Suomalainen juniorivalmennus tarvitsee ryhtiliikettä

[KVilho]

...

Sori kärkevyys, mutta tämä havainnoinnista jauhaminen ikään kuin suurimpana ongelmana suomalaisessa junnufutiksessa on todella rasittavaa. Siinä Vilho on oikeassa, että lasten pitäisi pelata vapaa-ajalla paljon, mutta ei sen pointti ole ensisijaisesti havainnoinnin ja päätöksenteon, vaan toistomäärän kautta ihan vaan taitojen kehittyminen. Uudellamaalla muuten tuli yhteen jengiin b-ikäisenä peluri, joka oli kotimaassaan pelannut vain kadulla. Kuulemma on taitava mutta yhdessä pelaamisesta ei ollut mitään ideaa.

En näkisi että kyseessä on välttämättä tärkein asia vaan asia jota ei noteerata ollenkaan.

Ennakointi ja havainnointi on asioita joita on hirvittävän vaikea nähdä, mutta skannaus tarjoaa edes jonkinlaisen näkymän pelaajan pään sisälle. Tapahtuuko siellä mitään mitään vai ei? Tarvitsemme pelaajia joilla tapahtuu. Niin kuin Schneider on hyvin tai ainakin paremmin kuin minä, asian tieteelliset faktat kertonut, niin valmiudet tällle luodaan jo hyvin pienenä. Kaikilla ei siihen ole valmiuksia, niin kuin esim. tällä B-ikäisellä. Jos ei lähde niin ei lähde.

Tiettyyn ikään asti voidaan puutteita tässä asiassa kompensoida muilla avuilla, mutta jossain vaiheessa tulee seinä vastaan ja sitten tiputaankin kyydistä.

Voisitko kertoa miksi pihapelejä pitäisi pelata jos taustalla ovat vain tekniset toistot? Saat niitä paljon enemmän lapsi ja pallo - tekemisessä vaikka seinään potkiessa tmv.?

[KVilho]

...

edit: näköjään bromma pelasi zenittiä vastaan myöskin. Huomasiin myös että tuo HJK-Bromma eli ollut HJK:n ykkösjengin. Finaalissa HJK voitti bromman 2-1. Luulisi noidenkin pelien löytyvän juutuubista.

Ilmeisesti 2017 sunnuntain HJK Cupin livet ovat sitten mystisesti hävinneet johonkin. Onko jollain vinkkiä löytyisikö Bromma HJK:n ykkösjengin peliä jostain muualta? Ei ainakaan lauantailta löytynyt peliä jossa bromma olisi joutunut vähän kovemmallle koitokselle.

[erno]

Suurimmassa osassa PK-seudun seuroja ekkonon mukana tuli verrattaen suuri määrä havainnointiin ja päätöksentekoon liittyviä harjoitteita mukaan treeniohjelmiin, niin että kaikissa mun näkemissä seuroissa vuodessa on yksi tai useampi teemakausi jolloin teemana on nimenomaan havainnointi ja siihen liittyvät päätökset. Eikä nuo nyt aikaisemminkaan ollut mitenkään nollatason noteeraamisella. Edelleen isoimmassa osassa seuroja nuo havainnointiin liittyvät harjoitteet oli laadullisesti aika kehnoja. Myöskin isoimmassa osassa seuroja havainnointiin liittyvät harjoitteet ylikorostui. Totean myös, että suurimmassa osassa seuroja pelaajien tai harjoitusten laatu ei parantunut tämän seurauksena. Ongelma ei välttämättä ole metodissa itsessään, vaan siinä miten metodia pyrittiin käyttämään ja minkälaisien pelaajien kanssa tehtiin mitäkin asioita.

Sori kärkevyys, mutta tämä havainnoinnista jauhaminen ikään kuin suurimpana ongelmana suomalaisessa junnufutiksessa on todella rasittavaa. Siinä Vilho on oikeassa, että lasten pitäisi pelata vapaa-ajalla paljon, mutta ei sen pointti ole ensisijaisesti havainnoinnin ja päätöksenteon, vaan toistomäärän kautta ihan vaan taitojen kehittyminen. Uudellamaalla muuten tuli yhteen jengiin b-ikäisenä peluri, joka oli kotimaassaan pelannut vain kadulla. Kuulemma on taitava mutta yhdessä pelaamisesta ei ollut mitään ideaa.

Mä kirjotin joskus taannoin tänne, että meillä tuli samanlainen jamppa vähän nuoremmalla iällä rinkiin (u11). Pystyi päivänä yksi pelaamaan yksykkösiä hyvien akatemiapelaajien kanssa tasaväkisesti, mutta ryhmässä toimimisen taidot ja 8v8 pelien ymmärrys harrasteen alempaa luokkaa.

Voisitko kertoa miksi pihapelejä pitäisi pelata jos taustalla ovat vain tekniset toistot? Saat niitä paljon enemmän lapsi ja pallo - tekemisessä vaikka seinään potkiessa tmv.?

Sä ajattelet taidot edelleen hyvin suppealla käsityksellä, eli kun joku mainitsee taidot niin sä näet sen yhtäläisenä pomputteluun tahi vastaavaan. Yhtälailla on yksilötaitoa osata mennä kaksinkamppailutilanteisiin, puolustaa 1v1 ja sitä rataa. Ei noita tehdä osana joukkuekollektiivia vaan yksilöinä.

