Suomalainen juniorivalmennus tarvitsee ryhtiliikettä

[Sokrateen puskumaali]

Jos sulla on joukkueellinen pelaajia jotka ei pysty menemään ohi pelaajasta pallollisena 1v1 niin se on ongelma. Vielä isompi ongelma on jos sulla on ikäluokallinen sellaisia pelaajia. Kyseessä ei ole vastakkainasettelua, vaan kyseessä on jalkapallopeliin olennaisena osana kuuluva taito jonka puuttuminen rajaa sekä yksilötason että joukkuetason valintoja.

Ja kuten todettu, niin podcastissa (siihen saakka mihin olen nyt kuunnellut) suomalaispelaajien ongelmiksi on listattu seuraavat asiat:
1. Puutteellinen fysiikka
2. Puutteellinen tekninen osaaminen 1v1 niin hyökkäävänä kuin puolustavana pelaajana
3. Puutteellinen potku-, ja syöttötekniikka
4. Puutteellinen ensimmäinen kosketus

Näistä monet teemat on liitoksissa toisiinsa.

Vaikka on hyvä pyrkiä aina parempaan, niin minusta me tehdään nyt vääriä arvioita, jos me vertailemme suomalaisia juniorijalkapallojoukkueita u12-u15 seuroihin, joiden materiaali valitaan ihan totaalisen erilaisesta joukosta. Näiden ammattilaisseurojen scouttaus muuttuu ihan totaalisesti tuossa vaiheessa ja pelaajia valikoituu miljoonien ellei kymmenien miljoonien väestöpohjista.

Emme me otaksu Suomessakaan, että pienessä 20 000 kaupungissa syntyy samanlaista jälkeä jalkapallossa kuin pääkaupunkiseudulla. Ei Valkeakoski voi kilpailla junioripelaajissa pääkaupunkiseudun kanssa. Ei sellaista valmentajavelhoa tai valmennuslinjaa ole, missä siihen pystyttäisiin. Jos koko Suomesta ei löydy yhtään pelaajaa, joka mahtuisi näihin joukkueisiin, niin se on toki vähän ongelmallista, mutta joku realismi silti odotuksiin.

Mutta koska voimme aina parantaa, niin täytyy varmaan miettiä, että miten noita em. asioita voisi parantaa. Lähtökohtaisesti minä pyrkisin seuraaviin mielestäni loogisiin parannuksiin.

1. Yritys kuntoon. Jos objektiivinen ulkopuolinen arvioija katsoo, että suomalaiset pääosin häviävät yrittämisessä eivätkä niinkään fysiikassa, niin minä pyrkisin sen laittamaan ensin kuntoon. Tarkoittaa kaikkea kilpailullisuuden korostamista ja loppuun saakka pelaamista. Tällä ensisijaisella askeleella uskoisin olevan positiivisia kerrannaisvaikutuksia myös kahteen seuraavaan.

2. Fysiikka kuntoon. Iso osa tästä 1v1 taidon puutteesta on myös epäuskoa omiin mahdollisuuksiin päästä toisesta ohitse pysyvästi. Tekniikka on yksi asia, mutta jos toisen ohitettua ei pysty montaa metriä pysymään toisen edellä, niin ei siitä ole kuin rajallisesti hyötyä. Minusta suomalaiset harjoitukset ovat liiaksi kuntoharjoittelua ja liian vähän nopeutta edistävää. Se muokkaa pelaamisesta tasapaksua puurtamista.

3. Tekniikka kuntoon. En lähtisi tätä kuitenkaan millään isoloidulla tekniikkaharjoittelulla laittamaan paremmaksi vaikka siitäkin epäilemättä olisi hyötyä. Minä uskon, että edelliset kaksi kohtaa jo merkittävästi parantaisivat tekniikkaa, koska kiivaampi tahti pakottaisi pelaajia opettelemaan kiivaammassa tahdissa otettavia kosketuksia sen sijaan, että me opettelemme kaiken aikaa kosketuksia, joissa tilaa ja aikaa on liikaa.

[Fillarikommari]

Vaikka on hyvä pyrkiä aina parempaan, niin minusta me tehdään nyt vääriä arvioita, jos me vertailemme suomalaisia juniorijalkapallojoukkueita u12-u15 seuroihin, joiden materiaali valitaan ihan totaalisen erilaisesta joukosta. Näiden ammattilaisseurojen scouttaus muuttuu ihan totaalisesti tuossa vaiheessa ja pelaajia valikoituu miljoonien ellei kymmenien miljoonien väestöpohjista.

Emme me otaksu Suomessakaan, että pienessä 20 000 kaupungissa syntyy samanlaista jälkeä jalkapallossa kuin pääkaupunkiseudulla. Ei Valkeakoski voi kilpailla junioripelaajissa pääkaupunkiseudun kanssa. Ei sellaista valmentajavelhoa tai valmennuslinjaa ole, missä siihen pystyttäisiin. Jos koko Suomesta ei löydy yhtään pelaajaa, joka mahtuisi näihin joukkueisiin, niin se on toki vähän ongelmallista, mutta joku realismi silti odotuksiin.

