Suomalainen juniorivalmennus tarvitsee ryhtiliikettä

[mtontola]

Tämä juuri on suomalainen epäkohta, josta pitäisi pyrkiä eroon. Missään futiksen suurmaassa lupaavimmat juniorit (vanhemmat) eivät maksa pelaamisestaan. Liiton pitäisi luoda samantapainen junioriurheilun sponsorijärjestelmä kuin mitä yksilölajeissa on (tyyliin juttu "huippulupaavasta futari xxx:stä" jonkun sponsorin mainoslehdessä) ja maksaa sponsorien avulla lupaavimmiksi rankattujen junioreiden kaikki kustannukset.

Mutku kukaan ei voi olla oikeasti lupaava, koska ei ole varmaa, että heistä tulee ammattilaisia ja koska Zidane ja pienet seurat Suomessa.

Realistisesti, jos saataisiin se akatemiasysteemi pääsarjatason (+ 2-4 muuta) seuraan kuntoon ja näihin realistinen suunnitelma miten jostain muusta kuin vanhempien taskuista palkattua valmennus jokaiseen akatemian ikäluokkaan, niin sitten muihin kuluihin varmaan vois mennä vanhempien taskun kautta.

Tämä vaatisi kuitenkin sen muutoksen, että lahjakkuutta jalkapallossa alettaisiin arvostamaan. Nykyistä tilannetta voisi varmaan peilata sen kautta kuinka käsittämättömän epäedullisessa tilanteessa lahjakkaat suomalaiset nuoret pelaajat ovat eurooppalaisiin kilpaveljiin verrattuna ihan joka suhteessa. Näin ollen vois eri tahot miettiä miten ihan oikeasti näitä tyyppejä jotka kuitenkin ovat niitä potentiaalisimpia vaihtoehtoja jotka suomifutista eteenpäin tulevat viemään voisi tukea eikä ainakaan pyrkiä repimään väkisin alas. Meillä kun lähtökohtaisesti asetelma on sellainen, että näissä talentin leiman liian nuorena saaneissa täytyy olla jotain pielessä kun kuvittelevat että tuosta jää jotain todella käteen tuosta tehdastuotannosta. Parempi olisi kun lopettaisivat saman tien ja antaisivat mahdollisuuden noille muille joita ei koskaan ole koko touhu sen enempää napannut. Jotenkin hävettää suomalaisena.

[janijee]

[Pussikalja]

Tämä vaatisi kuitenkin sen muutoksen, että lahjakkuutta jalkapallossa alettaisiin arvostamaan. Nykyistä tilannetta voisi varmaan peilata sen kautta kuinka käsittämättömän epäedullisessa tilanteessa lahjakkaat suomalaiset nuoret pelaajat ovat eurooppalaisiin kilpaveljiin verrattuna ihan joka suhteessa.

No ompas osunut ja sattunut...Kyllä niitä lahjakkuuksia on aina osattu arvostaa ja he ovat saaneet erikoiskohtelua, peliaikaa vanhemmissa junioreissa ja vielä siinä sivussa vetäneet kehitysputkeen pelikavereitaan, jotka haluavat tulla yhtä hyviksi, kuin se lahjakkuus.

Nyt taitaa olla kyse siitä, että perinteiset suurseurat kilpailee verisesti keskenään F-junnujen turnausvoitoista ja halutaan lahjakkuudet pitää omassa ikäluokassaan ja haalia kaikki ikäluokan pelimannit tuomaan sille suurelle ja ihanalle menestystä. Pelaajasta ja yksilöstä viis, kunhan seura kilpailullisilla mittareilla menestyy. Ne, jotka seuraa ei tue perheen uhrauksilla, joutaa karsituksi systeemin sisäpiiristä.

[janijee]

Nyt taitaa olla kyse siitä, että perinteiset suurseurat kilpailee verisesti keskenään F-junnujen turnausvoitoista ja halutaan lahjakkuudet pitää omassa ikäluokassaan ja haalia kaikki ikäluokan pelimannit tuomaan sille suurelle ja ihanalle menestystä. Pelaajasta ja yksilöstä viis, kunhan seura kilpailullisilla mittareilla menestyy. Ne, jotka seuraa ei tue perheen uhrauksilla, joutaa karsituksi systeemin sisäpiiristä.

No ei.

[Pussikalja]

No ei, mutta oli niin hyvä paikka lyödä vyön alle. Hyvää kaikki varmaan tarkoittaa.

[mtontola]

No ompas osunut ja sattunut...Kyllä niitä lahjakkuuksia on aina osattu arvostaa ja he ovat saaneet erikoiskohtelua, peliaikaa vanhemmissa junioreissa ja vielä siinä sivussa vetäneet kehitysputkeen pelikavereitaan, jotka haluavat tulla yhtä hyviksi, kuin se lahjakkuus.

Nyt taitaa olla kyse siitä, että perinteiset suurseurat kilpailee verisesti keskenään F-junnujen turnausvoitoista ja halutaan lahjakkuudet pitää omassa ikäluokassaan ja haalia kaikki ikäluokan pelimannit tuomaan sille suurelle ja ihanalle menestystä. Pelaajasta ja yksilöstä viis, kunhan seura kilpailullisilla mittareilla menestyy. Ne, jotka seuraa ei tue perheen uhrauksilla, joutaa karsituksi systeemin sisäpiiristä.

Ja yhä edelleen, ikäluokan tilan ja kokonaisuuden pohtimisen ja yksittäisen peliryhmän menestymisen ero ei tunnu menevän perille, ei niin millään. Mutta ei siinä mitään, hyvää kaikki varmaan tarkoittaa.

