Suomalainen juniorivalmennus tarvitsee ryhtiliikettä

[erno]

Tämä meinasi unohtua ...

Voitko erno vähän tarkentaa? Tai siis tarkoitan sitä että kuvasit tuossa todennäköisesti aika monen pienemmän kaupungin / alueen tilanteen. 8v8 mentäessä oli siitä 40-50 juurikin semmoinen reilu 30 jäljellä, joilla saivat hoidettu jotenkin kutenkin homman niin että 3 joukkueessa oli jokaiselle suurinpiirtein oman tasoisia pelejä tarjolla, toki muutama pelasi 2 sarjaa. Sitten kun osa pojista siirtyi pelaamaan 11v11 oli poikia enää n. 25 kappaletta tähteellä. Ei sillä ettei enempi poikia olisi parempi ja voi olla että tällä trendillä ei b-junnuihin asti joukkue kunnialla sinnittele, mutta mitää tappoiskua ei ole vielä havaittavissa. Kahta 11v11 jengiä pystyvät pyörittämään edelleen, toki hankaluuksia on jos pelit samana päivänä.

Lähinnä sitä että millaista kierrettä tarkoitat?

Pienemmän paikkakunnan tai pienemmän seuran. Mut jos aatellaan, että tää ikäluokka on pari vuotta sitten pelannut niin että tossa oli 2 jengiä kilvassa, 2 haasteessa ja 2 harrasteessa, niin tosta on nyt päädytty siihen, että seura ilmoitti ettei kilpajoukkuetoimintaa ole 1.8. eteenpäin (no ok, eivät ilmoittaneet näin, mutta ilmoittivat että yhtään joukkuetta ei ilmoiteta enää kilpasarjaan). Tuo on päätöksenä täysin oikea kun suhteuttaa sen kevään piirisarjan tulostasoon, jossa tappioiden määrä lähestyi äärentöntä ja oman joukkueen tehtyjen maalien määrä puolestaan lähestyi nollaa. Mutta samanaikaisesti tossa on mukana 5-6 kundia jotka on pelannut vaippaikäisestä lähtien kilpaa ja se on oikeasti niille ihan oikea paikka. Eivät välttämättä ole tasollisesti kilpasarjan tähtipelaajia, mutta missä tahansa isommassa jengissä menisivät hyvin kilvan mukana. Ja taustallahan tuossa on se mikä on tässä kokoluokassa varmaan aika normaalia, että tossa jengin kärkipäässä oli muutamia sellasia kundeja jotka oli lätkässä ykkösketjua ja futiksessa kilpajengiä ja nyt kun yhteenlaskettu treenimäärä alkaa olemaan siinä 9 kertaa viikkoon niin toinen tippu pois. Sit tohon päälle yhden vanhemmilla ei ollut rahaa maksaa harjoitusta, yks alko piikittämään herskaa ja yks lopetti motivaatiopulaan.

Ja sit tullaan siihen, että kun ei olla pienen paikkakunnan seura, vaan ison paikkakunnan pieni seura. Karrikoin tässä hyppysellisen, mutta seuran treenikentältä on suunnilleen 5min matka EPS:n, Hongan ja Kasiysin treenikentille, joista löytyy yhteensä 12 kilpasarjaa (tai parempaa) pelaavaa joukkuetta. Ja vastaavat löytyy myös mm. EsPalta, Granilta, EBK:lta ja HooGeelta, jotka on saman 5min ympyrän sisäpuolella. Niin nyt jos sä asemoit itses tollasen puolet elämästään kilpasarjaa pelanneen kundin housuihin, niin miksi ihmeessä se ei lähtisi katsomaan mitä muualta löytyy siinä kohtaa kun seuralta tulee ilmotus että sun joukkue loppu nyt? Ja sit kun tosta lähtee 1-3 muualle ja 1-3 laittaa pläägät naulaan, niin mitä on jäljellä? Sit jos sä oot sellanen kundi joka on haasteessa ja joka haluaisi panostaa, niin mitä sä pystyt siinä kohtaa seurassas saavuttamaan kun siitä yläpuolelta on hommat pistetty seis? Saadaanko tollaselle jengille enää laadukasta valmennusta?

[turkistarhaaja]

^^Onko yj kilpasarjaan jonkun sellaisen joukkueen kanssa, jolla samoja ongelmia täysin mahdoton ajatus?

Sinänsähän seuran vaihtamisenkaan ei pitäisi yksilötasolla mikään ongelma olla, jos syy on kilpailullisemman ympäristön hakeminen (tai kääntäen vähemmän kilpailullisemman jos tykkää vain harrastella). Jonkintasoisen valmennuksen saaminen harrasteporukalle on toki omien kokemusteni perusteella melkoisen haastavaa.

[erno]

Mä seuraan tilannetta ainoastaan pelaajan vanhemman näkökulmasta, eli en osaa sanoa, mutta tietääkseni mitään tuollaista ei ole puuhattu.

[Jortsukka]

Ymmärrän kyllä tuollaisessa tilanteessa vaihdon. Toki ehkä toivoisi että se olisi Espoon sisällä(seura taitaa olla espoolainen) selvästi organisoitu paremmin eli niin että pienemmät seurat voisivat hyvin pyörittää sitä omaa paikallista toimintaa ja sitten organisoidusti löytyisi joukkue mihin jatkaa jos tarvitsee lisähaastetta.

[KVilho]

Pienemmän paikkakunnan tai pienemmän seuran. Mut jos aatellaan, että tää ikäluokka on pari vuotta sitten pelannut niin että tossa oli 2 jengiä kilvassa, 2 haasteessa ja 2 harrasteessa, niin tosta on nyt päädytty siihen, että seura ilmoitti ettei kilpajoukkuetoimintaa ole 1.8. eteenpäin (no ok, eivät ilmoittaneet näin, mutta ilmoittivat että yhtään joukkuetta ei ilmoiteta enää kilpasarjaan). Tuo on päätöksenä täysin oikea kun suhteuttaa sen kevään piirisarjan tulostasoon, jossa tappioiden määrä lähestyi äärentöntä ja oman joukkueen tehtyjen maalien määrä puolestaan lähestyi nollaa. Mutta samanaikaisesti tossa on mukana 5-6 kundia jotka on pelannut vaippaikäisestä lähtien kilpaa ja se on oikeasti niille ihan oikea paikka. Eivät välttämättä ole tasollisesti kilpasarjan tähtipelaajia, mutta missä tahansa isommassa jengissä menisivät hyvin kilvan mukana. Ja taustallahan tuossa on se mikä on tässä kokoluokassa varmaan aika normaalia, että tossa jengin kärkipäässä oli muutamia sellasia kundeja jotka oli lätkässä ykkösketjua ja futiksessa kilpajengiä ja nyt kun yhteenlaskettu treenimäärä alkaa olemaan siinä 9 kertaa viikkoon niin toinen tippu pois. Sit tohon päälle yhden vanhemmilla ei ollut rahaa maksaa harjoitusta, yks alko piikittämään herskaa ja yks lopetti motivaatiopulaan.

Ja sit tullaan siihen, että kun ei olla pienen paikkakunnan seura, vaan ison paikkakunnan pieni seura. Karrikoin tässä hyppysellisen, mutta seuran treenikentältä on suunnilleen 5min matka EPS:n, Hongan ja Kasiysin treenikentille, joista löytyy yhteensä 12 kilpasarjaa (tai parempaa) pelaavaa joukkuetta. Ja vastaavat löytyy myös mm. EsPalta, Granilta, EBK:lta ja HooGeelta, jotka on saman 5min ympyrän sisäpuolella. Niin nyt jos sä asemoit itses tollasen puolet elämästään kilpasarjaa pelanneen kundin housuihin, niin miksi ihmeessä se ei lähtisi katsomaan mitä muualta löytyy siinä kohtaa kun seuralta tulee ilmotus että sun joukkue loppu nyt? Ja sit kun tosta lähtee 1-3 muualle ja 1-3 laittaa pläägät naulaan, niin mitä on jäljellä? Sit jos sä oot sellanen kundi joka on haasteessa ja joka haluaisi panostaa, niin mitä sä pystyt siinä kohtaa seurassas saavuttamaan kun siitä yläpuolelta on hommat pistetty seis? Saadaanko tollaselle jengille enää laadukasta valmennusta?

