Suomalainen juniorivalmennus tarvitsee ryhtiliikettä

[13ergkamp]

Miksi lätkääjät käy kentällä mutta futaajat ei? Samat pleikkapelit niilläkin on taustalla kilpailemassa kiinnostuksesta. En usko että pipolätkä olisi jotenkin lähtökohtaisesti eri tilanteessa kuin futis (muuta kuin vuodenajan osalta) tässä asiassa. Kynnys kokemattomalle osallistua pajon alempi kuin lätkässä.

Jos lätkänpelaajat saa pipolätkätä aikaan, mutta futaajat ei, niin mistäköhän sitä syytä pitäisi etsiä?

Uskon että tässä on kyse nimenomaan siitä kulttuurista. Jostain - vanhemmilta ihmisiltä - ne skidit aistivat sen mallin, että ulkojäillä on hieno käydä ja viihtyä.

Kyllä futisjunnutkin käy höntsäämässä. Mutta tekiksillä on enemmän sellainen kulttuuri, että on joukkueet ja treenivuorot. Tampereella parhaillekin jäille on varattu mailallisia vuoroja höntsää varten. Sorsapuiston uusi tekojääkaukalo on kokonaan höntsällä. Mutta tekikset on buukattu joukkueille. Kyllähän siellä varsinkin maahanmuuttajataustaisia käy höntsäämässä kun on vapaata, ja aikuisiakin, mutta samanlaista omaehtoisen ulkopelaamisen kulttuuria ei todellakaan ole kuin kiekon suhteen.

Toki Tampere on poikkeuskaupunki, kun kiekkokulttuuri on Suomen vahvinta.

[fingerström]

Jos lätkänpelaajat saa pipolätkätä aikaan, mutta futaajat ei, niin mistäköhän sitä syytä pitäisi etsiä?

Uskon että tässä on kyse nimenomaan siitä kulttuurista. Jostain - vanhemmilta ihmisiltä - ne skidit aistivat sen mallin, että ulkojäillä on hieno käydä ja viihtyä.

Mun näkökulmastani käytte erittäin oleellista keskustelua, johon toivoisin myös "huippuvalmentajien" osallistuvan. Yksi malli voisi olla rakentaa valtavasti pieniä, vapaita tekonurmia puistojen kulmauksiin vähän hollantilaisen cruyffmallin mukaan, mutta ei sekään tietty ratkaise halukkuutta harrastaa tai olla harrastamatta. Tämä tilaongelmahan koskee tietysti ainoastaan isohkoja kaupunkeja, mutta kun kaupungistuminen on fakta, niin sikäli kyseessä on aito ongelma.

Kiinnostus jalkapalloon on kasvanut viime vuosina ja ei ole mitään estettä sen kasvamiselle jatkossakin, se on fakta yhtälailla kuin globaalin olutkulttuurin tuborgistuminen tai heinekeneistuminen ja samaan aikaan pienien panimojen trendistyminen. Meidän pitää mun mielestä tässä tapauksessa vain satsata siihen pienpanimoilmiöön eli kortteleihin ja kaupunginosiin ja siihen, että seuratoiminta sitoutuu nimenomaan omaan alueeseensa ja sen hyvinvoinnin kasvattamiseen. Että on luontevaa lähteä ulos kavereitten kanssa ja mennä hengaan kentälle.

PS EDIT: Futis globaalisti on jo tuborgistunut, mutta Suomi on musta siinä onnellisessa asemassa, että täällä ilmiö ei ole vielä hallitseva. Voidaan vielä ohjata terveeseen suuntaan.

[Schumacherinjalkatorjunta]

Uskon että tässä on kyse nimenomaan siitä kulttuurista. Jostain - vanhemmilta ihmisiltä - ne skidit aistivat sen mallin, että ulkojäillä on hieno käydä ja viihtyä.

Kyllä futisjunnutkin käy höntsäämässä. Mutta tekiksillä on enemmän sellainen kulttuuri, että on joukkueet ja treenivuorot. Tampereella parhaillekin jäille on varattu mailallisia vuoroja höntsää varten. Sorsapuiston uusi tekojääkaukalo on kokonaan höntsällä. Mutta tekikset on buukattu joukkueille. Kyllähän siellä varsinkin maahanmuuttajataustaisia käy höntsäämässä kun on vapaata, ja aikuisiakin, mutta samanlaista omaehtoisen ulkopelaamisen kulttuuria ei todellakaan ole kuin kiekon suhteen.

Toki Tampere on poikkeuskaupunki, kun kiekkokulttuuri on Suomen vahvinta.

Kulttuuri ja kulttuuri, oman kokemuksen mukaan tässä Tampereen alueella pipolätkähöntsäily on hyvin pitkälti ylhäältä ohjattua valmentajien, kiekosta innostuneiden vanhempien ja muiden aikuisten (mm. liikunnanopettajien) ”pakottamaa” toimintaa. Olosuhteetkin on hoidettu parempaan kuntoon kuin missään muualla Suomessa ja lisää tekojäitä jne suunnitellaan.

Omassa lapsuudessani 80-luvulla ulkojäillä käynti sekä kesän futispihapelit olivat täysin itseohjautuvaa toimintaa - voi niitä aikoja..
Hyvä ratkaisu voisi olla pienet peliareenat (3vs3 tms) joka leikkipuistoon, lähiöön, niemeen ja notkelmaan. Tätä ei varmaankaan Tampereella tulla näkemään, mutta toivottavasti joillakin alueilla missä on vahvempaa ”jalkapallokulttuuria”.

[13ergkamp]

Kulttuuri ja kulttuuri, oman kokemuksen mukaan tässä Tampereen alueella pipolätkähöntsäily on hyvin pitkälti ylhäältä ohjattua valmentajien, kiekosta innostuneiden vanhempien ja muiden aikuisten (mm. liikunnanopettajien) ”pakottamaa” toimintaa. Olosuhteetkin on hoidettu parempaan kuntoon kuin missään muualla Suomessa ja lisää tekojäitä jne suunnitellaan.

Omassa lapsuudessani 80-luvulla ulkojäillä käynti sekä kesän futispihapelit olivat täysin itseohjautuvaa toimintaa - voi niitä aikoja..

Minullakin on pitkä historia ulkojäiltä ja käyn vieläkin höntsäilemässä - useampia kertoja viikossa. En näe asiaa ollenkaan noin. Samoilla motiiveilla ja yhtä "vilpittömin mielin" siellä ollaan kuin ennenkin. Kukin tietysti omista syistään. Kyllä meitäkin penskana kannustettiin menemään ja se vasta hienoa oli jos isä lähti mukaan, vaikka se olikin pelitilanteissa ihan pujottelukeppi.

Yhä vieläkin kun lähtee jäille (tai futishöntsyihin) on sama fiilis kuin lapsena. Olen onnistunut pitämään siitä tunteesta kiinni ja se on yksi hienoimpia asioita elämisessä.