Mahtaako Shamrock Rovers saada haalittua pelaajia merkittävästi suuremmasta populaatiosta kuin HJK? Varmaan Shamrock pystyy haalimaan suuremmasta pelaajamäärästä, mutta se koskeekin jo sitä, kuinka moni lapsi saadaan Suomessa harrastamaan jalkapalloa, ja sille voidaan ainakin pitkällä aikavälillä tehdä jotain. Vertailu esimerkiksi Ajaxin kanssa ei toki ole kovin järkevää. Ajax kerää yhdessä PSV:n kanssa Hollannin noin 14 miljoonan väestöstä parhaat junnut. Dinamo Zagreb sen sijaan olisi järkevä vertailukohta. Kroatian väkiluku on alle neljä miljoonaa. Zagreb tuottaa huippuja jatkuvasti.

3. Tekniikka kuntoon. En lähtisi tätä kuitenkaan millään isoloidulla tekniikkaharjoittelulla laittamaan paremmaksi vaikka siitäkin epäilemättä olisi hyötyä. Minä uskon, että edelliset kaksi kohtaa jo merkittävästi parantaisivat tekniikkaa, koska kiivaampi tahti pakottaisi pelaajia opettelemaan kiivaammassa tahdissa otettavia kosketuksia sen sijaan, että me opettelemme kaiken aikaa kosketuksia, joissa tilaa ja aikaa on liikaa.

Järjestelmällinen ball mastery -ohjelma ja siinä harjoiteltavien taitojen suora hyödyntäminen 1v1-tilanteissa lienee ainoa asia, joka suomalaisesta juniorijalkapallosta puuttuu kansainvälisiin akatemioihin verrattuna. Huippuakatemioissa käytetään paljon aikaa yksilöharjoitteluun, esimerkiksi juuri Zagrebissa. Espanjalainen juniorijalkapallo on poikkeus. Sielläkin toki jurnutetaan coervereita, mutta harjoittelun lähtökohtana on hyvä syöttö ja ekologisen dynamiikan mukainen taitoharjoittelu (ainakin Real Madridissa). Rondoja väännetään ihan pienestä pitäen. Facebookin junnufutisryhmässä puhutaan, että suomalaisen juniorijalkapallon ongelmana on jatkuva syöttämisen vaatiminen ja siitä johtuva 1v1-osaamisen heikkous ja että mallia pitäisi ottaa Espanjasta. Enemmän metsässä ei voisi olla, koska Espanjassa nimenomaan opetetaan syöttämistä ja joukkuepelaamista heti alusta lähtien. En silti lähtisi matkimaan Espanjan mallia, vaan Zagrebin mallia, jonka kanssa samantyyppistä harjoittelua tehdään huippuakatemioissa ainakin Hollannissa ja Englannissa. Tämä siksi, että Espanjassa isot akatemiat löytävät riittävän määrän poikkeusyksilöitä, jotka ovat kävelemään opittuaan potkineet palloa kaiken vapaa-ajan. Suomessa täytyy käyttää enemmän aikaa yksilötaitojen kehittämiseen. Mutta en myöskään asettaisi vastakkain syöttötaitoa ja 1v1-ohittamisen taitoa. Se mantra on nyt kuultu eikä se vastaa todellisuutta. Suomalaiset junnut eivät ole hyviä kummassakaan ja kumpaakin taitoa tarvitaan.

[Niikko]

Seuraan kummisedän ominaisuudessa mm. ikäluokan 2011  poikien pelejä. Seura on pääkaupunkiseudulla. Ensi vuonna osalla siirtyminen isolle kentälle ja 11 joukkueisiin.

Joukkueessa on poikia joilla juoksu ei kulje. On myös  paljon semmoisia skillaajia, itsekseen meneviä kikkailijoita jotka ei vaan syötä. Kuuluuko se ikään vai onko se merkki huonosta pelikäsityksestä? Osa on tosi pieniä eikä laukausta oikein ole. Ja syötöt heikkoja mun silmään. Osa ei osaa liikkua tai tehdä aloitteita.

Syksyllä on try outit. Otetaanko iso kenttä jotenkin huomioon niissä? Annetaanko etusija niille pelaajille joilla nähdään olevan edellytyksiä pystyä pelata isolla kentällä? Pojat tietysti koko ajan kasvaa.

[erno]

Mitä tarkoittaa että pelaaja on skillaaja joka ei syötä? Esim tossa podcastissa mainitun Shamrockin pelitapa on mun näkemissä muutamassa pelissä perustunut muutaman pelaajan pitkiin tempokuljetuksiin joka on oikein hyvä tapa pelata jalkapalloa.

[Niikko]

Mä tarkoitin semmoista toistuvaa yksin puskemista vaikka syöttäminen kavereille tuottaisi parempaa tulosta. Skillailu sinänsä on tosi hyvä taito ja pienellä kentällä välillä tehokaskin. Mulla ajatus paljon tossa isossa kentässä ja pelistä siellä.