Kun yrittää ymmärtää tämmöisen pienen paikkakunnan näkökulmasta tätä, niin joku ei kyllä tässä yhtälössä täsmää. Varmaan taustalla juuri ne etelän pään kovan kilpailun ja samalla myös kovemman tason takia tulevat asiat.

Toisaalta tossa on kuvattu pienemmän paikkakunnan optimi tilanne. 8v8 - vaiheessa tuskin on käytössä sellaisia pelaajamääriä että voi 2 jengiä per sarja tehdä, hyvä kun yksi per sarja. Pelaajia on lähtenyt niin kilpailu kuin muiltakin tasoilta ja vähintään tuohon 1-3 / 1-3 tahtiin / vuosi tahtiin. Millon tosiaan lätkään tai muuhun kilpailevaan harrastukseen tai milloin muutettu jollekin toiselle paikkakunnalle. Jonkin verran ihan taloudellistenkin syiden takia homma loppunut.

Sitten ollaan ihmetelty että kukas ne nyt puollustuksen pohjalla luutii, tekee maalit tai torjuu ne, mutta ei muuta kuin haasteporukasta tai vuotta nuoremmista apujoukkoja. Parhaassa tapauksessa lähtijät olleet semmoisia että etelän pään jengeihin ihan isoihin rooleihin kelvanneet, eli tämmösellä pienellä paikkakunnalla joukkueen kantavia voimia.

Nyt ei tarkoitus hesustella, mutta voisiko nämä asiat johtaa siihen että jos ei ole toista jengiä mihin mennä niin sitten on vaan tehtävä joukkueena / joukkueelle enemmän. Monta kertaa on melkoissa pashassa tarpomista (tuloksellisesti) ollut erinäisten lähtöjen / lopettamisten jälkeen ja välillä on näyttänyt että ei tulee enää hommasta mitään, mutta vielä ainakin joukkue sinnittelee vaikka eipä poikia lähellekkään tarpeeksi ole. Ja aika usein sieltä tulee niitä positiivisia yllätyksiäkin. Yllättäen sitä onkin opittu aika nopesti uimaan kun on veteen heitetty Ja ennen kaikkea innostus / oma-aloitteinen harjoittelu on lisääntynyt.

Ymmärrän että varmaan naivistinen kuvaus etelän näkökulmasta. Lähinnä vaan tuon esille sen miten erilaiset haasteet pienten ja isompien kaupunkien / asukaskeskittymien välillä on.

[KVilho]

Lapset saavat ja pitääkin tehdä asioita jotka ovat kivoja. En vaan tiedä tarkalleen syytä siksi miksi systemaattisesti harjoittelevat futaajat eivät tietyn iän jälkeen käy melkein lainkaan potkimassa kentällä huvikseen? Onko syy esim nämä internetlaitteet vai se että treenejä on niin paljon että se mennyt muutenkin liian vakavaksi, jolloin omatoiminen potkiminen ei enään kiinnosta

>>> Sitä en tosiaan osaa sanoa että miksi omatoiminen potkiminen ja pienpelit eivät valtaa kenttiä. Liian vakava ns ohjattu harjoittelukulttuuri vai muut (ulkoiset) syyt???

Olen myös huomannut että nuorempanakaan nämä systemaattisesti harjoittelevat (olipas muuten kuvaava käsite tämä - kiitoksia) harvemmin pystyvät / haluavat pelata pihapelejä, vaan tosiaan tekevät pallon kanssa sitten jotain muuta.

En tiedä mitä tarkoitat tietyllä iällä, mutta itse ainakin huomannut että useammat, jotka käyvät myös omalla ajalla, käyvät vain päivinä jolloin ei ole treenejä. Täällä treenit kestää sen 2 tuntia + omatoimiset lämmittelyt ennen ja jälkeen ja ovat usein myös aika raskaita, niin eivät tommoset esiteinit juurikaan jaksa muuta. Toki innokkaimmat kyllä kävivät kesälomalla myös treenipäivinä ja ei treenipäivinä parikin kertaa päivässä. Harmi vaan kun tuntuu että nimenomaan pelaaminen jää vähemmälle.

Itse väitän että jos pompottelun sijasta painotettaisiin ikävuosilla 5-8 pelaamista semmoinen pari-kolmekin tuntia päivässä (jos vaikka treenit sen 2-3 kertaa viikossa), ihan missä vaan ympäristössä (pikkuveli, isosisko, vanhemmat futarit koulun pihalla, nuoremmat futarit koulun pihalla, tarhan täti/setä eskarin pihassa yms.) ja vaikka välillä ihan jossain muussa pallopelissä kuin fudis, olisi meillä vanhemmalla iällä huomattavasti paremmin nopeaan pelin vaatimuksiin sopeutuvia pelaajia. Tossa iässä käsittääkseni aivot kehittyvät nopeasti. Ja vaikka valmentajasta tuntuu että ton ikäselle ei saa mitään oppia taottua päähän ei se tarkoita sitä ettei lapsen aivot voisi kuitenkin koko ajan oppia onnistumisen ja erehdyksen kautta.

Ja kyllä. Uskon että yksi syy pelaamiskulttuurin vähenemiseen jo ihan pienemmillä on liian systemaattisen harjoittelun (valmentajat pyrkivät jo tuomaaan automaatiota ja liiaksi ohjattua tekemistä pienen lapsen oppimisprosessia jalkapallon ymmärtämiseksi sekoittaen) ja nykyisellään väärin toteutetun kilpailun takia.

[erno]

Jep, kirjoitin tuon tarkoituksella niin että se oli isomman "kaupungin" näkökulmasta. Mutta siis pelaajamäärän laskiessa tohon 30 tasolle ja kun mennään 8v8 -maailmassa, niin realiteetti on se että:
- Kilpatasolla ei pärjää, vaikka otettas ryhmän 10 parasta ja saatas niiltä lähes 100% sitoutuminen
- 10 parasta on liian kova nippu haasteeseen, mutta samanaikaisesti tuosta jää ulos sellaisia joille haaste on oikea paikka
- 15 "heikointa" ei ihan riitä harrasteeseen, koska noiden aktiivisuus ei ole riittävä siihen että voitas luottaa saavamme 10-12 pelaajaa peleihin.

Samanaikaisesti:
- Ei olla L-U:n ensimmäinen seura jolla loppuu kilpajoukkuetoiminta, vaikka ollaan vasta U10 ikäisiä. Ymmärtääkseni ainakin Sisu, KaPy, Tarmo ja FCK pienemmistä lopetti tuon jo meitä ennen. KaPy on toki näistä siinä FC Espoo -yhteenliittymässä mukana ja voi olla että noiden vanhoille kilpapelaajille löydettiin paikka jostain saman yhteenliittymän seurasta. Haaste-, ja harrastepelaajat ei kuitenkaan ymmärrykseni mukaan ole kiinnostavia pelaajia tuon FC Espoo -yhteenliittymän näkökulmasta.

- Minä en ymmärrä että miksi täällä on edelleen jokaisella kärrypolulla oma jalkapalloseura. Tämä ei koske pelkkää Espoota, vaan myös Helsinkiä ja Vantaata. Jos polkupyöräilet Tapiolasta Haukilahden kautta Espoonlahteen, niin matka on alle 10km ja tolla matkalla on 5 eri jalkapallon kilpaseuraa (ja harrasteseuroja tohon päälle). Ja loppuviimein jokainen näistä on enemmän tai vähemmän hobbytason jalkapallon kilpaseura, eli edari pelaa jotain kakkosta, kolmosta tai nelosta.