[ginikettu]

Mutulla sanoisin, että kyllä tuota nykyään muistutetaan ja harjoitellaan. En osaa arvioida pitäisikö jotain tehdä silti toisin.

Viimeisimmistä breikanneista klubijunnuista ainakin Masa Peltolan vahvuus on katsoa ympärilleen ja sen mukaan ottaa haltuun oikeaan suuntaan/etäisyyselle tai jatkaa suoraan. Sillä se saa paljon tilaa ja aikaa verrattuna siihen, että ottaisi haltuun ja sitten katsoisi mitä tehdä.

[KVilho]

Suurimmassa osassa PK-seudun seuroja ekkonon mukana tuli verrattaen suuri määrä havainnointiin ja päätöksentekoon liittyviä harjoitteita mukaan treeniohjelmiin, niin että kaikissa mun näkemissä seuroissa vuodessa on yksi tai useampi teemakausi jolloin teemana on nimenomaan havainnointi ja siihen liittyvät päätökset. Eikä nuo nyt aikaisemminkaan ollut mitenkään nollatason noteeraamisella. Edelleen isoimmassa osassa seuroja nuo havainnointiin liittyvät harjoitteet oli laadullisesti aika kehnoja. Myöskin isoimmassa osassa seuroja havainnointiin liittyvät harjoitteet ylikorostui. Totean myös, että suurimmassa osassa seuroja pelaajien tai harjoitusten laatu ei parantunut tämän seurauksena. Ongelma ei välttämättä ole metodissa itsessään, vaan siinä miten metodia pyrittiin käyttämään ja minkälaisien pelaajien kanssa tehtiin mitäkin asioita.

Mä kirjotin joskus taannoin tänne, että meillä tuli samanlainen jamppa vähän nuoremmalla iällä rinkiin (u11). Pystyi päivänä yksi pelaamaan yksykkösiä hyvien akatemiapelaajien kanssa tasaväkisesti, mutta ryhmässä toimimisen taidot ja 8v8 pelien ymmärrys harrasteen alempaa luokkaa.

Sä ajattelet taidot edelleen hyvin suppealla käsityksellä, eli kun joku mainitsee taidot niin sä näet sen yhtäläisenä pomputteluun tahi vastaavaan. Yhtälailla on yksilötaitoa osata mennä kaksinkamppailutilanteisiin, puolustaa 1v1 ja sitä rataa. Ei noita tehdä osana joukkuekollektiivia vaan yksilöinä.

Eniten kiinnostaa se että miten tunnistetaan ne lapset joilla lähtökohdat on olemassa. Ei niinkään miten jollain metodilla sitä valmennetaan, kun siinä vaiheessa lähtökohtia tuodaan esille, ei luoda juurikaan enää.

No laajennan 1v1 käsitykseni kaksi lasta ja palloon ja toistan saman kysymyksen.

[Kossi Agassa]

No laajennan 1v1 käsitykseni kaksi lasta ja palloon ja toistan saman kysymyksen.

Laitapa kaksi lasta vääntämään 1v1 ja katso kauanko ne sitä jaksavat.

Ja sitten laita esim. 8 muksua pelaamaan 4v4 ja katso kauanko ne jaksavat pelata.

Ja muutenkin noissa useamman pelaajan pihapeleissä niitä 1v1 tilanteita tulee monipuolisemmin ja kun niitä pelejä seuraa, niin lähinnähän siellä yksin yritetään ja juostaan pallon perässä. Jotain "skannausta" sieltä saa kyllä etsiä mikroskoopin kanssa.

[KVilho]

Laitapa kaksi lasta vääntämään 1v1 ja katso kauanko ne sitä jaksavat.

Ja sitten laita esim. 8 muksua pelaamaan 4v4 ja katso kauanko ne jaksavat pelata.

Nyt en ehkä ihan täysin ymmärrä. Olipas muuten hoono soomi tuo minun viimeinen viesti.

Sanoisin että 1v1 pari jaksaa vähemmän aikaa kuin 4v4. En kyllä lähtisi laittamaan lapsia tekemään yhtään mitään. Parempi olisi että tekisivät ihan itse.

[KVilho]

Laitapa kaksi lasta vääntämään 1v1 ja katso kauanko ne sitä jaksavat.

Ja sitten laita esim. 8 muksua pelaamaan 4v4 ja katso kauanko ne jaksavat pelata.

Ja muutenkin noissa useamman pelaajan pihapeleissä niitä 1v1 tilanteita tulee monipuolisemmin ja kun niitä pelejä seuraa, niin lähinnähän siellä yksin yritetään ja juostaan pallon perässä. Jotain "skannausta" sieltä saa kyllä etsiä mikroskoopin kanssa.

Olit ehtinyt editoita samalla kun vastasin.

Ihan pienten pelileikeistä ei skannausta välttämättä löydy tai minä en ole ainkaan löytänyt, mutta valmiudet havainnoinnille ja ennakoinnille luodaan, siis jos pelaajalla ominaisuuksia siihen on.

[KVilho]

Sinällään akateemista pohdintaa, mutta kun sekä tekniikka että se hahmotuskyky yhdistyy, niin saadaan futareita kuten Litmanen. Joskus se maalin mahdollistava teko voi olla juoksu ja pallon päästäminen läpi takana yksin olevalle omalle pelaajalle, vaikka hän ei sitä tilanteessa enää nähnyt, mutta kykeni päättelemään alitajuisesti että siellä se on, todennäköisesti.