[Johnny99]

Hieman huolestuttava ilmiö on, että muiden lajien harrastamisen puolesta puhujat eivät ole vieläkään nostaneet esille sitä kaikista keskeisintä argumenttia mikä tukee useamman lajin harrastamista. Huolestuttavaa tämä on siksi että se kertoo valitettavasti siitä etteivät tätä näkemystä perustelevat ole tutustuneet aiheeseen edes vähää alusta. Jos tämä on vain jotenkin livahtanut katseeni ohi useita kertoja, niin pahoittelut spämmistä.

Eli tässä muistinvaraisesti: tuo peruste on oma-aikaisen liikunnan määrä siellä 12-15 vuoden paikkeilla. Suomalaiset tavoitteellisesti urheilevat lapset liikkuvat tuossa ikävaiheessa aivan liian vähän, mikä estää mahdollisuudet riittävän kovatasoiseen harjoitteluun vanhempana. Tämä ongelma oli huomattavasti pienempi kahta lajia harrastaneilla koska heillä omatoimisen(!) liikunnan määrä oli niin paljon kovempi. Ja kuten joku jo siellä miettiikin, varmasti optimaalinen tilanne jalkapallon kannalta on että nuori saadaan liikkumaan riittävästi ja riittävän monipuolisesti pelkästään jalkapallon avulla. Väitän että on itsekusetusta ajatella että tuo olisi helppoa, edes niiden kaikista motivoituneimpien kanssa.

Hakkarainen & co.:han veti ei niin kauan aikaa sitten kokonaisen koulutuskiertueen jonka yksi keskeisin aihe olin "monipuolisen liikunnan tärkeys". Siellä esim. haukuttiin jalkapallo & jääkiekko yhdistelmä pystyyn: ei ole monipuolista vaan samanlaista, eivätkä liikemallit tue toisiaan. Eli monipuolinen liikunta ei ole mikään helppo käsite. Ja huomionarvoista oli myös, että itse en ainakaan kokenut että koulutuksen teemasta tai ylläolevasta argumentistani huolimatta Hakkarainenkaan ei muistaakseni ottanut kantaa lajien määrään. Hän näki tärkeimpänä asiana lasten omatoimisen liikunnan määrän ja monipuolisuuden kasvattamisen, sekä joukkueen/seuran yhteyden pelaajan kotiin näiden asioiden kehittämisessä.

Itse olin aika 55-45 asian suhteen ennen tämän topikin lukemista. Nyt 60-40 kiitos RL:n perusteltujen argumenttien.

[SirLoser]

Jos palataan vielä tähän aiheeseen, niin olematta mikään asiantuntija, väittäisin ettei muiden lajien harrastamisesta ole suoranaista haittaa jalkapalloilijalle, joskin suuremman hyödyn saisi edelleen käyttämällä senkin ajan jalkapalloharjoitteluun.

Ainoa poikkeus, mistä oikeasti on perusteltua väittää olevan jopa haittaa, on mielestäni jään päällä liukastelu terien varassa. Lankkujen varassa lykkiminen lumen päällä siinä rajoilla. Oikeasti, oletteko nähneet jääkiekkoilijoiden juoksevan? Jo pelkästään kävelytyylistä tunnistaa jääkiekon pelaajan, mutta niiden juokseminen on jo oikeasti hupaisaa katsottavaa. No eipä tässä mitään, mutta kun suuri(n) osa suomalaisista jalkapalloilijoista on pelannut juniorina myös jääkiekkoa jos ei ihan seurassa, niin ainakin aktiivisesti höntsäillyt Suomen pitkän talven yli, ja väitän, että sen todellakin huomaa. Kun vertaa suomalaisen maajoukkuejalkapalloilijan (niin nuorissa kuin aikuisissakin) liikettä melkein minkä tahansa maan pelaajiin, niin ero on ihan silmiin pistävää. Selitykseksi suomalaisen jalkapalloilijan kankeudelle on tarjottu milloin genetiikkaa ja milloin lattialla temuamisen vähyyttä suhteessa etelämmässä asuviin ihmisiin, jotka eivät ole luistimia nähneetkään. Enpä oikein tiedä.

[Messi]

Jos palataan vielä tähän aiheeseen, niin olematta mikään asiantuntija, väittäisin ettei muiden lajien harrastamisesta ole suoranaista haittaa jalkapalloilijalle, joskin suuremman hyödyn saisi edelleen käyttämällä senkin ajan jalkapalloharjoitteluun.

Ainoa poikkeus, mistä oikeasti on perusteltua väittää olevan jopa haittaa, on mielestäni jään päällä liukastelu terien varassa. Lankkujen varassa lykkiminen lumen päällä siinä rajoilla. Oikeasti, oletteko nähneet jääkiekkoilijoiden juoksevan? Jo pelkästään kävelytyylistä tunnistaa jääkiekon pelaajan, mutta niiden juokseminen on jo oikeasti hupaisaa katsottavaa. No eipä tässä mitään, mutta kun suuri(n) osa suomalaisista jalkapalloilijoista on pelannut juniorina myös jääkiekkoa jos ei ihan seurassa, niin ainakin aktiivisesti höntsäillyt Suomen pitkän talven yli, ja väitän, että sen todellakin huomaa. Kun vertaa suomalaisen maajoukkuejalkapalloilijan (niin nuorissa kuin aikuisissakin) liikettä melkein minkä tahansa maan pelaajiin, niin ero on ihan silmiin pistävää. Selitykseksi suomalaisen jalkapalloilijan kankeudelle on tarjottu milloin genetiikkaa ja milloin lattialla temuamisen vähyyttä suhteessa etelämmässä asuviin ihmisiin, jotka eivät ole luistimia nähneetkään. Enpä oikein tiedä.

