Suomalainen juniorivalmennus tarvitsee ryhtiliikettä

[Jortsukka]

Ok! Sitten asia on varmaan niinkuin sanot. Tai ainakin vahvistit tässä tyylikkäästi sen mitä tuossa ylempänä kirjoitin. ;-)

Kannattaa ehkä kuitenkin lukaista ajatuksella vaikkapa nämä ja pohtia vaikka sitä mihin suuntaa tuo syy- ja seuraussuhde menee. Voiko olla niin että pakottamalla lajin valintaan tuo sanomasi muuttuu tavallaan todeksi?

Käytännössä kaikki esimerkit koskevat muita urheilulajeja, joissa erikoistuminen tapahtuu helposti myöhemmin. Jalkapallo on maailman kilpailuin urheilulaji ja siinä toimitaan jaloilla. Sen takia pitää tehdä riittävä määrä jalalla. Kuten puhuin puhutaan kiinnitymisestä, erikoistumisesta, ei puhtaasta valinnasta eli ei siitä että pelkästään pelataan jalkapalloa, koska vastapainoksi sen 15+h harjoittelun lisäksi pitäisi liikkua 8+h muuten. Tässä on jalkapallon näkökulmasta ihmiseltä joka on tehnyt väitöskirjansa liittyen aihetta ja tässä hyvin niputetaan suurin osa tutkimuksista mitä tehty jalkapallon osalta. Kannattaa lukea, kuten itse sanoit, ajatuksella ja sitten miettiä mikä ero on vaikkapa jalkapallon ja jääkiekon välillä. Tai jalkapallon ja kestävyysjuoksun. Tai jalkapallon ja keihäänheiton, jne.

https://eerikkila.fi/monipuolisuus-vai-monilajisuus-miten-jalkapalloilussa-voi-paasta-huipulle/

Ja mitä tulee drop outtiin ja huonoon/hyvään valmentamiseen, niin tottakai valmennuksen pitäisi olla parempaa ja ketään ei pitäisi lajin parista tiputella pois. Nyt kuitenkin puhuttiin siitä että jos haluaa huipulle, eikä että haluaa harrastaa. Nämä kaikki tutkimukset, eivätkä mitkään mielipidekirjoitukset, tukevat sitä että jalkapalloa pitää pelata/harjoitella paljon pienenä ja myöhemmin, jos haluaa huipulle. Missään ei myöskään voi sanoa että merkittävää etua olisi tullut muista lajeista. Nämä eivät ole yksittäisiä esimerkkejä tai mielipiteitä, vaan isommalla otannalla tehtyjä tutkimuksia. Niihin vain tutustumaan.

Missään en sano että on pakko valita pelkästään jalkapallo. Ainoastaan totean sen faktan, mitä kaikki tutkimukset jalkapallon parista tukevat, että jalkapalloa pitää pelata ja harrastaa paljon(yleinen tuntimäärä minimi mihin kaikissa tutkimuksissa törmännyt on ollut luokkaa 8h ohjattua jalkapalloa, 8h omatoimista jalkapalloa ja 8h muuta liikuntaa) joka viikko keskimäärin, jos haluaa huipulle. Jos haluaa harrastaa niin vähempi riittää, mutta huipulle se vaatii ison määrän harjoittelua. Suomessa eletään jossain kuplassa ja esimerkkinä on joku Jari Litmanen joka pelasi myös jääkiekkoa. Unohdetaan mainita että Jari Litmanen, kuten itse kertoo, harjoitteli jatkuvasti jalkapalloa omalla ajalla. Ennen koulua, koulun jälkeen, kotona, jne.

Rautalangasta vielä kerran, vaikka saman aiheen käynyt tällä palstalla kymmeniä kertoja lävitse. Jos haluat huipulle, niin sinun pitää olla paljon pallon kanssa. Ei ole oikotietä, ei hokkuspokkustemppuja eikä riitä että 15-vuotiaana alat tekemään töitä, jos aiemmin et ole koskenut riittävästi palloon.

[Natte]

Käytännössä kaikki esimerkit koskevat muita urheilulajeja, joissa erikoistuminen tapahtuu helposti myöhemmin. Jalkapallo on maailman kilpailuin urheilulaji ja siinä toimitaan jaloilla. Sen takia pitää tehdä riittävä määrä jalalla. Kuten puhuin puhutaan kiinnitymisestä, erikoistumisesta, ei puhtaasta valinnasta eli ei siitä että pelkästään pelataan jalkapalloa, koska vastapainoksi sen 15+h harjoittelun lisäksi pitäisi liikkua 8+h muuten. Tässä on jalkapallon näkökulmasta ihmiseltä joka on tehnyt väitöskirjansa liittyen aihetta ja tässä hyvin niputetaan suurin osa tutkimuksista mitä tehty jalkapallon osalta. Kannattaa lukea, kuten itse sanoit, ajatuksella ja sitten miettiä mikä ero on vaikkapa jalkapallon ja jääkiekon välillä. Tai jalkapallon ja kestävyysjuoksun.

https://eerikkila.fi/monipuolisuus-vai-monilajisuus-miten-jalkapalloilussa-voi-paasta-huipulle/

Ja mitä tulee drop outtiin ja huonoon/hyvään valmentamiseen, niin tottakai valmennuksen pitäisi olla parempaa ja ketään ei pitäisi lajin parista tiputella pois. Nyt kuitenkin puhuttiin siitä että jos haluaa huipulle, eikä että haluaa harrastaa. Voi tutustua vaikka Englannin.

Esim. tuo saksalainen "valinta" tarkoittaa että lajia harrastanut pelaaja on harrastanut n.1 krt/viikossa jotain muuta urheilua ohjatusti.

Saksassa on futiskaudessa taukoa huomattavasti enemmän kuin Suomessa ja suosittelevat tosiaan harrastamaan muutakin. Tuon Hannele Forsmanin kirjoituksen voi jättää omaan arvoonsa. Vähemmän yllättäen jalkapallon näkökulmasta korostetaan ihan erilaisia juttuja kuin neutraalissa tutkimuksessa joka keskittyy faktoihin. Oli sitten väitöskirjoja tai ei. Tutkimalla jalkapallosta tehtyjä tutkimuksia saadaan jalkapallokeskeisiä tuloksia.

Kiinnittyminen on tosiaan terminä (ja todellisuutena) fiksumpi, koska perustuu enemmän lapsen omaan valintaan. Fakta on kuitenkin se että suomessa useat kilpailulliset seurat pakottavat tekemään valintoja todella aikaisin. Samoin, tasoryhmiin jakaudutaan todella aikaisin ja sillä on omat vaikutuksensa. Dynaamiset tasoryhmät joista puhutaan ovat pääosin utopiaa.

Onko mielestäsi ok, että 10-vuotiaat sysätään tekemään valintoja, koska muuten "kilpapolku" menee umpeen?

[Jortsukka]

Saksassa on futiskaudessa taukoa huomattavasti enemmän kuin Suomessa ja suosittelevat tosiaan harrastamaan muutakin. Tuon Hannele Forsmanin kirjoituksen voi jättää omaan arvoonsa. Vähemmän yllättäen jalkapallon näkökulmasta korostetaan ihan erilaisia juttuja kuin neutraalissa tutkimuksessa joka keskittyy faktoihin. Oli sitten väitöskirjoja tai ei. Tutkimalla jalkapallosta tehtyjä tutkimuksia saadaan jalkapallokeskeisiä tuloksia.