Tätä voi tietenkin piruuttaan vaikka testata kesken treenipelin viheltemällä pelin poikki ja kysymällä joltain että katso minua ja kerro missä kaikki pelaajat kentällä ovat ja mihin olivat liikkumassa.

Kunhan on tietty taitotaso, niin tuo hahmotuskyky kantaa kuin Jumalan käsi. Paradoksi sinällään, että huonompi tekniikka ja nopeus riittää kun taas on hahmotuskykyä ja älykkyyttä.

Noh, kohta alkaa EM-kisat ja voi junnujen kanssa katsoa ja kysellä heiltäkin välillä vaikka "miten pelaaja x osasi kääntyä tuollain, tai olla koskematta palloon" jne.

Tunnustan että olen lähinnä keskittynyt nauttimaan peleistä enkä ole jaksanut tarkemmin tutkia näitä asioita, ainakaan vielä.

Tämä yksi oli niin selvä, että näki maalidastuksienkin aikana.

Ukaraina maali:
https://areena.yle.fi/1-71185752

4:26 Ukrainan ysi juoksee linjassa ja katsoo pallollista. Tekee liikkeen sitten vasta kun pallollinen on skannannut hänet. Samalla 9 tekee ennakoivan skannauksen vasemman olan yli maalin suuntaan.
4:28 Kriittinen skannaus vasemmalle, kun pallo ilmassa reilu sekunti ennen haltuunottoa. Väitän että ratkaisu olisi ollut paljon huonompi ilman skannausta, vaikka olisi kuinka hyvä tekniikka. Ei mikään huippunopea kriittinen skannaus, mutta aivan riittävä tähän tilanteeseen.
Ei aivan yhtä taidokas kuin esim. tämä:

https://youtu.be/0RbgPScElG0?t=66
Baggio jätti skannauksen vähän myöhäisemmälle ja ennen kaikkea itse skannaus oli todella nopea.
Ei ne pallottomankaan skannaukset aina niin helppoja ja hitaita ole, niin kuin täällä meinattiin.

Onkos Jääpoijulle ja junnuraadille jäänyt jotain tämäntyyppistä haaviin?

Semmoinen yleinen huomio että edelleen vähän näkee vastustajan boksissa skannauksia tai ennnakointia. Toisaalta sanoisin että ns. perusskannailu jota yleensä näkee alimmassa linjassa on jossain tapauksissa lisääntynyt myös vastustajan kolmanneksella. Siis joidenkin joukkueiden ja pelaajien osalta.

[Jääpoiju]

Useampia tapauksia per peli, mutta eipä niitä kaikkia muista.

Selvin tapaus, joka on jäänyt mieleen, oli puolustajan mokailu Tanska-Englanti pelissä. Ajasta 0:46 alkaen ei tanskalainen #17 katso kuin palloa, minkä seurauksena tulikin maali Englannille: https://areena.yle.fi/1-71185426

[Nigel Kugelschfeir]

Aika pihalla ollaan jos kuvitellaan että ne kisoissa pelaavat ulkomaalaiset on mystisesti jotain jeesuksia ja niissä maissa tehdään kaikki oikein. Joku peruspelaaja ei välttämättä osaa havannoida kisoissa sen enempää kuin joku veikkausliigaa pelaava turakainen. Erot on monesti enemmän siinä että ne jaksaa juosta, prässää kovaa eikä vastustajia pelätä niin kuin täällä. Sen päälle osataan perusasiat hyvin. Sen takia jokainen iso maa joutuu kamppailemaan tosissaan joka pelissä jokaisen voiton eteen. aika paljon Suomessakin paranisi hommat ihan sillä että kokoajan mentäisiin muna pystyssä niihin palloihin eikä pelätä.

[KVilho]

Useampia tapauksia per peli, mutta eipä niitä kaikkia muista.

Selvin tapaus, joka on jäänyt mieleen, oli puolustajan mokailu Tanska-Englanti pelissä. Ajasta 0:46 alkaen ei tanskalainen #17 katso kuin palloa, minkä seurauksena tulikin maali Englannille: https://areena.yle.fi/1-71185426

Kyllä. Aivan yhtä tärkeä kysymys on että "Miksi ei vilkaissut?"

[Jääpoiju]

Kyllä. Aivan yhtä tärkeä kysymys on että "Miksi ei vilkaissut?"

Olen lähinnä keskittynyt kysymään "miksi osasi tehdä noin", ja on tullut hienosti vastauksia, mm. katsoi, kanssapelaaja huusi, maalivahti näytti, jne.

Ja mikä hienointa, joukkueen treeneissä valmentajat ovat kehottaneet katsomaan pelejä aina tietyillä teemoilla.

Keskiviikkona piirisarjan pelissä sitten taas nähdään miten näillä ei ole ollut mitään merkitystä, mutta ehkä jollain aikavälillä kyllä. Ja joskus ne vilkaisut ja "skannaukset" ja tilannetietoisuus voivat pelastaa vaikka hengen, tai ihan vaan ketutukselta kun tajuaa valita parhaimman jonon (jollain havaitulla perusteella).

