehkäpä on ollut puhetta täälläkin piha-/katupelien tärkeydestä. Itse näen ettei puhe ole vielä mitään. Toiminnan ja toimenpiteiden pitäisi jotenkin osoittaa se tärkeys. Se miten täälläkin kirjoitellaan tai ennen kaikkea mitä ei kirjoitella osoittaa sen että oikean aidosta asiaa ei pidetä tärkeänä. Vaikka omankin jälkikasvun seurassa toiminta on laadukasta, niin en näe mitään käytännön toimenpiteitä pihapelien osalta (en kyllä heti osaa sanoa mitkä niitä toimenpiteitä olisi).

Voisko se olla se tärkein asia 6-8 vuotiaiden kanssa? Vedetään hommaa niin että halu lähteä pelaamaan lähikentälle tai vietää aika välitunnilla koulun kentällä syttyy. Ja vieläpä niin että se pelaaminen onnistuu, sattui se kokoonpano kentällä olemaan mikä tahansa.

Itse en ole täällä, enkä oikein muuallakaan semmoiseen keskusteluun törmännyt missä mietittäisiin kuinka saada esim. tuon ikäiset lapset rakastumaan lajiin niin että viettäisivät aikaansa kentällä mahdollisimman paljon. Ja aina parempi jos tartutettaisiin lapsiin asenne, jossa vieläpä saataisin mukava pelikin aikaiseksi, tuli sitten voitto tai häviö.

[13ergkamp]

Onko se oikeasti joku kulttuurikysymys jos kyseessä on esim. 6-7 vuotias lapsi? Ne pipolätkääjät on siellä jäällä vaan ja ainoastaan yhdstä syystä. Kun se on kivaa. Tuskin pihapelikulttuuria kuitenkaan äidinmaidosta imaistaan.

Vanhemmat sinne kannustavat ja siellä pelataan vanhempien ihmisten (nuorista aikusiin) mukana.

[KVilho]

Vanhemmat sinne kannustavat ja siellä pelataan vanhempien ihmisten (nuorista aikusiin) mukana.

Täytyy sanoa että lätkän puolelta tiedän vielä vähemmän, mutta viime vuonna ainakin, kun pojat kävivät pipolätkää pelaamassa (tai pakotettiin kyllä kypärä pojalle "luistelutaitojen" takia ja muutenkin ...) niin yhdessä sopivat kavereineen että mennään ja kun pois kävin hakemassa, niin pientä peliä vetivät.

Voisiko olla että nähdään vanhempien rooli liian isona tässä? Omassa nuoruudessa mentiin kentälle ihan omasta halusta ja ilman aikuisia. Puhelinringillä kavereita kasaan ja pelaamaan. Samalla tapaa tuo pihapelifutis meni ainakin omilla pojilla. Ilmoittivat että nyt lähden kentälle ja sitten soiteltiin kotiin kun piti syömään tai haettiin väkisin autolla pois, kun "ei oltu huomattu katsoa puhelinta".

Usein siellä oli porukkaa pelien aikaansaamiseksi, maahanmuuttajataustaisia ainakin. En tiedä puhutaanko eri-ikäisistä lapsista tmv.?

Itse olen sitä mieltä että mitä vähemmän vanhemmat sekaantuu sen parempi.

Miksi lätkääjät käy kentällä mutta futaajat ei? Samat pleikkapelit niilläkin on taustalla kilpailemassa kiinnostuksesta. En usko että pipolätkä olisi jotenkin lähtökohtaisesti eri tilanteessa kuin futis (muuta kuin vuodenajan osalta) tässä asiassa. Kynnys kokemattomalle osallistua pajon alempi kuin lätkässä.

Jos lätkänpelaajat saa pipolätkätä aikaan, mutta futaajat ei, niin mistäköhän sitä syytä pitäisi etsiä?