Omasta mielestäni suomalaiset jalkapalloilijat eivät ole liikkeessä kovinkaan paljon kilpailijamaiden vastaavia perässä. Kuten oli vielä 15-20 vuotta sitten. Vaikka kuinka silloin puhuttiin, että suomalaiset olivat fyysisesti vahvoja, niin itselläni on sellainen kuva, että liikkeessä ja nopeudessa sekä liikkeiden sujuvuudessa oltiin valovuosi muita jäljessä (= ei oltu fyysiseti toisia vahvempia). Mielestäni juniori- ja aikuisvalmennuksessa ollaan tällä hetkellä (ollaan oltu jo 10 vuotta) oikeilla jäljillä. Itse uskon missio 2020:een.

[Tommy Tykki]

.... Nykyistä tilannetta voisi varmaan peilata sen kautta kuinka käsittämättömän epäedullisessa tilanteessa lahjakkaat suomalaiset nuoret pelaajat ovat eurooppalaisiin kilpaveljiin verrattuna ihan joka suhteessa. Näin ollen .....

Kun puhutaan ns. talviolosuhteista.

Suomessa yli 20 täysimittaista jalkapallohallia, Ruotsissa vain 5 kpl.

80-luvulla AIK:n edustaja kävi katsomassa mm. Laaksolahden hiekkapohjaista täysimittaista hallia ja oli todella kateellinen. AIK:lla silloin vain lämmitettävä hiekkakenttä talviharjoittelua varten.
2000-luvulla moni ulkomaisen suurseuran tai jalkapallon suurmaan edustaja on käynyt Suomessa toteamassa, että talviharjoitteluolosuhteet ovat loistavia Suomessa.

Tällä hetkellä moni Allsvenskanin joukkue ja saman seuran juniorit harjoittelevat talvisin sisällä pienissä "jalkapallo"halleissa tai käsipallo-/koripallohalleissa (koulujen voimistelusaleissa). Ulkonakin harjoitellaan joko lämmitetyillä tai ei lämmitetyillä tekonurmikentillä sekä lämmitetyillä tai ei lämmitetyillä hiekkakentillä. 

[mtontola]

Kun puhutaan ns. talviolosuhteista.

Suomessa yli 20 täysimittaista jalkapallohallia, Ruotsissa vain 5 kpl.

80-luvulla AIK:n edustaja kävi katsomassa mm. Laaksolahden hiekkapohjaista täysimittaista hallia ja oli todella kateellinen. AIK:lla silloin vain lämmitettävä hiekkakenttä talviharjoittelua varten.
2000-luvulla moni ulkomaisen suurseuran tai jalkapallon suurmaan edustaja on käynyt Suomessa toteamassa, että talviharjoitteluolosuhteet ovat loistavia Suomessa.

Tällä hetkellä moni Allsvenskanin joukkue ja saman seuran juniorit harjoittelevat talvisin sisällä pienissä "jalkapallo"halleissa tai käsipallo-/koripallohalleissa (koulujen voimistelusaleissa). Ulkonakin harjoitellaan joko lämmitetyillä tai ei lämmitetyillä tekonurmikentillä sekä lämmitetyillä tai ei lämmitetyillä hiekkakentillä. 

Puhuin Euroopasta, en Ruotsista. Virossakin vedetään vissiin ilman jalkapallohalleja. Mutta aina voi toki saivarrella, jos haluaa ymmärtää väärin.

Laaksolahden aikasemmalle routakentälle toki plussaa, avohaavan saamisen vaaran merkitystä kesken harjoitusten ei pidä vähätellä. Meniskö hommat eteenpäin jos muutettais se takas aitoon alkuperäiseen muotoonsa?

[Lenko]

Ymmärrän aika hyvin molempien äärilaitojen näkemykset.

Pidän mtontolan keskieurooppalaista toimintamallia perusteltuna, mutta suomen oloihin ja nykyiseen jalkapallokulttuuriin osin ristiriitaisena ja käännöksenä turhan jyrkkänä. En vain usko, että jalkapallo Suomessa yksinkertaisesti on vielä perustuksiltaan sellaisessa kunnossa, että esitetynkaltainen tiukka akatemiamalli lähtisi toimimaan. Minusta Suomessa pitäisi saattaa normaalit seuratoimintamallit kuntoon ennen kuin panostetaan yhteiskunnan tukea ja seurojen voimavaroja suhteellisen pieneen ja karsittuun akatemiaryhmään. Käy helposti niin, että munat laitetaan yhteen koriin, muu toiminta jatkaa kompuroimistaan eikä rivistä enää nousta akatemiaryhmiin, jos joku putoaa kyydistä.

Mtontolan esittämässä mallissa on lisäksi sisäänrakennettuna joitakin kompastuskiviä. Vaikka mikään ei siihen toimintamallissa pakota, kovin kunnianhimoinen toimintamalli lipsahtaa arjen toiminnassa helposti lapsille liian vaativaksi ja vakavaksi. Esimerkkejä, joissa on unohdettu valmennettavan ikä ja henkinen valmius ja lähdetty liian aikuismaiseen, vaativaan ja ilottomaan harjoitteluun on varmaan lähihistoriassa vähän joka lajissa. Käytännössä yksi väärä ihminen saattaa tehdä jonkun akatemiaryhmän toiminnasta yhtä helvettiä ja aika tavalla tuhota sen kahdenkymmenen edistyneen lapsen jalkapalloharrastuksen. Sama läskipäisyyden laki koskee tietenkin kaikkia joukkueita. Pelko kuitenkin on, että kunnianhimoinen toiminta houkuttaa liian kunnianhimoisia ja lapsia ymmärtämättömiä valmentajia, jolloin järjestelmä käytännössä tehokkaasti tylsyttäisi sen kärjen, jota sen pitäisi palvella. Näin ei kuitenkaan tarvi olla. Näin ei saa olla. En edes usko, että näin olisi. Järjestelmä on kuitenkin kilpailullisuudessaan erittäin herkkä ylilyönneille ja ymmärrän siihen liittyvät pelot.