[Sokrateen puskumaali]

Mahtaako Shamrock Rovers saada haalittua pelaajia merkittävästi suuremmasta populaatiosta kuin HJK? Varmaan Shamrock pystyy haalimaan suuremmasta pelaajamäärästä, mutta se koskeekin jo sitä, kuinka moni lapsi saadaan Suomessa harrastamaan jalkapalloa, ja sille voidaan ainakin pitkällä aikavälillä tehdä jotain. Vertailu esimerkiksi Ajaxin kanssa ei toki ole kovin järkevää. Ajax kerää yhdessä PSV:n kanssa Hollannin noin 14 miljoonan väestöstä parhaat junnut. Dinamo Zagreb sen sijaan olisi järkevä vertailukohta. Kroatian väkiluku on alle neljä miljoonaa. Zagreb tuottaa huippuja jatkuvasti.

Irlannissa esim. 2010 ikäluokan koko on n. 75 000 lasta ja Suomessa 61 000. Shamrock käsittääkseni tavoittelee koko ikäluokan parhaita. Irlannin etäisyydet eivät ole ihan niin pitkät kuin Suomessa. Kyllä tuossa on merkittävä ero määrissä minusta.

Järjestelmällinen ball mastery -ohjelma ja siinä harjoiteltavien taitojen suora hyödyntäminen 1v1-tilanteissa lienee ainoa asia, joka suomalaisesta juniorijalkapallosta puuttuu kansainvälisiin akatemioihin verrattuna. Huippuakatemioissa käytetään paljon aikaa yksilöharjoitteluun, esimerkiksi juuri Zagrebissa.

Haluaisin mielelläni esimerkkejä näistä järjestelmällisistä ball mastery -ohjelmista. En siis epäile, mutta haluaisin vähän konkretiaa tämän taustalle.

[Fillarikommari]

Eiköhän kaikki ohjelmat ole jollain tavalla Will Coerverin innoittamia. Kaikki tuntee coerverit ja niillä on olennainen rooli pallonhallin ja jalkojen motoriikan kehittämisessä, mutta taustalla on idea siitä, että pallon hieromisliikkeillä on sovellettavuus oikeaan peliin ja varsinkin 1v1-tilanteisiin. Yksinkertaisena esimerkkinä jonkinlainen coerver, jossa pallo veivataan toisen jalan takaa ja sitten opetellaan cruyff, jota sovelletaan 1v1-tilanteeseen, jossa puolustaja on takana ja josta pitäisi cruyffilla kääntyä ohi. Rene Meulensteen ja Ricardo Moniz on varmaan parhaita taitokoutseja, jotka ammentaa Coerverilta. Meulensteenin kautta nuo tulivat ManUn akatemiaan.

[erno]

Ei kai tuossa ole sen kummempaa kuin että jalkapallossa kaikki toiminta lähtee liikkeelle siitä että pelaaja hallitsee itsensä ja pelivälineensä. Körverit, palloslalomit ja vastaavat on siitä hyviä harjoitteita, että noissa voi ottaa verrattaen lyhyessä ajassa verrattaen paljon määrätietoisia pallokosketuksia niin et oot yksin pallon kanssa etkä tartte muutenkaan mitään ihmeellistä välineistöä. Yleisesti körverit, palloslalomit ja vastaavat myöskin pakottaa kaksijalkaisuuteen. Suomessa Kemppisen johdolla peliuran alkuvuosien harjoittelu pohjaa aika pitkälti tuohon ja vaikka itse en välttämättä aivan täysin kaikilta osin usko Kemppisen juttuihin, niin onhan tuolla käyny melkonen liuta suomalaisia eri ikäluokkien huippufutareita noita tötsänkiertoja grindaamassa. Syy-seuraus jne sit vaikeampia.

Southamptonin akatemiassa on minun ymmärtääkseni grindattu kurvereita aikojen alusta saakka niin, että vielä U13 ikäisenä jokaisessa 90min kestävässä harjoituksessa on 10 tai 15min korverointia.

[Sokrateen puskumaali]

Eiköhän kaikki ohjelmat ole jollain tavalla Will Coerverin innoittamia. Kaikki tuntee coerverit ja niillä on olennainen rooli pallonhallin ja jalkojen motoriikan kehittämisessä, mutta taustalla on idea siitä, että pallon hieromisliikkeillä on sovellettavuus oikeaan peliin ja varsinkin 1v1-tilanteisiin. Yksinkertaisena esimerkkinä jonkinlainen coerver, jossa pallo veivataan toisen jalan takaa ja sitten opetellaan cruyff, jota sovelletaan 1v1-tilanteeseen, jossa puolustaja on takana ja josta pitäisi cruyffilla kääntyä ohi. Rene Meulensteen ja Ricardo Moniz on varmaan parhaita taitokoutseja, jotka ammentaa Coerverilta. Meulensteenin kautta nuo tulivat ManUn akatemiaan.

Tarkoitin esimerkeillä jotain konkreettisempaa. Varmaan kaikki keskustelijat ovat perehtyneitä jollain tasolla pallotekniikan kehittämisen metodeihin. Oleellisempaa on minusta selvittää, että miten asiat tehdään jossain muualla, jos niitä luonnehditaan täysin erilaisiksi kuin mitä meillä tehdään.