Kiinnittyminen on tosiaan terminä (ja todellisuutena) fiksumpi, koska perustuu enemmän lapsen omaan valintaan. Fakta on kuitenkin se että suomessa useat kilpailulliset seurat pakottavat tekemään valintoja todella aikaisin. Samoin, tasoryhmiin jakaudutaan todella aikaisin ja sillä on omat vaikutuksensa. Dynaamiset tasoryhmät joista puhutaan ovat pääosin utopiaa.

Onko mielestäsi ok, että 10-vuotiaat sysätään tekemään valintoja, koska muuten "kilpapolku" menee umpeen?

Eli sinusta mielipidekirjoitukset ja muiden lajien tutkimukset kertovat enemmän jalkapallosta, kuin tutkimukset jalkapallosta? Eli jos minä teen tutkimuksen astrofysiikasta niin se kertoo neurokirurgiasta paremmin kuin tutkimus neurokirurgiasta? Tai jos teen tutkimuksen Suomen historiasta, niin se kertoo paremmin Ruotsin historiasta, kuin Ruotsin historiaa käsittelevä tutkimus? Täysin absurdi lähtökohta. Jos halutaan tutkia jalkapalloa, niin silloin tutkimus on jalkapallosta eikä keihään heitosta.

Jos väitteesi ovat tuota tasoa, niin keskustelua on täysin turha jatkaa. Olet päättänyt jonkun mielipiteen ja mielummin kuin ottaisit selvää etsit tietoa mikä vahvistaa väitteesi. Tämähän on toki nykyajasta hyvin tuttu tapa. Ennen toimittiin niin että jos haluttiin tietoa niin tutkittiin asioita ja sitten katsottiin mihin tulokseen tutkimus tuli. Näin pitäisi toimia myös esim. väitöskirjat. Mutta jos sinusta parempaa dataa antaa Ilja Venäläisen mielipidekirjoitus, niin onnea vain.

Eikä mielestäni 10-vuotiasta pidä pistää valitsemaan, mutta hänen ja varsinkin hänen vanhempiensa pitää ymmärtää että jos ei riittävästi toimi jalkapallon kanssa, niin on täysin turha haaveilla että jalkapallossa joskus pärjäisi korkealla tasolla. Se olisi valehtelemista lapselle ja vanhemmille.

[Natte]

Missään en sano että on pakko valita pelkästään jalkapallo.

Ongelma onkin että seurat usein sanovat.

Ainoastaan totean sen faktan, mitä kaikki tutkimukset jalkapallon parista tukevat, että jalkapalloa pitää pelata ja harrastaa paljon(yleinen tuntimäärä minimi mihin kaikissa tutkimuksissa törmännyt on ollut luokkaa 8h ohjattua jalkapalloa, 8h omatoimista jalkapalloa ja 8h muuta liikuntaa) joka viikko keskimäärin, jos haluaa huipulle. Jos haluaa harrastaa niin vähempi riittää, mutta huipulle se vaatii ison määrän harjoittelua. Suomessa eletään jossain kuplassa ja esimerkkinä on joku Jari Litmanen joka pelasi myös jääkiekkoa. Unohdetaan mainita että Jari Litmanen, kuten itse kertoo, harjoitteli jatkuvasti jalkapalloa omalla ajalla. Ennen koulua, koulun jälkeen, kotona, jne.

Rautalangasta vielä kerran, vaikka saman aiheen käynyt tällä palstalla kymmeniä kertoja lävitse. Jos haluat huipulle, niin sinun pitää olla paljon pallon kanssa. Ei ole oikotietä, ei hokkuspokkustemppuja eikä riitä että 15-vuotiaana alat tekemään töitä, jos aiemmin et ole koskenut riittävästi palloon.

Rautalangasta vielä kerran. Tämä tutkimus: https://gwern.net/doc/psychology/2021-gullich.pdf ei tue näkökulmaasi vaan samat havainnot pätevät käytännössä lajista huolimatta. Ei futis ole mikään erityistapaus.

[Natte]

Eli sinusta mielipidekirjoitukset ja muiden lajien tutkimukset kertovat enemmän jalkapallosta, kuin tutkimukset jalkapallosta?

Ei, vaan nämäkin mielipidekirjoitukset perustuvat tutkittuun tietoon.
Tässä sitä tutkimusta luettavaksi: https://gwern.net/doc/psychology/2021-gullich.pdf

Tutkimukset jalkapallosta kertovat jalkapallosta. Jos halutaan tutkia monilajisuutta, täytyy nostaa katsetta ja abstraktiotasoa. Kun tutkitaan vaikka suomalaisia jalkapalloilijoita, he ovat kaikki olleet alttiita meidän järjestelmälle, joka on saattanut karsia harrastajia jo melko aikaisessakin vaiheessa. Tunnettua on että tavoitteellisten pelaajienkin osalta drop-out on ihan aito ongelma, vaikka olisivatkin tosi hyviä. Jossain kohtaa se kyllästyminen saattaa vain iskeä ja jos tuossa kohtaa on ollut yksi laji, jota harrastetaan, se liikunta ja urheilu saattaa olla sitten siinä.

Tottakai tekemällä pallon kanssa paljon tulee hyväksi pallon kanssa, mutta mun pointti koko keskustelussa on se, että se ei ole ainut tapa tulla hyväksi futaajaksi ja meidän nykyinen järjestelmä potentiaalisesti sulkee ison osan potentiaalia pois erilaisilla mekanismeilla. Mä haluan Suomifutikselle pelkkää hyvää ja mun mielestä tämä on hölmöä ja keskittyy liikaa siihen että pyritään saamaan tuloksia jo lapsien ja nuorien kanssa.

Olin itsekin pitkään sillä kannalla että erikoistuminen ajoissa on se tapa tulla jossain tosi hyväksi, jos vain mielenkiinto, motivaatio ja jaksaminen kestää riittävän pitkään. Sittemmin olen kääntänyt kelkan kahdesta syystä:

1. Tutkimukset
2. Oman lapsen harrastaminen

Monilajisuuden ja monipuolisuuden kautta on saanut nähdä että uuden lajin ja uusien lajien taitojen oppiminen on muuttunut aika triviaaliksi ajan myötä. Voi olla että oman superjunnun lopullinen laji (mikäli aikuisuuteen asti harrastaa) ei ole mikään nykyisistä vaan joku minkä löytää vieläkin myöhemmin.

Tässä lienee hyvää pohjaa sille, miksi näin:

Siirtovaikutukselle on useita selitysmalleja. Seidlerin (2010) mukaan motoriset taidot voivat siirtyä eri lajeista ja tekniikoista toiseen. O’Keeffe, Harrison & Smyth (2007) osoittivat interventiotutkimuksessaan yläkauttaheiton liikemallin siirtyvän sulkapallon clear-lyöntiin ja keihäänheittoon. Vastaavanlaisia esimerkkejä on lukuisia: frisbeen heitto & tenniksen rystylyönti, yksi vs. yksi -puolustus koripallossa ja jalkapallossa, tiikerisyöksy lentopallossa & squashissa jne.