Toisaalta toimintamallissa on valtavat mahdollisuudet ja suunta minusta oikea. Tasoryhmät ovat ehdottoman hyvä juttu, mutta varsinaisia kiinteitä akatemiaryhmiä en kovin pienille lapsille muodostaisi. Pelkään, että karsinta olisi liian kovaa ja paineet akatemiaryhmässä väistämättä kasvaisivat, vaikka kuinka aihetta väisteltäisiin. Lisäksi yhteiskunnan tukemaksi esitetty toiminta kohdistuisi liian pienelle joukolle, jolloin yhteiskunnalliselta tuelta helposti katoaa peruste.

Mitä sitten vaihtoehdoksi? Puhutaan mtontolan noin 200 lapsen kokonaisuudesta. Tämä voisi olla kymmenen joukkuetta, joissa kussakin on kaksikymmentä lasta. Mielellään vielä viisi seuraa, joissa kussakin on kaksi tason mukaan jaettua joukkuetta tai harjoitusryhmää. Jokaisella ryhmällä on omat valmentajansa, olkoon sitten isävalmentajia tai mitä nyt vain. Sen sijaan, että akatemiavalmentaja keräisi yhteistyöringistä viisitoista helmeä omaan joukkueeseen ja käyttäisi kaiken aikansa heihin, voisi osaamista hyödyntää laajemmalle joukolle. Myös kehittyneimmät juniorit jatkaisivat siis omien joukkueidensa tasoryhmissä. Mikäli poika on kertakaikkinen jalkapallojumala ja muu ikäluokka täynnä lotohousisia vetelyksiä (mihin en usko), voidaan hänet nostaa vuotta vanhempien ryhmään tai hän voi siirtyä seudun toiseen joukkueeseen.

Ammattivalmentajan tehtävä olisi esimerkiksi vetää yhdet harjoitukset jokaiselle kehittyneemmälle tasojoukkueelle kerran viikossa sekä yhdet lisäharjoitukset kahdelle noin 20 kehittyneen ja aktiivisen pojan ryhmälle. Lisäharjoitusryhmän kokoonpano vaihtelisi valmentajien arvion sekä poikien oman innostuksen ja aktiivisuuden mukaan. Tällöin akatemiavalmentaja toisi osaamista ja esimerkkiä isävalmentajille, harjoituttaisi noin sataa hyvin kehittynyttä poikaa sekä siitä ryhmästä 40-60 vielä kehittyneempää poikaa. Tuolla järjestelylläkään valmentajan aktiivinen työmäärä ei olisi vielä kentällä kuin noin kymmenen tuntia. Valmistelun, arvioinnin, yhteistyön järjestämisen, isävalmentajien kouluttamisen, vuosisuunnittelun ja kaiken muun kun ottaa huomioon, yhden ikäluokan "akatemiavalmentaja" olisi helposti puolipäiväinen. Kaksi ikäluokkaa tekisi työstä hyvinkin jo kokopäiväisen. Jos palkka olisi ihan kohtuullinen 3000€/kk, maksaisi miekkosen palkkaaminen sivukuluineen kahdellasadalla lapsella laskettuna noin kaksikymmentä euroa kuukaudessa lasta kohden.

Kaksisataa lasta siis harjoittelisi ammattivalmentajan tukemien isävalmentajien ohjaamina 2-3 kertaa viikossa sekä ammattivalmentajan ohjaamana 1-2 kertaa viikossa.

Luvut ovat suuntaa antavat, mutta periaatteena jotain tällaista.

[Tommy Tykki]

Puhuin Euroopasta, en Ruotsista. Virossakin vedetään vissiin ilman jalkapallohalleja. Mutta aina voi toki saivarrella, jos haluaa ymmärtää väärin.

Laaksolahden aikasemmalle routakentälle toki plussaa, avohaavan saamisen vaaran merkitystä kesken harjoitusten ei pidä vähätellä. Meniskö hommat eteenpäin jos muutettais se takas aitoon alkuperäiseen muotoonsa?

Mikä hiertää?

Kysymyksessä ei ole väärinymmärrys.
Halusin hieman tarkentaa väittämääsi, että meillä lupaavat juniorit olisivat epäedullisessa tilanteessa joka suhteessa muihin eurooppalaisiin kilpaveljiin verrattuna.

Minulle Eurooppa on maanosa koostuen useista valtioista, johon mm. Ruotsi kuuluu. Ja Ruotsilla menee kirkkaasti Suomea paremmin jalkapallossa, jos mittarina on esim. FIFA-ranking.
"joka suhteessa" (=joka osa-alueella) sisältää mielestäni myös talviharjoittelun olosuhteita. Näin minä ymmärrän.

Ehkä täsmennät seuraavan kerran siten, että puhut keski-euroopasta, etelä-euroopasta... jotta näinkin tyhmä tajuaa, ettet tarkoita Eurooppaa vaan määrättyjä valtioita tai Euroopan osaa.

Oliko viimeisen lauseen kysymys suunnattu minulle ja jos oli, niin miksi kysyt näin?

[mtontola]

ei mitään kysymystä. Kunhan muistelen Laaksolahden jäätyneitä hiekkakasoja.