[hoc]

Ja loppuviimein jokainen näistä on enemmän tai vähemmän hobbytason jalkapallon kilpaseura, eli edari pelaa jotain kakkosta, kolmosta tai nelosta.

Juniorijalkapallon kohdalla miehen edustuksen sarjataso ei toki suoraan indikoi sitä onko juniori-ikäluokissa toiminta kilpa-tasoista vai ei. Ja toisaalta nykyisen mallin puolesta puhuu se että virallisen kilpailutoiminnan käynnistyessä Eteläiselta alueelta näyttäisi tulevan keskimäärin parempia, varsin tasaisia joukkueita. Pelaajakehityksen kannalta tämä taitaa olla parempi vaihtoehto kuin se että saataisiin 1-2 täysin ylivoimaista ja pelaajapyramidi kaventuisi liian nuorissa ikäluokissa.

Edellä käyty keskustelu on katsonut asiaa mielestäni aika paljon joukkueiden ja seurojen näkökulmasta. Tässä mennään mielestäni metsään, sillä näkökulman ja keskustelun lähtökohtana pitäisi olla lapsi-/nuori pelaaja.   

[KVilho]

Juniorijalkapallon kohdalla miehen edustuksen sarjataso ei toki suoraan indikoi sitä onko juniori-ikäluokissa toiminta kilpa-tasoista vai ei. Ja toisaalta nykyisen mallin puolesta puhuu se että virallisen kilpailutoiminnan käynnistyessä Eteläiselta alueelta näyttäisi tulevan keskimäärin parempia, varsin tasaisia joukkueita. Pelaajakehityksen kannalta tämä taitaa olla parempi vaihtoehto kuin se että saataisiin 1-2 täysin ylivoimaista ja pelaajapyramidi kaventuisi liian nuorissa ikäluokissa.

Edellä käyty keskustelu on katsonut asiaa mielestäni aika paljon joukkueiden ja seurojen näkökulmasta. Tässä mennään mielestäni metsään, sillä näkökulman ja keskustelun lähtökohtana pitäisi olla lapsi-/nuori pelaaja.   

En itsekään näkisi niin tärkeänä että jokaisella junnujen kilpa-joukkueella pitäisi olla liigatason joukkue, kunhan vaan jonkinlainen näkyvä polku / etenemismalli on olemassa ja tämäkin tulee eteen vasta vanhemmissa ikäluokissa. Etelässä näitä polkuja varmasti riittää.

Samalla lailla on miettinyt tuon joukkuemääräasian. Todella tasaista ja laadukasta oli kaikkien etelän jengien taso, oli keväisen runkosarja sijoitus mikä hyvänsä. Haaskaukselta tuntuisi kaventaa yhtään. Eikös siellä ole HJK:n lisäksi pari muutakin jengiä jotka toimii "akatemioina" huipuille?

Mietin tuota pelaaja vs. joukkue / seurakeskeisyyttä. Sanoisin että täällä periferiassa varsinkin joukkueen osuus on suurempi, jos yhtään ymmärsin hocin viimeistä kommenttia.

[jyrsija]

Senverran tästä teini-iästä, siirtyminen 8*8 >>> 11*11 peleihin:

Jos halutaan että tästä n 5 vuoden kuluttua korkeimmilla sarjatasolla (liiga ja ykkönen lähinnä) pelaa muitakin seuroja kuin suurseurojen 1 ja 2 joukkueet vastakkain, olisi erittäin suotavaa että suurseurat eivät aktiivisesti koita houkutella pois lahjakkaimpia pelaajia pienistä seuroista. Tiedän hyvin että liigajoukkueille on tärkeää saada kasvatettua uusia pelaajia (eli tilanne on erilainen kuin puhtailla kasvattajaseuroilla), mutta se ei palvele kilpailullisuutta lainkaan että kaikki hyvät pelaajat kerääntyvät muutamiin isoihin seuroihin

Ikäluokat nimittäin pienenevät koko maassa ja se iskee erityisen vahvasti pieniin seuroihin pienemmissä kaupungeissa

Eli aktiiviseen pelaajarekrytointiin mikä kohdentuu parhaisiin pelaajiin, pitäisi suhtautua ns vakavasti. Yleiset Tryoutit ja siirrot jotka lähtee pelaajien omasta tahdosta on tietty eri asia.

Se ei oikein ole kovin hääppönen sarja jos etelän liigassa v 2027 pelaa P14 ja P15 sarjoissa Hongan, Fc Espoon, Interin, Ilveksen yms 1 ja 2 joukkueet keskenään.

Nyt jo näyttää olevan hyvin monta YJ (yhdistelmäjoukkuetta) esim pohjoisen liigassa,eli ei riitä pohja siellä oikein ilman kikkailua tasalaadukkaisiin sarjoihin

[KVilho]

Senverran tästä teini-iästä, siirtyminen 8*8 >>> 11*11 peleihin:

Jos halutaan että tästä n 5 vuoden kuluttua korkeimmilla sarjatasolla (liiga ja ykkönen lähinnä) pelaa muitakin seuroja kuin suurseurojen 1 ja 2 joukkueet vastakkain, olisi erittäin suotavaa että suurseurat eivät aktiivisesti koita houkutella pois lahjakkaimpia pelaajia pienistä seuroista. Tiedän hyvin että liigajoukkueille on tärkeää saada kasvatettua uusia pelaajia (eli tilanne on erilainen kuin puhtailla kasvattajaseuroilla), mutta se ei palvele kilpailullisuutta lainkaan että kaikki hyvät pelaajat kerääntyvät muutamiin isoihin seuroihin

Ikäluokat nimittäin pienenevät koko maassa ja se iskee erityisen vahvasti pieniin seuroihin pienemmissä kaupungeissa

Eli aktiiviseen pelaajarekrytointiin mikä kohdentuu parhaisiin pelaajiin, pitäisi suhtautua ns vakavasti. Yleiset Tryoutit ja siirrot jotka lähtee pelaajien omasta tahdosta on tietty eri asia.

Se ei oikein ole kovin hääppönen sarja jos etelän liigassa v 2027 pelaa P14 ja P15 sarjoissa Hongan, Fc Espoon, Interin, Ilveksen yms 1 ja 2 joukkueet keskenään.

Nyt jo näyttää olevan hyvin monta YJ (yhdistelmäjoukkuetta) esim pohjoisen liigassa,eli ei riitä pohja siellä oikein ilman kikkailua tasalaadukkaisiin sarjoihin

Olen ymmärtänyt että tuo YJ voi joukkueen perässä tarkoittaa aika montaa asiaa. En tiedä kaikkien tapausten osalta mutta nopasti katsomalla ainakin pari erilaista varianttia löydän.

GBK/FC Ylivieska YJ  taitaa tarkoittaa kahden pienemmän joukkueen voimien yhdistäminen, kun nousu PSL:n tuli. Ylivieska 15 000 asukkaan kaupunki ja GBK Kokkolan (vähän vajaa 50 000 asukasta) ruotsinkielisiten oma porukka. KPV taitaa olla se isompi joukkue tuolta alueelta. Hieno homma että 2 pienemmän joukkueen pelaajat saavat mahdollisuuden kokeilla PSLää.

Kups osalta en edes tiedä miksi YJ merkintä mukana, koska pikaisesti kun napsuttelin tulospalvelussa, niin kaikki oli Kupsin poikia. Futsalia tosin osa pelasi eri porukassa, mutta tuskin siitä johtuu.

20 tuhannen asukkaan Pietarsaaresta tulevalla FF Jarolla muutama pelajaa Luodosta (5500 asukasta).

Ropsilla (Rovaniemi 60 000 asukasta) pari pelaajaa Torniosta (21 000 asukasta).

Herculeksella YJn osalta pari pelaajaa 10 000 asukkaan Limingasta ja Ajax Sarkkirannasta.

VPS YJ:llä yksi pelaaja 8 000 asukkaan Laihialta.