Hieman minua myös pohdituttaa, että eikö tällainen coerveritouhu ollut juuri se metodi, millä jossain vaiheessa suomalaista jalkapalloa yritettiin viedä eteenpäin ja se ei ihan hirveästi meitä nostanut huipulle. Meidän piti alkaa opetella peliä itsessään, koska pelkkä tekniikka ja fysiikka ei riittänyt?

Ei kai tuossa ole sen kummempaa kuin että jalkapallossa kaikki toiminta lähtee liikkeelle siitä että pelaaja hallitsee itsensä ja pelivälineensä.

Ei varmasti, mutta jos sanotaan, että suomalaisen ja eurooppalaisen jalkapallokoulutuksen ero on se, että meillä ei opeteta hallitsemaan pelivälinettä ja muualla opetetaan järjestelmällisesti, niin minusta meidän kannattaa tutkia tätä aihetta hieman perusteellisemmin ja miettiä onko meillä jotain opittavaa muista opetusmetodeista.

Southamptonin akatemiassa on minun ymmärtääkseni grindattu kurvereita aikojen alusta saakka niin, että vielä U13 ikäisenä jokaisessa 90min kestävässä harjoituksessa on 10 tai 15min korverointia.

10-15min pallotekniikkaa per harjoitus ei kuulosta ihan hirveästi erilaiselta verrattuna suomalaiseen jalkapallovalmennukseen. Onko muita esimerkkejä em. järjestelmällisestä ball mastery -ohjelmista, joita meiltä Suomesta puuttuu? Kai sen pitää olla merkittävästi enemmän kuin tuo 10-15min per harjoitus?

[erno]

Aika harvassa seurassa noita sillai oikeasti tehdään. Ainakaan mitenkään määrätietoisesti. Saati et lapsia motivoitas tekemään niitä kotona.

[Fillarikommari]

Eroina on pallonhallintaharjoitteiden suora soveltaminen erilaisiin 1v1-tilanteisiin. Oireellisesti meillä 1v1-tilanteet pelkistetään viimeisen kolmanneksen haastamistilanteisiin, joissa vastustaja on edessä. Esimerkiksi PSV harjoittelee erilaisia 1v1-tilanteita pelipaikkakohtaisesti. Taustalla taitaa olla Ricardo Monizin 1v1-tilanteiden yksinkertainen tyypittely: vastustaja edessä, vastustaja selän takana, vastustaja sivulla. Näihin erilaisiin tilanteisiin rullataan pallonhallintaharjoitteita, joissa toistetaan liikkeitä, joita sitten sovelletaan järjestelmällisesti tiettyyn pelitilanteeseen. Pallonhallintaharjoitteisiin kuuluu perus-coervereiden lisäksi harhautuksia ja käännöksiä. Suomessa coervereiden jurnuttaminen näyttää useimmiten olevan irrallinen osa harjoittelua. No, ainakin HJK:lla on systemaattiselta näyttävä ball mastery & 1v1 -ohjelma. Varmaan on myös esim. KäPalla ja Hongalla, mutta en ole varma. Mutta harvassa on joka tapauksessa.

[Sokrateen puskumaali]

Aika harvassa seurassa noita sillai oikeasti tehdään. Ainakaan mitenkään määrätietoisesti. Saati et lapsia motivoitas tekemään niitä kotona.

Ok. Onko tämä mielestäsi muuttunut aikojen saatossa Suomessa?

Eroina on pallonhallintaharjoitteiden suora soveltaminen erilaisiin 1v1-tilanteisiin. Oireellisesti meillä 1v1-tilanteet pelkistetään viimeisen kolmanneksen haastamistilanteisiin, joissa vastustaja on edessä. Esimerkiksi PSV harjoittelee erilaisia 1v1-tilanteita pelipaikkakohtaisesti. Taustalla taitaa olla Ricardo Monizin 1v1-tilanteiden yksinkertainen tyypittely: vastustaja edessä, vastustaja selän takana, vastustaja sivulla. Näihin erilaisiin tilanteisiin rullataan pallonhallintaharjoitteita, joissa toistetaan liikkeitä, joita sitten sovelletaan järjestelmällisesti tiettyyn pelitilanteeseen. Pallonhallintaharjoitteisiin kuuluu perus-coervereiden lisäksi harhautuksia ja käännöksiä. Suomessa coervereiden jurnuttaminen näyttää useimmiten olevan irrallinen osa harjoittelua. No, ainakin HJK:lla on systemaattiselta näyttävä ball mastery & 1v1 -ohjelma. Varmaan on myös esim. KäPalla ja Hongalla, mutta en ole varma. Mutta harvassa on joka tapauksessa.

Siinä olet oikeassa, että meillä käsitteellisesti 1v1 pelaaminen hyvin usein mielletään tuollaiseksi mitä kuvaat, mutta en silti ihan pääse kärryille, että mitä tarkoitat. Kävin katsomassa googlesta psv 1v1 nuorisoharjoitteita ja se ei nyt minusta näyttänyt oikeastaan hirveän erilaiselta kuin se mitä Suomessa tapahtuu. Eivät ne minusta vaikuta mitenkään liikkeiden orjallisilta toistoilta vaan ihan normaalilta vapaalta 1v1 pelaamiselta, missä pelaajat omien teknisten kykyjensä mukaan pyrkivät voittamaan vastustajan. En ehkä ole löytänyt näitä harjoitteita, joista puhut.