Toinen siirtovaikutuksen selitys liittyy havainnointiin ja päätöksentekoon. Taktinen tietoisuus, mallien tunnistaminen, tilan skannaus ja päätöksen teko ovat näköaistiin perustuvia elementtejä, jotka ovat samankaltaisia eri lajeissa (Butler & Griffin 2005). Berry, Abernethy & Coté (2008) tutkivat hyviä ja huonoja päätöksentekijöitä australialaisessa jalkapallossa AFL-ammattilaisliigassa. Hyvät päätöksentekijät olivat pelanneet lapsuudessaan useampia invaasiopelejä (korispallo, jalkapallo, maahockey). Näissä peleissä opitut päätöksentekotaidot vaikuttivat positiivisesti aussifutiksessa tarvittaviin päätöksentekotaitoihin.

Lisäksi sitten tietty monipuolisen tekemisen erilaiset ärsykkeet, jotka ovat kehittäneet perusmotoriikkaa sekä yleisemmin aivo- ja hermotoimintaa.

Futis vaatii hyvin monipuolisia taitoja ja kentällä tarvitaan erilaisia pelaajia. Jollain on vaikkapa maalinteon supervoima, vaikka tekniikka saattaisikin olla hieman kulmikas (Erling Haaland anyone?)

En jaksa nyt kaivaa tutkimusta aiheesta, mutta absoluuttisella huipulla olevia usein yhdistää se että heillä on joku supervoima ja lajissakin on keskitytty sen supervoiman kehittämiseen entistäkin paremmaksi. Suomalainen tapa on toki aika usein kehittää heikkouksia, jolloin saadaan helposti yleispelaajia. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö "kaikkien lajitaitojen" pitäisi olla kuitenkin jollain "minimitasolla".

[Ben]

Lajin voi valita hyvinkin nuorena. Tämä ei varmastikaan estä huipulle nousemista, mutta sekä Lind että Kalaja suosittelevat, että harrastaa enemmän kuin yhtä lajia. Myöhemminkin ehtii nousta huipulle varsinkin yksilölajeissa. Yksilölajeissa esimerkkejä löytyy aina Usain Boltista lähtien, joka 14-vuotiaaksi asti pelasi krikettiä eikä Roger Federer ollut 17-vuotiaana päättänyt kumpaan panostaa tennikseen vai jalkapalloon. Joukkuelajeissa useamman lajin yhtä aikainen harrastaminen on mahdollista 15-vuotiaaksi, mutta usein siinä vaiheessa joutuu tekemään lopullisen lajivalinnan.

Federer lopetti jalkapallon 12-vuotiaana ja 17-vuotiaana hän pelasi jo aikuisten Grand Slam -turnauksessa tennistä. Hyvää paskapuhetta väittää, että hän olisi muka silloin vielä epäröinyt, että aloittaako viisi vuotta sitten lopettamansa jalkapallon uudestaan ja panostaakin siihen täysillä, eikä tennikseen jossa hän oli jo ammattilainen. Ja Bastian Schweinsteiger liittyi Bayerniin tosiaan 13-vuotiaana, mutta ei hän sitä ennen missään puistoissa kavereiden kanssa höntsännyt, vaan pelasi pienemmässä akatemiassa. Ihan normaali urapolku.

[Natte]

Ehkä se toivomani ryhtiliike alkuperäisen aiheen mukaisesti olisi se, että seuroissa ymmärrettäisiin se, että polkuja huipulle on hyvin erilaisia ja hyvin tärkeää olisi, ettei näitä jopa tietoisesti katkottaisi nuorilta urheiljoilta. Tutkimusten mukaan 15-16v on ehkä sopiva ikä alkaa erikoistumaan johonkin, mutta aloite pitäisi silloinkin tulla urheilijalta, eikä rakenteista.

[Natte]

Federer lopetti jalkapallon 12-vuotiaana ja 17-vuotiaana hän pelasi jo aikuisten Grand Slam -turnauksessa tennistä. Hyvää paskapuhetta väittää, että hän olisi muka silloin vielä epäröinyt, että aloittaako viisi vuotta sitten lopettamansa jalkapallon uudestaan ja panostaakin siihen täysillä, eikä tennikseen jossa hän oli jo ammattilainen.

https://www.tennisworldusa.org/tennis/news/Roger_Federer/68180/roger-federer-explains-why-he-chose-tennis-over-football/

"I had to sort of take a decision, soccer or tennis. It was quite easy to be honest, I was successful in soccer, but it doesn't go at the pace as tennis goes, soccer takes many more years. Tennis, I like that I was the one to blame if I lost. Soccer, I was always the bad loser, sometimes I could not believe we lost, and that's not Fair. I need to blame myself if I lost.

Yksilöurheilija. Tämän oivaltaminen tapahtuu vaihtelevasti eri iässä, jos on tapahtuakseen.

Valinta oli kuitenkin enemmän tai vähemmän pakotettu - tässä tapauksessa Tenniksen toimesta.

"When I was 12 years old my tennis schedule was so full that I just couldn't compete in other sports. I like to think I could have been a footballer. I was an attacking midfielder or center forward. I was a good leader, so I would have been a good captain," he told FourFourTwo magazine a couple of years ago.

https://www.bitbol.co/english/roger-federer-fc-basel-footballer-bitbol/

Näemmä tuo 17-vuotiaana meni nyt vähän halvasti läpi mulle. Käsi pystyyn virheen merkiksi.

Anyways, ihan samaa perseilyä tapahtuu useiden lajien osalta kun pakotetaan tekemään valintoja tosi aikaisi - yhä enenevissä määrin Suomessakin jo tyyliin 10-vuotiaina. Jossain vaiheessa oli aika vahva trendi että aikaisia akatemioita pidettiin huonona juttuna, mutta tällä hetkellä suunta näyttää taas päinvastaiselta.

[Natte]

Ja Bastian Schweinsteiger liittyi Bayerniin tosiaan 13-vuotiaana, mutta ei hän sitä ennen missään puistoissa kavereiden kanssa höntsännyt, vaan pelasi pienemmässä akatemiassa. Ihan normaali urapolku.

Juu, mutta tästä huolimatta hän veti alppihiihtoa 14-vuotiaaksi asti ns. täysillä ja se oli varmaan tämä pienempi akatemia, jolle tämä oli ok. Todennäköisesti tämäkin oli hyvä juttu myös futisuran kannalta.

[Hegetsu]

Itse miettisin varhaisen erikoistumisen ongelmaa siltä kannalta, että maassa jossa harrastajamassa on lajin suurmaihin nähden rajallinen liian varhainen erikoistumisen ja yhteen lajiin keskittyminen johtaa harrastaja massan turhan aikaiseen supistumiseen ja tuossa tapauksesa usein lajista lähtevät ne jotka ovat varsin urheilullisia ja omaavat monipuolisen liikuntataustan ja usein hyvän harjoittelumotivaation. Jos massaa on paljon niin on helpompi vaatia varhaista erikoistumista mutta jos massaa on vähän niin se muodostuu ongelmaksi ja jos kaikissa lajeissa vaaditaan samaa niin mistä kukaan tietää että on 13 vuotiaan kundin parempi keskittyä säbään, kamppailulajeihin vai fudikseen?

[Manselainen]

Juu, mutta tästä huolimatta hän veti alppihiihtoa 14-vuotiaaksi asti ns. täysillä ja se oli varmaan tämä pienempi akatemia, jolle tämä oli ok. Todennäköisesti tämäkin oli hyvä juttu myös futisuran kannalta.