WFA/VIFK on yhteisjoukkue, johon on koottu Vaasan lähialueelta ruotsinkielisistä jengeistä yhteen akatemia-nimeä kantavaan porukkaan. Tässä kuitenkin säilytetty pienempien porukoiden identiteetti, mikä on varmasti hyvä juttu.

Eli aika erilaisia kuvioita YJ merkintöjen takana. Kikkailuahan se vaatii että näin pienien asukaslukujen alueilta, missä välimatkat ovat suuret, saadaan toisaalta mahdollisimman iskukykyisiä porukoita ja toisaalta mahdollisimman laajasti antaa mahdollisuus kaikille kokeilla kykyjään.

Itse asiassa kun katsoo, niin varmaan enemmänkin voisi/pitäisi kikkailla.

[Baggio_]

Ainakaan Etelä liigassa ei voi pelata kun yksi ryhmä per joukkue, loppusarjoissa toki jos toinen ylemmässä ja toinen alemmassa

[Sokrateen puskumaali]

Sanoisin että pelkistettynä oma veikkaukseni on nimenomaan vapaa pelaaminen. Sanotaan niitä sitten pihapeleiksi, katupeleiksi tai miten tahansa. Lähinnä tuo monimutkainen osuus kesittyy siihen mekanismiin taustalla. Veikkaan että se mitä kuvaamasi kilpailu / vaatiminen aivoissa tarkoittaa on niinikään aika monimutkainen prosessi.

Kaikki on varmaan monimutkaista, jos atomitasolle analysoidaan. Vaatimustason ylläpitäminen ja kilpailu ovat kuitenkin hyvin hyvin yksinkertaisia asioita. Ne osaa, jos ei mieti liikaa vaan tekee vaan aikansa ja oppii. Vähän niin kuin jalkapallo tai moni muu asia elämässä.

Tuossa progresssaon podkastissa puhutaan samasta asiasta, mutta siinä ollaan sitä mieltä että ympäristön pitäisi olla laadukas. Itse uskon että se ei ole niin tärkeää, kunhan tuo ketju vain on olemassa. Itse en myöskään usko että haittaa vaikka se itse toteutusvaihe olisi erilainen (sählymailalla, käsin korpipallolla tai jääkiekkomailalla ja kumilätyllä) jos vain se ympäristö on osa prosessia.

Mitä eroa on ympäristöillä, jotka ovat osa prosessia ja niillä, jotka eivät ole? Tämä on jotain sellaista metafyysistä pyörittelyä, johon en lähtisi. Jalkapalloa opitaan kun kilpaillaan verissä päin, valmentajat luovat voittamisen kulttuurin ja osaavat opettaa peliä. Jos lapset eivät kilpaile niin kovaa, että toisille tulee välillä itku häviöstä, pelipaikan menettämisestä tai seurasta tipahtamisesta, ei se kulttuuri riitä viemään niitä huippujansa niin pitkälle kuin mitä aiemmin kuvaillussa kovasti kilpailullisessa kulttuurissa saavutettaisiin.

Itse uskon myös että se virhe tapahtuu tuossa lapsuusvaiheessa ja sen jälkeen onkin liian myöhäistä. Itse asiassa sanoisin että näiltä osin jopa 11-12 vee on liian myöhään. Valmentamisen osuutta en tässä nosta kovinkaan suureen rooliin. Valmentaja voi auttaa rakkauden syttymisessä jalkapalloon ja rohkaista / ohjata juurikin tähän pihapeli / katupeli- hommaan, vaikka taitaa sitä suurin osa täällä ajatella että valmentaja ei voi vaikuttaa. Jos valmentaja voi innostaa pompottelemaan niin miksei pihapeleihinkin? Valmentaja voi myös vaikuttaa niin että ei sotke lapsen pelin oppimisprosessia tässä vaiheessa. Sanoisin että valmentamisen mukaan tuomat automaatiot voivat vain sotkea lapsen tämän vaiheen pelin oppimisprosessin (sanotaan että ikäluokka jossain 5-8 vee).

Jos lapsella on voimakas voittamisen halu, niin ne valmentajan tietyt automaatiot tuossa iässä lentävät romukoppaan heti sen jälkeen kun vastustaja tekee sen yhden johtomaalin. Innostaa voi omaan pelailuun, mutta sen tapahtuminen on monimutkaisempi sosiologinen yhtälö, missä moni muu muuttuja on vahvempi. Lapset pelaa toistensa kanssa, jos heillä ei ole kännyköitä käytössä, kaverit haluavat pelata ja siihen löytyy joku lähikenttä.

Tämän asian tiimoilta olen miettinyt kilpailua / lahjakkuutta. Tällä hetkellähän se kova tekeminen ja kilpaileminen on nimenomaan suorittamista. Mun mielestä suorittamalla ei vaan enää pärjää huippufutiksessa. Huippufutarit eivät ole enää monee vuoteen olleet suorittajia vaan taiteilijoita tai jonkin sorttisia artisteja. Toki se työkin on siellä taustalla, mutta ehkä joku ymmärtää mitä tarkoitan. Suorittamalla ei myöskään voida päästä intuitiivisen pelaamisen tilaan.

Miten tekeminen ja suorittaminen eroavat? Moni kuitenkin sanoisi, että tuo on päin vastoin niin, että palloilijat ovat vähemmän taiteilijoita nykyään.

Talenttia pyritään edelleen (ainakin Suomessa) etsimään sekunteilla, metreillä, senteillä ja kiloilla. Jos katsotaan maailman huippusarjoja, niin uskon että siellä ei pärjää ilman jonkinlaista "erikoisuutta". Jollain pelaajilla tämä erikoisuus näyttäytyy nopeutena, pomppuna, voimana jne. Uskon että suurimmalla osalla nämä erikoisuudet on sitten vähemmän näkyviä. Oppimiskyky, menttaliteetti, mindset ja mitä näitä nyt on. Mielestäni näitä asioita huomioidaan aivan liian vähän tällä hetkellä.

Kukaan ei minun tietääkseni etsi talenttia noiden parametrien kautta tai edes erikoisuuksien kautta. Lahjakkuuksien tunnistamisessa on omat peliin liittyvät parametrinsä, joita analyytikot tunnistavat ja sitten on ihan puhdas voittavien pelitekojen silmämääräinen arviointi. Iso asia talenttien tunnistamisessa on myös pelaajan henkinen profiili, mikä Suomessa saattaa välillä unohtua.

Uskon myös että pystyy asioita tuomaan itse peliin liittyy tähän intuitiivisen pelaamisen prosessiin.

Jos tämä redusoidaan muotoon, että peliä pitää pystyä pelaamaan tavalla joka tulee selkärangasta ja on fiksua sekä voittavaa peliä, niin ollaan jo pitkällä. Niin pelaaminen kuin valmentaminen pitää tulla vaistonvaraisesti. Valmentajan pitää opettaa pelissä oikeita asioita ja pelaajan pitää kyetä oppimaan, mutta sen kaiken pitää tapahtua ilman, että sitä miettii liikaa. Jos miettii liikaa, ei osaa (ja en ole varma, että pystyykö oppimaankaan).

[Sokrateen puskumaali]

Senverran tästä teini-iästä, siirtyminen 8*8 >>> 11*11 peleihin:

Jos halutaan että tästä n 5 vuoden kuluttua korkeimmilla sarjatasolla (liiga ja ykkönen lähinnä) pelaa muitakin seuroja kuin suurseurojen 1 ja 2 joukkueet vastakkain, olisi erittäin suotavaa että suurseurat eivät aktiivisesti koita houkutella pois lahjakkaimpia pelaajia pienistä seuroista. Tiedän hyvin että liigajoukkueille on tärkeää saada kasvatettua uusia pelaajia (eli tilanne on erilainen kuin puhtailla kasvattajaseuroilla), mutta se ei palvele kilpailullisuutta lainkaan että kaikki hyvät pelaajat kerääntyvät muutamiin isoihin seuroihin

Ikäluokat nimittäin pienenevät koko maassa ja se iskee erityisen vahvasti pieniin seuroihin pienemmissä kaupungeissa

Eli aktiiviseen pelaajarekrytointiin mikä kohdentuu parhaisiin pelaajiin, pitäisi suhtautua ns vakavasti. Yleiset Tryoutit ja siirrot jotka lähtee pelaajien omasta tahdosta on tietty eri asia.