[Kaihlamo]

Onko jossain jotain virallista tietoa kuinka monta lämmitettyä tekonurmikenttää Ruotsista löytyy? Ihan mielenkiinnosta kyselen. Suomessa kai luku on edelleen alle sadan Norjassa kenttiä ainakin on Suomen määriin verrattuna moninkertaisesti. Joskus muistelisin kuulleeni, että yli 400 lämmitettävää tekonurmikenttää löytyisi vuonomaasta...

[mtontola]

Mtontolan esittämässä mallissa on lisäksi sisäänrakennettuna joitakin kompastuskiviä. Vaikka mikään ei siihen toimintamallissa pakota, kovin kunnianhimoinen toimintamalli lipsahtaa arjen toiminnassa helposti lapsille liian vaativaksi ja vakavaksi. Esimerkkejä, joissa on unohdettu valmennettavan ikä ja henkinen valmius ja lähdetty liian aikuismaiseen, vaativaan ja ilottomaan harjoitteluun on varmaan lähihistoriassa vähän joka lajissa. Käytännössä yksi väärä ihminen saattaa tehdä jonkun akatemiaryhmän toiminnasta yhtä helvettiä ja aika tavalla tuhota sen kahdenkymmenen edistyneen lapsen jalkapalloharrastuksen. Sama läskipäisyyden laki koskee tietenkin kaikkia joukkueita. Pelko kuitenkin on, että kunnianhimoinen toiminta houkuttaa liian kunnianhimoisia ja lapsia ymmärtämättömiä valmentajia, jolloin järjestelmä käytännössä tehokkaasti tylsyttäisi sen kärjen, jota sen pitäisi palvella. Näin ei kuitenkaan tarvi olla. Näin ei saa olla. En edes usko, että näin olisi. Järjestelmä on kuitenkin kilpailullisuudessaan erittäin herkkä ylilyönneille ja ymmärrän siihen liittyvät pelot.

Mitä sitten vaihtoehdoksi? Puhutaan mtontolan noin 200 lapsen kokonaisuudesta. Tämä voisi olla kymmenen joukkuetta, joissa kussakin on kaksikymmentä lasta. Mielellään vielä viisi seuraa, joissa kussakin on kaksi tason mukaan jaettua joukkuetta tai harjoitusryhmää. Jokaisella ryhmällä on omat valmentajansa, olkoon sitten isävalmentajia tai mitä nyt vain. Sen sijaan, että akatemiavalmentaja keräisi yhteistyöringistä viisitoista helmeä omaan joukkueeseen ja käyttäisi kaiken aikansa heihin, voisi osaamista hyödyntää laajemmalle joukolle. Myös kehittyneimmät juniorit jatkaisivat siis omien joukkueidensa tasoryhmissä. Mikäli poika on kertakaikkinen jalkapallojumala ja muu ikäluokka täynnä lotohousisia vetelyksiä (mihin en usko), voidaan hänet nostaa vuotta vanhempien ryhmään tai hän voi siirtyä seudun toiseen joukkueeseen.

Ammattivalmentajan tehtävä olisi esimerkiksi vetää yhdet harjoitukset jokaiselle kehittyneemmälle tasojoukkueelle kerran viikossa sekä yhdet lisäharjoitukset kahdelle noin 20 kehittyneen ja aktiivisen pojan ryhmälle. Lisäharjoitusryhmän kokoonpano vaihtelisi valmentajien arvion sekä poikien oman innostuksen ja aktiivisuuden mukaan. Tällöin akatemiavalmentaja toisi osaamista ja esimerkkiä isävalmentajille, harjoituttaisi noin sataa hyvin kehittynyttä poikaa sekä siitä ryhmästä 40-60 vielä kehittyneempää poikaa. Tuolla järjestelylläkään valmentajan aktiivinen työmäärä ei olisi vielä kentällä kuin noin kymmenen tuntia. Valmistelun, arvioinnin, yhteistyön järjestämisen, isävalmentajien kouluttamisen, vuosisuunnittelun ja kaiken muun kun ottaa huomioon, yhden ikäluokan "akatemiavalmentaja" olisi helposti puolipäiväinen. Kaksi ikäluokkaa tekisi työstä hyvinkin jo kokopäiväisen. Jos palkka olisi ihan kohtuullinen 3000€/kk, maksaisi miekkosen palkkaaminen sivukuluineen kahdellasadalla lapsella laskettuna noin kaksikymmentä euroa kuukaudessa lasta kohden.

Kaksisataa lasta siis harjoittelisi ammattivalmentajan tukemien isävalmentajien ohjaamina 2-3 kertaa viikossa sekä ammattivalmentajan ohjaamana 1-2 kertaa viikossa.

Luvut ovat suuntaa antavat, mutta periaatteena jotain tällaista.

Akatemian ja oikeastaan koko jalkapallotoiminnan ideana pitäisi olla, että meillä ei ole yksittäisiä valmentajia, vaan valmennustiimejä, jotka toimivat seuraan luotujen toimintalinjausten mukaan ja joiden työn kautta muodostuu selvät toimintatavat. Näin ollen yksittäisen valmentajan ylilyönnit yms. saadaan ennaltaehkäistyä ja jatkuvan kehitystyön kautta tekeminen edistyy.