Tämäkään ei millään muotoa ole ristiriidassa sen kanssa, että jalkapallo on aikaisen erikoistumisen laji. Varsinkin yksilöurheilua voi siinä rinnalla vetää tosissaan pitkäänkin, mutta ne tunnit pallon kanssa pitää silti tehdä aikaisin tai ei tule jalkapalloilijaa.

Suomessa tällä monilajisuus-/monipuolisuusargumentilla yritetään perustella jalkapalloharjoitusten väliinjättämistä, vaikka lasten kokonaisliikuntamäärät ja pallon kanssa vietetty aika ovat muutenkin liian pienet. Ne joilla on paloa urheiluun ja kotona ymmärrystä asioihin kyllä löytävät sellaiset laji- ja seurakombot, joilla saa useamman lajin harjoitukset sopimaan kalenteriin.

Kun tarkastellaan useammassa lajissa hyvin pärjänneitä ja lopullisen lajivalinnan myöhään tehneitä suomalaisia, niin aika moni näistä on paikkakunnalta, jossa "kaikkien" urheilulajien harjoitukset ovat likipitäen samalla liikuntapuiston tontilla. Aika helppo on tuossa kohtaa vetää useammat harjoitukset iltaan vielä yläasteikäisenäkin, jolloin mitään valintaongelmaa ei ole.

[Natte]

Itse miettisin varhaisen erikoistumisen ongelmaa siltä kannalta, että maassa jossa harrastajamassa on lajin suurmaihin nähden rajallinen liian varhainen erikoistumisen ja yhteen lajiin keskittyminen johtaa harrastaja massan turhan aikaiseen supistumiseen ja tuossa tapauksesa usein lajista lähtevät ne jotka ovat varsin urheilullisia ja omaavat monipuolisen liikuntataustan ja usein hyvän harjoittelumotivaation. Jos massaa on paljon niin on helpompi vaatia varhaista erikoistumista mutta jos massaa on vähän niin se muodostuu ongelmaksi ja jos kaikissa lajeissa vaaditaan samaa niin mistä kukaan tietää että on 13 vuotiaan kundin parempi keskittyä säbään, kamppailulajeihin vai fudikseen?

Tämä on aivan tottai. Ja kyllähän se juna meilläkin kulkee silleen eri suuntiin niinkuin pitääkin. Yksilön kannalta toki tuo lajivalintaongelma on universaali.

Futisvalmentajalle onkin mielenkiintoinen paikka ja tilanne kun joukkueeseen liittyy vähän myöhemmin aloitteleva futari, joka on harrastanut ja harrastaa edelleen muita lajeja. Tehdään oletus että joukkue harjoittelee ja pelaa tasoryhmissä. Pelaaja on selvästi liikunnallisempi ja urheilullisempi kuin suurin osa ns. "kilparyhmän" pelaajista.

Mitä teet? Siis yleisesti kysymys ketjuun (ei vain Hegetsulle) miten lähestyisit tällaista tilannetta.

[Natte]

Tämäkään ei millään muotoa ole ristiriidassa sen kanssa, että jalkapallo on aikaisen erikoistumisen laji. Varsinkin yksilöurheilua voi siinä rinnalla vetää tosissaan pitkäänkin, mutta ne tunnit pallon kanssa pitää silti tehdä aikaisin tai ei tule jalkapalloilijaa.

Kuinka aikaisin ja kuinka paljon? Yksilöurheilua on ainakin helpompi vetää rinnalla tosiaan ja ihan ymmärrettävistä syistä.

“Early specialization is a phenomenon created by self-interested and financially motivated adults”.  Melko provokatiivinen heitto, mutta mutta...

Suomessa tällä monilajisuus-/monipuolisuusargumentilla yritetään perustella jalkapalloharjoitusten väliinjättämistä, vaikka lasten kokonaisliikuntamäärät ja pallon kanssa vietetty aika ovat muutenkin liian pienet. Ne joilla on paloa urheiluun ja kotona ymmärrystä asioihin kyllä löytävät sellaiset laji- ja seurakombot, joilla saa useamman lajin harjoitukset sopimaan kalenteriin.

Kun tarkastellaan useammassa lajissa hyvin pärjänneitä ja lopullisen lajivalinnan myöhään tehneitä suomalaisia, niin aika moni näistä on paikkakunnalta, jossa "kaikkien" urheilulajien harjoitukset ovat likipitäen samalla liikuntapuiston tontilla. Aika helppo on tuossa kohtaa vetää useammat harjoitukset iltaan vielä yläasteikäisenäkin, jolloin mitään valintaongelmaa ei ole.

Boldatusta tavallaan eri mieltä. Tuohon voi laittaa tietenkin lajin kuin lajin ja kyse on monen lajin harrastajalla lähinnä olosuhteiden pakosta, eikä se ole mikään valinta.

Hyvä kysymys onkin, pitäisikö tästä tehdä jotenkin helpompaa? Tehdään nyt vaikka oletus että tutkimukset monilajisuuden hyödyistä ovat totta, niin mitä pitäisi tapahtua, jotta mahdollisimman moni pystyisi useampaa lajia halutessaan melko pitkäänkin harrastamaan omilla ehdoillaan?

[turkistarhaaja]

Jotenkin absurdilta tuntuu tämä jankkaus monilajisuudesta kun totuus on valitettavasti se, että aniharva lapsi ensinnäkään liikkuu riittävästi puhumattakaan siitä että pallon kanssa tehtäisiin omatoimista riittävästi. Lisäksi vanhempien käsitys monilajisuudesta on se, että kun kuskataan lapsi mahdollisimman monen lajin treeneihin seisoskelemaan jonossa ja käydään futiksessa kun ehditään, niin siitä tulee hyvä futaaja. Vähäinen vapaa-aika toki huilataan pleikkaa pelaten kun "on niin paljon treenejä/pelejä".

Tottakai liikkumisen pitää olla monipuolista mutta ihan ensimmäiseksi meidän pitäisi saada lasten kokonaisliikuntamäärä tuntuvaan nousuun. Helpoiten se onnistuu lisäämällä ihan omatoimista liikkumista ts. puhelimet ja pleikkarit vittuun ja lapset pihalle pelaamaan pihapelejä, juoksemaan metsään, luistelemaan lähikentälle talvella, hiihtämään lähiladulle, hyppimään trampalle, kulkemaan omilla lihasvoimilla kouluun ja treeneihin ja niin edelleen. Toiseksi sitten aika pallon kanssa pitää saada nousuun jos tahdomme hyviä futaajia. Siihen päälle sitten voi ottaa toisen lajin jota harrastaa pari-kolme tuntia viikossa.

[Natte]

Tottakai liikkumisen pitää olla monipuolista mutta ihan ensimmäiseksi meidän pitäisi saada lasten kokonaisliikuntamäärä tuntuvaan nousuun. Helpoiten se onnistuu lisäämällä ihan omatoimista liikkumista ts. puhelimet ja pleikkarit vittuun ja lapset pihalle pelaamaan pihapelejä, juoksemaan metsään, luistelemaan lähikentälle talvella, hiihtämään lähiladulle, hyppimään trampalle, kulkemaan omilla lihasvoimilla kouluun ja treeneihin ja niin edelleen.