Että on luontevaa lähteä ulos kavereitten kanssa ja mennä hengaan kentälle.

Tämä toteutui meillä tosi hyvin, iso osa kokemusta oli että futiskenttä oli yu-kenttä. Höntsäilyn lomassa vietettiin aikaa korkeushyppypatjalla makoillen ja joskus sinne tuli gimmojakin köllöttelemään
Uimaranta ja futiskenttä oli aika tasa-arvoiset kesänviettopaikat.

Cool story jne., mutta kyllä näitä kannattaa tosiaan pohtia ja fiilistelläkin.

[13ergkamp]

Ilves-sankari Roby Järventie kertoo vaikeista kuukausistaan – Sorsapuistossa testattu kikka vapautti loputkin gorillat luontoon

–Pääsin kovaan vauhtiin ja sain hyvän avauksen. Päätin kokeilla kikkaa, joka on toiminut viime päivinä Sorsapuistossa. Olen siellä aika paljon ollut. Toimi täälläkin, Järventie väritti.

Ilveshyökkääjät Miro Nalli ja Antti Saarela vetäisivät hokkarit jalkaan ja suuntasivat yhdessä ulkojäille kirpakassa pakkasilmassa

Antti Saarela nauttii ulkojäillä pelailusta kavereiden kanssa, vaikka ei olekaan viime aikoina juurikaan sitä harrastanut. Ulkojäillä käynnissä Saarela näkee myös urheilullisia hyötyjä: ”Tulee siinä huomaamatta luisteltua ja luistelu kehittyy. Peruskunto kasvaa ja pikkunäppäryys mailan kanssakin paranee.”

No, kun illasta toiseen painaa liigakaukalossa tosissaan, osaako sitä ottaa rennosti ulkokentillä? ”Nykyään osaa ja se on hauskaakin, mutta aikanaan alkoi ärsyttää, kun ei voinut pelata täysillä, että kaikki pystyy pelaamaan. Kun ei itse pelannut täysiä niin se tuntui vaan tylsältä, mutta hyvä ratkaisu oli, kun sitten aina pelasi hetken täysillä, sitten vaan liu’uskeli, ja sitten taas täysillä. Silloin kaikilla oli hauskaa.”

- - -

En osaa sanoa, onko tämä ulkojääkulttuurin toisintamista vai tietoista rakentamista. Muna ja kana, sikäli aivan sama. Oleellista on, että (näissäkin) jutuissa välittyy se, mitä koemme ulkojääkulttuurin arvostettaviksi piirteiksi.

Miettikää nyt tätä. NHL-draftatut, veikkausliigajyriin verrattuna kovapalkkaiset pelurit esittelevät ulkojään ideaalia ja kertovat julkisesti miten höntsäävät tavallisen kansan parissa. Kun kaula lajien välillä on tällainen en liikaa tarttuisi mihinkään "omaehtoisuuteen". Ehkä tärkeintä olisi lajin sisällä ymmärtää höntsän merkitys ja pyrkiä tilanteeseen jossa Ala-Myllymäet, Mömmöt ja Skytät antaisivat tällaisia lausuntoja. Kulttuuri lähtee ruohonjuuritasolta mutta seurojen olisi hyvä olla mukana rohkaisemassa kaikkia osallistumaan, eri tasoilla.

[fingerström]

Miettikää nyt tätä. NHL-draftatut, veikkausliigajyriin verrattuna kovapalkkaiset pelurit esittelevät ulkojään ideaalia ja kertovat julkisesti miten höntsäävät tavallisen kansan parissa. Kun kaula lajien välillä on tällainen en liikaa tarttuisi mihinkään "omaehtoisuuteen". Ehkä tärkeintä olisi lajin sisällä ymmärtää höntsän merkitys ja pyrkiä tilanteeseen jossa Ala-Myllymäet, Mömmöt ja Skytät antaisivat tällaisia lausuntoja. Kulttuuri lähtee ruohonjuuritasolta mutta seurojen olisi hyvä olla mukana rohkaisemassa kaikkia osallistumaan, eri tasoilla.

Tämä on olennaista. Kun käynnistelin seurani (kuollutta) junioritoimintaa, kehittelin eräänlaiseksi teemaksi positiivisen jengiytymisen. Vaikka meitä oli silloin tosi vähän, emme suostuneet ottamaan vastaan kaupungin kenttien treenivuoroja muualta kuin omalta alueelta ja heti kun oli mahdollista, rakensimme oman kentän. Ajatuksena oli, että kortteleissa ei enää ole lapsia tarpeeksi muodostamaan joukkueita ja "jengejä", mutta kaupunginosassa on. Oli mahdollistettava se, että lapset tottuvat toimimaan keskenään, omin avuin ja että he ottavat kadut haltuunsa ja tottuvat liikkumaan omalla alueellaan vapaasti ja pelkäämättä. Sekään ei ole enää niin itsestään selvää. Kaksitoista vuotta on mennyt ja hiljattain alueen peruskoulun rehtori selitti Hesarissa, kuinka hänen koulunsa lapset tykkäävät pelata jalkapalloa.

Kun nämä jutut ovat hallussa, voidaan ruveta keskustelemaan valmennuksen laadusta.

[Jortsukka]

Ilves-sankari Roby Järventie kertoo vaikeista kuukausistaan – Sorsapuistossa testattu kikka vapautti loputkin gorillat luontoon

–Pääsin kovaan vauhtiin ja sain hyvän avauksen. Päätin kokeilla kikkaa, joka on toiminut viime päivinä Sorsapuistossa. Olen siellä aika paljon ollut. Toimi täälläkin, Järventie väritti.

Ilveshyökkääjät Miro Nalli ja Antti Saarela vetäisivät hokkarit jalkaan ja suuntasivat yhdessä ulkojäille kirpakassa pakkasilmassa

Antti Saarela nauttii ulkojäillä pelailusta kavereiden kanssa, vaikka ei olekaan viime aikoina juurikaan sitä harrastanut. Ulkojäillä käynnissä Saarela näkee myös urheilullisia hyötyjä: ”Tulee siinä huomaamatta luisteltua ja luistelu kehittyy. Peruskunto kasvaa ja pikkunäppäryys mailan kanssakin paranee.”

No, kun illasta toiseen painaa liigakaukalossa tosissaan, osaako sitä ottaa rennosti ulkokentillä? ”Nykyään osaa ja se on hauskaakin, mutta aikanaan alkoi ärsyttää, kun ei voinut pelata täysillä, että kaikki pystyy pelaamaan. Kun ei itse pelannut täysiä niin se tuntui vaan tylsältä, mutta hyvä ratkaisu oli, kun sitten aina pelasi hetken täysillä, sitten vaan liu’uskeli, ja sitten taas täysillä. Silloin kaikilla oli hauskaa.”