[turkistarhaaja]

Aika pihalla ollaan jos kuvitellaan että ne kisoissa pelaavat ulkomaalaiset on mystisesti jotain jeesuksia ja niissä maissa tehdään kaikki oikein. Joku peruspelaaja ei välttämättä osaa havannoida kisoissa sen enempää kuin joku veikkausliigaa pelaava turakainen. Erot on monesti enemmän siinä että ne jaksaa juosta, prässää kovaa eikä vastustajia pelätä niin kuin täällä. Sen päälle osataan perusasiat hyvin. Sen takia jokainen iso maa joutuu kamppailemaan tosissaan joka pelissä jokaisen voiton eteen. aika paljon Suomessakin paranisi hommat ihan sillä että kokoajan mentäisiin muna pystyssä niihin palloihin eikä pelätä.

Joo ja vielä lisäksi tuskin se keskivertoisäkoutsi jossain Sloveniassa, Slovakiassa, Georgiassa tai Albaniassa yhtään sen enempää ymmärtää jostain lapsen hermostojärjestelmän kehittymisestä kuin suomalainen verrokkinsa mutta silti näistä maista tulee juoksuvoimaisempia ja parempia 1v1 -pelaajia kuin Suomesta.

[mulpp]

Reilun viikon päästä alkaa taas monen junnufutarin (ja valmentajan) kesän kohokohta eli Helsinki cup.

Meri on kirjoitellut tuttuun provoavaan tyyliinsä havaintojaan turnauksesta ja pelaajien kilpailuvietistä: https://www.apu.fi/artikkelit/helsinki-cup-suomen-juniorijalkapallossa-ei-osata-ei-kilpailla

Millaisia näkemyksiä muilla? Vaikka en allekirjoita kaikkia Meren teesejä, tästä kilpailullisuudesta suomalaisessa junnufutiksessa olen samaa mieltä. Pelkästään suomalaisen kulttuurin ongelma se ei voi olla, sillä muissa lajeissa pienetkin lapset tuntuvat helpommin antavan kaikkensa ja kilpailevan tiukasti loppuun asti. Onko ongelma siis futisvalmentajissa, jotka eivät vaadi pelaajilta joka tilanteen voittamista ja täysillä pelaamista vai missä?

[Nigel Kugelschfeir]

Olen tästä aiemminkin kirjoittanut, että monessa muussa lajissa on ihan eri kuri jo pikkulapsille kun futiksessa kaikenlaista perseilyä treeneissä ja muuten tunnutaan sietävän paljon enemmän. Futiksessa pidetään myös jotain kakkos-kolmosluokkalaisia vielä pikkulapsina joita pitää paapoa ettei kenellekään tule paha mieli, ainakin tyttöpuolella.

[Hegetsu]

Yksi ongelma fudiksessa on sen "edullisuus" eli treenit nähdään helposti vähän iltapäiväkerho tyyppisenä toimintana mihin lapset laitetaan vain säilöön ja oikeasti jos saat hoitopaikan lapselle 3-4 kertaa viikossa jollain 50€/kk maksulla niin ei se kovin kallista ole. Tämä vaikuttaa sitten pitkään varsinkin vanhempien asennoitumisessa lajiin eli helposti jalkapallo on "vain" harrastelaji mutta joku muu harrastus on se "totinen" laji.

Fudiksessa me vanhemmat ja valmentajat ehkä mennään helposti myös siitä mistä aita on matalin ja meilläkin "kaikki-pelaa" aikana käytännössä peliryhmät kasattiin kauden alussa ja ne oli varsin kiinteitä sitten koko ajan ja asiaan mukavoiduttiin koska se oli helppoa kaikille mutta sillä tuskin saatiin valmisteltua ketään kilpailua ajatellen ja kaikkein vähinten pelaajien vanhempia. Hyvää tässä tietysti se, että peliryhmät ryhmäytyi varsin hyvin keskenään mutta huonoa se kun mennään liki vakio kokoonpanolla useampi vuosi niin siihen totutaan ja paikka ryhmässä nähdään selviönä ja saatetaan vähän laiskistua treenamisen ja vaatimustason suhteen ja ei se kilpailullisuutta kehitä jos marraskuun lopussa tiedät että sinulla on vakipaikka ns. kilparyhmässä.

Tuosta kilparyhmästä tulee mieleen toinen asia eli miten muut mieltävät tuon kilpa/haaste/harraste jaon suhteessa esim. etelän tasoihin? Itse ajatellut, ettää ELL ja 1 kilpa, 2 ja 3 haastetta ja muut sitten harrastetta mutta tästä sain kerran kipakkaa palautetta fudisäidiltä jonka mielestä heidän kolmosen ryhmä on kilparyhmä koska oli ikäluokassa seuran kovin joukkue. Minusta taas ei ole pahaa olla haaste tai harraste joukkue vaan tekemisen laatu ratkaisee sen millainen joukkue on oikeasti eikä se miksi sitä kutsutaan mutta kovin jos epämääräisesti mainostaa niin esim treenipeliin saattaa tulla vastustaja joka ei sitten palvele tarkoitusta.

 

[inclusionExclusion]

https://www.apu.fi/artikkelit/helsinki-cup-suomen-juniorijalkapallossa-ei-osata-ei-kilpailla

Millaisia näkemyksiä muilla?

No tuota, kyllä tuon perusajatuksen jaan että olisi tarpeellista haluta voittaa pelit.