Tästä on helppo olla samaa mieltä. Samaan aikaan kuitenkin aika useissa tapauksissa sen tavoitteellisen futiksen tai jonkun muun lajin treenien perässä matkataan melko pitkällekin treeneihin. Siihen päälle nuo kaikki muut nykymaailman ongelmat niin eihän tämä helppo yhtälö ole.

[Hegetsu]

Tämä on aivan tottai. Ja kyllähän se juna meilläkin kulkee silleen eri suuntiin niinkuin pitääkin. Yksilön kannalta toki tuo lajivalintaongelma on universaali.

Futisvalmentajalle onkin mielenkiintoinen paikka ja tilanne kun joukkueeseen liittyy vähän myöhemmin aloitteleva futari, joka on harrastanut ja harrastaa edelleen muita lajeja. Tehdään oletus että joukkue harjoittelee ja pelaa tasoryhmissä. Pelaaja on selvästi liikunnallisempi ja urheilullisempi kuin suurin osa ns. "kilparyhmän" pelaajista.

Mitä teet? Siis yleisesti kysymys ketjuun (ei vain Hegetsulle) miten lähestyisit tällaista tilannetta.

Oma kokemus tästä omasta pienestä kuplasta on seuraavanlainen. Eli meillä vanhempi lapsi aloitti fudiksen ehkä T12 vaiheessa, mutta taustalla oli pitkä pätkä tanssia ja joukkuevoimistelua tyyliin 3-4x viikossa treenit, siellä oli hyvät valmentajat ja innokkaan isä-valmentajat ja ensimmäinen kesä- ja talvikausi meni aika paljon pallotekniikan treenaamisen kilparyhmän kanssa eli kun muut veti treenin lopussa peliharjoitusta niin hän veti syöttömyllyä jonkin isä-valmentajan kanssa kentän laidalla mutta pääsi kuitenkin välillä peleihin erityisesti kakkosryhmässä jotta motivaatio ei loppunut heti alkuun. Lopputulos oli, että T15 kausi pelattiin ykköstä avauksessa sekä sitten vielä pieni pätkä aikuisten sarjoja.Toteutuminen vaati kuitenkin sitä, että joku jaksoi tytön ohella vetää niitä pallotreenejä riittävästi sen ensimmäisen talven aikana. Tuossa joukkueessa oli ehkä ymmärretty hyvin se, että jos tulee urheilullinen pelaaja, joka tottunut tavoitteelliseen tekemiseen, niin sitä ei kannata treenauttaa ei-urheillullisten kanssa jotka ovat vain harrastamassa ja pitämässä hauskaa koska siinä tapauksessa pelaaja lähtee pois varsin helposti pois

Kundin kohdalla fudis alkoi aikaisemmin, ehkä P9 vaihessa mutta tausta oli jo sillon nassikkapainista ja akrobatiassa joista jälkimmäinen jatkui aika pitkään fudiksen rinnalla, oikeastaan siihen asti kunnes P11 vaiheessa kilparyhmä kutsui. Hänen kohdallaan oli kyllä pientä painostusta lajin valintaa fudiksen osalta jo aikaisemminkin tullut ja tuossa kohtaa sitten valinta tehtiin ainakin hetkeksi fudikseen. Myöhemmin fudiksen rinnalle tuli ensin potkunyrkkeily ja sen oheen lukkopaini ja sitten tuli uusi valinta eteen ja sitten fudis jäikin sivuun. Tosin tähän vaikutti isosti se, että seurassa ei tarjolla sopivaa ryhmää missä olla mukana. Se oli ymmärrettävää, että kilparyhmässä, joka pelasi ykköstä, jatkaminen ei ollut mahdollista mutta vaihtoehto oli sitten 4 tason harraste ja se oli sitten enemmän pelleilyä ja hauskan pitämistä eli ei sopinut sellaisella joka haluaa tehdä sen mitä tehdään tosissaa.

[KVilho]

...

Tottakai tekemällä pallon kanssa paljon tulee hyväksi pallon kanssa, mutta mun pointti koko keskustelussa on se, että se ei ole ainut tapa tulla hyväksi futaajaksi ja meidän nykyinen järjestelmä potentiaalisesti sulkee ison osan potentiaalia pois erilaisilla mekanismeilla. Mä haluan Suomifutikselle pelkkää hyvää ja mun mielestä tämä on hölmöä ja keskittyy liikaa siihen että pyritään saamaan tuloksia jo lapsien ja nuorien kanssa.

...

Monia hyviä pointteja Nattella. Tämä lainattu varsinkin osuu omaan näkemykseen ja kapeaan kokemuspohjaan.

[Jortsukka]

Nyt kyllä taas käsitellään täysin eri aiheita. Jos puhutaan yleisesti harrastamisesta, niin silloinhan ihan sama mitä harrastaa, kunhan harrastaa. Jos puhutaan pääsemisestä Suomessa vaikkapa ikäluokkansa ykköseen tai jopa liigaan, niin silloinkin voidaan päästä sille myöhemmin harrastuksen aloittamalla, jos ollaan todella urheilullisia. Mutta jos puhutaan jo ihan Veikkausliigasta, ykkösestä tai kakkosesta, niin Suomessakin sinne valikoituu vain ikäluokan ihan parhaat pelaajat. Nyt jos puhutaan maailman huipusta, niin puhutaan sitten taas täysin eri asioista kuin mistä täällä palstalla nyt keskustellaan. Sen takia tätä keskustelua on turha käydä, jos ei määritellä mikä on tavoite ja sitten pohdita miten sinne päästään.

Nyt voidaan määrittää että maailman huippu olisi esim. pääseminen TOP-5 liigoihin. Nyt jos katsotaan kuinka moni suomalainen kenttäpelaaja siellä tällä hetkellä pelaa. Näitä taitaa olla kolme(Jensen, Pohjanpalo ja Kamara). Näistä Kamara ei ole millään tavalla suomalaisen järjestelmän tuotos, joten kaksi pelaajaa jotka voi siis laskea että Suomessa kasvanut tuolle tasolle. Voidaan siis todeta että nykyinen järjestelmä ei toimi. Jos Suomen järjestelmää vertaa vaikkapa sitten Ruotsiin tai Tanskaan, läheisiin maihin missä menestystä tulee, niin huomataan että näissä kaikissa parhaat pelaajat ovat harrastaneet paljon jalkapalloa jo nuorena. Omatoimisesti ja seurassa.

Jos haluaa ottaa esimerkkejä Norjasta, niin tästä esim. tutkimus aiheesta, löytyy aiemmasta linkistä, jos tuota olisi halunnut lukea:

Mitä tutkittiin?

Norjalaisten ammattilaiseksi päässeiden pelaajien harjoitushistoriaa verrattuna muihin norjalaisiin pelaajiin. Norjan Premier-liigaseurojen 14–21-vuotiaita eliittipelaajia (n=491), joista ammattilaisia myöhemmin 66.

Mitä selvisi?

Ammattilaispelaajien kumulatiivinen jalkapalloharjoittelun määrä oli kaikissa ikävaiheissa suurempi kuin muilla pelaajilla

6–8-vuotiaana ammattilaiset pelasivat merkitsevästi enemmän jalkapalloa omalla ajalla ja harjoittelivat enemmän tavoitteellista jalkapalloharjoittelua
6–12-vuotiaana ammattilaispelaajat harjoittelivat 20 % enemmän jalkapalloa kuin muut pelaajat

Ja monilajisuuteen:

Mitä tutkittiin?