- - -

En osaa sanoa, onko tämä ulkojääkulttuurin toisintamista vai tietoista rakentamista. Muna ja kana, sikäli aivan sama. Oleellista on, että (näissäkin) jutuissa välittyy se, mitä koemme ulkojääkulttuurin arvostettaviksi piirteiksi.

Miettikää nyt tätä. NHL-draftatut, veikkausliigajyriin verrattuna kovapalkkaiset pelurit esittelevät ulkojään ideaalia ja kertovat julkisesti miten höntsäävät tavallisen kansan parissa. Kun kaula lajien välillä on tällainen en liikaa tarttuisi mihinkään "omaehtoisuuteen". Ehkä tärkeintä olisi lajin sisällä ymmärtää höntsän merkitys ja pyrkiä tilanteeseen jossa Ala-Myllymäet, Mömmöt ja Skytät antaisivat tällaisia lausuntoja. Kulttuuri lähtee ruohonjuuritasolta mutta seurojen olisi hyvä olla mukana rohkaisemassa kaikkia osallistumaan, eri tasoilla.

Siinä on vaan sellainen ero että NHL-draftatun höntsäily kotijäällä on medialle uutisen arvoinen, Skytän tai Ala-Myllymäen, puhumattakaan jostain Mömmöstä höntsäilyt eivät. Tämä siis kun puhutaan valtamedioista. Eli ei jonkun Tapparan tarvitse julkaista juttua Barkovista pelaamassa pipolätkää, kun sen tekee Aamulehtiä, Iltasanomat tai Iltalehti. Todennäköisesti vielä niin että pyytää Barkovin jäälle jotta saa siitä hyvän jutun. Sen sijaan jos Skytän pelailusta pitäisi tehdä juttu, niin se on sitten täysin seuran hommaa.

Tilanne on vähän sama kun kääntäisi vaikka Norjaan, jos Håland on siellä höntsäämässä kansan parissa kesällä, niin se on varmasti kaikissa lehdissä, mutta jos joku Mats Zuccarello käy ulkojäällä höntsäämässä, niin se ei kiinnosta ketään mediassa.

Tämän näkee kaikessa Suomessa, miettii nyt että joku Barkov kirjoittaa twitteriin uuden viestin autojensa uusista valoista, niin se on IL/IS etusivulla, kun Skytältä vastaavasti vaatisi että siirtyisi PSG:n.

Jos unohdetaan median rooli ja se kuinka eri arvoisessa asemassa eri lajien henkilöt ovat, niin perusajatuksesta olen toki samaa mieltä. Eli todella tärkeää olisi yhteisöllisyys ja se että jalkapallon ympärillä kaikki toimivat henkilöt kokevat olevansa tärkeä osa toimintaa. Esim. se fani joka ei muuta tee kuin tulee joka peliin, niin hänkin kokee että on tärkeä osa omaa seuraansa. Näinhän on vaikka Saksassa, jossa seurat ovat todella yhteisöllisiä ja perheystävällisiä. Syystäkin Saksassa oli ennen covidia euroopan paras katsomoiden täyttöaste.

[13ergkamp]

Siinä on vaan sellainen ero että NHL-draftatun höntsäily kotijäällä on medialle uutisen arvoinen, Skytän tai Ala-Myllymäen, puhumattakaan jostain Mömmöstä höntsäilyt eivät. Tämä siis kun puhutaan valtamedioista. Eli ei jonkun Tapparan tarvitse julkaista juttua Barkovista pelaamassa pipolätkää, kun sen tekee Aamulehtiä, Iltasanomat tai Iltalehti. Todennäköisesti vielä niin että pyytää Barkovin jäälle jotta saa siitä hyvän jutun. Sen sijaan jos Skytän pelailusta pitäisi tehdä juttu, niin se on sitten täysin seuran hommaa.

Tilanne on vähän sama kun kääntäisi vaikka Norjaan, jos Håland on siellä höntsäämässä kansan parissa kesällä, niin se on varmasti kaikissa lehdissä, mutta jos joku Mats Zuccarello käy ulkojäällä höntsäämässä, niin se ei kiinnosta ketään mediassa.

Tämän näkee kaikessa Suomessa, miettii nyt että joku Barkov kirjoittaa twitteriin uuden viestin autojensa uusista valoista, niin se on IL/IS etusivulla, kun Skytältä vastaavasti vaatisi että siirtyisi PSG:n.

Tämä arviosi ohittaa minusta pointin. Skytän ja AMM ja Mömmön höntsyistä ei uutisoida, kun ne eivät käy julkisesti höntsäämässä, koska kulttuuri on heikkoa. Sen sijaan Skyttä kertoo haastattelussa, että heillä oli Siivikkalassa omalla takapihalla täysikokoinen maali ja autotalliin laitettiin talveksi keinonurmimattoa.

Tampereella kaupunki jäädyttää joka talvi noin 150 kenttää, jossa voi käydä vapaasti pelailemassa, ilman vuorovarauksia. Kaikilla jääalueilla ei tietysti ole kaukaloa tai höntsiä, mutta monessa on, ja Koulukadun ja Sorsapuiston tietävät kaikki.

Tekikset on varattu pääosin seurojen käyttöön. Puisto-tekikset on puistofutiksen tai junnujen käytössä. Palloliiton alaista puistofutista pelataan yhä osittain hiekalla. On kaupungissa toki futishöntsiäkin, mutta käytännössä pitää sukkuloida vuorojen väleissä tai pelailla hiekalla.

Kiekossa on vahva höntsäkulttuuri, futiksessa heikko. Näin siis Tampereella, muiden kaupunkien puolesta en voi puhua.

Jos unohdetaan median rooli ja se kuinka eri arvoisessa asemassa eri lajien henkilöt ovat, niin perusajatuksesta olen toki samaa mieltä. Eli todella tärkeää olisi yhteisöllisyys ja se että jalkapallon ympärillä kaikki toimivat henkilöt kokevat olevansa tärkeä osa toimintaa. Esim. se fani joka ei muuta tee kuin tulee joka peliin, niin hänkin kokee että on tärkeä osa omaa seuraansa. Näinhän on vaikka Saksassa, jossa seurat ovat todella yhteisöllisiä ja perheystävällisiä. Syystäkin Saksassa oli ennen covidia euroopan paras katsomoiden täyttöaste.

Minusta tässä on kyse laajemmasta asiasta kuin (seura)yhteisöllisyydestä. Ulkojäillä käy Ilveksen, Tapparan ja KooVeen porukkaa. Höntsäkulttuurissa, lajikulttuurissa, ollaan mukana seurasta riippumatta. Se on lajiyhteisöllisyyttä.