Ajatus myös on, että tämän akatemiatoiminnan positiivisista asiosta pystytään sitten viemään niitä toimintatapoja, harjotteita, pelifilosofian perusteita yms. niihin yhteistyöseurojen toimintaan. Tämä tapahtuu niin, että osa akatemian yhteydessä toimivista valmentajista toimii myös ns. täysillä tässä seurayhteistyössä mukana ja siihen velvoitettuna, koska tätä varten saadaan myös tukea. Näin ollen osaaminen siirtyy, mutta kyseessä on myös ihan oikea jalkapalloakatemia jossa pääpaino on juuri tällä ammattivalmentajien muodostamalla tiimillä, jonka toiminnot sitten ulottuvat eri suuntiin. Jos taas käsitellään ammattivalmentajia niin, että heidän toimintansa hajautetaan liian suurelle alueelle, lopputulos on, että työ valuu hukkaan melkeinpä kuin fysikaalisena ilmiönä. Tässä mallin on oltava eurooppalaisissa akatemioissa. Suomen valttikortti voisi olla nimenomaan tämä koko maahan luotu yhteisistä puitteista ja strategiasta ponnistava järjestelmä jossa yhteisellä tuella saadaan koko maahan aikaan akatemiaverkosto jonka piiriin kuuluvat kaikki harrastajat. Lisäksi tämä yhteistyöseuramalli poikisi melkoisella varmuudella seurakulttuuria eteenpäin melko ripeästikin ja niihin pääsarjatason otteluihin saataisiin katsojia.

Meillä on jalkapalloon liittyen yksi erinomainen valttikortti verrattuna moneen muuhun maahan. Meillä ei ole oikein mitään pysyvämpiä malleja luotuna. Näin ollen järjestelmän luominen Suomeen on mahdollista kun se jonnekin muualle ei ole, kun on jo selvät tavat miten jotkut seurat toimii. Näin ollen yhteistyössä on mahdollista tehdä ne järkeistävät muutokset joiden kautta saadaan koko maata koskeva jalkapalloverkko aikaan.

[Tohtori pallo]

Kuten aikaisemmin on keskusteluissa todettu niin totuus löytynee ääripäiden välistä, hieman rennommin alussa ja tiukemmin lopussa.

Mikä tässä keskustelussa häiritsee on termin Akatemian-sisältö. Suomessa jotkut joukkueet, Honka mukaanlukien, käyttävät omien edustusjoukkueiden toiminnasta termiä vain siksi että haluaisivat erottua muiden seurojen edustusjoukkueiden toiminnasta. Ei muutama aamu-/päiväharjoite ja jokunen puolipäivävalmentaja tee siitä Akatemiaa vaan ehkä hieman paremmin organisoiduksi edustusjoukkueen toiminnaksi. Akatemiatominta käsittää hieman muutakin kuin muutama harjoituskerta ja jokunen koulutettu valmentaja: kuten esim. englannin FA:n vaatimukseen Akatemiatoiminnasta ( http://www.thefa.com/TheFA/RulesandRegulations/~/media/Files/PDF/TheFA/FA%20Handbook%2009%2010/Programme_for_Excellence_pg168-180.ashx/Programme_for_Excellence_pg168-180.pdf). Siinä on olosuhteet, koulut, taustat, pelit, joukkuekoot, peliaika yms.. huomioitu.

Monessa perinteisessä jalkapallomaassa jossa akatemioissa koulutetaan nuoria jalkapalloilijan ammattiin, ei alle 16v. ole se oleellinen osa vaan homma alkaa todenteolla 16v -ehkäpä osin sen vuoksi että monissa maissa yleinen oppivelvollisuus päätty noihin aikoihin ja nuoret ovat vapaita siirtymään ja/tai sitten nuoret rupevat olemaan siinä iässä jossa fyysinen yms biologinen kehitys on kaikikka samalla asteella ja voidaan verrata kavereita toisiinsa. Eli jyviä ruvetaan seulomaan akanoista 16 v. eikä suinkaan jo 10v.! Alle ja yli 16 v. joukkueet rupevat olemaan hieman eri pelaajille miehitetyt.

Ei tässä kai mitään magiaa ole: annetaan kaikille pikkukavereille kohtuullinen valmennus ja annetaan heidän nauttia harrastuksestaan. Ei pilata heidän juttujaan aikuisten "tavoiteasettannalla".

Lisäksi meidän pitää muistaa se pieni juttu- Euroopassa junnu voi potkia pihalla kavereitten kanssa 10-12 kk/vuodessa kun meillä taasen 6-7 kk/vuosi.  Meidän junnuilta jää vaan pelamatta vuosien 7-12 v. välillä 500-600 h hauskaa/peliälyä/pelirohkeutta kehittävää katupeliä jonka opetusarvoa ei voi korvata seurojen harjoituksissa. Tuon eron umpeen kiriminen on haasteellinen tehtävä.

Kaikille hyviä hetkiä iloisten junnujen parissa...

[Lenko]

Ajatus myös on, että tämän akatemiatoiminnan positiivisista asiosta pystytään sitten viemään niitä toimintatapoja, harjotteita, pelifilosofian perusteita yms. niihin yhteistyöseurojen toimintaan. Tämä tapahtuu niin, että osa akatemian yhteydessä toimivista valmentajista toimii myös ns. täysillä tässä seurayhteistyössä mukana ja siihen velvoitettuna, koska tätä varten saadaan myös tukea.

Jos tämä toimii, niin hyvä. Käytännössä siis esittämäni malli voisi pienin muutoksin toimia akatemian alaisten seurojen yhteistyömallina, mutta sen lisäksi akatemiassa toimisi vielä oma superryhmänsä. Ymmärsinkö oikein? Vai, miten tieto-taito konkreettisesti siirrettäisiin yhteistyöseuroihin?

Rahoituksesta olen pohjimmiltani sitä mieltä, että kilpaurheiluun tähtäävän pienten lasten akatemian, jonka painopisteenä on hyvin pieni valikoitu ryhmä, ei tulisi toimia yhteiskunnan tuella vaan yksityisellä rahoituksella. Vertailukohtana, en usko, että Euroopan akatemiatkaan toimivat verovaroin. Jos hommaa ei saada toimimaan yksityisellä rahoituksella, on se varmasti liian kallis ja tuhlaileva yhteiskunnalle. Jos olisin poliitikko, en antaisi toimintaan rahaa. Kaikkien onneksi en ole.