Se ei oikein ole kovin hääppönen sarja jos etelän liigassa v 2027 pelaa P14 ja P15 sarjoissa Hongan, Fc Espoon, Interin, Ilveksen yms 1 ja 2 joukkueet keskenään.

Nyt jo näyttää olevan hyvin monta YJ (yhdistelmäjoukkuetta) esim pohjoisen liigassa,eli ei riitä pohja siellä oikein ilman kikkailua tasalaadukkaisiin sarjoihin

Mietin tätä problematiikkaa ja en jotenkin osaa nähdä pelaajarekrytointeja millään tavoin asiana, jota pitäisi rajoittaa. Päin vastoin sitä pitäisi jotenkin laajentaa ja lisätä. Sen pitäisi lisätä pelaajien kehittymistä, kun pelaajat pääsevät itselleen parempiin harjoitusympäristöihin. Jos pelaaja ei itse ymmärrä, että hänellä olisi kykyä ja mahdollisuus pelata kovemmalla tasolla, niin en näe sitä millään lailla pahana, että tämä hänelle kerrotaan. Mielestäni kaikki siirrot ovat kuitenkin viime kädessä pelaajien ja pelaajan huoltajien käsissä.

Toisaalta jotenkin pitäisi rajoittaa sitä, että kuinka monta pelaajaa yhdessä joukkueessa tai seurassa voi ikäluokkaa kohden olla. Isojen junioriseurojen pitäisi toimia niin, etteivät vain kaiken varalta ota kaikkia parhaita pelaajia ja pari joukkueellista päälle ihan kaiken varalta. Joukkueen kaikkien pelaajien pitäisi saada pelata tasolleen sopivia pelejä. Rekrytointien pitäisi siis nimenomaan suuntautua parhaisiin, mutta ei kaikkiin vähänkään potentiaalisiin. Minusta tuota pitäisi Saksan malliin rajoittaa niin, ettei seura saa rekisteröidä kuin tietyn määrän pelaajia ikätasolleen ja noilla isoilla seuroilla saisi olla enintään 20 pelaajaa ringissään. Ymmärrän, että se on tavallaan rahakysymys, mutta mielummin niin, että asia tuetaan vaikka Palloliiton tms. toimesta niin, että nämä seurat pystyvät keskittymään pelaajakehitykseen oikein.

Pohdin myös, että voiko tässä kielteisessä suhtautumisessa scouttaamiseen ja rekrytointeihin olla hieman paradoksaalinen vaikutus. Jos isojen seurojen rekrytointeja katsotaan pahalla, niin ne saattavat mielummin nostaa omista alemman tason harjoitusryhmistään pelaajia kilpajoukkueeseensa. Tällöin vähänkään kunnianhimoiselle lapselle syntyy vaikutelma, että ei riitä se, että kasvaa omassa seurassaan hyväksi pelaajaksi, koska pääsy suomalaisen ison juniorijoukkueen edustukseen kulkee sitä polkua, että kannattaa olla siinä sen seuran haasteryhmässä jo ennestään. Tällöin pelaaja haluaa siirtyä haasteporukoiden kevyempiin mutta ei niin kehittäviin peleihin jo aikaisemmin, mutta ei koskaan kehity niin hyväksi, että pääsisi tämän kilpajoukkueen jäseneksi, siinä missä toisessa kovia pelejä pelaavassa joukkueessa hän olisi saattanut kehittyä täyteen mittaansa.

Tästä voi olla seurauksena se, että pelaajasiirrot ihan hyvien ja pienten seurojen kannalta elintärkeiden hyvien pelaajien kohdalla lisääntyvät isoihin seuroihin ja pelaajien kehitys heikentyy. Jos pienistä seuroista pääsisi isompiin asianmukaisen scouttauksen ja värväämisen kautta myöhemminkin, niin sellaista tarvetta siirtymiseen ei ehkä olisi niin aikaisin ja tarve siirtoihin olisi vähäisempi. No, tästä asiasta minulla ei ole kyllä mitään erityisen vahvaa kokemusta, kunhan pohdiskelen.

[KVilho]

Kaikki on varmaan monimutkaista, jos atomitasolle analysoidaan. Vaatimustason ylläpitäminen ja kilpailu ovat kuitenkin hyvin hyvin yksinkertaisia asioita. Ne osaa, jos ei mieti liikaa vaan tekee vaan aikansa ja oppii. Vähän niin kuin jalkapallo tai moni muu asia elämässä.

Mitä eroa on ympäristöillä, jotka ovat osa prosessia ja niillä, jotka eivät ole? Tämä on jotain sellaista metafyysistä pyörittelyä, johon en lähtisi. Jalkapalloa opitaan kun kilpaillaan verissä päin, valmentajat luovat voittamisen kulttuurin ja osaavat opettaa peliä. Jos lapset eivät kilpaile niin kovaa, että toisille tulee välillä itku häviöstä, pelipaikan menettämisestä tai seurasta tipahtamisesta, ei se kulttuuri riitä viemään niitä huippujansa niin pitkälle kuin mitä aiemmin kuvaillussa kovasti kilpailullisessa kulttuurissa saavutettaisiin.

Jos lapsella on voimakas voittamisen halu, niin ne valmentajan tietyt automaatiot tuossa iässä lentävät romukoppaan heti sen jälkeen kun vastustaja tekee sen yhden johtomaalin. Innostaa voi omaan pelailuun, mutta sen tapahtuminen on monimutkaisempi sosiologinen yhtälö, missä moni muu muuttuja on vahvempi. Lapset pelaa toistensa kanssa, jos heillä ei ole kännyköitä käytössä, kaverit haluavat pelata ja siihen löytyy joku lähikenttä.

Miten tekeminen ja suorittaminen eroavat? Moni kuitenkin sanoisi, että tuo on päin vastoin niin, että palloilijat ovat vähemmän taiteilijoita nykyään.

Kukaan ei minun tietääkseni etsi talenttia noiden parametrien kautta tai edes erikoisuuksien kautta. Lahjakkuuksien tunnistamisessa on omat peliin liittyvät parametrinsä, joita analyytikot tunnistavat ja sitten on ihan puhdas voittavien pelitekojen silmämääräinen arviointi. Iso asia talenttien tunnistamisessa on myös pelaajan henkinen profiili, mikä Suomessa saattaa välillä unohtua.

Jos tämä redusoidaan muotoon, että peliä pitää pystyä pelaamaan tavalla joka tulee selkärangasta ja on fiksua sekä voittavaa peliä, niin ollaan jo pitkällä. Niin pelaaminen kuin valmentaminen pitää tulla vaistonvaraisesti. Valmentajan pitää opettaa pelissä oikeita asioita ja pelaajan pitää kyetä oppimaan, mutta sen kaiken pitää tapahtua ilman, että sitä miettii liikaa. Jos miettii liikaa, ei osaa (ja en ole varma, että pystyykö oppimaankaan).

Ovat yksinkertaisia asioita, mutta niiden toteutus niin että niistä on enemmän hyötyä kuin haittaa pienen pelurin kehitykselle ei tunnu olevan.

Ympäristöviittauksessa tarkoitin vaan pompottelua ja muuta tämmöistä. Pompottelussa se ympäristö puuttuu, eli homma tapahtuu "pään sisällä" niin kuin tuossa yhdessä jutussa sanottiin.