[Schumacherinjalkatorjunta]

Tämä arviosi ohittaa minusta pointin. Skytän ja AMM ja Mömmön höntsyistä ei uutisoida, kun ne eivät käy julkisesti höntsäämässä, koska kulttuuri on heikkoa. Sen sijaan Skyttä kertoo haastattelussa, että heillä oli Siivikkalassa omalla takapihalla täysikokoinen maali ja autotalliin laitettiin talveksi keinonurmimattoa.

Kiekossa on vahva höntsäkulttuuri, futiksessa heikko. Näin siis Tampereella, muiden kaupunkien puolesta en voi puhua.

Tämä nyt ei ihan suoraan koske Tampereen tilannetta, mutta jokunen vuosi sitten Miettunen ja AMM olivat useinkin kahdestaan höntsäilemässä (tuolloin jo veikkausliigapelaajan statuksella) Pirkkalan keskuskentällä sulassa sovussa muiden kentälläolijoiden kanssa. Tätä toivoisi näkevän enemmänkin. Uutiskynnys ei harmi kyllä ylittynyt.

[13ergkamp]

Tämä nyt ei ihan suoraan koske Tampereen tilannetta, mutta jokunen vuosi sitten Miettunen ja AMM olivat useinkin kahdestaan höntsäilemässä (tuolloin jo veikkausliigapelaajan statuksella) Pirkkalan keskuskentällä sulassa sovussa muiden kentälläolijoiden kanssa. Tätä toivoisi näkevän enemmänkin. Uutiskynnys ei harmi kyllä ylittynyt.

naapurista kajahtaa

[Sokrateen puskumaali]

Tämä on olennaista. Kun käynnistelin seurani (kuollutta) junioritoimintaa, kehittelin eräänlaiseksi teemaksi positiivisen jengiytymisen. Vaikka meitä oli silloin tosi vähän, emme suostuneet ottamaan vastaan kaupungin kenttien treenivuoroja muualta kuin omalta alueelta ja heti kun oli mahdollista, rakensimme oman kentän. Ajatuksena oli, että kortteleissa ei enää ole lapsia tarpeeksi muodostamaan joukkueita ja "jengejä", mutta kaupunginosassa on. Oli mahdollistettava se, että lapset tottuvat toimimaan keskenään, omin avuin ja että he ottavat kadut haltuunsa ja tottuvat liikkumaan omalla alueellaan vapaasti ja pelkäämättä. Sekään ei ole enää niin itsestään selvää. Kaksitoista vuotta on mennyt ja hiljattain alueen peruskoulun rehtori selitti Hesarissa, kuinka hänen koulunsa lapset tykkäävät pelata jalkapalloa.

Kun nämä jutut ovat hallussa, voidaan ruveta keskustelemaan valmennuksen laadusta.

Tämä on mielestäni erittäin tärkeä seikka kulttuurin kannalta. Minua hieman hämmentää se, että lapsiperhealueiksi rakennetuilta uusilta kaupunginosilta saattavat puuttua lapsuudestani tutut pienet virkistyskäyttöön tarkoitetut nurmialueet melkein kokonaan. Vanhoilla asuinalueilla näen niitä kotikaupungissani. Onko se joku kustannuskysymys? Maksaa liikaa leikata se nurmikko?

Alakouluiän alkupäässä oleville lapsille pitäisi olla alle kilometrin päässä joku yksinkertainen nurmialue vaikka ilman maaleja, johon pääsisi kavereiden kanssa pelaamaan. Satsataan tekonurmiin yms. virallisiin harrastuspaikkoihin, mutta tärkeämpää tavallaan olisi mahdollistaa liikunnallinen vapaa-ajan vietto lapsina lähellä kotia.

[Thalian]

Tämä on mielestäni erittäin tärkeä seikka kulttuurin kannalta. Minua hieman hämmentää se, että lapsiperhealueiksi rakennetuilta uusilta kaupunginosilta saattavat puuttua lapsuudestani tutut pienet virkistyskäyttöön tarkoitetut nurmialueet melkein kokonaan. Vanhoilla asuinalueilla näen niitä kotikaupungissani. Onko se joku kustannuskysymys? Maksaa liikaa leikata se nurmikko?

Alakouluiän alkupäässä oleville lapsille pitäisi olla alle kilometrin päässä joku yksinkertainen nurmialue vaikka ilman maaleja, johon pääsisi kavereiden kanssa pelaamaan. Satsataan tekonurmiin yms. virallisiin harrastuspaikkoihin, mutta tärkeämpää tavallaan olisi mahdollistaa liikunnallinen vapaa-ajan vietto lapsina lähellä kotia.

Kyse on puhtaasti siitä, että jos alue on mietitty lasten pelialueeksi, niin ei sitä voi jättää nurmipohjalle sillä nurmi ei kestä sitä. Joko siis tehdään nurmi satunaiseen hengailuun tai tehdään leikki-/pelialue kunnollisella pohjalla, mutta näiden yhdistelmä ei vain toimi.

[Sokrateen puskumaali]

Kyse on puhtaasti siitä, että jos alue on mietitty lasten pelialueeksi, niin ei sitä voi jättää nurmipohjalle sillä nurmi ei kestä sitä. Joko siis tehdään nurmi satunaiseen hengailuun tai tehdään leikki-/pelialue kunnollisella pohjalla, mutta näiden yhdistelmä ei vain toimi.

Jaa. Kuulostaa vähän suomalaiselta täydellisyyden tavoittelulta. En muista tätä ongelmaa lapsuudestani. Joskus varmaan saattoi joku kohta nurmea ottaa vähän osumaa, mutta ei se ketään haitannut eikä meitä nyt niin paljon ollut, että se nurmi olisi täysin tuhoutunut.

Voisko niitä satunnaisen hengailun nurmialueita vaan lisätä lähelle lapsiperhealueita ja 6-9v naskalit voisivat ihan itse ottaa ne käyttöön pienimuotoisen pelailun merkeissä? Ei niin, että sinne tulisi 50 esiteiniä vetämään harjoituksia.

[Manfred Fandango]

Tämä on mielestäni erittäin tärkeä seikka kulttuurin kannalta. Minua hieman hämmentää se, että lapsiperhealueiksi rakennetuilta uusilta kaupunginosilta saattavat puuttua lapsuudestani tutut pienet virkistyskäyttöön tarkoitetut nurmialueet melkein kokonaan. Vanhoilla asuinalueilla näen niitä kotikaupungissani. Onko se joku kustannuskysymys? Maksaa liikaa leikata se nurmikko?

Alakouluiän alkupäässä oleville lapsille pitäisi olla alle kilometrin päässä joku yksinkertainen nurmialue vaikka ilman maaleja, johon pääsisi kavereiden kanssa pelaamaan. Satsataan tekonurmiin yms. virallisiin harrastuspaikkoihin, mutta tärkeämpää tavallaan olisi mahdollistaa liikunnallinen vapaa-ajan vietto lapsina lähellä kotia.