Jos akatemioiden kykyyn tuottaa ammattijalkapalloilijoita todella uskotaan, talous ei todellisuudessa ole kummoinen haaste. Alun kituminen kestää joitakin vuosia, mutta sen jälkeen talous voi nojata pääosin pelaajien myyntiin ja osakeyhtiömuotoistne seurojen tukeen. Ei realismia Suomessa? Jos ei, vastasit juuri myös kysymykseen, uskotko akatemioiden voivan toimia Suomessa.

Jalkapallotalouteen ja -kulttuuriin liittyvät seikat ovat niitä syitä, miksi en usko esitetyn kaltaisen akatemiatoiminnan kovin helposti istuvan Suomeen. Mallia sinänsä en pidä huonona, vaikkakin kärjeltään turhan kapeana pienille lapsille.

[Kaihlamo]

Joo kilpafutista ja tavoitteellista toimintaa ei ole alle 16-vuotiailla muualla kuin Suomessa, eiku? ""

Nyt suosittelisin tutustumaan oikeasti Euroopan huippuakatemioihin (vinkkinä se, että ei löydy juurikaan Englannista näitä) ja siihen minkä-ikäisiä pelaajia näistä löytyy. Esimerkiksi keväällä järjestetyn U11 Mini-EM:n osallistujalista antaa jotain viitteitä siitä, että myös Euroopan huippu(kasvattaja)seuroissa on tavoitteellista nappulatoiminta, jonka tarkoituksena on oikeasti kehittää pelaajia omaan edustusjoukkueeseen.

Ranskassa akatemiat (kuten Clairefontaine) nimenomaan on alle 16-vuotiaiden valmennukseen keskittyviä yksiköitä.

[mtontola]

Kuten aikaisemmin on keskusteluissa todettu niin totuus löytynee ääripäiden välistä, hieman rennommin alussa ja tiukemmin lopussa.

Mielestäni on turhaa retoriikkaa värittää nyt täällä käytyä keskustelua ääripäiden näkemyksiksi. Mallissa josta itse puhun, kyse ei ole äärimmäsen kilpailun edistämisestä, vaan suhteessa tähän ”kaikki kilpailu pois lapsilta” näkökulmaan (joka jostain syystä on täällä vahvasti esillä) ja sitten siihen ”kaikki paukut edustusjoukkueille” näkemykseen juuri se väliratkaisu, jossa mietitään kaikkien harrastajien lähtökohtia.

Jos otetaan näkemys, että tästä ehdotetusta kultaisen keskitien mallista haetaan vielä sovittelevaa ratkaisua suhteessa tähän kädet ylös ja kilpailu pois –näkemykseen, niin lopputulos on helposti sellainen välipalliratkaisu, jonka kanssa käy suunnilleen samalla tavalla kun lähtee hyppäämään ojan yli, mutta hyppyhetkellä tulee toisiin ajatuksiin.

Nyt riittää muita kiireitä jonkun aikaa, että pitää jättää nettikirjoittelu taas vähemmälle. Koen selvitelleeni nyt tuota esittämääni näkökulmaa joka teki mieli ilmaista riittävästi tässä ja tuossa SHA ketjussa. Jos siitä muut haluavat jatkaa keskustelua, niin hyvä juttu. Jos ei, niin kai sekin sitten jostain kertoo. Palaillaan taas keväämmällä. Tai ainakin sitten kun ensimmäinen vuosi on pyörinyt tuota SHA:ta.

[Marem2]

Nyt mennään metsään. Kilpaurheilussa ja etenkin futiksessa mikään ei ole kehittävämpää kuin hiukan parempi vastustaja, oli se sitten 1vs1 -haastoharjoitus tai koko kentän peli. Suomalaisessa pehmeässä pedagogiikassa tehdään helposti se virhearvio, että kilpailu on jotenkin raakaa ja häviäminen epärohkaisevaa.

Häviämisen epärohkaiseva vaikutus syntyy lähinnä siitä kun aikuiset (valmentajat/vanhemmat) tulevat taputtelemaan häviäjän päätä ja sanomaan että hyvin meni, vaikka samaan aikaan luonnollinen tunnereaktio olisi motivaation kannalta ensiarvoisen tärkeä vitutus. Tuo vitutus nimittäin saattelee junnun pallon kanssa pihalle pienellä pakkasellakin. Nyt kuitenkin tuollaisella liiallisella päähäntaputtelulla laimennetaan vitutus ja luodaan vääristynyt suhde häviämiseen: kun noita fiiliksiä ei ole nuoresta asti käsitelty kunnolla, häviämisestä saattaa muodostua suurikin peikko.

Aiemmin helmasyntinä oli toisaalta voittamisen ylikorostaminen: virheen tehnyt pelaaja otetaan kentältä pois, pelataan tuloksesta räiskimällä pitkää ja syytetään dumaria häviöstä myöntämättä vastustajan olleen yksinkertaisesti parempi. Myös tällaisella lähtestymistavalla luodaan kilpailemiseen vääristynyt, suorituskeskeinen ja epäjohdonmukainen suhde.

Pääpointtina tässä on se että junnun on itse annettava luoda suhtautumisensa häviämiseen ja voittamiseen, suuressa ja pienessä mittakaavassa. Toki ison matsin mokannutta kaveria pitää tukea ja esim. treeneissä onnistumisia palkita. Samoin pelaajien keskinäisessä kommunikaatiossa kaikenlainen kuittailu pitää olla kategorisesti kielletty. Mutta jos tuon epäonnistumisen vitutuksen laimentaa vähättelemällä sitä ja vähentämällä kilpailutilanteita treeneissä, tulee myös samalla poistaneeksi voittamisen suurimman euforian.
 