Toisaalta, erityisesti valmentajan rooliin liittyen, on mielestäni aika luonnollista ja inhimillistä tarttua tuohon "kehitetään pelaajia" -näkökulmaan, ja olla korostamatta liikaa yksittäisen pelin voittamista, jos porukalla ei oikein riitä siihen. On aika turhauttavaa pumpata jatkuvasti kova meininki että nyt me viedään tää ja hävitä kerta toisensa jälkeen pystyyn. Ei ne pelaajatkaan sitä enää jonkin ajan jälkeen osta.

Heittäisin vastapalloon, että osittain tuo kilpailun puute perustuu suht kivettyneisiin nokkimisjärjestyksiin, eli liian rajuihin tasoeroihin.

Nähdäkseni kuitenkin tämä fraasi siitä, että me ollaan niin hyviä harrastejalkapallossa, ei osu yhtään maaliin. Itse olen sitä mieltä, että myös harrastetasolla ihan yhtä lailla jokaisen pelaajan olisi tärkeää pyrkiä auttomaan omilla teoillaan joukuetta voittoon, ja pallopelin perusdynamiikka on samoin läsnä myös siellä harrasteryhmän keskinäisessä liivilliset vs. liivittömät -pelissä. Ainakin omassa terminologiassani harrasteeen erottaa kilvasta se, että toiminnassa on monin tavoin - ja kaikista oleellisimmin joukkueharjoittelun määrän osalta - tarkoituksella luovuttu huipun tavoittelusta ja ajatuksena on nimenomaan mahdollistaa osallistuminen lajiin vähäisemmällä panostuksella. Tällä ei kuitenkaan tarvitse olla mitään tekemistä sen kanssa, etteikö pelatessa olisi pyrkimys voittaa vastustaja.

[KVilho]

Piti oikein kirjautua. Mielenkiintoinen ketju. Täytyy paremmalla ajalla kirjoittaa lisää.  Itse uskon vahvasti tähän intuitioon ja se tulee   sitä kautta, että on nähnyt monia erilaisia tilanteita pallon kanssa ja ilman, formaaleja ja epäformaaleja. Pääasiassa strukturoimattomia, mutta toki valmennustakin tarvitaan. Toistoja erityisesti vapaa-ajalla.

Omassa lähipiirissäni on poika, joka on mielestäni taktisesti luova - ja nopea. Ei loista yleisessä fysiikassa tai pelikovuudessa. Ei ehkä kikkailussakaan. Ei ole ollut ammattimaisesta valmennuksessa pl yksi kausi ELLssä. 10 vuotiaana about piti pari vuotta taukoa eikä harrastanut mitään muuta kuin pihapelejä.

Mutta nyt (P14) pelitilanteessa luo hämmästyttävästi tilanteita ja tekee maaleja. Boxissa syöttöjä vielä paremmassa paikassa olevalle kaverille. Kantapääkikkaa yhdellä kosketuksella vauhdissa olevalle pelaajalle. Nopeita puolenvaihtoja. Lähes aina peliä edistävä ratkaisu hyökkäyssuuntaan.

Miten tähän on päästy? Kaveri on AINA pallon kanssa, vaikka ohjattujen treenien määrä ja laatu on aika vaatimaton.

Jännä nähdä miten eka Huuhkajaturnaus menee.

PS joku intuition tutkija totesi hyvin: jos tiedon prosessointikaista analyyttisessä päätöksenteossa on about kynän paksuinen, niin intuitio kykenee prosessoimaan päijännetunnelin verran. Sen kun saa valjastettua oikein, niin tulosta tulee

Näytti P2010 Huuhkajaturnaus olevan käynnissä ja jopa Palloliiton youtubessa videoitakin löytyvän.

Katsoin pikaisesti Pohjanpalo - Hradecky pelin molemma osat läpi boksisyöttö-näkökulmasta.

1. Osiossa 4 syöttöä boksin sisään ja yksi boksin sisällä. Yksi kahden syötön kombinaatio. Yksi mahdollinen ennakoiva skannaus syötössä boksiin.

2. Osiossa meni paremmin. 5 syöttöä boksin sisään, joista yhdestä maali ja 2 syöttöä boksin sisällä joista toisesta maali. Kaksi kahden syötön kombinaatiota joista toisesta hieno maali. Maaliin johtaneessa kombinaatiossa melko varma ennakoiva skannaus syötössä boksin sisään.

https://youtu.be/duXG3Ejzs3I?t=2481

En kyllä ymmärrä miksi Palloliitto tarjoaa videot edelleen 720 tarkkuudella! Yleensä seinä kolmannelle pienessä tilassa vaatii ennakointia. Kun hidastuksella katsoin, niin väittäisin että kun 41:20 sininen nro? ottaa pallon haltuun ja samalla kun oikealla oleva, myöhemmin syötön boksiin saava ja maalin syöttävä kaveri huomio pallolisen skannauksen häneen ja pyytää käden nostolla palloa, skannaa se isompi vaaleahiuksinen kaveri tämän syöttöpyynnön. Kun tämä iso vaalea kaveri sitten saa syötön yrittää hän ykkösellä laittaa seinän tälle palloa aikaisemmin toiselta kaverilta pyytäneelle kaveri, epäonnistuu, mutta saa syötön onnistumaan sitten toisella. Tämä isompi vaalea kaveri siis skannaa toisen kaverin syöttöpyynnön toiselle ja sitä hyödyntäen onnistuu maaliodottamaa nostavassa peliteossa, eli hienossa syötössä kolmannelle boksiin.