Joka vitun tontti pitää saada rakennuskäyttöön, koska sillä tavalla saadaan arvo maasta irti. Pieniä urheilukenttiä ei tosiaan uusiin omakoti- ja rivitalolähiöihin rakennella. Joku Lappset-leikkipuisto saattaa vahingossa kaavaan lipsahtaa.

Surullinen kehityskulku mihin pitäisi kyllä puuttua.

[Sokrateen puskumaali]

Joka vitun tontti pitää saada rakennuskäyttöön, koska sillä tavalla saadaan arvo maasta irti. Pieniä urheilukenttiä ei tosiaan uusiin omakoti- ja rivitalolähiöihin rakennella. Joku Lappset-leikkipuisto saattaa vahingossa kaavaan lipsahtaa.

Surullinen kehityskulku mihin pitäisi kyllä puuttua.

Onhan se Lappset-puistokin ihan kiva, mutta kun siitä kasvaa yli, niin lapset jäävät kyllä pahasti vaille ulkona tapahtuvaa virikkeellistä tekemistä. Samaan aikaan ostetaan älypuhelin ja kiinnostava tekeminen siirtyy verkkoon. Yläkouluikäiselle olisi taas jo mahdollista käydä vähän pidemmällä itsekseen ilman vanhempien liiallista pelkoa, mutta siinä iässä monen peli on jo pelattu.

[Thalian]

Jaa. Kuulostaa vähän suomalaiselta täydellisyyden tavoittelulta. En muista tätä ongelmaa lapsuudestani. Joskus varmaan saattoi joku kohta nurmea ottaa vähän osumaa, mutta ei se ketään haitannut eikä meitä nyt niin paljon ollut, että se nurmi olisi täysin tuhoutunut.

Oleellinen boldattu. Nykyään tehdään tiiviimpää aluerakentamista, mikä tarkoittaa sitä, että ympärillä on enemmän asukkaita, eli kulutus on kovempaa, ja samalla myös sitä, että virkistysalueita on myös vähemmän ja niiden käyttö on tarkoitus olla tehokkaampaa. Ja tehokkaampi käyttö tarkoittaa juuri sitä, että kulutus alustalle on kovempaa ja nurmi ei sitä helposti kestä.

[Sokrateen puskumaali]

Oleellinen boldattu. Nykyään tehdään tiiviimpää aluerakentamista, mikä tarkoittaa sitä, että ympärillä on enemmän asukkaita, eli kulutus on kovempaa, ja samalla myös sitä, että virkistysalueita on myös vähemmän ja niiden käyttö on tarkoitus olla tehokkaampaa. Ja tehokkaampi käyttö tarkoittaa juuri sitä, että kulutus alustalle on kovempaa ja nurmi ei sitä helposti kestä.

En tiedä, että ovatko ne omakotitaloalueet tai rivitaloalueet niin tiiviitä, että niillä kompensoitaisiin pienemmät lapsimäärät, mitä nykyään on. Veikkaan, että meitä oli per hehtaari enemmän kuin nykylapsia. Ymmärrän, että tuo argumentti pätee jossain kolossaalisten kerrostalogettojen maailmassa, minne varmaan pitäisi jotain muuta laittaa kuin nurmikenttää tuhottavaksi, mutta nyt puhutaan keskikokoisten uneliaiden suomalaisten lähiöiden perspektiivistä, jossa ei ulkona näe ihmisiä kuin harvakseltaan.

Minusta olisi mukava sanoa lapsilleni, kun he kesällä tivaavat tekemistä, että ottakaa pallo ja menkää pelaamaan. Nyt lähin kenttä on liian kaukana, jotta se olisi luonnollinen ja mukava vaihtoehto. Siitä tulee operaatio, minkä pitäisi olla vanhempien mahdollistama, mikä ei tee siitä hirveän spontaania. Näiden lähikenttien pitäisi olla lasten luonnollinen sosiaalistumisen ja liikunnan alusta kirjaimellisesti.

[KVilho]

En tiedä, että ovatko ne omakotitaloalueet tai rivitaloalueet niin tiiviitä, että niillä kompensoitaisiin pienemmät lapsimäärät, mitä nykyään on. Veikkaan, että meitä oli per hehtaari enemmän kuin nykylapsia. Ymmärrän, että tuo argumentti pätee jossain kolossaalisten kerrostalogettojen maailmassa, minne varmaan pitäisi jotain muuta laittaa kuin nurmikenttää tuhottavaksi, mutta nyt puhutaan keskikokoisten uneliaiden suomalaisten lähiöiden perspektiivistä, jossa ei ulkona näe ihmisiä kuin harvakseltaan.

Minusta olisi mukava sanoa lapsilleni, kun he kesällä tivaavat tekemistä, että ottakaa pallo ja menkää pelaamaan. Nyt lähin kenttä on liian kaukana, jotta se olisi luonnollinen ja mukava vaihtoehto. Siitä tulee operaatio, minkä pitäisi olla vanhempien mahdollistama, mikä ei tee siitä hirveän spontaania. Näiden lähikenttien pitäisi olla lasten luonnollinen sosiaalistumisen ja liikunnan alusta kirjaimellisesti.

Jotain vaan lainasin vaikka useampaan tekstiin viittaan ...

Hyviä pointteja taas ja uskon että jokainen niistä on osa ongelmaa, mutta painotuksesta olen vähän eri mieltä. Myös "syy ja seuraus" - ainakin omalla logiikalla tuntuu hukkuneen.

Ei millään pahalla, mutta jotenkin tuntuu että tässä taas väistellään valmentajien ja seurojen vastuuta asiassa. Kaikkialta muualta löydetää syitä mutta tätä asiaa väistetään ja laistetaan .... hmmm.

Mietin asiaa oman käytännön kokemuksen kannalta.

80-luvun loppu:

Omassa nuoruudesas käytiin potkimassa. Jopa koulun pihalla potkittiin vaikka muuta ei ollut kuin sorapiha ja maallit oli "portit" kakkosnelosesta. Muutama onneton nurmikenttä oli, mutta niillä käytiin potkimassa. Myös oman pikku lähiön puistossa pelattiin joskus. Kukaan ei koskaan meitä tuputtanut pelaamaan, vaan pelaamaan mentiin kun haluttiin. Osallistujista esim. meidän peleissä suurin osa oli semmoisia jotka eivät harrastaneet futista. Nämä muistot ala-asteen 3-6 luokilta.

Valmennus oli traagisen onnetonta, eikä se tietysti voinut kummoisempaa ollakkaan, eli en syytä silloisia vetäjiä vaan resursseja ja seuraa. No eipä meidän jengistä montaa futaajaa tullutkaan. Talvella vedettiin pläägiin ruuvit pohjiin ja pelttiin osin jäisellä hiekkakentällä. Sisähalleja ei ollut käytössä.