Pystytkö hieman avaamaan, että millä tavoin pallonhallintaharjoitteissa opitut asiat viedään Hollannissa 1v1 tilanteisiin, mutta Suomessa ei? Minusta se kuulostaa vähän erikoiselta väittämältä. Miten suomalainen lapsi jotenkin poistaisi pallohallinnan motoriset kyvyt mielestään kun mukaan tulee vastustaja? Ymmärrän sen, että parempi opettaja saattaa pystyä täsmävalmentamaan erilaisia teknisiä asioita paremmin valmennettavilleen ja 1v1 asioissa (varsinkin tuolla tavoin laajemmin ymmärrettynä) on paljon erilaisia teknisiä asioita, joita voi opettaa paremmin. Moni niistä asioista ei kuitenkaan mielestäni tule suoraan pallonhallintatekniikan opettelusta vaan on ihan eri oppiaine itsessään.

[Jortsukka]

Ok. Onko tämä mielestäsi muuttunut aikojen saatossa Suomessa?

Siinä olet oikeassa, että meillä käsitteellisesti 1v1 pelaaminen hyvin usein mielletään tuollaiseksi mitä kuvaat, mutta en silti ihan pääse kärryille, että mitä tarkoitat. Kävin katsomassa googlesta psv 1v1 nuorisoharjoitteita ja se ei nyt minusta näyttänyt oikeastaan hirveän erilaiselta kuin se mitä Suomessa tapahtuu. Eivät ne minusta vaikuta mitenkään liikkeiden orjallisilta toistoilta vaan ihan normaalilta vapaalta 1v1 pelaamiselta, missä pelaajat omien teknisten kykyjensä mukaan pyrkivät voittamaan vastustajan. En ehkä ole löytänyt näitä harjoitteita, joista puhut.

Pystytkö hieman avaamaan, että millä tavoin pallonhallintaharjoitteissa opitut asiat viedään Hollannissa 1v1 tilanteisiin, mutta Suomessa ei? Minusta se kuulostaa vähän erikoiselta väittämältä. Miten suomalainen lapsi jotenkin poistaisi pallohallinnan motoriset kyvyt mielestään kun mukaan tulee vastustaja? Ymmärrän sen, että parempi opettaja saattaa pystyä täsmävalmentamaan erilaisia teknisiä asioita paremmin valmennettavilleen ja 1v1 asioissa (varsinkin tuolla tavoin laajemmin ymmärrettynä) on paljon erilaisia teknisiä asioita, joita voi opettaa paremmin. Moni niistä asioista ei kuitenkaan mielestäni tule suoraan pallonhallintatekniikan opettelusta vaan on ihan eri oppiaine itsessään.

En tiedä miten PSV:ssä, mutta Suomessahan yleisesti ongelma on että taitoharjoittelu irrotetaan pelikontekstista. Tällä tarkoitan sitä että esim. pelaajat osaavat kyllä harhautuksia, mutta eivät ohittaa tai käännöksiä, mutta eivät muuttaa suuntaa. Tämä tarkoittaa siis käytännössä sitä että harjoitellaan käännöksiä ja harhautuksia, mutta ei sitä miten se linkittyisi peliin. Esim. siis harhautuksen kohdalla millainen rytmi, millainen kosketuspituus, mihin suuntaan ohittava kosketus, jne. Tai käännöksen kohdalla millainen kosketuspituus, miten muuttaa suuntaa yhdellä kosketuksella, miten vaihtaa rytmiä, jne. Tämä siis on sitä että pelaajat ovat taitokilpailutaitavia, mutta eivät pysty siirtämään sitä peliin. Enkä nyt sano että taidosta olisi haittaa, päinvastoin, mutta se pitäisi pystyä siirtämään vain pelikontekstiin, missä pitäisi havainnoida esim. mihin suuntaan ohitat, milloin, miten, mitä teet ohituksen jälkeen jne.

[Valonheitin]

Muutamia vuosia junnuja valmentaneen ja keskustelua seuranneena tullut vähän sellainen olo, että meillä suhtaudutaan vähän turhan mustavalkoisesti valmennukseen eri tyylisuuntiin. Joku suosii ball masterya, toisaalla mennään non-lineaarista pedagogiikkaa ja jossain onkin käytössä joku muu tapa.

Kaikissa eri metodeissa on varmasti hyvät ja huonot puolet ja itse ainakin toivoisin valmennuslinjaa, joka olisi sekoitus vähän kaikkea. Mielestäni opeteltava teema määrittää työkalut, mutta kuitenkin osa valmentajista näyttää valitsevan koulukuntansa ja jämähtävät siihen. Teoreettinen keskustelu toki lisää osaamista, mutta lapsien kannalta se on välillä harmittavan tempoilevaa.

[Jortsukka]

Muutamia vuosia junnuja valmentaneen ja keskustelua seuranneena tullut vähän sellainen olo, että meillä suhtaudutaan vähän turhan mustavalkoisesti valmennukseen eri tyylisuuntiin. Joku suosii ball masterya, toisaalla mennään non-lineaarista pedagogiikkaa ja jossain onkin käytössä joku muu tapa.