Sanot itse totuuden viimeisessä kappaleessa; " junnun on itse annettava luoda suhtautumisensa häviämiseen ja voittamiseen, suuressa ja pienessä mittakaavassa". Kuitenkin itse korostat sanaa "vitutus". tuskin 9-vuotiasta vielä oikeesti "vituttaa"-ennemminkin valmentajaa ja vanhempaa sekä omia kadotettuja unelmia. Kyllä aikuisen ihmisen tulee häviön hetkellä olla kannustamassa ja lohduttamassa sekä tuoda asioiden oikea mittasuhde lapsen tietoisuuteen. Kasvattajan rooli on niin vanhempana kuin valmentajana olla se aikuinen. Lapsen tuleekin unohtaa pettymys, jotta uuden oppiminen mahdollistuisi. Ei lapsi ymmärrä syy-seuraus suhteita " harjoittele-niin kehityt voittajaksi" samalla tavalla kuin aikuinen. Hyvä että muistaa edes seuraavan päivän läksyt! Henkilökohtaisesti en edes ymmärrä, voiko lapsien pelaamassa pelissä olla nk. "virheitä". Mitä ihmeen virheitä? Kuka ne määrittelee? Jos juniorifutiksen parissa suomessa on todellinen valmentajavelho, joka pystyy sanomaan, missä pelissä tehdään todelliset virheet, mitkä myös lapset kentällä tajuaa, niin onnittelen sydämellisesti! Eikös ks. valmentajan kannattaisi samantien lähteä suurseuraan valmentamaan päätoimisesti. Me valmentajat ja vanhemmat voimme parhaassa tapauksessa vain kannustaa, innostaa, rohkaista ja olla sammuttamatta lapsen omaa liikunnan iloa. Todellinen junioritason virhe tehdään oikeasti, jos unohdetaan joku noista ed. mainituista seikoista. Kukaan todellinen huippupelaajamme ei ole tarvinnut ulkoista motivaattoria/"piiskuria" taustalleen, vaan heillä on ollut oma sisäinen palo, mikä on ohjannut omatoimiseen harjoitteluun ja kantanut vaikeina hetkinä. Silloin on kestetty isotkin häviöt.

[eiks oo kauheet]

Jos 9-vuotiaiden valmentajaa alkaa pelin lopputulokset vituttamaan, eikö silloin mennä pahasti metsään. Kuinkahan moni junnukoutsi oikeasti tajuaa että vain murto-osa pojista tai tytöistä menee huipulle jos huippuna pidetään vaikka veikkausliigaa. Eräs koutsi totesi että ei tuloksella ole niin paljon väliä, kunhan saisi muutaman pojan menestymään. Se miten hän poikia valmentaa ja ymmärtää on kyllä kaunista katsottavaa ja kuultavaa. Kertaakaan en ole kuullut hänen huutavan ja pojat on kehittynyt silmissä. Treeneissä on laatua ja vauhtia, paljon toistoja pallon kanssa. En pidä suurena ihmeenä että hänen valmennettavat pelaa maajoukkueissa. Tällä hetkellä on siis 9-vuotiaiden vetäjänä.

[koera]

Kuitenkin itse korostat sanaa "vitutus". tuskin 9-vuotiasta vielä oikeesti "vituttaa"-ennemminkin valmentajaa ja vanhempaa sekä omia kadotettuja unelmia.

Sanavalinta oli provosoiva, mutta kyllä viestin pointin pitäisi silti hahmottua? 9-vuotiaat haiskahtaa olkiukolta, itse kun en puhunut iästä mitään. Mutta joo, 9-vuotiaita ei vituta, harmittaa korkeintaan hetken. Kilpailuhenkisiä ovat silti ilman ulkoisia painetakin.

[janijee]

Sanavalinta oli provosoiva, mutta kyllä viestin pointin pitäisi silti hahmottua? 9-vuotiaat haiskahtaa olkiukolta, itse kun en puhunut iästä mitään. Mutta joo, 9-vuotiaita ei vituta, harmittaa korkeintaan hetken. Kilpailuhenkisiä ovat silti ilman ulkoisia painetakin.

Nyt tää menee vähän ohi. Jos ette ole koskaan olleet tekemisissä 9- vuotiaiden poikien kanssa, joita pelin jälkeen vituttaa tappio, ette ole tainneet olla tekemisissä oikeasti lahjakkaiden jalkapalloilijoiden kanssa.

[Pussikalja]

Nyt tää menee vähän ohi. Jos ette ole koskaan olleet tekemisissä 9- vuotiaiden poikien kanssa, joita pelin jälkeen vituttaa tappio, ette ole tainneet olla tekemisissä oikeasti lahjakkaiden jalkapalloilijoiden kanssa.

Aaah, vituttaa niin kovin, että päätin lopettaa koko sivuston seuraamisen, mutta ei pysty.

Jos olet Janinee toiminut lasten parissa, oletko esim. perheväkivaltatapauksissa tavannut lasta, joka ei syyttäisi itseään, vaikka hakkaajana olisi oma vanhempi. Ihan samalla tavalla voit kysyä vituttaako niitä lapsia tappio, vai pitääkö sen vituttaa kun valmentaja sitä odottaa? Nyt jumalauta ne lasit silmiltä ja herätys tähän maailmaan.

Ja nämä MtontolaKaihlamot vois ensin valmentaa yhden ikäluokan aikuisuuteen, ennen kuin näitä viisauksia jakelevat....Jospa nyt pääsis tästä paskanjauhannasta lopullisesti irti!