Ammattilaiseksi päässeiden pelaajien muiden lajien harjoittelu verrattuna muihin pelaajiin. Norjan premier liigaseurojen 14–21-vuotiaita eliittipelaajia (n=558), joista ammattilaisia myöhemmin 86.

Mitä selvisi?

63 % pelaajista harrasti yhtä tai useampaa muuta lajia jossain uran vaiheessa (vähintään 3kk ajan), suurin osa 8–12-vuotiaana

Ei merkitsevää eroa muiden lajien harjoittelun kokonaismäärässä ammattilaisten ja muiden välillä

Jos argumenttina haluaa käyttää meillä on pieni pelaajamassa, niin silloin meidän pitäisi tehdä jalkapallon suhteen jotain paremmin. Mallia voi ottaa Kroatiasta. Siellä taitoharjoittelun määrä on todella suurta pelaajille joukkueissa ja omalla ajalla. Sieltä on myös tullut paljon huippupelaajia. Siellä ratkaisuksi ei ole tarjottu "pelaa vähän enemmän lätkää" vaan että lajissa missä pitää käyttää jalkoja(hermostollisesti selvästi käsiä vaativampi hienomotorisesti) pitäisi tehdä enemmän toistoja jaloilla.

Turkistarhaaja hyvin sanoikin, että tämä keskustelu on täysin absurdia ja nyt vielä absurdimpaa jos puhutaan täysin eri asioista kuin huipulle pääsemisestä. Kyllä, harrastaa voi ja pitää monella tasolla. Kyllä Suomen T14/P14 ykköseen voi päästä myöhemminkin aloittamalla. Jos taas haaveilee että pelaa Barcelonassa, niin on hyvä ymmärtää kuinka paljon se vaatii työtä. On täysin epäreilua ja valheellista lähteä ajatuksesta että vähän höntsäillään ja sitten 15-vuotiaana aletaan pelata futista, niin kyllä huipulle pääsee.

Tämä olkoon viimeinen kirjoitus aiheesta, koska selvästi puhutaan täysin eri asioista muutenkin.

[Fillarikommari]

Kaivelin uudestaan aiheesta tehtyjä tutkimuksia. Jonkin verran on tullut luettua tutkimusta elämän aikana. Güllichin tutkimuksen https://gwern.net/doc/psychology/2021-gullich.pdf perustava ongelma on, että siinä lajit on niputettu yhteen. Lajeja ei yksinkertaisesti ole mielekästä vertailla keskenään aikaisen tai myöhäisen erikoistumisen suhteen. Keihäänheitossa ja korkeushypyssä voi päästä absoluuttiselle huipulle, vaikka aloittaisi vasta aikuisiällä, jos fyysiset ominaisuudet ovat aivan poikkeukselliset (kuten Donald Thomasilla oli poikkeuksellisen paksut ja vahvat akillesjänteet). Ylipäätään useimmissa yleisurheilulajeissa kehittymistä ei ole mielekästä verrata jalkapalloon. Juoksu- ja hyppylajeissa kehitetään samoja ominaisuuksia juniori-iässä ja päälaji valitaan luontevasti vasta myöhemmin. Seiväshyppy onkin sitten taidollisesti painottuneena lajina varhaisen erikoistumisen laji.

Myöskään monia joukkuelajeja ei ole järkevää verrata jalkapalloon varhaisen erikoistumisen suhteen. Selvimpänä esimerkkinä on amerikkalainen jalkapallo (jota käytetään monissa tutkimuksissa aineistona ja kirjoituksissa esimerkkinä). NFL-pelaajista moni on harrastanut yleisurheilua päälajina pitkälle nuoruuteen. Tämä on jefussa pärjäämisen suhteen ihan loogista, koska monella pelipaikalla nopeus on tärkein ominaisuus. (Vaivun oikeasti epätoivoon, kun tutkijakoulutuksen käyneet ja urheilun tutkimiseen spelialisoituneet tutkijat esittävät, että jefun laitajuoksijan yleisurheilutaustasta voidaan tehdä johtopäätös, että kaikessa junioriurheilussa monilajisuus on ehdottoman tärkeää. Sen laitajuoksijan tärkein ominaisuus on nopeus, jota yleisurheilussa on nimenomaan kehitetty...) Myöskään esimerkiksi koripalloa ja lentopalloa ei ole järkevää verrata jalkapalloon aikaisen erikoistumisen suhteen, koska koripallossa ja lentopallossa poikkeuksellisilla geneettisesti määräytyvillä fyysisillä ominaisuuksilla on niin suuri merkitys. Toki myös niissä suurimmalla osalla huipulle pääsevillä on suuret lajikohtaiset tuntimäärät lapsuudessa ja nuoruudessa, mutta molemmissa pituudella ja käsien pituudella on valtava merkitys (vuonna 2013 17 % Yhdysvaltalaisista 20-40-vuotiaista 7 jalkaa eli 213 senttiä pitkistä miehistä pelasi NBA:ssa, Epstein: The Sports Gene). Näissä lajeissa pitkä ja pitkäkätinen voi pärjätä aivan huipulla aika suppeallakin taitovalikoimalla.

Güllichin jutussa on muitakin ongelmia, mutta en nyt puutu niihin. Sanotaan lyhyesti näin, että jos tutkimuskysymyksenä on, minkälaista harjoittelua jalkapallossa huipulle pääseminen vaatii, niin siihen tutkimus ei anna mitään viitteitä.

Sen sijaan kaikki jalkapallossa huipulle pääsemistä ja harjoittelumääriä koskevat tutkimukset osoittavat, että suuri tuntimäärä jalkapalloa lapsuudessa ja nuoruudessa korostuvat tilastollisesti huipulle päässeillä (esim. Ford et al. 2012: The developmental activities of elite soccer players aged under-16 years from Brazil, England, France, Ghana, Mexico, Portugal and Sweden). Lisäksi Hendry et al. 2018 (Early majority engagement pathway best defines transitions from youth to adult elite men's soccer in the UK: A three time-point retrospective and prospective study) osoitti, että Briteissä aikainen akatemiaan pääsy ennustaa huipulle pääsemistä. Kolmantena huomiona, että Roca et al. 2012 (Developmental activities and the acquisition of superior anticipation and decision making in soccer players) ei löytänyt yhteyttä jalkapallossa päätöksenteon kehittymisen ja monen lajin harrastamisen välillä, vaan päinvastoin jalkapallossa suuren tuntimäärän ja jalkapallossa päätöksenteon kehittymisen välillä.

Kihu ei taida edes yrittää olla objektiivinen ja neutraali. Taustalla taitaa olla se, että yksilölajit eivät saa geneettisiltä ominaisuuksiltaan talentteja toimintaansa, vaan ne valitsevat joukkuelajeja, mikä harmittaa Kihussa. https://kihuenergia.kihu.fi/tuotostiedostot/julkinen/2022_hyr_miktekeeme_sel55_26050.pdf Perustavat tieteellisen näyttönsä siis Güllichin tutkimukseen (josta myös taulukko 4 on otettu) ilman loogisen ajattelun tai kritiikin häivää.

[Manselainen]

Kuinka aikaisin ja kuinka paljon? Yksilöurheilua on ainakin helpompi vetää rinnalla tosiaan ja ihan ymmärrettävistä syistä.