Niin kuin tossa koitin sanoa niin kyllä se ympäristö löytyy (ei tarvi olla talvihallia omassa käytössä). Ei siinä tarhan pihassa kummoista plänttiä tarvita kun pelit jo saadaan pystyyn. Tottakai niitä vastoinkäymisiä tarvitaan myös matkalla jalkapalloilijaksi. Siitä olen eri mieltä että onko kilpaileminen ja voitontahto olla se ainut ajuri ihan kirkkaimpaan kärkeen. Itse näen että se voi aivan hyvin olla myös rakkaus peliin ja haluun tulla paremmaksi.

Talentin osalta unohdetaan mielestäni yksi tärkeimmistä asioista. Joku aika sitten tuli yleltä ohjelma jossa oli gretskiä, peleä jne. haastateltavan. Muistaakseni taustalla oli juuri se kysymys miksi heistä tuli niin hyviä. Kun tämä muisti nyt on mitä on, niin mitän suoria lainauksia en voi sanoa, mutta semmoinen muistikuva on että yhteenvetona mainittiin 2 asiaa. Kaikki tykkäsivät tehdä sitä mitä tekivät ja tekivät sitä sen takia paljon, mutta toinen asia oli että he myös hyötyivät tehokkaasti tästä tekemisestä. Jos gretsekä saataisiin vain tekemällä ne tunnit mitkä gretski on tehnyt, niin meillä olisi aika paljon gretskejä.

Tästä linkki myös siihen mitä tuolla suorittamisasialla koitan tarkoittaa. Mun mielestä talenttia arvioidessa pitäisi huomioida myös asiat suorituksen taustalla. Kuinka moni valmentaja suhteuttaa peliteon siihen työmäärään joka on ollut sen suorituksen taustalla? Businessi maailmassa voitaisiin puhua panos-tuotto-suhteesta.

Kuinka moni valmentaja pelaajia ja heidän kykyjään seuraillessaan ajattelee tätä kun arvioi pelaajan suorituksia kentällä? Halutaan palkita hirmuisesta määrästä työtä kun todellisuudessa voi olla että esim. henkiset ominaisuudet eikä mikään aika maailmassa riitä treenaamaan niin paljoa, että taso saataisiin riittämään mitä vaativammaksi homma menee. Riskinä tässä on se että meillä on niissä laadukkaimmissa ympäristöissä suorittajia joilla ei oikeasti ole henkisiä (mindsetit yms.) ominaisuuksia päästä tarpeeksi pitkälle.

[Sokrateen puskumaali]

Niin kuin tossa koitin sanoa niin kyllä se ympäristö löytyy (ei tarvi olla talvihallia omassa käytössä). Ei siinä tarhan pihassa kummoista plänttiä tarvita kun pelit jo saadaan pystyyn. Tottakai niitä vastoinkäymisiä tarvitaan myös matkalla jalkapalloilijaksi. Siitä olen eri mieltä että onko kilpaileminen ja voitontahto olla se ainut ajuri ihan kirkkaimpaan kärkeen. Itse näen että se voi aivan hyvin olla myös rakkaus peliin ja haluun tulla paremmaksi.

Kaikki parhaat, siis ylivoimaisesti lajinsa parhaat, pelaajat ovat olleet aina hyvin voimakkaasti kilpailuhenkisiä. Se kyllä jalostaa tutkitusti. Rakkaus peliin ja halu tulla paremmaksi ovat ihan hyviä lisäominaisuuksia, mutta ne eivät kulttuurisesti korreloi niin voimakkaasti paremmuuden kanssa kuin raaka kilpailuvietti. Minusta tämä on joku akateeminen ja siten myös hyvin suomalainen harhakuvitelma, että joukkueurheilijat huipputasolla olisivat jotain buddhalaismunkkeja, jotka hakevat jotain täydellistä suoritusta oman sisäisen mielenrauhansa saavuttaakseen.

En tiedä, että voiko urheilun huipulle nousta ilman sitä ajuria. Kai poikkeuksiakin on, mutta kaikki se palaute, mitä suomalaisilta nuorilta tulee heidän siirtyessään ulkomaisiin akatemioihin, mielestäni vahvistaa tätä kilpailullisuuden merkitystä. Kaikki ulkomaisten akatemioiden pelaajat ovat ennen kaikkea edellä suomalaisia siinä hurjassa tarpeessa olla parempi toista. Ei hurjassa tarpeessa kehittyä itse, ei hurjassa lajin rakastamisessa vaan tarpeessa olla toisia ihmisiä parempi.

Talentin osalta unohdetaan mielestäni yksi tärkeimmistä asioista. Joku aika sitten tuli yleltä ohjelma jossa oli gretskiä, peleä jne. haastateltavan. Muistaakseni taustalla oli juuri se kysymys miksi heistä tuli niin hyviä. Kun tämä muisti nyt on mitä on, niin mitän suoria lainauksia en voi sanoa, mutta semmoinen muistikuva on että yhteenvetona mainittiin 2 asiaa. Kaikki tykkäsivät tehdä sitä mitä tekivät ja tekivät sitä sen takia paljon, mutta toinen asia oli että he myös hyötyivät tehokkaasti tästä tekemisestä. Jos gretsekä saataisiin vain tekemällä ne tunnit mitkä gretski on tehnyt, niin meillä olisi aika paljon gretskejä.

Ei kai sitä kukaan ole unohtanut? Se että tykkää harrastaa jotain asiaa on ihan positiivinen seikka, mutta ei riitä yksistään.

Tästä linkki myös siihen mitä tuolla suorittamisasialla koitan tarkoittaa. Mun mielestä talenttia arvioidessa pitäisi huomioida myös asiat suorituksen taustalla. Kuinka moni valmentaja suhteuttaa peliteon siihen työmäärään joka on ollut sen suorituksen taustalla? Businessi maailmassa voitaisiin puhua panos-tuotto-suhteesta.

Kukaan valmentaja ei täysin pysty tietämään pelaajan kokonaispanosta omaan kehittymiseensä. Mutta tässä on kaksi puolta. Kyllä, havainnoin ainakin itse sitä, jos joku pelaaja näyttää kehittyvän nopeammin per harjoitus ja toisaalta myös hitaammin. Ihmisillä on välillä niin hämmästyttäviä eroja genetiikassa ja omaksumiskyvyssä, että toiset oppivat puolessa vuodessa enemmän kuin toiset koko ikänään. Toisaalta, jos nopeasti kehittyvä on yhä selkeästi tilanteessa, missä liian kovat pelit eivät kehitä, niin sitä kehittymisnopeutta ei pidä sellaisenaan ottaa asiana, joka vie pelaajan valinnoissa toisten edelle. Se tulee sitten aikanaan. Luulen, että kaikki valmentajat kyllä havaitsevat kehitysnopeuksia.

Kuinka moni valmentaja pelaajia ja heidän kykyjään seuraillessaan ajattelee tätä kun arvioi pelaajan suorituksia kentällä? Halutaan palkita hirmuisesta määrästä työtä kun todellisuudessa voi olla että esim. henkiset ominaisuudet eikä mikään aika maailmassa riitä treenaamaan niin paljoa, että taso saataisiin riittämään mitä vaativammaksi homma menee. Riskinä tässä on se että meillä on niissä laadukkaimmissa ympäristöissä suorittajia joilla ei oikeasti ole henkisiä (mindsetit yms.) ominaisuuksia päästä tarpeeksi pitkälle.

Kaikilla valmentajilla on varmaan ihan luonnollinen rekisteri pelaajiensa ominaisuuksista, joka sisältää myös tällaisia havaintoja. Näillä ei kuitenkaan ole kuin marginaalinen merkitys valintojen kannalta minun mielestäni. Meidän pitää luoda tilanne, jossa kaikille kehittyjille on hyvä kehittymisympäristö. En minä palkitse mistään vaan valitsen kilpatasolle niitä pelaajia, jotka pystyvät parhaiten kovalla tasolla suoriutumaan ja välillä hämmennän pakkaa hieman sekoittamalla tilannetta niin, että kukaan ei tunne oloaan liian varmaksi avauspaikkansa suhteen ja toisaalta tulee myös nähtyä, että miten joidenkin pelaajien taidot riittävät korkeammalla tasolla.