Toivottavasti näitä löytyisi muiltakin muissa peleissä, mutta epäilenpä vaan. Nyt tietysti todetaan että kaveri on iso ja näin ollen kehittyneempi ja hänelle tämä taito on tullut vain aikaisemmin ja se tulee sitten kaikille muille myöhemmin. Itse en tähän usko.

Pistä Jitsiläinen vinkkiä mitä peliä kannattaa katsoa jos haluaa nähdän tämän sun kuvailelman kaverin tekemistä.

[Fillarikommari]

Meri on kirjoitellut tuttuun provoavaan tyyliinsä havaintojaan turnauksesta ja pelaajien kilpailuvietistä: https://www.apu.fi/artikkelit/helsinki-cup-suomen-juniorijalkapallossa-ei-osata-ei-kilpailla

Kilpailullisuuden puute näkyy varmaan monissa ykköstason alapuolella olevien peleissä, mutta korkeimman tason joukkueilla 10-vuotiailla ja vanhemmilla on ennemmin harvinaista, että kollektiivisesti loppuu tsemppaaminen merkityksellisissä peleissä ja että voittamisella ei olisi merkitystä. 10-12-vuotiailla ykköstason pelureilla kilpailullisuuden suhteen ongelmana on lähinnä se, että kovaa voittamisen halua ei osata käsitellä, mikä johtaa jännittämiseen, pelillisesti pakottamiseen ja muihin huonoihin seurauksiin.

Erkolta siis keksitty tarina, joka ei ole totta. Kilpailullisuuden puute on suomalaisessa junnufutiksessa ongelma, mutta se ei koske pelejä, vaan harjoituksia. Todella harvassa seurassa parhaat pelaajat joutuu kilpailemaan pelipaikasta ja peliajasta. Harvan seuran harjoituksissa on systemaattisesti rakennettu kilpaileminen ja jokaisen harjoitteen ja pelin voittaminen osaksi harjoittelua.

Kilpailullisuuden puute alemman tason peleissä johtuu pitkälti siitä, että lapset eivät siellä ole keskimäärin niin kilpailullisia kuin korkeimmalla tasolla. Voittamisen halua voi synnyttää ja pakottaa vain tiettyyn rajaan asti. Kilpailullista kulttuuria voi toki luoda kaikille tasoille, mutta tiedä sitten, minkä verran suomalaisen junnufutiksen taso kehittyy harrastetoiminnan kilpailullisuutta edistämällä. Hyviä valmentajia kun ei riitä edes korkeimmalle tasolle.

Joka tapauksessa peleissä meuhkaava valmentaja ei ole kehityksen kannalta hyväksi. Tarkoituksena on tietysti tsemppaaminen ja voitontahdon pumppaaminen pelaajiin, mutta vaikutuksena on myös rentouden katoaminen, joka johtaa fysiologisesti kapeutuneeseen näkökenttään. Rentouden puute ja paniikin tunne on pelaamisen pahin vihollinen.

Espanjassa hyvien seurojen junnuharkkojen näkeminen oli silmiä avaavaa juuri siinä, kuinka rentoja pelaajat olivat. Kamppailutilanteissa mentiin tietysti täysillä, mutta pallon kanssa pelaajat näyttivät siltä, että yhtään ylimääräistä lihasta ei jännitetty. Youtube-videoista tätä on hankala huomata. Samaa korostetaan myös Englannissa. Joku ManUtd:n junnukoutsi (en muista nimeä) kertoi jossain podcastissa, että kakkosvalmentajana ensimmäisessä U15-pelissään jengi pelasi aivan surkean ekan puoliajan. Koppiin kävellessä luuli, että joukkue saa valmentajalta "hiustenkuivaajan". Sen sijaan valmentajat ja huoltajat keitti teetä, jutusteli niitä näitä, ja 30 sekuntia ennen kentälle menoa sanoivat, että aletaanpa pelata.

Eipä noissa hyvien eurooppalaisten jengien peleissä kuule valmentajan meuhkaamista. Edes Virossa sitä ei kuule (itse asiassa Virossa valmentajat on nykyään pelin alusta loppuun aivan hiljaa, varmaan joku liiton linjaus). On enää suomalainen juttu, että valmentaja meuhkaa pelissä. Itse asiassa on uskomaton juttu, että edes Klubissa ja Hongassa valmennuspäälliköt eivät ole saaneet aikaiseksi hiljentää valmentajiaan. Monessa jengissä valmentaja selostaa peliä ihan tauotta.

Ylipäätään on ongelma, että kilpailullisuutta saataisiin aikaan valmentajan pumppaamana. Sekin on suomalainen juttu, että valmentajat riehaantuu voitoista. Jossain Klubin peleissä ulkomaanturnauksissa näkee valmentajien hyppimistä kentälle ja pelaajiem typerää halailua maalien jälkeen. Aivam älytöntä puuhaa. Voittaminen on lasten juttu eikä valmentajien. Toki oikeissakin jalkapallomaissa valmentajat haluaa voittaa ja toisaalta siellä tiedetään, että yksittäiset pelit ovat yksittäisiä pelejä eikä hyävllä jengillä tee mitään ellei ole yhtäkään huipputalenttia, jolla voisi tehdä rahaa tai nostaa omaan edustukseen.

[Tino Asprilla]

Nyt kun taas kilpailusta ja kilpailullisuudesta keskustellaan ja Erkko suuntaa katseitaan valmentajien osaamattomuuteen, niin mites sitten ne kodit?