Kaikissa eri metodeissa on varmasti hyvät ja huonot puolet ja itse ainakin toivoisin valmennuslinjaa, joka olisi sekoitus vähän kaikkea. Mielestäni opeteltava teema määrittää työkalut, mutta kuitenkin osa valmentajista näyttää valitsevan koulukuntansa ja jämähtävät siihen. Teoreettinen keskustelu toki lisää osaamista, mutta lapsien kannalta se on välillä harmittavan tempoilevaa.

Täysin samaa mieltä. Tärkeää olisi pystyä ottamaan eri metodeista/tavoista omaan valmennukseen ne oikeat osat mitä hyödyntää.

[rivers]

Ball mastery / 1v1 jne lähellä omaa sydäntä. Tom Byerin Football Starts At Home konseptia tässä tullut mietittyä ja miten saataisiin entistä paremmin kaikki lapset pyörittelemään palloa omalla ajalla hyvin pienestä pitäen. Tom pidetään yhtenä isona syynä miksi Japanista puskee taitavia pelaajia kovaa tahtia. Kannattaa tutustua jos kiinnostaa aihe. Mielenkiintoinen taustatarina hepulla.

[erno]

Noihin edellisiin sama. Voi olla että itsellä menee tuo ballmastery ym. tällä puolella vähän yli, kun seurasin tässä pari vuotta miten lapsia valmennetaan aika pienestä pitäen 100% ekkono -systeemillä (joka menee täysin vihkoon). Mutta lähtökohtaisesti omasuunnittelemat treenit menee niin että kolmasosa ajasta pyritään parantamaan liikunnallisia / liiketaitoja, kolmasosa ajasta tekniikkaa ja kolmasosa pelataan. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä et kolmasosa ajasta vedettäs ilman palloa.

[Valonheitin]

Noihin edellisiin sama. Voi olla että itsellä menee tuo ballmastery ym. tällä puolella vähän yli, kun seurasin tässä pari vuotta miten lapsia valmennetaan aika pienestä pitäen 100% ekkono -systeemillä (joka menee täysin vihkoon). Mutta lähtökohtaisesti omasuunnittelemat treenit menee niin että kolmasosa ajasta pyritään parantamaan liikunnallisia / liiketaitoja, kolmasosa ajasta tekniikkaa ja kolmasosa pelataan. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä et kolmasosa ajasta vedettäs ilman palloa.

Voisitko avata tätä vähän enemmän, kun omat kokemukset Ekkonosta on lähinnä teoreettisia.

[erno]

Voisitko avata tätä vähän enemmän, kun omat kokemukset Ekkonosta on lähinnä teoreettisia.

Lapsille on huono lähteä opettamaan esim. koordinatiivisia, liiketaidollisia ja perusteknisiä ominaisuuksia pelin kautta. Mut muutama seura pk-seudulla hurahti tohon vähän liian syvälle. Alta 8-vuotiaiden treenaamisessa on syytä kunkin pelaajan kohdalla pyrkiä maksimoimaan pallollista aikaa, eikä niinkään pallotonta liikettä ja peliteoreettisia asioita.

[Valonheitin]

Kiitos, eli tukee omaa käsitystä Ekkonosta. En siis tuomitse metodia, mutta ihan ongelmaton tuo ei ole. Vähän sama jonkun non-lineaarisen pedagogiikkan kanssa. Varsinkin jos joukkueessa on isoja tasoeroja, niin joskus ihan perinteinen syöttöharjoittelu on paras lähtökohta harjoittaa perustaitoja.

[erno]

Ekkono on tosi hyvä menetelmä minun mielestä, mutta alta 10 vuotiailla ja tossakin kohtaa vielä elite-tason ulkopuolella se ei oo oikein ratkasu mihinkään ongelmaan. Meillä siis on U9 harraste ja haastepelaajat grindaillu satoja tunteja jotain 3v3v3, 6v4+2 jne drillejä, jotka on oikeesti jotain U13 -akatemiatason kamaa. Jos sulla on perusteknisesti heikkoja pelaajia niin et sä oikein saavuta tollasilla mitään verrattuna ihan normaaleihin 2v2, 3v3 ja 4v4 peleihin. Ylipäätään johonkin havainnointiin ei pitäs uhrata kokonaisia teemoja ennenku pallo pysyy sen verran mukana että havainnointi alkaa toimimaan luontevasti.

[Sokrateen puskumaali]

En tiedä miten PSV:ssä, mutta Suomessahan yleisesti ongelma on että taitoharjoittelu irrotetaan pelikontekstista. Tällä tarkoitan sitä että esim. pelaajat osaavat kyllä harhautuksia, mutta eivät ohittaa tai käännöksiä, mutta eivät muuttaa suuntaa. Tämä tarkoittaa siis käytännössä sitä että harjoitellaan käännöksiä ja harhautuksia, mutta ei sitä miten se linkittyisi peliin. Esim. siis harhautuksen kohdalla millainen rytmi, millainen kosketuspituus, mihin suuntaan ohittava kosketus, jne. Tai käännöksen kohdalla millainen kosketuspituus, miten muuttaa suuntaa yhdellä kosketuksella, miten vaihtaa rytmiä, jne. Tämä siis on sitä että pelaajat ovat taitokilpailutaitavia, mutta eivät pysty siirtämään sitä peliin. Enkä nyt sano että taidosta olisi haittaa, päinvastoin, mutta se pitäisi pystyä siirtämään vain pelikontekstiin, missä pitäisi havainnoida esim. mihin suuntaan ohitat, milloin, miten, mitä teet ohituksen jälkeen jne.