Nykytila:

Kaupunkimme on erinäisten syitten ja sattumusten takia tilanteessa, jossa tekonurteseja on ympäri kaupunkia. Uusittujen tekonurtsien alta poistetuttujen vanhemman generaation verat on käytössä koulujen pihoissa pienemmillä futiskentillä. Ei nyt juuri tule mieleen koulua jonka pihassa ei olisi tekonurtsia tai sen välittömässä läheisyydessä. Jonkinlainen pienpeliboksi löytyy jokatapauksessa. Talvisin on käytössä muutama täyskokoinen sisähalli, jotka toki kovassa käytössä, mutta potkijoille on niissäkin varattu omat aikansa ja mahdollisuutensa. Olosuhteet on kertakaikkiaan hyvät, niin kouluissa kuin lähiöissäkin. Yli kilsan reissuja voi kyllä tulla, mutta paljon yli ei nakkkaa, jossa lähelläkän kaupunkia asuu.

Valmennus osaaminen on aivan toisissa svääreissä. Varmasti kehitystä on jokapaikassa, mutta täällä sen osalta on menty todella paljon eteenpäin viimeisen 10-15 vuoden aikana. Esim. lätkään verrattuna (ja jopa säbään) on mahdollista saada osaavat ammattilaisvalmentajat (mm.fysioineen, talenttivalmentajineen) ja loistavat olosuhteet käyttöön kohtuu korvauksella. Osa seuroista tekee keskenään hyvää yhteistyötä, mikä sekään ei vielä joku aika sitten ollut mahdollista. Kaupungista lähtee suhteessa väkilukuun, kohtuu mukavasti futareita myös maju-poluille kokeilemaan, mikä oli vielä joku aika sitten enemmän poikkeus.

Kuitenkin vaikuttaa siltä että varsinkin futista harrastavien valmius lähteä "pihapeleihin" lähikentälle on heikentynyt. Olosuhteista se ei todellakaan ole kiinni. Itse pahoin pelkään että tämä on asia jonka huippuvalmennus on tuonut tullessaan. Jotain siinä vielä tehdään väärin niin että kynnys hauskoihin pihapeleihin nousee. Jos kuitenkin esim. futiksen huippumaissa, joissa olosuhteet ja valmennus on niinikään vähintään yhtä hyvässä kunnossa, katupelit kelpaa, niin oikein tehtyntä tämänkin homman pitäisi olla kunnossa.

Se että joku huippufutari / ammattilainen osallistuu lasten kanssa pihapeleihin tmv. ei mielestäni ole syy sille että pihapelitkin kiinnostaisi lapsia, vaan se hyvä asia on jo tapahtunut, koska se huippufutari / lätkänpelaaja menee höntsäämään sinne kentälle. Eli kun ko. pelaaja on ollut junnu niin se signaalit tärkeiltä suunnilta on olleet sellaisia että pihapeleistä on tullut kiva juttu.

Ne lehtijutut tulee sitten kun asia on tehty oikein, ei toisinpäin.

[Sokrateen puskumaali]

Jotain vaan lainasin vaikka useampaan tekstiin viittaan ...

Hyviä pointteja taas ja uskon että jokainen niistä on osa ongelmaa, mutta painotuksesta olen vähän eri mieltä. Myös "syy ja seuraus" - ainakin omalla logiikalla tuntuu hukkuneen.

Ei millään pahalla, mutta jotenkin tuntuu että tässä taas väistellään valmentajien ja seurojen vastuuta asiassa. Kaikkialta muualta löydetää syitä mutta tätä asiaa väistetään ja laistetaan .... hmmm.

Vastuuta siis mistä? Ei kai valmentajilla tai seuroilla ole oikein muuta vastuuta kuin järjestää jalkapallotoimintaa haluaville ja tehdä se niin hyvin kuin osataan. Yksilöiden kehittyminen on pitkälti yksilöiden itsensä vastuulla, mikä on tavallaan ikävä asia varsin nuorille, jotka eivät sinällään pysty sitä vastuuta kantamaan, mutta jos nyt sattuu syystä tai toisesta ottamaan harrastuksen itselleen tärkeäksi asiaksi, niin sitä kehittyy ja sitä kehittymistä voi korkeintaan hienosäätää hyvällä valmennuksella.

Minusta me puhumme vain jostain n. 10% osuudesta pelaajakehitykseen kun me mietimme, että mitkä harjoitemallit yms. valmentamisen liittyvät tekniset asiat toimivat parhaiten. 20% (jälleen oma karkea arvioini) on kilpailullisuuden kulttuuri, mikä on myös tavallaan aika pitkälti valmentajan ja seuran vastuulla, mutta myös muun ympäröivän yhteisön. 20% on jostain satunnaisista ympäristötekijöistä, mahdollisuus pelata paljon kavereidensa kanssa, vanhemmat mahdollistavat jne. 50% tulee sitten pelaajan omasta genetiikasta (niin fyysinen kuin henkinen puoli).

Tästä arviosta ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta näin minä sen näen. Ei valmentaja voi tehdä ihmeitä. Hän voi vaan luoda oikeanlaisen pelaajia oikealla tavalla kannustavan ja kehittävän kulttuurin, opettaa peliä ja hioa teknisiä sekä fyysisiä asioita. Tarvitaan kuitenkin myös mahdollisuuksia luoda jalkapallosta sellainen lapsen oma juttu, josta saada muutenkin kuin harjoituksissa sisältöä elämään, jotta kehittyminen huomattavasti paranee. Siinä suhteessa tämä lähikenttäpohdinta on mielestäni ihan relevanttia tämän ryhtiliikkeen kannalta. Tuohon 30%, mihin voi vaikuttaa, kannattaa toki itse satsata mahdollisimman paljon valmentajana eikä vaan itkeä pelkästään olosuhteiden perään.

Valmennus osaaminen on aivan toisissa svääreissä. Varmasti kehitystä on jokapaikassa, mutta täällä sen osalta on menty todella paljon eteenpäin viimeisen 10-15 vuoden aikana. Esim. lätkään verrattuna (ja jopa säbään) on mahdollista saada osaavat ammattilaisvalmentajat (mm.fysioineen, talenttivalmentajineen) ja loistavat olosuhteet käyttöön kohtuu korvauksella. Osa seuroista tekee keskenään hyvää yhteistyötä, mikä sekään ei vielä joku aika sitten ollut mahdollista. Kaupungista lähtee suhteessa väkilukuun, kohtuu mukavasti futareita myös maju-poluille kokeilemaan, mikä oli vielä joku aika sitten enemmän poikkeus.

Minusta tuntuu, että suomalainen ruohonjuurivalmentaja on nykyään jo aika taitava teknisesti. Tässä on varmaan ollut aika mittava muutos. Kulttuurin luomisessa on vielä vaikeuksia, sama teknisesti rakennettu harjoite vaikuttaa aivan eri tasolla riippuen siitä, että mikä on johdonmukaisesti luotu vaatimustaso ja mikä on lasten kilpailullisuuden taso. Molemmissa on kuitenkin otettu varmaan isoja harppauksia viittaamanasi ajanjaksona.