Ennen murrosiän tuomaa pituuskasvua ja niin paljon, että tekniikka on kunnossa. Tämä ei tarkoita automaattisesti järkyttävää määrää ohjattua harjoittelua, mutta pallon kanssa vaan pitää viettää aikaa nimenomaan lapsuusvaiheessa. Teininä ei saa enää sitä takamatkaa kiinni, vaikka olisi kuinka hyvät liikunnalliset pohjat.

Hyvä kysymys onkin, pitäisikö tästä tehdä jotenkin helpompaa? Tehdään nyt vaikka oletus että tutkimukset monilajisuuden hyödyistä ovat totta, niin mitä pitäisi tapahtua, jotta mahdollisimman moni pystyisi useampaa lajia halutessaan melko pitkäänkin harrastamaan omilla ehdoillaan?

Pitäisi. Enkä minä suinkaan kiistä monilajisuuden hyötyjä, koska nekin on ihan itsestään selvät ja kiistattomat (kun siis verrataan kahta suurinpiirtein saman verran pallon kanssa aikaa viettävää, joista toinen ei harrasta muuta liikuntaa ja toinen harrastaa). Tän takia pieniltä paikkakunnilta löytyy näitä monilajisia tekemään lajivalinta vasta 14-16 vuotiaana, kun koko kylän pojat/tytöt vetää useampaa lajia, niin harjoitukset on pakko sijoitella niin, että kaikkiin pääsee ja ehtii. Sillä tuo pelaajakehityksellinen ongelma ei kuitenkaan ratkea, että vietetään vähemmän aikaa pallon kanssa ja otetaan jotain muuta liikuntaa tilalle, vaan sen muun pitää tulla lisäksi.

[Natte]

Nyt kyllä taas käsitellään täysin eri aiheita. Jos puhutaan yleisesti harrastamisesta, niin silloinhan ihan sama mitä harrastaa, kunhan harrastaa. Jos puhutaan pääsemisestä Suomessa vaikkapa ikäluokkansa ykköseen tai jopa liigaan, niin silloinkin voidaan päästä sille myöhemmin harrastuksen aloittamalla, jos ollaan todella urheilullisia. Mutta jos puhutaan jo ihan Veikkausliigasta, ykkösestä tai kakkosesta, niin Suomessakin sinne valikoituu vain ikäluokan ihan parhaat pelaajat. Nyt jos puhutaan maailman huipusta, niin puhutaan sitten taas täysin eri asioista kuin mistä täällä palstalla nyt keskustellaan. Sen takia tätä keskustelua on turha käydä, jos ei määritellä mikä on tavoite ja sitten pohdita miten sinne päästään.

Linkkaamassani tutkimuksessa (Güllich et al) huomioitiin absoluuttinen huipputaso. Joku kansallinen huipputaso siis tuossa tutkimuksessa ollut se huipputaso vaan absoluuttinen kansainvälinen huippu. Hesarin yhteenvedosta:

Varhainen erikoistuminen voi olla haitaksi, jos haluaa päästä urheilussa kansainväliselle huipulle. Kovimpiin saavutuksiin yltävät aikuisena todennäköisemmin ne, jotka ovat harrastaneet lapsuudessa päälajinsa ohella muitakin lajeja.

Liian varhaisen erikoistumisen haitoista on saatu näyttöä aiemminkin. Tuore, useista eri tutkimuksista tehty yhteenveto eli meta-analyysi vahvistaa, että monipuolisuus lyö leiville.

Olipa kyse joukkuepeleistä, taitolajeista, kestävyysurheilusta tai kamppailulajeista, niin kansainvälisen tason tekijät erottuvat kansallisen tason urheilijoista siinä, että he ovat tyypillisesti harrastaneet lapsena useampaa kuin yhtä lajia.

Poikkeuksia on, mutta pelkästään päälajiinsa lapsuudesta asti panostaneet aikuisurheilun huiput ovat useimmissa lajeissa vähemmistö.

Enkä ole edelleenkään kiistämässä etteikö pallon kanssa pitäisi käyttää aikaa vaan kyseenalaistan lähinnä sen, kuinka aikaisin kilpajengin kannattaa alkaa rajoittaa tai käytännössä estää muiden lajien kilpailullinen harrrastaminen? Ei kait se että harrastaa muita lajeja tee futiksen pelaamisesta automaattisesti höntsää? Tai ainakaan mielestäni sen ei pitäisi mennä niin. Joissain seuroissa tämä kuitenkin tarkoittaa sitä että myös treenien osalta tipahtaa alempaan ryhmään ja jonkinlainen kierre on valmis.

[Fillarikommari]

Lisään vielä sen verran, että käsitteet eivät ole tässä keskustelussa selvät. Monilajisuus ja varhainen erikoistuminen taitavat monelle tarkoittaa eri asioita. Joillekin monilajisuus tarkoittaa sitä, että lapsella ja nuorella on monta tuntimäärällisesti yhdenvertaista lajia, jolloin varhainen erikoistuminen on monilajisuuden vastakohtana sitä, että lapsella ja nuorella on vain yksi laji. Jalkapallossa huipulle pääsemistä koskevat tutkimukset osoittavat sen, että tuntimäärän nimenomaan jalkapallossa pitää olla suuri lapsesta lähtien. Tämä tarkoittaa minusta varhaista erikoistumista. Varhainen erikoistuminen ei kuitenkaan sulje pois monilajisuutta eli sitä, että pelaa vaikka vapaa-ajalla muita lajeja tai käy kerran viikossa voimistelussa tai parkourissa. Kuten Manselainen sanoi, itsestään selvästi niistä kahdesta lapsesta, jotka ovat pelanneet saman verran jalkapalloa, yleensä parempi on se, joka urheilee myös muuta. Tämä ei poista sitä, että jalkapallo on joka tapauksessa huipulle pääsemisen suhteen varhaisen erikoistumisen ja lapsuudesta lähtien hankitun suuren tuntimäärän laji.

[kilon_paino]

Lisään vielä sen verran, että käsitteet eivät ole tässä keskustelussa selvät. Monilajisuus ja varhainen erikoistuminen taitavat monelle tarkoittaa eri asioita. Joillekin monilajisuus tarkoittaa sitä, että lapsella ja nuorella on monta tuntimäärällisesti yhdenvertaista lajia, jolloin varhainen erikoistuminen on monilajisuuden vastakohtana sitä, että lapsella ja nuorella on vain yksi laji. Jalkapallossa huipulle pääsemistä koskevat tutkimukset osoittavat sen, että tuntimäärän nimenomaan jalkapallossa pitää olla suuri lapsesta lähtien. Tämä tarkoittaa minusta varhaista erikoistumista. Varhainen erikoistuminen ei kuitenkaan sulje pois monilajisuutta eli sitä, että pelaa vaikka vapaa-ajalla muita lajeja tai käy kerran viikossa voimistelussa tai parkourissa. Kuten Manselainen sanoi, itsestään selvästi niistä kahdesta lapsesta, jotka ovat pelanneet saman verran jalkapalloa, yleensä parempi on se, joka urheilee myös muuta. Tämä ei poista sitä, että jalkapallo on joka tapauksessa huipulle pääsemisen suhteen varhaisen erikoistumisen ja lapsuudesta lähtien hankitun suuren tuntimäärän laji.