Ymmärrän ajatuksen, mutta miten tämä siirto tapahtuu ja miksi se ei tapahdu meillä? Puhuttiin järjestelmällisestä ball mastery -metodista, joka meiltä puuttuu ja muilla on. Minun lähtökohtainen intuitiivinen ajatukseni on, että em. coerver-ohjelmilla saatu tekninen taito voidaan parhaiten saada pienpeliharjoitteiden ja yleisen pelaamisen kautta. Kyvykäs valmentaja, joka osaa vielä täsmällisesti opettaen asiaa, parantaa tätä siirtovaikutusta. Jos meillä näin ei tapahdu, niin mistä konkreettisesti on kyse? Harjoitusmetodeista vai jostain muusta?

Muutamia vuosia junnuja valmentaneen ja keskustelua seuranneena tullut vähän sellainen olo, että meillä suhtaudutaan vähän turhan mustavalkoisesti valmennukseen eri tyylisuuntiin. Joku suosii ball masterya, toisaalla mennään non-lineaarista pedagogiikkaa ja jossain onkin käytössä joku muu tapa.

Kaikissa eri metodeissa on varmasti hyvät ja huonot puolet ja itse ainakin toivoisin valmennuslinjaa, joka olisi sekoitus vähän kaikkea. Mielestäni opeteltava teema määrittää työkalut, mutta kuitenkin osa valmentajista näyttää valitsevan koulukuntansa ja jämähtävät siihen. Teoreettinen keskustelu toki lisää osaamista, mutta lapsien kannalta se on välillä harmittavan tempoilevaa.

Luulen, että keskustelut ja kaikki sanalliset representaatiot asiasta antavat vääristyneen kuvan. Valmentaja, joka keskusteluissa saattaa kertoa ajavansa kaikkialla ja ehdottomasti tyyliä X tai painopisteitä Y, saattaa tehdä asioita identtisesti sellaisen henkilön kanssa, joka käsitteellisellä tasolla vastustaa molempia asioita verisesti. Mutta totta kai heikko itsetunto ja epävarmuuden tunteet ajavat väistämättä kokemattomampia valmentajia vaihtamaan linjojaan. En tiedä onko tähän kokemuksen kartuttamiseen oikoteitä.

Ekkono on tosi hyvä menetelmä minun mielestä, mutta alta 10 vuotiailla ja tossakin kohtaa vielä elite-tason ulkopuolella se ei oo oikein ratkasu mihinkään ongelmaan. Meillä siis on U9 harraste ja haastepelaajat grindaillu satoja tunteja jotain 3v3v3, 6v4+2 jne drillejä, jotka on oikeesti jotain U13 -akatemiatason kamaa. Jos sulla on perusteknisesti heikkoja pelaajia niin et sä oikein saavuta tollasilla mitään verrattuna ihan normaaleihin 2v2, 3v3 ja 4v4 peleihin. Ylipäätään johonkin havainnointiin ei pitäs uhrata kokonaisia teemoja ennenku pallo pysyy sen verran mukana että havainnointi alkaa toimimaan luontevasti.

Tähän kai "holistisemman" ajattelutavan kaverit sanovat, että on väärä tapa ajatella jalkapallon oppimista minään lineaarisena polkuna vaan jalkapallotaito on parasta oppia juuri noin? Mutta olen samaa mieltä siitä, että kyllähän me pyrimme välillä luomaan vääriä harjoitusmetodeja eri vaiheissa oleville pelaajille. Suomalainen valmennuskulttuuri on muotoutumassa jossain määrin liikaa hifistelyksi.

[Jortsukka]

Ymmärrän ajatuksen, mutta miten tämä siirto tapahtuu ja miksi se ei tapahdu meillä? Puhuttiin järjestelmällisestä ball mastery -metodista, joka meiltä puuttuu ja muilla on. Minun lähtökohtainen intuitiivinen ajatukseni on, että em. coerver-ohjelmilla saatu tekninen taito voidaan parhaiten saada pienpeliharjoitteiden ja yleisen pelaamisen kautta. Kyvykäs valmentaja, joka osaa vielä täsmällisesti opettaen asiaa, parantaa tätä siirtovaikutusta. Jos meillä näin ei tapahdu, niin mistä konkreettisesti on kyse? Harjoitusmetodeista vai jostain muusta?

Tähän kai "holistisemman" ajattelutavan kaverit sanovat, että on väärä tapa ajatella jalkapallon oppimista minään lineaarisena polkuna vaan jalkapallotaito on parasta oppia juuri noin? Mutta olen samaa mieltä siitä, että kyllähän me pyrimme välillä luomaan vääriä harjoitusmetodeja eri vaiheissa oleville pelaajille. Suomalainen valmennuskulttuuri on muotoutumassa jossain määrin liikaa hifistelyksi.