Jos se lapsi elää ensimmäiset kuusi vuotta ympäristössä jossa kotisohvalla katsotaan urheilua ilman sen kummempia tunteen purkauksia tai ilman paikallista suosikkijoukkuetta, niin mitä se valmentaja voi tehdä? Mitä se voi tehdä etenkin silloin kun vanhemmat kotona ajattelee, että pekka nyt olis syytä käydä vähän liikkumassa jaliksen parissa ja tapaamassa kavereita.

Ja eikös ole vielä niin, että sellaisia perheitä jossa pienestä pitäen lasta treenutetaan kuin ammattilaista, katsotaan kieroon ja ajatellaan että tossa toi lapsuus nyt menee hukkaan?

Tiivistetysti, jos se lapsi ei saa pienestä pitäen ympäristöltään signaaleja että tuloksilla on väliä ja jalkapalloammattilaisuus on hiton siisti juttu, niin ei se koutsi pysty enää 12-vuotiaan kanssa ihan älyttömästi tekemään. Ja mun mielestä kilpailullisuus, joka näkyy siinä että tulos merkkaa, vaatii ihan samoja asioita pääkopasta oli kyse sitten harraste- tai kilpapelaajasta. Toisilla sitä on ja toisilla ei, siksi meillä on harraste- Ja kilpapelaajia.



Edit.joidenkin kohdalla huomaa ettei niiltä kotona ole vaadittu paljon mitään. Helppo siinä vaatia sitten intensiteettiä harjoitteluun.

[pilkku seiska]

Nyt kun taas kilpailusta ja kilpailullisuudesta keskustellaan ja Erkko suuntaa katseitaan valmentajien osaamattomuuteen, niin mites sitten ne kodit?

Jos se lapsi elää ensimmäiset kuusi vuotta ympäristössä jossa kotisohvalla katsotaan urheilua ilman sen kummempia tunteen purkauksia tai ilman paikallista suosikkijoukkuetta, niin mitä se valmentaja voi tehdä? Mitä se voi tehdä etenkin silloin kun vanhemmat kotona ajattelee, että pekka nyt olis syytä käydä vähän liikkumassa jaliksen parissa ja tapaamassa kavereita.

Ja eikös ole vielä niin, että sellaisia perheitä jossa pienestä pitäen lasta treenutetaan kuin ammattilaista, katsotaan kieroon ja ajatellaan että tossa toi lapsuus nyt menee hukkaan?

Tiivistetysti, jos se lapsi ei saa pienestä pitäen ympäristöltään signaaleja että tuloksilla on väliä ja jalkapalloammattilaisuus on hiton siisti juttu, niin ei se koutsi pysty enää 12-vuotiaan kanssa ihan älyttömästi tekemään. Ja mun mielestä kilpailullisuus, joka näkyy siinä että tulos merkkaa, vaatii ihan samoja asioita pääkopasta oli kyse sitten harraste- tai kilpapelaajasta. Toisilla sitä on ja toisilla ei, siksi meillä on harraste- Ja kilpapelaajia.



Edit.joidenkin kohdalla huomaa ettei niiltä kotona ole vaadittu paljon mitään. Helppo siinä vaatia sitten intensiteettiä harjoitteluun.

Kyllä se tosiaan lähtee kotoa: pelurin tason määrittää hänen lähin sparrinsa. Joukkueharjoituksissa opitaan joukkueessa olemista ja ryhmässä toimimista. On kuitenkin niin, että taito-ominaisuudet ja suoritusvarmuus on suurilta osin hankittava omalla ajalla.

Toki valmentajat voivat antaa kotitehtäviä ja teettää opastukseksi teknisiä osioita harjoituksissaan, mutta yksipuolinen kikkailu, pomputtelu ja seiniin potkiminen on pidemmän päälle melko uuvuttavaa touhua, joten motivaatio harjoitteluun voi romahtaa jossain vaiheessa, jos touhu on vain yksinäistä uurtamista.

Jos lapsella on kotonaan taidokas sparri (jonka kanssa voi otella yksykkösiä, oppia suojaamista ja harhautuksia, syötellä kovalla temmolla lyhyitä ja pitkiä syöttöjä, pelata futistennistä, opetella coervereita, harjoitella laukauksia jne.) on edistyminen huomattavaa. Myös futiksen katselu yhdessä sparrin kanssa kuuluu osaksi oppimiskokonaisuutta. Sparri voi olla isä, äiti tai joku sisaruksista.

Jotenkin tuntuu, että Suomessa luetellaan valtava määrä tekosyitä sille, miksi asiat eivät kehity, kuten toisaalla. Kuitenkin, kun tuolla kentillä katsoo junnumatseja, voi helposti nähdä, että kyse on vain perusasioiden laistamisesta ja suoranaisesta laiskuudesta: perheissä ei pallon kanssa tehdä tarpeeksi paljon ja riittävän monipuolisesti töitä. Lisäksi laistetaan muu perusliikunallinen tekeminen, kuten pyöräily, hiihto ja uiminen: monetkaan junnupelaajat eivät näytä urheilijoilta.

[pilkku seiska]

Tuli vielä sellainen mieleen tähän kilpailullisuuteen liittyen, että Suomessahan pelataan paljon turnauksia, joissa pelaajia/joukkueita ei palkita muutoin kuin vain Fair Play -korteilla.