Oleellista on se, että A) kehitetään niitä haastetason lapsia, joissa voi olla lahjakkaita pelaajia ja B) ei palkita ketään tehdystä työmäärästä, sosiaalisesta merkityksestään joukkueessa tai muusta sellaisesta. Pelaajat pitäisi armotta vaihtaa, jos toisesta tulee parempi. Tämä raaka valintaprosessi ruokkii molempien pelaajien motivaatiota kehittyä ja toisaalta myös seuloo ne pois, jotka liikaa ahdistuvat tällaisesta kilpailusta (heistä ei tule isona kovan luokan ammattilaisia, jotka eivät tätä kilpailua kestä henkisesti).

[jyrsija]

...

Toisaalta jotenkin pitäisi rajoittaa sitä, että kuinka monta pelaajaa yhdessä joukkueessa tai seurassa voi ikäluokkaa kohden olla. Isojen junioriseurojen pitäisi toimia niin, etteivät vain kaiken varalta ota kaikkia parhaita pelaajia ja pari joukkueellista päälle ihan kaiken varalta. Joukkueen kaikkien pelaajien pitäisi saada pelata tasolleen sopivia pelejä. Rekrytointien pitäisi siis nimenomaan suuntautua parhaisiin, mutta ei kaikkiin vähänkään potentiaalisiin. Minusta tuota pitäisi Saksan malliin rajoittaa niin, ettei seura saa rekisteröidä kuin tietyn määrän pelaajia ikätasolleen ja noilla isoilla seuroilla saisi olla enintään 20 pelaajaa ringissään. Ymmärrän, että se on tavallaan rahakysymys, mutta mielummin niin, että asia tuetaan vaikka Palloliiton tms. toimesta niin, että nämä seurat pystyvät keskittymään pelaajakehitykseen oikein.

...

Tätä kannatan; ihan selvästi esim pk seudun suurseuroissa istuu penkillä liikaa lahjakkaita pelaajia, sellaisia jotka heittämällä saisi peliaikaa pienemmistä seuroista samassa sarjassa. Toki maantiede rajoittaa usein siirtymistä pienempiin seuroihin. Varmaan siinä käy niinkin että jos kilpaporukassa on yli 40 pelaajaa (1 & kakkosjoukkue), valmentajilla voi jäädä hyvät pelaajat jostain syystä paitsioonkin, koska valinnanvaraa on niin paljon ettei aina näe puita metsän takia.

Siitä olen samaa mieltä ettei siirtymisiä pidä sinänsä rajoittaa, vaan antaa pelaajan tehdä päätös ilman paineita mahd tulevasta seurasta

[KVilho]

Tätä kannatan; ihan selvästi esim pk seudun suurseuroissa istuu penkillä liikaa lahjakkaita pelaajia, sellaisia jotka heittämällä saisi peliaikaa pienemmistä seuroista samassa sarjassa. Toki maantiede rajoittaa usein siirtymistä pienempiin seuroihin. Varmaan siinä käy niinkin että jos kilpaporukassa on yli 40 pelaajaa (1 & kakkosjoukkue), valmentajilla voi jäädä hyvät pelaajat jostain syystä paitsioonkin, koska valinnanvaraa on niin paljon ettei aina näe puita metsän takia.

Siitä olen samaa mieltä ettei siirtymisiä pidä sinänsä rajoittaa, vaan antaa pelaajan tehdä päätös ilman paineita mahd tulevasta seurasta

Paremmin etelän kuvioita tuntumatta sanoisin että kuulostaa järkevältä. Luulisi että laadukasta arkea on tarjolla myös vähän pienemmissä seuroissa. Toisaalta oikein hoidettuna kilpailu seuran sisällä esim. per pelipaikka on varmasti myös hyvä juttu, jos vaan se ei tarkoita sitä jotkut jää täysin paitsioon.

[Jortsukka]

Tätä kannatan; ihan selvästi esim pk seudun suurseuroissa istuu penkillä liikaa lahjakkaita pelaajia, sellaisia jotka heittämällä saisi peliaikaa pienemmistä seuroista samassa sarjassa. Toki maantiede rajoittaa usein siirtymistä pienempiin seuroihin. Varmaan siinä käy niinkin että jos kilpaporukassa on yli 40 pelaajaa (1 & kakkosjoukkue), valmentajilla voi jäädä hyvät pelaajat jostain syystä paitsioonkin, koska valinnanvaraa on niin paljon ettei aina näe puita metsän takia.

Siitä olen samaa mieltä ettei siirtymisiä pidä sinänsä rajoittaa, vaan antaa pelaajan tehdä päätös ilman paineita mahd tulevasta seurasta

Pahin esimerkki on varmaan se suurin seura. Siellä tänäkin vuonna ollut tilanne että joukkue lähtee lasten/nuorten kauteen yhdellä 11vs11 peliryhmällä johon valitsee yli 20 kenttäpelaajaa. Kuitenkin kun tietää tämän seuran toiminnan fokuksen ja kuinka tärkeää on tehdä ns. tulosta, niin jokainen voi päätellä kuinka paljon kenttäpelaajat sijoilta 16-> pääsevät pelaamaan peleissä. No kesken kauden useampi pelaaja tuolta sitten vaihtoi seuraa, mutta sitten kesken kauden sama seura värvää lisää pelaajia lähteneiden tilalle jotta taas siellä voi penkillä/kotona/katsomossa istua 5+ pelaajaa pelistä toiseen ilman kunnollista vastuuta.

Samaan aikaan seura valittaa että kun "sarjassa ei saa vastusta". No ei varmaan jos haalitaan pelaajia tuota tahtia seuraan.

[erno]

Mutta jos siis katsotaan vaikka tuota mainittua HJK:ta, niin näissä ikäluokissa joita itse seuraan Klubilla on elitessä ja kilvassa joku 25 jengiä per ikäluokka. HJK Munkka on ainoa aluejengeistä joka on tuntunut peluuttavan jollain tavalla järjestelmällisesti väärin. Joo, tuolla on varmaan kilvassa jotain sellasia jotka vois olla Leppävaarassa, Matinylässä tai Kirkkonummella eliteä, mutta en aidosti usko että tuossa puhutaan muuta kuin yksittäisistä pelaajista. Ja hyvin harva lähtee vaihtamaan vaikka EsPan Eliteä HJK:n Kilpaan, eikä tuossa mitään järkeäkään itseasiassa edes ole. Ennemmin tiputtaa jonkun Klubin oman kasvatin elitestä kilvan puolelle ja noita tapauksia siellä varmaan onkin, kun toi ykköselite näyttää koostuvan kundeista jotka pelaili vuos-kaks sitten Granissa, Kirkkonummella jne.

[Sokrateen puskumaali]

Mutta jos siis katsotaan vaikka tuota mainittua HJK:ta, niin näissä ikäluokissa joita itse seuraan Klubilla on elitessä ja kilvassa joku 25 jengiä per ikäluokka. HJK Munkka on ainoa aluejengeistä joka on tuntunut peluuttavan jollain tavalla järjestelmällisesti väärin. Joo, tuolla on varmaan kilvassa jotain sellasia jotka vois olla Leppävaarassa, Matinylässä tai Kirkkonummella eliteä, mutta en aidosti usko että tuossa puhutaan muuta kuin yksittäisistä pelaajista. Ja hyvin harva lähtee vaihtamaan vaikka EsPan Eliteä HJK:n Kilpaan, eikä tuossa mitään järkeäkään itseasiassa edes ole. Ennemmin tiputtaa jonkun Klubin oman kasvatin elitestä kilvan puolelle ja noita tapauksia siellä varmaan onkin, kun toi ykköselite näyttää koostuvan kundeista jotka pelaili vuos-kaks sitten Granissa, Kirkkonummella jne.

Taidat puhua vähän nuorempien ikäluokkien tilanteesta, missä ongelma ei liene niin suuri vielä.