En ole itse kokenut ulkomailla valmentamisessa, mutta en usko että tuossa valmennusteknisessä asiassa suomalaisilla on enää kuin marginaalisia etuja saavutettavissa verrattuna muihin ympäristöihin. Varmaan jalkapallokulttuuriltaan vahvemmissa maissa on yhä selkärangassa parempi käsitys niin valmentajilla kuin pelaajillakin, että mitä kuuluu tehdä eri tilanteissa vaikka sitä ei osattaisikaan niin analysoida. Siinä voi parantua varmasti, mutta en usko tämän olevan mikään viisasten kivi.

Mutta muualla on yhä paljon enemmän tekemistä. Meillä on yksinkertaisesti iso työ vieläkin saada toiminta riittävän vaativalle tasolle. Huono syöttö pitää vaatia tekemään paremmin ja uudestaan eikä antaa mennä lävitse niin, että harjoitteita voi tehdä puolivaloilla. On vaadittava kilpailemaan siitä pallosta niin, että pelikaverille tulee ehkä paha mieli kun niin rajusti taistelee pallosta.

Kuitenkin vaikuttaa siltä että varsinkin futista harrastavien valmius lähteä "pihapeleihin" lähikentälle on heikentynyt. Olosuhteista se ei todellakaan ole kiinni. Itse pahoin pelkään että tämä on asia jonka huippuvalmennus on tuonut tullessaan. Jotain siinä vielä tehdään väärin niin että kynnys hauskoihin pihapeleihin nousee. Jos kuitenkin esim. futiksen huippumaissa, joissa olosuhteet ja valmennus on niinikään vähintään yhtä hyvässä kunnossa, katupelit kelpaa, niin oikein tehtyntä tämänkin homman pitäisi olla kunnossa.

Minusta se on vähän yleiseurooppalainen ongelma, että lapset eivät enää viitsi niin paljon pelata keskenään. Osa kyllä, mutta ei siinä määrin mitä ennen. Näkisin siinä kuitenkin yleistä lasten velttoutumista, jota ympäröivä kulttuuri tukee enkä niinkään syyllistäisi parempaa valmennusta. Lähellä olevien liikuntamahdollisuuksien lisääminen lapsille, jotka eivät vielä ihan pärjää kilometrien päässä kotoa on minusta ihan ok idea promotoida yhteiskunnallisesti.

Ne lehtijutut tulee sitten kun asia on tehty oikein, ei toisinpäin.

Tästä täysin samaa mieltä.

[13ergkamp]

Se että joku huippufutari / ammattilainen osallistuu lasten kanssa pihapeleihin tmv. ei mielestäni ole syy sille että pihapelitkin kiinnostaisi lapsia, vaan se hyvä asia on jo tapahtunut, koska se huippufutari / lätkänpelaaja menee höntsäämään sinne kentälle. Eli kun ko. pelaaja on ollut junnu niin se signaalit tärkeiltä suunnilta on olleet sellaisia että pihapeleistä on tullut kiva juttu.

Ne lehtijutut tulee sitten kun asia on tehty oikein, ei toisinpäin.

No tämä yritti olla omakin pointti. Ei suinkaan analysoida sitä, mitkä asiat ylittävät "uutiskynnyksen" ja miksi, vaan miksi puhutaan niinkuin puhutaan.

Toinen linkittämistäni jutuista oli kiekko-Ilveksen oma uutinen, jossa he olivat laittaneet pelaajat "markkinoimaan" ulkojäitä. Kun pohdin että onko se tietoista kulttuurin rakentamista vai sen toisintamista, niin melkein nyt väittäisin, että ennen kaikkea tietoista rakentamista. Kiekkopuolella nähdään ulkojäiden hyödyt ja merkitys pelaajakehitykselle, ja tehdään aktiivisia toimia kulttuurin ylläpitämiseksi.

Toinen juttu oli Aamulehden uutinen, jossa Roby Järventie kertoi, kuinka se oli harjoitellut hienoa kikkaa Sorsapuiston ulkojäillä (ja jossain aiemmissa jutuissa kertoo höntsänneensä paljon Koulukadulla). Ei tässäkään ole missään nimessä kyse "uutiskynnyksestä". Aivan samaan tyyliin Aamulehti kirjottaisi asiasta, jos Skyttä kertoisi pelin jälkeisessä haastattelussa, että jotain kikkaa on treenattu pihapeleissä.

Jalkapallon puolella ei ole tällaisia käsitteitä kuin Koulukatu tai Sorsapuisto. Jonkun verran höntsiä on tietysti siellä ja täällä, mutta ei tuollaista ikonista ja tunnustettua, jonka pelaaja kokisi haastattelussa mainitsemisen arvoiseksi. Tämä on sitä kulttuuria. Skytän haastattelussa puhutaan oman takapihan maalista ja autotallin keinonurmesta. Ne ovat yksilöllisiä asioita, ulkojäät ovat yhteisöllisyyttä.

Kuitenkin vaikuttaa siltä että varsinkin futista harrastavien valmius lähteä "pihapeleihin" lähikentälle on heikentynyt. Olosuhteista se ei todellakaan ole kiinni. Itse pahoin pelkään että tämä on asia jonka huippuvalmennus on tuonut tullessaan. Jotain siinä vielä tehdään väärin niin että kynnys hauskoihin pihapeleihin nousee. Jos kuitenkin esim. futiksen huippumaissa, joissa olosuhteet ja valmennus on niinikään vähintään yhtä hyvässä kunnossa, katupelit kelpaa, niin oikein tehtyntä tämänkin homman pitäisi olla kunnossa.

En usko, että kyse on "huippu"valmennuksen ongelma sinänsä. Käsitykseni mukaan jääkiekon valmennuskulttuuri on Suomessa aika pitkälle vietyä ja silti siellä puolella ymmärretään ylläpitää ulkojääkulttuuria ja rohkaista pelaajia ulkojäille.

[inclusionExclusion]

En lainaa kaikkea, mutta tämän pihapelien perään huutelun jaan kyllä voimallisesti ajatuksen tasolla. Käytännössä tosin maailman menoa ohjaavat niin voimalliset megatrendit, että minkään mittakaavan järkevän muutoksen synnyttäminen taitaisi vaatia isoja ponnisteluja isohkoilta organisaatioilta. No näitä linjoja tässä ehkä haetaankin. Että mitä maailma voisi tehdä.

Toisaalta varmaan esim. jokaista äitiä ja isää kiinnostaa omien lasten tilanne, ja siinä pienessä omassa kuplassa sillä omallakin toiminnalla ja oman lähiympäristön mahdollisuuksien löytämisellä voi olla merkitystä. Siitä vain torstai-illan sekapelitreffejä sopimaan lähipuistoon.