Ensimmäiseen kohtaan sanoisin syyksi sen että meillä harjoitellaan liikaa näitä taitoja erikseen. Eli harjoitellaan taitoa ilman vastustajaa tai mitään havainnointia. Harjoitellaan liikaa vain teknistä suoritusta, eikä esim. mietitä havainnoinnin lisäksi myöskään fyysistä toimintaa mikä liittyy siihen. Eli kyse on harjoitusmetodeista ja siitä ettei ymmäretä miten nämä asiat linkittyvät toisiinsa. Ehkä vielä yhtenä syynä voi pitää sitä ettei osata sitä myöskään opettaa pelikontekstissa.

Toiseen kohtaan täysin samaa mieltä. Tärkeintä kuitenkin olisi se että mennään täysillä ja kentällä tapahtuu jotain. Nyt näkee aivan liikaa sekä vanhemmissa että nuoremmissa junioreissa että seisoskellaan kentällä ja ihmetellään kun valmentajat ovat harjoituksen keskiössä omilla hienoilla harjoiteillaan. Ja harjoitteet voivat oikeasti olla hyviä, mutta tärkeintä kuitenkin olisi että kentällä tapahtuu paljon täysvauhtisessa temmossa asioita.

[turkistarhaaja]

Ekkono on tosi hyvä menetelmä minun mielestä, mutta alta 10 vuotiailla ja tossakin kohtaa vielä elite-tason ulkopuolella se ei oo oikein ratkasu mihinkään ongelmaan. Meillä siis on U9 harraste ja haastepelaajat grindaillu satoja tunteja jotain 3v3v3, 6v4+2 jne drillejä, jotka on oikeesti jotain U13 -akatemiatason kamaa. Jos sulla on perusteknisesti heikkoja pelaajia niin et sä oikein saavuta tollasilla mitään verrattuna ihan normaaleihin 2v2, 3v3 ja 4v4 peleihin. Ylipäätään johonkin havainnointiin ei pitäs uhrata kokonaisia teemoja ennenku pallo pysyy sen verran mukana että havainnointi alkaa toimimaan luontevasti.

Mielenkiintoista, sillä Palloliiton omat materiaalit havainnoinnista ovat mielestäni ihan hyviä. Siellä mm. todetaan, että suurin osa 10-11 -vuotiaista on vielä egosentrisessä vaiheessa ja suositellaan pelimuodoiksi 3v3,4v4 ja 5v5. Kun harjoitellaan havainnointia hyökkätessä suositellaan hyökkäävälle joukkueelle mahdollisimman vähän rajoituksia ja sääntöjä sekä ylivoimaa puolustajavaan joukkueeseen nähden. Puolustaessa havainnonnissa puolestaan puolustavalle joukkueelle mahd. vähän rajoituksia ja tasavoimaa hyökkääjään nähden.

Jos sitten mietitään jotain 6-7 -vuotiaita, niin minun mielestäni esim. sellainen kuljetusharjoitus missä kaikki kuljettavat samassa tilassa ja kiertävät kartioita ja varovat mahdollisesti "pallorosvoja" on kyllä paljon parempi kuin sellainen missä pujotellaan yksin tötsiä. Onks tää nyt sitten sitä Ekkonoa vai ei?

[KVilho]

Mielenkiintoista, sillä Palloliiton omat materiaalit havainnoinnista ovat mielestäni ihan hyviä. Siellä mm. todetaan, että suurin osa 10-11 -vuotiaista on vielä egosentrisessä vaiheessa ja suositellaan pelimuodoiksi 3v3,4v4 ja 5v5. Kun harjoitellaan havainnointia hyökkätessä suositellaan hyökkäävälle joukkueelle mahdollisimman vähän rajoituksia ja sääntöjä sekä ylivoimaa puolustajavaan joukkueeseen nähden. Puolustaessa havainnonnissa puolestaan puolustavalle joukkueelle mahd. vähän rajoituksia ja tasavoimaa hyökkääjään nähden.

Jos sitten mietitään jotain 6-7 -vuotiaita, niin minun mielestäni esim. sellainen kuljetusharjoitus missä kaikki kuljettavat samassa tilassa ja kiertävät kartioita ja varovat mahdollisesti "pallorosvoja" on kyllä paljon parempi kuin sellainen missä pujotellaan yksin tötsiä. Onks tää nyt sitten sitä Ekkonoa vai ei?

Sama fiilis itsellä. Kaikki tekeminen pitäisi tapahtua suhteessa / vuorovaikutuksessa johonkin ympäristön asiaan, niin kuin jalkapallossa kuuluukin.

Tämä turkistarhaajan esimerkki on yksinkertainen, mutta hyvä. Jotain siinä ympäristössä pitää olla joka vaikuttaa siihen mitä milloinkin tekee. Muuten asia tapahtuu vain "pään sisällä", niin kuin aikaisemmin jossain linkitetyssä jutussakin täällä oli sanottu.