Pahin esimerkki on varmaan se suurin seura. Siellä tänäkin vuonna ollut tilanne että joukkue lähtee lasten/nuorten kauteen yhdellä 11vs11 peliryhmällä johon valitsee yli 20 kenttäpelaajaa. Kuitenkin kun tietää tämän seuran toiminnan fokuksen ja kuinka tärkeää on tehdä ns. tulosta, niin jokainen voi päätellä kuinka paljon kenttäpelaajat sijoilta 16-> pääsevät pelaamaan peleissä. No kesken kauden useampi pelaaja tuolta sitten vaihtoi seuraa, mutta sitten kesken kauden sama seura värvää lisää pelaajia lähteneiden tilalle jotta taas siellä voi penkillä/kotona/katsomossa istua 5+ pelaajaa pelistä toiseen ilman kunnollista vastuuta.

Samaan aikaan seura valittaa että kun "sarjassa ei saa vastusta". No ei varmaan jos haalitaan pelaajia tuota tahtia seuraan.

Minusta tuo on pelaajien kehittämisen kannalta huonompi rakenne kuin se, että kilpatason 11v11 joukkueissa olisi maksimirajana n. 20 pelaajan rekisteröity vahvuus. Toki siinä nopeasti tulisi erilaisten satelliittijoukkueiden virityksiä, mutta olisi silti sellainen selkeä sapluuna, missä uskoisin kilpailun vahvistuvan kun joukkueeseen pääsy olisi vaikeampaa ja siinä todennäköisesti hyville pelaajille tulisi enemmän kehittäviä pelejä.

Toisaalta en usko, että tätä sääntöä kannattaisi kovasti soveltaa nuoremmissa ja muuten harrasteluun tähtäävissä seuroissa, missä säännön tiukka noudattaminen lähinnä tipauttaisi lapsia harrastuksesta. Jos sitä soveltaisi vaikka ELL-tasolla pelaaviin joukkueisiin alkuun ja katsoisi, että mitkä on vaikutukset. Minusta sellainen argumentti, että se valmennuksen/harjoitusten mahdollisesti korkeampi taso jotenkin kehittäisi niitä 16-30 poikia enemmän kuin mitä hieman pienemmissä joukkueissa vastuullisemmissa rooleissa pelaaminen kehittäisi.

[jyrsija]

Taidat puhua vähän nuorempien ikäluokkien tilanteesta, missä ongelma ei liene niin suuri vielä.

Minusta tuo on pelaajien kehittämisen kannalta huonompi rakenne kuin se, että kilpatason 11v11 joukkueissa olisi maksimirajana n. 20 pelaajan rekisteröity vahvuus. Toki siinä nopeasti tulisi erilaisten satelliittijoukkueiden virityksiä, mutta olisi silti sellainen selkeä sapluuna, missä uskoisin kilpailun vahvistuvan kun joukkueeseen pääsy olisi vaikeampaa ja siinä todennäköisesti hyville pelaajille tulisi enemmän kehittäviä pelejä.

Toisaalta en usko, että tätä sääntöä kannattaisi kovasti soveltaa nuoremmissa ja muuten harrasteluun tähtäävissä seuroissa, missä säännön tiukka noudattaminen lähinnä tipauttaisi lapsia harrastuksesta. Jos sitä soveltaisi vaikka ELL-tasolla pelaaviin joukkueisiin alkuun ja katsoisi, että mitkä on vaikutukset. Minusta sellainen argumentti, että se valmennuksen/harjoitusten mahdollisesti korkeampi taso jotenkin kehittäisi niitä 16-30 poikia enemmän kuin mitä hieman pienemmissä joukkueissa vastuullisemmissa rooleissa pelaaminen kehittäisi.

Yksi ikävä syy pitää monta pelajaa ns edustusjoukkueessa mukana on valmentajien palkat. Isolla pelaajamäärällä pystyy pitämään kk maksut pienempinä; mitä itse kuullut summia niin PK seudun kk maksut 11*11 eliittitasolla ovat ... isoja. Se on sitten ihan hyvä kysymysmerkki miksi vanhempana maksaa kk maksuja siitä että pelaaja saa istua penkillä....

Pienemmissä seuroissa tämä 20 pelaajan raja on lähinnä teoreettinen. Ei vaan löydy vanhemmista (yli 13v) ikäluokista edes 20 hyvää pelaajaa edustusjoukkueeseen. 4-5 vaihtopelaajaa per matsi olisi kyllä hyvä olla kaikilla mutta ei siihen aina päästä ainakaan meidän seurassa 

[Jape77]

Viikonloppuna on SPL 13 vuotiaiden lopputurnaus Eerikkilässä. Siellä on mahdollista nähdä 2009 syntyneiden tämänhetkistä tasoa.

[Sokrateen puskumaali]

Yksi ikävä syy pitää monta pelajaa ns edustusjoukkueessa mukana on valmentajien palkat. Isolla pelaajamäärällä pystyy pitämään kk maksut pienempinä; mitä itse kuullut summia niin PK seudun kk maksut 11*11 eliittitasolla ovat ... isoja. Se on sitten ihan hyvä kysymysmerkki miksi vanhempana maksaa kk maksuja siitä että pelaaja saa istua penkillä....

Kuten aiemmin totesin, niin pitäisihän se jotenkin hoitaa. Muualla lisenssivaatimuksiin laitetaan, että on panostettava ammattilaisjoukkueen kassasta siihen akatemiaan niin, että opetus on asianmukaista, mutta Suomessa en ole varma, että onko sellaisia liigaseurojakaan, jotka siihen kykenisivät. Jos palloliitolla on suuremmat tulot kuin merkittävillä kasvattajaseuroilla, niin se voisi olla yksi rahoittaja asialle, mutta sen lisäksi näkisin kyllä veikkauksen ja julkisen rahan instanssit sellaisina tekijöinä, joista sitä tukea voisi kuvitella saatavan.

Pienemmissä seuroissa tämä 20 pelaajan raja on lähinnä teoreettinen. Ei vaan löydy vanhemmista (yli 13v) ikäluokista edes 20 hyvää pelaajaa edustusjoukkueeseen. 4-5 vaihtopelaajaa per matsi olisi kyllä hyvä olla kaikilla mutta ei siihen aina päästä ainakaan meidän seurassa 

Ei tämä ehkä pienempiä seuroja koskisi.

[Thalian]

Kuten aiemmin totesin, niin pitäisihän se jotenkin hoitaa. Muualla lisenssivaatimuksiin laitetaan, että on panostettava ammattilaisjoukkueen kassasta siihen akatemiaan niin, että opetus on asianmukaista, mutta Suomessa en ole varma, että onko sellaisia liigaseurojakaan, jotka siihen kykenisivät. Jos palloliitolla on suuremmat tulot kuin merkittävillä kasvattajaseuroilla, niin se voisi olla yksi rahoittaja asialle, mutta sen lisäksi näkisin kyllä veikkauksen ja julkisen rahan instanssit sellaisina tekijöinä, joista sitä tukea voisi kuvitella saatavan.

Ei tämä ehkä pienempiä seuroja koskisi.

Kaikilla merkittävillä kasvattajaseuroilla ei taida olla ammattilaisjoukkuetta? Vai miten vaikka Käpa? Ei se kakkosen joukkue nyt varmaan hirveän ammattilaisjengi ole, joten pitäisikö sen kustantaa noita akatemioita?

Julkista rahaa taas on aika vaikea saada nimenomaan akatemiatoimintaan. Paljon helpompaa on saada sitä ihan alatasoille, jolloin sitä kohdennetaan siihen porukkaan, joka muuten helposti jäisi kotiin, mutta jo valmiiksi aktiivisten toimintaan rahan saaminen on erittäin haastavaa sillä parempi taso ei ole kriteeri, millä julkinen puoli jakaa rahaa.

Palloliitto voisi teoriassa olla jotenkin mukana tässä, mutta näen jo valmiiksi sen itkun, mikä tulee, kun joku seura saa Liiton tuen ja joku toinen ei.