Minulla on muuten hämärä muistikuva, että viimeisimmän LIITU-tutkimuksen, tai jonkin muun ison selvityksen, kohdalla olisi jossain blogissa / foorumilla / lehdissä vedetty johtopäätös, että pihapelit selittäisivät koko lailla niukasti hyviä asioita. Olikohan nyt menestys aikuisena se, mitä tutkailtiin. Harmittaa kun en tuolloin pohtinut argumenttia kunnolla läpi enkä nyt enää löydä sitä. Muistaako kukaan muu nähneensä tällaista?

[inclusionExclusion]

Nyt tuli peli avattua, niin jatketaan vielä osittain saman aiheen ympäriltä.

Taustoitettakoon heti kärkeen, että itse suhtaudun lajiin kuin lajiin kulttuuri ja kansanterveysnäkökulma edellä. Nyt ei siis pyöritä semmoisten aiheiden ympärillä, joissa suoraan kasvatettaisiin huippupelaajia.

No. Tässä sivuttiinkin jo jääkiekon pihapelikulttuuria, joka vaikuttaisi kieltämättä elävän voimakkaana. Nähdäkseni kentillä ovat määrällisesti isohkossa roolissa lajia muutenkin harrastavat.

Samoin jääkiekossa on ainakin omassa ympäristössäni runsaasti EasyHockey- ja pipolätkätarjontaa seurojen järjestämänä.

Kuulin eilen semmoisen jutustelun, että jalkapallossa olisivat korona-aikana harrastajamäärät kasvaneet, ja että selitys tähän olisi matalan kynnyksen toiminta, erilaiset harrasteryhmät. Tämä lausunto peräisin oikein viisailta ja osaavilta ihmisiltä eli uskon suorilta.

Kuitenkin lähipiirissäni on pariinkin otteeseen etsitty huonolla menestyksellä harrasteryhmää junnuille. Tai siis löytyyhän niitä, mutta kun niissäkin pelataan pääosin piirisarjoja ja osittain talvellakin jotain liigoja, ja treenejä on kolmet viikossa. Harvemminkin voi tietysti käydä, mutta hintaan se ei vaikuta. Ainakin näissä lähipiirin tapauksissa tämänkin "harrastetoiminnan" kuormittavuus ja kustannukset ovat liikaa.

Esitänpä nyt tällaisen teesin: eikö lajin pariin saataisi paremmin osallistujia, jos olisi laajemmin tarjolla vielä selkeämmin matalan kynnyksen ryhmiä. Treenit kerran viikossa ja tuolloinkin voimakkaan pelipainotteisina? Osana toimintakulttuuria juurikin voimakas rohkaisu omatoimisiin palloiluihin ja junnujen keskenään sopimiin peleihin? No juu, tällä toimintamallilla ei varmasti kasvateta suoraan tulevia huippufutareita. Mutta ei kai tämän pitäisi haitata mitään? Ja olisi pihapeleihinkin enemmän sakkia tarjolla

No tiedän tosiasiassa muutaman kepeämmän ryhmän, ja katsotaan miten tarina jatkuu. Mutta mitäpä ajatuksia herättää?

[Nuorenanätti]

Lähdetkö ryhmään ilmaiseksi oto-ohjaajaksi? Riittääkö ryhmälle talveksi yksi tunnin salivuoro lauantaina tai sunnuntaina illalla (ajalla 19.00-21.00) 250 m2 salissa? Noilla ehdoilla saat harrasteryhmän liikkelle vaikka ensi viikolla. Ei tarvita edes seuraa taustalle. Jos on enemmän toiveita, sanon, ettei ole kenttävuoroja, halukkaita ohjaajia tai harrastevanhemmilla halua laittaa rahaa. Tai sitten puute on kaikista kolmesta.

[inclusionExclusion]

Lähdetkö ryhmään ilmaiseksi oto-ohjaajaksi? Riittääkö ryhmälle talveksi yksi tunnin salivuoro lauantaina tai sunnuntaina illalla (ajalla 19.00-21.00) 250 m2 salissa? Noilla ehdoilla saat harrasteryhmän liikkelle vaikka ensi viikolla. Ei tarvita edes seuraa taustalle. Jos on enemmän toiveita, sanon, ettei ole kenttävuoroja, halukkaita ohjaajia tai harrastevanhemmilla halua laittaa rahaa. Tai sitten puute on kaikista kolmesta.

Joo siis oikeastaan vähän oikoen kyllä sekä kyllä, vähän tämmöistä onkin viritteillä. Ei ihan justiinsa vielä. Mutta kokonaisuutena ajatellen tämä meidän keissi kyllä ratkeaa.

En tiedä tarkoititko kysymyksen retoriseksi, tyyliin että olishan näitä jos olis vetäjät.

Mutta juu, kiinnostaa laajemminki, onko futiksessa kansan mielestä riittävästi tällaista toimintamallia. Oma tuntuma on äkkiseltään, että ei ole mutta korjaan mielelläni mielipidettäni jos käy ilmi, että sitä joko ei tarvita tai on jo ihan riittämiin.

Edit: lisätäänpä vielä. Tosiasiassahan harrasteryhmä vaatii kuitenkin vähän enemmän kuin vetäjän ja tilat. Kaikista kriittisimmin se vaatii pelaajat. Yhdellä tai kahdella ei toiminta vielä lähde käyntiin. Näissä asioissa seurat voivat olla varsin hyödyllisiä kun on mahdollisesti valmiita viestintäkanavia, ja joissain tapauksissa jopa osallistujia valmiiksi odottelemassa.

[Schumacherinjalkatorjunta]

Tuosta Cruyff-kentästä pitäisi tehdä tänne periferiaan sopivampi miniversio (ehkä n. puolet tuosta) ja kylvää niitä joka paikkaan. Toiseen päätyyn ulkopuolelle esim. 3vs3 koriskenttä niin olisi helpompi perustella näiden olemassaolo myös jalkapallovastaisille. Käyttöaste olisi varmasti kova ja vaadittava pinta-ala ei olisi kohtuuton. Noita padel-koppejakin nousee puistoihin kuin sieniä sateella.. ehkä niistä voisi modata minifutiskenttiä, kun muotilaji unohtuu muutaman vuoden sisällä? Yksi kehitysidea voisi olla palvelu joka keräisi erilaisten kunnallisten kenttävarausjärjestelmien tiedot selkeään muotoon ja lapset voisivat helposti tarkastaa onko kentillä tilaa tai peruuntuneita vuoroja. Voi tosin olla, että seurat ja liikuntatoimi eivät tällaista halua.. Toki voidaan myös hehkuttaa pipolätkää ja olla tekemättä asioille mitään - sekin on vaihtoehto.