Oman kokemukseni mukaan kortit kekoutuvat yksille ja samoille pelaajille, jotka tietyssä mielessä pelaavat jalkapalloa väärällä ja epäkilpailullisella tavalla: he eivät lainkaan käytä käsiään - eli eivät suojaa palloa - ja muutenkin välttelevät kaksinkamppailuita. Usein he ovat näppäriä ja vikkelä pelaajia, jotka näennäisesti ovat taitavia, mutta eivät juuri koskaan tee maaleja, kun joko varovaisuuden tai röyhkeyden puutteen vuoksi eivät saa paljonkaan aikaiseksi boksissa tai sen läheisyydessä.

Fair Play -kortit osaltaan ohjaavat pelaajakehitystä väärään suuntaan, kun junnuille viestitään edellä kuvaamieni pelaajatyyppien olevan ihanteellisimpia palkitsevuusnäkökulmasta tarkasteltuna. Itse poistaisin Fair Play -kortit kokonaan jaosta.

[DAF]

Ainakin pikkujunnuilla vihreät kortit ovat suorastaan syy pelata niitä matseja. En todellakaan poistaisi käytöstä. Toinen asia on, miten ne joukkueittain ja peleittäin jaetaan. Pölliksellä ei ole siihen selkeää ohjeistusta, ja ehkä se pitäisi olla. Osalla pyritään tasajakoon (kuten vaikkapa viirien kanssa), jotta innostetaan kaikkia, osalla kasautuvat pelinohjaajien kautta samoille.

Siitä voi toki keskustella, mihin ikään asti niitä on järkevä jakaa. Mennäänkö jo liian ylös nykyään.

[inclusionExclusion]

On sinänsä ymmärrettävää, että valmentajat harmittelevat epäkilpailullista pelaaja-ainesta. Totta kai taustalla ja kodin ilmapiirillä on iso vaikutus siihen, miten pelaaja suhtautuu kilpailuun ja mitä on valmis tekemään siinä pärjätäkseen.

On varmasti myös terveellistä pitää asiaa esillä julkisessa keskustelussa.

On varmasti hyvä pyrkiä kannustamaan kilpailullisuuteen treeneissä ja peleissä.

Kaikella tällä on kuitenkin rajansa, eikä ympäröivä todellisuus mitenkään nopealla aikataululla taivu meidän toiveisiimme. Varmaan jopa päinvastoin.

Kyllä tämänkin lajin harrastamisella on ja nähdäkseni tulee olla muitakin päämääriä kuin terävimmän huipun tavoittelu. Mielestäni se pitää hyväksyä ihan luonnollisena asiana, että jonkinlainen osa pelaajamassasta on "vain" harrastamassa. Tästä päivähoitopaikkalähestymistavasta puhutaan täällä vähän väheksyvään sävyyn, mutta omasta mielestäni myös näiden muksujen harrastamisen mahdollistaminen on tärkeää ja arvokasta. Kun sitten käsillä on tietynlaisia pelaajia ja ehkä jopa ryhmiä tai sukupolviakin, miten sytytetään heissä kipinää jalkapalloa kohtaan ja saadaan heitä kehittämään itseään ja harrastamaan lajia pitkäjänteisesti? Ehkä monen kohdalla ammattilaisuuspolku on jo menetetty, mutta tämä tulee olemaan raaka tosiasia murskaenemmistön kohdalla vaikka treeneissä ja perheissä tehtäisiin mitä. Miten voitaisiin mahdollisimman hyvin antaa tälle isolle enemmistölle jotain, joka saa heidät kokemaan aikansa jalkapallon parissa merkitykselliseksi, pitämään lajin elämässään ja ehkä tuomaan omatkin muksunsa aikoinaan lajin pariin?

Totta kai on ihan oikeutettu toive, että kun lapset tulevat harrastelemaan, heillä olisi valmiudet toimia ryhmässä ja ottaa ohjeita vastaan ja muutenkin selviytyä ympäristössä, joka asettaa monenlaisia vaatimuksia. Tässäkin tosin epäilen, että myös valmentajilla ja mulla toimihenkilöillä olisi mahdollisuus terävöittää viestintäänsä vanhemmille ja pyrkiä yhdessä kärsivällisesti edistämään näitä asioita.

Ymmärrän kyllä turhautumisen vielä paremmin sitten, jos toiminta tavoitteellisimmillakin tasoilla on löysää. Tässäkin kohtaa osa ratkaisua on varmasti rehellinen viestintä ja sen varmistaminen, että pelaajilla (edit: ja perheillä) on toimintaan tullessa ymmärrys homman luonteesta ja tahto toimia sen mukaisesti. Mutta nähdäkseni homma menee monesti ihan päinvastoin: annetaan ymmärtää toiminnan olevan kivaa yhdessä tekemistä ja joskus jopa matalan kynnyksen harrastamista, vaikka tosiasiassa haluttaisiin kasvattaa huippuja. Nykyään ei ole muodikasta sanoa ääneen, että täällä sun tarvii pistää futis etusijalle ja tehdä isoja kompromisseja elämässä jos haluat pysyä mukana.

Jos me viestitään joka suuntaan, että tää on kiva harrastus missä saat uusia kavereita ja totut liikunnalliseen elämään, onko kovin ihme, että paikalle saapuvat pelaajat eivät ole heti suu vaahdossa tavoittelemassa maailman kärkeä?