Näistä tutkimuksista voisi tehdä sellaisen johtopäätöksen, että kv-huipulle päässeet ovat omasta tahdostaan tehneet erittäin paljon duunia, lajista viis. Jos jalkapallossa haluaa kv-huipulle, niin pallon kanssa pitää viettää erittäin paljon aikaa.

[KVilho]

Jotenkin absurdilta tuntuu tämä jankkaus monilajisuudesta kun totuus on valitettavasti se, että aniharva lapsi ensinnäkään liikkuu riittävästi puhumattakaan siitä että pallon kanssa tehtäisiin omatoimista riittävästi. Lisäksi vanhempien käsitys monilajisuudesta on se, että kun kuskataan lapsi mahdollisimman monen lajin treeneihin seisoskelemaan jonossa ja käydään futiksessa kun ehditään, niin siitä tulee hyvä futaaja. Vähäinen vapaa-aika toki huilataan pleikkaa pelaten kun "on niin paljon treenejä/pelejä".

Tottakai liikkumisen pitää olla monipuolista mutta ihan ensimmäiseksi meidän pitäisi saada lasten kokonaisliikuntamäärä tuntuvaan nousuun. Helpoiten se onnistuu lisäämällä ihan omatoimista liikkumista ts. puhelimet ja pleikkarit vittuun ja lapset pihalle pelaamaan pihapelejä, juoksemaan metsään, luistelemaan lähikentälle talvella, hiihtämään lähiladulle, hyppimään trampalle, kulkemaan omilla lihasvoimilla kouluun ja treeneihin ja niin edelleen. Toiseksi sitten aika pallon kanssa pitää saada nousuun jos tahdomme hyviä futaajia. Siihen päälle sitten voi ottaa toisen lajin jota harrastaa pari-kolme tuntia viikossa.

Varsinkin kun puhutaan pienistä lapsista niin tämä korostuu. Tarkoitan ikää n. 3 - 7 vuotta. Ihan pienenä lapsen täytyy oppia saamaan mielihyvä liikkumisesta ja kokea onnistumista silloin. Tämä helpottaa tilannetta kun sitten kännykät ja pleikkarit tulevat mukaan taistelemaan lasten huomiosta. Se ei auta että kieltää myöhemmin laitteet ja pakottaa liikkumaan, koska silloin lapsi liikkuu väärästä syytä eikä prosessi ole enää oikea eikä täyttä hyötyä saada.

Toisessa säikeessä kirjoitinkin jo siitä että lapsi joka on liikunnallisesti lahjakas saa helpommin onnistumisen elämyksiä ja siksi todennäköisemmin nauttii liikkumisesta. Lapselle se liikunta on leikkiä ja vaikka se onkin leikkiä niin sillä luodaan pohja liikunnallisuudelle. Vääränlainen ohjattu treenaaminen rikkoo tämän prosessin niinikään. Aina kun aikuinen sekaantuu syntyy riski sille että luonnollinen pienen lapsen oppimisprosessi ja esimerkiksi innostuminen liikunnasta kärsii. Toki pienelle lapselle pitää tarjota tilanteita jossa hän näkee missä on hyvä ja sitä kautta oppii nauttimaan näistä liikunnallisista tilanteista.

Tottakai ympäristökin vaikuttaa siihen miten lapsi liikunnan kokee, mutta silti väitän että osa lapsista nauttii liikunnasta enemmän kuin toiset. Tämä sen takia että lapsella ominaisuudet tukevat tätä. Väitän myös että lapset jotka ovat nauttivat liikkumisesta ja ovat kokeneet ihan pienestä asti mielihyvää liikkumisesta ovat myös vähemmän alttiita kännyköiden ja pleikkojen houkutukselle. Voisikin ehkä kysyä että onko lapsi joka ennemmin näplää kännykkää tai jää kotiin pelaamaan pleikkaa muutenkaan potentiaalinen huippu-urheilja? Jos mielihyvä mitä hän pleikalla pelaamisesta saa on suurempi kuin liikkumisesta saatava, niin voiko tämmöisestä mitään huippu-urheilijaa tullakkaan?

Eikä tuo pleikkahommakaa mielestäni ole yksiselitteisesti pelkkä ongelma. Jos ajatellaan että jalkapallon katsominen on hyvä juttu, niin miksi jalkapallon "katsominen" niin, että lapsi on pelissä aktiivinen toimija (vaikkakin havainto, reagointi, toteutus ketju jääkin vajaaksi) olisi yhtään huonompi kuin passiivinen katsominen. Toki vielä parempi olisi että pelattaisiin oikeasti kavereiden kanssa.

[Natte]

Kuten Manselainen sanoi, itsestään selvästi niistä kahdesta lapsesta, jotka ovat pelanneet saman verran jalkapalloa, yleensä parempi on se, joka urheilee myös muuta. Tämä ei poista sitä, että jalkapallo on joka tapauksessa huipulle pääsemisen suhteen varhaisen erikoistumisen ja lapsuudesta lähtien hankitun suuren tuntimäärän laji.

Varhainen erikoistuminen on nimenomaan sitä että se laji valikoituu ja rajautuu siihen yhteen joko oma-aloitteisesti, painostettuna tai pakotettuna. Siinä tutkimuksessa todettiin, että vapaa-ajan muun lajin pelailulla tai harrastamisella ei näyttänyt olevan merkityksellistä vaikutusta vaan kyseessä on nimenomaan rinnakkaiset lajit, joissa saa myös valmennusta. Ns. kavereiden kanssa pelailua en laske monilajisuudeksi vaan monipuoliseksi liikkumiseksi, joka on sekin toki erittäin hyvä ja kannatettava juttu ja toivottavasti olisi mahdollista myös monilajisella ainakin ajoittain.

Eikös me haluttaisi juuri noita boldattuja? Eikös heillä olisi se potentiaali päätyä myöhemmin aivan huipulle vs. se että on "huipulla" 15v ja lopettaa 16v kaiken urheilun kun tulee se lopullinen kyllästyminen tai loppuunpalaminen? Samalla hyväksyen että se myöhemmin tapahtuva lajivalinta voi olla toki joku muukin ja silloin ne futiksen hyödyt valuu sinne.

Nyt lajivalintaan ohjataan jo U10 futareita ja näyttää siltä että yksi PK-seudun joukkue on nyt perustanut U8 kilpajengin sekä tytöille että pojille.

Pallokosketusten määrä on tottakai merkitsevä tekijä ja siinä on tietenkin valmentajilla iso rooli että niitä kosketuksia ja pallollisia tekoja alkaa muodostumaan heti harrastuksen alusta lähtien mahdollisimman paljon. Ensimmäisellä valmentajalla on muutenkin valtava merkitys myös henkisen kasvamisen osalta ja siinä, miten lajiin suhtautuu ensimmäisestä päivästä lähtien.

Ei monilajisuus ainakaan minulle tarkoita sitä että aika jakautuu tasan lajien kesken. Eri lajeja voi harrastaa eri tasoilla ja ajan myötä ne painopisteet ja motivaatiot saattaa heilahdella isostikin eri syistä. Painopisteet voi vaihdella myös ihan hallitusti vuoden aikana silloin kun kaudet eivät mene kokonaan päällekkäin jos se on seuroille / joukkueille ok. Silloin tietenkin se oman tekemisen rooli korostuu entisestään.

Futista tosin pelataan nykyään käytännössä ympäri vuoden mikä tuo omat haasteensa tuohon painotteluun.